Eurooppa-sali, Malminkatu 16, Helsinki Heikki Huttunen, Suomen
Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikko USKONNONVAPAUS IHIMISOIKEUTENA -seminaari to 6.2.2014 klo 14-17, Eurooppa-sali, Malminkatu 16, Helsinki Heikki Huttunen, Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) pääsihteeri toivotti kaikkien yhteistyökumppaneiden puolesta läsnäolijat tervetulleiksi seminaariin. Hän mainitsi, että Suomessa on vietetty uskontojen ja vakaumusten yhteisymmärryksen viikkoa siitä lähtien, kun YK:n aloitteesta sitä kehotettiin viettämään, nyt siis neljättä kertaa. Huttunen totesi, että on edistysaskel, jos päästään uudenlaiseen vuoropuheluun uskonnollisten toimijoiden ja ei-uskonnollisia maailmankatsomuksia edustavien välillä. Kansallisesti ja kansainvälisesti uskonto on haastava aihe, joka ilmaantui YK:n agendalle erityisesti 2000-luvun alussa. Uskonto on tullut EU:n ja myös Suomen ulkopolitiikan areenalle ja on osa ongelmaa ja osa ratkaisua monissa poliittisissa tilanteissa. Uskonnonvapaus ja ulkopolitiikka: suosituksia Suomelle (Anna Hyvärinen) Heikki Huttusen kollega Anna Hyvärinen on Uskonnonvapaus ja ulkopolitiikka -julkaisun toinen kirjoittaja. Selvitystä tekemässä on ollut useita eri järjestöjä ja se on tehty ulkoasiainministeriölle. Julkaisussa uskonnonvapaus on määritelty YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaisesti (artikla 18) ”Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnonvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa sekä julkisesti että yksityisesti opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.” Selvitys ei ota kantaa uskontojen ja vakaumusten sisältöihin, eikä edusta mitään uskontoa tai vakaumusta. Kun julkaisussa puhutaan uskonnonvapaudesta, termi tarkoittaa sekä uskonnollisia että muita vakaumuksia. Uskonnonvapaus liittyy keskeisesti ihmisoikeuksiin. Maailman väestöstä 84 % tunnustaa jotakin uskontoa, mutta maailman väestöstä 75 % elää maissa, jotka rajoittavat uskonnonvapautta, ja joissa vakaumuksen ilmaiseminen voi johtaa vakaviin seurauksiin. Yhdistymisen ja kokoontumisen samoin kuin ilmaisun, lehdistön ja tiedonkulun vapaus on myös uskonnonvapauden kannalta tärkeää. Uskonnonvapauden loukkaukset johtavat myös syrjintään. Identiteetin ilmaisemiseen pitäisi olla mahdollisuus joutumatta syrjityksi. Voi olla mahdotonta esimerkiksi mennä naimisiin haluamansa henkilön kanssa, tulla haudatuksi toivomallaan tavalla tai saada henkilöllisyystodistusta. Naisiin kohdistuvat loukkaukset ovat usein vielä vakavampia. Turvapaikan saaminen uskontoon tai vakaumukseen liittyvällä perusteella on ollut erittäin vaikeaa, vaikka sopimusten mukaan (Geneven pakolaissopimus) turvapaikka tulisi saada. Selvitykseen haastateltiin useita kansainvälisesti korkeatasoisia asiantuntijoita Suomen ulkopolitiikasta ulkopolitiikan suhteen. Yleisesti todettiin, että ulkopolitiikkaan tarvitaan uskonnonvapausstrategia, ja haastattelujen perusteella laadittiin seuraavat suositukset: 1) Yhteistyökumppaniverkostot ja niiden kehittäminen 2) Tiedon lisääminen ja asiantuntemuksen kehittäminen 3) Uskonnonvapaustavoitteiden valtavirtaistaminen osaksi kaikkea ulkomaanpolitiikkaa ja kaikkia toimintoja 4) Prosessien tukeminen 5) Uusien toimintojen kehittämiseen tarvitaan pitkän aikavälin proaktiivisia menetelmiä. Muun muassa uskontodialogi; kriisinhallintaoperaatioissa tulisi huomioida uskonnonvapauden ulottuvuudet. 