Arenen toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry, Rådet för yrkeshögskolornas rektorer Arene rf
AMMATTIKORKEAKOULUJEN REHTORINEUVOSTO
ARENE RY:N TOIMINTASUUNNITELMA
VUODELLE 2015
(Hallitus 7. - 8. 10.2014)
_________________
Arene 19.11.2014
1. ARENEN TOIMINNAN LÄHTÖKOHDAT
Ammattikorkeakoululainsäädäntö on uudistettu kokonaisuudessaan ja uusi amk-laki astui voimaan
1.1.2015. Ammattikorkeakouluista on muodostettu osakeyhtiömuotoisia oikeushenkilöitä (ammattikorkeakouluosakeyhtiöt), joiden rahoituksesta vastaa valtio (100 %).
Ammattikorkeakoulujen tehtäviin kuuluu antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä
tutkimukseen, taiteellisiin ja sivistyksellisiin lähtökohtiiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin ja tukea opiskelijan ammatillista kasvua. Tehtävänä on lisäksi harjoittaa
ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä edistävää ja alueen
elinkeinorakennetta uudistavaa soveltavaa tutkimustoimintaa, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa
sekä taiteellista toimintaa. Tehtäviään hoitaessaan ammattikorkeakoulun tulee edistää elinikäistä
oppimista.
Arene on ammattikorkeakoulujen edunvalvonta- ja yhteistyöelin. Toimintasuunnitelmassa on linjattu yhdistyksen toimintaa vuonna 2015 sekä pidemmän aikavälin tavoitteita.
Ammattikorkeakoulutus tuottaa Suomen hyvinvoinnin ja kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta keskeistä osaamista. Ammattikorkeakouluilla on vahva rooli korkeakoulutukseen perustuvan ammatillisen asiantuntijaosaamisen uudistajana sekä elinkeino- ja työelämän kehittäjinä sekä yrittäjyyden
edistäjänä. Ammattikorkeakoulut toimivat kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettuina ja tunnistettuina uudistavan ja soveltavan tutkimus, -kehitys,- ja innovaatiotoiminnan osaajina.
Toiminta-ajatus
Arene tukee ja palvelee ammattikorkeakouluja luomalla edellytyksiä ammatillisesti profiloituneelle
korkeatasoiselle työelämälähtöiselle korkeakoulutukselle sekä työelämää ja osaamista uudistavalle
TKI-toiminnalle.
Tehtävä
Arene on korkeakoulupolitiikan kotimainen ja kansainvälinen edunvalvoja ja vaikuttaja. Arene toimii
ammattikorkeakoulujen yhteistyön, aseman ja profiilin vahvistajana sekä verkostojen edistäjänä.
Sidosryhmät ja verkostot
Arene vaikuttaa korkeakoulu,- tutkimus - ja innovaatiopolitiikkaa sekä yhteiskuntapolitiikkaa harjoittaviin sidosryhmiiin ja toimii yhteistyössä korkeakouluverkostojen kanssa. Kumppanuus- ja
yhteistyösopimuksilla edistetään edunvalvontaa sekä ammattikorkeakoulutuksen kansallista ja
kansainvälistä tunnettuutta ja vaikuttavuutta.
2. STRATEGISET TAVOITTEET JA TOIMENPITEET VUONNA 2015
2.1. Arene vaikuttaa siihen, että Suomessa on koko maan kattava profiloitunut ammattikorkeakoulutus, joka perustuu alueellisiin, kansallisiin ja kansanvälisiin korkeakoulutuksen tarpeisiin. Se mahdollistaa alueiden erilaiset toimintamallit ja korkeakouluyhteistyön ja takaa sosiaalisen, taloudellisen
ja kulttuurisen hyvinvoinnin.
Toimenpiteet:
a. Arene vaikuttaa korkeakoulujärjestelmän kehittämiseen ja hallitusohjelman korkeakoulupoliittisiin linjauksiin 2015 - 2018, jotta ammatillisesti profiloituneen
korkeakoulutuksen rooli yhteiskunnassa vahvistuu.
b. Arene kehittää ja profiloi koulutusjärjestelmää yhteistyössä ammattikorkeakoulujen,
OKM:n ja Suomen yliopistot UNIFI ry:n sekä toisen asteen koulutuksen kanssa.
c. Arene vaikuttaa ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin uudistamiseen OKM:n työryhmässä sekä sidosryhmissä
d. Arene vaikuttaa koulutuksellisen tasa-arvon kehittymiseen.
