2 / 2013 - Panssariprikaati

2 / 2013
SENSORI
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen lehti ASIAKASNUMERO
2 / 2013
SENSORI
PÄÄKIRJOITUS
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen
lehti ASIAK ASNUMERO 2 /2013
Pääkirjoitus:
2
Sotavarustepäällikön tervehdys
3
Sota, tekniikka ja sotatekniikan
tutkimus. Sodat eivät maailmasta lopu
– on siis tutkittava!
4
Näkökulmia Puolustusvoimien teknilliseen tutkimuslaitokseen
6
”Alkuräjähdyksestä” Puolustusvoimien
teknilliseksi tutkimuslaitokseksi
8
Yleistajuisen esittämisen mahdollisuuksia
– kuka meitä nyt muka kuuntelisi?
12
Käytännön yleistajuistamista.
Radio-kemiaa Syyriasta
13
Sensori
14
Suojan osaamisverkoston pilotointi
16
Mitä Suojan teknologiaohjelmasta
jäi käteen?
17
Asevaikutuksen ja ballistisen suojan
tutkimus
20
Avoimen tilan mittarata
22
Akustiikan tutkimuksesta
23
Räjähdeteknologian elinjakso
25
Insensitive Munitions. Epäherkät
räjäh­teet ja räjähdeturvallisuus
26
Näkemyksiä epäsymmetriseen sodankäyntiin
27
Lakialan myytin murtajat
29
Suojelutekniikan kehitystyön tuloksia
30
Suojanaamarin M-95 kehittäminen
31
CSI – Crime Scene Investigation – ilman
rikosta. Epäpuhdas juttu
32
Asiantuntemusta moneen lähtöön
33
Ydinkoekielto-organisaation maailmanlaajuinen valvontaverkko
35
Paikan päällä tehtävät tarkastukset
36
Joukkotuotantoa tutkimuslaitoksesta
38
Mitattua tietoa asiakkaan tarpeisiin
39
Helikopterimiehistö arvostaa SETTIÄ
40
Ohjelmistoradio OHRA. Miten uutta
tekniikkaa luotiin
41
Mikroaaltoaseiden uhka
43
Tutustumismatka millimetriaaltoihin
44
Internet on vihamielinen avoin julkinen
tila. Käyttäydytään sen mukaisesti!
45
Julkaisija
Päätoimittaja
Toimittajat
Ulkoasu
Puolustusvoimien teknillinen tutkimuslaitos
Jyri Kosola
Elisa Pääkkönen
MJJMäkinen / Turku
Leijart Suunnittelutoimisto / Kisko
Juvenes Print Oy
Paino
ISSN 1458 - 5391
KANNEN KUVA: Mainostoimisto SST
2 SENSORI 2 / 2013
Kuva: ARI VIREKUNNAS
SISÄLLYS
Yhdessä olemme
enemmän!
P
uolustusvoimauudistus etenee suunnitelmien mukaan. Asiakkaidemme ja muiden
sidosryhmien kannalta sen odotetaan näkyvän entistäkin parempana palveluna. Palvelun paraneminen perustuu tutkimustoiminnan
kokonaisvaltaisuuteen, jonka mahdollistaa
nykyisen sirpaleisen tutkimuskentän yhdistäminen. Samassa laitoksessa työskentelevistä
luonnontieteiden, ihmistieteiden ja sotataidon
tutkijoista voidaan muodostaa tutkimustiimejä. Niissä kyetään tarkastelemaan kaikkia
sodankäynnin osa-alueita, sotavarustusta,
taistelijoita ja taistelutapaa. Tällainen poikkitieteellinen tarkastelu on välttämätöntä kustannustehokkaiden ratkaisuiden löytämiseksi.
Kun tutkitaan esimerkiksi maavoimien
uutta taistelutapaa tai ulkomailla suoritettavia kriisinhallintaoperaatioita, on vaikea edes
kuvitella, että samaan aikaan ei tarkasteltaisi
taktiikkaa ja taistelutekniikkaa sekä taistelijoihin kohdistuvia fyysisiä ja psyykkisiä rasituksia.
Lisäksi on tutkittava myös varusteita ja niiden
soveltuvuutta erilaisissa ympäristöissä.
Kun asiakkaat kokoavat tutkimustehtävät
nykyistä laajemmiksi kokonaisuuksiksi, he
kykenevät tehokkaimmin hyödyntämään
uutta mahdollisuutta tutkimuskysymysten
kokonaisvaltaiseen tarkasteluun. Tällöin
uusi tutkimuslaitos voi ideoida tutkimuksen
toteutuksen sekä hakea vastauksen laajasta
keinovalikoimastaan ja käytettävissä olevasta
verkostosta. Asia voi olla jo tutkittu jossakin
ja tieto saatavissa ilman tarvetta keksiä sitä
uudelleen. Jokin muu tutkimustaho voi myös
olla kiinnostunut samasta asiasta ja halukas
jakamaan töitä ja kustannuksia.
Uusi tutkimuslaitos perii nykyisten tutkimustoimijoiden asiantuntijaverkostot. Niistä
merkittävimmät ovat Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen verkostot Euroopan
puolustusvirastossa EDAssa, NATOn tiede- ja
teknologiapaneeleissa sekä yhteistyösuhteet
muiden Pohjoismaiden puolustustutkimuslaitosten kanssa.
Puolustusvoimauudistus antaa kotimaisille
puolustus- ja turvallisuusalan tutkimustahoille
ja teollisuudelle mahdollisuuksia kehittää
toimintaa ja suhdettaan puolustusvoimiin.
Puolustusvoimille kohdistetut säästövelvoitteet pienentävät toiminnan kokonaisvolyymiä,
mutta ne ohjaavat keskittymään entistäkin
tiukemmin ydintoimintoihin.
Kun Pääesikunta sai puolustusvoimien
teknologiastrategian valmiiksi, aloitti Puolustusvoimien teknillinen tutkimuslaitos
strategian jalkauttamisen. Se määritteli, mitä
tutkimusaloja supistetaan ja mitä kehitetään
osana puolustusvoimauudistusta. Strategian
jalkauttaminen jatkuu kotimaisten toimijoiden
kanssa kumppanuuden laajentamisella ja
syventämisellä. Tavoitteena on luoda tutkimustoimintaan strategisen kumppanuuden
malli, jossa kumppanilla on selkeä kriisiajan
tehtävä ja vakiintunut asema. Keskeisin,
vielä avoinna oleva kysymys on se, miten
kumppanit valitaan. Tässä voitaneen ottaa
oppia maavoimien materiaalin kunnossapidon
kumppanuushankkeesta. Tavoitteena on vastaavanlainen mekanismi, jossa puolustusvoimat voi kotiinkutsumenettelyllä tilata kumppanuussopimukseen sisältyviä palveluita. Näin
ei kuluteta aikaa ja rahaa tapauskohtaiseen
kilpailutukseen.
Puolustusvoimauudistuksessa yhdistetään
myös materiaali- ja logistiikka-alan toimijat
Puolustusvoimien Logistiikkalaitokseksi vuoden
2015 alusta alkaen. Yhteistoiminta Puolustusvoimien Tutkimuslaitoksen, Puolustusvoimien
Logistiikkalaitoksen sekä kotimaisten tiede- ja
teollisuustoimijoiden kanssa mahdollistaa
strategian mukaisten päätösten tekemisen
koko suorituskyvyn elinjakson ajan.
Kansallisten intressien varmistaminen tulee
huomioida jo määritettäessä tavoitetilaa strategisissa asiakirjoissa ja tehtäessä niiden mukaisia operatiivisia päätöksiä. Kokonaisvaltainen tarkastelu mahdollistuu, kun tutkimuksen
ja materiaalitoimintojen ohjaus, suunnittelu
ja toimeenpano yhdistetään Pääesikunnassa
sekä tutkimus- ja logistiikkalaitoksissa. Tällöin ajatuksen punainen lanka pysyy ehjänä
strategisesta suunnittelusta tutkimus- ja kehittämistoimintaan sekä hankkeiden ja hankintojen kautta materiaalin kunnossapidon
toteutukseen saakka.
Puolustusvoimauudistus sisältää siis paljon
mahdollisuuksia. Niiden toteutuminen vaatii
runsaasti työtä, innovatiivista asennetta ja
avointa mieltä. Uuden toimintamallin tekeminen yhdessä mahdollistaa yhteisen oivaltamisen ja luottamuksen rakentamisen osapuolten
välille. Yhdessä olemme enemmän.
Insinöörieversti Jyri Kosola on
Puolustusvoimien teknillisen
tutkimuslaitoksen johtaja.
Teksti: VELI PEKKA VALTONEN
Sotavarustepäällikön
tervehdys
O
tin sotavarustepäällikön tehtävät
vastaan 1. tammikuuta vuonna
2008 ja siinä yhteydessä myös
Puolustusvoimien teknillisen
tutkimuslaitoksen ohjausvastuun. Aloittaessani ei ollut nähtävissä, että tutkimuslaitos
tulee itsenäisenä organisaationa tiensä päähän
kuluvan vuoden lopussa. Puolustusvoimien
teknillisen tutkimuslaitoksen pitkä historia
ei kuitenkaan pääty, vaan työt jatkuvat osana
uutta entistä laajempaa kokoonpanoa. Laitoksen tehtävät, toimintatavat ja paikkakunnat ovat vaihdelleet ennenkin. Pääasia on,
että puolustusvoimien tarvitsemat tietotaito
ja osaaminen pysyvät ja paranevat.
Puolustusvoimauudistuksen myötä perustetaan entistä monialaisempi Puolustusvoimien Tutkimuslaitos, joka aloittaa toimintansa 1. tammikuuta 2014. Puolustusvoimien
teknillisen tutkimuslaitoksen ammattilaiset
pääsevät osana uutta organisaatiota vuoropuheluun uusien alojen, kuten käyttäytymistieteiden, konseptien kehittämisen ja meripuolustuksen kanssa.
Tiivis kytkeytyminen puolustusvoimien
suorituskykyjen kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja kehittämiseen on avainasia. Pääesikunnan suunnitteluosasto vastaa strategisesta
suunnittelusta, tavoitetilatyöstä ja puolustusvoimien kehittämisohjelmien suunnittelusta.
Tästä näkökulmasta ohjausvastuun siirtyminen suunnitteluosastolle on luonnollinen
asia. Toivon mukaan myös tutkimustoiminnan merkitys puolustusvoimien kokonaisuuden kannalta saa muutoksen kautta laajempaa
ymmärrystä.
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen perusleipää on tekninen ja luonnontieteellinen osaaminen. Jatkossakin puolustusvoimien kehittämisohjelmien ja materiaalihankkeiden toteuttamista tuetaan tällä työllä.
Osaamista tarvitaan teknologisten riskien ja
mahdollisuuksien tunnistamisessa. Riskit ja
mahdollisuudet pitää tunnistaa myös sodan
ajan yllättävissä tilanteissa. Teknologiaa pitää
Kuva: ARI VIREKUNNAS
hankkia kokonaistaloudellisesti ja riskit halliten. Muualta hankittua teknologiaa pitää kyetä integroimaan puolustusjärjestelmäämme ja
ylläpitämään kaikissa olosuhteissa.
Tiukkojen budjettien aikakaudella voidaan tutkimustoiminnalla saavuttaa merkittäviä säästöjä asejärjestelmien elinkaarikuluissa. Esimerkiksi Hornetien materiaalien
väsymiseen liittyvät mittaukset ja analyysit
ovat mahdollistaneet hävittäjien käyttötapojen optimoinnin.
Ohjelmistoradioteknologiaa on kehitetty pitkään Puolustusvoimien Teknillisessä
Tutkimuslaitoksessa ja yhteistyökumppaneiden kanssa sekä erityisesti kansainvälisenä
yhteistyönä. Tietotaidon ja kustannusten
jakaminen osallistujien kesken on ollut hyödyllistä. Ohjelmistoradioteknologia vaikuttaa tulevaisuudessa puolustusvoimien koko
viestijärjestelmään.
Tutkimustoimintaa voidaan hyödyntää
asejärjestelmien elinkaaren kaikissa vaiheissa. Suurin vaikutus saadaan alussa eli konseptointi- ja suunnitteluvaiheissa tehdyillä
oikeilla ratkaisuilla.
Edellä olevissa esimerkeissä on kumppaneilla tärkeä rooli. Puolustusvoimien teknillinen Tutkimuslaitos on aina ollut hyvä
verkostoitumaan tutkimusyhteisön ja teollisuuden kanssa sekä kotimaassa että ulkomailla. Kaikkea ei pyritäkään tekemään itse, vaan
hyödynnetään muiden asiantuntemusta aina
tilanteen salliessa. Kumppanit ovat erittäin
tärkeitä uudellekin laitokselle - painopisteet
ja yhteistyömuodot voivat toki vaihdella.
Lopuksi voisin todeta, että Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen kanssa on
ollut mukava tehdä työtä. Aina on ollut mielenkiintoista, toisinaan jopa hauskaa. Suuret
kiitokset laitoksen johdolle ja henkilökunnalle sekä hyville yhteistyökumppaneillemme
hyvästä yhteistyöstä.
Toivotan parhainta menestystä ensi
vuonna aloittavalle uudelle Puolustusvoimien Tutkimuslaitokselle. Erityisesti toivotan
jaksamista muutoksen toteuttajille ja kaikille
muutoksen kohteena oleville henkilöille.
Insinööriprikaatikenraali Veli Pekka Valtonen
on puolustusvoimien sotavarustepäällikkö.
SENSORI 2 / 2013 3
Teksti: JYRI KOSOLA
Sota, tekniikka ja sotatekniikan tutkimus
Sodat eivät
maailmasta lopu
– on siis tutkittava!
Puolustusvoimiemme
ensisijainen tehtävä on kotimaan
puolustaminen. Emme voi
kopioida suoraan maailman
malleja eivätkä ulkomaiden
sotavarusteet välttämättä sovi
tänne. Oma tutkimus ja
kehitystyö ovat välttämättömiä,
kun investoitavia varoja on
rajallinen määrä.
Piirros: STIG A. NYSTRÖM
4 SENSORI 2 / 2013
I
hmiskunta on koko olemassaolonsa ajan
käynyt sotia. Vanhin tunnettu todiste
tästä lienee Egyptin Gebel Sahabasta löytyneeltä 12 000–14 000 vuotta vanhalta
hautausmaalta. Sinne haudatuista ihmisistä
löydettiin suuresta osasta kivisiä nuolenkärkiä joko luurangon sisältä tai välittömästä
läheisyydestä. Tuolloin sotaa käytiin aluksi
kivikirvein ja nuijin, myöhemmin kivikärkisin keihäin ja nuolin. Teknologian kehitys
mahdollisti kivisen kärjen korvaamisen paremmin leikkaavalla ja kestävämmällä metallilla. Perusmekanismi pysyi kuitenkin samana
tuhansia vuosia. Ruhjova tai leikkaava esine
saatiin maaliinsa lihasvoimin lyömällä, pistämällä tai heittämällä. Heittokoneet, joihin
lihasvoimaa varastoitiin, tulivat mukaan pari
tuhatta vuotta sitten. Ruutiaseita on käytetty
noin 800–900 vuotta. Niissä heittovoima
saadaan kemiallisesta reaktiosta. Nyt käyttöön on tulossa ensimmäisiä laseraseita, joissa
heitettävä esine on korvattu massattomalla
valosäteellä.
Vaikka teknologia on kehittynyt, sodankäynnin perusidea on pysynyt samana.
Vastustaja tulee havaita ennen kuin tämä
havaitsee sinut. Häneen tulee kohdistaa vahingoittavaa energiaa mielellään ennen kuin
hän tekee samoin ja vastustajan kohdistama
vaikutus tulee väistää tai torjua. Teknologiat,
joilla tätä on tehty, ovat muuttuneet huomattavasti aikojen saatossa.
Sotaa on käyty milloin mistäkin syistä.
On tavoiteltu taloudellista hyötyä esimerkiksi viljelyskelpoisen maan tai sotasaaliin
muodossa, on levitetty uskontoa, puolustettu kunniaa tai ihan pelkän koston vuoksi.
Vaikka länsimaissa eletäänkin suurten sotien
välistä aikaa, on niitä maailmassa koko ajan
käynnissä. Viimeisin sota Euroopassa käytiin
vain viisi vuotta sitten Georgian ja naapurimaamme Venäjän välillä. Mikään ei siis
viittaa siihen, että sodat olisivat maailmasta
loppumassa, niin ikävältä kuin se tuntuukin.
Tekniikka & moraali
Sotaan lähtevän yhteiskunnan teknologinen
taso on paljolti sanellut sodankäynnin muotoa. Myös yhteiskunnan moraali sekä pelko
vastapuolen kostotoimista määrittävät miten
ja millaisin välinein sotaa käydään. Kreikkalaiset kaupunkivaltiot sopivat keskenään,
etteivät käytä jousia ja heittoaseita sodassa
toisiaan vastaan. Niitä pidettiin moraalittomina, koska ilmassa lentävä ase voi osua
kehen tahansa. Ajatus siitä, että sattumalla
olisi osuutta taistelun lopputulokseen, oli antiikin Kreikan sodankäynnin periaatteiden
vastainen. Samoin pidettiin moraalittomana
sitä, että heikompi soturi voisi heittoaseella
voittaa vahvemman. Kunnon soturin kuului
marssia rintamassa kilpi toisessa ja keihäs
toisessa kädessä kohti vastustajan vastaavaa
muodostelmaa. Samantapainen ajatus sai
valtaa pari tuhatta vuotta myöhemmin länsimaissa, joissa henkilömiinoja alettiin pitää
moraalittomina aseina. Olisi väärin, että kuka
tahansa miinoitetulla alueella kulkeva voi
osua miinaan eikä ase erittele taistelijaa siviilistä. Tämän johdosta osa maailman valtioista
päätti luopua moraalittomana pitämästään
miina-aseesta. Muitakin teknologian mahdollistamia aseita on kielletty liian raakoina
tai vastenmielisinä. Tällaisia ovat esimerkiksi
kemialliset taisteluaineet ja sokaisulaserit.
Ongelmia syntyy, jos vastapuoli ei sodikaan samojen moraalisten arvojen ohjaamana
eikä samojen kieltosopimusten rajoittamana.
Kiellettyjen aseiden toimintaperiaatteet on
ymmärrettävä ja niiltä on osattava suojautua,
jos vastapuoli niitä käyttää. Muutoin voi käydä kuten kreikkalaisille heidän kohdatessaan
persialaisten jousimiehet ilman mitään keinoa vastata näiden aseisiin.
Ollakseen uskottava asevoimien on
ymmärrettävä paitsi omassa käytössään
olevaa teknologiaa myös kaikkia niitä
teknologioita, joita vieras asevoima tai
säännöistä piittaamaton terroristi saattaa käyttää.
Yhteiskunta tuottaa asevoimat
Spartassa ei käytetty rahaa – toisin kuin Ateenassa. Siksi Sparta ei kyennyt muodostamaan
laivastoa, koska sillä ei ollut keinoa maksaa
soutajille. Ateena dominoi tämän johdosta
meriteitä, mikä antoi sille melkoisen edun
merten halkomassa Kreikassa. Spartalaiset
pyrkivät ratkaisutaisteluihin maalla, ateenalaiset taasen merellä. Nykyisin osa valtioista
pyrkii ensisijaisesti puolustamaan kotimaataan ja käymään sotaa omalla maaperällään.
Osa taas pyrkii varmistamaan vakauden säilymisen – ja samalla omat intressinsä – viemällä
sotavoimaansa maailman kriisipesäkkeisiin.
On selvää, että myös asevoimat ovat tällöin
erilaisia. Samoin eri maiden vaatimukset sotavarustukselle ovat erilaisia. Kaukana maailman kriisipesäkkeissä käytettäväksi tarkoitettu sotavaruste ei välttämättä ole kustannustehokas ratkaisu kotimaan puolustamiseen.
Sama pätee tietysti toisinkin päin.
On selvää, että Suomi, jonka puolustusvoimien ensisijainen tehtävä on kotimaan puolustaminen, ei voi kopioida
valmiita malleja maailmalta. Ulkomaiset
suorituskykykonseptit ja ulkomailta saatavissa olevat sotavarusteet eivät välttämättä ole kustannustehokkaita meidän
tapauksessamme, joten omaa tutkimusta
ja kehittämistä tarvitaan.
Milloin ostetaan, milloin kehitetään
Puolustusministeriössä ja Pääesikunnassa tehtyjen linjausten mukaisesti puolustusvoimat
hankkii tarvitsemansa materiaalin pääsääntöisesti valmiina ja toimivaksi todennettuna.
Pienellä maalla ei tietenkään ole varaa kehittää laajamittaisesti uusia sotavarusteita eikä se
useimmiten olisi tarkoituksenmukaistakaan.
Toisaalta ei välttämättä ole varaa hankkia samanlaisia varusteita kuin suurilla mailla, eikä
aina kannata pyrkiä käymään sotaa samalla
tavoin kuin suurvalta. Pienen maan resurssien
vähyys pakottaa kehittämään omintakeisia
ratkaisuja sodankäyntiin. Voimavaroiltaan
heikomman osapuolen on kyettävä kehittämään riittävä asymmetria, jotta se ei joudu
kulutussodankäyntiin vahvempaa osapuolta
vastaan.
Asymmetrinen asetelma voidaan saavuttaa käytettävän teknologian, sovellettavan
taktiikan sekä paremman henkilöstön ja tehokkaamman johtamisen avulla. Olennaista
on asymmetrinen kokonaisratkaisu, jossa sotaa käydään erilailla ja erilaisin välinein kuin
määrällisesti vahvempi vastustaja. Suorituskyvyn kokonaiskonseptiin liittyvä tutkimus
on laaja poikkitieteellinen kokonaisuus. Siinä
teknologiatoiminta tuottaa tietoa erilaisista
uhista ja mahdollisuuksista. On ymmärrettävä milloin jokin teknologia on riittävän kypsä
sovellettavaksi sotavarusteissa. On hahmotettava mihin se soveltuu, miten sitä on tarkoituksenmukaista käyttää ja miten se toimii
suomalaisessa ympäristössä. Vähintään yhtä
tärkeätä on ymmärtää elinjaksokustannukset.
Ennen talvisotaa Suomi investoi voimallisesti pommikoneisiin, kun kuviteltiin niiden
olevan hävittäjiä nopeampia. Ei ymmärretty,
että myös hävittäjien suorituskyky kehittyisi. Samoin investoitiin laajaan laivasto-ohjelmaan ymmärtämättä, ettei kansakunnalla
olisi varaa kattaa sen edellyttämiä elinjaksokustannuksia ja hankkia kaikkia suunniteltuja aluksia. Saattoalukset jäivät hankkimatta ja
ilman suojaa jääneet panssarilaivat liikkuivat
kovin harvoin merellä. Virheinvestointi on
aina virhe, vaikka sen tuloksena saatava tekniikka sinänsä toimisikin moitteettomasti.
Strategista päätöksentekoa tukeva teknologioiden ja sodankäynnin tutkimus on erityisen
tärkeässä asemassa, kun investointivaroja on
rajallinen määrä.
Tarvitaan rutkasti operaatioanalyyttistä
tarkastelua kustannustehokkaimpien konseptien löytämiseksi. Lisäksi on harkittava tarkasti mitä ostetaan valmiina ja mitä
kehitetään itse. Teknologiatutkimuksella
luodaan käsitys siitä, mitä kannattaa ostaa
ja milloin. Valikoitujen alueiden teknisellä
kehittämisellä luodaan omintakeisia ja suomalaiseen toimintaympäristöön optimoituja
ratkaisuja. On selvää, että resurssit riittävät
vain muutamien ratkaisujen kehittämiseen.
Puolustusvoimien teknologiastrategia auttaa
tunnistamaan mihin teknologioihin on tarkoituksenmukaista panostaa.
Jotta voidaan kehittää omintakeisia
ratkaisuja silloin kun niitä tarvitaan,
on syytä pyrkiä hankkimaan strategian
mukaisesti pääsääntöisesti materiaalia,
joka on valmiiksi kehitettyä ja muidenkin käytössä.
Toimivuuden arviointi edellyttää Suomessa tehtävää tutkimusta vaikka laitteet
ostettaisiinkin ulkomailta. Esimerkiksi SARtutkan kyky löytää kohteita suomalaisessa
metsä- ja kaupunkimaastossa edellyttää täällä
tehtävää tutkimusta. Samoin on tutkittava
suomalaista herätetaustaa ja erilaisten paikallisten sääilmiöiden todennäköisyyksiä, kun
arvioidaan lasersäteenseuraajaohjuksen todellista käytettävyyttä ja tehollista kantamaa.
Kyky valita oikea teknologia ja asettaa
sille vaatimukset on oltava aina itsellä. Suorituskyky-, järjestelmä- ja elinjaksovaatimusten
määrittely edellyttää teknologian tuntemusta.
Näin voidaan varmistaa kehittämisohjelmien
ja hankkeiden kustannustehokas ja riskeiltään
hallittu läpivienti.
Puolustusmateriaalin hankintaan
liittyy aina paljon tutkimusta, koska on
ymmärrettävä materiaalin teknologisen
ratkaisun lisäksi toimintaympäristö, jossa sitä käytetään sekä vastustajan sodassa käyttämät vastamenetelmät. Tämä
teknologia-vastateknologia-vastateknologian vastateknologia -ketju erottaa
sotatekniikan tutkimuksen siviiliteknologian tutkimuksesta.
Pienen pitää tutkia
Edellä mainitsemieni esimerkkien valossa on
selvää, että pienenkin maan on itse tutkittava
ja jopa kehitettävä sotatekniikkaa – vaikka se
ostaa valtaosan puolustusmateriaalistaan valmiina. Erityisen huolellisesti on selvitettävä
mihin määrärahat kannattaa sijoittaa. Pienen maan on myös kehitettävä asymmetrisiä
konsepteja ja niihin soveltuvaa tekniikkaa,
tutkittava olosuhteita ja kehitettävä käyttöperiaatteita, jotta vähäisestä materiaalista
saadaan paras hyöty irti.
Jyri Kosola on Puolustusvoimien teknillisen
tutkimuslaitoksen johtaja.
Ostokset on ymmärrettävä
”Asiakkaalle myydään aina niin kallista kuin
se on valmis maksamaan ja niin huonoa kuin
se on valmis ottamaan vastaan.” Suorituskyky- ja järjestelmävaatimusten asettaminen
sopiviksi on tärkeää järjestelmän hankintahinnan ja operointikustannusten hallinnassa.
On myös välttämätöntä ymmärtää järjestelmien toiminta ja todentaa suorituskyky, jotta
saamme sen mistä olemme maksaneet. Hyvin
monissa hankintaprojekteissa on nähty, ettei myyjän tarjoama tuote toimi luvatulla
tavalla ankarissa ympäristö- tai sodan ajan
olosuhteissa.
SENSORI 2 / 2013 5
Teksti: JYRI KOSOLA
Näkökulmia Puolustusvoimien
teknilliseen tutkimuslaitokseen
Puolustusvoimien teknillinen
tutkimuslaitos perustettiin
vuonna 1999. Siihen liitettiin
52 vuotta aiemmin perustettu
Puolustusvoimien tutkimuskeskus
ja 25-vuotias Sähköteknillinen
tutkimuslaitos. Puolustusvoimien
tutkimuskeskukseen oli
aiemmin yhdistetty Pääesikunnan
kuvakeskus sekä Pääesikunnan
pioneeriosaston painekoeasema.
Tutkimusorganisaatiot toimivat
Helsingissä, Tampereella,
Vaasassa, Vammalassa, Nokialla,
Kirkkonummella, Riihimäellä,
Espoossa ja Ylöjärvellä.
T
oisen maailmansodan jälkeen oli
nähtävissä trendi, jossa tutkimusja koetoimintaa tekeviä organisaatioita yhdistettiin isommiksi
kokonaisuuksiksi. Näin saatiin yksiköitä,
joissa olisi riittävästi tukiresursseja, jolloin
tutkijat voisivat keskittyä omaan ydinosaamiseensa. 1990-luvulla esitettiin toiminnan
keskittämistä Espooseen VTT:n läheisyyteen.
Näin tiedonvaihto sotilas- ja siviilitutkijoiden välillä olisi mahdollisimman tehokasta.
Yhteinen informaatiopalvelu, ruokala ja tapahtumat olisivat luoneet melkoisia synergiamahdollisuuksia. Erinäisten syiden vuoksi
– eikä vähiten valtionhallinnon aluepoliittisten perusteiden johdosta – keskittämistä
pääkaupunkiseudulle ei kuitenkaan tehty.
Ase- ja kemian tekniikka yhdistettiin
Outokummun vanhalle kaivosalueelle Ylöjärvelle vuodesta 1967 alkaen. Aikaa kului
kuitenkin parikymmentä vuotta ennen kuin
viimeiset osat siirtyivät Helsingin Harakan
saarelta Lakialaan.
