Kumppani 2013/2 - Tampereen hiippakunta
TAMPEREEN HIIPPAKUNNAN LEHTI 2•2013 Kirkko keskellä kirpparia ”Oiva esimerkki yhteistyöstä, jossa kaikki voittavat” Sivu 23 Seurakuntarakenteet muutoksessa Näkökulmia tulevaan Sivu 17 Enemmän tiloja kuin rahaa Kaikilla tilaa on. Liikaa? Sivu 12 TAMPEREEN HIIPPAKUNNAN LEHTI 2•2013 Sisällys ISSN 1799-8638 Julkaisija Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli Toimituksen osoite Kumppani-lehti Eteläpuisto 2 C, 33200 Tampere Puh. (03) 238 1100 PIISPAN PALSTA Jaettava talletus . . . . . . . . . . . . . . . . . 3 AJANKOHTAISTA . . . . . . . . . . . . . . . 4 5 KAPITULIN UUDET TYÖNTEKIJÄT ESITTÄYTYVÄT . . . . . . . . . . . . . . . . . 5 PÄÄKIRJOITUS Päätoimittaja Tuulia Matilainen s-posti: [email protected] Puh. 0400-904 014 Hyvä on yhteistä. . . . . . . . . . . . . . . . . 6 Uutena kirkon työssä – nuorisotyönohjaaja Isto Iipola Kirjoittajat Matti Repo Vesa Keinonen Pirjo Silveri Ari Hukari Kirsi Hiilamo Pirjo Ala-Kapee Tiina Reinikainen Antti Sipola Markku Jalava Eva Wäljas Marita Miettinen Päivi Hyystinmäki-Suomi ”POMO EI VAADI TÄYDELLISYYTTÄ”. . . . . . . . . . . . . . 7 LAHDEN DIAKONIATYÖ LUOTTAA YHTEISTYÖHÖN . . . . . . . 9 Perhediakonia huomioi perheen 16 kokonaisuuten. . . . . . . . . . . . . . . . . . 10 ”Vankilassa ollaan jäähyllä”. . . . . . . . . 10 Lasten sururyhmissä mennään kivun juurille asti . . . . . . . . . . . . . . . . 11 ”Voisin tehdä enemmänkin Kannen kuva Hannu Jukola Heidi Kerkola myi lapsilleen pieniksi jääneitä vaatteita suositulla peräkonttikirppiksellä Tampereen Keskustorilla keväällä. diakoniatyötä”. . . . . . . . . . . . . . . . . . 11 KAIKILLA TILAA ON. LIIKAA?. . . . 12 Seurakuntien kiinteistötoimi mietittävä uudestaan. . . . . . . . . . . . . 16 Ulkoasu Mainostoimisto Precis Oy NÄKÖKULMIA TULEVAAN . . . . . . 17 Seurakuntarakenteet muutoksessa Taitto Oriveden Kirjapaino Paino Oriveden Kirjapaino 19 YHTEISVASTUUSTARTIT. . . . . . . . 19 Banderolleja ja nettihittejä – LIEKKEJÄ ON MONTA . . . . . . . . . . 20 VUOROPUHELUN AIKA. . . . . . . . . 22 Painosmäärä 5100 kpl KIRKKO KESKELLÄ KIRPPARIA . . 23 HYVISTÄ LUONTOELÄMYKSISTÄ Hiippakunnan työntekijöiden yhteystiedot sekä ajankohtaiset tapahtumat ja asiat löydät hiippakunnan nettisivuilta: SYNTYY VIHREÄ RIPARI . . . . . . . . 25 YHTEYSTIEDOT . . . . . . . . . . . . . . . 27 PS-KOLUMNI . . . . . . . . . . . . . . . . . 28 www.tampereenhiippakunta.fi Lapsi kuuluu Päivi Hyystinmäki-Suomi 20 2 Kumppani 2•2013 Jaettava talletus Tampereen hiippakunnan piispanristi on yli kaksisataa vuotta vanha. Minua ennen sitä on kaulassaan kantanut viisitoista piispaa. Heitä ennen on hiippakuntaa palvellut kaksikymmentä piispaa. Kukin meistä on pitkässä jatkumossa hoitanut samaa tehtävää. Aivanko samaa? Kirkon jatkuvuus ei ole samaa kuin muuttumattomuus. Pysyvyyttä on muutakin lajia kuin paikallaan pysyvyyttä. Kirkko on pysyvästi matkalla. Se telttailee aina vaihtuvassa ympäristössä. Se puhuu kunkin maan kieltä ja kotiutuu kuhunkin kulttuuriin. Se on osa muuttuvaa maailmaa. Mutta silti se on sama kirkko, jonka Kristus lähetti. Sillä on pysyvä usko ja pysyvä tehtävä. Olen usein muistellut pappisvihkimystäni kesäkuussa 1985. Mitä tunsin, kun piispa Paavo Kortekangas kätten päällepanemisin lähetti meidät nuoret virkaan? Arkuutta ja riittämättömyyttä. Mieleeni jäi hänen puheestaan rohkaisu: ”Tehtävä on edelleen sama. Menkää ja kastakaa, menkää ja opettakaa.” Seurakunnissa pysytään apostolien uskossa ja jatketaan apostolien lähetystehtävää, mutta eletään jatkuvassa muutoksessa. Uutta tehtävää ei tarvitse keksiä. Vanhan tehtävän hoitamisessa saa käyttää koko kekseliäisyytensä. Seurakuntien kaitsijat ovat lenkkejä pitkässä ketjussa. Heillä on vastuunsa vuorollaan. Tehtävä on ”pitää tallessa se hyvä, mikä on uskottu haltuun” (1. Tim. 6:20, 2:Tim. 1:14). Usko on elävä perintö. Se pidetään tallessa jakamalla toisille. Sen arvo ei kasva lippaaseen sulkemalla vaan kantta ahkerasti avaamalla ja eteenpäin antamalla. Matti Repo Tampereen hiippakunnan piispa Kumppani 2•2013 3 Ajankohtaista Kortekankaan johtoajatuksena oli näkemys avoimesta kirkosta Kuopion ja Tampereen hiippakuntien piispana toiminut Paavo Kortekangas kuoli 21.7.2013 Pirkanmaan hoitokodissa Tampereella. Hänet siunattiin Tampereen tuomiokirkossa 24.8. Kortekangas oli syntynyt 4.11.1930. Kortekangas valmistui teologian kandidaatiksi vuonna 1952 ja filosofian kandidaatiksi 1956. Teologian lisensiaatiksi hän valmistui vuonna 1965 ja väitteli teologian tohtoriksi vielä samana vuonna. Kortekangas toimi Kirkon tutkimuslaitoksen ensimmäisenä johtajana vuosina 1969–1970. Hän toimi myös Helsingin yliopiston nykyajan kirkko- historian ja kirkkososiologian professorina vuosina 1970–1975. Vuonna 1975 hänet valittiin Kuopion hiippakunnan piispan virkaan, jossa hän toimi vuoteen 1981 asti. Vuosina 1981–1996 hän toimi Tampereen hiippakunnan piispana, ja siitä virasta hän jäi eläkkeelle. Kortekangas jätti syvän jäljen kirkon kasvatusasioiden ja ulkomaansuhteiden hoitamiseen ja vaikutti keskeisesti myös uuden kirkkolain ja virsikirjan syntyyn. Hänen johtoajatuksenaan oli näkemys avoimesta kirkosta, joka kykenee kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja katsomuksia. Tampereen tuomiokapituli tilapäistiloissa elokuusta marraskuuhun Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin tilat remontoidaan loppukesän ja syksyn aikana 2013. Remontti alkaa elokuun alussa ja takaisin tiloihin päästään muuttamaan toivottavasti marraskuun aikana. Kapitulista poistuvat remontin yhteydessä yksittäiset työhuoneet ja toimisto muuttuu monikäyttötilaksi. Jäljelle jäävään tilaan rakennetaan ohjaus-, neuvottelu- ja koulutustiloja. Tilapäistilat Finlaysoninkujalla Remontin aikana osa tuomiokapitulin henkilökunnasta muuttaa tilapäistiloihin Tammerkosken partaalle Finlaysoninkujalle. Käytännössä väistötiloihin muuttavat vastaanottosihteeri, piispan sihteeri ja taloussihteeri. Muut työntekijät tekevät pääasiallisesti etätyötä remontin ajan. Konsultaatioita ja työnohjauksia varten on väistötiloissa olemassa yksi huone. Tuomiokapitulin 4 Kumppani 2•2013 kollegion istunnot järjestetään remontin aikana piispantalossa Pyynikillä. Tuomiokapituliin 1.8.–30.11. välisenä aikana sovituista tapaamisista olemme yhteydessä asianomaisiin henkilöihin ja varmistamme tapaamispaikan. Mikäli olet epävarma sovitusta tapaamisestasi, kannattaa ottaa yhteyttä ko. henkilöön ja varmistaa tapaamispaikka. Puhelinnumeroita ja faksi poistuu elokuun alusta käytöstä Lankanumeroista jäävät käyttöön vain kapitulin vaihde (03) 238 1100 sekä alanumerot (03) 238 1130 (Sanna), (03) 238 1162 (Helena) ja (03) 238 1163 (Pirjo). Muut työntekijät tavoittaa puhelimella jatkossa vain matkapuhelinnumeroista. Kaikki yhteystiedot löytyvät tämän lehden sivulta 27. Osa muutosprosessia Tilojen remontointi on osa suurempaa kapitulin muutosprosessia. Haluamme nähdä työmme yhteisenä ja olla osaltamme poistamassa raja-aitoja. Kapituli ei ole enää vain hiippakunnallinen hallintokeskus vaan ennen kaikkea seurakunnille palveluja tarjoava kehittämiskeskus. Haluamme tilaremontin myötä parantaa mahdollisuuksiamme tarjota laadukkaita ohjaus-, konsultointi- ja koulutuspalveluja seurakuntien käyttöön. Käyntiosoite remontin ajan: Petrasol Business Center, Finlaysoninkuja 9, 4krs., Tampere Posti lähettään edelleen vanhaan osoitteeseen: Eteläpuisto 2C, 33200 Tampere Diakonian hiippakuntasihteeri Airi Raitaranta esittäytyy Toimistosihteeri Helena Läykki esittäytyy Airi Raitaranta aloitti vuoden alussa työn Tampereen diakonian hiippakuntasihteerin tehtävissä pitkäaikaisen hiippakuntasihteerin Maria Pitkärannan jäätyä eläkepäiville. Airin tehtäväkentän ytimessä ovat diakonia ja yhteiskunnallinen työ sekä työyhteisökehittäminen. Diakonian polkunsa Airi aloitti Kiteellä näkövammaisen diakoniharjoittelijan avustajana ja autonkuljettajana. Tuon kesän 1984 jälkeen hän hakeutui Luther-opistoon opiskelemaan diakonia- ja sosiaalityön linjalle. Valmistuttuaan diakoniksi Airi teki pyrähdyksen Tukholmaan, jossa hän työskenteli dementiaosastolla puoli vuotta. Paluumuutto Suomeen toi pysyvästi Hämeeseen. – Vahvan käytännön peruskoulutuksen ja seurakuntanäkemystä sain kahdeksan työvuoden aikana Hausjärven seurakunnassa. Työssä oppiminen jatkui Hämeenlinnassa, jossa toimin aluetyöntekijänä ja diakoniakasvatuksen kehittäjänä ja vuodesta 2003 johtavana työntekijänä. Välillä olin pari vuotta lähiöhankkeiden projektipäällikkönä Hämeenlinnan kaupungilla. Oppimisen polulla erityisen merkityksellisiä vaiheita ovat Airin kokemuksen mukaan olleet työnohjaaja- ja työyhteisövalmentajakoulutukset. Ne toivat näkökulmia diakoniatyön kehittämiseen ja johtajuuden tutkimiseen. – Valmistuin viime syksynä Tampereen yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Opintojen ohella tein viimeiset puolitoista vuotta aikuissosiaalityöntekijän tehtäviä, joiden kautta diakoniatyö on kirkastunut uudella tavalla ja diakoninen identiteetti on edelleen vahvistunut minussa. Toimintakulttuuri Tampereen kapitulissa ja samalla ympäri hiippakuntaa on viime vuosien aikana muotoutunut yhä enemmän ohjaavaksi. Samalla konsultoiva ja valmentava rooli on vahvistunut. – Tässä toimintakulttuurissa on hyvä tehdä työtä ja olla yhdessä oppimassa. Koen, että minulle on tila ja paikka paitsi kapitulissa myös varsinaisissa työpaikoissani eli seurakunnissa ympäri hiippakuntaa. Helena Läykki aloitti kevään korvalla toimistosihteerinä Tampereen tuomiokapitulissa. Hän hoitaa kapitulin maksuliikennettä eli esimerkiksi osto- ja myyntireskontraa sekä palkkionmaksuun ja matkalaskuihin liittyviä asioita. – Tyypillisimmin minuun ollaan yhteydessä matkalaskuihin ja muihin laskutuksiin liittyen, Helena kertoo. yhteistyökumppani on seurakuntien taAiriTärkeä Raitaranta aloitti vuoden Helenalle alussa työn Tampereen dialoustoimistojen lisäksi kirkon keskushallinto ja sen hiippatalouskonian hiippakuntasihteerin tehtävissä pitkäaikaisen osasto. kuntasihteerin Maria Pitkärannan jäätyä eläkepäiville. Airin Tampereen kapitulin Helenanjamyötä joukkoonsa tehtäväkentän ytimessätiimi ovatsai diakonia yhteiskunnallinen toimistoalan pitkän linjan ammattilaisen. työ sekä työyhteisökehittäminen. Työskentelin yli 30 vuotta matkatoimistossa eri tehtävis– Diakonian polkuni ensi askeleet otin lapsuusmaisemissä. Aloitin asiakaspalvelussa ja hoidin sani Kiteellä näkövammaisen vapaa-ajanmatkoissa diakoni-harjoittelijan avustajamyös ryhmämatkoja. Olin toimistopäällikkönä