2.2. Arenen tavoitteena on, että ammatillisesti profiloituneella suomalaisella korkeakoulutuksella
on tunnustettu ja arvostettu asema yhteiskunnassa sekä kansainvälisissä verkostoissa.
Toimenpiteet:
a. Arene vaikuttaa osaamisen ja tutkintojen viitekehyksen uudistamiseen yhteistyössä
sidosryhmien kanssa
b. Arene toimii kansainvälisissä verkostoissa (mm. UASNET, IMHE) ja edistää koulutusviennin esteiden purkamista sekä tukee ammattikorkeakoulujen kansainvälistä
yhteistyötä.
2.3. Arene edistää osaamisyhteiskunnan kehittymistä niin, että ammattikorkeakouluilla on vahva
rooli korkeakoulutukseen perustuvan asiantuntijaosaamisen uudistajana sekä elinkeino- ja
työelämää uudistavan TKI- toiminnan ja yrittäjyyden edistäjänä.
Toimenpiteet:
a. Arene vaikuttaa ja tekee tunnetuksi ammattikorkeakoulutuksen profiilia ja erityisesti
YAMK- tutkinnon mahdollisuuksia
b. Arene vaikuttaa osaltaan tutkimus-, kehittämis, - ja innovaatiotoiminnassa ammattikorkeakouluja koskeviin TKI-toiminnan linjauksiin ja rahoitukseen (ministeriöt erityisesti TEM ja OKM, TEKES, Strategisen tutkimuksen neuvosto/Suomen Akatemia, EU
ja H2020, yms.).
c. Arene vaikuttaa elinkeinopoliittisiin linjauksiin ja innovaatiotoiminnan rahoitukseen (innovaatioseteli).
d. Arene tuottaa ja päivittää ammattikorkeakoulujen yrittäjyyttä koskevat suositukset yhteistyössä Suomen Yrittäjien kanssa.
2.4. Arene ry toimii sidosryhmäyhteistyössä ja vaikuttaa sen myötä ammattikorkeakoulujen
asiantuntijayhteisöjen kehittymiseen.
Toimenpiteet:
a. Opiskelijoiden hyvinvointi; opiskelijaterveydenhuolto, opiskelijakuntien ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö SAMOKin kanssa, SORA- säännökset.
b. Henkilöstön osaaminen ja kehittäminen; työntekijä- ja työnantajayhteistyö ammattikorkeakouluosakeyhtiöiden toiminnassa (OAJ, Sivista, Avanta yms.).
c. Työ-ja elinkeinoelämän kumppanuudet; sidosryhmäyhteistyö (Akava, STTK, EK,
Suomen Yrittäjät, rahoittajat, viranomaiset yms.).
d. Seminaarit; Arene osallistuu Amk- päivien 2015, Kv-seminaarin 2015 sekä ammattikorkeakoulujen omistajien ja johdonseminaarin 2015 valmisteluun ja toteuttamiseen.
_______________________________________________________________________
3. AMMATTIKORKEAKOULUJEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN EDISTÄMINEN
Arenessa toimii ammattikorkeakoulujen keskeisimpien yhteisten asioiden edistämiseksi valiokuntia.
Toimintavuonna 2015 toimivat seuraavat hallituksen valiokunnat:
1) Talous-, rahoitus- ja lakivaliokunta
Talous- ja rahoitus- ja lakivaliokunnan tehtäviin kuuluvat erityisesti vaikuttaminen amk-osakeyhtiöiden talous- ja hallintosäännösten ja – ohjauksen kehittämiseen sekä rahoitusmallin
uudistaminen 2017 ja ammattikorkeakouluja koskeviin laki-uudistuksiin vaikuttaminen sekä
lausuntojen ja kannanottojen valmistelu.
Valiokunnan tehtäviin kuuluu sidosryhmäyhteistyö.
2) Viestintävaliokunta.
Viestintävaliokunnan tehtäviin kuuluvat erityisesti Arenen viestintäohjelman toteuttaminen,
ammattikorkeakoulujen toiminnan ja profiilin tunnetuksi tekeminen sekä vaikuttaminen ammattikorkeakouluista käytävään julkiseen keskusteluun. Valiokunnan tehtäviin kuuluu sidosryhmäyhteistyö.
