Monimuotoinen kaupunkiluonto
TAMPEREEN 2/2012 29. vsk Monimuotoinen kaupunkiluonto ketosisseilyä, palstaviljelyä, sadonkorjuuta, rikkaruohoja 2/2012 TAMPEREEN Luonto TAMPEREEN 2/2012 29. vsk Monimuotoinen kaupunkiluonto ketosisseilyä, palstaviljelyä, sadonkorjuuta, rikkaruohoja 2/2012 TAMPEREEN Luonto 1 Etukansi: Mäntyä kasvava kallio Teiskon Koskelankorkealta, läheltä suunnitellun tuulivoimalan paikkaa. (Sanna Junttanen) Kuva: Johanna Vehkanen 2/2012 TÄSSÄ NUMEROSSA Pääkirjoitus - Luonnosuojeluohjelma byrokratian rattaissa Kolumni - Pelkästä vastustamisen surusta Työharjoittelijana Tysyssä Ketosissit kuvittivat kaupungin Kaupunkiekologi tuntee Tamperee kasvit Pertti Ranta: Onko ekologi maailmanlopun saarnaaja? Aarto Uurasjärvi: Hämeenkadulla Maijaliisa Mattila: Kassiopeia Tampereen satokasvit ovat nyt kartalla Kuulumisia kesän 2012 tapahtumista Siivekkäät säväyttävät Suomen ainoa luontokauppa Tampereella Uutispaloja Rakentaminen uhkaa ryytimaita Kirjapalsta: Rikkakasvien kultuurihistoria Elämä omiin käsiin, Irti oravanpyörästä Ketotalkoiden filosofiasta Takakansi: Syyskokouskutsu, jäsenedut 3 4 5 6 10 10 10 10 11 12 14 15 17 18 19 20 22 Ilmestyy kaksi kertaa vuodessa PÄÄTOIMITTAJA Minna Santaoja, [email protected] TOIMITUS Outi Tehomaa, Tysyn hallitus ja muut kirjoittajat ULKOASU Sirpa Koivu PAINOPAIKKA Eräsalon Kirjapaino Oy JULKAISIJA Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry, TYSY PAINOSMÄÄRÄ 1700 YHTEYSTIEDOT Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin toimisto, Kuninkaankatu 39, 33200 Tampere, p. (03) 213 1317 INTERNETISSÄ www. tysy.fi verkkolomake www.sll.fi/lomakkeet/liity OSOITTEENMUUTOKSET www.sll.fi/lomakkeet/osoitteenmuutos Rekisterinhoitaja Irma Kaitosaari, p. 09-2280 8210 JÄSENMAKSUT vuonna 2012 Varsinainen jäsen 32 euroa Perheenjäsen 10 euroa Kannatusjäsen 50 euroa ILMOITUSHINNAT Takakansi 170 € 1/1 sivu 127 € 1/2 sivu 68 € 1/4 sivu 43 € Rivi-ilmoitus 1,5 €/rivi Lehden kirjoituksissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia. Ne eivät välttämättä edusta Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry:n virallista kantaa. Seuraava lehti ilmestyy keväällä 2013. Aineisto lehteen toimitetaan päätoimittajalle sähköpostilla tai postitse. Tysy on Tampereella toimiva Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys. Jäseneksi liittymällä saat Tampereen luonto- ja Luonnonsuojelija -lehdet. TAMPEREEN Luonto 2/2012 Luonnonsuojeluohjelma byrokratian rattaissa Loppukesä ja alkusyksy vierähtivät työntäyteisesti Tampereen uuden luonnonsuojeluohjelman käsittelyä seuratessa. Ohjelma on viime kuukausien aikana ollut käsiteltävänä kaupungin eri hallintokunnilla, yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaostolla sekä kaupunginhallituksella. Tämän lehden mennessä painoon oli ilmeistä, että ohjelma kiertää vielä kaikki edellä mainitut yksiköt uudelleen läpi. Tysy on kritisoinut puutteellista ohjelmaa ja lobannut poliitikkoja Teiskon metsien suojelun puolesta. Teiskon metsät oli unohdettu ohjelmasta lähes täysin, vaikka suojelun arvoista metsää löytyisi Teiskosta pienen kansallispuiston verran. Luonnonsuojeluohjelman valmistelussa ja päätöksenteossa suurin vääntö käydään suojelun laajuudesta. Virkamiesten ehdottaman 1,5 prosentin suojelun sijaan Tysy ajaa ohjelmaan 4,2 prosentin suojelua. Silloin Tampere voisi oikeutetusti kutsua itseään kestävän kehityksen kaupungiksi. Tysy tekee selväksi, että kestävää kaupunkia ei rakenneta vain hiilijalanjälkeä kutistamalla, vaan myös luonto ja sen monimuotoisuus on välttämätöntä huomioida kaupunkikehityksessä. Viime kuukausien suurin takaisku Tampereen luonnonsuojelulle oli kaupunginhallituksen päätös vaihtaa Nallin retkeilymetsä Ojalan kaava-alueella sijaitsevaan tonttiin. Nallin retkeilymetsä on luonnoltaan arvokasta ja olisi hyvin kelvannut suojeluun. Tulevaisuudessa pitäisikin linjata, että kaupunki ei enää käytä retkeilymetsiään vaihtomaina. Tysyn syksy jatkuu luonnonsuojeluohjelman päätöksenteon seuraamisen merkeissä. On selvää, että ohjelmaan liittyen tehdään Tampereen historian vaikuttavimmat luonnonsuojelua koskevat päätökset. Syysterveisin, Jere Nieminen, puheenjohtaja Tammervoiman ympäristöluvalle ei perusteita Tammervoima on hakenut ympäristölupaa Tampereen Tarastenjärvelle sijoitettavalle jätteenpolttolaitokselle. Yritys haki lisäksi lupaa aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta ja esitti ympäristön ennalleen saattamiseksi vaadittavaksi vakuudeksi 50 000 euron pankkitalletusta. Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ja Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri katsoivat Länsi-Suomen aluehallintovirastolle jättämässään muistutuksessa, että ympäristölupaa ei tule myöntää. Pidimme Tammervoiman pyyntöä toiminnan aloittamisesta muutoksenhausta huolimatta tökerönä, sillä menettely mitätöisi muutoksenhaun tarkoituksen ja asianosaisten vaikutusmahdollisuudet. Pidimme myös hakijan esittämää takuusummaa täysin riittämättömänä, sillä suunnitellun laitoksen toimintaan liittyy monia riskejä, jotka saattaisivat toteutuessaan aiheuttaa haittaa luonnolle ja ihmisten terveydelle, eikä 50 000 euroa riitä alkuunkaan kattamaan mahdollisia haittoja. Nähtävänä olevasta ympäristöluvasta tiedotettiin asianosaisille puutteellisesti, ja yhdistykset saivat tiedon ympäristölupahakemuksen nähtävillä olosta sattumalta juuri ennen määräajan umpeutumista. Asian käsittelyä muun muassa Kangasalan rakennus- ja ympäristölautakunnassa on leimannut kiire ja salamyhkäisyys, ja lisäksi hakemus toiminnan aloittamisesta muutoksenhausta huolimatta oli unohtunut alkuperäisestä kuulutuksesta. Jätteenpolttolaitossuunnitelmat ovat monilta osin muuttuneet ympäristövaikutusten arviointivaiheessa esitetystä. Laitoksen paikkaa on siirretty ja YVAssa mukana ollut biokaasulaitos on tiputettu pois. Emme pidä asian- mukaisena menettelynä, että muutokset tuodaan esiin vasta ympäristölupaa haettaessa ilman asianmukaista ympäristövaikutusten arviointia. Tammervoima on hakenut lupaa polttaa laitoksessa lajitellun yhdyskuntajätteen lisäksi haitallisia jätteitä, terveydenhuollon tartuntavaarallisia jätteitä ja ns. sivutuoteasetuksen mukaisia eläinperäisiä jätteitä. Jätteiden laatua ja määrää ei ole tarkemmin eritelty, mikä tarkoittaa, etteivät myöskään laitoksen päästöt ja tuhkan koostumus voi olla tiedossa. Tuhkan käsittely ja loppusijoitus on ratkaisematta. Tarastenjärven kaatopaikalla, jonka taustalla ovat samat toimijat kuin Tammervoiman hankkeessa, on käynnissä ympäristörikoksen tutkinta. Kaatopaikalle tuotiin elokuussa 2008 kuorma-autolla kahdeksan tonnin erä maalijauhetta. Kaatopaikkajyrän kuljettaja Jyrki Jylhä altistui maalin pölistessä elohopealle ja muille haitallisille aineille niin, että menetti tajuntansa ja on edelleen työkyvytön. Vastuuseen tapahtuneesta on toistaiseksi joutunut ainoastaan kaatopaikan käyttöpäällikkö, joka tuomittiin syyskuussa 2010 sakkoon työturvallisuusrikoksesta. Tapauksen tutkinta ympäristörikoksena on kesken. Maalijauheen kaltainen haitallinen jäte kuuluisi asianmukaisesti käsiteltäväksi esimerkiksi Ekokemin ongelmajätelaitokseen. Muutaman vuoden takainen tapaus luo epäluottamusta Pirkanmaan jätehuollon ja Tammervoiman toimintaan, etenkin kun kaatopaikalla työskennelleen Jylhän mukaan kyse ei ollut yksittäistapauksesta, vaan Tarastenjärven kaatopaikalle on tuotu jatkuvasti monenlaisia haitallisia jätteitä ilman valvontaa. Tälläkö periaatteella Tammervoima aikoo toimia myös jätteenpolttolaitoksellaan? 2/2012 TAMPEREEN Luonto Kuva: Juho Kytömäki PÄÄKIRJOITUS “Viime kuukausien suurin takaisku Tampereen luonnonsuojelulle oli kaupunginhallituksen päätös vaihtaa Nallin retkeilymetsä Ojalan kaava-alueella sijaitsevaan tonttiin.” Kuva: Raine Lehtoranta KOLUMNIKOLUMN Pelkästä vastustamisen surusta L empäälään suunnitellaan lämpövoimalaitosta, joka käyttäisi polttoaineenaan haketta ja maakaasua, tulevaisuudessa ehkä pelkästään haketta. Ei öljyä, ei turvetta – tavoitteena on uusiutuvia energianlähteitä hyödyntävä laitos. Luonnonsuojelupiiri on tehnyt Hämeenlinnan hallintooikeudelle valituksen lämpövoimalaitoksen rakentamiseen myönnetystä poikkeamisluvasta. Onko nyt taas niin, että luonnonsuojelijat vastustavat kaikkea ihan vain vastustamisen ilosta? Pirkanmaan liitto on kartoittamassa tuulivoimaloille soveliaita paikkoja maakunnasta. Luonnonsuojelupiiri jätti maakuntaliitolle kommentteja ehdotetuista tuulivoima-alueista. 45 esillä olleesta alueesta tuomitsimme 35. Luonnonsuojelijoille ei mikään riitä, kaikkea täytyy vastustaa. Nyrpistelijöille ei kelpaa edes tuulivoima! Tämänkaltaisiin heittoihin täytyy vastata. Lämpövoimalaitosta suunnitellaan Herralanvuorelle, joka on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi kallioalueeksi. Vuorella kasvaa varttunutta metsää kokohaapoineen, jyrkänteet on suojeltu ja vieressä on Sarvikkaanluhdan lintukosteikko. Hiljattain Herralanvuorelta löytyi jopa Pirkanmaalle uusi kasvilaji. Pirkanmaan tuulivoima-alueet on merkitty liki järjestään kohteille, joissa on huomattavia luontoarvoja. On ojittamattomia soita, vanhoja metsiä, arvokkaita kallioita, usein myös Natura-alue aivan naapurissa. Merkillisintä on, että tuulivoimaalueilla sijaitsevat ojittamattomat suot Pirkanmaan liitto on itsekin todennut arvokkaiksi muutama vuosi sitten julkaisemassaan Pirkanmaan suoluonnon tila -selvityksessä. Yhä taajemmin käy niin, että uusiutuvan energian tuottaminen ja alkuperäisluonnon suojelu pannaan taistelemaan toisiaan vastaan. Näin ei saisi eikä tarvitsisi tapahtua. Ympäristöystävällisille polttolaitoksille ja tuulivoimaloille on tarjolla määrättömästi tilaa valtateiden varsilla, teollisuusalueilla ja muilla ”jo valmiiksi pilatuilla” kohteilla. Hankkeita ei tarvitse sijoittaa luontoarvoiltaan rikkaille, jopa korvaamattomille paikoille. Luonnonsuojelija ei voi kuin karvain mielin laatia valituksen, koska mikään, edes voimalaitoksen päästöttömyys, ei oikeuta tuhoamaan sen alta ainutlaatuista nevaa tai ikivanhaa korpea. Niitä on jäljellä liian vähän. En tunne ketään, joka vastustaisi asioita huvikseen, vastustamisen ilosta. Vastustaminen uuvuttaa ja syö ihmistä. Kukaan ei tahdo käyttää aikaansa valitusten kirjoittamiseen. Olen vastustanut monenlaisia asioita jo niin kauan, etten muista toisenlaista aikaa. Olen vastustanut pienempien kiusaamista, sovinismia, avohakkuita, turpeenkaivua, asevarustelua, joka vuosi kasvavaa joulumyyntiä, lihansyöntiä, ilkeitä nettikommentteja, ahneutta ja kaikenkarvaista jyräämistä. Vastustaminen kyllästyttää, mutta minkäs teet. Ei tätä touhua vain katsellakaan voi. Ja onhan maailma muuttunutkin vuosien varrella. Viisitoista vuotta sitten ei olisi ollut puhettakaan, että niin sanotut viralliset tahot suunnittelisivat uusiutuvan energian laajaa hyödyntämistä. Nyt tarvitaan enää hienosäätöä. Voimalat maantienvarsille, ei metsiin! Anni Kytömäki aluesihteeri, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri TAMPEREEN Luonto 2/2012 Työharjoittelijana Tysyssä Mirvan mietteitä harjoittelusta: ”Tysy antoi minulle harjoittelupaikkana paljon - pääsin tekemään merkityksellistä työtä ja osallistumaan ympäristön tilan parantamiseen. ” ”Opin paljon uutta, esimerkiksi metsäsuunnittelusta, käytännön haastattelu- ja tutkimustyöstä, sekä pääsin hyödyntämään koulussa opittua tietoa kaupunkisuunnittelusta. Lisäksi Jeren ja Minnan kanssa työskentely oli hauskaa!” T ampereen ympäristönsuojeluyhdistyksellä oli kesällä tiettävästi ensimmäinen työharjoittelija, Lahden ammattikorkeakoulussa miljöösuunnittelua opiskeleva Mirva Jylhä. Tapasimme Mirvan Tammelantorin ympäristötorilla kesäkuun alussa, ja pian hän otti yhteyttä ja kyseli harjoittelupaikkaa. Tysylle tulee silloin tällöin kyselyjä työharjoittelumahdollisuudesta. Olemme useimmiten valitettavasti joutuneet kieltäytymään, sillä vapaaehtoistoimijoina meillä on hyvin rajalliset resurssit