Porukalla teatteriin virkistymään Vietä kesäpäivä

idaun
st
o
p
u
se
n
turu
ä
ivelyhdist ykselt
n
2013
Kesäposti
Sisältää kesä
ajan
toimintak alenter
in
Vietä kesäpäivä kauniilla
Airistolla - mökki vuokralla
Vepsän mökki Airiston ulapalla on varattu yhdistyksen jäsenten käyttöön
ajalle 1.-8.7. Mökin vuorokausimaksu
on 15 € ja päivämaksu 5 €.
Vepsän luonnonkaunis saari on Turun
kaupungin omistama, 17 hehtaarin kokoinen virkistysalue. Saari on etenkin
perheiden suosima päiväretkikohde.
Saarella on turvallinen uimaranta, luontopolkuja ja A-oikeuksin varustettu
kahvila-ravintola. Saaren eteläosassa kohoaa 27 metrin korkuinen kallio, jonka
laelta maisemat Rymättylän, Nauvon ja
Satavan suuntaan ovat huikeat.
Saarella järjestetään kesäisin
useita koko perheelle sopivia tapahtumia. Vuokraviikolla saarella voi osallistua
liikuntaan ja ulkopeleihin joka päivä.
Rannalta löytyy vuokrattavia veneitä ja
kanootteja.
Yhdistyksen
käytössä olevassa
mökissä
on
majoitustilaa
kuudelle henkilölle. Osa majoitustilasta on parvella.
Mökin varusteluun kuuluu kaksi keittole-
vyä, ruuanvalmistusvälineet, jääkaappi,
mikroaaltouuni ja kahvinkeitin. Myös
vuodevaatteet
kuuluvat
hintaan.
Ruokailuvälineet saa
käyttöön pientä
panttia vastaan.
Saarelle ja takaisin
Turkuun pääsee vesibussin
kyydissä
muutaman
kerran päivässä.
Vuokraviikon aikana
vesibussit Ukko-Pekan luota Vepsään
lähtevät päivittäin klo 11, 14 ja 17. Paluumatkalle lähdetään klo 12.30, 15 ja 18.
Menopaluu-lipun hinta on aikuiselta 14
€ ja lapselta (0-14 v.) 5 €.
Mökkiemäntä tai -isäntä vastaa
mökin kunnossapidosta ja saa asua paikan päällä maksutta. Ilmoittautumiset
ja mökkivaraukset tehdään yhdistyksen
toimiston kautta - katso yhteystiedot
takasivulta.
Tiesitkö?
Vepsän saari oli kieltolain aikaan
salakuljettajien suosima kätköpaikka.
www.visitturku.fi/vepsa
Porukalla teatteriin virkistymään
Järjestämme kesän aikana kaksi retkeä Turun lähiseudun kesäteattereihin.
Syksyllä luvassa on ainutlaatuinen teatterielämys Helsingin Kaupunginteatterin suurmusikaalissa.
Mustat autot Maarian yössä -esitys sukeltaa 1930-luvun kieltojen ja käskyjen
aikaan. Maarian kesäteatterin esityksen
ohjaaja Pekka Saaristo on tunnettu teatterimies, joka on aiemmin ohjannut
mm. Paimion ja Tuiskulan kesäteattereissa. Järjestämme retken ensi-iltaan perjantaina 14.6. Matkan hinta on 23 €, joka
sisältää teatterilipun ja kuljetukset. Omil-
la kyydeillä tuleville lipun hinta on 12 €.
Helsingin Kaupunginteatterin
Tohtori Zivago on Boris Pasternakin
klassikkoromaaniin perustuva, eeppinen suurmusikaali. Yhtä aikaa ”kiihkeän
romanttinen” ja ”purevan poliittinen”
tarina sijoittuu Tsaarinvallan kaatumisen
ja Venäjän vallankumouksen aikaan. Retken alustava hinta on 90 €.
Rauman kesäteatterin Tankki
täyteen -perhekomediassa tavataan
80-luvun tv-sarjasta tutut hahmot suomalaisten huippunäyttelijöiden tulkitsemina. Sulo ja Emmi Viléniä tulkitsevat
Mikko Kivinen ja Ritva Oksanen, ja
konstaapeli Reinikaisena nähdään
Jukka
Rasila.