Sähkötekniikan tutkimusta ei haluttu
siirtää Lakialaan. Syitä oli varmasti monia,
mutta 1990-luvulla oli ajatuksena muodostaa Riihimäen varuskunnasta ”elektroniikkavaruskunta”. Tuolloin Puolustusvoimien
viestijärjestelmät, ammunnanhallinta, paikantaminen ja navigointi sekä salausjärjestelmät siirtyivät analogisesta teknologiasta
digitaaliseen. Suorituskyvyn kehittämisen
nopeus ja saavutetut harppaukset olivat huimia. Suuria synergiaetuja katsottiin saatavan,
6 SENSORI 2 / 2013
kun uuden teknologian tutkimus, kehittäminen, koulutus, varustaminen ja kunnossapito
yhdistetään samalle paikkakunnalle. Tämä
osoittautuikin todeksi, sillä tutkimuslaitos
hyödynsi kokeilu- ja mittaustoiminnassaan
puolustusvoimien Elektroniikkakeskuskorjaamon ja Sähköteknillisen koulun osaamista
ja välineistöä. Vastaavasti Sähköteknillinen
tutkimuslaitos tuki Sähköteknillisen koulun
opetusta ja ratkaisi vaikeita ylläpito- ja yhteensopivuusongelmia elektroniikkamateriaalin kunnossapidossa. Tarvittaessa saatiin ja
annettiin apua Viestirykmentille.
Tärkeä ohjaussuhde
Puolustusvoimien Tutkimuskeskus ja Sähköteknillinen Tutkimuslaitos olivat puolustusvoimien huoltopäällikön alaisia laitoksia.
Niitä ohjasi puolustusvoimien pääinsinööri,
joka johti myös Pääesikunnan teknillistä
kehittämisosastoa. Tämä ohjaussuhde säilyi
myös Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen perustamisen jälkeen. Ohjaus
tarkoitti Pääesikunnan teknillisen kehittämisosaston (myöhemmin sotatalousosasto
ja materiaaliosasto) ja tutkimuslaitoksen
johdon lähes kuukausittaisia kokouksia. Päivittäiset kontaktit olivat vähäisiä, joten aito
yhteisymmärrys ja yhdessä tekemisen tunne
puuttuivat. Tämä vaikutti laitoksen toimintaan sen ensimmäisellä vuosikymmenellä.
Ohjaussuhde on tärkeä, sillä laitosta ohjaava tuottaa sille tehtävät ja rahoituksen. Yksi
syy laitosten yhdistämiseen 1990-luvulla oli
se, että tutkimuslaitos olisi kohtuullisen laaja-alainen linkki kaikkeen tutkimustietoon.
Tiedon tarvitsija voisi kääntyä tutkijoiden
tai informaatiopalvelun puoleen. Tiedeyhteisöön hyvin verkottunut tutkimuslaitos antaisi
pyydetyn tiedon tai osoittaisi parhaan asiantuntijan kotimaassa tai ulkomailla. Tämäkin
oli syy keskittää tutkimustoimintaa. Jos tutkimustoiminnan palvelukykyä saadaan kehitettyä ja toiminta kokonaisvaltaisemmaksi, ymmärrettäisiin rahoitustarpeitakin paremmin.
Laitosten yhdistäminen ei Pääesikunnan
näkövinkkelistä sujunut täysin ongelmattomasti. Sähköteknillinen Tutkimuslaitos
palveli aikanaan ilmavoimia hyvin. Tuloksia syntyi ja rahaa riitti. Siitä muodostetun
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen
Elektroniikka- ja informaatiotekniikkaosaston
haluttiin luopuvan insinööritoimistotyylisestä teknisestä suunnittelusta ja kehittämisestä,
koska sen katsottiin kuuluvan enemmän
teollisuudelle kuin puolustusvoimille. Tilalle haluttiin teknologista tutkimustoimintaa.
Kemian ja asetekniikan tutkimukselta tuntui
puuttuvan Pääesikunnan tunnistama ja puolustusvoimien kehittämistoimintaan liittyvä
asiakastarve. Pääesikunnassa koettiin myös,
ettei tutkimustoiminnalla tuettu sen toimintaa eikä tuotettu puolustusjärjestelmän suunnittelua ja kehittämispäätöksiä tukevaa tietoa.
Keskusteluissa esitettiin jopa laitoksen
lopettamista ja 2000-luvulla pohdittiin vakavasti tutkimuslaitoksen ja VTT:n yhdistämistä. Puolustusvoimien komentaja halusi
asian selvitettäväksi. Kun eräs laitoksen johtaja ilmoittautui komentajalle, hän sai saatesanoikseen “katso että tehtäisiin hyödyllistä”.
Tämä kertoi karua kieltään siitä, että ylemmän johdon suuntaan oli korjattavaa ainakin
viestinnässä. Myös laitoksen ensimmäinen
tutkimusjohtaja havaitsi, että kontaktit laitoksen pääasiakkaiden Puolustusministeriön,
Pääesikunnan ja puolustushaarojen sekä tutkimuslaitoksen välillä olivat puutteellisia. Oli
siis selvää, että laitoksen tutkimustoimintaa
piti jäntevöittää, saada se näkyväksi ja ennenkaikkea hyödylliseksi koetuksi.
Oli siis tehtävä tutkimusta puolustusvoima-asiakkaille ja puolustusmateriaalihankintojen tueksi. Lisäksi piti tukea kotimaisen
teollisuuden tuotekehitystä yhteistyössä yliopistojen kanssa. Kaikella tutkimuksella tuli
olla selkeä päämäärä ja tavoite. Oma tutkimuslaitos olisi perusteltu vain, jos sillä on
selkeä puolustusvoimanäkemys eli ymmärrys
koko puolustusjärjestelmästä. Tutkimuksen
tavoite on säästää verta ja rahaa.
Keskittyminen olennaiseen
Asiakasnäkökulman parantamiseksi otettiin
käyttöön asiakasneuvottelut. Myös tietopalvelua kehitettiin. Laitokselle muodostettiin
yhteyspiste asiakkaiden kysymyksille ja heille
tarjottiin lähes reaaliaikaista vastauspalvelua.
Kysymyksessä oli siis sotilaallisen tutkimuksen “päivystävä dosentti”. Tarkoituksena oli
lähentää tutkimusta puolustusvoimien arkipäivään ja luoda palvelu taisteleville joukoille
sodan ajan tarpeisiin. Pääesikunnan näkökulmasta tutkimuslaitos taisi aluksi pelätä
moisia kysymyksiä, sillä se ei erityisemmin
markkinoinut asiaa. Sittemmin laitoksen nopea vastauspalvelu (NOVA) on vakiintunut
toiminnaksi, josta laitokselle tulee kiitoksia.
Myös sisäiseen tarpeeseen rekrytoitujen informaatikkojen palveluja ryhdyttiin markki-
noimaan ulkoisille asiakkaille.
Keskittyminen olennaiseen johti suojan
sipulimalliin ja sen tutkimiseen kokonaisjärjestelmänä. Tarkoituksena oli ymmärtää ja
kehittää kokonaisuutta, jotta tappiot saadaan
mahdollisimman vähäisiksi. Tässä yhteydessä tutkimuslaitoksen rooliksi lanseerattiin
suojan osaamiskeskus. Ajan saatossa tutkimuksen kokonaisvaltaisuus parani. Nykyisin
tästä ovat hyvinä esimerkkeinä häivetekniikan, elektronisen suojan (SETTI), epäsymmetrisen sodankäynnin (ESSO ja C-IED)
sekä operaatioanalyysin tutkimukset. Niissä
ongelmakenttää tarkastellaan kaikkien siihen
liittyvien teknologioiden suunnasta ja suorituskykytarpeesta lähtien.
Osana olennaisuutta tutkimuslaitoksen
haluttiin keskittyvän soveltavaan tutkimukseen. Perustutkimus tuli antaa yliopisto- ja
korkeakoulumaailman vastuulle. Tässä tutkijoita kehotettiin – tai pääinsinööri yritti jopa
painostaa – jatko-opiskeluihin. Tutkijan työ
olisi siis ollut postdoc-työ. Ajatus ei herättänyt innostusta laitoksella.
Kun keskityttiin soveltavaan tutkimukseen, oli nähtävissä, että rutiiniluontoista
mittaus- ja koestustyötä ei tutkimuslaitoksessa olisi syytä tehdä. Sen paikka olisi laatujärjestelmien mukaisesti teollisuudessa. Esimerkkinä oli ruutien vanhenemisen valvonta
ja komposiittikypärien “rikkomisprojekti”,
jossa joka 25. valmistunut kypärä ammuttiin! Pääesikunta ei pitänyt tutkimuslaitoksen innostuksesta kehittää ja valmistaa itse
tuotteita.
Yhteinen näkemys
Tutkimuslaitoksen ja Pääesikunnan näkemys­
erot tulevaisuuden tarpeista johtivat ensin
siihen, ettei yhteistä näkemystä toiminnan
pitkäjänteisestä kehittämisestä saatu aikaan.
Siksi resursseja ei kehittämiseen juurikaan
ollut. Sen vuoksi toiminnan alkuvaiheessa laitoksella oli infrastruktuuriin ja jokapäiväiseen
elämään vain “rappeutumista hidastavaa”
vaikutusta, kuten eräs laitoksen johtaja totesi. Yhteisen näkemyksen muodostuminen
mahdollisti myöhemmin infrastruktuurin
kehittämisen. Tästä ovat hyvinä esimerkkeinä SAR-tutkimuksen edellytysten luominen
ja elektronisen sodankäynnin tutkimusinfra.
Yhteisen näkemyksen syntymiseen oli
keinona myös kuukausittaisten ohjauspalavereiden käyttöönotto. Sitä tuettiin järjestämällä neuvottelut vuoroittain Pääesikunnassa,
Riihimäellä ja Lakialassa. Asiakasneuvottelut
laajennettiin myös koskemaan kaikkia Pääesikunnan osastoja.
Tutkimussuunnitelmat olivat aluksi laitoksen laatimia tutkimusalakohtaisia suunnitelmia. Niissä oli otettu asiakkaiden toivomukset ja toimeksiannot huomioon, mutta
kokonaisuus oli Puolustusvoimien tutkimuskeskuksen ja Sähköteknillisen tutkimuslai-
toksen perintöä. Vasta kolmen vuoden kuluttua toiminnan aloittamisesta saatiin laadittua
laitoksen tutkimusohjelma asiakaskohtaisine
tavoitteineen ja mittareineen. Siitäkin puuttui selkeä puolustusvoimien kokonaisuudesta
johdettu punainen lanka. Tilanne kuitenkin
parani ajan mittaan. Puolustusvoimien teknologiastrategian valmistuttua muodostui
yhteinen näkemys siitä, mihin maailma on
menossa ja mitä tulevaisuudessa tarvitaan.
Tämän syntymiseen vaikutti pitkälti tapa, jolla puolustusvoimien teknologiastrategia laadittiin. Se tehtiin Pääesikunnan, tutkimuslaitoksen, Puolustusministeriön, tiedeyhteisön
ja kotimaisen puolustustarviketeollisuuden
kanssa yhteistyössä, ja Pääesikunta heilutti
tahtipuikkoa.
Myös yhteistyö Pääesikunnan sisällä oli
laajaa ja tiivistä. Strategian valmisteluun osallistuivat suunnittelu-, johtamisjärjestelmä-,
tiedustelu- ja logistiikkaosastot sekä operatiivinen osasto materiaaliosaston toimiessa
työn johtajana. Laaja valmistelu ja ennen
kaikkea aito yhdessä tekeminen antoivat
kaikille mahdollisuuden vaikuttaa strategian
sisältöön sekä sitoutti osallistujat työn tuloksiin. Puolustusvoimien teknologiastrategian perusteella tutkimuslaitos laati oman
tutkimusstrategiansa, jonka sotavarustepäällikkö hyväksyi. Näin puolustusministeriölle,
Pääesikunnalle ja tutkimuslaitokselle saatiin
luotua yhdenmukainen käsitys tulevaisuudesta, toimijoiden roolista ja toiminnan painopistealueista. Kuin sattumalta oli samalla
luotu hyvät edellytykset puolustusvoimauudistukselle!
Puolustusvoimauudistuksessa nähdään
koettujen ja edellä kuvattujen asioiden jatkumo. Tutkimusta tekeviä organisaatioita
keskitetään, asiakastarvetta selkeytetään ja
ohjausta tehostetaan. Kun Puolustusvoimien teknillinen tutkimuslaitos perustettiin,
saatiin samaan organisaatioon lähes kaikki
teknis-luonnontieteellistä tutkimusta tekevät. Ensi vuoden alusta saadaan lisäksi käyttöperiaatteeseen sekä henkilöstöön liittyvät
osatekijät samaan laitokseen. Kaikki tutkimus kootaan yhteen ja sitä tarkastellaan yhteisesti. Tutkimustoiminnan ohjaus keskitetään
Pääesikunnassa suunnitteluosastolle.
Oman kehittymisen suunnittelu
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen ja Pääesikunnan yhteiselosta ja kehittymisestä voidaan ottaa paljon oppia myös
puolustusvoimauudistuksessa. Asiat saadaan
kuntoon, kun huomioidaan että tulevaisuudesta on selkeä näkemys, organisointi on selväpiirteinen, resursseja on riittävästi ja keskitytään tekemään asioita, joissa ollaan hyviä.
Kun Pääesikunta loi strategiset puitteet
toiminnalle, oli systemaattinen ja pitkäjänteinen kehittäminen mahdollista. Pääesikunnan materiaaliosasto osallistui Puolustus-
ministeriön materiaalipoliittisen strategian
ja tutkimusstrategian laadintaan sekä laati
itse puolustusvoimien teknologiastrategian.
Se tehtiin yhteistyössä muiden Pääesikunnan osastojen, Puolustusministeriön, tutkimuslaitoksen, tiedeyhteisön ja teollisuuden
kanssa. Strategia sisälsi yhteisen tavoitetilan
ja linjaukset painopisteistä sekä toimijoiden
roolista. Tämän perusteella tutkimuslaitokselle oli helppo antaa toimeksianto tehtävätaktiikan periaatteilla: Suunnitelkaa oma
kehittymisenne puolustusvoimien yhteisen
tavoitetilan mukaisesti. Materiaaliosasto ei
ryhtynyt mikromanageroimaan tutkimuslaitoksen strategiaa johtamalla sen suunnittelua
tai puuttumalla toteutuksen yksityiskohtiin.
Kehitystyön organisoimiseksi ja resurssoimiseksi perustettiin tutkimuslaitokselle tutkimusjohtajan virka, johon haettiin
siviiliprofessoria. Kun sellaista ei saatu, se
muutettiin sotilasyli-insinöörin viraksi. Tutkimusjohtajasta tuli ulospäin suuntautunut
asiakastarpeen ymmärtäjä ja tulkitsija. Hän
ei ole tutkimuksen operatiivinen johtaja ja
tieteellisen pätevyyden varmistaja vaan tekee
laitoksen ydintoiminnan strategista suunnittelua.
Laitokseen luotiin myös kehittämispäällikön, laatupäällikön ja tutkimuskoordinaattorin tehtävät. Nämä mahdollistivat toimintajärjestelmän kehittämisen sille tasolle, joka
täyttää laatustandardit ja jota myrkkyjen,
räjähteiden ja säteilevien aineiden parissa
toimivalta laitokselta voidaan edellyttää. Ilman turhaa omakehua voidaan sanoa, että
tutkimuslaitoksen toimintajärjestelmästä tuli
yksi puolustusvoimien parhaista, ellei peräti
paras. Myös Pääesikunnan materiaaliosaston
antama rahoitus laitoksen infrastruktuurin
kehittämiseen ja puolustusvoimien teknologiaohjelmiin sekä suora rahoitus kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön ovat osoittautuneet välttämättömiksi kehitykselle.
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen taival vuodesta 1999 vuoden 2013
loppuun osoittaa, että paljon on tehty ja paljon on saatu aikaan. Kehittämisen tarpeet
ja suuntalinjat ovat tällä hetkellä oikeastaan
samanlaisia kuin viitisentoista vuotta sitten.
Jo luoduista toiminnoista ja malleista sekä kehittyneestä osaamisesta on suuri hyöty uuden
rakentamisessa. Menneisyyden tunteminen
on avain tulevaisuuden ymmärtämiseen.
Kirjoitus pohjautuu insinöörikenraalimajuri
Kalle Ukkolan, insinööriprikaatikenraali
Markku Ihantolan, insinöörieversti Ilkka
Jäppisen, eversti Esa Lappalaisen ja insinööri­
eversti Mika Hyytiäisen haastatteluihin ja
toimittamiin materiaaleihin sekä omiin
havaintoihini Pääesikunnassa ja
Puolustusvoimien teknillisellä tutkimus­
laitoksella.
SENSORI 2 / 2013 7
Teksti: SEPPO HÄRKÖNEN
”Alkuräjähdyksestä”
Puolustusvoimien
teknilliseksi
tutkimuslaitokseksi
A
lkuräjähdys saattaa olla turhan
juhlallinen lähtöpisteen ilmaisu, kun kuvaillaan Tutkimuslaitoksen kehittymistä puolustusvoimien tutkimuksen päätoimijaksi.
Alkuräjähdyksenä voidaan kuitenkin pitää
Suomen itsenäistymistä. Nuori valtio tunsi
suurta huolta turvallisuudestaan ja aloitti heti
puolustuksen organisoinnin silloisen sotaministeriön ja sotalaitoksen toimesta. Työhön
liittyi monenlaisten asioiden selvitystä, kokeilua, testausta ja kehittämistä, jotka kaikki
ovat tutkimustoiminnan ilmentymiä.
Kemian, fysiikan ja sähkötekniikan tutkimusaktiviteetit alkoivat toisistaan erillisinä.
Mutta tiedämme, että Puolustusvoimien teknillinen tutkimuslaitos tarjoaa nykyisin kokonaisratkaisuja, jotka kattavat kaikki nämä
kolme aluetta. Tiedämme myös, että ensi
vuonna tapahtuvan puolustusvoimien uudistuksen myötä saman katon alle tulevat myös
doktriinien ja ihmisresurssien kehittäminen.
Näin asiakas saa entistä kokonaisvaltaisempia
palveluja.
Jos rohkenemme hieman soveltaa jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin tunnettua
lausumaa, niin se kuuluisi silloin näin: "Tutkimuslaitos, joka ei tunne menneisyyttään, ei
hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuuttaan.” Laitoksen edellinen
johtaja Mika Hyytiäinen kantoi tästä huolta
ja hän pyysi minua laatimaan lyhyen koosteen
niistä tekijöistä, joiden varaan nykyinen Puolustusvoimien teknillinen tutkimuslaitos on
rakentunut. Erityisesti hän mainitsi Sähköteknillisen Tutkimuslaitoksen historian ja perinteet. Niitä ei oltu koottu mihinkään ja olivat siten vaarassa kadota historian ”mustaan
aukkoon”. Tiesin, että työstä tulisi suuri, jos
Kuva: PUOLUSTUSVOIMAT
Kemian laboratorio Harakan saarella Helsingissä, jossa Tutkimuskeskuksen toiminta päättyi vuonna 1988.
8 SENSORI 2 / 2013
Kuva: PUOLUSTUSVOIMAT
sen tekisi perusteellisesti kaikki faktat tarkistaen. Leipätyöni ohessa minun oli kuitenkin
pakko keskittyä vain olennaisiin pääkohtiin.
Todellakin, Sähköteknillisen Tutkimuslaitoksen taustoista ei ole olemassa mitään yhtenäistä koostetta. Hajallaan olevat tiedot oli
etsittävä niiden joukko-osastojen julkaisuista, joiden historiat kytkeytyvät jollain tavalla
myös Sähköteknilliseen Tutkimuslaitokseen.
Lisäksi etsin tietoja vanhoista arkistoista ja
jopa omista hatarista muistisoluistani. Olinhan aloittanut palvelukseni puolustusvoimissa vuonna 1975 juuri Sähköteknillisessä
Tutkimuslaitoksessa Espoon Kivenlahdessa.
Käytin työssäni saatavissa olevia kirjallisia
lähteitä ja niitä penkoen olen – tuskan hien
näköä sumentaessa – saanut kasaan koosteraportin PVTT:n lyhyt historia v1.0, 26.5.2008.
Se löytyy puolustusvoimien intranetistä Tutkimuskillan sivuilta. Tekstimuotoisen esityksen lisäksi luonnostelin myös graafisen
version, joka kulkee nimellä PVTT:n sukupuu
tai paremminkin ”Ratapihakaavio” – ehkä sen
visuaalisen ilmeen vuoksi. Pirjo Laurimaa
laati luonnoksesta lopullisen version tunnetusti korkealla ammattitaidollaan.
Sähköteknillisen Tutkimuslaitoksen päärakennus vuonna 1979. Aiemmin siinä toimi
Sähköteknillisen Koulun koeasema.
Kuva: SÄHKÖTEKNILLISEN TUTKIMUSLAITOKSEN ARKISTO
Kemian ja fysiikan tutkimusta
Puolustusvoimien teknis-luonnontieteellisen
tutkimuksen historian katsotaan virallisesti
alkaneen 15. huhtikuuta 1919. Silloin aloitti ensimmäinen tutkija, kemisti Bertil Nybergh työnsä sotalaitoksen palveluksessa, ja
sotaministeriön taisteluvälineosaston kemiallinen laboratorio perustettiin. Laboratorio toimi aluksi vuokratiloissa Helsingin Yliopiston
kemian laitoksen yhteydessä. Se siirrettiin
pian turvallisuussyistä ja lisätilan saamiseksi
Helsingin Taivallahteen Ase- ja ampumatarvikevarikko 1:n yhteyteen. Vuonna 1925
laboratoriosta tehtiin Puolustusministeriön
Kemiallinen koelaitos ja se muutti vuonna
1929 sille varta vasten suunniteltuihin tiloihin Helsingin edustalla sijaitsevalle Harakan
saarelle. Koelaitoksen nimi muutettiin lokakuussa 1940 Puolustuslaitoksen Kemialliseksi
laboratorioksi.
Fysiikan tutkimus käynnistyi 1920-luvulla puolustusvoimien materiaalihankintoihin
liittyvillä vastaanotto- ja tarkastustehtävillä.
Varsinaisen tieteellisen tutkimuksen osuus
oli tuolloin vielä vähäistä. Tehtävää varten
perustettiin vuonna 1925 Puolustusministeriön taisteluvälineosaston vastaanottotoimisto,
josta vuodesta 1928 alkaen käytettiin nimeä
tarkastustoimisto. Toimiston suorittamia tarkastuksia ryhdyttiin tehostamaan fysiikkaan
liittyvillä tutkimuksilla, jotka olivat muun
muassa aineenkoetus- ja ampumakokeita sekä
erilaisia sähköteknillisiä mittauksia. Toimisto sijaitsi Helsingin Katajanokalla. Kesällä
1941 tarkastustoimiston pohjalta perustettiin Aineenkoetuslaitos. Sittemmin fysiikka
ja kemia yhdistyivät samaan organisaatioon,
Sähkötekniikan tutkimustiloja Kivenlahdessa noin vuonna 1960. Vasemmalta
diplomi-insinööri Risto Ivars, teknikko Pentti Termonen ja diplomi-insinööri Max Nybergh.
kun Aineenkoetuslaitos liitettiin vuonna 1947
Kemialliseen laboratorioon nimellä Fysikaalinen aineenkoetusosasto.
Puolustuslaitoksen tutkimustoiminta
laajeni ja pelkästään kemiaan rajoittuneesta
nimestä haluttiin luopua. Niinpä olympiavuonna 1952 perustettiin Puolustuslaitoksen
Tutkimuskeskus. Upinniemeen oli perustettu
Pääesikunnan pioneeriosaston alainen Painekoeasema vuonna 1965. Tämä liitettiin
Tutkimuskeskukseen hallinnollisesti vuonna
1969 ja lopullisesti osaksi fysiikan osastoa
vuonna 1990.
Tutkimuskeskus oli aluksi yleisesikunnan
päällikön alainen, mutta se siirtyi vuonna
1965 pääinsinöörin alaisuuteen. Puolustuslaitoksen Tutkimuskeskuksen nimi muutettiin vuonna 1974 Puolustusvoimien Tutkimuskeskukseksi.
Sähkötekniikan tutkimusta
Sähkötekniikka kytkeytyi aluksi viestintään
ja valvontaan kuten puhelimiin, radioihin ja
tutkiin. Vasta myöhemmin elektroniikan
”syntyessä” sitä sovellettiin muihin puolustusjärjestelmiin, esimerkiksi eri taajuusalueiden
sensoreihin, aseisiin ja johtamiseen.
Kansalaissodan jälkeen vuonna 1918 kerättiin kaikki viestikalusto Santahaminaan,
jossa alkoi viestiaselajin organisoituminen ja
kalustoon liittyvä kehittäminen. Tutkimusta
ja uuden kaluston kehittämistä varten perustettiin 1. toukokuuta 1925 Puolustusministeriön Radiolaboratorio. Sinne keskitettiin
Santahaminan pajojen toiminta ja muu aselajien kokeileva radiotoiminta. Myöhemmin
laboratorion toiminta-aluetta laajennettiin ja
siitä tuli 1. toukokuuta 1927 Puolustusministeriön Sähkölaboratorio. Se kehitti tutkimusSENSORI 2 / 2013 9
Kuva: SÄHKÖTEKNILLISEN TUTKIMUSLAITOKSEN ARKISTO
vuonna 1981 pääinsinöörin alaisuuteen. Ajan
myötä varsinaisen tutkimus- ja kokeilutoiminnan osuus jäi vähemmälle ja laitos kehitti
insinööritoimistomaisesti puolustusvoimien
elektroniikka- ja tietojärjestelmiä.
Puolustusvoimien teknillinen
tutkimuslaitos
Saksalainen Irja-tulenjohtotutka Kivenlahdessa 1960-luvun alussa.
Kuva: PETRI JÄRVIÖ
Tekniikan lisensiaatti Jari Paunonen työskentelee Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen Elektroniikka- ja informaatiotekniikkaosaston laboratoriossa.
ja tuotantolaitoksena useita radioita ja muita
viestivälineitä sekä oli merkittävässä asemassa
puolustuslaitoksen radiokaluston kehittäjänä
ja ylläpitäjänä toisen maailmansodan aikana.
Maaliskuussa 1943 ensimmäiset Saksasta
hankitut tutkat saapuivat laivalla Poriin. Sodan aikana oli vaikeissa olosuhteissa järjestettävä käyttökoulutus, tekniikkaan perehdytys
ja huolto. Vuonna 1949 perustettiin kunnostus- ja koulutustoimintaa varten ilmavoimien
alainen Tutkakorjaamo Helsinkiin Maurinkadulle. Se laajeni koko puolustuslaitosta käsittäväksi vuonna 1952 ja siirtyi Pääesikunnan
alaisuuteen. Tästä muodostettiin sitten vuonna 1955 virallinen koulutusorganisaatio eli
10 SENSORI 2 / 2013
Sähköteknillinen Koulu. Sähköteknillinen oli
peitenimi, jolla tarkoitettiin tutkaa.
Sähköteknillinen Koulu muutti vuonna
1956 Maurinkadulta Espoon Kivenlahteen.
Se sai käyttöönsä rajavartiolaitoksen tilat, jotka vapautuivat Porkkalan vuokra-alueen palauttamisen jälkeen. Kun isäntäorganisaatio
Sähköteknillinen Koulu muutti sitten Riihimäelle vuonna 1959, jäi Koeasemaksi nimetty
yksikkö Kivenlahteen Se itsenäistyi vuonna
1974 Sähköteknilliseksi Tutkimuslaitokseksi
Pääesikunnan Sähköteknillisen osaston alaisuuteen. Sen perinnejoukko-osastoksi valittiin Puolustusministeriön Sähkölaboratorio.
Sähköteknillinen Tutkimuslaitos siirtyi
Vuonna 1999 Sähköteknillinen Tutkimuslaitos ja Puolustusvoimien Tutkimuskeskus
yhdistyivät Puolustusvoimien Teknilliseksi
Tutkimuslaitokseksi. Uusi laitos oli ainutlaatuinen, sillä ensimmäistä kertaa pystyttiin
hallitsemaan asejärjestelmiä kokonaisuutena.
Oli luotu kyky arvioida, testata ja kehittää
aseet, sensorit ja johtamisjärjestelmä -kokonaisuuden suorituskykyä.
Noin sadan vuoden aikana on tapahtunut
raju tekninen kehitys, ja erityisen herkullista
on kuvitella tutkijan työnkuvan muuttumista. Vähän väliä vanhat hyväksi todetut
menetelmät siirretään romukoppaan ja on
opeteltava uusien tutkimusinstrumenttien
tarjoamia palveluita. Tuohon, ihmisen historian kannalta lyhyeen ajanjaksoon nimittäin mahtuu muun muassa radioputken,
puolijohteiden, transistorin, mikropiirin,
mikroprosessorin, tietokoneen, mikrotietokoneen, kännykän ja tabletin keksimiset tai
kehittämiset. Sitä kautta on saatu valtavat
laskentatehot monenlaisten sovellusten käyttöön. Samalla tietokone on tunkeutunut ihmisen jokapäiväiseen elämään joko pöydällä
seisovana laitteena tai piiloutuneena lukuisiin
arkihyödykkeisiin. Voidaan vain todeta, että
insinöörin koulutiedot vanhenevat nopeasti
ja vauhti vain kiihtyy.
Diplomi-insinööri Seppo Härkönen on jäänyt
eläkkeelle kesäkuussa 2012 palveltuaan puolustusvoimia hieman yli 37 vuotta elektro­
niikan ja elektronisen sodankäynnin tehtävissä.
Työura alkoi tutkimusinsinöörinä vuonna 1975
Sähköteknillisessä Tutkimuslaitoksessa Espoon
Kivenlahdessa ja päättyi tutkimusalajohtajana
Riihimäellä Puolustusvoimien Teknillisessä Tutkimuslaitoksessa. Hänen ensimmäinen
elektroniikkaan liittyvä sotilastehtävä oli
varusmiehenä vuonna 1974 Kuivasaaressa,
rannikkotykistön RADAL-järjestelmän huol­
lossa. Kivenlahdessa ensimmäisenä työnä oli
ilmavalvonnan m/70-näyttölaitteen vastaan­
ottotarkastukset. Työuran viimeiset tehtävät
liittyivät elektronisen sodankäynnin kehitys­
projekteihin, muun muassa myös tienvarsi­
pommien torjuntaan.
