Asunto Oy Vantaan Kvartsi

OMISTUSASUNNOT
Asunto Oy Vantaan Kvartsi
Leineläntie 13
01360 VANTAA
Havainnekuva suunnitelmasta
Taiteilijan näkemys
ENNAKKOMARKKINOINNISSA
As. Oy Vantaan Kvartsi | 1
Asunto oy
Vantaan Kvartsi
Tervetuloa viihtymään Leinelään!
Leinelä on uudella tavalla suunniteltu,
omaleimainen asuinalue keskellä
Vantaata. Se on omassa rauhassaan
viihtyisässä, vehreässä miljöössään
hyvien palveluiden äärellä, mutta
kytkeytyy erinomaisten kulkuyhteyksiensä myötä joustavasti koko pääkaupunkiseutuun.
Vehreyttä ja taidetta arkeen
Uuden alueen suunnittelussa on
otettu alusta saakka ja joka tasolla
huomioon aito viihtyisyys. Vehreyttä
on pihoilla ja puistoissa sekä metsäviheralueilla.
Uudenlainen, inspiroiva tapa lisätä
viihtyvyyttä ja asuinympäristön kiinnostavuutta on taiteiden mukanaolo
asuinalueella. Ympäristötaide kuuluu
2 | As. Oy Vantaan Kvartsi
olennaisesti Leinelän yleisilmeeseen.
Alueen taideteokset muodostavat
kokonaisuuden, jonka teemana on
elämän kiertokulku. Teema näkyy
paitsi alueelle tulevissa tilataideteoksissa, myös rakennusten kaartelevassa muotokielessä ja alueen kaduissa.
polkeville ja käveleville. Leinelässä
otetaan huomioon kaikenikäisten
liikkumisviihtyvyys. Vaikka eletään
komeasti luonnonkallioiden lomassa,
on toki tärkeää päästä liikkumaan
niin lastenvaunujen kanssa, pyörätuolilla kuin jalan.
Sujuvasti pääkaupunkiseudulla
Leinelän keskeinen sijainti Vantaalla
takaa elämisen sujuvuuden myös
koko pääkaupunkiseudun mitassa.
Vuonna 2015 valmistuva Kehärata
yhdistää Leinelän sen oman viihtyisän
aseman kätevästi esimerkiksi lentoasemaan, Aviapoliksen työpaikkoihin
ja Helsingin keskustaan. Myös auto- ja
linja-autoyhteydet ovat erinomaiset
joka suuntaan. Kevyen liikenteen
väylät rakennetaan toimiviksi sekä
alueen sisällä että Leinelästä muualle
Leinelästä on sujuvat liikenneyhteydet
haluamaansa suuntaan, mutta mikä
tärkeintä, Leinelä on asuinalue, josta
ei tarvitse lähteä kauas. Asukkaiden
peruspalvelut ovat kävelymatkan
päässä. Alueella toimii jo päiväkoti ja
seuraava on suunnitteilla.
Leinelässä on tyyliä, energiaa ja asumisen iloa.
AS. OY VANTAAN KVARTSI
HUONEISTOLUETTELO
KERROSTALO
Tyyppi
Pinta-ala
m2
A1
2H + K
53,0
1. krs. lasitettu parveke
A2
2H + KT (työtila)
56,5
1. krs. lasitettu parveke
A3
3H + K
68,5
2.-3. krs. kattamaton kattoterassi
A4
3H + K
70,5
2.-3. krs. lasitettu parveke
A5
2H + KT (työtila)
56,5
2. krs. lasitettu parveke
A6
3H + KT
81,0
2.-3. krs. kattamaton kattoterassi
B7
3H + KT
79,5
2.-3. krs. kattamaton kattoterassi
B8
3H + KT
80,5
2.-3. krs. kattamaton kattoterassi
C9
2H + KT (työtila)
56,5
1. krs. lasitettu parveke
C10
2H + KT
53,0
1. krs. lasitettu parveke
C11
2H + KT
81,0
2.-3. krs. kattamaton kattoterassi
C12
2H + K
56,5
2. krs. lasitettu parveke
C13
3H + K
70,5
2.-3. krs. lasitettu parveke
C14
3H + K
68,5
2.-3. krs. kattamaton kattoterassi
Huoneisto
Kerros
PIENTALOT
Tyyppi
Pinta-ala
m2
D15
4H + K + S
102,0
D16
3H + K + S
87,0
E17
3H + K + S
87,0
E18
4H + K + S
102,0
F19
4H + K + S
102,0
F20
3H + K + S
87,0
G21
3H + K + S
87,0
G22
4H + K + S
102,0
Huoneisto
yht. 22 asuntoa
Rakennuttaa ja myy:
Asuntosäätiön Rakennuttaja Oy
Tuulikuja 2, 02100 ESPOO
Puh. 09-809 3210
Fax 09-8093 2189
e-mail: myynti@asuntosaatio.fi
www.asuntosaatio.fi
Sijainti:
Leineläntie 13
01360 VANTAA
Suunnittelu:
Arkkitehtitoimisto Tiuri & Lommi Oy
Kaavoitus:
Lisätietoja alueen kaavoituksesta
antaa Vantaan kaupunki. Lisäksi kaava
on nähtävissä Asuntosäätiössä.
Huom! Tässä esitteessä olevat tiedot
perustuvat 2/2014 suunnitteluvaiheeseen. Oikeudet esitteessä olevien
tietojen muuttamiseen pidätetään.
