Kulttuurisilta Suomen ja arabimai- den välillä — Suomalais

Kaarina Peltonen
FM
Kulttuurisilta Suomen ja arabimaiden välillä — Suomalais-arabialainen
yhdistys ry 50 vuotta
A cultural bridge between Finland and the Arab countries
— Finnish-Arabic society 50 years
‫جسر ثقافي بين فنلندا والدول العربية — خمسون عاما ن من عمر الجمعية‬
‫الفنلندية العربية‬
Taustaa suomalais-arabialaisen seuran perustamiselle
Arabien asuttamat alueet ovat kautta
aikojen kiinnostaneet niin historiallisista kuin taloudellisistakin syistä. Tärkeät kauppatiet kulkivat alueiden kautta
ja rikastuttivat niitä. Maailman suuret
uskonnot ja sivilisaatiot ovat syntyneet
Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Egyptin omaperäinen kulttuuri vaikutti arkkitehtuuriin ja taiteisiin antiikin ajoista aina
Tutankhamonin haudan löytymiseen ja art
deco-tyyliin saakka. Taiteilijoita, kirjailijoita ja säveltäjiä kiehtoivat itämaiset,
orientalistiset, aiheet.
68
Kosketuksia arabimaailmaan syntyi
jo varsin varhain, mutta Suomen ja arabimaailman väliset suhteet kehittyivät
erityisesti toisen maailmansodan ja arabimaiden itsenäistymisen jälkeen, jolloin
nämä maat pääsivät mukaan taloudellisen
nousun tuomaan yleiseen kehitykseen.
Muinaisten kulttuurien ja kielten tutkijoiden, taiteilijoiden, orientalistien sekä uskontotieteilijöiden ohella myös käytännön
toimijat kiinnostuivat arabimaista. Öljyn
hyödyntäminen alkoi monissa maissa vasta toisen maailmansodan jälkeen. Öljy tarjosi mahdollisuuden nopeaan kehitykseen
– nopeampaan kuin koskaan aikaisemmin
missään muualla. Rakentajat ja suunnittelijat alkoivat katsoa Lähi-idän suuntaan
1950-luvulla, jolloin syntyivätkin ensimmäiset suomalaisten urakat, mm. vedenpuhdistuslaitos Kerbalan pyhään kaupunkiin.
Suomen YK-jäsenyys 1955 velvoitti antamaan kehitysapua, jonka tavoitteena oli
parantaa pitkällä aikavälillä avustettavien
maiden elinolosuhteita. Aluksi kyseessä
oli nimenomaan tekninen apu. YK-jäsenenä Suomi osallistui maailman ensimmäiseen valvontajoukko-operaatioon Suezilla
vuosina1956-57, ja sotilastarkkailijoita oli
nimenomaan kaupallisten suhteiden kehittämisessä. Salosen mielessä syntyi vähitellen ajatus perustaa yhdistys, jonka
toimintapiiriin kuuluisi mm. kaupallisten
yhteyksien kehittäminen arabimaihin, joihin Suomella oli diplomaattiedustustakin
varsin niukalti.
Suomalais-arabialainen yhdistys pe­
rustetaan
Suomalais-arabialaisen
yhdistyksen
(Ge­
majit es-Sadiqa el Finlandija wa el
Arabija) perustamiskokous järjestettiin
toukokuun 9. päivänä 1963 Imatran Voi-
Professori Armas Salonen avaamassa perustamiskokousta 9.5.1963
Libanonissa vuonna 1957. Näin arabimaat
tulivat läheisemmiksi.
Sodan jälkeen kehittyi myös lentomatkailu. Lisääntynyt matkustaminen ja ryhmämatkat toivat osaltaan arabimaat mielenkiinnon kohteeksi.
Keskeisenä henkilönä suomalais-arabialaisen ystävyysseuran perustamisessa
toimi professori Armas Salonen. Hän oli
stipendimatkallaan Turkissa ja arabimaissa todennut, että Suomi oli vähän edustettuna verrattuna vaikkapa Ruotsiin.
Ruotsalaiset olivat hyvin paljon edellä
Kuva NN
man kokoussalissa Salosen aloitteesta.
Insinööri Jukka Vuorinen huolehti kokouskutsusta, joka lähetettiin 88 henkilölle.
Tilaisuuteen saapui 28 elinkeinoelämän ja
kulttuurin eri alojen edustajaa. Kokouksen puheenjohtajana toimi pankinjohtaja
Aarre Simonen. Läsnäolijat päättivät yksimielisesti perustaa Suomalais-arabialaisen
yhdistyksen, hyväksyivät laaditun sääntöehdotuksen ja allekirjoittivat sopimuskirjan yhdistyksen perustamisesta. Yhdistyksen säännöt vietiin yhdistysrekisteriin
17.6.1963. Sääntöjen mukaan yhdistyksen
69
Yhdistyksen kunniajäsenet ja hallitusten jäsenet 1963-2013
Yhdistyksen kunniajäsenet
Mohamed Ahmed 1999-2004,
arkkiatri Arvo Ylppö 1980
2006-2008
suurlähettiläs Saled Mehdi
Maria Pakkala 2009
Amash 1983
Kadriye Bedretdin 2010professori Osmo Korvenkontio
1983
Sihteerit
professori Jukka Vuorinen 1983
Jukka Vuorinen 1963-1965
rouva Helvi Kalkkinen 1991
Jarkko Salmivaara 1966
rouva Marjatta Hattab 2009
Matti Kunttu 1966-1973
emerituslehtori Faruk AbuHelvi Kalkkinen 1974-1980
Chacra 2013
Eeva Pasanen 1981-1982
emritusprofessori Heikki Palva
Antti Kaskia 1983 17.5. asti
2013
Erkki Kaire loppuvuoden 1983
professori Jaakko Hämeen-AntPirkko Tiainen 1984
tila 2013
Marjatta Hattab 1985-1991
rakennusarkkitehti Lauri TarAnna-Lisa Holmqvist 1992vainen 2013
1994
filosofian maisteri Kadriye Bed­
Riitta Hildén 1995-1997
retdin 2013
Kadriye Bedretdin 1998-2009
Laura Pynnönen 2010
Puheenjohtajat
Marja-Liisa Harju-Khadr 2011Armas Salonen 1963-1972,
kun­­niapuheenjohtaja 1974Rahainvartijat
1981
Kaarlo Orivuori 1963-1978
Rostislav Holthoer 1973-1980
Jaakko Laine 1979-1994
Erkki Salonen 1981-1983
Pirkko Karomo-Laine 1995Rostislav Holthoer 1984-1986
1997
Ahmed El-Hattab 1987-2008,
Aira Honkaniemi 1998-2009
kunniapuheenjohtaja 2009Päivi Käri-Zein 2010-2011
Jarno Peltonen 2009Jarno Peltonen 2012
Varapuheenjohtajat 1963-1981
Björn Westerlund 1963-1975
Mauri Pasanen 1976-1981
Ahmed El-Hattab 1976-1986
Marja Dahlström 1977-1980
Bengt Magnusson 1977-1981
Erkki Aho 1978-1979
Antti Kaskia 1978-1983
Timo Leisiö 1979-1982
Aarni Krohn 1981-1983
Matti Mannerkorpi 1982-1983
Lauri Nikku 1982-1986
Olavi Snellman 1982-1990
Jouni Apajalahti 1983-1988
Maija Riihijärvi-Samuel 19831984
Hamdi Saad 1983-1988
Hilkka Sillantaka 1983-1985
Rashid Schakir 1984
Erik Wiik 1984-1988
Marjatta Hattab 1985-1994
Pirkko Tiainen 1985-1986
Kerttu Tuulos 1985-1986
Faruk Abu-Chacra 1987-2004
Olof Jurva 1987-1988
Hilja Saad 1987-1988
Anne-Maj Denkeli 1988-1989
Mikko Telaranta 1988-1994
Osmo Korvenkontio 1989-1991
Jouko Miettinen 1989-1990
Raimo Halinoja 1990-1992
Anneli Kalervo 1990
Jorma Seitamo 1990
Tapio Serenius 1991-92
Reijo Mäki 1993-2012
Aarne Toivanen 1994-2010
Mohamed Ahmed 1995-2008
Jouko Horelli 1999-2007
Seppo Seppola 1999
Veijo Ritsilä 2000-2004
Haseeb Shehadeh 2005-2008
Pirkko Leino 2008-2011
Joakim Donner 2009-2010
Päivi Käri-Zein 2010Mania Alkhatib 2011
Outi Kuosa 2012
Karim Maiche 2012-
Jäsenet
Jussi Aro 1963-1978
Arne Helenius 1963-1971
Leo Noro 1963-1964
I varapuheenjohtajat 1982Matti Nurminen 1963-1964
Mauri Pasanen 1982, 1984Liisa Saarivirta 1963-1969
1986
Leni Simonen 1963-1965
Aarni Krohn 1983
Ensio Vasarla 1963-1968
Rostislav Holthoer 1987
Jukka Vuorinen 1963-1982
Mikko Telaranta 1988
Björn Westerlund 1963-1978
Osmo Korvenkontio 1989-1990
Arvo Ylppö 1963-1980
Lauri Tarvainen 1991-94, 1999Erkki Kaire 1965-1986
2004, 2006Mauri Pasanen 1965-1986
Jaakko Laine 1995-1998
Olavi Ant-Wuorinen 1966-1977
Mohamed Ahmed 2005
Matti Kunttu 1966-1977
Varajäsenet vuosina 1963-1965
Aarne Roiha 1968-1971
Olavi Ant-Wuorinen 1965
II varapuheenjohtajat 1982Helvi Sipilä 1969-1972
Magnus Hakasalo 1963-1965
Aarni Krohn 1982
Erkki Salonen 1970-1983
Matti Kunttu 1965
Helvi Kalkkinen 1983-1991
Paavo Aarnio 1972-1989
Kavo Käyhkö 1963-1964
Mikko Telaranta 1992-1994
Rostislav Holthoer 1972-1989
Lauri Tarvainen 1995-98, 2005
Helvi Kalkkinen 1973-1992
70
tarkoituksena on edistää sivistyksellisiä ja
taloudellisia suhteita sekä henkistä vuorovaikutusta Suomen ja arabimaiden välillä
järjestämällä erilaisia tilaisuuksia, kehittämällä arabien ja suomalaisten henkilökohtaisia kosketuksia esimerkiksi opiskelijavaihdon ja matka-apurahojen muodossa.
Ensimmäisen hallituksen jäsenet edustivat hyvin laajasti erilaisia toimialoja,
elinkeinoelämää, tiedettä ja diplomatiaa.
Tarkoituksena oli saada mahdollisimman laaja tukijoiden joukko yhdistyksen
piiriin. Puheenjohtajaksi valittiin Armas
Salonen, joka toimi assyrologian ja seemiläisen filologian professorina Helsingin
yliopistossa. Hän oli myös tieteellisesti
suuntautuneen Suomen Itämaisen seuran
puheenjohtaja.
Varapuheenjohtaja vuorineuvos Björn
Westerlund oli Suomen Kaapelitehtaan
toimitusjohtaja (Nokia), rahainvartija DI
Kaarlo Orivuori ja sihteeri DI (sittemmin professori) Jukka Vuorinen edustivat
Imatran Voimaa. Muut jäsenet olivat assyrologian ja seemiläisen filologian dosentti
Jussi Aro, toimitusjohtaja Arne Helenius,
työterveyslaitoksen johtaja professori Leo
Noro, merenkulkuneuvos Matti Nurminen Merenkulkuhallituksesta, rouva Liisa
Saarivirta, rouva Leni Simonen, hallitussihteeri Ensio Vasarla Valtioneuvostosta
ja arkkiatri Arvo Ylppö. Varajäsenet olivat
everstiluutnantti Magnus Haksalo ja toimitusjohtaja Kavo Käyhkö. Ensimmäisestä hallituksesta tuli ikään kuin traditioksi,
että varapuheenjohtajana tulee olla teknillisten alojen edustaja.
Yhdistyksen säännöt
Vuoden 1963 sääntöjen nojalla yhdistyksen vuosikokous valitsi puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, rahainvartijan ja
kahdeksan varsinaista jäsentä sekä kaksi
varajäsentä. Hallitus oli päätösvaltainen,
kun paikalla oli puheenjohtaja tai varapu-
heenjohtaja sekä kolme jäsentä. Vuoden
1966 sääntöjenmuutos edellytti, että syyskokous valitsee puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä 10-15 jäsentä. Hallitus
oli päätösvaltainen, kun puheenjohtajan
tai varapuheenjohtajan lisäksi neljä jäsentä oli paikalla. Vuoden 1981 sääntöjen
mukaan syyskokous valitsee hallituksen
puheenjohtajan, jota kutsutaan yhdistyksen puheenjohtajaksi, sekä 10-15 jäsentä.
Hallitus valitsee keskuudestaan ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan, sihteerin
ja rahainvartijan. Hallitus on päätösvaltainen, kun paikalla on kuusi jäsentä, joista
yksi on puheenjohtaja tai jompikumpi varapuheenjohtaja. Hallituksen jäsenmäärä
pudotettiin yhdeksään sääntöuudistuksessa 1991. Kokous on päätösvaltainen, kun
läsnä on vähintään viisi jäsentä, joista yksi
on puheenjohtaja tai toinen varapuheenjohtajista. Hallituksen jäsenen toimikausi on kolme vuotta ja kolme jäsentä on
vuosittain erovuorossa. Uudet säännöt on
viety hyväksyttäviksi yhdistysrekisteriin
2013. Uutta niissä on mahdollisuus liittyä
yhteisöjäseneksi.
Yhdistyksen voimassaolevat säännöt
löytyvät nettiosoitteesta www.sarab.fi -->
Säännöt
Toimintaa
Yhdistyksen kotimaista toimintaa ovat
eri asiantuntijoiden säännöllisissä kokouksissa pitämät esitelmät ja filmiesitykset
sekä seuran järjestämät retket, näyttelyt ja
illanvietot. Toiminta on hoidettu täysin vapaaehtoisvoimin, eikä esitelmöitsijöille tai
kirjoittajille ole maksettu palkkioita. Tilaisuuksiin on ollut vapaa pääsy ja niistä on
tiedotettu laajasti.
Matkojen järjestämisestä tuli myös tärkeä toiminnan muoto vuodesta 1967 alkaen. Pyrkimyksenä on ollut järjestää vuosittain ulkomaan matka.
71
Yhdistyksen puitteissa järjestettiin alkuaikoina myös arabiankielen alkeisopetusta. Opettajana toimi Heikki Palva.
Helsingin yliopistoon perustettiin 1972
arabiankielen lehtoraatti, jonka ensimmäinen viranhaltija oli Faruk Abu-Chacra.
Ensimmäisen toimintavuoden lopulla
jäseniä oli 73, josta määrä tasaisesti nousi. Vuonna 1975 oli 132 jäsentä ja 1976
yhdistykseen kuului 177 jäsentä. Suurimmillaan jäsenmäärä oli 1983 lukumäärällä
461, mutta jäsenrekisterin läpikäynnin jälkeen 1984 jäseniä oli 349, kun jäsenrekisteristä poistetiin, mikäli oli jättänyt jäsenmaksun maksamatta kahdelta vuodelta.
Yhdistyksen täyttäessä kolmekymmentä
vuotta 1993 oli jäseniä yli 300. Vuoden
2012 alussa oli 148 ja lopussa 159 jäsentä.
Yhdistys alkoi myöntää stipendejä arabiankielen ja kulttuurien opintoja varten
vuodesta 1977 osallistumalla niin yksityishenkilöiden kuin opiskelijayhdistysten
matkakustannuksiin. Tukea on myönnetty
mm. aineyhdistys Karavaanille Leningradin matkaa varten 200 markkaa ja fil.
yo. Helena Hallenbergille 400 markkaa
arabian opiskelua varten Bagdadin yliopistossa lukuvuonna 1978-79. Toimittaja
Antti Kaskia sai 3000 markan suuruisen
avustuksen 1979 lyhytelokuvaa varten
osallistuakseen maaliskuussa Bagdadissa
kansainvälisille Palestiina-elokuvafestivaaleille. FK Mikko Telarannalle myönnettiin 3000 markan matka-apuraha 1980
jatko-opintojen harjoittamiseksi arabian
kielen ja islamilaisen kulttuurin alueella
Egyptin al-Azhar-yliopistossa Kairossa. Sirkka Koskinen ja Helena Korhonen
saivat 1981 kumpikin 500 markan matkaavustuksen heidän lähtiessään harjoittamaan arabiankielen opintoja Bagdadiin
Irakin valtion stipendin turvin. Samoin
1981 myönnettiin toimittaja Antti Kaskialle 1000 markan matka-apuraha Bagdadiin
esitelmämatkalle Mesopotamia-filmisar72
jasta. Yhdistys tuki 2000 markan apurahalla palestiinalaisen taiteilijan Abdul Hai
Moussallamin reliefinäyttelyä, joka oli
esillä Hermannin kerhossa 1983.