3) Koulutusvaliokunta
Koulutusvaliokunnan tehtävänä on ammattikorkeakoulutukseen sekä koulutusvastuisiin liittyvä pedagoginen ja rakenteiden kehittäminen, ammattikorkeakoulutukseen ja opiskelijavalintoihin liittyviin lakeihin ja säädöksiin vaikuttaminen sekä niihin liittyvien lausuntojen ja
kannanottojen valmistelu. Koulutusvaliokunta jatkaa vuonna 2015 ammattikorkeakoulujen
hakukohteiden selkeyttämistä. Valiokunnan tehtäviin kuuluu sidosryhmäyhteistyö.
Valiokunnan tehtävänä on tehdä hallitukselle esityksiä koulutuksen sekä koulutusrakenteen
kehittämisestä.
Koulutusvaliokunnan yhteydessä toimii Elinikäisen oppimisen työryhmä, Arenen koulutusalakohtaiset kehittämisryhmät sekä koulutuksesta vastaavien johtajien verkosto.
4) TKI- valiokunta
TKI- valiokunnan tehtävänä on ammattikorkeakoulujen TKI- toimintaan liittyvä kehittäminen,
TKI- toiminnan tunnetuksi tekeminen sekä TKI- toimintaan liittyvään laki- ja säädösvalmisteluun vaikuttaminen sekä lausuntojen ja kannanottojen valmistelu.
Valiokunnan tehtäviin kuuluu sidosryhmäyhteistyö.
TKI- valiokunnan yhteydessä toimii TKI- johtajaverkosto.
5) Kv- valiokunta
Kv- valiokunnan tehtävänä on ammattikorkeakoulujen kansainvälisyyteen liittyvä kehittäminen, verkostoyhteistyö sekä kansainväliseen korkeakoulutukseen liittyvien laki- ja
säädösasioiden seuraaminen, laki- ja säädösvalmisteluun vaikuttaminen sekä lausuntojen
valmistelu.
Valiokunnan tehtäviin kuuluu sidosryhmäyhteistyö.
Valiokunnat asettaa Arenen hallitus. Valiokunnat on esitetty liitteessä 1.
Lisäksi Arenessa toimii ammattikorkeakoulujen yhteisten toimintojen edistämiseksi seuraavat verkostot:




Turvallisuusverkosto, jota koordinoi Laurea-ammattikorkeakoulu
AMKIT- konsortio kirjastoasioissa, jota koordinoi Humanistinen ammattikorkeakoulu
AAPA- verkosto ITC- asioissa, jota koordinoi Tampereen ammattikorkeakoulu
AMK-LEHTI/UAS JOURNAL- verkkolehti, jota koordinoi Hämeen ammattikorkeakoulu
Arenen vuosikokous asettaa valiokuntien puheenjohtajat hallituksen esityksestä. Ammattikorkeakoulut nimeävät ja vastaavat Arenen koulutusalakohtaisten kehittämisryhmien ja verkostojen jäsenistä. Koulutusalakohtaisiin kehittämisryhmiin kuuluvat jäseninä niiden ammattikorkeakoulujen nimeämät asiantuntijat, joilla on kyseisen koulutusalan koulutusta. Työryhmät ja verkostojen puheenjohtajat on esitetty liitteessä 1.
Hallitus voi asettaa ja nimetä myös muita työryhmiä ajankohtaisten asioiden käsittelemiseksi.
Määräaikaisten projektien valmistelemiseksi ja toteuttamiseksi Arenessa toimivat toimintavuoden aikana seuraavat projektit:
1) Opiskelijavalintaprojekti 2015
2) AMK-päivät 2015
3) Erikoistumiskoulutusprojekti 2015
Liitteessä 2 on esitelty Arenen projektien kokoonpanot vuodelle 2015.
Projekteissa voi toimia asiantuntijoita Arenen hallituksen hyväksymän projektisuunnitelman mukaan. Hallitus voi täydentää projektiryhmiä tarvittaessa.
4. ARENEN YHDISTYSTOIMINNOT VUONNA 2015
Arenen toimintaa ohjaa yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen sääntöjen mukaan toimintaan osallistuu
seuraavat toimielimet ja toimijat:
 yhteisöjäsenet (ammattikorkeakouluosakeyhtiöt)
 henkilöjäsenet (ammattikorkeakoulujen rehtorit)
 hallitus (puheenjohtaja ja 5 muuta jäsentä)
 valiokunnat
 toiminnanjohtaja
Tämän lisäksi Arenen toimintaan kuuluu työryhmät, projektit ja verkostot.