P
AS OY VANTAAN KVARTSI
Leineläntie 13
01360 Vantaa
ASEMAPIIRROS
8 ap
jäte
7 ap
KERROSTALO
1 ap
C
LEINE
LÄNTIE
E
1 ap
C
G
PIENTALO
KERROSTALO
PIENTALO
E
G
1 ap
B
1 ap
KERROSTALO
A
2 ap
1 ap
2 ap
D
1 ap
F
A
PIENTALO
PIENTALO
D
KERROSTALO
1 ap
F
2 ap
0
5
10
15
20
25
Arkkitehtitoimisto Tiuri & Lommi Oy
28.02.2014
1 ap
P
JPK
Ø
1500
MH
MU var.
A3
A4
IRT.VAR 3 KPL
12,5 m2
LVV
6,5 m2
ET
SK
A6
Ø
1300
postilaatikot
HISSIVARAUS
Ø
1300
A1
A5
C9
Ø
1300
APK
Kuiv. var.
PK var.
C10
B7
C11
Ø
1500
TYÖTILA
KPH
S1-luokan VSS/IRT.VAR 11 KPL
45,0 m2
B8
JPK MU var.
KT
A2
ET
SO-1
SK
OH
LASITETTU
PARVEKE
SP
C12
C13
C14
VH
MH
postilaatikot
HISSIVARAUS
LJH
6,5 m2
TALOVAR.
2,0 m2
VH
MH
LH
IV-kone
TYÖTILA
Ø
1500
ttia
sla
nu
SPK
en
As
8,5 m2
KPH
Kuiv. var.
PK var.
APK
Kuiv. var.
PK var.
KPH
IV-kone
K
OH
LASITETTU
PARVEKE
IV-kone
APK
PESUH.
Ø
1500
WC
Ø
1300
LEINE
LÄNTIE
SK
ET
SK
Ø
1300
PUKUH./
KERHOTILA
14,0 m2
PIHAN PUOLI
MU var.JPK
KT
OH
LASITETTU
PARVEKE
postilaatikot
HISSIVARAUS
SK
KUIVAUSH.
11,0 m2
LVV
8,0 m2
ET
OH
LASITETTU
PARVEKE
MH
P
Ø
1500
IV-kone
KPH
Kuiv. var.
PK var.
APK
MU var.
K
As. Oy Vantaan Kvartsi | 5
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
Pohjapiirros 1. kerros
IV-kone
JPK
6 | As. Oy Vantaan Kvartsi
Kerrostalo
LEINE
LÄNTIE
2H+K
53,0 m2
A1, 1. krs
P
MH
KUIVAUSH.
11,0 m2
LVV
8,0 m2
Ø
1500
KPH
ET
SK
postilaatikot
Kuiv. var.
PK var.
IV-kone
MU var.
APK
HISSIVARAUS
K
JPK
OH
LASITETTU
PARVEKE
K.osa/Kylä
Leinelä 70
Kortteli
Rakennustoimenpide
P
0
1
2
3
4
5
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
As. Oy Vantaan Kvartsi | 7
LEINE
LÄNTIE
2H+K
53,0 m2
C10, 1. krs
P
MH
A3
A4
IRT.VAR 3 KPL
12,5 m2
LVV
6,5 m2
Ø
1500
KPH
IV-kone
ET
SK
Kuiv. var.
PK var.
Ø
1300
postilaatikot
MU var.
APK
HISSIVARAUS
JPK
K
OH
LASITETTU
PARVEKE
P
0
1
2
8 | As. Oy Vantaan Kvartsi
3
4
5
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
LEINE
LÄNTIE
2 H + KT
56,5 m2
A2, 1. krs
A5, 2. krs
P
MU var.JPK
KPH
IV-kone
MH
Ø
1500
ET
Kuiv. var.
PK var.
VH
TYÖTILA
Ø
1300
KT
Ø
1300
SK
APK
OH
LASITETTU
PARVEKE
P
0
1
2
3
4
5
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
As. Oy Vantaan Kvartsi | 9
LEINE
LÄNTIE
2 H + KT
56,5 m2
C9, 1. krs
C12, 2. krs
P
JPK MU var.
ET
KT
SK
Kuiv. var.
PK var.
Ø
1300
APK
IV-kone
Ø
1300
Ø
1500
KPH
TYÖTILA
OH
VH
MH
LASITETTU
PARVEKE
P
0
1
2
10 | As. Oy Vantaan Kvartsi
3
4
5
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
LEINE
LÄNTIE
3H+K
68,5 m2
A3, 2.-3. krs
P
OH
K
APK
Ø
1300
SK
Kaide teräs/puu
Ø
1500
JPK
MU var.
WC
ET
SISÄÄNTULOTASO
2.krs
Kaide betoni/rappaus
MH
MH
KATTOTERASSI
(kattamaton)
IV-kone
AULA
Ø
1500
KPH
Kuiv. var.
PK var.
3.krs
P
0
1
2
3
4
5
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
As. Oy Vantaan Kvartsi | 11
LEINE
LÄNTIE
3H+K
68,5 m2
C14, 2.-3. krs
P
OH
K
APK
MU var.
JPK
Ø
1300
WC
SK
Kaide teräs/puu
Ø
1500
ET
SISÄÄNTULOTASO
2.krs
Kaide betoni/rappaus
MH
MH
KATTOTERASSI
(kattamaton)
IV-kone
AULA
KPH
Ø
1500
Kuiv. var.
PK var.
3.krs
P
0
1
2
12 | As. Oy Vantaan Kvartsi
3
4
5
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
LEINE
LÄNTIE
3H+K
70,5 m2
A4, 2.-3. krs
P
SISÄÄNTULOTASO
Ø
1500
WC
Kaide teräs/puu
SK
JPK
ET
Ø
1300
MU var.
HISSIVARAUS
K
APK
OH
LASITETTU
PARVEKE
K.osa/Kylä
Leinelä 70
Kortteli
Rakennustoimenpide
Uudisrakennus
2.krs
Kuiv. var.