ja muun työni na ja autonkuljettajana. Tuo kesä 1984 diakoniaopiskelijan ohessa antoi reilut seitsemän vuotta matkanjohtajana sekä oman rinnalla valoisan diakoniasykäyksen, joka kantoi Luttuotannon ryhmille että eri yritysten matkoilla. her-opistoon opiskelemaan diakonia-johtoryhmien ja sosiaalityön linjalle, Viimeiset Airi kertoo.21 vuotta työskentelin liikematkaosastolla hoitaen asiakasyritystemme työmatkustusta puolillepyrähdyksen maailmaa. Valmistuttuaan diakoniksi Airi tekieripienen Pitkällä työuralla kertynyt kokemus erilaisten ihmisten, Tukholmaan, jossa hän työskenteli dementiaosastolla puoli organisaatioiden ja kulttuurien on tuonut muassaan vuotta. Paluumuutto Suomeen parissa toi pysyvästi Hämeeseen. erinomaiset uusiin ympäristöihin ja yh– Vahvan valmiudet käytännönsopeutua peruskoulutuksen sain kahdeksan teisöihin. aikana Hausjärven seurakunnassa. Tuolloin kertyövuoden Enitenseurakuntanäkemystä. tässä työssä on ehkä auttanut se, että olenjatkui ollut tyi –myös Työssä oppiminen niin pitkään asiakaspalvelussa. Erilaisten ihmisten kanssa Hämeenlinnassa, jossa toimin aluetyöntekijänä ja diakoniatoimiminen on minulle tuttua. Ja talouspuolella olen hoitanut kasvatuksen kehittäjänä ja vuodesta 2003 johtavana työntenykyistä vastaavia tehtäviä. kijänä. Välillä olin pari vuotta lähiöhankkeiden projektipäälKirkon työhön tulo kaupungilla. on ollut mielenkiintoinen ja myönteilikkönä Hämeenlinnan nenOppimisen kokemus. polulla erityisen merkityksellisiä vaiheita ovat – kokemuksen Toimistotyö on pitkältiolleet samanlaista toimialasta riippuAirin mukaan työnohjaajaja työyhteisömatta. Vähemmän kirkossa on byrokratiaa kuvittelin! valmentajakoulutukset. Ne toivat näkökulmiakuin diakoniatyön Seurakunnissajajajohtajuuden kirkkohallituksessa on mukavaa väkeä. Ja kehittämiseen tutkimiseen. kapitulin tiimissä olen alusta saakka saanut hyvän innostaa vastaan– Valmista minusta ei näytä tulevan ja opiskelu oton.edelleen. Neuvoja Valmistuin on aina löytynyt yhä viime tarvittaessa. syksynä Tampereen yliopisTuomiokapitulit siirtyvätmaisteriksi. Kirkon palvelukeskuksen asiaktosta yhteiskuntatieteiden Opintojen ohella tein kaiksi vuoden 2014 alusta. on Tampereen kapitulin viimeiset puolitoista vuotta Helena aikuissosiaalityöntekijän tehtäyhdyshenkilö siirtymisprosessissa. viä, joiden kautta diakoniatyö on kirkastunut uudella tavalla – Uuden oppiminen ollut minusta tärkeää, nautin ja diakoninen identiteettiononaina edelleen vahvistunut minussa. siitä! Siksikin tämä kaikki on ollut mukavaa.jaKipaakin Toimintakulttuuri Tampereen kapitulissa samalla odotan ympäkiinnostuneena, Helena sanoo. riihan hiippakuntaa on viime vuosien aikana muotoutunut yhä enemmän ohjaavaksi. Samalla konsultoiva ja valmentava Perhediakonian päivä rooli on vahvistunut. – Tässä toimintakulttuurissa on hyvä tehdä työtä ja olla – Perhe avun ulkopuolella ja perhe avun saajana yhdessä oppimassa. Minut on otettu sydämellisesti vastaan Tiistaina 22.10.2013 ja koen, että minulle on tila ja paikka paitsi kapitulissa myös Seurakuntientalo, Näsinsali, Näsilinnankatu 26, Tampere varsinaisissa työpaikoissani eli seurakunnissa ympäri hiipOhjelmassa mm. kuulumisia perhediakonian ja erityisperhediakonian kentältä (diakoniatyöntekijä Pirjo Heikkinen, pakuntaa. Rakennemuutoksen tuulet ovat käyneet ja käyTampereen Tuomiokirkkoseurakunnasta, ja perhediakoni Anne-Mari Mäkiniemi, Ohjaus- ja toimintakeskus Messistä). vät edelleen seurakunnissa. Uskon, että yhdessä toimimalla Psykoterapeutti Annikka Poussu-Pyykkönen, Maria Akatemiasta, puhuu perheväkivallasta. meillä on mahdollisuus pienentää uhkia, hyödyntää muutosIlmoittautuminen 19.9.2013 mennessä http://sakasti.evl.fi (koulutus/henkilöstökoulutus 2013/hiippakunnallinen kouluta ja näin yhdessä toimimalla olla tukemassa seurakunnissa tus/Tampere). Osallistumismaksu 40 € sisältää kahvit ja lounaan. tehtävää työtä./TM Kumppani 2•2013 5 Pääkirjoitus Hyvä on yhteistä Kristittyjen, juutalaisten ja muslimien johtajat ovat Suomessa vuodesta 2001 lähtien kokoontuneet keskustelemaan yhteisestä tehtävästään vihakäyttäytymisen estämisessä ja sovintopuheen vahvistamisessa. Uskontojen välinen vuoropuhelu on avattu myös paikallistasolla esimerkiksi Lahdessa (lisää s. 22). Kaupungissa järjestettiin keväällä 2013 kristittyjen ja muslimien välinen uskontodialogitilaisuus. Hiippakuntadekaani Ari Hukari totesi tuolloin, ettei Eurooppaa enää voida pitää kristillisenä, vaan monikulttuurisena ja moniuskontoisena maanosana: ”Siksi meidän on syytä opetella elämään rinnakkain ja luoda yhteiselle yhteiskunnallemme toimivia malleja, miten elää rauhassa ja toinen toistaan kunnioittaen yhdessä”. Sovinto- ja rauhanpuheen vahvistamiselle on Suomessa vahva yhteiskunnallinen tilaus. Fundamentalistiset liikkeet ovat vahvistuneet niin uskontojen kuin aatteidenkin piirissä. Vihapuhe ei ole laantumassa. Ihonväri, etninen tausta, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, mielipide, uskonto, arvo tai poliittinen tausta riittää laukaisemaan solvaukset ja jopa karkealla väkivallalla uhkailun. Emme me kristityt hoida osaamme sen paremmin. Vastakkainasettelu niin sanottujen liberaalien ja konservatiivien välillä tekee kristittyjen netissä käymistä keskusteluista surullista luettavaa. Vastakkainasettelu ja rajalinjojen piirtäminen synnyttää ennakkoluuloja ja viholliskuvia. Oman totuuden jyrkkä puolustaminen toisin ajattelevia vastaan on omiaan synnyttämään vain entistä syvempiä kuiluja. Noista poteroista hyökätään, puolustaudutaan ja taas hyökätään. Vastavoimaksi kaivataan rauhantyötä mahdollisimman laajalla joukolla. Uskontojen välistä dialogia on jatkettava ja syvennettävä, mutta keskusteluyhteys olisi avattava myös niiden kanssa, jotka eivät tunnusta mitään uskontoa. Vuoden 2011 Gallup Ecclesiastica -tutkimuksen mukaan 13 prosenttia suomalai- 6 Kumppani 2•2013 sista mieltää itsensä ateisteiksi. Sanalla uskonnoton itseään kuvaa 19 prosenttia suomalaisista. Sovintopuheen vahvistamisessa tarvitaan myös heidän ääntään ja näkökulmiaan. Pyrkimys toista kunnioittavaan yhteiseloon on helppo laajentaa koskemaan myös uskontojen ja uskonnottomuuden välistä rinnakkaiseloa – puolin ja toisin. Tutustuminen, toisen kuunteleminen ja aitoon dialogiin asettuminen on ymmärtämisen ja suvaitsemisen lähtökohta. Sen sijaan, että turhaan kauhistelemme ja ärsyynnymme esimerkiksi Vapaaajattelijain Liiton kampanjoista, joihin heillä on kaikki oikeus, voimme pyrkiä löytämään uskonnottomiksi tunnustautuvien kanssa yhteisiä tavoitteita. Vihaa, väkivaltaa ja pahaa voimakkaammin ihmiskuntaa yhdistää uskonnoista ja katsomuksista riippumatta pyrkimys hyvään, on kyse sitten rauhantyöstä, kehitysyhteistyöstä, vähemmistöjen aseman parantamisesta, tasa-arvon edistämisestä, ihmisoikeuksien puolustamisesta tai luonnon varjelusta. Ne ovat tehtäviä, joiden eteen meidän on tehtävä työtä yhdessä. Yhteinen suunta löytyy, kun sitä lähdetään yhdessä aidosti etsimään. Aloitteen tällaisen vuoropuhelun avaamiseksi voisi tehdä kristillinen kirkko, joka on ennenkin ollut ovien avaaja ja aitojen kaataja. Arkkipiispa Kari Mäkinen totesi puheessaan Suoraan sanoen vihapuhetta vastaan – Puhukaamme hyvää toisistamme -seminaarissa vuonna 2012, että ”kyse ei ole vain uskonnoista. Kyse on yhteisestä elämästä. Siksi olennaista on yhteistyö”. Päätoimittaja Tuulia Matilainen Uutena kirkon työssä – nuorisotyönohjaaja Isto Iipola ”Pomo ei vaadi täydellisyyttä” Isto Iipola pyöritteli jo isosena ollessaan ajatusta nuorisotyöntekijän ammatista. Nyt 26-vuotias Isto on nuorisotyöntekijä Ypäjän seurakunnassa. Kirkon työ on haastanut, mutta myös virvoittanut. Keväällä Tampereen hiippakunnan järjestämään Osallisena kirkon uskosta -orientoitumiskoulutukseen osallistunut Isto Iipola aloitti nuorisotyönohjaajana Ypäjän seurakunnassa viime vuonna. Nuorisotyöstä aikanaan seurakunnan isosena kiinnostunut Isto mietti välillä muitakin uravaihtoehtoja, mutta lähti lopulta opiskelemaan Pieksämäelle Diakonia-ammattikorkeakouluun. Opintojen aikana vahvistui näky siitä, että suuntana on kirkon työ. – Vaikka tutkinto valmisti minut sosionomiksi, olen vahvasti kokenut kutsumusta nimenomaan hengelliseen työhön. En kuitenkaan pidä mahdottomana sitä, jossain vaiheessa uraani tekisin väliaikaisesti myös sosiaalipuolen työtä, ihan vaan nuorisotyön näkyäni tuulettaakseni. Kumppani 2•2013 7 Nuorisotyön kehittämistä lella lapsityöntekijäämme. puhtaalta pöydältä Nuorisotyön on oltava Vuonna 2010 valmistunut Isto työskenteli aiemmin viransijaisena Jokioisten kunnan erityisnuorisotyössä. Jo tuolloin myös seurakunnan näkökulma nuorisotyöhön tuli tutuksi, sillä virka oli kunnan ja seurakunnan yhteinen. Sijaisuuden päätyttyä Isto teki kesäsijaisuuden Ypäjän seurakunnassa. – Kesän aikana sain tutustua työyhteisöön ja paikkoihin, ja miellyin Ypäjään. Niinpä minun ei tarvinnut tuumata hetkeäkään, kun seurakunnan uusi nuorisotyön virka tuli haettavaksi. Hain sitä, ja tulin valituksi. Pääsin aloittamaan Ypäjällä lokakuussa, Isto kertoo. Isto on Ypäjän seurakunnan ainoa nuorisotyöntekijä. Aiemmin nuorisotyö hoidettiin yhteisvoimin muiden työmuotojen kesken, ilman varsinaista nuorisotyöntekijää. Vahva yhdessä tekemisen kulttuuri – Täytyy sanoa että minulle kirkon työyhteisö näyttäytyy kaikkea muuta kuin ongelmaisena: Ypäjällä on vireä yhdessä tekemisen meininki, ja tuntuu luonnolliselta tukea muita työmuotoja ja toisaalta pyytää apua silloin kun ei itse osaa. Työyhteisö toimii hyvin, ja eri työmuodot tekevät paljon yhteistyötä keskenään. Niinpä työhöni voi kuulua niin päiväkerhon CD-telineen kiinnitystä kuin vierailua diakoniatyön Kultaisen iän kerhossa. Ainoana ja uutena nuorisotyönohjaajana Iston ensimmäiset työkuukaudet ovat olleet ennen kaikkea työn kehittämistä ja toimivan nuorisotyön rakentamista. – Tämä on ollut mielenkiintoista vaikkakin työlästä. Olen saanut muovata työn rakennetta uudelleen ja kehittää esimerkiksi nuorteniltoja ja isoskoulutusta melko vapaasti. Ainoana nuorisotyöntekijänä vastuulleni kuuluu varhaisnuoriso- ja nuorisotyö, rippikoulutyö sekä pyhäkoulu- ja partiotyö. Lisäksi olen kahtena aamupäivänä viikossa auttelemassa päiväkerhon puo- 8 Kumppani 2•2013 nuorten näköistä Suomalaisella nuorisotyöllä pyyhkii Iston mielestä hyvin. Kirkolla on nuorisotyön kentällä vahvuutensa. – Meillä on paljon sellaista, mitä muilla yhteisöillä ei ole tarjota, puhutaan sitten kaikki mukaan ottavasta me-hengestä ja nuorten keskinäisestä tasa-arvosta tai mahdollisuudesta hiljentyä