RAHASTO- - Sp-Rahastoyhtiö Oy

RAHASTO-
SÄÄSTÄMINEN
Sp-Rahastoyhtiö Oy – HTC Center Nina, Tammasaarenkatu 1 (4. Krs), 00180 Helsinki – p.010 436 6440 – www.sp-rahastoyhtio.fi
Sp-Rahastoyhtiö Oy:n esittely
Säästöpankkirahastoja hallinnoi Sp-Rahastoyhtiö Oy, joka on
suomalaisten Säästöpankkien omistama kotimainen rahastoyhtiö. Yhtiö aloitti toimintansa toukokuussa 2003. Yhtiön tavoitteena on tarjota Säästöpankin asiakkaille kilpailukykyisiä rahastoja
pitkäaikaiseen säästämiseen asiakkaan tarpeet huomioiden. SpRahastoyhtiössä työskentelee 17 alan ammattilaista.
Sp-Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat sijoitusrahastot ovat Suomessa rekisteröityjä ja sijoitusrahastolain mukaisia. Yhtiöllä on valtiovarainministeriön myöntämä toimilupa ja sen toimintaa valvoo
Suomen Finanssivalvonta.
Yhteiskuntavastuu
Sp-Rahastoyhtiö on vuosittain ollut mukana tukemassa erilaisia
lasten hyväksi toimivia hyväntekeväisyyskohteita niin kotimaassa
kuin myös ulkomailla. Suomen World Vision on lasten elinoloja
ja oikeuksia edistävä kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja itsenäinen osa maailman suurinta kummilapsijärjestöä
World Visionia. Tavoitteena on pysyvä muutos, jossa lasten, perheiden ja yhteisöjen kokonaisvaltainen hyvinvointi on lisääntynyt.
Kestäviä tuloksia rakennetaan yhdessä perheiden ja yhteisöjen
kanssa. Suomen World Vision on aloittanut kummiohjelman
myös yritysten kanssa. Keväällä 2011 päätimme lähteä mukaan
kummitoimintaan ja valitsimme kummilapseksemme Sri Lankassa asuvan pienen tytön. Kummiohjelman kautta tuemme koko
kyläyhteisön elinolojen kehittämistä. Tuemme edelleen myös
kotimaisia avustuskohteita ja kannamme näin luontevasti yhteiskuntavastuutamme.
2
Rahastosäästäminen
Päivitetty 22.3.2013
ISTUTA
UNELMASI. ME
KASVATAMME
SEN.
Mikä on sijoitusrahasto?
Mikä on sijoitusrahasto?
Sijoitusrahasto kerää eri asiakkaiden varat yhteen ja
sijoittaa ne useisiin eri sijoituskohteisiin. Niitä ovat
esimerkiksi osakkeet, korkosijoitukset ja muut arvopaperit. Nämä kohteet yhdessä muodostavat rahaston.
Sijoituskohteita on useita siksi, että hajauttamalla riski
on pienempi kuin sijoittamalla varat suoraan yksittäiseen kohteeseen markkinoilla. Rahastoja hoitavat
rahastoyhtiön palkkaamat sijoitusalan ammattilaiset.
He vastaavat varojen sijoittamisesta rahaston sääntöjen mukaisesti.
Sijoittaessaan rahastosäästäjä ostaa sijoitusrahaston
rahasto-osuuksia, eli hänestä tulee rahaston osuudenomistaja. Osuudenomistajat omistavat yhdessä rahaston varat. Rahastoyhtiö ei omista hoitamiaan rahastoja, eikä voi käyttää rahaston varoja omien vastuidensa
kattamiseen.
Rahaston pääoma vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon
rahastoon tulee uusia sijoituksia, ja miten paljon niitä
lunastetaan pois. Lisäksi pääoma vaihtelee sen perusteella, kuinka pörssikurssien ja korkotason muutokset
vaikuttavat rahaston sijoitusten arvoon.
Jokaisella sijoitusrahastolla on toiminnastaan ja sijoituspolitiikastaan Finanssivalvonnan vahvistamat säännöt, joiden noudattamista valvotaan tarkasti.
Rahastosäästämisen etuja
Rahastosäästämisen etuja ovat muun muassa:
– Sijoitustoiminnan helppous ja vaivattomuus: SpRahastoyhtiössä asiakkaiden varojen sijoittaminen
on kokeneiden ammattilaisten käsissä. Asiantuntijat
seuraavat markkinoita päivittäin ja tekevät sijoituspäätöksiä tuoreiden talouskatsausten ja tutkimustiedon
perusteella.
hastot ovat verovapaita yhteisöjä. Ne eivät siis maksa veroja myyntivoitoista eikä saamistaan osingoista
tai koroista eli salkunhoitaja voi sijoittaa pääoman ja
tuoton täysimääräisenä uudestaan markkinoille. Rahastosäästäjä maksaa veron vasta sitten, kun hän myy
rahasto-osuuksia pois. Katso kohta verotus.
– Viranomaisvalvonta takaa osaltaan sijoittajansuojaa.
– Päivittäinen rahaston kehityksen seuranta on helppoa rahastoyhtiön kotisivuilla www.sp-rahastoyhtio.fi.
Kuinka rahasto-osuuden hinta
määritetään?
Rahasto-osuuden hinta saadaan, kun rahaston sijoitusten markkina-arvo vähennettynä rahaston hallinnointi- ja säilytyspalkkiolla jaetaan sen hetkisellä
rahasto-osuuksien lukumäärällä. Rahasto-osuuksien
arvo ostohetkellä määrittää sen, kuinka paljon osuuksia tietyllä euromäärällä saa.
Esimerkiksi 50 euron arvoisia osuuksia saa 50 eurolla 1
kappaleen ja 200 eurolla 4 kappaletta. Esimerkissä ei
ole huomioitu merkintäpalkkiota.
Miten ostetaan ja myydään
rahasto-osuuksia?
Rahastoon sijoittaminen tapahtuu merkitsemällä
rahasto-osuuksia rahastoyhtiön laskeman osuuden
päivänarvon mukaan. Kun sijoittaja haluaa muuttaa
rahasto-osuutensa käteiseksi, rahastoyhtiö lunastaa ne
vastaavasti päivän arvon mukaisesti.
Säästöpankin sijoitusrahastoja voi merkitä ja lunastaa
kaikissa Säästöpankin konttoreissa tai Säästöpankin
verkkopankissa.
– Suursijoittajan edut: Sijoitusrahastot käyvät yleensä
kauppaa suurilla arvopaperierillä pienemmin kustannuksin kuin yksityinen sijoittaja.
– Riskien rajaamisen mahdollisuus: Sijoitusrahasto
hajauttaa sijoituksiaan useisiin eri kohteisiin, näin riskit
pienevät tehokkaasti. Rahastosäästäjänä voit valita
harkintasi mukaan omiin tavoitteisiisi sopivimman rahaston. Taustatukenasi on Säästöpankin sijoitusneuvojien asiantuntemus.
– Rahasto-osuuksien ostamisen ja myymisen nopeus:
Rahasto-osuuksien ostaminen on helppoa ja nopeaa.
