Nurmijärven Seurakuntaviesti 7/12

Sytytellään valoja pimeyden keskelle!
7 / 2012
21.11.2012
Adventin aikana on tarjolla useita jouluun virittäviä tilaisuuksia: Kauneimmat joululaulut, erilaisia konsertteja, joulujuhlia, myyjäisiä, jne.
Lehden sivuilta löytyy osallistumismahdollisuuksia kaikenikäisille. Lämpimästi tervetuloa!
Tässä lehdessä mm.
ykskaks naimisiin
Nurmijärven kirkossa on
yhteisvihkiminen 12.12.12.
Tartu tilaisuuteen!
Sivu 3
Pia Jaakkola on lapsiasiahenkilö
Lapsiasiahenkilön tehtävänä on toimia silminä ja korvina
lasten toiveille ja tarpeille, jotta he kokisivat tulevansa nähdyiksi ja kuulluiksi.
Sivu 6
Adventti tarkoittaa saapumista
Kirkossa joulunalusviikoilla, uuden kirkkovuoden alkaessa,
odotus koskee Herran saapumista ihmisten keskelle.
Sivu 3
Seurakuntarakenne on uudistumassa
Vaikka seurakuntayhtymä -malli sai kirkolliskokouksessa
lähes yksimielisen kannatuksen, sisältyy kirkkohallituksen
esitykseen monta ratkaistavaa asiaa ja haasteellista kysymystä.
Sivu 9
Viittomakieliset perheleirillä
Kuuroille vanhemmille vertaistuki on korvaamaton. Arjen jakaminen omalla äidinkielellä tukee vanhempien jaksamista.
Sivu 5
www.nurmijarvenseurakunta.fi
Kiinteistösuunnitelma on valmis
Ensi vuodelle tullaan esittämään Rajamäen kirkon seurakunnallisten tilojen hankkimista ja Klaukkalan uurnaholvin
suunnittelutyön käynnistämistä.
Sivu 10
www.suurellasydamella.fi
www.facebook.com/nurmijarvenseurakunta
2
Jeesus Kristus on maailman valo
Uusi kirkkovuosi alkaa jälleen alusta
ensimmäisen adventin myötä. Adventtikynttilä syttyy jälleen toivon ja rohkaisun merkiksi. ”Jumala on rakastanut
maailmaa niin paljon, että antoi ainoan
Poikansa, jottei yksikään, joka häneen
uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi
iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16)
Kristinusko on perustavanlaatuisesti
sanoma osallisuudesta. Kirkon keskeinen tarkoitus on tänäkin päivänä
kutsua ihmisiä armoon perustuvaan
yhdessäoloon ja jakamiseen.
Evankeliumin ilosanoma kertoo, että
Jeesus on maailman valo. (Joh. 3:19,
8:12) Myös hänen seuraajansa ovat
valo (Matt. 5:16, Ef.5:8). Jeesus Kristus on todellinen Jumala ja todellinen
ihminen. Kristus tuntee ihmisen kivun
ja tuskan, koska hän on elänyt ihmisen elämän. Jeesus oli erityisesti niiden ystävä, joita muut halveksivat. Jos
maailmaa haluaa muuttaa, on seurattava adventin kuninkaan esimerkkiä.
Rakkaudella voi saada muutosta parempaan.
Luottamus Jeesuksen tukeen ja
läsnäoloon tuo voimavaroja elämään.
Jeesus kutsuu myös jokaista kristittyä
olemaan toistensa tukena, välittämään
ja kantamaan toistensa taakkoja. ”Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja
Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita
tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.” (Ef. 2:10).
Tänäkin päivänä sosiaalisessa kentässä on paljon sivuun, marginaaliin eri
syistä johtuen ajautuneita ja ajettuja ihmisiä. Syrjäytymisen prosessi voi koskettaa ketä tahansa. Elämä kuormittaa
monin tavoin. Huolien kasautuessa
ihminen väsyy. Taloudelliset huolet ja
työttömyys tuovat epävarmuutta. Yksinäisyys ja sosiaalisten suhteiden oheneminen satuttaa. Kiire kuluttaa ja sosiaaliset ristiriidat ahdistavat. Ihminen
tarvitsee toista, kun elämässä tulee
eteen sairaus tai muu äkillinen kriisi.
Diakonia on kristilliseen uskoon ja
rakkauteen perustuvaa palvelua kirkon elämässä. Jeesus sanoi: ”Ei Ihmi-
sen Poikakaan tullut palveltavaksi vaan
palvelemaan.” (Matt. 20:28) Diakonia
(palvelu) on erottamaton osa kirkon
elämää, yksi kirkon perustuntomerkeistä.
Kirkkoon kun kellot kutsuvat
Messu sunnuntaisin:
• Nurmijärven kirkossa klo 10
• Rajamäen kirkossa klo 10
• Klaukkalan kirkossa klo 12
Muutokset mahdollisia, seuraa ajankohtaista ilmoittelua netissä ja paikallisissa lehdissä.
•
•
•
•
•
Messun aiheet:
V
Tavataan kirkossa!
Tuomiosunnuntaina 25.11.
1. adventtisunnuntaina 2.12.
Itsenäisyyspäivänä 6.12.
2. adventtisunnuntaina 9.12.
3. adventtisunnuntaina 16.12.
’Kristus, kaikkeuden Herra’
’Kuninkaasi tulee nöyränä’
’Kiitos isänmaasta’
’Kuninkaasi tulee kunniassa’
’Tehkää tie kuninkaalle’
Kirkkovuoden ensimmäisenä adventtisunnuntaina ilo täyttää kirkkosalit ja lauletaan Hoosianna-virttä. Hoosianna-huuto tarkoittaa auta, pelasta.
Jokaisena päivänä ja joka hetki saamme kääntyä Jumalan puoleen juuri
sellaisina kuin olemme. Jumala kuulee
jokaisen rukouksen, sanattoman huokauksenkin. Saamme kaikessa turvautua rakastavaan Jumalaan. ”Älkää olko
mistään huolissanne, vaan saattakaa
aina se, mitä tarvitsette rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin
Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne
ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:6-7)
Yhä uudelleen voimme turvata Jumalan sanaan. Se antaa meille rauhan
ja ilon. Saammekin turvallisin mielin
kääntyä Jumalan puoleen Psalmin
91:2 sanoin: ”Sinä Herra olet linnani ja
turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä
turvaan.”
Camilla Sundell
pastori
Matt. 25: 31-46
Matt. 21: 1-9
Joh. 8: 31-36, Matt. 20: 25-28
Luuk. 21: 25-33
Matt. 11: 2-10
apahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa,toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.
Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa,kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään
Franciscus Assisilaisen rukous
TUOMIOSUNNUNTAINA 25.11.
Messu
Nurmijärven kirkossa klo 10
- Hannu K. Saloranta ja Markus Asunta
- kanttorina Jaakko Rättyä
Kirkkokahvien yhteydessä Nurmijärven
seurakuntakeskuksen remontin
valmistumista juhlistava rukoushetki.
Klaukkalan kirkossa klo 12
- Leena Sipola ja Johannes Haapalainen
- kanttorina Satu Ranta
- Aleksis-kuoro, joht. Victoria Meerson
Kirkkokahvit.
Hiljaisuuden messu
Rajamäen kirkossa klo 18,
HUOM! ei messua klo 10
- Jouni Vasikainen
- Rajamäen kirkon kuoro,
joht. ja kantt. Julia Hyyrynen
- Hanna Akkanen, huilu
Iltatee/kahvi
De vackraste
julsångerna
Perhemessu
ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12.
Lipunnosto klo 9
Nurmijärven kirkossa klo 10
- Anna-Kaisa Tenhunen ja Markus Asunta
- avustajina lastenohjaajia ja lapsia
- kirkkokahvit seurakuntakeskuksessa
Kirkkokahvilla esiintyy taikuri Emil Anton.
Klaukkalan kirkossa klo 12
- Anni Pesonen, Johannes Haapalainen
- kanttorina Jenni-Kristiina Liiri
- avustamassa isoskoulutettavia ja
nuorten lauluryhmä
- kirkkokahvit seurakuntasalissa
Perhekirkko
Rajamäen kirkossa klo 16
- pastori Jouni Vasikainen
- Laulavat rastaat, johtaa kanttori Julia Hyyrynen
- Kaakaopyhäkoululaisten lauluryhmä
Lyhtykulkue lähtee uimahallin pihalta klo 15.30,
omat lyhdyt mukaan!
Messun jälkeen jouluvalojen sytytys kirkon
pihakuuseen ja glögitarjoilu.
Tervetuloa laulamaan Hoosiannaa!
Kauneimmat joululaulut
- i Klövskogs kyrka
fredagen
den 30.11. kl. 18.30
- Klemetskog
kyrkosångare
- leds av kantor
Mikko Peltokorpi
Välkommen –
Tervetuloa!
1. ADVENTTINA 2.12.
- Rajamäen kirkossa sunnuntaina 9.12. klo 15
- Klaukkalan kirkossa sunnuntaina 9.12. klo 15 ja 18
- Nurmijärven kirkossa sunnuntaina 16.12. klo 15 ja 18
- Raalan koululla perjantaina 28.12. klo 18
Lasten Kauneimmat joululaulut
- Nurmijärven
seurakuntakeskuksen
pihalla
- Rajamäessä
Rajakaaren pihalla
- Klaukkalassa
Klaukkalan kirkon pihalla
Kynttilät syttyvät klo 9.30
- sankarihaudoilla Nurmijärvellä ja
Rajamäessä Leijonien toimesta jo 25. kerran
Sanajumalanpalvelukset
- Nurmijärven kirkossa klo 10
- Rajamäen kirkossa klo 10
Perhejumalanpalvelus
- Klaukkalan kirkossa klo 9.30
- partiolaisia mukana messun toteutuksessa.
Kirkkokahvit ja partiolaisten myyjäiset.
Kirkkokahvien jälkeen partiolaisten
lupauksenantotilaisuus.
Kunnianosoitukset
jumalanpalvelusten päätyttyä
- Nurmijärven ja Rajamäen sankarihaudoille
- Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille
- Veteraanikivelle
- Vakaumuksensa puolesta kuolleiden
muistomerkeille Perttulassa ja Rajamäessä
- Klaukkalan kirkossa tiistaina 4.12. klo 18
- Rajamäen kirkossa perjantaina 14.12 klo 18.00
Kirkkokahvit
Nuorten Kauneimmat joululaulut
Päiväjuhla Nurmijärven kirkossa klo 12
- Rajamäen kirkossa to 13.12. klo 18
Tervetuloa laulamaan joulua !
Tilaisuuksissa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuran joulukeräykseen.
- jumalanpalvelusten päätyttyä
- juhlapuhe kansanedustaja ev Jarmo Myyrä
Partiolaisten soihtukulkue
- Ahjolasta sankarihaudoille klo 18
Kunniamerkit – Tervetuloa!
3
Adventin odotus:
joku ihmistä katsoo, kääntää pään
Eräs koskettavimmista tuntemistani adventtiajan arkirealismin kuvauksista on lähtöisin Juice Leskisen kynästä:
”Jouluruuhkassa ihminen sokkona ryntää, / kadulla adventtisohjoa kyntää, / joku ihmistä katsoo, kääntää pään /
kun ihminen rypee läävässään”.
Kiire tiivistyy helposti joulun alla
samaa tahtia kuin päivän valoisa aika vähenee. Eikä etenkään
eteläisillä leveysasteilla kunnollinen lumipeitekään ehdi tilannetta paikkaamaan.
Mitä me odotamme?
Adventti noin kirjaimellisesti
tarkoittaa saapumista, ja saapumisen odotusta. Mitä adventtiaikana oikein odotetaan? Niin,
sitä joulua. Tietty.
Noin konkreettisesti kyseessä on hetken hengähdystauko
siihen hulinaan, jota kyseisen
hengähdystauon olemassaolo
omalta osaltaan edesauttaa.
Ajatellaan asiaa sitten kristillisesti, pakanallisesti tai ihan
kliinisesti, kyseessä on valonjuhla. Aikaan, jolloin pimeys on
syvimmillään, juhlitaan valon
syntymää: Rooman valtakunnan aikana valonjuhlaa vietettiin
Voittamattoman Auringon kunniaksi, kristityt tulkitsivat automaattisesti Voittamattoman
Auringon tarkoittavan Jeesusta.
Joka tapauksessa kiistaton
luonnonlain tosiseikka on, että
talvipäivänseisauksesta alkaa
Jokaisena adventtina syttyy
yksi kynttilä lisää kertomaan
lähestyvästä valon juhlasta.
matka kohti kesää - päivä päivältä valo alkaa lisääntyä.
Mitä kirkko odottaa?
Kirkossa joulunalusviikoilla, uuden kirkkovuoden alkaessa, odotus koskee Herran saapumista.
Herran saapumista ihmisten
keskelle käsitellään oikeastaan
ainakin kahdesta näkökulmasta.
Raamatunkohdat ja rukoukset
12.12.12
Ykskaks naimisiin
Tero Konttinen
Nurmijärven seurakunta tarjoaa mahdollisuutta mutkattomaan
vihkimiseen viimeisenä tällaisena helposti muistettavana päivänä eli ke 12.12.12 kello 19 Nurmijärven kirkossa tapahtuvassa yhteisvihkimisessä. Tilaisuuden jälkeen seurakunta
tarjoaa hääpareille hääkakkukahvit seurakuntakeskuksessa.
Niille, jotka haluavat yksityisen vihkimisen, tarjotaan klo 20.00
alkaen vihkiaikoja 30 min välein aina keskiyöhön asti. Kotivihkimisetkään eivät ole pois suljettu asia.
Avioliiton esteiden tutkintaa varten vihkiparien tulee käydä
seurakuntatoimistossa Nurmijärven kirkonkylässä (Kirstaantie 5)
vähintään viikkoa ennen vihkipäivää eli viimeistään tiistaina 4.12.
Samalla ilmoittaudutaan yhteisvihkimistilaisuuteen tai varataan
yksityinen vihkiaika.
ovat suorastaan tulvillaan vanhatestamentillisia profetioita ja kuvia Israelin kansan odottamasta
Messiaasta. Näin yhdytään siihen jo Uuden Testamentin kirjoituksissa esiintyvään tulkintaan,
että Jeesus on juutalaisten odottama Messias.