ja pysähtyä kouluviikon keskellä. Näistä kannattaa pitää myös kiinni, Isto sanoo. – Toisaalta nuorisotyön täytyy olla nuorten näköistä ja toimia rinnalla kulkijana nuorten arjessa. Näin ollen meidän nuorisotyön ammattilaisten piinaavan haastava tehtävä on pysyä ajan hermolla, ja opetella jalkautumaan yhä uusilla tavoilla. Isto toivoo verkkoyhteisöjen tulevaisuudessa kasvavan yhä kiinteämmäksi osaksi nuorisotyön arkea. Hän toivoo myös, että kirkon työntekijät löytävät paikkansa nuorten verkkomedia-arjessa. – Toisaalta yhä laajempi vapaaehtoisuus sekä soluseurakunta-ajattelu nostavat varmasti päätään lähitulevaisuudessa. Toivon että nuorisotyö osaa muuntautua vastaamaan yhä paremmin näihin kehityssuuntiin työntekijän rinnalla kulkijan ja turvallisen aikuisen roolia unohtamatta. Kirkon töissä – Kirkon työ on haastavaa, koska hengelliset asiat tulevat väkisinkin iholle päivittäin. Työn ohessa saa siis kipuilla myös omien uskonasioidensa kanssa, mikä voi tuntua joskus kuormittavalta, myöntää Isto. – Kirkon työssä saa kyllä kulutettua itsensä loppuun, jos ei ole valmis pitämään itsestään huolta ja rajaamaan työtä riittävästi. Isto on toisaalta kokenut hengellisen työn myös virvoittavan työntekijää. – Toisinaan saa oikein ihmetellä sitä johdatusta, jota arkipäivän työssä saa. Olenkin todennut, että Pomo ei vaadi meiltä kirkon työntekijöiltä täydellisyyttä, vaan ihan arkipäiväisen tavallinen suoritus riittää. Hän kyllä pitää huolta siitä, että se kantaa täydellistä hedelmää. Saan siis päivittäin huomata, kuinka työni on siunattua, samoin minä työntekijänä. Teksti Tuulia Matilainen Kuva Linnéa Kumpulainen Osallisena kirkon uskosta ja tehtävästä Osallisena kirkon uskosta ja tehtävästä -orientoitumiskoulutus on tarkoitettu kirkon tehtävissä ensimmäistä kertaa aloittaville työntekijöille. Keväästä 2014 alkaen koulutusprosessi on Tampereen hiippakunnassa yhteinen papiksi ja diakoniksi vihittävien ordinaatiovalmennuksen kanssa. Työskentelyistä suurin osa tapahtuu yhteisesti. Koulutus on maksuton ja sisältää kaksi lähijaksoa sekä retriitin. Lähijaksojen lisäksi koulutukseen liittyy olennaisena osana pienryhmämentorointi yhdessä kokeneen kirkon työntekijän kanssa. Orientoitumiskoulutuksen aikana on tilaa ihmettelylle ja kysymyksille, mutta ennen kaikkea kokemusten jakamiselle muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Osallistujat saavat vahvistaa käsitystään kirkon olemuksesta ja sen hengellisestä perustehtävästä, jäsentää ammattinsa kirkon työn kokonaisuuteen ja hahmottaa hengellisen elämän hoitamista osana kirkon työntekijän ammatti-identiteettiä. Lahden diakoniatyö luottaa yhteistyöhön Lahden seurakuntayhtymän diakonia ei eristäydy muista ” Diakonian ja varhaiskasvatuksen yhteistyö on meillä koko ajan kehittynyt. Siihen on useitakin syitä. vaan eri työmuotojen välille luodaan uusia toimintamalleja ennakkoluulottomasti. Yhteistyöverkostoja rakennetaan aktiivisesti myös seurakuntien ulkopuolelle. Lahdessa toimintakulttuuri perustuu yhteisten työmuotojen ja paikallisseurakuntien yhteistyöhön. Samoin yhteiset työmuodot toimivat monessa asiassa yhdessä. – Maassamme on toimintatavoiltaan hyvin erilaisia seurakuntayhtymiä. Meillä jo yhtymän perussääntöön on kirjattu, että yhteistä kasvatustyötä ja yhteistä palvelutyötä tehdään yhteistoiminnallisina työmuotoina paikallisseurakuntien kanssa, sanoo Lahden diakoniajohtaja Teuvo Siivonen. – Yhteistoiminnallisuuteen on meillä kyseisissä työmuodoissa sitouduttu, kun taas monella muulla paikkakunnalla nämä ovat erityistyömuotoja. Meillä erityistyömuotoja ovat vain sairaalasielunhoito ja perheneuvonta. Eräissä seurakunnissa joku lastenohjaajan viroista on voitu eriyttää lapsi- tai perhediakonian viraksi. – Odotan, että meilläkin yhteistyö veisi siihen suuntaan, että tietyt lapsityön työntekijät toimisivat linkkeinä aluediakonian tai yhteisen diakonian virkoihin päin, Siivonen toivoo. Avauksia uusille työsaroille Diakoniajohtaja kiittelee yhtymänsä eri työmuotojen ennakkoluulottomuutta. – Esimerkiksi diakonian ja varhaiskasvatuksen yhteistyö on meillä koko ajan kehittynyt. Siihen on useitakin syitä. Kasvatustyön puolella oppilaitostyö on sitoutunut yhteistyöhön maahanmuuttajatyön kanssa. Näin maahanmuuttajaperheet ovatkin nousseet keskiöön. Heitä on Lahdes- sakin paljon. – Samoin lapsityömme puolelta on löytynyt lastenohjaajia ja muita lapsityöntekijöitä, jotka ovat uskaltaneet mennä uudelle työsaralle, Siivonen kiittelee. Siivonen haluaa tuoda esiin myös erilaisen vertaisryhmätoiminnan merkityksen. – Ne ovat meillä sisällöllisesti monipuolistuneet viimeisten vuosien aikana. Seurakunnat ovat järjestäneet erilaista sururyhmätoimintaa muun muassa itsemurhan tehneiden omaisille sekä lasten sururyhmiä - ja leirejä. Perhekokonaisuus huomioidaan Siivonen näkee perhetyön korostuneen myös diakoniatyöntekijöiden muutoksen myötä. – Nykyään suurin osa diakonian työntekijöistä on perheellisiä. Menneinä vuosikymmeninähän ei näin ollut. Uskon jo tämänkin selkeästi suuntaavan diakoniatyöntekijöitä perhekokonaisuuden huomioimiseen. Perhediakoniassa käsitellään useimmiten heikossa elämäntilanteessa olevan perheen asioita. – Seurakunnissa usein hyvinvoivat, vuorovaikutustaitoiset ihmiset kokoontuvat yhteen. Kirkon pitäisi kuitenkin tavoittaa myös köyhät perheet. Samoin yksilöiden tai perheiden, jotka eivät pysty ilmaisemaan asioitaan sanallisesti, tulisi toiminnan tasolla kokea yhteyttä seurakuntaan. Lama muutti toimintakulttuuria Siivosen mukaan Lahden seurakuntayhtymälle on hyvin tärkeää rakentaa aktiivisesti verkostoja myös oman talon ulkopuolelle. – Erityisesti 1990-luvun lama opetti lahtelaisia yhteistyöhön, se oli niin raju isku tälle paikkakunnalle. Tilanne pakotti myös diakoniatyössä uudenlaisiin toimintatapoihin ja yhteistyömalleihin. Ihmisten auttamiseksi hakeudumme aktiivisesti yhteistyöhön. Sillä tavoitetaan lahtelaisia aivan eri tavalla kuin rajallisessa omassa toiminnassa, Siivonen näkee. Parin vuosikymmenen takainen Kumppani 2•2013 9 lama aiheutti Lahden diakoniatyöhön myös merkittävän kohderyhmän muutoksen. – Painopistettä siirrettiin silloin vanhusdiakonian puolelta yhä enemmän työikäiseen väestöön. Toimintamuodoiksi tulivat muun muassa velkaneuvonta, Ruokapankki sekä erilaiset työttömiä tukevat työmuodot, Siivonen sanoo. Perhediakonia huomioi perheen kokonaisuutena Ihmisten ongelmatilanteiden monimutkaistuessa myös auttamispalvelut ovat pirstaloituneet. Perhediakonia on yksi vastaus selkiinnyttää tätä kenttää. – Perhediakoniassa yksilö nähdään osana yhteisöä. Kokonaisuuden kokemushan on ihmiselle merkittävä. Sekä ajatellen ihmistä kokonaisuutena, ja myös ihmistä osana jotakin kokonaisuutta, sanoo Tampereen hiippakunnan diakonian hiippakuntasihteeri Airi Raitaranta. Raitarannan mielestä perhediakoni- assa on kyse enemmänkin työotteesta kuin varsinaisesta omasta työalasta. – Diakoniatyötä voi tehdä perhediakonisella työotteella. Siinä otetaan yksilön tarpeiden rinnalla huomioon myös muun perheen tarpeet. Perhe nähdään systeemisenä kokonaisuutena, ja samalla osana koko yhteiskuntaa. Perhe-käsite on koko ajan laajentunut ja monimuotoistunut. – Erityisesti uusperheiden ja eri kulttuuritaustaisten perheiden kysymykset tuovat omat haasteensa. Tämä näkyy myös perhediakonian arjessa. Diakoniahan elää aina arjen todellisuudessa, ei kiiltokuvaperheissä, Raitaranta muistuttaa. Diakonian hiippakuntasihteeri kiittelee sitä, että monet seurakunnat tekevät perhetyössäkin laaja-alaista yhteistyötä. – Uskon, että taloudellisten resurssien pienentyessä yhteistyö yhä laajenee ja kehittyy. Hyvä taloudellinen tilanne on mahdollistanut paljon, mutta niukkuus tuo luovuuden esiin. ”Vankilassa ollaan jäähyllä” Kun isä tai äiti joutuu vankilaan, lapsi on usein sijaiskärsijänä. Vanhemman vankeus on lapselle aina kova, mutta ei toivoton paikka. Tampereen seurakuntien ohjaus- ja toimintakeskus Messissä työskentelevä perhediakoni Anne-Mari Mäkiniemi on järjestämässä vankien ja heidän omaistensa perheleirejä. Niillä nostetaan kipeitäkin asioita esille: miten lapsi reagoi siihen kun oma äiti tai isä on suljettu vankilaan. Leireille osallistuu lapsia aina vauvasta 17-vuotiaaseen. – Moni lapsi on joutunut vanhemman vankeuden vuoksi salaisuuksien kantajaksi. Leirillä näitä taakkoja on mahdollista käsitellä turvallisesti ja niiden oikeilla nimillä. Isommat lapset ymmärtävät asioista paljon, mutta osaavat myös suojata itseään. He eivät haluakaan tietää kaikkia yksityiskohtia, Mäkiniemi sanoo. Pienempien kanssa otetaan taas 10 Kumppani 2•2013 esille isän tai äidin tekemä erehdys. – Kerromme että kun tekee pahoja asioita, niin joutuu vankilaan jäähylle. Siellä opitaan elämään toisella tavalla. Lapsille toki sanotaan sekin, että vankilassa olijalla on kaikki hyvin. Heitä ei pidetä missään kylmässä ja pimeässä vankityrmässä. Leirien alussa joku lapsista saattaa käyttäytyä hyvinkin levottomasti. – Päivien kuluessa tapahtuu sitten selvästi rauhoittumista. Lapselta alkaa tulla puhetta, moni osaa myös sanoittaa oloaan. Kouluikäinen voi esimerkiksi todeta, että nyt häntä on helpottanut. Mäkiniemen mielestä ei ole olemassa lasta, joka selviäisi täysin haavoitta vanhemman vankilatuomiosta. – On myös traumatisoituneita lapsia, jotka kaipaisivat yksilöterapiaa. Hän on saattanut nähdä ja kuulla pelottavia asioita vaikka unenkin läpi. Mäkiniemen mukaan lapsen tärkeimmät elämän eväät ovat rakkaus, hellyys ja nähdyksi tuleminen. – Näillä voidaan parhaimmillaan katkaista vankilakierteen ylisukupolvisuus. Lasten sururyhmissä mennään kivun juurille asti Lahden seurakuntayhtymän lastenohjaaja Mira Kähkösen on mukana lasten sururyhmissä. Ne on tarkoitettu 7–12-vuotiaille, jotka ovat menettäneet läheisen omaisensa. Seurakunnan työntekijöistä leireille osallistuu diakoniatyöntekijöitä, pappeja ja lastenohjaajia. Kähkösen mukaan menetyksen kokenut lapsi pyrkii usein peittelemään asiaa. – Hän ei ole ehkä kertonut edes koulukavereilleen asiasta. Kyseessä on lapselle suuri taakka, joka aiheuttaa häpeää ja syyllisyyden tunnetta. Sururyhmien avulla työstämme näitä asioita. Lasten sururyhmät on Lahdessa parin vuoden ajan pidetty leirimuotoisena. – Tapaamme ensin kaksi kertaa kaupungissa ja sitten lähdemme viikonloppuleirille. Kolme kuukautta leirin jälkeen ryhmällä on vielä tapaaminen. Sururyhmässä puhutaan pitkälti oikeilla sanoilla ja merkityksillä. – Emme kaunistele asioita, vaan menemme kivun juurille. Pitää puhua esimerkiksi siitä, miksi läheinen ihminen kuoli, ja