Myös osuuksien lunastus eli myyminen on yksinkertaista ja vaivatonta. Säästöpankin sijoitusrahastoissa
voit muuttaa rahasto-osuutesi rahaksi, jokaisena pankkipäivänä.
– Verotukselliset edut: Suomen lain mukaan sijoitusra-
4
Rahastosäästäminen
Päivitetty 22.3.2013
Erilaiset rahastotyypit
Lyhyen koron rahastot
Lyhyen koron rahastot sijoittavat varansa lyhytaikaisiin
rahamarkkinavälineisiin, joita ovat muun muassa rahamarkkinoilla kaupankäynnin kohteena olevat valtion
velkasitoumukset, pankkien sijoitustodistukset ja talletukset, kuntien kuntatodistukset, yritysten yritystodistukset sekä lyhytaikaiset joukkolainat. Yritystodistuksiin liittyy suurempi riski kuin valtion velkasitoumuksiin
tai kuntatodistuksiin, jolloin myös niihin sijoittavien
rahastojen tuotto voi olla hiukan korkeampi.
Lyhyen koron rahastot jaetaan käteisrahastoihin, rahamarkkinarahastoihin ja muihin lyhyen koron rahastoihin. Käteisrahastoissa korkosijoitusten keskimääräinen
juoksuaika seuraavaan koron tarkistukseen on alle 60
päivää ja keskimääräinen juoksuaika korkosijoitusten
takaisinmaksuun alle 120 päivää. Rahamarkkinarahastoissa korkosijoitusten keskimääräinen juoksuaika
seuraavaan koron tarkistukseen on alle 6 kuukautta
ja keskimääräinen juoksuaika korkosijoitusten takaisinmaksuun alle 12 kuukautta. Muiden lyhyen koron
rahastojen sijoitusten korkoriskiä kuvaava keskimääräinen duraatio eli keskimääräinen pääomilla painotettu sijoitusaika on alle yksi vuosi. Tämä tarkoittaa sitä,
että esimerkiksi korkotason noustessa kerralla yhdellä
prosenttiyksiköllä rahaston sijoitusten nykyarvo laskee
alle 1 prosenttia.
Pitkän koron rahastot
Pitkän koron rahastot sijoittavat varansa pääosin pitkäaikaisiin joukkolainoihin ja muihin korkoinstrumentteihin, joiden laina-aika on yli vuosi Lainojen liikkeeseenlaskijoina voivat olla valtiot, muut julkisyhteisöt ja
yritykset. Valtion ja julkisyhteisöjen lainoihin sijoittavia
rahastoja kutsutaan usein obligaatiorahastoiksi, yrityslainoihin sijoittavia yrityslainarahastoiksi ja korkeampiriskisiin yrityksiin sijoittavia high yield -rahastoiksi.
Korkorahastoihin liittyvät riskit:
1. Liikkeeseenlaskijariskillä (luottoriski) tarkoitetaan
lainanottajan kykyä maksaa lainan korot ja pääoma
eräpäivänä takaisin. Turvallisimpia tämän riskin suhteen ovat valtion ja muiden julkisyhteisöjen liikkeeseen
laskemat joukkolainat ja riskipitoisempia yritysten liikkeeseen laskemat joukkolainat.
Korkotuotto on pienempi vähäriskisimmissä joukkolainoissa ja suurin eniten riskiä sisältävissä joukkolainoissa.
2. Korkoriski aiheutuu korkojen muutoksista. Korkojen
noustessa joukkolainojen arvo heikkenee ja korkojen
laskiessa arvo nousee.
Korkoriski on pienin lyhyissä korkopapereissa. Korkorahastojen tuottotavoitteena on ylittää sijoituskohteiden mukaisesti valittu vertailuindeksi.
Yhdistelmärahastot
Yhdistelmärahastot sijoittavat sekä osakkeisiin että
korkoa tuottaviin kohteisiin, jolloin sijoitusten painopistettä voidaan vaihtaa markkinatilanteen mukaan.
Korko- ja osakesijoitusten väliset painoarvot ja niiden
vaihtelurajat määritellään yleensä rahaston säännöissä. Mitä korkeampi osakepaino voi olla, sitä suurempi markkinariski rahastoon liittyy. Yhdistelmärahaston tuotto muodostuu osake- ja korkomarkkinoiden
tuotoista. Rahaston osakkeiden ja korkojen painoarvot voidaan myös jättää määrittelemättä: ne riippuvat markkinatilanteesta. Tällöin rahasto voi sijoittaa
pääosan varoistaan osakkeisiin tai olla lähes puhdas
korkorahasto.
Osakerahastot
Osakerahastot sijoittavat varansa pääasiassa osakkeisiin. Osakerahastot voidaan jakaa esimerkiksi sijoituskohteiden, maantieteellisen sijainnin, yhtiöiden
toimialan eli sektorin tai yhtiöiden koon perusteella.
Sijoitusalueena voi olla esimerkiksi Suomi, euroalue,
Eurooppa, Pohjoismaat, koko maailma tai kehittyvät
markkinat, esimerkiksi Venäjä, Baltia, Latinalainen
Amerikka tai Aasia.
Osakerahasto voi sijoittaa varansa myös tietyn tyyppisiin tai kokoisiin yhtiöihin, esimerkiksi suuriin ja vakaisiin maailmanlaajuisesti toimiviin yrityksiin eli blue
chip -yhtiöihin tai pieniin ja keskisuuriin yrityksiin eli
small cap -yhtiöihin.
Sijoitusrahasto voi erikoistua sijoittamalla tietylle toimialalle, esim. metsäteollisuuteen, lääketeollisuuteen,
biotekniikkaan tai telekommunikaatioon. Rahasto voi
olla myös eettinen eli silloin sijoitustoiminnassa korostetaan sijoituskohteiden eettisyyttä tai yhteiskuntavastuuta.
Sijoituspolitiikasta on johdettavissa rahaston riskitaso.
Kansainvälisessä eri toimialoihin sijoittavassa rahastossa on pienempi riski kuin esimerkiksi puhtaasti tietylle
toimialalle sijoittavassa rahastossa. Kehittyville markkinoille sijoittavissa rahastoissa on yleensä suurempi
riski kuin kehittyneisiin maihin sijoittavissa rahastoissa.
Osakerahastojen tuottotavoite on yleensä ylittää
sijoituskohteiden mukaisesti valittu vertailuindeksi, esimerkiksi jonkin tietyn alueen osakeindeksi tai
toimialaindeksi. Kaikilla rahastoilla ei välttämättä ole
vertailuindeksiä.
Erikoissijoitusrahasto
Sijoitusrahastolaki jakaa sijoitusrahastot kahteen ryhmään: sijoitusrahastodirektiivin mukaisiin sijoitusrahastoihin, eli ns. UCITS-sijoitusrahastoihin ja erikoissi-
Rahastosäästäminen
5
joitusrahastoihin. Sijoitusrahastodirektiivin mukaisille
sijoitusrahastoille laki asettaa yksityiskohtaiset säännöt, miten sijoitustoiminnasta aiheutuvat riskit on hajautettava, kun taas erikoissijoitusrahasto voi poiketa
näistä direktiivin vaatimuksista.
