Energiainfo 1/2012 Energiakolmio palasi perustajilleen

ENERGIAINFO 1/12
ENERGIAKOLMIO
palasi perustajilleen • sivu 4
VESI JA VENÄJÄ
hinta-ajureina • sivu 6
NOKIA VAIHTOI
strategista kumppaniaan • sivu 1o
EUROOPAN SÄHKÖMARKKINOIDEN KEHITYSNÄKYMÄT sivu 16
”
ENERGIAKOLMIO –
Asiakkaiden luottamus kohdistuu
Energiakolmioon, mutta ennen
kaikkea sen osaavaan
henkilöstöön.
Jukka-Pekka Nikula
”
VAHVAA OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA
Tätä lehteä tehtäessä Energiakolmio on juuri vaihtanut omistajaa. Yhtiön vuonna
1995 perustaneet Jukka Muilu ja Pasi Valoranta ovat tulleet neljän vuoden jälkeen
takaisin omistajiksi ja ovat saaneet seurakseen Midinvest Oy:n, joka on jyväskyläläisen pääomasijoittaja Midinvest Management Oy:n hallinnoima rahasto. Energiakolmio Oy on kehittynyt koko historiansa ajan hyvin ja se on noussut reilun
viidentoista vuoden aikana sangen merkittäväksi ja arvostetuksi toimijaksi Suomen energiamarkkinoilla. Tämä kehitys jatkui myös sveitsiläisen pörssiyhtiö Alpiqin
osana viimeisten vuosien aikana, vaikkakin Alpiqin käynnistämä Energiakolmion
myyntiprosessi on tuonut omat haasteensa viime kesästä lähtien.
Alpiq osti Energiakolmion vuonna 2008. Siirtyminen pienestä kasvaneesta
perustajavetoisesta kasvuyrityksestä ison pörssiyhtiön osaksi toi varmasti silloin
muutoksia. Kansainvälinen ja taloudellisesti vahva omistaja tuo monia mahdollisuuksia liiketoimintojen kehittämiselle ja kasvulle. Samalla voi myös byrokratia
(tai toisesta näkökulmasta katsottuna järjestelmällisyys) lisääntyä ja päätöksenteko etääntyä. Alpiqin vetäytyminen Suomesta ja Pohjoismaista ei missään
nimessä ole merkki siitä, että Energiakolmiossa olisi jotenkin epäonnistuttu.
Alpiqin johdon ja strategian muutos johti keskittymiseen Keski-Euroopan markkinoille ja samalla hieman etäämpänä olevista liiketoiminnoista luopumista.
Energiakolmio on menestynyt varsin hyvin myös taloudellisesti niin perustajien omistusaikana kuin Alpiqinkin hallussa ollessaan. Tämä kertoo mielestäni siitä, että yrityksen liikeidea on kestävällä pohjalla ja laajalti ymmärretty
ja hyväksytty. Asiakkaat arvostavat Energiakolmion osaamista ja palveluja puolueettomana ja asiakkaiden etuja ajavana yhteistyökumppanina. Tämä luottamus on syntynyt pitkäaikaisen kumppanuuden ja määrätietoisen kehittämisen
kautta. Haluan kiittää asiakkaita tästä luottamuksesta ja jatkaa toiminnan kehittämistä yhdessä niin pitkäaikaisten kuin uusienkin kumppaneiden kanssa.
Asiakkaiden luottamus kohdistuu Energiakolmioon, mutta ennen kaikkea sen osaavaan henkilöstöön. Vaikka viimeinen vuosi myyntiprosesseineen on ollut raskas,
niin se on hoitanut työnsä kunnialla, vaalinut asiakkaiden etua ja onnistunut laajentamaan asiakaspohjaa. Yhtiön maine luotettavana kumppanina on suoraa seurausta
sitoutuneesta työskentelystä niin asiakasrajapinnassa kuin tukitoiminnoissakin.
Kun Midinvest Oy:lle tarjoutui Pasi Valorannan ja Jukka Muilun kanssa mahdollisuus hankkia Energiakolmio takaisin paikalliseen omistukseen, lähdettiin tähän
innolla mukaan. Me näemme yrityksen jyväskyläläisenä, menestyvänä, paljon
mahdollisuuksia omaavana yrityksenä, jossa on ainutlaatuista osaamista ja jolla
on vahva asema kasvavalla toimialalla. Uusina omistajina pyrimme jatkamaan yrityksen potentiaalin mukaista kehitystä ja tuomme yritykseen jälleen kasvollista
omistajuutta, ja päätöksentekoa lähemmäksi ja nopeammaksi.
Vaikka yhtiö on kehittynyt suotuisasti, niin näemme potentiaalia myös tulevalle kehitykselle. Haluamme panostaa markkina-alueen ja asiakaskunnan edelleen kasvattamiseen. Tämä vaatii uusien palvelujen ja tuotteiden kehittämistä
yhdessä asiakkaiden ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Tarvitsemme
hyvän sidosryhmien verkoston ympärillemme, kaikkea emme voi kuitenkaan tehdä
itse. Osaamisemme ja asiantuntijuutemme antavat meille kuitenkin erinomaiset
mahdollisuudet menestyä myös tulevaisuuden muuttuvissa tilanteissa ja toimialan
kehityksessä. Haluamme panostaa siihen, että Energiakolmio hyödyntää mahdollisuutensa ja ottaa entistä vahvemman aseman edelleen kasvavilla ja mielenkiintoisilla energiamarkkinoilla.
Jukka-Pekka Nikula
Energiakolmio Oy:n hallituksen puheenjohtaja
2
ENERGIAINFO
2Pääkirjoitus
Jukka-Pekka Nikula, Energiakolmio Oy:n hallituksen puheenjohtaja
3 Sisällysluettelo
4Energiakolmio palasi alkuperäisille perustajilleen
Jukka-Pekka Nikula, Jukka Muilu ja Pasi Valoranta,
Energiakolmio Oy:n hallitus
Energiakolmio palasi
alkuperäisille perustajilleen s.4
6 Sähkömarkkinakatsaus: Vesi ja Venäjä hinta-ajureina
Toni Sjöblom, Energiakolmio Oy
7Päästömarkkinat: Päästöoikeushinnat lähellä pohjaa
Jarmo Sillanpää, Energiakolmio Oy
8Kotkan Energia: Uusiutuvaa kaikilla tuotantomuodoilla
Vesa Pirtilä ja Sami Markkanen, Kotkan Energia Oy
10Nokia vaihtoi strategista kumppaniaan:
Yhteinen kieli löytyi välittömästi
Riku Pentikäinen, Nokia Oyj.
12Keskeisten teollisuusalojen näkemyksiä energiamarkkinoista
Jukka Leskelä, Energiateollisuus ry.
Jouni Punnonen, Metsäteollisuus ry.
Martti Kätkä, Teknologiateollisuus ry.
Kotkan Energia:
Uusiutuvaa kaikilla tuotantomuodoilla s.8
15Muutokset sähköntuonnissa Suomeen
Antti Kouvo, Energiakolmio Oy
16Euroopan sähkömarkkinoiden kehitysnäkymät
Matti Supponen, Euroopan komissio
18Energiakolmio kumppanina energiatehokkuussopimuksissa
Terhi Harjulehto, Energiakolmio Oy
19”Kaikki mitä luvataan, myös pidetään”
Heikki Koikkalainen Energiakolmio Oy
20Nimitysuutisia
Seminaarit
Keskeisten teollisuudenalojen
näkemyksiä energiamarkkinoista s.12
ENERGIAINFO 1/2012
Päätoimittaja
Osoitteenmuutokset:
Energiakolmio Oy:n sidosryhmälehti
Heikki Koikkalainen
Julkaisija:
Graafinen suunnittelu ja toimitus:
Berita Korhonen
Puh. 020 799 2112
[email protected]
Energiakolmio Oy
Ohjelmakaari 10, 40500 Jyväskylä
Puh. 020 799 2100
www.energiakolmio.fi
Mainostoimisto Mediataivas Oy
Ohjelmakaari 10, 405000 Jyväskylä
Puh. 010 420 9300
www.mediataivas.com
3
Energiakolmio
PALASI ALKUPERÄISILLE
PERUSTAJILLEEN
Teksti • Hannele Haltia Henkilökuvat • Tatu Könönen
Pasi Valoranta sekä Jukka Muilu ostivat vuonna 2008 myymänsä
yrityksen takaisin ja mukaan lähti myös pääomasijoittaja Midin-
Kuvassa Energiakolmion
uusi hallitus (vas.) Jukka-Pekka Nikula,
Jukka Muilu ja Pasi Valoranta.
vest Management Oy. Uudet omistajat vastaavat nyt kysymyksiin,
joita omistajamuutos on herättänyt.
Pasi Valoranta ja Jukka Muilu
Mikä johti kansainvälisen Alpiqin
vetäytymiseen Suomesta?
Kesällä 2011 Alpiq muutti strategiaansa ja
päätti keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa
kotimarkkinallaan Sveitsissä. Tämä johti siihen,
että Alpiq päätti luopua pohjoismaisista liiketoiminnoista.
Mikä sai teidät lähtemään
uudelleen mukaan?
Mahdollisuus hankkia perustamamme yhtiö
takaisin tuntui luontevalta. Mukaan saatiin pääomasijoittaja, joka tuo mukanaan tarvittavaa
osaamista. Tunnemme yhtiön, markkinan ja
asiakkaat hyvin. Tiedämme, että Energiakolmio on hyvä ja hyvin hoidettu yhtiö, joten päätös mukaan lähtemisestä oli helppo. – Vuoden
mittainen vapaa on tuonut myös uusia ajatuksia palvelujen ja asiakkuuksien kehittämisestä;
asioita näkee uudella tavalla, Valoranta kertoo.
Miten osallistutte nyt
yrityksen toimintaan?
Haluamme olla aktiivisesti mukana hallituksessa ja kehittää yrityksen toimintaa uusille
kasvu-urille. Hallituksen puheenjohtajana
aloitti Jukka-Pekka Nikula. – Operatiiviseen
toimintaan me emme kuitenkaan osallistu,
Muilu kertoo.
hintaan jne. liittyvät ilmiöt tulevat voimistumaan, joten energiamarkkinoiden asiantuntijapalveluilla tulee olemaan kasvava
kysyntä.
Kaipaako yritys lisäresursseja
ja -panoksia?
Minkälainen on Energiakolmion
tulevaisuuden visio?
Näiden tarpeellisuutta kartoitetaan paraikaa.
Kysymyksessä on hyvin ICT-insentiivinen toimiala, joten myös ICT-asioiden prioriteetti on
hyvin korkealla.
Haluamme jatkaa Energiakolmion hyvää
kehitystä ja olemme valmiita tarvittaessa
isoihinkin ponnistuksiin. Olemme aloittaneet
uuden strategiaprosessin, jonka tuloksia on
luvassa kevään aikana.
Miten näette kahden
eri liiketoiminnan,
EnerPron ja EnerControlin,
yhteensopivuuden?
Millaista kasvupotentiaalia
näette Energiakolmiossa?
Energia ja kaikki siihen liittyvä on osa
ihmisten ja yhteiskunnan arkipäivää. Energian saatavuuteen, ympäristövaikutuksiin,
4
Valtaosa asiakkaistamme käyttää molempia palveluja. Saamamme palautteen
perusteella enemmistö asiakkaista arvostaa asiointia ”yhden luukun periaatteella”,
vaikkakin henkilötasolla asiointi voi olla eri
ihmisten kesken.
