Leijona

EIJONA workwea
Työvaatteet kaikille
teollisuuden aloille
Let’s Get To Work!
Kwintet Finland Oy
Luotettava kumppani
Kwintet Finland on vahvasti suomalainen mutta myös kansain­
välinen työvaatevalmistaja.
Jo vuodesta 1954 lähtien olemme vieneet työvaatteiden kehitystä
eteenpäin sinisestä puuvillahaalarista aina tämän päivän värikkäisiin
monisuoja-asuihin asti. Ensimmäiset neljä vuosikymmentä toimimme
itsenäisesti ja 90-luvun puolivälistä lähtien olemme kuuluneet Euroopan
suurimman työvaatteita valmistavaan Kwintet konserniin. Meillä yhdessä
on markkinoiden kattavin työvaatetarjonta, ja lähes joka ammattiin ja
alalle löytyvät ratkaisut. Toimivat, oikein mitoitetut työvaatteet ovat oleellinen osa työhyvinvointia. Niillä voidaan vaikuttaa hyvin paljon siihen,
että työ on mielekästä, sujuvaa ja turvallista. Työvaatteen täytyy vastata
työn ja työympäristön vaatimuksia; tarkoituksenmukaisista materiaaleista valmistettu, oikean kokoinen ja tarpeellisilla taskuilla sekä muilla
yksityiskohdilla varustettu vaate, joka toimii juuri siinä kyseisessä työssä
mihin se on tarkoitettu. Työ ja sen tekijät vaatteineen kiinnostavat meitä.
Jokainen asiakas on tärkeä ja tahdomme vastata teidän asettamiin
haasteisiin kaikella sillä tiedolla ja taidolla mitä meillä on. Seuraamme
jatkuvasti työvaatealan yleistä kehitystä, muun muassa sitä mitä uutta
on tapahtumassa työvaatestandardeissa. Meillä on laajat kontaktit työvaatealan johtaviin materiaali- ja tarviketoimittajiin, mikä takaa että meillä
on alan viimeisimmät sovellukset käytössämme.
Tuotemerkkimme Leijona on tänään voimakkaampi kuin koskaan.
Tässä kuvastossa mallistomme selkärangan muodostavat uudistunut
laajan käyttökohteen yleisasusarja ProX sekä eri alojen EN-suojavaatteet
sisältäen muun muassa näkyviä varoitusasuja uusissa väreissä, uusia
näkyviä ja palosuojattuja malleja sekä sähkömiesten ja hitsareiden asuja.
Mallistoamme täydentävät kovaa kulutusta kestävä Proff sarja sekä
perinteinen puuvillainen Perussarja. Kwintetin laaja valikoima tarjoaa
myös mm. paitoja, väli- ja alusasuja sekä muita extra tuotteita. Tarvitsetpa
sitten haalarin tai koko paketin, toimitpa sitten paikallisesti tai maailmanlaajuisesti, me räätälöimme juuri yrityksesi tarpeisiin sopivan ratkaisun.
Olemme kansainvälinen yritys, jolla on edustusta yli 20 eri maassa,
pystymme järjestämään joustavan ja tehokkaan jakeluverkoston. Tarvittaessa pystymme tarjoamaan myös pesu- ja huoltopalveluita yhteistyökumppaneidemme kautta. Tilauskäytännöt muokkaamme tarpeesi
mukaan perinteisistä menetelmistä aina sähköisiin tilausjärjestelmiin asti.
Olemme myös mukana Kwintetin yhteiskuntavastuu ohjelmassa.
Tämä tarkoittaa, että me sekä yhteistyökumppanimme emme käytä
lapsi- tai pakkotyövoimaa, työntekijöillä on kohtuulliset työajat ja palkka,
terveellinen ja turvallinen työympäristö, oikeus muodostaa ammatti­
yhdistyksiä, kaikilla yhtäläiset mahdollisuudet saada työtä ja edetä työuralla sekä oikeudellisesti sitova työsuhde. Jotta nämä eivät olisi vain kauniita sanoja Kwintet kuuluu Fair Wear Foundation (FWF) – organisatioon.
FWF tekee säännöllisesti valvontatarkastuksia kaikille tehtaille, joissa
Kwintetin tuotteita valmistetaan.
Meille on tärkeää, että tuotteemme ovat paitsi laadukkaita myös
turvallisia käyttää, eivätkä sisällä käyttäjälle tai ympäristölle haitallisia aineita. Jokaisen Kwintetille tuotteita tai materiaaleja valmistavan
toimittajan on allekirjoitettava asiakirja, jossa sitoudutaan noudattamaan REACH -lainsäädäntöä. Tämä lainsäädäntö rajoittaa mm. tekstiili
ja nahka­teollisuudessa käytettävien kemikaalien laatua ja määrää.
Euroopan kemikaalivirasto ECHA päivittää näiden erityistä huolta
aiheuttavien kemikaalien listaa jatkuvasti. Lisätietoa Kwintetin
yhteiskunta­vastuu ohjelmasta löydät osoitteesta www.kwintet.fi
Turvallista ja hyvää työpäivää!
Pekka Hyttinen
Toimitusjohtaja
Kwintet Finland OY
isällysluettel
EN Suojavaatteet:
Näkyvät
EN 471 4–15
Palosuojatut Näkyvät
EN 471, EN ISO 11612, EN ISO 11611, EN 61482-1-2 16–21
Multinorm
EN 471, EN ISO 11612, EN ISO 11611, EN 1149-5, EN 13034, EN 61482-1-2 22–25
Sähkö
EN ISO 11612, EN 61482-1-2 26–27
Hitsaus ja kuumatyö
EN ISO 11611, EN ISO 11612 28–29
Työvaatteet:
ProX 30–37
ProX talvi 38–39
Proff 40–41
Perus 42–43
Maalarit ja muurarit 44–45
Valkoiset ja kokkiasut 46–47
Boss 48–55
Sadeasut 56–57
Väli- ja alusasut 58–59
Extrat 60–63
EN Standardit 64–67
Palveleva Leijona
68–69
Pesuohjeet ja mittataulukot
70–71
äkyvät EN 471
EN 471 Näkyvä
varoitusvaatetus
ammattikäyttöön
Näkyvä varoitusvaatetus täyttää eurooppalaisen varoitusvaatestandardin EN 471
vaatimukset. Tämä suoja­vaatetus parantaa
näkyvyyttä kaikkina vuorokaudenaikoina;
fluoresoiva materiaali erottuu päivänvalossa ja heijastinnauha pimeässä valolähteen valaisemana. Lisätietoa standardista
takasivuilla 64–67.
Leijona varoitusvaatemallistossa on 3
värivaihtoehtoa; jo tutuksi tullut fluoresoiva
keltainen / tummansininen sekä kaksi uutta
väriä:
fluoresoiva oranssi / keskisininen
fluoresoiva punainen / musta
Mallisto on saanut uudet henkilökorttitaskut, myös housuihin.
Malliston materiaali on kestävää, hyvin
värinsä ja muotonsa pitävää polyesteripuuvillaa, jossa on vettähylkivä viimeistys.
5
Henkilökorttitasku on ylä­
osissa rintataskussa, joten
eteen rintaan jää tilaa
firman omille tunnuksille
tai nimille.
Näkyvässä mallistossa
henkilökorttitasku löytyy
myös housuista ja paidoista.
Yhdistelmänä pusero
201745 ja housut 203745
tai 203747 tai avosuoja
204745 täyttää 3 luokan
näkyvän asun pinta-ala
vaatimukset.
Lahjeketjut helpottavat
pukemista.
LEIJONA
52
LEIJONA
äkyvät EN 471
Se, minkä suojausluokan
mukaisia asuja tarvitaan
on harkittava tapaus­
kohtaisesti työtehtävien
ja -ympäristön mukaan.
2
2
Pusero 201745-074
Tuotetiedot: Edessä suojalistan alla vetoketju, kaksi rintataskua: oikean rintataskun päällä kännykkätasku, vasemmassa rintataskussa kynätasku sekä D-lenkki kannen alla ja henkilökorttitasku, painonapilla suljettavat alataskut, vetoketjulliset povitaskut
molemmin puolin, painonapeilla säädettävät hihansuut ja helmatampit.
Materiaali: 70 % polyesteri, 30 % puuvilla, paino 235 g/m², vettähylkivä viimeistys
Värit: -24 fl.keltainen/t.sininen, -4474 fl.oranssi/k.sininen, -54 fl.punainen/musta
Koot: Miesten C44–64
Standardit: EN 471 luokka 2/2
6
LEIJONA
NA
LEIJO
1
2
Housut 203745-074
Tuotetiedot: Sivutaskut, reisitaskussa kännykkätasku ja henkilökorttitasku, takataskuissa kannet, taskujen kansissa painonapit,
sisäpuoliset polvisuojataskut, mittatasku, vasaralenkit molemmin puolin, lahjeketjut polviin asti.
Materiaali: 70 % polyesteri, 30 % puuvilla, paino 235 g/m², vettähylkivä viimeistys
Värit: -78 t.sininen/fl.keltainen, -74 k.sininen/fl.oranssi, -9954 musta/fl.punainen
Koot: Miesten C44–64
Standardit: EN 471 luokka 1/2
LEIJO
NA
LEIJONA
2
2
Riipputaskuhousut 203747-074
Tuotetiedot: Riipputaskut ja aukot edessä, alataskuissa vahvistetut pohjat, henkilökorttitasku ja kännykkätasku reisitaskussa,
reisitaskun kannen alla D-lenkki, ulkopuoliset polvisuojataskut Corduraa, mittatasku, vasen takatasku avoin, oikeassa takataskussa
kansi, vasaralenkit molemmissa sivuissa, vyölenkit.
Materiaali: 70 % polyesteri, 30 % puuvilla, paino 235 g/m², vettähylkivä viimeistys
Värit: -24 fl.keltainen/t.sininen, -4474 fl.oranssi/k.sininen, -54 fl.punainen/musta
Koot: Miesten C46–64
Standardit: EN 471 luokka 2/2
7
LEIJONA
LEIJONA
1
2
Avosuoja 204745-074
Tuotetiedot: Edessä 2-suuntainen vetoketju, kaksi rintataskua, joissa kännykkätasku, henkilökorttitasku, kynätasku sekä D-lenkki,
etuvyötäröllä kaksi riipputaskua, alataskut, painonapeilla suljettavat kannelliset takataskut sekä yksi reisitasku, sisäpuoliset polvisuojataskut, mittatasku, vasaralenkit, lahjeketjut polviin asti, etuolalla pidennysvara, joustoselkä.
Materiaali: 70 % polyesteri, 30 % puuvilla, paino 235 g/m², vettähylkivä viimeistys
Värit: -78 t.sininen/fl.keltainen, -74 k.sininen/fl.oranssi, -9954 musta/fl.punainen
Koot: Miesten C46–64
Standardit: EN 471 luokka 1/2
LEIJONA
52
LEIJONA
LEIJONA
äkyvät EN 471
52
2
2
Umpisuoja 205745-074
Tuotetiedot: Edessä 2-suuntainen vetoketju, kaksi rintataskua: oikealla puolella taskupussi muotoiltu kännykälle, D-lenkki, henkilökorttitasku, hihatasku kynille, sivutaskut, painonapeilla suljettavat kannelliset takataskut, reisitasku kännykkätaskulla, sisäpuoliset
polvisuojataskut, mittatasku, kuminauha takavyötäröllä, vasaralenkit, lahjeketjut polviin asti, painonapeilla säädettävät hihansuut.
Materiaali: 70 % polyesteri, 30 % puuvilla, paino 235 g/m², vettähylkivä viimeistys
Värit: -78 t.sininen/fl.keltainen, -74 k.sininen/fl.oranssi, -9954 musta/fl.punainen
Koot: Miesten C46–64
Standardit: EN 471 luokka 2/2
8
LEIJONA
LEIJONA
38
Tuotetiedot: Edessä suojalistan alla vetoketju, kaksi rintataskua: oikean rintataskun päällä kännykkätasku,
vasemmassa rintataskussa kynätasku sekä D-lenkki kannen alla ja henkilökorttitasku, painonapilla suljettavat
alataskut, vetoketjulliset povitaskut molemmin puolin, painonapeilla säädettävät hihansuut ja helmatampit.
Materiaali: 67 % polyesteri, 33 % puuvilla, paino 240 g/m², vettähylkivä viimeistys
Värit: -24 fl.keltainen/t.sininen
Koot: Naisten C34–48
Standardit: EN 471 luokka 2/2
NA
LEIJO
LEIJONA
1
2
Housut 225745-077
Tuotetiedot: Sivutaskut, reisitaskussa kännykkätasku ja henkilökorttitasku, takataskuissa kannet, taskujen kansissa
painonapit, sisäpuoliset polvisuojataskut, mittatasku, vasaralenkit molemmin puolin, lahjeketjut polviin asti.
Materiaali: 67 % polyesteri, 33 % puuvilla, paino 240 g/m², vettähylkivä viimeistys
Värit: -78 t.sininen/fl.keltainen
Koot: Naisten C34–48
Standardit: EN 471 luokka 1/2
9
aisten
Naisten pusero 231745-077
äkyvät EN 471
2
2
M
LEIJONA
NA
JO
LE
IJO
NA
LEI
2
2
Riipputaskuliivi 206745-074
Tuotetiedot: Edessä vetoketju ja levityspala, kaksi rintataskua: oik. D-lenkki sekä henkilökorttitasku, vas. kynävälikkö sekä
4-osainen työkalulenkki, vyötäröllä neljä riipputaskua, joiden pohjat vahvistettu Corduralla: edessä oik. riipputaskun päällä
3-osainen työkalutasku ja lenkki, vasemmalla puolella lisätasku ja sen päällä poranterätasku, takariipputaskussa mittalokero, oik.
sisäpuolella kännykkätasku kynäväliköllä, vas. vetoketjullinen povitasku, molemmissa sivuissa tarralla avattavat vasaranpidikelenkit sekä vahvat nailonnauhalenkit, vyölenkit.
Materiaali: 70 % polyesteri, 30 % puuvilla, paino 235 g/m², vettähylkivä viimeistys
Värit: -24 fl.keltainen/t.sininen, -4474 fl.oranssi/k.sininen, -54 fl.punainen/musta
Koot: Miesten S–3XL
Standardit: EN 471 luokka 2/2
LEIJONA
52
LEIJONA
LEIJONA
äkyvät EN 471
LEIJONA
2
2
Liivi 206211-074
Tuotetiedot: Edessä vetoketju, kaksi rintataskua: oikean päällä kännykkätasku ja
vasemmalla henkilökorttitasku sekä D-lenkki kannen alla, painonapilla suljettavat
alataskut, helmassa painonapeilla säädettävät tampit.
Materiaali: 70 % polyesteri, 30 % puuvilla, paino 235 g/m², vettähylkivä viimeistys
Värit: -24 fl.keltainen, -44 fl.oranssi, -54 fl.punainen
Koot: Miesten S–3XL
Standardit: EN 471 luokka 2/2
10
Vasarapidike 085033-000-17
Näkyvässä riipputaskuliivissä 206745 on
sivuissa tarratampit, joihin voi kiinnittää
metallisen vasaranpidikkeen.
Reflectil
T-paita heijasteilla 809963-000
2
2
Liivi 806213-000
2
2
Tuotetiedot: Lämpökiinnitetty heijastinnauha vartalon ympäri
ja olkapäiden yli, henkilökorttitasku rinnassa.
Materiaali: 82 % polyesteri, 18 % puuvilla trikooneulos,
paino 235 g/m²
Värit: -25 fl.keltainen, -45 fl.oranssi
Koot: XS–3XL
Standardit: EN 471 luokka 2/2
Tuotetiedot: Edessä vetoketjukiinnitys, heijastinnauhat
ommeltu kaksi kertaa vartalon ympäri.
Materiaali: 100 % polyesterineulos
Värit: -25 fl.keltainen, -45 fl.oranssi
Koot: M–XXL
Standardit: EN 471 luokka 2/2
T-paita 809960-0000
T-paita, pitkähihainen 809964-000
Tuotetiedot: Lyhythihainen, t.sininen resorikaulus, henkilökorttitasku rinnassa.
Materiaali: 82 % polyesteri, 18 % puuvillatrikooneulos,
paino 235 g/m²
Värit: -25 fl.keltainen, -45 fl.oranssi
Koot: XS–3XL
Tuotetiedot: Pitkähihainen, t.sininen resorikaulus, henkilökorttitasku rinnassa.
Materiaali: 82 % polyesteri, 18 % puuvillatrikooneulos,
paino 235 g/m²
Värit: -25 fl.keltainen, -45 fl.oranssi
Koot: XS–3XL
11
Talvi Näkyvät EN 471
LEIJONA
LEIJONA
52
3
2
Talvimaihari 237745-104
Tuotetiedot: Edessä suojalistan alla vetoketju, kauluksen sisäpuoli fleeceä, kaksi rintataskua: oikean rintataskun päällä kännykkätasku, vasemmassa rintataskussa kynä- ja henkilökorttitasku sekä D-lenkki kannen alla, painonapilla suljettavat alataskut, vetoketjulliset povitaskut vas. puolella molemmissa vuorissa, vyötäröllä kiristysnyöri, painonapeilla säädettävät hihansuut, kainaloissa
ilmanvaihtoaukot/sirkat, irtotikkivuoren hihansuussa resori, irtohupussa fleecevuori.