6) Reagointi uskonnonvapauden toteutumiseen (uskonnonvapauden loukkauksiin pitäisi reagoida systemaattisesti ja tuomita uskonnonvapauden loukkaukset). Olisi tarpeen kehittää myös ennakkovaroitusjärjestelmä, joka ei toimisi vain viranomaistasolla. Kommenttipuheenvuoro: Ilari Rantakari Selvitys on ulkoasiainministeriön pyytämä ja rahoittama ja UM on hyvin tyytyväinen siihen, että selvitys ja suositukset on laadittu, Rantakari totesi. Uskonnot ja katsomukset poliittisena kysymyksenä nosti enemmän näkyviin 9/11 ja poliittinen islam. Ministeriön lisäksi kansalaistoimijat ovat avainasemassa. Suomi haluaa peilata näkemyksiään siihen, miten EU ja YK suhtautuvat asioihin. Eri maiden näkökulmat eroavat siinä, millä tavalla erilaiset uskonnot ja katsomukset tulisi ottaa osaksi politiikan arkea. YK:n ihmisoikeusneuvosto pyrkii monipuolisesti ottamaan uskonnot huomioon. Siinä on edistytty. Viime vuosina YK:n Sivilisaatioiden Allianssi on tukenut kulttuurien ja uskontojen välisen vuoropuhelun ja yhteistyön edistämistä. Kriisinhallinnassa ja rauhanvälityksessä on nähty tärkeäksi ottaa huomioon paitsi naiset myös uskonnolliset ja katsomukselliset johtajat. Tässä on sovittu, että esimerkiksi YK ja sen rauhanvälitysyksikkö Religions for Peace (RfP) ja Suomesta Kirkon Ulkomaan Apu (KUA) ja Organisation of Islamic Cooperation (OIC) tekevät yhteistyötä ja kouluttavat ja pätevöittävät paikallisia uskonnollisia johtajia rauhanvälitykseen. Tätä myös ministeriö tukee. Uskonnonvapauslainsäädännön kehityksestä, Vapaa-ajattelijoiden luottamustoiminen pääsihteeri Esa K. Ylikoski Esa K. Ylikoski käsitteli uskonnonvapauslainsäädännön kehitystä Suomen näkökulmasta, mutta viittasi myös kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Hän mainitsi edustavansa uskonnottomien järjestöä. ”Kenen maa – sen uskonto”-periaatteesta on edetty nykyiseen ihmisoikeusperusteiseen uskonnonvapauteen. Uskonnonvapaus mainitaan YK:n Ihmisoikeusjulistuksessa, mutta myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Ajatuksen ja omantunnon vapauteen sisältyvät sekä uskonnollisten että ei-uskonnollisten katsomukselliset oikeudet. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin luonnehtii uskonnottomiin kuuluviksi ateistit, agnostikot ja skeptikot sekä maailmankatsomuksen suhteen välinpitämättömät. Uskonnonvapauteen katsotaan kuuluvan ns. positiivinen ja negatiivinen uskonnonvapaus. Positiivinen uskonnonvapaus on muun muassa oikeutta ilmaista ja harjoittaa uskontoa sekä kuulua uskonnollisiin yhteisöihin. Negatiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa, että ketään ei saa velvoittaa omantunnon vastaisesti osallistumaan uskonnon harjoittamiseen tai kuulumaan mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Tie uskonnonvapauteen on ollut pitkä. Uskonnonvapauden laajeneminen esimerkiksi vuosina 1741 ja 1781 koski vain tiettyjä ihmisiä ja tunnustuskuntia, eikä esimerkiksi Suomen omia kansalaisia. Ortodokseille myönnettiin oikeuksia Venäjän vallan alla, myös määrä lisääntyi. Vuoden 1889 eriuskolaislaki koski edelleen vain protestantteja ja esimerkiksi juutalaiset saivat kansalaisoikeudet vasta itsenäisyyden tultua. Kirkon ja valtion riippuvuus toisistaan on vähentynyt ja uskonnonvapaus on saatu lakiin. Uskonnonvapauden toteutumisessa on kuitenkin vielä epäkohtia. Elämänkatsomustiedon valinneet eivät aina voi toteuttaa valintaansa, koska opetusryhmiä synny. Yksityisyyden suoja pitäisi saada myös vakaumuksille, niin kuin on vaalisalaisuuskin, että ei olisi tilanteita, joissa vakaumus ilman asianomaisen halua käy ilmi. Uskonnonvapaus Suomessa muslimien silmin Pia Jardi, Suomen Islamilainen Neuvosto (SINE) varapuheenjohtaja ja tiedottaja Pia Jardi valotti