PK var.
KPH
Ø
1500
AULA
IV-kone
TERASSI
MH
MH
parvekelasitus
varatie
3.krs
K.osa/Kylä
P
Leinelä 70
Kortteli
Rakennustoimenpide
Uudisrakennus
0
1
2
3
4
5
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
As. Oy Vantaan Kvartsi | 13
LEINE
LÄNTIE
3H+K
70,5 m2
C13, 2.-3. krs
P
Kuiv. var.
PK var.
WC
ET
APK
KPH
SK
JPK
Ø
1300
Ø
1500
Ø
1500
AULA
IV-kone
MU var.
K
OH
2.krs
LASITETTU
PARVEKE
MH
3.krs
MH
varatie
P
0
1
2
14 | As. Oy Vantaan Kvartsi
3
4
5
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
LEINE
LÄNTIE
3 H + KT
79,5 m2
B7, 2.-3. krs
P
Kaide betoni/rappaus
KPH
MH
KPH
MH
KATTOTERASSI
Ø
1500
Ø
1500
PK var.
IV-kone
Kuiv. var.
(kattamaton)
Ø
1300
AULA
ET
SK
MU var.
APK
2.krs
KT
seinäke
h=1200
JPK
Ø
1300
KATTOTERASSI
OH
parvekelasitus
Kaide betoni/rappaus
3.krs
P
0
1
2
3
4
5
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
As. Oy Vantaan Kvartsi | 15
LEINE
LÄNTIE
3 H + KT
80,5 m2
B8, 2.-3. krs
P
MH
MH
KPH
KPH
Ø
1500
IV-kone
Kuiv. var.
PK var.
Ø
1500
Kaide teräs/puu
ET
KATTOTERASSI
Ø
1300
AULA
SK
MU var.
SISÄÄNTULOTASO
APK
2.krs
KT
JPK
seinäke
h=1200
Ø
1300
KATTOTERASSI
(kattamaton)
OH
parvekelasitus
Kaide betoni/rappaus
3.krs
P
0
1
2
16 | As. Oy Vantaan Kvartsi
3
4
5
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
LEINE
LÄNTIE
3 H + KT
81,0 m2
A6, 2.-3. krs
P
MH
MH
KPH
KPH
Ø
1500
KATTOTERASSI
Ø
1500
IV-kone
PK var.
Kuiv. var.
ET
AULA
SK
SISÄÄNTULOTASO
2.krs
MU var.
APK
KT
JPK
seinäke
h=1200
Ø
1300
KATTOTERASSI
(kattamaton)
OH
parvekelasitus
Kaide betoni/rappaus
3.krs
P
0
1
2
3
4
5
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
As. Oy Vantaan Kvartsi | 17
LEINE
LÄNTIE
3 H + KT
81,0 m2
C11, 2.-3. krs
P
Kaide betoni/rappaus
MH
KPH
MH
KATTOTERASSI
KPH
Ø
1500
IV-kone
Kuiv. var.
PK var.
Ø
1500
ET
Ø
1300
AULA
SK
MU var.
ISÄÄNTULOTASO
APK
2.krs
KT
seinäke
h=1200
JPK
Ø
1300
KATTOTERASSI
(kattamaton)
OH
parvekelasitus
Kaide betoni/rappaus
3.krs
P
0
1
2
18 | As. Oy Vantaan Kvartsi
3
4
5
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
As. Oy Vantaan Kvartsi | 19
Pientalot
LEINE
LÄNTIE
3H+K+S
87,0 m2
■ D16
■ G21
1.-2. krs
P
LH
MH
OH
Kuiv. var.
PK var.
Aita
ET
SK
WC
Ø
IV-kone
KPH
Ø
1300
1300
Ø
1300
VH
APK var.
TK
K
AULA
MH
MU var.
JK
PK
1.krs
2.krs
0
1
2
20 | As. Oy Vantaan Kvartsi
3
4
5
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
LEINE
LÄNTIE
4H+K+S
102,0 m2
■ D15
■ G22
1.-2. krs
P
MH
OH
MH
LH
SK
VH
Ø
1300
ET
KPH
APK var.
WC
Ø
1300
TK
AULA
Ø
1300
K
Kuiv. var.
PK var.
IV-kone
MH
MU var.
JK
PK
1.krs
0
1
2
2.krs
3
4
5
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
As. Oy Vantaan Kvartsi | 21
LEINE
LÄNTIE
3H+K+S
87,0 m2
■ E17
■ F20
1.-2. krs
P
LH
Aita
IV-kone
OH
WC
Ø
1300
SK
Kuiv. var.
PK var.
ET
Ø
1300
KPH
Ø
1300
AULA
APK var.
TK
MH
VH
K
MH
MU var.
JK
PK
1.krs
0
1
2
22 | As. Oy Vantaan Kvartsi
3
4
5
2.krs
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
LEINE
LÄNTIE
4H+K+S
102,0 m2
■ E18
■ F19
1.-2. krs
P
liukuovi
TERASSI
LASIKUISTI
MH
OH
MH
LH
SK
ET
VH
Ø
1300
TK
KPH
Ø
1300
Ø WC
1300
APK var.
K
AULA
IV-kone
Kuiv. var.
PK var.
MH
MU var.
JK
PK
1.krs
2.krs
0
1
2
3
4
5
Asuntopohjakuvat eivät ole mittakaavassa.
As. Oy Vantaan Kvartsi | 23
24 | As. Oy Vantaan Kvartsi
Rakennustapaseloste
YLEISTÄ
As. Oy Vantaan Kvartsi muodostuu yhdestä kolmikerroksisesta kerrostalosta sekä neljästä kaksikerroksisesta
kytketystä paritalosta. Lisäksi tontilla on ulkorakennuksina
ulkoiluvälinevarasto sekä paritaloilla ulkovarastot.