Näitä kielikuvia on käytetty
kristillisessä adventtiperinteessä
jopa ylitsevuotavasti. Meillä sivuun jääneissä joulunalusviikon
iltarukouksissa eli vespereissä
on käytetty Marian kiitosvirren
kehyslauseita, joissa Kristusta
rukoillaan Vanhasta testamentista nousevin ennuskuvin: Viisautena, Herrana, Aamunkoittona,
Iisain juurivesana, Daavidin avaimena ja valtikkana, Aamunkoittona, Kansojen kuninkaana ja
Immanuelina. Laulu ”Oi saavu jo
Immanuel” on kirjoitettu näiden
”Oi-antifonien” pohjalta.
Adventin lopun vesperit voi
kuunnella 17.12. alkaen seurakuntamme Facebook-sivulla
osoitteessa www.facebook.com/
nurmijarvenseurakunta. Myös
kolmannen adventtisunnuntain
messussa Nurmijärven kirkossa
tullaan käyttämään osia tästä aineistosta.
Katse kiinnittyy kirkossa myös
samaan suuntaan kuin kirkkovuoden lopussa – Jeesuksen
saapumiseen ihmisten keskelle
kuninkaana. Siitä puhuu sekä
adventin alun ratsastus Jerusalemiin että kuvat aikojen lopusta,
Nurmijärven kirkon alttaritaulun yläpuolella on idästä nousevaa
aurinkoa kuvaava teos.
jolloin Kristus näyttäytyy kaikkeuden kuninkaana.
Hetkinen, mehän odotamme samaa asiaa
Juicen ah niin hartaassa jouluviisussa ”Sika” ”joku ihmistä
katsoo, kääntää pään”. Ehkä alkuperäinen ajatus on ollut, että
pää käännetään poispäin – inhoten. Mutta jospa kyse olisikin
siitä, että Joku kääntää kasvonsa
ihmisen puoleen: Ylistetty olkoon
Herra, Israelin Jumala! Armossaan Hän on katsonut kansansa
puoleen ja valmistanut sille lunastuksen.
Arkinen valon ja levon odotus,
Israelin kansan Messiasodotus ja
kristillisen kirkon odotus Herran
paluusta saavat kaikki täyttymyksen samassa persoonassa.
Jumala ei ole jättänyt ihmistä
lääväänsä rypemään, vaan on
kääntänyt Jeesuksessa kasvonsa meidän puoleemme. Kerran
Hän pysäyttää kaikki loputtomat
pimeyden ja valon kiertokulut ja
näyttää todellisen kuninkuutensa.
Adventtisohjoa kyntäessä ja
valon vähetessä ympäriltä tällainen ajatus on lohdullinen ja
laittaa asioita sopivalla tavalla
tärkeysjärjestykseen.
Markus Asunta
seurakuntapastori
KONSERTTIKALENTERI
NURMIJÄRVEN KIRKOSSA, Kirstaantie 5-7, Nurmijärvi
pe 30.11. klo 19
Jari SillanpäÄ ja AiA-kuoro
liput 40€ (lippu.fi), osa tuotosta seurakunnan diakoniatyölle.
Järj. Lions Club
la 1.12. klo 18
Lyhtykonsertti
Tuire Grönthalin lauluoppilaat, Nurmijärven opisto
ti 11.12. klo 19
”Enkeleitä näin” -konsertti
Heidi Idman, Johanna Kivelä, Noora Maijala,
Marja-Liisa Nuotio ja Päivi Rintamaa
la 15.12. klo 21
”Soi kirkkaasti joulun sävel”
Jouko Harjanne, trumpetti, Casper Lidsle, lyömäsoittimet ja
Satu Ranta, urut
to 20.12. klo19
“In darkness let me dwell” -barokkimusiikkia
J. Dowlandin lauluja: Tuuli Lindeberg, sopraano, Pentti
Hilden, renessanssiluuttu ja mandora, Pauliina Fred,
nokkahuilu ja traverso, Markus Pelli, barokkisello
la 22.12. klo 20
Amadeus- kuoro, johtaa Keimo Joensuu
RAJAMÄEN KIRKOSSA, Patruunantie 7, Rajamäki
to 29.11. klo 19
Hyvinkään Kide-kuoro, johtaa Pertti Utriainen
ti 11.12.
Virsilauluilta
su 16.12. klo 19
Kamarikuoro Cantica ja Bach-kuoro,
johtajina Arja Virtanen-Haapasalmi ja Kati Pirttimaa
la 22.12. klo 18
Amadeus-kuoro, johtaa Keimo Joensuu
KLAUKKALAN KIRKOSSA,
Ylitilantie 6, Klaukkala
la 24.11. klo 18
Urkukonsertti, Joni Poutanen
su 2.12. klo 18
Lyhtykonsertti
Tuire Grönthalin lauluoppilaat,
Nurmijärven opisto
ma 3.12. klo 19
Petri Laaksosen joulukonsertti
ohjelma 15€
to 6.12. klo 15
Itsenäisyyspäivän konsertti
Klaukkalan kirkon kuoro, johtaa
Jenni-Kristiina Liiri, Satu Ranta, urut
ohjelma 5€, tuotto Mõisakülan
ystävyysseurakunnalle.
pe 7.12. klo 19
Heikkilä / Rauhala: Jouluoratorio
Mieskuoro Weljet,
johtaa Jussi Linnanmäki
ma10.12. klo 19
Naiskuoro Mystica,
joht. Victoria Meerson,
Nurmijärven opisto
la 15.12. klo 19
Lauluyhtye Kivi
ma 17.12. klo 19
Rajamäen Mieslaulajat ja
Nurmijärven Puhallinorkesteri,
johtaa Mikko Niinikoski
la 22.12. klo 22
Amadeus- kuoro,
johtaa Keimo Joensuu
4
Hymy, kahvi ja suomalaismies
Heidi Rouquier
Lumisena perjantaiaamuna Klaukkalassa kokoontuu kansainvälinen kahvittelijajoukko. Seurakunnan International Café kerää Nurmijärven maahanmuuttajia yhteen.
International Café on maahanmuuttajien vapaamuotoinen kerho, joka kokoontuu kerran kuussa
Klaukkalan Café Hugossa. Julkinen kahvila on hyvä paikka tavata,
sillä mukana on moniin kirkkoihin
ja joskus eri uskontoihinkin kuuluvaa väkeä. Seurakunnan puolelta
mukana on aina perhetyöntekijä
Virve Karvonen, tänään myös
diakoni Jonna Ruotsala.
Työtä ja uusperheen pyöritystä
Virolainen Marje asettui Nurmijärvelle suomalaisen miehen takia.
Ero tuli melko pian, mutta Marje
jäi tänne pienen Emmi-tyttären
vuoksi. Nyt Marje on ehtinyt olla
uudessa liitossa jo kymmenen
vuotta. Tänään hänellä on mukana kaikki lapsensa, Emmi, Eetu ja
Eini-vauva.
Venäläinen Elena on sairaanhoitaja. Hänellä on täällä vakituinen virka, mutta vuosi sitten
oikeasta kädestä katkesi jänne.
Sairausloma venyy, ja aktiivisen
Elenan on vaikea istua kotona
tekemättä mitään. Hän on ollut
työhullu, jonka pitää pestä ikkunatkin kerran viikossa. Nyt pihan
hoitamisen ja lumityöt saa unohtaa. Avuttomuus itkettää, mutta
lenkillä käyminen ja ihana mies
auttavat jaksamaan.
Elenankin mies on suomalainen. Heilläkin on uusperhe, sillä
Elenan miehellä on edellisestä liitosta lapsia. Elenan omat lapset
ovat jo aikuisia ja asuvat Venäjällä.
Suomen kieli ja tukiverkko auttavat
15-vuotias Emmi kokee olevansa
sekä suomalainen että virolainen.
Hän puhuu viroa ja käy pari kertaa vuodessa Virossa äidin sukulaisissa.
Suomalaiset ja virolaiset ovat
hänen mielestään samanlaisia,
mutta elämänmeno Viron puolen
suvussa on kuitenkin erilaista. Äidin vanhemmat ja neljä sisarusta
perheineen asuvat kaikki lähekkäin ja ovat aina yhdessä. Ei ihme,
että Marje-äiti sanoo kaipaavansa
täällä tukiverkkoa, isovenhempia
ja lapsenvahteja.
Elenan tukiverkkoa ovat venäläinen käly, erinomaiset naapurit
ja maailman ihanin mies. Kotiihmisyys auttaa sopeutumisessa,
verhojen laittaminen ja sellainen.
Elenan uusperheessa on yksi
ongelma, ruoka. Joskus Elena
tekee kaikille eri ruuat, sillä sellaiset herkut kuin kylmä keitto ja
hapankaali eivät suomalaisperheelle maistu. Lapset tykkäävät
makaronilaatikosta ja lihapullista.
Etiopialainen Zebider ihmettelee Marjen ja Elenan upeaa
suomea. Elena kertoo käyneensä viisi kielikurssia. Alussa kieltä
opettivat myös Jari Sillanpää ja
Elenan tavaroihin kiinnittämät laput, joihin hän kirjoitti esineiden
nimet suomeksi.
Anni Pesonen
Marje on hoitovapaalla kuopuksensa Einin kanssa.
Medialähetys
Sanansaattajien piiri
Päivi Leinon kodissa, Toreenintie 9 as 2
tiistaina 11.12. klo 18
Kylväjän piiri
Nurmijärven seurakuntakeskuksessa
tiistaina 4.12. klo 18
Mielenterveyskuntoutujien omaisryhmän
Pikkujoulut
Suolahuoneella, Pratikankuja 2, Nurmijärvi
tiistaina 11.12. klo 17.30
- ilmoittautuminen pe 30.11. mennessä:
diakoni Hanna Alava, 040 760 2607 tai [email protected]
International Caféssa on välillä melkoinen hulina, sillä joukkoon kuuluu paljon pienten lasten äitejä.
Hymy valaisee kaamoksenkin
Zebiderkin on tullut tänne suomalaismiehen mukana, vasta pari
kuukautta sitten. Hänellä ei ole
ammattia tai koulutusta. Hän on
käynyt koulua peruskoulun verran, vaikka veljet onkin koulutettu
yliopistossa. Zebider sai ainoan
lapsensa jo teini-ikäisenä ja jäi
sen jälkeen asumaan lapsuudenkotiinsa. Nyt aikuinen tytär asuu
Amerikassa, ja kaunis 38-vuotias
Zebider on jo isoäiti.
Zebider puhuu ylpeänä kotimaastaan. Vuoret, lukuisat kirkot,
aurinko, elämänilo ja perhekeskeisyys siellä ovat ihania. Yhä
usemmat lapset pääsevät kouluun maallakin.
Pimeys ei Zebideriä Suomessa
haittaa, mutta tuntuu oudolta, että
ihmiset hymyilevät niin vähän. He
vaikuttavat jotenkin sulkeutuneilta.
Puheliaan ja naurusta hihkuvan
Jonna-diakonin seura lämmittää
Zebideriä aivan silminnähtävästi.
Samoin kahvi ja hymyilevä seura.
Anni Pesonen
seurakuntapastori
Anni Pesonen
Elenaa ja Emmiä yhdistää puolisuomalainen uusperhe.
International Café
meets at Café Hugo in Klaukkala
at 10 a.m. on the last Friday every month.
For more information,
call Virve Karvonen, 050 360 8893.
Mietitkö eroa tai onko suhteessasi kova karikko?
Yleensä ei kannata erota hätiköidysti.
Vertaisryhmässä voit pohtia rauhassa tilannetta ohjaajien avulla.
Solmuja parisuhteessa -kurssi
Pienryhmään otetaan haastattelun jälkeen 4 paria.
Ryhmä kokoontuu 8 arki-iltana Nurmijärven kirkonkylän
Isossa pappilassa keskiviikkoisin
klo 18–21 alkaen 30.1.2013.
Muut illat 6.2., 13.2., 27.2., 13.3.,
20.3., 10.4. ja 24.4.
Kurssi maksaa 20 euroa parilta.
Ohjaajina Virve Karvonen ja Sanna Puhakka
Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
Virve Karvonen 050 360 8893 tai
[email protected]
www.katajary.fi
Healing
Rooms
-rukousklinikka
Isossa Pappilassa,
Pappilantie 1, Nurmijärvi
maanantaisin klo 18.30–20.30
3.12. ja 17.12.
- rukouspalvelua mm. parantumisen puolesta,
puolestasi rukoilee 2-3 henkilöä,
ajanvarausta ei tarvita
s-posti: [email protected]
www.healingrooms.fi
Tervetuloa rukoiltavaksi!
5
Perheleiripäivä
viittomakielisille
Espoon hiippakunnan viittomakielisiä perheitä kokoontui
ensimmäiseen yhteiseen perheleiripäivään Sääksin leiri - ja
kurssikeskukseen lokakuussa.
Leiripäivään osallistui kahdeksan
perhettä. He saapuivat Espoosta, Vihdistä, Nummelasta, Helsingistä ja Nurmijärveltä. Lapsia
päivässä vilisti toistakymmentä,
nuorimman ollessa muutaman
kuukauden ikäinen.
Leiripäivää olivat suunnittelemassa ja toteuttamassa kuurojen
papit Elina Jokipaltio ja Maria
Lindberg, Espoon kuurojen diakoni Helena Rakemaa, Nurmijärven diakoni Tuula Moström ja
opiskelija Annika Topio.
Välimatkat esteenä
kokoontumisille
Kuurojen pappi Elina Jokipaltio kohtaa työssään paljon viittomakielisiä perheitä erityisesti
kirkollisten toimitusten kautta ja
siltä pohjalta hänelle syntyi ajatus perheleirin järjestämisestä nimenomaan Espoon hiippakunnan
alueella.
- Viittomakielisiä perheitä, joissa on kuurot vanhemmat tai kuuro-kuuleva vanhemmat ja useimmiten kuulevat lapset, asuu eri
puolilla Espoon hiippakuntaa.
- Osa Espoossa asuvista perheistä on tai on ollut aikaisemmin
mukana Espoon seurakuntien
ylläpitämässä pikkulasten perheille tarkoitetussa viittomakielisten perhekerhossa. Sitä ohjaa
Espoon kuurojen diakoni Helena
Rakemaa.