harjoittelijoiden ohjaamiseen ja harjoitteluun mahdollisesti liittyvän byrokratian hoitamiseen. Mirva teki työharjoittelunsa palkatta, ja tällä kerralla kävi niin, että idearikkaalla puheenjohtajallamme Jerellä oli jo valmiina mielessä kaksi tehtävää, jotka vain odottivat toteuttajaansa. Mirvan tehtävinä työharjoittelun aikana oli laatia selvitys asukkaiden näkemyksistä Peltolammin asuinalueen tiivistysrakentamisesta sekä selvitys Pyynikin luonnonsuojelualueella liikkuvien lahopuuta koskevista näkemyksistä. Mirva keräsi aineiston selvityksiin tekemällä lyhyitä maastohaastatteluita molemmissa kohteissa, järjesteli ja analysoi aineiston ja työsti molemmista selvityksistä raportin. Raportit julkaistiin yhdistyksen verkkosivuilla ja niiden pohjalta tehtiin lehdistötiedotteet. Tysy ja Mirva saivat myös julkisuutta, kun tiedotteiden perusteella molemmista aiheista tehtiin juttuja lehtiin ja radioon. Jere ja minä toimimme Tampereen yliopiston tutkijoina Mirvan ohjaajina harjoittelun ajan. Tapasimme yhteensä viitisen kertaa ja kävimme yhdessä molemmissa kohteis- sa. Lisäksi kävimme sähköpostikeskustelua ja annoimme palautetta Mirvan selvitysluonnoksista. Tysyllä ei varsinaisesti ole omaa toimitilaa, joten Mirva teki työharjoittelun etätyönä. Kun luonnonsuojelupiirin toimiston muutto ja piirisihteerin kesälomakin ajoittuivat juuri harjoitteluajankohtaan, emme kyenneet valitettavasti tarjoamaan harjoittelijalle työyhteisöä. Yhteydenpito oli kuitenkin tiivistä, eikä Mirva toivottavasti kokenut jäävänsä työnsä kanssa yksin. Harjoittelu meni mukavasti eikä ohjaaminen koitunut työn ohessa liian työlääksi. Kokemuksen perusteella Tysyyn voidaan hyvin ottaa jatkossakin harjoittelijoita tekemään vastaavanlaisia, selkeästi rajattuja tehtäviä. Hallituksen jäsenillä saattaa olla valmiita tehtäviä mielessä, mutta Tysyyn voi myös tulla oman työharjoitteluidean kanssa. Tysyssä ei ole tarjota säännöllisiä, juoksevia työtehtäviä, joten oman projektin määritteleminen on tarpeen. Monet esimerkiksi maankäyttöön liittyen annettavat lausunnot vaativat perehtyneisyyttä, mutta kiinnostuneella harjoittelijalla on tilaisuus kehittää omaa asiantuntemustaan. Harjoittelusta hyötyvät sekä Tysy että harjoittelija – tietysti toivomme harjoittelijoista tulevia ympäristöaktiiveja. 2/2012 TAMPEREEN Luonto Teksti: Minna Santaoja (Ylinnä) Harjoittelija-Mirva pohti yhdessä ohjaajien Jere Niemisen ja Minna Santaojan kanssa haastatteluaineiston käsittelyä. (Vas) Tysyn työharjoittelija Mirva Jylhä teki maastohaastatteluita Pyynikillä ja Peltolammilla. Teksti: Jere Nieminen Kuvat: Jere Nieminen ja Anneli Nieminen Ketosissit kukittivat Lue kuvareportaasi kaupungin Tampereen ketosisseistä ja voittajakasveista. Tysyn ketosissit kylvivät niittykukkien siemeniä kaupungin joutomaille vuosina 2010 ja 2011. Kuluvan vuoden aikana olemme saaneet ihailla sissi-iskujen ensimmäisiä tuloksia. Tysy kokeili kahden vuoden aikana kymmenien eri lajien siemeniä ja niiden itävyyttä karuissa kaupunkiympäristöissä. Osa kaupungissa selviytyvistä kasveista oli jo ennestään tuttuja kaupunkikasveja, mutta yllättäjiäkin löytyi. Kaikki kaupungissa pärjäävät kasvit eivät leviä kaupunkiympäristöön luontaisesti vaan tarvitsevat apua ketosisseiltä. Tysyn sissi-iskujen seurauksena kaupunkiluonto rikastui ja muuttui monimuotoisemmaksi turvallisella tavalla. Projektissa käytettiin vain sellaisten kasvilajien siemeniä, joiden luontainen levinneisyys voisi olla Tampereella. Projektissa vältettiin erityisesti vieraslajeja, eikä kaupunkiluontoa kehitetty haitalliseen suuntaan. ista menl e i s n i s Ketosis -ailakki Puna ki Valkoailak ko Mäkitervak einä Ahosuolah kara Päivänkak kka Ukontuliku kki Nurmikoho ki Keto-orvok Yllä: Jere Nieminen kerää mäkitervakon siemeniä radanvarresta Multisillassa. Ylinnä: Tysyn ketosissit Minna Santaoja ja Mervi Myyrä kylvävät niittysiemeniä Tammelassa keväällä 2011. Epätasaisesti hoidetuilla nurmikoilla ja erilaisten istutuksien lähettyvillä on usein paljasta maata näkyvissä, jotka ovat hyviä siementen kylvöpaikkoja. Oikealla: Tysyn parhaiksi havaitsemat kaupunkisiemenet TAMPEREEN Luonto 2/2012 Osa Tysyn ketosissiprojektissa käytetyistä siemenistä tilattiin kotimaisilta niittykasviyrittäjiltä, jotka olivat hankkineet siemenensä Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueilta. Sitä mukaa kun Tysyn sissit saivat kartoitettua hyviä siementen keruupaikkoja Tampereen seudulta, ryhdyttiin projektissa käyttämään myös itse kerättyjä niittysiemeniä. Niittysiemenet ovat melko kalliita ostettuina. Hyviltä keruupaikoilta voi kerätä nopeasti useiden kymmenien tai jopa satojen eurojen arvosta siemeniä. Mäkitervakko ja keto-orvokki viihtyivät pääkirjastotalo Metson kukkapenkissä. Monet Tysyn projektissa hyviksi todetuista niittykasveista olivat kuivien ja karujen elinympäristöjen kasveja. Etenkin keto-orvokkia voi löytää kaupunkiin luontaisesti levinneenä kasvina vastaavista paikoista. Jostain syystä mäkitervakkoa ei löydy kaupungista kovin usein ”rikkaruohona”, vaikka sekin pärjäsi Tysyn siemenkokeiluissa erinomaisesti. Mäkitervakko viihtyi samanlaisissa asfaltin ja katukivien raoissa kuin puna-ailakki. 1 2 Näyttävä ja kookas ukontulikukka osoittautui hyvin kaupunkiympäristöjä sietäväksi kasviksi, mutta tältä paikalta se ja kaikki muutkin saman talon kupeessa olevat rakokasvit myrkytettiin. Harmillisesti tulikukka ei ehtinyt täyteen kukintoonsa. Tysy ihmettelee, miten glyfosaattiruiskun kanssa kaupungilla riehunut henkilö on hennonut myrkyttää näin edustavan ja komean näköisen kukan. Ketosissiprojektin seurannan aikana Tysyn aktiivit huomasivat, että useilla paikoilla hyvin itäneet ja kasvunsa käynnistäneet niittykukat myrkytettiin kesän puolessa välissä täysin tarpeettomasti. Kaikkia kukkia ei myrkytetty, vaan jotkin myös kitkettiin pois. Edellisessä kuvassa ollut ukontulikukka katkaisemisen jälkeen. Päivänkakkarat menestyivät yliopiston Pinni A –rakennuksen edessä. Rakennusten ja viheralueiden välissä on usein ohut kivetys, joka kelpaa kasvualustaksi päivänkakkaroille. Yliopiston kiinteistöä hoitavat viherpeukalot lupasivat alkukesästä olla kitkemättä kakkaroita. Sen seurauksena päivänkakkarat kukkivat kauniisti koko loppukesän ja ehtivät tuottaa samalle paikalle uudet siemenet. Nurmikohokki osoittautui erinomaisesti kaupunkiympäristöjä sietäväksi niittykukaksi. Joku ohikulkija poimi kuvassa olevat nurmikohokit pian kuvan ottamisen jälkeen, mutta ne ehtivät kasvattaa vielä uudet kukinnot loppukesään mennessä. Jostain syystä nurmikohokkeja ei tapaa Tampereella juurikaan kaupunkien ”luontaisina rikkaruohoina”, mutta Tysyn projektissa ne saivat erinomaisen arvosanan. 2 Valkoailakki osoittautui myös hyväksi kukkijaksi karuilla paikoilla. Yksivuotisen kasvin kukintaa ei tarvitse odottaa yhtä kauan kuin esimerkiksi puna-ailakin, joka kukkii vasta toisena kasvukautena. Kuvan valkoailakki kukki Pinninkadulla heinäkuun 20. päivä, mutta joku poimi sen muutama päivä tämän kuvan ottamisen jälkeen. Siitä huolimatta kyseinen yksilö ehti kukkia vielä uudestaan elokuun aikana. 6 6 6 Ahosuolaheinät ja ukontulikukat viihtyivät hyvin Tampellan reunustalla, Tammerkosken lähistöllä. Vaikka kasvualustana oli tiiviin tasainen ja hiekkapintainen kävelytie, siemenet itivät melko hyvin ja taimet saivat työnnettyä juurensa kovaan hiekkaan. Joku katkaisi kuvan edustalla olevan kookkaan ukontulikukan kesäkuun alkupuolella, mutta tulikukka ehti kasvattaa vielä uudet, tosin vaatimattomammat kukinnot elokuun loppuun mennessä. Tämä kuva on otettu toukokuun lopussa. (Katso seuraava kuva). Puna-ailakki pärjäsi erinomaisesti ohuissa raoissa ja sille riitti kasvupaikaksi ohuet maannokset. Kukka kasvoi lähes kaikissa paikoissa, joihin sitä kylvettiin. Ailakit aloittivat kukinnan aikaisin kesäkuussa ja joissakin paikoissa ne kukkivat vielä syyskuussa. Rehevimmillään puna-ailakki oli huomiota herättävän näyttävä ja karuimmillakin paikoilla se tuotti useita kukintoja. Kolmessa kuvassa puna-ailakkeja Tampereen rautatieaseman edessä. Ailakkien seassa viihtyivät myös ahosuolaheinät. 2/2012 TAMPEREEN Luonto 4 5 Kaupunkituntee Tampereen kasvit Pertti Ranta kiinnostui luonnon tutkimisesta jo koulupoikana. Tamperelainen kasvitutkija Pertti Ranta väitteli elokuussa Helsingin yliopistossa kaupunkiluonnon palautuvuudesta. Ranta on kartoittanut ja seurannut kasvillisuutta pääkaupunkiseudulla ja Tampereella yli 20 vuoden ajan. Pitkältä ajanjaksolta kertynyt aineisto on tämän päivän lyhytjänteisessä tutkimusmaailmassa harvinaislaatuinen. Ranta kiinnostui luonnon tutkimisesta koulupoikana. Väitöskirjassaan hän kiittää edesmennyttä biologian opettajaansa Johan Tastia, eli ”Jussaa” innostuksestaan. Ranta oli aktiivisesti mukana tamperelaisten luontoharrastajien joukossa jo 1970-luvulla, jolloin harrastajien toiminnan keskipisteenä oli silloinen luonnontieteellinen museo. Hän järjesteli kasvikokoelmia ja myi viikonloppuisin lippuja museoon. Tiivistäminen uhkaa kaupunkiluontoa Iidesjärvi on Pertti Rannalle yksi rakkaimpia paikkoja Tampereella. Järven ja sen lähistön lajisto on edelleen runsas, vaikkei järven kunnossa ole hurraamista. Toimittamassaan Tampereen kaupunkiluonto –kirjassa Ranta seuraa vuoden kiertoa Iidesjärvellä kuukausi kuukaudelta. - Tämä laho lintutorni on parasta, mitä kaupunki tarjoaa luontopoluilla tamperelaisille, kaupunkiekologi kritisoi. Tampere ei muutenkaan saa Rannalta kovasti kiitosta kaupunkiluonnon huomioimisesta. Suomalaiset suhteellisen väljästi rakennetut kaupungit ylläpitävät Rannan tutkimusten mukaan monimuotoista lajistoa. Tätä uhkaa viime aikoina yleistynyt halu tiivistää kaupunkirakennetta. Tiivistettäessä menetetään elinympäristöjen ja lajien monimuotoisuutta, eikä kaupunkiluonto pysty välttämättä enää palautumaan muutoksista. Kasvitutkimus kuulostaa äkkiseltään varsin rauhalliselta ja harmittomalta puuhalta. Pertti Rannan uralta ei kuitenkaan värikkäitä käänteitä puutu. Tampereen yliopiston tiede- ja kulttuurilehti Aikalaisen haastattelussa Ranta kertoo, että häntä kohti on kasvikartoituksia tehdessä ammuttu aseella kuusi kertaa. - Kerran luoti osui olkapäähän, muut ovat olleet huonoja ampujia, Ranta veistelee. Kartan ja muistiinpanovälineiden kanssa kulkeva kasvikartoittaja herättää epäilyksiä, ja Ranta arvelee, että saattaisi liekinheitin kainalossa kulkien kiinnittää vähemmän huomiota. Kartoittaja saatetaan tulkita viranomaiseksi, jonka vierailun naapurustossa enteillään tarkoittavan ei-toivottuja muutoksia. Työläs kartoitusurakka Tampereen kantakaupungin kasvistokartoitus valmistui reilu vuosi sitten. Kartoituksessa kaupunki jaettiin kantiltaan 500 metrin ruutuihin, joita tuli yhteensä 596. Kartoittaja käytti työpäivän ruutua kohden ja tuloksena tiedetään tarkasti, mitä Tampereella missäkin kasvaa. Kun talvi ja muut kurjat olosuhteet otetaan huomioon, vuodessa on 100-140 päivää, jolloin kartoitusta voi tehdä. Suururakka kesti kantakaupungin osalta 12 vuotta ja Teiskon kartoitus mukaan lukien kasviston tutkimiseen kului kokonaiset 27 vuotta. Vastaavia hankkeita ei ihmisikään monta mahdu, eikä suururakkaan niukkojen resurssien tilanteessa noin vain ryhdytä. Ilkeästi ajateltuna kasvistokartoitus pitäisi sen valmistuttua aloittaa saman tien uudelleen, sillä kaupungissa on 27 vuodessa tapahtunut paljon muutoksia. TAMPEREEN Luonto 2/2012 Työhön tarvittaisiin monta kartoittajaa. Suomessa on Rannan mukaan vain noin 50 ihmistä, jotka ylipäätään pystyvät kasvikartoituksia tekemään. Statuslajeista monimuotoisuuden suojeluun Rannan kasvikartoitusaineistoa on käytetty muun muassa sen selvittämiseen, kuinka tehokkaasti Tampereen luonnonsuojelualueet suojelevat lajiston monimuotoisuutta. Kantakaupungin suojelualueet painottuvat metsiin ja niiden lajisto koostuu pääosin Tampereella yleisistä lajeista. Luonnonsuojelussa kaivataan Rannan mukaan ajattelutavan muutosta. Suojelussa tulisi painottaa lajien harvinaisuuden sijaan tai sen lisäksi lajiston monimuotoisuutta. Tampereelta löytyneistä lajeista vain 33:lla on jonkinlainen suojelustatus, jonka johdosta ne sisältyvät erilaisiin luonnonsuojeluohjelmiin. Lajien harvinaisuutta painotettaessa jäävät yleisiä lajeja kasvavat, mutta lajistoltaan huomattavan monimuotoiset alueet suojelun ulkopuolelle, vaikka kansainvälisten sitoumustenkin tavoitteena on juuri monimuotoisuuden suojelu. Lajistoltaan monimuotoisten alueiden suojelu ylläpitäisi kaupunkiluonnon kykyä palautua muutoksista, kun kasvit voivat levittäytyä uusiin elinympäristöihin, kuten joutomaille ja ojanpientareille. Luonnon monimuotoisuus viihtyy yllättävissä paikoissa. Teerenpuisto uhmaa ekologian teorioita Yllä: Sembramänty valtaa alaa Teerenpuistossa. Alla: Kasvikartoituksen jäljiltä Teerenpuistossa näkyy paikoin putkenpätkiä. Putket voidaan löytäämetallinpaljastimella ja ruutukartoitus toistaa haluttaessa Yksi Rannan tutkimuskohteista oli Teerenpuiston kaupunkimetsä Kalevankankaan hautausmaan kupeessa. Puisto on ollut harjumetsää vuosisatojen ajan ja säilynyt rinteen jyrkkyyden vuoksi jokseenkin koskemattomana. Teerenpuiston ensimmäinen kasvistokartoitus tehtiin vuonna 1980 ja se toistettiin vuonna 2000. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten pieni eristynyt metsäsirpale selviää kaupunkipaineen puristuksessa. Teoriassa Teerenpuiston piti menettää alkuperäiset lajinsa ja joutua vieraiden lajien jyräämäksi. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Teerenpuisto on muutospaineista huolimatta pitänyt pintansa ja alkuperäisten lajien osuus on jopa lisääntynyt. Metsä on kuitenkin muun muassa koirien ulkoilutuksen seurauksena rehevöitynyt ja myös vieraiden lajien määrä on lisääntynyt. Karun kangasmetsän lajit taantuvat ja männyn uudistuminen metsässä on käytännössä loppunut, koska pihlaja on runsastunut ja neulaskarike korvautunut lehtikarikkeella. Maaperä on muuttunut ja rehevöityminen kiihtyy. Teerenpuisto on silti pystynyt torjumaan vieraat valloittajat, koska kuivan kankaan paahdeympäristöä on vaikea vallata. Teksti ja kuvat: Minna Santaoja Tampereen kasvistokartoitus Tampereen kantakaupungin kasvistokartoitus valmistui reilu vuosi sitten. Tampereelta löytyi kartoituksessa kaikkiaan 1225 kasvilajia. Yleisimmät kasvit kaupungissa ovat rauduskoivu, hieskoivu, pihlaja, maitohorsma ja raita. Vähälajisimmalta ruudulta Siilinkarilta tavattiin vain 34 lajia ja runsaslajisimmalta ruudulta 396 kasvilajia. Mitään lajia ei tavattu kaupungin kaikilta ruuduilta. 2/2012 TAMPEREEN Luonto Onko ekologi maailmanlopun saarnaaja? K un kaupunkiekologian alaan kuuluva väitöskirjani tarkastettiin Helsingin yliopistossa elokuussa, useat toimittajat ovat kyselleet tuloksista. Osa käytti sellaisia sanoja kuin ”ekokatastrofi”, tai ”loppuhan on tietysti lähellä”. Yksi olisi halunnut tietää, että koska se maailmanloppu nyt sitten tulee. Kiinnostus lopahti heti, kun kerroin että tutkimustulosteni mukaan Suomen kaupunkiluonnolla menee kohtuullisen hyvin. Hiukan tarkemmin asiaa pohdittuani muistin, että maailmanloppu-teemaa on sivuttu viime vuosina muutamia kertoja eri yhteyksissä. Pari vuotta sitten helmikuussa osallistuin Ilmatieteen laitoksen tiedetoimittajille järjestämään ilmastonmuutoskoulutukseen. Tilaisuus oli hyvin järjestetty, jopa hiukan hypnoottinen. Kurssipäivän jälkeen, kun liukastelimme Kumpulan mäkeä alas Arabian raitiovaunupysäkeille, tuntui ällistyttävältä, että kaikki näytti vielä sujuvan normaalisti, vaikka ilmastonmuutoksen synkkä uhka häilyi ihmiskunnan yllä. Pakkasta oli parikymmentä astetta ja lumikasat niin korkeita, että raitiovaunuja ei näkynyt niiden takaa. Pysäkillä sitten eräs nainen katsoi meidän Ilmatieteen laitoksen logolla varustettuja kassejamme, ja kysyinkin häneltä hetken mielijohteesta, haluaisiko hän kuulla ilmastonmuutoksesta. ”Totta h-----a, missä se viipyy?” Sisällä raitiovaunussa eräs kollega sanoi, että oli hyvä kun puhuttelin keski-ikäistä naishenkilöä, he kun eivät yleensä lyö heti. Ilmastonmuutos ei ehkä johda kertakaikkiseen maailmanloppuun, mutta suureen mullistukseen joka tapauksessa. Siihen suhtaudutaan ihmeen tyynesti. Uutisissa puhutaan päivästä toiseen eurokriisistä, mikä on uhkatekijänä ihan mitätön ilmastonmuutokseen verrattuna. Toisen kerran maailmanloppua sivuttiin ”Ihminen ja ympäristö” -teoksen julkistamistilaisuudessa. Sinne oli tullut runsaasti toimittajia, jotka olivat liikkeellä ärhäkällä mielellä. Toimittajien mielestä kirjoittajat tiesivät, että peli on menetetty, mutta eivät halunneet sanoa sitä julki. Maailma tuhoutuu hallitsemattomaan väestönkasvuun, ja tästä kirjoittajien olisi pitänyt kertoa. Hallitsematon väestönkasvu on vakava uhka, joka voi yksin tai muiden syiden kanssa johtaa suuriin mullistuksiin, jopa maailmanloppuun. Arvovaltainen tiedelehti Nature julkaisi tänä keväänä kirjoituksen maailman ekosysteemien tilasta. Kirjoituksen mukaan maailman luontoa uhkaa romahdus, olotilan muutos. Paine luontoa kohtaan on käynyt niin kovaksi, että pikapuoliin uhkaa luhistuminen uuteen tuntemattomaan olotilaan, jopa maailmanloppuun. Hetkeksi ”olotilan muutos” nousi poliittiseen keskusteluun, Suomessa muun muassa pääministerin puheenkirjoittaja käytti sitä. Ei ollut sattuma, että Nature julkaisi kirjoituksen juuri ennen Rion kestävän kehityksen maailmankokousta kesäkuussa. Kestävän kehityksen avaimia ei löytynyt Rion kokouksesta ja vakava varoitus sivuutettiin kovin vähällä. Kaikki kolme uhkakuvaa ovat todellisia. Miksi niitä ei oteta vakavasti? Pertti Ranta Hämeenkadulla Näin saman unen kuin seitsenvuotiaana. Ikuisuus oli ja on kuin katoavaisuus, molemmat yksiä samoja mittoja. Painumia paisumia monia rungoissa lehmusten, voikukka seinän kyljessä oli ilon pilkahdus. Nyt epäröin. Lapsena joka puu houkutti kiipeämään, sadepuro läträämään, joka jyrkänne kurkistamaan, oppia putoamaan, kätketyt siipeni levittämään. Höyheniäni suin, karistan. Ja joka höyhenestä kasvaa monia lintuja erilaisia. Voikukkaa keltaista etsin. Aarto Uurasjärvi KASSIOPEIA – KAIVATTUNI Kun kipu on kellastanut kasteheinät, täplittänyt ohdakkeiden lehdet, kun kekomuurahaisen taakka kasvoi ylivoimaiseksi ja kantaja uupui, korsi jäi polulle, kun ketunpojan murskattu suu suutelee asfalttia ja koivunlentokoneiden siemenarmeija hautautuu maille ja vesiin ja tuska vihlaisee aamuni auki, silloin odotan sinua, Kassiopeia, ja sinä tulet, lähetät tuhatvuotisia viestejäsi, linnunrata menee päältäsi, ei haittaa, ei tunnu, kun kärsimyksen kutistama kallon malja tyhjenee, täyttyy kun kaskimaiden hautakumpuja peittävät puolukkamatot. Kassiopeia lupaa niille ikuisen kasvun. Maijaliisa Mattila 10 TAMPEREEN Luonto 2/2012 Tampereen satokasvit ovat nyt kartalla Miksi moni kaupunkilainen ostaa omenansa ja marjansa kaupoista, vaikka puistoista ja joutomailta vastaavat herkut saa ilmaiseksi? Jokamiehenoikeudet pätevät myös kaupungissa, ja Tampere on täynnä syötävää ja kerättävää etenkin elokuusta lokakuuhun. Kesällä perustettu Tampereen satokartta –verkkosivusto helpottaa kaupungin sadon hyödyntämistä. Satokartta syntyi muiden vastaavien karttojen innoittamana. Satokartta.net Helsingissä, tillvaxt.org Tukholmassa ja fallenfruit.org Los Angelesissa tarjosivat paitsi inspiraatiota myös konkreettiset esikuvat kartan toteutukseen. Tampereen satokartan tekijöitä innostivat myös omat havainnot kaupungissa. Yllättävissä paikoissa kasvavat marjapensaat ja omenapuut vihjasivat, että satoa täytyy löytyä enemmänkin. Satokartan ensimmäisenä kesänä kartoitimme paljon omenapuita, punaista viinimarjaa ja aroniaa. Tarkkaavaisen kartan lukijan on mahdollista täyttää mahansa myös luumuilla, kriikunoilla ja karviaisilla. Karttaan on kelpuutettu liuta monivuotisia syötävää satoa tuottavia puita ja pensaita. Satokasvivalikoima voi tulevaisuudessa muuttua, mutta sieni- tai metsämarjapaikkoja ei tulla tuomaan ainakaan samalle kartalle. Kartoittaminen on toistaiseksi keskittynyt keskustan lähistölle sekä Pispalaan. Näitä alueita kiersivät myös yhteistyössä Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen kanssa järjestetyt sadonkorjuupyöräilyt, joiden toteuttamisesta on kiittäminen erityisesti Tysyn Anna Väisästä. Marjoja, hedelmiä ja pähkinöitä on sallittua keräillä puistoista, katujen varsilta ja joutomailta, mutta ei kotirauhan piirissä olevilta alueilta kuten pihoilta, kerrostalojen sisäpihoilta ja siirtolapuutarhoista tai palstoilta. Kaupungin ilmansaasteet eivät tuhoa hedelmien ja marjojen terveyshyötyjä, mutta sadon antimet on syytä pestä tai kuoria ennen syömistä. Uusien satokasvien merkitseminen Googlen karttasovellukseen on helppoa, ja verkkosivuilta löytyy lisäksi lomake satovinkkejä, palautetta tai vaikkapa marjareseptejä varten. Satokasvien lisääminen siemenistä, taimista ja pistokkaista eri puolille Tamperetta on suunnitelmissa, jotta satoa riittäisi jatkossa yhä useammalle kerääjälle. Kaupungin yhteisvaurauden ylläpidon ei kuitenkaan tulisi olla vain toimeliaiden yksilöiden varassa, vaan myös kaupungin tulisi istuttaa satokasveja puistoihin. Nämä vaatimukset käyvät ilmi Keräilijäkaupunkilaisen manifestista, jossa yritetään hahmottaa kaupunkitilan ja satokasvien suhdetta. Satokartta on kaikin tavoin avoin kaupunkilaisille. Hankkeen alkuunsaattajina toivotamme kaikki tervetulleeksi mukaan kartoittamaan, keräämään ja vaikuttamaan satokartan tulevaisuuteen! Teksti ja kuvat: Otto Bruun ja Pieta Hyvärinen Ylinnä: Satokartasta löytyy jo runsaasti poimittavia herkkuja, kuten omenoita (vihreät merkit) ja herukoita (punaiset merkit). Oikealla: Lähiruokavaatimukset täyttävää omena-aroniahilloa Kalevasta. Alla: Pieta Hyvärinen kurottelee Otto Bruunin kannattelemana herkullisia kriikunoita. Keräilijäkaupunkilaisen manifesti Kaupunkilainen! Puutarhurit istuttavat yhteisiin puistoihimme myrkyllisiä kasveja, ja kaupungin puskutraktorit uhkaavat joutomaiden viimeisiä omenapuita. Jo riittää! On aika tuoda jokamiehenoikeudet kaupunkitilaan ja poimia Tampereen yhteisvauraus hyppysiimme. Satokartan avulla ilmiannamme rikokset puistojen hedelmäsatoa vastaan ja järjestäydymme vastarintaan. Olemme kyllästyneet olemaan pelkkiä kuluttajia. Emme suostu enää kokemaan kaupunkiamme vain ohikulkijoina matkalla marketista kotiin. Me vaadimme viinimarjapensaita jokaiseen leikkipuistoon, kaupunkilaisten hernepellon Koskenrantaan sekä hedelmäpuutarhan Hervantaan. Jos vaatimuksiimme ei vastata, iskemme kuin sissit, aseenamme taimet ja siemenet. Pian sinunkin korttelissasi kasvaa mustaherukka! Kautta hillon, mehun ja kotiviinin, vaadimme tilaa, aikaa, terveyttä, ja toimeentuloa - mahdollisuuksia nauttia kaupungin yhteisvauraudesta! Tämä kaupunki on meidän, ja me olemme kaikki keräilijäkaupunkilaisia. Ota yhteyttä ja kerro ideasi! [email protected] 2/2012 TAMPEREEN Luonto 11 Vihreä viikko Kesäkuun alussa vietettiin jälleen Tampereen vihreää viikkoa. Viikon avasi viime vuonna suuren suosion saanut Tammelantorin ympäristötori. Tysyn pöydän takana hääräsivät Johanna, Jere ja Minna. Taas mukava tilaisuus tavata tuttuja ja haalia muutama uusi jäsenkin. Osana vihreää viikkoa Tysy järjesti retken puhuttelevalla otsikolla ”Teiskon metsät – hakkuita vai kansallispuisto?” Jere Niemisen vetämällä retkellä pohdittiin kaupungin metsien erilaisia mahdollisuuksia ja tutustuttiin kaupungin omistamiin metsiin Teiskossa. Puutarhamessut Huhtikuussa Tampereella pidettiin jälleen Puutarhamessut. Tysy esitteli toimintaansa messuilla tamperelaisten luontojärjestöjen esittelypisteessä. Yhdistyksen uudistunut ja juuri painosta ehtinyt lehti teki kauppansa ja muutama uusi jäsenkin saatiin messuilta värvätyksi. Muiden yhdistystoimijoiden kanssa oli mukava vaihtaa kuulumisia. Messujärjestelyistä vastasi Sanna. Muut päivystäjät olivat Jere, Minna ja Anna. Mahdollisuuksien tori Toukokuun puolivälissä Tysy oli mukana Väinö Linnan aukiolla järjestetyssä Mahdollisuuksien tori –tapahtumassa. Tori järjestettiin samanaikaisesti Tampereen sosiaalifoorumin kanssa. Yhdistyksen puheenjohtaja Jere Nieminen osallistui sosiaalifoorumissa järjestettyyn keskustelutilaisuuteen ”Tavikset luonnon monimuotoisuutta edistämässä”. Jere ja Matti edustivat Tysyä Mahdollisuuksien torilla. Luonnonkukkien päivän retki Perinteinen luonnonkukkien päivän retki pidettiin kesäkuussa. Saimme asiantuntijaoppaaksi jälleen Tampereen kasvitieteellisen yhdistyksen Matti Kääntösen. Retkenvetäjänä toimi Sanna Junttanen. Retki suuntautui tänä vuonna Kaupin urheilupuiston tienoille ja onnistui säästä huolimatta. Sade alkoi heikkona heti retken alussa ja yltyi vasta sen lopussa. Retkeläiset olivat onneksi varustautuneet sadetakein ja -suojin. 