tästä - Tampereen Teatteri

Lehdistötiedote 30.1.2012
Vapaa julkaistavaksi
Jussi Selo ja Eila Roine hurmaavat
Tampereen Teatterin syksyssä
Tampereen Teatterissa nähdään syyskaudella 2012 viisi ensi-iltaa: Willy Russellin menestysmusikaali Veriveljet, Anna Krogeruksen Kuin ensimmäistä päivää, Anthony Minghellan Made in Bangkok,
Bengt Ahlforsin Tuhkaa ja teräviä sekä Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen. Näyttämölle
nousee niin teatteridebyyttinsä tekevä rockmuusikko Jussi Selo kuin teatterialan Grand old lady,
vasta 80-vuotispäiväänsä juhlinut teatterineuvos Eila Roine.
VERIVELJET
Uniklubi-yhtyeen laulaja Jussi Selon teatteridebyytti musikaalitähtenä
Päänäyttämön syyskauden avaa 5. syyskuuta Willy Russellin musikaali Veriveljet (Bloodbrothers). Sen
ohjaa teatterinjohtaja Reino Bragge. ”Veriveljet iskee suoraan sydämeen”, kuvaa Bragge musikaalin
tenhoa. ”Se on ehdoton oma suosikkimusikaalini. Vastustamattomasti se vetoaa niin tarinallaan kuin
musiikillaan.” Veriveljet on vaikuttava ja sydämeenkäyvä
kertomus veljeydestä ja ystävyydestä, kohtalon vääjäämättömyydestä ja tietenkin - rakkaudesta.
Teatteridebyyttinsä musikaalissa tekee Uniklubi-yhtyeen
laulajana ja Nelosen Kuorosodan (2011) voittajana tunnettu Jussi Selo. Tunteitaan uuden haasteen edessä Selo
kuvaa: ”Olen joskus ajatellut, että olisi nastaa päästä teatteriin ja olin tosi positiivisesti yllättynyt, kun sain soiton
teatterinjohtajalta. Pakko oli tarttua tilaisuuteen, ja jännityksellä lähden mukaan seikkailuun.” Selo nähdään kertojan roolissa, jossa hän vuorottelee Sami Hintsasen kanssa.
Toisistaan erotettuina kaksosveljinä nähdään kaksi Nätyn
näyttelijäopiskelijaa, Jussi-Pekka Parviainen ja Martti Manninen. Veljesten äidin roolissa nähdään teatterin oma vahva
ja vaikuttava musikaalitähti, Mari Posti. Muissa rooleissa
ovat Elina Rintala, Saara Lehtonen, Eeva Hakulinen, Ilpo Hakala, Matti Hakulinen, Risto Korhonen, Pete
Koskinen ja Juulianna Auvinen. Musikaalin suomennos on Braggen käsialaa, laulujen suomennoksesta
vastaa Jukka Virtanen. Kapellimestarina toimii Jyrki Niemi, lavastuksesta vastaa Mikko Saastamoinen ja
puvustuksesta Mari Pajula.
Veriveljet sai kantaesityksen vuonna 1983, ja se voitti Olivier-palkinnon parhaana uutena musikaalina.
Se on yksi pisimpään Lontoossa yhtämittaisesti esitetyistä musikaaleista.
KUIN ENSIMMÄISTÄ PÄIVÄÄ
80-vuotias teatterineuvos Eila Roine nousee jälleen näyttämölle
Syksyn ensimmäisenä ensi-iltana, 30. elokuuta Frenckell-näyttämöllä, nähdään Anna Krogeruksen palkittu näytelmä Kuin ensimmäistä päivää. Marika Vapaavuoren ohjauksessa näytelmä tuo teatterineuvos
Eila Roineen jälleen näyttämölle.
Koskettava ja hauska näytelmä kertoo Lepolan hoitokodin, nykyaikaisen
vanhustenhoitoyksikön, värikkäästä arjesta. Se on hulvattoman rempseä,
mutta syvästi inhimillinen kuvaus resurssipulasta, pätkätöistä, ennakkoluuloista ja tehokkuuspakosta. Musertavien vaatimustenkin keskellä hoitokodin asukkaiden ja hoitajien välillä elää vahvana ystävyys, kunnioitus,
kohtaaminen ja huolenpito.
Hoitohenkilökuntana, asukkaina, siviilipalvelusmiehinä, maahanmuuttajina ja
muissa lukuisissa rooleissa nähdään Marjut Sariola, Kirsimarja Järvinen, Elisa
Piispanen, Matti Leino, Esa Latva-Äijö, Ville Majamaa, Arttu Ratinen, Eila Roine,
Aliisa Pulkkinen, Inkeri Mertanen, Markku Thure, Kake Aunesneva, Mikko Hänninen ja Ahmed Issa. Näytelmän lavastaa Marjatta Kuivasto ja puvustaa Mari
Pajula.