Erikoissijoitusrahasto voi myös sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitetuista sijoitusrahastoista poiketen
sijoittaa kaikki varansa ainoastaan yhden sijoitusrahastodirektiivin edellytykset täyttävän sijoitusrahaston tai
yhteissijoitusyrityksen osuuksiin.
Hedge fund on yhteisnimitys hyvin erilaisille erikoissijoitusrahastoille. Perinteisten sijoitusrahastojen menestys perustuu nouseviin markkinahintoihin. Hedge fund
-sijoitusrahastojen tavoitteena on yleensä positiivinen
tuotto kaikissa markkinaolosuhteissa. Tämä absoluuttinen tuotto perustuu aktiiviseen sijoituspolitiikkaan
ja perinteisistä rahastoista poikkeavien sijoitusinstrumenttien käyttöön. Hedge fund voi sijoittaa esimerkiksi listattujen ja listaamattomien yhtiöiden osakkeisiin,
erilaisiin korkokohteisiin ja johdannaisiin sekä hyödykkeisiin. Niiden riskiprofiilit vaihtelevat rahaston sijoituspolitiikan mukaan.
6
Rahastosäästäminen
Päivitetty 22.3.2013
Rahastojen riskit
Markkina- ja yritysriski
Kaikkiin osakesijoituksiin liittyy markkina- ja yritysriski.
Markkinariskillä tarkoitetaan rahaston sijoituskohteena
olevien markkinoiden yleistä kehitystä, joka vaikuttaa
rahaston arvoon. Yritysriskillä taas tarkoitetaan riskiä
siitä, miten sijoituskohteena oleva yritys menestyy
suhdanteiden muutoksissa. Suorien osake- ja osakerahastosijoitusten riskit ovat suuret, jos sijoitus on hyvin
lyhytaikainen. Tämän vuoksi osakerahastoja suositellaan tehtäväksi vähintään seitsemäksi vuodeksi. Pitkäaikaisena sijoituksena osakkeet ovat olleet kaikkein
tuottavin sijoitusvaihtoehto. Yritysriskiä voidaan pienentää sijoittamalla hajautetusti useisiin yrityksiin ja
toimialoihin. Markkinariskiä ei voida kokonaan poistaa,
mutta salkunhoitaja voi osittain suojautua johdannaisten avulla markkinamuutoksilta.
Korkosijoituksissa markkinariski muodostuu korkojen vaihteluista eli korkoriskistä. Korkojen noustessa
korkosijoitusten arvo laskee ja korkojen laskiessa arvo
nousee.
Lisäksi korkosijoituksiin liittyy liikkeeseenlaskija riski
eli kykeneekö liikkeeseenlaskija suoriutumaan lainan
koroista ja pääoman takaisinmaksusta. Liikkeeseen
laskija voi olla yritys, kunta tai valtio. Riskillisempänä
pidetään yritysten liikkeeseen laskemiin joukkovelkakirjalainoihin sijoittavia yrityslainarahastoja.
Valuuttariski
Mikäli sijoitukset tehdään muussa valuutassa kuin sijoittajan kotivaluutassa, sijoituksiin liittyy valuuttariski
eli riski siitä, miten valuutat liikkuvat suhteessa kotivaluuttaan. Esim. amerikkalaisiin osakkeisiin sijoittava
euromääräinen rahasto hyötyy, jos dollari vahvistuu
suhteessa euroon. Dollarin heikentyessä rahasto vastaavasti kärsii.
Sijoituspolitiikka
Rahaston sijoituspolitiikka antaa myös viitteitä rahaston riskistä. Riskipolitiikka selviää rahaston säännöissä.
Kuinka valitset sopivan rahaston?
Ennen rahaston valintaa on hyvä miettiä seuraavia
asioita:
Aika Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Riskin suuruus riippuu rahaston sijoituspolitiikasta: mitä suurempaa
tuottoa tavoitellaan, sitä enemmän sijoituksen arvo
todennäköisesti vaihtelee.
Jos sijoituksen suunniteltu kesto on kovin lyhyt, on
parempi valita matalamman riskin ja myös matalamman tuotto-odotuksen rahastoja. Mitä pidempi suunniteltu säästöaika on, sitä suurempi osa on perusteltua
säästää osakerahastoon, mikäli riskinottohalu ja -kyky
kestävät osakemarkkinoiden heilunnan. Säännöllinen
rahastosäästäminen ja aika tasoittavat suhdannevaihteluita ja niissä piilee myös mahdollisuus: kurssien
ollessa alhaalla samalla säästösummalla saa enemmän
rahasto-osuuksia.
Lyhyen aikavälin varautuminen
1–12 kk,
oman maksukyvyn hallinta: tilit ja lyhyen koron rahasto
Keskipitkän aikavälin suunnitelma
2–5 vuotta:
määräaikaistilit, korko- ja yhdistelmärahastot, indeksilainat, säästövakuutus ja debentuurit
Pitkän aikavälin suunnitelma
yli 5 vuotta:
yhdistelmä- ja osakerahastot, osakesijoitukset, säästöja eläkevakuutukset
Tuotto-odotus
Korkorahastojen tuotto-odotus on alhaisempi (2 %
– 5 % p.a.) ja vaatii vähäisempää riskinottokykyä.
Yhdistelmärahastojen tuotto-odotus on korkoja suurempi (5 % – 7 % p.a.), mutta vaatii kohtalaista riskinottokykyä.
Osakerahastojen tuotto-odotus on yhdistelmärahastoja suurempi (8 % – 9 % p.a.) ja vaatii hyvää riskinottokykyä.
Miten pitkäksi aikaa haluat sijoittaa?
– eli milloin säästöt halutaan
käyttöön?
Riski
Kuinka paljon säästöjen arvo voi
vaihdella?
– eli mikä on riskinottohalu ja -kyky?
Tuotto
Millaista tuottoa sijoitukseltani
odotan?
Rahastosäästäminen
7
Riskinottohalu ja -kyky
Ennen rahastosäästämisen aloittamista on tärkeää
miettiä, mikä on oma riskinottohalu ja -kyky. Alla on
kuvio, jossa on kuvattu neljän eri salkun kehitystä.
Näin kuukausisäästäminen tasaa
kurssien heilunnasta johtuvaa riskiä.
€
100
5.
1.
90
80
2.
70
60
4.
3.
50
40
kk
6
12
18
24
1. Alat säästää 100 € / kk ja saat sillä yhden osuuden
rahastosta. Laitat joka kuukausi sata euroa säästöön,
mutta rahasto-osuuksien arvo laskee pörssin laskiessa.
Kuvaesimerkissä alimmainen musta viiva kuvaa kolmen kuukauden euribor-koron kehitystä. Vaaleansininen käyrä kuvaa sellaisen salkun kehitystä, jossa on
mukana eurooppalaisia osakkeita ja korkosijoituksia.