miksi Jumala ei pystynyt auttamaan häntä, Kähkönen sanoo. Surua työstetään monella tavalla, käytössä ovat niin musiikki, liikunta kuin seikkailutkin. – Leirien jälkeen moni lapsi onkin oppinut käsittelemään kipeää asiaa. Hän on myös nähnyt, että on muitakin läheisensä menettäneitä. ”Voisin tehdä enemmänkin diakoniatyötä” Keski-Lahden seurakunnan alueella työskentelevä lastenohjaaja Tuula Lehtonen kohtaa monipuolisessa työssään muun muassa yksinhuoltajia. Hän toimii paljon yhteistyössä myös diakonien kanssa. Lehtonen työskentelee talviaikaan Metsäpellon päiväkerhossa. Koululaisten iltapäivätoimintaa hän ohjaa Mukkulan kirkossa. Lastenohjaajan viikoittaista työaikaa on resurssoitu myös diakoniatyöhön. Hän vetää yhdessä diakonien kanssa yhden vanhemman iltoja Ristinkirkossa. – Nämä illat aloitettiin EU-tuella eräällä Lahden alueella. Nykyään kaikki lahtelaiset yksinhuoltajat ovat tervetulleita mukaan. Paikalle voi tulla myös viikonloppuvanhempi, joko yksin tai lasten kanssa Kesällä Lehtonen työskentelee monilla leireillä. Seurakunnat järjestävät niitä muun muassa yksinhuoltajille. – Tänä vuonna pidämme Lahdessa kaksi leiriä. Ne voimaannuttavat osallistujia. Leireillä vanhemmilla on osittain omaa ohjelmaa, ja me lastenohjaajat olemme samaan aikaan lasten kanssa. Tuula Lehtonen on tottunut tekemään yhteistyötä eri ammattiryhmien kesken. – Nykyään on tehtävä työtä yhdessä eri tahojen kanssa. Olisin valmis tekemään diakoniatyötä enemmänkin, mutta tällä hetkellä päätyöni on koululaisten iltapäivätoiminta ja päiväkerhotyö. Teksti ja kuvat Vesa Keinonen Kumppani 2•2013 11 Kaikilla tilaa on. Liikaa? Seurakunnilla on enemmän tiloja kuin rahaa niistä huolehtimiseen. Lihavina vuosina hankitusta omaisuudesta on tullut laihojen aikojen kiviriippa. 12 Kumppani 2•2013 Eri puolilta Suomea kantautuu jatkuvasti uutisia, kuinka seurakunta hankkiutuu eroon osasta kiinteistöjään. Esimerkiksi Vantaalla tavoitteena on vähentää neljännes tiloista, koska taloustilanne heikkenee lähivuosina nopeasti. – Kiinteistöt eivät ole kirkon ydintä. Ilman tiloja seurakunta ei voi toimia, mutta kaikkia ei tarvita. Jokaista kohdetta täytyisi nyt tarkastella kriittisesti, sanoo kirkkovaltuutettu Anja Peräkääly Sääksmäeltä. Luopuminen on helpommin sanottu kuin tehty. Kun vanhan pappilan, kurssikeskuksen tai seurakuntakodin myymistä ruvetaan väläyttelemään, aina löytyy hankkeen tyrmääjiä. Kun seurakuntia yhdistyy, jokaisella on yleensä leirikeskus. Liittyjät ovat samaa mieltä, että yksi täytyy myydä, ja kaikki sitä mieltä, ettei ainakaan sitä meidän omaamme. Markkinatilanne on yleinen vastustusperuste: ei näillä hinnoilla, odotellaan vielä arvonnousua. Pahimmillaan kuluu vuosia, ja tiimalasissa hiekka valuu. On osattava luopua, jotta voi säilyttää – Talous ei kestä, jos prosessit kestävät näin kauan. Laskusuhdanteessa täytyy olla rohkeutta tehdä nopeita päätöksiä. Seurakunta ei muuten selviä taloudellisista rasitteista, joita kiinteistöistä muodostuu, sanoo Kangasalan seurakunnan kiinteistöpäällikkö Erkki Niemi. Moni kiinteistökauppa muistuttaa Suomi–Ruotsi-maaottelua, jossa vastakkain ovat pahat viranhaltijat ja hyvät luottamushenkilöt. Seurakuntalaiset kiintyvät tunnesitein tiloihinsa. – Viranhaltijat eivät kuitenkaan valmistele ja tee esityksiä myynnistä omista lähtökohdistaan, vaan siksi, että jostakin täytyy luopua, jotta jotakin voidaan säilyttää, kiteyttää Nokian seurakunnan talousjohtaja Heli Pispa. Suomessa on noin 800 kirkkoa, niistä suojeltuja 580. Siunauskappeleita on 150, kellotapuleita yli 300. Lisäksi seurakunnat omistavat arviolta 2500 seurakuntataloa sekä koko joukon pappiloita ja muita rakennuksia. Haastavia kohteita Rakennustekniikan professori Matti Pentti Tampereen teknillisestä yliopistosta palauttaa mieleen kiinteistönpidon perimmäisen tarkoituksen. – Rakennettu ympäristö luo olosuhteet ja puitteet, tiloja tehdään toimintaa varten. Sen lisäksi niillä voi olla esimerkiksi kulttuurihistoriallisia tai kaupunkikuvallisia arvoja. Huomattava osa Suomen arvokiinteistöistä on kirkkorakennuksia. Suuri osa on peräisin yli sadan vuoden takaa, jolloin kirkon rooli yhteiskunnassa oli erilainen kuin nykyään. Pentti pohtii, kenen kuuluu vastata kulttuuriperinnön säilyttämisestä jälkipolville: – Voidaanko edellyttää ja vaatia, että seurakunnat omilla varoillaan huolehtivat kaikista rakennuksista, joista monet ovat kalliisti ylläpidettäviä ja korjattavia? Yleensä kirkot edustavat aikansa parasta arkkitehtuuria ja rakentamista. Niissä on käytetty erikoisia rakenteita ja kalliita materiaaleja, yksityiskohdat ovat käsityötaidon mestarinäytteitä. – Kohteet ovat tavanomaista haastavampia. Remontteja ei voi lähteä toteuttamaan vain tilan käyttöä tai kustannusten säästöä ajatellen, vaan on pakko korjata alkuperäistä kunnioittaen. Suunnitelmat pitkällä perspektiivillä Eri aikakausien erikoisratkaisuista ja tyylisuunnista saattaa myöhemmin tulla ”tyyppivikoja”. Riskikohtia ovat muun muassa luonnonkivipinnat, räystäättömyys, kylmälle ja sateelle alttiit tornit, puurakenteiset lattiat ja niiden huono tuuletus. Esimerkiksi kattovuoto on aina syytä korjata pikaisesti. Muuten vaurio leviää, korjaustarve laajenee – ja remontti kallistuu. Ennakoiva kiinteistönpito on rakennusten hyvää ylläpitoa. Matti Pentti suosittaa 10–20 vuoden päähän ulottuvaa suunnitelmaa. Mitä eri tiloissa tapahtuu? Mihin niitä käytetään? Mitä kiinteistöjä tai niiden osia täytyy korjata? Milloin? Mitä se maksaa? Ellei näistä asioista ole käsitystä ja kädet ristissä vain ihmetellään, remontit voivat yllättää ja kustannukset karata käsistä. – Seurakunnissa tarvitaan asiantuntemusta, osaamista ja tarpeeksi rahaa kuntotutkimuksiin. Pitkän tähtäimen kiinteistöstrategiaan täytyy aina liittyä todellinen tarve; mihin tilaa tarvitaan ja mihin on varaa. Linjaus koko kirkolle? Evankelisluterilaisessa kirkossa kannattaisi Pentin mielestä pohtia ison kiinteistömassan kohtaloa eli mitä nykytilanne tarkoittaa, millaisilla periaatteilla tiloja omistetaan, hoidetaan ja korjataan. – Olisi hyvä olla koko kirkkoa koskeva yhteinen linjaus, jonka pohjalta seurakunnissa tehdään paikallisia päätöksiä. Jos pahasti vaurioituneen kirkkorakennuksen korjaamiseen uppoaisi miljoonia, radikaalein ratkaisu on purkaminen. Muutamia kirkkoja on purettu, mutta Suomessa se on harvinaista. Hävittämisen tai kalliin peruskorjauksen vaihtoehtona Pentti näkee joskus välimuodon. – Pidetään vesikatto hyvässä kunnossa ja tuuletusaukot avoinna, ja hyväksytään, etteivät kaikki pinnat ole tiptop. Kuluneisuus tai maalien rapiseminen ei hävitä käyttökelpoisuutta. ”Aihion” ylläpito on kuitenkin arvokas tapa verrattuna siihen, että rakennus puretaan tai sen annetaan lahota paikalleen. Ja jos tulevaisuudessa on varaa, entistetään sitten alkuperäiseen asuunsa. Käyttö on parasta suojelua Talouskurimuksessaan jotkut seurakunnat ovat miettineet kirkkotilansa uusiokäyttöä, jotta jostakin muusta kiinteistöstä voidaan luopua. Professori Pentin mielestä kaikkia vaihtoehtoja kannattaa tutkia. – Tietyissä kirkoissa esimerkiksi parven alusta saattaa olla pienillä muutoksilla erotettavissa niin, että saadaan kokoontumistilaa kerhoille tai piireille. Parasta rakennussuojelua on tehokas käyttö. Luottamushenkilöt joutuvat tekemään ratkaisut, ne kipeätkin. Päätöksenteon pohjaksi he tarvitsevat objektiivista ja oikeaa tietoa tilatarpeista, odotettavissa olevista korjauksista ja vaihtoehtoisista käyttötavoista. – Kun kokonaisuus on hallussa pitkälle tulevaisuuteen, ei tarvitse tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Tiloja pystytään myymään hyvässä suhdannevaiheessa, ei pakon edessä. Rakennusasiat ovat mitä vahvimmin talousasioita, taloutta ei voi mitenkään irrottaa kiinteistönpidosta, Pentti painottaa. Kumppani 2•2013 13 Kohti yhteistyötä Kiinteistöpäällikkö Erkki Niemi kantaa huolta rykmentin murheista. Kirkon kiinteistömassa on ylisuuri ja korjausvelka kasvaa koko ajan. Isot ja hyvin toimeentulevat seurakunnat pärjäävät vielä, pienet ja köyhät ovat jo vaikeuksissa. – Neljännes kirkon veroeuroista menee kiinteistökuluihin. Siihen nähden kiinteistöpuoleen on suhtauduttu levä- 14 Kumppani 2•2013 peräisesti ja se on kiinnostanut yllättävän vähän. Seurakunnilla on lakisääteinen velvoite huolehtia suojeltujen rakennusten kunnossapidosta, ja tällä kirkko perustelee osuuttaan yhteisöveron tuotosta. Niin kirkot kuin muut tilat ovat täysin seurakuntien vastuulla. Kiinteistöasioita ei ole mitenkään yhteisesti organisoitu hiippakunnissa saati koko kirkossa. Niemi iloitsee, kun Tampereen hiippakunta otti ensimmäisen askeleen ja järjesti seurakuntien kiinteistöpuolen neuvottelupäivän. – Täällä yritetään nyt luoda jonkinlaista järjestystä ja verkostoitumisen mallia, miten asioita voitaisiin keskitetysti hoitaa. Yhteistyö varmasti tulevaisuudessa lisääntyy. Niemi peräänkuuluttaa omistajaosaamista korjaushankkeissa, seurakunnassa pitää olla tarpeeksi tietotaitoa. Professori Pentti pitää yhteistyökehitystä viisaana, koska se vie ammattimaisempaan suuntaan. – Kaikkialla on samanlaisia tilantei- nut henkilö. Samoin kirkkohallitukseen kaivattaisiin näkijää, tekijää ja suuntaviivojen luojaa, joka toimisi yhteyshenkilönä hiippakuntatason ihmisiin. Silloin alueellinen yhteistyökin helpottuisi. Mutu-tuntumalla Niemi arvioi, että harvassa seurakunnassa kiinteistöstrategia on esimerkillisessä kuosissa. – Jossakin uskotaan, jossakin toivotaan, että asiat ovat hallinnassa. Pelkään pahoin, että vain pienessä osassa kokonaisuus on kiitettävästi hoidossa. Kirkkoja suurempana murheenkryyninä Niemi pitää seurakuntataloja, joita on lukumääräisesti enemmän. Missä ovat niiden markkinat, jos sijainti on vielä aavistuksen syrjäinen ja rakennus ränsistymään päin. – Joskus hyvä vaihtoehto on purkaminen ja yhteydenpito kaavoittajaan, jotta tontin saisi uuteen käyttöön. Sen sijaan huonokuntoisenkin kirkon purkaminen on tabu. – Jos ehdottaa homekirkon purkamista, sitä pidetään miltei jumalanpilkkana. En oikein ymmärrä ajattelua. Säästäminen olisi tehtävä helpommaksi ta ja ongelmia, mutta jokaisen pienen seurakunnan ei ole pakko yksinään miettiä ja osata niitä hoitaa. Asiantunteva kiinteistönpito ei ole seurakuntakohtaista, hän sanoo. Kirkon purkaminen on tabu Erkki Niemen mielestä alan asiantuntemusta tarvitaan seurakunnissa, mutta myös tuomiokapituleissa pitäisi olla kiinteistöpuolen kysymyksiin erikoistu- Kirkolliskokoukselta Erkki Niemi odottaa ripeitä rakenneuudistuspäätöksiä. Pitäisi syntyä vähintään