Käymme katsomassa
esityksen perjantaina
28.6.
Matkan
hinta on 64 €.
Hintaan sisältyy teatterilipun ja kuljetuksien lisäksi
buffetruokailu.
Tapahtumiin ilmoittaudutaan
toimistolle. Yhteystiedot takasivulla.
Turun Seudun Nivelyhdistys - Åbonejdens Förening för Ledpatienter
1
Kesäajan toimintakalenteri
Toimisto on kesätauolla 24.6.-28.7.
Päivystysnumero ja vertaispuhelin palvelevat myös
tauon aikana ma-su klo 8-21, p. 050 593 9003.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset tapahtumiin toimiston kautta,
mikäli toisin ei mainita. Yhteystiedot takasivulla.
Toukokuu
6.-12.5.Nivelviikko - paljon toimintaa! Ohjelma sivulla 3.
13.5. Vertaisryhmä lonkan nivelrikkoisille
klo 16–18 toimistolla
13.5. Ohjattua jalkajumppaa toimistolla klo 14–16
15.5. Yhteislauluilta klo 19, Happy House (Ursininkatu 11)
16.5. Tutustumisretki Vuosaaren moderniin satamaan
ja merimieskirkkoon
16.5. Kepein askelin kesään -liikuntatapahtuma
Kerttulan liikuntahallissa Raisiossa klo 11–14
16.5. Kurssi: Sähköisten palvelujen käyttö (maksuton!)
20.5. Ohjattua jalkajumppaa toimistolla klo 14–16
20.5. Vertaisryhmä nilkan ja jalkaterän nivelrikkoisille
klo 16–18 toimistolla
21.5. Info uusille jäsenille toimistolla klo 17–18
21.5. Kirjallisuuspiiri toimistolla klo 17, mielikirja mukaan
22.5. Jazz-ilta Vaakahuoneella: Anastasia Trizna ja
Espoo Jazz Trio, tavataan klo 18.30 keskiovella
22.5.
23.5.
25.5.
27.5.
27.5.
Boccia klo 15.15–17, Ruskan liikuntasali, Lieto
Luento: Liikunnan merkitys nivelrikon hoidossa.
Fysioterapeutti Jenni Jeromaa-Alho. Klo 17.30,
Palvelutalo Iso-Heikki, Turku.
Naisten Kuntovitonen, Turun Urheilupuisto.
Ilmoittaudu p. 050 400 2776 / Meeri Nurminen.
Vertaisryhmä polven nivelrikkoisille
klo 16–18 toimistolla
Ohjattua jalkajumppaa toimistolla klo 14-16
Kesäkuu
Vesivoimisteluryhmät kesä- ja elokuussa. Ensitietokurssi
tulossa kesäkuussa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset toimistolle.
6.6.
13.6.
14.6.
27.6.
28.6.
Ulkobocciaa Liedon Ruusupuistossa klo 10
Merellinen päiväretki Velkualle, ilm. 30.5. mennessä
Maarian kesäteatteri: Mustat autot Maarian yössä,
hinta 23 € (sis. kuljetus), ilm. 30.5. mennessä
Ulkobocciaa Liedon Ruusupuistossa klo 10
Rauman kesäteatteri: Tankki täyteen, hinta 64 €
Heinäkuu
1.-8.7. Vepsän mökki Airistolla vuokrattavissa jäsenille
9.7.
Jazz-ilta Vaakahuoneella, tavataan klo 18.30 keskiovella
Vesivoimistelusta apua
nivelrikkoon
Nivelviikolla luento
liikunnan vaikutuksista
Vesivoimistelu on nivelrikkoiselle sopiva ja suositeltava
liikuntamuoto, jolla saavutetaan monia hyviä tuloksia. Vesiliikunta parantaa nivelten liikkuvuutta, kehittää tasapainoa ja koordinaatiota, vahvistaa hengitys- ja verenkiertoelimistöä ja lieventää kipuja. Säännöllinen ryhmäliikunta
tuo elämään iloa myös sosiaalisen kanssakäymisen myötä.
Yhdistys järjestää vesivoimisteluryhmiä, joissa
vetäjinä toimivat koulutetut fysioterapeutit. Katso kesäryhmien aikataulut alta ja ilmoittaudu toimistolle.