HISTORIIKIN TEOSSA KÄYTETTYJÄ LÄHTEITÄ:
Puolustusministeriö määräsi vuonna 1945 Sähkölaboratorion ja
kaikki viestikorjaamot yhdistettäviksi. Näin syntyi Valtion Sähköpaja, jota uhkasi kuitenkin aika pian lakkauttaminen. Syinä olivat
poliittisesti ja yhteiskunnallisesti epävarma tilanne ja puolustus­
laitoksen tilausten vähentyminen. Vuonna 1948 Sähköpajan
teollisuustuotantoyksikkö siirrettiin Posti- ja lennätinlaitokseen
ja tutkimusyksikkö, erityisesti mikroaaltoihin liittyvä osaaminen,
liitettiin VTT:een. Posti- ja lennätinlaitokseen tuli siten viranomaisorganisaation lisäksi ”teollisuusosasto”. Vuonna 1962 tästä eriytyikin valtion oma teollisuusyritys, Televa Oy. Vuonna 1981 Nokia
Oy hankki Televasta enemmistöosuuden ja syntyi Tele-Nokia.
Yhtiö siirtyi kokonaan Nokia Oy:n omistukseen vuonna 1987 ja
yrityksen nimeksi vaihdettiin vuonna 1992 Nokia Telecommuni­
cations.
Heinonen, Heikki E.: Sähkötkoo 50, Riihimäki
1998, julk. Tutkamieskilta ry.
Heinonen, Heikki E.: Tiedolla ja taidolla,
Elektroniikkakeskuskorjaamo 40v,
Riihimäki 2000.
Päiväläinen Erkki: Kemian vuodet Harakassa. Kertomus Puolustusvoimien kemiallisen
tutkimuslaitoksen toiminnasta vuosina 1919
– 1988.
Pääesikunta, Sähköteknillinen osasto 40 v,
Helsinki 1992.
Toivonen, Pentti: Puolustusvoimien Tutkimuskeskus 1919-1994, 75. Kouvola 1994.
Uro, Seppo: Illico perfectum, Viestikoulun
kuusi vuosikymmentä 1941 – 2002, Riihimäki
2002, julk. Viestirykmentti.
Kuva: SEPPO HÄRKÖNEN JA PIRJO LAURIMAA
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen sukupuu.
SENSORI 2 / 2013 11
Teksti: MARKKU MESILAAKSO
Yleistajuisen esittämisen mahdollisuuksia
– kuka meitä nyt muka kuuntelisi?
Puolustusvoimien motto ”tee
työtä, jolla on tarkoitus” sisältää
vahvan näkemyksen työn kansallisesta vaikuttavuudesta. Me
puolustusvoimissa työskentelevät
koemme tekevämme tärkeää ja
tarkoituksellista työtä ja ymmärrämme maanpuolustuksen kaikille
kansalaisille kuuluvaksi yhteiseksi
asiaksi. Puolustusvoimia ei välttämättä tunneta kovin hyvin, vaan
se mielletään vieraaksi toimijaksi.
Jos kerromme enemmän työstämme julkisesti ja yleistajuisesti,
saamme lisää tunnettavuutta.
P
uolustusvoimien kaltaisessa päällikköorganisaatiossa päätöksen tekee
esimies. Siinä hän tukeutuu asiantuntemukseen, jota asian valmistelussa on kerätty. Me tuotamme tutkimuslaitoksessa tietoa ja ymmärrystä päätöksenteon
tueksi. Meidän tulee ikään kuin olla vastaamassa jo ennen kuin kysytään ja kysyttäessä
tehdä keskustelusta ymmärrettävää. Tehtävämme on varmistaa, että tieto ymmärretään
ja hyödynnetään. Myös puolustusvoimissa
olevan asiakkaamme tulee pyrkiä tähän.
Saatavillamme on laaja valikoima viestivälineitä ja viestinnän keinoja. Niiden käyttö ei ole jokaiselle kaikilta osin tuttua. Kun
meidät on pantu viestimään, on turha kysellä
kuka meitä nyt muka kuuntelisi. Koulutuksensa perusteella tutkija osaa menettelyt työpäiväkirjan ylläpitämisestä raportin tekoon
saakka. Yleistajuisen esittämisen taidot hän
opettelee itse sitä tehdessään.
Asiantuntijan pitäisi kyetä esittämään
omaan ammattialaansa liittyvä asia ymmärrettävällä tavalla melkein kenelle tahansa.
Suurelle yleisölle tarkoitetussa artikkelissa
oman tieteenalueen terminologia tai puolustusvoimien käsitteet avataan lukijoille. Asiantuntijan tulee esityksessään ajatella jatkuvasti
ja väheksymättä lukijaansa tai lukijoitansa ja
kirjoittaa tai puhua heille sopivalla tasolla.
Vaikka tiedämme ja ymmärrämme hyvin
nämä säännöt, tulemme niitä valitettavasti
koko ajan rikkoneeksi.
12 SENSORI 2 / 2013
Vieraana popularisoinnin
ammattilaisia
Lakialassa pidettiin syyskuun alussa Tutkimuksen ja tieteen yleistajuistamisen seminaari. Kirjoittamisen ammattilaisten ajatuksia
esittivät pedagoginen yliopistonlehtori, filosofian tohtori Johanna Vaattovaara Helsingin yliopiston Kielikeskuksesta, professori ja
Suomen tietokirjailijat ry:n puheenjohtaja,
filosofian tohtori Markku Löytönen Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitokselta, kustannuspäällikkö, filosofian maisteri Urpu Strellman Art Housesta ja Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen
johtaja, insinöörieversti Jyri Kosola. Esitän
seuraavassa lyhyet referaatit näistä esityksistä.
Johanna Vaattovaara puhui tieteen yleistajuistamisesta osana tutkijan työtä. Hän
pohdiskeli myös, mitä annettavaa puolustusvoimien tutkimuksella on yhteiskunnalle,
sen eri toimijoille ja kansalaisille. Tutkija ei
pääsääntöisesti ole saanut koulutusta tieteen
popularisointiin ja yleistajuistamiseen. Siitä
huolimatta tieteen yleistajuistamista ei voida
kokonaan ulkoistaa pois tutkijan vastuulta.
Vaattovaaran mukaan tutkija tuottaa tieteen
tekijänä uutta tietoa, asiantuntijana hän tulkitsee sitä.
Vaattovaara jakoi tieteen yleistajuistamisen kontekstit ja muodot seuraavalla tavalla:
Media, asiantuntijatehtävät, opetus, monitieteinen yhteistyö, rahoitusanomukset, suuri
yleisö ja asiakkaat. Mediassa ei määräävä tekijä ole oman uran vaihe. Yleensä toimittaja
lähestyy asiantuntijaa, mutta myös mediaa
voidaan lähestyä. Yhteydenotot kumuloituvat helposti. Toimittajat tarvitsevat ja hakevat
hyviä yhteistyökumppaneita tutkimusmaailmasta. Useimmiten oman alan yleistuntemus
riittää median tarpeisiin. Suuren yleisön kiinnostus on pääosin yleisellä tasolla. Viestinnässä on ymmärrettävä kohderyhmän yleinen
valmius käsitellä tarjolla olevaa tutkimustietoa, ei itse tutkimustuloksia. ”Suuri yleisö”
ja ”asiakas” eivät ole yhtenäisiä joukkoja. On
otettava huomioon kohdeyleisön osallistaminen aiheeseen ja tietoon, jotta saavutetaan
tiedollinen kumppanuus.
Vaattovaaran mielestä jyrkkää kahtiajakoa ”tieteellinen” verrattuna ”yleistajuinen”
ei sellaisenaan ole. On tarkoituksenmukaista
tiedeviestintää, jonka keinojen tulee vaih-
della tilanteen, tavoitteiden ja vastaanottajan mukaan. Yleistajuistaminen on vaativaa,
siinä on eksaktiuden ja yksinkertaistamisen
välinen jännite. Se on myös antoisaa ja onnistuessaan tuloksellista, jopa tutkijalle itselleen uutta avaavaa. Yleistajuistaminen on
tehtävänä luonnollinen ja myös laaja-alainen
osa tieteentekijän ja tieteellisen asiantuntijan
toimintaa. Onko se myös etuoikeus!?
Lisäarvoa kommunikaatiolla
Markku Löytösen mukaan tutkija kammiossaan ratkoo ongelmia ja on hyödytön tyyppi,
ellei osaa kertoa asiaansa opiskelijoille, kansalaisille ja päätöksentekijöille. Hänen mielestään koulutettujen maisterien ja tohtorien
on osattava kommunikoida työnsä tulokset ja
tuotettava näin lisäarvoa. Kun olemme ottaneet käyttöömme läppärit, tabletit, kännykät
ja lähes kaikkialla olevan langattoman verkon,
niin haluamme ajasta ja paikasta riippumatta
tarkoituksenmukaisen näkymän tietoympäristöömme. Teknologia ja markkinat vain
vastaavat siihen, mitä haluamme.
Kun ajankäyttö on sirpaloitunut, on tarvittava tieto otettava haltuun nopeammin ja
aikaa syventymiseen on vähemmän. Oleellinen on kerrottava minuuteissa eli "hissipuheen" pituisena. Tämä näkyy muun muassa
tietokirjojen kehityksessä. Leipätekstin osuus
on koko ajan lyhentynyt, koska muita elementtejä, kuten kuvia, taulukoita ja tietoiskulaatikoita on enemmän.
Profession kieli on usein hyvin erilaistunutta, sitä ei maallikko pysty seuraamaan.
Puolustusvoimien asiantuntijat ovat saman
tilanteen edessä kuin muutkin. On muistettava, että kun popularisoidaan, ei kirjoiteta
kollegoille.
Löytösen luettelo kirjoitetun tekstin kohdeyleisöistä oli laaja. Näitä ovat kollegat, ammattitutkijat, opiskelijat, vanhukset, lapset,
asiantuntijat, kaikkien alojen asiantuntijat,
sekalainen seurakunta, suuri yleisö, suomalaiset, näkevä yleisö, kuuleva yleisö ja muut…
Myös hänen medialuettelonsa oli pitkä:
Kirjat, sanoma-, aikakaus- ja ammatilliset
lehdet, tieteelliset sarjat, populaaritieteelliset
julkaisut, radio, televisio, ooppera, teatteri,
elokuva, www ja muut…
Löytönen käsitteli myös monitasokirjoittamista, lukupintoja, joita hän sanoo aikuisil-
le toimittamissaan teoksissa olleen kolmesta
neljäänkin. Tällä tavoitetaan erilaisen taustan
omaavia lukijoita. Hän piti myös tärkeänä
merenkulkutermiä ”lepuutus”. Sen mukaan
hyvä teksti ei synny kiireessä.
Paljouden hallinta
Kustantaja ja kustannustoimittaja Urpu
Strellmann tarjosi tietoa kustannustoiminnasta. Tarjottua käsikirjoitusta arvioidaan
muun muassa kirjan sisällön ja luonteen,
kirjoittajan asiantuntemuksen ja kirjan markkinoiden perusteella. Kustantaja on kirjan
teon, julkaisemisen ja markkinoinnin asiantuntija, joka yhdessä kustannustoimittajan
kanssa takaa laadun ja saa kirjasta parhaan
mahdollisen. Toiminnassa on olennaista, että
kustannustoimittaja työstää tekstin kirjoittajan kanssa yhdessä. Näin kirjaan kohdistuvat
vaatimukset täyttyvät.
Kun kirjaa tehdään laajalle yleisölle, kulkee tekstin punaisena lankana se, mitä kirjoittaja haluaa sanoa ja mihin tarkoitukseen
hän käyttää tutkimuksen tuottamaa tietoa.
Keskeistä yleistajuisessa kirjoittamisessa on
tiedon paljouden hallitseminen. Kirjoittajan
on tiedettävä koko ajan, mihin tekstillään
pyrkii. Toisena tulee lukijoiden lukutapojen
tukeminen, jotta kirjan sisällöstä muodostuu
käsitys niin selailevalle kuin syventyvällekin
lukijalle. Sisältöön on osattava rakentaa katkoksia ja hengähdystaukoja. Kolmantena on
havainnollinen kieli, sillä ammattislangi ja
erikoissanasto tekevät tekstistä helposti vaikeasti lähestyttävää. Neljäntenä tulee rakentaa kiinnostavuutta, sillä uutisarvoisin asia ei
välttämättä olekaan tutkimuksen keskeisin
tulos.
Jyri Kosolan mukaan puolustusvoimilla
tulee olla käytettävissään tarvitsemansa tietämys sellaisella tavalla, jolla tulokset ymmärretään. Tämä on myös Puolustusvoimien
teknillisen tutkimuslaitoksen tavoite. Hän jakoi kirjoittamisen kohderyhmät viiteen ryhmään, jotka ovat oman tutkimusalan tutkijat,
oman tekniikan alueen ammattilaiset, laaja
tieteellinen yleisö, sotilasalan ammattilaiset
ja laaja yleisö. Jos jakoa konkretisoi, siihen
voisi kuulua tutkijat, kehitysinsinöörit, hankintainsinöörit, sotilaat ja laaja yleisö.
Viestinnälle on aina oltava peruste. Yleistajuistamisen prosessi lähtee siitä, mitä ollaan
tekemässä ja miksi. Seuraavana on mietittävä
kenelle tietoa halutaan tarjota ja millaista sen
on oltava. On myös pohdittava ketkä tietoa
tuottavat, millä tavalla ja mikä on siihen sopivin hetki. Prosessin loppupuolella on itse
julkaisun esille saaminen ja siihen mahdollisesti liittyvä viestintä. Tarvittaessa julkaisun
elinjaksoa on myös hallittava täydentämällä
sitä ja ottamalla uusintapainoksia.
Lisätietoa:
Tieteen yleistajuistaminen, Urpu Strellman & Johanna
Vaattovaara (toim.), Gaudeamus Oy, 2013, Tampere
Teksti: MARKKU MESILAAKSO
Käytännön yleistajuistamista
Radio-kemiaa Syyriasta
S
yyrian sisällissota, kemiallisten aseiden uhka ja lopulta niiden käyttö
tämän vuoden elokuussa ovat saaneet tiedotusvälineet kiinnostumaan
sellaisesta suomalaisesta osaamisesta, jotka
liittyvät kemiallisiin aseisiin. Olen vastannut
tiedotusvälineille niiden pyytämissä haastatteluissa tai taustatutkimuksissa toimittajien
esittämiin kysymyksiin. Seuraavassa viestinnän amatöörin ajatuksiani ja havaintojani
tällaisesta popularisoinnista:
Kemiallisten aseiden tematiikkaan liittyvää osaamista on meillä Suomessa hämmästyttävän paljon. Puolustusvoimissa on
laaja ammattitaito koko suojelualan kentästä.
Meillä on maavoimien Suojelun erikoisosasto
ja sen CBRN-kenttälaboratorio sekä suojelutekniikan tutkimusala Puolustusvoimien
teknillisellä tutkimuslaitoksella. Tällä alalla
puolustusvoimat toimii hyvässä yhteistyössä
muiden maamme viranomaisten kanssa.
Poliisilla, tullilla ja rajavartiolaitoksella
on alaan liittyvää omaa erikoisosaamistaan
kuten myös pelastuslaitoksilla. Sosiaali- ja
terveysministeriön alaisuudessa toimii viranomaisyhteistyönä virtuaalinen C-osaamiskeskus, joka on asiantuntijoiden foorumina ja
poolina. Sisäasiainministeriön poliisihallinnon alaisuudessa toimii eri viranomaisten
muodostama CBRNE-yhteistyöfoorumi.
Helsingin yliopiston kemiallisten aseiden
valvontainstituutti on puolestaan taisteluaineiden analytiikan osaaja.
Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen historian alussa 1920-luvulla tutkittiin kemiallisiin aseisiin liittyviä aiheita. Perinteemme
ovat siis kaukana. Tästä huolimatta taikka
paremminkin siitä johtuen osaamisemme
tänä päivänä on nykyaikaista ja kansainvälistä
tasoa. Olen joskus ajatellut, että jotakin samankaltaista voidaan havaita osaamisen pysymisessä akateemisella alalla kuin esimerkiksi
urheilussa tai muilla aloilla. Osaamisesta on
helppoa puhua.
Kysyjälle on haastattelussa vastattava
avoimesti ja totuudellisesti, pyydettyä tietoa
tai jopa mielipiteitä jakaen. Olen pohtinut ja
päättänyt etukäteen, mitä tietoa ja millä tasolla voin kertoa ja mistä en voi tietoja antaa.
Kaikkein ensimmäiseksi olen pyytänyt linjauksia esimieheltäni tai maavoimista. Haastatteluissa on kysytty muun muassa kemiallisten
aseiden hävittämistä. Tiedotusvälineet ovat
olleet kiinnostuneita siitä, mitä Suomella olisi
mahdollisesti annettavaa. CBRN-kenttälabo-
Kuva: TELLERVO VORMISTO
Markku Mesilaakso
ratoriota on kuvattu televisioon ja keskusteltu myrkkyjen ominaisuuksista ja niiden
valmistamisesta. On myös tiedusteltu, onko
Suomella tällaisia aineita.
Yleisön palveluksessa
Radio ja televisio ovat näyttäytyneet minulle
tässä yhteydessä yleisön palvelijana. Mielestäni ne ovat tarjonneet yleisölle sellaisia
tiedonmurusia, joista toimittajat tietävät ihmisten olevan kiinnostuneita. Olen huomannut, että toimittajat ovat hyvin selvittäneet
itselleen asian taustat ja osaavat kysyä hyviä
kysymyksiä. Heidän roolinsa on selvästi viedä
haastattelua eteenpäin tietyn käsikirjoituksen
mukaan. Joskus olen miettinyt, että käsikirjoitusten aihiot ovat peräisin ulkomaisten
lehtien tiedoista, niin samankaltaisesti asioiden käsittelyyn on päädytty.
On siis asetuttava toimittajan tavoin palvelemaan kuulijaa. Haluan tulla ymmärretyksi. Ei olisi mitään hyötyä puhua kemian
termein, eivätkä toimittajat käsittämätöntä
puhetta tietysti ulos päästäisikään. Vastatessani en puhu kollegalleni vaan tavalliselle
ihmiselle, jonka kuvittelen olevan radiota
kuuntelemassa. Yritän olla innostunut asiastani, koska se kuuluu ja näkyy. Sen saavuttamiseksi pitää olla oma itsensä. Tämä taasen
johtaa siihen, etten aina tule käyttäneeksi
kirjakieltä – onko se hyvä vai huono asia,
riippuu varmaan kuulijasta.
Professori Markku Mesilaakso on
Puolustusvoimien teknillisen tutkimus­
laitoksen Räjähde- ja suojelutekniikkaosaston
johtaja.
SENSORI 2 / 2013 13
Teksti: ELISA PÄÄKKÖNEN
Henkilöstö- ja
asiakaslehden vaiheita
P
uolustusvoimien Tutkimuskeskuksessa ilmestyi 1980-luvulla TUTKIMATON-tiedotuslehti. Siinä oli
alun toistakymmentä sivua ja se oli
toteutettu monistamalla. Lehden vetäjänä oli
Kimmo Skön. Lehti ilmestyi vuosina 1980–
1983 ja vielä tuplanumerona vuonna 1987.
Lakialassa julkaistiin 1980-luvun lopulta lähtien myös ATOMINOOTTI-nimistä viikkotiedotetta. Sen nimeksi vaihdettiin vuonna
1992 NOOTTI ja tiedotetta tehtiin aina
vuoteen 2000 saakka.
Oman henkilöstölehden perustamiseen
oli kuitenkin tarve ja vuonna 1990 tehtiin
ETS-lehti. Se oli vaatimattomasti toteutettu,
mutta kannet olivat sentään värillistä paperia
ja lehdellä oli oma logo. Lehdessä oli riemastuttavia piirroksia, joita teki Olli-Pekka Peltonen. Vieläkin käytössä oleva Perustutkijan
hahmo on hänen luomuksensa. ETS ilmestyi
1990-luvun alussa neljänä numerona. Sen
jälkeen tuli viiden vuoden lehdetön ajanjakso.
Henkilöstölehden tekemisen kolmas
yritys tapahtui vuonna 1998. Silloinen esikuntapäällikkö Jukka Röyti vauhditti ETSlehteä. Kirjoitin vuoden 1998 ensimmäiseen
numeroon: ”Jokaisella itseään kunnioittavalla
laitoksella on henkilökuntalehti! Meillä tämä
kulttuuri vain pääsi välillä hieman katkeamaan. Tänä vuonna on lehtiä ajateltu tuottaa
peräti neljä numeroa. Äkkiä ajatellen melkoinen rutistus, ei silti mahdoton.” Vuonna 1998
lehdestä tulikin neljä keltakantista numeroa,
jokainen niistä yli 20-sivuinen.
Jukka Röyti muistelee: ”Meidän aikana herätettiin Lakialassa henkiin muutama vuosi aiemmin ilmestynyt lehti, Perustutkijoineen kaikkineen. Yksi syy siihen oli
tulospalkkio(kokeilu), jossa hallinnollekin
kehitettiin vaikuttavuusmittareita ja yhtenä
osa-alueena sisäinen tiedottaminen. Ja halvalla
piti selvitä, eli varsin kotikutoisia olivat niteet,
Kuva: SIRPA KORPELA
Elisa Pääkkönen
14 SENSORI 2 / 2013
kolme – neljä numeroa vuoden mittaan, ehkä
parin vuoden ajan.”
Joulukuussa 1998 räväkkä Perustutkijan
palsta herätti Pääesikunnassa älähdyksen ja
saimmekin tiukkasanaista palautetta palstan
johdosta. Eli vaikuttavuutta oli syntynyt!
Sensorin synty
Puolustusvoimien teknillinen tutkimuslaitos julkaisi ETS-lehtien formaattiin vuonna
1999 kaksi ja vuonna 2000 yhden lehden.
Mutta lehden nimi oli muuttunut. ETSlehden silloinen toimituskunta kokoontui
ideoimaan lehdelle uutta nimeä. Ankaran
miettimisen jälkeen minulla välähti – SENSORI. Siinä se oli!
Sensorin ensimmäiset numerot olivat
omalle henkilöstölle tarkoitettuja, mutta
1990-luvun lopulla Jukka Röyti sai kuningasidean: tehdään asiakaslehti. Vuonna 1999
toteutettiinkin laitoksen ensimmäinen Sensorin asiakasnumero.
Asiakas-Sensoreiden rinnalla ilmestyivät
myös henkilöstönumerot. Niitä oli tavallisesti
kaksi vuodessa. Vuodesta 2000 alkaen ne
on toteutettu oikeana painotuotteena, ensin
mustavalkoisena, mutta myöhemmin nelivärisenä julkaisuna.
Henkilöstö-Sensori on tehty omin
voimin. Ensimmäisen, mustavalkoisena
painetun numeron ulkonäön suunnitteli
opiskelija Kirsi Vähäsöyrinki kesätyönään.
Suurimman osan 2000-luvun lehdistä taittoi
informaatikko Kristiina Nevanpää ja hän
oli myös vuosia henkilöstönumeron vetäjänä. Informaatikot Sirpa Korpela, Merja
Nousiainen ja Elisa Pääkkönen toimittivat
osaltaan lehteä. Informaatikot ovat muun
muassa toteuttaneet kaikki haastatteluihin
perustuvat henkilöjutut. Vuosikymmenen
vaihteesta lähtien henkilöstölehteä on taittanut graafinen suunnittelija Pirjo Laurimaa.
Henkilöstö-Sensori on toiminut Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen henkilöstöä yhdistävänä tekijänä paikkakunnasta
riippumatta ja se on ollut toimiva kanava
ihmisten puheenvuoroille.
Vuosina 2008–2011 tehtiin myös Sensorin tutkijanumeroa. Siihen koottiin tutkimusaiheisia artikkeleita ja se suunnattiin
pääosin tutkimusorganisaatioihin. Noina
vuosina julkaistiin Sensorista asiakasnumero,
henkilöstönumero ja tutkijanumero.
Teksti: MJJMÄKINEN
Lehden toimittaminen on
kokonaisuuden hallintaa
S
ensori-asiakaslehden toteuttamiseen on vuosien 1999-2013 aikana
muodostunut hyvin yksinkertainen
ja selkeä työtapa – armeijan termein
luonnehdittuna kenttäkelpoinen!
Aloitan Sensori-asiakaslehden toimitustyön, kun lehden vuosittainen suunnitelma
on vahvistettu. Tämän tekee tutkimuslaitoksen johtaja yhteistyössä Elisa Pääkkösen
kanssa.
Teen tulevasta lehdestä ensin aikajanan,
jonka päätepisteenä on ilmestymispäivä. Tämän jälkeen laadin alustavan taittosuunnitelman, josta määrittyy lehden sivumäärä ja
juttujen järjestys. Arvioin myös yksittäisten
artikkeleiden laajuuden ja niille varattavan
tilan. Jokainen kirjoittaja tuotoksineen sidotaan tässä vaiheessa tulevaan lehteen.
Tietopalvelu ohjeistaa kirjoittajat. Heille
annetaan aikataulu, mitta artikkelin laajuu-
Kuva: PUOLUSTUSVOIMAT
Kuva: SIRPA KORPELA
Jukka Röyti (oik.) ja Raimo Gavrilov (vas.)
90-luvun puolivälissä.
Kristiina Nevanpää
desta ja ehdotus kuvien määrästä. Lisäksi
kirjoittajalle toimitetaan kirjoittajan ohjeet.
Sileää asiaa!
Artikkelit saapuvat minulle määräpäivään
mennessä. Tämän jälkeen komennan kaikki
jutut riviin ja luen ne. Näin muodostuu riittävän tarkka kuva lehden sisällöstä. Samalla
tarkennan taittosuunnitelmaa ja mittaan, että
kirjoittajalle ohjeistettu pituus vastaa suunnilleen saapunutta artikkelia.
Aloitan toimitustyön jutun ulkonäön
tarkastelulla. Artikkelin tulisi näyttää sileältä lukijan silmään. Lukemista rassaavaa
rosoisuutta tuovat tekstiin monenlaiset kirjainlyhenteet avauksineen. Nämä siirretään
mahdollisuuksien mukaan jutun loppuun
omaan rauhaan.
Seuraavaksi perehdyn tekstin sisältöön.
Jos samaa asiaa kerrotaan monessa kohdassa,
ehdotan kirjoittajalle kappaleiden yhdistämistä. Lyhennän pitkiä virkkeitä ja selvitän
hankalia sivulauseita. Koetan muuttaa virkatekstin ja tutkimusraporttien tyylisiä ilmaisuja sujuvampaan suuntaan. Jos teksti on kerrassaan liian pitkä, niin kysyn kirjoittajalta mitkä
osat voitaisiin sisällön kärsimättä poistaa.
Armeijan kieli on ainutlaatuista. Lukijoille tuntemattomia lyhenteitä, termejä ja
sanontoja on paljon. Esimerkkinä voinen
mainita teksteissä nykyisin runsaasti viljellyn suorituskyvyn. Kirjoittaja ymmärtää sen
merkityksen täydellisesti, mutta tiedon välityksessä se on abstrakti. Lukijan mieleen ei
muodostu kokonaisuutta, jos tutkimustyön
tärkeät ja mielenkiintoiset tulokset – ne joilla
on sitä vaikuttavuutta! – summataan ”saavutetulla uudella suorituskyvyllä”. Lukija
kiittää kirjoittajaa, jos artikkeleiden sisältöjä
jatketaan mahdollisuuksien mukaan laboratoriosta poteroon saakka, vaikkapa lyhyin
kainalotekstein!
Kirjoittaja on ykkönen!
Olen toimittajana kirjoittajan apulainen ja
palkattu auttamaan häntä. Ehdotan muutoksia, esitän täydentäviä kysymyksiä, osoitan
epäselviä kohtia, pyydän perusteluita, ideoin
kuvitusta ja löydän joskus tekstistä asiavirheitä. En arvostele kirjoittajaa henkilönä enkä
arvioi hänen ammattitaitoaan!
Palvelen myös lukijaa. Huolehdin, että
kokonaisuus on tasapainoinen, tyylikäs ja
artikkelit ovat yleisellä tasolla esitettyjä. Näin
Sensori-asiakaslehti 1999–2013 lukuina
• Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen julkaisemaa SENSORI-asiakaslehteä on julkaistu 15 numeroa vuosien 1999–2013 aikana
• lehdissä on ollut 253 artikkelia ja sivuja yhteensä 319
• kirjoittajia on ollut kaikkiaan 104 henkilöä
• lehden päätoimittajat: Jukka Röyti (1999), Jari Rankila (2000), Elisa Pääkkönen (2001–2007), Mika Hyytiäinen (2008–2012) ja Jyri Kosola (2013)
• lehden toimittajat: MJJMäkinen (2000–2013), Elisa Pääkkönen,
Sirpa Korpela, Kristiina Nevanpää ja Merja Nousiainen
• avustava graafikko: Pirjo Laurimaa
• taittaja: mainostoimisto Piirtek (1999–2000), Leijart Suunnittelutoimisto (2001–2013)
• painosmäärä 2500, lisäksi sähköinen versio Torni-portaalissa ja PVTT:n Internet-sivuilla.
Kuva: TERO ONNELA
Pirjo Laurimaa
tarjoamme lukijalle mahdollisimman miellyttävän ja informatiivisen lukukokemuksen
– puolustusvoimien tiedelehden kanssa.