Yhdistys alkoi saada avustusta OPM:ltä
vuonna 1993, mistä lähtien avustus ja jäsenmaksut ovat muodostaneet toimintavarat.
Suhteet arabimaailmaan
Perustamisaikaan yhdistys oli ainoa
taho, jolta saattoi saada informaatiota
arabimaiden kulttuurioloista tai taloudellisesta ja poliittisesta tilanteesta. Arabimaihin matkustamaan aikovat kyselivät
suosituksia yhdistykseltä, joita se antoikin,
mm. kirjailija Aarne Haapakoskelle, joka
tunnetaan paremmin nimellä Outsider.
Kauppasuhteilla oli tärkeä osuus kanssakäymisessä, mistä johtuen kaupallisista
suhteista kiinnostuneet suomalaiset osapuolet ovat alusta alkaen tukeneet yhdistyksen toimintaa. Teknisten ja kaupallisten
yhtiöiden mukaantulo viitoitti yhdistyksen
erään tärkeän tavoitteen, nimittäin teknisen tietämyksen viennin arabimaihin.
Arabimaita on 22: Algeria, Bahrain, Djibouti, Egyptin yhdistynyt arabitasavalta,
Irak, Jemen, Jordania, Komorit, Kuwait,
Libanon, Libya, Marokko, Mauritania,
Oman, Qatar, Saudi-Arabia, Somalia, Sudan, Syyria, Tunisia ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat sekä Israelin Palestiinalais
alueet. Näiden lisäksi on kaksi kiistanalaista aluetta, nimittäin Länsi-Sahara ja
Somalimaa. Yhdistys on pyrkinyt suuntaamaan toimintansa kaikkia arabimaita koskevaksi, mutta käytännön syistä johtuen
kiinteät suhteet ovat muodostuneet alkuaikoina ennen kaikkea Egyptin, Irakin, Jordanian, Syyrian ja Sudanin kanssa. Nämä
maat sallivat laajamittaisen turismin, ja
niiden kanssa Suomella oli jo ennestään
kulttuuri- ja taloussuhteita, esimerkiksi lähetystö Kairossa vuodesta 1959.
Ainoastaan Egyptin Arabitasavallalla
oli suurlähetystötasolla toimiva edustusto
Suomessa ennen kuin Suomeen perustettiin Irakin Tasavallan Suurlähetystö 1976.
Informaatiomateriaalin suhteen yhdistys
oli riippuvainen Egyptin suurlähetystöstä,
sillä sellaista materiaalia ei saatu ulkomailla olevista arabimaiden lähetystöistä
muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
Irakin perustettua suurlähetystön Suomeen syntyi hyvin paljon yhteistoimintaa
lähetystön kanssa. Irakin suurlähetystö
antoi alusta alkaen niin tietopuolista kuin
taloudellista tukea yhdistykselle. Lähetystön tiloissa on järjestetty monia kulttuuritilaisuuksia, vastaanottoja ja seminaareja.
Edellämainittujen lähetystöjen edustajat
ovat ilahduttaneet yhdistystä niin kuulijoina kuin esitelmöitsijöinäkin.
Kokoustiloja
Tilaisuudet pidettiin toiminnan alkuvaiheissa etenkin ravintoloissa ja muissa
vuokratuissa kokouspaikoissa. Vuosina
1963-1965 kokoonnuttiin pääasiassa Insinööritalossa, mutta myös Kalastajatorpalla ja hotelli Marskissa, 1966-67 Imatran
Voima Oyn tiloissa sekä Kalastajatorpalla, Marskissa, Tornissa ja Angleterressa,
1968-1970 pääasiassa ravintola Angleterressa, 1971 mm. hotelli Marskissa,
1972-74 yleensä Suomalaisella klubilla,
1975-80 enimmäkseen Imatran Voiman
tiloissa. Kevätkaudella 1981 kokoukset
pidettiin Helsingin kaupungin kulttuuriasiain keskuksen tiloissa, syyskaudella ja
1982 Helsingin Yliopiston tiloissa Porthanian luentosaleissa 4 ja P654 sekä yksi
kokous Helsingin Kauppakorkeakoulussa. Vuosina 1983-86 kokoonnuttiin Lallukan taiteilijakodin ravintolassa, 1987
Tennispalatsissa HVS:n kerhohuoneessa
Jaakonkatu 2 C. 1988 ensimmäinen kokous järjestettiin HVS:n kerhohuoneessa,
helmikuun kokous Hotelli Inter-Conti-
nentalissa, kaksi kokousta Porthaniassa ja
loka- ja marraskuun kokoukset Mehiläisen lääkärikeskuksen luentosalissa, jossa
myös 1989-2003 kokoukset olivat tavallisesti paitsi joitain vierailuja, kuten Säätytalolla ja Islam-seurakunnan tiloissa pidetyt
tilaisuudet. Vuosina 2004-2005 kokoukset
järjestettiin kulttuurikeskus Caisan luentosaleissa. Vuodesta 2007 on kokoukset pääasiallisesti hoidettu Tieteiden talolla.
Esitelmöitsijät ja esitelmäaiheet
Esitelmätilaisuuksia on järjestetty vuosittain 4-7. Kaksi tilaisuuksista on ollut
samalla sääntömääräisiä jäsenkokouksia,
joissa yhdistysasioiden jälkeen on ollut
esitelmä tai vastaavaa ohjelmaa. Aiheet
ovat vaihdelleet muinaisesta Egyptistä ja
Mesopotamiasta nykyaikaisiin kokemuksiin rakentajana tai lääkärinä. On kerrottu
projekteista, jotka koskevat kaupunki- ja
aluesuunnittelua useissa maissa. Kirjallisuus, taide, musiikki, keittiö, islam, muut
uskonnot arabimaissa, naisten asema ja
kauppakumppanuus arabien kanssa ovat
tulleet monipuolisesti esiteltyä. Luennoitsijat edustavat alansa huippututkijoita ja
muita osaajia. Sekä ulkovaltojen edustajat
että omat lähettiläämme maailmalla ovat
syventäneet tietoja arabimaailmasta. Erityisesti Egyptin ja Irakin suurlähettiläät
ovat säännöllisesti käyneet kertomassa
maidensa tilanteesta. Ulkolaisten vierailijoiden joukossa on yliopistomiehiä kuten
Mohammed Arkoun Pariisin III yliopistosta. Sotilaat ovat valottaneet YK-pataljoonan tehtäviä arabimaissa. Filmiesityksiä ja valokuvanäyttelyitä on kommentoitu
ja esitelty. On ollut matkanjärjestäjien
matkailuiltoja, ja yhdistyksen jäsenet ovat
kertoneet omista matkoistaan. Esitelmät
on pidetty enimmäkseen suomeksi, ulkovaltojen edustajien esitelmäkielenä on ollut englanti, muutama esitelmä on esitetty
ruotsiksi ja joitain esityksiä on tulkattu
arabiankielestä.
73
Esitelmiä, tapahtumia, illanviettoja
Lectures, happenings, gatherings
‫محاضرات وفعاليات ولقاءات‬
Seuraavassa luettelossa ovat Erkki Salosen 20-vuotishistoriikkiin ja MARHABAssa julkaistuihin vuosikertomuksiin
perustuvat tiedot esitelmistä, joita on noin
260.
1963
Dosentti Jussi Aro: Arabialainen kulttuuri ja sen perintö länsimaille.
Mr. Essam El-Din Hawas: What you
Yhdistyksen juhlakokous 25.11.1964
may not know about the United Arab Republic.
Fil.lis. Heikki Palva: Arabiankielen rakenteesta ja erikoisuuksista.
Professori Armas Salonen: Egypti ja sen
kansa.
1964
HuK R. Holthoer: Muinaisen Egyptin
taide uudesta näkökulmasta.
Varatuomari Helvi Sipilä: Huomioita
arabipakolaisten ongelmista.
74
Professori Armas Salonen: Mitä islam
on?
Suurlähettiläs Fahmy El-Eisy: Modern
developments in the United Arab Republic.
Ensimmäinen vuosikokous pidettiin
20.3. Insinööritalossa, Ratakatu 9. Läsnä
oli 40 henkeä. Yhdistys tarjosi tervetuliaislounaan 16.6. Yhdistyneen Arabitasavallan uudelle suurlähettiläälle Fahmi El
Eisylle. Suurlähettiläs antoi rahalahjan yhdistyksen toiminnan tukemiseksi.
Palacen kongressisalissa järjestetyssä
juhlakokouksessa 25.11. osanottajia oli 80
Prof. A.Salonen vastaanottaa Y.A.T:n Ansioritarikunnan
suurristin suurlähettiläs Fahmy El-Eisy’ltä.
Kutsuvieraiden joukossa oli diplomaattikunnan, julkisen elämän sekä lehdistön
edustajia, joille kerrottiin yhdistyksen
aikovan järjestää näyttelyjä, esitelmätilaisuuksia, elokuvaesityksiä ja illanviettoja. Kokousesitelmän piti suurlähettiläs
el-Eisy aiheesta ”Modern developments
in the United Arab Republic”. Salonen sai
tilaisuudessa Yhdistyneen Arabitasavallan
Ansioritarikunnan suurristin, jonka presidentti Gamal Abdel Nasser oli myöntänyt
Saloselle hänen ansioistaan Koraanin suomentajana ja arabimaiden kulttuurin tutkijana.
1965
Toimittaja Osmo Visuri: Vihreässä laaksossa, kevät saapuu Keski-itään.
Dosentti Jussi Aro: Y. A. Wallin tutkimusmatkailijana arabien parissa.
Professori Armas Salonen: Irak ennen ja
nyt.
Fil.lis. Heikki Palva: Petra, nabatealaisten kotkanpesä.
Maisteri P. Malinen: Suomalaiset ja arabit kauppakumppaneina.
1966
Professori Armas Salonen:Tämän päivän Egypti, Haaremin ruusut, Koraanin
viininkielto ja kaliifien iloiset juomingit.
HuK R. Holthoer: Nubian kaivaukset.
Dipl.ins. Osmo Korvenkontio: Suomalaiset insinöörit suunnittelijoina ja rakentajina arabimaissa.
1967
Professori Jussi Aro: Egyptin valtaus.
Suurlähettiläs Salah Dessouki: Arabialainen kulttuuri.
Toimitusjohtaja Eero Julin: Lähi-idän
maat turistikohteina.
Fil.kand. Rostislav Holthoer: Hatsepsut
– nainen faaraona eli juonitteluja ja intrigejä Egyptin kuningashovissa.
Armas Salonen: Bagdadin kalifit.
Yhdistyksen ensimmäinen ulkomaan
matka tehtiin maaliskuussa 1967 Egyptiin,
mistä lähtien matkat ovat olleet oleellinen
osa yhdistyksen toimintaa.
1968
Professori Jussi Aro: Omar Khaiam.
Skeptikko vai mystikko?
Fil.kand. Rostislav Holthoer: Akhnaton
– idealisti vai tohvelisankari?
Tri Hamdi El-Tahry: Lähi-idän tilanne
YK:n näkökulmasta.
Rafael Koskimies: Modernistinen lyriikka ja itämaat.
Matkakohteena oli Libanon.
1969
Varatuomari Helvi Sipilä: Lähi-idän pakolaisongelma tänään.
Professori Jussi Aro: Taha Husseinin
tuotannosta.
Suurlähettiläs Gamal Barakat: Egypt today.
Professori Armas Salonen: Mitä Islam
on?
Fil.tri Heikki Palva: Juhlista arabien pa-
Satelliittikuva vuonna 1970 valmistuneesta Assuanin
padosta Egyptissä. Kuvalhde Internet
rissa.
Matka Irakiin, Syyriaan ja Iraniin 1969.
1970
Fil.kand. Rostislav Holthoer: MuinaisEgyptin arkipäivä elää.
Professori Yahya El-Khachab: Väläyksiä Islamin historian tähtihetkistä.
Suurlähettiläs Gamal Barakat: Assuanin
pato.
Dipl.ins. Mauri Pasanen: Muistikuvia
Saudi-Arabiasta.
Dosentti Erkki Salonen: Pyhiinvaeltajien matkassa Damaskoksesta Bagdadiin.
75
1971
Rouva Ayesha El-Molla: Tietoutta arabimaista.
Suurlähettiläs Gamal Barakat: Arabivaltioiden federaatiosta.
Professori Adel Awa: Karaman käsitteestä.
Mr. Mohieddin Hoot: Syyria turistin silmin.
1972
Fil.kand. Rostislav Holthoer: Kuulumisia Kairosta
Arkkiatri Arvo Ylppö: Maailman vanhin
lastenravinto arabimaissa ja muualla.
Suurlähettiläs Gamal Barakat: Matkailusta Egyptissä
Professori Jussi Aro: Merirosvousta vai
pyhää sotaa?
Professori Armas Salonen: Haaremilaitoksen synty ja kehitys.
Matkakohteina Egypti, Syyria ja Libanon.
1973
Fil.kand. Rostislav Holthoer: Muinais­
egyptiläiset turisteina Lähi-idässä
Dosentti Erkki Salonen: Itämaat ja nautintoaineet.
Lähetystöneuvos Salah Allouba: Assuanin pato – odotukset ja tulokset
Fil.kand. Rostislav Holthoer: Ikuinen
Egypti
Lehtori Faruk Abu-Chacra: Näkymiä Libanonista
Tutustuminen Irakiin, Kuwaitiin, Libanoniin ja Syyriaan.
1974
Toimitusjohtaja Jaakko Hietaniemi:
Katsaus Libyaan ja sen nahkateollisuuden
kehittämiseen
Fil.kand. Rostislav Holthoer ja professori Jussi Aro: Papyruksesta paperiin
76
Fil.kand. Rostislav Holthoer: Puhtaus ja
puhtaanapitolaitos Egyptissä
Dosentti Erkki Salonen: Matka Babylonin kummuille vuonna 1974
Jorma Helastaro: Kaksi lyhytfilmiä, pyramideista ja Kairosta
Matkakohteina Beirut, Irak ja Syyria.
1975
Fil.kand. Rostislav Holthoer: Egyptin
pelastetut temppelit
Lehtori Marita Reuter: Islamin keramiikkaa
Professori Jussi Aro: Ibn Fadlanin matkat
Maisteri Margareta Aarnio: Matka Libanoniin, Syyriaan ja Irakiin
1976
Valokuvaaja Simo Ristan dia-esitelmä
matkasta Marokkoon.
Käynti Rostislav Holthoerin johdolla
Simo Ristan Egyptin temppeliarkkitehtuuria esittelevässä valokuvanäyttelyssä Suomen Rakennustaiteen museossa.
HuK Timo Leisiö, Johdatus arabialaisen
klassisen musiikin ymmärtämiseen.
Yhteinen esitelmätilaisuus SuomalaisArabialaisen kauppayhdistyksen kanssa
Helsingin Osakepankin pääkonttorissa,
jossa suurlähettiläs Saleh M. Amash puhui
Suomen ja Irakin välisistä kaupallisista
suhteista ja niiden kehittämismahdollisuuksista.
Tutustuminen Helsingin Islam-seurakunnan toimintaan ja moskeijaan imaami
Naim Ataseverin johdolla.
Tekn.tri Yehia El-Mahgary, Tieteen ja
teknologian vuorovaikutus länsimaiden ja
arabimaiden välillä.
Lääket.lis. Ahmed El-Hattab, Arabialainen lääketiede
Irakin suurlähetystö järjesti musiikkiillan ja matkailuillan, jonka teemana oli
Irak matkailumaana.
Egyptin suurlähetystö kutsui yhdistyksen jäsenet vastaanotolle syyskauden toiminnan avauksen kunniaksi.
1977
Irakin suurlähettiläs Saleh Mehdi
Amash: Arabikirjallisuuden vaikutus trubaduurikirjallisuuteen.
Helmikuussa Irakissa Irakin tiedotusministeriön ja Irakin Suomen suurlähetystön
kutsusta vierailleiden yhdistyksen jäsenten
selostus kaksiviikkoisen matkansa aikana
saamistaan kokemuksista ja vaikutelmista.
Maisteri Rauni Turkia: Arabiankielisen
kielialueen moderneja naiskirjailijoita.
Dosentti Erkki Salonen: Arabialaisen
lääketieteen mesopotamialaiset juuret.
Tutustuminen Erkki Salosen opastuksella Kaksoisvirranmaan taidetta esittelevään
näyttelyyn Amos Andersonin museossa.
Tutustuminen valokuvaaja Simo Ristan
opastuksella hänen Kaksoisvirranmaan
arkkitehtuuria esittelevään näyttelyynsä
Amos Andersonin museossa.
