SUUNNISTUSKARTALLA LÄHIHISTORIAAN

SUUNNISTUSKARTALLA
LÄHIHISTORIAAN
alueen ensimmäisiä varsinaisia
suunnistuskarttoja. Alueella on
20 vuoden aikana kisailtu piirin
yökilpailuja, latusuunnistuksia,
koululaiskilpailuja, reserviläiskilpailuja, kuntosuunnistuksia…
Kartan ensimmäinen versio
vuodelta –84 ulottui vanhaltakirkolta Niinijoelle ja kattoi laajat
alueet myös etelä-pohjoissuun-
Kartta 84
Uusi suunnistuskartta antaa
maastosta ajantasaisen kuvan.
Mäet ja kivet säilyvät useimmiten
paikallaan, mutta muutoin karttakuva muuttuu jatkuvasti. Vanhoja karttoja tutkailemalla voi tarkentaa paikallishistorian muistikuviakin. Tarkempaan tutkimukseen kehystetään nyt Kertunmäki.
Kertunmäki oli aikanaan Loimaan
SUUNNISTUSJAOSTON KOKOONPANO 2005
Heimo Hongisto, puheenjohtaja
Unto Hongisto
Ahti Iso-Somppi
Risto Kaukasoina
Osmo Hongisto
Markku Korpela
Pentti Saario
Matti Ylitalo
LOIMAAN JANKKO 60 V.
55
Kartta 90
Kartta 97
nassa. Kertunmäen hiihtomaja oli
jo kartalla ja näyttäisi mäellä olevan kesäteatterin katsomoakin (?).
Hiihtoladuista ei näy vielä jälkeä-
56
LOIMAAN JANKKO 60 V.
kään. Heikinpirtin ampumaradan
kuvaus taisi ennakoida tulevaa.
Kartoitus uusittiin pienemmältä alueelta –90, jolloin hiihtoladut
Kartta 02
jo kiertelivät mäkeä, mutta ilman
selvää liitosta Heikinpirtille. Maasto on muutoin muuttunut vain vähän.
Kartta muutettiin 1:10000 mittakaavaan –97. Samalla aluetta
pienennettiin pohjoisosan laajojen
hakkuiden takia ja karttaan ilmestyi GSM torni ja kivilouhos.
Hiekkateiden välinen suo on ruopattu. Kertunmäen kallioiden ympärille on tullut keltaista hakkuu-
ta ja aiemmat harvennukset ovat
taas vihreätä tiheikköä…
Seuraava päivitys tehtiin 2002
lähinnä Jankon opetuskäyttöön ja
koululaisille. Metsää on taas hävinnyt melkoisesti, ja louhosmäki
rajattiin kartalta pois. Highlandaitaus juomalammikoineen näkyy
kartan vasemmassa kulmassa ja
mäelle ilmestyi muutama omakotitalokin. Ruopatun lammikon
rannalla komeilee retkikota.
LOIMAAN JANKKO 60 V.
57
Uusin versio Kertunmäeltä tehtiin keväällä 05. Taimikot kasvavat vauhdilla. Hakkuut, harvennukset ja tiheiköt vaihtavat kartalla taas väriään. Ampumaradan
reunavallin korotus on valmis.
Highland aitaus ulottuu jo Oripääntielle saakka. Hiihtomaja on
sentään tallella, ja teatterin katsomo.
Näin muuttuu maailma, mutta
näkeehän sen jo alkuperäisen
kartan pankkimainoksistakin…
Ajantasaisia suunnistuskarttoja ylläpidetään
Jankon suunnistajien talkootyöllä ja kunnan
tuella. Lisätietoja kartoista ja
suunnistusmahdollisuuksista
www.jankko.fi
Ja vielä retkeilijöille
ja
suunnistajille
muistutukseksi:
Metsässä ulkoilu, marjastus ja
sienestys
ovat
suomalaisia jokamiehenoikeuksia. Muistakaa
kuitenkin
ehdoton siisteys,
pihapiirien kunnioitus, tulenteko
vain maanomistajan luvalla. Pysäköikää autonne niin, ettei niistä ole haittaa.