yhtymiä, joissa on tarpeeksi kiinteistöosaamista. Kirkkolakia hän soisi rukattavan niin, että tukalasta tilanteesta päästään eteenpäin. Kun seurakunta myy kiinteää omaisuuttaan, kauppa täytyy aina hyväksyttää kirkkohallituksella. Jos seurakunta ostaa, rakennuttaa tai korjaa, kaiken saa tehdä omalla päätöksellään vapaasti. – Säästäminen on siis vaikeampaa kuin tuhlaaminen! Tilojen myymistä pitäisi nyt helpottaa. Anja Peräkääly Sääksmäeltä kysyy, pitääkö kaiken olla omaa. Entä jos toimistotiloissa ollaan vuokralla? Löytyykö kaupungista tai yhdistyksistä yhteistyökumppaneita, joiden kanssa seurakunta käyttää samoja kokoontumistiloja? – Tulevaisuuden suunta on joka tapauksessa selvä. Nyt ei osteta tai rakenneta uutta, vaan koetetaan luopua vanhasta. ”Kattellaan”-meininki on ollut vahvaa, mutta nyt sen aika on ohi, Peräkääly sanoo. Heli Pispa Nokialta myötäilee. – Enää ei ole aikaa odottaa. Luottamushenkilöt eivät aina tule ajatelleeksi, että jokaisella päätöksellä on hintalappu, myös sillä, kun jätetään päättämättä! Niukkuus voi käynnistää uutta ajattelua Nokian seurakunta myi Taivalkunnan seurakuntataloa kolme vuotta. Kaupan syntyä edelsi 30 kokousta. Julkisuudessa näkymätön valmistelu kesti paljon pidempään, sillä jo vuonna 2004 tilintarkastajat huomauttivat, että seurakunnan pitäisi ryhtyä vähentämään kiinteistöjään. Talousjohtajalle Taivalkunnan kaltaiset tapaukset ovat raskaita. – Kaikki työpanos, mikä menee yhden asian hoitamisessa, on jostain toisesta pois. Kannattaa muistaa, että kun haetaan säästöjä, se ei automaattisesti tarkoita kurjuutta. Taloudellisella niukkuudella on meillä ollut myös myönteisiä vaikutuksia. Se on käynnistänyt uudenlaista ajattelua, henkilökunta on lähtenyt mukaan käytännön toimiin säästöjen saamiseksi. Pispa muistuttaa, etteivät kiinteistön kustannukset koskaan ole pelkkiä tilakustannuksia. – Jos jostakin luovutaan, säästetään myös henkilöstökuluissa. Molempia on suunniteltava yhtä aikaa. Jos seurakuntakoti sijaitsee hiukan sivussa, sinne pitää joka huoltotoimenpidettä varten erikseen lähteä. Vaakakupissa painavat myös käyttökustannukset. – Viranhaltijat joutuvat vastaamaan siitä, että esimerkiksi turvallisuuspuoli on kunnossa niissäkin tiloissa, joita käytetään vähän. Vaikeassa taloustilanteessa kirkkoherran ja talousjohtajan saumaton yhteistyö on Pispan mielestä onnistumisen avain. – Kirkkoherralla täytyy koko ajan olla kirkkaana mielessä myös taloudellinen ulottuvuus. Meillä on mennyt hyvin, Pispa kiittää. Teksti ja kuvat Pirjo Silveri Kumppani 2•2013 15 Ari Hukari: Seurakuntien kiinteistötoimi mietittävä uudestaan Seurakunnat ovat kasvavissa vaikeuksissa kiinteistöjensä kanssa. Negatiivisen jäsenkehityksen ja taloudellisen taantuman myötä seurakuntien verotulopohja heikkenee. Samanaikaisesti kiinteistöjen ylläpitokustannukset nousevat ja korjausvelka kasvaa. Välttämättömiin korjausinvestointeihin ei ole varaa. Käyttöasteiden alentuessa olisi syytä harkita tarpeettomista tai vähäkäyttöisistä toimitiloista luopumista, mutta osa kiinteistöistä on hyvin vaikeasti realisoitavissa. Seurauksena voi olla negatiivinen kierre: seurakunnan toimintaedellytykset ja seurakuntalaisten tavoittaminen ohenevat, kun seurakunta ei ole toimitilansa kautta enää läsnä ihmisten asuinympäristössä. Sijoituskiinteistöistä luopuminen tuo hetkellistä apua, mutta sekin syö pitkällä tähtäyksellä seurakunnan toimintaedellytyksiä. Säästöjä kiinteä omaisuus edellä Keinot seurakuntatalouksien tasapainottamiseen ovat rajalliset. Kirkollisveroprosentin nostamista on joissakin seurakunnissa harkittu. Henkilöstömeno on yleensä kaksi kolmannesta, kiinteistömenot yksi neljäsosa. Eli säästöt on näistä kahdesta löydettävä. Olemme suositelleet säästöjä kiinteä omaisuus edellä, koska henkilöstö on arvokkainta mitä meillä on. Edessä oleva suurempiin seurakuntatalouksiin siirtyminen tai mah- 16 Kumppani 2•2013 dollinen uusi yhtymärakenne voi tuoda helpotusta kiinteistötoimen ongelmiin. Isoissa yksiköissä kiinteistöhallinnon erityisosaaminen lisääntyy, työvoiman liikkuvuus ja joustava käyttö paranee. Kilpailutukset hoidetaan ammattitaitoisemmin ja ulkoistamiset saattavat toimia paremmin. Pienet seurakunnat saavat apua ja osaamista käyttöönsä. Toimitilojen ja erityisesti leirikeskusten käyttöä voidaan tehostaa. Turhista, päällekkäisistä kiinteistöistä voidaan luopua ja realisointipäätökset saattavat helpottua. Tavoitteena on taloudellisuuden ja tehokkuuden lisäys. Aika rakentaa alueyhteistyötä Mutta rakennemuutokseen liittyy myös uhkakuvia. Seurakunnilla on hyvin erilaiset lähtökohdat ja intressit. Itsekkyys ja oman omaisuuden varjeleminen on ollut leimallista luottamushenkilöiden keskustelulle. Omaisuuden hallinnointi hankaloituu entisestään, kun myyntipäätöksiä ei saada aikaiseksi. Ison seurakuntatalouden alueellinen hajanaisuus ja maantieteelliset etäisyydet johtavat työnjohto-ongelmiin ja kohonneisiin kustannuksiin. Uuden yhtenäisen toimintakulttuurin ja yhteisten kiinteistötoimen käytäntöjen luominen vie vuosia. Hiippakunnan talouspäälliköiden ja kiinteistöpäälliköiden kanssa on mietitty ratkaisuja edellä kuvattuihin vaikeuksiin. Yhteinen näkemys on vahva: nyt on aika rakentaa alueellista kiinteistötoimen yhteistyötä – riippumatta rakenneratkaisuista tai niiden viipymisestä. Meillä ei ole enää varaa tuhlata aikaa eikä resursseja. Yhteistyötä on rakennettava investoinneissa ja kiinteistöjen realisointisuunnitelmissa, henkilöstösuunnittelussa ja henkilöstön käytössä sekä hankintatoimessa. Kukaan ei selviä yksin Kiinteistöpäälliköt näkevät, että erityisesti seuraavissa asioissa olisi mahdollista rakentaa entistä tehokkaampaa ja taloudellisempaa kiinteistötoimen yhteistyömallia: henkilöstön joustava yhteiskäyttö, henkilöstön erikoistuminen ja henkilöstön osaamiskartoitukset ja rekrytoinnit, erityisosaajien (kiinteistöpäälliköiden) hyödyntäminen yli seurakuntarajojen, kiinteistöjen yhteiskäyttö, krematorioyhteistyö, leirikeskusyhteistyö, hankintayhteistyö, kiinteistötoimen alueellinen yhteissuunnittelu (investoinnit, peruskorjaukset, kuntoarviot, realisoinnit, rakennuttaminen, valvonta) ja kiinteistöautomaatiojärjestelmät. Alueellisen yhteistyön rakentaminen edellyttää luottamusta ja yhteistä tahtotilaa. Painimme kaikki samojen taloudellisten vaikeuksien kanssa, joista yksin emme selviä. Vain yhteistyöllä selviämme. Seurakuntarakenteet muutoksessa Näkökulmia tulevaan Kirkolliskokous päätti toukokuun alussa seurakuntarakenteiden kehittämisen peruslinjasta. Pääsääntöisesti jatkossa edetään Seurakuntayhtymä 2015 -mallin pohjalta. Jatko vaatii lainvalmistelutyötä ja lisäpäätöksiä kirkolliskokoukselta. Kumppani pyysi muutamilta satunnaisesti valituilta kirkolliskokousedustajilta näkökulmia tulevaan: Mitä keväällä tehty päätös merkitsee? Ei jäärä tumput suorana vartoon Kirkolliskokouksen päätös ennakoi, että kaikkien seurakuntien tulee jatkossa kuulua seurakuntayhtymiin. Muut uudistukset ovat vielä Herrassaan, sillä vähemmistö voi aina ne estää. Vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden puheenjohtajuus seurakuntaneuvostoissa ja yhtymissä ei esimerkiksi ole varmaa, vaikka maallikkojen vahva panos kirkon työssä on välttämätön. Mielestäni nyt ei saa jäädä odottamaan hallinnonuudistusta vuosikausiksi, vaan seurakunnissa ja hiippakunnissa on jatkettava määrätietoisesti omaa kehittämistyötä. Kirkkoamme haastetaan koko ajan. Onko kirkkomme rakkauden ja armon vai tuomion ja kadotuksen kirkko? Umpioidummeko omahyväisten joukoksi vai ovatko ovet auki myös tavallisille syntisille? Nykyinen voimassa oleva lainsäädäntö antaa kaikki mahdollisuudet muodostaa jo nyt toimivia seurakuntayhtymiä, jotka ovat seurakunnille nykyistä vakaampi taloudellinen perusta. Seurakuntia on myös syytä yhdistää, jos se lisää voimavarojen järkevää käyttöä. Samoin eri hallintoportaiden päällekkäisiä töitä voidaan rationalisoida. Voimassa olevat lait sallivat tämän kaiken, jos vain on yhteistä tahtoa siirtää painopistettä hallinnosta varsinaiseen hengelliseen työhön. Kirkkomme tukeutuu vahvasti jo historiallisista syistäkin hallintoon, lakeihin ja norminantoon. Ne ovat vuosisatojen saatossa tulleet nyt pisteeseen, jossa järkevä toiminta alkaa olla uhattu. Kirkon hallinto on pappisvaltaisena painottunut myös edunvalvontajärjestöksi. Siksi muutokset ovat kirkossa poikkeuksellisen vaikeita, mutta ne on pakko nyt tehdä. Pelkkä hallinnonuudistus ei riitä. Myös lakiviidakko on raivattava. Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen Helsingin hiippakunnan kirkolliskokousedustaja ja siitä on keskusteltu omien kokemuksien ja mielikuvien pohjalta. Siksi jatkossa on tarpeen korostaa laajempaa horisonttia – solidaarisuutta ja tulevaisuuteen katsomista. Ratkaisuja etsittäessä on kysyttävä: miten yhdessä selviämme 10 vuoden päästä, kun verotulot vääjäämättä hupenevat. Johtaminen on herättänyt intohimoja – varsinkin seurakuntaneuvoston puheenjohtajuus puhututtaa. Johtamisjärjestelmä kokonaisuudessaan vaatii sen taustojen käsittelyä ja selkiinnyttämistä monella tasolla. Siinä on ratkaistava demokratian ja hallinnon keventämisen välinen jännite ja toisaalta yhteisen ja erityisen pappeuden välinen suhde. Muutos koetaan sekä mahdollisuutena että uhkana. Siksi rakenneprosessin edetessä muutosjohtaminen on tärkeää. Sen sanoittaminen, miten seurakuntia ohjataan ja tuetaan tässä muutoksessa, ja myös konkreettiset toimet on aloitettava niin aikaisin, kuin mahdollista. Myös jo nyt hyvin toimivia seurakuntayhtymiä voisi jatkossa käyttää eräänlaisina pilottiyhtyminä, joissa uutta rakennemallia käytännössä testataan ja kehitetään. Tiina Reinikainen Kuopion hiippakunnan kirkolliskokousedustaja Ketä kirkon hallinto Solidaarisuutta ja muutosjohtajuutta Pidän kirkkohallituksen esittämää Seurakuntayhtymä 2015 – mallia oikeansuuntaisena. Seurakunnat ovat toiminnallisesti itsenäisiä yhteisöjä ja yhtymässä hoidetaan ne tehtävät, jotka on järkevintä tehdä yhdessä. Näyttää myös siltä, että olemme irtautumassa kuntarakenneuudistuksesta ja kehitämme rakennetta omasta perustehtävästä käsin, mikä on merkittävää kirkolle. On luonnollista, että seurakunnissa rakennemuutosta on hahmotettu kiinnostaa? – Painopiste seurakuntien hallinnon uudistamiseen Seurakuntarakenneuudistuksessa aluerajoja tärkeämpi kysymys on päätöksenteon uudistaminen. Korostamme kirkossa yhteisöllisyyttä. Uudistuksen tulisi korostaa kirkon jäsenten aktiivisuuden ja osallistumismahdollisuuksien lisäämistä. Vuoden 2010 seurakuntavaaleissa ainoastaan 