Lehtori Faruk Abu-Chacra: Druusit.
Suomalais-Arabialainen yhdistys välitti
Irakin suurlähetystön tuen avulla näyttelyn
Kaksoisvirranmaan taidetta, joka oli esillä
Amos Andersonin taidemuseossa. Näyttelyn esineet olivat peräisin Bagdadista ja
tulivat Suomeen Ruotsin kautta. Yhdistys
osallistui näyttelyluettelon laatimiseen ja
piti aiheeseen liittyviä yleisöluentoja.
Simo Ristan Irakin muinaista ja elävää
rakennusperinnettä esittelevä näyttely oli
ensin esillä Rakennustaiteen museossa
ja myöhemmin Amos Andersonin museossa samanaikaisesti Kaksoisvirranmaan
taidetta esittelevän näyttelyn kanssa. Sittemmin näyttely kiersi ympäri Suomea ja
oli Tukholmassa Valtion Historiallisessa
Museossa.
Suomen Itämainen Seura järjesti yhteistyössä ystävyysseurojen kanssa suomalais-arabialaisen kirjallisuus- ja kulttuu-
riseminaarin, jossa luennoivat yhdistyksen
jäsenet Armas Salonen, Jussi Aro, Henri
Broms ja Erkki Salonen.
Irakin lähetystön tuella toteutettiin kaksiviikkoinen matka Irakiin.
Syksyllä yhdistys teki risteilymatkan
Tukholmaan näyttelyyn Efter Syndafloden.
1978
Yhteisessä kokouksessa Arabialaisen
kulttuurin kerhon kanssa suurlähettiläs Saleh Mehdi Amash lausui omia runojaan ja
kertoi urastaan runoilijana. Tämän jälkeen
dosentti Holthoer puhui aiheesta Pyramidit – taru, totuus, perinne.
Dosentti Holthoer esitelmöi Sudanista.
Esitelmään liittyi kaitafilmi ja ääninäytteitä.
Yhdistyksen vuosikokouksen jälkeen
Rolf Jansson kertoi Rakennuttajan kokemuksista Saudi-Arabiassa.
Timo Leisiö esitteli Amos Andersonin
taidemuseossa Islamin maiden soitinten
näyttelyn ja muun aineiston.
Kirjailija-sanomalehtinainen Margaret
Pope Englannista esitelmöi aiheesta Tuaregit Saharassa.
Syyskokouksen jälkeen Simo Rista kertoi diakuvin valotettuna Jemenin vuosituhantisesta rakennusperinteestä.
Yhdistyksen 15-vuotisjuhlaa vietettiin
toukokuun 9. päivänä Svenska Klubbenilla. Professori Jukka Vuorinen kertoi
yhdistyksen alkutaipaleesta ja dosentti
Rostislav Holthoer pakinoi kuuluisasta
veijarista Mulla Nasreddinista.
Irakin suurlähetystö järjesti vastaanoton
15.5. ja 31.7. sekä musiikki-cocktail -tilaisuuden Katajanokan kasinolla heinäkuun
14. päivän vallankumouksen 20-vuotisjuhlan ja heinäkuun 17.-30. päivien vallankumouksen 10-vuotisjuhlan kunniaksi
kutsuen koko jäsenkunnan.
77
1979
Yhteinen tilaisuus Suomen Egyptologisen seuran kanssa. Yhdistysten puheenjohtaja dosentti Rostislav Holthoer kertoi
suomalaisten arkeologien retkikunnasta
muinaista erakkoyhdyskuntaa tutkimassa.
Esitelmään liittyi dia-esitys.
Dosentti Erkki Salonen esitelmöi diakuvin aiheesta: Babylon ja Assur – unohduksista nousevat kaupungit ja niiden merkitys kulttuuri- ja matkailukohteena.
Toimittaja Antti Kaskia: Arabialaisen
kulttuurin kulkeutumisesta ja vaikutuksesta eurooppalaiseen sivistykseen. Esitel-
mia, jonka ensimmäinen painos, 300 kappaletta, myytiin lyhyessä ajassa loppuun
näyttelyn yhteydessä.
Yhdistyksen jäsenet kutsuttiin Irakin
suurlähetystöön vastaanotolle helmikuun
8. päivänä vallankumouksen ja heinäkuun
17. vallankumouksen vuosijuhlan johdosta. Egyptin suurlähetystöön yhdistys oli
kutsuttu vastaanotolle yhdessä Arabialaisen Kulttuurin Kerhon kanssa.
Yhdistys oli myös edustettuna Egyptin
ja Irakin kansallisten juhlapäivien vastaanotoilla.
V. 1979 yhdistys julkaisi fil.lis. Timo Leisiön 52-sivuisen kirjan Islamin maiden soittimia.
mää havainnollistivat kuulto- ja diakuvat.
Arkkitehti Veikko Vasko: Suunnittelijana Algeriassa: yliopistoprojektit Sétifissä
ja Annabassa.
Dosentti Rostislav Holthoer: Samarkand
– elävän sheikin kaupunki.
Toimittaja Paula Porkka: Mahgreb-maat
arabimaailmassa. Lisäksi kaksi filmiä Tunisiasta.
HuK Arja Vanajas: Palestiinalainen kansan- ja nykymusiikki.
Yhdistys julkaisi fil.lis. Timo Leisiön
52-sivuisen kirjan Islamin maiden soitti78
1980
Vt. Professori Erkki Salonen: Kansainvälinen kulttuuriyhteistyö ja arabimaat –
suomalainen osanotto Bagdadissa syksyllä
1979 järjestettyihin tilaisuuksiin.
VM Kari Palosuo: Suomen kehitysyhteistyö arabimaissa.
Vuosikokouksen jälkeen FM Juha Kalla:
Punaisen meren kartoitusprojekti.
Suurlähettiläs Saleh M. Amash esitti
omia runojaan.
Toimittaja Antti Kaskia esitteli ja näyt-
ti muinaisesta Mesopotamiasta kertovan
viisiosaisen filmisarjan kaksi ensimmäistä
osaa: Urin sumerilainen kuningaskunta ja
Babylon – jumalten portti.
Kenraaliluutnantti Ensio Siilasvuo: Rauhanedellytykset Lähi-idässä.
Sääntömääräisen syyskokouksen jälkeen arkkitehti Kalle Vartola esitteli Tajiat-projektia.
Irakin suurlähettilään virka-asunnossa
järjestettiin seuraavat tilaisuudet: vastaanotto helmikuun vallankumouksen vuosijuhlan johdosta, ohjelmallinen irakilainen
ilta, ohjelmallinen palestiinalaisilta, vas-
Suurlähettiläs Saleh Mehdi Amash
taanotto heinäkuun vallankumousjuhlan
johdosta, uuden lähetystötalon avajaiset,
irakilainen runoilta jossa suurlähettiläs
esitti omia ja Abdulrazzakin runoja.
Lisäksi yhdistys oli kutsuttu vastaanotolle Egyptin suurlähettilään virka-asuntoon.
Kairoon ja Luksoriin tutustui 43 osanottajaa Rostislav Holthoerin johdolla.
Kotimaassa on tehty retkiä ainakin vuodesta 1980, jolloin käytiin tutustumassa
Ovako Oy:n Koverharin rauta- ja terästehtaaseen ja Åminneforsin valssaamoon.
1981
Vt. Professori Erkki Salonen: Idän silkkitie.
Vuosikokouksen jälkeen – kokousesitelmöitsijän saatua viime hetken esteen –
Erkki Salonen luki Armas Salosen 1960
Maaseudun Tulevaisuuden viikkoliitteessä julkaistun kirjoituksen kalifien yksityiselämästä.
FM Heljä Kervinen: Kokemuksia SaudiArabiasta ja saudien elämänmuodosta.
Bagdadissa perustetun Irakilais-suomalaisen seuran puheenjohtaja esitti seuran
tervehdyksen ja kertoi Irakin ja Suomen
kulttuuri- ja taloudellisista suhteista sekä
selosti maansa yhteiskunnallista ja sivistyksellistä kehitystä.
DI Mauri Pasanen kertoi matkoistaan
Saudi-Arabiassa 1960-luvulla.
Syyskokouksen jälkeen Hamdi Saad
esitti Erään arabin näkemyksiä ja havaintoja Suomesta.
Irakin suurlähetystö järjesti useita tilaisuuksia, kuten tilannekatsaus Irakin-Iranin
rintamalta, ohjelmallinen ilta lähetystön
kulttuurihallissa, suomalais-arabialaisen
kirjallisuusseminaarin yhteydessä järjestetty vastaanotto avajaispäivänä ja päättäjäistilaisuus suurlähetystön kulttuurihallissa, vastaanotto Irakin-Iranin sodan
vuosipäivän johdosta, Irakilais-suomalaisen seuran edustajien vierailun johdosta
pidetty vastaanotto, Mesopotamian Kulttuurin Seuran kokous lähetystön kulttuurihallissa, vastaanotto suurlähettilään virkaasunnossa.
Yhdistys oli Kantvikissa Suomen Sokeri
Oy:n ja Nokian Pikkalan tehtaiden vieraana.
1982
Toimittaja Antti Kaskia esitti Mesopotamia-filmisarjastaan osan ”5000 vuotta
mesopotamialaisen arkkitehtuurin perinteitä” ja Erkki Salonen kertoi uusimmista
79
kaivauksista historiallisilla paikoilla Irakissa.
Paavo Aarnio: Tunisia, keskitien maa.
UM:n kauppapoliittisen osaston päällikkö Pauli Opas: Suomen projektivienti arabimaihin – historiaa ja nykynäkymiä.
UM:n apulaisosastopäällikkö Arto Tanner: Edustuston päällikkönä arabimaissa –
muistikuvia viidestä valtiosta.
Egyptin lähetystön kaupallinen neuvos
Sayed Elbous selosti maansa talouselämän kehitystä ja sen nykyistä vaihetta
sekä kauppasuhteita erityisesti Suomeen
nähden.
Nokia Oy:n vientijohtaja
Lauri Nikku esitteli Irakin
maaseudun sähköistämisestä kertovan filmin Key to
Rural Electrification.
Matkakohteena oli vuorossa Tunisia.
1983
Arkkitehti Heikki Siren:
Bagdadin kong­ressipalatsi.
Suurlähettiläs Hazem M.
Mahmoud kertoi ajankohtaisia asioita Egyptistä.
Erkki Salonen: Assur – assyrialaisten pyhä kaupunki.
Suurlähettiläs Kai Helenius: Petrovaurauden valossa
ja varjossa.
Professori Heikki Räsänen: Miten luen
koraania.
Yhdistyksen 20-vuotisjuhlaa vietettiin
hotelli Marskissa 9. toukokuuta. Juhlan
johdosta järjestettiin Irakin suurlähetystön avustuksella Finlandia-talon kamarimusiikkisalissa 12. toukokuuta konsertti,
jossa esiintyi Irakin ensimmäinen ammattipianisti Beatrice Ohanessian. Lisäksi
Irakin suurlähetystö järjesti cocktail-tilaisuuden. Lähestystössä järjestettyihin esitelmätilaisuuksiin oli kutsuttu yhdistyksen
jäsenet.
80
Rostislav Holthoerin opas­tamalla Leningradin matkalla oli 46 osanottajaa.
1984
Professori Rostislav Holthoer: Keskitetyn valtion synty.
Professori Heikki Palva esitelmöi diakuvin ja ääninäyttein arabialaisesta beduiinirunoudesta.
Kuvaamataidonopettaja Pirkko Pohjakallio kertoi Libyan keidaskaupunkien
arkkitehtuurista.
Professori Rostislav Holthoer: Kulttuurisuhteet Egyptin ja Mesopotamian välillä.
Baghdadin kongressipalatsi
Tj Hamdi Saad: Koulutusjärjestelmän
kehitys Egyptissä.
Simo Rista kertoi berberiarkkitehtuurista kahta puolta Saharaa.
Kevätretken kohteena olivat Helsingin
ympäristön arkeologiset muistomerkit
Meilahdessa ja Lehtisaaressa, kaivaukset
Kaivokselassa, Helsingin pitäjän kirkko,
Vartioharju, lounas ravintola Vanhassa
Myllyssä, poliisitalo Länsi-Pasilassa ja
yleisradio.
1985
Professori Rostislav Holthoer: Silkkitien
ja arabimaailman vuorovaikutus.
Fil. yo. Jorma Huttunen: Peter Forskål.
Matti Vuorio kertoi Maltasta ja sen ritareista.
Suurlähettiläs Joel Pekuri: Suomen
edustajan vaikutelmia Egyptistä.
Maisteri Jouni Suistola esitelmöi siunatusta Buharasta Rainer K. Lampisen diakuvien kera.
Muita tilaisuuksia olivat: tutustuminen
Silkkitiellä näyttelyyn Taideteollisuusmuseossa ja käynti Suomen egyptologisen
1986
Suurlähettiläs Peter Jajonie: Irak and the
20th century.
FK Mikko Telaranta: Neljä vuotta Egyptissä.
Simo Ristan opastuksella tutustuminen
Ristan näyttelyyn Askelmat – nousu tulevaisuudesta menneisyyteen valokuvagalleria Hippolytessä.
Tekn. tri Yehia Mahgary: Koraani ja nykytiede.
Professori Rostislav Holthoer: Luksorin
temppeli ja suuri laaksojuhla.
Toimittaja Sinikka Arteva: Jordanian ja
Rostislav Holthoer
Mahmoud Darwish
seuran järjestämässä näyttelyssä Eläimet
muinaisessa Egyptissä KOP:n näyttelytiloissa.
Kesäkuun matkalla Kaukasukselle tutustuttiin professori Holthoerin johdolla
Bakuun, Jerevaniin ja Tbilisiin.
Marraskuussa Holthoerin johdolla Ruotsiin tehdyllä teemamatkalla Taidetta Islamin maissa kohteina olivat Tukholman
historiallinen museo ja Välimeren museo
ja Uppsalassa yliopiston egyptologinen
kokoelma ja tuomiokirkko. Matkailijoita
oli 36.
miehitettyjen alueiden nykytilanne.
1987
Martti Tuhkanen: Omanin koululaitoksen kehitys.
Suurlähettiläs Ahmed Waly piti esitelmän Egyptin nykytilanteesta.
Jean Bitar näytti filmin Suomen ja arabimaiden kaupasta. Filmiin liittyen Zuheir
Al Obeidi piti esitelmän ”Kuinka kulttuurin erilaisuudet kuten uskonto ja perinne
vaikuttavat yhteydenpitoon eri kansojen
välillä”.
81
Kulttuurisihteeri Mikko Telaranta: Islam
pohjolan perukoilta nähtynä.
LKT Anssi Tenhunen: Kaksi vuotta lääkärinä Saudi-Arabiassa.
Retkikohteina Valamo ja Retretti.
1988
FM Heljä Kervinen: Tripolista Tobrukiin.
NET-matkatoimiston edustajat Pirjo
Mansikka ja Bo Ekman kertoivat Jordaniasta Hotelli Inter-Continentalissa.
Professori Mohammed Arkoun: Islam
and modernity.
Arvo Ylppö 100 vuotta 27.10.1987
Professori Heikki Palva: Poliittinen islam.
Professori Michel Camau: la Culture politique en Tunisie.
Tuulikki Haddadin selosti Jordanian
matkalaisten filmejä.
Yhdistys järjesti huhtikuussa KOP:n
näyttelytiloissa näyttelyn Islamin maiden
koruista.
Marraskuussa Jordanian ja Syyrian matkalle osallistui 37 henkeä. Matkakohteina olivat Amman, Damaskos ja Akaba.
Muita kohteita olivat Jerash, Madaba,
82
Petra ja Wadi Rum. Akabassa ryhmä sai
osallistua Jordanian kuninkaan Husseinin
syntymäpäiväkutsuille. Damaskoksessa
mat­kalaiset vierailivat uudessa yliopiston
sairaalassa ja teknillisen korkeakoulun
arkkitehtiosastolla, jossa dos. Fahman kertoi toimista, joilla aiotaan pelastaa vanha,
historiallinen Damaskos.
1989
Professori Tapani Harviainen piti esitelmän Petrasta.
Suurlähettiläs Hosny El Agizy: Life of
the Pharaohs and Tourism Today in Egypt.
Rostislav Holthoer 50 vuotta 29.7.1987
Toimistopäällikkö Juhani Antikainen:
Sudan suuri maa – suuret ongelmat.
Tutkija Tuomo Melasuo: Algeria muutoksen tiellä eilen ja tänään.
Helena Allahwerdi: Eräs matka Jemeniin.
DI Jaakko Laine näytti tekemänsä videofilmin Jemenistä ja Sharjahista.
Arabiemiraatit (Dubai, Sharjah, AbuDabi) ja Pohjois-Jemen (Sana’a, Shibam,
Kawkaban, Mareb, Thulla, Amra, Kohlan
City) 1989
Kevätretki Turkuun Palmyra-näyttelyyn
ja Naantaliin, jossa vierailu Imatran Voiman höyryvoimalassa.