17 osallistujaa oli oikein sopiva määrä, jotta kaikki kuulivat oppaan puheet. Suurin osa osallistujista oli vanhoja konkareita, mutta muutamat tuoreemmat saivat kotiin viemisiksi yhdistyksen lehtiä ja lisämateriaalia. Urheilukenttien ympäristössä käytiin ihmettelemässä muun muassa Tampereen mahdollisesti suurinta raitaa. Retkeläiset löysivät myös lehdoissa viihtyvän jänönsalaatin uuden kasvupaikan, joka ei ollut ainakaan Matti Kääntösen tiedossa. Ryytimaaretki Kesäkuun lopulla Tysy järjesti ryytimaaretken Tahmelan palstaviljelyalueelle. Ryytimaat ovat kasvistoltaan rikas alue ja henkireikä paitsi viljelijöille, myös monille ohi kulkeville kaupunkilaisille. Palstaviljely edistää parhaimmillaan kestävää elämäntapaa ja Kurpitsaliike tekee tärkeää ympäristökasvatustyötä. Pispalan ryytimaat ovat vuosia olleet kaavoitusuhan alla. Ryytimaita esitteli retkeläisille Kurpitsaliikkeen puheenjohtaja Kati Lehtinen. Lue juttu ryytimaista tästä lehdestä Kaupunkiluontoretki Heinäkuun lopulla retkeiltiin kaupunkiekologi Pertti Rannan johdolla Kalevankankaalla ja Iidesjärven rantamilla ja tarkasteltiin kaupunkiluonnon historiallisia kerrostumia. Myös Pertti Rannasta ja Tampereen kasvikartoituksista on oma juttunsa toisaalla lehdessä. Kuulumisia kesän 2012 tapa 12 TAMPEREEN Luonto 2/2012 Ketotalkoot Elokuun alussa järjestettiin jälleen perinteinen ketotalkoopäivä. Tysyn vuosittain järjestämissä ketotalkoissa sää suosi, eväät maistuivat ja yhteishenki oli reipas ja iloinen. Osallistujia oli yhteensä 13, mikä on reilusti edellisvuotta enemmän. Teiskon Koivulan niityllä ja Iso-Murron haassa niitettiin ja kitkettiin ketoja uhanalaisten kasvien, kuten ketokatkeron ja noidanlukkojen suojelemiseksi. Tänä vuonna ketokatkeroiden määrä Koivulan niityllä oli hurjat 1300 yksilöä! Myös noidanlukkojen määrä oli yli kolminkertaistunut, eli hoito on tuottanut tulosta. Ensi vuonna pääsee taas viikatteen varteen. Johanna Vehkasen valokuvia Lepakkoretket Elokuun pimenevät illat ovat oivallista aikaa lepakoiden tarkkailulle. Tysy järjesti tänä vuonna kolme lepakkoretkeä. Jo perinteeksi muodostunut lepakkobongaus pidettiin jälleen Aleksanterin kirkkopuistossa. Tysyn osalta mukana menossa olivat Matti Pollari ja Mervi Myyrä, lisäksi asiantuntijatukea saatiin Lepakkotieteellisen yhdistyksen Olli Haukkovaaralta. Bongaus sujui hienosti lukuun ottamatta pääesiintyjien ramppikuumetta. Vain yksi ainoa urhea nahkasiipi kävi välillä estradilla pyörähtämässä. Tämä toimi muistutuksena, että luonto ei aina toimi kuin tilauksesta. Kylmä sää arvatenkin karkotti hyönteiset ja niiden myötä lepakot. Yleisöllä oli onneksi mahdollisuus odotella pimeää ja lepakoita puistoon illan ajaksi pystytetyssä Vegaaniliiton yökahvilassa akustisen musiikin sekä leivonnaisten ja pikkusuolaisten voimalla. Loppukesän toinen lepakkoretki järjestettiin viimevuotiseen tapaan yhdessä museokeskus Vapriikin kanssa Tallipihan ja Näsikallion ympäristössä. Lämmin ilta houkutteli hyönteiset ja lepakot liikkeelle. Pohjanlepakoita bongailtiin heti retken alusta aivan loppuun asti. Tammerkosken rannassa saattoi retken loppupuolella kuulua siippakin detektorista, mutta näköhavaintoa ei saatu. Väkeä oli mukavasti paikalla, noin 60 henkeä. Tysystä retkellä olivat mukana Mervi, Anna ja Ari. Kahdella detektorilla lepakoita saatiin hyvin kuunneltua, ja olipa retkeläisten joukossa vielä yksi lepakkoharrastaja oman Petterssoninsa kanssa. Lepakkoinnostus leviää. Vuoden viimeinen lepakkoretki järjestettiin elokuun lopun lauantai-iltana Hatanpään kartanon ja Arboretumin ympäristössä. htumista 2/2012 TAMPEREEN Luonto 13 iivekkäät Teksti ja kuvat: Mervi Myyrä Elokuussa järjestettiin jälleen lepakkopäivystys Aleksanterin kirkkopuistossa sekä lepakkokävelyt Tallipihalla ja Näsilinnankalliolla sekä Hatanpään kartanon ja Arboretumin alueella. Kymmenet kiinnostuneet löysivät tiensä Tysyn lepakkotapahtumiin ja media toi tänäkin vuonna julkisuutta hämärän lentäjille. Muun muassa Aamulehden Valo-liitteessä oli mainosjuttu Tysyn Hatanpäällä järjestetylle lepakkoretkelle. Monet tunnistavat hämärässä näkemänsä tummat lentäjät lepakoiksi, mutta kuulohavainnon tuova yliääni-ilmaisin eli lepakkodetektori tuo lisäjännitystä ja myös tietoa lentävästä lepakkolajista. Kaikille eivät kaupungistakin löytyvät lepakot ole vielä tiedossa, joten lepakkotapahtumat lisäävät myös ihmisten tietämystä heitä ympäröivästä kaupunkiluonnosta ja sieltä löytyvistä eläinlajeista. Suomessa on havaittu 13 lepakkolajia, joista viisi ovat yleisiä. Maailman pohjoisinta ja Suomen yleisintä lepakkolajia, pohjanlepakkoa, havaittiin yleisesti myös kesän retkillä. Pyhäjärven rannalla havaittiin myös veden yllä saalistavia vesisiippoja. Kaikkia viittä yleisintä lepakkolajia – pohjanlepakkoa, vesisiippaa, viiksisiippaa, isoviiksisiippaa sekä korvayökköä – löytyy myös Tampereelta. Lepakkoharrastuksen voi aloittaa kuka tahansa. Aluksi ei kannata hankkia kallista detektoria, tosin niitä löytyy muutamia myös alle 100 euron hinnalla. Lepak- Ylinnä: Iloiset lepakkobongarit – Olli Haukkovaara, Sanna Junttanen sekä Matti Pollari. Yllä: Lepakot kiehtovat niin lapsia kuin aikuisiakin. Alla: Yläilmoihin tähyilevät iltavirkut. kopöntön voi sen sijaan rakentaa hyvin edullisesti ja helposti esimerkiksi muutamasta käsittelemättömästä laudanpätkästä. Pönttöjä myydään myös valmiina, jos nikkarointi ei innosta. Netistä löytyy pöntönteko- ja ripustusohjeita esimerkiksi Luonnontieteellisen keskusmuseon sekä Linnunpontto.com –sivuilta. Jos lepakot kelpuuttavat uuden pöntön päiväpiilokseen, saa lähiasukas käteviä hyönteisten pyydystäjiä sekä mielenkiintoista iltaohjelmaa seuratessaan pöntöstä saalistamaan lähteviä nahkasiipiä. Lisää lepakkotietoutta kiinnostuneille löytyy muun muassa Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen kotisivuilta (www. lepakko.fi). Innokkaat bongaajat voivat edistää havainnoillaan myös lepakkotutkimusta kirjaamalla havaintonsa Lepakkotieteellisen yhdistyksen havaintotietokantaan (www.lepakkohavainnot.info) Minna Santaoja keskusmuseon tai Luonnontieteellisen Esityksen jälkeen lapset pääsivät tutustu- Teksti: Kuvat: Johanna Vehkanen havaintopäiväkirjaan (www.hatikka.fi). maan lähemmin näytelmän lavasteisiin. TAMPEREEN Luonto Luonto1/2012 2/2012 14 TAMPEREEN Teksti ja kuvat: Minna Santaoja Suomen ainoa luontokauppa Tampereella Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenet saavat Tampereen luontokaupan myymälästä ja verkkokaupasta (www.tampereenluontokauppa.fi) sekä Suomen luontokaupan verkkokaupasta (www.luontokauppa.com) 10 prosentin jäsenalennuksen. Y leisesti ei taida olla tiedossa, että Suomen ainoa Luontokauppa toimii Tampereen Laukontorilla. Luontokauppa on käynyt vuosien varrella läpi monenlaisia vaiheita, joissa asiakaskunta ei ole tahtonut pysyä perässä. Yhteys Luontokaupan ja Suomen luonnonsuojeluliiton välillä on päässyt toimijoiden vaihtuessa unohtumaan myös tysyläisiltä. Päätimme korjata tilanteen ja kävimme jututtamassa luontokauppias Mirja Linnasta. Mirja Linnas on työskennellyt Tampereen Luontokaupassa 1980-luvulta asti. Mirja kertoo Sampolan yläastetta käydessään lintsanneensa kerran ruotsin tunnilta kysyäkseen kesätöitä Luontokaupasta. Sillä tiellä hän on edelleen. Kesätyöt muuttuivat kokopäiväisiksi kaupan muutettua Itsenäisyydenkadun kulmasta Laukontorille. Vuonna 2003 Suomen luonnonsuojelun tuki joutui selvitystilaan. Mirja kertoi itsestään löytyvän sisuuntumisgeenin ja hänestä tuli itsenäinen luontokauppayrittäjä. 1980-ja 90-luvulla luontokauppa, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ja Tysy elivät varsin tiiviissä rinnakkaiselossa, sillä luonnonsuojelupiirin toimisto oli luontokaupan alakerrassa. Harri Helin työskenteli tuohon aikaan piirin sihteerinä. Mirja muistelee, että heille tuli erimielisyyksiä lähinnä vain vessan siivouksesta. Luontokaupan kautta piirin toimistolle tuotiin sieniä tunnistettavaksi tai vahingoittuneita eläimiä toimitettavaksi eläinhoitolaan. Kuvasto jäi pois, kaksi verkkokauppaa hämmentää Suomen luonnonsuojelun tuen omia Luontokauppoja oli 1980-luvulla viisi. Itsenäiset kaupat mukaan luettuina luontokauppoja oli 2000-luvun alussa jo kymmenkunta. Toiseksi viimeinen Suomen luontokaupan myymälä Helsingissä lopetti keväällä 2011. Suomen luontokaupalla on vielä verkkokauppa,www.luontokauppa.com. Hämmennystä on asiakaskunnassa herättänyt, että Luontokaupan verkkokauppoja on nyt kaksi, sillä Tampereen luontokaupalla on oma verkkokauppansa, www.tampereenluontokauppa.fi. Verkkokaupat ovat erilliset ja niillä on erilainen tuotevalikoima. Suomen luontokauppa eli Helsingin kauppa siirtyi viime syksynä kokonaan verkkokauppaan. Moni asiakas on jäänyt kaipaamaan aikaisemmin postilaatikkoon ilmestynyttä Luontokaupan kuvastoa. Luontokauppa ei julkaise enää kuvastoa, eikä osa kuvastoa selaamaan tottuneista asiakkaista ole löytänyt muutoksen jälkeen verkkokauppaan. Toisaalta ainakin Tampereen luontokaupalle oma verkkokauppa on tuonut Mirja Linnaksen mukaan myös uusia asiakkaita. Yksi selvästi erottuva asiakasryhmä ovat lahjaa etsivät miehet. He katsovat valmiiksi verkkokaupasta mitä haluavat ja tulevat määrätietoisesti myymälään kaipaamansa tuotetta hakemaan. 2/2012 TAMPEREEN Luonto 15 Luontokauppojen värikkäät vaiheet - Tylsää ei ole ollut, toteaa Mirja luontokaupan värikkäistä vaiheista. Luonnonmukaisuutta ja ympäristöystävällisyyttä pidettiin nousevana trendinä ja yksityisiä luontokauppoja perustettiin intoa puhkuen. Norppalogon käytöstä maksettiin korvausta Suomen luonnonsuojeluliitolle, ja kun maine luontokauppana oli saatu, luovuttiin yhteydestä liittoon. Tuotevalikoima oli aikansa ajatusmaailman mukainen, mikä herätti kritiikkiä osassa asiakkaita. ”Kaikenlaista roinaa, tämäkö muka luontokauppa.” Mirja Linnas kertoo historian kummittelevan joidenkin asiakkaiden mielissä edelleen. Koska Tampereen luontokauppa on nyt itsenäinen ja ainoa myymälä, on Linnas voinut valita kaupan tavaravalikoiman omaa ajatusmaailmaansa vastaavaksi. Luonnon on oltava jollakin tapaa läsnä, ja Mirja Linnas suosii mahdollisuuksien mukaan kotimaisia tuotteita. Hän haluaa tarjota arkeen sopivia luonnonmukaisia tuotteita ja kodin arki-iloja. Missä norppa luuraa? Luontokaupassa asioivaa saattaa ihmetyttää, että Luonnonsuojeluliiton perinteisellä norppalogolla varustettuja tuotteita ei juuri ole tarjolla. Tämän puutteen taustalla on varsin erikoinen kuvio. listä, mutta Mirja Linnas säilyttäisi mieluummin kotimaisen käsityön hengissä. Suomalaiset suosivat ainakin juhlapuheissa mielellään kotimaista, mutta kotimainen käsityö on tehty kokolailla kannattamattomaksi, kun työ on viety halvempien tuotantokustannusten maihin. Esimerkiksi Globe Hopen tuotteita ommellaan Virossa. Marimekolla ja Finlaysonilla on edelleen kotimainen imago, mutta tosiasiassa tuotteet on enimmäkseen tehty Suomen rajojen ulkopuolella. Kauppias tarvitsee ihmistuntemusta Mirja Linnas esittelee suunnittelemaansa termospölliä. Suomen luonnonsuojeluliitto on aikanaan myynyt oikeuden norppalogolla varustettujen tuotteiden valmistamiseen Helsingin verkkokauppaa