Materiaali: 87 % polyesteri, 13 % polyuretaani, paino 155 g/m², vettä- ja likaahylkivä mikrokuitu. Kiinteä verkkovuori 100 %
polyesteri. Irrotettava tikkivuori 100 % polyesteri, vanu 100 g/m²
Värit: -24 fl.keltainen/t.sininen, -4474 fl.oranssi/k.sininen, -55 fl.punainen/musta
Koot: Miesten XS–3XL
Standardit: EN 471 luokka 3/2
LEIJONA
52
LEIJONA
1
2
Talviavosuoja 240745-074
Tuotetiedot: Edessä 2-suuntainen vetoketju, kaksi rintataskua, joissa kännykkätasku, henkilökorttitasku, kynätasku sekä D-lenkki,
etuvyötäröllä kaksi riipputaskua, alataskut, painonapeilla suljettavat kannelliset takataskut sekä yksi reisitasku, sisäpuoliset polvisuojataskut, mittatasku, vasaralenkit molemmissa sivuissa, lahjeketjut polviin asti, etuolalla pidennysvara, joustoselkä.
Materiaali: 70 % polyesteri, 30 % puuvilla, paino 235 g/m², vettähylkivä viimeistys
Tikkivuori: 100 % polyesteri, vanu 120 g/m².
Värit: -78 t.sininen/fl.keltainen, -74 k.sininen/fl.oranssi, -9954 musta/fl.punainen
Koot: Miesten C46–64
Standardit: EN 471 luokka 1/2
13
alvi Näkyvät EN 471
Talvipipo 880150-000
Materiaali: 50 % villa, 50 % akryyli
Vuori 100 % ohut puuvilla
Värit: -25 fl. keltainen, -45 fl.oranssi
Koko: yksi koko
NA
LEIJO
LEIJONA
1
2
Talvihousut 239745-074
Tuotetiedot: Sivutaskut, painonapeilla suljettavat kannelliset takataskut, reisitasku jossa henkilökorttitasku, sisäpuoliset polvisuojataskut, mittatasku, vasaralenkit molemmin puolin, lahjeketjut polviin asti, vyölenkit.
Materiaali: 70 % polyesteri, 30 % puuvilla, paino 235 g/m², vettähylkivä viimeistys
Tikkivuori: 100 % polyesteri, vanu 120 g/m²
Värit: -78 t.sininen/fl.keltainen, -74 k.sininen/fl.oranssi, -9954 musta/fl.punainen
Koot: Miesten C44–64
Standardit: EN 471 luokka 1/2
14
LEIJONA
LEIJONA
52
2
2
Talvipusero 236745-074
Tuotetiedot: Edessä suojalistan alla vetoketju, kaksi rintataskua, joissa kännykkätasku, henkilökorttitasku, kynätasku sekä D-lenkki,
painonapilla suljettavat alataskut, vetoketjulliset povitaskut molemmin puolin, painonapeilla säädettävät hihansuut ja helmatampit,
hihan vuorissa tuulensuojaresorit, tikkivuorillinen irtohuppu.
Materiaali: 70 % polyesteri, 30 % puuvilla, paino 235 g/m², vettähylkivä viimeistys
Tikkivuori: 100 % polyesteri, vanu rungossa 150 g/m² ja hihoissa 120 g/m²
Värit: -24 fl.keltainen/t.sininen, -4474 fl.oranssi/k.sininen, -54 fl.punainen/musta
Koot: Miesten C44–64
Standardit: EN 471 luokka 2/2
LEIJONA
52
LEIJONA
LEIJONA
2
2
Talviumpisuoja 241745-074
Tuotetiedot: Edessä 2-suuntainen vetoketju ja suojalista, kaksi rintataskua: oik. puolella taskupussi muotoiltu kännykälle, vas.
puolella D-lenkki rintataskun kannen alla, henkilökorttitasku, vetoketjullinen povitasku, sivutaskut, etureidessä ja takana kannelliset
taskut, mittatasku, polvisuojataskut sisäpuolella, takavyötäröllä kuminauha, lahjeketjut lantiolle asti, tikkivuorillinen irtohuppu.
Materiaali: 70 % polyesteri, 30 % puuvilla, paino 235 g/m², vettähylkivä viimeistys
Tikkivuori: 100 % polyesteri, vanu rungossa 150 g/m² ja hihoissa 120 g/m²
Värit: -78 t.sininen/fl.keltainen, -74 k.sininen/fl.oranssi, -9954 musta/fl.punainen
Koot: Miesten C46–64
Standardit: EN 471 luokka 2/2
15
alosuojatut Näkyvät
Palosuojatut
Näkyvät -mallisto
Mallistoon on tullut lisää uusi väritys;
oranssi/keskisininen. Väritykset tehdään
eri materiaaleista, molemmat materiaalit on
palosuojattuja sekä vettä ja likaa hylkiväksi
viimeistelty. Kumpikin väritys täyttää seuraavanlaisia standardeja:
EN 471 Näkyvä varoitusvaatetus ammattikäyttöön. Tämä suojavaatetus parantaa
näkyvyyttä kaikkina vuorokaudenaikoina;
fluoresoiva materiaali erottuu päivänvalossa
ja heijastinnauha pimeässä valolähteen
valaisemana.
Kuumansuoja EN ISO 11612
Palosuojattu vaatetus joka suojaa työntekijää lyhytaikaiselta kuumuudelta tai liekkikosketukselta ja joka ei jatka palamista
jouduttuaan kosketuksiin tulen kanssa.
Hitsaus EN ISO 11611
Suoja­vaatetus hitsaus- ja vastaavissa töissä.
Suojavaateus töihin joissa altistutaan mm.
kipinöille, lämpö­säteilylle ja pienille
sulametalliroiskeille.
Valokaari EN 61482-1-2
Suojavaatetus valokaaren termisiä vaaroja
vastaan.
Lisätietoa standardeista takasivuilla 64–67.
17
M
A
LEIJON
2
2
Pusero 201800-011
EN ISO 11612
EN ISO 11611
EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Edessä vetoketju ja tuulilista, 2 rintataskua, vasemman rintataskun päällä kynä/kännykkätasku, henkilökorttitasku
oikeassa rintataskussa, taskunkansissa tarrasulku, vetoketjullinen povitasku vasemmalla, kaksi tarroilla suljettavaa alataskua,
tarroilla ja tampeilla säädettävät helma, kuminauhat sivuissa, tarratampeilla säädettävät hihansuut.
Materiaali/väri:
- 011-24 fl.keltainen/t.sininen: 75 % puuvilla, 25 % polyesteri, paino 320 g/m²
- 727-44 fl.oranssi/k.sininen: 50 % puuvilla, 50 % polyesteri, paino 300 g/m²
Koot: Miesten XS–3XL
Standardit: Näkyvä EN 471 luokka 2/2, Kuumansuoja EN ISO 11612 A1, B1, C1, E1, F1,
Hitsaus EN ISO 11611 luokka 1 A1, Valokaaritesti EN 61482-1-2 luokka 1 [4kA]
52
LEIJONA
LEIJONA
1
2
1
2
EN ISO 11611
EN ISO 11611
EN ISO 11612
EN ISO 11612
LEIJONA
alosuojatut Näkyvät
LEIJONA
LEIJONA
Housut 203800-
EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Sivutaskut, kaksi takataskua, taskunkansissa
tarrasulku, kannellinen reisitasku, jonka päällä kynä/kännykkätasku ja korttitasku, mittatasku oik. takareidessä, vasaralenkit
molemmin puolin, polvisuojataskut sisäpuolella, leveät vyölenkit.
Materiaali/väri:
- 011-78 t.sininen/fl.keltainen: 75 % puuvilla,
25 % polyesteri, paino 320 g/m²
- 727-75 k.sininen/fl.oranssi: 50 % puuvilla,
50 % polyesteri, paino 300 g/m²
Koot: Miesten C46–64
Standardit: Näkyvä EN 471 luokka 1/2,
Kuumansuoja EN ISO 11612 A1, B1, C1, E1, F1,
Hitsaus EN ISO 11611 luokka 1 A1,
Valokaari EN 61482-1-2 luokka 1 [4kA]
18
Avosuoja
204800-
EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Edessä huulen alla vetoketju, 2 rintataskua,
kansissa tarrasulku, vas. rintataskun päällä kynä/kännykkätasku, henkilökorttitasku oikeassa rintataskussa, takataskut,
vasaralenkki, reisitasku kannella, mittatasku, polvisuojataskut
sisäpuolella, vyötäröllä takana kuminauha, leveät vyölenkit/
tunnelit, edessä olalla pidennysvara, takana olkaimissa
kuminauha, edessä riipputaskut on kiinnitetty vyötärölle päällitikkauksin, jotta ne on haluttaessa mahdollista purkaa irti.
Materiaali/väri:
- 011-78 t.sininen/fl.keltainen: 75 % puuvilla,
25 % polyesteri, paino 320 g/m²
- 727-75 k.sininen/fl.oranssi: 50 % puuvilla,
50 % polyesteri, paino 300 g/m²
Koot: Miesten C46–64
Standardit: Näkyvä EN 471 luokka 1/2,
Kuumansuoja EN ISO 11612 A1, B1, C1, E1, F1,
Hitsaus EN ISO 11611 luokka 1 A1,
Valokaari EN 61482-1-2 luokka 1 [4kA]
LEIJONA
52
LEIJONA
LEIJONA
3
2
Umpisuoja 205800-
EN ISO 11612
EN ISO 11611
EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Edessä huulen alla vetoketju, 2 rintataskua, taskunkansissa tarrasulku,
vasemman rintataskun päällä kynä/kännykkätasku, henkilökorttitasku oikessa rintataskussa, sivutaskut joista pääsy sisäpuolelle, takataskut ja vasaralenkit, mittatasku,
lahjevetoketjut polviin saakka, polvisuojataskut sisäpuolella, vyötäröllä takana kuminauha.
Materiaali/väri:
- 011-78 t.sininen/fl.keltainen: 75 % puuvilla, 25 % polyesteri, paino 320 g/m²
- 727-75 k.sininen/fl.oranssi: 50% puuvilla, 50 % polyesteri, paino 300 g/m²
Koot: Miesten C46–64
Standardit: Näkyvä EN 471 luokka 3/2, Kuumansuoja EN ISO 11612 A1, B1, C1, E1, F1,
Hitsaus EN ISO 11611 luokka 1 A1, Valokaari EN 61482-1-2 luokka 1 [4kA]
LEIJONA
52
M
LEIJONA
2
2
LEI
JO
NA
ANTIFLAM
EN ISO 11612
2
2
Riipputaskuliivi 206746-723
EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Edessä vetoketju ja levityspala, rintataskuissa vahvistetut pohjat: oikeassa rintataskussa D-lenkki
sekä henkilökorttitasku, vasemmassa rintataskussa kynävälikkö sekä 4-osainen työkalulenkki, vyötäröllä neljä
vahvistettua riipputaskua, edessä oik. riipputaskun päällä
3-osainen työkalu-tasku ja lenkki, vasemmassa riipputaskussa lisätasku sekä poranterätasku, oik. takariipputaskussa mittalokero, kännykkä-povitasku kynäväliköllä oikealla sekä vasemmalla vetoketjullinen povitasku, tarralla
avattavat vasaranpidikelenkit sekä vahvat nailonnauhalenkit molemmissa sivuissa, vyölenkit.
Materiaali: 50 % polyesteri, 50 % puuvilla, paino 300 g/m²
Värit: -24 fl.keltainen, -44 fl.oranssi
Koot: Miesten S–3XL
Standardit: Näkyvä EN 471 luokka 2/2,
Kuumansuoja EN ISO 11612 A1, B1, C1 ja
Valokaari EN 61482-1-2 luokka 1 [4kA]
Liivi 206703-723
EN ISO 11612 EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Edessä tarrakiinnitys, keskitakapituus
M-koossa = 67 cm
Materiaali: 50 % polyesteri, 50 % puuvilla, paino 300 g/m²
Värit: -24 fl.keltainen, -44 fl.oranssi
Koot: Miesten M, XL, XXL
Standardit: Näkyvä EN 471 luokka 2/2,
Kuumansuoja EN ISO 11612 A1, B1, C1 ja
Valokaari EN 61482-1-2 luokka 1 [4kA]
Hyvä tietää:
Palosuojatut standardit vaativat suojauksen täyttymiseksi,
että puvun tulee peittää kokonaan ylä- ja alavartalo, kaula, käsivarret ja jalat. Lisäsuojia esim. liiviä on käytettävä yhdessä
kokopuvun tai yhdistelmäasun: pusero ja housut kanssa.
19
52
A
LEIJON
2
2
Talvipusero 236800-
EN ISO 11612
EN ISO 11611
EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Tikkivuori, edessä vetoketju ja tuulilista, 2 rintataskua, kansissa tarrasulku, vasemman rinta­
taskun päällä kynä-/kännykkätasku, henkilökorttitasku oikeassa rintataskussa, vetoketjullinen povitasku,
kaksi tarroilla suljettavaa alataskua, tarroilla ja tampeilla säädettävä helma, kuminauhat sivuissa, tuulensuoja­
resorit hihansuun vuorissa, napeilla irrotettava huppu.
Materiaali/väri:
- 011-24 fl.keltainen/t.sininen: 75 % puuvilla, 25 % polyesteri, paino 320 g/m²
- 727-44 fl.oranssi/k.sininen: 50 % puuvilla, 50 % polyesteri, paino 300 g/m²
Tikkivuori: kokonaan palosuojattu vuori 100 % puuvilla, vanu 100 % polyesteri, vanun paino 150 g/m² ja
hihoissa 100 g/m²
Koot: Miesten XS–3XL
Standardit: Näkyvä EN 471 luokka 2/2, Kuumansuoja EN ISO 11612 A1, B1, C1, E1, F1,
Hitsaus EN ISO 11611 luokka 1 A1, Valokaaritesti EN 61482-1-2 luokka 1 [4kA]
LEIJONA
alosuojatut Näkyvät
alvi
LEIJONA
LEIJONA
1
2
Talvihousut 239800-
EN ISO 11612
EN ISO 11611
EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Tikkivuori lahkeissa, sivutaskut, kaksi takataskua joiden kansissa tarrasulku, kannellinen reisitasku, jonka päällä kynä/kännykkätasku ja korttitasku, mittatasku oik. takareidessä, vasaralenkit molemmin
puolin, leveät vyölenkit, polvisuojataskut sisäpuolella, lahkeissa vetoketju polviin saakka.
Materiaali/väri:
- 011-78 t.sininen/fl.keltainen: 75 % puuvilla, 25 % polyesteri, paino 320 g/m²
- 727-75 k.sininen/fl.oranssi: 50 % puuvilla, 50 % polyesteri, paino 300 g/m²
Tikkivuori: kokonaan palosuojattu vuori 100 % puuvilla, vanu 100 % polyesteri, vanun paino 100 g/m²
Koot: Miesten C46–64
Standardit: Näkyvä EN 471 luokka 1/2, Kuumansuoja EN ISO 11612 A1, B1, C1, E1, F1,
Hitsaus EN ISO 11611 luokka 1 A1, Valokaari EN 61482-1-2 luokka 1 [4kA]
20
LEIJONA
52
1
2
Talviavosuoja 240800-
EN ISO 11612
EN ISO 11611
EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Tikkivuori lahkeissa, edessä huulen alla vetoketju, 2 rintataskua, kansissa tarrasulku, vasemman rintataskun päällä
kynä/kännykkätasku, oikealla rintataskussa henkilökorttitasku, tarrasulku taskun kansissa, takatasku ja vasaralenkki, reisi­tasku
kannella, mittatasku, polvisuojataskut sisäpuolella, vyötäröllä takana kuminauha, leveät vyölenkit ja tunnelit, edessä olalla
pidennys­vara, selässä kuminauhajousto, lyhyet lahjeketjut polviin asti.
Materiaali/väri:
- 011-78 t.sininen/fl.keltainen: 75 % puuvilla, 25 % polyesteri, paino 320 g/m²
- 727-75 k.sininen/fl.oranssi: 50 % puuvilla, 50 % polyesteri, paino 300 g/m²
Tikkivuori: kokonaan palosuojattu vuori 100% puuvilla, vanu 100 % polyesteri, vanun paino 100 g/m²
Koot: Miesten C46–64
Standardit: Näkyvä EN 471 luokka 1/2, Kuumansuoja EN ISO 11612 A1,B1,C1, E1, F1,
Hitsaus EN ISO 11611 luokka 1 A1, Valokaari EN 61482-1-2 luokka 1 [4kA]
Hyvä tietää:
Vaatteiden likaisuus heikentää
tuotteiden suojauskykyä. Palosuojatut materiaalit pitää pestä
erikseen, eikä pesussa saa
käyttää saippuaa eikä huuhteluaineita. Katso lisää pesuohjeita takasivulta.