1990
Lauri Tarvainen esitti dioja ja kertoi Jemenistä kevätkokouksessa.
Radiotoimittaja Erkki Lehtiranta esitelmöi egyptiläisestä musiikista.
FM Alfred Kolehmainen: Lukko kautta
aikojen.
Toimittaja Sinikka Arteva kertoi Persianlahden tilanteesta.
Lehtori Faruk Abu Chacra: Libanonin
kriisin taustaa.
FK Jaakko Hämeen-Anttila: Kenelle kalifi nauroi – huumori arabialaisessa kirjallisuudessa.
Toimittaja Sinikka Arteva esitelmöi Lähi-idästä rauhankoferenssin kynnyksellä
ja Neuvostoliiton muutosten varjossa.
Maisteri Rauni Turkia valotti islamin alkuperäistä naiskuvaa sekä esitteli samalla
pohjois-afrikkalaisten naiskirjailijoiden
uusia teoksia profeetan naisista.
KTL Mohamed Ahmed: Suomen ja arabimaiden välisen kaupan kehitys.
Egypt Finland Societyn jäseniä yhdistyksemme vastaanotolla
Varsinaisessa syyskokouksessa Egyptin
matkaajat esittelivät matkakokemuksiaan,
videoita ja dioja.
Egyptin matkan kohteina Kairo, Abu
Simbel, Assuan, Luksor.
1991
Tutustuminen Siwa-keidas näyttelyyn
Kansallismuseossa tutkija Kaisa Grönholmin johdolla.
Kirjailija Jussi Talvi: Arabialaiset ruokaperinteet suomalaisessa keittiössä.
Kulttuurisihteeri Mikko Telaranta: Aabrahamin perinnön jäljillä.
83
Matka suuntautui Dubain kautta Omaniin.
Tampereen egyptiläisen kansanmusiikin
konsertti.
1992
Lauri Tarvainen kertoi matkasta Omaniin.
Fil. Lis. Jaakko Hämeen-Anttila esitelmöi Danten itämaisista edeltäjistä.
Muusikko Leif Karlsson puhui arabialaisesta musiikista.
Arkkitehtiopiskelija Josef Najan aiheena
oli arabialainen arkkitehtuuri.
Heikki Palva: Sanan mahti arabialaises-
1993
Elokuvaohjaaja Jean Bitar esitteli elokuvansa Sodan arvet, joka kertoi libanonilaisten elämästä sodan runtelemassa
maassa.
Dosentti Aarne Toivanen: Syyria matkailumaana.
Kulttuurisihteeri Mikko Telaranta kertoi
paaston merkityksestä.
Kauppatieteen tohtori Mohamed Ahmed
puhui Persianlahden sodan vaikutuksesta
arabimaiden kauppaan ja taloudelliseen
kehitykseen.
Professori Mohamed Arkoun Sorbonnen
Heikki Palva
SIWA-näyttelyn avajaiset
sa kulttuurissa.
Yhdistys tutustui Helinä Rautavaaran
Jemen-aiheiseen valokuvanäyttelyyn Galleria Finnfotossa kevätkauden päätteeksi.
Yhdistys oli kutsuttu Egyptin uuteen
suurlähetystöön, jossa suurlähettiläs Hosny El Agizy kertoi Persianlahden kriisin
vaikutuksesta Egyptin talouteen.
yliopistosta: Islam, Europe, Occident.
Tutustuminen yhdistyksen 30-vuotisnäyttelyyn professori Heikki Palvan johdolla.
Fil. Lis. Jaakko Hämeen-Anttila: Nainen
arabialaisessa kirjallisuudessa.
Yhdistyksen 30-vuotisjuhlaa vietettiin
hotelli Inter-Continentalissa. Puheenjohtaja kertoi yhdistyksen alkutaipaleesta ja
Heikki Palva kertoi vitsejä suomeksi ja
arabiaksi. Ohjelmassa oli itämaisia tansseja ja arabialaista ruokaa.
Iltaa vietettiin Musta lammas -nimisessä
ravintolassa.
84
Yhdistyksen 30-vuotisnäyttelyssä Helsingin yliopiston kirjastossa 8.10. - 5.11.
oli esillä kirjaston kokoelmista Koraaneja,
rukouskirjoja, Koraanin selityskirjoja ja
oikeustieteellisiä teoksia sekä sanakirjan
käsikirjoitus vuodelta 1796. Monet em.
teoksista olivat Wallinin hankkimia. Muu
aineisto sisälsi yhdistyksen toiminnasta
kertovia kuvia, koruja, sekä vanhoja hopeaesineitä ja rahoja.
1994
Seemiläisten kielten v.t. professori Hasib Shehadez: Christian Arabs in the Mid-
lopment of Finnish-Egyptian Economic
Relations.
Retkikohteita olivat Tampereen Muinainen Egypti -näyttely ja Kuopio tanssii ja
soi.
1995
Egyptin suurlähettiläs Lofty Yacoub:
Egypt – economical and international situation.
Alivaltiosihteeri Gamal Ali Hamdi: Nature Tour in Egypt – scientific outlook.
Puolustusministeriön
YK-toimiston
pääl­likkö Kari Höglund kertoi rauhantur-
Jaakko Hämeen-Anttila: Koraanin ajanmukainen käännös ja sen selitysteos, Basam Books 1994.
dle East.
VM Kari Norkonmaa kertoi Suomen ja
arabimaiden kaupallisten suhteiden tulevaisuudennäkymistä.
Professori Roger Allen Pennsylvanian
yliopistosta: Modern Arabic Fiction and
Freedom.
Toimittaja Sinikka Arteva kertoi Algerian tilanteesta ja näytti aiheesta tehdyn
videokoosteen.
FT Jaakko Hämeen-Anttila puhui uudesta Koraanin käännöksestä.
Tohtori Mohamed Ahmed: The Deve-
Jaakko Hämeen-Anttila
vatoiminnasta Lähi-idässä ja Euroopan
kriisialueilla sekä Suomen YK-pataljoonan arkipäivästä.
Käynti tiedekeskus Heurekan Ninivenäyttelyssä tutkija Raija Mattilan opastuksella.
Irmeli Perho: Profeetan lääkkeet.
Professori Heikki Palva: Uhkaako Islam
Eurooppaa?
Yhdistys osallistui Richardinkadun kirjaston monikulttuuritapahtumaan, jossa
jaettiin informaatiota Suomalais-arabialaisen yhdistyksen toiminnasta.
85
Syyrian kiertomatkalla oli 17 henkeä.
Yhdistys kävi tutustumassa Tiedekeskus
Heurekan Ninive-näyttelyyn.
1996
Dosentti Erkki Salonen esitti valmistamansa videon yhdistyksen matkalta Syyriaan.
Apulaisprofessori Ulla Vuorela: Hilma
Granqvist, Palestiinan tutkimuksen klassikko.
Dr. Zuhair Al-Wasir: Palestina after the
election.
Dosentti Aarne Toivanen: Näkökohtia
SARAB-30v-näyttely. Heikki Palva esittelee
Suomen Jerusalemin instituutin toiminnasta.
Ph.D. Zbigniew T. Fiema: The Byzantine ecclesiastical complex in Petra. Esitelmätilaisuus järjestettiin Säätytalolla yhteistyössä Suomen Egyptologisen seuran
kanssa.
Puheenjohtaja Okan Daher Suomen
Islam-seurakunnasta kertoi seurakunnan
toiminnasta seurakunnan tiloissa Fredrikinkadulla ja seurakunnan imaami esitteli
moskeijan, kertoi Koraanista ja hartaudenharjoittamisesta.
86
Ulla Mustanoja: Naisen asema Islamissa.
Jyväskylän Kesän seminaariin Houkutuksen ja Pelon Islam osallistui joukko yhdistyksen jäseniä. Luennoittisijoina esiintyivät mm. H. Palva, J. Hämeen-Anttila ja
I. Perho.
Retkellä Tampereelle 2.6. tutustuttiin
Tampereen Taidemuseon näyttelyyn Muinaisten kuningaskuntien aarteita Indonesiasta sekä Sara Hildénin taidemuseon
näyttelyyn Piet Mondrian. Osanottajia oli
39 henkeä.
SARAB-30v-näyttelyn esite
1997
Aira Honkaniemi ja Lauri Tarvainen
kertoivat yhdistyksen tekemästä Syyrian
matkasta.
Sirkku ja Mohamed Asheesh: Lähi-idän
vesivarat ja niihin liittyvät konfliktit.
Professori Joakim Donner: Egyptin läntisessä autiomaassa viimeisten kymmenen
tuhannen vuoden aikana tapahtuneita ympäristömuutoksia.
Faruk Abu-Chacra: Arabialaisen kulttuurin vaikutuksesta länsimaiseen kulttuuriin.
Opiskelija Sirkku Paajanen: Tarinoita
Sudanista.
Tutkija Antero Leitzinger: Sata vuotta
islamia Suomessa.
Office National du Tourisme du Maroc
tarjosi yhdistyksen jäsenille Marokkoillan marokkolaisine aterioineen ja viineineen sekä diaesityksineen ravintola Kahdessa Kanassa 11.6.
Pikkujoulua vietettiin Café Bagdadissa,
jossa Ikko Lyly esitti itämaista tanssia.
1998
Egyptin suurlähettiläs Zeinab Soheim:
Naisten asema ja terrorismin vaikutus ny-
Heureka, Ninive-näyttelyyn tutustumassa
kypäivän Egyptissä.
Irakin asiainhoitaja Dr. Kadhim Rawi:
Irakin uskonto ja uskonnolliset koulukunnat.
Dosentti Pertti Lahermo: Pohjavesi kuivilla ja puolikuivilla alueilla arabimaissa.
Rouva Marja Joukhdar: Avioliitto arabimiehen kanssa.
Illanvietto ravintolassa Valkoinen Pelikaani 11.12.
Matka Tunisiaan.
Vierailu Heurekassa.
1999
Suurlähettiläs Pertti Kaukonen kertoi
Kuwaitista, jossa hän oli toiminut suurlähettiläänä kuuden vuoden ajan.
Fil. Tri. Irmeli Perho: Poliittinen islam.
FM Youssef Yousri: Omaijadikauden islamilaiset kylpylät.
Suurlähettiläs Arto Vainionmäki: Libya
ja sen ennennäkemätön kulttuuri.
Fil. Tri. Holger Weiss: Zakat Sogoton
kalifikunnassa.
Illanvietossa Antiokia Atabarissa itämaisen ruoan lisäksi ohjelmassa oli itämainen
tanssiesitys ja leikilliset arpajaiset.
Jerusalem-instituutti
Libanonin matkalle osallistui 11 henkeä
dosentti Aarne Toivasen johdolla. Beirutin
lisäksi tutustuttiin Sidoniin, Tyrokseen,
Tripoliin, Byblokseen, Balamandiin ja Bekaanlaaksoon, jossa vierailtiin Ksaran viinitehtaalla sekä Anjarissa ja Baalbekissa.
Vierailuun Egyptin Aida-oopperan juhlaesitykseen Gizan pyramidien juurella
osallistui 22 henkeä. Egyptin matkan ohjelmassa oli myös Niilin risteily.
87
Jemen, Sana’a. Melkein koko joukko koolla Kansallismuseon edustalla. Kuva: A.Honkaniemi 15.11.1989 / MARHABA 1990 s 07
Egypti, Esna. Oppaamme
Maha kertoo meille temp­
pelin yksityiskohdista.
Kuva: A.Honkaniemi 1.11.1990
Oman, Niswa. Lasse kävelee falaj-kastelukanavan reunalla.
Kuva: A.Honkaniemi 27.11.1991
Iran, Bam. Alueella tapahtui maanjäristys 26.12.2003 ja koko tämä
maisema tuhoutui. Kuva: A.Honkaniemi 17.4.2000
Egypti, Edfu. Horus-haukka ja Kirsti Schakir
Kuva: A.Honkaniemi 1.11.1990
Jordania, Aqaba. Kuningas Hussein kutsui yhdistyksen syntymäpäiväjuhlilleen 5.11.1988.
Kuva: NN / MARHABA 1993 s. 11
88
Syyria, al-Bara, Pyramidihauta,
Kuva: A.Honkaniemi 11.11.1995
nro 13614
UAE, Dubai. Kameliravit, Kuva:
Egypti, Kom Ombo. Kuva:
L.Tarvainen 1.11.1990
A.Honkaniemi 5.12.1991
Egypti, Philae.
Kuva: A.Honkaniemi 31.10.1990
Kuvia yhdistyksen eri matkoilta
Lisää matkakuvia on löydettävissä nettiosoitteessa www.sarab.fi/ --> Linkkejä
Syyria, Desert Trip. Näin lohduttoman näköinen ”kivipelto” löytyy Dara’an kaupungin ja Palmyran puolivälistä. Tien tekeminen on helppoa(?): tarvitsee vain aurata kivet pois. Kuva: L.Tarvainen 10.3.2010
89
2000
Professori Nils G. Holm Åbo Akademista kertoi opiskelijaryhmän kanssa tekemästään matkasta Iraniin.
FM Sari Kuustola: Opiskelijana arabialaisissa yliopistoissa.
Fil. Tri Jaakko Hämeen-Anttila: Islam ja
kristinusko – yhteinen menneisyys, yhteinen tulevaisuus.
Lauri Tarvainen ja VTM Aira Honkaniemi kertoivat yhdistyksen Iranin matkasta.
Dosentti Ritva Kivikkokangas-Sandgren: Poliittisesta konfliktista ympäristökonfliktiin Palestiinassa.
Suomi-Arabia-sanakirja
Palestiinan edustuston päällikkö Zuheir
Al-Wazir luennoi Palestiinan tämänhetkisestä tilanteesta.
Illanvietto Ravintola Aidassa, jossa ohjelmassa oli mm. arpajaiset.
Iranin kahden viikon kiertomatkaan
osallistui 22 henkeä. Matkakohteita olivat
Teheran, Bam, Kerman, Yazd, Pasargard,
Persepolis, Shiraz, Isfahan, Hamadan.
2001
Ykt. Tri Anssi Männistö Tampereen Yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskes90
kuksesta: Islam ja muslimit aikakauslehdistössä.
Johtaja Veli-Pekka Paila ja johtaja Juhani Heikkilä Matkatoimisto Tourism Services Co Scandinavian Officesta antoivat informaatiota ja näyttivät dioja suunnitellun
Libyan matkan tiimoilta.
Sääntömääräisen kevätkokouksen päätteeksi dosentti Pentti Multanen kertoi Lähi-idän poliittisesta historiasta.
Fil. Tri Raija Mattila: Kuningas Sargon
II:n varainhoitajan, korkean assyrialaisen
virkamiehen henkilökuva.
FK Noora Lahtinen: Maailmankaupunki
Faruk Abu-Chacra
Jerusalem israelilaisten ja palestiinalaisten
välisessä konfliktissa historiallisesta näkökulmasta.
Syyskokouksen päätteeksi suurlähettiläs
Heikki Latvanen luennoi Palestiinan tilanteesta.
2002
Omayad Toursin johtaja Abdulkarin AlJundi ja opas Nabil Mallah: The Strategy
of Syria and the Middle East in the Past
and Present.
Arkkitehti Aaro Söderlund: Lähi-idän
instituutti ja sen toiminta.
Arkkitehti Söderlundin esityksen päätteeksi syyrialainen opettaja Borhan Hamadon lauloi tunnelmallisia lauluja egyptiläisen Ala Abbasin luutun säestyksellä.
Egyptin suurlähetystön lehdistöpäällikkö Dr. Said Sadek: The Sosiology of
Egyptian-Finnish Marriages.
Projektipäällikkö Kari Norkonmaa: Irak
– tilanne ja näkymät suomalaisen teollisuuden näkökulmaasta.
Kääntäjä Sampsa Peltonen Keskusrikospoliisin Rikostietopalveluyksiköstä:
Palestiinan kulttuurielämä sodan varjossa.
Fil.yo. Piia Huttunen: Islamin naiskuva
FT Helena Hallenberg: Kiinan muslimit.
Museonjohtaja Jarno Peltonen kertoi
Marokon käsityöperinteestä Keravan taidemuseossa kuratoimassaan Marokon magia-näyttelyssä, joka oli järjestetty OPM:n
ja Marokon kulttuuriministeriön tuella.
Dosentti Pertti Multanen: Katsaus Lähiidän tämänhetkiseen tilanteeseen.
Yhdistyksen 40-vuotisjuhlaa vietettiin
ravintola Zinnkellerissä.