Yhdistys on saanut liikuntagerontologian asiantuntijan, professori emeritus
Harri Suomisen Jyväskylän yliopistosta
Nivelviikon luennoitsijavieraaksi. Luento järjestetään yhteistyössä Raision kaupungin kanssa keskiviikkona 8.5. klo 18
Raision kirjaston Martinsalissa.
Luennon aihe on Ikääntymisen
ja liikunnan vaikutus tuki- ja liikuntaelimistöön. Suominen on väitellyt liikuntatieteiden tohtoriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 1978. Hänellä on yli sata tieteellistä julkaisua
kansainvälisissä tieteellisissä aikakauslehdissä.
Yleisöluennot jatkuvat syksyllä - katso päivämäärät toimintakalenterista ja merkitse omaan kalenteriisi!
Kesän allasryhmät: Verkahovin allastila
(Verkatehtaankatu 4, Turku)
Maanantai
Klo 10.45–11.15
Klo 11.30–12.00
Hinta 20 €, sisältää viisi
käyntikertaa.
Liikuntapäivät 3.6., 10.6.,
12.8., 19.8. ja 26.8.
Tiistai
Klo 18.00–18.30
Hinta 23 €, sisältää viisi
käyntikertaa.
Liikuntapäivät 4.6., 11.6.,
13.8., 20.8. ja 27.8.
Syksyn
allasryhmät
alkavat 2.9. Varmista
paikkasi ja ilmoittaudu
mukaan jo nyt!
Jäsenetu
Uinti- ja saunavuoroista
alennus Kylpylähotelli
Caribiassa, Naantalin
kylpylässä ja Ruissalon
kylpylässä.
Keskiviikko
Klo 11.00–11.30
Hinta 20 €, sisältää viisi käyntikertaa.
Liikuntapäivät 5.6., 12.6., 14.8., 21.8. ja 28.8.
2
Aurinkoista kesää! - Trevlig sommar!
Uusi jäsenhankintakisa
käynnistyy
Turun Seudun Nivelyhdistys haastaa Sinut ja ystäväsi
mukaan jäsenhankintakilpailuun! Kun hankit yhdistykselle 10 uutta jäsentä, saat kiitokseksi D-vitamiinipurkin.
Lisäksi kaikkien uusia jäseniä hankkineiden kesken arvotaan tuotepalkintoja. Pidä kirjaa hankkimistasi jäsenistä
ja toimita tiedot toimistolle.
Kisa jatkuu 21.11. saakka. Eniten jäseniä hankkinut palkitaan erikoispalkinnolla! Edellisen kisan voittaja
palkitaan Nivelviikon avajaisjuhlassa 6.5.
P.S. Olethan ilmoittanut sähköpostiosoitteesi
toimistolle? Tiedotamme säännöllisesti sähköpostitse.
22.–27.7. Tuettu loma Rymättylässä, hakuaika päättynyt 26.4.
Elokuu
Vesivoimisteluryhmät kesä- ja elokuussa.
Puutarhakonsertti Myllyojan talolla tulossa elokuussa.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset toimistolle.
14.8.
Jazz-ilta Vaakahuoneella: Marle Mikkola ja Kalle
Kaartinen Quartet, tavataan klo 18.30 keskiovilla
Syksy
Syksyn vesivoimisteluryhmät ja vertaisryhmät alkavat 2.9.
Bocciavuorot Turussa alkavat 23.9. Boccia ja sisäcurling
Liedossa ja Ruskan nivelkerhon toiminta jatkuvat.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset toimistolle.
3.9.
14.9.
18.9.
23.9.
25.9.
10.10.
23.10.
16.10.
19.10.
Info uusille jäsenille klo 18–19 toimistolla
Yllätysretki, hinta 40 €, ilm. 24.8. mennessä
Luento, Raision kirjaston Martinsali, aihe avoin
Retki Olkiluotoon, ilm. 5.9. mennessä
Luento, Liedon valtuustosali, aihe avoin
Tutustumisretki eduskuntatalolle, kiertoajelu
Helsingissä ja ruokailu Kaisaniemessä
Luento, Raision kirjaston Martinsali, aihe avoin
Luento, Liedon valtuustosali, aihe avoin
Helsingin Kaupunginteatteri: Tohtori Zivago
Harmonikan säveliä
ja turkulaishuumoria
Nivelviikolla nähtävässä dokumenttielokuvassa Haitarin sirpaleita päästään
kurkistamaan Turuttaret-orkesterin perustajan Maire Tammenlaakson elämään. Elokuvan on tuottanut Finlands
Öar rf - Suomen Saaret ry ja käsikirjoittanut Harri Kankare. Toteutuksesta vastaa Jukka Vuolaspuro.