Mitä haluaisitte sanoa asiakkaille
sekä henkilöstölle nyt, kun
tilanne on ratkennut?
Olemme saaneet positiivista palautetta
siitä, että Energiakolmio on jälleen suomalaisissa käsissä. Aika kansainvälisen pörssiyhtiön osana on tuonut paljon positiivista
kehitystä ja oppia päivittäiseen tekemiseen.
Nyt on kuitenkin aika uudistaa ajatuksia, kääriä hihat ja ryhtyä työskentelemään tulevaisuuden haasteiden parissa asiakkaidemme
parhaaksi!
Energiakolmion hallituksen
puheenjohtaja Jukka-Pekka
Nikula, Midinvest Oy:
Miksi Midinvest lähti
mukaan sijoittajana?
Energiakolmio on mielenkiintoinen yhtiö,
jolla on vahva asema kasvavalla toimialalla.
Kun sijoituskumppaninamme ovat vielä yri-
tyksen perustajat ja toimialan osaajat, niin
sijoitus oli helppo perustella.
Mikä on Midinvestin rooli
Energiakolmiossa?
Midinvest Management Oy on jyväskyläläinen pääomasijoittaja, joilla on eri rahastoissa
noin 70 MEUR pääomia. Emme sijoita omia
varojamme, vaan rahat tulevat muilta sijoittajilta, esim. eläkevakuutusyhtiöiltä. Midinvest
toimii Energiakolmiossa aktiivisen hallitustyöskentelyn kautta. Osallistumme yrityksen
strategiatyöhön, mutta emme ole mukana
operatiivisessa toiminnassa.
Miten aiotte nostaa
yrityksen arvoa?
EK on ollut hyvällä kasvu-uralla ja kannattavuuskin on ollut hyvä. Haluamme ensiksikin varmistaa, että tämä hyvä kehitys
jatkuu. Sen jälkeen tarkoituksemme on
luoda yritykselle strategia yhdessä joh-
5
don kanssa. Uskomme, että yrityksen arvo
nousee parhaiten siten, että panostetaan
kehitykseen ja luodaan yritykselle loistava
tulevaisuus. Tämä on hyväksi niin henkilöstölle, asiakkaille, yritykselle itselleen kuin
omistajillekin.
Kuka vastaa operatiivisesta
johdosta?
Olemme rekrytoimassa yritykseen toimitusjohtajaa, joka pystyy yhdessä johtoryhmän
kanssa toteuttamaan valittua strategiaa.
Mikä Energiakolmiossa
nyt muuttuu?
Yritämme tuoda Energiakolmioon jälleen
kasvollisen omistajan, jolle juuri tämä business on tärkeää. Uskomme, että tämä näkyy
nopeampana ja läheisempänä päätöksentekona ja kehityspanoksina. Toivon, että tämä
näkyy myös positiivisena muutoksena niin
asiakkaiden kuin henkilöstönkin suuntaan.
vaikka nyt todennäköisimmältä näyttää altaiden täyttyminen ja voimakas kilpailu vesivoimantuottajien välillä.
Aluehintaero
poikkeuksellisen suuri
Perinteisesti erittäin hyvässä vesitilanteessa
Suomen hinta jää selvästi systeemihinnan
yläpuolelle. Tällöin Norjan halvalle vesivoimalle ei riitä siirtokapasiteettia muille alueille pullonkaulojen muodostuessa sekä
Norjan ja Ruotsin rajalle että Ruotsin ja Suomen rajalle. Suomen aluehintaero on ollut
viimeiset kaksi kuukautta poikkeuksellisen
korkea. Perussyy on Suomen aliomavaraisuus sähkön tuotannon osalta. Selittävinä
tekijöinä tällä kertaa ovat raju romahdus
Venäjän tuonnissa ja vikaantumiset sekä
huollot Suomen ja Ruotsin välisissä siirtoyhteyksissä. Fennoskan 2 -kaapelin korjaus
pitäisi valmistua juuri ennen Olkiluodon
keväthuoltoja, joten riski yhtäaikaisesta
poissaolostakin on olemassa. Aluehintaero
on toteutunut pääosin Suomen ja Ruotsin
välillä. Syksyllä aluehintaeroa voi toteutua
myös Norjan ja Ruotsin välillä siirtoyhteyksien huollon takia.
Aluehintaeron odotetaan laskevan normaalitasolle vasta kun altaat sallivat vesivoiman hinnoittelemisen hiililauhteen
rajakustannuksen tasolle. Venäjän tuonnin
lasku kiinnittää Suomen entistä vahvemmin
hiililauhteeseen. Aluehintaeron ja tehopulan aiheuttamien piikkihintojen odotetaan
poistuvan vasta Olkiluodon 3-reaktorin valmistuttua. Suomalaisten kuluttajien kannalta
olisi parasta, että vesitilanne laskisi hieman
ja aluehintaero kaventuisi. Korkealla aluehintaeron toteumalla on ollut tapana nostaa
suojaustuotteiden hintoja.
Kuva 1. Kokonaisvesitilanteen poikkeama normaalista, Norja + Ruotsi.
Kuva 2. Vuosituotteiden hintakehitys.
6
13.3.2012
29.12.2011
2.8.2011
ENOYR-16
14.10.2011
16.5.2011
25.2.2011
29.9.2010
ENOYR-15
13.12.2010
ENOYR-14
16.7.2010
6.4.2009
ENOYR-13
26.6.2009
21.1.2009
ENOYR-12
31.10.2008
2.1.2008
Termiinihinta EUR/MWh
11/2012
39/2011
15/2011
43/2010
19/2010
48/2009
24/2009
52/2008
4/2008
28/2008
8/2007
32/2007
36/2006
12/2006
40/2005
16/2005
45/2004
21/2004
49/2003
1/2003
ENOYR-11
75
70
65
60
55
50
45
40
35
30
25
5.6.2008
Summa
30 000
20 000
10 000
0
-10 000
-20 000
-30 000
-40 000
-50 000
-60 000
25/2003
GWh
Sähkön spot-hinta (sys) on romahtanut viimeisen kahden kuukauden aikana ollen
matalimmillaan alle 30 €/MWh. Taustalla
on vesitilanteen nousu hiililauhdehinnoittelun vaihteluväliä -20 - +5 TWh korkeammaksi. Ylärajan ylittyessä kasvaa riski veden
menettämisestä sulamiskauden korkeiden
virtaamien aikana ja erityisesti altaiden täyttyessä kesän ja syksyn sateiden seurauksena
ennen talvea. Välttääkseen veden menettämisen vesivoimantuottajat ovat alkaneet jo
kilpailla tuotanto-osuuksista, jolloin hinta
on laskenut huomattavasti alle hiililauhteen
rajakustannushinnan.
19.8.2008
Vesitilanne korkein
kymmeneen vuoteen
29.4.2010
Kuvassa 1 on esitetty hydrobalanssin
kehittyminen vuodesta 2003 lähtien. Muutos viime vuoden keväästä, jolloin pelättiin
sähkön säännöstelyä, on ollut raju. Suurin
selittävä tekijä on ollut voimakkaat sateet,
joita on saatu viime vuoden toukokuun alun
jälkeen yli 40 TWh päälle normaalin. Toinen
merkittävä normalisoitumista selittävä tekijä
on ollut alhainen kulutus lämpötilan ja taantuman takia. Teollisuuden kulutus on edelleen noin 15 TWh alempi kuin ennen vuotta
2008. Viimeisen vuoden kulutuksen laskusta
pääosa selittyy kuitenkin lämpimällä säällä.
Myös lähimpien termiinien hinnat ovat
laskeneet, esimerkiksi tuotteen Q2-12 kaupankäynti päättyi alle 28 €/MWh hintaan,
mikä on noin 10 €/MWh hiililauhteen rajakustannusta alempi. Kesän hinnan tulee
määräämään vesivoimatuottajien keskinäinen kilpailu tai ydinvoimatuotannon vähentäminen. Vasta vesitilanteen heikennyttyä
alkaa hiililauhteen rajakustannus uudelleen
asettaa spotin hintatason.
Muutokset vesitilanteessa voivat olla
hyvinkin nopeita molempiin suuntiin. Ennen
tulevaa syksyä tilanne ehtii vielä muuttua,
17.3.2008
Sähkömarkkinoiden tärkeimmäksi hinta-ajuriksi on jälleen noussut vesitilanne. Suomen
osalta vesitilanteen muutos on jäänyt Venäjän tuonnin romahduksen jalkoihin. Samaan
aikaan talouden vaikutus on vähentynyt,
joskin päästöoikeus ei ole onnistunut toipumaan viimeaikaisesta laskustaan. Sekä
Venäjän tuontia että päästöoikeutta on käsitelty tarkemmin omissa artikkeleissaan.
10.2.2010
Toni Sjöblom • puh. 020 799 2133 • [email protected]
9.9.2009
Vesi ja Venäjä hinta-ajureina
23.11.2009
Toni Sjöblom
Eurooppa rämpii
Taloustilanne on maailmalla jakaantunut ja
hauras. Eurooppa on taantumassa ja Kiinassa
kasvuennustetta on laskettu alle 8 %:iin, toisaalta USA:ssa suunta on ylöspäin noin 3 %:n
kasvuvauhdilla. Selviä riskejä on olemassa ja
valtioiden suuri velkataakka voi edelleen aiheuttaa ongelmia.
Sähkön hintaan talous vaikuttaa polttoaineiden ja sähkön kysynnän kautta. Teollisuuden
sähkön kysyntä tuleekin pysymään alhaisena
verrattuna vuoteen 2007. Lisäksi taloustilanne
on ajanut päästömarkkinan kaikkien aikojen
alimpiin hintoihin. Useat toimijat odottavat
poliittista väliintuloa markkinalle tasapainon
saavuttamiseksi. Päästöoikeuden hintaodotus
on pitkällä tähtäimellä nouseva nykytilanteesta
huolimatta. Hiilen hintataso on tällä hetkellä
neutraali eikä odotettavissa ole voimakkaita
muutoksia, mikäli Kiinan talouden kasvu hidastuu maltillisesti ennusteiden mukaan.
Polttoainemarkkinoiden kautta ei näyttäisi olevan tulossa suuria muutoksia sähkön hintaan lyhyellä aikavälillä. Kauempien
vuosien sähkön hinta on tällä hetkellä hinnoiteltu hieman alle hiililauhteen rajakustannuksen, mikä on perusteltua Pohjoismaiden
ylijäämäisen energiabalanssin takia. Vaikka
talous tällä hetkellä näyttääkin rauhalliselta,
pienempiä kuoppia tullaan näkemään. Toisaalta elvytys inflaation kustannuksella tulee
nostamaan polttoaineiden hintoja pidemmällä tähtäimellä.