Osakepaino on vain 15–20 % ja loput ovat lyhyitä ja
pitkiä korkosijoituksia. Koska salkun osakepaino on
pieni, salkun nousut ja laskut ovat maltillisia. Riski ja
tuotto ovat siis maltillisia. Seuraavassa harmaassa käyrässä osakepaino on 50 prosenttia, eli osake- ja korkomarkkinoiden liikehdintä heiluttaa jo jonkin verran
salkun kehitystä. Tämä edellyttää jo hiukan enemmän
riskinottokykyä. Vaalean vihreässä käyrässä osakepaino on jo 80 prosenttia ja tummansinisessä 100 prosenttia. Salkun heilunta on jo voimakkaampaa eli osakerahastoa valittaessa riskiottokyvyn pitää olla korkea.
Mitä hyötyä saat rahastosäästösopimuksesta?
2. Ostat kuukausittain rahasto-osuuksia laskevin hinnoin.
3. Pörssi on laskenut 55 % ja yhden osuuden arvo on
laskenut 45 euroon. Saat kuitenkin samalla satasella
nyt enemmän osuuksia kuin aiemmin. Rahasto-osuudet ovat tavallaan alennusmyynnissä.
4. Pörssi alkaa nousta ja osuuden arvo on noussut 65
euroon. Koska olet ostanut halvalla enemmän osuuksia, olet jo tässä vaiheessa tienannut takaisin kurssilaskun aiheuttaman tilapäisen arvonalennuksen.
5. Pörssikurssit ovat palautuneet samalla tasolle kuin
aloittaessasi. Säästöjesi arvo on kuitenkin noussut jo
43 %.
Esimerkissä ei ole otettu huomioon merkintäpalkkiota.
Rahastosäästämisen suurimmat edut perustuvat pitkäjänteisyyteen ja säännöllisyyteen. Tämä toteutuu,
kun tehdään rahastosäästösopimus. Silloin haluamasi
summa sijoitetaan sovituin väliajoin valitsemaasi rahastoon. Voit myöhemmin vaihtaa rahastoa, summaa
tai sijoitustiheyttä, mutta ajatuksena on aina pitkäjänteinen säästäminen.
Kun säästät pitkäjänteisesti, kurssivaihtelutkin ovat
mahdollisuuksia. Saat laskevan kurssikehityksen aikana
ostetuksi samalla summalla enemmän osuuksia, joiden
tuotosta sitten hyödyt kurssikehityksen muuttuessa
taas nousevaksi.
Kun teet rahastosäästösopimuksen Säästöpankissa,
pääset osalliseksi kansainvälisten sijoitusmarkkinoiden
kehitykseen, hyödyt sijoittamisen ammattilaisten osaamisesta ja saat helposti hajautetun sijoitussalkun.
8
Rahastosäästäminen
Päivitetty 22.3.2013
Rahastosäästämisen kulut
Rahastosäästämisen kulut
Rahasto-osuuden merkitsijälle ja omistajalle syntyy kuluja, joiden määrä selviää rahastoesitteestä. Osuuden
merkinnästä voidaan periä merkintäpalkkio ja lunastuksesta lunastuspalkkio. Lisäksi rahastoyhtiö perii
rahaston hoidosta hallinnointipalkkion ja mahdollisen
säilytysyhteisölle menevän säilytyspalkkion. Palkkiot
määritellään prosentteina rahaston arvosta. Sijoitusrahaston käymän kaupan välityspalkkiot eivät sisälly hallinnointipalkkioon, vaan ne ovat rahaston kuluja, jotka
ovat mukana rahaston salkun tuotoissa.
Tunnuslukuja laskettaessa tarkasteluajankohtana maksetut kaupankäyntipalkkiot suhteutetaan rahaston korkeimpaan pääoman arvoon ja ilmoitetaan prosentteina
vuosi- ja puolivuosikatsauksessa.
Rahastoyhtiön hallinnointipalkkio on rahastoyhtiön
saama korvaus analyysien, sijoitustoiminnan, arvonlaskennan, raportoinnin ja rahasto-osuusrekisterin ylläpidon sekä rahaston markkinoinnin kustannuksista
Säilytysyhteisö säilyttää sijoitusrahaston varoja ja valvoo rahastoyhtiön toimintaa ja tästä tehtävästä säilytysyhteisö veloittaa sijoitusrahaston varoista vuotuisen
palkkion, joka voidaan veloittaa rahastolta.
Palkkiot vaihtelevat rahastokohtaisesti. Ainoastaan
merkintä-, vaihto- ja lunastuspalkkiot ovat myyntivoitosta vähennyskelpoisia. Lisätietoja on rahastojen
säännöissä ja rahastoesitteessä, jotka löytyvät Säästöpankin konttoreista ja Sp-Rahastoyhtiön kotisivuilta
www.sp-rahastoyhtio.fi.
A-osuuksien omistajille maksetaan vuosittain tuottoa,
jonka päättää rahastoyhtiön varsinainen yhtiökokous.
Kasvuosuuksien omistajille vastaavaa tuottoa ei jaeta,
vaan se jätetään rahastoon siten, että B-osuuksien
suhteellinen osuus rahaston pääomasta kasvaa, eikä
niiden arvo muutu tuoton jaon seurauksena. Varat
jäävät rahastoon tuottamaan ja sijoittaja saa tuottonsa
myydessään aikanaan osuutensa.
Suomen lain mukaan sijoitusrahastot ovat verovapaita
yhteisöjä. Ne eivät siis maksa veroja myyntivoitoista
eikä osingoista eli salkunhoitaja voi sijoittaa pääoman
ja tuoton täysimääräisenä uudestaan markkinoille.
Rahasto-osuudelle jaettu tuotto ja lunastuksen yhteydessä mahdollisesti saatava myyntivoitto ovat yksityishenkilölle pääomatuloa, josta peritään pääomatulovero. Rahastoyhtiö pidättää veron tuotto-osuuden
maksun yhteydessä ennakonpidätyksenä. Yleishyödyllisille yhteisöille rahasto-osuuksien omistus, tuottoosuudet ja luovutusvoitot ovat verovapaita. Muiden
yhteisöjen osalta noudatetaan niitä koskevia verosäännöksiä. Rahastoyhtiö antaa tiedot mahdollisista
tuotto-osuuksista sekä myyntivoitoista ja –tappioista
asiakkaalle ja verottajalle.
Rahasto-osuuksien myynnistä mahdollisesti syntyneestä voitosta menee pääomatulovero ja mahdollisen
tappion voi vähentää luovutusvoitoista verovuonna tai
seuraavien viiden vuoden aikana. Saman sijoitusrahaston tuotto-osuuksien vaihto kasvuosuuksiksi tai päinvastoin on verovapaata. Jos sijoitus vaihdetaan saman
rahastoyhtiön hallinnoimasta rahastosta toiseen, on
kyseessä myynti ja mahdollisesta myyntivoitosta on
maksettava vero.
Miten pysyt ajan tasalla?
Voitto = myyntihinta - ostohinta - merkintä- ja lunastuspalkkiot.
Rahasto-osuuksien arvot ovat nähtävillä Sp-Rahastoyhtiön kotisivuilla. Saat myös vuosittain rahastoyhtiöltä raportin, josta ilmenee omistusten määrä, kertynyt
tuotto ja mahdollisesti saadut tuotto-osuudet. Rahastoyhtiö lähettää raportin myös mahdollisista osuuksien myynneistä ja niistä saaduista myyntivoitoista tai
-tappioista. Sijoitukset näkyvät myös Säästöpankin
verkkopankissa kohdassa Varat.