Muualta hiippakunnan alueelta
voi kuitenkin olla vaikea päästä
perhekerhoon, jos lasten kanssa
kotona olevalla äidillä ei ole omaa
autoa käytössä.
cebookissa, mutta silti tarvitaan
myös oikeaa kasvokkain kohtaamista ja yhdessä oloa, kertoo Elina Jokipaltio.
Mukavaa yhdessäoloa, kasvokkain kohtaamista, vertaistukea ja
yhdessä tekemistä päivässä lähdettiin hakemaankin. Myös sää
suosi, joten perheet viettivät suuren osan päivästä ulkoilemalla.
Lähimaastoon oli koottu rastirata
erilaisine tehtävineen ja temppuineen. Perheet saivat yhdessä selvittää radan eri vaiheet ja annetut
tehtävät.
Saunominen kuului myös ohjelmaan ja rohkeimmat kävivät myös
uimassa. Lapsiperheet arvostavat
sitä, että pääsee hetkeksi arkirutiineista ja voi mennä valmiiseen
ruokapöytään ja nauttia ateriayhteydestä.
Leiriläiset olivat
tyytyväisiä
Yksi päivään osallistuva perhe oli
Kuittisen perhe Klaukkalasta.
Mia kertoi, että heistä päivä meni
Kuurojen pappi Maria Lindberg ja kuurojen diakoni Helena Rakemaa antavat ohjeita rastiradan kiertämiseen.
mukavasti ja nopeasti rennossa
porukassa, lapset oli otettu hyvin
huomioon ja ruoka oli hyvää. Mia
ja Mikko kaipailivat päivään viittomakielentaitoista miesvetäjää
sekä viittomakielistä raamattuopetusta.
Päivä oli heidän mielestään
oikein onnistunut ja muutkin
vanhemmat kiittelivät mahdollisuudesta tavata toisia viittovia
perheitä omalla äidinkielellään.
Leiripäivä päättyi iltahartauteen
ja lipunlaskuun. Uni kaihersi jo
pienimpien leiriläisten silmiä yhteisen touhuamisen jälkeen. Moni
sanoi jäävänsä odottelemaan
kutsua uuteen perheiden leiripäivään.
Hyvät kokemukset
innostavat jatkoon
Myönteisen kokemuksen jälkeen
Kohtaamisia kasvokkain
ja omalla kielellä
Kuuroille vanhemmille vertaistuki
on korvaamaton. Arjen jakaminen
omalla äidinkielellä tukee vanhempien jaksamista. Kotipaikkakunnan leikkipuistossa ei välttämättä ole helppoa kommunikoida
kuulevien vanhempien kanssa.
- Kuurot vanhemmat keskustelevat iloistaan ja huolistaan toistensa kanssa tänä päivänä paljon
sosiaalisessa mediassa kuten fa-
Mia, Vilma ja Mikko Kuittinen Klaukkalasta heittivät vuorollaan kettinginpätkää ”sianpäähän”.
Tule mukaan
Kotirumba rullaamaan –
ruokakurssille
Yhdessä opitaan valmistamaan edullista,
helppoa ja terveellistä kotiruokaa.
Lapsiperheille suunnattu kurssi on Marttaliiton hanke, jota
rahoittaa Yhteisvastuukeräys 2010, joten se on kurssilaisille
ilmainen. Perttula-Uotilan Martat järjestävät lastenhoidon.
Kotiin viemisiksi saa Marttojen Penninvenyttäjän keittokirjan ja kurssin lopussa ruokakassin.
Uudenmaan Marttojen kotitalousneuvoja Hanna Pikkarainen vastaa kurssin sisällöstä
Kurssi kokoontuu Nurmijärven Omppulinnassa, Rajamäentie 9 B,
torstaisin 7.3., 14.3., 21.3., 28.3.2013 klo 10–14.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot tammikuun loppuun mennessä:
- diakoninen perhetyöntekijä Tarja Kolari, 050 430 8420 tai [email protected]
- kunnan perhetyöntekijä Anne Naumanen, 040 317 4093 tai [email protected]
uutta leiripäivää on helppo suunnitella.
- Uskon, että leiripäivä toteutetaan uudelleen, toteaa diakoni
Tuula Moström päivän päätteeksi.
Kuurojen pappi Elina Jokipaltio
oli myös tyytyväinen onnistuneeseen päivään.
- Iloitsen, että meillä kirkon kuurojentyössä on joskus mahdollista
järjestää viittomakielisille perheille
kokoontumispaikka edes yhdeksi
päiväksi.
- Iso kiitos Nurmijärven seurakunnalle siitä, että saimme diakoni Tuula Moströmin työntekijäksi
perheleiripäivään ja saimme viettää sen Sääksin maisemissa. Tällainen päivä on yksi mielekkäimmistä työtehtävistä kuurojenpapin
työssä. Pappina saa olla monessa
roolissa työskentelyn vetäjästä
lastenhoitajaan.
- Leiripäivä oli oikein antoisa ja
opettavainen. Oli mukava tavata
kuuroja perheitä laajemmalti ja
viettää päivä upeassa porukassa. Keskustelu viittomakielellä vie
paljon enemmän aikaa, kuin puhutulla kielellä keskustelu. Joten
paljon jäi myös sanomatta. Pienten käsien halaukset lämmittivät
minua vielä kotimatkallakin, toteaa Tuula lopuksi.
Teksti: Tuula Moström ja
Tero Konttinen
Kuvat: Tero Konttinen
Käsityö- ja askarteluillat
Klaukkalan kirkon tiloissa (käynti pääovesta)
keskiviikkoisin klo 18–20
21.11., 28.11., 5.12. ja 12.12.
- käsityöideoiden jakamista ja tekemistä omin ja jaetuin tarvikkein
- lisät. Ritva Härkönen, 050 538 9739
Israelin matka 10.–17.2.2013
Kohteena Jerusalem ja Tiberias
Seurakunnasta mukana pastori Jarmo Hella
Vastuullinen matkanjärjestäjä Toiviomatkat Oy
Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
matkanjohtaja Irene Hämäläinen, 040 768 0090
6
Seurakunta on nimennyt lapsiasiahenkilön
Nurmijärven seurakunta on
nimennyt lapsiasiahenkilöksi
Pia Jaakkolan. Hän on itse
viiden pienen lapsen äiti ja
kirkkovaltuutettu.
Nimeämisen taustalla on Poikien
ja Tyttöjen Keskuksen koordinoima Näyn ja kuulun -hanke, jonka
tarkoitus on parantaa lasten ja
nuorten asemaa kirkossa. Sen
johdosta jo lähes 150 seurakuntaa on nimennyt oman lapsiasiahenkilön ja lähtenyt toteuttamaan
toiminnassaan lapsivaikutusten
arviointia. Lapsiasiahenkilöt ovat
seurakuntien työntekijöitä ja luottamushenkilöitä.
Lapsiasiahenkilö on hyvä juttu
Lapsiasiahenkilön tehtävänä on
toimia silminä ja korvina lasten
toiveille ja tarpeille, jotta he kokisivat tulevansa nähdyiksi ja
kuulluiksi. Lapsiasiahenkilö pyrkii
myös varmistamaan, että lasten
ja nuorten näkemykset otettaisiin
huomioon päätöksenteossa jo
valmisteluvaiheessa.
Tavoitteena on vahvistaa lasten, nuorten ja perheiden osallisuutta kirkossa. Osallistuminen
on vuorovaikutusta, ei erillisiä
hankkeita vaan jatkuvaa toimintaa. Lapsiasiahenkilö on helposti
lähestyttävä linkki seurakuntalaisten, työntekijöiden ja luottamushenkilöiden välillä.
Piirros Pia
Lapsiasiahenkilö toimii silminä ja korvina lasten toiveille ja tarpeille, jotta he kokisivat tulevansa
nähdyiksi ja kuulluiksi.
Ensimmäiset kuukaudet ovat
kuluneet lähinnä uuden tehtävänkuvan
hahmottamisessa.
Lokakuun lopulla olleessa valtakunnallisessa
Lapsiasiahenkilöiden tapaamisessa kävi ilmi,
että useimmissa seurakunnissa
lapsiasiahenkilöt vasta hakevat
paikkaansa. Määrä on kuitenkin
vuodessa
kolminkertaistunut.
Tahtotila rakentaa lapsiystävällistä kirkkoa on vahva.
Kuunteleeko seurakunta lasta?
Lapsiasiahenkilö Pia Jaakkola odottaa yhteydenottosi.
YK:n lasten oikeuksien määritelmän mukaan alle 18-vuotias on
lapsi. Tältä ryhmältä ei koskaan ole
yhtään edustajaa läsnä missään
päätöksiä tekevässä kokouksessa.
Lapsella on oikeus kertoa mielipiteensä ja aikuisella on velvollisuus
ottaa se huomioon.
Lapset ja nuoret ovat Nurmijärven seurakunnalle tärkeitä. Se
näkyy jo siinä, että yli puolet toimintamenoista on ohjattu heidän
parissaan tehtävään työhön.
Mutta kokeeko lapsi ja nuori
samoin? Onko hän tasa-arvoinen
seurakunnan jäsen jonka mielipiteellä on arvoa? Kokevatko he
itsensä osalliseksi vai pelkästään
passiiviseksi kohteeksi?
On aika tarkastella kaikkea toimintaa tästä näkökulmasta. Vastuu
päätöksestä on aikuisella, mutta
useimmiten lapsen etu on meidän
kaikkien etu. Lapsissa on tulevaisuus, mutta tulevaisuus on kaukana. Lapset ja nuoret ovat täällä
nyt ja heitä kannattaa kuunnella.
Lapset ovat kirkon toiminnan keskiössä. Vai onko se vain meidän
aikuisten mielikuva asiasta?
Tärkeä vieras tulossa
Lapsille ja perhepäivähoitajille
Itsenäisyyspäivän
kirkkohetki
Rajamäen kirkossa
tiistaina 4.12.
- lasten ja hoitajien kulkue lähtee Rajamäen
linja-autoasemalta klo 9 kohti kirkkoa
Kirkkohetken jälkeen mehut ja kahvit.
Lisätietoja Katja Sulasalmi, 050 320 7420.
Kun odotamme meille tärkeää vierasta, valmistaudumme siivoamalla, leipomalla ja touhuamalla.
Myös adventti on odotuksen ja valmistautumisen aikaa. Odotamme joulua kuin tärkeää vierasta, odotamme Jeesuksen syntymää.
Lapsille tämä odottamisen aika voi olla pitkä, mutta
sitä helpottaa erilaiset joulukalenterit. Voi sitä riemua,
kun pienet sormet pääsevät avaamaan sen ensimmäisen luukun ja katsomaan mitä sieltä löytyy.
Kalentereitakaan ei tarvitse aina ostaa kaupasta.
Mikä olisi mukavampaa valmistautumista kuin tehdä
lapsen kanssa yhdessä oma joulukalenteri.
Rajamäen päiväkerhossa meillä on oma itsetehty
kalenteri. Punainen pussukka, mistä löytyy vino pino
vanhoja joulukortteja. Korttien takana taas on erilaisia
joulurunoja, loruja, lauluja ja virsiä.
Pussukasta kukin vuorollaan ottaa kortin ja yhdessä
sitten laulellaan tai lorutellaan. Ja eihän sitä tiedä, jos
joku kerta sieltä löytyisi kaikille jotain muutakin...
Mukavaa Jeesuksen syntymän odottamisen aikaa!
Kuva ja teksti.
Katja Sulasalmi ja Kai Palin
lastenohjaajat
Tehdään se
yhdessä
Vuorovaikutusta halutaan nyt entisestään kehittää. Siksi Nurmijärven seurakuntaan on nimetty
lapsiasiahenkilö.
Koetko sinä alle 18-vuotias olevasi tasa-arvoinen kirkon jäsen,
jonka mielipiteitä kuunnellaan ja
otetaan huomioon? Haluaisitko osallistua toimintaan tai sen
suunnitteluun? Missä on kynnys
ja kuinka se poistetaan? Onko
sinulla ideoita, toiveita tai ehdotuksia, joita toivoisit seurakuntasi
kuuntelevan?
Tässä kaikessa voit ottaa yhteyttä lapsiasiahenkilöön:
[email protected]
Pia Jaakkola
7
”Mahtava porukka ja ryhmähenki”
Lokakuun hämärissä vietimme Kouvolan Puhjonrannassa
viikonloppua
Nuorten Ronttileirillä yhdessä kuuden muun seurakuntaporukan kanssa.
Paikka oli uusi ja outo, mutta ensimmäisen ja odotetun
ohjelman, ruokailun, jälkeen
tunnelma vapautui ja tutustuminen uusiin ihmisiin tapahtui
kuin itsekseen. Illan päätteeksi
hiljennyimme yhdessä ennen
ensimmäistä leiriyötä.
Uskoa, epäuskoa ja
taikatemppuja
Seuraavan päivän aikana lähestyimme uskoa, epäuskoa
ja kaikkea niihin liittyvää. Seurasimme neljän eri tavoin uskovan nuoren elämää, askartelimme taidetta ja sukelsimme
Raamatun maailmaan. Iltaohjelman valmistelu otti oman aikansa, tietenkään unohtamatta
yhteisiä ruokailuhetkiä.
Illan hämärtyessä leirille ilmestyi vierailija, taikuri Mikko
Vuolle. Hänen esitystään seurasimme hämmästyneinä. Lisäksi pääsimme opettelemaan
taikatemppuja ja saimme nauttia hänen soitostaan.
Myöhemmin oli saunakokemuksen vuoro. Kymmenkunta
rohkelikkoa uskaltautui käymään jopa järvessä.
Saunan jälkeen oli ilmeisesti
illan kohokohta – nuorten itse
valmistama iltaohjelma, jossa
naurulihakset olivat todella koetuksella. Ilta päättyi Tuusulan
nuorten pitämään iltahartauteen.
”Taikuri piristi ja laitto meiät kaikki nauramaan ja ihmettelemään...”
Pallot ilmestyivät vapaaehtois-Taijan käteen
”...ja kun se opetti niitä temppuja, oli
ihan sikasiistiä”
”Iltahartaus kosketti ainakin mua kun se
oli nuorten itse tekemä”
”Harmitti kun ei päässyt näyttelemään
sketsiä”
Jatkoa on jo tiedossa
Koitti viimeinen aamu ja oli
aika valmistautua kotimatkalle. Hyvästellessämme uudet
tuttavuudet emme olleet kovin
murheissamme, sillä tiesimme, että jatkoa on tulossa. Tapaamme nimittäin maaliskuun
alussa (la 6.4.) Mäntsälässä
uusille isosille järjestettävässä
isospäivässä, jonne on tulossa
nuoria seitsemästä seurakunnasta.