Jarmo Sillanpää
Päästöoikeushinnat lähellä pohjaa
Jarmo Sillanpää • puh. 020 799 2211 • [email protected]
Vuosi 2011 oli päästömarkkinalla kaksija-
päästöt vähentyvät, päästöoikeuden hinta las-
koinen, ensimmäistä vuosipuoliskoa leimasi
kee. Päästöjen laskun takana on tietenkin aitoja
Saksan päätös ajaa ydinvoima alas Fukushi-
päästövähennyksiä, mutta finanssikriisillä ja sen
man jälkeen, mikä antoi tukea markkinalle.
jälkiseurauksilla on sittenkin keskeisempi mer-
Kesällä markkinasentimentti kääntyi päälael-
kitys päästömarkkinan balanssin muutokseen
leen; energiatehokkuusdirektiivi, tiedot ennak-
alijäämästä ylijäämäksi. Euroopan kannalta hai-
kohuutokauppojen tuomasta lisätarjonnasta
tallista hiilivuotoa on jo tapahtunut ja muutok-
ja talousnäkymien heikentyminen puolittivat
sen suuntaa lienee mahdoton enää kääntää.
päästöoikeuden hinnan. Tammikuussa 2012
Poliitikot kuitenkin näkevät, että tarvi-
nähtiin koko Kioto-kauden alimmat noteera-
taan korkeampaa päästöoikeuden hintaa, jotta
ukset alle 7 €/t. Päästöoikeuksien laskua voi-
saadaan vihreät investoinnit kannattaviksi.
mistivat loppuvuodesta myös toimijoiden
Viime vuoden puolella hintojen laskiessa voi-
”pakkomyynnit”, kun yritykset paransivat rahoi-
mistui keskustelu päästömarkkinan kiristämi-
tustilannetta myymällä päästöoikeuksia.
sestä vähentämällä tarjontaa. Kyseessä on niin
Euroalueen velkakriisi ja ajautuminen
sanottu set-aside-mekanismi, jossa päästöoi-
taantumaan ovat laskeneet päästöennusteita
keuksien tarjontaa vähennetään seuraavan
ja päästökauppasektorin ylijäämä on edelleen
kauden alussa ainakin väliaikaisesti. Keskus-
Energiatasapaino muuttumassa
kasvanut. Päästömarkkinan kumulatiivinen yli-
teluissa on ollut esillä jopa 1400 Mt leikkaus,
Pohjoismaiselle markkinalle on tulossa lähivuosina runsaasti uutta muuttuvilta kustannuksiltaan edullista tuotantoa. Samaan aikaan
kulutus on kasvamassa, mutta odotettua
hitaammin Euroopan kilpailukyvyn heikkenemisen seurauksena. Hinta pohjoismaisella
markkinalla tuleekin asettumaan yhä useammin hiililauhteen rajakustannuksen alapuolelle.
Hintaliikkeet näyttäisivät olevan muuttumassa
entistä rajummiksi Keski-Euroopan hintojen ja
sähkön sekä lämmön yhteistuotannon tai ydinvoiman rajakustannuksen välillä. Nyt kannattaa
suunnitella strategia huomioimaan pitkät ajanjaksot, jolloin hinta voi olla erittäin alhainen
suhteessa hiililauhteeseen. Tilanne on muuttumassa takaisin vasta aivan vuosikymmenen
lopussa, jolloin on suunniteltu valmistuvan
useita siirtoyhteyksiä kohti Keski-Euroopan
jäämä Kioto-kaudelta riittää pitkälle seuraavaa
vaikka todennäköisempää on kompromissirat-
päästökauppakautta (2013–2020). Ylijäämäi-
kaisu 0-1400 Mt väliltä. Set-aside-mekanismia
sellä markkinalla hinta määräytyy pankituk-
on puollettu sekä Parlamentin ympäristö- että
sen kautta seuraavan kauden hintaodotusten
teollisuuskomitean äänestyksissä, mutta asian
perusteella.
käsittely on kesken ja se tulee lopulta vaati-
lauhdemarkkinaa.
Durbanin ilmastokokouksen tuloksilla ei
maan Parlamentin ja Ministerineuvoston hyväk-
ollut välitöntä vaikutusta EU:n päästökauppa-
synnän. Jäsenmaista Puola on ollut toistaiseksi
sektorille, koska todelliset päätökset siirret-
päästövähennystavoitteiden kiristyksiä vastaan.
tiin vuosien päähän. EU on aiemmin indikoinut
Markkinan uskottavuuden kannalta on itses-
kiristävänsä päästövähennystavoitetta nykyi-
sään vahingollista, että pelisääntöjä muutetaan
sestä 20 prosentista 30 prosenttiin, mikäli saa-
liikkeessä. Set-aside-keskustelu on muistutus
daan aikaan globaali sitova sopimus päästöjen
siitä, että markkina on poliittisesti luotu ja
vähentämiseksi. Durban ei antanut riittävää
ennustaminen tulee jatkossakin olemaan kes-
signaalia, emmekä usko lähiaikoina päästöta-
kimääräistä haastavampaa. Lähiajan hinta-
voitteen kiristämiseen, jonka perusteena olisi
ennusteen antaminen on täysin riippuvainen
globaali sopimus.
set-asiden etenemisestä kevään ja kesän aikana.
Alhainen päästöoikeuden hinta on ollut
Tarjonnan vähentäminen toisi hinnat todennä-
päättäjille myrkkyä, vaikka järjestelmä on toi-
köisesti yli 10 €/t, muuten hintanäkymä pysyy
minut alkuperäisen ajatuksen mukaisesti; kun
alhaisena.
7
Kotkan Energia suojautuu energiapolitiikan
vaihteluihin valitsemalla paletistaan sen
tuotantomuodon, mistä kulloinkin saa parhaan hinnan.
Kuvassa (vas.) Kotkan Energian toimitusjohtaja Vesa Pirtilä
sekä tuotantojohtaja Sami Markkanen
Kotkan Energia:
uusiutuvaa kaikilla
tuotantomuodoilla
Teksti ja kuva • Hannele Haltia
Kotkan Energia on kaupungin omistama energiayhtiö, jonka liiketoiminta jakautuu energian tuotantoon sekä kaukolämpöpalveluun. Yritys on itsenäinen ja riippumaton energiantuottaja, jolla ei ole
verkkoliiketoimintaa eikä sähkönmyyntiä. Yrityksen ainoa jakelukanava on sähköpörssi. Poikkeuksen
muodostavat isot tehdasasiakkaat, joille höyryä ja sähköä myydään ”kotiin toimitettuna”.
– Kun uuden konseptin rakentaminen vuonna
2003 alkoi, myytiin sähkön verkko- ja myyntiliiketoiminta Kymenlaakson Sähkö Oy:lle.
Vapautuvat pääomat keskitettiin energiantuotannon alkupäähän eli kaukolämpöön
sekä yhdistettyyn sähkön- ja lämmöntuotantoon uusiutuvilla energiamuodoilla. Sähkön
siirtoliiketoiminta päätettiin korvata jätteenpoltolla. Tehtiin strateginen liiketoimintojen
uudelleenarviointi: karsittiin iso osa pois ja
ryhdyttiin kehittämään uusia tilalle, Kotkan
Energian toimitusjohtaja Vesa Pirtilä kertoo.
Pirtilä ihmettelee, että portfolio-tyyppinen
ajattelu ei ole levinnyt muihin energiayhtiöihin. – Me valitsimme täysin toisenlaisen tien
kuin sähköyhtiöt yleensä. Strategista ajattelua ja toteutusta, jolle ei energiayhtiöissä ole
vielä laajemmin lämmetty, Pirtilä naurahtaa.
Panostus uusiutuviin
tuotantomuotoihin
Kotkan Energia sijoitti toimintojen realisoinnista
saadut rahat yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon sekä uusiutuvien energiamuotojen
tuotantoon, biopolttoaineisiin ja tuulivoimaan.
– Portfolioajattelua jälleen, Pirtilä huomauttaa.
Uuden tuotannon rakentamiskustannukset olivat korkeat ja niiden rahoittamiseksi omaisuudesta myytiin puolet pois; päätös oli rohkea
veto silloisilta kuntapäättäjiltä.
Rohkea strategia on ollut kannattava.
– Mikä tuotantomuoto pystyy markkinasähköä vastaan kilpailemaan, Pirtilä kysyy ja
vastaa itse: – Menestyjiä ovat valtion syöttötariffeihin perustuvat tuotantomuodot. Ne
saavat takuuhinnan, jolle ei pärjää mikään
muu tuotantomuoto, ei fossiilinen, hiili,
kaasu, ydinvoima tai kaukolämpökuorman
varaan rakennettu biovoimala. Tämä on aika
järkyttävää, Pirtilä hämmästelee.
Teollisuuden höyrynkysyntä on tasaista ja
kasvavaa, joten Kotkan Energia aikoo rakentaa
kolmannen teollisuuden energiantarpeesta
vastaavan laitoksen. Tuulivoiman lisääminen on
kirjattu strategiaan. Hanketta hidastavat enää
puolustusvoimien tutkavalvonnan rajoitteet,
mutta Pirtilä on optimistinen ratkaisun suhteen.
Hyötyvoimalaitos oli
seitsemän vuoden ponnistus
Hyötyvoimalaitoksella on Kotkan Energialle tärkeä pr-arvo. Tähän ainutlaatuiseen
8
laitokseen tutustuu 3 500 vierasta vuosittain. Teknisesti huippunykyaikaisen voimalaitoksen pääasiallinen energianlähde on
kierrätykseen kelpaamaton kotitalous- ja
teollisuusjäte. Sitä kerätään muun muassa
Itä-Uudenmaan, Kymenlaakson, PäijätHämeen ja Mikkelin alueelta. Keräilyalueella
asuu noin 540 000 ihmistä. Laitos tuottaa
jätteistä höyryä ja sähköä teollisuuden käyttöön sekä kaukolämpöä Karhulan alueelle.
– Se on meidän käyntikorttimme. Uusin,
tehokkain ja ensimmäinen virallisen jätteenpolttoluvan saanut laitos Suomessa,
tuotantojohtaja Sami Markkanen kertoo. Kotkalaiset ottivat laitoksen ilomielin vastaan,
sillä hankkeesta kerrottiin koko ajan avoimesti, kuunneltiin toiveita, poistettiin epäluuloja, annettiin vaikuttaa ja oltiin avoimia.
Kun pelko ei saanut kasvoja, kotkalaiset saivat ”kruununjalokivensä”.
Yritys vihertyy täysin
Biojalanjäljen vahvistaminen jatkuu. Syksyllä 2012 valmistuu Karhulaan uusi 20 MW
biolämpökeskus, joka tuottaa kaukolämpöä
lämmityskauden aikana puhtaalla biopolt-
toaineella, kuten metsähakkeella ja puun
kuorella. Sen avulla voidaan kaasukombilaitoksen käyttöä lämmityskaudella rajoittaa ja
siten vihertyä entisestään.
Kun Kotkamillsin kanssa yhteistyössä
toteutettava, teollista kokoa oleva biovoimala valmistuu, on tuotanto täysin vihreää.
Päätös voimalan rakentamisesta tehdään
vuoden 2012 aikana.
– Kun vuonna 1994 tulin taloon toimitusjohtajaksi, ei yhtiöllä ollut ainuttakaan tuotantolaitosta. Nyt arsenaalissa on lähes täydellinen
valikoima biopolttolaitoksia. Kaikki lämpökuormat ja yhteistyömahdollisuudet on hyödynnetty. Tämä kaikki 10 vuodessa, aloittaen aivan
tyhjästä, Pirtilä listaa tyytyväisenä.
– Jatkossa tehtäväksemme jää prosessien
tehostaminen, tehokkuuden ja hyötysuhteen
parantaminen entisestään. Alkaa pitkä ylläpitovaihe ja laitekannan uusiminen, Markkanen pohtii.