Asiakas voi kalenterivuoden aikana myydä yhteensä
enintään 1000 euron edestä rahasto-osuuksia tai esim.
osakkeita ilman, että niihin sisältyvää voittoa verotetaan lainkaan.
Jo ennen ensimmäistä merkintää saat Säästöpankista
rahaston säännöt, rahastoesitteen, vuosikertomuksen sekä viimeisimmän puolivuotiskatsauksen. Kaikki
dokumentit ovat saatavilla myös osoitteessa www.sprahastoyhtio.fi.
Rahasto-omistukset ja tiedot syntyneistä voitoista ja
tappioista näkyvät veroehdotuksessa, joka asiakkaan
tulee tarkastaa. Mikäli tiedot poikkeavat rahastoyhtiön
asiakkaalle ilmoittamista, tulee asiakkaan korjata tiedot veroehdotukseen. Lisää tietoja sijoitusten verotuksesta saa Sijoittajan vero-oppaasta osoitteesta www.
porssisaatio.fi
Voitonjako ja verotus
Sijoitusrahastoilla on joko tuotto-osuuksia (A-osuudet), kasvuosuuksia (B-osuudet) tai molempia. Se
ilmenee rahaston säännöistä.
Rahastosäästäminen
9
SÄÄSTÖPANKKIRAHASTOT
Säästöpankkirahastot
Säästöpankki
Kassa
Säästöpankki Kassa
Lyhyen koron rahasto, joka sijoittaa varansa valtioiden, valtioiden takaamien yhteisöjen, kuntien ja muiden julkisyhteisöjen
sekä pankkien liikkeeseen laskemiin euromääräisiin korkoinstrumentteihin, joiden jäljellä oleva juoksuaika on enintään kaksi
(2) vuotta edellyttäen, että seuraavaan korontarkistukseen on
enintään 397 päivää aikaa. Rahaston sijoitustoiminnan tavoitteena on Rahaston pääoman arvon säilyttäminen ja rahamarkkinatuottoa vastaavan tuottotason saavuttaminen hajauttamalla varat sijoitusrahastolain ja rahaston sääntöjen mukaisella
tavalla.
Rahasto on suunniteltu erityisesti yrityksille, jotka haluavat
ylimääräiset kassavarat tuottamaan joustavasti ilman eräpäiviä.
Rahasto on myös mainio parkkipaikka varoille silloin, kun tilanne osakemarkkinoilla on epävarma. Suositeltava sijoitusaika on
vähintään 3 kuukautta.
Kulut
Ei merkintä- eikä lunastuspalkkiota
Juoksevat kulut 0,12 %*
*Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät
rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille
sijoittajille. Ne eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä
rahaston maksamia kaupankäyntikuluja. Lisätietoja kuluista on
esitetty rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on
saatavissa osoitteesta: www.sp-rahastoyhtio.fi
Pienempi riski Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
Tyypillisesti suuremmat tuotot
3
4
5
6
7
Säästöpankki
Lyhytkorko
Säästöpankki Lyhytkorko
Lyhyen koron rahasto, joka sijoittaa varansa hajautetusti pääasiassa euromääräisiin pankkien, yritysten, Euroopan Unionin
valtioiden, euroalueen kuntien, kuntayhtymien ja niitä vastaavien alueellisten julkisyhteisöjen liikkeeseen laskemiin tai takaamiin obligaatioihin ja rahamarkkinainstrumentteihin. Rahaston
korkoriski voi olla enintään yksi vuosi.
Rahasto sopii varovaiselle säästäjälle, joka ei halua olla mukana
osakemarkkinoilla sekä yrityksille, jotka haluavat ylimääräiset
kassavarat tuottamaan joustavasti ilman eräpäiviä. Rahasto on
myös mainio parkkipaikka varoille, silloin kun tilanne osakemarkkinoilla on epävarma. Suositeltava sijoitusaika on 6 kuukautta.
Kulut
Ei merkintä- eikä lunastuspalkkiota
Juoksevat kulut 0,47 %*
Pienempi riski Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
3
Tyypillisesti suuremmat tuotot
4
5
6
7
*Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät
rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille
sijoittajille. Ne eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä
rahaston maksamia kaupankäyntikuluja. Lisätietoja kuluista on
esitetty rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on
saatavissa osoitteesta: www.sp-rahastoyhtio.fi
Rahastosäästäminen
11
Säästöpankki
Pitkäkorko
Säästöpankki Pitkäkorko
Pitkän koron rahasto, joka sijoittaa varansa hajautetusti pääasiassa euroalueen valtioiden viitelainoihin (obligaatiorahasto).
Rahasto sopii sijoittajalle täydentämään sijoituskokonaisuutta ja
tasaamaan kokonaisriskiä. Rahasto tavoittelee maltillista arvonkehitystä ja sopii siten myös sijoittajalle, joka ei halua osakemarkkinariskiä. Rahaston korkoriski voi olla enintään 15 vuotta.
Rahasto sopii sijoittajille yhdeksi osaksi sijoituskokonaisuutta
tasaamaan kokonaisriskiä. Suositeltava sijoitusaika vähintään 2
vuotta.
Kulut
Ei merkintäpalkkiota, lunastuspalkkio 0,5 %
Juoksevat kulut 0,63 % *
*Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät
rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille
sijoittajille. Ne eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä
rahaston maksamia kaupankäyntikuluja. Lisätietoja kuluista on
esitetty rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on saa-
Pienempi riski Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
3
Tyypillisesti suuremmat tuotot
4
5
6
7
tavissa osoitteessa www.sp-rahastoyhtio.fi.
Säästöpankki Yrityslaina
Säästöpankki
Yrityslaina
Säästöpankki Yrityslaina -sijoitusrahasto on pitkän koron rahasto, jonka varat sijoitetaan pääasiassa euromääräisiin arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin sekä muihin korkoa tuottaviin
rahoitusvälineisiin.
Sijoitusrahaston varat sijoitetaan pääasiassa sellaisten yritysten
ja julkisyhteisöjen sekä muiden yhteisöjen liikkeeseen laskemiin
euromääräisiin arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin, joiden
kansainvälisen luottoluokituslaitoksen antama luottoluokitus on
vähintään BBB- (S&P) tai vastaava.
Sijoitukset voidaan toteuttaa sekä suorina sijoituksina että sijoitusrahastojen kautta. Rahaston sijoitustoiminnan tavoitteena on
saavuttaa pitkällä aikavälillä mahdollisimman hyvä arvonnousu
hajauttamalla varat sijoitusrahastolain ja Rahaston sääntöjen
mukaisella tavalla.
Rahasto sopii sijoittajalle, joka hakee korkosijoituksilleen valtionlainoja korkeampaa tuottotasoa keskipitkällä sijoitushorisontilla. Suositeltava sijoitusaika vähintään 3 vuotta.