Dokumentti esitetään yhteistyössä
Auralan kansalaisopiston kanssa.
Ennen elokuvaa virittäydytään tunnelmaan turkulaisen huumorimies Markku Heikkilän esityksen
siivittämänä. Heikkilä on viihdyttänyt
kansaa jo neljän vuosikymmenen ajan,
eikä keikkaputkelle näy loppua.
Tilaisuus järjestetään Auralan
kansalaisopiston juhlasalissa Nivelviikolla keskiviikkona 8.5. klo 15.
Jazzia Vaakahuoneella
Vaakahuoneen Paviljonki Turussa (Linnankatu 38) järjestää
kesän aikana viihtyisiä jazz-iltoja. Tilaisuuksissa on rento tunnelma, ja Paviljonki ympäristönä on mitä kaunein. Esiintyjinä
nähdään mm. Anastasia Trizna ja Espoo Jazz Trio sekä Marle
Mikkola ja Kalle Kaartinen Quartet.
Jazz-iltoihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Yhteiset konserttipäivät ovat 22.5., 9.7. ja 14.8. Tapaamme klo 18.30
Paviljongin ulkopuolella keskiovella. Muut konserttipäivät
Vaakahuoneen kotisivuilta www.vaakahuone.fi.
Nivelviikko 6.-12.5.2013
MAANANTAI 6.5.
18.00 Nivelviikon avajaisjuhla
Liedon valtuustosali (Kirkkotie 13, Lieto)
Avajaispuhe: Liedon valtuuston puheenjohtaja,
lääketieteen tohtori Anna-Liisa Koivisto
Luento: Onko sinulla ongelmia nivelissä?
Yleislääketieteen erikoislääkäri Veli-Pekka Prinssi
Nivelneuvoksen nimitys
Liedon musikantit esiintyvät
Arpajaiset ja kahvitarjoilu
16–18 Vertaisryhmä käden ja olkapään nivelrikkoisille
Toimisto (Aninkaistenkatu 14 B 3, Turku)
18–19 Vertaisryhmä ylipainoisille nivelrikkoisille
Toimisto (Aninkaistenkatu 14 B 3, Turku)
TIISTAI 7.5.
09–17
09–11
12–17
JALKAPÄIVÄ TOIMISTOLLA
Paikalla jalkojenhoidon asiantuntija Pauliina Lundgren
Esittelyssä suomalaiset Ortobio-erikoisjalkineet
Tasatunnein jalkatietoiskuja
KESKIVIIKKO 8.5.
10.00 Kävelyryhmä
Lähtö Tasalanaukiolta Raisiosta.
Tiedustelut p. 0400 573 846 / Seija
15.00 Markku Heikkilä: Uutissi Turust!
Haitarin sirpaleita -dokumenttielokuva
Auralan juhlasali (Satakunnantie 10, Turku)
Yhteistyössä Auralan kansalaisopisto.
17–19 Vertaisryhmä työikäisille nivelrikkoisille
Toimisto (Aninkaistenkatu 14 B 3, Turku)
18.00 Luento: Ikääntymisen ja liikunnan
vaikutus tuki- ja liikuntaelimistöön
Liikuntagerontologian emeritusprofessori
Harri Suominen. Tilaisuuden yhteydessä arpajaiset!
Martinsali (Eeronkuja 2, Raisio)
TORSTAI 9.5.
10.00
Helatorstain messu
Turun Tuomiokirkko (Tuomiokirkonkatu 1, Turku)
PERJANTAI 10.5.
10.00 Hyvän olon liikuntapäivä Ruissalossa
Ruissalon kylpylä (Ruissalon puistotie 640, Turku)
Bocciaa ja ulkoilua kauniissa Ruissalossa.
Uintia kylpylän allasosastolla.
Ilmoittautumisaika päättynyt 2.5.