LEIJONA
52
LEIJONA
LEIJONA
3
2
Talviumpisuoja 241800-
EN ISO 11612
EN ISO 11611
EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Tikkivuori, edessä huulen alla vetoketju, 2 rintataskua, taskun kansissa tarrasulku, vasemman rintataskun päällä kynä/
kännykkätasku, oikealla rintataskussa henkilökorttitasku, etutaskut reidessä, takataskut, mittatasku, lahjevetoketjut lantiolle saakka,
polvisuojataskut sisäpuolella, vyötäröllä takana kuminauha, hihanvuorissa tuulensuojaresorit, huppu joka irroitettavissa napeilla.
Materiaali/väri:
- 011-78 t.sininen/fl.keltainen: 75 % puuvilla, 25 % polyesteri, paino 320 g/m²
- 727-75 k.sininen/fl.oranssi: 50% puuvilla, 50 % polyesteri, paino 300 g/m²
Tikkivuori: kokonaan palosuojattu vuori 100 % puuvilla, vanu 100 % polyesteri, vanun paino 150 g/m² ja hihoissa 100 g/m²
Koot: Miesten C46–64
Standardit: Näkyvä EN 471 luokka 3/2, Kuumansuoja EN ISO 11612 A1, B1, C1, E1, F1,
Hitsaus EN ISO 11611 luokka 1 A1, Valokaari EN 61482-1-2 luokka 1 [4kA]
21
ultinorm
Multinorm
– standardien suhteen varustelluin mallistomme. Multinorm mallit täyttävät näkyvyyden vaatimukset, useita palonsuoja standardeja, sähköstaattiset ominaisuudet
ja rajallisen suojauksen nestemäisiä kemikaaleja vastaan. Lisätietoja standardeista
takasivuilla 64–67. Malliston materiaalina on miellyttävän tuntuinen modakryyli/puuvilla.
EN471 Näkyvä
varoitusvaatetus
EN ISO 11612
Kuumuudelta ja
tulelta suojaava
vaatetus
EN 1149-5 Suojavaa­
tetus. Sähkö­staattiset
ominaisuudet. Osa 5.
Materiaali- ja malli­
vaatimukset
EN ISO 11611 luokka
1 A1 Suojavaatetus
hitsaus- ja vastaavissa
töissä
EN 13034 Suoja­
vaatetus nestemäisiä
kemikaaleja vastaan.
Rajallinen suojaus
kemikaaliroiskeille.
Asujen suojaavuutta voit
lisätä käyttämällä niiden
alla:
EN 61482-1-2
valokaaritesti
Palosuojatun kauluspai­
dan löydät sivulta 54.
Palosuojattua alusvaate­
tusta, katso sivu 58.
Wenaas
3
2
Umpisuoja, palosuojattu 083849-4501
EN ISO 11612 EN 1149-5 EN ISO 11611 EN 13034
EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Edessä vetoketju ja tarroilla suljettava suojalista, kaksi kannellista rintataskua: oik. rintataskussa kynävälikkö
sekä kännykkätasku päällä, vas. rintataskussa pystymallinen henkilökorttitasku, kannelliset sisätaskut sivuissa, kaksi
kannellista takataskua, oikeassa reidessä kaksi kapeampaa taskua päällekkäin, päällimmäinen esim. isommalle kännykälle,
vasemmassa reidessä yksi leveämpi kannellinen tasku, taskujen kansissa tarrasulku, muotoillut polvet sekä ulkopuoliset
polvisuojataskut, tarralla säädettävät rannekkeet, selässä pitkät liikkumatilaa antavat laskokset, vyötäröllä kuminauhat
sivuissa.
Materiaali: 54 % modakryyli, 44 % puuvilla, 2 % antistaattisia kuituja, paino 280 g/m2
Värit: -79 t.sin/fl.kelt.
Koot: Miesten C46–64
Standardit: EN 471 luokka 3/2, EN ISO 11612 A1 B1 C1, EN 1149-5, EN 11611 luokka 1 A1, EN 13034
type PB [6], tuote on valokaaritestattu EN 61482-1-2 luokka 1 (4kA)
22
Wenaas
2
2
Pusero, palosuojattu 043849-4501
EN ISO 11612 EN 1149-5 EN ISO 11611 EN 13034
EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Edessä vetoketju ja suojalista tarrakiinnityksellä, kaksi rintataskua, kansissa tarrat, oik. rintataskussa kännykkätasku
sekä kynävälikkö, vas. pystymallinen henkilökorttitasku, alataskut vetoketjuilla, hihansuut rannekkeilla, vyötärön etusivuilla kuminauhakiristys ja takana tarrasäätötampit, selässä pystylaskokset.
Materiaali: 54 % modakryyli, 44 % puuvilla, 2 % antistaattisia kuituja, paino 280 g/m2
Värit: -24 fl.kelt./t.sin.
Koot: Miesten S–3XL
Standardit: EN 471 luokka 2/2, EN ISO 11612 A1, B1, C1,
EN 1149-5, EN 11611 luokka 1 A1, EN 13034 type 6,
tuote on valokaaritestattu EN 61482-1-2 luokka 1 (4kA)
1
2
1
2
Wenaas
EN ISO 11612
EN ISO 11612
EN 1149-5
EN 1149-5
EN ISO 11611
EN ISO 11611
EN 13034
EN 13034
Wenaas
Housut, palosuojattu 025049-4501
EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Edessä vetoketju ja nappi, sivutaskut, kaksi takataskua, vas. reisitaskun päällä toinen tasku, oik. reisitaskun
päällä kännykkätasku, taskujen kansissa tarrakiinnitys, ulkopuoliset polvitaskut, vyötäröllä kuminauha sivuissa, vyölenkit.
Materiaali: 54 % modakryyli, 44 % puuvilla, 2 % antistaattisia
kuituja, paino 280 g/m2.
Värit: -79 t.sin./fl.kelt.
Koot: Miesten C46–66
Standardit: EN 471 luokka 1/2, EN ISO 11612 A1, B1, C1,
EN 1149-5, EN 11611 luokka 1 A1, EN 13034 type 6, tuote on
valokaaritestattu EN 61482-1-2 luokka 1 (4kA)
Avosuoja, palosuojattu 074249-4501 EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Edessä vetoketju, kaksi kannellista rintataskua:
oik. rintataskussa kynävälikkö sekä kännykkätasku päällä, vas.
rintataskussa pystymallinen henkilökorttitasku päällä, etu­
vyötäröllä kannelliset riipputaskut sekä sisäänmenoaukot niille,
kaksi ulkopuolista kannellista etutaskua, yksi kannellinen reisi­
tasku vasemmassa ja mittatasku oikeassa lahkeessa, kaksi
kannellista takataskua, kaksi vasaralenkkiä takana, muotoillut
polvet ja ulkopuoliset polvisuojataskut, taskujen kansissa tarrakiinnitys, takana joustava osa selässä, olalla pidennysvara,
vyölenkit, edessä vyötunnelit.
Materiaali: 54 % modakryyli, 44 % puuvilla, 2 % antistaattisia
kuituja, paino 280 g/m2
Värit: -79 t.sin./fl.kelt.
Koot: Miesten C46–64
Standardit: EN 471 luokka 1/2, EN ISO 11612 A1, B1, C1,
EN 1149-5, EN 11611 luokka 1 A1, EN 13034 type 6, tuote on
valokaaritestattu EN 61482-1-2 luokka 1 (4kA)
23
ultinorm Talvi
Multinorm
– talvimallisto täyttää kesämalliston standardien lisäksi kylmäsuoja standardin
sekä suojan sateelta. Lisätietoja standardeista on takasivuilla 64–67. Malliston
materiaali on miellyttävän tuntuista modakryyli/puuvillaa, jossa on kosteudelta
suojaava polyuretaanikalvo sisäpuolella.
EN471 Näkyvä
varoitusvaatetus
EN ISO 11612
Kuumuudelta ja
tulelta suojaava
vaatetus
EN 1149-5 Suojavaa­
tetus. Sähkö­staattiset
ominaisuudet. Osa 5.
Materiaali- ja malli­
vaatimukset
EN ISO 11611 luokka
1 A1 Suojavaatetus
hitsaus- ja vastaavissa
töissä
EN 342 Kylmältä
suojaavat vaatekokonaisuudet ja
vaatteet
EN 343 Sateelta
suojaava vaatetus
EN 13034 Suoja­
vaatetus nestemäi­
siä kemikaaleja
vastaan. Rajallinen
suojaus kemikaali­
roiskeille.
EN 61482-1-2
valokaaritesti
1
2
EN ISO 11612
EN 1149-5 EN ISO 11611
EN 342
EN 343
EN 13034
EN 61482-1-2
Talvihousut, palosuojattu 023549-4502
Wenaas
Tuotetiedot: Teipatut saumat, edessä vetoketju ja nappi, sivutaskut, kaksi kannellista
takataskua, muotoillut polvet ja ulkopuoliset polvisuojataskut, irrotettavat joustavat
henkselit, vyötäröllä kuminauha ja tarrasäätö takana, takana korotettu vyötärö, sivuissa
pitkät lahjeketjut joiden päällä tarroilla suljettavat suojalistat, lahkeensuussa tarrasäätö.
Materiaali: 50 % modakryyli, 41 % puuvilla, 2 % antistaattisia kuituja,
7 % polyuretaanipinnoite sisäpuolella
Tikkivuori: 100 % puuvilla
Värit: -79 t.sin./fl.kelt.
Koot: Miesten S–XXL
Standardit: EN 471 luokka 1/2, EN ISO 11612 A1, B1, C1, EN 1149-5, EN ISO
11611luokka 1 A1, EN 342, EN 343, EN 13034 type 6, tuote on valokaaritestattu
EN 61482-1-2 luokka 1 (4kA)
24
Wenaas
2
2
EN ISO 11612
Talvipusero, palosuojattu 051549-4502
EN 342
EN 343
EN 1149-5 EN ISO 11611
EN 13034
EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Teipatut saumat, edessä vetoketju ja tarroilla suljettava suojalista, suojalistan alla pystymallinen vetoketjutasku,
kaksi rintataskua, kansissa tarrakiinnitys: oik. rintataskussa kännykkätasku päällä, vas. taskussa välikkö kynälle ja pystymallinen
henkilökorttitasku päällä, kannellinen hihatasku, tarralla suljettava povitasku, alataskut vetoketjuilla, hihansuussa sisäpuolella
tuulensuojaresori, vyötäröllä etusivuilla kuminauhakiristys ja takana tarralla säädettävät tampit, takaa pidempi helma.
Materiaali: 50 % modakryyli, 41 % puuvilla, 2 % antistaattisia kuituja, 7 % polyuretaani pinnoite sisäpuolella.
Tikkivuori. 100 % puuvilla
Värit: -24 fl.kelt./t.sin.
Koot: Miesten S–3XL
Standardit: EN 471 luokka 2/2, EN ISO 11612 A1, B1, C1, EN 1149-5,
EN ISO 11611 luokka 1 A1, EN 342, EN 343, EN 13034 type 6,
tuote on valokaaritestattu EN 61482-1-2 luokka 1 (4kA)
3
2
Wenaas
EN 342
3
2
EN 342
EN ISO 11612
EN 343
EN 1149-5
EN 13034
EN ISO 11612
EN 343
EN 1149-5
EN 13034
Wenaas
EN ISO 11611 EN 61482-1-2
Talviumpisuoja, palosuojattu 081549-4502
EN ISO 11611 EN 61482-1-2
Talvimaihari, palosuojattu 098349-4502
Tuotetiedot: Teipatut saumat, vetoketjulla irrotettava fleecevuori, edessä kaksisuuntainen vetoketju ja tarroilla suljettava
suojalista, suojalistan alla pystymallinen vetoketjutasku, kaksi
kannellista rintataskua: oik. rintataskun päällä kännykkätasku,
vas. rintataskun päällä pystymallinen henkilökorttitasku, kannellinen hihatasku, tarralla suljettava povitasku kiinteässä vuorissa,
alataskuissa kahdet taskut päällekkäin, taskujen kansissa
tarrasulku, hihan vuorissa tuulensuojaresorit, vetoketjulla
irrotettava huppu jossa ohut puuvillavuori, vyötäröllä, helmassa
ja irtohupussa kiristysnyöri.
Materiaali: 50 % modakryyli, 41 % puuvilla, 2 % antistaattisia
kuituja, 7 % polyuretaanipinnoite sisäpuolella.
Irtofleecevuori: 55 % modakryyli, 45 % puuvilla
Kiinteä vuori: 100 % puuvilla
Värit: -24 fl .kelt./t.sin.
Koot: Miesten S–XXL
Standardit: EN 471 luokka 3/2, EN ISO 11612 A1, B1, C1,
EN 1149-5, EN ISO 11611 luokka 1 A1, EN 342,
EN 343, EN 13034 type 6, tuote on valokaaritestattu
EN 61482-1-2 luokka 1 (4kA)
Tuotetiedot: Teipatut saumat, edessä vetoketju ja tarroilla
suljettava suojalista, suojalistan alla pystymallinen veto­
ketjullinen tasku, kaksi kannellista rintataskua: oik. rinta­
taskussa välikkö kynälle sekä kännykkätasku päällä, vas.
rinta­taskussa pystymallinen henkilökorttitasku, vetoketjulliset
sivutaskut suojaläpän alla, kaksi kannellista takataskua,
kannellinen hihatasku, taskujen kansissa tarrasulku, muotoillut
polvet sekä ulkopuoliset polvisuojataskut, tarralla suljettava
povitasku, vetoketjulla irrotettava huppu jossa ohut puuvillavuori, pitkät lahjeketjut lantiolle asti, tarroilla suljettavat suoja­
listat päällä, selässä väljyyttä antavat laskokset, vyötäröllä
kuminauhakiristys takana, hihan vuorissa tuulensuojaresori,
tarralla säädettävät lahkeensuut.
Materiaali: 50 % modakryyli, 41 % puuvilla, 2 % antistaattisia
kuituja, 7 % polyuretaani pinnoite sisäpuolella.
Tikkivuori: 100% puuvilla
Värit: -79 t.sin./fl.kelt.
Koot: Miesten S–XXL
Standardit: EN 471 luokka 3/2, EN ISO 11612 A1, B1, C1,
EN 1149-5, EN ISO 11611 luokka 1 A1, EN 342,
EN 343, EN 13034 type 6, tuote on valokaaritestattu
EN 61482-1-2 luokka 1 (4kA).
25
ähkö EN ISO 11612
Sähkö EN ISO 11612 -mallisto
täyttää seuraavia standardeja:
Kuumasuoja EN ISO 11612
(korvaa vanhan EN 531)
Palosuojattu vaatetus joka suojaa työn­
tekijää lyhytaikaiselta kuumuudelta tai
liekkikosketukselta ja joka ei jatka pala­
mista jouduttuaan kosketuksiin tulen
kanssa.
Valokaari EN 61482-1-2 Suojavaatetus
valokaaren termisiä vaaroja vastaan.
Lisätietoa standardeista takasivulla 64–67.
Hyvä tietää:
Palosuojatut standardit vaativat suojauksen täyttymiseksi,
että puvun tulee peittää kokonaan ylä- ja alavartalo, kaula,
käsivarret ja jalat. Lisäsuojia esim. liivi on käytettävä
yhdessä kokopuvun tai yhdistelmäasun: pusero ja housut
kanssa.
Asujen suojaavuutta voit lisätä käyttämällä niiden alla:
Palosuojattua alusvaatetusta, katso sivu 58.
Palosuojatun kauluspaidan löydät sivulta 54.
Pusero 301731-718
EN ISO 11612 EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Edessä vetoketju ja suojalista, oikeassa rinta­
taskussa kännykkätasku päällä sekä D-lenkki kannen alla,
vasemmassa rintataskussa 3-välikköä ja työkalulenkit sekä
puukkonappi päällä, henkilökorttitasku oik. rinnassa, ulko­
puoliset alataskut joissa suojalistat päällä, povitaskussa
nappi­sulku, hihoissa napilla säädettävät rannekkeet, tarralla
säädettävä helma sekä kuminauhakiristys sivuissa.
Materiaali: Palosuojattu 75 % puuvilla, 25 % polyesteri,
paino 320 g/m²
Väri: -75 k.sininen
Koot: Miesten C44–64
Standardit: EN ISO 11612 A1 B1 C1,
valokaaritesti EN 61482-1-2 luokka 1: 4kA
26
Housut 303731-718
EN ISO 11612 EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Sivutaskut, reisitaskussa kännykkätasku päällä
ja D-lenkki kannen alla, takataskuissa vahvistetut pohjat,
taskujen kansissa tarrasulku, sisäpuoliset polvisuojataskut,
mittataskussa vahvistettu laskospohja, vasaralenkki molemmissa
sivuissa, vyönlenkit
Materiaali: Palosuojattu 75 % puuvilla, 25 % polyesteri,
paino 320 g/m²
Väri: -75 k.sininen
Koot: Miesten C44–64
Standardit: EN ISO 11612 A1 B1 C1,
valokaaritesti EN 61482-1-2 luokka 1: 4kA
EN ISO 11612
Riipputaskuhousut 303732-718
EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Etuvyötäröllä riipputaskut ja aukot, alataskuissa
vahvistetut laskospohjat, reisitaskun päällä kännykkätasku,
ulkopuoliset polvisuojataskut, takataskuissa vahvistetut laskos­
pohjat, taskujen kansissa tarrasulku, vasaralenkki vasemmassa
sivussa, mittataskussa kynätasku ja pidike puukolle, vyölenkit.