Kulut
Merkintä ja lunastus 0,5 %
Juoksevat kulut 1,01 % *
Pienempi riski Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
3
Tyypillisesti suuremmat tuotot
4
5
6
7
*Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät
rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille
sijoittajille. Ne eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä
rahaston maksamia kaupankäyntikuluja. Lisätietoja kuluista on
esitetty rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on saatavissa osoitteesta: www.sp-rahastoyhtio.fi
12
Rahastosäästäminen
Päivitetty 22.3.2013
Säästöpankki
High Yield
Säästöpankki High Yield
Säästöpankki High Yield -erikoissijoitusrahasto on pitkän koron rahasto, joka sijoittaa varansa käteisvaroja lukuun ottamatta
SEB Global High Yield –sijoitusrahastoon (kohderahasto). Koska
rahaston sijoitukset toteutetaan pääasiassa toisten sijoitusrahastojen avulla, se on niin kutsuttu rahastojen rahasto. Säästöpankki High Yield on erikoissijoitusrahasto, koska sen varat voidaan
sijoittaa ainoastaan yhden sijoitusrahaston tai yhteissijoitusyrityksen osuuksiin.
Kohderahasto, SEB Global High Yield, sijoittaa varansa Euroopan
ja Yhdysvaltojen yrityslainoihin, joiden luottoluokitus on välillä BBB ja B-, tai Baa ja B3. Rahasto on suojattu täysimääräisesti
euroalueen ulkopuolisten valuuttojen kurssimuutoksilta. Rahasto
tavoittelee high yield - yrityslainamarkkinoilla vakaata korkeaa
kuponkituottoa ja pyrkii välttämään yritysten luokitusmuutostai konkurssiriskien toteutumista. Salkunhoitajan riskiä karttava
sijoitusfilosofia painottaa huolellista liikkeellelaskija- ja toimialahajautusta. Tavoitetilanteessa rahastossa on noin 150 eri sijoituskohdetta. Rahaston tavoiteduraatio on 4,5 vuotta. Rahaston
riskitaso on korkeampi kuin valtionlainoihin sijoittavilla rahastoilla
tai korkean luottoluokituksen yrityslanoihin sijoittavilla rahastoilla.
Rahasto ei kuitenkaan sijoita alhaisimman luottoluokituksen (alle
B- tai B3) yrityslainoihin, mistä johtuen riskitaso ei nouse korkeaksi.
Suositeltava sijoitusaika vähintään 4 vuotta.
Pienempi riski Kulut
Merkintä- ja lunastuspalkkio 0,5 %
Juoksevat kulut n. 1,00 % *
Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
3
Tyypillisesti suuremmat tuotot
4
5
6
7
*Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille sijoittajille. Ne
eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä rahaston maksamia kaupankäyntikuluja. Lisätietoja kuluista on esitetty rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on saatavissa osoitteesta:
www.sp-rahastoyhtio.fi
Säästöpankki Korko Plus
Yhdistelmärahasto, jonka varat sijoitetaan markkinatilanteen
mukaan pääosin suomalaisille ja eurooppalaisille korko- ja osakemarkkinoille. Perustilanteessa rahaston varoista sijoitetaan rahamarkkinoille 35 %, joukkolainamarkkinoille 50 %, suomalaisille
osakemarkkinoille 10 % ja eurooppalaisille osakemarkkinoille 5 %.
Enintään 25 % rahaston arvosta voidaan sijoittaa osakkeisiin ja
osakepohjaisiin arvopapereihin. Salkunhoitaja painottaa korko- ja
osakesijoituksia kulloisenkin markkinatilanteen mukaan.
Säästöpankki
Korko Plus
Rahasto sopii sijoittajalle, joka haluaa vakaampaa tuottoa, mutta
on valmis ottamaan lisäksi hiukan riskiä osakemarkkinoilta tuottomahdollisuuden lisäämiseksi. Suositeltava sijoitusaika vähintään
2 vuotta.
Rahastosäästäminen
13
Kulut
Merkintä- ja lunastuspalkkio 0,50 %
Juoksevat kulut 1,13 % *
*Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät
rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille
sijoittajille. Ne eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä
rahaston maksamia kaupankäyntikuluja. Lisätietoja kuluista on
esitetty rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on
saatavissa osoitteesta: www.sp-rahastoyhtio.fi
Pienempi riski Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
3
Tyypillisesti suuremmat tuotot
4
5
6
7
Säästöpankki
Pääomaturva
Säästöpankki Pääomaturva
-erikoissijoitusrahasto
Rahastojen rahasto, jonka tavoitteena on turvata sijoittajan
pääomaa ja osa sille mahdollisesti kertyneestä tuotosta sekä
samalla saada rahastoon sijoitetuille varoille kaikissa markkinatilanteissa hyvä ja vakaa tuotto sijoittamalla varat pääomaturvattuihin sijoitusrahastoihin tai yhteissijoitusyrityksiin.
Rahasto on sijoitusrahastolaissa tarkoitettu erikoissijoitusrahasto, koska se voi sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitetuista
sijoitusrahastoista poiketen sijoittaa kaikki varansa ainoastaan
yhden sijoitusrahaston tai yhteissijoitusyrityksen osuuksiin.
Säästöpankki Pääomaturva sijoittaa varat käteisvaroja lukuun
ottamatta SEB Guarantee Fund 80 -sijoitusrahastoon.
Rahasto sopii sijoittajille, jotka tavoittelevat varoilleen korkomarkkinoita korkeampaa tuottoa pääomaturvatusti. Suositeltava sijoitusaika vähintään 2 vuotta.
Kulut
Merkintä- ja lunastuspalkkio 1 %
Juoksevat kulut 2,01 % *
Pienempi riski Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
3
Tyypillisesti suuremmat tuotot
4
5
6
7
*Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät
rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille
sijoittajille. Ne eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä
rahaston maksamia kaupankäyntikuluja. Lisätietoja kuluista on
esitetty rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on
saatavissa osoitteesta: www.sp-rahastoyhtio.fi
Säästöpankki Maailma
Rahastojen rahasto, joka sijoittaa varansa osake- ja korkorahastoihin kansainvälisesti. Sijoittaja saa käyttöönsä sekä yksittäisten
sijoitusrahastojen salkunhoitajien ammattitaidon että ammattilaisen tekemän valinnan eri sijoitusrahastojen ja markkinoiden välillä. Sijoittaja pääsee hyödyntämään myös instituutioille suunnattuja rahastoja.
Säästöpankki
Maailma
Rahasto sopii sijoittajalle, jolla on kohtalainen riskinottokyky ja
halua olla mukana kansainvälisillä osake- ja korkomarkkinoilla.
Suositeltava sijoitusaika vähintään 5 vuotta.
14
Rahastosäästäminen
Päivitetty 22.3.2013
Kulut
Merkintä- ja lunastuspalkkio 1 %
Juoksevat kulut 2,37 %*
*Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät
rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille
sijoittajille. Ne eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä
rahaston maksamia kaupankäyntikuluja. Lisätietoja kuluista on
esitetty rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on
saatavissa osoitteesta: www.sp-rahastoyhtio.fi
Pienempi riski Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
3
Tyypillisesti suuremmat tuotot
4
5
6
7
Säästöpankki
Osake
Maailma
Säästöpankki Osake Maailma
Kansainvälinen osakerahasto, joka sijoittaa varansa osakemarkkinoille maailmanlaajuisesti. Rahaston sijoitukset toteutetaan
pääasiassa suorien osakesijoitusten ja osakesidonnaisten arvopapereiden avulla. Rahaston toiminnassa pyritään rahastoosuuden arvonnousuun, joka ylittää pitkällä aikavälillä vertailuindeksin arvonnousun. Salkunhoitaja huolehtii varallisuuden
kohdentamisesta eri markkinoiden ja toimialojen kesken.