Syyrian tutustumismatkalla kierros alkoi Damaskoksesta suuntautuen ensin
Aleppoon ja Eufrat-virtaa seuraten Mariin
Irakin rajalle ja Palmyran kautta takaisin
Jordanian prinssi Mired bin Raad ja hänen puolisonsa prinsessa Dina bint Mired olivat yhdistyksemme vieraina 25.5.2002
ja jordanialaisnaisen arkielämää.
Lehtori Faruk Abu-Chacra: Ibn Fadlan.
Kevätretki Amos Andersonin taidemuseon Petra-näyttelyyn, jonka Aaronin vuorella tehtäviä kaivauksia johtava professori Jaakko Frösén esitteli.
2003
Arabian kielen ja islamin tutkimuksen
assistentti Sylvia Akar: Fatwa.
Lääk.lis. Eeva-Riitta Savolainen: Gynekologina Bahrainissa.
Iranin suurlähettiläs Dr. Seyd Abbas
Araghchi: Iran of today.
Damaskokseen.
2004
Suunnittelupäällikkö Jukka Nieminen
Jaakko Pöyry Oy:stä: Kaupunki- ja aluesuunnittelu Pohjois-Afrikassa.
KTM Päivi Käri-Zein: Businesskohteena Arabimaat.
Tunisian asiainhoitaja Tarek Ben Salem:
History of Tunisia and Tunisia of today.
FT Susanne Dahlgren: Jemenin ihmisiä.
Tutkija Jari Kaukua, Jyväskylän yliopisto: Keskiajan arabifilosofia.
91
Tohtori Gubara Hassan: Islam and the
West. Confrontation or Dialogue?
Ulkoministeriön tiedotuskampanja arabimaista Tuhat ja yksi askelta – arabimaailma ja kehitys 2004 tarjosi vuoden aikana seminaareja ja kulttuuritapahtumia eri
puolella Suomea. Museonjohtaja Jarno
Peltosen ja FK Kaarina Peltosen ideoima
ja keräämä arabimaiden historiaa ja nykypäivää esittelevä panelinäyttely Matka
halki arabimaailman kiersi 23 kirjastossa. Yhdistyksen jäseniltä oli saatu kuvia
näyttelyyn.
Suurlähettiläs Esko Rekola järjesti Abu
Tanssiryhmä NARin kaksi jäsentä, Hanna Salmio ja Annaleena Vesterinen, esittivät itämaisen tanssin hienouksia. Kuva: MARHABA 2004 s 07
Dhabissa suomalaisen muotoilunäyttelyn
yhteydessä Suomi-viikon, jossa yhdistys esitteli toimintaansa ja piti esitelmiä
yliopistolla sekä järjesti pienimuotoisen
näyttelyn.
Kiertomatkan kohteina Jordania, Syyria
ja Libanon.
2005
Azer Sawiris: The Culture Differences –
Bless or Curse?
Aira Honkaniemi ja Lauri Tarvainen
näyttivät vuonna 2004 marras-joulukuun
vaihteessa ottamiaan digikuvia.
92
Dosentti Pertti Multanen: Mihin suuntaan tuuli käy Lähi-idän nykytilanteessa?
Ahmed Hattab ja Mohamed Ahmed kertoivat Abu Dhabissa toukokuussa 2004 pidetyn Suomi-viikon tapahtumista.
Fil. Tri. Marko Juntunen: Näkökulmia
euroislamiin ja arabidiasporaan.
Lauri Tarvainen kertoi sanoin ja kuvin
Etiopiaan suuntautuneesta kiertomatkasta.
Yhdistyksen jäseniä osallistui professori
Jaakko Frösénin johtamalle Egyptologisen
seuran matkalle Egyptiin, jossa kohteena
oli Siwa-keidas.
Kirsti Westphalen ja Marjatta Hattab
2006
Professori Jaakko Frösén: Aleksandria
tutkimuskohteena.
Arkkitehti Aaro Söderlund: Lähi-itä?
Oman aikamme ristiriitainen Lähi-itä ensimmäisen maailmansodan tarjoamaa kolonialistista taustaa vasten.
Aarne Toivanen ja Lauri Tarvainen kertoivat sanoin ja kuvin syyskuussa 2005
Etiopiaan suuntautuneesta kiertomatkasta.
Dosentti Pertti Multanen: Katsaus Lähiidän tämänhetkiseen tilanteeseen.
Lauri Tarvainen ja Aira Honkaniemi
kertoivat sanoin ja kuvin Keski-Aaasiaan
suuntautuneesta matkastaan.
Tohtori Ahmed Hattab: Lääketiede muinaisessa Egyptissä.
Matka Syyrian Alepposta Qamishlin
kautta Turkkiin, Mardiniin, Harranin kautta Antiokiaan ja takaisin Syyriaan, Damaskokseen.
2007
Egyptin suurlähettiläs Soad Shalaby:
The Barcelona Process.
Lähetystöneuvos Kirsti Westphalen:
Political Islam – Islam in Europe: EU
2008
Faruk Abu-Chacra: Taha Husein’s view
and comments on the Arabic translation of
Al-Misri, Dunya Sinuhe. The world of Sinuhe the Egyptian by Mika Waltari.
Dosentti Haseeb Shehadeh: An Ancient
and Tiny Minority in the Holy Land.
Egyptin suurlähettiläs Maasoum Marzouk: Islamophobia.
Arabian kielen opettaja MA Heli Keinonen muisteli opiskeluaikojaan Sudanin
Khartumissa.
FL Kaj Öhrnberg: Alaviitteestä otsikoihin - Georg August Wallin ja Arabian nie-
”Suomi-viikko” Abu Dhabissa 15.-20.5.2004. Avajaisyleisöä olivat (vas.) ministeri Kalevi Kivistö, Jarno
Peltonen, sheikki Zayed, SL Esko Rekola, prof. Mohammed Ahmed ja tri Ahmed Hattab. MARHABA 2005 s 69
Perspectives.
Kääntäjä Sampsa Peltonen: Arabian sanat, kirjat ja sanakirjat.
Palestiinan edustuston esimies Nabil Alwazir: Latest Developments in Palestine.
Kirjailija Mahabad Namiq kertoi kirjastaan Mahabad, kuu, aamusumu ja rakkaus.
Iranin suurlähettiläs Reza Nazarahari:
A Brief Reflection on the History of the
Islamic Republic of Iran and Nowadays
Situation.
mimaan tutkimusmatkailu.
Arabiankielen opettaja FM Maria El Hilali kertoi kotimaastaan Marokosta.
FM Anu Leinonen: Turkki ja EU, historia ja nykyisyys.
Yhdistyksen 45-vuotisjuhlaa vietettiin
ravintola Fezissä. Puheenjohtaja Jarno
Peltonen piti katsauksen yhdistyksen toimintaan, ja Marokon ensimmäinen Suomen suurlähettiläs Mina Tounsi kertoi
Marokosta kulttuurifestivaalien maana.
Burhan Hamadon esitti arabialaisia lauluja, ja Maria Pakkala lausui uutta marokko93
Marokko, Féz, nahkatuotteiden alkuvalmistus on raakaa työtä. Kuva: L.Tarvainen 7.11.1993
Marokko, Casablanca, Hassan II moskeija.
Kuva: A.Honkaniemi 9.11.1993
nro12673
Marokko, Féz.Tavaroiden kuljetus ahtailla
kujilla sujuu eriitäin joustavasti
Kuva: L.Tarvainen 7.11.1993
Marokko, Féz, nahkurin orsilla tavataan!
nro-12082
Kuva: L.Tarvainen 7.11.1993
nro12071
UAE, Fujairah, Al Bidyah-moskeija on vuo
Tunisia, Matmata, Aira poistumassa yksityiskodin huoneesta
Kuva: L.Tarvainen 12.11.1998
nro-12079
Turkki, Istanbul,
lokum-kauppa toimii
sulassa sovussa vaatekaupan naapurina.
Kuva: A.Honkaniemi
25.10.2010
nro14878
odelta 1446 AD. Kuva: Fathy Khadr 2012
Libanon, Baalbek. Reijo Kivalo temppelin
sisäänkäyntiportaikon välitasolla.
Kuva: L.Tarvainen 1999
Libanon, Sidon Qasr al-Bahr
Kuva: A.Honkaniemi 19.4.1999
Jemen, Hajjah-vuori. Maanviljelystä harjoitetaan pengertämällä koko maisema.
nro-5150
Kuva: L.Tarvainen 1989
nro-14433
Jordania, Kuollut meri, kuviokelluntaharjoituksia 2004. Kuva: A.Honkaniemi
laista runoutta. Tilaisuudessa pidettiin arpajaiset, joihin oli saatu runsaasti voittoja
lahjoituksina.
Neljäs kiertomatka Syyriaan, missä tutustuttiin mm. Suomen Lähi-idän Instituutin rakennustyömaahan. Kaukasuksen
alueelle viiteen eri maahan suuntautunut
kiertomatka.
2009
Jarno Peltonen: Perinne kohtaa tämän
päivän – Reima ja Raili Pietilän arkkitehtuurista Kuwaitissa.
Mr. Abdoul-Majid Tahirou Varjonen, Es-
Tutkija Timo Behr Ulkopoliittisesta instituutista: EUn suhteet Välimeren ja Lähi-idän maihin.
Vuoden ensimmäisessä kokouksessa onniteltiin ja kiitettiin yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi kutsuttua pitkäaikaista
puheenjohtajaa LKT Ahmed Hattabia ja
kunniajäseneksi kutsuttua Marjatta Hattabia heidän tekemästään ansiokkaasta työstä yhdistyksen hyväksi.
Kevätretki 2009 yhdessä Siltasaariseuran kanssa tehtiin Loviisan kaupungin
museoon Egyptologisen seuran 40-vuotisjuhlanäyttelyyn Egypti! Egypten! Egypt!
Maaliskuussa 2008 ryhmä yhdistyksemme jäseniä tutustui Zeitunan talon rakennustyömaahan Lähiidän Instituutin silloisen johtajan Raija Mattilan opastuksella. Kuva: L.Tarvainen / MARHABA 2009 s.10
poon Islamic Heritage Housen puheenjohtaja: Family, the Pillar of Sound Society.
Marokkolainen opettaja Azzouzi Abdelhai: Arabiankielen opetus äidinkielenä
Suomen peruskouluissa.
Suomen Damaskoksen instituutin johtaja dosentti Hannu Juusola esitteli instituuttia ja sen toimintaa tilaisuudessa, joka oli
järjestetty yhteistyössä Lähi-idän instituutin säätiön ja Suomen Lähi-idän instituutin
ystävät ryn kanssa.
Museonjohtaja Kerttu Karvonen-Kannas: Mesopotamian historiaa.
96
Egypti! Suomen Egyptologisen seuran
Lounas ravintola Gilletissä.
2010
Finpron Saudi Arabian ja Dubain vientikeskuspäällikkö Matti Ruuskanen: Yli
20 vuotta Suomen markkinointia Gulfin
alueella.
Arkkitehti Amanda Eskola: Alhambran
arkadien katveessa, islamin viimeinen kukoistus Euroopassa.
Professori Teemu Leinonen Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun Media Labista: Visuaalisia kertomuksia Arabiasta.
Ulkoasiainneuvos
Ilari
Rantakari
UM:stä: Sivilisaatioiden Allianssi ja sen
Välimeristrategia – syntyykö lisäarvoa ja
millaisin toimin?
Muslimiportaalin perustaja Mohamed
El-Fatatry: Muslimiportaali – silta Arabimaailmaan.
Päivi Käri-Zein: Arabikulttuuri suomalaisesta näkökulmasta.
Yhdistys järjesti Tieteiden talolla 13.9.
yhteistyössä Lähi-idän instituutin ystävien, Suomi-Syyria Ystävyysseuran ja Suomen Palestiinalaisten Siirtokuntayhdistyksen kanssa palestiinalaisen runouden
40-vuotisjuhlanäyttely Loviisan kaupunginmuseossa 14.5. - 13.9.2009
9-12 – vuotiaitten koululaisten valokuvanäyttely Asumme Abu Dhabissa oli esillä
Kauppakeskus Sellon kirjaston ala-aulassa
Espoon Leppävaarassa. Näyttelyn järjestäjänä SARABin ohella toimi Ässänääbil
Arabialaisen kulttuurin yhdistys ry.
Syyrian aavikkoalueille suuntautunut
kiertomatka Desert Trip.
2011
Professori Jaakko Frösén: Ajankohtaista
Petrasta.
Professori Tapio Markkanen kertoi miten arabit kehittivät ja välittivät edelleen
Arabiankurssin opiskelijoita Zeitunan talon sisäpihalla.
mestarille Mahmoud Darwichille omistetun kulttuuri-illan. Darwichin runoista olivat keskustelemassa Faruk Abu-Chacra,
Doris Aghazarian, Jean Bitar ja Daniel
Katz.
Libanonilainen arabialaisen luutun mestari Marcel Khalifé yhtyeineen esiintyi
Savoy-teatterissa. SARAB oli mukana
tapahtuman järjestelyissä, joista varsinaisesti huolehti Ässänääbil Arabialaisen
kulttuurin yhdistys ry.
Jarno Peltosen Abu Dhabissa johtaman
valokuvausprojektin pohjalta syntynyt
Kuva: Juha Pakkala / MARHABA 2009 s.7
antiikin tähtitiedettä.
Museonjohtaja Eija-Maija Kotilainen
esitteli Kulttuurien museon islamilaista
kokoelmaa, sen muodostumista ja merkitystä.
FL Helena Tyrväinen esitelmöi säveltäjä, musiikintutkija ja matkakirjailija Armas Launiksen Tunisiassa, Algeriassa ja
Marokossa viettämästä ajasta.
Professori Tuomo Melasuo TAPRIsta
käsitteli arabimaiden ajankohtaisia näkymiä esityksessään ”Uudistuuko PohjoisAfrikka arabikevään myötä?”
97
PJ Jarno Peltonen kertoi - FT Marie-Sofie Lundströmin estyttyä - taiteilija Hugo
Backmanssonin Pohjois-Afrikan ajasta.
Kulttuurikeskus Caisassa järjestettiin
kaksi kertaa tapaaminen otsikolla Teehuone. Tilaisuuksissa olivat alustajina suurlähettiläät Laura Reinilä ja Risto Veltheim.
2012
Historioitsija Yousif Al Nashaba Bahrainista kertoi englanniksi helmenkalastuksesta Persianlahdella.
Sääntömääräisen kevätkokouksen jälkeen puheenjohtaja Jarno Peltonen esitteli
Suitsukeastia. MARHABA 2012 s.41
suunniteltua matkaa Arabiemiraatteihin.
Fil.tri Irmeli Perho kertoi aiheesta Itämainen keittiö – erityisesti Persianlahden
maissa. Esityksen jälkeen nautittiin itämainen buffet-illallinen Tieteiden talon
ravintolassa.
Algerialainen antropologi ja tutkimusjohtaja professori Slimane Hachi esitelmöi Sahelin alueen kalliomaalauksista. Tilaisuuden järjestivät TAPRI, Anna
Lindh-säätiön Suomen verkosto, Helsingin yliopiston musiikkitieteen oppiaine ja
SARAB.
98
Kehitysmaatutkimuksen jatko-opiskelija Henri Onodera Helsingin yliopistosta
puhui aiheesta Egyptin nuoret poliittisen
murroksen keskellä.
Sääntömääräisen syyskokouksen päätyttyä mediatutkija ja Lähi-idän asiantuntija
Lilly Korpiola: Kaksi vuotta arabikeväästä
— Mitä seuraavaksi?
Emiraateissa suurlähettiläänä toimineen
Matti Lassilan puoliso Satu Mäki-Lassila
oli kertomassa toukokuun Teehuoneessa
kokemuksistaan sikäläisissä oloissa.
Yhdistys oli tukena varsinaisesti SuomiSyyria Ystävyysyhdistyksen ja Ässänääbil
Tuomo Melasuo
Arabialaisen Kulttuurin Yhdistyksen toteuttamassa Vuorovaikutus ja Harmonia
kulttuurifestivaalissa.
Tutustuminen Yhdistyneisiin Emiirikuntiin Jarno Peltosen johdolla.
Yhdistyksen vuosikirja MARHABA
Vuodesta 1977 yhdistys on julkaissut
vuosikirjaa MARHABA, joka on ensimmäinen suomenkielinen arabimaita käsittelevä julkaisu. MARHABAn ensimmäinen numero oli omistettu yhdistyksen
kunniapuheenjohtajalle ja perustajalle
Armas I. Saloselle. Vuosikirjan tekemisen
mahdollisti Irakin suurlähettilään Saleh
Mehdi Amashin lahjoitus 1976. Hänen
aikanaan (vuoteen 1983) Irakin suurlähetystö antoi merkittävää taloudellista tukea
yhdistykselle.