Lehden laatujärjestelmässä on tärkeintä,
että tekstit julkaistaan juuri siinä muodossa, missä kirjoittaja on ne hyväksynyt. Jos
toimitustyön muutoksista ei päästä yksimielisyyteen tai edes konsensukseen, mennään
aina kirjoittajan ehdoilla. Hänen nimensä
on kuitenkin artikkelin yhteydessä, ei minun!
Teksti: MARJUT KOSKINEN
Tekstistä
ja kuvista
muodostuu
lehti
O
ma osuuteni lehden teossa tulee
prosessin usein hektisillä loppumetreillä ennen aineiston toimittamista kirjapainoon. Laitan
suunnitelman mukaiset tekstit ja kuvat taittoohjelmalla lehden muotoiseksi paketiksi ja
toimitan sen painoon. Vastaan myös siitä,
että kuvat ovat painokelpoisia ja että lehti
näyttää vuosi vuoden jälkeen yhtenäiseltä ja
tunnistettavalta.
Aloittaessani Sensorin tekemisen yli vuosikymmen sitten suunnittelin sille myös ulkoasun. Tähän kuuluivat lehdessä käytettävät
värit, tekstityypit ja graafiset elementit. Vuonna 2004 sain tehtäväksi suunnitella lehdelle
jälleen uuden ulkoasun. Se pohjautui Puolustusvoimien uuteen graafiseen ohjeistoon.
Lehden tekeminen on laajan tekijäjoukon
yhteistyön tulos. Ydintiimimme, joka muodostuu itseni lisäksi tietopalvelupäällikkö Elisa Pääkkösestä ja toimittaja MJJMäkisestä,
on vuosien saatossa hioutunut tehokkaaksi
toimintayksiköksi. Tietopalvelun muut työntekijät avustavat meitä muun muassa kuvamateriaalin toimittamisella.
Kuva: MARJUT KOSKINEN
MJJMäkinen
Kuva: MJJMÄKINEN
Marjut Koskinen
SENSORI 2 / 2013 15
Teksti: VEIJO MIIHKINEN
Suojan osaamisverkoston pilotointi
Osaamisverkostot hyödyntävät yhteiskunnan tietoa ja taitoa sekä
resursseja mahdollisimman tehokkaasti – myös poikkeusoloissa.
Suojan osaamisverkoston pilotoinnilla kerättiin kokemuksia
myöhemmin perustettaville muille osaamisverkostoille.
S
uojan osaamisverkosto perustettiin
kesäkuussa 2010. Pilotoinnilla kehitettiin ja kokeiltiin toimintamallia ja
Suojan osaamisverkoston toiminnalla
kerättiin tietoa eri viranomaisten tarpeista.
Samalla vahvistettiin tutkimustulosten hyödyntämistä, monikäyttöisyyttä sekä kaupallista soveltamista. Toiminta tähtäsi konkreettisiin projekteihin.
Pilotoinnin taustalla oli valtioneuvoston
vuonna 2004 antama puolustusselonteko
sekä Puolustusministeriön materiaalipoliittinen strategia. Lisäksi European Security
Research and Innovation Forum (ESRIF) on
suositellut, että EU ja sen jäsenmaat käynnistävät uusia hankkeita kansalaistensa turvallisuuden lisäämiseksi. Esimerkkinä mainitaan
muun muassa osaamiskeskusten perustaminen CBRN-tutkimusverkostoille.
Suojan osaamisverkosto
Suojan osaamisverkostossa saatiin tietoa
puolustusvoimien ja eri viranomaisten suojautumiseen liittyvistä suorituskykytarpeis-
ta sekä osaamisesta ja kehittämiskyvystä.
Samalla vahvistettiin tutkimustoiminnan
yhteistyöverkostoa mahdollistamalla tutkimuslaitteiden yhteiskäyttöä ja edistämällä
tutkijavaihtoa.
Osaamisverkosto mahdollisti myös viranomaisyhteistyön, tutkimustulosten ja korkean teknologiaosaamisen soveltamisen sekä
verkoston osaamisen hyödyntämistä uusissa
ympäristöissä. Tällä tarkoitetaan teknologian
monikäyttöisyyttä. Esimerkiksi Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen tutkimuskykyä häivetekniikassa sotavarusteiden
naamioimiseksi voitaisiin käyttää toisinpäin
ja soveltaa sitä tarvittaessa tutkanäkyvyyden
parantamiseen. Osaamisverkoston tuli myös
edistää kotimaisen teollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä.
Suoja on yksi puolustusvoimien suorituskykyalueesta. Suojautumista sotilaallisessa
mielessä voi lähestyä niin sanotun suojasipulimallin kautta. Tässä ulkokerros muodostuu
tilannetietoisuudesta ja ytimeen päin siirryttäessä tulee fyysinen suojautuminen yhä mer-
Kuva: MJJMÄKINEN
Tieteen ja teknologian popularisointi tiivistyy
tiedekeskus Heurekassa. Tulevan
Suoja-näyttelyn
valmistelukokouksen osallistujia Heurekan
kuutioiden alla.
Kuvassa vasemmalta professori
Markku Mesilaakso, johtava
tutkija Timo Kaurila, professori
Veijo Miihkinen,
professori Jukka
Leskinen, tohtori
Paula Havaste,
majuri Vesa Kankare, tietopalvelupäällikkö Elisa
Pääkkönen ja
everstiluutnantti
Mikko Lappalainen.
16 SENSORI 2 / 2013
kittävämmäksi. Suojan malli kuvaa siis materiaalista kykyä. On kuitenkin todettava, että
Suojan osaamisverkostossa tulkittiin suojan
käsitettä laveammin projekteja kehitettäessä.
Pilotoinnin neljä projektia
Pilotoinnin projektit liittyivät kauko-ohjattavien lennokkien käyttöön, tutkaan, suojan
popularisointiin ja logistiikkaan. Näillä testattiin viranomaisyhteistyötä, liikuttiin toiminnan reuna-alueilla ja rikottiin raja-aitoja
perinteisen suorahankinnan sijaan.
Kauko-ohjattavan lennokin (UAS) alkusysäyksenä oli vuoden 2010 tulivuoren
purkaus Islannissa. Tällöin lentokielto Euroopassa aiheutti satojen miljoonien tappiot
lentoyhtiöille ja muulle liiketoiminnalle. Ilmakehässä vulkaaninen tuhka on ongelmallista lentokoneille, koska se voi pahimmassa
tapauksessa pysäyttää koko moottorin.
Puolustusvoimat keräsi purkauksen aikana omalla kalustollaan ilmanäytteitä ja
hyödynsi myös miehittämätöntä lennokkia.
Tällöin heräsi ajatus yhteisestä lennokkipalvelusta. Puolustusvoimien lisäksi on muilla
viranomaisilla ja siviilipuolella tilanteita, joissa lennokin käyttö on perusteltua. Yhteisen
palvelukonseptin tavoitteena oli operoida
lennokkeja kaikkien niitä tarvitsevien tarpeista lähtien. Konseptin etuna on korkea
käyttöaste ja sen myötä operaattori on hyvin
harjaantunut ja aina valmiina toimimaan.
Valtakunnallisen UAS-palvelukonseptin
kehittämiseksi järjestettiin seminaari ja konseptin arvioimiseksi käynnistettiin VTT:n
johdolla ja TEKES-rahoituksella liiketoimintaedellytysten selvitysprojekti. Tehtyjen selvitysten perusteella todettiin, että aika ei ole
vielä kypsä tälle sinänsä järkevälle toimintamallille. Esimerkiksi tällä alalla kehittymätön
ilmailulainsäädäntö asettaa omat rajoituksensa kauko-ohjattavien lennokkien käytölle.
Tässä suhteessa Yhdysvallat on eurooppalaista
kehitystä huomattavasti pidemmällä. Siellä
kauko-ohjattavien lennokkien toimintaa jo
testataan siviili-ilmailussa.
Euroopassa ala on kuitenkin voimakkaasti kehittymässä. Sotilaallisten sovellusten
lisäksi lennokkeja voidaan käyttää turvallisuuteen liittyvissä tehtävissä, tutkimustoiminnassa kuten ilmastotutkimuksessa sekä
pelastustoiminnassa.
Toinen projekti oli Arjen tutka. Sen
taustalla oli ajatuksena, että vain sotilasala
osaa vaativaa tutkatekniikkaa, mutta tutka
yleistyy myös siviililaitteissa, kuten autoissa.
Tavoitteena on, että sotilasalalle rakennettua
osaamista käytetään yritysten tukena kotimaassa ja että lisäosaaminen hyödyttää myös
sotilasalaa. Aiheesta pidettiin useita aivoriihityyppisiä työpajoja. Niistä valikoituivat
jatkotarkasteluun lyhyen kantaman tutka,
edullinen tutkaheijastin sekä henkilökohtainen tutka.
Kolmas projekti käsittää Heurekan Suojanäyttelyn. Se tulee olemaan osa Heurekan
kiinteää näyttelyä ja avataan alkukesästä
2014. Näyttelyssä esitellään käytännönläheisesti teknologian merkitystä nykyajan puolustusvoimissa ja sitä tukevassa tutkimuksessa
ja teollisuudessa. Näyttelyssä havainnollistetaan luonnossa esiintyviä esimerkkejä eläinten suojautumiskeinoista ja verrataan niitä
puolustusteknologisiin tuotteisiin ja järjestelmiin. Suoja-näyttely on esillä useita vuosia ja
siihen arvioidaan tutustuvan noin 1,5 miljoonaa kävijää. Sen kohdeyleisönä on nuoriso.
Neljäs projekti liittyi logistiikan turvallisuuteen. Sillä tuetaan puolustusvoimien
logistiikan kehittämisohjelman siirtoa aluetasoille. Lisäksi validoidaan Puolustusvoimien
teknologiaohjelmassa PVTO2010 kehitetty
kohdesuojan malli ja laajennetaan se ottamaan huomioon Yhteiskunnan turvallisuusstrategian 2010 mukaiset muun yhteiskunnan rakenteet ja resurssit.
Puolustusvoimien teknologiaohjelmassa (PVTO2013) mainittu lentotukikohdan
suojan analysointimalli laajennetaan alueelliseen logistiseen verkostoon ja sitä sovelletaan huoltopataljoonaan. Myös MATINEprojekti toteutui. Sen tavoitteena oli selvittää yhteisen turvallisuusstrategian mukaiset
tietoaineistot Pirkanmaalla ja kehittää malli,
joka tarkastelee logistiikan näkökulmasta
erilaisten kriittisten infrastruktuurien keskinäistä riippuvuutta.
Professori Veijo Miihkinen toimii Puolustus­
voimien teknillisen tutkimuslaitoksen
asetekniikkaosaston johtajana.
Teksti: TIMO KAURILA
Mitä Suojan
teknologiaohjelmasta
jäi käteen?
Viime vuoden lopussa päättynyt Puolustusvoimien
teknologiaohjelma 2010 Suoja onnistui erinomaisesti.
Sen tärkeimpinä saavutuksina olivat häiveteknisesti
edistyksellinen miehittämätön ilma-alus ja hajautetun
joukon suojan analysointimalli.
E
ri puolustushaarat, Pääesikunnan
Materiaaliosasto, Puolustusvoimien teknillinen tutkimuslaitos,
kotimainen puolustusteollisuus
ja tiedeyhteisö valmistelivat yhdessä hankkeen sisällön syksyllä 2008. Varsinaisen tutkimustyön toteutti konsortio, joka koostui
kymmenestä teollisuusyrityksestä ja kolmesta
tiedeyhteisöstä. Hankkeen kokonaisarvo oli
noin 7,5 miljoonaa euroa.
Suojan teknologiaohjelma sisälsi kolme
tutkimusprojektia: Lavettien häivetekniikka
-projekti mittasi, mallinsi ja analysoi erilaisten lavettien ja valelaitteiden häiveteknisiä
ominaisuuksia. Suojan integrointi kehitti operaatioanalyyttisen mallin lentotukikohdan
haavoittuvuuden analysoimiseksi ja suojan
optimoimiseksi. Ballistisen suojan hybridirakenteet -projekti kehitti yleiskäyttöisiä sirpaleja luotisuojapaneeleja.
Hankkeen tavoitteena oli alusta saakka
osoittaa tutkittavien teknologioiden toimivuus ja soveltuvuus puolustusvoimien käyttöön demonstraattoreiden avulla. Ne ovat
laitteita tai tietokoneohjelmia, joiden avulla
voimme varmistua siitä, että varsinaisissa
materiaalihankinnoissa ymmärrämme, mitä
olemme hankkimassa, täyttääkö hankittava
materiaali suorituskykyvaatimukset ja onko
se teknologisesti riittävän kypsää hankittavaksi. Demonstraattoreiden toteuttaminen
ja arvioiminen vaativat kuitenkin tutkimuksen tekemistä. Ilman pientä panostusta tutkimus- ja kehitystyöhön jää onnistuneiden
hankintojen edellyttämä puolustusvoimien
oma osaaminen helposti saamatta.
Lavettien häivetekniikka
Lavettien häivetekniikka -projektin työ keskittyi pääosin tutkahäiveteknisesti edistyneen
Pilottiprojektiin osallistui
kaikkiaan 28 organisaatiota:
Kuva: JARKKO KYLMÄLÄ
• 4 yliopistoa (TTY, Aalto, Oulu CWC, ISY)
• 3 tutkimuslaitosta (VTT, PVTT
ja Geodeettinen tutkimus­
laitos)
• 16 yritystä
• Poliisin tekniikkakeskus
• Turvallisuus- ja kemikaali­
virasto (TUKES)
• Säteilyturvakeskus (STUK)
• Finnsecurity ry.
Mekaanikot kiinnittävät miehittämättömän ilma-aluksen (UAV) katapulttiin ennen
koelentoa.
SENSORI 2 / 2013 17
Kuva: PVTT
miehittämätön ilma-aluksen (UAV) lentorangon suunnitteluun ja rakentamiseen. Muu
kuin häivetekniikkaan liittyvä työ tehtiin
hankkeen ulkopuolella. Häiveteknisen suunnittelun lähtökohtana oli mahdollisimman
todenmukainen uhkaskenaario, joka koostui ilmatorjuntajärjestelmistä sekä keski- ja
kaukovalvontatutkista. Ilma-aluksen piti
suorittaa tiettyjä tehtäviä tässä uhkaympäristössä. Suunnittelun tueksi kehitettiin tutkapoikkipinnan (RCS) laskentaohjelmia, joilla
pystytään mallintamaan esimerkiksi pieniä
yksityiskohtia sisältävien ja osittain läpinäkyvien kappaleiden tutkaherätteitä. Se soveltuu myös laivan lähiympäristön, saariston ja
meren sekä tutkaherätteiden mallintamiseen.
Ilma-aluksen selviytymiskykyä analysoitiin
hankkeessa kehitetyllä skenaariotyökalulla,
joka simuloi ilma-aluksen lentotehtävää annetussa uhkatilanteessa.
Lavettien häivetekniikka -projektissa
kehitettiin myös multistaattisen tutkan tarvitsemat apuvastaanottimet. Ne tutkimuslaitoksen tutkamittarataan yhdistettynä tarjoavat ensimmäistä kertaa mahdollisuuden
3-ulotteisten RCS-mittausten tekemiseen.
Lisäksi projektissa kehitettiin kuljetuspanssariajoneuvo SISU XA-185:n moottoritilaan
lämpösäteilysuoja. Se pienentää merkittävästi
ajoneuvon lämpöherätettä ilmasta tapahtuvaa tiedustelua vastaan.
Suojan integrointi
Suojan integrointi -projektissa tutkittiin, millä
menetelmillä hajautetun joukon suojaa voidaan mallintaa ja analysoida valitussa uhka­
skenaariossa. Esimerkkitapaukseksi valittiin
lentotukikohta. Suojan tarkastelun kannalta
tunnuspiirteenä on, että hajautettu joukko
koostuu erilaisista toimijoista ja niiden välisistä vuorovaikutuksista. Tavoitteena on löytää ne kriittiset toimijat tai toiminnot, jotka
ovat elintärkeitä koko joukon suorituskyvyn
kannalta tai tietyn tehtävän suorittamisessa.
Optimoimalla joukon käytössä olevat suojaresurssit oikein näiden toimijoiden ja toimintojen suojaamiseksi joukko saavuttaa parhaan
taistelunkestävyyden. Projektissa syntyi myös
Esimerkki kehitetyn keraami-teräs-yhdistelmämateriaalin moniosumakestävyydestä.
200 mm x 200 mm paneeliin on ammuttu neljä 7.62 X 51 NATO AP-luotia.
Kuvassa iskemäpuoli on vasemmalla ja paneelin tausta oikealla.
konseptikuvaukset, joilla suojan riittävyyttä
voidaan arvioida lavettien tai joukkojen yhteydessä.
Toisena osana Suojan integrointi -projektissa oli laivojen haavoittuvuusanalyysi.
Projektissa kehitettiin analyysimenetelmät
ja -mallit laivoihin kohdistuvien konventionaalisten asevaikutusten arvioimiseksi ja
simuloimiseksi. Tarkastelun kohteena olivat
ilmassa aluksen ulkopuolella, aluksen sisällä
ja vedessä tapahtuvat räjähdykset. Haavoittuvuusanalyysi tuottaa tietoa laivan kokemista
vaurioista ja sen järjestelmien toimintakyvystä räjähdyksen jälkeen.
Ballistisen suojan hybridirakenteet
Ballistisen suojan hybridirakenteet -projektissa
tutkittiin suojaustason ja kustannusten välistä optimointia erilaisissa komposiiteissa ja
hybridirakenteissa. Tärkeimpinä tutkittavina
materiaaleina olivat kuidut, muovit, teräkset
ja keraamit. Tavoitteena oli löytää eri suojaustasoille mahdollisimman kustannustehokkaita ratkaisuja niin valmistettavuuden
kuin materiaalikustannustenkin kannalta.
Projektin tuloksena syntyi erittäin korkean
suojauskyvyn tuottavia luotisuojapaneeleita
sekä edullisia ja kevyitä suojapaneeliratkaisuja
suurien kohteiden suojaamiseen.
Mitä jäi käteen?
Vastaus riippuu varmasti vastauksen antajasta.
Puolustusvoimien, teollisuuden ja tiedeyhteisön osaaminen tutkittujen teknologioiden
mahdollisuuksista ja heikkouksista kasvoi
huomattavasti. Puolustusvoimat tarvitsee tätä
osaamista hankkiessaan tai modernisoidessaan asejärjestelmiä. Kotimaisen teollisuuden
mahdollisuudet osallistua tulevaisuuden puolustusmateriaalihankintoihin paranivat, kun
tutkimusasteella olevaa, lupaavaa teknologiaa
kehitettiin. Samoin teollisuuden kyky integroida hankittuja ”valmiita” asejärjestelmiä
puolustusjärjestelmäämme kehittyi. Kriisiajan ylläpito- ja korjauskyvyn paranemista
ei myöskään voi väheksyä.
Kaikissa Suojan projekteissa oli useita
kunnianhimoisia tavoitteita, jotka saavutettiin tai ylitettiin. Demonstraatioiden valossa
Suojan teknologiaohjelman tärkeimpiä saavutuksia ovat häiveteknisesti edistyksellinen,
miehittämätön ilma-alus ja hajautetun joukon suojan analysointimalli.
Ilma-aluksen suunnittelu vaati yhtenäisen häivesuunnitteluprosessin kehittämistä,
johon reunaehtoja toivat aerodynamiikka,
rakenneratkaisut sekä häivemateriaalien kustannusvaikutukset. Häivesuunnitteluprosessi
koostui komponenttitason suunnittelusta ja
Kuva: PVTT
Laivan rungon käyttäytyminen ja sen kokemat rasitukset vedenalaisen räjähdyksen simuloinnissa.
18 SENSORI 2 / 2013
mittauksista, tutkapoikkipinnan mallintamisesta ja verifioimisesta sekä aluksen tehtäväkohtaisen selviytymiskyvyn arvioinnista. Selviytymiskykyanalyysi tuottaa myös ymmärryksen, miten häiveteknistä ilma-alusta pitää
lennättää, jotta häiveominaisuuksista saadaan
paras hyöty. Miehittämättömän ilma-aluksen
kehittäminen on malliesimerkki jatkuvan iteratiivisen yhteistyön tarpeellisuudesta.
Hajautetun joukon suojan analysointimalli tarjoaa ensimmäistä kertaa systemaattisen menetelmän joukon haavoittuvuuden
ja suojan riittävyyden arviointiin. Mallin
avulla voidaan suojaa optimoida huomioiden kustannustehokkuusnäkökohdat ja
resurssirajoitteet. Resurssirajoitteina voivat
olla esimerkiksi suojavälineiden määrä ja
käytettävissä oleva aika. Joukon suojan analysointimallia voidaan soveltaa mihin tahansa
joukkoon, jossa on erilaisia toimijoita ja niiden välisiä riippuvuussuhteita, esimerkiksi
merivoimien tukikohtaan tai maavoimien
taisteluosastoon. Se pystyy hyödyntämään
aiemmin tehtyjä lavettitason suojan tarkasteluita. Miehittämättömän ilma-aluksen ja
hajautetun joukon suojan analysointimallin
kehittämistä jatketaan Puolustusvoimien teknologiaohjelmassa 2013.
Erikseen voidaan nostaa esiin täysin uudenlainen ballistinen suojaratkaisu, jonka
idea syntyi vasta ohjelman aikana. Edullinen,
matalan suojaustason sirpalesuoja perustuu
kierrätysaramidiin ja turpeeseen. Se on ympäristöystävällinen, teollisesti valmistettava tuo-
te, joka toimii myös lämpösuojana. Paneelin
kehittäminen vaati usean eri yritysosapuolen
teknologiaosaamisen yhdistämistä. Sellainen
on mahdollista vain tämän tyyppisissä tutkimushankkeissa.
Kaiken kaikkiaan Suojan teknologiaohjelma onnistui erinomaisesti. Sen keskeisten tutkimuskohteiden kehittämistä ja
soveltamista jatketaan. Monia teoreettisesti
lupaavia ideoita ja teknologioita kehitettiin
demonstraattoreiksi, joiden perusteella puolustusvoimat voi realistisesti arvioida niiden
soveltuvuutta käyttöönsä.
riippuvuussuhteet. Toimintaympäristö
käsittää maastoon, säähän ja esimerkiksi vuodenaikoihin liittyvän tarpeellisen tiedon.
toimijat, kuten huoltojoukot. Näiden
perusteella voidaan antaa ehdotuksia
laadullisesti ja määrällisesti oikeista
suojaustoimenpiteistä ja niiden kehittämisestä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi siirrettävät ballistiset suojat ja
valelaiteet.
Filosofian tohtori Timo Kaurila työskentelee
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen
Asetekniikkaosastolla johtavana tutkijana.
Esimerkki lentotukikohdan suojauksen arviointiprosessista. Uhka-arvioon
sisältyy muun muassa tukikohtaan
todennäköisimmin kohdistuvat hyökkäykset, niiden ensisijaiset kohteet,
käytettävät aseet ja asevaikutukset.
TKK-kuvaus on esimerkiksi ohjesäännön mukainen kuvaus tukikohdan
tehtävistä, toiminnoista ja tukikohdassa työskentelevistä henkilöistä.
Se sisältää myös tarvittavat vastatoimenpiteet ja niiden valmisteluun
tarvittavan ajan. Kokemus ja heuristiikka kuvaa tukikohdan toimijoiden
kokemusperäistä hiljaista tietoa.
Näitä suojan arviointiprosessissa
tarvittavia lähtötietoja on kuitenkin
vaikea hyödyntää suoraan suojan
analysoinnissa. Ne on muutettava
ensin asiantuntijatyönä mallinnusprosessissa formaaliseen, "matemaattiseen" muotoon. Tähän tiedon
muuntamiseen on työkaluja, mutta
niiden hyödyntäminen vaatii tutkijan
ja tukikohta-asiantuntijoiden tiivistä
yhteistyötä.
Mallinnusprosessi tuottaa uhkaskenaarion, tukikohdan toiminnallisen
kuvauksen sekä toimintaympäristön
kuvauksen. Uhkaskenaario kuvaa tukikohtaan kohdistuvia uhkia
aikatasossa, esimerkiksi ohjusiskua ja
erikoisjoukkojen hyökkäystä lentokoneiden tankkauspaikalle. Toiminnallinen kuvaus sisältää tukikohdan
päätehtävät, kuka tekee, mitä tekee
ja millä kalustolla. Se sisältää myös
tukikohdan toimijoiden keskinäiset
Mallinnusprosessin tuottamista tiedoista tehdään luotettavuusteoriaan
pohjautuva analyysi tietokoneohjelmalla. Siitä ilmenevät pahimmat
uhat, esimerkiksi hyökkäykset polttoaineenjakelupisteeseen ja kriittiset
Mallinnuksella ja analysoinnilla
säästetään huomattava määrä rahaa,
aikaa ja tositilanteessa ihmishenkiä!
SENSORI 2 / 2013 19
Teksti: PAAVO RAERINNE
Asevaikutuksen ja ballistisen
suojan tutkimus
Kuva: PAAVO RAERINNE
Sotilaat on aina suojattu
haarniskoilla ja panssareilla,
mutta nykyään myös
siviilihenkilöt suojautuvat.
Tärkeät tai sellaisiksi kuvitellut
henkilöt matkustavat
panssaroiduissa autoissa.
Pistoolin luodin ja veitseniskun
kestävä ballistinen suojaliivi löytyy
paitsi poliisin, myös vahtimestarin,
ensihoitajan ja jopa opettajan
takin alta. Amerikassa myydään
jopa koulureppuja, joiden
selkätaskuun pujotetaan
revolverin luodin pysäyttävä
suojalevy.
Harva matkustaja tietää, että
junan tuulilasi voi olla testattu
Puolustusvoimien teknillisen
tutkimuslaitoksen
paineilmatykillä. Julkisen
rakennuksen työntekijä istuu
työhuoneessaan, jonka ikkuna
on testattu tutkimuslaitoksen
paineputkella. Taloyhtiön
väestönsuojan ilmastointiventtiilit
on myös testattu samalla
menetelmällä.
20 SENSORI 2 / 2013
Asetekniikkaosaston koeampumaradan maskotti vartioi STANAG 2920-sirpalelajitelmaa.
Alarivissä ovat 53, 5.3, 1.1 ja 0.2 g:n standardisirpaleet. Ne ammutaan keskirivissä näkyvän
muovisen sovitteen eli sabotin avulla. Sovite halkeaa kahtia, kun sirpale tulee ulos aseen
piipusta. Ylärivissä ovat hylsyt, joihin sirpaleet ladataan. Pienimmät sirpaleet ladataan
rynnäkkökiväärin hylsyyn. Raskain ammutaan 37 mm:n tykillä. Sillä testataan konttien ja
rakennusten seiniä.
H
enkilöön kohdistuvia asevaikutuksia ovat iskun aiheuttama
kiihtyvyys, paine, palovammat
ja haavat. Puolustusvoimien
teknillisessä tutkimuslaitoksessa ei tutkita
haavaballistiikkaa eli luodin tai sirpaleen aiheuttamia vammoja, mutta muita asevaikutuksia mitataan esimerkiksi panssariajoneuvon sisällä panssarintorjunta-aseiden koeammunnoissa. Henkilön vammautumisriskiä
arvioidaan niin kutsutuilla todistelevyillä.
Hengenvaarallinen sirpale läpäisee 0.5 mm
pehmeän alumiinilevyn.
Maavoimien uusi taistelutapa on liikkuvaa joukon koko vastuualueella. Se tekee
taistelijan suojaamisen asevaikutuksilta entistäkin vaikeammaksi. Täysin luodinkestävää
liiviä ja kypärää ei ole olemassa, eikä sellaista
koskaan pystytä valmistamaankaan. Luotisuojalevyillä voidaan suojata henkilön rintakehä ja selkä tietynlaisilta luodeilta, mutta
suojavarustuksen paino ja jäykkyys tekevät
siitä epämukavan.
Ballistinen suojaus perustuu luodin tai
sirpaleen liike-energian siirtämiseen suojalii-
vin tai kypärän muodonmuutokseen. Vaikka
suojavaruste pysäyttää luodin tai sirpaleen,
sen rakenne voi antaa niin paljon periksi,
että kehon vammat voivat olla kuolettavia.
Tämän traumailmiön (BABT) merkitys on
kasvanut suojavarusteiden kehittyessä. Amerikkalainen NIJ-standardi sallii suojaliiville 44 mm:n painautuman osumakohdassa,
mutta kypärän ja pään välissä on vähemmän
tilaa muodonmuutoksille.
Kevyen ballistisen suojan
testaaminen
Aseteknisen osaston sisäampumaradalla tehdään testejä STANAG 2920- ja STANAG4569 määrittelyjen mukaisesti. Edellinen
määrittelee sirpaleammunnan ja jälkimmäinen luotiammunnan. Luotiammuntoja tehdään myös amerikkalaisen NIJ-standardin
mukaan.
Tehokkaimmilla luotiaseilla ammutaan
ulkona koekentällä. Tällaisia ovat 12.7 ja
14.5 mm:n kaliiperit. STANAG 2920-sirpaleammunta tehdään standardisirpaleilla,
jotka on valmistettu karkaistusta teräksestä.
Niitä on useita kokoja testikohteen mukaan.