Rahasto sopii sijoittajalle, joka haluaa vähentää riippuvuutta
yksittäisten osakemarkkinoiden heilahteluista ja hakee sijoitukselleen tuottopotentiaalia kansainvälisiltä markkinoilta. Suositeltava sijoitusaika vähintään 7 vuotta.
Kulut
Merkintä- ja lunastuspalkkio 1 %
Juoksevat kulut 1,99 %*
* Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät
rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille
sijoittajille. Ne eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä
rahaston maksamia kaupankäyntikuluja.
Lisätietoja kuluista on esitetty rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on saatavissa osoitteesta: www.sp-rahastoyhtio.fi
Säästöpankki Trendi -erikoissijoitusrahasto
Rahastojen rahasto, joka sijoittaa varansa kassaa lukuun ottamatta Estlander & Partnersin Freedom -erikoissijoitusrahastoon. Estlander &Partners Freedom on absoluuttisen tuoton rahasto, jonka tavoitteena on pitkällä aikavälillä saavuttaa korkea
riski-korjattu tuotto riippumatta osake- tai korkomarkkinoiden
yleisestä suunnasta. Rahastolla ei ole vertailuindeksiä.
Pienempi riski Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
3
Tyypillisesti suuremmat tuotot
4
5
6
7
Säästöpankki
Trendi
Kohderahasto on trendien seuraaja, joka kahden kaupankäyntimallien avulla pyrkii hyödyntämään ajanjaksoja, jolloin sijoituskohteena olevien instrumenttien hinnoilla on selkeä suunta; hinnat nousevat tai laskevat. Rahaston kannalta on ongelmallista,
jos markkinoilla ei ole trendejä tai jos trendien suunta vaihtuu
jatkuvasti ja arvaamattomasti.
Freedom on mukana kansainvälisesti 125 osake-, korko- ja hyödykemarkkinalla. Varainhoidossa käytetään pörssinoteerattuja,
likvideitä futuureja. Rahastolla on päivittäinen likviditeetti ja varojen uudelleen allokointi ja strategian muutokset tehdään aina
Rahastosäästäminen
15
tarvittaessa markkinatilanteen mukaan.
Säästöpankki Trendi sopii erityisen hyvin ammattimaisille sijoittajille tuomaan kokonaissalkkuun laajaa riskinhajautusta ja
parempaa tuottoa myös heikentyvissä suhdanteissa. Trendi
sopii myös ei-ammattimaisille sijoittajille edellä mainituista syistä, mutta edellyttää sijoittajalta johdannaisten ymmärtämistä.
Sijoittajalla on oltava kokemusta sijoitusinstrumenteista, joiden
arvo voi vaihdella huomattavasti ja samalla sijoittajan on voitava hyväksyä suuretkin tappiot. Suositeltava sijoitusaika vähintään 5 vuotta.
Kulut
Merkintä- ja lunastuspalkkio 1 %
Juoksevat kulut 2,54 % *
Pienempi riski Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
Tyypillisesti suuremmat tuotot
3
4
6
5
7
*Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät
rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille
sijoittajille. Ne eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä
rahaston maksamia kaupankäyntikuluja. Lisätietoja kuluista on
esitetty rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on
saatavissa osoitteesta: www.sp-rahastoyhtio.fi
Säästöpankki
Eurooppa
Säästöpankki Eurooppa
Säästöpankki Eurooppa -sijoitusrahasto on osakerahasto, joka
sijoittaa varansa Euroopassa pörssinoteerattuihin edullisesti
hinnoiteltuihin laatuyhtiöihin. Laatuyhtiöllä on vahva markkinaasema, tase ja rahoitusasema sekä kokenut ja pätevä johto.
Laatuyhtiön sijoitetun pääoman tuotto on korkeampi ja vakaampi kuin keskivertoyhtiöllä mahdollistaen näin pitkän tähtäimen kasvun ja kasvavan osinkovirran. Tämän lisäksi painotamme sijoituspäätöksissä aina kohtuullista hinnoittelua.
Rahasto sopii sijoittajalle, joka haluaa olla mukana eurooppalaisten pääomamarkkinoiden kehityksessä. Suositeltava sijoitusaika vähintään 7 vuotta.
Kulut
Merkintä- ja lunastuspalkkio 1 %
Juoksevat kulut 1,85 % *
Pienempi riski Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
3
Tyypillisesti suuremmat tuotot
4
5
6
7
*Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät
rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille
sijoittajille. Ne eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä
rahaston maksamia kaupankäyntikuluja. Lisätietoja kuluista on
esitetty rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on
saatavissa osoitteesta: www.sp-rahastoyhtio.fi
Säästöpankki Amerikka
-erikoissijoitusrahasto
Rahastojen rahasto, jonka tavoitteena on pitkällä aikavälillä
kasvattaa rahasto-osuuden arvoa sijoittamalla varat pääosin
Pohjois-Amerikan osakemarkkinoille sijoittaviin sijoitusrahastoihin tai yhteissijoitusyrityksiin. Rahasto on euromääräinen, mutta
sillä on muissa valuutoissa olevia sijoituksia, joten valuuttakurssien muutokset vaikuttavat sijoituksen arvoon (valuuttakurssiriski).
16
Rahastosäästäminen
Säästöpankki
Amerikka
Päivitetty 22.3.2013
Säästöpankki Amerikka -erikoissijoitusrahasto sopii sijoittajalle,
joka on kiinnostunut Pohjois-Amerikan pääomamarkkinoista ja
on tietoinen niihin liittyvistä mahdollisuuksista ja riskeistä. Suositeltava sijoitusaika vähintään 7 vuotta.
Pienempi riski Kulut
Merkintä ja lunastuspalkkio 1 %
Juoksevat kulut 1,71 % *
Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
3
Tyypillisesti suuremmat tuotot
4
6
5
7
*Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen
perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille sijoittajille. Ne eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä rahaston
maksamia kaupankäyntikuluja. Lisätietoja kuluista on esitetty
rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on saatavissa
osoitteesta: www.sp-rahastoyhtio.fi
Säästöpankki
Itämeri
Säästöpankki Itämeri
Rahasto sijoittaa varansa ensisijaisesti Pohjoismaiden ja Baltian
osakemarkkinoille. Enintään neljännes rahaston arvosta voidaan
sijoittaa myös muille Euroopan talousalueen osakemarkkinoille ja
enintään viidennes rahaston arvosta Venäjän osakemarkkinoille.
Sijoitukset voidaan toteuttaa suorina osakesijoituksina tai
sijoitusrahastojen kautta. Suositeltava sijoitusaika vähintään
7 vuotta.