Materiaali: Palosuojattu 75 % puuvilla, 25 % polyesteri,
paino 320 g/m²
Väri: -75 k.sininen
Koot: Miesten C44–64
Standardit: EN ISO 11612 A1, B1, C1,
valokaaritesti EN 61482-1-2 luokka 1: 4kA
EN ISO 11612
Riipputaskuliivi 306731-718
Tuotetiedot: Vetoketju ja levityspala edessä sisäpuolella,
riippuvien rintataskujen päällä kännykkätasku sekä työkalulenkkejä ja puukkonappi, D-lenkki, henkilökorttitasku, rintataskujen alla isot rukkastaskut ja alapuolella poranterätaskut,
neljä riipputaskua helmassa, vasaralenkit sivuissa, vyölenkit.
Materiaali: Palosuojattu 75 % puuvilla, 25 % polyesteri,
paino 320 g/m²
Väri: -75 k.sininen
Koot: Miesten C44–64
Standardit: EN ISO 11612 A1, B1, C1,
valokaaritesti EN 61482-1-2 luokka 1: 4kA.
EN ISO 11612
Riipputaskuavosuoja 304732-718
EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Edessä kaksisuuntainen vetoketju, riippu­
vien
rintataskujen päällä kännykkätasku sekä työkalulenkit ja
puukko­
nappi, henkilökorttitasku, D-lenkki oikealla rinnassa,
vyötäröllä riipputaskut edessä ja takana, alataskuissa vahvistettu pohja, polvisuojataskut sisäpuolella, mittataskussa
vahvistettu laskos­
pohja, vasaralenkki vasemmassa sivussa,
pidennysvara olalla, joustava resorineulos selässä, vyönlenkit.
Materiaali: Palosuojattu 75 % puuvilla, 25 % polyesteri,
paino 320 g/m²
Väri: -75 k.sininen
Koot: Miesten C44–64
Standardit: EN ISO 11612 A1, B1, C1,
valokaaritesti EN 61482-1-2 luokka 1: 4kA
Ensin toimitetaan EN531 A B1 C1 sertifioidut tuotteet
mallinumero: 304730-718-75
EN 61482-1-2
EN ISO 11612
Avosuoja 304731-718
EN 61482-1-2
Tuotetiedot: Edessä kaksisuuntainen vetoketju, oikean
rinta­­
taskun päällä kännykkätasku ja D-lenkki kannen alla,
vasemmassa rintataskussa kynävälikkö, henkilökorttitasku,
sivu­
taskut, kaksi takataskua, oikeassa takataskussa kansi,
reisitaskun päällä kynätasku, taskujen kansissa tarrasulku,
mittataskussa vahvistettu laskospohja, polvisuojataskut sisäpuolella, pidennys-vara olalla, joustava resorineulos selässä,
vyönlenkit.
Materiaali: Palosuojattu 75 % puuvilla, 25 % polyesteri,
paino 320 g/m²
Väri: -75 k.sininen
Koot: Miesten C44–64
Standardi: EN ISO 11612 A1, B1, C1,
valokaaritesti EN 61482-1-2 luokka 1: 4kA
Ensin toimitetaan EN531 A B1 C1 sertifioidut tuotteet
mallinumero: 304729-718-75
27
itsaus
ja kuumatyö
Palosuojatut
EN ISO 11611 ja
EN ISO 11612
Wenaas
Wenaas
EN ISO 11612
EN ISO 11612
Pusero 043807-5507
EN ISO 11611
Tuotetiedot: Edessä vetoketju sekä suojalista piilopainonappi
kiinnityksellä ylös kauluksen kärkeen asti, kaksi kannellista
rintataskua ja alataskua, joissa vahvistetut pohjat kaksinkertaisesta kankaasta, hihatasku, piilopainonapit taskujen kansissa,
selässä liikkumatilaa antavat laskokset, tarratampeilla säädettävät hihansuut ja helma, suojaava pystykaulus.
Materiaali: 100 % palosuojattu puuvilla, paino 350 g/m2
Väri: -78 t.sininen
Koot: Miesten S–XL
Standardit: Hitsaus EN ISO 11611 A1 + A2 luokka 2 ja
Kuumansuoja EN ISO 11612 A1 + A2, B1, C1
Housut 023807-5507
EN ISO 11611
Tuotetiedot: Edessä vetoketju, sivutaskut, yksi kannellinen
reisitasku jossa kännykkätasku päällä, kaksi kannellista taka­
taskua joiden pohjat vahvistettu, piilopainonapit taskujen
kansissa, mittataskussa vahvistettu laskospohja sekä kynätasku päällä, ulkopuoliset polvisuojataskut.
Materiaali: 100 % palosuojattu puuvilla, paino 350 g/m2
Väri: -78 t.sininen
Koot: Miesten C48–64
Standardit: Hitsaus EN ISO 11611 A1 + A2 luokka 2 ja
Kuumansuoja EN ISO 11612 A1 + A2, B1, C1
LEIJONA
52
Wenaas
Wenaas
EN ISO 11612
Umpisuoja 083807-5507
EN ISO 11611
Tuotetiedot: Edessä vetoketju sekä suojalista piilopainonappi
kiinnityksellä ylös kauluksen kärkeen asti, kaksi kannellista rintataskua, hihatasku, vetoketjullinen povitasku, kännykkätasku sisäpuolella, sivutaskuista pääsy sisäpuolelle sekä piilopainonapilla
suljettavat listat päällä, yksi kannellinen reisitasku, jossa pienempi
tasku päällä, kaksi kannellista takataskua, rinta- ja takataskuissa
vahvistetut pohjat, piilopainonapit taskujen kansissa, mittataskussa kynätasku päällä, ulkopuoliset polvisuojataskut, takavyötäröllä kuminauha, selässä liikkumatilaa antavat laskokset,
tarratampeilla säädettävät hihansuut.
Materiaali: 100 % palosuojattu puuvilla, paino 350 g/m2
Väri: -78 t.sininen
Koot: Miesten C46–64
Standardit: Hitsaus EN ISO 11611 A1 + A2 luokka 2 ja
Kuumansuoja EN ISO 11612 A1 + A2, B1, C1
EN ISO 11612
Umpisuoja 305416-0726
EN ISO 11611
Tuotetiedot: Edessä piilonapitus, kaksi kannellista rinta­taskua,
vasemmassa rintataskussa kynävälikkö, sivutaskuista pääsy
sisäpuolelle, kaksi kannellista takataskua, taskujen kannet
tikattu sivuista kiinni, kaksi mittataskua vahvistetuilla laskos­
pohjilla, vasaralenkit molemmissa sivuissa, sisäpuoliset polvi­
suojataskut, selässä liikkumatilaa antavat laskokset, taka­
vyötäröllä kuminauha, pystykauluksessa tarrakiinnitys.
Materiaali: 100 % palosuojattu puuvilla, paino 350 g/m2
Väri: -75 k.sininen
Koot: Miesten C44–68
Standardit: Hitsaus EN ISO 11611 A2 luokka 1
EN ISO 11612 A2, B1, C1, E1
29
roX
ProX mallistossa
on väreissä ja
malleissa valinnan­
varaa sekä harkittuja
yksityiskohtia
ProX uudessa mallistossa on useimmissa
tuotteissa kolme värivaihtoehtoa; keskisininen
/ musta, tummanharmaa / musta ja uutena
värinä puseroissa musta väri fluoresoivan
punaisella kontrastivärillä.
Mallistosta löytyy sekä riipputaskullisia
housuja ja avosuojia, että sivutaskullisia
malleja. Malleissa on huomioitu istuvuutta eri
työasentojen suhteen muun muassa polvissa
on muotoa sekä useimmissa alaosissa on
säädettävä kuminauha vyötäröllä.
Malliston materiaalina on helposti huollettava
kiiltäväpintainen vettä-hylkivä polyesteri-puuvilla. Mallistoon kuuluu myös sisätyöskentelyyn tarkoitettuja tuotteita, jotka on
tehty mattapintasesta materiaalista.
Malliston yläosat on tehty kirjainkoolla ja
kokoja löytyy 6 cm välien. Kuvaston takaosassa on mittataulukko, joka auttaa koon
valitsemisessa.
31
ProX malliston puseroissa toisen
rintataskun kiinnitys on vetoketjulla.
LEIJONA
M
Leijona
ro X
ProX mallistossa on henkilökorttitaskut yläosissa
rintataskun ja housuissa reisitaskun päällä.
Pusero 301821-077
Tuotetiedot: Edessä suojalistan alla vetoketju, oikean rintataskun päällä kännykkätasku ja kannen alla D-lenkki, vasen rintatasku
vetoketjulla, vasemmassa rintataskussa kynä- ja henkilökorttitasku, alataskut, napilla suljettava riippupovitasku, painonapeilla
säädettävät hihansuut ja helmatampit, takaa pidempi helma, heijasteita hihoissa ja takana helmassa. Terenauha hihoissa kaarrokkeissa. Mallissa on 6 cm sarjontaerot. Kirjainkoko vastaa lähinnä miesten numerokokoa: XXS:C42, XS:C44–46, S:C48, M:C50–52,
L:C54, XL:C56–58, 2XL:C60, 3XL:C62–64
Materiaali: 67 % polyesteri, 33 % puuvilla, paino 240 g/m², vettähylkivä viimeistys
Värit: -99 musta/fl.punainen
Koot: Miesten XXS–3XL
32
LEIJONA
M
Leijona
Pusero 301820-077
Tuotetiedot: Edessä suojalistan alla vetoketju, oikean rintataskun päällä kännykkätasku ja kannen alla D-lenkki, vasen rintatasku
vetoketjulla, vasemmassa rintataskussa kynä- ja henkilökorttitasku, alataskut, napilla suljettava riippupovitasku, painonapeilla säädettävät hihansuut ja helmatampit, takaa pidempi helma, heijasteita hihoissa ja takana helmassa. Mallissa on 6 cm sarjontaerot. Kirjainkoko vastaa lähinnä miesten numerokokoa: XXS:C42, XS:C44–46, S:C48, M:C50–52, L:C54, XL:C56–58, 2XL:C60, 3XL:C62–64
Materiaali: 67 % polyesteri, 33 % puuvilla, paino 240 g/m², vettähylkivä viimeistys
Värit: -18 t.harmaa/musta, -74 k.sininen/musta
Koot: Miesten XXS–3XL
52
Leijona
LEIJONA
Avosuoja 304820-077
Housut 303820-077
Tuotetiedot: Sivutaskut, vasemmalla reisitaskun päällä kännykkäja henkilökorttitasku sekä kynävälikkö, D-lenkki vyötäröllä, takataskut joissa vahvistetut pohjat, taskujen kansissa painonapit,
mittatasku laskospohjalla, polvissa muotolaskokset, polvisuojataskut sisäpuolella, vasaralenkit molemmin puolin, vyölenkit, takavyötäröllä säätökuminauha, heijastimet lahkeissa,
pidennysvara lahkeensuun käännöksessä.
Materiaali: 67 % polyesteri, 33 % puuvilla, paino 240 g/m²,
vettähylkivä viimeistys
Värit: -18 t.harmaa, -74 k.sininen, -99 musta
Koot: Miesten C44–64
Tuotetiedot: Edessä 2-suuntainen vetoketju, sivutaskut,
oikealla rintataskun päällä kännykkätasku, vasemman rinta­
taskun päällä henkilökorttitasku sekä kynätasku, D-lenkki
rintataskun kannen alla, takataskut joissa vahvistetut pohjat,
reisitasku kynätaskulla, taskujen kansissa painonapit, mittatasku laskospohjalla, polvissa muotolaskokset, polvisuojataskut sisäpuolella, vasaralenkit molemmin puolin, vyölenkit,
takavyötäröllä säätökuminauha, heijastimet lahkeissa, selässä
joustava resorineulos, pidennysvara lahkeensuun käännöksessä
sekä etuolalla.
Materiaali: 67 % polyesteri, 33 % puuvilla, paino 240 g/m²,
vettähylkivä viimeistys
Värit: -18 t.harmaa, -74 k.sininen, -99 musta
Koot: Miesten C44–64
33
52
Leijona
Riipputaskuavosuoja 304821-077
Tuotetiedot: Edessä 2-suuntainen vetoketju, sivutaskut, riippuvat rintataskut, oikealla rintataskun päällä kännykkätasku, vasemman rintataskun päällä kynätasku ja työkalulenkit sekä puukkolenkki, henkilökorttitasku rinnassa, D-lenkki rintataskussa, riipputaskut edessä ja takana, eturiipputaskuissa päällä työkalutaskut, mittatasku laskospohjalla, polvissa muotolaskokset, ulkopuoliset
polvisuojataskut vahvaa Corduraa, vyölenkit, takavyötäröllä säätökuminauha, heijastimet lahkeissa, selässä joustava resorineulos,
pidennysvara lahkeensuun käännöksessä sekä etuolalla.
Materiaali: 67 % polyesteri, 33 % puuvilla, paino 240 g/m², vettähylkivä viimeistys
Värit: -18 t.harmaa/musta, -74 k.sininen/musta
Koot: Miesten C44–64
LEIJONA
52
Leijona
Umpisuoja 305820-077
Tuotetiedot: Edessä 2-suuntainen vetoketju, sivutaskut, oikealla rintataskun päällä kännykkätasku, vasemman rintataskun päällä
henkilökorttitasku sekä kynätasku, D-lenkki rintataskun kannen alla, takataskut joissa vahvistetut pohjat, taskujen kansissa paino­
napit, mittatasku laskospohjalla, polvisuojataskut sisäpuolella, vasaralenkit molemmin puolin, takavyötäröllä kuminauha, heijastimet
hihoissa, pidennysvara lahkeensuun käännöksessä.
Materiaali: 67 % polyesteri, 33 % puuvilla, paino 240 g/m², vettähylkivä viimeistys
Värit: -18 t.harmaa/musta, -74 k.sininen/musta
Koot: Miesten C44–64
34
LEIJONA
M
a
Leijon
LEIJONA
Riipputaskuliivi 306820-077
Vasarapidike 085033-000
Tuotetiedot: Edessä vetoketju ja levityspala sisäpuolella, riipputaskut edessä ja takana, riippuvat rintataskut: oikean päällä
kännykkä­tasku ja D-lenkki, vasen kynätaskulla sekä päällä työkalulenkki ja pidike puukolle, rintataskujen alla isot rukkastaskut,
kaksi riippuvaa poranterätaskua, sivuilla tarralla avattavat lenkit
metalliselle vasaranpidikkeelle, vasaralenkki oikealla sivussa,
vyölenkit, hartiaosassa joustavaa resoria. Mallissa on 6 cm
sarjontaerot. Kirjainkoko vastaa lähinnä miesten numerokokoa: XS:C44–46, S:C48, M:C50–52, L:C54, XL:C56-58,
2XL:C60, 3XL:C62–64
Materiaali: 67 % polyesteri 33 % puuvilla, paino 240 g/m²,
vettähylkivä viimeistys
Värit: -99 musta
Koot: Miesten XS–3XL
ProX tuotteiden riipputaskuavosuojissa, -housuissa ja -liivissä
on sivuissa tarratampit, joihin saa kiinnitettyä metallisen
vasaran­pidikkeen.
Väri: -17 harmaa
LEIJONA
Nailonvyö, muovisolki 689649-100
Riipputaskuhousut 303821-077
Väri: -90 musta
Koko: Leveys 4 cm, pituus 130 cm
Tuotetiedot: Sivutaskut, edessä riipputaskut joiden päällä
kynä/työkalutaskut, vasemmalla reisitaskun päällä kännykkäja henkilökorttitasku sekä kynävälikkö, D-lenkki vyötäröllä,
takataskut joissa vahvistetut pohjat, taskujen kansissa paino­
napit, mittatasku laskospohjalla ja kynätaskulla, polvissa
muotolaskokset, ulkopuoliset polvisuojataskut vahvaa Corduraa
ulkopuolella, vasaralenkit molemmin puolin, vyölenkit, takavyötäröllä säätökuminauha, heijastimet lahkeissa, pidennysvara lahkeensuun käännöksessä.
Materiaali: 67 % polyesteri, 33 % puuvilla, paino 240 g/m²,
vettähylkivä viimeistys
Värit: -18 t.harmaa/musta, -74 k.sininen/musta
Koot: Miesten C44–64
35
Pro X
LEIJONA
mallistossa on myös naisten asuja. Avosuojassa
ja housuissa on naisille oma mitoitus, pusero
ja liivi ovat unisex malleja, jotka sopivat sekä
miehille että naisille. Sisätyöhönkin sopiva mattapintainen materiaali on kestävää, hyvin värinsä ja
muotonsa pitävää polyesteri-puuvillaa. Naisten
housujen joustava stretch materiaali lisää käyttö­
mukavuutta. Kaikki tämän aukeaman tuotteet
ovat konepestäviä 60 °C asteessa.