Kotkan Energia valitsee
kulloinkin suotuisimman
tuotantomuodon
Valtakunnan energiapolitiikkaa Markka-
nen moittii poukkoilevaksi. – Verot ja tuet
muuttuvat nopeasti. Kaipaamme pitkäjänteisyyttä vaikkapa 10 vuoden tähtäimellä.
Turpeen kohtelu on muuttunut todella paljon
ja se harmittaa, sillä se on tärkeä polttoaine
uusiutuvien polttoaineiden rinnalla. Päästökauppa toisaalta on meille tuottoisaa, Markkanen kertoo.
Pirtilä paheksuu sitä, että energiapolitiikkaa käytetään fiskaalisena välineenä valtion taloudenhoidossa. – Päätöksiä tehdään
lyhyin talouspoliittisin perustein. Nostetaan
veroja jonkun toisen asian vastapainoksi, Pirtilä arvostelee.
Kotkan Energian edustajat pyrkivät vaikuttamaan tilanteeseen olemalla mukana
monissa työryhmissä, joihin yrityksen edustajia usein pyydelläänkin.
Huoli markkinoiden
likviditeetistä
Yhteistyökumppani Energiakolmio vastaa
Kotkan Energian jakelukanavan riskienhallinnasta. Tehtävänä on hoitaa laaja-alaisesti
sähkö- ja päästökauppaa, tasetta ja niihin liittyvää raportointia.
9
– Kumppanin valintaan vaikuttivat kollegojen kokemukset, uskottavuus sekä ennen
kaikkea ainutlaatuinen raportointiväline,
EnerKey.com, Markkanen kertoo. Reaaliaikainen raportointi on kiihkeästi elävässä
kaupankäynnissä tärkeää, mutta salkun
reaaliaikaisen tilanteen eteenpäin raportoinnissa se on korvaamaton. – Myös päätösten tueksi EnerKey antaa hyvää tietoa,
se lisää uskottavuutta ja läpinäkyvyyttä, kun
salkun tilanteen voi tarkistaa milloin vain,
Pirtilä kiteyttää.
Yhteistyön myötä vastuu kaupankäynnissä on siirtynyt yhä enemmän Energiakolmiolle. Viikoittain sovitaan suositukset,
joiden rajoissa Energiakolmion meklari saa
valtuudet tehdä kauppoja. – Hänen taustansa on tuotantopuolelta, mikä on meille
todella tärkeää.
Toiveita Energiakolmiolle? – No, tuotantopuolen tehokas suojaus on meille tärkeintä. Energiakolmio voisi yrittää vaikuttaa
markkinoiden likviditeetin säilymiseen. Riittävä volyymi ja läpinäkyvyys pitäisi säilyttää, jottei ajauduta OTC-kauppoihin, Pirtilä
huomauttaa.
Teksti ja kuva • Hannele Haltia
Nokia vaihtoi strategista kumppaniaan:
Yhteinen kieli löytyi
välittömästi
Riku Pentikäisen tehtävänä Nokiassa on
vastata kiinteistöjen toimintoihin liittyvistä palveluntuottajista globaalisti.
10
Kaikkien suomalaisten tuntema Nokia kertoo: ” Tehtävämme on yksinkertainen: Connecting People.
Valmistamme upeita mobiilituotteita, joiden avulla yli 1,3 miljardia ihmistä käyttää Nokian laitteita
tallentaakseen ja jakaakseen kokemuksia.”
Ydintehtävästä selvitäkseen Nokia tarvitsee monia palveluja, ja ammattilaisia niitä tekemään. Riku
Pentikäisen (Head of Strategic Partners) tehtävänä Nokiassa on vastata kiinteistöjen toimintoihin liittyvistä palveluntuottajista globaalisti.
Kumppanin pitää kehittää Nokiaa
Kumppanuuksien johtamista varten Nokiassa
on globaalit sekä myös regioonakohtaiset toimintamallit.
– Emme palkkaa vain firmaa ja sen palvelua. Me palkkaamme firman, joka perustehtävänsä lisäksi auttaa meitä toteuttamaan
strategiaamme. Suomalaisilla yrityksillä on
tässä suhteessa vielä paljon kehitettävää.
Onneksi on poikkeuksia, kuten Energiakolmio, joka vuoden 2011 lopulla osoittautui
innovaattoriksi, joka pitkän prosessin päätteeksi valittiin uudeksi strategiseksi kumppaniksi. Yhteistyöllä Nokia uskoo saavansa
merkittävän lisäedun sähkömarkkinoilla aikaisempaan toimintamalliin verrattuna.
Kokemus, joka sai toimimaan
Pari vuotta sitten Pentikäinen osallistui sattumoisin tilaisuuteen, jossa esiteltiin erään
Portfolio Hedging -kilpailun tuloksia. Kilpailun kohteena oli lähes Nokian kokoinen
sähkösalkku. Huonoimman ja parhaimman
hedging-tuloksen absoluuttinen ero oli huomattava! Pentikäinen ryhtyikin heti selvittämään Nokian suojauspolitiikkaa. Kävi ilmi,
että Nokiassa se perustui 2000-luvun alun
tarpeeseen, tasaiseen hintaan.
Sähkömarkkina on kompleksinen, joskin
johdannaismarkkina siinä missä muutkin,
mutta opittavaa tuli paljon. - Vuoden verran
opettelimme osto-osaston kanssa termejä,
ennen kuin pystyimme puhumaan asioista
niiden oikeilla nimillä.
Kumppanin valinta oli
pitkä prosessi
Alkoi perusteellinen selvitystyö. Kaikki sähkömarkkina-alan toimijat kartoitettiin, erilaiset toimintamallit etsittiin ja mahdolliset kumppanit
short-listattiin. – Energiakolmio erottui edukseen
heti alussa. Heidän kanssaan löytyi yhteinen kieli
välittömästi, Pentikäinen muistelee.
Seuraavat vaiheet olivat Request for Information and Request for Proposals. Nokia
antoi portfolionsa ja tietonsa toimijoiden
käyttöön ja pyysi ehdotuksia toimintamalleista. Pitkän prosessin päätteeksi kumppaniksi valikoitui Energiakolmio.
– Seuraavaksi suojauspolitiikkamme tarvitsi päivitystä. Energiakolmio teki ehdotuksen, jonka pohjalta pidimme yhteisiä
workshoppeja heidän, meidän sekä suojauksistamme vastaavan rahaston kanssa. Kolmikantakeskusteluissa ehdotusta työstettiin ja
lopputuloksena saatiin linjaus, joka vastaa
nykyistä sähköntarvetta ja tilannetta, Pentikäinen toteaa. Energiakolmio kilpailutti myös
fyysisen sähkön hankkijan, joka vaihtui.
Pentikäinen on jo nähnyt ensimmäisiä
Energiakolmion toimittamia raportteja.
– Näyttää siltä, että ratkaisu on osoittautunut oikeaksi. Aion kyllä kolmen vuoden päästä
tehdä ”apinamallin”, jolla vertaan sähkönkustannustamme aikaisempaan, Pentikäinen hymähtää.
Pitkä prosessi, mutta
helppo vaihto
Energiakolmio toimii täydellä mandaatilla.
Siihen kuuluu sähkösalkun hallinta ja tasepalvelu sekä energianseuranta ja laskulogistiikka. Nokia on käyttänyt EnerKey.com
-järjestelmää lähes 10 vuoden ajan, ja Energiaseurantasopimus on juuri uusittu. Energiakolmio on vastuutettu kumppaniksi, eikä
Nokialla ole halua panostaa resurssejaan
tähän työhön. Energiakolmio hoitaa suoraan
yhteyden sähkön fyysiseen hankkijaan ja hoitaa toimintakentän kokonaisvaltaisesti.
– Olen kyllä hämmästynyt siitä, miten hel-
11
polla selvisimme tästä transitiosta. Vaihto on
aina riski, jonka pyrimme toki minimoimaan,
mutta muutos meni todella helposti, ilman
mitään ongelmia, Pentikäinen hämmästelee.
Vihreä Nokia laskee
Lumiankin hiilijalanjäljen
Nokian pyrkii vähentämään hiilijalanjälkeään
globaalisti 25 %:lla vuoteen 2015 mennessä
vuoden 2009 tasosta. Suomessa Nokia käyttää täysin vihreää sähköä, joten vihreisiin tuotantotapoihin panostetaan lähinnä muualla
maailmassa. Uutena innovaationa Pentikäinen kertoo Kaliforniassa käytettävistä Bloom
Boxeista, joiden ansiosta suuren tutkimus- ja
tuotekehityskiinteistön päästöt ovat alentuneet melkein 90 %.
– Rakennusautomaatio on tärkeä työväline. Suomessa EnerKey:n kautta tulevan mittauskohtaisen energiatiedon merkitys tulee
entisestään kasvamaan.
Greenpeace arvioi vuosittain teknologiayritysten vihreyttä. Nokia on ollut tilaston kärjessä jo monta vuotta. Jokaisen tuotteen, niin
uusimman Lumian kuin kaikkien muidenkin
laitteiden hiilijalanjälki tiedetään tarkkaan. –
Arvostaako kuluttaja tätä vielä, sitä en osaa
sanoa, mutta Nokialle se on tärkeä kilpailutekijä, Pentikäinen toteaa.
Toive Energiakolmiolle
Nokia toivoo, että Energiakolmio kehittää
EnerKey-järjestelmään toiminnon, joka laskisi
automaattisesti kiinteistön tai tuotantolaitoksen hiilijalanjäljen. – Hiilijalanjäljen vähentäminen on vahvana strategiassamme, joten
toivomme, että strateginen kumppanimme
auttaa meitä tässä asiassa. Jäämme kiinnostuneina odottamaan Energiakolmion ratkaisua,
Pentikäinen päättää.
Keskeisten teollisuusalojen näkemyksiä
energiamarkkinoista
Teksti • Heikki Koikkalainen
Teollisuuden yksi merkittävä kustannuserä on energia. Toimintaympäristötekijöiden muutokset, markkinakehitys ja poliittiset päätökset vaikuttavat keskeisesti kilpailukykyymme ja ovat asioita, jotka
meille suomalaisille ja teollisuudelle ovat erityisen tärkeitä. Kuinka eri teollisuuden alan vaikuttajaasiantuntijat kokevat kilpailukykymme ja toimintaedellytyksemme, millaisin mielipitein markkinoita
voitaisiin kehittää? Näitä kysymyksiä esitimme elinkeinoelämän ja teollisuuden edustajille.
Kysyimme:
1.Miten näette energian ja sen hinnan merkityksen toimialallanne?
2.Millaisia energiapoliittisia ratkaisuja odotatte teollisuuden ja investointien pysymiseksi Suomessa – oliko energiaveroleikkuri
oikea ja riittävä toimi kilpailuaseman turvaamiselle?
3.Millaisin toimin voitaisiin pohjoismaisia ja suomalaisia sähkömarkkinoita vielä kehittää – Yksi helppo ja yksi vaikea pulma korjattavaksi?
4.Mikä on toimialanne pahin uhka ja paras mahdollisuus sähkömarkkinakehityksessä?
5.Tarvitaanko Suomeen lisäkapasiteettia ja miten / kenen mahdollinen tarve tulisi tyydyttää, mikä on uusiutuvien ja niiden tukien rooli?
6.Miten arvioitte nykyistä päästökauppajärjestelmää ja kuinka sitä tulisi kehittää?
7.Mitä toimia energiatoimialalla tulisi tehdä kauppatasevajeen korjaamiseksi?