17 prosenttia äänioikeutetuista vastasi kutsuun osallistua seurakunnan päätöksentekoon. Seurakuntien päätöksenteko on lii- Kumppani 2•2013 17 an usein kankeaa, virkamieskeskeistä ja hidasta. Kirkon hallinnon siirtämisestä hevosrattaiden ajasta nykyaikaan tuntuukin muodostuvan tämän kirkolliskokouskauden tärkein teema. Niin kauan kuin Suomen evankelisluterilainen kirkko pysyy evankelisluterilaisena kirkkona, on selvää, että evankeliumi ja sakramentit rakentavat kirkon ja että tehtäviin kutsutuilla papeilla on johtava rooli kirkossa. Yhteiseen pappeuteen kuuluu kuitenkin luontevasti, että luottamushenkilöt tukevat johtavien pappien vallankäyttöä seurakuntaneuvostojen ja kirkkoneuvostojen puheenjohtajina. Luotan siihen, että maallikot haluavat ja osaavat kantaa tätä vastuuta ja myös toimia seurakuntayhtymän johtajan valitsijoina. Unelmoin kirkosta, joka on tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaamme monen sadankin vuoden kuluttua. Nykyisin ja tulevaisuudessa yhä enemmän kirkolle tärkeää asiantuntemusta, myös teologista, löytyy myös niiltä, jotka eivät saa palkkaa kirkolta. Kirkon hallintoa on uudistettava niin, että se innostaa jäseniä osallistumaan ja kantamaan vastuuta eri rooleissa. Olen vakuuttunut, että monen sadan vuoden kuluttua Suomen ev.lut. kirkko elää ja on tärkeä osa yhteiskuntaamme. Onko se edelleen kaikenlaisten ihmisten kirkko, ”enemmän ja vähemmän uskovien”, enemmän ja vähemmän koulutettujen, työssäkäyvien ja syrjäytyneiden, suomalaisjuuristen ja kansainvälisjuuristen kirkko? Vai ajaako päätöksenteon kankeus, virkamiesmäisyys ja hitaus kriittisesti ajattelevat ihmiset pois kirkon jäsenyydestä? Kirsi Hiilamo Helsingin hiippakunnan kirkolliskokousedustaja Tarvitaan seurakunnallisen rakenteen uudelleenajattelua Hyvin mietteliäs olen seurakuntara- 18 Kumppani 2•2013 kenneuudistuksen äärellä. Syitä on monia: Kirkolliskokouksen todellisen vaikutusvallan vähäisyys prosessissa, prosessin aikataulutus, prosessin tarpeellisuus, uudistuksen kustannukset, uudistuksen kuluttavuus suhteessa sen merkitykseen, kenen tarpeisiin uudistusta tehdään. Mitä enemmän aikaa seurakuntarakenneuudistuksen valmistelussa on kulunut ja uudistuksen sisältöön olen perehtynyt, sitä haluttomammaksi olen uudistukselle nykymuotoisena tullut. Perusteluina muutokselle on pidetty kuntauudistusta ja rahan loppumista. Kuntauudistuksesta emme tiedä vieläkään, millaisena se tulee jos tulee. Se on myös selvä, että seurakuntarakenteen muuttaminen tulee kuluttamaan huomattavan määrän rahaa, aikaa ja voimavaroja, joita tarvittaisiin enemmän seurakuntaelämän ja toimintasisältöjen uudistamiseen kuin luottamushenkilöiden ja hallinnon aseman turvaamiseen. Tavoitteena piti olla kevytrakenteisuus, mutta jatkovalmisteluun mennyt raami ei kevytrakenteisuutta tuota, ellei yhtymien kokoja kasvateta ja nykyisiä seurakuntayhtymiä samalla pureta todellisen uudistuksen mahdollistamiseksi. Ainoa seurakuntayhtymä, joka ehkä tulisi säilyttää, on Helsinki. Esimerkiksi Tampereen alueen tilanne ei ratkea ilman nykyisen yhtymän purkua ja koko alueen seurakunnallisen rakenteen uudelleenajattelua. Olen asunut Ylöjärvellä pitkään, tehnyt siellä ja Nokialla töitä. Uskon tältä pohjalta siihen, että ilman Tampereen yhtymän purkamista ei todellista muutosta tällä kaupunkialueella saada aikaan. Seurakuntarakenneuudistuksen myötä tulee myös Kirkon Palvelukeskus (Kipa) purkaa tehottomana ja erittäin kalliina ja siirtää sen tehtävät muodostuviin alueellisiin seurakuntayhtymiin, joissa toimii kunkin alueen luonnollinen palvelukeskus, jossa hoidetaan talous- ja kiinteistöhallinnon tehtävät. Antti Sipola Tampereen hiippakunnan kirkolliskokousedustaja Tarvitaan joustavaa yhteistyötä Seurakuntalaisen kannalta nyt jatkovalmistelussa oleva kirkolliskokouksen linjaus uudeksi seurakuntarakenteeksi ja hallinnon kehittämiseksi ei muuta juuri mitään, käytännössä. Tavoitteena on varmistaa kirkon laadukas perustoiminta kuntakentän myllerrysten ja seurakuntien rajallisten resurssien paineessa. Voimavaroja on käytettävä nykyistä tehokkaammin ja kuluja saatava pienemmiksi. Keskustelun tuoksinassa uudistuksen tavoitteet ovat olleet vaarassa hautautua yksityiskohtien ja valtakysymysten alle. Kirkolliskokous korosti seurakunnan asemaa kirkon perusyksikkönä. Sen mukaan seurakunnat säilyvät ihmisen kokoisina toiminnan ja yhteyden paikkoina, mutta jokaisen seurakunnan on kuuluttava johonkin seurakuntayhtymään. Näin tukitoiminnot saadaan hoidettua joustavasti ja taloudellisesti. Valtasuhteet ovat herättäneet paljon keskustelua. Johdetaanko kirkkoa ylhäältä – tarkoitan aivan maallisessa mielessä - vai rakentuuko kirkko seurakuntalaisista käsin? Mielestäni on tärkeätä kuulla seurakuntalaisia ja vahvistaa jäsendemokratiaa. Myös uudenlainen viestintä muuttaa ja rakentaa seurakuntayhteyttä. Tuomiokapituleissa ehkä vielä haikaillaan hiippakuntamallin perään. Se on syytä unohtaa ja keskittyä tehtävien päätösten toteuttamiseen, missä hiippakunnilla on paljon tärkeitä tehtäviä kuten viestintä ja koulutus sekä yhtymien synnyn avustaminen. Näihin tehtäviin kannattaa valmistautua jo ajoissa. Markku Jalava Espoon hiippakunnan kirkolliskokousedustaja Marraskuun Yhteisvastuu -starteissa mukana kaikkien alojen asiantuntija Tampereen hiippakunnan Yhteisvastuu -starteissa on mukana kaikkien alojen asiantuntija. Kumppani pyysi häntä esittäytymään: Kuka sinä oikein olet? Olen Irmeli Kuuskajaskari-Venuutti, kotoisin Ylä-Kasken kunnasta. Alunperin kulttuurisihteeri. Sittemmin kuntaliitosten myötä menetin työpaikkani ja vaihdoin ammattia asiantuntijaksi. Kaikkien alojen asiantuntijaksi. Tykkään tästä työstä, sillä se on monipuolinen. Liitoksista ja muutoksista voi olla paljon iloa. Olet kaikkien alojen asiantuntija – mitä se oikein tarkoittaa? Tiedän kaikesta jotain. Kuuntelen paljon ihmisten tarinoita. Luen paljon tutkimuksien tiivistelmiä. Luen dekkareita ja kuuntelen innostavaa musiikkia. Niistä syntyy oivalluksia, ajattelun synteesejä. Puhun niitä ääneen ja kyselen paljon. Aika moni meistä on kaikkien alojen asiantuntija, harva vaan myöntää sen. Olen siinä edelläkävijä. Mitä tiedät Yhteisvastuu-keräyksestä? Kuulin tällaisen tarinan. Että jokainen organisaatio on syntynyt alun perin siksi, että se halua ylläpitää jotakin sellaista, joka on hyvää, totta ja kaunista. Mutta ajan kuluessa tämä ydin saattaa hävitä kaiken sen alle, mitä organisaatioelämässä tapahtuu. Siksi sitä pitäisi nostaa aika ajoin keskusteluun ja näkyville. Yhteisvastuukeräyksestä tiedän paljon. Ja ennen kaikkea koen, että se on juuri tämän ytimen esille nostamista tässä yhteisössä. Miksi kannattaa tulla Tampereen hiippakunnan YV -starttiin? Jos haluat vaalia elämässä ja tässä yhteisössä hyvää, totta ja kaunista, YV -startti on sinulle oikea paikka. Ja minulla on lisäksi sinulle yllätys. Irmeli Kuuskajaskari-Venuutti on yhteisökehittäjä ja ARTvalmentaja Riitta Birckin koominen hahmo, alter ego ja hyvien asioiden hyväntuulinen äänitorvi. Tervetuloa Tampereen hiippakunnan Yhteisvastuustarttiin 2013 Maanantai 4.11.2013 Jämsän seurakuntakeskus, Koskentie 30 C, Jämsä Maanantai 11.11.2013 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, Forssa Tule viettämään mukavaa päivää, innostumaan ja tutustumaan vuoden 2014 yhteisvastuukohteisiin yhdessä seurakuntasi Yhteisvastuu-ydintiimin kanssa! Ketkä 2-3 ihmistä seurakunnastasi ovat ne, jotka auttavat sinua onnistumaan yhteisvastuukeräyksen koordinoinnissa? Kutsu heidät mukaan. Toivotamme myös kirkkoherrat, kasvatuksen työntekijät, kirkkomuusikot ja muiden työalojen edustajat lämpimästi tervetulleiksi yhteiseen päivään! Mukana päivässä mm. Yhteisvastuun, tuomiokapitulin ja Kirkon Ulkomaanavun henkilökuntaa sekä kutsuvieraana kaikkien alojen asiantuntija Irmeli Kuuskajaskari-Venuutti! Mitä kaikkea hyvää Yhteisvastuu teidän seurakunnallenne mahdollistaa? Ohjelma 9.00 Aamukahvi 9.30 Hartaus ja virittäytyminen 10.00 Kiitos vuoden 2013 keräyksestä! Näin teimme sen yhdessä. 10.30 Yhteisvastuun 2014 kotimaankohde: Saattohoito Yhteisvastuukeräyksen tavoite on mahdollistaa hyvää ja merkityksellistä elämää Laura Hytti ja saattohoidon asiantuntija Yhteislaulua Yhteisvastuun 2014 ulkomaankohde: Guatemala Katriina Kong ja Guatemalassa käynyt yhteyshenkilö 12 Lounas 12.45 Luento: Iloa keräykseen! - keräysanalyysin tuloksia, kaikkien alojen asiantuntija Irmeli KuuskajaskariVenuutti. Luennon jälkeen tauko. 13.45 Ideoidaan tulevaa keräystä: Innostuksen herättely, hallinta ja strateginen suunnittelu, kaikkien alojen asiantuntija Irmeli KuuskajaskariVenuutti 14.45 Uudet Yhteisvastuu-tuotteet ja materiaalit 15 Palaute, loppusiunaus ja lähtökahvit Tampereen hiippakunnan ”Luovin Yhteisvastuuseurakunta” -kisa alkaa Ilmoittaudu 18.10.2013 mennessä kirkon koulutusilmoittautumisen (Sakasti -> Neuvottelupäivät) kautta. Osallistumismaksu 25 € sisältää lounaan ja kahvit. Lisätietoja: Hiippakuntasihteeri Airi Raitaranta p. 040 0910 773, [email protected] ja Yhteisvastuun keräystoimisto p. 040 700 9902, yhteisvastuu@ yhteisvastuu.fi. Kumppani 2•2013 19 Banderolleja ja nettihittejä Liekkejä on monta Nokian seurakunta on sosiaalisessa mediassa jo valtakunnallisesti tunnettu kuvista, joiden iskulauseissa leikitellään sanoilla hauskasti ja osuvasti, kirkon ydinsanomaa unohtamatta. Nokian seurakunnassa suunniteltiin muutamia vuosia sitten jonkinlaista vaihtuvaa mainosta seurakuntakeskuksen eteen. Heikki Viinikka keksi paikaksi seurakuntakeskuksen korkean ikkunaseinän. Siihen hankittiin koukut, joihin ripustettiin mainosbanderolli ensimmäisen kerran edellisten seurakuntavaalien aikaan. Seuraavana jouluna kokeiltiin banderollia lauseella ”Joulu tulee lahjattomillekin”. Huumoriin puettu sanoma oli joillekin liikaa, ja paheksuvan palautteen myötä banderolli poistettiin kokonaan. Seurakunnan tiedottaja Marko Honkaniemi harmistui ja päätti pitää taukoa koko banderolleista. Viime vuoden marraskuussa Honkaniemi tuijotteli taas seurakuntakeskuksen seinää ja mietti, olisiko aika kypsä uudelle yritykselle. Innoittajana Pispalan kirkon mainostaulut – Työhuoneeni seinällä on jo vuosia ollut kuvia Pispalan kirkon edessä olleista tauluista. Ne olivat nokkelia ja niistä pidettiin. Huumorin avulla luotiin uudenlaista, hauskaa kuvaa kirkosta. Niiden innoittamana päätin yrittää uudelleen, Honkaniemi kertoo. Hän pyysi kollegoitaan keksimään hauskoja iskulauseita Kirkon viestijät -ryhmässä Facebookissa. Hyviä ideoita sateli. Uuden banderollin suunnittelivat Honkaniemen