HURRIKAANIN SYNTY

HURRIKAANIN SYNTY
TAUSTA
Hurrikaani on trooppinen hirmumyrsky. Hirmumyrsky on yllätyksellinen, voimakas ja pelkoa herättävä. Edellä mainitut ominaisuudet ovat tärkeitä myös hyvälle lentopallojoukkueelle.
Loimijoen
Hurrikaani on saanut kunnian
esitellä toiminta-ajatustansa ja
ideologiaansa Jankon juhlajulkaisussa – Hurrikaani kiittää mahdollisuudesta ja onnittelee 60vuotiasta Jankkoa.
Loimijoen Hurrikaani on miesten huippulentopalloon tähtäävä
lentopallon erikoisseura. Tarkoituksena on antaa kotiseudun kasvateille mahdollisuus harjoitella ja
pelata tavoitteellisesti hyvässä valmennuksessa ja seurassa. Projek-
ti alkoi noin 7 vuotta sitten, jolloin
Loimaan Jankolla oli nuoria, nälkäisiä ja lahjakkaita pelaajia kakkossarjassa. Tuolloin kaksossarja
oli Suomen neljänneksi korkein
sarja. Joukkue nousi ykkössarjaan nopeasti. Tällöin alettiin pohtia tarkemmin tulevaisuutta ja
menestymisen mahdollisuuksia
jatkossa.
PROSESSI
90-luvun lopulla Loimaalta ei löytynyt jankon miesten taustalle tekijöitä, jotka olisivat markkinoineet joukkuetta yhteistyökumppaneille. Joukkueella ei ollut riittävää taustaryhmää. Tällöin syntyi
idea Loimaan ja Forssan lentopalloyhteistyöstä.
LOIMAAN JANKKO 60 V.
47
Forssassa Koijärven Kunnon
vanhimmat juniorit olivat tulleet
aikuisikään, joten yhteistyö osui
juuri oikeaan ajankohtaan. Liikkeelle lähdettiin farmiyhteistyöllä.
Jankko oli emoseura ja Koijärven
Kunto farmiseura. Näin pelaajat
saivat riittävästi peliaikaa, kun oli
mahdollisuus pelata kahdessa
seurassa.
Jankon ja Kunnon liitto jatkui
kaksi vuotta, jonka jälkeen ainoaksi vaihtoehdoksi nähtiin uuden
seuran perustaminen. Hurrikaanin perustamisen syyt olivat seuraavat:
1. Huipulle tähtäävän joukkueen
toiminta tarvitsee oman johtokunnan, jolla on mahdollisuus
nopeisiin päätöksiin. Farmiyh-
48
LOIMAAN JANKKO 60 V.
teistyössä päätöksentekoprosessi kulki kahden seuran
kautta. Lisäksi Loimaan Jankko on yleisseura, jolla useita jaostoja.
2. Uutta seuraa perustettaessa taloudellinen perusta oli epävarma. Mikäli joukkueen yhteistyökumppanien hankinta ei olisi onnistunut, niin perusseurat
Jankko ja Kunto eivät olisi olleet missään taloudellisessa
vastuussa. Haluttiin siis suojata perusseurojen toiminta.
3. Hurrikaania perustettaessa ajatuksena oli nimenomaan uudenlainen, rajat rikkova seura,
johon kaikki pelaajat voisivat
liittyä. Loimaalaisten olisi ollut
vaikea mieltää Kuntoa yhteiseksi joukkueeksi ja Forssalaisten vastaavasti Jankkoa.
Hurrikaanilla ei ollut historiaa
eikä siten perinteitä. Perinteet
syntyvät kuitenkin ajan ja toiminnan myötä. Millään seuralla ei ole
ollut perinteitä ennen perustamistaan.
TULOKSET
7 vuoden aikana joukkue on noussut neljänneksi korkeimmalta sarjatasolta toiseksi korkeimmalle.
Hurrikaanin on vakiinnuttanut tasonsa ykkössarjan kärkijoukkueena. Tällä hetkellä sijoitus Suomessa on 15-16. Joukkueen tavoitteena on nousu liigaan. Porras on
korkeampi kuin minkään muiden
sarjatasojen välillä. Kauden 20042005 play off –pelit kuitenkin vakuuttivat pelaajatkin omista mahdollisuuksistaan.
Hurrikaani toimi myös a-pojissa yhteistyötahona Loimaan ja
Forssan välillä. Kaudella 20032004 Loimijoen Hurrikaani voitti
A-poikien Suomen mestaruuden.
Saavutukseen ei ole aiemmin
kyetty.
KEHITYSAJATUKSET
Aktiivinen yhteistyö Loimaan ja
Forssan välillä päättyi kauden
2004-2005 jälkeen. Keväällä 2005
seuran tulevaisuus oli vaakalaudalla, mutta sitkeän työn tuloksena Hurrikaanille muodostui loimaalainen johtokunta. Forssalaisten poisjäämiseen ei liittynyt mitään dramatiikkaa, vaan kyseessä
oli normaali tilanteiden muuttuminen.
Uusi vaihe Hurrikaanissa on
siis alkanut. Kirjan mennessä painoon Hurrikaani johtaa sarjaa neljällä pisteellä ja Hurrikaani on
vaihtamassa kotipeliareenaansa
Hirvihovista lukion uuteen halliin.
Joukkueen usko menestymiseen
on kova.
Liigan tavoittelu ja pelaaminen
siellä on kovaa. Hurrikaani onnistuu, mikäli kaikki toiminnassa
mukana olevat ymmärtävät ns.
”pienten asioiden” tärkeyden. Jokainen osa-alue pitää tehdä hieman paremmin kuin muut.
Loimaan Jankon miesten lentopallo-edustusjoukkue ennen Hurrikaanin syntymää. Kuvassa ylhäällä oikealta:
Juha Vuolle, Mikko Vehviläinen, Ville Kankare, Jussi Uusitalo, Markus Värjönen, Jukka Koivula, Teijo
Heikkilä, Mika Pieniniemi, Hannu Uusitalo, Jaakko Haltia. Alhaalla vasemmalta: Mikko Taberman, Lauri
Rantanen, Taneli Nieminen, Jani Alhanen, Kalle Utula, Kasper Vuorinen. Kuvasta puuttuvat: Aapo
Rantanen, Joonas Hakala, Henri Koskelo, JP Mikkola, Mikko Lintula.
LOIMAAN JANKKO 60 V.
49