Kerrostalo koostuu neljästä rakennusosasta, joita yhdistää
kolme kylmää porrasta sisäänkäyntitasoineen. Kerrostalon
asuntojen sisäänkäynnit ovat ensimmäisestä ja toisesta
kerroksesta. Toisessa ja kolmannessa kerroksessa on myös
kaksikerroksisia asuntoja. Ensimmäisen kerroksen asunnoilla
on lasitettu terassimainen parveke ja ylempien kerrosten
asunnoilla joko lasitettu parveke tai avoin kattoterassi.
Lisähintaisena vaihtoehtona voi osan kattoterassista
lasittaa arkkitehdin erillisen suunnitelman mukaisesti. Väestönsuoja, tekniset tilat, kerrostalon huoneistokohtaiset
irtaimistovarastot, lastenvaunuvarastot, kuivaushuone
sekä talosauna sijaitsevat kerrostalon ensimmäisessä
kerroksessa.
Paritalot sijaitsevat piharaitin molemmin puolin ja ne on
kytketty toisiinsa seinämällä autopaikkojen etureunassa.
Asunnot ovat kaksikerroksisia ja niissä on asuntokohtaiset
saunat. Asuntopihoilla on kattamaton terassi. Lisähintaisena vaihtoehtona osa terassia on myös mahdollista saada
lasitettuna ja katettuna arkkitehdin erillisen suunnitelman
mukaisesti.
RAKENTEET
Perustukset
Rakennukset perustetaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.
Alapohja
Alapohjat tehdään rakennesuunnitelmien mukaisesti pääosin ontelolaatalla ja tuuletetulla alustatilalla. Osa alapohjista tehdään maanvaraisella betonilaatalla. Kylmissä
ulkorakennuksissa on maanvarainen betonilaatta.
Ulkoseinät
Kerrostalo: Ulkoseinät ovat pääosin ulkopinnastaan lämpörapattuja betonielementtiseiniä. Kerrostalon sisäänkäyntitasojen puoleiset päädyt ovat ulkopinnastaan
maalattuja betonielementtejä. Kerrostalon rakennusten
väl illä rakennusosia yhdistävät kolmannessa kerroksessa
betoniset ”otsat” ja terassikaiteet, jotka rapataan kuten
ulkoseinät.
Paritalot: Paritalojen ulkoseinät ovat pääosin vaakalaudalla verhoiltuja. Rakennuksia yhdistävien autopaikat
ylittävien etuseinämien ja rakennusten sisäänkäyntisyvennysten seinät verhoillaan kuitusementtilevyllä. Kantavat
seinät ovat betonirakenteisia ja kevyet seinät puurankaisia.
Pihavajat ja ulkovälinevarasto ovat puurakenteisia.
Huoneistojen väliset seinät
Huoneistojen väliset seinät ovat 200 mm paksuisia betoniseiniä.
Kevyet väliseinät
Huoneistojen sisäiset kevyet väliseinät ovat metallirankarakenteisia kipsilevyseiniä. Märkätilojen seinissä käytetään
märkätiloihin tarkoitettuja levyjä.
Välipohjat
Välipohjat ovat ontelolaattarakenteisia rakennesuunnitelmien mukaan.
Yläpohjat
Kerrostalon yläpohjat tehdään ontelolaatoista. Paritalojen yläpohjat ovat puurakenteiset. Eristeenä käytetään
koneellisesti puhallettua mineraalivillaa.
Katto
Asuinrakennusten, pihavajojen ja autokatosten kattopinnoitteena on konesaumattu pelti.
Portaat
Asuntojen sisäiset portaat ovat betonielementtiportaita,
askelmat päällystetty neulahuopamatolla.
Kerrostalon ulkoportaat ovat betonielementtiportaita. Askelmat ovat pesubetonia. Portaiden seinät ovat teräsrakenteiset ja ne verhoillaan kuumasinkityllä ja pulverimaalatulla reikäpellillä.
Parvekkeet / terassit
Kerrostalo: Kerrostalon parvekkeiden, terassien ja sisäänkäyntitasojen lattiat ovat pesubetonipintaisia betonielementtejä. Pohjakerroksen sisäänkäyntitasot on päällystetty
betonilaatoin. Parvekkeiden kaiteena on metallirakenteinen lasikaide. Parvekkeet ovat lasitetut. Kolmannen
kerroksen terassien kaide on betonia ja ulkopinnaltaan
rapattu kuten julkisivu, kadun puolella aukossa on lasitus.
Sisäänkäyntitasoilla 1. ja 2. kerroksissa on puurimakaide.
Paritalot: Pientalojen piha-alueiden puiset terassitasot ja
kulkuväylät vajoille pihasuunnitelman mukaan.
ASUNTOJEN PINTARAKENTEET
Lattiapinnat
Parketti: Asuinhuoneet, keittiötilat, työtila, aula, eteinen,
vaatehuone.
Keraaminen laatta: Kylpyhuone, löylyhuone, wc, pientalojen tuulikaappi.
Seinäpinnat
Tasoitus ja maalaus: Asuinhuoneet, keittiötilat, työtila,
aula, eteinen, vaatehuone, tuulikaappi.
Keraaminen laatta: Kylpyhuoneet, wc, keittiössä kalusteiden välinen tila.
Puupaneeli: Löylyhuone.
As. Oy Vantaan Kvartsi | 25
Kattopinnat
Tasoitus ja maalaus/ruiskutasoitus: Asuinhuoneet ja avokeittiöt, työtila, aula, eteinen, vaatehuone, tuulikaappi
betonikatot ruiskutasoitettuja, paritalojen keittiöissä tasoitus ja maalaus. Laskettujen kattojen ja koteloiden osalla
sekä paritalojen 2. krs kipsilevy ja maalaus.