Viljelysmailla ei
kuljeta.
Kartta 05
Matti Ylitalo
58
LOIMAAN JANKKO 60 V.
SUUNNISTUSTAPAHTUMIA KUVINA,
KATSO LISÄÄ:
HTTP://WWW.KAUKASOINA.NET/
Suunnistusopetusta 2004,
Mannisten kartalla. Reitti on
kierretty.
Kuva: Ahti Isosomppi.
Kuva Jämi-Jukolasta.
Kuva Rongan sekä Oripäänkankaan rasteilta 2004, kuva: Pentti Saario.
Kuva Nuori Suunta kilpailusta 2005, kuva:
Ahti Isosomppi.
LOIMAAN JANKKO 60 V.
59
SUUNNISTUSPAKINA
SÄMÄLDIN SÄHLY
SÄHLÄILEE JÄLLEEN
Kaikki alkoi vuosia sitten reserviläisurheiluliiton valtakunnallisella
jotoksella. Sämäldinin partion
suuntamies oli tehnyt millintarkkaa työtä. Vasta pikataipaleen
avautuessa tuli romahdus: joko
väsymyksen, huolimattomuuden
tai hermostuneisuuden myötä.
Alkurasti oli vajaan neljänsadan metrin päässä. Sählyn partio
haki sitä liki puolitoista tuntia.
Silloin Sämäldiniä harmitti, ettei tullut aikoinaan mentyä Juhani Jussi Salmenkylän oppiin. Kaverihan oli Torpan Poikien pitkäaikaisen paikalliskilpailijan, Panttereiden, takamies. Kohtalainen
pallomies, mutta aivan loistava
suunnistusvirtuoosi, suorastaan
ylivoimainen pihkaniska.
Oli ollut väärin sälyttää suuntavastuu vain yhden ainoan harteille. Oli siis tullut aika opetella
suunnistamaan.
*****
Sämäldinin ollessa vielä Loimaan järkiverstaan palkkalistoilla
Pentti Saario sai houkuteltua Sämäldinin
noviisisuunnistajaksi
suunnittelemalleen radalle, jossa
rastit olivat tiheässä kuin mätikalan munat.
- Jos selviät alle puolentoista
tunnin, niin onnittelen.
Hieman aprikoiden ja kihelmöivin tuntein Sämäldin ajoi toukokuisena lauantaina lähtökarsinaan. Edessä odotti Hirvikosken
hikirinki.
Alku menikin nikottelematta.
Sitten se tapahtui jossain kor60
LOIMAAN JANKKO 60 V.
keuskäyrien viivaviidakossa. Sämäldin, molempien vieraitten kielten vanhempi lehtori, toljotti katse
ymmyrkäisenä, munanvalkuaista
silmissään, karttaa – uskomatta
näkemäänsä. ”Piru vie, etten vain
kuljekin Anatolian ylätasangolla”,
Sämäldin sanoi itselleen.
Vaikka Sämäldin oli mielipuuhassaan, pieniä, kylmiä hermohelmiä ilmestyi selkärankaan.
Kaikki ei ollut nyt kohdallaan. Oliko kartta nurin päin vai ylösalai-
sin! Sämäldinin ajatuskuviot kulkivat pakilla. Silmien huurteinen
kalvo esti näkemästä selvästi. Hän
pyyhkäisi näköelimet kirkkaiksi ja
vilkaisi uudelleen karttaa ja sen
mittakaavaa. Sillä hetkellä olisi
paikalle tarvittu Sämäldinin rippiisä, Sämäldin sanoi tuhman sanan.