Naisten avosuoja 328720-041
LEIJONA
Tuotetiedot: Rinnassa kannellinen tasku kynäväliköllä, sivutaskut, reisitaskun päällä kännykkätasku kynäväliköllä, vasemmassa sivussa nappi
sulku, kuminauha takavyötäröllä, painonapit taskun kansissa, vyölenkit.
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvillaa, paino 245 g/m2
Väri: -99 musta
Koot: Naisten C34–48
LEIJONA
LEIJONA
Naisten housut 625754-039
Miesten housut 303212-041
Tuotetiedot: Kaksi sivutaskua, D-lenkki vyötäröllä, etukorkeus
koossa C38 = 25 cm, farkkuleikkaus takana, reisitaskut molemmin puolin, vasemmassa reisitaskussa kännykkätasku,
oikealla reisitaskussa kynätasku, taskujen kansissa painonapit,
vyölenkit.
Materiaali: 60 % puuvilla, 20 % polyesteri, 20 % elasto­
multiesteri, paino 280 g/m2, stretch materiaali
Värit: -99 musta
Koot: Naisten C34–48
Tuotetiedot: Sivutaskut, molemmin puolin reisitaskut, vasemmalla reisitaskun päällä kännykkä- ja henkilökorttitasku sekä
kynävälikkö, D-lenkki vyötäröllä, takataskut, taskujen kansissa
painonapit, polvissa muotolaskokset, polvisuojataskut sisäpuolella, vyölenkit, takavyötäröllä säätökuminauha, pidennysvara lahkeensuun käännöksessä.
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvilla, paino 245 g/m²
Värit: -99 musta
Koot: Miesten C44–64
36
LEIJONA
M
LEIJ
ONA
LEIJONA
52
Liivi 306212-041
Tuotetiedot: Edessä suojalistan alla vetoketju, oikean rintataskun päällä henkilökorttitasku, vasemmassa rintataskussa
kännykkä- /kynätasku, alataskut kansilla, painonapeilla säädettävät helmatampit, takaa pidempi helma. Mallissa on 6 cm
sarjontaerot. Kirjainkoko vastaa lähinnä miesten numerokokoa:
XS:C42, XS:C44-46, S:C48, M:C50-52, L:C54, XL:C56-58,
2XL:C60, 3XL:C62–64
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvilla, paino 245 g/m²
Värit: -99 musta/v.harmaa
Koot: Unisex XXS–XXL
(M koko vastaa naisten L kokoa)
LEIJO
NA
Pusero 301212-041
Tuotetiedot: Edessä suojalistan alla vetoketju, oikean rintataskun
päällä henkilökorttitasku, vasemmassa rintataskussa kännykkä/kynätasku, alataskut kansilla, vetoketjullinen riippupovitasku,
painonapeilla säädettävät hihanrannekkeet ja helmatampit,
takaa pidempi helma. Mallissa on 6 cm sarjontaerot. Kirjainkoko
vastaa lähinnä miesten numerokokoa: XXS:C42, XS:C44–46,
S:C48, M:C50-52, L:C54, XL:C56-58, 2XL:C60, 3XL:C62–64
Materiaali: 65 % polyesteri 35 % puuvilla, paino 245 g/m²
Värit: -99 musta/v.harmaa
Koot: Unisex XXS–XXL
(M koko vastaa naisten L kokoa)
LEIJONA
M
LEIJO
NA
Takki 307212-041
Tuotetiedot: Edessä piilopainonapitus, kaksi rintataskua,
oikeassa rintataskussa henkilökorttitasku, vasemmassa rinta­
taskussa kännykkä- ja kynätasku, alataskut, säätöremmi
takana, painonapeilla säädettävät hihansuut. Mallissa on 6 cm
sarjonta­erot. Kirjainkoko vastaa lähinnä miesten numero­kokoa:
XXS:C42, XS:C44–46, S:C48, M:C50-52, L:C54, XL:C56–58,
2XL:C60, 3XL:C62–64
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvilla, paino 245 g/m²
Värit: -99 musta/v.harmaa
Koot: Unisex XXS–XXL
(M koko vastaa naisten L kokoa)
37
talvipuseroissa, -housuissa ja -avosuojissa
on samat kolme värivaihtoehtoa kuin
kesämalleissa. Suojaa talven kylmyyttä
vastaan antaa myös malliston umpihaalari ja maiharimallinen talvi­takki.
Asujen päällismateriaali on samaa vettä­
hylkivää polyesteri-puuvillaa kuin kesäasuissakin. Talvimalleissa on lämpimät
tikkivanuvuoret ja fleece kaulukset
sekä hihan vuorissa tuulensuojaresorit.
Umpihaalarissa on lisäksi kosteussuojamateriaali hartioilla, hihojen päällä sekä
lahkeissa. Leveät heijasteet hihoissa,
lahkeissa ja puseroiden takahelmassa
lisäävät näkyvyyttä pimeään talviaikaan.
LEIJONA
52
LEIJONA
LEIJONA
LEIJONA
52
LEIJONA
LEIJONA
ro X Talvi
Pro X
Talviumpisuoja 341820-077
Talvimaihari
Tuotetiedot: Edessä tuulilistan alla 2-suuntainen vetoketju,
etulistan alla vetoketjutasku esim. kännykälle, kauluksen sisäpuolella lämmin fleece, rintataskut kansilla joissa painonapit,
henkilökorttitasku, D-lenkki rintataskun kannen alla, povitasku
nappikiinnityksellä, sivutaskut kansilla, takavyötäröllä kuminauha, hihanvuorissa tuulensuojaresorit, heijastimet hihoissa
ja lahkeissa, kosteussuoja materiaalia hihoissa ja lahkeissa,
lahjeketjut lantiolle saakka, painonapeilla irrotettava huppu.
Materiaali: 67 % polyesteri, 33 % puuvilla, paino 240 g/m²,
vettähylkivä viimeistys
Tikkivanuvuori: 100 % polyesteri, vanu rungossa 150 g/m²,
hihoissa 120 g/m²
Värit: -18 t.harmaa/musta
Koot: Miesten C44–64
Tuotetiedot: Edessä listan alla vetoketju, kauluksen sisä­
puolella lämmin fleece, rinnassa kaksi lepotaskua ja
henkilökortti­
tasku, vetoketjullinen kännykkätasku etulistan
alla, alhaalla tuplataskut, D-lenkki vas. alataskussa, napilla
suljettava povi­
tasku, hihan vuorissa tuulensuojaresorit,
kiristys­
nyöri vyötäröllä, irroitettava fleecevuorillinen huppu,
rinnassa ja selässä heijastetere, hihoissa heijastinnauhat.
Materiaali: 67 % polyesteri, 33 % puuvillaa, paino 240 g/m²,
vettähylkivä viimeistys
Tikkivanuvuori: 100 % polyesteri, vanu rungossa 150 g/m² ja
hihoissa 100 g/m²
Väri: -99 musta
Koot: Miesten C44–64
38
337720-YV-077
LEIJONA
M
Leijona
LEIJONA
M
Leijona
Talvipusero 336821-077
Talvipusero 336820-077
Tuotetiedot: Edessä suojalistan alla vetoketju, kauluksen sisä­
puolella lämmin fleece, oikean rintataskun päällä kännykkä­
tasku ja kannen alla D-lenkki, vasen rintatasku vetoketjulla,
vasemmassa rintataskussa kynä- ja henkilökorttitasku, ala­
taskut, povitasku nappikiinnityksellä, hihansuun vuorissa
tuulen­
suojaresorit, painonapeilla säädettävät hihansuut ja
helma tampit, takaa pidempi helma, heijasteita hihoissa ja
takana helmassa. Mallissa on 6 cm sarjontaerot. Kirjainkoko
vastaan lähinnä miesten numerokokoa: XXS:C42, XS:C44–46,
S:C48, M:C50–52, L:C54, XL:C56–58, 2XL:C60, 3XL:C62–64
Materiaali: 67 % polyesteri, 33 % puuvilla, paino 240 g/m²,
vettähylkivä viimeistys
Tikkivanuvuori: 100 % polyesteri, vanu rungossa 150 g/m²,
hihoissa 120 g/m²
Värit: -18 t.harmaa/musta, -74 k.sininen/musta
Koot: Miesten XXS–3XL
Tuotetiedot: Edessä suojalistan alla vetoketju, kauluksen sisäpuolella lämmin fleece, oikean rintataskun päällä kännykkätasku
ja kannen alla D-lenkki, vasen rintatasku vetoketjulla, vasemmassa rintataskussa kynä- ja henkilökorttitasku, alataskut,
povitasku nappikiinnityksellä, hihansuun vuorissa tuulensuojaresorit, painonapeilla säädettävät hihansuut ja helmatampit,
takaa pidempi helma, heijasteita hihoissa ja takana helmassa.
Terenauha hihoissa ja kaarrokkeissa. Mallissa on 6 cm sarjonta­
erot. Kirjainkoko vastaan lähinnä miesten numerokokoa:
XXS:C42, XS:C44–46, S:C48, M:C50–52, L:C54, XL:C56–58,
2XL:C60, 3XL:C62–64
Materiaali: 67 % polyesteri 33 % puuvilla, paino 240 g/m²,
vettähylkivä viimeistys
Tikkivanuvuori: 100 % polyesteri, vanu rungossa 150 g/m²,
hihoissa 120 g/m²
Värit: -99 musta/fl.punainen
Koot: Miesten XXS–3XL
52
Leijona
LEIJONA
Talviavosuoja 340820-077
Talvihousut 339820-077
Tuotetiedot: Sivutaskut, reisitaskut molemmin puolin,
oikean päällä kynätasku, vasemman päällä henkilökorttitasku,
D-lenkki vyötäröllä, takataskut joissa vahvistetut pohjat, taskujen kansissa painonapit, polvissa muotolaskokset, vyö­lenkit,
takavyötäröllä säätökuminauha, heijastimet lahkeissa, pidennysvara lahkeensuun käännöksessä, lahjeketjut polviin saakka.
Materiaali: 67 % polyesteri, 33 % puuvilla, paino 240 g/m²,
vettähylkivä viimeistys
Tikkivanuvuori: 100 % polyesteri, vanu 120 g/m²
Värit: -18 t.harmaa, -74 k.sininen, -99 musta
Koot: Miesten C44–64
Tuotetiedot: Edessä 2-suuntainen vetoketju, sivutaskut,
oikealla rintataskun päällä kännykkätasku, vasemman rinta­
taskun päällä henkilökorttitasku sekä kynätasku, D-lenkki
rintataskun kannen alla, takataskut joissa vahvistetut pohjat,
reisitaskut molemmin puolin, oikealla kynätasku, taskujen
kansissa painonapit, polvissa muotolaskokset, vyölenkit, taka­
vyötäröllä säätökuminauha, heijastimet lahkeissa, selässä
joustava resorineulos, pidennysvara lahkeensuun käännöksessä sekä etuolalla, lahjeketjut polviin saakka.
Materiaali: 67 % polyesteri, 33 % puuvilla, paino 240 g/m²,
vettähylkivä viimeistys
Tikkivanuvuori: 100 % polyesteri, vanu 120 g/m²
Värit: -18 t.harmaa, -74 k.sininen, -99 musta
Koot: Miesten C44–64
39
roff
Proff
Proff asuissa on näyttävät tehostetikkaukset. Tummansinisissä on vaaleanharmaat
ja mustissa on keltaiset tikkaukset. Tuotteissa on paljon taskuja, työkalulenkkejä
sekä kestävää Corduraa alueilla, jotka joutuvat kovimmalle kulutukselle.
Materiaali
60 % puuvillaa
40 % polyesteriä
Paino 315 g/m²
Vahvistukset Corduraa
100 % polyamidi
Proff malliston tuotteissa on riippuvat rinta­
taskut, jonka ansiosta tavarat pysyy paremmin
taskussa eri työasennoissa. Vasemmasta rinta­
taskusta löytyy puukkonapit, työkalulenkit ja
kynätasku.
LEIJONA
LEIJONA
M
Pusero 346607-060
Tuotetiedot: Edessä vetoketju, kaksi rintataskua, vasemmassa rintataskussa kynätasku ja työkalulenkit, oikeassa rintataskussa
kännykkätasku, henkilökorttitasku kännykkätaskun päällä, alataskuissa kahdet taskut päällekkäin, alataskuihin meno sivusta ja
päältä, hihoissa Cordura vahvistukset ja kynätasku.
Materiaali: 60 % puuvillaa, 40 % polyesteri, paino 315 g/m2
Värit: -78 t.sininen, -99 musta
Koot: Miesten S–XXL
40
M
LEIJONA
LEIJONA
Riipputaskuliivi 354107-060
Vasarapidike 085033-000
Tuotetiedot: Edessä vetoketju ja alla levityspala, kaksi rintataskua, vasemmassa rintataskussa kynätasku ja työkalulenkit
sekä puukkonapit, oikeassa rintataskussa kännykkätasku,
henkilökorttitasku kännykkätaskun päällä, riipputaskut edessä
ja takana, edessä riipputaskuissa kahdet taskut päällekkäin ja
oikeassa työkalulenkit, vyötunnelit ja Leijona nailonvyö, vasara­
lenkki, sivuissa tarratampit metalliselle vasaran­pidikkeelle.
Materiaali: 60 % puuvillaa, 40 % polyesteri, paino 315 g/m2
Värit: -78 t.sininen, -99 musta
Koot: Miesten S–XXL
Proff-tuotteiden riipputaskuavosuojassa, -housuissa ja -liivissä
on sivuissa tarratampit, joihin saa kiinnitettyä metallisen
vasaran­pidikkeen.
Väri: -17 harmaa
52
LEIJONA
LEIJONA
LEIJONA
Housut 374307-060
Tuotetiedot: Edessä vetoketju, edessä riipputaskut joissa
kahdet taskut päällekkäin sekä työkalulenkki oikealla, etu­
taskut, mittataskussa kynätasku ja puukkonappi, reisitaskussa kynäpaikka ja henkilökorttitasku, polvitaskut ulkopuolella
Corduraa, vasaralenkki, sivuissa tarratampit metalliselle
vasaran­pidikkeelle.
Materiaali: 60 % puuvillaa, 40 % polyesteri, paino 315 g/m2
Värit: -78 t.sininen, -99 musta
Koot: Miesten C46–64
Avosuoja 374207-060
Tuotetiedot: Edessä kaksisuuntainen vetoketju, kaksi rintataskua, vasemmassa rintataskussa kynätasku ja työkalu­lenkit,
oikeassa rintataskussa kännykkätasku, reisitasku kynä- ja
henkilökortti­taskulla, riipputaskut edessä ja takana, polvisuoja­
taskut ulkopuolella Corduraa, takataskut ja mittatasku, selkä­
osa joustavaa neulosta, vyötunnelit, sivuissa tarratampit
metalliselle vasaranpidikkeelle.
Materiaali: 60 % puuvillaa, 40 % polyesteriä, paino 315 g/m2
Värit: -78 t.sininen, -99 musta
Koot: Miesten C46–64
41
LEIJONA
LEIJONA
52
Umpisuoja 405701-077
erussarja
Tuotetiedot: Edessä piilonapitus, kaksi rintataskua, vasemmassa rintataskussa välikkö kynälle ja kännykälle, oikeassa
rintataskussa kansi ja nappi, sivutaskuista pääsy sisäpuolelle,
polvisuojataskut sisäpuolella, kaksi takataskua joista toinen
kannella, mittatasku ja vasaralenkki, takavyötäröllä kuminauha,
napilla säädettävät hihansuut.
Materiaali: 67 % polyesteriä, 33 % puuvillaa, paino 245 g/m2
Värit: -78 t.sininen
Koot: Miesten C46–64
42
LEIJONA
LEIJONA
52
LEIJONA
LEIJONA
52
Takki 402701-008
Tuotetiedot: Edessä metallinapit, vasemmassa rintataskussa
välikkö kynälle ja kännykälle, oikeassa rintataskussa kansi ja
nappi, kaksi alataskua, hihansuissa halkiot ja nappisäätö.
Materiaali: 100 % puuvillaa, paino 350 g/m2
Värit: -78 t.sininen
Koot: Miesten C44–64
Umpisuoja, puuvilla 405701-008
Tuotetiedot: Edessä piilonapitus, kaksi rintataskua, vasemmassa rintataskussa välikkö kynälle ja kännykälle, oikeassa
rintataskussa kansi ja nappi, sivutaskuista pääsy sisäpuolelle,
polvisuojataskut sisäpuolella, kaksi takataskua joista toinen
kannella, mittatasku ja vasaralenkki, takavyötäröllä kuminauha,
napilla säädettävät hihansuut.
Materiaali: 100 % puuvillaa, paino 350 g/m2
Värit: -78 t.sininen
Koot: Miesten C44–68
LEIJONA
LEIJONA
.