Testiammunnassa määritetään v50-arvo, jolla
nopeudella osuvista sirpaleista puolet menee
kohteen läpi. Sirpaleen iskunopeus kohteeseen mitataan optisesti. Puolustusvoimien
käyttämän komposiittikypärän v50-arvo 1.1
g:n sirpaleella on 580 m/s ja sirpalesuojaliivin
600 m/s.
STANAG 4569-luotiammunta tehdään
tavallisilla lyijy-ytimisillä 5.56 ja 7.62 mm:n
kokovaippaluodeilla ja myös erikoisluodeilla,
joissa on teräs- tai kovametalliydin. Luotiammunnoilla testataan liivien luotisuojalevyjä,
ajoneuvojen teräs- ja keraamipanssareita ja
luodinkestäviä ikkunoita.
Amerikassa aloitettiin ballististen suojaliivien testaus NIJ-standardin mukaan
1970-luvulla. Sen kolme alinta luokkaa sisältävät tavallisimmat pistoolin ja revolverin
luodit, jotka ovat yleisin uhka poliisin työssä. Viranomaisten suojaliivien on kestettävä
myös teräaseiden pistoja ja viiltoja. Sotilaiden
liiveissä ei yleensä ole tätä ominaisuutta, koska pistintaisteluja ei enää käydä.
Tutkimuslaitoksen koeampumarata on
Suomen ainoa rata, jossa voidaan tehdä sekä
sirpale- että luotiammunnat. Ballistisella testauksella tuetaan kotimaista teollisuutta, teknologiaohjelmia ja MATINE-tutkimuksia.
Vuonna 2012 ammuttiin yli 3000 testilaukausta, joista suurin osa PVTO2010 Suoja
-ohjelmaan liittyen. Jokainen testilaukaus on
erilainen, koska se ammutaan eri kohtaan
ja eri suuruisella ruutimäärällä, jolla nopeus
säädetään oikeaksi.
Tilaturvallisuus
Julkisten rakennusten ikkunoiden ja seinien
suojausominaisuudet ovat korostuneet viime
vuosina autopommiuhkan vuoksi. Räjähdyksen paineaallon rikkomien ikkunoiden lasinsirpaleet aiheuttavat vakavia vammoja. Paineaallon kestävän ikkunan pitää myös pysyä
kiinni seinässä. Yhden neliömetrin kokoiseen
ikkunaan kohdistuu viiden tonnin voima,
kun siihen osuu 0.5 bar:n ylipaine.
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen paineaaltoputkella testataan esimerkiksi väestönsuojien ilmastointiventtiilejä ja
rakennusten ikkunaelementtejä. Testausta
aiotaan laajentaa myös kokonaisiin seinäelementteihin. Paineaaltoputken läpimitta on
1 m ja pituus 25 m. Putkessa räjäytettävällä
pienellä panoksella saadaan putken suljettuun päähän samanlainen painevaikutus kuin
tuhansien kilojen räjäytyksellä avoimessa tilassa. Suurin putkessa aikaansaatu paineisku
on 3.9 MPa. Se tehtiin 5 kg:n panoksella ja
vastaa 100 t:n avoräjäytystä 50 m:n etäisyydellä. Tutkimuslaitoksen täyden mittakaavan
paineaaltoputki on ainoa Suomessa.
Tärkeiden kiinteistöjen ja tilojen vartiointi on yhä useammin kiertävien vartijoiden
vastuulla. Suojattujen tilojen ovien, ikkunoi-
den ja seinien pitää kestää murtoyrityksiä niin
kauan, että vartijat ehtivät paikalle. Tulevaisuudessa tutkimuslaitoksessa tehdään ehkä
myös tällaisia murtotestejä.
Tutkimuslaitos testaa junien ja linja-autojen tuulilaseja paineilmatykillä. Sillä ammutaan kilon painoinen pyöreäpäinen projektiili
ikkunaa vasten tietyllä nopeudella ja isku
kuvataan suurnopeuskameralla. Testi vastaa
tilannetta, jossa joku heittää kiven sillalta,
kun juna ajaa sen ali.
Raskas panssarointi
Nykyaikaisessa panssarivaunussa on teräksiseen peruspanssariin yhdistetty inerttejä ja
aktiivisia panssarielementtejä, jotka on suunniteltu erilaisia panssarintorjunta-ammuksia
vastaan. Panssarin suojauskykyä kuvataan
RHA-ekvivalenttiarvolla. Se kertoo kuinka
paksua teräspanssaria se vastaa.
Aseteknillisellä osastolla testataan panssarintorjunta-aseita oikeanlaista panssarointia vastaan. Ensin ammutaan perusläpäisy
teräslevypakkaan ja sen jälkeen sellaisia
lisäpanssareita vastaan, joiden rakenne on
selvitetty eri lähteistä. Lisäpanssarielementit
suunnitellaan tutkimuslaitoksessa. Panssarintorjunta-aseiden koeammunnat oikeanlaista
panssarointia vastaan ovat välttämättömiä,
kun valitaan hankittavia asejärjestelmiä ja
testataan käytössä olevia aseita todenmukaista
uhkaa vastaan.
Filosofian tohtori Paavo Raerinne työskentelee
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen­
asetekniikkaosastossa Asejärjestelmät­tutkimusalajohtajana.
BABT
= Behind the Armour Blunt
Trauma. Kehoon aiheutuvat
vammat, kun suojaliivi antaa
periksi osumakohdassa.
NIJ
= National Institute of Justice.
Amerikassa kehitetty NIJstandardi määrittelee
suojaustason pistoolien ja
kiväärien luoteja vastaan.
RHA
= Rolled Homogenous
­Armour. Peruspanssari­
teräs, johon muita panssari­
rakenteita verrataan. RHAekvivalentti kuvaa panssarin
antamaa suojaa eri tyyppisiä
panssarintorjunta-ammuksia
vastaan.
PVTO2010
= Puolustusvoimien
­Teknologiaohjelma 2010–12.
STANAG
= Standardization
Agreement.­Testauksen tekninen ­määrittely.
v50-arvo
= nopeus, jolla ammutuista
sirpaleista tai luodeista puolet
läpäisee testikohteen.
Kuva: PETRI WALLGRÉN
Panssarintorjuntaohjuksella ammutaan raskaaseen maaliin Rovajärvellä kesäkuussa 2012.
Teräslevypakka on koottu testiammuntaa varten ja sen paksuus on 800 mm. Lisäpanssarielementit kiinnitetään etupuolen teräsputkikehikkoon. Kuvassa Jukka Nenonen, Jarkko
Mursu, Matti Kajala ja Janne Sandberg.
SENSORI 2 / 2013 21
Teksti: VESA-JUKKA SALMINEN
Avoimen tilan mittarata
Kuva: TIINA NIINIMÄKI-HEIKKILÄ
Avoimen tilan mittarata tarjoaa
hyvät mahdollisuudet
häiveteknisiin mittauksiin ja
elektronisen sodankäynnin
testeihin. Siinä on tutkittu
kohteita kevyistä lennokeista
raskaisiin panssarivaunuihin ja
helikoptereihin saakka.
Mittaukset ovat hallittuja ja
standardoituja ja tulosten
tarkkuudessa on tapahtunut
huimaa kehitystä.
Tutkimuslaitoksen asiantuntijat
analysoivat tulokset ja raportoivat
ne asiakkaille.
Kallistettuun kääntöpöytään sidottu ja havuilla naamioitu Leopard-panssarivaunu
häiveteknisissä mittauksissa avoimen tilan mittaradalla.
H
äivetekniikan tutkimusala perustettiin Lakialaan vuosituhannen vaihteessa. Jo tällöin
nähtiin tarve standardoiduille,
toistettaville häiveteknisille mittauksille. Tarvittiin kääntöpöytä, johon mitattava kohde
asetettaisiin. Mittausten aikana pöytä pyörii,
jotta kohde saadaan mitattua eri sivukulmilta. Lisäksi tarvittiin kallistusominaisuutta,
koska taivaalla liikkuvat tiedustelusensorit
mittaavat maassa olevia kohteita eri kulmilta.
Satelliittien mittauskulmat ovat suuria, noin
40–80 astetta. Lennokeilla ja lentokoneilla
kulmat ovat pienempiä, alimmillaan 5–10
astetta, tämä riippuu metsän aiheuttamasta
katveesta.
Kääntöpöydän toimittajaksi valittiin
hankintaprosessissa ylöjärveläinen Dynaset
Oy. Pöydän halkaisijaksi rajattiin kustannussyistä 11 metriä. Tällä voidaan mitata kaikki
puolustusvoimien käytössä oleva kalusto. Lisäksi maksimikallistuskulma rajoittuu kohteen painon mukaan. Kevyimpiä kohteita,
esimerkiksi lennokkeja, voidaan kallistaa 90
asteeseen saakka. Pöydän mittauksenaikaiset asentotiedot saadaan järjestelmästä ja ne
ovat hyödynnettävissä. Kääntöpöytä otettiin
vastaan loppuvuodesta 2009 ja se on ollut
luotettavasti mittauskäytössä siitä lähtien.
Kääntöpöytä ja sen ympäristö on suunniteltu tutkamittausten vaatimusten mukaisesti. Tämä siksi, että tutkataajuusalueella
on tiukemmat vaatimukset verrattuna esimerkiksi lämpökamera- tai näkyvän valon
alueen mittauksiin. Kääntöpöydän ympäristö on muokattu mahdollisimman matalaherätteiseksi, jotta se ei häiritse varsinaisen
kohteen herätteitä. Maasto on tasaista ja
22 SENSORI 2 / 2013
Kuva: TIINA NIINIMÄKI-HEIKKILÄ
Raskas raketinheitin tutkimuslaitoksen avoimen tilan mittaradan häiveteknisissä
mittauksissa.
päällimmäinen maakerros on pienirakeista
kiveä. Herätteitä aiheuttavat rakennelmat on
pyritty sijoittamaan mittaussuunnasta katsoen katveisiin.
Avoimen tilan mittaradalla voidaan tehdä ultravioletti- (UV), näkyvän valon (VIS),
lähi-infrapuna- (NIR), lämpö- (TIR) ja
tutka-alueen häiveteknisiä mittauksia. Lisäksi hyperspektrimittaukset ja tutka-alueen
elektronisen sodankäynnin mittaukset ovat
mahdollisia. Mittarataa on käytetty myös
antennikeilamittauksiin Riihimäen Elektroniikka- ja Informaatiotekniikkaosaston
toimesta. Kääntöpöydällä on lisäksi tehty
puolustusvoimien erilaisille kalustoille kallistuskulmatestejä, joissa haetaan ja todenne-
taan maksimikulmia, joilla ajoneuvot pysyvät
vielä pystyssä.
Avoimen tilan mittaradalla voidaan mitata muun muassa ajoneuvoja, panssariajoneuvoja, helikoptereita, lennokkeja, kontteja,
mastojärjestelmiä, tutkia, siltajärjestelmiä,
valelaitteita ja naamiointijärjestelmiä. Esimerkiksi perävaunullinen ajoneuvo voidaan
mitata siten, että ajoneuvo ja perävaunu mitataan erikseen. Esimerkiksi tutka-alueella näiden kahden kohteen kuvat sijoitetaan analyysissa peräkkäin, kuten ne oikeasti sijaitsevat.
Tyypillisessä mittaustapahtumassa ajoneuvo ajetaan kääntöpöydälle ja pöytä nostetaan vaakatasoon. Ajoneuvosta mitataan
ensin lämpöherätteet, koska se on jo valmiiksi
toimintalämpöinen. Lämpökuvat mitataan
kääntöpöydän lähellä olevasta mastosta,
jolloin päästään korkeille mittauskulmille.
Lämpökameramittauksissa pöydän pyörimisnopeus voi olla useita asteita sekunnissa, koska kuvia saadaan useita astekulmaa kohden.
Lämpöherätteiden jälkeen ajoneuvo sidotaan liinoilla tai ketjuilla kääntöpöytään ja
tehdään UV-VIS-NIR- ja tutka-alueen mittaukset vaakatasossa ja erilaisilla kallistuskulmilla. Pyörimisnopeus näissä mittauksissa on
hitaampi, koska tutkan tekemää käänteisen
synteettisen apertuurin kuvaa (ISAR) varten tarvitaan useita tutkapulsseja astekulmaa
kohden. Nämä mittalaitteet sijaitsevat parin
sadan metrin päässä vanhassa kaivostornissa.
Tutkan antennia voidaan siirtää kaivostornissa olevaa kiskoa pitkin eri korkeuksille.
Näin mittauskulmaa voidaan säätää halutuksi.
Edellä kuvattu mittaustapahtuma toistetaan niin monta kertaa kuin eri konfiguraatioita järjestelmällä on. Näillä tarkoitetaan eri
tilanteita, joissa järjestelmä tyypillisesti voi
olla, kuten marssilla, toimintavalmiudessa tai
maastoutettuna. Yhden ajoneuvon mittaaminen kestää yleensä kaksi päivää ja useita mitattavia kohteita sisältävän monimutkaisemman
järjestelmän mittaaminen voi kestää viikon.
Ulkona tehtäviä häiveteknisiä mittauksia haittaavat lämpöalueella auringonpaiste
ja UV-VIS-NIR -alueella pimeä tai sumuinen keli. Lisäksi tuuli haittaa kaikkien aallonpituusalueiden mittauksia heiluttamalla
esimerkiksi kohteen päällä olevaa naamioverkkoa. Hyvänä puolena avoimen tilan mittaradalla tehtävissä mittauksissa on se, että ne
on tehty oikeissa toimintaympäristöissä, pois
lukien sellaiset järjestelmät, jotka toimivat
metsän suojassa. Lisäksi tutkamittauksissa
on suuri ero siinä, tehdäänkö mittaukset
laboratorio-oloissa lähikentässä vai ulkona
kaukokentässä. Laboratoriossa tutkasäteilyn
kimpoilemista minimoidaan absorptiomateriaaleilla, kun taas ulkona mitattaessa tätä
ongelmaa ei samassa mittakaavassa ole.
Avoimen tilan mittarataan ja häivetekniikan tutkimuslaitteisiin on noin 15 vuoden
aikana käytetty useita miljoonia euroja. Niillä
pystytään hyvin vastaamaan tämän päivän ja
tulevien vuosikymmenien tiedustelu-uhkiin.
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen tutkijat laativat raportteihin mitattavista
kohteista yleensä myös elektronisen sodankäynnin arvion, joissa numeerisilla menetelmillä arvioidaan järjestelmien havaittavuutta
ja tunnistettavuutta erilaisissa toimintaympäristöissä.
Diplomi-insinööri Vesa-Jukka Salminen
työskentelee Puolustusvoimien teknillisen
tutkimuslaitoksen asetekniikkaosastossa
häivetekniikan tutkimusalalla tutkijana.
Teksti: OSSI OJANEN
Akustiikan tutkimuksesta
Akustinen tiedustelu on
digitaalitekniikan myötä
laajentunut tykistön
äänimittauksesta kattamaan
suuren valikoiman tiedustelun
erityistehtäviä. Kaikki sovellukset
vaativat perehtyneisyyttä
akustiikan, elektroniikan,
meteorologian ja signaalin­
käsittelyn menetelmiin.
Suomessa on näillä aloilla
kansainvälisen tason tietotaitoa.
Nyt on ratkaistava, mikä asema
akustisella tiedustelulla halutaan
olevan mahdollisessa
sotilaallisessa kriisissä.
Vastuulliselta päättäjältä
vaaditaan paljon.
O
ma historiani akustiikan saralla alkoi vuonna 1973. Menin
silloin erikoisupseerikokelaana
Niinisaloon Mittauspatteristoon. Tehtäväni oli kehittää äänimittauksen
laskentamenetelmiä.
Olin jo siviilissä pohdiskellut muun muassa äänen refraktiota ja tein kenttätykistölle
aiheesta myös pienen tutkielman. Toinen
tulemiseni aiheen piiriin tapahtui vuonna
1985, kun siirryin Geodeettisesta laitoksesta
Mittauspatteristoon kenttätykistön kehittämisprojektiin. Vastuualueenani oli sotavarustukseen kuuluvan äänimittausjärjestelmän
modernisointi.
Laitteistokohtaisten parannusten ohella
tutkin erityisesti sään vaikutusta mittaustarkkuuteen. Väitöskirjassani tarkastelin yksinkertaisia algoritmeja, joilla voitiin hyödyntää
maasää-asemien luotauksia. Ylipäätään saatoin todeta, että oma työni seurasi kansainvälistä trendiä ainakin aihepiiriensä puolesta.
Toinen jo vuonna 1980 alkanut projekti oli kaliiperin ja mahdollisesti tykkityypin
määrittäminen akustisista havainnoista. Sain
tehtävän perinnöksi siviiliesimieheltäni professori T.J. Kukkamäeltä, joka oli toiminut
sodassa tykistökenraali V. P. Nenosen esikunnassa mittaustiedustelun asiantuntijana.
Vuonna 1996 siirryin Lakialaan ja jatkoin
työtä uuden äänimittauskaluston vaatimusten määrittelyssä. Kun Suomen äänimittausjärjestelmä museoitiin vuosituhannen vaihteessa, on akustisen tiedustelun kehittäminen
resurssien puuttuessa edennyt tahmeasti.
Akustiikan tutkimusta enää ole ei!
Koska uudessa laitoksessa ei tule olemaan
akustiikan tutkijaa, lankeaa vastuu alan
riittävän tieteellisen ja kokonaisvaltaisen
asiantuntemuksen säilymisestä urakierrossa
oleville upseereille. Sitä tehtävää ei voi ulkoistaa. Mikäli järjestely ei toimi, päädymme
kriisissä ”heittämään kahta tyhjää” kättä tällä
sektorilla.
Tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat
tähän asti olleet Tampereen VTT ja Tampereen teknillisen yliopiston signaalinkäsittelyja elektroniikkaosastot, jonkin verran myös
Patria. Näiden varassa on hyvä katsoa myös
tulevaisuuteen, jos niin päätetään.
Viimeisen vuoden olen keskittänyt akustisiin herätemittauksiin. Yritän niiden avulla
helpottaa mahdollista tulevaisuuden algoritmikehitystä, kun testidataa on valmiina.
Tässä kohtaa katse kääntyy kohti Tampereen
teknillisen yliopiston signaalinkäsittelijöitä,
jotka ovat tutkineet hahmontunnistusmenetelmiä vedenalaisia sovelluksia varten. Samoja
periaatteita voi hyödyntää myös maa-ajoneuvojen tunnistamiseen, kun opetusdatana käytetään ajoneuvojen herätteitä. Tietokantaa
tarvitaan myös, kun kehitetään akustiseen
herätteeseen reagoivia miinoja tai halutaan
häiritä sellaisia.
Herätteiden mittaamiseen olisin halunnut suhteillani hankkia, lähes talkoohintaan,
tietyn omavaraisuuden takaavan modernin
peruslaitteiston. Valitettavasti ideani ei
saanut kannatusta. Toivottavasti VTT:n ja
Itä-Suomen yliopiston projekteista saadaan
ainakin joitain hyödyllisiä osia välttämättömän kaluston hankkimiseksi, ulkoistamisesta
huolimatta.
Kun mietitään mahdollisia ulkoistettavia
tutkimuksia, nousee ensimmäisenä mieleen
äänen etenemismalli ilmakehässä. Maailmalla on yleinen trendi kehittää yhtenäistä
sääpalvelua koko armeijalle ja sen yhteyteen
on luonnollista kytkeä myös akustinen ennustemalli. Siitä käy ilmi äänen leviäminen
ja vaimeneminen eri taajuuksilla, eri suuntiin
ja etäisyyksille, kun äänilähde on tunnetulla
korkeudella.
Kylmää kyytiä koptereille!
Helikopterilentäjien olisi syytä olla kiinnostuneita asiasta. Aina kun vispilä käynnistetään,
kömpii viikatemies pahnoistaan teroittamaan
työkaluaan. Pelkkä tutkakatveessa ajelu ei takaa hengissä säilymistä edes omalla alueella.
Niissä kokeiluissa, missä itse olin mukana 1990-luvulla, helikoptereiden havaintoetäisyydet osuivat kaupallisilla järjestelmillä
SENSORI 2 / 2013 23
Kuva: OSSI OJANEN
välille 2–20 kilometriin. Kotimaisilla mikrofoneilla ja erikoistilanteissa etäisyys oli jopa
80 kilometriä. Patrialla on varmasti asiasta
täsmällisempää tilastoa oman työnsä tiimoilta. Muistettava on, etteivät helikoptereiden
suunnittelijat turhaan tärvää miljoonia saadakseen akustisen herätteen pienemmäksi.
Kuuntelijoita kyllä riittää.
Uhkana ovat myös akustisesti maaliin
hakeutuvat ohjukset. Oletettavasti juuri helikopterit tulevat olemaan ensimmäisiä maaleja
hitautensa ja helposti tunnistettavan akustisen herätteensä takia.
Äänen etenemismallin integrointi tulevaan meteorologiseen järjestelmään olisi
ihanteellinen tehtävä Tampereen VTT:lle.
Siellä pitkäaikainen yhteistyökumppanini
Panu Maijala edustaa alalla kansainvälisestikin ansioitunutta asiantuntemusta. Itse työ
on jo pitkälti tehty ja kyse olisi enemmän
yksityiskohtien viilaamisesta.
Valvontamikrofoni
män ilma-aluksen tällaisella mikrofonilla. Se
kuulee tykin laukauksen ja kääntää kameran
havaittuun kohteeseen.
Microflown etsii yhteistyökumppaneita
kehittäessään akustiikan sotilaallisia sovelluksia. Asia kannattaa pitää mielessä, jos konkreettisia tarpeita tulee esille.
Hollanti on muutenkin hyvä verrokki
Suomelle, koska myös siellä perinteinen
äänimittausjärjestelmä poistui samaan aikaan kuin meillä. Heillä tykistön paikannus
suoritetaan kolmen tutkan yksikkönä, jota
täydennetään akustisilla sensoreilla. Kumpikin tekniikka paikkaa toistensa epäkohtia.
Periaatteena on, että passiivisia, erityisesti
akustisia, menetelmiä käytetään, jotta tiedustelu saadaan kattavaksi niin ajallisesti kuin
alueellisestikin.
Akustisilla sensoreilla on meille runsaasti
sovellusalueita jopa niin sanotuissa helpoissa
kohteissa. Näillä tarkoitetaan omalla alueella suoritettuja valvontatehtäviä, jolloin tiedonsiirto- ja energiansyöttöongelmia ei ole.
Akustisia sensoreita voidaan helposti käyttää
vartiointiin, mahdollisten maahanlaskualueiden valvontaan tai lentokenttien pommitusvaurioiden nopeaan selvittämiseen.
Akustiset sensorit pyritään usein yhdistämään osaksi sensorifuusiota ja/tai toimimaan
vähän energiaa tarvitsevana herättäjänä raskaammalle kalustolle. Esimerkkinä olkoon
Kuva: OSSI OJANEN
Tekniikka on tuottanut entistä käyttökelpoisempia sensoreita myös akustisen tiedustelun
tarpeisiin. Esimerkkinä vaikkapa hollantilainen kynän kokoinen Microflown-tyyppinen
3D-suuntamikrofoni. Se mittaa painevaihtelun sijasta värähtelyyn liittyvää hiukkasliikettä kuumalankaliuskoilla. Hollannin armeija
on varustanut minikokoisen miehittämättö-
Auki leikattu ammus­
aaltokartio, sen maa­
heijastus ja takana tuleva
suupamauksen pallo­
mainen aaltorintama.
Kuvasta saa käsityksen­
suu­pamauksen ja
ammus­aallon aikaeroista
maanpinnalla eri suunnissa. Aikaerot puolestaan ovat kaliiperinmäärityksessä perussuureita.
Tykistökenraali
V. P. Nenoselle
1. tammikuuta
1943 tehty esitys tykkimallin
määrittämisestä äänimittauksella.
24 SENSORI 2 / 2013
tarkka-ampujien paikannus. Siinä on optinen
järjestelmä, tutka ja akustiset sensorit joko sotilaan varustuksessa, ajoneuvoon asennettuna
tai kiinteästi itsenäisenä. Kaikki nämä voivat
olla myös robottiajoneuvossa, joka liikkuu
ohjelmoituna tai radiolla ohjattuna.
Toisena esimerkkinä voi olla helikopterimiina. Siinä akustiset sensorit valvovat ja
havaitsevat herätteen, tunnistavat ja tekevät
karkean suuntimisen sekä herättävät infrapunakameran. Sen avulla miina suunnataan ja
laukaistaan oikealla hetkellä.
On myös kokeiltu akustiseen pulssiin reagoivia robottiaseita, jotka suuntaavat itsensä
ja tulittavat automaattisesti. Mekaanisten
rajoittimien on kuitenkin syytä olla hyvässä
kunnossa…
Kaksi vuotta sitten olin mittaamassa
tarjolla olevien minilennokkien akustisia
herätteitä. Samalla nousi esille kysymys, miten havaitaan ja torjutaan vieraita tiedustelulennokkeja. Ensimmäisenä mieleen tuleva
ehdokas on tietenkin toinen minilennokki,
jossa on kamera ja kevyet suuntamikrofonit,
joilla myös eliminoidaan alhaalta tuleva melu.
Asian­selvittäminen vaatisi äänimaiseman tallentamisen lennokin lentokorkeudella raakana ja oma kohina reaaliajassa suodatettuna.
Työ ei onnistu nykyisillä laitteilla.
Uravalvonta on alue, jolla sensorikehitys
mahdollistaa monenlaisia uusia menetelmiä
sopivan kokoisina tehtävinä ja pienellä rahoituksella. Uravalvonta olisi omassa hallussa
oleville alueille valmiiksi asennettuna tehokas
tapa selvittää vastustajan joukkojen liikkeitä.
Suurimmat ongelmat tässä lienevät energian
ja kommunikaatioetäisyyden riittävyydet.
Hanki aina kokonaisuuksia!
Urani akustisen tiedustelun parissa koko- tai
osapäiväisesti on nyt kestänyt melko tarkkaan neljä vuosikymmentä. Siitä kokemuksesta voisi yrittää antaa perinnöksi edes jotain
ajattelemisen aihetta.
Jos jotain halutaan tehdä, pitää hankkia
kokonaisuuksia – ei kuitenkaan liian suuria,
jotta ne myös joskus valmistuvat. Yksittäisiä
irrallisia palikoita ei pidä ostaa, ellei ympärillä
ole rautaa, johon ne sijoitetaan. Rakentaminen pitää tehdä yhteistyössä monien eri
alan asiantuntijoiden kanssa. Ensimmäistä
versiota ei tule hylätä, vaikkei se olisikaan täydellinen. Kehitys tarkoittaa, että suunnittelu,
toteutus ja testaus ovat päättymätön ympyrä.
Vaihtoehtona on myös yrittää löytää jokin muu samat tehtävät korvaava tekniikka,
jossa toteutuu passiivisuus, monipuolisuus ja
edullisuus sekä maassamme oleva tietotaito.
Filosofian tohtori Ossi Ojanen toimii Puolustus­
voimien teknillisen tutkimuslaitoksen erikois­
tutkijana akustisen tiedustelun alalla.
Hän siirtyy eläkkeelle vuoden 2013 lopussa.
Teksti: MARI-ELLA SAIRIALA
Räjähdeteknologian
elinjakso
Suorituskyvyn elinjakso alkaa ideoinnista, jonka tavoitteena on täyttää
strategisen suunnittelun määrittämä suorituskykytarve. Se päättyy, kun
suorituskyvystä luovutaan ja se puretaan. Räjähdeteknisen tutkimuksen
painopiste on perinteisesti sijoittunut suunnitteluvaiheesta
purkamiseen. Tulevissa hankkeissa räjähdeteknologian tutkimus
liitetään kiinteästi mukaan jo ideointi- ja esisuunnitteluvaiheisiin.
Ideointi
Strategisen suunnittelun määrittämän suorituskykytarpeen täyttämiseksi ase- ja räjähdeteknologian aktiivinen seuraaminen ja ennakointi luovat edellytykset erilaisten toteutusvaihtoehtojen tarkasteluun ja ideointiin.
Perinteisten, käytössä olevien ja kehittyvien
teknologioiden tunteminen ja tunnistaminen mahdollistavat vaihtoehtoisten konseptien määrittämisen ja niiden soveltuvuuden
arvioinnin.
Teknologiaennakoinnin työkaluna on
aktiivinen, kansainvälisen kehityksen seuraaminen ja niiden vaikutusten ymmärtäminen ase- ja räjähdeteknologian kannalta.
Kokonaiskuvan muodostamiseksi tulee tuntea aseteknologia, räjähdysaineet, räjähteiden
mekaniikka sekä räjähteiden toimintamekanismit. Seuraamalla näiden kehittymistä ja
yhdistelemällä eri osa-alueiden kehityssuuntia oikealla tavalla voidaan saavuttaa merkittäviä parannuksia niin suorituskyvyssä kuin
räjähdeturvallisuudessakin.
Esisuunnittelu
Esisuunnittelussa valitaan ideointivaiheen
konsepteista toteutuskelpoisin ja parhaiten
strategisen suunnittelun määrittämään suorituskykyvajeeseen vastaava teknologinen
ratkaisu. Samalla sille asetetaan lopulliset
vaatimukset.
Esisuunnittelussa luodaan myös elinjakson aikainen käyttöprofiili. Siihen perustuvat
räjähdeturvallisuuden varmentava tutkimus
ja testaustoiminta. Räjähdeturvallisuuden
näkökulmasta elinjakson aikaisessa käyttöprofiilissa tulee esittää ne ilmasto-, varastointija käyttöolosuhteet, jotka räjähde kohtaa niin
normaali- kuin poikkeusoloissa.