Leiriltä jäi paljon muistoja,
jotka tallentuivat myös kuvina ja kommentteina. Nuoren
ajatusta lainaten: ”Ensi vuotta
innolla odottaen ja että näkis
taas tuttuja.
Kiitos leiristä <3 <3 <3”
” Uudet ihmiset,
kivat ihmiset,
paljon erilaisia
ihmisiä”
”Raamis oli erilainen kuin mihin
olin tottunut,
muutenkin hauskaa ja mielenkiintoista ohjelmaa”
Teksti ja kuvat:
Iiris Savolainen
Elektronista pop-rockia
”Iltaohjelma oli ihan mahtava koska se
oli meiän tekemä”
Nuorten Kauneimmat joululaulut
ja syyskauden päätös
Rajamäen kirkossa to 13.12. klo 18
- Yhteislaulua, ohjelmaa, tarjoilua
Nurmijärven seurakuntakeskuksessa lauantaina 1.12. klo 17
Vapaa pääsy.
Maksuton kuljetus:
Bussi 1. Klaukkalan kirkolta klo 17.30
Bussi 2. Nurmijärven seurakuntakeskukselta klo 17.40
Paluulähtö Rajamäen kirkolta klo 20.00.
Tervetuloa
8
Kysyimme
Teksti ja kuvat:
Ritva Hirvonen
Tapani ja Elisa
Myyrinmaa:
- Tytär tulee laittamaan
meille luonnonvärisiä
valoja.
- Adventista alkaa
joulunaika.
1. Aiotko laittaa pihalle tai parvekkeelle valoja?
Minkälaisia?
2. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ’adventti’?
Eila Jokinen:
- Meillä on tapana laittaa parvekkeelle
lastenlasten ja omaksi iloksi lämpimän
värisiä valoja. Tuikkukipossa ja lyhdyssä on oikeita kynttilöitä.
- Adventista tulee joulun odotus ja sen
sanoma mieleen. Kirkossa käyn laulamassa Kauneimpia joululauluja.
Ira Valve:
- Joo, laitamme ulos kuuseen keltaisia, luonnonvärisiä valoja.
- Neljä adventtikynttilää,
jotka sytytetään yksi
kerrallaan.
Sinikka Vainio:
- Parvekkeellani on tolppa, jonka
ympärille laitan valkoisia led-valoja.
Lisäksi lyhdyssä palaa oikea kynttilä.
- Adventista alan odottamaan joulua.
Kirkossa lauletaan Hoosiannaa.
Laura Jokela:
- Vaalean sinisiä valoja
laitamme pihalle ja kuuseen erivärisiä lamppuja.
- Adventinajasta tulee
mieleen kynttilät ja tietenkin Jeesuksen syntymä.
SEURAKUNNAN KASVO
Diakoniatyö on rinnalla kulkemista
arjessa ja juhlassa
Tero Konttinen
Diakonissa Anna Handroo
toimii Klaukkalan kirkkopiirissä viransijaisena ensi
syksyyn saakka.
Parhaana puolena Anna kokee
työssään omien sanojensa mukaan tietenkin ihmiset.
- Saan kohdata erilaisia ihmisiä, kuulla heidän tarinoitaan,
pohtia yhdessä elämää ja sen
tarkoitusta. Ihmetellä, miten elämä voi kulkea monenlaisia teitä.
Diakoniatyö on hyvin monipuolista, kuljetaan juhlasta
hyvinkin arkisiin ja raskaisiin tilanteisiin, joissa sanoja tai vastauksia ei aina löydy.
- Tärkeää kirkon työssä on
muistaa aina olla Jumalan kasvojen edessä ja etsiä apua häneltä, sanoo Anna.
Kuulolla oloa
ja kohtaamisia
- Palvelutehtäviä on monenlaisia, kuten vaikka lääkkeiden hakeminen apteekista, jos asiakas
ei itse pysty yllättävässä tilanteessa niitä noutamaan. Tarpeen
vaatiessa, tiedon etsiminen yhdessä esim. velkajärjestelyyn
hakeutumisesta tai asumistuen
hakemisesta.
Joskus vaikeuksissa oleva ihminen sokeutuu omalle tilanteelleen niin, ettei näe edessä olevia
mahdollisuuksia. Asioiden ja ta-
pahtumien läpikäyminen auttaa
näkemään ratkaisuja ja vaihtoehtoja.
- Vastaanottotyössä aktiivinen kuuntelu onkin tärkeää. Se
vie monia asioita eteenpäin ja
auttaa ihmistä saamaan otteen
elämästään sekä uskomaan itseensä.
- Elämänkohtaloille, sairastumiselle tai työttömyydelle ei
voi mitään. Voin kuitenkin auttaa ihmistä kestämään vaike-
aa tilannetta jakamalla hänen
taakkaansa. Pyrin kutsumaan ja
rohkaisemaan häntä myös seurakunnan yhteyteen, etsimään
itselle sopivan tavan osallistua
ja löytää hengellistä ravintoa,
kertoo Anna.
Anna kokee tärkeäksi sen,
millaisilla kasvoilla ihmiset kohtaavat toinen toisensa, millainen
viesti kohtaamisessa välittyy.
”Tahtoisin antaa seurakunnalle laupiaat ja armahtavat kasvot,
Kristuksen kasvot, jotka loistavat pimeässä ja kutsuvat särkyneitä luokseen. Lohduttavat
kasvot, jotka katsovat lempeästi
surevaa ja iloiset kasvot, jotka
iloitsevat yhdessä iloitsevien
kanssa.”
Seurakuntayhteys
on voimavara
Oman paikallisseurakunnan jäsenyys on Annalle tärkeä.
- Jäsenyys on osallisuutta
maailmanlaajuisesta Kristuksen
kirkosta, joka kulkee kohti iankaikkista päämäärää. Seurakunnan kautta olen osallinen sanan
ja sakramenttien lahjasta.
- Elämäni aikana olen saanut
opetuslasten tavoin kokea, että
”minulle ei ole muuta turvapaikkaa, kuin sinun sanomaton laupeutesi” ja toisaalta, – ”Herra kenen luokse voisin mennä, sinulla
on ikuisen elämän sanat”.
- On mukava olla osa, ja taloudellisestikin kannattaa maailmanlaajuista kirkkoa, joka tekee
paljon työtä juuri kaikkein heikoimmassa asemassa olevien
ihmisten hyväksi, esimerkiksi
Kirkon Ulkomaanavun tai Yhteisvastuukeräyksen kautta.
Voimanlähteenä työssä Annalla on ehdottomasti oma henkilökohtainen usko.
- Se, että saan elää evankeliumin ja armon osallisuudessa,
on edellytys työssä jaksamiselle.
Kun itsellä on usko huomiseen
ja toivo tulevasta, se auttaa kertomaan siitä toisillekin, todistaa
Anna.
- Tietenkin oma perhe, hyvät
ihmissuhteet, liikunta ja riittävä
lepo ovat voimaannuttavia asioita.
Birgit Tolvanen
9
Seurakuntarakenteen uudistaminen
sai kannatusta kirkolliskokouksessa
Kirkkohallitus esittää, että kaikki seurakunnat tulevaisuudessa kuuluisivat johonkin seurakuntayhtymään. Seurakuntayhtymämalli sai viime viikolla kokoontuneessa kirkolliskokouksessa laajan kannatuksen. Seurakunta olisi jatkossakin
kirkon perusyhteisö, jossa kirkon jäsenet toimivat ja kirkkonsa
kohtaavat.
Kirkolliskokouksen täysistunto lähetti asian 50 puheenvuoron jälkeen hallintovaliokunnan valmisteltavaksi. Seurakuntarakennetta
käsitellään seuraavan kerran kirkolliskokouksessa toukokuussa.
Seurakuntahallinnon uudistamiseen on ryhdytty, koska kuntarakenne saattaa lähiaikoina
muuttua. On myös tapahtumassa
muita muutoksia kirkon toimintaympäristössä, joihin on pyrittävä vastaamaan.
Nykyisiin seurakuntayhtymiin
verrattuna esitetyssä uudessa
yhtymässä pyritään kevyempään
hallintoon ja joustavaan resurssien käyttöön. Seurakuntalaiset
valitsisivat vaaleilla seurakuntaneuvoston, joka valitsisi yhtymälle kirkkovaltuuston.
Työntekijät olisivat kaikki seurakuntayhtymän palveluksessa,
mutta sijoitettuna omiin seurakuntiinsa.
Resurssit on saatava tehokkaaseen käyttöön, jotta voidaan
turvata mahdollisimman hyvä
toiminta seurakunnissa myös tulevaisuudessa. Tukitoiminnot kuten talous ja hallinto, kiinteistöt ja
viestintä hoidettaisiin yhtymässä,
toiminta seurakunnissa.
Ratkaistavia kysymyksiä on
Vaikka yhtymämalli sai lähes
yksimielisen kannatuksen, sisältyy kirkkohallituksen esitykseen monta ratkaistavaa asiaa ja
haasteellista kysymystä: pitäisikö
sittenkin järjestää kahdet vaalit?
Miten resurssit jaetaan seurakuntiin? Kuka johtaa seurakuntayhtymää ja kuka hänet valitsee? Mitä
tapahtuu hiljattain muodostetuille
suurseurakunnille esimerkkeinä
Jyväskylä ja Salo? Miten käy demokratian kirkossa?
Yhtymien koosta ja niiden seurakuntien määrästä ei ole vielä
suunnitelmia, mutta yhtymien
tulisi olla ”itse kannattavia”. Yhtymien ulkorajojen tulee noudattaa
kuntarajoja, mutta ne voivat toimia useamman kunnan alueella.
Kirkko satsaa
verkkoviestintään
Muitakin asioita kirkolliskokous
käsitteli. Kirkon ensi vuoden budjettiin ja toimintasuunnitelmaan
sisältyy kärkihankkeina merkittävät sijoitukset verkkoviestintään
ja jumalanpalveluselämän kehittämiseen.
Isospankin perustaminen sai
niin ikään vihreätä valoa. Sillä
tarkoitetaan isosnuorten vaihtoa
ja materiaalin jakoa seurakuntien
kesken.
Kirkollisten toimitusten viittomakielisiä tekstejä on tehty useamman vuoden ajan. Nyt viimeisenä hyväksyttiin viittomakielinen
kodin siunaaminen.
Kirkkoon kuulumattoman vainajan siunaamiskäytäntöä sen
sijaan ei muuteta. Kirkolliskokous
totesi siunaustilaisuudella olevan
jumalanpalvelusluonteen, josta
ei voida periä maksua. Kappelin
käytöstä seurakunnat voivat harkintansa mukaan periä vuokraa
vanhan käytännön mukaisesti.
Rakenneasian ohella paljon puhutti Kirkon nelivuotiskertomus,
jossa monet tunnusluvut olivat
laskevia. Puheenvuoroissa tätä
harmiteltiin ja tehtiin ehdotuksia
toiminnan kehittämiseksi.
Kirkkohallitus esitti kirkkolakiin
täydennystä, jossa kirkolliselle
viranomaiselle säädettäisiin velvoite suorittaa lapsivaikutusten
arviointi, kun päätöksellä on välittömiä tai välillisiä vaikutuksia
lapsiin. Esitykseen suhtauduttiin
Seurakunnan lähiesimiehiä ja johtoryhmä olivat tutustumassa kirkolliskokouksen työskentelyyn. Takarivissä nurmijärveläiset edustajamme oik. Sami Ojala, Päivi Linnoinen, Kirsi Hiilamo ja Markku
Jalava.
myönteisesti ja se lähetettiin lakivaliokunnan valmisteltavaksi.
Kannanottoja ja
vetoomuksia
Suuren salin virallisten asioiden
lisäksi kirkolliskokousviikolla tapahtuu paljon muutakin. Tiistaina
siellä vieraili valtiovallan edustaja, sisäministeri Päivi Räsänen.
Kakkukahvien lomassa hän ilmaisi puheessaan kielteisen kantansa afgaanimiesten nälkälakkoon,
eutanasiaan ja aborttiin.
Joukko kirkolliskokousedustajia allekirjoitti perjantaina vetoomuksen Helsingin keskustassa
nälkälakossa olevien afganistanilaismiesten oikeudenmukaisen
kohtelun puolesta. Miesten karkottamisesta on tehty päätös,
mutta he ovat valittaneet siitä
hallinto-oikeuteen.
”Haluamme tahoillamme toimia oikeudenmukaisemman turvapaikkamenettelyn puolesta ja
kriisimaihin käännyttämisen lo-
pettamiseksi. Samalla osoitamme kiitollisuutemme Vapaa liikkuvuus -verkoston vapaaehtoisille,
Changemaker-verkostolle sekä
kaikille, jotka ovat osoittaneet
lähimmäisenrakkautta
näiden
miesten kanssakulkijoina. Rukoilemme myös päätöksentekijöiden puolesta”, todettiin lähes
40 edustajan allekirjoittamassa
vetoomuksessa.
ton varapuheenjohtaja Markku
Schildt vierailivat kirkolliskokouksessa keskiviikkona. He seurasivat aamupäivän seurakuntarakennekeskustelua ja tapasivat
lounaalla Espoon piispan Tapio
Luoman sekä nurmijärveläisiä kirkolliskokousedustajia.
Nurmijärveläiset vierailulla
Nurmijärven seurakunnan johto ja
lähiesimiehet sekä kirkkovaltuus-
Markku Jalava
Kirkolliskokousedustaja
Birgit Tolvanen
Kirkolliskokous kokoontuu Turun kristillisellä opistolla kaksi kertaa vuodessa viikon ajan. Valiokunnat kokoontuvat myös istuntojaksojen välillä. Kuvassa edustaja Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen Vantaalta
puhumassa seurakuntarakenteesta.
Kirkon nelivuotiskertomus 2008-2011 puhutti kirkolliskokousta ja
sen sisällön tulkitseminen jatkuu. Kirja pitää sisällään tietoa osallistumisesta ja asenteista.