Arenen sääntöjen mukaisesti toimintavuoden toiminnat ja toimijat (puheenjohtaja ja hallitus) sekä
talousarvio hyväksytään yhdistyksen syyskokouksessa. Edellisen vuoden toimintakertomus, tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen hyväksytään yhdistyksen kevätkokouksessa.
Arenen vuosittaista toimintaa toteuttavia elimiä ovat rehtorikokous, hallitus, Arenen toimisto, hallituksen valiokunnat, työryhmät ja projektit.
Arene tuottaa palveluina seminaareja ja koulutustilaisuuksia yhteistyössä muiden toimijoiden
kanssa. Arenen viestintä keskittyy erityisesti ammattikorkeakoulujärjestelmän korkeakoulupoliittisin
kannanottoihin ja korkeakoulupoliittiseen vaikuttamiseen, korkeakoulujärjestelmän kehittämisen
sekä ammattikorkeakoulutoiminnan tunnettuuden lisäämiseen. Lisäksi Arene järjestää seminaareja
ja opintomatkoja sekä tuottaa materiaalia ammattikorkeakoulujen ja sidosryhmien käyttöön.
4.1 Hallitus
Hallitus vastaa yhdistyslain mukaisesti kaikista Arenen päätöksistä lukuun ottamatta vuosikokousten
sääntömääräisiä asioita. Hallitus keskittyy päätöksenteossa strategisen tason kysymyksiin sekä ammattikorkeakoulujen edunvalvontaan. Toiminnanjohtaja valmistelee ja toteuttaa hallituksen päätökset tukenaan toimiston resurssit. Hallituksen valiokuntien ja työryhmien tehtävänä on valmistella alakohtaisia tai muuta asiantuntemusta vaativia Arenen toiminnan painopistealoihin kuuluvia strategisia
kysymyksiä päätöksenteon tueksi.
Hallitus seuraa projektiryhmien toimintaa. Projekti- ja työryhmien operatiivinen sekä korkeakoulujen
välinen yhteistyö on itseohjautuvaa. Hallitus esittää valtakunnallisiin, opetusministeriön ja muiden
vastaavien tahojen nimittämiin työryhmiin edustajia. Avainryhmiin pyritään nimeämään Arenea sääntöjen mukaan edustavia henkilöitä. Jäsenistölle suunnattua viestintää ja tiedotustoimintaa tehostetaan verkkosivujen ja dokumenttienhallinnan avulla.
4.2 Rehtorikokous
Yhdistyksen toimintaa toteutetaan keskeisesti rehtorikokouksissa, johon kuuluvat kaikki yhdistyksen
henkilöjäsenet eli rehtorit. Rehtorikokouksissa käsitellään ammattikorkeakouluja ja korkeakoulu-järjestelmää ja – politiikkaa sekä muita keskeisiä yhdistyksen tarkoitukseen ja toiminnan laatuun liittyviä
strategiatasoisia asioita. Rehtorikokouksissa rehtorit sopivat ammattikorkeakoulujen toimintaa ohjaavista yhteisistä suosituksista, sopimuksista ja mahdollisista yhteisten tehtävien koordinoinnista.
4.3 Yhdistyksen vuosikokoukset
Yhdistyksen kevätkokous ja siihen liittyvä seminaari pidetään 26.3.2015 Turun ammattikorkea-koulussa, Turussa. Kevätkokouksessa käsitellään tilinpäätös ja toimintakertomus ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä. Syyskokouksessa (ammattikorkeakoulujen omistajajohdon seminaarin
yhteydessä marraskuussa 2015) vahvistetaan toimintasuunnitelma, talousarvio, jäsenmaksut sekä
valitaan puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle ja valitaan tilintarkastajat (varsinainen ja varatilintarkastaja).
4.4 Arenen toimisto
Toimisto hoitaa ja toimeenpanee toiminnanjohtajan johdolla yhdistyksen hallituksen ja vuosikokousten päätökset ja vastaa osaltaan yhdistyksen tavoitteiden toteuttamisesta sekä talous- ja henkilöstöasioiden hoitamisesta. Arenen toimisto vastaa yhdistyksen kansallisen (mm. kokoukset, seminaarit, projektit) sekä kansainvälisen toiminnan valmistelusta ja suunnittelusta yhdistyksen linjausten
mukaisesti. Lisäksi toimisto huolehtii, etenkin jäsenille tarkoitetusta tiedotustoiminnasta ja toimii yhdistyksen asiantuntijana sekä tiedon hankkijana ja välittäjänä. Arenen toimisto pitää osaltaan yllä ja
kehittää aktiivisia suhteita ammattikorkeakouluyhteisöön sekä muihin keskeisiin sidosryhmiin.