Jukka Leskelä,
johtaja, sähköntuotanto,
Energiateollisuus ry.
1. Energia-ala voi menestyä vain, jos se säi-
ja Suomesta välittyisi kuva harkintaveron maana.
lyttää kilpailukykynsä. Energialla on keskeinen
Myös energia-alan omat investoinnit on näh-
rooli kansalaisten hyvinvoinnissa ja ostovoi-
tävä teollisina investointeina. Alamme inves-
massa sekä yritysten kilpailukyvyssä. Siksi Ener-
toinnit ovat kolmasosa kaikista teollisuuden
giateollisuuden yhtenä keskeisenä tehtävänä
investoinneista ja olemme lähes ainoa kasvava
on kehittää energiamarkkinoita ja yritysten toi-
teollisuudenala. Yleistä investointiympäristöä
mintaympäristöä siten, että energian hinta voi
voidaan kansallisesti parantaa selkeyttämällä
pysyä kohtuullisena.
kaavoitus- ja lupaprosesseja. Juuri käynnisty-
2. Suomessa on hyvin korkea energiaverotus jopa
nyt ympäristönsuojelulain uudistus on erityinen
EU:n sisäisessä vertailussa. Yritysten energiavero-
mahdollisuus tässä suhteessa.
tuksessa olemme kärkipäätä, vaikka taloutemme
3. Suuntaisin huomion ennen kaikkea pohjois-
perustuu energiaintensiiviseen vientiteollisuu-
eurooppalaisten markkinoiden kehittämiseen.
teen. Kovin kilpailu tulee muista talouksista, joissa
Haastavaa on harmonisoida uusiutuvan ener-
energiaverotus on vielä merkittävästi kevyempää.
gian tuet ja siten saattaa investoinnit tasaver-
Verotusta ei missään tapauksessa tule kiristää. Eri-
taiseen asemaan. Helpompaa – joskin työlästä
tyisesti hallitusohjelmassa kaavaillut windfall-vero
– on sopia markkinoiden pelisäännöistä, verkko-
ja uraanivero olisivat jättimunauksia hallitukselta.
yhteyksien rakentamisesta ja muusta toimivan
Ne horjuttavat paitsi energia-alan investointiympä-
sähkömarkkinan alustasta. Markkinoiden läpi-
ristöä, vaikuttavat myös Suomen kuvaan investoin-
näkyvyyssääntely sekä eurooppalaisten mark-
tiympäristönä ylipäätään. Energian hinta nousisi
kinasääntöjen valmistelu kantaverkkoyhtiöiden
12
(ENTSO-E), viranomaisten (ACER) ja komission
tulee kasvamaan, jos Suomi säilyy hyvinvoivana
yhteistyönä ovatkin jo hyvää vauhtia etene-
teollisuusvaltiona. Lisäksi olemme toivottaman
tuontiriippuvaisia. Siinä mielessä tilaa kyllä on,
jos investoinnit ovat taloudellisesti kannatta-
Jouni Punnonen,
Energia- ja infrastruktuurijohtaja,
Metsäteollisuus ry.
via. Uusiutuvia tuetaan jättimäisesti koko EU:ssa
tällä vuosikymmenellä. Ei voi olla järkevää, että
1. Metsäteollisuus on energiavaltaista, ja esi-
yli 80 % investoinneista on tuettuja. Viimeis-
merkiksi massa- ja paperiteollisuuden tuotanto-
tään 2020-luvulla tukien pitää kohdentua vain
kustannuksista energian osuus on keskimäärin
uuden tekniikan kehittämiseen ja kaupallista-
kymmenen prosenttia. Näin ollen energia on
miseen. Uusiutuvien kilpailukyky tulee kevy-
alalle merkittävä kilpailukykytekijä. Energian
esti riittämään, jos kasvihuonekaasupäästöjä
tulee olla hinnaltaan kohtuullista ja mahdol-
leikataan siinä suhteessa kuin EU tavoittelee.
lisimman hyvin ennustettavissa. Erittäin kes-
6. Päästökauppajärjestelmä toimii suunnitel-
keisessä asemassa on myös energian saannin
lusti. Kun päästöt leikkautuvat syystä tai toi-
varmuus.
sesta runsaasti, niin päästöoikeuden hinta
2. Energiaveroleikkuriin työmarkkinoiden raa-
mässä. Myös verkkoinvestointien edistämisessä
laskee. Jos päästöt pyrkivät kasvamaan, pääs-
miratkaisun yhteydessä päätetty ja vuoden
otetaan isoja askeleita: ENTSO-E:n tänä vuonna
töoikeuden hinta nousee ja hillitsee kehityk-
2012 alusta voimaan tullut muutos oli metsä-
julkistettavan kymmenvuotissuunnitelman odo-
sen. Koko muu toimintaympäristö sen sijaan
teollisuuden osalta iso askel oikeaan suuntaan.
tetaan olevan edellistä kunnianhimoisempi ja
on rakennettu kuin päästökauppaa ei olisi-
Hallitusohjelmassa luvatulle EU:n minimitasolle
komission infrastruktuuripaketti toteutuessaan
kaan. Minä kehittäisin uusiutuvien tukijärjes-
ei muutoksella kuitenkaan metsäteollisuuden
helpottaisi luvitusta ja rahoitusta. Mutta verkon
telmiä ja poistaisin päällekkäisen verotuksen
osalta päästy, ja tältä osin uusia hallitusoh-
kehittäminen markkinoiden tarpeiden mukaan
ja jättäisin päästökaupan toimimaan. Nyt pitää
jelman toteuttavia päätöksiä on tehtävä mah-
on edelleen suuri haaste.
vakavasti keskustella päästökaupan tavoitteista
dollisimman nopeasti. Hallitusohjelmassa on
4. Pahin uhka on yhteisten markkinoiden pirs-
vuodelle 2030.
myös maininta windfall-verosta, joka rokottaisi
toutuminen. Sellainen on nyt käynnistynyt, kun
7. Energiatoimialalla voi itse asiassa tehdä
päästötöntä sähköntuotantoa. Metsäteollisuus
valtaosa tuotantoinvestoinneista tehdään kan-
yllättävän paljon. Oman visiomme mukaan
toimii globaaleilla markkinoilla, ja metsäteolli-
sallisten tukien perusteella ilman, että inves-
pelkästään sähkön ja polttoaineen tuonnin
suustuotteille ei synny minkäänlaista windfall
toija joutuu ottamaan markkinahintaa lainkaan
vähentäminen ja korvaaminen kotimaisella
-voittoa. Siksi tällaista rangaistusveroa ei tule
huomioon. Kun näillä tuilla syntyy epäoptimaa-
tuotannolla voi tuoda miljardien parannuksen
ottaa käyttöön. Lisäksi turveveroa tulee alen-
linen kapasiteettirakenne, joudutaan tukemaan
kauppataseeseen. Olisimme toivoneet, että
taa ja muutenkin on varmistettava, että energia-
kohta myös muuta tuotantoa sähkön saannin
esimerkiksi Jorma Elorannan sinänsä erinomai-
politiikalla kuten uusiutuvien energialähteiden
varmistamiseksi. Suomen en usko menestyvän
sessa raportissa investointien saamiseksi Suo-
tuilla ei vääristetä puumarkkinoita.
tukikilpailun tai pirstoutuvien markkinoiden
meen olisi enemmän korostettu energia-alan
Euroopassa.
merkitystä niin investointikohteena kuin kaup-
Yhteisillä markkinoilla meillä olisi paljon voi-
pataseenkin kannalta.
Erityisesti hallitusohjelmassa
kaavaillut windfall-vero ja
uraanivero olisivat
jättimunauksia hallitukselta.
Turveveroa tulee alentaa
ja muutenkin on varmistettava,
että energiapolitiikalla kuten
uusiutuvien energialähteiden
tuilla ei vääristetä
puumarkkinoita.
tettavaa. Meiltä edellytetään muutosta lähes
nollapäästöiseen sähköntuotantoon. Olemme
hyvissä lähtöasetelmissa nykyisen kapasiteetin suhteen, kantaverkkomme on hyvässä kunnossa, energiapolitiikkamme tavoittelee vahvaa
kotimaista, päästötöntä ja toimintavarmaa
kapasiteettia. Energiankäytön sähköistyminen
antaa meille mahdollisuuden tarjota asiakkaille
yhteisillä markkinoilla päästötöntä sähköä. Vastaavasti oma osaamisemme ja teknologiateollisuutemme voi menestyä, koska tuotteemme
3. Yksi melko nopeasti käyttöön otettava keino
sopivat mainiosti siihen muutokseen, joka ener-
sähkömarkkinoiden toiminnan kehittämiseksi
giantuotannossa ja käytössä pitää tehdä.
olisi kysyntäjouston käyttömahdollisuuden
5. Investoijat arvioivat lisäkapasiteetin tar-
laajentaminen pieniin ja keskisuuriin sähkön
peen. Oleellista on, että poliittisin keinoin ei
käyttäjiin. Nykyisin mahdollisuutta voi hyödyn-
estetä investointeja, vaan pyritään tekemään
tää lähinnä paljon sähköä käyttävä teollisuus.
ne houkutteleviksi ja mahdollisiksi. Meiltä
Kysyntäjoustolla voitaisiin osaltaan tasata säh-
poistuu vanhaa kapasiteettia ja näkemykseni
kömarkkinoiden hintavaihteluita. Sähkön varas-
mukaan pidemmällä aikavälillä sähkön kulutus
tointitekniikoiden kehittäminen ja käyttöönotto
13
auttaisi myös tasaamaan hintoja, mutta niiden
köä vastaavasti. Näin vältettäisiin päästöoikeus-
kehittämisen tiellä on vielä monia haasteita.
kustannusten moninkertainen laskuttaminen
4. Parhainkaan sähkömarkkina ei voi toimia
sähkön käyttäjiltä. Toiseksi: Pohjoismaissa on
hyvin ilman riittävää tuotantokapasiteettia.
kiirehdittävä sähkönsiirtoverkkojen prioriteet-
Tällöin pahimmillaan ajauduttaisiin sähkön
tihankkeiden rakentamista valmiiksi, jotta pul-
säännöstelyyn tai peräti toimitushäiriöihin.
lonkaulat Ruotsin ja Norjan väliltä saadaan
Keskeisenä uhkana on tilanne, jossa sähkön
poistettua.
siirtoverkkoon ei investoida eikä siirron pullon-
4. Pahin uhka on uuden päästökauppadirek-
kauloja avata, joka johtaisi sähköverkon jakau-
tiivin myötä vähenevät päästöoikeudet ja nii-
tumiseen entistäkin pienemmiksi hinta-alueiksi.
den hinnan kohoamisen vaikutukset sähkön
Hyvin toimivilla sähkömarkkinoilla tuotanto-
markkinahintaan. Ellei sähkömarkkinoiden toi-
kapasiteettiä on riittävästi, sähkö virtaa ilman
mintaa muuteta, sähkön hinta voi nousta niin
merkittäviä rajoituksia, hinta on kohtuullinen
korkeaksi, että energiaintensiivinen teollisuus
ja sääntely ei ole kohtuutonta.
joutuu lopettamaan toimintansa Suomessa.
5. Lisää sähkön tuotantokapasiteettia tarvi-
Paras mahdollisuus liittyy uuden sähköntuo-
taan sekä korvaamaan poistuvaa kapasiteettia
tantokapasiteetin rakentamiseen. Suomeen on
ja sähkön tuontia että kattamaan lisääntyvää
valmistumassa yksi uusi ydinvoimalaitosyksikkö
kysyntää. Avoimilla sähkömarkkinoilla lisäka-
1.