Puupaneeli: Kylpyhuoneet, wc, löylyhuone.
KALUSTEET, VARUSTEET, LAITTEET
Kalusteet ja komerot ovat tehdasvalmisteisia kiintokalusteita. Ovet maalattua mdf-levyä. Eteisessä ovelliset
kaapit.
Keittiön työtasot ovat taivereunalaminaattia. Pesuallas on
tasoon upotettu 1 ½ altainen rst-allas. Keittiöt varustetaan
uunillisella liedellä, jossa keraaminen keittotaso, sekä 600
mm astianpesukoneella. Pientaloissa on korkeat erilliset
jääkaappi ja pakastinkaappi, kerrostalossa yksi 600 mm
leveä jääkaappi/pakastinkaappi. Seinäkaapeissa on
varaus mikroaaltouunille.
Kylpyhuoneissa on pesuallas syvällä (600mm) allaskaapilla, peilikaappi valaisimella ja kaksoispistorasialla sekä
pyykkikaappi IV-koneen alapuolella. Suihkun yhteydessä
on suihkuseinäke. Kylpyhuoneissa on pyykinpesukoneliitäntä sekä tilavaraus päällekkäin oleville pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle. Erillis-wc:eissä peilikaappi valaisimella ja kaksoispistorasialla, pientalojen erillis-wc:eissä
myös allaskaappi kuten kylpyhuoneissa.
pihasuunnitelman mukaisesti.
Jätekeräysastioina käytetään maahan upotettuja syväkeräyssäiliöitä.
Autopaikoitus
Kerrostaloasunnoille on 13 lämmitystolpalla varustettua
autopaikkaa. Paritaloasunnoilla on jokaisella kaksi lämmitystolpalla tai pistorasialla varustettua autopaikkaa.
Yhteensä autopaikkoja on 29 kpl.
TEKNISET JÄRJESTELMÄT
Vesijohtokalusteet
Sekoittajat ovat yksiotesekoittajia, suihkuhanat termostaattihanoja. Asunnot varustetaan sekä kylmän että
lämpimän veden mittauksella.
Ilmanvaihtojärjestelmä
Asunnoissa on asuntokohtainen tulo-poistoilmanvaihtojärjestelmä lämmön talteenotolla. Asuntokohtainen IV-kone
sijaitsee kylpyhuoneessa.
Lämmitysjärjestelmä
Rakennukset liitetään kaukolämpöverkkoon ja varustetaan vesipatterijärjestelmällä.
Asuntojen pesutilat, WC:t, saunat ja paritalojen tuulikaapit
varustetaan sähköisillä lattialämmityksillä liitettynä kiinteistösähköön.
Sähkö ja telejärjestelmät
Kohde liitetään Welhon kaapeli-tv ja laajakaista verkkoon.
Asuinhuoneet varustetaan kaksiosaisilla verhokiskoilla.
Asunnoissa on verkkovirtaan kytketyt palovaroittimet.
OVET JA IKKUNAT
HUOMAUTUS
Huoneistojen ulko-ovet ovat maalattuja mdf-pintaisia lämmöneristettyjä ovia, U-arvo 1,0 W/m2K.
Asuinhuoneiden väliovet ovat huullettuja tehdasmaalattuja laakaovia. Löylyhuoneiden ovet ovat kokolasiovia.
Tämä rakennustapaselostus on ohjeellinen ja rakennuttajalla on oikeus tehdä siihen vähäisiä muutoksia. Kohteen
rakenteita ja materiaaleja voidaan vaihtaa toisiin samanarvoisiin. Yksityiskohdissa valmis toteutus voi poiketa
esitteen tiedoista.
Asuntojen ikkunat ovat vakiovalmisteisia kolminkertaisia
sisään aukeavia ikkunoita, U-arvo 1,0 W/m2K. Parvekkeiden ovet ovat sisään aukeavia yksilehtisiä parvekeovia
lasiaukolla. Ulkopuite ja karmin ulkopinta polttomaalattua
alumiinia.
Yhteistilat
Talosaunan löylyhuoneen ja pesuhuoneen lattiassa on
keraaminen laatoitus. Pukuhuoneessa ja WC:ssä sekä
kuivaushuoneessa Safequard muovimatto. Löylyhuoneen
ja pukuhuoneen seinät ovat paneloidut, pesuhuoneessa
keraaminen laatoitus. WC:ssä on pesualtaan yhteydessä
keraaminen laatoitus. Saunaosaston alakatot ovat paneloituja. Muilta osin yhteistiloissa on maalattu betonilattia,
paitsi sähköpääkeskuksessa, jossa on muovimatto.
Kerrostalossa on taloyhtiön yhteinen S1-luokan väestönsuoja, jossa sijaitsee osa kerrostaloasuntojen irtaimistovarastoista.
Irtaimistovarastoissa ovat kerrostalon asuntojen asuntokohtaiset varastokopit.