kanssa Tapio Salomäki ja graafikko Antti Kamppinen. Väl- 20 Kumppani 2•2013 tä jouluruuhkaa – tule kirkkoon jo nyt -banderollin tilaus lähti painoon. Samaan aikaan Honkaniemi jakoi kuvan banderollista seurakunnan sivulla Facebookissa. Kuva alkoi levitä nopeasti. Sitä jaettiin Facebookissa yksittäisten henkilöiden ja erilaisten ryhmien sivuilla vuorokauden kuluessa satoja kertoja. Palaute rohkaisee rohkeaan tekemiseen Marko Honkaniemi myöntää, että palaute marraskuussa julkaistusta banderollista jännitti etukäteen. – Myönteistä palautetta tuli niin omalta työyhteisöltä kuin seurakuntalaisilta ja laajemmalta yleisöltäkin. Se – Kuvien myötä olemme saaneet paljon myönteistä julkisuutta. Ehkä me olemme omalta osaltamme olleet tuomassa huumoria takaisin kirkkoon, Marko Honkaniemi arvelee. rohkaisi ja rohkaisee tekemään työtä ennakkoluulottomasti myös jatkossa. Marraskuusta 2012 alkaen Nokialla on tehty kahdeksan erilaista banderollia. Niiden merkitys Nokian seurakunnan tunnettuudessa kautta Suomen on ollut huimaa. Kahdeksan banderollin tekoon ja painatukseen sekä Facebook -mainontaan seurakunta on käyttänyt rahaa kaiken kaikkiaan alle tuhat euroa. Sillä on saavutettu näkyvyys kaupunkikuvassa, lukuisia juttuja perinteisessä mediassa ja tavoitettu kymmeniä tuhansia ihmisiä sosiaalisessa mediassa. Kuvia on käytetty myös paikallislehden välissä julkaistavassa seurakuntaliitteessä. – Mutta juuri sosiaalisen median myötä kuvilla on ollut merkitystä koko kirkon näkyvyydelle valtakunnallisesti. Se on minusta hieno asia, Marko Honkaniemi sanoo. Palaute banderolleista on Marko Honkaniemen mukaan ollut pääosin myönteistä ja kiittävää. – Kaupungilla ihmiset ovat tulleet kiittelemään. Mutta joitakin on myös närkästyttänyt se, että seurakunta mainostaa ja on esillä. On tullut vähän sellaista viestiä, että olkaa hiljaa, Honkaniemi kertoo. Tuhkasta uuteen liekkiin Toukokuun ensimmäisen viikonlopun jälkeen seurakuntakeskuksen seinällä riippunut mainosbanderolli oli hävinnyt. Banderollissa luki jääkiekkoon ajankohtaisesti viitaten: ”Taivas varjelee, tulee mitä tulee”. Viikonlopun aikana seurakuntakeskuksella käyneet työntekijät olivat kyllä huomanneet banderollin puuttuvan, mutta ajatelleet jonkun ottaneen sen tarkoituksella alas. Palokunnallekaan ei palosta tullut hälytystä. Vasta maanantaiaamuna huomattiin seinän vierustalla banderollin jäänteet, tuhkaa ja riekaleita. Kukaan ei onneksi loukkaantunut, vaikka tulen sytyttäminen on vaatinut aikamoista kiipeilyä ja kurkottelua. Myös suuremmilta aineellisilta vahin- goilta vältyttiin. Pahimmillaan palo olisi saattanut levitä räystään tuuletusreikien kautta yläpohjan rakenteisiin. Nyt selvittiin seinätiilien mustumisella ja ikkunoiden vahingoittumisella. Korjauskustannukset nousevat silti tuhansiin euroihin. Seurakunta teki asiasta rikosilmoituksen, mutta tekijöistä ei ole saatu tietoa. Nokialla ei jääty tuleen makaamaan eikä lannistuttu. Heti samana päivänä julkaistiin verkossa kuva uudesta banderollista. Siinä siteerattiin virttä 454: ”Liekkejä on monta, valo on yksi”. Tuhopoltosta uutisoinnin myötä banderollin kuva julkaistiin niin YLE:n kuin Aamulehden sivuilla. Facebookissa kuva tavoitti 56 000 katsojaa. Teksti Tuulia Matilainen Kuvat banderolleista Nokian seurakunta Kumppani 2•2013 21 Lahden uskontojen välinen työryhmä Vuoropuhelun aika Lahdessa on jo pitkään toiminut uskontojen välinen työryhmä. Säännöllisesti kokoontuva, eri uskontokuntia edustava, uskontodialogiin pyrkivä työryhmä on lajissaan harvinainen. Mukana on luterilaisia ja muiden protestanttisten kirkkojen ja yhteisöjen edustajia, helluntailaisia, muslimeja, ortodokseja, katolilaisia, mormoneja ja bahaíuskontoa tunnustavia. Lahden uskontojen välisen työryhmän perustaminen sai alkusysäyksensä kolmen niin sanotun kirjan uskonnon eli juutalaisten, kristittyjen ja muslimijohtajien valtakunnallisista tapaamisista. New Yorkissa syyskuussa 2001 tapahtuneiden WTC -iskujen jälkeen alettiin pelätä kristinuskon ja islamin vastakkainasettelun kärjistymistä. Tuolloin tasavallan presidentti Tarja Halonen ehdotti uskontojen edustajille keskustelua niiden yhteisestä tehtävästä sovintopuheen vahvistajina. Väistyvä presidentti Halonen vetosi myös jäähyväispuheessaan 2012 uskontojen välisen vuoropuhelun lisäämiseksi. Vuonna 2001 järjestettiin ensimmäinen uskontojohtajien kokoontuminen. Siihen osallistuivat luterilainen arkkipiispa, ortodoksinen arkkipiispa, katolinen piispa, Suomen Islam-seurakunnan (tataariyhteisö) puheenjohtaja, Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja, Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) pääsihteeri sekä Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami, jonka sijasta tapaamisiin on vuodesta 2008 osallistunut Suomen Islamilaisen Neuvoston (SINE) puheenjohtaja. Kolmen monoteistisen uskonnon välisen vuoropuhelun tuloksena syntyi vuonna 2007 uskontojenvälinen foorumi, Uskontojen yhteistyö Suomessa, USKOT (Religionernas samarbete i Finland, RESA). 22 Kumppani 2•2013 työryhmä kokoontuu vuoron perään eri uskonyhteisöjen tiloissa, keskustelee ajankohtaisista kysymyksistä sekä kutsuu eri uskonyhteisöjä ja niiden edustajia keskinäiseen vuorovaikutukseen. Työryhmä järjestää myös rauhanrukous- ja uskontodialogitilaisuuksia Lahdessa. Alun varauksellisemman tunnelman jälkeen vierauden tunne ja jännitteet ovat työryhmässä vähentyneet, kun jäsenet ovat tulleet toisilleen tutuiksi. – Ensimmäinen rauhanrukoustilaisuus vuonna 2010, jossa eri uskontojen edustajat rukoilivat toistensa läsnä ollessa, koettiin yhteyttä rakentavana, työryhmästä kerrotaan. Mukana jo yksitoista eri yhteisöä Vuoropuhelun tarve Lahden seurakuntayhtymän yhteisen palvelutyön johtokunta esitti kokouksessaan huhtikuussa 2003 uskontojen välisen työryhmän perustamista. Työryhmä aloitti toimintansa seuraavana keväänä ja on kokoontunut siitä lähtien 1–4 kertaa vuodessa. Työryhmän perustamista edelsi laaja tiedustelu uskonnollisille yhteisöille niiden halusta olla mukana toiminnassa. Kristityistä mukaan tulivat Lahden ortodoksinen seurakunta, helluntaiseurakunta, vapaaseurakunta, metodistiseurakunta, adventtiseurakunta, roomalaiskatolinen Pyhän Ursulan seurakunta ja baptistiseurakunta. Lisäksi työryhmään tulivat Lahden islamilainen yhdyskunta ja Bahái-yhteisö. Nykyisin työryhmään kuuluu 11 Lahdessa toimivaa uskonnollista yhteisöä. Viimeksi mukaan liittyivät viime vuoden lopulla mormonit. Aktiivisimmin toiminnassa ovat olleet luterilaisten lisäksi helluntailaiset, muslimit sekä Bahái-yhteisön edustajat. kumpusi maahan- Tutustuminen lähentää Työryhmän tarkoituksena on edistää vuoropuhelua, keskinäistä kunnioitusta ja ymmärrystä eri uskontojen välillä. Pyrkimyksenä on myös poistaa eri uskontoihin liittyviä harha- ja ennakkoluuloja sekä estää niiden käyttämistä rasismin pohjana. Tarkoituksensa toteuttamiseksi muuttajatyöstä Työryhmän yhtenä tavoitteena on edistää Lahdessa toimivien uskontojen välistä avoimuutta, ymmärrystä ja vuoropuhelua. – Vierailemalla eri uskonnollisten yhteisöjen tiloissa ja keskustelemalla ajankohtaisista asioista on vähennetty ennakkoluuloja ja lisätty keskinäistä ymmärrystä, työryhmä kertoo. Viime vuosina näkökulma on laajentunut käsittelemään myös yhteiskunnallisia ilmiöitä. Työryhmässä voidaan puhua uskonnollisista näkemyksistä, mutta virallisia oppikeskusteluja ei käydä. Tärkeintä on vuoropuhelu ja toisten kuunteleminen. Tarve keskinäiseen dialogiin on syntynyt maahanmuuttajatyön näkökulmasta. Työryhmässä on haluttu lisätä ymmärrystä siitä, miten Lahteen tulevia voidaan tukea oman uskonnon harjoittamisessa ja hengellisen kotinsa löytämisessä Suomessa. Tämä pyrkimys synnytti myös oppaan, josta voi etsiä oman uskonnollisen yhdyskunnan yhteystietoja. Keväällä 2013 työryhmä avasi verkkosivut (uskotlahdessa.fi), joilta kaupunkiin ja sen ympäristöön muuttavat maahanmuuttajat saavat tietoa alueensa uskonnollisista yhdyskunnista ja niiden toiminnasta, ja löytävät ehkä oman uskonnollisen yhteisönsä./TM Kirkko keskellä kirpparia Tampereen keskustori täyttyy alkusyksystä vanhan tavaran ystävistä jo kuudennen kerran, kun suosittu Peräkonttikirppis tuo innokkaat myyjät ja ostajat torille. Tampereen seurakuntien ja kaupunkilehti Moron järjestämä tapahtuma on oiva esimerkki yhteistyöstä, jossa kaikki voittavat, iloitsee Moron tuottaja Jari Mylläri. - Myyjät saavat huippuluokan myyntipaikan erittäin kilpailukykyiseen hintaan. Ostajien markkinat ovat loistavat, sillä liki viideltäsadalta myyjältä löytyy takuuvarmasti se mitä etsit. Myös Tampereen kaupunki kuuluu voittajiin, sillä tapahtuma kerää kävijöitä pääkaupunkiseudulta aina Oulua myöten. Parhaimmillaan kävijöitä on ollut 15 000. Voittajiin kuuluvat myös RuokaNyssen asiakkaat, sillä Peräkonttikirppiksen myyntipaikkamaksut ja kahvilatoiminnan tuotto ohjataan kokonaisuudessaan tamperelaisten ruoka-avun tarvitsijoiden hyväksi. Vuositasolla tapahtuma tuo 20 000 euron lisäavun RuokaNyssen budjettiin. Taloudellisen tuen lisäksi tapahtumalla on merkittävä julkisuusarvo, sanoo diakoniajohtaja Matti Helin. - RuokaNysse ja sen ajankohtaiset kuulumiset ovat kahdesti vuodessa esillä Tampereen ja lähikuntien luetuimmassa lehdessä, joten auttajaauton toiminta tunnetaan hyvin Tampereella. Toiminnan tunnettuus on tärkeää, jotta lahjoittajat, vapaaehtoiset ja asiakkaat tietävät, mistä toimin- Heidi Kerkolalle myyntivoittoa tärkeämpää on, että rakkaat lastenvaatteet pääsevät hyvään kotiin. nassa on kyse, miten sitä voi tukea tai miten pääsee sen palvelujen piiriin. Meidän rahkeemme eivät riittäisi yhtä ison julkisuuden hankkimiseen. Yhteistyössä on voimaa Tapahtuman järjestäminen yksin ei olisi ollut Moro-lehdelle mahdollista, mutta kun kirkko napattiin kaveriksi, alkoi tapahtua. - Yhteistyökumppania etsiessäni kävin mielessäni läpi organisaatioita, jotka ovat tavalla tai toisella tekemisessä kirppiksen kanssa. Tampereen seurakunnat oli luonteva yhteistyökumppani, koska kirkkohan seisoo keskellä myyntialuetta, Mylläri sanoo. Kumppani 2•2013 23 Tampereen seurakuntien diakoniatyö otti heti kopin ideasta ja tarjoutui vastamaan tapahtuman järjestelyistä. Diakoniatoimisto arpoo myyntipaikat verkkokaupan kautta ja Suurella Sydämellä -vapaaehtoisverkosto vastaa liikenteenohjauksesta ja Tapulikuppilan pyörittämisestä. Moron ja Aamulehden tehtävänä on huolehtia tapahtuman markkinoinnista ja uutisoinnista. Tulevaisuudessa yhteistyö ja verkostoituminen ovat kirkon toiminnan edellytys, uskoo Helin. - Kun taloustilanne