Setšuanin hyvä ihminen

Setšuanin hyvä ihminen
Bertolt Brecht kirjoitti näytelmänsä Setšuanin hyvästä
ihmisestä 75 vuotta sitten. Paljon on maailma ehtinyt
muuttua niistä ajoista, mutta allegorisen tarinan teemat
ovat säilyneet ajankohtaisina ja näytelmä tarjoaa
edelleen peiliä ihmisenä olemisen tutkimiselle. Brechtin
tekstin innoittamana ryhmämme pohti improvisoiden,
millaista on olla hyvä ihminen: Ovatko asiat kunnossa
silloin, kun se ulkopuolisesta siltä näyttää, vai silloin, kun
se itsestä siltä tuntuu?; Miten voi selviytyä vaatimusten
ristipaineessa?; Miten tässä maailmassa voi olla samaan
aikaan hyvä muille ja säilyä itse hengissä? Kuljimme
näytelmän harjoitusten aikana simultaanisesti Setšuanin
maailmassa ja 2000-luvun Suomessa.
Yksi näytelmä ei muuta koko maailmaa: kun katsojat
purkautuvat teatterista Pengerkadulle, kerjäläinen ojentaa
edelleen kätensä, humalainen hoippuu ajoradalle, lapsi
itkee lyöntejä ja vanhus odottaa unohdettuna
saapumatonta ystävää. Yksi näytelmä on kuitenkin niin
tekijöilleen kuin katsojilleenkin mahdollisuus kohti
muutosta, jossa ei pelkästään pudoteta kolikkoja anovalle
tai pelasteta auton edestä, vaan toimitaan pienin askelin
niin, ettei käsi löisi eikä yksinäinen unohtuisi.
"Te itse järjestäkää asiat,
niin että hyvä ihmisemme saa
luontonsa mukaan hyvää harjoittaa.
Siis: toimeen kaikki, kunnes löytyy
se onnellinen loppu! Löytyä sen täytyy. Täytyy!"
VÄLÄHDYKSET TÄSTÄ AJASTA:
”Hänen asiansa ovat nyt hyvin”
Heini, Kaarlo, Marja, Paula, Sini Å, Taru U
”Älkää vaatiko liian paljon”
Heli, Jannina, Maija
”Liian hyvä tähän maailmaan”
Emilia, Ida, Oona, Sini V, Taru P, Taru R
”Ihmiset ovat liian heikkoja”
Ensemble
Valot: Ellen Virman
Laulut: Maija Koivistoinen ja Katriina Sinisalo
Lavastus: Heli Hyttinen, Jannina Sihvonen, Sara
Juntunen
Puvustus: Sara Juntunen, Maija Koivistoinen, Taru
Rutanen
Maskeeraus: Sini Åström ja Taru Pietilä
Valokuvat: Priska Natri
Juliste: Priska Natri
Käsiohjelma: Paula Ristolainen
Ohjaus: Annemari Untamala
Kiitos: Kyyry, Riikka Herva, Vesa Pailakka, Aija Viita,
Matias Harju, Janne Tirkkonen, Helsingin Sanomat
HENKILÖT:
JUMALA Susanna Hällsten
JUMALA Sara Juntunen
JUMALA Priska Natri
SEN TE Katriina Sinisalo
SUI TA Eleonoora Martikainen
JANG SUN Kaarlo Kulmanen
ROUVA JANG Maija Koivistoinen
WANG Sini Åström
PARTURI SU FU Paula Ristolainen
TALONOMISTAJA MI TZY Heli Hyttinen
LESKIVAIMO SIN Heini Apajainen
MIES Taru Rutanen
VAIMO Sini Vuorikivi
VELJENTYTÄR Ida Takala
POIKA Priska Natri
KÄLY Oona Mäkelä
VAIMON VELI Maija Koivistoinen
VELJENPOIKA Sara Juntunen
ISOISÄ Susanna Hällsten
PUUSEPPÄ LIN TO Emilia Portin
TYÖTÖN Taru Utriainen
MATTOKAUPPIAS Marja Kuikka
MATTOKAUPPIAAN VAIMO Taru Pietilä
POLIISI Jannina Sihvonen
VANHA PORTTO Taru Utriainen
PAPPI Taru Pietilä
TARJOILIJOITA, HÄÄVIERAITA, ASUKKAITA,
VÄKEÄ KADULLA ja OIKEUSSALISSA