Ulkotilat
Tontin piha-alueet pintamateriaaleineen toteutetaan
26 | As. Oy Vantaan Kvartsi
As. Oy Vantaan Kvartsi | 27
03/2014
02100 Espoo
| Puh. (09) 809 3210 | Faksi (09) 8093 2189 | Sähköposti: myynti@asuntosaatio | www.asuntosaatio.fi
28Tuulikuja
| As. Oy2,Vantaan
Kvartsi
1 (4)
LIITE ENNAKKOMARKKINOINNIN
ESITTEESEEN JA ENNAKKOVARAUSSOPIMUKSEEN
26.2.2014
ASUNTO OY VANTAAN KVARTSI
Leineläntie 13, 01360 VANTAA
Yleistä
Asunto Oy Vantaan Kvartsi on vapaarahoitteinen omistusasuntokohde. Yhtiöön
rakennetaan yksi kolmikerroksinen kerrostalo ja neljä kaksikerroksista kytkettyä
paritaloa, yhteensä 22 asuntoa. Kerrostalo koostuu neljästä rakennusosasta, joita
yhdistää kolme kylmää porrasta sisäänkäyntitasoineen. Asuinhuoneistojen
yhteispinta-ala on 1.688,0 m². Kaikkiin asuntoihin kuuluu parveke tai terassi.
Yhtiön käytössä on yhteensä 29 autopaikkaa, joista 16 autopaikkaa on osoitettu
paritalohuoneistoille.
Yhtiön tontti
Yhtiö rakennetaan Vantaan kaupungin 70. kaupunginosan korttelin 70112 yhtiön
omistamalle tontille 3. Tontin 3 pinta-ala 4.549 m².
Asemakaava
Leinelä 1:n asemakaava (kaava-alueen numero 700400) on hyväksytty
14.4.2008 ja voimaantullut 4.6.2008. Lisätietoja kaavasta antaa Vantaan
kaupungin kaupunkisuunnittelun asiakaspalvelu p. (09) 8392 2050. Lisäksi kaava
on nähtävillä Asuntosäätiössä osoitteessa Tuulikuja 2, 02100 Espoo.
Urakoitsija
Kohteen urakoitsija valitaan myöhemmin. Osakkeenostajat ovat velvollisia
tutustumaan yhtiön ja urakoitsijan väliseen urakkasopimukseen kaupanteon
yhteydessä. Rakennusurakkaan sovelletaan rakennusurakan yleisiä
sopimusehtoja YSE 1998 urakkasopimuksessa mainituin poikkeuksin.
Rakentamisaika
Rakennustyöt aloitetaan arviolta kesällä 2014 ja asunnot valmistuvat arviolta
alkusyksystä 2015.
Arvioidut vastikkeet ja muut maksut ensimmäisenä asumisvuotena
Hoitovastike
n. 3,80 €/asm²/kk
Pääomavastike
n. 3,33 €/osake/kk
- sisältää vain korko-osuuden
- korkoarvio n. 2,5 % / 6 kk:n euribor + marginaali
Lyhennysvastike
n. 5,33 €/osake/kk
- lyhennykset alkavat arviolta kesällä 2019
Asuntosäätiön Rakennuttaja Oy
Tuulikuja 2
02100 ESPOO
Puhelin
Fax
(09) 809 3210(09) 8093 2189
www.asuntosaatio.fi
Y-tunnus 1799608-6
Kotipaikka Espoo
Muut maksut:
Vesimaksu
18,00 €/hlö/kk
Autopaikkamaksut
- kaikki autopaikat on varustettu lämpöpistokkeella
Kerrostalohuoneistot:
- kattamaton autopaikka (13 kpl)
15,00 €/ap/kk
Paritalohuoneistot:
- kattamaton autopaikka
(16 kpl)
- sähkönkulutus huoneiston mittarista
Vastikkeet ja maksut ovat arvioita ja nämä tarkistetaan ennen kaupantekoa
ja muuttoa. Ostaja vastaa yhtiövastikkeista ja muista asunnosta aiheutuvista
kustannuksista asunnon hallinnan luovutuksesta alkaen.
Pääomavastikearvio on laskettu seuraavan arvion mukaan:
Taloyhtiölainan määrä 4.000.000 euroa (1.600 euroa/osake). Taloyhtiön lainaaika on 30 vuotta, josta viisi ensimmäistä vuotta lyhennysvapaita, jolloin pääomavastikkeena perittään aluksi vain lainan korot. Lainan koroksi on arvioitu 2,5 % (6
kk:n euribor+marginaali). Taloyhtiölainan laina-aika tarkentuu sen jälkeen kun
kohteen rs-pankki on valittu. Yhtiölainan ensimmäinen erä nostetaan rakentamisen
alkaessa, jolloin pankki perii yhtiölainan ensimmäisen lyhennyksen asuntoosakeyhtiöltä vuonna 2019.Lainan lyhennykset on laskettu tapahtuviksi
tasalyhennyksinä. Huom! korkotason muuttuessa myös pääomavastike muuttuu.
Asunto-osakeyhtiön yhtiökokous päättää tarkemman ajankohdan, milloin
yhtiö alkaa periä lyhennystä taloyhtiön lainasta osakkeenomistajiltaan.
Pääomavastike on laskettu siten, että asuntojen valmistumispäivästä peritään
vain lainan korko-osuus.
Hoitovastikearvio on laskettu tämän hetkisen kuluarvion mukaan.
Yhtiölainan maksaminen
Yhtiölainaosuuksia voi ennen asuntojen valmistumista noin viikkoa ennen
muuttopäivää lyhentää joko 100%, 50% tai 30% myyjän ilmoittamana
ajankohtana.
Hallinnonluovutuksen jälkeen ostajalla on oikeus maksaa pois osuutensa
taloyhtiön yhtiölainasta yhtiön hallituksen määrääminä ajankohtina
yhtiöjärjestyksen mukaisesti. Hallitus määrittelee lainaosuuden suorituserien
suuruudet.
Pääomavastikkeen ennakkomaksu
Niin kauan, kun huoneistoa rasittavan rakennusaikaisen yhtiölainaosuuden
suuruus on enemmän kuin 50 % ko. huoneiston hallintaan oikeuttavien
osakkeiden ensimmäisestä velattomasta luovutushinnasta, on huoneiston
omistajan annettava yhtiölle vakuudeksi pääomavastikkeen suorittamisesta
neljän (4) kuukauden pääomavastiketta vastaava pankkitalletus tai -takaus tai
muu hyväksyttävä vakuus.