Kohtuuhintaisen energian saatavuus
ja kahdelle yksikölle on myönnetty periaate-
pasiteetin rakentavat luonnollisesti sähkön
on erittäin tärkeää suomalaisille tekno-
päätös. Kun vielä otetaan huomioon uusiutu-
tuottajat. Uusiutuvilla energialähteillä on oma
logiateollisuuden yrityksille. Erityisesti
vien energialähteiden velvoitepaketin myötä
roolinsa monipuolisessa energiapaletissamme.
metallinjalostuksessa energian osuus tuo-
rakennettavat voimalaitokset, näyttää siltä, että
EU:ssa maallemme sovittujen uusiutuvan ener-
tantokustannuksista on suuri. Sähkön osuus
sähkön tarjonta Suomessa kasvaa riittävästi eikä
gian velvoitteiden täyttyminen ilman tukitoimia
ferrokromin tuotantokustannuksista on kol-
nettotuontia välttämättä tarvita.
vaikuttaa haasteelliselta. Tukitoimilla ei saa vää-
mannes ja sinkin valmistuksessa peräti
5. Suomeen tarvitaan sähköntuotannon lisä-
ristää kilpailua puumarkkinoilla.
40 prosenttia.
kapasiteettia korvaamaan poistuvia fossiili-
6. EU:ssa päästökauppa on nyt ja näköpiirissä
2.
Teknologiateollisuus odottaa yrityksille
sia polttoaineita käyttäviä voimalaitoksia sekä
olevassa tulevaisuudessa keskeinen keino hii-
suotuisaa toimintaympäristöä, mikä tarkoit-
kiinteää sähkön tuontia. Tavoitteena pitää olla,
lidioksidipäästöjen vähentämiseen. Järjestelmä
taa investointeja sähkön tuotantokapasiteetin
että Suomessa tarvittava sähkö pystytään tuot-
sinänsä ohjaa haluttuun suuntaan. Päästökau-
lisäämiseen. Teollisuuden energiaverotus on
tamaan omilla voimalaitoksilla. Uusiutuvien
pan pitäisi antaa vaikuttaa itsenäisesti, ja sille
säilytettävä kohtuullisena. Energiaveroleikkuri
energialähteiden rooli on merkittävä ja Tekno-
päällekkäisiä ohjauskeinoja kuten energiavero-
oli oikea ja välttämätön ratkaisu energiainten-
logiateollisuus näkee tärkeäksi, että uusiutuvien
tusta pitää vähentää ja mieluiten poistaa koko-
siivisen vientiteollisuuden toimintaedellytysten
energialähteiden velvoitepaketin tavoitteet saa-
naan. Myös korkeat uusiutuvaan energiaan
kannalta. Valitettavasti pienet ja keskisuuret yri-
vutetaan. Uusiutuvien energialähteiden syöt-
liittyvät tuet heikentävät päästökaupan ohjaus-
tykset eivät pääse leikkurin piiriin 50 000 euron
tötariffit ja polttoaineiden verot pitäisi nyt
vaikutusta. Jatkossakin on pidettävä huolta siitä,
kynnysrajan takia. Tämä kynnys pitäisi poistaa.
säilyttää muuttumattomina vuoteen 2020 asti.
että maailmanlaajuisessa kilpailussa kamp-
Näin luotaisiin edellytykset pitkäjänteisille
pailevalle teollisuudelle myönnetään riittävä
investoinneille.
määrä ilmaisia päästöoikeuksia.
7. Ulkomaankaupan piristyminen on kauppatasevajeen korjaamisessa keskeisessä asemassa.
Erityisesti energiavaltaisen teollisuuden kilpailukyvyn parantamiseksi ja tätä kautta viennin
lisäämiseksi kohtuuhintaisen energian saatavuus on varmistettava. Poliittisilla päätök-
Sähkömarkkinoita pitäisi
kehittää siten, että päästöoikeuskustannukset kerättäisiin
suoraan sähkön käyttäjiltä.
sillä ei pidä aiheuttaa energia-alallekaan lisää
6. Päästökauppajärjestelmässä ei sinänsä ole
vikaa. Vika on siinä, että päästöoikeuksien kustannukset kiertyvät sähkön markkinahinnassa
moninkertaisina sähkön käyttäjien maksettavaksi. EU:ssa pitäisi lopettaa puheet päästöoikeuksien laittamisesta sivuun ja keskittyä
siihen, että vuodelle 2020 asetetut kunnianhimoiset energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet
kustannuksia. Lisäksi kauppatasevajetta voi-
saavutetaan.
daan lieventää rakentamalla lisää omaa säh-
3. Päästökauppa nostaa kohtuuttomasti poh-
7. Paras lääke on investoida uuteen tuotanto-
kön tuotantokapasiteettia tuontia korvaamaan.
joismaista sähkön markkinahintaa. Ensiksi:
kapasiteettiin ja kotimaisiin energialähteisiin.
sähkömarkkinoita pitäisi kehittää siten, että
Näin saadaan vähennettyä sähkön tuontia ja
päästöoikeuskustannukset kerättäisiin suoraan
korvattua fossiilisia tuontipolttoaineita metsä-
sähkön käyttäjiltä. Päästökauppavelvolliset säh-
hakkeella ja turpeella.
Martti Kätkä,
Ryhmäpäällikkö,
Teknologiateollisuus ry.
kön tuottajat saisivat Energiamarkkinavirastolta
päästöoikeuskompensaation tuottamaansa säh-
14
Muutokset sähkön tuonnissa Suomeen
Antti Kouvo • puh. 020 799 2136 • [email protected]
Suomen sähkönkulutus on valtaosan ajasta korke-
Nettovientiä Viroon
mennessä. Suomen toteutuvan aluehinnan kan-
ampaa kuin oma sähköntuotanto. Hyvässä vesiti-
Viron ja Suomen välillä on merikaapeli, jonka
nalta on ensiarvoisen tärkeää, että aikataulu ei
lanteessa, joka nyt vallitsee, ensimmäisenä laskee
kapasiteetti on talviaikaan 350 MW, muuna
pitkittyisi, sillä tällä hetkellä siirtoa Ruotsista
lauhdetuotannon määrä. Suomi on siis hyvin riippu-
ajankohtana hieman enemmän. Yhteys on kak-
Suomeen on ollut täydellä kapasiteetilla lähes
vainen tuonnista. Edes Olkiluoto 3:n valmistuminen
sisuuntainen, jolloin sähköä voidaan joko tuoda
yhtäjaksoisesti koko päivän.
ei riitä lähimainkaan poistamaan Suomen tuonti-
Suomeen tai viedä Suomesta suunnan mää-
riippuvuutta. Seuraavissa kappaleissa on tarkasteltu
räytyessä täysin markkinaehtoisesti eli hinnan
Säätötarve kasvaa Suomessa
nykyisessä tilanteessa siirtoyhteyksiä Suomeen sekä
perusteella. Viimeaikoina on Suomesta ollut pää-
Kuvassa 2 on esitetty tuntitasolla sähkön kulu-
niiden vaikutusta Suomen hintaan.
osin nettovientiä ja hintataso on ollut suurimman
tus Suomessa viikolla 11. Samassa kuvassa on
osan ajasta sama. Voidaankin sanoa, että Viron
esitetty käyrä, jossa kulutuksesta on vähennetty
Venäjän tuonti laskussa
hintataso, joka perustuu palavan kiven tuotan-
Venäjän ja Viron siirrot. Tämä käyrä kertoo sen,
Kun vielä viime vuoden syksyyn asti tuonti Venäjältä
tokustannukseen, on heijastunut voimakkaasti
paljonko Suomen kulutuksesta on pystyttävä
oli vuosihuoltoja lukuun ottamatta melko tasaista
Suomeen asti.
kattamaan joko omalla tuotannolla tai tuonnilla
noin 1400 MW:n, on tuontiprofiili muuttunut syk-
Vuoden 2014 aikana Suomen ja Viron välille
muista maista, käytännössä Ruotsista. Kuvasta
systä alkaen huomattavasti. Kuvassa 1 on esitetty
on valmistumassa uusi 650 MW:n merikaapeli.
nähdään, että Venäjän ja Viron siirrot ovat kas-
Venäjän tuonti tuntitasolla viikolta 11, joka on ollut
Tämän jälkeen Suomen ja Viron hinnat linkitty-
vattaneet päivän sisäistä vaihtelua huomatta-
tyypillinen syksystä alkaen. Kuten kuvasta nähdään,
vät lähes täysin samoiksi.
vasti. Suomen sähköntuotannolta vaaditaan siis
tuontivolyymi on laskenut arkipäivisin matalaksi
yötuntien ja viikonlopun tuonnin ollessa edelleen
totutulla tasolla.
jo nykyisin entistä suurempaa säädeltävyyttä.
Ruotsin siirtoyhteydessä
ongelmia
Tämä säätö on tehty pääosin sekä vesivoima- että
hiililauhdetuotannolla.
Syy matalalle tuonnille on Venäjällä käytössä
Ruotsin ja Suomen kantaverkot linkittyvät Poh-
Jatkossa hiililauhdetuotantoa ollaan vähen-
oleva kapasiteettimarkkina, joka kohdistuu juuri arki-
jois-Suomessa 400 kV:n ja 220 kV:n ilmalinjoilla
tämässä korvaten sitä uusiutuvilla energia-
päivien päivätunneille. Vaikka siis Venäjällä sähkön
(yhteensä 1500 MW) ja näiden lisäksi Rauman
muodoilla. Kasvava tuulivoimatuotanto lisää
spot-hinta on ollut pohjoismaista hintatasoa edulli-
korkeudella kahdella merikaapelilla, Fennoskan
säätökapasiteetin tarvetta kuten myös hiililauh-
sempi (n. 1000 RUB/MWh eli karkeasti 25 €/MWh),
1 (550 MW) ja Fennoskan 2 (800 MW). Fennos-
teen alasajo. Jäljelle jää joko oma vesivoima-
nostaa kapasiteettimarkkina päivätunneille hankin-
kan 2 tuli markkinoiden käyttöön viime vuoden
tuotanto tai säätö eli vesivoimatuotanto muissa
takustannusta. Lisäksi aivan viime aikoina on ollut
lopulla, mutta helmikuussa kaapeli vaurioitui
Pohjoismaissa. Mutta voidaanko jatkossa jättäy-
nähtävissä, että Venäjän tuonti on ollut myös öisin
lähellä Ruotsin rannikkoa todennäköisesti ank-
tyä ainoastaan muiden maiden säädön varaan?
ja viikonloppuisin matalaa, mutta tämä on johtunut
kurin vioittamana. Tällä hetkellä on ilmoitettu,
Suomessakin on toki sekä toteutettu että ollaan
todennäköisesti erittäin matalasta spot-hintatasosta.
että vika saataisiin korjattua toukokuun alkuun
toteuttamassa merkittäviä tehonkorotuksia
nykyisissä vesivoimaloissa, mikä on erinomai-
Kuva 1: Tuonti Venäjältä viikolla 11,
lähde Nasdaq OMX Commodities
1400
1350
1300
1250
1200
1150
1100
1050
1000
950
900
850
800
750
700
650
600
550
Kuva 2: Suomen kulutus ja oma tuotanto
lisättynä Ruotsin siirroilla viikolta 11
12000
nen asia. Ikävä totuus on kuitenkin, että tämä ei
11000
järkeä nostaa asia uudestaan esiin.