Ensimmäiseen toimituskuntaan kuuluivat puheenjohtaja Rostislav Holthoer,
sihteeri Helvi Kalkkinen, hallituksen jäsen
Jukka Vuorinen ja toimitussihteerinä Erik
Wiik, joka vastasi MARHABAn taitosta
ja loi sille taittopohjan. Vuosina 1987-88
taitosta oli vastuussa Ahmed El-Hattab.
1987 eteenpäin painos on 500 kappaletta.
Sivuja lehdessä on ollut 64 – 92.
Kansi on aina ollut kiiltävää liitupaperia
ja värillinen. Sisäsivuihin tuli liitupaperi
1986.
Värikuvat ilmestyivät MARHABAan
1994. Grafiikka on muuttunut siten, että
kuvat ovat suurempia, samoin fonttikoko.
Artikkeleiden määrä on vähän pienentynyt, vaikka sivumäärä on pysynyt samana.
MARHABAssa on vuosien mittaan
julkaistu yli 330 artikkelia. Kirjoitusten
aihepiiri on esitelmien tapaan hyvin monipuolinen. Osaksi esitelmiä on muokat-
Puheenjohtaja luovutti yhdistyksen vuosikirjan Marahaban 2010 Al Ainin yliopistolle vierailun yhteydessä.
Kuvassa myös suurlähettiläs Matti Lassila, Al Ainin yliopiston rehtori sekä opettajakuntaa, huhtikuu 2011
Kuva: NN / MARHABA 2011 s 67
Birgitta Penkki loi hieman uudenlaista ilmettä vuonna1989. Vuodesta 1990 lähtien
Lauri Tarvainen on hoitanut lehden taiton,
paitsi vuonna 1992 Marjatta Hattab huolehti taitosta.
Ensimmäinen MARHABA ilmestyi
1100 kappaleen painoksena, 1978 painos
oli 600 kappaletta, vuonna 1979 92-sivuista MARHABAa painettiin 1100. Vuosina
1980-1984 painos oli 1200 kappaletta,
1985 kesäkuussa ilmestyi 930 MARHABAa, 1986 julkaistiin 800 ja vuodesta
tu artikkeleiksi. Pääasiassa kirjoitukset
– myös ulkolaisten kirjoittajien artikkelit
– on julkaistu suomenkielellä. Nelisenkymmentä artikkelia on englanniksi ja alle
kymmenen ruotsiksi. Referaatit on määrärahan puitteissa toimitettu englanniksi.
Muutamia juttuja on viime vuosina käännetty myös arabiaksi.
Vuosikirjassa on julkaistu edellisen vuoden toimintakertomus ja artikkeleita varsin
monenlaisista aihepiireistä. Alkuvuosina
oli myös laaja katsaus vuoden toimintaan
99
ja tapahtumiin suomalais-arabialaisissa
suhteissa. Raportissa kerrottiin virallisten
valtuuskuntien vierailuista ja niihin kytkeytyvistä tapahtumista, kulttuuri- ja valtiollisista vierailuista ja kulttuurisopimuksista sekä suomalaisten valtuuskuntien
matkoista.
Vuosikirja on toimitettu jäsenille jäsenetuna. Lisäksi julkaisua on levitetty
arabimaihin Suomen suurlähetystöjen
välityksellä, jaettu Helsingin yliopistolle, Kansallis- ja Eduskunnan kirjastolle,
muille kirjastoille sekä ulko- ja opetusministeriölle. MARHABAn tukijoina ovat
olleet merkittävimmät rakennusfirmat, vesialan yrittäjät, vakuutusyhtiöitä, matkatoimistoja, lentoyhtiöitä, paperiyrityksiä,
suunnittelutoimistoja ym. Opetusministeriö tukee julkaisua vuodesta 1993 vuosittain anottavalla määrärahalla. Vuodesta
2005 MARHABA on ollut luettavissa internetissä yhdistyksen nettisivuilla www.
sarab.fi
MARHABAn ja jäsenkirjeiden lisäksi tiedotusta on hoidettu internet-sivujen
avulla, jotka ovat nousseet keskeiseen asemaan. SARAB on myös Facebookissa.
MARHABAssa on viime vuosina julkaistu arabimaailman osoitteita otsikolla
”Arabimaailma lähelläsi The Arab World
Near You”.
MARHABAn kirjoittajat ja ar­tikkelit
1977 - 2012
Writers and articles of MARHABA
"ً‫كتاب ومقالت "مرحبا‬
1977
E. Wiik:
Katsaus vuoden 1976 toimintaan ja tapahtumiin suomalais-arabialaisissa suhteissa
Retrospect upon the activity and the
events concerning the Finnish-Arabic
relations in 1976
100
T. A. Khalil:
Katsaus Egyptin kehitysongelmiin
View upon the development projects in
Egypt
T. Leisiö:
Makam Lähi-idän arabialaisessa taidemusiikissa
Makam in the Near-eastern Arabic musical art.
I. Vitikainen:
Passiivisuudesta aktiivisuuteen.
From passivity to activity
S. M. Amash:
Arabikirjallisuuden vaikutukset trubaduurirunouteen.
Influence of Arabic literature upon troubadour poetry
V. T. Osmoviita:
Georg August Wallin.
J. Aro:
Suomeksi käännetty arabialainen kirjallisuus
Arabic literature translated into Finnis
F. Abu-Chacra:
Arabian kielen opetuksesta Suomessa.
Teaching Arabic in Finland
Z. Al-Obaidi:
Markkinointia arabimaihin. Miten voitat
vaikeudet
Marketing to the Arab World. Some facts
to help you overcome this challenge.
R. Holthoer:
Nubialaiset ystäväni
My Nubian friends
1978
E. Wiik:
Katsaus vuoden 1977 toimintaan ja tapahtumiin suomalais-arabialaisissa suhteissa
Retrospect upon the activity and the
events concerning the Finnish-Arabic
relations in 1977
S. M. Amash:
Irakin kansantaloudellinen kehitys.
View upon the development policy of
Iraq
E. Salonen:
Arabialaisen lääketieteen mesopotamialaiset juuret
The roots of the Arabic medical sci­en­ces
Z. Al-Obaidi:
Marketing to the Arab World II
M. Pasanen:
Irak Suomen kauppakumppanina
The Trade between Finland and Iraq
Konsulttivientiä Arabimaihin
Consultation services in the Arab countries
Ahmad T. Khalil:
The High Dam
H. Broms:
Suomalais-arabialaisen kirjallisuuden ja
kulttuurin seminaari
The Finnis-Arabic Seminar on literature
and culture
J. Aro:
Suufilaisuus
Sufism in the Muslim Counties
I. Fadlan (käännös F. Abu-Chacra):
Viikingin viimeinen matka
Risala, the trip to the bulgar-tribes
P. Porkka:
Abou-L-Quasim Chabbi (1909-1934)
vapauden runoilija ja arabialaisen nykykirjallisuuden ensimmäisiä airueita
Abou-L-Quasim-Chabbi
R. Turkia:
Assia Djebar
R. Holthoer:
Ontuvan Timurin varjo
Tamerlane, the famous conqueror
Ensimmäisen MARHABA-vuosikitjan kannet.
1979
E. Wiik:
Katsaus vuoden 1978 toimintaan ja tapahtumiin suomalais-arabialaisissa suhteissa
Retrospect upon the activity and the
101
events concerning the Finnish-Arabic
relations in 1978
E. Salonen:
Yhdistyksen kunniapuheenjohtaja, professori Armas Salonen
Professor Armas Salonen honorary
chair­man of the society
E. Salonen:
Suomalais-arabialainen yhdistys ry. 15
vuotta
The first 15 years of the Finnish-Arabic
Society
E. Karjalainen:
Suomen ja arabimaiden kaupallinen ja
kulttuuriyhteistyö 1978
Cultural and trade contacts between
Finland and the Arab countries in 1978
L. Salonen:
Bagdadin suomalainen koulu.
The Finnish school in Bagdad
A. Kaskia:
Arabialaisen kulttuurin kulkeutumisesta
ja vaikutuksesta eurooppalaiseen sivistykseen.
Influence of the Arab culture in Europe
J. Heikkilä:
The Iraqi National Troup for Folklore
and Popular Art in Finland
J. Huttunen:
Etelä-Arabian varhaisemmasta historiasta.
The early history of Southern Ara­bia
L. Reunala:
Finnish contractors abroad
M. Arar:
Abu Khalil El-Qabbani, merkkimies
arabialaisen teatterin historiassa
Abu Khalil El-Qabbani
A. Vanajas:
Matka palestiinalaiseen musiikkiin
A trip to the Palestinian music
E. Salonen:
Babylon ja Assur – unohduksista nousevat kaupungit
The uprising cities of Babylon and Assur
102
R. Holthoer:
Itämaan ajaton kosmopoliitti
The timeless cosmopolitan of the Orient
T. Leisiö:
Ääniäkö äänettömyyden takaa?
Some information about the old Baby­lonian theory of scales
T. Leisiö:
Ajan halki tulevaan, menneeseen
A trip of two Finnish poets to the past
and future
M. M. Hussein:
Islam inhimillisyyden uskonto
Islam; a religion of humanity
1980
E. Wiik:
Katsaus vuoden 1979 toimintaan ja tapahtumiin suomalais-arabialaisissa suhteissa
Retrospect upon the activity and the
events concerning the Finnish-Arabic
relations in 1979
E. Karjalainen:
Suomen ja arabimaiden välinen yhteistyö 1979
Co-operation between Finland and the
Arab countries in 1979
E. Salonen:
Suomalais-arabialaista kulttuuriyhteistyötä.
Finnish-Arabic cultural co-operation
K. Palosuo:
Suomen kehitysyhteistyö arabimaissa
Finnish development co-operation in the
Arab countries
S. M. Amash:
Arabialaisten saavutuksia tieteen alalla
Scientific achievements of the Arabs
A. Krohn:
Yrjö August Wallinin elämäntyöstä sekä
tämän päivän arabikulttuurin identiteettiongelmista
About the work of Georg August Wallin
and the problems of present-day Arab
culture
P. Aar­nio:
Ibn Battuta, islamilainen maailmanmatkaaja
Ibn Battuta, the Traveller of Islam
H. Hussein:
Faaraoiden Egypti
Egypt of the Pharaohs
M. Heikinheimo:
Puita autiomaahan
Afforestation of the deserts
Z. Al-Obaidi:
Arabialainen sivistys on ihmisystävällistä
Arabic civilization is human
J. Apajalahti:
Pistäydyin paratiisissa
My visit to the Paradise
R. Holthoer:
”Heinäsirkkojen jälkeläisten” louhoksesta erakkoyhdyskunnaksi
Finnish Mission to Deir Abu Hennis
Omanin bruttokansantuote
Gross domestic product of Oman
Katarin menneisyys ja nykyisyys
Past and present of Qatar
Naisen asema Sudanissa
The Sudanese women
1981
E. Wiik:
Katsaus vuoden 1980 toimintaan ja tapahtumiin Suomalais-arabialaisessa yhdistyksessä
Retrospect upon the activity and events
of the Finnish-Arabic Society in 1980
E. Pasanen:
Yhteistyötä Suomen ja arabimaiden välillä 1980
Co-operation between Finland and the
Arab countries in 1980
P. Aarnio:
Avicennan tuhat ja yksi vuotta
A thousand and one years of Avicenna
K. Toikkanen:
Arabiemiirikuntien liitto – huippunope­
asti huippumoderniksi
The United Arab Emirates – At top speed
to top modern
S. k. Al-Agidi:
Irakilainen sivistys kautta aikojen
Iraq civilization through the Ages
M.-G. Walin:
Beatrice Ohanessian Irakista
Beatrice Ohanessian from Iraq
E. Salonen:
Babylon – Jumalten portti
Babylon – the Gate of the Gods
F. Abu-Chacra:
Arabimaailma eilen ja tänään
The Arab world yesterday and today
M. Sabour:
Ibn Khaldunin sosiologia
The sosiology of Ibn Khaldun
K. Vartola:
Tajiat Island – virkistysalueprojekti
Tajiat Island Development Project,
Baghdad, Iraq
E. O. Auvinen:
Suomen ja Egyptin väliset taloudelliset
ja kaupalliset suhteet kehittyvät suotuisasti
Economic and commercial relations between Egypt and Finland proceed favorably
H. Kervinen:
Saudi-Arabia
Saudi-Arabia Yesterday, today and tomorrow
A. Kaskia:
Dinkha Latchin, Irakin uuden lähetystötalon arkkitehti
Dinkha Latchin, the architect of the new
embassy building of Iraq
Y. Tähtelä:
Elokuva- ja televisiofestivaali Baghdadissa.
Film festival in Baghdad
K. Laurila:
Avauslento Baghdadiin 10.4.1980
Inauguration flight to Baghdad
103
A. Salonen:
Bagdadin ruokapöydät ja kalifien kuokkavieraat
The dining tables of Baghdad and the
uninvited guests of kalifs
1982
E. Wiik:
Katsaus vuoden 1981 toimintaan ja tapahtumiin Suomalais-arabialaisessa yhdistyksessä
Retrospect upon the activity and events
of the Finnish-Arabic Society in 1981
E. Salonen:
Armas Salonen – In Memoriam
E. Pasanen:
Yhteistyötä Suomen ja arabimaiden välillä 1981
Co-operation between Finland and the
Arab countries in 1981
A. J. Al-Karchi:
Suomalais-irakilaista vuorovaikutusta.
Finnish-Iraqi Interaction (Extracts from
the address of the chairman of the IraqiFinnish Friendship Society in Baghdad)
P. Aarnio:
Idrisin maailmankartta
The World Map of Idrist
E. Salonen:
Idän silkkitie ja Lähi-itä
The Eastern Silk Road and the Middle
East
K. Helenius:
Suomi ja Saudi-Arabia
Finland and Saudi-Arabia
H. Laine:
Pieni Arabiemiraattien Liitto saavuttamassa kansainvälistä merkitystä
The United Arab Emirates – a Small
Country Gaining International Significance
Z. Al-Obaidi:
The Arab Business Environment
S. M. Amash:
Runous ja minä, runoja
Poetry and I, Poems
104
R. Tranesjö:
Sufirunous, näytteitä
Sufi Poetry, Examples
M.-G. Walin:
Palestiinalaisen arabikulttuurin taide- ja
kansanperinnenäyttely
The Art and Folklore Exhibition of Palestinian Arab Culture
A. Alaoui:
Fès, eräs arabialaisen kulttuurin keskuksista
Fès, an Old Important Centre of the
Muslim World
E. Wiik:
Hajahuomioita arabialaisesta ruoka- ja
tapaperinteestä
Observations on the Arabic Food and
Habit Tradition
F. Abu-Chacra:
En kopp kaffe i saga och historia
A Cup of Coffee – Tales and History
H. Saad:
Arabin kokemuksia Suomessa
An Arab’s Experiences in Finland
A. Salonen:
Iloisten kaliifien juomat ja juomingit
The Banqueting of the Gay Kalif’s
1983
Katsaus vuoden 1982 toimintaan ja tapahtumiin Suomalais-arabialaisessa yhdistyksessä
Retrospect upon the activity and events
of the Finnish-Arabic Society in 1982
E. Pasanen:
Yhteistyötä Suomen ja arabimaiden välillä 1982
Co-operation between Finland and the
Arab countries in 1982
Arvo Ylppö 95 vuotta
Arvo Ylppö 95 Years Old
P. Aarnio:
Ibn Khallikan, Islamin henkilöhistorioitsija
Ibn Khallika, Biographer of Islam
E. Salonen:
Kansainvälistä yhteistyötä ja arkeologista toimintaa Irakissa
International Co-Operation and Archeological Activity in Iraq
P. Opas:
Suomen projektivienti arabimaihin –
historiaa ja nykynäkymiä
Finnish Project Export to Arab Countries – History and Views of Today
S. Elbous:
Egyptin talouselämä
Economy of the Arab Republic of Egypt
A. Krohn:
Raportti epävirallisen suomalaisen kulttuuridelegaation matkasta Egyptissä
Report of the Visit of an Unofficial Cultural Delegation to Egypt
R. Tranesjö:
Gunnar Berndtson, salonkimaalari, Kairossa sata vuotta sitten
Gunnar Berndtson, a Finnish Pain­ter,
Visited Cairo 100 Years ago
S. M. Amash:
Tietoja Irakista ja sen suhteista ystäviinsä
Information about Iraq and its Relationship to its Friends
J. Nevakivi:
Kuinka palestiinalaiset menettivät
maan­­sa
How the Palestinians Lost Their Country
S. M. Amash:
Palestiinalaiselle
To a Palestinian
E. Pasanen – E. Wiik:
Kuvia Tunisiasta
Pictures from Tunisia
P. Aarnio:
Katsaus Suomalais-arabialainen ry:n
toi­mintaan sen täyttäessä 20 vuotta
Retrospect upon the Activities of 20 Years in the Finnish-Arabic Society
1984
Katsaus vuoden 1983 toimintaan ja tapahtumiin Suomalais-arabialaisessa yhdistyksessä
Retrospect upon the Activity of the Finnish-Arabic Society in 1983
E. Pasanen:
Yhteistoimintaa ja tapahtumia Suomen
ja arabimaiden kesken 1983
Co-operational Events between Finland
and Arab Counties in 1983
P. Aarnio:
Arabialaisen maailmankuvan aineksia
Materials of the Arabian Conception of
the world
J. Apajalahti:
Diplomaatin runot
The Poems of a Diplomat
R. Holthoer:
Ylösnousemuksen itämaista esihistoriaa
Oriental Prehistory of the Resurrection
H. Räisänen:
Piirteitä Koraanin etiikasta
Features of the Ethics of the Koran
A. Toivola:
Mu’tazila
K. Helenius:
Petrovaurauden valossa ja varjossa
In the Light and Shadow of Oil-wealth
M.-M. Jung / R. Tranesjö:
Omar moskeija
The Omar Mosque
F- Abu-Chacra:
Teidän Libanoninne ja minun
Your Lebanon and Mine
J. Huttunen:
Karjalan tutkija Egyptissä – Theodor
Schwindtin matka Egyptiin muutamien
kirjeiden valossa
A Scientist of Carelia in Egypt – Theodor Schwindt’s Journey to Egypt in the
Light of Some Letters
1985
Katsaus vuoden 1984 toimintaan ja tapah105
MARHABA
106
1978 - 1986
107
tumiin Suomalais-arabialaisessa yhdistyksessä
Retrospect upon the Activity of the Finnish-Arabic Society in 1984
E. Pasanen:
Yhteistoimintaa ja tapahtumia Suomen
ja arabimaiden kesken 1984
Co-operational Events between Finland
and Arab Countries in 1984
R. Holthoer:
Suurlähettiläs Saleh Mehdi Amash In
memoriam
H.E. Ambassador Saleh Mehdi Amash
In Memoriam
J. Apajalahti:
Merkittäviä kohtaamisia
The Significance of the Finnish-Arabic
Literary Seminars
F. Abu-Chacra:
Mikhael Nuaimeh, Khalil Gibranin ystävä ja kollega
Mikhael Nuaimeh and Khalil Gibran,
Lebanese Emigrant writers
Z. Al-Obaidi:
A Book about Finland in Arabic
J. Aro:
Arabian kieli
The Arabic Language
F. Abu-Chacra:
Korstågen med arabiska ögon
The Crusades, a Muslim Point of View
R. Holthoer:
Och vad hände sedan?