Suunnittelu
Räjähdeteknologian näkökulmasta on suunnitteluvaiheessa tehtävä ne tutkimukset,
testaukset ja selvitykset, joiden perusteella
voidaan tehdä hankintapäätös sekä räjähteen
hallintaan otto. Edellytyksenä on, että räjähdeturvallisuuden näkökohdat ovat siinä
määrin tunnistetut ja määritetyt, että Puolustusvoimat voi ottaa räjähteen hallintaansa ja
varastoida sen. Tutkimuksen kannalta tämä
tarkoittaa seuraavia asioita:
• Tunnistetaan räjähteen osakomponenttien
koostumus sekä eri aineiden aiheuttamat
vaikutukset operoivalle henkilöstölle ja ympäristölle. Kemiallisen koostumuksen osalta
huomioidaan myös REACH-asetuksen mahdolliset vaikutukset elinjakson hallintaan
• Yhteensopivuustutkimuksella varmistetaan räjähdekomponenttien ja niiden kanssa
kontaktissa olevien materiaalien keskinäinen
yhteensopivuus
• Kvalifiointitutkimuksella todennetaan räjähdysaineiden soveltuvuus suunniteltuun
käyttötarkoitukseensa
• Elinjakson päättymiseen liittyen selvitetään
ja määritetään räjähteen hävittämismenetelmät sekä sen raivattavuus
• Operatiivisen vaiheen hallintaa tuetaan
luomalla räjähteelle kunnonvalvontasuunnitelma ja ohjeistus
• Tutkimuksilla todennetaan räjähteen vaatimusten mukainen suorituskyky.
Korkean teknisen valmiustason räjähteillä tulee käyttöprofiilin mukainen testaus
olla pääsääntöisesti tehtynä jo suunnitteluvaiheessa – siis ennen hankintapäätöksen tekoa
ja räjähteen ottamista hallintaan. Nämä testit
tullaan tuotekehityshankkeissa toteuttamaan
esisarjavaiheessa. Silloin testaus sijoittuu hankintapäätöksen ja hallintaan oton jälkeiseen
rakentamisvaiheeseen. Elinjakson aikaisen
käyttöprofiilin mukaiseen testaukseen kuuluvat
• Kuljetus- ja vaarallisuusluokitustestauksen
määrittävä testaus
• Räjähteen herkkyyttä osoittava IM-testaus
• Olosuhdetestaus, jolla varmistetaan, että
räjähde säilyy toimintakuntoisena kaikissa
olosuhteissa.
Rakentaminen
Räjähteen rakentamisvaiheessa on tähtäimessä käyttöönotto. Se tarkoittaa räjähteiden
osalta lopullisen ohjeistuksen laadintaa sekä
testauksen ja evaluoinnin viimeistelyä.
Rakentamisvaiheessa otetaan kunnonvalvontasuunnitelma käyttöön ja määritetään
kunnonvalvontaprosessissa seurattavien
ominaisuuksien lähtöarvotiedot. Samalla
valmistellaan räjähteen käyttöä ohjeistavat
varomääräykset niin normaali- kuin poikkeusoloihin. Rakentamisvaiheen päättyessä
tulisi olla saatavana kaikki tarvittava tieto,
jotta räjähde voidaan hyväksyä käyttöön. Nyt
se voidaan siirtää operatiiviseen toimintaan.
Operointi
Operatiivisessa vaiheessa tutkimuksen osuus
painottuu kunnonvalvontasuunnitelman
mukaisiin tehtäviin. Lisäksi tutkitaan operatiivisen toiminnan aiheuttamia ympäristövaikutuksia, kuten maaperään, vesistöihin
tai eliöihin kohdistuvia kuormituksia. Niihin
liittyvät myös käyttäjän tai ulkopuolisen yhteiskunnan kokeman melun, paine- tai tärinävaikutusten tutkimukset.
Operointivaiheen tutkimuksiin lukeutuu myös mahdollisten toimintahäiriöiden
ja onnettomuuksien tutkinta ja selvitystyö.
Eräs tutkimuskohde on lisäksi elinjaksopäivitykseen (MLU) liittyvät seikat. Tässä arvioidaan, voidaanko räjähteen käyttöikää jatkaa
alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna ja
millä edellytyksin.
Purkaminen
Räjähteen purkuvaiheen tutkimuksella
tuetaan sen käytöstä poistoa. Rakenne- ja
koostumusanalyysein arvioidaan hävitysmenetelmän valintaa ja ehkäistään mahdollisten
ympäristölle haitallisten materiaalien joutuminen luontoon. Ympäristötutkimuksella
seurataan myös hävitystoiminnasta aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Tällä varmistetaan,
ettei räjähteiden hävittäminen aiheuta liian
suurta ympäristökuormitusta.
SENSORI 2 / 2013 25
Teksti: MARI-ELLA SAIRIALA
Insensitive Munitions
Epäherkät räjähteet ja räjähdeturvallisuus
Puolustusvoimat on hyväksynyt vuonna 2006 epäherkkien
räjähteiden strategian, jolla parannetaan räjähdeturvallisuutta.
Se luo perusteet sellaisten räjähteiden kehittämiseen, hankkimiseen
ja käyttöönottamiseen, jotka täyttävät suorituskykyvaatimukset,
mutta ovat entistä epäherkempiä ulkoisille ärsykkeille.
IM-teknologian edut
IM-teknologian merkitys painottuu rauhan
aikana varastointi- ja kuljetusturvallisuuden
parantumiseen. Se luo myös edellytykset kustannusten pienentämiseksi, kun räjähdyksen
välittymisen todennäköisyys ja onnettomuudesta aiheutuneiden reaktioiden voimakkuudet pienenevät. Näin ympäristölle aiheutuva
riski ja seuraamukset korjauskustannuksineen pienenevät.
Räjähteiden epäherkkyys parantaa operatiivisen toiminnan kannalta logististen ja
taktisten systeemien säilyvyyttä ja selviytyvyyttä. Samalla pienenee sotilaiden haavoittuvuusriski, kun vihollisen tulen vaikutus ei
aiheuta mittavaa vahinkoa omissa räjähteissä.
IM-teknologian kehitys on myös johtanut uudenlaisten räjähteiden kehitystyöhön,
joissa koko räjähdekonseptia on tarkasteltu
uudesta näkökulmasta. Uusien ratkaisujen
myötä on myös räjähteen suorituskykyä
kyetty kasvattamaan perinteisiin räjähteisiin
verrattuna. Samalla herkkyys on kuitenkin
alentunut ja räjähdeturvallisuus parantunut.
26 SENSORI 2 / 2013
Suomalaista osaamista
IM-teknologia Yhdysvalloissa
Yhdysvaltain puolustusministeriö määritteli
vuonna 2004 politiikan, jonka mukaan hankkeita toteuttavien yksiköiden (PEO) tulee
luoda strategiasuunnitelmat IM-vaatimusten
saavuttamiseksi. PEO Ammo laatikin strategian, jossa todettiin, ettei kaikille käytössä
olleille räjähteille voida saavuttaa IM-statusta. Lähtökohdaksi tuli määrittää prioriteetit,
joihin tuotekehitys kohdistui. Prioriteettien
määräytymisperusteena oli mahdollisuus
merkittävään epäherkkyyden kasvattamiseen ja reaktion voimakkuuden alentamiseen olemassa olevalla teknologiatasolla.
Tähtäimessä olivat siis tuotteet, joissa epäherkkyyden kasvattaminen toisi suurimmat
edut verrattuna aiheutuviin kustannuksiin.
Selvityksien perusteella kohdentui painoarvo
IM-teknologian kehittämisessä räjähdysaineiden ja ruutien herkkyyden pienentämiseen, taistelulatauksien rakenteiden kehittämiseen, mallinnukseen ja simulointiin sekä
pakkausmenetelmien kehittämiseen. Tällä
hetkellä Yhdysvalloissa on kehitetty sekä tykistön että kranaatinheittimien ampumatarvikkeisiin uudet räjähdysaineet, joissa TNT
Suomessa tehtiin vastaavaa selvitystyötä IMteknologiahankkeessa vuosina 2007–2009.
Se toteutettiin yhdessä Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen ja kotimaisen puolustusvälineteollisuuden kanssa. Selvitystyön
päätyttyä ei kehitystyölle löytynyt kuitenkaan
asiakkaan kiinnostusta ja IM-teknologian kehitystyö lähes pysähtyi puolustusvoimissa.
Kotimainen puolustusvälineteollisuus, erityisesti Oy Forcit Ab, kuitenkin näki IMteknologian tuomat kansainvälistymisenkin
mahdollisuudet ja jatkoi itsenäistä kehitystyötä. Nyt puolustusvoimien käyttöön on
hyväksytty ja tultaneen hyväksymään useita
uusia epäherkkiä räjähteitä, esimerkkeinä
pohjamiina PM04 ja viuhkapanos.
Diplomi-insinööri Mari-Ella Sairiala työskentelee
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen
räjähde- ja suojelutekniikkaosastossa
räjähdetekniikan tutkimusalajohtajana.
Lisätietoja hakusanoilla
• DoD Directive 5000.1,
Joint Chiefs of Staff Instruction 3170.01D
• CJCSM Manual 3170.01A
Kuva: MARI-ELLA SAIRIALA JA MSIAC
J
otta räjähde voi saada IM-statuksen,
se ei saa reagoida liian kiivaasti tiettyjä
ulkoisia ärsykkeitä vastaan. IM-testauksessa käytettävät ulkoiset ärsykkeet
on valittu niistä uhkakuvista, jotka rauhan
ja sodan aikana voivat todennäköisimmin
aiheuttaa räjähteen tahattoman syttymisen.
Näitä räjähteiden elinjaksoon liittyviä tekijöitä ovat varastointi, kuljetus ja operatiivinen
toiminta. IM-teknologialla pyritäänkin pienentämään tahattoman syttymisen todennäköisyyttä ja reaktion vakavuutta.
Merkittävin tekijä räjähteen epäherkkyyden parantamisessa on räjähdysaineen
herkkyyden pienentäminen. Tavoitteeseen
voidaan pyrkiä käyttämällä vaihtoehtoisia
räjähdysaineita ja kehittämällä uusia epäherkempiä räjähdysaineita ja koostumuksia. Herkkyyden pienentämiseen tähtäävät
keinot eivät kuitenkaan rajoitu yksinomaan
räjähdysaineen räätälöintiin. Räjähteen herkkyyttä voidaan vähentää myös aktiivisilla tai
passiivisilla mekaanisilla ratkaisuilla, reaktiivisilla pinnoitteilla sekä erilaisilla pakkaustavoilla tai -materiaaleilla.
on korvattu epäherkemmillä räjähdysaineilla.
Tuotteet kuitenkin täyttävät ja osin ylittävät
TNT-kranaateille osoitetut suorituskykyvaatimukset ja ne voidaan valmistaa olemassa
olevilla TNT:n prosessointiin tarkoitetuilla
laitteilla.
Epäherkkien räjähteiden testauksessa käytetyt ulkoiset ärsykkeet ja reaktiotasot,
jotka IM-statuksen saavalta epäherkältä räjähteeltä vaaditaan.
Näitä on verrattu TNT-täytteisen kranaatin vastaaviin reaktiotasoihin.
Omatekoisten räjähdysaineiden seminaari IE-8 saatteli VW Syncron viimeiselle matkalleen.
Teksti: TIMO KRÖGER
Kuvat: MARITA LEHTONEN
Näkemyksiä epäsymmetriseen
sodankäyntiin
Epäsymmetriseen sodankäyntiin liittyviä asioita on tutkittu
Puolustusvoimien teknillisessä tutkimuslaitoksessa jo usean vuoden
ajan. Haastattelin ESSO-projektissa jo vuosia työskennelleitä
asiantuntijoita. He kertoivat projektissa saavutetuista tuloksista
ja kurkistivat myös hieman tulevaan.
Timo Kröger: Kuinka monta vuotta olet
työskennellyt epäsymmetriseen
sodankäyntiin liittyvissä tehtävissä?
Erkki Kovero: IED- tai kotitekoiset räjähteet
tulivat tutkimuskohteeksi jo vuonna 1983.
Silloin asia tuli ajankohtaiseksi Helsingissä
järjestettävien yleisurheilun MM-kisojen
vuoksi. Viranomaisyhteistyötä tällä sektorilla on kuitenkin ollut koko työurani ajan,
tosin systemaattisemmin vasta 2000-luvulla.
Epäsymmetrinen sodankäynti -projekti alkoi virallisesti 1. tammikuuta 2008, mutta
jo vuonna 2006 oli aloitettu omatekoisten
räjähdysaineiden (IE) seminaarit.
Jari Paunonen: Tänä kesänä tulee täyteen
kuusi vuotta.
Kuinka päädyit tähän työhön?
Erkki: Tutkimuslaitos alkoi vuonna 1998
tehdä räjähteiden turvallisuustutkimusta
Kymijoki-projektin raivaustoiminnan vaatimuksesta. Projektissa tarvittiin tietoa ja
kokemusta räjähteiden sytytysjärjestelmistä.
Raivaajapioneerit olivat yhteistyökumppaneita sekä räjähteiden raivaamisessa (EOD)
että omatekoisten räjähteiden kanssa toimimisessa (IED).
Jari: Tulin mukaan kesällä 2007 välittömästi,
kun kuulimme suomalaisen rauhanturvaajan
kuolleen radiolla ohjatun omatekoisen räjähteen (RCIED) uhrina. Silloinen tutkimusalajohtaja Seppo Härkönen ennakoi tilannetta
ja keräsi nopeasti muutaman tutkijan ryhmän
selvittämään mistä radiolaukaisussa on kyse.
Suomalaisilla ei ollut tuolloin mitään vastatoimia eli ”jammereita”, jotka pystyisivät
estämään pommien radiolaukaisun. Kohta niitä varmaan alettaisiin todella kiireesti
hankkimaan. Seppo oli tässä täydellisen oikeassa. Valikoiduin ryhmään varmaankin sen
vuoksi, että olin tehnyt radio- ja antennitöitä
Elektroniikka- ja informaatiotekniikka -osastolla jo muutamia vuosia. Raportin valmistuttua ryhmän jäsenet jatkoivat entisiä töitään.
Selvittelin itse omasta mielenkiinnostani ja
oman työni ohella improvisoitujen pommien
laukaisumenetelmiä. Siitä tuli lopulta päätyö,
kun epäsymmetrisen sodankäynnin -projekti
alkoi.
Mikä on tekemäsi työn merkitys
kriisinhallinnassa?
Erkki: Mielestäni suurin merkitys tekemälläni työllä on tutkimuslaitoksen verkostoituminen Afganistanin ISAF-operaatioon.
Sen tarpeista käynnistettiin tutkintapartiotoiminnan (WIT) kehittäminen, joka jatkuu edelleenkin. Omatekoisten räjähteiden
iskuihin liittyvällä partiotoiminnalla pyritään
saamaan tiedustelutietoa iskujen tekijöistä ja
heidän käyttämistään tekniikoista. Periaate
on samanlainen kuin poliisien rikospaikkatutkijoilla.
Jari: Uskon itse vahvasti ymmärtämisen voimaan enkä niinkään ulkoa opetteluun. Suunnittelimme ja vedimme IED-viitekehykseen
tiukasti rajoittuvan elektroniikkakurssin
poliisin ja puolustusvoimien erikoisraivaajille yhdessä kollegani Petri Järviön kanssa.
Ajatuksena oli, että mitä parempi ymmärrys
asiasta on, sitä paremmin voi selvitä myös
uusista ja odottamattomista tilanteista. Peruskurssi pidettiin vuonna 2010 ja jatkokurssi
SENSORI 2 / 2013 27
Jari: Omalla alallani on teknologian ennakointi tärkeää. Kun ISAF-operaatio on vielä
käynnissä, voimme helposti seurata siellä
olevan teknologian kehitystä. Tietoa on suorastaan liikaa. Jatkossa on oltava heti mahdollisimman valmiina, jos tilanne tulee eteen.
Siviiliteknologia on voinut kehittyä paljonkin
tai vastustaja voi olla teknisesti selvästi osaavampi kuin tällä hetkellä. Selvää on, että
epäsymmetrinen sodankäynti IED-iskuineen
on tullut osaksi rauhanturvaamisoperaatioita.
Omatekoisten räjähteiden tutkimus ja
epäsymmetrisen sodankäynnin projekti ovat
esimerkillisiä tutkimuksia. Ne ovat alkaneet
pienimuotoisina virka-aputehtävinä ja ovat
laajentuneet koko viranomaiskenttää koskettavaksi toiminnaksi. Tälle on ollut suuri tarve
ja se on tarjonnut tutkijoille sekä muille projektiin osallistuneille merkityksellistä työtä.
Erkki Kovero
Jari Paunonen
tämän vuoden tammikuussa yleisön pyynnöstä. Palautteen perusteella näyttää siltä, että
tarve ja tarjonta kohtasivat varsin hyvin. Sisällöltään vastaava opetuspaketti on järjestetty
myös kahden rotaation verran Afganistanissa
toimineelle suomalaiselle IEDD-ryhmälle.
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan
epäsymmetriseen sodankäyntiin?
Erkki: Suurimmat vaikeudet tulevat olemaan
siinä, kuinka tulevissa kriisinhallintaoperaatioiden uhka-analyyseissä otetaan huomioon
omatekoiset räjähteet. Ja myös se, kuinka
omaa toimintaa voidaan kehittää tätä uhkaa
vastaan.
Mitkä ovat suurimmat saavutuksesi
tällä alalla?
Erkki: Mielestäni suurin saavutus on sujuvan
viranomaisyhteistyön muodostuminen poliisin ja puolustusvoimien välille. Tätä kuvaa
IE-seminaarit, joissa puolustusvoimien ja
poliisin henkilökunta jakavat avoimesti tietojaan sekä kokemuksiaan toistensa käyttöön.
Jari: Suomalaisen IEDD-ryhmän ja muiden
raivaajien räätälöity elektroniikkakoulutus on
suurin saavutukseni.
Mikä on mieleenpainuvin tutkimus
tai kokemus?
Erkki: Mieleenpainuvin kokemus on ensimmäinen Afganistanin matka, jossa tutustuttiin ISAF-operaatioon ja hankittiin tietoa.
Jari: Ensimmäinen vierailu ISAF-operaatioon oli kyllä mieleenpainuva, vaikka pysyttelimmekin vain leireissä ja niiden välillä kulkevilla teillä. Oli opettavaista nähdä millaista
rauhanturvaaminen niissä oloissa on ja miten
hankalat olosuhteet ja raskas työ siellä koettiin. Mieleen on toisaalta kyllä jäänyt myös
ensimmäinen IE-seminaari, johon osallistuin
ja jonka jälkeen aloin tutustua räjähteiden ja
raivaamisen maailmaan. Seminaarin ja sen
eri viranomaistahoja edustavien tekijöiden
yhteishenki ja tekemisen meininki jäivät erityisesti mieleen.
28 SENSORI 2 / 2013
EOD
= Explosive Ordnance Disposal
Räjähteiden raivaaminen, räjähtävien ampumatarvikkeiden
vaarattomaksi tekeminen
ESSO
= Epäsymmetrinen sodankäynti
IE
= Improvised Explosive Omatekoinen räjähdysaine
IED
= IE Devices
Omatekoinen räjähde
IEDD
= IED Disposal
Omatekoisen räjähteen raivaaminen
Artikkelin haastattelija filosofian maisteri Timo
Kröger työskentelee Puolustusvoimien teknilli­
sen tutkimuslaitoksen Räjähde- ja suojelutek­
niikkaosastossa räjähdetekniikan tutkimusalalla
vanhempana tutkijana.
Filosofian maisteri Erkki Kovero työskentelee
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen
Räjähde- ja suojelutekniikkaosastossa räjähde­
tekniikan tutkimusalalla erikoistutkijana.
Tekniikan lisensiaatti Jari Paunonen työskente­
lee Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitok­
sen Elektroniikka- ja Informaatiotekniikkaosas­
tossa radiotaajuisten sensorien tutkimusalalla
vanhempana tutkijana.
C-IED
= Countering-IED
Vastatoimet tai suojautuminen
omatekoisia räjähteitä vastaan
RCIED
= Radio Controlled IED
Radio­signaalilla laukaistava oma­tekoinen räjähde
WIT
= Weapons Intelligence Team
Tutkintapartio, joka tulee
ensimmäisenä räjähdyspaikalle.
Se etsii ja esianalysoi todisteet ja
muun informaation.
Kuva: TIINA LAHTINEN
Ammuttu infrapunasoihtu, jota käytetään ilma-aluksien suojaamiseen lämpöhakuisia ohjuksia vastaan. Ohjus hakeutuu soihtuun,
jolloin ilma-alus säästyy ohjusiskulta. Koekentällä tehtävillä mittauksilla saadaan varmistettua soihtujen pyrotekniset ominaisuudet.
Teksti: MARKUS M. HACKSPIK
Kuva: SIRPA VÄHÄSÖYRINKI
Lakialan
myytin
murtajat
Ylöjärven alueella kuultujen
urbaanien myyttien mukaan
”Tutkarin” alueella tutkitaan
mitä ihmeellisimpiä asioita.
Ne pitävät myös osittain
paikkansa. Aika ajoin koekentällä
tehtävät tutkimukset muistuttavat
televisiosta tuttua Myytin
murtajat -ohjelmaa.
U
rbaanit legendat väittävät, että
Lakialan alueen luolissa tehdään
huippusalaista avaruusolioiden
teknologioiden testausta. Jotkut
uskovat koekentältä kuultavien räjähdysten
perusteella, että alueella tutkitaan fuusiokäyttöisten avaruusrakettien strategisia suorituskykyjä. Ehkä joskus tulevaisuudessa näin onkin. Tällä hetkellä näiden legendojen kanssa
samantasoinen myytti on se, että joidenkin
mukaan kokeellisesta tutkimuksesta ei olisi
hyötyä.
”Tutkarin” alueelta joskus kuuluvat äänet
johtuvat lähinnä noin 200 hehtaarin suuruiselta koekentältä kuuluvista räjähteiden
tutkimuksista. Nämä liittyvät useimmiten
räjähdeturvallisuuteen ja räjähteiden elinkaareen liittyvien asioiden selvittämiseen.
Koekentällä tehdään myös Siviiliräjähteiden
ilmoitetun tarkastuslaitoksen tutkimuksia, jotka liittyvät tyyppihyväksyntöjen antamiseen
Koekentällä tehdään viranomaisyhteistyöhön liittyviä turvallisuustutkimuksia. Jari Alkiomaa Maavoimien Esikunnasta ja Raimo Helin Länsi-Suomen
Huoltorykmentistä murtavat kassakaappia.
Kuva: PAULI HOKKANEN
Koekentällä selvitetään kranaatin sietokykyä sähköstaattista purkausta
vastaan.
SENSORI 2 / 2013 29
Diplomi-insinööri Markus M. Hackspik
työskentelee Puolustusvoimien teknillisen
tutkimuslaitoksen räjähde- ja
suojelutekniikkaosastolla räjähdetekniikan
tutkimusalalla tutkijana ja koekentän
kehittämisprojektin kehittämis­
koordinaattorina.
Teksti: HEIKKI SEULANTO
Suojelutekniikan
kehitystyön tuloksia
S
uojelutekniikan tutkimus siirtyi kemian osaston myötä Harakan saarelta
Lakialaan kesäkuussa 1988. Henkilökunta vaihtui, työskentelyolosuhteet
paranivat huikeasti, mutta samalla taakse jäi
iso pala suojelualan historiaa, nostalgiaa sekä
ainutlaatuinen työskentely-ympäristö.
Suojelualan vetäjäksi tuli filosofian tohtori Kari Nieminen. Hän loi omalla arvovallallaan, osaamisellaan, innokkuudellaan
sekä herrasmiesmäisellä mukaansatempaavalla tyylillään innovatiivisen toimintaympäristön. Siinä koko suojeluala tunsi olevansa
yhtä perhettä.
Tuolloin elettiin vielä kylmän sodan
aikakautta, joka sittemmin alkoi muuttua.
Suojeluala oli 1990-luvun alkuun saakka
oma aselajinsa ja sitä johti suojelutarkastaja.
Vuosien saatossa suojelujoukkojen varustus ja
välineistö olivat päässeet vanhenemaan. Tätä
suorituskyky-vajetta alettiin päättäväisesti
paikata 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa.
Suojelualan budjetista ohjattiin osa silloisen
Puolustusvoimien Tutkimuslaitoksen käyttöön. Tarkoituksena oli kehittää teollisuuden
kanssa yhteistyössä sotilaan suojavarustusta.
Tuotekehittelyn kohteita
Automaattinen kaasunilmaisin M86 oli
ensimmäinen versio suomalaisen kaasunilmaisimen kehitystyössä. Sen pääarkkitehti
oli Heikki Paakkanen P. Puumalaisen tutkimuskeskuksesta. Ilmaisimesta kehitettiin
edelleen M90-versio, joka oli jo selkeästi luo-
tettavampi ja kenttäkelpoisempi. Kaasunilmaisin M90 avasi Environics Oy:lle myös
kansainväliset markkinat ja auttoi yhtiötä
laajentumisessa ja kehitystyössä. Viimeisin
ChemPro 100 -versio kaasunilmaisimesta on
yhä perustekniikaltaan ioniliikkuvuuteen
perustuva. Sen elektroniikka, ainutlaatuinen
aineiden tunnistamistekniikka sekä pieni
koko tekevät siitä kansainvälisestikin huippuluokan tuotteen. Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen osuus automaattisen
kaasunilmaisimen kehitystyössä on ollut merkittävä. Suurin osa laitetestauksista on tehty
kemiallisilla taisteluaineilla ja myrkyllisillä
teollisuuskemikaaleilla tutkimuslaitoksen
suojelutekniikan erikoislaboratoriossa.
Puhdistustekniikka on tyypillisesti ollut
henkilöitä sitovaa raskasta työtä ja siihen haluttiin muutos. 1980-luvun lopulla perustettiin työryhmä, jonka tehtävänä oli ehdottaa
CBRN-puhdistustekniikan uusimisen sekä
puhdistus- ja dekontaminaatioaineiden kehitystyön perusteet. Kesällä 1988 toteutettiin
Lakialassa laajat kenttätestit, joissa vertailtiin
puhdistusaineita ja -menetelmiä. Tutkimuslaitoksessa kehitettiin emulsio ja myös muun
puhdistustoiminnan kehittämisessä laitoksen
osuus oli huomattava. Mukana kehitystyössä
olivat ainakin Saurus, Mavatek ja Berner.
Emulsion tuotto- ja levitysjärjestelmäksi
muunnettiin Venäjältä hankitut ARS-14
-puhdistusajoneuvot. Muutokset tehtiin silloisella Teknillisellä Varikolla.
Tuloksena oli puhdistustoiminnan suoKuva: MJJMÄKINEN
siviiliräjähteille ja siten räjähteiden tuotekehitykseen. Vaikka koekentän pääpaino on räjähdetutkimuksessa, niin yhtä tärkeänä osana
siellä tehdään myös tutkimuslaitoksen kaikkien tutkimusalojen tilaa vaativia tutkimuksia.
Lakialan koekentälle on tehty suuria
uudistuksia viimeksi kuluneiden neljän
vuoden aikana. Uudistusprojektissa alueella
tehtävien tilaa vaativien räjähdetutkimuksien
turvallisuutta lisättiin huomattavasti. Alueen infrastruktuuria kehitettiin esimerkiksi
rakentamalla uusi teräsbetoninen räjäytyspaikka ja hankkimalla sirpalesuojattuja mittauskontteja, joista tutkimuksien etenemistä
voidaan seurata turvallisesti. Uudistukset on
saatu valmiiksi aikataulun mukaisesti vuoden
2012 loppuun mennessä.
Koekentällä voidaan suorittaa useita erityyppisiä teknistieteellisiä tutkimuksia, joita
ovat esimerkiksi räjäytykset, polttokokeet, rakettien työntövoiman mittaukset, räjähteiden
rakennetutkimukset, niiden ampumakestävyyden tutkiminen ja kauko-ohjattu työstö
ja purku. Lisäksi voidaan tutkia erilaisten
rakenteiden paineen kestävyyttä. Nopeiden
ilmiöiden ja niiden vaikutusten tulkinnassa
voidaan myös käyttää suurnopeuskuvausta,
johon räjähdetekniikan tutkimusalalla on
erikoistuttu.
Tutkimuksista kerätty data analysoidaan
ja hyödynnetään yhdessä koekentän läheisyydessä sijaitsevissa laboratoriotiloissa tehtyjen
tutkimusten avulla asiakkaiden tilaamiksi
tuotteiksi.
Lakialan koekenttää on käsitelty aiemmin Sensorin
asiakasnumerossa 1/2012. Julkaisu löytyy Puolustusvoimien
teknillisen tutkimuslaitoksen kotisivuilta.
CBRN-puhdistustekniikan suomalaista mallia kehitetään ja tutkitaan jatkuvasti.
Kesän 2013 kenttäkokeita olivat tekemässä Simo Heinonen suojapuvussaan,
Hanna Haukipää ja Heikki Seulanto.
30 SENSORI 2 / 2013
Teksti: MATTI PUUTIO
Suojanaamarin M-95
kehittäminen
S
uomalainen suojanaamari vuosimallia 1961 (m61) oli tullut tiensä päähän 1990-luvulle tultaessa. Monien
päivityksienkään jälkeen se ei enää
täyttänyt nykyaikaiselle suojanaamarille asetettuja vaatimuksia.