Housut 403701-008
Tuotetiedot: Edessä vetoketju, sivutaskuista pääsy sisä­
puolelle, takavyötäröllä kuminauha, polvisuojataskut sisä­puolella,
kaksi takataskua joista toinen kannella, mittatasku ja vasaralenkki, vyönlenkit.
Materiaali: 100 % puuvillaa, paino 350 g/m2
Värit: -78 t.sininen
Koot: Miesten C44–64
Avosuoja 404701-008
Tuotetiedot: Etuhalkiossa piilonapitus, rintataskussa väliköt
kynille ja kännykälle, sivutaskut, polvisuojataskut sisäpuolella,
kaksi takataskua joista toinen kannella, mittatasku ja vasaralenkki, napilla säädettävät sivuhalkiot, olkaimissa metallisolki
ja nappi, takavyötäröllä kuminauha.
Materiaali: 100 % puuvillaa, paino 350 g/m2
Värit: -78 t.sininen
Koot: Miesten C46–64
43
aalarit
ja muurarit
LEIJONA
M
LEIJONA
LEIJONA
Pusero 601701-038
Tuotetiedot: Edessä listan alla vetoketju, rintataskut kansilla
joissa painonapit, oik. rintataskussa riippuva henkilökorttitasku; korttitaskun saa tarvittaessa maaliroiskeilta suojaan
taskun sisälle ja tarvittaessa näkyviin, D-lenkki rintataskun
kannen alla, alataskut, kynätasku hihassa, povitasku esim.
kännykälle, rannekkeet hihansuissa, takana pitkät tilaa antavat
laskokset.
Materiaali: 100 % puuvillaa, paino 305 g/m2
Väri: -00 valkoinen
Koot: Miesten 3XS–2XL
52
LEIJONA
LEIJONA
LEIJONA
Avosuoja 604701-038
Housut 603701-038
Tuotetiedot: Edessä vetoketju, vahvistetut etu- ja takataskut,
riipputaskut edessä, reisitasku kännykkätaskulla, riippuva
henkilökorttitasku reisitaskussa, korttitaskun saa tarvittaessa
maaliroiskeilta suojaan taskun sisälle ja tarvittaessa näkyviin,
ulkopuoliset polvisuojataskut vahvaa Corduraa, mittatasku,
vyölenkit, takana vyötäröllä säädettävä kuminauha.
Materiaali: 100 % puuvillaa, paino 305 g/m2
Väri: -00 valkoinen
Koot: Miesten C42–62
Tuotetiedot: Edessä kaksisuuntainen vetoketju, oikeassa
rintataskussa riippuva henkilökorttitasku, korttitaskun saa
tarvittaessa maaliroiskeilta suojaan taskun sisälle ja tarvittaessa näkyviin, vasemmassa rintataskussa kynävälikkö, riipputaskut edessä ja takana, vahvistetut etutaskut, reisitasku
kännykkätaskulla, D-lenkki, ulkopuoliset polvisuojataskut
vahvaa Corduraa, mittatasku, vasaralenkki vasemmalla sivulla,
olalla pidennysvara, selkäosa resoria, takana vyötäröllä säädettävä kuminauha.
Materiaali: 100 % puuvillaa, paino 305 g/m2
Väri: -00 valkoinen
Koot: Miesten C42–62
45
alkoiset ja kokkiasut
Valkoiset ja
kokkiasut
Valkoiset malliston materiaali on
65 % polyesteriä ja 35 % puuvillaa.
Kestää teollisen pesun.
52
LEIJONA
Pitkätakki 508701-041
Tuotetiedot: Edessä rengasnepparit, kaksi alataskua ja rintatasku kynätikillä, hihansuissa rengasnepparit, kaksinkertainen kaarroke,
pitkä malli, takin takapituus koko M = 103 cm.
Materiaali: 65 % polyesteriä, 35 % puuvillaa, paino 245 g/m2
Väri: -00 valkoinen
Koot: Unisex XXS–4XL, M = miesten M, vastaa naisten L kokoa.
46
Miesten housut 503501-AQ
Naisten housut 525501-BL
Tuotetiedot: Edessä vetoketju ja painonappi, sivutaskut,
painonapilla suljettava takatasku, takavyötäröllä kuminauha,
vyölenkit.
Materiaali: 65 % polyesteriä, 35 % puuvillaa, paino 245 g/m2
Tuotetiedot: Edessä vetoketju ja painonappi, sivutaskut, takavyötäröllä kuminauha, vyölenkit.
Materiaali: 65 % polyesteriä, 35 % puuvillaa, paino 245 g/m2
Väri: -00 valkoinen
Koot: Miesten C46–64
Väri: -00 valkoinen
Koot: Naisten C32–52
Kokkitakki 102539-000
Housut 102411-000
Tuotetiedot: Edessä 2-rivinen napitus, irrotettavat mustat napit,
yksinkertainen halkiollinen hihansuu joka on helppo kääriä,
kynätasku.
Materiaali: 65 % polyesteriä, 35 % puuvillaa, paino 240 g/m2
Väri: -00 valkoinen, toimitustuote*
Koot: Unisex malli XXS–XXL
Tuotetiedot: Edessä vetoketju ja nappi, sivutaskut, päälle
ommellut takataskut, tampeilla ja napeilla säädettävä vyötärö,
vyölenkit.
Materiaali: 65 % polyesteriä, 35 % puuvillaa
Väri: -99 musta, toimitustuote*
Koot: Miesten C46–56
47
oss
Tyylikkäänä
työpäivään
oss
Miesten talvitakki 100179-000
Tuotetiedot: Teipatut saumat, laminoitu (vedenpitävä) vetoketju edessä, rintataskussa ja sivutaskuissa vedenpitävät vetoketjut,
vetoketjullinen hihatasku, sisäpuolella vetoketjullinen Napoleontasku, jossa aukko nappikuulokkeelle, vetoketjullinen povitasku
lompakolle/puhelimelle, sisäpuolella verkkotasku esim. hiihtolaseille, säädettävä ja irrotettava huppu, kauluksen sisäpuoli microfleeceä, lukkokiristin helmassa, hihansuut säädettävissä tarranauhalla, hihansuissa sisäresorit joustavasta polyesteristä sekä
peukaloreiät, pidennetty selkäosa, selän vuorissa vetoketju, vedenpitävyys: 3 000 mm, hengittävyys: 3 000 g/m², CODE 1427.
Materiaali: Päällyskangas: tuulen- ja vedenpitävä oxford Taslan -polyamidi, jossa hengittävä PU-pinnoite
Vuori: Polyesteri taffeta, tikattu polyesterivanu 140 g/m², hihoissa 100 g/m²
Värit: -99 musta
Koot: S–3XL toimitustuote*
Naisten talvitakki 100180-000
Tuotetiedot: Teipatut saumat, laminoitu (vedenpitävä) vetoketju edessä, rintataskussa ja sivutaskuissa vedenpitävät vetoketjut,
vetoketjullinen hihatasku, sisäpuolella vetoketjullinen Napoleontasku, jossa aukko nappikuulokkeelle, vetoketjullinen povitasku
lompakolle/puhelimelle, sisäpuolella verkkotasku esim. hiihtolaseille, säädettävä ja irrotettava huppu, kauluksen sisäpuoli microfleeceä, lukkokiristin helmassa, hihansuut säädettävissä tarranauhalla, hihansuissa sisäresorit joustavasta polyesteristä sekä
peukaloreiät, pidennetty selkäosa, selän vuorissa vetoketju, vedenpitävyys: 3 000 mm, hengittävyys: 3 000 g/m², CODE 1428.
Materiaali: Päällyskangas: tuulen- ja vedenpitävä oxford Taslan -polyamidi, jossa hengittävä PU-pinnoite
Vuori: Polyesteri taffeta, tikattu polyesterivanu 140 g/m², hihoissa 100 g/m²
Värit: -99 musta
Koot: S–2XL toimitustuote*
50
Miesten softshell-pusero 100168-000
Naisten softshell-pusero 100169-000
Tuotetiedot: Vettä ja tuulta hylkivää sekä joustavaa materiaalia,
etutaskut, povitasku ja hihatasku, taskuissa vetoketjut,
säädettävät hihasuut, lukkokiristin helmassa, CODE 1403.
Materiaali 100 % pondattu polyesteri, microfleece ja
PU-laminoitu polyesteri
Värit: -55 punainen, -78 sininen, -99 musta, toimitustuote*
Koot: S–3XL
Tuotetiedot: Vettä ja tuulta hylkivää sekä joustavaa materiaalia, etutaskut, povitasku, hihatasku, taskuissa vetoketjut,
naisten leikkaus, säädettävät hihasuut, lukkokiristin helmassa,
CODE 1404.
Materiaali: 100 % pondattu polyesteri, microfleece ja
PU-laminoitu polyesteri
Värit: -55 punainen, -78 sininen, -99 musta, toimitustuote*
Koot: S–2XL
Miesten fleecepusero 100171-000
Naisten fleecepusero 100167-000
Tuotetiedot: Vetoketjulliset sivutaskut sekä hihatasku, lukkokiristin helmassa, CODE 1411.
Materiaali: Antipilling-käsitelty 100 % polyesteri fleece,
paino 240 g/m2
Värit: -18 harmaa -55 punainen, -78 t.sininen, -99 musta
Koot: S–2XL, toimitustuote*
Tuotetiedot: Fleecepusero naisten leikkauksella, kaksi vetoketjullista sivutaskua, edessä vuori, CODE 1402
Materiaali: Antipilling-käsitelty 100 % polyesteri fleece,
paino 240 g/m2
Värit: -01 l.valkoinen, -55 punainen, -78 t.sininen, -99 musta
Koot: S–2XL, toimitustuote*
*Toimitustuote: toimitusaika vahvistetaan tilauksen yhteydessä.
51
LEIJONA
ONA
LEIJ
Shortsit 713730-038
LEIJONA
A
LEIJON
LEIJONA
Tuotetiedot: Kaksi sivutaskua ja D-lenkki edessä, oikealla reisitaskussa kännykkätasku, vasemmassa reisitaskussa lisätasku
pienille tarvikkeille, kaksi takataskua, taskujen kansissa tarrasulku, vyötäröllä säätönapit, vyönlenkit.
Materiaali: 100 % puuvillaa, paino 305 g/m2
Värit: -79 t.sininen, -99 musta
Koot: Miesten C44–64
Miesten housut 603754-761
Naisten housut 625754-039
Tuotetiedot: Kaksi sivutaskua ja D-lenkit edessä, farkku­
leikkaus takana, kaksi kannellista takataskua, vasemmassa
reisitaskussa kännykkätasku, oikeassa reisitaskussa kynä­
tasku, taskujen kansissa painonapit, vyölenkit.
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvilla, paino 300 g/m2
Värit: -79 t.sininen, -99 musta
Koot: C44–64, mustassa myös D96–120
Tuotetiedot: Kaksi sivutaskua, D-lenkki vyötäröllä, etu­korkeus
koossa C38 = 25 cm, farkkuleikkaus takana, reisitaskut molemmin puolin, vasemmassa reisitaskussa kännykkä­
tasku,
oikealla reisitaskussa kynätasku, taskujen kansissa paino­
napit, vyölenkit.
Materiaali: 60 % puuvilla, 20 % polyesteri, 20 % elasto­
multiesteri, paino 280 g/m2, stretch materiaali
Värit: -99 musta
Koot: Naisten C32–48
52
LEIJONA
M
LEIJONA
M
LEIJ
ONA
LEIJO
NA
Liivi 306212-041
Takki 307212-041
Tuotetiedot: Edessä vetoketju, kaksi rintataskua, rinta­taskun
kansissa painonapit, oikeassa rintataskussa korttitasku,
vasemmassa rintataskussa kynä ja kännykkätasku, kaksi
sivu­taskua.
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvilla, paino 245 g/m2
Värit: -99 musta
Koot: XXS–XXL
Tuotetiedot: Edessä piilopainonapitus, kaksi rintataskua,
rinta­taskun kansissa painonapit, oikeassa rintataskussa kortti­
tasku, vasemmassa rintataskussa kynä ja kännykkätasku, kaksi
sivutaskua, takana säätöremmi, painonapeilla säädettävät
hihansuut.
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvilla, paino 245 g/m2
Värit: -99 musta
Koot: XXS–XXL
College, tuplakudottu 100210-000
T-paita, pitkähihainen 100242-000
Tuotetiedot: Resorit hihansuissa, helmassa ja O-pääntie,
koristetikkaukset saumoissa, kaksipuolinen college materiaali,
tavallista kestävämpi ja säilyttää muotonsa, CODE 1706.
Materiaali: 80 % kampapuuvillaa, 20 % polyesteriä,
paino 320 g/m2 tuplakudottu neulos
Värit: -19 harmaa, -78 t.sininen, -99 musta
Koot: XS–3XL
Tuotetiedot: Ei sivusaumoja, pyöreä kaulus, 2-kerroksinen
joustava ribbineulos, CODE 1914
Materiaali: 100 % esikutistettu rengaskehrätty puuvilla
Värit: -18 harmaa, -78 t.sininen, -99 musta
Koot: S–XXL toimitustuote*
*Toimitustuote: toimitusaika vahvistetaan tilauksen yhteydessä.
53
EN ISO 11612
EN 61482-1-2
Palosuojattu kauluspaita 809608-724
T-paita, Cool dry 100246-000
Tuotetiedot: Muovinapit edessä, kaksi kannellista rinta­
taskua, rannekkeelliset hihansuut.
Materiaali: Palosuojattu 75 % puuvilla, 25 % polyesteri,
paino 260 g/m2
Värit: -75 k.sininen, -78 t.sininen
Koot: S–3XL
Standardit: EN ISO 11612 A1, B1, C1 ja EN 61482-1-2 luokka 1
Tuotetiedot: Lyhyet hihat, edessä ja takana kontrastiväriset
kappaleet mesh materiaalista, hiertämättömät saumat,
CODE 1918.
Materiaali: 100 % polyesteri, cool dry -kuitu, siirtää kosteuden
pois iholta
Värit: -75 sininen, -83 vihreä, -99 musta
Koot: S–XXXL, toimitustuote*
Kauluspaita, pitkät hihat 809607-955
Kauluspaita, lyhyet hihat 809617-955
Tuotetiedot: Muovinapit edessä, kaksi kannellista rintataskua, vasemman rintataskun kannessa aukko kynälle, rannekkeelliset hihansuut, sivusaumoissa pienet halkiot helmassa,
laskokset takana hartioilla.
Materiaali: 60 % puuvillaa, 40 % polyesteriä, paino 200 g/m2
Tuotetiedot: Muovinapit edessä, kaksi kannellista rinta­
taskua, vasemman rintataskun kannessa aukko kynälle, sivu­
saumoissa pienet halkiot helmassa, laskokset takana hartioilla.
Materiaali: 60 % puuvillaa, 40 % polyesteriä, paino 200 g/m2
Värit: -19 t.harmaa, -78 t.sininen, -99 musta
Koot: XS–3XL
Värit: -19 t.harmaa, -78 t.sininen, -99 musta
Koot: XS–3XL
54
Pikee-paita, Cool dry 100223-000
Pikee-paita 809230-000
Tuotetiedot: Lyhyet hihat, valkoiset kontrastiväriset tereet
raglanhihoissa edessä ja takana, 3-piilonappia listassa, kaulus
ribbineuletta, CODE 1725.
Materiaali: 100 % polyesteri, cool dry -kuitu, siirtää
kosteuden pois iholta
Värit: -55 punainen, -78 t.sininen, -99 musta
Koot: S–3XL, toimitustuote*
Tuotetiedot: Rintatasku, nappilista edessä, vahvistetut niskaja olkasaumat, resorit kauluksessa ja hihansuussa, sivu­
saumoissa pienet halkiot helmassa.
Materiaali: 65% polyesteriä, 35% puuvillaa, paino 200 g/m2
Värit: -78 t.sininen, -99 musta
Koot: S–XXL, toimitustuote*
T-paita 809610-300
T-paita, Pes/Co 809611-000
Tuotetiedot: Resorikaulus, vahvistetut olkasaumat
Materiaali: 100 % puuvillaa, paino 180 g/m2
Tuotetiedot: Resorikaulus, vahvistetut olkasaumat
Materiaali: 65 % polyesteri, 35 % puuvillaa, paino 190 g/m2
Värit: -55 punainen, -75 sininen, - 88 t.vihreä, -99 musta
Koot: S–3XL
Värit: -19 mel.harmaa, -75 k.sininen, -78 t.sininen, - 88 t.vihreä,
-99 musta
Koot: S–4XL
*Toimitustuote: toimitusaika vahvistetaan tilauksen yhteydessä.
55
adeasut
Sadetakki, Näkyvä ja palosuojattu 095053-1810
Tuotetiedot: Edessä vetoketju ja suojalista neppareilla, kaksi kannellista alataskua, kiinteä huppu, hupussa kiristysnyöri, 50 mm leveät painetut heijasteet.