Pääomavastikkeen ennakkomaksun tulee olla suuruudeltaan sellainen, että sillä
voidaan kattaa huoneiston lainaosuuden korko- ja lyhennysosuus. Tämä pykälä
on merkittävä osakekirjoihin.
Rakennuttajatehtävät
Yhtiö rakennuttajatehtävät hoitaa Asuntosäätiön Rakennuttaja Oy.
Rakennusaikainen hallinto
Asuntosäätiön Rakennuttaja Oy
Tuulikuja 2
02100 ESPOO
p. (09) 8093 210
Isännöinti
fax. (09) 8093 2189
Asumisaikainen isännöinti valitaan myöhemmin. Isännöitsijätoimistoksi tulee
mahdollisuuksien mukaan valita Auktorisointiyhdistys ISA ry:n auktorisoima
isännöitsijätoimisto.
Yhtiön hallinnassa olevat tilat
Autopaikat
väestönsuojatila, jossa sijaitsee normaaliaikana osa kerrostalo-huoneistojen
irtaimistovarastoista
saunaosasto
talovarasto
kerrostalohuoneistoille osoitettu lämmittämätön ulkoiluvälinevarasto yhtiön
piha-alueella
kuivaushuone
tekniset tilat
jätekeräysastiat, joina käytetään maahan upotettuja syväkeräyssäiliöitä
kerrostalohuoneistojen käyttöön osoitetut 13 kattamatonta autopaikkaa
Kerrostalohuoneistoille on osoitettu 13 kattamatonta maantasoautopaikkaa.
Jokaisella paritalohuoneistoilla on kaksi (2) nimettyä kattamatonta
maantasoautopaikkaa, joiden sähkönkulutus huoneiston mittarista.
Kaikki autopaikat on varustettu lämpöpistokkeella.
Varastot
Kerrostalohuoneistojen lämpimät irtaimistovarastot sijaitsevat väestösuojatilassa
(11 kpl) ja erillisessä omassa varastotilassa (3 kpl). Lisäksi yhtiön piha-alueella
sijaitsee kerrostalohuoneistojen käyttöön tarkoitettu kylmä ulkoiluvälinevarasto.
Paritalohuoneistojen kylmät varastot sijaitsevat huoneistojen asuntopihan
yhteydessä.
Lämmitys
Yhtiö liitetään kaukolämpöverkkoon.
Asuntojen pesutiloissa, wc:ssä ja saunoissa sekä paritaloasuntojen
tuulikaapeissa on sähköinen lattialämmitys liitettynä kiinteistön sähköön.
Tietoliikennejärjestelmät
Kiinteistö liitetään kaapeli-tv- ja laajakaistajärjestelmään.
Lisä- ja muutostyöt
Ostajalla on mahdollisuus teettää ostamaansa asuntoon lisä- ja muutostöitä
omalla kustannuksellaan rakennustyön alkuvaiheessa annettavan aikataulun ja
ohjeiden mukaisesti. Yhtiöjärjestykseen vaikuttavat ja muut suostumusta vaativat
muutostyöt käsitellään tapauskohtaisesti.
Ostajalla ei ole oikeutta tehdä omia asennuksia tms. töitä asunnossaan
rakentamisen aikana.
Mahdolliset lisäkustannukset
1
Kauppakirjan 11. kohdan mukaiset mahdolliset lisäkustannukset (esim.
lakkokustannukset, arvonlisäveron muutokset, valtiovallan päätökset).
Mahdolliset lisäkustannukset katetaan yhtiölle otettavalla lisälainalla, jolloin
huoneistokohtainen lainaosuus nousee vastaavasti.
2
Kiinteistövero
Yhtiön hankinta-arvoon sisältyy kiinteistövero siltä osin kuin se kohdistuu
rakennusaikaan. Yhtiön valmistumisen jälkeiseen aikaan kohdistuvasta
kiinteistöverosta vastaa yhtiö.
Muut tiedot
1
Rakennuslupa ja rakennusluvan muutoslupa
Kohteen varsinainen rakennuslupahakemus on jätetty sisään 30.11.2010 ja
rakennuslupa on myönnetty 15.2.2011. Kohteen rakennusluvan muutoshakemus
jätetään sisään maaliskuussa 2014. Kohde rakennetaan em. lupia haettaessa
voimassa olevien rakentamismääräysten mukaisesti.
Tietoa rakentamismääräyksistä ja niiden muuttumisesta saa mm.
Ympäristöministeriöstä (www.ymparisto.fi) tai paikallisesta rakennusvalvonnasta.
2
Sopimukset
Korttelin 70112 tontit 2 ja 3 ovat tehneet rasitesopimuksen koskien korttelin
70112 tonttien 2 ja 3 yhteistä ajotietä sopimuksessa tarkemmin määritellyin
ehdoin.
Tarvittaessa yhtiö tekee naapurikiinteistöjen kanssa asemakaavan ja
rakennuslupaviranomaisten edellyttämät rasitesopimukset.
3
Leinelän taide
Leineläntien varressa olevaan tukimuuriin sijoitetaan kaksi pientä pronssiveistosta, joiden huolto- ja kunnossapito kuuluvat yhtiölle.
Ennakkomarkkinoinnin esitteen tiedot
Esitteessä olevat tiedot perustuvat alustaviin ennakkomarkkinoinnin
laatimisajankohdan 2/2014 suunnitelmiin.