Mutta niinhän se yleensä on,
että jos ajatus kulkee dieselillä ja
jalat bensalla, aletaan olla vaikeuksissa rastipuzzlen kokoamisessa.
Niin kävi nytkin.
Kesti tovin ennenkuin Sämäldin
kykeni paikantamaan itsensä.
Loppurastit Sämäldin kahlasi ryömintävaihteella.
Jaa, että Sählyn aika.
Se oli hivenen yli kolme tuntia.
Ei siis tullut Sämäldinille onnitteluja. Tuli jotain muuta, paljon arvokkaampaa; tuli hyvä mieli!
Sämäldi oli tietämättään joutunut suunnistuksen imuun. Tästä
rastiseikkailusta alkoi Sämäldinin
tautikuvio. Sairaus on kuulemma
parantumaton ja elinikäinen, onneksi ei sentään hengenvaarallinen.
*****
Suunnistusuransa alkuaikoina
Sämäldin pääsi useasti naavalahje ”Veksa” Ruskeeniemen kyytiin.
Meno olikin aika haipakkaa. Rasteille tulo sujui aika sähäkästi ja
poistuminen leimauspaikalta vieläkin sähäkämmin. Sämäldinin
suunnistusystävä painotti ja tähdensi kerta toisensa jälkeen, että
koko ajan on tiedettävä oma olinpaikka.
Sattuipa sitten kerran, että Sämäldinin kengännauha aukeni.
Sidottuaan nauhan hän vilkaisi
ympärilleen ja hätkähti. Ympärillä
oli vain autiota, tyhjää, hiljaista
metsää. Suunnistusoppi-isästä ei
näkynyt edes varjon häivää. Sä-
mäldin pelästyi: ”Missä oikein
olen? Voihan...”
Onneksi ”Veksa” oli tehnyt kepposensa sähkölinjan jälkeen ja
sen verran lähellä maalia, että paikallistaminen onnistui. Vaan ihmeen kauan siihen aikaa haaskautui, enenkuin paikantamiskeskuksen päähermon tulehdus
meni ohi.
”Olipa hyvä opetus,” tuumaili
Sämäldin.
*****
Sittemmin Sämäldin on ravannut, juossut ja kävellä lönkytellyt
monia kuntorasteja. Usein Sämäldin on ollut tuloslistan ensimmäisenä – lopusta lukien. Siksi Sämäldin on monesti harkinnut jäämistä kotiin harjoittelemaan ristipisto-ompelua. Mutta ei ole vaan
onnistunut. Jokin vetää miestä
metsään.
Mikä se mahtaa olla?
Suunnistus on vietävän mukavaa puuhaa. Neulaspolku suorastaan houkuttelee. Pihkan aromi
antaa piristeen. Ei tarvita dopingia
eikä harmaata informaatiota. Vain
kartta, kompassi, avoin, vapaa
maasto ja suunnistuskattaus on
valmis. Eivätkä sääolosuhteet ole
mikään este; ne antavat vain lisämaustetta tapahtumalle.
”On se niin kumma juttu, että
omat sähellykset, möhläilyt, sekoilut ja pummit ovat jääneet paremmin muistiin kuin virheettömät
suoritukset. Ehkä osasyynä siihen
on suorituksen jälkeinen jälkipeli
itsensä kanssa. Se on parasta hoitoterapiaa uutta yritystä varten,”
tuumailee Sämäldin.
*****
Jokaisen pitäisi tulla kokemaan
päiväsuunnistuksen riemut ja yösuunnistuksen salat. Kaksikymmentä kolme syksyä ja yhtä monta talvea Sämäldin on saanut
nauttia yösuunnistuksen mystii-
LOIMAAN JANKKO 60 V.
61
kasta. Tuttukin maasto muuttuu
täydellisesti, jollain lailla uudeksi.
Valokiila puhkoo tihenevää pimeyttä, hiljaisuus vallitsee, synkkä
metsä seisoo vaitonaisena.