Puolustusvoimien Tutkimuskeskuksessa
tutkittiin uusia, neljännen sukupolven suojanaamareita. Tutkimustyön perusteella saatiin
edellytykset teknisten vaatimusten määrittelylle. Pääesikunnan järjestämän kansainvälisen tarjouspyyntökierroksen jälkeen päädyttiin kotimaiseen kehitystyöhön Kemira
Safety Oy:n toimesta. Työtä johti Kemirassa
Jyrki Järvinen, jolla oli pitkä kokemus suojainten suunnittelusta ja kehittämisestä.
Puolustusvoimilla oli asiakkaana hyvin
vahva rooli, ja aikataulu oli tiukka. Suojanaamarin M-95 ja siihen liittyvän suodattimen
tuotannon piti alkaa vuonna 1995.
Naamarilta vaadittiin hyvää suojauskykyä erilaisia kemikaaleja ja jopa lyhytaikaista
liekkiä ja kuumuutta vastaan. Pitomukavuuden ja tiiveyden piti olla huippuluokkaa ja
24 tunnin yhtäjaksoinen käyttö kuului perusvaatimuksiin. Lisäksi vaadittiin matalaa
hengitysvastusta ja laajaa näkökenttää, jotta
erilaisia aseita ja järjestelmiä voidaan käyttää
suojautuneena.
Juomalaite ja naamarin sisään asennettavat silmälasit kuuluivat perusvarustukseen,
samoin kuin uloshengitysventtiiliin kiinnitettävä puheen suuntaaja. Suodattimen tuli
olla huomattavasti edeltäjäänsä tehokkaampi,
ja hengitysvastuksen piti laskea rajusti.
Lyhyesti sanoen taistelijan tuli suojanaamaria käyttäessään säilyttää toimintakuntonsa ja taistelukykynsä pitkään kaikissa ympäristö- ja sääolosuhteissa.
Kasvo-osan materiaaliksi valittiin halogenoitu butyylikumi ja linsseihin sekä muihin
muoviosiin polyamidi. Suodattimien hiukkassuodattimeksi tuli laskostettu mikrolasikuitupaperi ja lisäaineilla käsiteltyä aktiivihiiltä käytettiin kaasusuodattimena.
Puolustusvoimien Tutkimuskeskus
aloitti testit prototyypeillä. Tiiveyttä ja suojauskykyä tutkittiin monin eri menetelmin.
Kylmäkokeissa arvioitiin lasien huurtumista
ja venttiilien toimintaa. Fysiologisia kuormittavuuskokeita tehtiin yhdessä Työterveyslaitoksen kanssa ja äänimittauksia VTT:n erikoistiloissa. Suojelukoulu teki kenttäkokeita
eri vuodenaikoina ja Suojeluvarikko arvioi
huoltoon liittyviä kysymyksiä. Yhteisissä kehittämispalavereissa käytiin läpi kokemuksia,
havaintoja ja tutkimustuloksia.
Suojanaamari M-95 on jo ohittanut
elinkaarensa puolivälin. Naamariin on tehty
päivityksiä 2000-luvulla, erityisesti teollisuuskaasujen ja kemikaalien pidätyskykyä on
parannettu. Suojanaamari M-95 on kestänyt
hyvin aikaa ja se on edelleenkin huippuluokan tuote.
Maailma muuttuu ja uhkakuvat muuttuvat sen myötä. Viitteitä uudesta sukupolvesta
alkaa hiljalleen olla näkyvissä. Hengityksen
suojauksen merkitys tulee säilymään aina.
Suojautumaton joukko on helppo tehdä toimintakyvyttömäksi yksinkertaisilla aineilla,
siihen ei mitään ”supertaisteluaineita” tarvita.
On hyvä muistaa, että myös tulevaisuuden
kybertaistelijalla on luolamiehen keuhkot.
Filosofian lisensiaatti Matti Puutio toimii
tutkijana räjähde- ja suojelutekniikan osastolla
suojelutekniikan tutkimusalalla.
Kuva: MJJMÄKINEN
malainen malli. Se on ylivoimaisesti maailman kokonaistaloudellisin toimintatapa suorituskyvystä tinkimättä. Menetelmä on ollut
suojelujoukkojen käytössä vuodesta 2002 ja
sitä on uudistettu kahteen otteeseen. Vuonna
2006 otettiin käyttöön parannettu emulsio
ja vuonna 2010 saimme uudet puhdistuspelastusajoneuvot.
Kenttälaboratoriotoiminta on aina kuulunut kiinteänä osana suojelujoukkojen
toimintaan. Ensimmäinen kevytrakenteinen mittausvaunu oli käytössä 1970-luvulla. Toinen, C- sekä R-laboratoriot sisältävä
kenttälaboratorio rakennettiin asuntovaunun
rungolle ja se valmistui 1982. Se herätti maailmanlaajuista kiinnostusta ja oli näytteillä
Ruotsin ensimmäisessä C-symposiumissa
Tukholmassa vuonna 1983.
Kolmannen sukupolven kenttälaboratorio perustui konttiin, jota voitiin siirtää
erillisellä perävaunulla. Se soveltui kemiallisten taisteluaineiden analysointiin sekä säteilymittaukseen.
Viimeisin, neljännen sukupolven kenttälaboratorio edustaa aivan uutta ajattelua. Se
huomioi uhkakuvien muutokset sekä suojelualan kansainvälistymisen. Laboratorion
suunnittelu aloitettiin vuonna 2004 ja prototyyppi esiteltiin julkisuudessa Tampereen
NBC-symposiumissa 2006. Sen runko on
puoliperävaunun alustalla ja kokonaisuutta
on laajennettu kahdella kollektiivisuojateltalla. Kenttälaboratorio perustuu NATO:n
kansainvälisiin standardeihin ja se on evaluoitu NEL 2 -tasolle. Siinä voidaan tunnistaa
kemialliset ja biologiset taisteluaineet, eräät
toksiinit, teollisuuskemikaalit, radioaktiiviset
aineet sekä rajoitetummin räjähteet, huumausaineet sekä niiden lähtöaineet. Myös
juomaveden ja elintarvikkeiden käyttökelpoisuus voidaan tutkia. Kenttälaboratorion
henkilöstö koostuu seitsemästä asiantuntijasta ja se on suojelun erikoisosaston osa. Se
pystyy toimimaan itsenäisesti 72 tuntia ja on
siirrettävissä paikasta toiseen myös lentokoneella ja meriteitse.
Muita kehityskohteita, joissa olemme
olleet mukana, ovat esimerkiksi CBRNjohtamisen ja mallintamisen työkalun kehittäminen, nanoteknologiaan perustuvat
itsepuhdistuvat pinnoitteet, merivoimien
alusten CBRN-suojelujärjestelmien kehitystyö, taisteluaineiden syntetiikka, säteilyvalvonnan kehittäminen lentomittauksilla ja
maa-asemavalvonnalla sekä suojanaamarin
kehitystyö.
Filosofian maisteri Heikki Seulanto on toiminut
vuodesta 2011 Puolustusvoimien teknilli­
sen tutkimuslaitoksen räjähde- ja suojelu­
tekniikkaosastolla suojelutekniikan tutkimus­
alajohtajana.
Matti Puutio testaa M95-suojanaamarin suodattimen kaasunpidätyskykyä
itse suunnittelemallaan ja rakentamallaan testauslaitteistolla.
SENSORI 2 / 2013 31
Teksti: SIRPA MUSTALAHTI JA TIMO-JAAKKO TOIVANEN
CSI – Crime Scene Investigation – ilman rikosta
Epäpuhdas juttu
Kuva: SIRPA MUSTALAHTI
Kolmetoista prosenttia
lento-onnettomuuksista
katsotaan aiheutuvan teknisestä
viasta. Useimmissa suomalaisissa
ja ulkomaisissa ilmailuun liittyvissä
onnettomuustutkinta­raporteissa
on maininta polttoaineiden,
hydraulinesteiden tai
turbiiniöljyjen kemiallisista
analyyseistä. Tämä on
tapaus­kertomus eräästä
Puolustusvoimien teknillisellä
tutkimuslaitoksella tehdystä
tutkimuksesta, jossa kohteena
oli vaaratilanteessa ollut
ilmavoimien lentokone.
I
lmavoimien lentokoneelle sattui vaaratilanne laskutelinejärjestelmän toimintahäiriön vuoksi. Tapahtuman vuoksi
ilmavoimat perusti tutkintaryhmän,
jonka tekninen asiantuntija otti yhteyttä tutkimuslaitoksen kemian analytiikan tutkimusalaan. Heidän tarkoituksenaan oli tutkituttaa
lentokoneesta otettuja näytteitä.
Tutkinnan kohteina olivat hydraulinesteiden ja suodattimien mahdolliset epäpuhtaudet kuten metallit, metallien pinnoitteet
ja tiivistekumien palaset. Uudessa puhtaassa
nesteessä, joilla koneet toimivat kuten ”rasvattu”, ei ole mitään sellaista, joka aiheuttaisi
niille toimintahäiriöitä. Käytön aikana nesteisiin kerääntyy kuitenkin epäpuhtauksia, jotka
voivat aiheuttaa vakavia seurauksia.
Näytteinä olivat kaksi hydraulinestettä,
kaksi suodatinta sekä puhdas hydraulineste. Näiden saavuttua laboratorioon tutkijat
pääsivät tekemään ”CSI-työtä” hienoilla laitteillaan, vaikka kyse ei ollutkaan rikollisesta
toiminnasta. Työ jakaantui kolmelle henkilölle, joilla oli oma asiantuntemuksensa. Yksi
tutki nesteiden fysikaaliset ominaisuudet ja
toinen nesteiden ja suodattimien sisältämien
epäpuhtauksien alkuaineet pyyhkäisyelektronimikroskooppiin (SEM) liitetyllä röntgenmikroanalysaattorilla (EDS). Kolmas tutkija
tunnisti suodattimien sisältämien epäpuhtauksien yhdisteet ja materiaalin infrapuna­
spektroskoopilla (FTIR).
32 SENSORI 2 / 2013
Laboratorioinsinööri Mervi Hokkanen tutkimassa näytteitä elektronimikroskoopilla.
Kuva: TIMO-JAAKKO TOIVANEN
Kuva: PVTT
Pyyhkäisyelektronimikroskoopin kuva ja röntgenmikroanalysaattorin spektri
paluusuodattimen suodatinkulhon hydraulinesteestä löytyneestä teräspartikkelista.
Teksti: TUULI HAATAJA
Asiantuntemusta
moneen lähtöön
Suojelun erikoisosasto on joukkotuhoaseiden ja vaarallisten
aineiden aiheuttamien tilanteiden suojelujoukko. Sitä käytetään
maamme sotilaalliseen puolustamiseen, muiden viranomaisten
tukemiseen sekä kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.
Osastoon kuuluvan kenttälaboratoriojoukkueen tärkein työväline
on CBRN-kenttälaboratorio.
S
uojelun erikoisosaston (SEO) tehtäviin kuuluvat kemiallisten, biologisten ja radioaktiivisten aineiden
tiedustelu ja valvonta, näytteiden
otto ja tunnistaminen sekä taisteluaineiden
saastuttaman henkilöstön ja materiaalin puhdistaminen. Lisäksi osasto tekee erilaisia pelastus-, sammutus- ja suojelulääkintätehtäviä.
Suojelun erikoisosastoon kuuluva kenttälaboratoriojoukkue muodostuu kemiallisesta, biologisesta, säteilevien aineiden ja
kenttähygienialaboratorioista sekä forensiivisesta näytteenottopartiosta (SIBCRA). Sen
tärkeimpänä työvälineenä toimii CBRNkenttälaboratorio, joka on rakennettu puoliperävaunun alustalle. Laboratorio voidaan
Kuva: MATTI KUULA
Nestenäytteet otettiin hydraulijärjestelmän vuodatuspisteestä ja paluusuodattimen
suodatuskulhosta. Niistä määritettiin kulumametalli- ja lisäainepitoisuudet. Tähän
käytettiin Spectroil öljyanalysaattoria. Näytteiden leimahduspisteet määritettiin PenskyMartens-laitteella.
Näiden määritysten jälkeen nesteet suodatettiin SEM/EDS analyysejä varten. Paluuja painesuodattimien sisä- ja ulkopinnoilta
eristettiin epäpuhtaudet SEM/EDS- ja FTIR
analyyseihin.
Paluusuodattimen suodatuskulhon hydraulinesteessä ja paluusuodattimessa havaittiin runsaasti epäpuhtauksia, joista tutkintaryhmä oli kiinnostunut. Sellaisia olivat esimerkiksi metallien pinnoitteena käytettävä
kadmium. Myös teräs ja alumiinihiukkasia
löytyi sekä tiivisteistä teflon ja nitriilikumia.
Näytteistä löydettiin myös puuvilla ja polyesterikuituja, maasälpää, kipsiä ja polysulfidia.
Kaksi muuta näytettä, vuodatuspisteen hydraulineste ja painesuodatin, sisälsivät myös
kadmium ja teräspartikkeleita, mutta huomattavasti vähemmän.
Tulokset raportoitiin tutkintaryhmälle
runsaan kahden viikon työn jälkeen. Lentokoneen toimintahäiriöstä oli tällöin kulunut
yksi kuukausi. Ei ole selvää, kuinka onnettomuustutkintaryhmä lopulta käytti tuloksia ja
mitä johtopäätöksiä tehtiin.
Onnettomuus ja vaaratilanneselvityksissä on menneiden vuosikymmenten aikana
tukeuduttu tutkimuslaitoksen analyysipalveluihin ja osaamiseen. Tutkimuksilla saadaan
tietoa ovatko esimerkiksi lentokoneiden huoltovälit riittävät. Myös läheltä piti -tapauk­set
työllistävät tutkijoita ja valitettavasti myös
onnettomuudet, joita joskus sattuu.
Ensi vuoden alusta poltto ja voiteluainetutkimukset joudutaan ohjaamaan muualle. Nämä tutkimukset on päätetty lopettaa
uuden laitoksen aloittaessa toimintansa. Lopettaminen johtuu strategisesta linjauksesta.
Filosofian maisteri Sirpa Mustalahti ja
filosofian lisensiaatti Timo-Jaakko Toivanen
ovat erikoistutkijoina Puolustusvoimien
teknillisen tutkimuslaitoksen räjähde- ja
suojelutekniikkaosaston kemian analytiikan
tutkimusalalla.
Näytteiden käsittelyä C-laboratoriossa.
SENSORI 2 / 2013 33
Nykyisen kenttälaboratoriovaunun tekniikkaan ja analyysimenetelmiin on koulutettu
henkilöstöä vuodesta 2007 alkaen. Kenttälaboratoriojoukkueen henkilöstöpoolin luominen ja ylläpito on siis jatkunut jo vuosia.
Laboratoriotoiminnan kouluttamisen päävastuu on ollut Puolustusvoimien teknillisellä tutkimuslaitoksella, Sotilaslääketieteen
Keskuksella sekä Säteilyturvakeskuksella.
Kenttälaboratorion henkilöstöä osallistuu
vuosittain suojeluharjoituksiin kotimaassa
ja ulkomailla. Kenttälaboratorion tehtäväkohtaisissa harjoituksissa kouluttaudutaan
oman erikoisalan menetelmiin ja välineisiin.
Suojelun erikoisosaston harjoituksissa ylläpidetään ja kehitetään osaston suorituskykyä ja
lisätään henkilöstön valmiuksia esimerkiksi
kriisinhallintatehtäviin. Erikoiskoulutuksessa, kuten SIBCRA-näytteenoton kursseilla,
perehdytään syvällisemmin erityisaiheisiin
kuten todistusvoimaiseen näytteenottoon.
Kenttälaboratorion johtaja, filosofian
tohtori Paula Maatela kertoo, että sopivien
reservin asiantuntijoiden rekrytoiminen ja
kouluttaminen kenttälaboratorioon on jatkuva prosessi. Suojelun erikoisosastosta ja
kenttälaboratoriosta on kerrottu esimerkiksi
luonnontieteiden, lääketieteen ja eläinlääketieteen ammattilaisten tilaisuuksissa ja
yliopistoilla. Yksi tällaisista foorumeista on
kemian ja bioteknologian suurtapahtuma
ChemBio-messut. Kenttälaboratorion edustaja on ollut mukana ChemBio-tapahtumissa
jo useiden vuosien ajan.
- Koulutukseen käytössä olevan ajan varsin
rajallinen määrä on todellinen haaste, kun useiden vuosien aikajänteellä suunnitellaan reserviläisasiantuntijoille syvällistä erikoisosaamista
vaativan tehtävän kouluttamista ja taitoja ylläpitäviä harjoituksia, Paula Maatela toteaa.
- Henkilökohtaisten kertausharjoitusvuorokausien ja toisaalta käytettävissä olevien
harjoitusvuorokausien määrä asettavat reunaehdot koulutuksen järjestämiselle. Osaston vaatimaan CBRN-erikoiskoulutukseen etsitäänkin
parhaillaan myös uusia ratkaisuja esimerkiksi
34 SENSORI 2 / 2013
Kuva: MJJMÄKINEN
Koulutusta
Toksiininäytteen käsittelyä
B-laboratorion mikro­
biologisessa turvakaapissa.
Kuva: TUULI HAATAJA
kuljettaa kohdealueelle lentokoneella, merikuljetuksena tai maanteitä pitkin.
Kenttälaboratoriojoukkueeseen kuuluu
luonnontieteiden, tekniikan ja eläinlääketieteen ammattilaisia. He ovat Puolustusvoimien palkattua väkeä ja CBRN-kenttälaboratoriotoimintaan erikoiskoulutuksen
saaneita reserviläisiä. Heidän koulutuksensa,
siviilitehtävänsä tai työkokemuksensa tukee
joukon tehtävää ja osaamista. Kenttälaboratoriojoukkue kykenee todistusvoimaiseen
näytteenottoon ja CBRN-agenssien, teollisuuskemikaalien sekä kenttä- ja ympäristöhygieniaan liittyvien kemiallisten aineiden
ja biologisten taudinaiheuttajien nopeaan
tunnistamiseen.
Suojeluväkeä kriisin­
hallintaharjoituksessa
Säkylässä keväällä 2008.
yhteistyöstä yliopistojen kanssa.
CBRN-kenttälaboratoriojoukkueen harjoitusten suunnittelu, materiaalien hankinta,
näytteiden valmistaminen, laitteiden ja kenttälaboratoriovaunun ylläpito ja harjoitusten
koulutustyö tietävät kenttälaboratorion
parissa työskentelevälle tutkimuslaitoksen
henkilökunnalle pitkiä päiviä. Tyypillinen
tehtäväkohtainen harjoitusvuorokausi sisältää laboratorion tekniikan ja analyysilaitteiden käyttökoulutusta, näytteiden käsittelyä,
analysointia ja analyysitulosten tulkintaa.
Todenmukaisten harjoitusskenaarioiden
ja harjoituksen kehystarinan luominen on
ensiarvoisen tärkeää, jotta asiantuntija- ja
analyysitoiminnan valmiudet kehittyvät.
Koulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen
käytetyn runsaan työajan vastineeksi Puolustusvoimien palkattu henkilöstö saa vierailevilta ulkopuolisilta asiantuntijoilta tietoja ja
taitoja, joita siirretään edelleen muille joukon
jäsenille ja kenttälaboratorion toimintatapoihin. Vuosia kestävän yhteistyön aikana jokainen osallistuja onkin CBRN-kenttälaboratoriotoiminnassa sekä kouluttaja että oppilas.
Reserviläinen asiantuntijana
Helsinkiläinen molekyylibiologi, filosofian
maisteri Lauri toimii tutkijana kenttälaboratorion biologisten taisteluaineiden ilmaisuun
ja tunnistamiseen keskittyvässä B-laboratoriossa. Hän tutustui suojelun erikoisosastoon
ja CBRN-kenttälaboratorioon ensimmäisen
kerran Puolustusvoimien teknillisen tutki-
muslaitoksen osastolla ChemBio-tapahtumassa. Kiinnostus maanpuolustukseen,
kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan sekä mahdollisuus soveltaa oman alan
tietoja ja työkokemusta saivat hänet ottamaan
yhteyttä tutkimuslaitokseen. Lauri on osallistunut erikoisosaston ja kenttälaboratorion
mukana kansallisiin ja kansainvälisiin harjoituksiin useita kertoja viime vuosien aikana.
Koulutuksen huonoja hetkiä kysyttäessä hän
mainitsee ainaisen kiireen. Lyhyiden harjoitusjaksojen aikana ei kaikkiin asioihin aina
ehditä syventyä riittävästi. Parhaana puolena
hän näkee luonnontieteen asiantuntijana toimimisen varsin soveltavassa ja vaihtelevassa
ympäristössä.
Filosofian maisteri Tuuli Haataja työskentelee
tutkijana Puolustusvoimien teknillisen
tutkimuslaitoksen räjähde- ja suojelutekniikka­
osastossa suojelutekniikan tutkimusalalla.
SEO = Suojelun erikoisosasto
SIBCRA = Sampling and Identification of Biological, Chemical and Radiological
Agents
CBRN = Chemical, Biological,
Radiological, Nuclear
Teksti: MARKKU KETTUNEN
Kuvat: CTBTO PREPARATORY COMMISSION
Ydinkoekielto-organisaation
maailmanlaajuinen
valvontaverkko
Seisminen valvonta-asema Nigerian Torodissa. Ilmaisu saadaan
maahan kaivetuista seismometreistä.
Laivaan sijoitettu infraääniasema Etelänapamantereella.
Ilmaisimina ovat mikrobarometrit.
Kansainvälinen IMS-­valvontajärjestelmä käyttää neljää huippuluokkaa
olevaa teknologiaa: seismistä valvontaa, infraäänien kuuntelua,
valtamerien kuuntelua ja radionuklidien monitorointia.
Valvontaverkot on suunniteltu niin, että niillä pystytään
havaitsemaan yli yhden kilotonnin ydinräjähdys missä tahansa
maapallolla.
S
eismisen valvonnan 50 ensisijaista
asemaa ja 120 apuasemaa seuraavat
maaperän shokkiaaltoja. Tällaisia
esiintyy tuhansia vuosittain ja suurin
osa näistä johtuu maanjäristyksistä. Järjestelmä havaitsee myös kaivoksissa tehtävät
räjäytykset ja sen avulla havaittiin esimerkiksi Pohjois-Korean tekemät ydinräjäytykset
vuosina 2006, 2009 ja 2013.
Infraäänivalvontaa tekee 60 maanpinnalla olevaa asemaa. Ne havainnoivat erittäin
matalataajuisia, ihmiskorvalle kuulumattomia ääniaaltoja, joita syntyy suurissa räjähdyksissä. Niitä aiheuttavat myös meteoriitit,
tulivuoret, raketit ja yliäänilentokoneet.Wienissä sijaitseva Kansainvälinen Tietokeskus
(IDC) erottelee mitatuista havainnoista luonnolliset ilmiöt ja ilmaräjäytykset.
Kiinnostuneet katselijat seuraavat meren kuunteluaseman asennusta Ranskan
Grozetsaarilla. Ilmaisimina käytetään meressä olevia hydrofoneja.
SENSORI 2 / 2013 35
Merten kuuntelussa on käytössä 11 vedenalaista kuunteluasemaa ja ne riittävät
valvomaan maapallon suuria valtameriä. Vedenalainen ydinräjäytys, ilmaräjäytys lähellä
veden pintaa tai maanalainen räjäytys rannikon läheisyydessä aiheuttavat ääniaaltoja.
Koska ne etenevät hyvin vedessä, voidaan
pienetkin signaalit havaita hyvin kaukaa.
Radionuklidien monitoroinnissa 80 asemaa mittaa ilmakehän radioaktiivisia hiukkasia ja 40 niistä kerää myös jalokaasuja. Vain säteilymittaukset voivat antaa varmuuden siitä,
oliko muilla menetelmillä havaittu räjähdys
todellisuudessa ydinräjähdys. Asemaverkon
toimintaa tukee 16 radionuklidilaboratoriota, joista yksi on Suomen Säteilyturvakeskus.
Säteilynvalvonta-asemalla Australian Townsvillessä tehdään radionuklidien monitorointia
suomalaisvalmisteisella Snow White -kerääjällä. Laite kerää ilman hiukkasia ja kaasuja.
Hiukkaskerääjän teho on 900 kuutiometriä tunnissa ja se voidaan varustaa gamma­
spektrometrillä aineiden suoraa tunnistusta varten.
Teksti: MARKKU KETTUNEN
Paikan päällä tehtävät tarkastukset
Paikan päällä tehtävillä tarkastuksilla varmistetaan, että
sopimusvaltiot noudattavat CTBT-ydinkieltosopimusta.
Niillä todetaan, onko kohdemaa tehnyt ydinkokeen vai ei.
Tarkastukset ovat haastetarkastuksia, joten ne voidaan tehdä
vain jos niitä on jokin sopimusvaltio pyytänyt eikä mikään
sopimusvaltio voi niistä kieltäytyä.
C
TBT-sopimuksen neuvottelijoita
auttoi olemassa olevat aseriisuntasopimukset, joissa on mukana
OSI-mekanismi eli paikan päällä tehtävä tarkastus. Silti neuvottelut olivat
haastavia, sillä neuvottelijoiden piti tasapainoilla saavutettavien hyötyjen ja mahdollisten poliittisten riskien välillä. CTBT-sopimus
astuu voimaan, kun Kiina, Pohjois-Korea,
Egypti, Intia, Iran, Israel, Pakistan ja Yhdysvallat ovat ratifioineet sen. Se kohtelee
kaikkia valtioita samalla tavalla, onpa niillä
sitten ydinaseita tai ei.
Tärkeä hyöty OSI-järjestelmässä on, että
se jo olemassaolollaan estää ydinräjäytyksen
toteuttamista. Näin valtioiden luottamus
sopimukseen kasvaa ja ne myös noudattavat sopimusta paremmin, kun on olemassa
mekanismi sopimusrikkojan todentamiseen.
Riskinä on mahdollinen OSI-toiminnan aiheuttama väärä turvallisuuden tunne. Tarkastus voi epäonnistua eikä kykene
osoittamaan todellista sopimuksen rikkojaa.
Näin aiheutuu epäsuoria poliittisia vaikutuksia. Voi myös olla, että tarkastusta ei
voida suorittaa kustannusten ja tarkastusten
36 SENSORI 2 / 2013
monimutkaisuuden johdosta. Sopimusneuvotteluissa riski-hyöty-keskustelu keskittyi
siihen, kuinka taataan tarkastettavan valtion
oikeus suojella kansallista turvallisuuttaan ja
samalla toteuttaa tehokkaasti perusteellinen
OSI-tarkastus.
OSI-tarkastus
OSI-tarkastus voidaan toteuttaa vasta kun
CTBT-sopimus on voimassa. Se määrittää
kuinka tarkastus käynnistyy, miten se on valmisteltu ja toteutettu, millaisia tekniikoita
ja menettelyjä voidaan käyttää ja mitä tietoja tarkastusraportti sisältää. Lisäksi määritellään, mitä mahdollisia toimenpiteitä voi
seurata, kun sitä tarkastellaan CTBTO:n tärkeimmässä päättävässä elimessä, joka on YK:n
turvallisuusneuvosto. CTBT:n valmisteleva
komissio on rakentamassa OSI-järjestelmää,
jotta se on valmiina, kun sopimus astuu voimaan.
Sopimus painottaa toimintojen nopeutta. Monet vaiheet on toteutettava tunneissa
tai päivissä. Hyvin tehtyjen valmistelujen
ansiosta tarkastajat saapuvat laitteineen tarkastettavan maan rajalle kuudessa päivässä
siitä kun tarkastuspyyntö on saapunut. Päätöksenteon aikataulu on kireä myös turvallisuusneuvostolle ja pääsihteerille.
Nopeaa aikataulua tarvitaan, koska osa
ratkaisevista sopimusrikkomuksen todisteista
on kerättävä pikaisesti. Esimerkiksi seismisten jälkijäristysten esiintyminen pienenee
ajan kuluessa. Samoin tietyt radioaktiiviset
aineet, kuten hiukkaset ja jalokaasut, häviävät
niiden suhteellisen lyhyiden puoliintumisaikojen johdosta. Nopeutta tarvitaan, jotta tarkastusmenetelmillä voidaan tehdä edustavat
mittaukset ja kerätä näytteet.
Paikan päällä tehtävillä tarkastuksilla on
selvä aikataulu ja 40 tarkastajan on annettava ensimmäinen raportti 25 päivän kuluessa
siitä kun turvallisuusneuvosto on hyväksynyt tarkastuksen toteutettavaksi. Tarkastus
jatkuu tämän jälkeen 60 päivään asti, mikäli
enemmistö turvallisuusneuvoston jäsenistä ei
päätä sen lopettamisesta. Poikkeuksellisessa
tapauksessa aikaa voidaan jatkaa vielä 70 päivän jatkoajalla, jolloin tarkastukseen voidaan
kokonaisuudessaan käyttää 130 päivää.
Mahdollisen sopimusrikkojan osoitusvaatimukset ovat ainutlaatuisia. Vaatimukset eivät ole ainoastaan ajallisia vaan myös
paikallisia tarkastettavan alueen määrittelyyn
liittyen.
Tarkastuksen käynnistävän tapahtuman
sijaintialueen suhteen on luontaista epävarmuutta. Tarkastettavan alueen koko on sopimuksessa rajoitettu 1000 neliökilometrin laajuiseksi, siis melko suureksi. Mittaustuloksilla
pienennetään aluetta, jotta tarkastus voidaan
kohdentaa oikeisiin paikkoihin.