TUHKAA JA TERÄVIÄ
Tuija Piepponen vierailee Bengt Ahlforsin komediassa
Lokakuun 3. päivä päänäyttämöllä saa ensi-illan Bengt Ahlforsin komedia
Tuhkaa ja teräviä (Aska och akvavit). Sen ohjaa Mikko Viherjuuri, Tampereen
Teatterin pääohjaaja. Tuhkaa ja teräviä on ihastuttavan hauska ja hienostunut kruununhakalaiskomedia, jota vauhdittavat hullunkuriset väärinkäsitykset ja täpärät tilanteet. Viihdyttävästi se kutoo tarinaan leskieverstinnan,
äidin asioihin puuttuvat aikuiset lapset, ahneen monieronneen ex-miniän,
visusti piiloteltuja salaisuuksia ja yllätysvieraat.
Everstinnan roolissa nähdään teatterin komedienne Marjut Sariola. Perheen
pitkäaikaisena siivoojana taituroi vieraileva tähti Tuija Piepponen. Muissa rooleissa näyttelevät Elina Rintala, Elisa Piispanen, Kake Aunesneva, Ville Majamaa ja Arttu Ratinen. Näytelmän lavastuksesta vastaa
Marjatta Kuivasto ja pukusuunnittelusta Maiju Veijalainen.
MADE IN BANGKOK
Oscar-palkitun kirjailijan näytelmä on tirkistys kaukomatkailuun
Suomen kantaesityksenä nähdään 4. lokakuuta Frenckell-näyttämöllä Anthony Minghellan mestarillisen viihdyttävä, ajankohtainen ja ajatuksia herättävä Made in
Bangkok. Tarinan keskiössä on ryhmä länsimaalaisia. Välilaskulla
Bangkokissa he kohtaavat paikallisen miehen sekä kaksi nuorta thaityttöä. Matkaajien odotukset ja toiveet seuraaville päiville saavat tarinan edetessä hurjia käänteitä. Ollaan idän ja lännen törmäyskurssilla,
mutta ennen kaikkea sisäisellä törmäyskurssilla.
Näytelmän ohjaa yksi tämän hetken kiinnostavimmista ohjaajanimistä, Johanna Freundlich. Visualisoinnista vastaa Kimmo Viskari. Rooleissa nähdään Lari Halme, Ilpo Hakala, Eeva Hakulinen, Mikko Kanninen,
Esa Latva-Äijö, Jerry Wahlforss, Ida Sofia Fleming ja Veera Tapanainen.
Anthony Minghella (1956–2008) on brittiläinen kirjailija ja ohjaaja, joka kulki vaikuttavan tien
teatterin ja elokuvien parissa. Hänen tunnetuin teoksensa on elokuva Englantilainen potilas,
joka toi hänelle Oscar-palkinnon parhaasta ohjauksesta. Made in Bangkok kantaesitettiin vuonna
1986, ja se voitti London Critics’ Circlen vuoden parhaan näytelmän palkinnon. Näytelmää suositellaan yli 15-vuotiaille.
VADELMAVENEPAKOLAINEN
Miika Nousiaisen komedia päänäyttämölle marraskuussa
Syksyn viimeinen päänäyttämön ensi-ilta on Miika Nousiaisen suomalaisuudesta ja ruotsalaisuudesta hauskuuden ammentava komedia Vadelmavenepakolainen. Sen ohjaa Pentti Kotkaniemi, joka myös sovittaa näytelmän. Komedian miehitys julkaistaan myöhemmin keväällä.
PÄÄLLYSTAKKI
Hittinäytelmä palaa ohjelmistoon maaliskuussa - nyt päänäyttämölle
Maaliskuussa 2012 päänäyttämön kevätohjelmistoon palaa viime
kauden hittinäytelmä Päällystakki – Komedia työelämän huononemisesta. Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän menestyskomedia
on ensimmäinen osa työelämän muutosta käsittelevää sarjaa.
Näytelmä seuraa Akaki Akakijevitšin (Tom Lindholm) seikkailuja pankkimaailmassa. Pikakelauksella, yli 50 hahmon ja virtuoosimaisen näyttelijäntyön voimin esitys halkoo
läpi Suomen historian 1950-luvulta aina tähän päivään.
GRACE JA GLORIE
Yleisön ja kriitikoiden rakastama näytelmä palaa ohjelmistoon syksyllä
Rakastettu näytelmä Grace ja Glorie palaa syksyllä ohjelmistoon. Kahden naisen näytelmä kertoo hellyttävästi yhdeksänkymppisestä maalaisrouvasta, joka odottaa kärkkäästi lähestyvää kuolemaansa. Vastoin
tahtoaan hän saa vieraakseen innokkaan vapaaehtoisen saattohoitajan. Lämpimällä huumorilla höystetty näytelmä sai ensi-illan keväällä
2009.
Tom Zieglerin näytelmä on Auvisen perheen yhteisteos, ja nähtävissä
on miniän ja anopin, Eila Roineen ja Teija Auvisen sykähdyttävää yhteispeliä. Näytelmähelmen on
ohjannut Tommi Auvinen, valo- ja äänisuunnittelusta vastaa veli Janne Auvinen.
Lisätietoja:
teatterinjohtaja Reino Bragge 040 552 7271, [email protected]
tiedottaja Sanna Huhtala 040 532 8838, [email protected]
Lehdistökuvat Tampereen Teatterin mediasivuilla: www.tampereenteatteri.fi