10
Jokainen kirkossa olija on
toteuttamassa messua
ma-to 7- 17.30, pe 7 – 18, la 8 - 15
Palvelemme joka päivä ma-pe 8.30-20 la 9-15 su 11-15
Mahlamäentie 2, Nurmijärvi puh. 09-2504085
www.seitsemänveljestä.fi, www.lääkekaappisi.fi
Seurakunnassa pidettiin lokakuun alussa Mennään messuun -seminaarisarja, jossa pohdittiin
keinoja jumalanpalveluselämän kehittämiseksi.
Seminaaria vetäneen Espoon hiippakuntasihtee-
MA–PE 8–20
LA 9–14
SU 10–14
Olemme suomalainen palveleva perheyritys,
huippuammattilaisemme ovat pitäneet
huolta pääkaupunkiseudun asukkaista jo
vuodesta 1968. Lämpimästi tervetuloa!
Katso kattava palvelutarjontamme
www.vantaanlaakarikeskus.fi
AJANVARAUS
(09) 5041 0122
Hyvää pukkaa
”Ei paljon laulata, ei juuri kiinnosta eikä muutenkaan innosta, ihan
sama. Täällä me pimeässä vaellamme murahdellen. Hymyilevällä
on varmasti jotain tuon naamionsa
takana, jotain tosi pimeää. Huoh!”
Pelko ja epäilys pois, sillä parempaa on taas tulossa! Seurakunnan musiikkikalenteri pursuaa
iloa, josta voit ammentaa itsekkäästi, ole hyvä. Jos pidät kuorolaulusta, on tarjonta runsasta,
adventista loppiaiseen on kymmenen kuorokonserttia.
Adventin perinteinen lyhtykonsertti valloittaa sydämemme adventtiviikonloppuna Nurmijärvellä
ja Klaukkalassa. Soitinmusiikin
Seminaarissa
pohdittiin
seurakuntalaisten asemaa:
onko heidät ”jätetty” katsomon puolelle?
Esimerkkinä
kerrottiin
Haapajärvellä
soitetun
eräille seurakuntalaisille ja
kutsuttu heitä mukaan toteuttamaan messua. Vastaus kuului, että ”olen jo
odottanut koska soittaisit”.
Jatkossa Nurmijärvelläkin halutaan innostaa työntekijöitä ja seurakuntalaisia
osallistumaan
yhteiseen
suunnitteluun ja toteuttamiseen.
On tärkeätä, että seurakuntalainen kokee itsensä
tervetulleeksi, ja että itse
messussa on turvallinen
olo. Kirkossa käynti ja messuun osallistuminen ei saa
olla suoritus. On myös tärkeätä, että penkissä istuva
ymmärtää messussa käytettävää kieltä ja mitä messussa tapahtuu.
Lapsi messun
kunniavieraaksi
Jönsaksentie 6, 01600 Vantaa, puh. (09) 504 1011
Birgit Tolvanen
Nurmijärven kirkoissa tehtiin kesällä kyselytutkimus
kirkossa käyneiden parissa
siitä, mitä mieltä messusta
ollaan. Toivottiin saatavan
vastauksia harvoin kirkossa käyviltä, mutta vastaajien enemmistö, 63 % kävi
kirkossa vähintään kerran
kuussa.
Tältä osin tutkimuksen
tavoite – harvemmin kirkossa käyvien mielipiteiden
kartoitus – jäi saavuttamatta. Kysely aiotaan uusia
ensi vuonna. Muutoinkin
kehittämistyö jatkuu.
Seurakuntalaiset mukaan toteutukseen
Terveys
ennen kaikkea
ri Kati Pirttimaan mielestä jumalanpalvelukseen
ei houkutella vaan kutsutaan, myös uusia ihmisiä,
mukaan. Hän sanoo jokaisen kirkossa olijan olevan toteuttamassa messua.
Yksi kysymys koski jumalanpalvelusten lapsiystä-
Jumalanpalveluskyselyn tulokset kokosi ja seminaarissa esitteli pastori Martti Muukkonen (oik.). Seminaarin vetäjänä toimi hiippakuntasihteeri Kati Pirttimaa
(kesk. edessä).
vällisyyttä. Tässä suhteessa
on ilmeisesti parantamisen
varaa, koska kaikista vastaajista messuja piti lapsiystävällisinä vain reilu kolmannes.
Eräs sanallinen vastaus
kuului, että ”kirkko voisi olla
lapsiystävällisempi, jotta tulevaisuudessa kirkossa olisi
yhä kävijöitä”, ja että ”lapsi
jokaisen messun kunniavieraaksi”.
Toisen vastaajan mielestä
”lapsiystävällisyys riippuu
enemmän muista seurakuntalaisista kuin palveluksen suunnittelijoista”.
Sanallisissa
kommenteissa tuli esiin se, että jotkut tavat eivät oikein istu
meille. Tällainen on rauhan
tervehdys, jossa kätellään
naapureita ennen ehtoollista.
Myös konfirmaatiot ovat
herättäneet tunteita seurakuntalaisissa: ”Konfirmaatio messuihin en tule, on
niin rauhatonta.”
Alun
käytännön
infoa toivottiin kirjallisena
”konfirmaatiomessu”-lehti-
seen. ”Rippikirkko oli liian
pitkä”, oli yksi kommentti.
Suhtaudutaan
myönteisesti
Vastaajat suhtautuivat jumalanpalvelukseen myönteisesti. Kaikista vastaajista
näin vastasi 79 %. Jopa
nuorten (58 %) ja harvoin
kirkossa kävijöiden (60 %)
enemmistöllä oli tämä kanta.
Vastaajat myös kokivat
itsensä tervetulleiksi kirkkoon. Kaikista vastaajista
tätä mieltä oli 89 %. Kirkkokahveja piti tärkeinä hieman
yli puolet (57 %) vastaajista.
Erityisjumalanpalvelusten
osalta tulokset ovat hieman
yllättäviä: vain 38 % kaipaa
niitä ja lähes yhtä iso osa
vastustaa. Voi olla, että ei
tiedetty, mitkä ovat erityisjumalanpalveluksia. Sanahan kuulostaa lähinnä vain
työntekijöiden käyttämältä.
Jumalanpalveluksen alkamisajasta on melko suuri yksimielisyys – sen on
oltava kello 10. Lähes 2/3
kaikista vastaajista oli sitä
mieltä. Klaukkalassa siellä
käytössä oleva klo 12 sai
64 %:n kannatuksen.
Jumalanpalveluksen pituudeksi 43 % vastaajista
toivoi yhtä tuntia. Tämän
lisäksi sekä 45 minuuttia
etta 75 minuuttia saivat molemmat viidenneksen kannatuksen. Nuoret toivoivat
vieläkin lyhyempää puolen
tunnin kirkkoa. Ilmeisesti
vanha puolentoista tai kahden tunnin messu on kadonnutta kansanperinnettä.
Virret koettiin vaikeiksi
Virsilaulu koettiin vaikeaksi. Kyselyn perusteella virret eivät puhuttele nuoria
eivätkä kirkossa harvoin
käyviä. Mikäli halutaan musiikin saavuttavan muitakin
kuin nyt kirkossa kävijöitä,
muuta musiikkiaineistoa tulee laajentaa.
Markku Jalava
KANTTORIN JAKKARALTA
ystävä pääsee vaikkapa 15. joulukuuta klo 21 vanhassa Nurmijärven kirkossa alkavassa konsertissa nauttimaan trumpetisti Jouko
Harjanteen sielukkaasta soitosta,
lyömäsoittimissa on Casper Lidsle ja uruissa Satu Ranta.
Samana päivänä, pari tuntia
aiemmin, on mahdollista nauttia
yhtyelaulusta Klaukkalan kirkossa, lauluyhtye Kiven esiintyessä.
Klaukkalassakin kuulee soitinmusiikkia Rajamäen Mieslaulajien
ja nurmijärveläisen puhallinorkesterin yhteiskonsertissa maanantaina 17. joulukuuta. Myös yhtyelaulua on tarjolla toistamiseen,
kun naisensemble laulaa 11.12.
Nurmijärven kirkossa näkemistään enkeleistä.
Rajamäen kirkossa hemmotel-
laan kuoromusiikin ystäviä. Esimerkiksi sunnuntaina 16.12. on
paikallisen Cantica-kuoron kanssa laulamassa BACH-kuoro, jota
johtaa Kati Pirttimaa. Ja 22. päivän illassa ahkeroi Amadeus kaikissa kolmessa kirkossa, aloittaen
kiertueensa Rajamäeltä.
Muistakaapa myös Kauneimmat joululaulumme Rajamäen ja
Klaukkalan kirkoissa sunnuntaina
9. joulukuuta sekä Nurmijärven
kirkonkylän kirkossa 16. päivänä.
On upeaa saada laulaa kanssanne, iloita niin sanotusta hyvästä
tunnelmasta kirkossa.
Jos ei tarjottava kohtaa sinun
tarpeitasi, ole rohkeasti yhteydes-
sä meihin kanttoreihin. Toivomme,
että viihdyt tilaisuuksissamme. Ja
muistathan, että kaikkiin konsertteihin, joihin ei myydä lippuja, on
vapaa pääsy. Se vapaa pääsy
tarkoittaa sitä, että et ole mikään
vapaamatkustaja, vaikka et ohjelmaa ostaisikaan – olet aina tervetullut luoksemme!
Nurmijärven seurakunnan musiikkityö tekijöineen, siis me kanttorit, toivomme juuri sinulle hyvää
mieltä ja siunausta – laulat sitten
meidän kanssamme tai et, myös
laulamattomuus sallitaan.
Satu Ranta
johtava kanttori
11
Täyden palvelun hautaustoimisto
AIHETTA POHTIA
Kirkosta puhutaan
Kirkon nelivuotiskertomus vuosilta
2008 – 2011 on herättänyt paljon puhetta kirkon tilasta ja siitä, mitä kirkossa nyt pitäisi tehdä. Se ei kerro vain
kirkon töistä, vaan se on myös kuvaus
yleisemmin ihmisten asenteiden, uskonnollisuuden ja elintapojen muutoksista.
Kertomuksen mukaan osallistuminen
sekä usko Jumalaan ja kirkon perusoppeihin on vähentynyt.
Osa ihmisistä arvostaa palveluja ja
mittaa niiden määrällä ja laadulla kirkkoakin. Monille riittää tietoisuus kirkon
olemassaolosta ja sen tekemästä hyvästä auttamistyöstä. Kolmas ryhmä
odottaa kirkolta perinteisempää hengellistä julistusta.
Kirkon perusoppien kannatuksen vähenemisestä ei pidä tehdä välttämättä
sitä johtopäätöstä, että ihmiset olisivat
vähemmän uskonnollisia tai hengellisiä
kuin aikaisemmin. Hengellisyyttä sanoitetaan nykyään kirkon perinteisistä oppilauseista poikkeavalla tavalla,
mutta ihmisten mielessä liikkuu samoja
asioita toisin sanottuna. Etsimme yhä
elämän tarkoitusta ja perusteita, joita
olemme etsineet läpi vuosisatojen.
“Uskon äidinkieli ei ole opin kieli”,
Tukenasi surun kohdatessa
Hautauspalvelut
sanoi arkkipiispa Kari Mäkinen toissa
viikolla kirkolliskokouksessa Turussa.
Ihmiset arvostavat kirkon auttamistyötä. Sanan kirkon on oltava myös
tekojen kirkko. Ei riitä, että lähimmäisen rakkaudesta ja ihmisen kunnioittamisesta puhutaan, sitä on osoitettava
myös käytännössä. Kirkolta odotetaan
yhteiskunnallisia kannanottoja ja sen
odotetaan olevan ihmisten rinnalla hädän hetkellä.
Myös uskonnollisuuden harjoittamisen tavat ja yhteisöllisyyden muodot
ovat muuttumassa. Ihmisiä kohdataan paljon myös muilla tavoilla kuin
tilaisuuksissa kirkon tiloissa. Yhteyttä
koetaan perheessä, ystävien kesken
ja verkossa, fyysisesti kaukana toisistaan.
Uudet viestinnän keinot ovat yhä tärkeämpiä. Viestintä tapahtuu ihmisten
kesken verkostoissa, joissa kirkko on
mukana.
On pidettävä esillä kristinuskoon
kuuluvaa toivoa ja armoa sekä elettävä
niitä todeksi. Yhdessä avointa vuoropuhelua käyden voimme rohkeasti jatkaa matkaa.
Markku Jalava
Hyvinkään Kide-kuoron
joulukonsertti Rajamäellä
Kiireetön,luottamuksellinen
palvelu rauhallisessa toimistossa.
Kotimaiset arkut ja uurnat.
Muistotilaisuudet
Monipuoliset
ja hyvät tarjoilut.
Kuljetukset
Kukkalaitteet
Ammattitaitoisesti laadukkaat
kukkalaitteet ja -asetelmat.
Arvostava ja osaava.
Hautakivet
Perunkirjoitukset
Kaiverrukset.
Nimien lisäykset.
Erikoissuunnittelu.
Asianajaja
Ulla-Riitta
Kylli
019–433 043
Perinnönjaot.
Testamentit.
www.kthautauspalvelut.fi
NURMIJÄRVI Pratikankuja 3
p. 010 425 6905 ark.10–17, la–su 10–14
Ilmoita Seurakuntaviestissä
Ilmoitus asioissa sinua palvelee Studio Ink Oy puh. (09) 4247 3833, 045 114 4723
Matti Lampinen
Säästöpankin
Talouspalomies
suosittelee:
Kide-kuoro päätti tänä vuonna järjestää tavastaan poiketen kaksi joulukonserttia. Kuoro
aloittaa Rajamäen kirkossa torstaina 29. joulukuuta kello 19 ja pitää jälkimmäisen konsertin Hyvinkään vanhassa kirkossa lauantaina 1.12. klo 16.
Kuoron johtaja Pertti Utriainen on erityisen ihastunut Rajamäen kirkon akustiikkaan,
johon keskiajalta peräisin olevat Piae Cantiones -laulut soveltuvat mainiosti. Monipuolisessa ohjelmassa on niiden lisäksi tarjolla vanhoja tuttuja joululauluja, ja myös tutuista
uusia sovituksia.
Tämä tunnelmallinen konsertti tarjoaa hyvän mahdollisuuden rauhoittua aloittamaan
joulunodotusta.
Jouluradio aloittaa
adventtina 2.12.