pyörittävälle Mikebonille. Aikanaan hyvinkin järkevä ratkaisu liitolle tapahtuvan varainkeruun ulkoistamisesta ei enää viime vuosina ole ollut toimiva. Luonnonsuojeluliitto ja Tampereen luontokauppa eivät voi tehdä norppa-logollisia tuotteita. Kalenterin ja postikorttien valmistus säilyi sentään entiseen tapaan Luonnonsuojeluliitolla. ”Norppa-kasseille ja T-paidoille olisi jatkuvasti kysyntää, mutta minkäs teet. Norppa-tuote on kohta uhanalaisempi, kuin itse norppa”, Mirja hymähtää. Luontokauppias on puuseppä, etsivä ja terapeutti Kauppiaan työnkuva on monipuolinen ja Mirja Linnas nauttii ilmiselvästi työstään. Luontokaupan sisustuksessa on käytetty kaunista vanhaa lautaa ja Mirja on itse rakentanut punaisen saunamökin seinän toiseen näyteikkunaan. Tuotteiden valinnan ja toimituksista sopimisen lisäksi kauppias on puuhannut pystyyn Tampereen luontokaupan verkkokaupan ja kuvannut tuotteet sivuille. Kuvaus oli kesän 2012 varsinainen suururakka, jonka tuloksena verkkokaupasta löytyy nyt yli 600 tuotetta ja lisää tulee. Kesken juttutuokion myymälään saapuu asiakas, ja Mirja rientää kysymään voisiko olla avuksi. Asiakas on tullut hakemaan pesupähkinöitä. Mirja antaa vinkin. Kosteilla syysilmoilla, kun tuntuu ettei pyykki enää oikein tahdo kuivua, ja kun esimerkiksi paksuja froteepyyhkeitä kuivataan sisällä, niihin saattaa jäädä kostea tuoksu. Pesupähkinät ovat tuoksuttomia, mutta niiden päälle voi tipauttaa ennen koneeseen laittamista muutaman pisaran kukkatippoja, ja pyykki saa raikkaan tuoksun ilman kemikaaleja. Nikkaroinnin ja asiakaspalvelun lisäksi Mirja Linnas on suunnitellut itse joitain Luontokaupan tuotteita, joita hän on teettänyt myyntiin kotimaisilla kädentaitajilla. Mirjan suunnittelemia ovat termospöllit, eli koivupölliä muistuttavat suojakuoret termospullolle sekä kaunis perhosbaari, jolla voi tarjota lisäravintoa perhosille ja houkutella niitä puutarhaan keväällä ja syksyllä. Luontokaupan verkkosivuilta löytyvät ohjeet baariin laitettavalle perhoscocktailille. Mirja on haaveillut saavansa myyntiin muun muassa kotimaisia tuohituotteita, mutta tekijät ovat vähissä. ”Kyllä mie siulle kipot teen, jos sie kipaset miulle tuohet”, oli eräs 80-vuotias tuohityön taitaja vastannut Mirjan tiedusteluihin. Mirja on uransa aikana oppinut, että aina asiakkaat eivät halua kuulla suoria vastauksia esittämiinsä kysymyksiin. Hän kertoo esimerkin rouvasta, joka poikkesi luontokauppaan läheisestä sisustusliikkeestä ja etsi sisustuslehdessä näkemäänsä ruosteisen näköistä vintage-kynttilälyhtyä. Rouva oli ihmeissään luontokauppiaan vastatessa hänelle, ettei moisia myrkkykemikaaleilla ruostutettuja tuotteita tästä kaupasta löydy. Linnas on luontokaupan pitkäaikaisille asiakkaille ihminen, jonka kanssa jaetaan kuulumiset esimerkiksi lintulaudalla käyneistä vieraista tai kesämökiltä. Monipuolinen luontokauppiaan työ vaatii psykologista silmää ja kasvattaa ihmistuntemusta, jonka perusteella ovesta sisään tulevaa asiakasta voi koettaa lähestyä tämän odottamalla tavalla. Toiveena kotimaisen käsityön säilyminen Kuluttaminen on Mirja Linnaksen mukaan nykyään taitolaji, ja paljon saa vaivata päätään koettaessaan tehdä ekologisia valintoja. Tiukkalinjaisimmat tietysti välttävät kulutusta kaikkinensa. Ekoajattelu kiteytyy Mirjan mukaan siinä, miten ja mistä tavarat on hankittu ja mitä puutteita niissä on. Helppoja valintoja ei ole. Esimerkiksi ulkomainen bambutekstiili saattaa olla ympäristöystäväl- 16 TAMPEREEN Luonto 2/2012 Yllä: Tampereen luontokauppa löytyy nyt myös verkosta. Oikealla: Perhosbaari on keväällä ja syksyllä perhosten ja silmän ilo. Tampereen kaupungin ensimmäinen luonnonsuojeluohjelma on parhaillaan käsiteltävänä. Ohjelmassa tehdään historiallisia ratkaisuja Tampereen luonnonsuojelun tulevaisuudesta. Samaan aikaan valmisteilla on myös kaupungin ympäristöpolitiikka vuoteen 2020. Tampereen kantakaupungille on laadittu hulevesiohjelma, joka tähtää hulevesien ehkäisyyn. Hulevesi on maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta pinnoilta johdettavaa sade- ja sulamisvettä. Tiiviissä kaupunkirakenteessa on paljon vettä läpäisemättömiä pintoja, joten sadevettä pääsee virtaamaan nopeasti sadevesiviemäreihin. Virtaamasta aiheutuu vesistöjen likaantumista, tulvahaittoja ja eroosiota. Hulevesistä on viime vuosina muodostunut yksi keskeisistä kaupunkisuunnittelussa huomioon otettavista ympäristövaikutuksista, joihin myös Tysy ottaa kantaa. Tampereen kaupungin kaavoitusohjelmassa vuosille 2012-2014 on kymmeniä kohteita, laajempia yleiskaavoja ja yksityiskohtaisempia asemakaavoja. Niin vireillä oleviin kaavoihin kuin muihin suunnitelmiin liittyen kaupunki kysyy ahkerasti kuntalaisten mielipiteitä. Erilaiset internet-pohjaiset kyselyt ovat yleistyneet, ja mielipiteensä voi ilmaista niin metsäsuunnitelmista, kaupunkitilan avoimuudesta kuin korkeasta keskustarakentamisestakin. Lisäksi tamperelaisten näkemyksiä ympäristöasioista selvitetään otantatutkimuksella, jonka tuloksia kerrotaan hyödynnettävän ympäristöasioiden hoidossa ja päätöksenteossa. Ympäristöstään kiinnostuneen tamperelaisen on syytä olla valppaana. Hervantajärven kaava korkeimpaan hallintooikeuteen Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi kesäkuussa 2011 Hervantajärven osayleiskaavaehdotuksen. Luonnonsuojeluyhdistykset ovat toistuvasti esittäneet Hervantajärven metsiä suojeltaviksi niiden luontoarvojen perusteella. Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ja Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri valittivat kaupunginvaltuuston päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksemme todeten kaavan olevan lainmukainen. Tysy ja piiri valittivat kaavasta syyskuussa edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valituksessamme katsoimme, että kaavan vaikutuksia on tarkasteltava laajemmin luonnon monimuotoisuuden ja vakiintuneen virkistyskäytön näkökulmasta. Liian monia ympäristövaikutuksiltaan merkittäviä ratkaisuja on yleiskaavassa jätetty ratkaistavaksi vasta asemakaavatasolla. Kaukaniemi – luonnon ja kulttuurin helmi Kaukajärven rannalla sijaitseva Kaukaniemi Vehmaisissa on yksi Tampereen kaupungin kaavoitusohjelmassa vuodelle 2013 sijoitetuista täydennysrakentamiskohteista. Tampereen kasvitieteellisen yhdistyksen puheenjohtajan Matti Kääntösen mukaan Kaukaniemi on luonnon ja historian muistomerkkinä ainutlaatuinen. Kaukaniemi kuului 1900-luvun alussa Messukylän pitäjän Kauppilan ja Soinilan talojen alueeseen ollen viljelykäytössä. Nämä ja eräät muut talot yhdistettiin Kaukajärven tilaksi. Kaukajärven kartanoalueelle istutettiin puita, pensaita ynnä muita kasveja. Kari Järventaustan 1978-79 tekemän opinnäytetyön mukaan Kaukaniemi oli puustoltaan Tampereen kiinnostavin kohde kartanopuistoja ajatellen. Kaupungin luontokohdeselvityksessä 2003 aluetta pidettiin lajistollisesti ja historiallisesti suojelemisen arvoisena kokonaisuutena. Umpeutumisen takia sekä alueen roskaamisen ja muun sotkemisen vuoksi vuoden 2008 ympäristö- ja maisemaselvityksessä ehdotettiin pikaista Kaukaniemen hoito- ja kehittämissuunnitelman laatimista. Kaukaniemi sisältyy kaupungin uuteen luonnonsuojeluohjelmaan, mutta samalla alueelle suunnitellaan asuntoaluetta. Toivottavasti suunnittelussa onnistutaan ottamaan huomioon paikan historialliset ja luontoarvot. Parhaimmillaan Kaukaniemestä olisi kehitettävissä monipuolinen virkistys- ja käyntikohde. Puutarhakarkulaiset kuriin Alun perin puutarhan koristekasveiksi tarkoitetut lajit, kuten jättipalsami, jättiukonputki ja koealupiini, ovat levinneet puutarhojen ulkopuolelle ja samalla syrjäyttäneet alkuperäiset luonnonvaraiset kasvit. Vieraslajit uhkaavat luonnon monimuotoisuutta ja heikentävät ympäristön viihtyvyyttä – pahimmassa tapauksessa ne voivat lisäksi olla ihmiselle vaarallisia. Ahlmanin ympäristöopiston yhdessä monien pirkanmaalaisten yhdistysten kanssa toteuttama Puutarhakarkulaiset kuriin -hanke auttaa torjuntatalkoissa, kerää tietoa esiintymistä ja tiedottaa torjuntatavoista. Hanketta toteutetaan Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston ja ELYkeskuksen rahoituksen turvin vuosina 2012 ja 2013. Puutarhakarkulaisen voi ilmiantaa osoitteessa http://www.puutarhakarkulaiset.fi/. Lahopuut eivät häiritse Pyynikillä ulkoilijoita Tysy selvitti kesällä Pyynikillä ulkoilevien näkemyksiä lahopuusta. Valtaosa Pyynikillä ulkoilevista suhtautuu lahopuuhun myönteisesti ja katsoo lahopuun kuuluvan metsään. Suurin osa vastaajista ei kokenut lahopuihin liittyvän turvallisuusriskejä, kunhan ne siirrettäisi pois polkujen välittömästä läheisyydestä. Tampereen kaupunki on parhaillaan laatimassa Pyynikille uutta hoito- 2/2012 TAMPEREEN Luonto 17 ja käyttösuunnitelmaa. Selvityksen perusteella Tysy ehdottaa, että Pyynikillä siirrytään entistä luonnonmukaisempaan, lahopuuta suosivaan hoitotapaan. Peltolammin asukkaat haluavat säilyttää lähimetsänsä Tampereen kaupunki on suunnitellut kaupunkirakenteen tiivistämistä Peltolammille. Tysy selvitti Peltolammin asukkaiden näkemyksiä tiivistämisestä ja yleissuunnitelmasta. Asukkaat ovat huolissaan Peltolammin metsän rakentamisesta ja alueelle ominaisen väljyyden säilymisestä. Asukkaat eivät salli uusia rakennuksia kaupunginosan metsäiseen osaan, jota he pitivät erityisenä osana alueen imagoa. Sen sijaan asukkaat sallivat uudisrakentamisen asfaltoiduille ja jo rakennetuille tonteille. Maisemapellot luovat monimuotoista kaupunkia Tampereen kaupungin maisemapelloilla kasvoi tänä kesänä vehnää sekä keltalupiinia, joka on yksivuotinen maisemakasvi. Maisemapeltoina viljeltiin tänä vuonna Pohtolanpuistoa Pohtolassa, Vihojanpuistoa Koivistonkylässä, itäistä Kirkkosuota Turtolassa ja Seimenniittyä Vehmaisissa. Maisemaniittyjen kukkia ja viljaa saa kerätä omaan käyttöön. Viljaa voi kerätä vihreänä tai odottaa sen tuleentumista vaaleaksi. Monipuolinen kasvusto tarjoaa ravintoa alueiden hyönteisja perhoslajistolle. Maisemakasvien viljelyllä voidaan saada myös luonnonkasveja tukahduttavia tulokaskasveja aisoihin. Viljelykiertoon otetaan muitakin yleisön ehdottamia sekä uusia kohteita. Aloite Teiskon kansallispuistosta ympäristöministeriöön Ympäristöministeriö pyysi heinäkuun loppuun mennessä aloitteita uusista kansallispuistoista. Haku sai luonnonsuojelijat liikkeelle ympäri Suomen, ja ministeriöön saapui yhteensä 19 kansallispuistoaloitetta. Tysy teki ministeriöön aloitteen Teiskon kansallispuiston perustamiseksi. Lisäksi Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri esitti Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen yhdistämistä laajemmaksi kokonaisuudeksi. Kansallispuistokampanjan tunnukseksi Tysy julkaisi Kansallispuisto Teiskoon –tekstillä varustetun merkin, josta teetetään ainakin tarroja ja kangasmerkkejä. Merkin on suunnitellut graafikko Markku Savinen. Tysyn aloitteen Teiskon kansallispuistosta ja muuta Teiskon metsiin liittyvää materiaalia voi lukea yhdistyksen verkkosivuilta: http://www.tysy.fi/teiskon-kansallispuisto/ UUTISPALOJA Tampereella tapahtuu… Rakentaminen uhkaa ryytimaita Pispalan ja Tahmelan ryytimaiden kohtalosta on käyty vuosien varrella kovaa vääntöä. Tampereen kaupunki suunnittelee kulttuurihistoriallisesti ja ekologisesti arvokkaalle alueelle asuintalojen rakentamista. Pispala-Tahmelan alueella uudistetaan asemakaavaa, joka etenee kolmessa eri vaiheessa. Ryytimaiden kaavoitus käynnistyy vuonna 2014. Kurpitsaliike ry:n puheenjohtaja Kati Lehtinen kertoo, että keväällä 2011 tehdyissä maaperätutkimuksissa maata ei voitu tutkia poraamalla, sillä riski osua paineisiin pohjavesialueisiin oli niin suuri. Tutkimustulokset osoittavatkin, ettei alue ole hyvää rakennusmaata. Sen sijaan palstaviljelyyn maa on erinomaista. Tysy järjesti kesäkuun lopussa retken ryytimaille ja tutustui palstaviljelyä edistävän Kurpitsaliikkeen toimintaan. Tysy ja Kurpitsaliike tulevat tekemään yhteistyötä, kun kaavoituksen