ASUNTO OY VANTAAN KVARTSI
ENNAKKOMARKKINOINTIHINNASTO 4.3.2014
Leineläntie 13, 01360 Vantaa
Kerrostalo
Hsto
Krs
Tyyppi
A01
A02
A03
A04
A05
A06
B07
B08
C09
C10
C11
C12
C13
C14
1.
1.
2.-3.
2.-3.
2.
2.-3.
2.-3.
2.-3.
1.
1.
2.-3.
2.
2.-3.
2.-3.
2H+K
2H+KT+TT
3H+K
3H+K
2H+KT+TT
3H+KT
3H+KT
3H+KT
2H+KT+TT
2H+KT
3H+KT
2H+K
3H+K
3H+K
PintaOsake
Osakenumerot
ala m²
lkm
53,0
56,5
68,5
70,5
56,5
81,0
79,5
80,5
56,5
53,0
81,0
56,5
70,5
68,5
1
79
163
264
368
452
572
690
810
894
972
1092
1176
1280
-
78
162
263
367
451
571
689
809
893
971
1091
1175
1279
1380
78
84
101
104
84
120
118
120
84
78
120
84
104
101
Velaton
myyntihinta
Velaton
hinta /
m2
Arvioitu
hoitovastike
124 800
134 400
161 600
166 400
134 400
192 000
188 800
192 000
134 400
124 800
192 000
134 400
166 400
161 600
214 710
234 047
275 388
283 390
236 047
318 730
312 729
318 067
234 047
212 709
318 730
234 047
283 390
275 388
4 051
4 142
4 020
4 020
4 178
3 935
3 934
3 951
4 142
4 013
3 935
4 142
4 020
4 020
201,40
214,70
260,30
267,90
214,70
307,80
302,10
305,90
214,70
201,40
307,80
214,70
267,90
260,30
Myyntihinta
Osuus
yhtiön
lainoista
Velaton
myyntihinta
Velaton
hinta /
m2
Arvioitu
hoitovastike
151 145
135 668
135 668
143 144
147 144
132 334
132 334
147 144
241 600
206 400
206 400
241 600
241 600
206 400
206 400
241 600
392 745
342 068
342 068
384 744
388 744
338 734
338 734
388 744
3 850
3 932
3 932
3 772
3 811
3 893
3 893
3 811
387,60
330,60
330,60
387,60
387,60
330,60
330,60
387,60
Myyntihinta
Osuus
yhtiön
lainoista
89 910
99 647
113 788
116 990
101 647
126 730
123 929
126 067
99 647
87 909
126 730
99 647
116 990
113 788
Arvioitu
pääomavastike
(vain
korot)
259,74
279,72
336,33
346,32
279,72
399,60
392,94
399,60
279,72
259,74
399,60
279,72
346,32
336,33
Arvioitu
Arvioitu lyhennysvastike
vastike
yhteensä (alkaen
2019)
461,14
415,74
494,42
447,72
596,63
538,33
614,22
554,32
494,42
447,72
707,40
639,60
695,04
628,94
705,50
639,60
494,42
447,72
461,14
415,74
707,40
639,60
494,42
447,72
614,22
554,32
596,63
538,33
Arvioitu
pääomavastike
(vain
korot)
502,83
429,57
429,57
502,83
502,83
429,57
429,57
502,83
Arvioitu
Arvioitu lyhennysvastike
vastike
yhteensä (alkaen
2019)
890,43
804,83
760,17
687,57
760,17
687,57
890,43
804,83
890,43
804,83
760,17
687,57
760,17
687,57
890,43
804,83
Paritalot
Hsto
Krs
Tyyppi
PintaOsake
Osakenumerot
ala m²
lkm
D15
D16
E17
E18
F19
F20
G21
G22
1.-2.
1.-2.
1.-2.
1.-2.
1.-2.
1.-2.
1.-2.
1.-2.
4H+K+S
3H+K+S
3H+K+S
4H+K+S
4H+K+S
3H+K+S
3H+K+S
4H+K+S
102,0
87,0
87,0
102,0
102,0
87,0
87,0
102,0
1381
1532
1661
1790
1941
2092
2221
2350
-
1531
1660
1789
1940
2091
2220
2349
2500
151
129
129
151
151
129
129
151
Arvioitu valmistuminen alkusyksystä 2015
Arvioidut asumiskustannukset:
Vastikkeet
Hoitovastike
Pääomavastike (sis. vain korko-osuuden)
- korkoarvio 2,5% / 6 kk:n Euribor-korko + marginaali
Lyhennysvastike
Lyhennykset alkavat arviolta v. 2019
Vesimaksu
n. 3,80 €/asm2/kk
n. 3,33 €/osake/kk
n. 5,33 €/osake/kk
n. 18 €/hlö/kk
Autopaikkamaksut
Kerrostalohuoneistot 13 kpl
n. 15 €/ap/kk
Paritalohuoneistot 16 kpl
sähkönkulutus huoneiston mittarista
Kaikki autopaikat kattamattomia ja lämpöpistokkeella varustettuja
Arvioitu maksuerätaulukko:
Erä nro
1.
2.
3.
4.
5.
Osuus %
Maksuajankohta
26% myyntihinnasta
viikon kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta
26% myyntihinnasta
lokakuu 2014
n. 26% myyntihinnasta
maaliskuu 2015
(myyntihinta vähennettynä erillä 1, 2, 4 ja 5)
5,6% velattomasta hinnasta
sisäpuolisten töiden valmistuessa
1,4% velattomasta hinnasta
sisäpuolisten töiden valmistuessa
RAKENNUTTAA JA MYY:
Asuntosäätiön Rakennuttaja Oy
Tuulikuja 2, 02100 Espoo
puh. (09) 8093 210
[email protected]
www.asuntosaatio.fi