SAMALLA RAHALLA ENEMMÄN
Säästöpankin asiakkaana saat maksutta käyttöösi Finanssivahti-palvelun.
Taloudenpitosi helpottuu kertaheitolla ja rahaa jää säästöönkin!
Jouluradion lähetyksen alkavat jälleen 1.
adventtina 2.12. klo 0.00 ja päättyvät loppiaiseen. Perinteisen jouluradion lisäksi
tänä vuonna toimii useita verkkokanavia
mm. lapsille suunnattu Pikku jouluradio.
* Keski-Uusimaa 98,5 MHz
* Helsinki 102,4 MHz
* Espoo 103,1 MHz
sekä netissä: jouluradio.fi.
Tervetuloa Säästöpankkiin!
98,5 MHz
Klaukkala, Klaukkalantie 63, puh. 010 441 7060
Nurmijärvi, Kauppanummentie 2, puh. 010 441 7080
www.säästöpankki.fi/lamminsp
010-yritysnumero: Lankaliittymästä soitettaessa 8,28 snt/puh. + 5,95 snt/min, matkaviestimestä 8,28 snt/puh. + 17,04 snt/min (sis. alv 23 %).
12
Diakonian yhteinen
jouluaTERIA
jouluaattona 24.12.
Aattokirkko
Nurmijärven kirkossa klo 16,
jonka jälkeen
Ohjelmallinen jouluateria
seurakuntakeskuksessa
Ateria on maksuton. Tarvittaessa
järjestämme myös maksuttoman kuljetuksen.
Sitovat ilmoittautumiset sekä ruokavalio ja kyytitarve
perjantaihin 14.12. mennessä diakonissa
Anna Handroo, 050 343 5093 tai [email protected]
Lisätietoja myös Tuula Moströmilta, 050 307 2982.
Lämpimästi tervetuloa!
DIAKONIARUOKAILUT
Kevyt lounas ja kahvit 1 €, saa myös santsata.
Maanantairuokailu
Kirkonkylän seurakuntakeskuksessa, Kirstaantie 5-7
maanantaisin klo 12–13
17.12. Joulupuuro ja torttukahvit (maksuton)
Klaken keidas
Klaukkalan kirkon takkahuoneessa
Ylitilantie 6
keskiviikkoisin klo 15–17
12.12. Joulupuuro ja torttukahvit (maksuton)
Hellastupa
Rajamäellä, Kievarintie 14
perjantaisin klo 11–12.30
14.12. Joulupuuro ja torttukahvit (maksuton)
Lisätietoa ruokailuista: diakonissa Anna Handroo,
050 343 5093.
Kohtaamispaikka kaikenikäisille
Ystävyyden Kammari
Keskustie 2, Nurmijärvi
tiistaisin ja torstaisin klo 10 - 13.
Tule tutustumaan, poikkea kahville!
- 22.11. klo 10.30 hartaushetki: pastori Ville Vauhkonen,
säest. Terttu Vuorensola
- 27.11. klo 10.30 Aleksis Kiven ’Lea’, O. Visurin
elokuvaversio, kuvattu Jerikossa v. 1956. Näyttelijät
ovat arabeja, tekstitys suomeksi. Kesto 25 min.
Filmin esittelee J. Yli-Paavola.
- 29.11. klo 10.30 ’Postikortin tarina’,
ota mukaan jokin saamasi postikortti
- 13.12. klo10 jouluhartaus, seurakuntapastori
Anna-Kaisa Tenhunen, joululauluja Leenan Kaarnin
johdolla, joulupuuro ja torttutarjoilu
Klaukkalan kirkon takkahuoneessa, Ylitilantie 6
maanantaisin klo 12-15.
Kaikille avoin olohuone, kahvi (1 €).
- Päivi laulattaa 26.11. ja 3.12. klo 13
- Joulujuhla ja puuro 10.12.
Keski-Uudenmaan
Kirkonkylän lähetyspiirin, seurakunta- ja
näkövammaisten kerhojen
Viittomakielisten kerho
Yhteinen joulujuhla
Nurmijärven seurakuntakeskuksessa,
Kirstaantie 5-7
kokoontuu kerran kuukaudessa kello 18:
- 27.11. Tupaantuliaiset ja kevään suunnittelua
Annickalla ja Juhanilla, os. Keskustie 13 A 22
- 14.12. Joulujuhla Sääksin kurssi- ja leirikeskuksessa,
vieraana Lohjan viittomakieliset
Nurmijärven seurakuntakeskuksessa
keskiviikkona 12.12. kello 13
hartaus, musiikkia, joulupuuroa, torttukahvit
mukana rovasti Pirkko Vatanen
Tervetuloa!
Näkövammaisten kerho
Lähetys- ja Tiistai-piiri
Nurmijärven seurakuntakeskuksessa
29.11. klo 13–15
”Lääkkeet ja reseptit – asiaa apteekin maailmasta”,
farmaseutti Elina Tuulensuu
Rajamäen kirkon seurakuntasalissa
parittoman viikon tiistaina klo 12–13.30
17.12. adventtimessu klo 10 yhdessä toisten
rajamäkeläisten kerhojen kanssa: puuro ja torttukahvit
sekä Rajamäen eläkeläisten laulupiirin ohjelmaa.
Vanhustentalon kerho
Vanhustentalon kerhohuoneella, Puurata 1
Joulujuhla ti 18.12. klo 13-14.30
Eläkeikäisten ryhmä
Röykän Toimelassa
parittoman viikon torstai klo 11.30–13
Seurakuntakerho
Lisätietoja kerhoista:
diakoni Tuula Moström, 050 307 2982 tai
[email protected]
diakoni Hanna Alava, 040 760 2607 tai
[email protected]
diakonissa Minna Väänänen, 050 356 4936 tai
[email protected]
Nurmijärven seurakuntakeskuksessa,
Kirstaantie 5-7
parittomilla viikoilla keskiviikkoisin klo 13
- 21.11. ”Tätä ihmistä / tapahtumaa en unohda”
- 5.12. ”Itsenäisyyspäivän vastaanotto,
mukana mm. presitenttipari”
Varaa aikaa diakoniatyöntekijälle
Tero Konttinen
Diakonia auttaa ihmisiä arjessa. Järjestämme vertaistukiryhmiä, kuten suru- ja
mielenterveysryhmät sekä ryhmät vammaisten ja eläkeikäisten parissa. Retkien, leirien, päivätupien ja kohtaamispaikkojen tarkoitus on kutsua ihmisiä
toistensa yhteyteen.
Yksilöitä ja perheitä tuemme vastaanotoilla Klaukkalan kirkon (Ylitilantie 6),
Nurmijärven kirkonkylän seurakuntakeskuksen (Kirstaantie 5-7) ja Rajamäen
diakoniatoimiston (Keskusraitti 4) tiloissa.
Voit pyytää työntekijää myös keskustelemaan kotiisi. Parhaiten yhteydenotto
diakoniatyöntekijään ja ajanvaraus vastaanotolle tai kotikäynnille hoituu puhelimitse:
Rajamäen kirkkopiiri:
•Minna Väänänen 050 356 4936
Kirkonkylän kirkkopiiri:
•Hanna Alava 040 760 2607
•Tuula Moström 050 307 2982
Klaukkalan kirkkopiiri:
•Anna Handroo 050 343 5093
•Jonna Ruotsala 050 367 9671
Koko kunnan alue:
•diakoninen perhetyö Tarja Kolari, 050 430 8420
•vapaaehtoistyö Anneli Järvinen, 050 464 6564
•viestintä ja diakoniatyön kehittäminen,
Tero Konttinen 040 829 3411
s-posti: [email protected] Facebook: Tero Konttinen
Voit ottaa työntekijään yhteyttä myös seurakunnan
vaihteen 878 9960 kautta tai jättää soittopyynnön.
Tavoitteemme on palvella kunnan alueella asuvia
ihmisiä mahdollisimman hyvin.
Otathan yhteyttä kun:
- Tarvitset keskusteluapua
- Ihmissuhdeasiat ovat solmussa
- Rahasi eivät riitä elämiseen
- Koet olevasi yksin tai masentunut
- Päihteet hallitsevat liikaa elämääsi
- Tarvitset ystävää tai tahdot auttaa ihmisiä
Kohtaamispaikka
Rajamäen kirkon seurakuntasalissa, Patruunantie 7
maanantaisin klo 10 – 13
- 26.11. jumppatuokio, fysioterapeutti Jaana Karjalainen
- 3.12. joululauluja, Leena Kaarni laulattaa
- 10.12. verenpaineiden mittausta,
sairaanhoitajat Eila Kivi ja Ulla Kolehmainen
- 17.12. adventtimessu klo 10 yhdessä toisten
rajamäkeläisten kerhojen kanssa: puuro ja torttukahvit
sekä Rajamäen eläkeläisten laulupiirin ohjelmaa.
Virkistysiltapäivä
Klaukkalan kirkon takkahuoneessa, Ylitilantie 6
torstaisin klo 13-14.30
Avoin, ohjelmallinen kerho.
Hartaus, kahvit (1 €), alustus ja keskustelua.
- 22.11. Iltapäiväkerholaiset kylässä,
”Lapsuuteni suosittu peli”
- 29.11. ”Annanko anteeksi’, Martti Huhtinen
- 13.12. Joulujuhla päiväkeskuksen kanssa 13–15.
Loppiaisen jälkeen taas tavataan.
www.suurellasydamella.fi
Tule mukaan tekemään
Nurmijärven seurakunnasta verkossa itsesi näköinen kiipeä verkkokirkonmäelle ja liity keskusteluun:
www.facebook.com/nurmijarvenseurakunta/
www.twitter.com/nurmijarvensrk/
www.pinterest.com/nurmijarvensrk/
nimen selvennyksellä sekä puhelinnumerolla.
13
Allekirjoitus
2.
tavallinen
Nimen selvennys ja puhelinnumero
JOULUKORTIT JOULUTORILTA
__________ kpl
KOLUMNI
LC Nurmijärvi myy
osastollaan Kirkokylän
Joulutorilla 24.11.
mm. Laura Järvisen
kuvittamia joulukortteja.
firmakäyttöön
__________ kpl
Pukin konttiin
Tuo sanapari tuli marketin kaiuttimesta. Marraskuun alkupuolella.
Kaupan ala olisi valmis, jos joulua
siirrettäisiin kolme viikkoa taaksepäin.
Olisivatko perheet valmiita? Eivät.
Jollakin on talo viimeistelyä vaille
valmis. Jouluksi uuteen kotiin. Joku
toivoo, että työttömyyskorvaus tulisi ennen joulua, jotta voisi edes
laatikot ja pikkukinkun hankkia.
Sitten, kun on saanut ostettua sen
verran bensaa, että pääsee sinne
markettiin. Jossain aivan idyllisessä
talossa äiti ja isä miettivät, pitäisikö
erosta kertoa lapsille vasta joulun
jälkeen.
Entä he, joille joulu on vain vaaleanharmaampi aika monen mustan
välissä. Kun läheinen on hiljattain
kuollut eikä ole kokemusta yksinäisestä joulusta. Tai toinen vanhemmista viettää joulunsa vankilassa.
Isän pitkä työkeikka on venynyt.
Olisiko lapsille jo aika kertoa, että
isä on vankilassa?
- Joko palvellaan? Laitetaanko
pakasteet pieneen pussiin? Mitäs
teille sinne pukinkonttiin?
Mihin ihmeen pukinkonttiin?
Hentoinen ymmärrykseni kyllä
koettaa käsittää, että joulusta on
muodostunut Jeesuksen syntymän
juhla. Antamalla läheisille lahjoja,
muistelemme samalla Jeesuksen
syntymää ja läheisyyttä Hänen
kanssaan.
Nyt on adventin, odotuksen aika.
Tuotto ohjataan
hyväntekeväisyyteen.
Joulukalenterin luukkujen availu
yksi toisensa jälkeen valmistavat
3.
itse kutakin varsinaiseen
juhlaan.
tavallinen
Jokaisesta luukusta pilkistää
jokin
toivon ja rakkauden elementti. Tai
suklaamakeinen. __________ kpl
Jospa luukku olisikin jonkin
yksifirmakäyttöön
näisen ihmisen kotiovi? Ajatuksen
voisi kääntää niin,__________
että luukusta
kpl
mennään sisään ja annetaan läsnäolon lahja yksinäiselle. Kahvipakettia tai suklaalevyä enemmän merkitsee toisen ihmisen halaus, läsnäolo,
kuuntelu ja hiljaisten huokausten ihmetteleminen yhdessä.
Levollinen kotikäynti naapurustossa ehkäisee myös joulukiireeksi
kutsuttua ilmiötä. Kun kaksi tahi
kolme ihmistä rupattelevat hämärän
olohuoneen sohvalla, kiire on häipynyt vähäksi aikaa johonkin kauas,
Muorin kodin ulkopuolelle.
Leirimme konfirmaatio ja ensiehtoollinen olivat juhannuksena Nurmijärven
kirkossa. Seurakunnan leiripaikka
Sääksissä Ilmestysmajoineen oli silloin uusi, vain noin viisivuotias. Nuoria, 15-vuotiaita olimme mekin. Meitä
oli 50 ja lisäksi opettajat, papit Artturi
Marttinen ja Åke Launiala, kanttorina
varmaankin Aarne Heinilä sekä nuorisonohjaajana Veikko Siponen. Lisäksi
olivat isoset Leena Marttinen (myös
opettajana), Tuula Kallio ja Heikki Visto.
Muistelot ensi keväänä
Olemme Kanervan Teuvon ja Heikin
kanssa suunnitelleet yhteistapaamista ensi keväälle, eli toukokuisena
sunnuntaina 19.5.2013 kello 10 Nurmijärven kirkonmäellä jälleen kohdataan! P-paikan osoite on Kirstaantie
5-7 Nurmijärvi.
Olemme mukana jumalanpalveluksessa ja sen jälkeen kirkkokahvilla
_
LC - Nurmijärvi
firmakäyttöön
Postikorttitilaus 2012
Myytävänä
myös Nurmijärven kotiseutulehti
5. Klaneettia
4.
tavallinen
tavallinen
sekä Veteraanien Joululehteä
__________ kpl
__________ kpl
Merkitse kortin viereen montako kappaletta tilaat.
Taitettu kortti 1 €. Hinta sis. kuoren.
Vahvista tilaus nimikirjoituksellasi ja
nimen selvennyksellä sekä puhelinnumerolla.