lausuntokierros lähivuosina käynnistyy. Kurpitsaliikkeessä on noin kaksisataa jäsentä. Yhdistys on kunnostanut tyhjillään olleen kaupungin omistaman vanhan vuokratalon, joka on ristitty Kurpitsataloksi. Se toimii viljelijöiden taukotupana ja kaikille avoimena kesäkahvilana ja pistäytymispaikkana. On helppo kuvitella miten Kurpitsatalo olisi kehitettävissä Hämeenkyrön Kehäkukka-ravintolan kaltaiseksi merkittäväksi matkailu- ja virkistyskohteeksi. Pohjoisessa on Pispalanharju ja etelässä avautuu Pyhäjärvi saarineen. Talolla pistäytyvät ihmiset voivat nauttia alueen luonnosta ja tuntea olonsa hyvinvoivaksi. Kurpitsatalon vieressä on kolmen aarin mallikasvimaa, johon ohikulkijat voivat vapaasti tutustua. Näytekasvimaata viljellään hyödyntämällä viljelykiertoa, olkikatteen käyttöä, viherlannoitusta, ruutuviljelyä ja kumppanuuskasvien käyttöä. Kasvimaan tavoitteena on houkutella kävijöitä tutustumaan siellä kasvaviin hyötykasveihin ja osoittaa, että kaupungeissa on mahdollista tuottaa hyvää ja terveellistä ruokaa ympäristöystävällisillä viljelymenetelmillä. Palstaviljelijöiden mielestä ryytimaat ovat alueen helmi. Puolet viljelijöistä tulee Pispalan alueelta ja puolet kauempaa, kuten Hervannasta ja Lempäälästä. Palstat ovat kooltaan puolesta aarista (10 euroa) aariin (19 euroa). Joillakin viljelijöillä on jopa kolme aaria viljeltävänään. Teiskon-Tampereen 4H-yhdistys tekee yhteistyötä Kurpitsaliikkeen kanssa ja hoitaa viljelypalstojen jakamisen. Kurpitsaliikkeen puheenjohtaja Kati Lehtinen muistuttaa, että kaikki ovat lämpimästi tervetulleita Kurpitsatalolle tutustumaan, kahvittelemaan sekä osallistumaan ympäristön hoitoon ja tapahtumiin. Teksti ja kuvat: Kaarina Davis (Ylinnä) Ryytimailla taistellaan jättipalsamia (oik.) vastaan. Alueella kasvaa myös luonnonvaraista lehtopalsamia joka haluttaisiin säilyttää. (Ylinnä) Ryytimaiden välissä sijaitseva samentunut Tahmelan lähde on muistutus siitä, kuinka herkkä pohja- ja lähdevesi on ympäristön muutoksille ja erilaisille toimenpiteille. (Yllä) Kurpitsaliikkeen puheenjohtaja Kati Lehtinen sanoo olevansa sinisilmäisen toiveikas, että alue säilyisi. (Yllä) Alueella viljellään juureksia, lehtivihanneksia, erilaisia papuja, kesä- ja talvikurpitsalajikkeita, yrttejä ja kukkia. 18 TAMPEREEN Luonto 2/2012 ”Onhan tää ainainen kitkeminen ja kääntäminen joskus vähän uuvuttavaa, mutta sitten toisaalta, vaikka täällä ei ruumis lepäiskään, niin sielu lepää. Et sitten kun tänne tulee, niin sitä vaan keskittyy siihen multaan ja juuri ihanasti kasvaneeseen johonkin kasviin, ja siinä vaan unohtuu ne elämän murheet.” (Pitkäaikainen viljelijä) Olen ollut viljelijänä Tahmelan ryytimaalla parin kesän ajan. Tänä kesänä olen tarkkaillut viljelijöiden ja muiden alueella liikkujien touhuja tutkijan näkövinkkelistä kerätessäni graduaineistoa. Viljelyharrastuksen valinneille ihmisille luonnon parissa puuhaaminen on lähellä sydäntä. Moni viljelijä mainitsi käsien multaan työntämisen ja kasvun ihmeen seuraamisen olevan varsin voimaannuttavia tunteita. Lisäksi Pispalan kulttuurihistorialliset perinteet ja ryytimaalta avautuvat kauniit järvi- ja harjumaisemat luovat paikkaan kiinnittymiselle aivan omanlaisensa puitteet. Vahvan luontoyhteyden lisäksi paikan ja viljelyn sosiaalinen luonne on mielestäni kiinnostavaa. Palstanaapurukset muodostavat eräänlaisia yhteisöjä, vaikka eivät edes tietäisi toistensa koko nimiä, eivätkä olisi ryytimaan ulkopuolella missään tekemisissä keskenään. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Pispalan ryytimaan aluetta tiheänä paikkana. Tiheä paikka on jollain lailla erityinen. Se jää ihmisten mieliin ja osaksi minuutta. Tiheän paikan muodostumiselle on ominaista paikan synnyttämä affektiivisuus, emotionaalinen ja toiminnallinen kiintymys paikkaan ja paikassa ihmisten yhdessä harjoittama toiminta. Ryytimaan tapauksessa affektiivisuutta luovat kaunis maisema, paikan historia ja luonnonläheisyys. Yhdessä muiden viljelijöiden kanssa harjoitettava viljely on toimintaa ja yhteisiä käytäntöjä, jotka lisäävät paikan affektiivista luonnetta edelleen. Myös ohikulkijat kytkeytyvät osaksi tiheää paikkaa. Kuulin kesän aikana useiden ohikulkijoiden ihastelevan paikan kauneutta. Ryytimaan ja järven välissä kulkevalta kävelytieltä pystyy katselemaan viljelijöiden touhuja ja aistimaan luonnon läsnäolon. Viljelijät ja ohikulkijat luonnehtivat ryytimaata ja rantaa paikaksi, jossa arjen murheet unohtuvat ja tulee aina hyvä mieli. Ryytimaa on rentoutumisen ja hyvinvoinnin kannalta tärkeä paikka kiireistä arkea eläville tamperelaisille. Uusia asuinalueita tai rakennuksia kaavailtaessa tulisi luontopaikan ekologisten arvojen lisäksi huomioida myös paikan sosiaaliset ja toiminnalliset merkitykset. Ihmisten kokemuksia tulisi kuunnella ja ainutlaatuisten paikkojen elämän jatkuminen turvata lisärakentamisen paineesta huolimatta. Tekemieni haastattelujen perusteella viesti on selvä. Ryytimaa ja Tahmelan rannan alue on erityinen paikka, jota ei saa tuhota. ”No tää on sairaan hieno paikka, tosi kiva että on jääny tähän rakentamisen väliin tämmönen paikka, missä kaikki voi olla, ei oo keltään pääsy kielletty, ja on tosi kiva että on melkein kaupungin keskustassa tällasia upeita viljelypalstoja.” (Ohikulkija) Krista Willman Kiinnostuitko viljelystä? Lisätietoa vuokrauksesta Tomi Krutsinilta: p. 040-7019869, www.teisko-tampere.4h.fi Lisätietoa Kurpitsaliikkeestä Kati Lehtinen p. 040 5955 469, www.pispala.fi/kurpitsatalo/ Elämä omiin käsiin Crawford, Matthew B.: Elämän korjaajat (Shop Class as Soulcraft: An Inquiry into the Value of Work). Kääntänyt Johan L. Pii & Tuukka Tomperi. niin & näin, 2012. 235 sivua. Davis, Kaarina: Irti oravanpyörästä. 2011. 244 sivua. ”Haluaisimme tuntea, että maailmamme on ymmärrettävä, jotta voisimme kantaa siitä vastuuta. Tämä puolestaan edellyttää, että tarvikkeiden alkuperä tuodaan lähemmäs kotia.” Matthew Crawfordin kirja Elämän korjaajat ja Kaarina Davisin Irti oravanpyörästä sijoittuvat alati kasvavaan elämäntapamuutosta peräänkuuluttavan ja muutoksen tehneiden kokemuksista kertovan kirjallisuuden joukkoon. Kirjoittajat ovat valinneet erilaisen tien, ja myös kirjoittavat kokemuksistaan eri tavoin. Matthew Crawfordin kirjaa Elämän korjaajat on kutsuttu arvonpalautukseksi käsityöammateille. Crawfordin määritelmä käsityöammateista paljastuu kirjan suomenkielisessä nimessä sanasta korjaajat: Crawford työskentelee moottoripyörien korjaajana. Kirja on hänen kasvu- ja muutostarinansa, ja sen suosio epäilemättä perustuu pitkälti hänen ristiriitaiselta vaikuttavaan persoonaansa. Crawford on siitä erikoinen moottoripyöräkorjaaja, että hän on koulutukseltaan filosofian tohtori. Tietotyön kupla. Crawfordin kirjan keskeinen viesti on, että ny- kyisenlainen globalisoitunut talousjärjestelmä ja sen mukainen työn organisointi, ja toisaalta puhe ”luovasta taloudesta” ja ”tietoyhteiskunnasta” vieraannuttavat meidät maailmasta. Nykyjärjestelmässä työ teetetään siellä missä se on halvinta, ja linkki tekijän, tuotteen ja sen käyttäjän välillä on katkennut. Tavaroille ei ole meille enää merkitystä, eikä anonyymi työ tuota tyydytystä. Olemme vain vaihetyöntekijöitä tietoteollisuuden liukuhihnalla, emmekä saa työstämme valmistamisen ja onnistumisen tuomaa tyydytystä, koska työpanoksemme merkitys suhteessa kokonaisuuteen on hämärtynyt. Tietoyhteiskunnan luovista ammateista on tullut merkillistä virtuaalitodellisuutta, jolla ei ole perustaa materiaalisessa maailmassa. Crawford oli aikansa mukana tässä oravanpyörässä, työskenteli ”ajatushautomon” leivissä kunnes alkoi kyseenalaistaa työnsä mieltä. Oli ratkaisujen paikka. Crawford palasi nuoruuden intohimonsa pariin ja perusti moottoripyöräkorjaamon. Kätten viisaus.Crawford kirjoittaa moottoripyörän korjaamisen tuomasta tyydytyksestä tavalla, joka innostaa vaikkei moottoripyöristä olekaan kiinnostunut. Hän painottaa, että korjaajan kaltaiset käsityöammatit eivät ole aivotonta lihastyötä, teknistä toistoa ja suorittamista, vaan vaativat monipuolista osaamista, tietotaitoa ja ongelmanratkaisua. Käsityöammateissa pää, kädet ja sydän toimivat parhaimmillaan yhteistyössä. Viesti ei tule yllätyksenä kenellekään, joka nauttii esimerkiksi kasvimaan hoidosta, neulomisesta, leipomisesta tai lasten kanssa puuhailusta. Crawfordin kirjaa lukiessa mietin usein isääni, kokemuksen kouluttamaa ammattimiestä, joka on joskus leikillisesti tituleerannut itseään ”ovitieteen tohtoriksi”. Crawfordin kirja auttoi minua näkemään isän työn, hänen osaamisensa ja kokemuksensa uudessa valossa. Crawford on sitä mieltä, etteivät ainoastaan käsityöammatit ole mielekästä työtä, vaan työtä voi tehdä mielekkäästi esimerkiksi akateemisessa maailmassa. Valko- ja sinikaulustyöläisten yhteisössä. Mietin kenelle Crawfordin kirja oikeastaan on tarkoitettu. Ammatillisen itsetunnon kohottajana se voisi toimia käytännön ammateissa työskenteleville, 2/2012 TAMPEREEN Luonto 19 KIRJAPALSTA Ryytimaa – minunkin paikkani KIRJAPALSTA mutta kirja on paikoittain liian kirjaviisas jotta voisin kuvitella esimerkiksi isäni jaksavan sen lukea. Korjaajien ammattikunnassa tuskin laajemmassa mitassa ollaan Crawfordin tavoin kiinnostuneita Aristoteleen ja Platonin ajatuksista. Kirjassa on myös koulutuspoliittinen viesti: suurinta osaa ikäluokasta ei ole tarkoituksenmukaista kouluttaa korkeakouluissa ”tietotyöhön”. Pidin Crawfordin kirjassa erityisesti siitä, että hän painottaa työtä osana elämän kokonaisuutta ja työn tekemistä osana yhteisöä - ”miten voisin olla hyödyksi?”. Korjaajan työn mielekkyys tulee siitä, että hän asiakkaan kertoman ja oman kokemuksensa perusteella lähtee jäljittämään, mikä moottoripyörässä on vikana. Ongelmanratkaisussa saatetaan tarvita muiden erikoistuneiden korjaajien apua. Tyydytys työstä tulee, kun näkee asiakkaan taas pääsevän kaasuttamaan pyörällään. Korjaamon ympärille rakentuu samoista asioista kiinnostuneiden yhteisö. Mielekkään elämän etsinnän ei tarvitse olla ainoastaan minä-projekti. Elämäntapavalintojen ekologinen kestävyys. Kirjassa minua jäi vaivaamaan, ettei Crawford ota kantaa nykyisenlaisen talousjärjestelmän ekologiseen kestämättömyyteen. Tämän vuoksi hieman häiritsi se, että kirjassa käytetty esimerkki käsillä tekemisen mielekkyydestä oli juuri moottoripyörien korjaaminen. Ekologisesti ajateltuna moottoripyörällä pörrääminen kun on turhaa fossiilisten polttoaineiden kärytystä. Tämä menee kuitenkin kirjan viestistä sivuun. Voidaan ajatella, että mikäli kaikki tekisimme mielekkääksi kokemaamme työtä paikallisesti mielekkäässä mittakaavassa, osana yhteisöä, antaisimme arvoa omistamillemme tavaroille ja pitäisimme niistä huolta, taloutemme olisi myös ekologisesti kestävämmällä pohjalla. Kestävyyttä ei voi ajatella nollasummapelinä, jossa ainoa mittari on esimerkiksi hiilijalanjälki, vaan moottoripyörillä ja niiden korjaamisella on myös kulttuuriset merkityksensä. Luin samaan syssyyn Kaarina Davisin kirjan Irti oravanpyörästä, ja Crawfordin kirjan kanssa ne täydensivät mukavasti toisiaan. Crawford kirjoittaa, ettei ole kiinnostunut käsityksistä, joissa kaihotaan yksinkertaisuutensa vuoksi alkuperäisempää elämää. Kaarina Davisin elämänmuutoksen takana oli juuri halu yksinkertaistaa elämää ja elää ekologisemmin, lähempänä luontoa, vähemmän kuluttaen. Davis pohti miten voisi tehdä vähemmän työtä ja elää enemmän. Crawfordin viesti oli, ettei näitä voi eikä pidäkään erottaa toisistaan, vaan on tehtävä työtä joka tuntuu niin mielekkäältä, ettei oikeastaan tunnu työltä. Ei Daviskaan joutilaisuudesta haaveile, vaan kiireettömästä tekemisestä jossa näkee kättensä jäljen. telemaan suomen kielen vaikeamman kautta; niin elävästi ja mukaansatempaavasti hän kirjoittaa. Kirjan toisen osan alussa kirjoittaja tiivistää elämänmuutoksensa tärkeät ratkaisut luetteloksi. Tässä kohdin hätkähdin – hetkinen, enkös lukenut tämän jo. Tiivistys loppuu kuitenkin