10000
dön osalta on kulutus. Suuremmille sähkönkäyt-
vielä riitä. Nähtäväksi jää, halutaanko lukittautua
vanhoihin päätöksiin vai löytyykö rohkeutta ja
Osittain kääntämätön kortti päivittäisen säätäjille tämä tarkoittaa, että fyysinen sähkösopimus
kannattaa olla mahdollisimman lähellä pörssiä eli
9000
Nord Pool Spottia hyödyntäen heidän mahdollistamansa joustavat hintarajalliset tarjoukset perin-
8000
teisen ”ostamme kaiken -hinnasta viis” sijaan.
7000
Kotitalouskäyttäjien osallistuminen sähkön hintaSuomen kulutus
15
18.3.2012
Sun
17.3.2012
Sat
16.3.2012
Fri
15.3.2012
Thu
14.3.2012
Wed
13.3.2012
Tue
6000
12.3.2012
Mon
Kulutus vähennettynä Venäjän ja Viron
siirroilla eli tuotanto + muut siirrot
joustoon vaatii edelleen, että käyttäjille tarjotaan
voimakkaammin tuntihintapohjaista sopimusrakennetta, jotta asennetuista tuntimittauslaitteista
saadaan todellinen hyöty esiin.
Referaatti: Mikko Askolin • puh. 020 799 222 • [email protected]
Euroopan sähkömarkkinoiden
kehitysnäkymät
Matti Supponen, Sähkömarkkinan ajankohtaisbrunssi 8.3.2012, Helsinki
Euroopan Unionin tavoitteena on sähkön sisämarkkinoiden toteuttaminen Euroopassa vuoteen
2014 mennessä, jolloin sähkön pitäisi virrata vapaasti EU:n jäsenmaiden välillä yhteisillä energiamarkkinoilla. Maakaasulle on asetettu samat tavoitteet. Supponen uskoo vahvasti tavoitteen
saavuttamiseen aikataulussa.
Pääkohtina EU:n tavoitemallissa on, että
spot-kauppa ohjaa rajasiirtoja, rajakapasiteetti lasketaan ”flow-based” -menetelmällä ja Euroopan laajuinen pitkän aikavälin
kauppa toteutetaan finanssikauppana.
”Flow-based” -menetelmällä tarkoitetaan,
että energiavirtoja ei tarkastella pelkästään hinta-alueiden välisinä, vaan suurempina kokonaisuuksina. Tällöin voidaan
ottaa paremmin huomioon ns. silmukkavirrat, joita kantaverkoissa väkisinkin muodostuu. Varsinkin tuulivoimasta peräisin olevat
silmukkavirrat ovat muodostuneet ongelmaksi Keski-Euroopassa. Pohjoismaissa silmukkavirroista ei ole vielä tullut suurempaa
ongelmaa, mutta näin ei välttämättä ole
tulevaisuudessa, kun siirtoyhteydet kasvavat mm. Baltian suuntaan.
Euroopan kantaverkkoyhtiöillä
erisuuntaisia intressejä
KANTAVERKKOYHTIÖIDEN INSENTIIVI
Kantaverkkoyhtiöiden
insentiivi rakentaa
RAKENTAA RAJAJOHTOJA (2008)
rajajohtoja (2008)
Positiivinen insentiivi
Neutraali insentiivi
Negatiivinen insentiivi
Riippumaton
kantaverkkoyhtiö
Melko riippumaton
kantaverkkoyhtiö
Vertikaalisesti
integroitunut
kantaverkkoyhtiö
Kuva 1. Kantaverkkoyhtiöiden insentiivi rakentaa rajajohtoja (2008), Influence of National and Company Interest on European Electricity Transmission Investments, Matti Supponen, Aalto University publication series,
Doctoral Dissertations 77/2011
Supponen on väitöskirjassaan (Influence
of National and Company Interest on
European Electricity Transmission Investments, Matti Supponen, Aalto University
publication series, Doctoral Dissertations
77/2011) tutkinut kantaverkkoyhtiöiden
insentiiviä rakentaa rajajohtoja alueiden
välillä. Supponen jakaa kantaverkkoyhtiöt
riippumattomiin, melko riippumattomiin
integroituneisiin. Riippumattomat kantaverkkoyhtiöt ajavat kuluttajan asiaa ja
pyrkivät alentamaan energianhintaa alueellaan, ja heillä on myös insentiivi lisätä
rajajohtoja suuntaan, joka laskisi hintaa.
Melko riippumattomien kantaverkkoyhtiöi-
sursseja, jonka vuoksi heidän insentiivinsä
on melko neutraali rajajohtojen rakentamisen suhteen. Vertikaalisesti integroituneilla kantaverkkoyhtiöillä on sen sijaan
negatiivinen insentiivi lisätä rajajohtoja
alhaisen hinnan alueiden suuntaan oman
(omistaa myös tuotantoa) ja vertikaalisesti
den omistajat omistavat myös tuotantore-
etunsa (korkea markkinahinta) vuoksi.
16
MATTI SUPPONEN
Energiaa pohjoisesta etelään
Energiavirrat liikkuvat luontaisesti pohjoisesta etelään, eli halvemmalta ylijäämäalueelta alijäämäalueille. Supposen mukaan
olemassa olevien suunnitelmien mukaiset
alueiden väliset siirtokapasiteetin investoinnit ovat riittämättömiä verrattuna laskennalliseen optimiin (Supponen, 2008).
Esimerkiksi Pohjois-Euroopasta Keski-Euroopan suuntaan olevat suunnitelmat ovat noin
2250 MW (2008), kun optimaalinen lisäys
olisi noin 7200 MW Supposen mukaan.
Supposen laskelma optimikapasiteetista on
tehty olettaen, että pohjoisen Euroopan ja
Keski-Euroopan optimi hintaero olisi noin 5
€/MWh. Rajasiirtokapasiteetin lisäys optimitasolle nostaisi Supposen mukaan Pohjois-Euroopan hintaa noin +12 €/MWh, kun
nykyisten voimassa olevien suunnitelmien
vaikutus olisi luokkaa +5 €/MWh.
Supponen esittää, että kaupankäynti
Euroopassa voisi perustua viiteen hintaindeksiin, joskin hinta-alueita näiden indeksialueiden sisällä tarvittaisiin useita. Näin
ollen pohjoismainen malli laajenisi myös
muualle Eurooppaan.
Usko markkinoiden
toimivuuteen vaihtelee
Euroopassa esiintyy edelleen runsaasti markkinasääntelyä johtuen siitä, että usko markkinoihin ei ole vahvaa koko alueella. Sääntelyä
esiintyy mm. investointitukien, kapasiteettimaksujen ja hintasäännöstelyn muodossa.
Supposen oma toive on, että mentäisiin
enemmän markkinaehtoisen yhteismarkkinan suuntaan.
Tulevaisuuden sähkönhinta Pohjoismaissa
riippuu alueen tuotanto- ja rajasiirtokapasiteetti-investoinneista, sekä siirtokapasiteetin
kehityksestä maiden sisällä. Keski-Euroopassa
siirtoverkkoinvestoinnit muodostavat erittäin
suuren haasteen, sillä kantaverkkoyhtiöiden
intressit nykyisellään eriävät toisistaan merkittävästi. Supponen uskoo kuitenkin, että
yhteiset Euroopan laajuiset tukkumarkkinat
ovat saavutettavissa jopa aikataulussaan vuoteen 2014 mennessä, mikä edellyttää kuitenkin suuria ponnisteluja yhteisen päämäärän
Matti Supponen on toiminut virkamiehenä Euroopan komission energian ja liikenteen pääosastolla vuodesta 1998. Nykyisin hän työskentelee sähkö- ja kaasuyksikössä Brysselissä erilaisien sähkön
sisämarkkinoihin liittyvien asioiden parissa, erityisesti siirto- ja markkinarakenteisiin liittyvissä asioissa. Ennen siirtymistään Euroopan komissioon
Matti Supponen on työskennellyt TEKESissä, Suomen kauppa-ja teollisuusministeriön alaisessa valtion virastossa, Suomen suurlähetystössä Brysselissä tieteellisenä neuvonantajana ja suomalaisissa
yrityksissä EKONO ja Strömberg. Matti Supponen
on väitellyt 31.10.2011 Aalto-yliopistossa otsikolla “Influence of National and Company Interests
on European Electricity Transmission Investments”
MATIN
MatinHINTAINDEKSIT
hinta-indeksit
Northern Electricity Price Index
NEPI
Wind Electricity Price Index
WEPI
Central Electricity Price Index
EPI
Iberian Electricity
Price Index
Southern Electricity Price Index
IEPI
SEPI
Kuva 2. Supposen hintaindeksit, Influence of National and Company Interest on European Electricity Transmission Investments, Matti Supponen, Aalto University publication series, Doctoral Dissertations 77/2011
Markkina
Sääntely
• Päästökauppa
• Vihreiden sertifikaattien kauppa
• Piikkihinnat sallittu
• Kansalliset uusiutuvan energian tavoitteet
• Investointituet
• Kapasiteettimaksut
• Hintasäännöstely
Kuva 3. Markkina vastaan sääntely, Matti Supponen, esityksestä Sähkömarkkinabrunssilla
saavuttamiseksi.
17
Energiakolmio kumppanina
energiatehokkuussopimuksissa
Terhi Harjulehto • puh. 020 799 2118 • [email protected]
Vuosiraportointi on yksi
keskeisistä sopimusvelvoitteista
Energiatehokkuussopimukseen liittyessään
yhteisö/ organisaatio asettaa vuodelle 2016
määrällisen, energiayksiköissä (MWh) ilmoitetun energiansäästötavoitteen. Tavoite
pyritään saavuttamaan aktiivisilla energiansäästötoimenpiteillä, joiden tulee olla voimassa vuonna 2016.
Elinkeinoelämän, kiinteistöalan, öljyalan sekä kunta-alan sopimuksiin liittyneet
yritykset tai yhteisöt raportoivat vuosittain energiankäytöstään ja siihen liittyvistä
tehostamistoimista Motivan ylläpitämään
internetpohjaiseen seurantajärjestelmään.
Energia-ala raportoi toimenpiteet helmikuun
ja energiankulutukset huhtikuun loppuun
mennessä. Kunta-alan raportointi tapahtuu
huhtikuun loppuun mennessä, ja muiden
tahojen Motiva-vuosiraportoinnin takaraja
on helmikuun lopussa. Liikenteen ja maatalouden alueella olevilla sopimuksilla on oma
seurantansa; liikenne raportoi huhtikuussa ja
maatilat kysyttäessä.
Säästötavoitteen saavuttamista seurataan
vain raportoitujen toimenpiteiden säästövaikutuksen perusteella. Pelkkä energiansäästötoimien nimeäminen ei siis riitä, toimien
energiansäästövaikutus (MWh/a) on myös
raportoitava.
Energiakolmion palvelut ja
energiatehokkuussopimusvelvoitteet
Energiakolmion energiatehokkuus-palvelut
koostuvat EnerKey-raportoinnista sekä erilaisista asiantuntijapalveluista. Tehokas ja
monipuolinen kulutusseurantajärjestelmä
mahdollistaa tarvittavan raportoinnin ja on
edellytyksenä energiatehokkuustoiminnan
kehittämiselle.