__________ kpl
firmakäyttöön
tavallinen
HeRaTe eli Heikki ja Rauha Visto,
044 540 3848 tai
[email protected] sekä
Teuvo Kanerva, 040 756 9080
tai [email protected]
__________ kpl
_
__________ kpl
3.
6
tavallinen
__________ kpl
firmakäyttöön
__________ kpl
4.
tavallinen
__________ kpl
firmakäyttöön
__________ kpl
Anna Onnen lahja
Anna lähimmäisellesi eettinen ja ekologinen lahja.
Anna tavaralahjan sijaan Onnen lahja.
Hyväntekeväisyyslahja antaa samalla
kehitysmaiden ihmisille avaimet onneen.
Onnen lahjan voit antaa sähköisenä
tai painettuna korttina.
Suomen Lähetysseura toimittaa lahjoituksen
luotettavasti ja asiantuntevasti perille kehitysmaihin.
Tee lahjoitus os: www.onnenlahjat.fi
Rankoista lapsuuden kokemuksista aikuisena kärsiville
Vanhempansa menettäneille 6–12-vuotiaille lapsille
Psykoanalyyttinen
ryhmäpsykoterapia on
vuorovaikutuksellinen
hoitomuoto. Se perustuu
näkemykseen, jonka
mukaan psyykkiset
oireet syntyvät ihmisten
välisissä suhteissa
ilmenevissä vääristymissä
ja ovat myös korjattavissa
vuorovaikutuksellisissa
yhteyksissä.
Ryhmäpsykoterapian soveltuvuusalue on laaja, sitä käytetään monien
psyykkisten vaikeuksien hoidossa, kuten masennus, ahdistus, sosiaalinen
arkuus, jännittäminen, uupumus.
Ryhmäpsykoterapia tarjoaa mahdollisuuden tarkastella omaa menneisyyttään,
jakaa vaikeita elämänkokemuksia ja -tilanteita sekä saada tukea ja
ymmärrystä toisilta samankaltaisten asioiden kanssa kamppailevilta.
Ryhmään otetaan seitsemän henkilöä haastattelujen perusteella. Tapaamiset
ovat osallistujille maksuttomia.
Nurmijärven Nuorisotalossa, Pappilantie 3
maalis-huhtikuussa 2013
Lapsi suree menetystä samoin
kuin aikuinen, mutta lapselle
ominaisin tavoin. Surusta ja
ikävästä saa ja on hyvä puhua.
Sururyhmä on yksi mahdollisuus
jakaa surua, johon osallistuessaan
lapsi saa kokemuksen siitä, ettei
hän ole yksin.
Tavoitteena on tarjota
lapselle vertaisryhmä, jossa
samantyyppisiä asioita
kokeneet tai samanlaisessa
elämäntilanteessa olevat lapset
käyvät läpi ajatuksiaan ja
tunteitaan toiminnan ja keskustelujen kautta.
Ryhmätapaamisia on yhteensä 7. Suositeltavaa osallistumiselle on, että läheisen
kuolemasta on kulunut ainakin vuosi.
Kokoontumiset ovat Kirkonkylän Perheasiain neuvottelukeskuksessa,
Keskustie 8 C 30, tiistaisin klo 17.30–19, alkaen 8.1. ja päättyen 18.6.2013.
Ryhmänohjaajina toimivat seurakunnasta
diakoni Tarja Kolari, lastenohjaajat Kirsi Marila ja Kirsi Risto.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Camilla Sundell (TM, pastori,
ryhmäpsykoterapeuttiopiskelija) [email protected] tai 045 857 6450.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: diakoninen perhetyöntekijä Tarja Kolari,
puh. 050 430 8420.
Ilmoittautuneisiin otetaan yhteyttä ja keskustelun perusteella muodostetaan ryhmä.
Psykoterapiaryhmä
_
firmakäyttöön
Tero Konttinen
johtava diakoni
Tapaamistamme odottaen:
7
Nimen selvennys ja puhelinnumero
firmakäyttöön
__________ kpl
kuulumisia, muisteloita kertoillen.
Laitamme myöhemmin rippikoulukuvamme eli kirkon rapuilla otetun
yhteiskuvan lehteen, muistin avuksi.
Kerrothan viestiä eteenpäin!
_
Allekirjoitus
2.
__________ kpl
Rippikoululainen vm. 63
Asiaa Sinulle, joka olit Sääksissä kanssamme rippikoululeirillä kesällä 1963. Siis 50
vuotta sitten!
8
tavallinen
__________ kpl
Lasten sururyhmä
5.
_
tavallinen
__________ kpl
firmakäyttöön
__________ kpl
_
14
Murussa voi nyt nauttia erikoiskahveista !
Salaattipöydän (6 €) lisäksi syyskuun alusta marraskuun
loppuun tarjolla myös keittoa (5 €) ma - pe 11-13.00
TERVETULOA!
Tilaa meiltä täyte- ja
Tarjottavat niin
voileipäkakut, pikkuleivät,
kotiin kuin töihinkin! erikoisruokavaliot ym.
Café
Muru Oy
Keskusraitti 4, 05200 Rajamäki
Avoinna: ma – pe 6 – 18, la 10 – 16
Puh 09 - 290 1327, 050 - 370 6996
VUOKRATAAN
KOKOUS- JA JUHLATILAA
Punatorpan Kerhohuoneelta
Punamullantie 9, Nurmijärvi
Juhlavalmius 80 hengelle.
Nykyaikaiset kokousvalmiudet
Tied. p. 879 3196, 250 4480, 050 550 2669.
Nurmijärven Sosialidemokraatit ry.
e l ä m y k s i ä t u e t u lt a t äy s i h o i t o l o m a lt a
Hyvinvointilomilta
lomatukea
Tukea myönnetään
talvella/keväällä
2013 järjestettäville
viisi täysihoito­
vuorokautta
kestäville
lomajaksoille.
Hakuaika on
12.11.–7.12.2012.
Täytä sähköinen
lomake koti­
sivuillamme
tai tilaa hakulomake
toimistoltamme!
Haettavia lomakohteita
eri puolilla Suomea:
• kylpylähotellit
• lomakeskukset
• lomakodit
• urheiluopistot
lomatuet myönnetään taloudellisin,
terveydellisin ja sosiaalisin
perustein. loman kustannuksista
peritään 100–125 euroa/lomajakso.
alle 16-vuotiaat maksutta.
lomaviikon ohjelman tavoitteena
on lisätä hyvinvointia. lomatukea
ei myönnetä peräkkäisinä vuosina.
Hakemukset ja lisätiedot:
Hyvinvointilomat ry
Haapaniemenkatu 14, 00530 Helsinki
010 830 3400 (arkisin klo 9.00–12.00)
[email protected]
www.hyvinvointilomat.fi
Korkeatasoista
kukkapalvelua
Tasokkaat sidontatyöt
iloon ja suruun
Kukkavälitys
Passiivissa
Aapo nyykähtää talvipompassaan
yhteen peräpenkeistä. Hän jättää monta metriä tyhjää itsensä ja
edellisten selkien välille. Aapo ei ole
tullut tänne ketään tapaamaan. Hän
sulkee silmänsä.
Synnintunnustus on Aapolle kiusallinen numero. Nuorena hän piti
synnintunnustuksesta. Se oli silloin,
kun pappi luki sen yksin. Sitten alkoi
kirkkokansan aktivointi, ja intensiivinen kuuntelu vaihtui kuorohöpötykseksi. Nytkin Aapo pitää suunsa
kiinni, vaikka samalla häpeää omaa
kiukkuaan ja vierauden tunnettaan.
Sitten Aapo päättää, että olkoon.
Jos on tällainen olo, niin sitten on.
Synnintunnustus ja synninpäästö
hyrskivät hänen ylitseen. Miten onkin hyvä olla hiljaa ja pitää silmät
kiinni.
Callankukka- ja hautauspalvelu Oy, Keskustie 3
Alan
Laatuliike
Aapo huomaa olevansa iloinen. Hän
on vain, ajattelematta. Ilon tunne
on varmaan elämän täyteyttä. Kyllä tämä hääjuhlasta käy, tosin aika
pelkistetystä.
Pappi yllättää laulamalla siunauksen. Äänestä tulee mieleen jokin
nautaeläin, ja Aapo epäilee, ettei
suoritus saisi laulunopelta kymppiä.
Tuntuu mukavalta, että tässä meidät
siunaa tuo pappi joka tuossa on, ei
mikään oopperalaulaja.
Ulos kävellessä Aapolla on kevyt
olo huolimatta marraskuisen sadepäivän painosta. Tämä oli hyvä.
Aapo on keksinyt oman tapansa
nauttia kirkonmenoista. Se on omapäisyys ja rauha olla. Passiivissa.
Vuosi on lopuillaan ja kiinteistöjen suurin saneeraus on ollut Kirkonkylän
seurakuntakeskuksen remontti. Remontissa uusittiin yleisten tilojen lattioita,
valmistuskeittiö uusittiin
täydellisesti ja seurakuntatoimiston työhuoneisiin
saatiin jäähdytys. Valaistusta sekä sisäkattoja uusittiin ja tilojen ilmettä muutettiin maalaamalla seiniä
toimistohuoneissa.
Pääkirkon paanukatto sai
jälleen tervakäsittelyn.
Aapo
Birgit Tolvanen
Kiinteistösuunnitelma
Kiinteistösuunnitelma tuleville vuosille valmistui.
Suunnitelma pitää sisällään
kiinteistöjen historiatiedot
ja tiedetyt tehdyt isot korjaukset tai muuten merkittävät työt.
Suunnitelma tulee olemaan työkalu tuleville
vuosille. Se ottaa kantaa
kunkin kiinteistön tai tilan
kuntoon ja käyttöön nyt ja
tulevaisuudessa.
Ensi vuodelle tullaan esittämään Rajamäen kirkon
Luotettavaa palvelua hautausjärjestelyissä
Perunkirjoitukset, uudet hautakivet ja entisöinnit
Kauttamme tarjoilut muistotilaisuuksiin
Puh. 2504459
[email protected] www.callankukka.fi
Uskontunnustuksen
kohdalla
Aapon olotila on edelleen passiivin
rauha. Hän tunnustaa nousemalla
seisomaan. Ei käytä aikaa siihen,
että ottaisi asiaan aivoilla tai suulla
kantaa. Tunnustuskin käy hyrskeenä yli.
Jumalan Karitsan aikana Aapo
kuitenkin mörisee tyytyväisenä mukana. Tämä tulee selkäytimestä, uudellakin sävelmällä.
Kun Aapo kutsutaan Karitsan
hääaterialle, mieleen tulevat nuoruuden hääjuhlat, ennen kaikkea väkevä kaipaus ennenkuin oma siippa
jäi koukkuun. Ehtoollisvirsi on tuttu,
vaikka sanat vähän väärät. Se ei
haittaa, Aapo on nyt laulutuulella ja
moikaa mennessään sanoja sellaisina kuin ne itse muistaa.
Alttarin ääreen mätkähtäessään
Kiinteistökuulumisia
Uudet tilat
Rajamäkeen
CALLANKUKKAja
HAUTAUSPALVELU OY
Ma - Pe 9.00 - 18.00
La - Su 9.00 - 15.00
Hiidenkivellä
Nurmijärven seurakuntakeskuksen aula sai uudet lattialaatat ja keittiö uusittiin kokonaan.
seurakunnallisten tilojen
hankkimista. Uusien tilojen
myötä olisi mahdollisuus
luopua käytössä olevista
vuokratiloista, jotka ovat
monilta osin epäkäytännöllisiä ja osin varsin huonolla
käyttöprosentilla.
Klaukkalan vanhan osan
tiiliseinien uusiminen on
kovasti akuutti ja toivotaan
senkin saavan rahoituksen
ensi vuoden budjetissa.
Uurnaholvi Klaukkalan
kirkkoon
Klaukkalan kirkon rakentamisen yhteydessä tehtiin
varaus uurnaholvin rakentamisesta. Uurnaholvi sai
alakertaan tilat, mutta lopullinen toteuttaminen jäi
tekemättä. Nyt on tarkoitus
saada tuo hanke toteutukseen kahden vuoden sisällä.
Kiinteistösuunnitelman
toivotaan auttavan viranhaltijoita ja päättäjiä tekemään perusteltuja ratkaisuja kiinteistöjen suhteen
tulevaisuudessa. Suunnitelma on ohjeellinen työkalu, jolla pyritään saamaan
taloudellisia säästöjä ja
sopivia ratkaisuja tulevia
vuosia ajatellen.
Raimo Vuoriheimo
kiinteistöpäällikkö
Nurmijärven YV-keräystulos nousi
Nurmijärvi oli 14. suurten (yli 20.000 henkeä) seurakuntien vertailussa. Yhteisvastuun keräystulos oli 25281,38
euroa (0,79 € / seurakuntalainen). Edellisen vuoden tulos
oli 20998,71 euroa. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille!
Koko maassa kerättiin reilut 4,1 miljoonaa euroa. Se
tekee 0,98 euroa seurakuntalaista kohti. Espoon hiippakunnan tulos oli 0,80 euroa seurakuntalainen.
Keräystilitys luovutettiin 15.11. keräyksen suojelijalle,
tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Tuotto jaetaan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyön ja katastrofiavun
(60 %), Takuu-Säätiön (20 %), Kirkon diakoniarahaston ja
hiippakuntien (10 %) sekä seurakuntien diakoniatyön
(10 %) kesken.
Ensi vuonna kotimaan kohteena ovat yksinäiset
vanhukset ja heidän parissaan tehtävä ystävätyö.
15
Klemetskog kyrkosångare ja
Kauneimmat joululaulut
Täyden palvelun toimisto
Puh. 010 387 5800
Varaa
pikkujoulupaikkasi
Meillä herkulliset
Joulumenut
Tervetuloa!