Kulut
Merkintä- ja lunastuspalkkio 1 %
Juoksevat kulut 1,84 % *
*Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen
perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille sijoittajille. Ne eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä rahaston
maksamia kaupankäyntikuluja. Lisätietoja kuluista on esitetty
rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on saatavissa
osoitteesta: www.sp-rahastoyhtio.fi
Säästöpankki Kotimaa
On osakerahasto, joka sijoittaa kotimaisiin arvo-osakkeisiin.
Arvo-osakkeet ovat osakkeita, joiden markkina-arvo on matala
suhteessa yritysten taseista laskettuun omaan pääomaan. Osakkeiden valinnassa kiinnitetään erityisesti huomiota muun muassa
yrityksen tuloksenteko- ja osingonmaksukykyyn.
Pienempi riski Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
3
Tyypillisesti suuremmat tuotot
4
5
6
7
Säästöpankki
Kotimaa
Rahasto sopii sijoittajalle, joka haluaa osallistua suomalaisten
pääomamarkkinoiden kehitykseen. Suositeltava sijoitusaika vähintään 7 vuotta.
Rahastosäästäminen
17
Kulut
Merkintä- ja lunastuspalkkio 1 %
Juoksevat kulut 1,83 % *
*Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät
rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille
sijoittajille. Ne eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä
rahaston maksamia kaupankäyntikuluja. Lisätietoja kuluista on
esitetty rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on
saatavissa osoitteesta: www.sp-rahastoyhtio.fi
Pienempi riski Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
3
Tyypillisesti suuremmat tuotot
4
5
6
7
Säästöpankki
Pienyhtiöt
Säästöpankki Pienyhtiöt
Osakerahasto, jonka tavoitteena on pitkällä aikavälillä kasvattaa
rahasto-osuuden arvoa sijoittamalla varat pääasiassa Suomen
osakemarkkinoille markkina-arvoltaan pienten ja keskisuurten
yhtiöiden osakkeisiin. Rahaston pääoman kasvaessa voidaan
enintään neljäkymmentäviisi (45) prosenttia rahaston arvosta
sijoittaa myös muille Euroopan osakemarkkinoille markkina-arvoltaan pienten ja keskisuurten yhtiöiden osakkeisiin.
Pienten ja keskisuurten yhtiöiden arvonvaihtelut voivat olla voimakkaampia kuin suurempien yhtiöiden arvonvaihtelut, joten
markkinoiden yleiset muutokset voivat näkyä voimakkaimmin
juuri näiden osakkeiden hinnoissa sekä rahaston arvossa.
Rahasto sopii sijoittajalle, joka haluaa hajauttaa osan pitkäaikai
sista sijoituksistaan korkean tuottopotentiaalin tarjoaviin pienten ja keskisuurten yhtiöiden osakkeisiin. Sijoittajalla on oltava
kokemusta sijoitusinstrumenteista, joiden arvo voi vaihdella
huomattavasti ja samalla sijoittajan on voitava hyväksyä tilapäinen epäsuotuisa kehitys. Suositeltava sijoitusaika vähintään 7
vuotta.
Kulut
Merkintä- ja lunastuspalkkio 1 %
Juoksevat kulut 1,93 % *
Pienempi riski Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
3
Tyypillisesti suuremmat tuotot
4
5
6
7
*Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät
rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille
sijoittajille. Ne eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä
rahaston maksamia kaupankäyntikuluja. Lisätietoja kuluista on
esitetty rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on
saatavissa osoitteesta: www.sp-rahastoyhtio.fi
Säästöpankki Kehittyvät markkinat
-erikoissijoitusrahasto
Rahastojen rahasto, jonka tavoitteena on pitkällä aikavälillä
kasvattaa rahasto-osuuden arvoa sijoittamalla varat pääosin
varhaisessa kehitysvaiheessa oleville osakemarkkinoille, esimerkiksi Latinalaiseen Amerikkaan, Kaukoitään, Itä-Eurooppaan ja
Afrikkaan sijoittaviin sijoitusrahastoihin tai yhteissijoitusyrityksiin.
18
Rahastosäästäminen
Säästöpankki
Kehittyvät
markkinat
Päivitetty 22.3.2013
Säästöpankki Kehittyvät Markkinat sopii sijoittajalle, joka haluaa
sijoittaa osan varallisuudestaan voimakkaasti kasvaville kehittyville osakemarkkinoille ja joka on tietoinen niihin liittyvistä
mahdollisuuksista ja riskeistä. Sijoittajalla on oltava kokemusta
sijoitusinstrumenteista, joiden arvo voi vaihdella huomattavasti
ja samalla sijoittajan on voitava hyväksyä tilapäisiä arvonlaskuja. Suositeltava sijoitusaika vähintään 7 vuotta.
Kulut
Merkintä ja lunastuspalkkio 1 %
Juoksevat kulut 1,91 % *
Pienempi riski Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
3
Tyypillisesti suuremmat tuotot
4
5
6
7
*Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät
rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille
sijoittajille. Ne eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä
rahaston maksamia kaupankäyntikuluja. Lisätietoja kuluista on
esitetty rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on
saatavissa osoitteesta: www.sp-rahastoyhtio.fi
Säästöpankki
Venäjä
Säästöpankki Venäjä -erikoissijoitusrahasto
Rahastojen rahasto, joka sijoittaa varansa pääosin Venäjän ja
sen lähialueiden osakemarkkinoille. Lähtötilanteessa rahasto
sijoittaa varansa SEB Russia Fund -rahastoon. Kohderahasto on
korkeariskinen osakerahasto, joka sijoittaa pääasiassa venäläisiin osakkeisiin, pieniin ja suuriin yhtiöihin. Rahasto voi myös
sijoittaa entisiin Neuvostoliiton maihin, esimerkiksi Ukrainaan ja
Kazakstaniin. Venäjä sijoitusalueena edustaa korkeampaa riskiä,
joten rahaston sijoitusten arvot voivat heilua voimakkaasti.
Rahasto sopii sijoittajalle, joka sietää korkeaa riskiä ja haluaa
hyötyä Venäjän osakemarkkinoiden tuottomahdollisuuksista.
Rahasto soveltuu osaksi hajautettua sijoitussalkkua. Suositeltava sijoitusaika vähintään 7 vuotta.
Kulut
Merkintä- ja lunastuspalkkio 1 %
Juoksevat kulut 2,51 % *
*Perustuvat vuonna 2012 perittyihin kuluihin. Ne sisältävät
rahaston hallinta- ja säilytyspalkkiot sekä mahdolliset alarahastojen perimät palkkiot. Juoksevat kulut ovat samat kaikille
sijoittajille. Ne eivät sisällä tuottosidonnaisia palkkioita eivätkä
rahaston maksamia kaupankäyntikuluja. Lisätietoja kuluista on
esitetty rahastoesitteessä kohdassa Palkkiot. Rahastoesite on
saatavissa osoitteesta: www.sp-rahastoyhtio.fi
Pienempi riski Suurempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
1
2
3
Tyypillisesti suuremmat tuotot
4
5
6
7
RAHASTO-
SÄÄSTÄMINEN
Sp-Rahastoyhtiö Oy – HTC Center Nina, Tammasaarenkatu 1 (4. Krs), 00180 Helsinki – p.010 436 6440 – www.sp-rahastoyhtio.fi