LAUANTAI 11.5.
09–15
10–12
12–14
Turun Seudun Nivelyhdistys esittäytyy
Thaliatori (Kauppakeskus Hansa, Eerikinkatu 15,
Turku. Sisäänkäynti Aurakadun puolelta.)
Paikalla osastonhoitaja Pia Sykkö
Tyks:n ortopedian klinikalta
Paikalla sairaanhoitaja, nivelhoitaja
Mari Routapohja Tyks:n ortopedian klinikalta
SUNNUNTAI 12.5.
Kiitämme lämpimästi kaikkia nivelhoitajia
arvokkaasta työstä. Aurinkoista äitienpäivää!
Turun Seudun Nivelyhdistys - Åbonejdens Förening för Ledpatienter
3
Turun Seudun Nivelyhdistys ry
Åbonejdens Förening för Ledpatienter rf
Aninkaistenkatu 14 B 3 (ovisummeri)
20100 Turku
puh. 040 351 3833
[email protected]
www.nivelposti.fi
Toimisto avoinna:
ma klo 13-19, ke-to klo 10-14
(puhelinpäivystys myös ti klo 10-14)
www.facebook.com/
turunseudunnivelyhdistys
Hyvä Arki toi arvokasta tietoa
nivelrikon palvelutarpeista
Muistathan
jäsenedut
Yhdistys on neuvotellut jäsenilleen
erikoistarjouksia Turun seudulla yli 30
palveluntarjoajan kanssa. Mukana on
yrittäjiä kosmetologeista kylpylöihin
ja lehtitaloista huoltoasemiin. Ennen
kuin ostat, tarkista, saatko jäsenkortilla alennusta! Etsimme jatkuvasti uusia
liikkeitä jäsenetulistalle.
Lista jäsenetuja myöntävistä
liikkeistä löytyy kotisivuiltamme ja
edellisestä Nivelposti-lehdestä 1/2013.
Vuodenvaihteessa päättyneen Nivelrikkoisen Hyvä Arki -hankkeen tavoitteena oli rohkaista nivelrikkoisia
parempaan ja sujuvampaan arkeen
itsehoidon avulla.
Hankkeen kautta saatiin arvokasta tietoa Turun seudun nivelrikkoisten palvelutarpeista. Ajatuksia ja kokemuksia
kerättiin haastattelemalla eri-ikäisiä
nivelrikkoa sairastavia miehiä ja naisia.
Tutkimuksen piiriin kuuluivat myös Turun seudulla asuvat ulkomaalaiset.
Saadun palautteen pohjalta
lisätään tietoa nivelsairauksista ja levitetään hyviksi havaittuja käytäntöjä nivelterveyden itsehoidosta. Itsehoidolla
voidaan merkittävästi parantaa nivelrikkoisen arkea.
Turun Seudun Nivelyhdistys
osallistuu aktiivisesti tavoitteitaan
tukeviin projekteihin ja tekee yhteistyötä useiden toimijoiden kanssa.
Kesällä 2013 käynnistetään Raha-automaattiyhdistyksen tuella neljän Turun
seudulla toimivan yhdistyksen yhteinen kumppanuushanke. TULE tutuksi
-hankkeen tavoitteina on lisätä ja levittää laajasti tuki- ja liikuntaelinsairauksiin liittyvää, ennaltaehkäisevää tietoutta, auttaa jo sairastuneita ja perustaa
Turkuun TULE-tietokeskus.
Mukana hankkeessa ovat
Turun Seudun Nivelyhdistys ry, Turun
Seudun Osteoporoosiyhdistys ry,
Turun Seudun Reumayhdistys ry ja
Turun Seudun Selkäyhdistys ry.
Juhannusruno
Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.
Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.
Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.
Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää
minkä nyt mä nään.
- Tove Jansson
Taitto ja toimitus:
Sanni Häkkinen
Kuvat: Stock.XCHNG
M.R-Atk Tmi
4
ATK - Huolto - Asennus - Myynti
[email protected]
040 704 6011
Laadukasta tilausajoa Turusta
• Hyvin varustellut autot
• Asiantuntevat kuljettajat
Aurinkoista kesää! - Trevlig sommar!
p. 02 2538 991
[email protected]
www.linjaliikennenyholm.fi
Tervetuloa matkaan!