Materiaali: Polyuretaanipinnoitettu 100 % polyesterineulos
Värit: -24 fl .keltainen, -45 fl .oranssi
Koot: Miesten S–3XL
Standardit: EN 14116 kuumansuoja (korvaa EN 533:n), EN 471 näkyvä
varoitus­
vaatetus luokka 3, EN 1149 sähköstaattiset ominaisuudet, EN 343
suojaus sateelta.
Sadeavosuoja, Näkyvä ja palosuojattu 095653-1810
Tuotetiedot: Kuminauha henkselit, 50 mm leveät painetut heijasteet lahkeissa,
painonapein säädettävät lahkeensuut
Materiaali: Polyuretaanipinnoitettu 100 % polyesterineulos
Värit: -24 fl .keltainen, -45 fl .oranssi
Koot: Miesten S–3XL
Standardit: EN 14116 kuumansuoja (korvaa EN 533:n), EN 471 näkyvä
varoitus­
vaatetus luokka 1, EN 1149 sähköstaattiset ominaisuudet, EN 343
suojaus sateelta.
Sadeasusetti 050753-1860
Tuotetiedot: Sadetakki: vetoketju ja etulista painonapeilla edessä, kaksi
kannellista etutaskua, huppu laitettavissa kauluksen sisään, hupussa ja
helmassa kiristysnauha, painettu heijastenauha taskun kansissa ja selässä,
sadehousut: kiristysnyöri ja kuminauha vyötäröllä, painettu heijastenauha
lahkeissa, lahkeensuissa vetoketjut ja lahkeensuut säädettävissä tarratampeilla.
Materiaali: Polyuretaanipinnoitettu 100 % polyesterineulos
Väri: -78 t.sininen
Koot: Miesten S–3XL
Standardit: EN 343 suojaus sateelta
57
äli- ja alusasut
Palosuojattu alusasu, Spirit
Tuotetiedot: Palosuojattu alusasu puettuna palosuojattujen asujen alle vähentää huomattavasti riskiä saada 2 tai 3 asteen palovammoja. Markkinoiden edistyksellisin palosuojattu alusasu. Paidassa on resorit hihansuissa ja pääntiellä. Housuissa on resorit
lahkeissa.
Materiaali: 52 % viskoosi, 48 % villa
Väri: -99 musta
Koot: Miesten S–3XL
Standardit: Kuumansuoja EN ISO 11612 ja IEC 61482-1-2 Valokaari
Aluspaita palosuojattu 001228-120
Alushousut palosuojattu 001100-120
Palosuojattu väliasu, termal
Tuotetiedot: Väliasu on tehty 100 % puhtaasta uudesta villasta, tämä antaa hyvän suojan kylmyyttä, lämpösäteilyä, liekkejä ja
pieniä metalliroiskeita vastaan. Materiaalin sisäpinta on harjattu, joka maksimoi tuotteet lämpimyyden. Villalla on ominaisuus
sitoa huomattavasti kosteutta, tuntumatta märältä. Takissa on resorit peukalolenkeillä, edessä vetoketju. Housuissa on sepalus
ja resorit lahkeensuissa.
Materiaali: 100 % zipro käsitelty villa, paino 470 g/m2
Väri: -99 musta
Koot: Miesten S–XXL
Standardit: Kuumansuoja EN ISO 11612 ja IEC 61482-1-2 Valokaari
Väliasuhousut palosuojattu 884100-177
Väliasutakki palosuojattu 883250-177
58
3-funktion alusasusetti, kaulus vetoketjulla 885130-000
Tuotetiedot: Kolmitoiminen alusasu; Ulommainen kerros on puuvillaa, joka imee kosteutta ja maksimoi kosteuden siirtymisen.
Keskikerroksessa on teksturoitu ilmavasti polyesteriä, joka siten eristää hyvin. Sisäpinnassa on polyesteriä, joka siirtää kosteuden
pois iholta. Setissä on paita vetoketju kauluksella ja pitkät alushousut sepaluksella.
Materiaali: 58 % polyesteri, 42 % puuvilla, paino 210 g/m2
Väri: -78 t.sininen
Koot: Miesten S–XXL
3-funktion alusasusetti 885120-000
Tuotetiedot: Kolmitoiminen alusasu; Ulommainen kerros on puuvillaa, joka imee kosteutta ja maksimoi kosteuden siirtymisen.
Keskikerroksessa on teksturoitu ilmavasti polyesteriä, joka siten eristää hyvin. Sisäpinnassa on polyesteriä, joka siirtää kosteuden pois iholta. Setissä on paita pyöreällä pääntiellä ja pitkät alushousut sepaluksella.
Materiaali: 58 % polyesteri, 42 % puuvilla, paino 205 g/m2
Väri: -99 musta
Koot: Miesten S–XXL
59
xtrat
Kesälippis 880130-000
Lippis Camo 001317-000
Materiaali: 100 % puuvilla
Värit: -79 t.sininen, -99 musta
Koot: Yksi koko
Tuotetiedot: ”Army”-lippis, takana tarrasäätö
Materiaali: 100 % puuvilla
Värit: -78 t.sininen, -99 musta
Koot: Yksi koko
Talvipipo 880150-000
Pipo 880170-000
Materiaali: 50 % villa, 50 % akryyli
Vuori: 100 % ohut puuvilla
Värit: -79 t.sininen, -99 musta, -25 fl .keltainen, -45 fl .oranssi
Koot: Yksi koko
Tuotetiedot: Ribbineulos pipo puuvillavuorilla.
Materiaali: 50 % villa, 50 % akryyli
Värit: -79 t.sininen, -99 musta
Talvihattu 880700-000
Tuotetiedot: Tikkivuori, etuläpässä harmaameleerattu
tekoturkis, päällinen mikrokuitumateriaalia.
Materiaali: 100% polyesteri, PU-kalvo
Väri: -90 musta
Koot: M–XL
61
Henkilökortinpidike, koukku 285504-000
Tuotetiedot: Henkilökortinpidikettä voi käyttää molempiin suuntiin, sekä pystyyn että vaakaan. Kiinnitetään esim.
vaatteiden D-lenkkiin.
Materiaali: Muovi ja metallikoukku
Väri: -99 musta
Vasaranpidike 085033-000
Polvisuoja 286000-000
Tuotetiedot: Proff ja ProX tuotteiden alaosissa ja liivissä, sekä
Näkyvässä riipputaskuliivissä on sivuissa tarratampit, joihin
saa kiinnitettyä metallisen vasaranpidikkeen.
Väri: -17 harmaa
Materiaali: Vaahtomuovi, myydään pareittain.
Väri: -19 harmaa
Koko: 158 mm x 190 mm x 15 mm
Henkselit 689856-110
Polvisuojat 287000-1111
Tuotetiedot: Joustavaa kuminauharesoria, leveys 5 cm,
vahvat metalliklipsit.
Väri: -90 musta
Koko: Yksi koko
Materiaali: Neopreeni ”geelitäytteiset”, myydään pareittain
Väri: -99 musta
Koko: 160 mm x 240 mm x 22 mm
62
Vyö 689992-000
Nahkavyö, metallisolki 689646-300
Materiaali: Polypropyleeniremmi, metallisolki
Väri: -14 t.sininen
Koko: Leveys 4 cm, pituus 120 cm
Materiaali: Nahkaa
Väri: -90 musta
Koko: Leveys 4 cm, pituus 122 cm
Nailonvyö, metallisolki 689641-100
Leijona nailonvyö, muovisolki 689649-100
Materiaali: Polypropyleeniremmi, metallisolki
Väri: -90 musta
Koko: Leveys 4 cm, pituus 130 cm
Väri: -90 musta
Koko: Leveys 4 cm, pituus 130 cm
Joustovyö 689346-3039
Tuotetiedot: Napakka joustava vyö metallisoljella
Väri: -78 t.sininen, -99 musta
Pituus: 130 cm
63
N Standardit
3
2
EN471
Näkyvä varoitusvaatetus ammattikäyttöön
Tässä eurooppalaisessa standardissa määritellään vaatimukset suojavaatetukselle, joka tekee niiden käyttäjästä visuaalisesti
näkyvän vaarallisissa tilanteissa kaikissa valaistusoloissa päivällä ja ajoneuvojen valojen valaisemana pimeällä. Standardissa
annetaan materiaalien väri- ja heijastavuusvaatimukset, minimipinta-alavaatimukset sekä vaatimukset materiaalien sijoittelusta
suojavaatetukseen.
Varoitusvaatetus jaetaan näkyvyyden suhteen kolmeen luokkaan, joista luokka 1 on heikoin ja luokka 3 paras. Näkyvän varoitusvaatetuksen symbolissa ylempi luku ilmoittaa vaatteen luokan ja alempi luku heijastenauhan heijastustehon (2 on paras). Alla
olevassa taulukossa on esitetty fluoresoivan taustamateriaalin sekä heijastenauhan vähimmäispinta-alat eri luokissa.
Luokka 3
paras taso
Luokka 2
keskitaso
Luokka 1
vähimmäistaso
Taustamateriaali
0,80 m2
0,50 m2
0,14 m2
Heijastava materiaali 0,20 m2
0,13 m2
0,10 m2
Se, minkä suojausluokan mukaisia asuja tarvitaan on harkittava tapauskohtaisesti työtehtävien ja -ympäristön mukaan.
HYVÄ TIETÄÄ:
Näkyvä varoitusvaatetus tulee pestä yhdessä tai erikseen EN 471 hyväksyttyjen tuotteiden kanssa. Tuotteita ei saa pestä optisilla
valkaisuaineilla, eikä tuotteen puhdistuksessa saa käyttää klooria, etikkahappoa tai saippuaa. Heijastavat pinnat säilyttävät tehonsa
paremmin ja pidempään kun vaatteet käännetään nurinpäin ja kaikki kiinnittimet suljetaan ennen pesua. Vaatteet on pestävä
riittävän usein, että paras suojaavuus saavutetaan. Vaatteet on säilytettävä kuivassa, valottomassa tilassa. Käytössä vaatteet on
puettava ylle asianmukaisesti suljettuna, eikä fluoresoituja ja heijastavia tuotepintoja saa peittää muilla tuotteilla.
EN ISO 11612
Kuumuudelta ja tulelta suojaava vaatetus
Suojavaatetus, joka ei jatka palamista jouduttuaan kosketuksiin tulen kanssa. Tämä palosuojattu vaatetus suojaa käyttäjäänsä
kuumuudelta tai tulelta tai molemmilta. Vaatetus suojaa lyhytaikaisesti tilanteissa, joissa altistutaan lämpösäteilylle, liekki- tai
kosketuskuumuudelle. Asun tulee peittää kokonaan ylä- ja alavartalo, kaula, käsivarret ja jalat. Pukujen on oltava joko yksiosaisia
kuten umpihaalarit tai 2-osaisia kuten takki ja housut. Lisäsuojia kuten liivi tulee käyttää yhdessä kokopuvun tai yhdistelmäasun;
takki ja housut kanssa.
Materiaalivaatimukset / suojausluokat:
A = Materiaali täyttää liekin leviämiselle asetetut normit, testausmenetelmät:
A1 = pintasytytys ja/tai
A2 = reunasytytys.
Materiaalin täytyy täyttää lisäksi vähintään yksi seuraavista lämmön siirtymistä kuvaavista suojausominaisuuksista,
suojausluokat koodit B,C, D, E, F, tasot 1-3:
taso 1 = suojaus alhaisella riskitasolla,
taso 2 = suojaus keskinkertaisella riskitasolla
taso 3 = suojaus korkealla riskitasolla
B= materiaali täyttää liekin kosketukselle asetetut normit, ilmoitetun tason mukaisesti
C= materiaali täyttää lämpösäteilylle asetetut normit, ilmoitetun tason mukaisesti
D= materiaali täyttää sulille alumiiniroiskeille asetetut normit, ilmoitetun tason mukaisesti
E = materiaali täyttää sulille rautaroiskeille asetetut normit, ilmoitetun tason mukaisesti
F = materiaali täyttää kosketuskuumuudelle asetetut normit, ilmoitetun tason mukaisesti
Suojausluokissa D ja E on lisävaatimuksia vaatteiden mallille esim. ulkopuolisissa taskuissa tulee olla läpät lukuun ottamatta
lahje­osien sivutaskuja, kiinnittimet tulee suojata listalla ulkopuolelta. D ja E suojausluokan asuja voidaan käyttää työympäristössä,
jossa altistutaan sulametalliroiskeille.
65
N Standardit
EN ISO 11611
Suojavaatetus hitsaus- ja vastaavissa töissä
Hitsaussuojavaate on tarkoitettu suojaamaan käyttäjäänsä hitsauskipinöiltä (pieniltä sulametalliroiskeilta), lyhytaikaiselta liekki­
kosketukselta, kaaren lämpösäteilyltä, ja se minimoi sähköiskun mahdollisuuden lyhytaikaisessa, vahingossa tapahtuvassa
kosketuksessa jännitteisiin sähkönjohtimiin noin 100 V d.c jännitteeseen asti normaalissa hitsaustyössä.
Standardi luokittelee hitsaajan suojavaatetuksen kahteen suojausluokkaan:
1. Luokan mukainen vaatetus suojaa vähemmän vaarallisilta hitsausmenetelmiltä ja tilanteissa, joissa syntyy vähemmän
kipinöitä ja lämpösäteilyä
2. Luokan mukainen vaatetus suojaa vaarallisemmilta hitsausmenetelmiltä ja tilanteissa, joissa syntyy enemmän hitsaus­
kipinöitä ja lämpösäteilyä
Standardi asettaa suojavaatimukset niin materiaalille kuin mallille. Materiaalivaatimuksiin kuuluu mm. liekin leviäminen, jota testataan kohdistamalla liekki 10 sekunnin ajan joko materiaalin pintaan (koodi A1) ja/tai reunaan (koodi A2). Materiaalin jälkipalamis- ja
hehkuaika ei saa ylittää 2 sekuntia. Kankaasta ei saa tippua sulaa materiaalia eikä siihen saa tulla reikiä, myös vaatteen saumojen
tulee säilyä ehjinä (testausmenetelmä ISO 15025).
Hitsauskipinätestissä luokan 1 materiaalin tulee kestää vähintään 15 pisaraa ja luokan 2 materiaalin vähintään 25 pisaraa sulaa
metallia siihen kunnes lämpötila näytteen toisella puolella nousee 40 K. Materiaali ei saa syttyä (testausmenetelmä ISO 9150).
Mallivaatimuksissa edellytetään mm. että vaatteet peittävät koko ylä- ja alavartalon, kaulan, käsivarret ja jalat (esim. umpihaalari tai
takki ja housut). Vaatteiden tulee suojata keho kaikissa normaalisti hitsaustyöhön kuuluvissa työasennoissa. Sähkön johtuminen
vaatteen ulkopinnasta sisäpintaan tulee estää esim. metalliset kiinnittimet täytyy suojata. Taskuista, kiinnittimistä ja sauma­
rakenteista on myös annettu tarkat vaatimukset, jotta riittävä suojaavuus saavutetaan.
HYVÄ TIETÄÄ:
Hitsaussuojavaate oikein käytettynä suojaa ihoa hitsaustyössä esiintyvältä UV-säteilyltä (UVA, UVB, UVC). Käyttö saattaa kuitenkin ”vanhentaa” kankaan hyvinkin nopeasti. Vaatteen voi tarkistaa esim. viikoittain katsomalla sitä noin käsivarren etäisyydeltä
100W hehkulamppua vasten: jos valo näkyy kankaan läpi, myös UV- säteily läpäisee sen. Mikäli työntekijät saavat ihon palamisen
tyyppisiä iho-oireita, UVB-säteily pääsee kankaan läpi. Tällöin on vaate korjattava, vaihdettava uuteen tai lisättävä suojakerroksia.
Lisäsuojat esim. nahkahihat, esiliinat jne. lisäävät vaatteen suojaustehoa.
Suojavaatetus tulee puhdistaa säännöllisesti ohjeiden mukaan ja pesujen jälkeen vaatetus tulisi tarkistaa. Tuotteita ei saa saippua­
pestä. Niiden suojaavuus säilyy ainoastaan synteettisiä pesuaineita käyttämällä. Tuotteet on pestävä kaikin osin suljettuina ja
erillään muusta pyykistä. Tuotteiden rajalliset palonkesto-ominaisuudet heikkenevät mikäli tuotteet kyllästyvät palavilla aineilla.
Mikäli vaatteelle roiskuu kemikaalia ja herkästi syttyviä nesteitä käytön aikana, käyttäjän tulee poistua ja riisua vaatteet varovasti
varmistaen, että kemikaali tai neste ei joudu kosketuksiin ihon kanssa. Vaatetus tulee sen jälkeen puhdistaa tai poistaa käytöstä.
Märkyys, kosteus ja hiki huonontavat tuotteen sähköneristyskykyä. Paikallinen ilman happipitoisuuden nousu heikentää tuotteiden
palonkestoa, tämä on huomioitava työsuorituksissa jotka tapahtuvat ahtaissa tiloissa. Tuotteet tulee pukea / sulkea asian­
mukaisesti käytettäessä. Kaksiosaista vaatetusta on käytettävä yhdessä, jotta tarvittava suojaustaso saavutetaan. Paras suojaavuus saavutetaan, mikäli tuotteita käytetään yhdessä muiden suojaavien tuotteiden kanssa esim. palosuojattu alusvaatetus.