What about the Fourth Crusade!
J. Huttunen:
MARHABA, sisältö 1977-1984
MARHABA, Contents 1977-1984
1986
E. Pasanen:
Yhteistoimintaa ja tapahtumia Suomen
ja arabimaidenkesken
Co-operational Events between Finland
and Arab countries in 1985
P. Jajonie:
Irac in the twentieth Century
108
R. Holthoer:
Muinaisia itämaisia aiheita Euroopan tarustossa
Ancient Middle-Eastern Themes in European Legends
M. Telaranta:
Neljä vuotta Egyptissä
Four Years in Egypt
J. Salapuro:
Vesi-Pekka Libyassa
Vesi-Pekka in Libya
J. Huttunen:
Petteri Forsskålin matka Jemeniin 17611763
Peter Forsskål’s Travel to Yemen 17611763
F. Abu-Chacra:
Ibn Khaldun, den förste sosiologen
Ibn Khaldun, the first Sociologist
R. Holthoer:
Kaukaasian matka
A Trip to Caucasia
H. Saad, käännös:
Mille Kairo nauraa
Cairo laughs
1987
A. Waly:
Egypt today
H. Kervinen:
Kuvia Ghadameksesta
Impressions of Ghadames
R.-L. Punamäki:
Palestiinalaiset perheet
Palestinian Families
R. Holthoer:
”Kukoistava”, islamin tieteen kehto
El Azbar, The Flourishing One
Arvo Ylppö ja Rostislav Holthoer 150
vuotta – 150 years
H. Palva:
Beduiiniruno elää
The Poetry of Bedouins is still living tradition
R. Holthoer, käännös:
Saladdin – inhimillinen valloittaja
Saladin, The Honourable Conqueror
E. Salonen:
Kylästä kaupungiksi
From Village to Town
M.-L. Kuitunen:
Islamin maiden musiikki
Music in Islamic Countries
S. Arteva:
Pohjois-Jemen – kohti öljyn aikakautta
North Yemen, an Oil Exporting Country?
H. Kervinen:
Jedda, Punaisen meren morsian
Jeddah, the Bride of the Red Sea
1988
A. Hattab:
Suomalais-arabialainen yhdistys ry 25
vuot­ta
Finnish-Arabic Society 25 years
H. Palva:
Vielä juoksee kameli, vielä soi nahkaviulu
Camel is still running, the Leather Violin
is still playing
K. Örnberg:
Tuhannen ja yhden yön keittiö
The Kitchen of Thousand and One Night
A. Hattab:
Lääketiede muinaisessa Egyptissä
Medicine in Ancient Egypt
H. Hallenberg:
Suufilaisuus Islamin Valo
Sufism, the light of Islam
J. Hämeen-Anttila:
Muraqqis vanhempi eräs vähän tunnettu
arabialainen runoilija
Muraqqis the Anknown Poet
I. Perho:
Profeetan Lääketiede Ibn Qayyyim Al
Gawzian mukaan
Medical Science of the Profet according
to Ibn Qayyim Gawziyan
J. Huttunen:
Islamilaisten korujen tausta
The Background of the Islamic Jewellery
Yehia Elmahgary:
Jalosta Kalifi Alista voittoisaan Salahuddiin
From Ali the Noble Khalifa to Salahuddin the Victorious
1989
H. Palva:
Kairon nobelisti, palkintonsa ansainnut
Nobelist in Cairo, worth his prize
S. Arteva:
Nagib Mahfouzin haastattelu
Interview with Nagib Mahfouz
T. Korsström:
Islam och det moderna
Islam and the Modernity
J. Hämeen-Anttila:
Umm Salama ja Kalifi
Umm Salama and the Caliph
Sahban Ahmar Mroueh:
Arabirunoilijoiden tuotantoa
Extracts from Arabic Poetry
T. Harviainen:
Salaperäiset nabatealaiset ja punahohtoinen Petra
Mysterious Nabateans and rosy glowing
Petra
J. Antikainen:
Sudan: Suuri maa – suuret ongelmat
Sudan: Big Country – Big Problems
Egyptin Arabitasavallan suurlähettiläs
Hosny El Agizy:
Life of the Pharaohs and Turism Today
in Egypt
P. Castrén:
Maailman yliopistojen ongelmat, Amman 21. - 24.11.1988
Problems of Universities in the World
F. Abu-Chacra:
Poesimarknad i Bagdad
Poetrymarket in Bagdad Taha Hussain
1889-1989
109
1990
H. Palva:
Banu Hilalin aseet: Miehen urheus ja
naisen viisaus
The Weapons of Banu Hilal, The Bravery of a Man and the Wisdom of a Woman
K. G. Tsereteli:
Gruusian aramealaiset piirtokirjoitukset
The Aramean Inscriptions of Georgia
T. Leisiö:
Islam ja Muusikko
Islam and Musician
H. Hallenberg:
Miksi pyörivät dervissit pyörivät?
Why Dancing Derwishes spin?
R. P. Pennanen:
Kiellettyä, rajattua, sallittua – Islam ja
musiikki
Forbidden, Restricted, Permitted – Islam and Music
E. Lehtiranta:
Askeleita egyptiläisessä musiikkimaailmassa
Steps in Egyptian Music Scenery
M. Halme:
Lasi ja islamilainen arkkitehtuuri Ottomanien kaudella
Glas and Architecture during the Ottoman Empire
J. Hämeen-Anttila:
Herkkäuskoisia hölmöjä ja viekkaita
veijareita vuosituhannen takaa
Credulous Fools and Shrewd rascals
Thousand Years ago
S. Seppola:
Suomalais-Arabialainen kauppayhdistys
toiminut yli 15 vuotta
The Finnish Arabic Trade Association
15 Years old
P. Salolainen:
Kaupan ja talouden yhteistyötä Suomen
ja Arabimaiden välillä
Trade and Economic Cooperation between Finland and the Arab Countries
110
1991
T. Harviainen:
Kuvasta kirjaimeksi
A picture turns into a letter and so the
art of writing was born
M. Telaranta:
Abrahamin perinnön jäljillä
On the footsteps of Abraham’s heritage
K. Yrttiaho, romaanin esittely ja käännös:
Salih at-tayyib: Autiomaa
Desert – A chapter of the novel by Salih
at tayyib introduction and description
J. Hämeen-Anttila:
Antaran Mu’allaqa
Souad al-Sabah:
Runoja rakkaudesta
Love poems
A. Kallio:
Rakentajat Irakissa
Constructors in Irak
1992
Egyptin suurlähettiläs Hosny El Agizy:
Persianlahden kriisin vaikutukset Egyptin talouteen
Impact of Gulf crisis on the Egyptian
Economy
F. Abu-Chacra:
Qurayshin kauppa ja kauppareitit
Trade and Trade Routes of the Quraysh
J. Hämeen-Anttila:
Nainen paratiisissa. Huomioita Al-Ma­
’arrin naiskuvasta
Woman in Paradise – Observations of
the Female Image by Al- Ma’arri
M. Telaranta:
Juttutuokio Jaakko Hämeen-Anttilan
kanssa
A chat with Jaakko Hämeen-Anttila
H. Shehaded:
Vilkaisu Jerusalemiin, Rauhan kaupunkiin
A Glimpse at Jerusalem – The City of
Peace
I. Perho:
Hammam – Lähi-idän yleinen kylpylä.
Hammam – The Steam Bath in the Middle East
J. Sinkari:
Islamilainen maailma löysi perinteen
The Islamic World found the Tradition
Youssef Naja:
Arabian kirjoituksen kehitys ja soveltuvuus julkaisutekniikkaan
Development of the Arabic Language and its Applicability to Publishing
Technics
H. Hallenberg:
Kun Ibn Battuta saapui oliivien kaupunkiin
When Ibn Battuta arrived the City of the
Olives
1993
A. Hattab:
Kolme vuosikymmentä suomalais-arabialaista kulttuuriyhteistyötä
Finnish-Arabic Society 30 years
M. Hattab:
Tervetuloa Suurlähettiläs Mohsen Beshr
Welcome Y. E. Ambassador Mohsen
Beshr
H. Palva:
Ya’qub Sannu’, Egyptin Molière
Ya’qub Sannu’, Molière of Egypt
J. Hämeen-Anttila kääntänyt ja valikoinut:
Abu Nuwasin runoja
Poems by Abu Nuwas
T. Haddadin:
Koru vai amuletti?
Neclace or Amulet?
R. Pekka Pennanen:
Sufismi Bosnia-Hertsegovinassa
Sufism in Bosnia-Herzegovina
T. Harviainen:
Seemiläiset kielet ja kansat – missä, milloin ja kuinka monta
Semitic Languages and People, Where,
When and How Many? Quick Index Guide
R. Mäki
Egyptin Sähköministeriö luottaa suomalaiseen kaapeliin Kairossa ja Suezin
kanavalla
Cairo and Canal Zone High Voltage
Cable Project
F. Abu-Chacra:
Introduction of the Book Kahlil Gibran.
His Life and World
T. Melasuo:
Algeria ja islamismi
Algeria and Islamism
1994
M. Hattab, M. Telaranta:
Kuopio tanssii ja soi 1994
Kuopio Dance Festival
Sachiko Murata:
International Seminar in Kuopio, 13-16
June, 1994: Gender relationships in Islamic Thought
M. Telaranta:
International Seminar in Kuopio, 1994:
Cultural Encounters: From Jerusalem
to Athens, Rome and Mecca
K. Belinki:
International Seminar in Kuopio, 1994:
Women in Judaism
K. Mäkynen:
Henna
Mohammed Arkoune:
The Contemporary Expressions of Islam
R. P. Pennanen:
Sarajevon dervissien Zikr-rituaalit - esimerkkinä Kadiri-veljeskunta
Zikrl Rituals of Dervisses of Kadiri Society in Sarajevo
1995
H. Palva:
Awda Abu Tayeh, viimeinen muinaisajan sankari
111
Last Ancient Hero, Awda Abu Tayeh
A. Hattab:
Champollion ja Rosettan kivi
Champollion and the Rosetta Stone
M. Tuokko ja M. Uotila:
Tunisian suuri runoilija Abu l-Qasim alSabbi (1909 – 1934)
The Great Poet of Tunisia
H. Räsänen:
Reformaattori Sudanista – Abdullahi
Ah­med An-Na’imin ihmisoikeusohjelma
Reformer from Sudan Abdullahi Ahmed
An-Na’im and his Programme of Human
Rights
J. Hämeen-Anttila:
Uudesta Koraanikäännöksestä ja vähän
vanhoistakin
Lights of the New Finnish Translation of
the Koran
A. Hovi:
Feministi hunnun takana
A Feminist Beyond the Veil
S. Kuustola:
Syyrian kristityt tänään
Christians in Syria Today
R. P. Pennanen:
Bosnian muslimien sevdalinka-laulut
Sevdalinka Songs of Bosnian Muslims
A. Toivanen:
Lähi-idän kulttuurit avautuvat
The Finnish Institute in Jerusalem
1996
M. Hattab:
Syyria, historian suurien tapahtumien
keidas
A cultural roundtrip to Syria
H. Palva:
al-Khadir, Vihreä mies
The Green Man
J. Hämeen-Anttila:
Länsimaisen kirjallisuuden orientaalisista juurista
112
About the Oriental Roots of the Western
Literature
P. Lehtiaho:
Dzinni, Islamin henkiolento
Dzinn, the Spirit of Islam
I. Perho:
Poliittisen islamin kannatuksen syitä
Reasons of Political Support of Islam
A. Kurittu:
Suomen ja Arabianlahden maide kauppapoliittiset suhteet
H. E. Dr. Lotfy Yacoub, Ambassador of
the Arab Republic of Egypt:
Current Scene of Egyptian Cultural Life
and Literature
Madam Mira Yacoub:
The Role of the Egyptian Woman
M. M. Ahmed:
Suomalaiset Wallinin jalanjäljillä – Suomalaisten matkailu arabimaihin
In the Footsteps of Georg August Wallin
M. Al-Aswad:
Ibn-Fadlan’in ääni
The Voice of Ibn-Fadlan
1997
A. Hattab:
Muistosanat – Osmo Korvenkontio
(1917 - 1997)
Rostislav Holthoer (1937 – 1997) In memoriam
H. Palva:
Muslimiritarin kokemuksia ristiretkien
ajoilta
Usama, the Muslim Knight
S. Kuustola:
Mikha’il Nu’ayma – libanonilainen kirjailija ja juristi – the Lebanese Author
and Jurist. Mikha’il Nu’ayma: Pyhäinjäännös. The Relic. Onko rakkaus sokea. Is the Love blind? Käännökset Sari
Kuustola ja Heidi Hirvonen. Translated
in Finnish by Ms. Sari Kuustola and Ms.