lyhyeen ja alkaa kirjan toinen käytännönläheisempi osa, joka tempaa yhtä lailla mukaansa. Davis kertoo esimerkiksi miten järjesti mökkinsä jätehuollon ja minkälaisin niksein perunan ja porkkanan viljely onnistuu. Niksejä voi soveltaa yhtä hyvin kaupungissa ja omalla pienellä parvekeviljelmällä. Ainoa ratkaisu rauhoittaa elämää mielekkäälle tekemiselle ei ole muuttaa maalle. Davis kirjoittaa kirjan useammassa luvussa myös rahasta ja rahankäytöstä – miten saada pienetkin rahat riittämään tarpeelliseen. Myös tämä käytännönläheinen viesti puhuttelee pikavippien ja velkaongelmien aikana. Davis kertoo monien ihmetelleen miten hän tulee toimeen, sillä sairaanhoitajan toimesta irtisanouduttuaan kirjoittaja ei ole harjoittanut uutta ammattiaan luontoyrittäjänä mutta ei myöskään elä yhteiskunnan tukien varassa. Palkkatyöstä hänelle ei jäänyt paljoa säästöön: se mikä tuli myös meni erilaisten mielijohteiden seuraamiseen. Davis alkoi pitää tarkkaa kirjaa rahoistaan ja totesi turhan karsittuaan pärjäävänsä vähällä. Muutoksen pakosta muutoksen mahdollisuuteen. Kaarina Davisin kirja vastaa tarpeeseen, jota emme ole vielä täysin tiedostaneet. Crawfordin ja Davisin lailla merkityksellisestä elämästä haaveilevia on paljon. Pelkäänpä että ilmastonmuutoksen edetessä ja esimerkiksi öljyn loppuessa tulemme olemaan monien vaikeiden ratkaisujen ja väistämättömien muutosten edessä. Davisin kirja antaa rohkeutta ja toivoa. On mahdollista tulla toimeen vähällä, on mahdollista elää lähes omavaraisesti. Kaikkea ei tarvitse osata, vaan omaa elämäänsä voi ryhtyä ottamaan haltuun pala palalta, alkaen vaikkapa pitämään kirjaa taloudestaan tai opettelemalla perunanviljelyä takapihalla. Kun huomionsa voi keskittää mielekkääseen tekemiseen, vaimenee ylimääräinen häly ja turha analysointi korvien välissä. Minna Santaoja Rikkakasvien kulttuurihistoria Oravanpyörästä omavaraistalouteen. Kaarina Davis työskente- li sairaanhoitajana uupumukseen asti. Hän kirjoitti kokemuksistaan esikoisteoksensa Rankka kutsumus – sairaanhoitajan päiväkirja, joka muun muassa nimettiin Tieto-Finlandia -ehdokkaaksi. Irti oravanpyörästä on jatkoa esikoisteokselle ja kertoo prosessista, joka uupumuksesta seurasi ja valinnoista, jotka johtivat Davisin elämän uusille raiteille. Kaarina Davis irtisanoutui entisestä työstään, otti avioeron ja myi omakotitalon ja auton, kouluttautui luontoyrittäjäksi, kunnosti sukunsa vanhan mökin Hämeenkyrössä, opetteli viljelemään ja kaatamaan polttopuut ja ryhtyi tarkkailemaan luontoa. Muutos ei tapahtunut hetkessä. Kaarina Davisin kirja on Crawfordin kirjaa enemmän opaskirjamainen. Kirjoittaja ei tyrkytä omia valintojaan lukijalle, vaan taustalla on ajatus että lukijoissa on samankaltaisessa tilanteessa eläviä ja samoja asioita kaipaavia ihmisiä kuin kirjoittaja itse, ja siksi kirjoittajan kokemuksista voi olla lukijalle hyötyä omissa ratkaisuissaan. Kirjan alussa Davis kertoo yksityiskohtaisesti entisestä kulutuskeskeisestä elämästään. Turhien tavaroiden ostaminen piristykseksi ja siitä koettu moraalinen krapula lienee tuttua meistä monelle. Kiusaannuin ensin – pitikö kevytmielistä shoppailua kuvata niin pitkään ja perusteellisesti? Pidemmälle päästyäni totesin että kyllä piti. Ottaa aikansa, ennen kuin viesti uppoaa ja lukija alkaa katsoa elämänmenoa kirjoittajan silmin. Käytännönläheisiä neuvoja huussista kyökkiin. Davisin kir- jan rakenne on epätavallinen. Kirjan ensimmäisessä osassa kirjoittaja kertoo tarinansa, pohtii ääneen monia vaikeita kysymyksiä. On vaikea uskoa että lapsena Suomeen muuttanut Davis on joutunut opet- 20 Arvostetun ja suositun brittiläisen luontokirjoittajan Richard Mabeyn kirja ”Weeds. The story of outlaw plants” pistää ajatukset rikkakasveista uusiksi. Mabeyn rikkakasvifilosofian mukaan rikkakasvit ovat siemenpankista nousevaa, puutarhaan ja sen maahan liittyvää historiaa ja perinnettä. Rikkakasvithan ovat kasveja, jotka kasvavat väärässä paikassa. Ne kasvavat siellä missä ihminen haluaisi kasvattaa aivan toisia kasveja tai ei kasveja ollenkaan. Rikkakasvista tulee siis rikkakasvi ihmisen määrittelyn kautta. Tämä määrittely kuitenkin vaihtelee ajasta ja paikasta toiseen. Mabey nostaa esimerkiksi jauhosavikan, joka on Suomessakin yleinen rikkakasvi. Jauhosavikka levisi merenrannoilta kivikauden ihmisten jätekasoihin. Sitä alettiin kasvattaa öljyä sisältävien siementensä vuoksi, mutta makujen muuttuessa siitä tuli inhottu rikkaruoho esimerkiksi sokerijuurikaspelloilla. Nykyään se on taas villivihannesten kerääjien suosiossa. Wikipedia tietää lisäksi, että jauhosavikkaa kasvatetaan edelleen Afrikassa ja Aasiassa ihmisten ja eläinten ravinnoksi ja että sitä voidaan käyttää myös luonnollisena hyönteistorjuntakasvina viljelykasvien joukossa. Mabey kysyy mikä on rikkakasvien oikea paikka. Joskus rikkakasvin nimen saa myös sinänsä oikeassa paikassa kasvava kasvi, mutta kaupallisten lajien kanssa kilpailu (saarni), myrkyllisyys (myrkkymu- TAMPEREEN Luonto 2/2012 Raunioita Härmälän huvilarannikolla. Huvilaelämästä on jäänteenä useita puutarhakarkulaisia. Kuvat: Nina Nygren ratti), loiskasvien elämäntavat (muratti) tai muutoin epäilyttävän luikertava tai ruma ulkonäkö saattavat saada meidät kutsumaan tällaisia kasveja rikkakasveiksi. Kasvitieteellisestä näkökulmasta rikkakasveilla on muutakin yhteistä kuin ihmisen antama nimitys. Rikkakasvit viihtyvät erityisen hyvin ihmisen seurassa – ne pitävät siitä mitä teemme: hakkaamme metsiä, kaivamme, viljelemme peltoja, heitämme pois ravitsevaa jätettä. Monet rikkakasvit ovat olleet kumppaneitamme myös positiivisessa mielessä. Ne kasvoivat ihmisen lähellä ja olivat ihmisten ensimmäisiä vihanneksia, värjäysaineita ja lääkkeitä. Rikkakasvit ovat menestyneet myös siksi, että ne pystyvät muuntautumaan nopeasti. Viljan tairiisin joukossa menestyy esimerkiksi rikkakasvi, jonka siemenet muistuttavat viljeltävää kasvia. Ne siemenet, jotka muistuttavat viljeltävää kasvia tarpeeksi paljon, pääsevät ihmisen avulla seuraavana keväänä peltoon ja lisääntymään edelleen. Pihanurmikolla viihtyvät rikkakasvit, jotka selviävät nurmikonleikkuusta kasvamalla maata vasten, kuten esimerkiksi piharatamo ja voikukka. Rikkakasveille on myös kehittynyt myrkyille vastustuskykyisiä kantoja. Globalisoituvassa maailmassa, jossa tavarat ja ihmiset liikkuvat kiihtyvää tahtia, myös kasvit siirtyvät, tahallaan tai vahingossa paikasta toiseen. Rikkakasvien monimuotoisuutta on lisännyt myös puutarhanhoito ja siinä tapahtuneet muutokset. 1800-luvun lopun ”villin puutarhan” idean myötä puutarhassa alettiin kasvattaa villejä ja paikallisia kasveja. Tämän puutarhamuodin myötä brittiläisiin puutarhoihin tuotiin uusia lauhkean vyöhykkeen kasveja. Näitä kasveja, kuten raunioyrttejä, japanintataria, piiskuja ja astereita, kasvaa edelleen puutarhoissa ja niistä on tullut yleisiä rikkakasveja. Mabeyllä on radikaaleja ajatuksia tiettyjen vieraslajien haitallisuudesta Britanniassa. Hänen mukaansa moni puutarhakarkulainen on sopeutunut hyvin paikalliseen luontoon, eikä riistäydy varjostamaan alkuperäisiä kasveja. Hän jopa kiistää jättiputken haitallisuuden. Harkintaa vieraslajin haitallisuuden suhteen tulee käyttää laji lajilta. Mabeyn näkökulmasta syy vieraslajien leviämiseen ja haitallisuuteen olemme me itse. Vieraslajit menestyvät, koska luomme niille soveltuvia habitaatteja ympäristöämme muokkaamalla. Mabey myös varoittaa, että ilmastonmuutoksen edetessä voimme tarvita lämpimämmän ilmaston kasveja, koska meidän alkuperäiset kasvimme voivat joutua siirtymään pohjoisemmaksi. Rikkakasvien asettuminen ja haitallisuus ovat usein kiinni aikamittakaavasta. Ne kukoistavat vain, jos me jatkuvasti pidämme maata avoimena. Mabey käyttää esimerkkinä entistä siirtolapuutarhaa, jossa nyt 30 vuotta sulkemisen jälkeen kasvaa nuorta metsää paikallisine lajeineen, puutarhakasveja ja –pensaita puskee esiin enää vain siellä täällä. Paikalliset rikkakasvit ovat vallanneet tilan vieraslajeilta. Mabeyn mukaan vieraslajisten rikkakasvien valloitus on vain lyhytaikaista ja se perustuu vain ihmisen ylläpitämään kasvuston avaamiseen ja maan rikkomiseen. Samanlaiselta tilanne näyttää näin maallikon silmään myös esimerkiksi Tampereen Härmälän entisellä huvilarannikolla. Mabey sanookin, että saamme juuri ne rikkakasvit, jotka ansaitsemme. Rikkakasveilla on oma merkityksensä elämän kiertokulussa. Ne valtaavat paljasta maata korjatakseen kasvuston, joka eli siellä ennen maanvyörymää, tulvaa tai metsäpaloa. Nykyään ihmisen aiheuttamat häiriöt ovat tietysti yleisempiä. Rikkakasvit stabiloivat maaperän, estävät veden karkaamisen, antavat suojaa ja ruokaa muille kasveille ja eläimille sekä aloittavat suksession kohti monipuolisempia ja vakaampia kasviyhteisöjä. Voisimmeko siis suhtautua niihin nykyistä lempeämmin niin puutarhoissamme ja kaupungeissamme? Nina Nygren Kirjoittaja on ympäristöpolitiikan tutkija Tampereen yliopistossa, mutta varsin kokematon kasvintuntija. 2/2012 TAMPEREEN Luonto 21 Ketotalkoiden filosofiasta Minna Santaoja Osallistuin Tysyn ketotalkoisiin monen vuoden tauon jälkeen ja talkoot palauttivat mieleen kummittelemaan kysymyksen. Mitä merkitystä talkoilla oikeastaan on? Syrjäisen kedon ja niityn hoito kerran vuodessa on tietyssä mielessä lajien tekohengitystä. Miksi yritämme pitää esimerkiksi ketokatkeroa hengissä Teiskossa? Mitä väliä sillä on, kasvaako talkooniityllä ketokatkeroa vai ei, jos ei sitä käy katsomassa kuin Tysyn talkooväki kerran vuodessa? Lajien suojeluarvo määrittyy paitsi niiden harvinaisuuden perusteella, myös lajin alkuperäisyyden perusteella. Alkuperäisen luonnon käsite on kyseenalainen näinä aikoina, jolloin ihmistoiminnan vaikutus ulottuu maapallon joka kolkkaan. Lajin alkuperäisyys riippuu siitä, kuinka pitkään se on kyseisellä alueella kasvanut. Ketokatkero on vanha laji – se on kasvanut Teiskossa mahdollisesti jääkaudesta saakka. Näiden alkuperäislajien jälkeen ennen vuotta 1600 ihmisen mukana Suomeen tulleita lajeja kutsutaan muinaistulokkaiksi. Tämän jälkeen tulleet ovat uustulokkaita. Sekä muinais- että uustulokkaat ovat vieraslajeja. Kaikki vieraslajit eivät kuitenkaan ole vahingollisia alkuperäiselle lajistolle, ja onkin syytä tehdä ero haitallisiin vieraslajeihin. Näitä ovat muun muassa lupiini, jättiputki ja jättipalsami. Ketokatkeroa pyritään alkuperäislajina suojelemaan, jotta se ei jäisi tulokkaiden jalkoihin. Monimuotoisuuden näkökulmasta ei ole sama, mitä missäkin kasvaa. Alkuperäislajiston suojelulla pyritään monimuotoisuuden säilymiseen maailman mittakaavassa. Kasvin tuntematon merkitys Joku voi ajatella, että jos ketokatkerot eivät pärjää ilman aktiivista hoitoa, ne ansaitsevatkin kuolla sukupuuttoon. Mutta samalla putoaa pohja koko luonnonsuo- jelulta. Sukupuutot kuuluvat luonnon kiertokulkuun ja ovat osa evoluutiota – kyllä. Ihminen on kuitenkin toiminnallaan kiihdyttänyt sukupuuttovauhtia niin, ettei luonto pysy perässä – monimuotoisuus hupenee niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti. Tätä voidaan pitää ongelmallisena niin ihmisen kuin luonnonkin kannalta. Ihminen on yksi laji muiden joukossa. Voidaan ajatella, ettei meillä ole oikeutta tuhota muita lajeja tieltämme. Ketokatkerolla on oikeus olemassaoloon. Se on itsessään arvokas osa luontoa. Ketokatkeron suojelua voidaan perustella myös ihmisen toimeentulon ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Katkero ei ole ihmiselle keskeinen ravinto- tai muu hyötykasvi, vaikkakin sitä on aikaisemmin käytetty humalan tapaan oluenpanossa sekä rohtona vilustumista vastaan. Kasvin merkitys ihmiselle syntyy ekosysteemien monimutkaisuuden kautta. Emme voi tarkalleen tietää ketokatkeron merkitystä luonnon kiertokulussa. Kasvi tarjoaa ravintoa ihmisen viljelyksienkin kannalta elintärkeille pölyttäjähyönteisille tai se saattaa sisältää ainesosia, joille tulevaisuudessa löydämme käyttöä. Emme tiedä, mitä