Tuotteet eivät yksin suojaa sähköiskuilta.
EN 61482-1-2 :2007 valokaaritesti
Tämä testausstandardi määrittelee valokaaren termisiltä vaaroilta suojaavan vaatetuksen materiaali- ja suojausvaatimukset sekä
mallivaatimukset, (vaatetus ei suojaa valokaaren sähköisiltä vaaroilta, ei ole eristävä vaatetus). Testausmenetelmänä käytetään
Box-testiä: jännite 400V AC, testissä on 2 luokkaa: luokka 1 (4kA) ja luokka 2 (7kA).
Vaate sertifioidaan standardin EN ISO 11612 mukaan. Valokaaritesti tehdään erikseen sekä kankaalle että vaatteelle. Kankaasta
mitataan materiaalin läpi siirtynyt energia ja vaatteesta arvioidaan visuaalisesti kiinnittimien toimivuus.
Mallivaatimukset: vaatteissa ei saa olla metalliosia ulkopuolella, vetoketjut tulee olla peitetyt, vaatteen pääsaumat on ommeltava
pysyvästi palosuojatulla langalla, ylävartalon suojaavissa vaatteissa pitää olla hihat, tekstiilimateriaaleista valmistettujen
lisätarvikkeiden kuten esim. kaulusfleece tai vuorikangas täytyy täyttää vähintään EN ISO 14116 indeksin 3 vaatimukset.
EN ISO 14116 luokittelee materiaaleja niiden syttyvyysominaisuuksien mukaan indeksi 1–3 (3 paras).
66
EN 13034:2005 Suojavaatetus nestemäisiä kemikaaleja vastaan
Tyyppi 6 (suojapuvut, esim. yhdistelmänä pusero + housut) ja tyyppi PB 6 (osittainen vartalon suojaus esim. takit).
Kemikaalinsuojavaatetus, joka suojaa vain rajoitetusti nestemäisiltä kemikaaleilta. Rajoitettuun käyttöön tarkoitettu kemikaalin­
suojavaatetus on tarkoitettu tilanteisiin, joissa voidaan altistua matalatehoiselle suihkulle, nestemäisille aerosoleille tai pienille
roiskeille, joita vastaan ei tarvita täydellistä suojaa nesteen läpäisyltä (molekyylitasolla). Kemikaalisuojaus pitää uusia joka 5. pesukerta
teollisessa pesulassa. Tämän Leijona kuvaston tuotteista Multinorm asut sivuilla 22–25 täyttävät tämän standardin vaatimukset.
Multinorm asujen materiaali on testattu seuraavilla kemikaaleilla: Rikkihappo H2S04 30%, Natriumhydroksidi NaOH 10 %,
O-ksyleeni, 1-Butanoli
EN 1149-5 Suojavaatetus. Sähköstaattiset ominaisuudet.
Osa 5. Materiaali ja mallivaatimukset
Eurooppalainen standardi EN 1149-5 on osa standardisarjaa, joka sisältää suojavaatetuksen sähköstaattisten ominaisuuksien
testausmenetelmiä ja vaatimuksia. Standardin 1149 osat 1(pintaresistiivisyyden mittausmenetelmä) ja osa 3 (varauksen purkautumisen mittausmenetelmä) ovat materiaalien testausstandardeja. Osa 5 määrittelee materiaali- ja mallivaatimukset,vaatteen
merkinnät ja käyttöohjeet. Materiaalin on täytettävä osien 1 tai 3 vaatimukset.
Mallivaatimuksissa edellytetään mm. että sähköä johtavan materiaalin tulee peittää kaikki sen alla olevat ”ei-antistaattiset”
kerrokset, vaatteen lisätarvikkeet kuten esim. heijasteet ja logot pitää olla kunnolla kiinnitetty (eivät saa irrota vaatteesta), johtavat
osat kuten vetoketjut ja napit pitää peittää johtavalla materiaalilla käytön aikana. Käyttäjän tulee olla kunnolla maadoitettu esim.
käyttää varausta purkavia tai antistaattisia jalkineita. Vaatetusta ei saa pitää auki tai riisua tiloissa tai tilanteissa, joissa on syttymistai räjähdysvaara. Vaatetusta ei saa käyttää hapella kyllästyneissä olosuhteissa ilman turvallisuudesta vastaavan henkilön lupaa.
Sähkövarausta purkavan vaatteen suojaominaisuudet voivat heiketä käytön, kulumisen, pesun tai likaantumisen vuoksi.
EN 342 Kylmältä suojaavat vaatekokonaisuudet ja vaatteet
Standardi määrittelee vaatimukset ja testausmenetelmät kylmältä suojaaville vaateyhdistelmille (kokohaalari tai kaksiosainen
puku) sekä yksittäisille vaatekappaleille. Kylmällä tarkoitetaan alle -5°C lämpötilaa yhdessä kosteuden, tuulen ja lämpösäteilyn
kanssa. Vaatteista mitataan määrätyissä olosuhteissa määrätyllä alusvaatetuksella, lämmöneristävyys, ilmanläpäisykyky, sekä
tarvittaessa vedenpitävyys ja vesihöyrynläpäisyvastus. Vaatteiden etiketeissä on ilmoitettava lämmöneristävyys ja ilmanläpäisyarvot. Vaatteen mukana tulee käyttöohje, jossa annetaan ohjeita kuinka näitä arvoja sovelletaan mahdollisiin käyttötilanteisiin.
Vaatteiden suunnittelussa on otettu huomioon suojavaatetuksen yleiset ergonomiavaatimukset. Tämä suojavaatetus soveltuu
normaaliin syksy/talvi sääolosuhteisiin. Tuotteet tulee pukea ja sulkea asianmukaisesti jotta paras suojaus saavutetaan. Märkä,
rikkoutunut tai likainen vaate ei täytä tuotteelle asetettuja vaatimuksia.
EN 343 Sateelta suojaava vaatetus
Tämän standardin mukaiset asut suojaavat vesi- ja räntäsateelta, sumulta tai maan kosteudelta. Asujen materiaaleista ja
saumoista on testattu mm. vedenläpäisy- ja vesihöyrynläpäisyvastus. Nämä vaatteen vedenpitävyydestä ja hengittävyydestä
kertovat arvot ilmoitetaan vaatteen etiketissä sateenvarjo piktogrammin vieressä (luokat 1–3, paras 3).
67
alveleva Leijona
Leijona luo yrityskohtaisia, profiloituja vaateratkaisuja
Laajan ja jatkuvasti uusiutuvan varastomalliston lisäksi Leijona tekee yrityskohtaisia mallistoja. Leijona pukee mitä erilaisimpiin
työtehtäviin ja -olosuhteisiin aina työn turvallisuus, asujen toimivuus ja viihtyvyys sekä ulkonäkövaatimukset huomioiden.
Oma suunnittelu- ja tuotekehitys yhteistyössä sekä asiakkaan että materiaalitoimittajien ja muiden asiantuntijatahojen kanssa
takaa asiakkaillemme juuri heidän tarpeisiin ja toiveisiin parhaiten soveltuvat työvaateratkaisut, sisältäen myös logistiikkapalvelut.
Osana Kwintet konsernia pystymme tarjoamaan kansainvälisestikin toimivan jakeluketjun.
Teemme yhteistyötä pesuloiden kanssa. Tarvittaessa saat Leijona työasullesi pesu-, hoito- ja huoltotoimenpiteet kauttamme.
Yhteistyökumppaneillamme on laaja ja pitkäaikainen kokemus työvaatteiden pesusta, hoidosta ja huollosta.
Sähköiset tilausjärjestelmät, Leijonashop
Leijonashop on helppokäyttöinen. Tarvitset vain internet-yhteyden ja selaimen voidaksesi käyttää palvelua, joka on myös ehdottoman turvallinen. Yksilölliset käyttäjätunnukset ja salasanat sekä mahdollisuus IP-osoitteiden rajoituksiin poistavat väärinkäytön
mahdollisuuden.
Leijonashop on monipuolinen. Palvelun avulla voit tarkastella tuotevalikoimiasi, tilata tuotteita, nähdä tuotteittesi varastomäärät
ja selata ostohistoriaa.
Leijonashop on yksilöllinen. Asiakkaalle rakennetaan oma kauppasivusto. Yhteistyössä kanssasi luomme ja toteutamme mallistot,
sivujen ulkoasut, tilauskäytännöt, käyttöoikeudet ja raportointien käyttöönotot.
Lisäpalvelut
Yksilöidysti yrityksesi värit ja logot
Nykyaikainen brodeeraus- ja silkkipainoyksikkö mahdollistaa tunnuksien sijoittamisen kaikkiin tuotteisiin nopeasti ja tehokkaasti.
Palveluksessamme olevat ammattilaiset muokkaavat yrityslogonne siten että se soveltuu työasuun laitettavaksi. Teemme sekä
silkkipaino-originaalit että brodeerausohjelmat itse. Tuotteiden varustaminen työntekijän nimellä ja yrityslogolla on nyt todella
vaivatonta ja edullista.
Yritystunnuksen lähdeaineisto
Mikä tahansa painettu tuote. Sähköisessä muodossa suosimme adobe-pdf, .jpg ja .gif muotoisia tiedostoja (tiedostoja jotka
aukeavat internet selaimessa).
Brodeeraus
Koko: Max. 200 x 270 mm
Silkkipainatus
Koko Max. 150 x 300 mm (erikoistapauksissa 300 x 300 mm,
tuplahinta)
Värit: Max. 12 sävyä/logo
Väri: Max. 4 sävyä
Kuvio: Vapaa
Kuvio: Vapaa
Nimikointi
Kirjasinmallit
Valittavissa tuhansia erilaisia. Tarvittaessa digitoimme oman
mallisi.
Koko: Max. 15 x 115 mm, enintään kolme riviä
Heijastavat logot
Värit: 1 väri/rivi
Kuvio: Useita kirjakevaihtoehtoja + TTF fontit
Teemme nimikoinnit edullisesti myös brodeeratun logon
yhteyteen.
Siirtokuvat
ThermoPatch ”erilliskirjaimista” ja kuvioista muodostuva
selkä­painatus tai VersaCam täysvärisenä tulostettu painettava
kuva, myös pienet merkit.
Kaikin edellä mainituin tekniikoin valmistamme myös
irtomerkkejä.
69
esuohjeet
Työasujen yleisiä pesuohjeita
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Lajittele pyykki likaisuuden ja värin mukaan. Pese EN-merkityt suojavaatteet aina erillään muusta pyykistä.
Pese palosuojatut asut erikseen.
Sulje tarrat ja vetoketjut sekä mielellään käännä vaate nurinpäin. Näin vaatteen pintaan ei tartu väriä, likaa tai nukkaa muista
vaatteista ja mahdolliset tarrat ja heijasteet säilyttävät toimintakykynsä pidempään.
Noudata pesuainepakkauksen annosteluohjeita. Ylimääräinen pesuainemäärä ei tee pyykistä puhtaampaa, vaan huuhtoutuu
huonommin pois ja mahdolliset pesuainejäämät keräävät vain likaa ja pölyä vaatteen pinnalle.
Älä käytä palosuojattujen asujen pesussa saippuaa (esim. mäntysuopaa), koska se huuhtoutuu huonosti pois ja voi kovassa
vedessä saostaa kalkkia vaatteen pintaan, joka taas voi syttyä siinä palamaan.
Vältä liotusta erityisesti heijasteita sisältävissä asuissa.
Jätä pesukone hieman vajaaksi (täyttöaste noin 60–80 %). Vaatteet rypistyvät vähemmän ja hankautumisesta aiheutuva
haitta on pienempi. Vaatteet myös puhdistuvat paremmin.
Mikäli käytät tahranpoistoaineita, kokeile niitä ensin esim. saumanvaraan.
Huuhtele huolellisesti. Älä käytä huuhteluaineita erityisesti palosuojattujen asujen huuhtelussa, koska ne voivat heikentää
palonsuojaominaisuuksia.
Jos käytät kuivausrumpua, poista vaatteet rummusta niiden vielä ollessa hiukan kosteita. Ylikuivaaminen saattaa aiheuttaa
kutistumista.
Vältä höyryn käyttöä heijastinauhojen ja palosuojattujen asujen silityksessä.
Noudata aina vaatteessa olevia pesumerkintöjä.
Leijona työasuissa on tuoteseloste-etiketti,
josta selviää tuotteen materiaali-, pesu- ja huoltotiedot. EN-merkittyjen suojavaatteiden pakkauksessa on lisäksi erillinen info-sivu,
josta selviää tuotteen käytössä ja huollossa huomioitavia asioita. On tärkeää noudattaa tarkasti tuoteselosteiden tietoja ja ohjeita.
Oikeat käyttötavat, pesu ja huolto maksimoivat niin vaatteen käyttöiän, kuin sen ominaisuudetkin.
Pesuohjeiden tulkinta
Vesipesu
Palkki merkin alla tarkoittaa siliäville ja aroille tuotteille suunniteltua pesuohjelmaa, ellei pesukoneessa ole tällaista, vähennetään kerralla pestävän pyykin määrää.
Kemiallinen pesu
Kirjaimet antavat pesuloille ohjeen sopivasta liuottimesta ja
puhdistustavasta. Palkki merkin alla merkitsee aroille tuotteille
suunniteltua ohjelmaa.
Pesulämpötila enintään 95 astetta
Normaali kemiallinen pesu
Pesulämpötila enintään 60 astetta
Kemiallinen erikoispesu
Pesulämpötila enintään 40 tai 30 astetta
Kemiallinen pesu kielletty
Käsinpesu enintään 40 astetta
Rumpukuivaus
Vesipesu kielletty
Normaali rumpukuivaus
Silitys
Varovainen rumpukuivaus (alempi lämpötila)
Silitys enintään 200 astetta
Rumpukuivaus kielletty
Silitys enintään 150 astetta
Silitys enintään 110 astetta
Silitys kielletty
Kloorivalkaisu
Kloorivalkaisu sallittu
Kloorivalkaisu kiellettty
70
Löydä oikea kokosi
Mittataulukon mitat ilmoittavat vartalon kiinteät mitat alusvaatteiden päältä mitattuna.
Mittaa vastaavat omat kohteet ja valitse kokosi taulukosta. Älä lisää omiin tai taulukon
mittoihin mitään, tällä varmistat oikean koon valinnan. Taulukon mitat ovat vartalon
mittoja – ei vaatteen.
A
B
C
D
A
B
C
Rinnan ympärys
Vyötärön ympärys
Lantion ympärys
Haarapituus, haarasta lattiaan
D
Miehet normaali C-mitoitus
Koko
C44
C46
XS
C48
C50
S
C52
C54
M
C56
C58
L
C60
C62
XL
C64
C66
XXL
C68
3XL
Rinnan ympärys
88
92
96
100
104
108
112
116
120
124
128
132
136
Vyötärön ympärys
73
78
83
88
93
98
103
108
113
118
123
128
133
Lantion ympärys
92
96
100
104
108
112
116
120
124
128
132
136
140
Haarapituus
80
81
82
83
84
85
86
87
88
89
90
91
92
Koko
D96
D100
D104
D108
D112
D116
D120
Rinnan ympärys
96
100
104
108
112
116
120
Vyötärön ympärys
89
94
99
104
109
114
119
Lantion ympärys
103
107
111
115
119
123
127
Haarapituus
78
79
80
81
82
83
84
C36
C38
C40
C42
Naiset normaali C-mitoitus
Koko
C32
C34
XS
S
M
C44
C46
L
C48
C50
XL
Rinnan ympärys
76
80
84
88
92
96
100
104
110
116
Vyötärön ympärys
63
66
69
72
76
80
84
88
93
99
Lantion ympärys
87
90
93
96
99
102
106
110
115
120
Haarapituus
78
78
78
78
78
78
78
78
78
78
ProX mallisto
Mittataulukko tuotteisiin joissa kirjainkoot on sarjottu 6 cm kokoeroilla. Tämä mittataulukko liittyy tuotteisiin ProX mallistosta;
301820, 301821, 306820, 301212, 307212,306212, sekä talvi ProX mallistosta 336820, 336821
Kirjainkoko
XXS
XS
S
M
L
XL
XXL
XXXL
Vartalonmitat
Rinnan ympärys
86
92
98
104
110
116
122
128
Vyötärön ympärys
71
78
85,5
93
100,5
108
115,5
123
Lantion ympärys
90
96
102
108
114
120
126
132
Jalan sisäpituus
79,5
81
82,5
84
85,5
87
88,5
90
Lähin miesten C numerokoko
C42
C44-46
C48
C50-52
C54
C56-58
C60
C62-64
Lähin naisten C numerokoko
C32-34
C36-38
C40-42
C44-46
C48
C50
C52
71
ittataulukot
Miehet tanakka D-mitoitus
Kwintet Finland Oy
PL 29, Satelliittikatu 5, FI-57210 Savonlinna
Puh: +358 (0)15 475 0500
Fax: +358 (0)15 475 0530
www.kwintetleijona.fi
Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin. 2. painos 2013-2014