4.5 Muut toiminnot
Toimintavuoden aikana järjestetään mm. seuraavat tapahtumat, joiden koordinoinnista vastaa
Arenen toimisto:
 Arenen ja STTK:n seminaari, Levi 5.- 6.2.2015
 AMK -päivät 2015 - YH -dagarna 2015 – UAS- Conference 2015
(Tampere 19. – 20.5.2015)
 Rehtorien sihteerien opintomatka 9/2015
 Rehtorien kesäkokous Vierumäki, 6/2015
 Kv- seminaari 2015
 Omistajien ja johdon seminaari ja Arenen syyskokous 11/2015.
4.6 Talous
Arenen talous perustuu jäsenmaksutuottoihin sekä ammattikorkeakoulupäivien, seminaarien ja
mahdollisen projektirahoituksen tuottoihin.
4.7 Arenen edustajat valtakunnallisissa työryhmissä ja projekteissa
Edustajat on esitetty liitteessä 3.
LIITE 1
ARENEN VALIOKUNNAT, TYÖRYHMÄT JA VERKOSTOT VUONNA 2015
Valiokunnat:
1. Talous-, rahoitus- ja lakivaliokunta:
Valiokunnan puheenjohtaja rehtori Markku Lahtinen
Valiokunnan jäsenet: Jorma Alkula (HAAGA-HELIA), Tapio Huttula (HUMAK), Mirja Pöhö (HAMK),
Jorma Uusitalo (Metropolia), Jorma Niemelä (DIAK), Heikki Saastamoinen (MAMK),
Turo Kilpeläinen (KAMK), Tapio Varmola (SEAMK), Riitta Rissanen, sihteeri XX.
2. Viestintävaliokunta:
Valiokunnan puheenjohtaja rehtori Anneli Pirttilä
Valiokunnan jäsenet: Petteri Alanko (Savonia), Päivi Korhonen (Laurea), Gunilla Sjöberg (Arcada),
Leena Stenman (TAMK), Riitta Rissanen, Arenen viestintäharjoittelija, sihteerinä Katja Remsu
(Saimia).
3. Koulutusvaliokunta:
Valiokunnan puheenjohtaja rehtori Mervi Vidgrén (Savonia)
Valiokunnan jäsenet: Koulutusalakohtaisten työryhmien puheenjohtajat, opiskelijavalintaprojektin
projektipäällikkö rehtori Petteri Ikonen (KYAMK), vararehtori Pekka Auvinen (Karelia), opintoasianpäällikköverkoston pj. Tapio Rimpioja (Metropolia), toiminnanjohtaja Riitta Rissanen (Arene), sihteerinä koulutus- ja kehittämispäällikkö Esa Viklund (Savonia).
Elinikäisen oppimisen työryhmän puheenjohtaja rehtori Tapio Huttula (HUMAK)
Työryhmän jäsenet: Pirjo Hakala (DIAK), Tuula Honkanen (KAMK), Harri Mikkonen (Karelia), Esa
Rahiala (SAMK), Metropolia-amk:n edustaja.
Koulutusalakohtaiset kehittämisryhmät:
Koulutusalakohtaisten kehittämisryhmien tehtävänä on seurata oman koulutusalansa työelämän ja
koulutuksen kehittymistä sekä osallistua aktiivisesti oman alansa koulutusohjelma- /tutkintorakenteen kehittämiseen koulutusvaliokunnassa.