heikkenee, tarvitsemme nykyistä enemmän tämäntapaisia ideoita, joiden avulla voimme kerätä varoja toimintaamme ja tarjota ihmisille mahdollisuuksia hyvän tekemiseen ja yhdessä elämiseen. Kuuluuko kirpparitoiminta kirkolle? Niukkenevien resurssien kanssa painiva kirkko joutuu yhä enemmän pohtimaan, mikä on sen ydintehtävä. Joku saattaisi kysyä, kuuluuko kirpputoritoiminta diakoniatyön ensisijaisiin tehtä- viin. Helinin mielestä kuuluu. - Yleinen hintataso nousee koko ajan ja ihmiset ovat tiukoilla. Ostajien joukossa on aika paljon lapsiperheitä ja maahanmuuttajia, jotka saavat näin hankittua edullisesti lapsilleen vaatteita tai harrastusvälineitä. Hyväntekeväisyyden lisäksi tapahtumalla on ekologinen viesti, joka sekin istuu Helinin mielestä hyvin kirkon sanomaan. - Kirkon tehtävänä on viljellä ja var- jella luomakuntaa. Kierrättämällä hyväkuntoista tavaraa voidaan vähentää jätteen määrää. Keskustorin 450 myyntipöydältä löytyy melkoinen valikoima tuotteita eli tyhjin käsin kenenkään ei tarvitse lähteä pois. Teksti Eva Wäljas Kuvat Hannu Jukola Mikä RuokaNysse? RuokaNysse on osa Tampereen seurakuntien Ruokapankki -toimintaa. RuokaNysse on nimensä mukaisesti linja-auto, josta apu jaetaan asiakkaille avustuspäätösten perusteella. RuokaNyssellä on useita pysähdyspaikkoja, joille on helppo tulla. Jos asiakas ei halua hakea ruoka-apua omalta kotikulmalta, hän saa sen mistä tahansa pysähdyspaikalta. RuokaNyssen käyttäjäksi pääsevät pääsääntöisesti pienituloiset, kriisiavun tarpeessa olevat henkilöt ja perheet. Avun piiriin tullaan oman asuinalueen seurakunnan diakoniatyöntekijän kautta. Diakoniatyöntekijä kartoittaa avun tarpeen ja tekee päätöksen. RuokaNysse on kiertänyt jakamassa ruoka-apua Tampereella jo viisi vuotta. Peräkonttikirpputorin myyntipaikkkamaksut ja kahvilatoiminnan tuotto ohjataan kokonaisuudessaan tamperelaisten ruoka-avun tarvitsijoiden hyväksi. 24 Kumppani 2•2013 Hyvistä luontoelämyksistä syntyy vihreä ripari Leevi Helin tietää, että itse keksityt ekovinkit muistaa paremmin. Oppitunti luonnon helmassa, patikkaretki mustikkametsässä, iltahetki nuotiolla ja hyvää kasvisruokaa. Näin lempääläläiset rippikoululaiset Paula Alanko ja Tiina Alén tiivistävät oman seurakuntansa vihreän riparin hengen. Tervajärven leirikeskuksessa luontoystävällisyys on ollut monin tavoin läsnä. Arkeen on kuulunut pieniä ekotekoja. – Paperit ja juomapullot keräämme kierrätykseen. Ekoryhmä poimii roskat pihamaalta ja miettii päivän ekovinkin. Koetamme myös noudattaa keksimiämme käytännön ohjeita. Turhat valot on helppo sammuttaa ja suihkussa voi vähentää veden juoksutusta, tytöt kertovat. – Mutta ei täällä mitään ituhippejä olla, Alanko nauraa. Kaikki mukaan! Vihreät riparit on Kirkkohallituksen, Maailman luonnonsäätiön eli WWF:n ja Nuorten Keskuksen valtakunnallinen hanke, joka pyörähti käyntiin toissavuonna. Lempäälä lähti mukaan uuden seurakuntapastorin, Anssi Almgrenin, luotsaamana. Almgren kuuluu hankkeen puuhamiehiin. Kaksi vuotta sitten hän oli pappina Nuorten Keskuksen ensimmäisellä ekoleirillä. Nykyisin hän ylläpitää Vihreiden riparien Facebook-sivua ja vastaa sen uutiskirjeestä oman työnsä ohella. – Visiomme oli ja on, että erityisten ekoripareiden sijaan kaikissa Suomen rippikouluissa voisi olla luontoystävällinen pohjavire. Näin jopa 50 000 nuorta voisi kokea mitä luomakunnan varjelu käytännössä tarkoittaa, Almgren sanoo. Tänä kesänä mukana on ollut 40 leiriä. Ensi vuoden tavoitteena on rikkoa sadan riparin rajapyykki. plussaa. Kyse on pienistä muutoksista: ei pidetäkään iltahartautta sisällä, vaan mennään ulos järven rantaan. – Pedagogisesti vihreän riparin avainsana on elämys. Parhaiten oppii kokemalla itse, Almgren toteaa. Toinen tärkeä sana leirin vetäjille on ekoteologia. Sen Almgren määrittelee uskontulkinnaksi, jossa pintaan nousevat Raamatun ja koko kristillisen perinteen luontomyönteiset lähtökohdat. – Itse katson, että meneillään oleva ympäristökriisi on myös hengellinen kriisi. Ihminen ei viljele ja varjele maata vaan ahneutensa vuoksi tuhoaa sitä. Aiheen voi ottaa esiin esimerkiksi syntiinlankeemustunnilla. Paasaaminen kielletty Keittiössä vihertää Anssi Almgren sanoo, että vihreä ripari on ihan tavallinen rippikoulu, jossa ekoviesti tulee esiin muun tekemisen siivellä, ei paasaamalla tai kikkaillen. – Pääpaino on kristinuskon perusteissa, mutta jos samalla voimme vahvistaa nuorten luontosuhdetta ja ihmetellä Luojan kädenjälkeä, niin se on vain Vihreät riparit -hankkeen tavoitteena on kannustaa leirikeskuksia piirun verran vihreämmäksi, jos ne eivät sitä jo ole. Tiia Lahtisen emännöimässä Tervajärven keittiössä on vihreän riparin aikaan kokeiltu kasvisruokia sekä lajiteltu biojätteet, pahvi, metalli ja lasi. Leirillä ei vältetä punaista lihaa, mut- Kumppani 2•2013 25 ta muutama kasvisateria viikossa on merkinnyt sen osuuden selvää vähenemistä. Samalla ruokalistalla ovat korostuneet kala- ja kanaruuat. – Kasvispyörykät ja -keitto ovat maistuneet hyvin. Mukaan voi heittää vaikka säpäkästi mausteita, hän vinkkaa. Lahtisesta jätteiden lajittelu ei ole ollut lainkaan hankalaa. Päinvastoin. – Ekohenkisyys ei ole mikään haaste vaan asennekysymys. Itse kannatan tätä lämpimästi. – Ilahduin, kun huomasin lajittelun konkreettiset edut. Roskis ei täyty samoin kuin ennen. Ehkäpä tämä on myös taloudellisesti hyödyllistä, Lahtinen miettii. Seurakunta voi ilmoittaa rippileirin Vihreiden riparien ketjuun osoitteessa [email protected]. Lisätietoa ja leirin kriteerit löytyvät osoitteesta sakasti.fi/ vihreatriparit. Teksti ja kuvat Marita Miettinen Paula Alanko peukuttaa kasvisruualle ja muille ekoteoille. Lempäälän heinäkuinen vihreä ripari oli yksi 40:stä koko maassa. Paulan vieressä oikealla Tiina Alén. Luomakunnan huomioiminen läpäisee vihreät riparit Vihreät riparit on Nuorten Keskuksen, Maailman Luonnonsäätiön (WWF) ja Kirkkohallituksen syksyllä 2011 käynnistämä hanke ympäristökasvatuksen tukemiseksi rippikouluissa ja isostoiminnassa. Tavoitteena on, että luonto, ympäristökysymykset ja ekologinen elämäntapa ovat osa ihan tavallisen rippikoulun arkea. Hankkeessa työskennellään ja vaikutetaan siten, että rippikoulussa ja isostoiminnassa hengellinen elämä toteutuu luonnon ja ympäristön mahdollisuuksia huomioiden. Hankkeessa vahvistetaan nuorten ja kasvattajien luontosuhdetta ja kokonaisvaltaista käsitystä ihmisestä osana luomakuntaa. Rippikoulu on riittävän vihreä, kun Vihreä ripari on ihan tavallinen rippikoulu, jossa ympäristöteema on läsnä opetuksessa, hartauksissa ja leirin arjessa, kertoo Anssi Almgren. 26 Kumppani 2•2013 • leirijaksolla järjestetään kasvisruokapäivä • nuoret osallistuvat alttareiden rakentamiseen ja muutoinkin hartauselämän toteuttamiseen luomakunnan antimia hyödyntäen • ainakin yksi iltaohjelma on nuotion äärellä • rippikoulun aikana järjestetään mahdollisuuksien mukaan retkiä jalkaisin tai polkupyörällä • rippikoulun suunnittelussa ja toteutuksessa luonnon ja kestävän kehityksen näkökulmista keskustellaan yhteisöllisesti ja moniammatillisesti • yhteistyökumppaneiden ja palveluiden tarjoajien valinnassa suositaan ympäristöystävällisiä toimijoita • tarpeetonta kuluttamista vältetään • kriteereitä mietitään myös yhdessä leiriläisten kanssa Yhteystiedot Tuomiokapitulin henkilökunta Piispa Matti Repo 03 238 1130 [email protected] Lakimiesasessori Jorma Juutilainen 040 526 1620 [email protected] Hiippakuntadekaani Ari Hukari 0400 910 772 [email protected] Diakonian hiippakuntasihteeri Airi Raitaranta 0400 910 773 [email protected] Notaari Hannu Laukkonen 0400 926 730 [email protected] Vastaanottosihteeri Pirjo Hoffrén 03 238 1163 [email protected] Pastoraalitoimen hiippakuntasihteeri Jussi Holopainen 0400 910 755 [email protected] Lähetyksen hiippakuntasihteeri Riitta Sandberg 040 902 2796 [email protected] Piispan sihteeri Sanna Ora-Tuominen 03 238 1130 [email protected] Toimistosihteeri Helena Läykki 03 238 1162 [email protected] Kasvatuksen hiippakuntasihteeri Mikko Sulander 0400 910 774 [email protected] Hiippakuntakanttori Aija-Leena Ranta 0400 891 151 [email protected] Huom. Tuomiokapituli muuttaa tilapäistiloihin elokuussa 2013 remontin takia. Remontin odotetaan valmistuvan marraskuussa 2013. Tämän ajan tuomiokapituli palvelee Tampereella osoitteessa Finlaysoninkuja 9, 4. kerros. Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli Eteläpuisto 2 C, 33200 TAMPERE Puh. 03 238 1100 Fax 03 238 1130 [email protected] Avoinna arkisin 9.00–15.00 Viestinnän hiippakuntasihteeri Tuulia Matilainen 0400 904 014 [email protected] Kumppani 2•2013 27 P.S. kolumni Päivi Hyystinmäki-Suomi Johtava lapsityönohjaaja Lahden seurakuntayhtymä Lapsi kuuluu Lapsi on seurakunnassa kallisarvoinen aarre, joka herkkyydellään avaa uskon salaisuutta eri-ikäisille seurakuntalaisille. Lapsi elää uskoaan, iloaan ja suruaan hänelle luontaisesti leikkien, liikkuen ja tutkien, ihmetellen ja iloiten. Onko minun seurakuntani sellainen, joka arvostaa lasta ja lapsuutta? Näkee, kuulee ja ottaa lapsen todesta, seurakuntalaisena? Tekeekö seurakunta päätöksiä pohtien lapsen parasta? Lapsi on aina osa perhettään, mutta voisiko lapsi tulla kohdatuksi omien tarpeidensa kautta, myös perheen vaikeuksien ja yllättävien kriisien keskellä? Näitä pohdimme laatiessamme Lahden seurakuntayhtymälle varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelmaa, jonka yhdeksi painopisteeksi muodostui lapsidiakonia, jotta lapsen kuulemisen näkökulma terävöityisi. Olemme Lahden seurakuntayhtymässä edenneet pienin askelin kohti diakonista näkökulmaa. Jokainen seurakunta on nimennyt lapsiasiahenkilön, joka arvioi lapsen edun ja osallisuuden toteutumista kaikessa päätöksenteossa. Yhteistyö diakoniatyön kanssa on muun muassa sitä että yksinhuoltajaryhmässä on mukana lastenohjaaja näkemässä ja kuulemassa lapsen omia kysymyksiä. Pyrimme varhaiskasvatuksessa siihen, että diakoninen työote toteutuisi läpäisyperiaatteella kaikkialla siellä missä aikuinen kohtaa lapsen. Huolehdimme siitä, että varhaiskasvatukseen osallistumisen kynnys pysyy matalana eivätkä esimerkiksi toimeentulo-ongelmat estä osallistumista. Vuosittain lastenohjaajien työkenttää valmisteltaessa huomioimme konkreettisen yhteistyön mahdollisuuden diakoniatyön kanssa. Myös lapsityönohjaajista yksi on diakoni. Tämä antaa mahdollisuuden jäsentää uudella tavalla varhaiskasvatuksen vapaaehtoistyötä diakonisesta näkökulmasta esim. kodeissa tehtävien 4-vuotis-onnittelukäyntien yhteydessä. Päivi Hyystinmäki-Suomi
© Copyright 2024