Energiankulutus- ja kiinteistötietojen siirtäminen onnistuu EnerKeystä suoraan Motivan seurantajärjestelmään. Kaikki muut tiedot,
kuten energiansäästötoimenpiteet, tulee
raportoida Motivan käyttöliittymän kautta.
EnerKey-raportointiportaalin kommenttityökalun avulla kiinteistöille tehdyt energiansäästötoimenpiteet voidaan dokumentoida
sitä mukaa kuin toimia tehdään, päiväkirjatyyliin. Energiakolmio kokoaa yhteenvedon
säästötoimista vuosiraportointia varten, ja
toimenpiteillä aikaansaatu energiansäästö
raportoidaan eteenpäin Motivalle.
Energiakolmion energiatehokkuussopimuksiin liittyviä asiantuntijapalveluja ovat konsultaatio sopimukseen liittymisen yhteydessä,
energiatehokkuuden toimintasuunnitelmahankkeiden koordinointi sekä sopimustahon
avustaminen vuosiraportoinnissa.
Energiatehokkuuden ja -kustannusten
hallinta on pitkäjänteistä ja suunnitelmallista
toimintaa, joka edellyttää tehokkaita työkaluja ja asiantuntemusta. Energiakolmio tarjoaa tarvittavan osaamisen, tuen ja työkalut.
Case Kokkolan
kaupunki
Energiakolmion ja
Kokkolan kaupungin yhteistyö alkoi syksyllä
2010, kun Energiakolmio avusti kaupunkia
energiatehokkuussopimuksen liittymisasiakirjan laadinnassa. Yhteistyö jatkui energiatehokkuuden toimintasuunnitelmalla, joka
Kokkolassa laadittiin Energiakolmion koordinoimana.
Keväällä 2012 käynnistyi yhteistyö energian kulutusseurannan ja energiatehokkuussopimuksen vuosiraportoinnin parissa,
lisäksi joukolle kaupungin julkisia palveluja
tarjoavia kiinteistöjä laadittiin lakimuutoksen
(119/2011) edellyttämät energiatodistukset.
– ”Energiatehokkuussopimustoiminnassa tarvittiin ulkopuolista apua, sillä omat
henkilöstöresurssit eivät yksinkertaisesti
riittäneet”, kertovat Kokkolan kaupungin
rakennuspäällikkö Olli Karikko ja kiinteistöjen isännöitsijä Jouko Kätevä.
– ”Yhteistyöstä käytiin keskusteluja muidenkin tahojen kanssa, mutta Energiakolmion tarjoama palvelu oli kattavin ja selkein”,
Karikko ja Kätevä toteavat.
18
Yleistä energiatehokkuussopimusjärjestelmästä
Energiapalveludirektiivi edellyttää, että energiankäyttöä tehostetaan 9 % vuoden 2016 loppuun
mennessä, kun vertailutasona käytetään vuoden 2005 kulutusta.
Suomen kansallisena tavoitteena
on tehostaa energian käyttöä vuositasolla 17,8 TWh.
Energiapalveludirektiivin velvoitteita tavoitellaan Suomessa
vapaaehtoisuuteen perustuvalla
energiatehokkuussopimusjärjestelmällä. Energiatehokkuussopimukset ovat voimassa vuoteen
2016 asti ja ne kattavat seuraavat
toiminta-alueet:
-elinkeinoelämä (teollisuus,
energia-ala, palveluala)
-kiinteistöala
-kunta-ala
-öljyala
-tavara- ja joukkoliikenne
-maatalous
Energiatehokkuussopimuksen
9 %:n energiansäästöä tavoitellaan organisaation omia toimintoja
tehostamalla; käymällä läpi organisaation toiminnat energiatehokkuuden näkökulmasta tunnistetaan
mahdolliset säästö- ja tehostuskohteet. Tärkeitä tarkasteltavia osaalueita ovat esimerkiksi hankinnat
ja kiinteistöt.
”Kaikki mitä luvataan, myös pidetään”
Heikki Koikkalainen • puh. 020 799 2106 • [email protected]
Tutkimme Asiakkaidemme tyytyväisyyttä ja
odotuksia sekä Sähkösalkun että Energiatehokkuuden ja Laskulogistiikan palvelujen osalta viime marras-joulukuun aikana.
Selvitys oli jatkoa jo vuodesta 1999 alkaneelle säännölliselle seurannallemme.
Kyselyt toteutettiin pääosin sähköisinä,
vastauksia saimme yhteensä 181 kyseisiä
palveluitamme käyttäviltä asiakkailtamme,
vastausprosentiksi tuli 48 %.
Tuloksena saimme molemmissa tutkimuksissa lujan luottamuksen toiminnallemme ja
yhteistyön edelleen kehittämiselle. Selvityksissä vastanneista peräti 95 % suosittelisi
palveluitamme kollegoilleen tai muille toimialan edustajille.
Yhteistyökumppanina Energiakolmio
koetaan hyvämaineiseksi ja luotettavaksi
toimijaksi – ”kaikki mitä luvataan, myös
pidetään” todetaan vastauksissa. Myös
puolueettomuutemme koetaan edelleen
korkeaksi. Toiminnallisen laadun osalta
ammattitaitomme ja palvelualttiutemme saavat yleisesti kiitettävää arviointia, sen sijaan
yhteydenpitomme aktiivisuus kaipaa vielä
osin lisäystä.
EC-palveluidemme osa-alueista kiitettävimmät arviot saavat AlaMi- ja Ostolaskupalvelumme.
EnerKey -raportoinnin hyödyllisyys on myös
kovaa luokkaa (keskiarvo 9.1). – ”EnerKey on
täydellinen tehtävässään” arvio kuvaa hyvin
sen onnistumista asiakastarpeen täyttämisessä.
Sen sijaan mittaustietojen luotettavuus (ka. 8.2)
on kärsinyt mittaustekniikan muutoksista.
Sähkösalkun hallintapalvelu sai kokonaistyytyväisyyden arvosanaksi 8.6. Palvelualttiutemme ja ammattitaitomme arvioitiin
kiitettäviksi. Myös yhteistyön tuloksellisuus
ja näkemys markkinoista olivat nousseet nyt
hyvälle tasolle.
Yhteistyön tärkeimmiksi tekijöiksi vastaajat kokevat Salkkupalvelussa asiantuntemuksen, näkemyksen markkinoista ja
yhteistyön tuloksellisuuden. EC-palveluiden
Tyytyväisyys EC-palveluiden osa-alueisiin
HelpDesk-palvelu
Ostolaskupalvelu
AlaMi-palvelu
Energiatodistuspalvelu
Hälytyspalvelu
EnerKey-raportointi
EnerControl-palvelu
Energiakolmion toiminta
4
5
6
7
8
9
10
9
10
Tyytyväisyys salkunhallintapalveluun
Kokonaistyytyväisyys palveluun
Asiakkaan tarpeiden huomioiminen
Viestinnän ymmärrettävyys
Yhteistyön tuloksellisuus
Palvelun hinta-laatusuhde
Päätöksenteon ohjaus
Reagointinopeus
Näkemys markkinoista
Palvelualttius
Ammattitaito, asiantuntemus
Toiminnan puolueettomuus
Toiminnan luotettavuus
Maine palvelun tarjoana
4
osalta korostuu tuloksellisuuden ja ammattitaidon ohella asiakastarpeiden huomioiminen.
Saatu arvokas palaute ohjaa kehittä-
19
5
6
7
8
mistyötämme ja uskomme sen pohjalta
pystyvämme vastaamaan Asiakkaidemme
odotuksiin jatkossa entistäkin paremmin.
NIMITYSUUTISIA
Insinööri Mika Kolari
on aloittanut ohjelmistosuunnittelijana Energiakolmion ICT-tiimissä.
Mika on valmistunut tietotekniikan insinööriksi
Savonia-ammattikorkeakoulusta, ja hän on aiemmin työskennellyt mm.
Sanoma Data Oy:llä.
Tradenomi Kaisa Rusanen
on aloittanut salkkupalvelun back-office-tehtävissä
määräaikaisessa työsuhteessa äitiysloman sijaisena. Kaisa on opiskellut
Vaasan ammattikorkeakoulussa, ja työskennellyt
aiemmin mm. Jyväskylän
Vuokra-asunnoilla palvelusihteerinä.
Tradenomi Eero Tuuliainen
on aloittanut salkkupalvelun back-office-tehtävissä
määräaikaisessa työsuhteessa äitiysloman sijaisena. Eero on valmistunut
Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta. Aikaisemmin Eero työskenteli Go
Excellentin palveluksessa.
Tradenomi Petra Vuorinen
on aloittanut määräaikaisessa työsuhteessa
äitiysloman sijaisena palveluvastaavana Enerkey Data
Management -tiimissä. Petran on valmistunut Vaasan
ammattikorkeakoulusta,
ja hänen aiemmat työtehtävänsä ovat olleet PwC:n
palveluksessa sekä erilaisissa vientialan yrityksissä.
FT, DI Minja Hänninen
työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa energiatehokkuus- ja Enerkey
Data Management -tiimeissä. Minja on aiemmin
työskennellyt tutkijana
Jyväskylän yliopistossa.
SÄHKÖMARKKINAT-SEMINAARI
Sähkömarkkinat 2011 – Energiapolitiikka
– haasteet ja vaikutukset
Finlandia-talolla 5.10.2011 pidetyn Sähkömarkkinat 2011 -seminaarin
teemana oli Energiapolitiikka - sen haasteet ja vaikutukset. Ajankohtainen aihe kokosi edustavan osanottajajoukon, läsnä oli 170 osallistujaa, lämpimät kiitokset vielä kaikille mukana olleille.
Vuotuinen tapahtumamme vastasi hyvin vaativan kuulijajoukon
odotuksiin, jokainen palautteen antanut vastasi ”kyllä” ko. kysymykseen. Tilaisuus kokonaisuudessaan saikin arvosanan 4,54 (asteikolla
5 erittäin hyvä – 1 erittäin huono).
Onnistumisen keskeinen tekijä oli ”Erinomaiset luennoijat tähän
ajanhetkeen!”, jotka toivat ”erilaisia näkökulmia vanhoilliselle alalle”
ja ”laaja-alaisesti, osin jopa provosoivasti”.
Haastavasta aikataulusta selvittiin ”nopeasti asioihin tarttuvan
puheenjohtajan” Peter Nymanin vetämänä. ”Hienoa, että oli ”varaa”
palkata ammattilainen Nyman tehtävään” ja odotukset tehtävän suhteen
vaan kasvavat: ”ensi vuonna kun juontaja valmistautuu ja tuntee aihepiirin paremmin, on mahdollisuus täyteen vitoseen”. Tähän annamme
Nymanille nyt mahdollisuuden 9.10.2012 jälleen Finlandia-talolla.
Päivän lopuksi pidetty paneeli koettiin mielenkiintoiseksi ja
kokoonpanoltaan oivaksi, ”paneeli oli piste iin päälle”.
Palautteissa kehotettiin ”Jatkakaa samaan malliin” ja tätä velvoitetta vastaamaan olemmekin jo käynnistäneet syksyn 2012 tapahtuman valmistelut – Tervetuloa.
Sähkömarkkinat 2012 – Tapaamisiin
jälleen 9.10.2012 Finlandia-talolla
Päivän puheenjohtajana Peter Nyman
Merkitsethän tapahtumapäivän kalenteriisi!