Yösuunnistus, se on – se on lähes täydellistä irtautumista arjen
askareista.
Tarkkana tulee kuitenkin olla,
ettei käy kuten Sämäldinille. Mannisten yömaastossa Sämäldin
haki jotain ihmeen piikkilankakasaa uupumukseen asti: kas, kompassi oli vahingossa jäänyt kotiin.
Tai käy kuten Kertunmäen pimeydessä. Rastit olivat jo plakkarissa,
mutta Sämäldinpä päättikin hakea paluuenergiaa jostain Oripään
lentokentän kerosiinivarastolta.
Oli siinä ja siinä, ettei Sämäldin
olisi päätynyt Suunnistus-lehden
”Näitä etsitään”-palstalle. Suoritus oli niin kubistinen, että Shakespeare olisi saanut kaikki tarveaineet lähes täydellistä katastrofia
käsittelevään draamaan.
Paikallisen lehden päätoimittaja lupasi julkaista Sämäldinin yöjutut, mutta luettuaan ne järkyttyi niin pahasti, että taitaa vieläkin olla hoitovapaalla. On kuulemma polttanut...
No, kaikelviisii!
*****
Onnenkantamoinen
potkaisi
Sämäldiniä: mies pääsi jälkikäteen nautiskelemaan Suuren Harhailijan juhlarasteille 2003. Sämäldin sai kunniatehtäväkseen
noutaa rastit. Tietosuojavaltuutetun Pentti Saarion laatima rata
tiesi kiharaisia kiemuroita. Alkutaival oli pelkkää nautiskelua,
mutta jo kolmosella sai notkauttaa selkäänsä: rasti oli piilossa
matalan ojarummun alla. Nelonen
oli tungettu ikikoivun repeytyneen
tuohikuoren alle. Sämäldin luuli-
62
LOIMAAN JANKKO 60 V.
kin aluksi, että siellä vilkkui käpäpytikan punainen alaperä.
Juomarastin jälkeen, mitähän
ihmelitkua siellä oli oikein nautittu, Sämäldin teki reittivalintavirheen: oikaisi pellon kautta. Kymmenen kilon multapaakut jaloissa
Sämäldin pääsi vihdoin ja viimein,
läkähtyneenä, metsän laitaan ja
aloitti vaivalloisen puhdistustyön.
Kolme seuraavaa rastia olivat
konttorityötä. Mutta rasti ennen
kääntörastia olikin visaisempi.
Ratamestari oli räjäyttänyt avokallion kahtia ja kätkenyt rastin syntyneeseen halkeamaan. Kaikenlaisia viheltäjiä sitä metsässä liikkuukin!
Seuraavat kolme olivat pelkkää
saapastelua. Ei hakuja. Ei vaikeuksia. Niihin Sämäldin törmäsi
hautausmaan takana sijainneella
rastilla. Oli osattava uida, jos mieli saada rasti saaliiksi. Se seistä
nökötti veden ympäröimällä mättäällä. Tässä oli myös viimeinen
juottopaikka, sillä jyrkännerasti
oli tosi kaukana kaatopaikan takaisessa metsässä lähellä voimalinjaa. Sitten rata teki kaarroksen
kohti Veteraanitupaa. Sämäldinillä oli neljät rastitarvikkeet mukanaan ja niin oli homma hoidettu.
Aikakin taisi olla aika mukava tällä 14 kilometrin taipaleella; tunti
ja rapiat päälle. Ettei vaan ollut
juhlarastien paras aika, mene ja
tiedä.
Hieno homma joka tapauksessa.
PS. Sämäldin ei tainnut kertoa lukijalle, että noutaessaan juhlarastit Sämäldin tuli ajelleeksi 35 km
autolla. Kaikkea sitä tuo Sämäldin
Sähly keksiikin, sähläillessään.
Täytyy oikein pyytää anteeksi miehen puolesta.
Suuri Harhailija