ketokatkeron sukupuuttoon kuolemisesta seuraisi. Välittömästi tuskin muuta kuin luonnonsuojelijoiden suru, mutta monimutkaisten vuorovaikutussuhteiden kautta vaikutukset saattaisivat ulottua yllättäviinkin paikkoihin. Harvinaisuutta pitää suojella Ketokatkero on harvinaistunut ja siksi rauhoitettu. Se on osa suojeltavaa luonnon monimuotoisuutta. Hyvät kasvintuntijat ja aktiiviset maastossa liikkuvat kasviharrastajat ovat vähissä. Tästä johtuen uhanalaisten kasvien, kuten ketokatkeron, esiintymiä ei välttämättä tunneta kattavasti. Ehkä emme Teiskossa pidä yllä maailman viimeistä ketokatkeron esiintymää, mutta levinneisyyttä ei sentään pitäisi päästää kutistumaan yhden esiintymän varaan. Kasvupaikalla tapahtuva uhanalaisen lajin elinympäristön hoito on in situ –luonnonsuojelua. Viimeinen keino uhanalaisten lajien säilyttämiseksi on ex situ –suojelu, eli lajin tallettaminen geeni- tai siemenpankkiin. Tähän ei ketokat- 22 TAMPEREEN Luonto 2/2012 keron osalta sentään vielä tarvitse turvautua. Katkero on edelleen osa elävää luonnon monimuotoisuutta. Vaikka kuinka pienimuotoisella, kerran vuodessa toistuvalla niitolla Teiskossa saattaa olla merkitystä lajin maailmanlaajuisen säilymisen kannalta. Olisiko siitä ketotalkoiden myyntivaltiksi? Tule suojelemaan maailman viimeisen ketokatkeron elinympäristöä? Kulttuurilajien suojelun kiemurat Kyseenalaistava mieli ei vieläkään vaikene. Miksi juuri ketokatkero? Perinnebiotoopit, kuten kedot, niityt ja hakamaat ovat luontotyypeistämme uhanalaisimpia. Perinnebiotoopeilla elää kolmannes maamme uhanalaisista lajeista. Luontotyypin uhanalaisuuden vuoksi ketokatkeron kaltaiset perinnebiotooppien lajitkin ovat äärimmäisen uhanalaisia. Eri lajien kohdalla toimivat erilaiset suojelukeinot ja toiset lajit ovat sopeutuvaisempia elinympäristön muutoksiin kuin toiset. Joidenkin metsälajien suojelussa toimii parhaiten metsän koskematta jättäminen. Perinnebiotooppien lajien osalta tämä ei toimi. Kedot ja niityt tarvitsevat aktiivista hoitoa, jotta ne pysyvät avoimina. On syytä tehdä ero myös perinnemaisemien hoidon ja perinnebiotooppien ja niillä elävän lajiston hoidon välillä. Maiseman hoidossa on kyse vähintään yhtä paljon kulttuurin kuin luonnon vaalimisesta. Perinteinen maalaismaisema halutaan säilyttää jälkipolville. Maisema tarvitsee aina katsojan, ja tässä on ero Teiskon kedon ja niityn hoitoon. Syrjäisillä paikoilla ei hoideta niinkään ihmisen silmää miellyttävää maisemaa, vaan kyse on biotoopin- ja lajinsuojelusta. Perinnebiotooppien ja niiden lajiston suojeluun liittyy erityinen filosofinen dilemma. Ihmislaji on toiminnallaan eli eläintenpidolla luonut lajille otolliset elinolosuhteet, ja laidunnuksen lopettamisella myös vaarantanut nämä olosuhteet. Voiko laji olla alkuperäistä suojeltavaa luontoa, jos se kerran tarvitsee ihmisen luomaa elinympäristöä? Tässä voidaan jälleen vedota luonnon monimuotoisuuteen ja siihen liittyvään luonnon kapasiteettiin selviytyä ympäristömuutoksista. Suojelun kan- Ketokatkero – uhanalainen alkuperäislaji Ketokatkero (Gentianella campestris) on kedoilla, laitumilla ja rantaniityillä kasvava vanhojen kulttuuriympäristöjen kasvi. Perinteisen laidunnuksen loppumista seuraava umpeenkasvu on hävittänyt tehokkaasti aikaisemmin menestyneitä ketokatkeropopulaatioita. Suomessa laji on erittäin harvinainen ja se on luonnonsuojeluasetuksessa määritelty uhanalaiseksi, erityisesti suojeltavaksi lajiksi. Ketokatkeron vanha levinnäisyysalue painottui Kotka-Kokkola-linjan eteläpuolelle. Laji on kuitenkin suuresti harvinaistunut koko maassa ja kasvupaikkoja on nykyään vain siellä täällä entisellä levinnäisyysalueella. Suurin osa ketokatkeron kasvupaikoista on suojelematta. nalta on olennaista monimuotoisuus eli lajimäärä, ei se, vaatiiko laji ihmistä seurakseen vai ei. Ketokatkero on alkuperäisenä kasvanut jääkauden muovaamilla kasvupaikoilla ja myöhemmin menestynyt ihmisvaikutuksesta laitumilla. Kiinnostavaa on pohtia, miten ketokatkero on pärjännyt laiduntavien eläinten paineessa. Sorkkien maanpintaa möyhentävä vaikutus kasveille on positiivinen, koska näin maassa olevat siemenet pääsevät itämään. Mutta eivätkö eläimet tallanneet ketokatkeroita jalkoihinsa ja popsineet suihinsa? Ehkä popsivatkin, mutta laji säilyi. Tai sitten katkeroiden maku ei miellytä nautoja. Todennäköisesti ketokatkeroita on nyt hoidon tuloksena runsaammin kuin koskaan laidunnuksen aikaan. Ketotalkoot – 2000-luvun kulttuurityötä Kerran vuodessa Teiskoon niittämään huristeleminen tuntuu keinotekoiselta, itsetarkoitukselliselta. Uhanalaisten lajien elinympäristöjen hoito tuntuisi perustellummalta, jos se liittyisi luontevaksi osaksi joitain muita inhimillisiä käytäntöjä, kuten aikoinaan maataloutta ja laidunnusta. Mutta tämä on toiveajattelua ja haikailua takaisin kivikaudelle, josta luonnonsuojelijoita usein syytetään. On elettävä tässä maailmanajassa ja suojeltava luontoa käytössämme olevilla keinoilla. Ehkä ilmastonmuutoksen ja ruokakriisin myötä vielä koemme pienviljelyn uuden tulemisen, joka ratkaisee perinnebiotooppien suojelun ongelman. Itsetarkoituksellinen ketojen ja niittyjen hoito on luonnollinen käytäntö tässä ajassa, kun emme parempaakaan keksi. Käytännön tarkoitus ei ole tuottaa ruokaa eläimille eikä taloudellista hyötyä ihmisille, vaan ylläpitää luonnon monimuotoisuutta. Käytännön tarkoitus voi olla myös talkoolaisten tykyliikunta ja luonnosta nauttiminen. Katkeroiden monimutkaiset vuorovaikutussuhteet elinympäristönsä kanssa kiinnostavat tutkijoita, ja yliopistoissa selvitetään millaisin hoitotoimin katke- rot menestyisivät parhaiten. Voitaisiinko katkerot tuoda kaupunkiin, takapihoillemme vaalittaviksi sen sijaan, että käymme hoitamassa niitä Teiskossa? Tämä ei ole enää sama asia, katkeroita ei suojeltaisi luontaisessa elinympäristössään osana monimutkaisia vuorovaikutussuhteita, vaan kyse olisi pikemminkin samasta asiasta kuin siemenpankissa. Laji olisi talletettuna kuin Nooan arkissa, parempia aikoja odottelemassa. Suojelisitko mieluummin jääkarhua? Miksi lajinsuojelu tuntuu helpommalta perustella jääkarhujen kuin ketokatkeroiden kohdalla? Samaistumme ja pyrimme suojelemaan tutkitusti itsemme kaltaisia eliöitä, siis etupäässä eläimiä ja niistä ensimmäisenä nisäkkäitä. Suojelun kohteeksi päätyvät muita useammin karismaattiset, söpöt ja pörröiset eläimet, joiden pennuilla on samoja piirteitä kuin ihmislapsilla. Monimuotoisuuden suojelun kannalta nämä lajit ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta ketokatkero on jääkarhun kanssa samanarvoinen. Ketokatkeron suojelu elinympäristössään on yksinkertaisempaa kuin jääkarhun, sillä katkeroa voidaan suojella paikallisin toimenpitein. Kun jää sulaa jääkarhun alta maailmanlaajuisen ilmaston lämpenemisen seurauksena on paikallisesti hyvin vähän tehtävissä. Ketokatkeron suojelun taustalla on paras mahdollinen luonnontieteellinen asiantuntemus ja siihen pohjautuva lainsäädäntö. Luottakaamme siihen. Hyvinvointia ketotalkoista Perinnebiotoopit eivät kuitenkaan tule hoidetuksi pelkästään luonnontieteellisen tiedon voimalla, vaan tarvitaan ymmärrystä ihmisten käyttäytymisestä, ajattelusta, motivaatiosta ja niin edelleen, että löydämme parhaat ratkaisut uhanalaisten lajien säilyttämiseksi. 2/2012 TAMPEREEN Luonto 23 Uhanalaisten lajien kasvupaikkojen tahallinen hävittäminen on luonnonsuojelulain mukaan rikos. Eikö hoidon tietoisessa laiminlyönnissä voi ajatella olevan kyse samasta asiasta? Minä en ainakaan haluaisi kontolleni vastuuta uhanalaisen lajin sukupuutosta. Pitänee vaivautua talkoisiin jatkossakin. Velvollisuutemme on huolehtia ketokatkeron säilymisestä. Fyysinen hyvinvointimme, toimistokoppeihin lukittunut elämämme, vaatii osakseen luonnossa oleilua. Luonnon ja ihmisen talous ovat siinä määrin monimutkaisia, että ketotalkoista on mahdotonta tehdä minkäänlaista nollasummapeliä. Jäädäänkö kokonaisuuden kannalta plussan puolelle, jos huristellaan fossiilisten polttoaineiden voimalla Teiskoon niittyjä hoitamaan, on mahdoton kysymys ratkaistavaksi. Kyse on rajatun rationaalisuuden valossa puutteellisin tiedoin tehtävästä valinnasta. Niin talkoolaiset kuin ketokatkero ovat yhtälössä sekä antavana että saavana osapuolena. Noidanlukkojen määrä kolminkertaistui Tysy järjesti elokuun alussa jälleen Teiskossa perinteiset ketotalkoot. Talkoissa niitettiin ja kitkettiin ketoja uhanalaisten kasvien, kuten ketokatkeron ja noidanlukkojen suojelemiseksi. Yhdistys on hoitanut Koivulan niittyä ja IsoMurron hakaa kohta 20 vuotta ja hoito on tuottanut tulosta. Tänä vuonna ketokatkeroiden määrä Koivulan niityllä oli peräti 1300 yksilöä. Myös noidanlukkojen määrä oli yli kolminkertaistunut. Poutapilvinen päivä oli ihanteellinen talkootöille. Iltapäivällä aurinko paistoi IsoMurron haassa huhkiessamme niin, että töiden jälkeen oli ihana pulahtaa viereiseen Peräjärveen. Istumatyöläisen kroppa nautti ruumiillisesta työstä. Oli kiva huomata, että viikatteen heilutus onnistuu edelleen, vaikkei moista ole juuri nuoruuden hevosteluvuosien jälkeen tullut harrastettua. Välillä pysähdyttiin juttelemaan mukavia toisten talkoolaisten kanssa, otettiin vesihörppyä ja napsittiin mustikoita suuhun. Oli palkitsevaa opetella tunnistamaan uhanalaisia kasveja, jotka Sanna meille osoitti. Ketokatkerot sinivioletteine kukkineen silmä oppi nopeasti poimimaan vihreän joukosta, mutta noidanlukkojen hentoiset lehdet piiloutuivat tehokkaasti tottumattomalta. Talkoovälineet paikalle tuonut Ari kertoi päässeensä vanhojen partojen oppiin viikatteen teroituksessa. Tärkeää kulttuuriperintöä siirtyi seuraaville sukupolville. Jatkuvuus on tarpeen tietotaidon siirtymiseksi, joten talkoolaisten sinnikästä osallistumista kaivataan vuodesta toiseen. Liity jäseneksi! Kutsu syyskokoukseen Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen kaikille jäsenille tarkoitettu syyskokous pidetään keskiviikkona 21. marraskuuta kello 18.00 Tampereen yliopiston Pinni A –rakennuksessa (Kanslerinrinne 1), luentosalissa A3111 (aulasta toiseen kerrokseen, sali oikealla). Kokouksessa käsitellään seuraavat sääntömääräiset asiat: 1) Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa. 2) Valitaan hallituksen puheenjohtaja vuodelle 2013. 3) Valitaan hallituksen jäsenet sekä varajäsenet vuodelle 2013. 4) Määrätään jäsenmaksujen suuruus seuraavalle toimintavuodelle. 5) Valitaan tilintarkastajat/toiminnantarkastajat ja heille varahenkilöt. 6) Vahvistetaan toimintasuunnitelma seuraavalle toimintavuodelle. 7) Vahvistetaan tulo- ja menoarvio seuraavalle toimintavuodelle. 8) Päätetään lehdistä, joissa kokouskutsu julkaistaan ja tavasta, jolla kokouksiin kutsutaan. Kokousvieraille kahvit, tervetuloa! Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen jäsenenä saat seuraavat jäsenedut: 8 Tuet vapaaehtoista luonnon- ja ympäristönsuojelutyötä. Jäsenmaksun maksaminen on arvokas suojeluteko 8 Tampereen luonto –lehti 2 kertaa vuodessa 8 Luonnonsuojelija–lehti 6 kertaa vuodessa 8 10 % alennusta Luontokaupan tuotteista 8 Suomen luonto –lehti edulliseen jäsenhintaan 8 Jäsenhintaan retkille 8 Alennusta Suomen retkeilymajajärjestön kotimaan hostelleissa 8 Kauppahallin luomumyymälä LuomuAni: - 10 % tuotteista 8 Runsaudensarvi: Kansallispuisto Teiskoon Tysy teki heinäkuussa ympäristöministeriöön aloitteen Teiskon kansallispuiston perustamiseksi. Syyskokouksen jälkeen Teiskossa kaupungin metsiä kartoittaneet Jere Nieminen, Sanna Junttanen ja Juho Kytömäki kertovat aloitteesta, Teiskon metsien suojelumahdollisuuksista ja vapaaehtoisten tekemistä metsäkartoituksista. Tule ihastelemaan kuvia tulevan kansallispuiston monimuotoisesta luonnosta! Tilaisuus päättyy klo 20. 10 % tuotteista 8 Ruohonjuuri: - 5 % tuotteista 8 Ekokampaamo Oranssi, Palomäentie 30: -5 % palveluista LISÄTIETOA Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen jäsenyydestä: www.tysy.fi 24 TAMPEREEN Luonto 2/2012
© Copyright 2024