Kehittämisryhmien puheenjohtajat ovat:
1. Luonnonvara- ja ympäristöala:
2. Tekniikan ja liikenteen ala:
3. Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden
ja hallinnon ala:
4. Matkailu-, ravitsemis- ja talousala:
5. Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala:
6. Kulttuuriala:
7. Humanistinen ja kasvatusala:
8. Ylemmät amk-tutkinnot
rehtori Pertti Puusaari (HAMK)
rehtori Tauno Kekäle (VAMK)
rehtori Teemu Kokko (HAAGA-HELIA)
rehtori Jouni Koski (Laurea)
vararehtori Päivi Karttunen (TAMK)
rehtori Petri Raivo (Karelia)
rehtori Tapio Huttula (HUMAK)
rehtori Pertti Puusaari (HAMK)
Koulutusalakohtaisiin kehittämisryhmiin kuuluu jäseninä ammattikorkeakoulujen asiantuntijoita ao.
ammattikorkeakoulun päätöksen mukaisesti. Hallitus voi nimetä lisäjäseniä alakohtaisen kattavuuden takaamiseksi.
4. TKI-valiokunta:
Valiokunnan puheenjohtaja rehtori Tapio Varmola (SEAMK)
Valiokunnan jäsenet: Outi Kallioinen (LAMK), Juha Kämäri (SAMK), Eero Pekkarinen (Lapinamk),
Mirja Toikka (KYAMK), Riitta Rissanen, sihteeri Seliina Päällysaho (SEAMK)
5. Kv- valiokunta:
Valiokunnan puheenjohtaja rehtori Jussi Halttunen (JAMK)
Valiokunnan jäsenet; Henrik Wolff (Arcada), Lauri Tuomi (HAAGA-HELIA), Outi Kallioinen (LAMK),
Heikki Malinen (JAMK), Peter Finell (Centria), Riitta Rissanen, sihteeri Hanna Mikkonen (LAMK).
6. Ammattikorkeakoulujen turvallisuusverkosto:
Verkoston puheenjohtaja turvallisuuspäällikkö Tiina Ranta (Laurea AMK)
Jäsenet: Edustajat kaikista ammattikorkeakouluista
PROJEKTIT VUONNA 2015
Projektit toimivat hyväksytyn projektisuunnitelman mukaisesti ja raportoivat hallitukselle.
1. Opiskelijavalintaprojekti Petteri Ikonen, Riitta Rissanen, OPH:n edustajat, alakohtaiset
koordinaattorit, opintoasianpäälliköiden verkoston pj. Tapio Rimpioja (Metropolia),
sihteeri Eija Lantta (LAMK)
2. AMK-päivät 2015: Markku Lahtinen, Kimmo Himberg (Polamk), Tapio Varmola (SEAMK),
Jussi Halttunen (JAMK), Riitta Rissanen, Eija Antila.
3. Erikoistumiskoulutukset – projekti 2015- 2016: Tapio Huttula ja Arenen koulutusala-kohtaisten ryhmien koordinaattorit, koulutusvaliokunta. Projektipäällikkö. OKM:n rahoittama
projekti 2015-2017.
Projekteissa voi toimia asiantuntijoita Arenen hallituksen hyväksymän projektisuunnitelman mukaisesti. Hallitus voi myös täydentää ryhmiä.
LIITE 3. ARENEN EDUSTAJAT (REHTORIT) VALTAKUNNALLISISSA PROJEKTEISSA
JA TYÖRYHMISSÄ
Työryhmän nimi ja toimi
Organisaatio/kesto
Amkien rahoitusmallityöryhmä
OKM
1.10.2014-30.10.2015
Avoimen tieteen ja tutkimuksen hankkeen
(ATT) strategiaryhmä
CSC:n hallituksen jäsen
OKM
2014-2017
CSC- tieteellinen laskenta
OKM
1.6.2012-31.5.2015
TEM
OKM
UASnet
Elinikäisen oppimisen neuvoston jäsen
EU-20-jaoston työryhmä
EU-30-jaoston
European Network for Universities of Applied Sciences
Eurostudent VI, ohjausryhmä
FINCEAL-hankkeen ohjausryhmä
FINELIB-KONSORTIOn ohjausryhmän jäsen
Finnish Design Centre-toimintamallin johtoryhmä
Kansainvälisiä näkökulmia Suomen
korkeakoulujärjestelmän kehittämiseen
tuottavan selvityshankkeeen tukiryhmä
KATe2-hankkeen johtoryhmä
KARVI, Kansallisen koulutuksen arvointikeskus, neuvosto
Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisprosessin ohjausryhmä
Korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmä
(KSHJ), johtoryhmä
Korkeakoulujen tietohallinto ja ICTohjausryhmään
Koulutustoimikuntajärjestelmän ohjausryhmän jäsen
Koulutustutkimusfoorumi
(kokoontuu 2-3 kertaa vuodessa)
Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän jäsen
OECD-Imhe-edustaja
OKM-ICT-hankeryhmä
Opiskelijavalintaprojektin ohjausryhmän pj
Osaava työvoima-valiokunta 2015
RAKETTI-TUTKI- osahankkeen ohjaus ryhmän jäsen
Science without Borders-ohjausryhmä
OKM
2015-2018
UniPID
Kansalliskirjasto
2013-2015
TEM
2014-2016
OKM
4.9.2014-28.2.2015
Aapa-verkosto/DIAK
KARVI
26.6.2014-31.5.2018
OKM
1.9.2014-31.12.2017
OKM
1.1.2010 – 31.12.2014
OKM
2014OKM
1.1.2014-31.12.2016
OPH
1.4.2011Maa- ja metsätalousministeriö
varajäsen yliopistoedustajalle (Esa Hämäläinen/HY)
OKM
1.5.-2013 – 31.12.2015
Arene
1.1.2014- 31.12.2015
Elinkeinoelämän
Keskusliitto EK (2015)
CSC
19.3.2013CIMO
Osallistuja
Tapio Huttula, HUMAK
Outi Kallioinen, LAMK
Markku Lahtinen, TAMK
Mervi Vidgrén, Savonia
Riitta Rissanen, Arene
Outi Kallioinen, LAMK
Turo Kilpeläinen, KAMK
Tapio Huttula, Humak
Petteri Ikonen, KYAMK
Riitta Rissanen, Arene
Henrik Wolff, Arcada,
varapj.
Riitta Rissanen, Arene
Tapio Varmola, SEAMK
Riitta Rissanen, varajäsen
Petri Raivo, Karelia, jäsen
Riitta Rissanen, varajäsen
Petteri Ikonen,KYAMK
Markku Lahtinen, TAMK
Turo Kilpeläinen, KAMK
Tapio Huttula, Humak,
puheenjohtaja
Tapio Varmola, SEAMK
Petteri Ikonen, Kyamk
Pertti Puusaari, HAMK
Pertti Puusaari, HAMK
Riitta Rissanen, Arene
Jussi Halttunen, JAMK
Ritva Laakso-Manninen,
HAAGA-HELIA/Outi Kallioinen LAMK
Turo Kilpeläinen, KAMK
Markku Lahtinen, TAMK
Petteri Ikonen, KYAMK
Heikki Saastamoinen,
MAMK, jäsen
Petteri Ikonen,KYAMK
Riitta Rissanen, Arene
Sosiaali- ja terveyspoliittinen vaikuttaminen –työryhmä
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen
kehittämisohjelman johtoryhmä
Svensk-Finskt samarbete inom högre
utbildning och forskning
Sosiaali- ja terveysturvan
keskusliitto
STM
1.9.2012-30.4.2015
Hanaholmen – ruotsalais-suomalainen
kulttuurikeskus
Tekesin valtuuskunnan jäsen
TEM
1.1.2012-31.12.2015
Tieteellisen laskennan yhteistyöfoorumi
OKM
kevät 2013- 31.12.2015
Tutkijanurakysymyksiä käsittelevä työryhmä
OKM
9.6.2014-30.9.2015
Tutkimusinfrastruktuurikomitean jäsen
Suomen Akatemia
29.9.2014-28.2.2016
Tutkimus- ja innovaationeuvosto
Valtioneuvosto
2011-2015
Työelämän 2020-hankkeen tiedeverkosto
TEM, OKM, SM jne.
Uudenmaan ELY-keskuksen neuvotteUudenmaan ELY-keskus
lukunta
20.3.2014-31.12.2016
VirtuaaliAMK johtoryhmän pj.
OKM/TAMK
Ylioppilastutkintolautakunnan korkeakouluYTL
ja työelämäyhteistyöryhmä
2013-
Jorma Niemelä, DIAK
Jorma Niemelä, DIAK
Henrik Wolff, Arcada
Tauno Kekäle, VAMK
Turo Kilpeläinen, KAMK
Juha Kämäri, SAMK
Markku Lahtinen, TAMK
Anneli Pirttilä, Saimia
Outi Kallioinen, LAMK
Jussi Halttunen, JAMK
Jouni Koski, Laurea
Tapio Varmola, SEAMK
Riitta Konkola, Metropolia
Jouko Paaso, OAMK
Riitta Konkola, Metropolia
Petteri Ikonen, Kyamk