Heidi Hirvonen
S. El Kaddioui:
Muslimeja ja feministejä - kohtaamisia
1920-luvun Egyptissä
Muslims and Feminists: some Meetings
in Egypt in the 1920’s
T. Rinne:
Egyptiläinen tanssi
Egyptian Dance
M. Hattab:
Tervetuloa suurlähettiläs Tri Zeinab Zoheim
Welcome Y. E.Ambassador Dr. Zeinab
Soheim
S. Kuustola:
Seemiläisyyden lähteillä – opiskelumahdollisuuksia Syyriassa
In the Sources of the Semites – Some
Possibilities of Study in Syria
Zuhair Al-Obaidi:
The Helsinki School of Economics
M. Allahwerdi:
Veron bellas
1998
H. Palva:
Beduiinit oman tuomarinsa edessä
Bedouin and Bedouin Judge
J. Hämeen-Anttila:
Jumala pysähtyi Detroidissa
God Stopped in Dedroid
P-L. Kastari:
Ystävällisessä Palestiinassa kannattaa
viipyä
It is worth Staying in Friendly Palestine
T. Harviainen:
Maltaa ja maltan kieltä Caxarun cantilenan kera
The Malta and the Maltese with Caxaru
Cantilena Maltan koira. Maltese Dog
F. Abu-Chacra:
Teidän Libanon – ei minun
Your Lebanon – Not Mine
Dosentti Haseeb Shehaded:
The Catholic in the Middle East
1999
A. Hattab:
Kuwait, öljylähteiden ja Al Diwanian
maa
Kuwait, Land of Oil Wells and Al Diwania
P. Kaukonen:
My Arabian Experience
A. Toivonen:
Pilottimatka Beirutiin
A Pilot Trip to Beyrouth
I. Perho:
Islam ja politiikka
Islam and the Politics
Y. Youssef:
The Umayyad Baths
2000
H. Palva:
Salonkien seiniltä kaiken kansan kuviksi, Tunisian ja Damaskoksen lasilevyille
maalatut guassit
Paintings in Glass from Tunis and Damaskos
T. Harviainen:
Lyhyt kertomus Liettuan karaiimeista
Short Story about Karamities in Lithuania
S. Kuustola:
Nizar Qabbani, runoilija. Esittely ja
muutamia runoja
Nizar Qabbani, Poet – Introduction and
some Poems
A. Hattab:
Iran eli Persia, Akhaimenidien maa
Iran or Persia, the Land of Akhaimenidies
M. Hattab:
Lähteitä erämaassa, apostoleiden jalanjäljillä Egyptin kaukaisissa luostareissa
In the Monasteries of Eastern Deserts in
Egypt
Hossam M. Mahdy:
Conservation in Cairo
113
MARHABA
114
1987 - 1995
115
E Paananen:
Tiivistelmä tri H. M. Mahdyn esitelmästä Heurekassa
About Lecture of Dr. H. M. Mahdy in
Heureka
I. Heikkinen:
Imaami Ali el-Aminin mielipiteitä eteläLibanonin tilanteesta
Imam Ali el-Amin’s Opinions about Situation of South Lebanon
A. Hattab:
Egyptiläisen kulttuurin katsaus
Egypt today in Finland
I. Perho:
Kirjaesittely, Airi Lehtikumpu, Poliittinen Islam
Introduction of the book: Airi lehtikumpu, Political Islam
M. Palkeinen:
Kirjaesittely, Tuomo Melasuo, Algerian
poliittinen kehitys 1800-luvulta vuoteen
1954
Introduction of the book: Tuomo Melasuo: About Political Development in
Algeria
2001
P. Multanen:
Lähi-itä – historian piirtoja nykypäivän
haasteita
The Near East – Characteristics of the
History and Challenges for Today
N. Lahtinen:
Pyhät paikat ja historia Jerusalemin kysymyksen ytimessä
History and the Holy Places at the Core
of the Jerusalem Question
S. Judén-Tupakka:
Subua-juhlassa hantuurankuljettajan kotona
Subua Festival at Home of Hantura Driver
R. Kivikkokangas-Sandgren:
Mitä WTC-terrorismin taustalla – pysyvä ristiriita maasta ja vedestä israelilaisten ja palestiinalaisten välillä
116
What is behind the WTC-terrorism – a
Permanent Conflict of Land and Water
in Israel and Palestine
A. Männistö:
Islam ja muslimit aikakauslehdissä
Islam and Muslims in the Newspapers
M. M. Ahmed:
Kilpailu Egyptin nuorten sielusta ja älystä – Egyptin yliopistojen modernisointi
Modernizing forces competing in the
Educational System
T. Ollikainen:
Arabian kultaseppä Faruk Abu-Chacra
Goldsmith of Arabic
2002
A. Hattab:
Aleksandrian kirjasto
Biblioteca Alexandrina
H. Palva:
Satiiria verhon takaa – kurkistus turkkilais-arabialaiseen varjoteatteriin
Satire beyond the Veil, a Peek over Turkish-Arabic Shadow Play
J. Frösén:
Suomalaiset Petran Aaroninvuorella
Finns at the Mountain of Aron in Petra
H. Shehaded:
Arabic in Finland
O. Daher:
Suomen Islam-seurakunta – perinteinen
tataariyhteisö
The Finnish Tatar Islamic Community
2003
A. Hattab:
Abdine palatsi ja museo
Abdine Palace – Museum
I. Maukola:
Tabrizin auringon kypsentämä sielu, Rumin mystiikan pääpiirteitä
A Ripe Soul under the Sun of Tabriz,
about the Outlines of the Mystique of
Rumi
S. Akar:
Fatwaan ei voi tuomita!
One Can Not Be Sentenced due to Fatwa!
Y. El Mahgary:
Ympäristö- ja energia-alan yhteistyötä
Suomen ja Egyptin välillä
Cooperative Projects on Environment &
Energy between Finland and Egypt
H. Shehaded:
Arabikulttuurista Israelissa. On the Culture of Arabs in Israel
Islam ja arabian kieli. Islam and Arabic
2004
J. Hämeen-Anttila:
Arabit kreikkalaisen kirjallisuuden
kään­täjinä
Arabs as Translators of Greek Literature
T. Harviainen:
Mitä toi myötäjäisinään karaiimityttö?
What Kind of Marriage Gifts Brings a
Karaim Girl with her?
I. Perho:
Suomalainen tutkimustyö arabimaissa:
Seikkailu muuntuu tutkimustyöksi
Finnish Studies on the Arab World: from
Adventure to Modern Research
S. Peltonen:
Kirjaesittely, Elias Khoury: Auringon
portti
Introduction of a book, Elias Khoury:
Bab al-sams
H. Shehaded:
Jihad in Islam
I. Perho:
Nainen suomalaisessa yhteiskunnassa.
Käännös arabiaksi
2005
P. Multanen:
Mistä tuulet käyvät Lähi-idässä?
Changing Winds in the Middle East
Ph.Dr. Gubara Hassan:
Islam ja länsi: Vastakkainasettelu tai
vuoropuhelu?
Islamic and West: Clash-Dialogue –
Perceptions and Policy Divide
A. Hattab:
Faaraon ulkopolitiikka ja diplomaattinen kirjeenvaihto
Foreign Diplomacy of the Pharaohs:
Amarna Diplomacy, the Beginning of
International Relations
J. Kaukua:
Keskiajan arabifilosofiasta
Arab Philosophy in the Middle Ages
M. Ahmed:
Theater and Drama Arts in the Arab
World
2006
J. Frösén ja M. Hakkarainen:
Aleksandrian keskiaikainen kirjasto
The Medieval Library of Alexandria
A. Hattab:
Harranian lapset
The Children of Harrania
A. Toivanen:
Suomalaiset Saban kuningattaren jäljillä
Ethiopia – A Bridge between People of
Diverse Cultural and Historic Background
H. Palva:
Nazik al-Mala’ika, uuden runon airut
Nazik al-Mala’ika, a herald of the New
Poetry
M. Ahmed:
Saudi – United States Relations – Past,
Present and the Moment of Truth?
2007
Mrs. Soad Shalaby Ambassador of Egypt
to Finland and Estonia:
The Barcelona Process
J. Hämeen-Anttila:
Laila ja Majnun
The Story of Laila and Majnun
A. Hattab:
Al-Azhar, the Mosque with the Double
Minarets
K. Westphalen:
Political Islam – Islam in Europe; EU
perspectives
117
M. Ahmed:
Islam and Democracy, Clarifications of
Consepts
S. Peltonen, kirjaesittely:
Mahmoud Mahdy Abdallah, Suomi-arabia sanakirja
Introduction of the book: Finnish – Arabic Dictionary by Mahmoud Mahdy Abdallah
2008
A. Hattab:
Khem, Ancient Khemetic (Egyptian) Medicine
Lääketiede muinaisessa Egyptissä
Ambassador Dr. Reza Nazahari:
Iran a brief historical approach Muslims and the West, a glimpse at their historical evolution
J. Donner:
Climate change and population in the
Western Desert of Egypt
H. Shehaded:
A case of Palestinian Arab Justice between Minority and Majority. The Samaritan High Priest Salama b. Sadaqa and the
Arab Tailors of Nablus in the nineteenth
Century.
Nabil Darwish Alwasir, Representative
of the Palestine delegation in Finland:
Briefing on the Latest Developments in
the Occupied Palestinian Territory
2009
H. Juusola:
Suomen tukikohta arabimaailmassa
The Finnish ”stronghold” in the Arab
World
S. Pellinen:
EAIS Egyptin muinaismuistojen informaatiojärjestelmä, suo­­malais-egypti­läi­
nen yhteistyöhanke 2000-2007
The Egyptian Antiquities Information
System EAIS created in Finnish-Egyptian collaboration
118
J. Peltonen:
Perinne kohtaa modernin – Raili ja Reima Pietilän arkkitehtuurista Kuwaitissa
Heritage meets Modern – Architecture
by Raili and Reima Pietilä in Kuwait
K. Öhrnberg:
Georg August Wallin ja Arabian niemimaan tutkimusmatkailu
Georg August Wallin and the Exploration of the Arabian Peninsula
A. Leinonen:
Turkki ja EU, historia ja nykyisyys
Turkey and the EU, history and present
situation
J. Mattila:
Eläinten kohtelun etiikkaa keskiajan
arabialaisessa filosofiassa
Ethical Treatment of Animals in Medieval Arabic Philosophy
I. Nokso-Koivisto:
Kaikkeuden kartta – Puhtauden veljien
käsityksiä ihmisruumiista
Portrayal of the Universe – Brethren of
Purity and their Idea of the Human Body
J. Peltonen:
Arabikulttuurin inspiraatioita – Mari
Rantanen, Ilkka Suppanen, Kirsimaria
E. Törönen-Ripatti
Arab Culture Inspiring
2010
P. Luminen:
Kohti uutta koulua, kohti parempaa tulevaisuutta – Suomalaista arkkitehtuuria
Abu Dhabissa
Better Schools for Better Future – Finnish Architecture in Abu Dhabi
E. Tarvainen:
EPA-programme / Finland – Abu Dhabi
partnership in brief
I. Nokso-Koivisto:
Tieteellinen maailmankuva 1200-luvun
ensyklopedistin silmin
Scientific Worldview of a 13th Century
Encyclopedist
I. Lindstedt:
Abu l-’Ala’ al-Ma’arri (973-1058) – Uskonnon tuhoaja, uskonnon pelastaja
Abu l-Ala al-Ma’arri: A Destroyer of
Religion, a Saver of Religion
E. Karhu:
Antiikin naiset raivasivat tietä tieteisiin
– Aleksandrian alkemisti Maria oli kemian uranuurtaja
J. Peltonen:
Sharjah, perinteen ja modernin vaalija
Sharjah respecting heritage and modern
S. Elshibli:
Biodiversity in date palm
J. Peltonen:
Arabikulttuurin innostamaa – tekstiilitaiteilija Elina Helenius
Arab Culture. Inspiring – Textile Artist
Elina Helenius
2011
J. Peltonen:
Georg August Wallin 200 vuotta / Years
J. Peltonen:
Villa Tananarive / Villa Finlandia, Alger.
Suomen suurlähetystön residenssi entisöity loistoonsa.
Embassy of Finland restored to its former glory – La résidence de la Finlande
a retrouvé sa splendeur d’antan
E-M. Kotilainen:
Kulttuurien museon islamilaiset kokoelmat
The Islamic Collection in the Museum of
Cultures, Helsinki
I. Lindstedt:
Keskiajan suurin maailmanmatkaaja Ibn
Battuta Malissa
Ibn Battuta, the greatest traveller of the
medieval times in Mali
J. Peltonen:
Visuaalista kerrontaa Arabiasta
Visual Narratives from Arabia
A. Kerkkänen:
Suomalaiset Lähi-idän tutkijat koolla
Helsingissä
More than 100 Finnish Middle East Researchers Gather in Helsinki
J. Peltonen:
www.muxlim.com – Maailman suurin
muslimien nettiyhteisö
The Muslim Portal – The Biggest in the
world
J. Peltonen:
Suomen koulutusvienti kasvaa
Haaga-Helia exports education expertise to Saudi Arabia
2012
E. Karhu:
Maailman vanhin geologinen kartta tehtiin Egyptissä
The Oldest Geological Map of the World
was done in Ancient Egypt
Dr Yousif Al Nashaba, Bahrain:
Pearl Fishing in the Gulf
Helmenkalastusta Arabianlahdella suomentanut Jarno Peltonen
M. Alesandro
”Reclaim” – Bahrain’s National Pavilion at the Venice Biennale 2010
”Palautus” suom. Jarno Peltonen
A. Kerkkänen:
Kulttuurisia kohtaamisia
Cultural Encounters
H.Tyrväinen:
Qu­es­tions of career and compassion
– Finnish composer, musicologist and
journalist Armas Launis in colonialist
France
Tiivistelmä: Uran ja myötätunnon kysymyksiä.
J. Peltonen:
Perinne kohtaa modernin
Tradition meets modern
A-R. Haarala:
Bibliotheca Alexandrina Maailman ikkuna Egyptiin, Egyptin ikkuna Maailmaan – 10 vuotta avaamisesta
119
Biblioteca Alexandrina. The Window of
the World on Egypt and the Window of
Egypt on the World – 10 years From the
Inauguration
J. Peltonen:
Snøhetta – norjalainen kansainvälinen arkkitehtiryhmä – an international
group of architects based in Norway
J. Peltonen:
Onnellisten saarella koh­
taa maailmanluokan arkkitehtuuri
The Saadiyat Island in Abu Dhabi meets
worldclass architecture
sa heti sodan jälkeen 1944. Muita ennen
SARABia perustettuja yhdistyksiä ovat:
Suomi-Ranska yhdistys 1947, Sveitsin ystävät Suomessa 1948, Suomi-Kuuba 1963.
Suurin osa yhdistyksistä kuuluu Ystävyysseurojen liittoon YSL, alkujaan nimeltään Ulkomaayhdistysten yhteistyöjärjestö (UYYJ, perustettu 1978), jonka
jäsen SARAB on ollut heti perustamisesta
lähtien ja osallistunut sen toimintaan, kokouksiin ja esitelmätilaisuuksiin. Vuodesta 1987 ystävyysseurat ovat osallistuneet
Matka-messuille, joilla SARAB on esiintynyt omalla esittelypisteellä.
J. Peltonen;
Kierrätyksen maailmanmestarit – oppimiskeskus Kairon zabbaleeneille
Masters of recycling
SARAB on ollut Suomen pakolaisapu
– Finlands Flyktinghjälp ry:n jäsen vuodesta 1968 (vuoteen 1990). Yhdistys on
Anna Lindh-Euro Mediterranean Foundationin (ALF per. 2005) jäsen vuodesta
2007. Ruotsin entisen ulkoministerin mukaan nimetty säätiö ajaa Euroopan ja Välimeren maiden kulttuurien välistä dialogia.
Päämaja on Egyptin Aleksandriassa.
Vuonna 1969 perustetun Suomen Egyptologisen seuran tavoitteena on edistää
Egyptin muinaisuuden tuntemusta. Seuralla on edustava kirjakokoelma, kuvakokoelma ja museoesineitä.
Ystävyysseuroja ja yhteistyökumppaneita
Suomessa toimii yli sata ystävyysseuraa,
joista jo ennen sotia toimivat Pohjola-Norden, Suomalais-japanilainen yhdistys ja
Suomi-seura. Jatkosodan aikana perustettiin Suomi-Amerikka Seura. Jo välirauhan
aikana perustettu ja sitten lakkautettu Suomi-Neuvostoliitto-Seura alkoi toimintan120
Arabimaiden taloudellisen kehityksen
myönteisten näkymien vuoksi päätettiin
perustaa 1974 Suomalais-Arabialainen
kauppayhdistys SAKY. Jäsenistö koostuu
lähinnä yrityksistä sekä elinkeinoelämän
edustajista. Egyptiläis-Suomalainen yhdistys alkoi toimintansa 1975 Kairossa.
Arabialaisen kulttuurin Kerho ry Ässänääbil toimii arabimaiden kulttuurin edistämiseksi.
Arabikansojen ystävyysseura ry järjestää vuodesta 1977 solidaarisuustoimintaa
ulkovaltojen valtapyrkimysten ja sotien
uhreiksi joutuneiden kansojen puolesta ja
tukee erityisesti Palestiinan kansan vapautumispyrkimyksiä pakolaisuudesta ja jo
yli neljäkymmentä vuotta jatkuneesta laittomasta miehityksestä.
Tammikuussa 1982 perustettiin Bagdadissa Suomi-Irak yhdistys lujittamaan
maiden välistä ystävyyttä. Ensimmäinen
puheenjohtaja oli ministeri Ulf Sundqvist.
SARABilla on ajoittain ollut aktiivista
yhteistoimintaa Arabialaisen kulttuurin
kerhon Ässänääbilin, Egyptologisen seuran ja Suomen Itämaisen seuran kanssa.
Suomen Lähi-idän instituutin FIMEn,
perustettu 1994, toiminta-alue kattaa koko
arabiankielisen alueen ja sen kulttuurihistoriallisesti merkittävät reuna-alueet.
Tiedeinstituuttina FIME harjoittaa kielten,
kulttuurien ja yhteiskuntien tutkimusta ja
-opetusta. Damaskoksessa sijaitsevalla
instituutilla on edustus sekä Jordaniassa
että Egyptissä.
121