uskonnonvapautta käytännön elämän esimerkein. Hän puhui ihmisen elämänkaaresta ja tarpeesta uskonnonvapauteen elämän eri vaiheiden aikana. Muslimeilla – ja juutalaisilla on - poikien ympärileikkausasia, josta väitellään. Muslimit kokevat uskonnonvapauden loukkaamisena, jos poikien ympärileikkausta ei voi uskonnon mukaisesti suorittaa. Lapset ja nuoret tarvitsevat uskonnonopetusta, mutta koska monet muslimit ovat maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaisia, niin heidän on tällä hetkellä vaikeaa itse tuottaa uskonnonopetusta. Toisin kuin ev.lut. kirkkoon kuuluvilla pienryhmien uskonnoissa kaikilla on valinnanvapaus, joten he voivat osallistua myös elämänkatsomustiedon opetukseen. Toisaalta, mikäli uskonnonopetus lakkautetaan, uskonnollisia kouluja varmaan tulee, Jardi pohti. Muslimeille voi koulussa tuottaa ongelmia myös liikunta. Kun pojat ja tytöt uivat yhdessä, monet vanhemmat eivät halua lastaan mukaan, mikäli sopivaa vaatetusta ei voi käyttää. Tämä taas estää lapsia saamasta liikunnasta numeroa. Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikko USKONNONVAPAUS IHIMISOIKEUTENA -seminaari to 6.2.2014 klo 14-17, Eurooppa-sali, Malminkatu 16, Helsinki Rukouspaikan löytäminen ei aina ole helppoa. Pienikin häiriötön tila hetkeksi riittäisi. Pia totesi, että monet saattavat kuvitella, että lapset – tai aikuiset - on pakotettu esimerkiksi käyttämään huivia. ”On myös osa uskonnonvapautta käyttää huivia, mikäli haluaa. Meidän asia on myös puuttua pakkoon. Ei saa pakottaa käyttämään huivia, eikä avioliittoon tai mihinkään muuhunkaan”, Jardi selvensi. Sairaaloissa olisi hyvä olla hoito-ohjeet eri uskontokuntien edustajille, myös muslimeille. Joissakin sairaaloissa ja joidenkin uskontojen kohdalla näin on tehtykin, mutta käytännöt vaihtelevat. Hän mainitsi vainajien uskonnonmukaisten pesutilojen puuttumisen. Viemäri, vesipiste 10 neliötä tilaa ratkaisisi tilanteen, eikä jo useita vuorokausia kuolleina olleita vainajia tarvitsisi enää kuljettaa kotiin pestäväksi. Myös hautamailta saattaa puuttua muslimivainajille sopivaa tilaa, sillä vainajia ei ole mahdollista enää haudata kuin oman paikkakunnan hautausmaalle. Paneeli- ja yleisökeskustelu Paneeliin osallistuivat Yaron Nadbornik (USKOT-foorumi), Anas Hajjar (SINE), Timo Keskitalo (International Evangelical Church), Tiina Vilponen (Humanistiliitto) ja Kristiina Kouros (Ihmisoikeuskeskus). Lisäksi yleisöllä oli mahdollisuus kommentteihin ja puheenvuoroihin.Keskustelu kosketteli tiedon lisäämisen tarvetta ja tasapuolista eri näkökohtien huomioonottamista ja valmiutta oppia muista uskonnoista. Pekka Iivonen kommentoi yleisöstä, että on oltava mahdollisimman laaja pohja ja yleissivistys myös uskontojen suhteen. Kristiina Kouros moitti tehtyä selvitystä epätasapainoiseksi, koska kaikki lähteet olivat länsimaisia, johon Anna Hyvärinen kommentoi, että selvityksestä on pyritty tekemään kompakti, eikä tarkoitus ole ollut kirjoittaa käsikirjaa aiheesta. Keskusteltiin myös lapsen oikeudesta pyhään. Keskitalo otti esiin kysymyksen uskonnollisesta vainosta ja siitä että turvapaikan hakijan uskonnonvaihtamisesta voi tulla rasite. Outoa on myös, jos suomalainen oikeusistuin määrittelee, onko jonkun vakaumus aito vai ei, hän totesi. Anas Hajjar muistutti, että valvonta on tärkeää. Suomen reagointi on ollut hänen mukaansa liian vaisua. Uskonnonvapauden loukkauksiin pitää rohkeammin ottaa kantaa. Seminaarin järjestivät: FOKUS ry, Suomen Ekumeeninen neuvosto (SEN), Suomen Islamilainen Neuvosto (SINE), Humanistiliitto ja USKOT-foorumi.
© Copyright 2024