[email protected]
www.kotoranta.fi
Forum
Hakaniemi
Töölö
Malmi
Itäkeskus
Espoonlahti
Leppävaara
Tapiola
Tikkurila
Myyrmäki
Kerava
Hyvinkää
010 76 66620
010 76 66500
010 76 66530
010 76 66630
010 76 66590
010 76 66640
010 76 66610
010 76 66570
010 76 66560
010 76 66600
010 76 66550
010 76 66580
(0,0828 €/puh + 0,1199 €/min)
Ilmoita
Seurakunta
-viestissä
Ilmoitus asioissa
sinua palvelee
Studio Ink Oy
puh. (09) 4247 3833
GSM 045 114 4723
[email protected]
hok-elannonhautauspalvelu.fi
perunkirjoitustoimisto.fi
PÄIVYSTYS 24 h: 050 347 1555
Siisti koti on
elämänlaatua
”De vackraste Julsånger”tilaisuus Klaukkalan kirkossa perjantaina 30.11.
klo 18.30 on yhteislaulua
ja yhdessäoloa. Nurmijärven Seurakunnan pastori
pitää tilaisuudessa lyhyen
hartaushetken. Jokainen
osallistuja saa vuoden
2012 ruotsinkielisen ”De
vackraste julsånger” tai
suomeksi ”Kauneimmat
joululaulut”-vihkosen. Laulaa saa kaikilla kielillä.
Tuusulan maineikasta
ruotsinkielistä kirkkokuoroa, Klemetskog kyrkosån-
gare, johtaa Klaukkalan
oma kanttori Mikko Peltokorpi.
Kirkkobussi lähtee Tuusulan Hyrylän seurakuntakeskuksesta klo 17.15.
Bussiin mukaan mahtuvat
kaikki kauneimmista joululauluista kiinnostuneet.
Kuoron historiaa
Kuorotoimintaa on Tuusulan Ruotsinkylällä harrastettu pitkään. Kun
nuorisoseura Klemetskog
Ungdomsförening vuonna
1896 perustettiin, kuului
kuorolaulanta seuran ohjelmaan. Eräs silloisen kuoron kohokohta oli 1935,
kun nuorisotalo Solbackenin ulkopuolella kokoontui
300 laulajaa laulufestivaaleihin.
Sodan jälkeen lauluinnostus laantui ja 1950-luvulla kuoron toiminta
jouduttiin
lopettamaan.
Piispaintarkastuksessa
vuonna 1976 piispa Aimo
T. Nikolainen toivoi, että
voisi tavata Tuusulan seurakunnan ruotsinkielisiä.
Seurakunnan
kanttori,
säveltäjä Jouko Linjama
keräsi nopeasti yhteen
joukon ihmisiä, joiden hän
entuudestaan tiesi laulavan. 10 henkilöä käsittävän
kuoron säännölliset lauluharjoitukset alkoivat tästä
tilaisuudesta.
Klemetskog kyrkosångare on toivottu esiintyjä
ruotsinkielisten keskuudessa Etelä-Suomessa.
Kuoro on esiintynyt myös
Tanskassa, Eestissä, Norjassa, Ruotsissa ja Unkarissa.
Siivouspalvelut
Ikkunanpesut
Yrityssiivoukset
Lahjakortit
040 730 8127
jenni@vihermali
Vielä
joulusiivous
aikoja
vapaana.
www.vmlsiivous.fi
Vantaan seurakunnat
Kurssikeskuspalvelut
Tarjoamme Valkjärven rannalla kauniissa miljöössä:
• Edullisia kokous-, koulutus- ja opetustiloja.
Käytössä myös langaton internet
• Rantasaunat, takkahuone, grillikota
• Monipuolisia ravitsemispalveluita, ryhmämajoitusta
• Tyky- ja virkistyspäivät, luontopolku, frisbeegolf
• Tasokasta juhla- ja pitopalvelua yksityishenkilöille ja yrityksille
Holman runsas joulupöytä on jälleen tilattavissa herkutteluun!
HOLMAN KURSSIKESKUS
Holmantie10,01800 KLAUKKALA (Nurmijärvi ) ☎ 09-8306630
www.vantaanseurakunnat.fi/kurssikeskukset
Klemetskog kyrkosångare och
De vackraste Julsångerna
Fredag den 30.11.12
kl.18.30 får i Klövskogs
kyrka alla sjunga ”De Vackraste julsångerna” med
kören Klemetskog kyrkosångare från Tusby som
leds av vår kantor. Kören
sjunger huvudsakligen på
svenska, men var och en
får sjunga med på sitt eget
modersmål.
En gratis buss tur och
retur för allmänheten och
kören, Klemetskog kyrkosångare, avgår från Ska-
vaböle (=Hyrylä) församlingshem, Hyryläntie 11,
kl.17.15. Själva allsångstillfället med andaktstund
tar en timme i anspråk.
Kören i Klövskogs kyrkas leds av vår kantor
Mikko Peltokorpi. Klemetskog
kyrkosångare
föddes i samband med
biskopsvisitationen i Tusby
tvåspråkiga församling år
1976 då biskoppen hade
meddelat att han gärna vid
biskopsvisitationen i Tusby
’Ikuinen elämä vai
ikuinen kadotus?’
Hyvän Sanan
iltapäivä
Nurmijärven
seurakuntakeskuksessa
sunnuntaina 25.11. klo 15
- Pekka Jokiranta, puhe
- Kansanlähetyksen lauluryhmä
- lapsille omaa ohjelmaa
Tarjoilua.
tvåspråkiga
församling
önskade träffa de svenskspråkiga församlingsborna
vid ett samkväm på Solbacken i Tusby. För detta
ändamål samlade kantorn
och kompositören Jouko
Linjama en grupp sångare
för att uppträda vid sagda
tillfälle. Gruppen tog namnet Klemetskog Kyrkosångare och har uppträtt
sedan dess i många kyrkor runt om i landet bl.a i
Nurmijärvi kyrka år 2002
’Musiikki, ikkuna Jumalan
maailmaan’
Rukousilta
Klaukkalan kirkossa
sunnuntaina 25.11. klo 18
- Tikkurilan Quo Vadis -kuoro,
joht. Iina Katila
- puheenvuoroja aiheesta
- juontaa Jonna Ruotsala
- illan alussa tee/kahvihetki
Lastenhoito järjestetty.
Mahdollisuus esirukoukseen.
Tervetuloa!
och i Klövskogs kyrka på
fredagskvällen före första
advent sedan år 2009.
Det finns flere tillfällen att
inom Nurmijärvi församling
delta i julens allsångstillfällen. Intresserade bedes gå
in på församlingens wwwsidor och kolla tillfällena
under rubriken ”Ajankohtaista”
Tekstit ja kuva
Magnus Rögård
Nurmijärvi
’Pimeydestä
valkeuteen’
Sanan ja
rukouksen ilta
Rajamäen kirkossa
sunnuntaina 2.12. klo 17
pastori Jarmo Hella, puhe
esirukouspalvelua ja
teetarjoilu
VUOKRATTAVANA
KOKOUS- JA JUHLATILAA
60 HENKILÖLLE
RAJAMÄEN LIIKERISTEYKSESSÄ
(os. Kiljavantie 1, Rajamäki)
Tied. p. 050-332 6819 ja
Aulikki Markkanen p. 09 2900 297 koti
Rajamäen Työväenyhdistys ry.
Porvoon Juolumarkkinat
Lauantaina 15.12.2012
Lähde nauttimaan ihanan jouluisesta
Porvoosta, sekä makuhermoja hivelevestä
joulupöydästä! Katso lisätietoja netistä tai
Hinta
50 € / hlö
soita myyntiimme!
Osta liput
verkkokaupasta!
www.korsisaari.fi - [email protected] - (09) 8789 9050
16
Ikkuna
maailmaan
Lyhytelokuvan kuvausryhmä.
Hyvät ja pahat teot listalle.
Uusi mediaryhmä Pietarissa
Suomessa vuoden Nuotan mediaopiskelussa ollut Maria Savitskaja on palannut takaisin
synnyinkaupunkiinsa Pietariin
syyskuun alussa. Tämä on mahdollistanut sen, että Pietariin on
voitu perustaa nuorten oma viikoittain kokoontuva mediaryhmä, jota Maria koordinoi.
Evankeliointia
Videon tekoon liittyy yksi erikoinen yksityiskohta. Pääosaa
esittää mies, joka ei ole uskossa. Maria oli ollut kurssilla, jossa opetettiin tekemään videoita.
Sieltä hän oli pyytänyt ko. videon
tekoon yhden oppilaan.
Alunperin piti pääosan esittäjän olla eräs uskova nuorimies,
mutta kuvauspäivänä hän ei
päässytkään tulemaan. Ainoa
miespuolinen henkilö paikalla oli
tämä videokurssin mies ja ryhmä
pyysi hänet rooliin. Hän suostui
vaikka toisaalta häntä pelotti ajatus mennä kirkkoon.
Videon tekoa
Ryhmä on tehnyt ensimmäisen
lyhytelokuvansa. Sen tarina kertoo miehestä, joka miettii miten
voisi elää hyvin Jumalan edessä.
Aluksi hän päättää listata kaikki hyvät teot, joita hän tekee elämässään. Ponnistelemalla hän
saakin niistä aikaiseksi mukavan
listan. Lopulta hänen ystävänsä
kehottavat häntä tekemään listan
myös kaikista pahoista teoista.
Pian hän saa huomata, ettei
hyvillä teoilla ollutkaan mitään
virkaa, sillä hän ei saa pahoja tekojaan hallintaan. Ainoa vastaus
on Kristus, joka on sovittanut
meidän kaikki pahat tekomme.
Kirkkoon meno pelotti.
Tämän elokuvan loppukohtauksessa päähenkilö astuu kirkkoon ja keskustelee pastorin
kanssa pelastukseen liittyvistä
asioista. Näin merkillisellä tavalla
mediaryhmä sai olla evankelioimassa pääosan esittäjää.
Osa Vybor-projektia
Elokuvan teko on tiimityötä.
Mediaryhmä on osa kasvavaa
kristillistä
Vybor-mediatyötä.
Tämä projekti pyrkii tavoittamaan
uusia nuoria ja vahvistamaan
nuorten kasvua lehtien, nettisivujen, videoiden ja tulevaisuudessa
radion välityksellä. Tavoitteena
on laaja-alainen luterilaisten yhteistyö koko venäjänkielisessä
maailmassa.
Vyborin nettisivut löytyvät
osoitteesta: www.vybormedia.
com ja mediatyön tukijaksi voi
liittyä osoitteessa: www.nuotta.
com/kummi
Pekka Jauhiainen
nimikkolähettimme Venäjällä
Joulujuhla
MYYJÄISIÄ
Klaukkalan kirkon tiloissa
1. Adventtina 2.12. messun päätyttyä, n. klo 13.15–15
- jouluherkkuja, käsitöitä, koruja, yms.
Tule ostoksille ja/tai myyjäksi
Varaa oma myyntipöytäsi, koko 70x130 cm
- pöytävuokra 20 €, mikä jaetaan puoliksi lähetys- ja
puoliksi diakoniatyölle, pöydän tuotto jää myyjälle
Ilmoittaudu diakoni [email protected] tai
050 357 9671.
Nurmijärven seurakuntakeskuksessa
1. Adventtina 2.12. klo 11.30–13
- joulupuuroa ja -kahvit
- leivonnaisia, laatikoita, käsitöitä, himmeleitä, arpajaiset
Tuotto seurakunnan lähetystyön kohteisiin.
Nurmijärven Seurakuntakeskus
Kirstaantie 5-7, PL 30, 01900 NURMIJÄRVI
vaihde (09) 878 9960 fax (09) 8789 9645
S-posti: [email protected]
Käy kotisivuilla ja anna palautetta:
www.nurmijarvenseurakunta.fi
Muut yhteystiedot löytyvät
Kaupunki-info -luettelosta sivut 40-41.
Rajamäen kirkon
seurakuntasalissa
sunnuntaina 16.12. klo 12–15
- Rajamäen diakoniapiiriläisten tekemiä
askarteluja ja käsitöitä
- Raalan-Nukarin Marttojen leivonnaisia
Joulutori
Nurmijärven torilla
lauantaina 24.11. klo 9 alkaen
- tarjolla tuoreita kotileivonnaisia
Tuo leivonnainen tai käsityö myytäväksi
lähetystyön hyväksi.
Lähetysemännät mukana menossa.
Seurakuntatoimisto:
Nurmijärven seurakuntakeskus Kirstaantie 5-7,
avoinna ma-to klo 9-16, pe klo 9-14
*878 9960 fax 8789 9645
S-posti: [email protected]
Tiedottaja Birgit Tolvanen 8789 9621,
040 701 3592
S-posti: [email protected]
Tarkemmat tiedot toiminnasta ovat viikottain
paikallisissa lehdissä.
Nurmijärven seurakuntakeskuksessa
keskiviikkona 12.12. klo 19
Kello 18 alkaen puuro- ja kahvitarjoilua.
Ohjelmaa esittävät lapset sekä aikuiset
Myytävänä myös karjalanpiirakoita ja arpoja.
Tilaisuus on kaikille avoin, tervetuloa mukaan!
Järj. Nurmijärven Karjala-seura ry
Kauneimmat joululaulut -messu
4. adventtisunnuntaina 23.12.
Nurmijärven kirkossa klo 10
Klaukkalan kirkossa klo 12
- liturgina ja saarnaa
- liturgina ja saarnaa Riitta-Leena
Hannu K. Saloranta
Sihvola
- Nurmijärven Kirkkokuoro,
- avustaa Anitta Tahko
johtaa ja kanttorina Jaakko Rättyä - kanttorina Satu Ranta
Rajamäen kirkossa klo 10
- Martti Muukkonen
- kanttorina Satu Ranta
Messusävelminä ja virsien sijasta
messuissa lauletaan
joululauluja SLS:n Kauneimmat
Joululaulut -vihosta.
Nurmijärven Seurakuntaviesti
Julkaisija: Nurmijärven seurakunta
Päätoimittaja: Birgit Tolvanen
Toimituskunta:
Ritva Hirvonen, Satu Ranta,
Markku Jalava, Tero Konttinen,
Anni Pesonen, Helena Saulamo,
Eeva Halonen, Arto Kantola,
Markus Asunta.
Kannen kuva: Eeva Aro ja Kirsi Risto
Jakelu: Kaikkiin nurmijärveläisiin
talouksiin n. 16 000 kpl.
Ilmoitusmyynti: Studio Ink Oy /
Marja-Liisa Louhio 045 114 4723
Sivunvalmistus: Studio Ink Oy /
Ari Helminen
Paino: Salon Lehtitehdas Oy 2012
Seuraava Seurakuntaviesti
ilmestyy: viikolla 50-51
ISSN 1457 - 795X