Tarkastusryhmän on kaikilta osiltaan toimittava niin, että se ei aiheuta kohtuutonta
häiriötä tarkastettavalle valtiolle. Jos tarkastettava valtio pyytää, on tarkastajien annettava sille kaikki havainnot, tiedot ja näytteet.
Sopimus määrittelee, että havainnoista on
tehtävä raportti heti, kun tarkastajat ovat tehneet johtopäätöksensä. Tämä raportti kokoaa
kaikki tarkastuksen havainnot ja sen perusteella Turvallisuusneuvosto tekee arvioinnin
onko sopimusta rikottu, eli onko ydinkoetta
suoritettu. Jos käy ilmi, että tarkastusta pyy-
tänyt osapuoli on toiminut perusteetta, voidaan siihen kohdistaa useita toimenpiteitä.
Se joutuu esimerkiksi vastaamaan tarkastuksen valmistelun kustannuksista, sen oikeutta
pyytää uutta tarkastusta voidaan rajoittaa
määräajaksi tai osallistumista Turvallisuusneuvoston toimintaan rajoitetaan.
Sopimus määrittää tarkasti kuinka OSItarkastus rahoitetaan ja järjestetään. Tarkastajien saavuttua tarkastettava valtio avustaa
heitä kuljetusten, majoituksen, tietoliikenteen, tulkkijärjestelyjen, ruokailun ja lääkintähuollon järjestämisessä. Kun tarkastus on
suoritettu, korvataan tarkastettavalle valtiolle
sen kulut tarkastuksen tuloksesta riippumatta. CTBTO järjestää testejä ja simulointiharjoituksia, jotta toiminnot voidaan toteuttaa
tehokkaasti.
”Operational Manual” kattaa ohjeet ja
menettelyt kaikkiin OSI-tarkastuksen operatiivisiin, teknisiin ja hallinnollisiin toimintoihin. CTBT-sopimus vaatii ohjeiston olemassaoloa, ja jäsenmaat tarkastavat parhaillaan
sen sisältöjä. Eri valtioiden edustajat tapaavat
säännöllisesti työryhmien kokouksissa, joissa
koordinoidaan kaikkia luonnosasteella olevia
toimintoja ja asiakirjoja.
Kuva: SIRPA KORPELA
Teksti: MJJMÄKINEN
P
uolustusvoimien teknillisellä tutkimuslaitoksella työskentelevä fyysikko, filosofian maisteri Markku
Kettunen on ollut mukana kehittämässä CTBTO OSI-tarkastustoimintaa
vuodesta 2004 alkaen. Hän oli ensin virkavapaalla yksityisenä konsulttina ja kirjoitti
auto- ja lentomittausten ohjeistusta. Tällä
tarkastuksien perusasiakirjakokoelmalla luodaan luotettavia käytäntöjä ja mittausmenetelmiä.
Seuraavaksi Puolustusvoimat lähetti Kettusen OSI DE05-harjoitukseen Neuvostoliiton aikaiselle ydinkoealueelle Kazakstanin
Kurtshatoviin. Täällä hän teki tutkimuslaitoksen laitteilla auto- ja lentomittauksia
maanalaisten ydinräjähdysten aiheuttamien
kraattereiden keskellä. Tämän jälkeen hän on
osallistunut useisiin koulutuksiin ja harjoituksiin muun muassa Tshernobylin suljetulla
vyöhykkeellä.
Markku Kettunen sai ydinkoetarkastajan
pätevyyden vuonna 2008. Sen saavuttamiseksi hän osallistui CTBTO:n järjestämään
ensimmäiseen koulutuskokonaisuuteen, johon liittyi useita tilaisuuksia Ranskassa ja
Unkarissa. Koulutus sisälsi teorialuentoja
sekä käytännön harjoituksia. Tarkastajien
turvallisuuden takaamisessa on ”Health and
Safety” -aihepiiri tärkeä sekä säteilevien aineiden näytteenotto, niiden laboratoriomittaukset, tulosten analysointi ja siirto IIMSjärjestelmään CTBT-sopimuksen edellyttämällä tavalla.
OSI-tarkastuksen koulutuksessa on
oman erikoisalan taitojen soveltamisen osoittaminen tärkeää ja niitä testataan tentein ja
käytännön suorittein. Näiden perusteella tehdään valintoja seuraavia harjoituksia
ja tarkastuksia varten. Kettunen osallistui
suureen IFE08-harjoitukseen Kazakstanin
Kurtshatovissa, jonne rahdattiin 50 tonnia
tavaraa, kuten majoitusteltat, sähkö- ja tie-
Markku Kettunen
toliikennejärjestelmät, säteilylaboratorio,
paikannuslaitteet ja varsinaiset tarkastusmittalaitteet. Näin tarkastajat voivat toimia
mahdollisimman omavaraisesti.
Työtä on tehty muun muassa saksalaisten
rajapoliisien, italialaisten vulkanologien ja kanadalaisten malminetsijöiden kanssa. Tavoitteena on Jordaniassa ensi vuonna järjestettävä
integroitu OSI-harjoitus. Sinne lähtee alkuarvion mukaan 150 tonnia laitteita, kuten porauslaitteisto, jota käytetään näytteenottoon
syvältä maaperästä. Tarkastajia harjoitukseen
menee yhteensä 40.
Jordanian harjoituksessa Markku Kettunen vastaa säteilyn lentomittauksista. Sillä
havaitaan maaperässä olevat radioaktiiviset
aineet niiden lähettämän gammasäteilyn
perusteella. Säteilyilmaisin on lentokoneen
sisällä ja menetelmällä voidaan tehdä havaintoja jopa 400 metrin päästä lentolinjan sivuilta. Tämä riippuu luonnollisesti lentokorkeudesta ja maaperässä olevien radioaktiivisten
aineiden ominaisuuksista.
CTBT = Comprehensive Nuclear-Test-Ban Treaty
CTBTO = CTBT Organization
IMS = International Monitoring
System
OSI = On-site inspections
IDC = International Data Centre
IIMS = Integrated Information
Management System
Lisätietoja:
http://www.ctbto.org/
SENSORI 2 / 2013 37
Teksti: ESA LAPPI
Joukkotuotantoa
tutkimuslaitoksesta
Puolustusvoimien aseellista voimaa lisätään kriisiaikana muun muassa
kutsumalla reserviläisiä palvelukseen. Myös puolustushallinnon
päätöksenteon tietotarpeet kasvavat merkittävästi ja tutkimustiedon
tarve moninkertaistuu. Tähän vastataan luomalla osaamisverkostoa
siviilimaailmaan ja kouluttamalla asevelvollisista reserviin sodan
ajan tutkijoita.
E
laitoksen tutkijoiksi on osaamisen perusteella
rekrytoitu johtajiksi koulutettavia ja erittäin
päteviä miehistöön kuuluvia varusmiehiä.
Rekrytoinnissa on onnistuttu hyvin, kun se
on kohdistettu muun muassa tiedekilpailuissa kyntensä näyttäneisiin nuoriin. Kun
verrataan esimerkiksi suomalaisten tietotekniikkaolympialaisten osallistujien luetteloa ja
varusmiestutkijoiden listaa, havaitaan tutkimuslaitoksen reserviläisten rohmunneen ainakin yhdeksän mitalia. Se toiminee osaltaan
indikaattorina siitä, että tutkimuslaitoksen
sodan ajan joukkoihin on saatu parhaat osaajat. Samaa osoittaa myös yli puoli tusinaa
tohtoriksi väitellyttä taistelijaa.
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen varusmiehille on järjestetty sodan
ajan tehtäviin valmentavia kertausharjoituksia. Niillä on rakennettu ryhmäkiinteyttä eri
vuosina koulutettujen taistelijoiden välille ja
samalla kasvatettu ja ylläpidetty sodan ajan
valmiuksia. Joukkoharjoituksien lisäksi on
pidetty kurssimaisia tilaisuuksia, joista yksi
Sotatieteiden tohtori, insinöörimajuri Esa Lappi
toimii Elektroniikka- ja informaatiotekniikka­
osaston johtajana.
Lisätietoja:
http://www.cse.tkk.fi/fi/tkt-lehti/a33/poranen.pdf
(taulukko 2)
Kuva: BERNT ÅKESSON
rityisalojen varusmieskoulutuksessa on jo pitkään koulutettu erikoisosaajia. Viimeisen vuosikymmenen aikana Puolustusvoimien
teknillisessä tutkimuslaitoksessa on edetty
yksittäisten taistelijoiden tutkimusprojekteista normaaliin joukkotuotantoon. Niissä
koulutetaan joukkoja toimimaan sodan ajan
ryhmissä ja partioissa.
Tutkimuslaitoksen tutkijoiden palvelus­
aika oli varusmiesjohtajilla aikoinaan 12
kuukautta tai nykylain mukaisesti 347 päivää. Muut asevelvolliset palvelivat tilanteen
mukaan kuusi, yhdeksän tai 12 kuukautta.
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen joukkotuotannon selkiytymistä tuki
uudistunut pääesikunnan henkilöstöosaston
normi. Siinä määrättiin tutkimuslaitoksen
kanssa yhteisymmärryksessä varusmiestutkijatehtävät miehistön vaativimpiin erityistehtäviin ja kaikkien palvelusajaksi tuli 12
kuukautta.
Puolustusvoimien teknillisen tutkimus-
Tukholmassa. Siellä rakennettiin kansainvälistä yhteistyötä.
Reservin taistelijoilta on myös löytynyt
aikaa ja innostusta Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kautta tapahtuvalle koulutukselle sekä puolustusvoimien vapaaehtoisille
harjoituksille.
Sodan ajan toiminnan harjoittelun lisäk­
si varusmiestutkijat opettelevat kriisiajan
tehtäviinsä tekemällä rauhan ajan kannalta
merkittävää tutkimustyötä. Nämä henkilöt
pystyvät luomaan kansainvälisestikin kovaa
tutkimustulosta ja esimerkiksi sovellusohjelmistotyötä. Tätä osoittavat viime vuosina
syntyneet lukuisat tieteelliset julkaisut.
Puolustusvoimien tutkimuslaitos saa
perintönä Puolustusvoimien teknilliseltä
tutkimuslaitokselta valtakunnan terävintä
kärkeä rekrytoivan joukkotuotannon. Se luo
sellaista sodan ajan osaajapoolia, josta asevelvollisuuden hylänneet maat eivät pysty edes
haaveilemaan.
Puolustusvoimien teknillisen
tutkimuslaitoksen henkilökuntaa ja asevelvollisia
laskennallisen sotapelaamisen
kertauskurssilla 2012. Kuvassa
vasemmalta oikealle Ilkka
Kujamäki, Olli-Pentti Saira,
Timo Viitanen, Jari Kolehmainen, Yrjö Peussa, Elias
Kunnas, Juhani Hämäläinen,
Juha-Pekka Nikkarila, Olli
Pottonen ja Juha Arpiainen.
38 SENSORI 2 / 2013
Teksti: SAMI HÄKKINEN
Mitattua tietoa
asiakkaan tarpeisiin
Puolustusvoimien teknillisen
tutkimuslaitoksen testauspalvelu
tarjoaa tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa kokonaisarviota
sotavarustuksen elektronisen
suojautumisen tasosta. Se tuottaa
asiakkailleen teknistä suorituskykyanalyysiä päätöksenteon,
modernisointien, hankintojen ja
ohjeistuksen tueksi.
Kuva: PASI MYYRYLÄINEN
T
estauspalvelu kokoaa mittaus- ja
analyysityöhön tutkimuslaitoksen osasto- ja tutkimusalarajat
ylittävän asiantuntijakokonaisuuden. Tutkimusta tehdään syvällisellä osaamisella elektronisen sodankäynnin, tutka-,
häive- ja tietoliikennetekniikan sekä optroniikan ja tietoturvan alueilla. Testauspalvelu
tukeutuu merkittävästi tutkimuslaitokselle
äskettäin perustetun testaus- ja evaluointituoteryhmän tuotteisiin, mutta ei varsinaisesti
ole osa sitä. Merkittävien tulosten saavuttaminen asiakkaalle edellyttää usein monitahoista
selvitys- ja analyysityötä, laajoja mittauksia
kentällä, avoimen tilan mittaradalla ja labo­
ratorioissa. Laadukas ja tuloksellinen työ
vaatii modernit mittalaitteet ja laskennalliset
menetelmät, joita tutkimuksen ohessa jatkuvasti kehitetään.
Testauspalvelun tärkeimpänä tehtävänä on evaluoida jonkin järjestelmän tai sen
osan suojautumiskykyä radio-, häive- ja omasuojateknisestä näkökulmasta. Järjestelmän
ominaisuuksista ja mahdollisista heikkouksista tuotetaan yksityiskohtaista tietoa sekä
arvioidaan sen selviytymiskykyä laajemman
joukon osana. Näiden perusteella laaditaan
parannusehdotuksia toiminnan kehittämiseksi, tuotetaan asiakkaalle parametritietoa
sekä tuetaan modernisointeja ja uusia hankintoja jo niiden määrittelyvaiheessa.
Tutkimuksella saadaan myös aivan uutta tietoa. Pitkällä aikavälillä tuetaan järjestelmien kehitystyötä, koulutusta ja niiden
teho­kasta käyttöä sekä suunnittelua etsimällä eri toteuttamistapojen reunaehtoja. Tutkimuksella voidaan löytää yksinkertaisiakin
keinoja, jotka parantavat merkittävästi jonkin
järjestelmän tai jopa suuremman joukon taistelunkestävyyttä. Tuloksena saadaan tietoa,
miten jonkin yksittäisen suojan osa-alueen
Tutkajärjestelmien arvioinnissa käytettävä tutka- ja signaaliympäristösimulaattori.
Kuva: LAURI YLINEN
Tekniikan tohtori Jukka Ruoskanen tekee tutkamittauksia tutka- ja signaali­ympäristö­
simulaattorilla.
SENSORI 2 / 2013 39
muokkaaminen vaikuttaa muihin ja onko
löydettävissä kustannustehokkaita kompromisseja näiden vaikutusten eliminoimiseksi.
Tavoitteena on siis optimoida järjestelmän
suorituskykyä ja etsiä asiakkaan ja käyttäjien
kanssa ratkaisuja, joilla järjestelmä piiloutuu
tehokkaasti ympäristöönsä.
Tutkimustuloksia ja mitattuja parametreja voidaan hyödyntää moniulotteisesti
ohjeistusten ja hankintojen valmisteluiden
sekä erilaisten selvitystöiden ja muihin aihepiiriin liittyvien tutkimusten yhteydessä. On
huomattu, että testauspalvelussa aiemmin
tuotettuja analyysejä on hyödynnetty uusien
järjestelmien hankintavaiheessa ja käynnissä
olevien modernisointien tai päivitysten tukena. Testauspalvelulla on hyvä tunnettavuus
puolustushaaroissa ja tutkimuksen merkityksellisyys on huomioitu laajasti. Tätä suuntaa
on hyvä jatkaa pitämällä yllä tutkimusyhteistyön kautta muodostuneita asiakas- ja
asiantuntijaverkostoja.
Asiakkaat ja käyttäjät
Testauspalvelun asiakkaina ovat kaikki puolustushaarat ja tilaajana toimii Pääesikunta.
Palvelun toimivuuden kannalta on tunnistettava asiakkaiden tarpeet, miten käyttäjä
hyötyy lopputuloksesta ja mitä tutkimuslaitos voi tarjota heille tämän saavuttamiseksi.
Edellä mainitut ovat tärkeitä, sillä tavoitteet ja
toiveet voivat vaihdella merkittävästi tapausja asiakaskohtaisesti. Hyvät asiakassuhteet ja
heidän toimintatapojensa tuntemus tuovat
oman lisäarvonsa, joten tutkimuslaitos keskustelee tiiviisti asiakkaan kanssa ja huomioi
tutkimuksen aikana syntyvät tarpeet nopealla
aikataululla.
Testauspalvelu on muokattu mahdollisimman joustavaksi. Vaikka testattavat
kohteet priorisoidaan Pääesikunnassa ja
puolustushaaroissa, on asiakkaan nimeämällä asiantuntijaryhmällä vapaus tilata oman
uhka-arvionsa mukaisesti mielenkiintoisimmat ja heidän näkökulmastaan kriittisimmät
testitapaukset. Tutkimuslaitos ohjaa tilanteita, jotta ne ovat resurssien ja testauskyvyn
kannalta realistisesti toteutettavissa eivätkä
poikkea tutkimuksen tavoitteista.
Eräänä tavoitteena on kanssakäymisen
selkeyttäminen asiakkaiden kanssa. Tämä
tarkoittaa hieman liian raskaaksi koetun byrokratian karsimista. Tutkimustulosten välittämistä suoraan käyttäjille pidetään tärkeänä,
koska tutkimuksen lopullinen hyöty näkyy
nimenomaan käyttävän joukon toiminnan,
taistelunkestävyyden tai suojautumiskyvyn
tehostumisena. Tähän päästään tukemalla
käyttäjiä käyttötapojen sekä naamiointi- ja
omasuojamenetelmien kehittämisessä. Esimerkiksi radio- ja tutkajärjestelmien käyttäjien on ymmärrettävä laitteiden ominaisuudet
ja heikkoudet. On myös tiedettävä, miten
häirinnän väistö kannattaa toteuttaa suorituskyvyn kärsimättä tai miten vastustajan
tiedustelulta tehokkaimmin suojaudutaan.
Tutkimuslaitos tukee asiakasta tutkimuksen
aikana ja sen jälkeen avustamalla muun muassa heidän omien järjestelmiensä ja koulutussimulaattoriensa parametrisoinnissa.
Tutkimuslaitos tarjoaa yhä kokonaisvaltaisempaa suorituskykyanalyysiä, mutta myös asiakkaalta edellytetään aktiivista
osallistumista tutkimustyöhön. Asiakkaan
tulee esimerkiksi varautua tukemaan mallinnustyötä heidän omilla simulaattoreillaan,
jotta järjestelmätutkimuksessa selvitettyjä
parametreja voidaan arvioida. Kokonaisarvion laatiminen edellyttää yhä syvällisempää
tuntemusta testattavan järjestelmän taktisesta
toiminnasta ja sen liitynnästä suurempaan
kokonaisuuteen tai operaation osaan.
Ensi vuoden alussa perustettava Puolustusvoimien Tutkimuslaitos jatkaa testauspalvelun tuottamista. Vaikka palvelulle asetetut tavoitteet tulevat hieman muuttumaan,
perustuote pysyy eli olemassa olevan suorituskyvyn evaluointi pysyy samana. Uudet
tuulet tuovat mukanaan esimerkiksi kriisiajan
velvoitteet ja niihin liittyvät tehtävät sekä
resursoinnin.
Insinöörikapteeni, diplomi-insinööri Sami
Häkkinen työskenteli 31.8.2013 saakka
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen
elektroniikka- ja informaatiotekniikka­osastossa
elektronisen sodankäynnin tutkimusalalla
vanhempana tutkijana ja testauspalvelun
projektipäällikkönä.
Teksti: ESA MÄÄTTÄNEN ja JARNO KOIVISTO
Helikopterimiehistö arvostaa SETTIÄ
P
uolustusvoimien teknillinen tutkimuslaitos on rakentanut Helikopteripataljoonaa varten kansainvälisessäkin mittakaavassa ainutlaatuiset
koejärjestelyt. Niihin liittyvien hankintojen,
suunnittelun ja toteutuksen yhteydessä on
saatu arvokasta tietoa ja osaamista sekä
raken­
nettu erikoiskalustoa. Niitä voidaan
käyttää tulevaisuudessa sellaisenaan taktisen
lentokoulutuksen tukemiseen. Hankitulla
koejärjestelykalustolla kyetään simuloimaan
NH90-kuljetushelikoptereiden miehistöille
lähes todelliset tilanteet erilaisista uhista sekä
kouluttamaan oikeaa reagointitapaa ja vastatoimenpiteitä monissa erilaisissa tilanteissa.
Helikopterityöryhmän käytössä olleiden tutkimuslaitoksen asiantuntijoiden sekä
hankittujen erikoislaitteiden ja testauksen
avulla on todennettu NH90-järjestelmän
toimivuutta ja puutteita kvalifioinnin tueksi.
Saatujen tulosten avulla on saatu neuvoteltua
korjaavia toimenpiteitä ja kriittisimpiä päivityksiä omasuojajärjestelmän operatiivisen
käytettävyyden parantamiseksi.
40 SENSORI 2 / 2013
Kuva: TIINA NIINIMÄKI-HEIKKILÄ
Kääntöpöydälle laskeutunut NH 90-helikopteri häiveteknisissä mittauksissa talvella 2011.
Kokeista saadut tulokset ovat antaneet
helikopteripataljoonalle yksityiskohtaista
teknistä tietoa maasta ammuttavien ohjusten
suorituskyvystä ja niiden toimintarajoitteista.
SETTI-projektissa on luotu testausjärjestelyitä ja tehty testejä, jotka ovat oleellisesti
kehittäneet helikopteritoimialan toimintatapamalleja ja ohjeistuksia omasuojaheitteiden
käyttöön.
Omasuojaheitteiden hankintapäätökset
perustuvat osin projektin aikana tehtyihin herätemittauksiin sekä NH90-lentokokeisiin,
joissa on tutkittu parhaita vastatoimenpiteitä
erityyppisiä uhkia vastaan.
Kapteeni Esa Määttänen ja sotilasvirkamies
Jarno Koivisto ovat Utin Jääkärirykmentin
Helikopteripataljoonasta.
Teksti: HEIKKI RANTANEN
Ohjelmistoradio OHRA
Miten uutta
tekniikkaa luotiin
Ohjelmistoradioon ladattu ohjelmisto määrittelee, millainen radion
lähete on ja millaisia lähetteitä se pystyy vastaanottamaan. Se toimii
nykyisissä ja tulevaisuuden radioverkoissa, kun aiemmat sotilasradiot
toimivat vain tietyssä radioverkossa.
O
hjelmistoradion on mahdollistanut digitaalisen signaalikäsittelyn komponenttien suorituskyvyn jatkuva kasvaminen.
Tällaisia ovat muistit, erilaiset prosessorit,
FPGA-piirit sekä A/D- ja D/A-muuntimet.
Komponenttiteknologian kehittyessä päästään lähemmäksi ideaalista ohjelmistoradiota. Siinä radiosignaali digitalisoidaan lähes
suoraan antennista alkaen.
Ohjelmistoradioita 20 vuotta
Ilmavoimat kehitti 1990-luvulla VIIRIjärjestelmän. Se hyödynsi ohjelmistoradiotekniikan periaatetta, jolla järjestelmän
toimintaa voidaan muokata koko sen elinjakson ajan. Vuonna 2003 käynnistyi OHRA-demonstraattorihanke, jossa toteutettu
ohjelmistoradio oli teknisesti yhden askeleen
lähempänä ideaalista ohjelmistoradiota, koska koko toimintakaista näytteistettiin samanaikaisesti. Lisäksi käytössä oli amerikkalaisen
JTRS -hankkeen kehittämä ohjelmistoarkkitehtuuri SCA.
OHRA DEMO koostui useasta osaprojektista. HAME-projektissa implementoitiin
Oulun Yliopiston tietoliikennelaboratorion
suunnittelema tiedonsiirtoaaltomuoto. Se oli
dynaamisen säädettävän häirinnän, havaittavuuden ja tiedusteltavuuden väistämisen
osalta varmasti sillä hetkellä yksi maailman
kehittyneimmistä aaltomuodoista. KOMPAprojektissa implementoitiin myös Oulun
Yliopiston kehittämä samat ominaisuudet
omaava paikantamisaaltomuoto. ADANTprojektissa testattiin useita adaptiivisen keilanmuodostuksen algoritmeja. Adaptiivisen
antenniryhmän käyttö oli välttämätöntä,
koska HAME-aaltomuodon häirintäskenaario oli niin vaativa, että pelkillä signaalinkäsittelyn menetelmillä vaatimusta ei voitu
toteuttaa.
OHRA DEMO testattiin varsin laajasti. Porkkalan alueella tehtiin mittavia kenttäkokeita, ja aaltomuotojen suorituskyky
varmennettiin myös laboratoriomittauksis-
sa. Onnistunut demonstrointi siirsi meidät
Euroopan tasolla ohjelmistoradio-osaamisen
kärkijoukkoon. OHRA DEMOon ja sen suorituskyvyltään uuden sukupolven HAME- ja
KOMPA- aaltomuotoihin kävi tutustumassa
moni sotilasorganisaatio, kuten NATO.
Kansainväliseen yhteistyöhön
Demonstraattorihankkeen päätyttyä Suomi
oli saavuttanut ohjelmistoradiotekniikassa
erinomaisen osaamisen ja tunnettavuuden
tason. Olimme haluttu yhteistyökumppani
uusissa eurooppalaisissa ja kansainvälisissä
ohjelmistoradiohankkeissa. Suomi keskusteli ensimmäisten joukossa, kun Ranska aloitti
tunnustelut ohjelmistoradiolla toteutettavan
eurooppalaisen koalitioaaltomuodon prototyyppihankkeen (ESSOR) käynnistämiseksi.
Se on suurin Euroopan puolustusviraston
toimesta käynnistetty hanke ja sen kokonaisbudjetti on noin 125 M€. Osallistujina
ovat Ranska, Italia, Espanja, Ruotsi, Puola
ja Suomi.
ESSOR määrittelee eurooppalaisen ohjelmistoradioarkkitehtuurin. Se perustuu amerikkalaiseen SCA-arkkitehtuuriin ja kehittää
yhteisissä eurooppalaisissa operaatioissa käytettävän suuren datanopeuden laajakaistaisen
aaltomuodon (WNW). Projektissa tuetaan
myös NATOa laajakaistaisen aaltomuodon
standardisoimiseksi.
Amerikkalaiset johtavat kolmivaiheista
COALWNW-hanketta. Sen ensimmäisessä
vaiheessa valmisteltiin laajakaistaisen koalitioaaltomuodon tekninen vaatimusmäärittely, joka perustui yhdessä laadittuihin operatiivisiin vaatimuksiin. Toisessa vaiheessa
hankitaan aaltomuodon referenssitoteutus
Kuva: HEIKKI RANTANEN
Kaaviokuva ohjelmistoradion kehitystyöstä Puolustusvoimissa.
SENSORI 2 / 2013 41
Kuva: TERO PALOKANGAS
ja viimeisessä aaltomuoto siirretään kansallisille ohjelmistoradioalustoille ja testataan.
Hankkeeseen kutsuttiin maita, joilla on
tunnustettua osaamista aaltomuotokehityksestä ja ohjelmistoradiotekniikasta ja jotka
ovat halukkaita yhteistyöhön. Käynnistysvaiheessa mukana olivat Amerikan lisäksi
Iso-Britannia, Saksa, Ranska, Ruotsi, Suomi
ja Australia. Mukaan ovat liittyneet tai liittymässä myös Espanja, Kanada ja Puola.
Ilmavoimien VIIRI ja sen kehitysversio
SIHTI tarjosivat hyvän teknologiapohjan,
kun Patria ja INSTA Defsec kehittivät MPNDL-datalinkin osana Cassidianin johtamaa
Agile UAV NCE -hanketta. Se on ohjelmistoradio, jonka toiminnallisuudet perustuvat
ladattaviin aaltomuotoihin. Datalinkki tarjoaa C2-informaation ja sensoridatan välitystä
sekä digitaalista puhepalvelua. Se on IP-yhteensopiva ja sisältää myös verkonhallinnan.
Langalla tai ilman
Syksyllä 2011 Puolustusvoimat teki sopimuksen Elektrobitin kanssa taktisen langattoman IP-laajakaistaverkon kehittämisesta.
Sopimukseen sisältyy maapuolustuksen
taktiseen käyttöön tarkoitettu aaltomuoto ja
laitealusta. Aaltomuodolla voidaan toteuttaa
eri verkkotopologioita, kuten Mesh, Pointto-Point ja Point-to-Multipoint. Ohjelmistoradiopohjainen laitealusta mahdollistaa
langattomien verkkojen lisäksi monipuoliset
langalliset yhteydet viestiasemien välillä. Pilottisarjan laitteistot on toimitettu vuoden
2013 alussa.
Pohjoismaisen Yhtymän viestijärjestelmä 1 (YVI 1) ja italialaisvalmisteisen YVI 2
-järjestelmien jälkeen seuraavaksi järjestelmäksi on tulossa kotimainen tuote. Langaton runkoverkko (LRV) on keskeinen osa
maavoimien uutta tiedonsiirtoratkaisua ja se
on kehitetty tukemaan maavoimien uutta
taistelutapaa. Kotimaisuus ja ohjelmistoradiotekniikka mahdollistavat aaltomuotojen
joustavamman vaiheittaisen kehittämisen ja
modifioinnin. Järjestelmä ei jää hankinnan
jälkeen varastoon odottamaan hylkäystä,
vaan sen suorituskykyä ja yhteensopivuutta
voidaan päivittää komponenttiteknologian
kehittyessä tai kun tarvitaan uusia liityntärajapintoja.
Kognitiivisuus
Kun ohjelmistolliset rajapinnat vakioidaan,
ohjelmistoradio mahdollistaa aaltomuodon
helpon siirrettävyyden eri laitevalmistajien
kalustoihin. Näin aaltomuodon kehittäminen voidaan kansainvälisissä hankkeissa jakaa
osiin eri maiden tehtäviksi. Taloudellisuuden
lisäksi saadaan aaltomuoto, joka tallennetaan
yhteiseen kirjastoon. Täältä jokainen tarvitsija voi sen hankkia, jolloin kansainvälinen
yhteensopivuus paranee merkittävästi sotilasradiotiedonsiirrossa.
42 SENSORI 2 / 2013
Langattoman runkoverkon kalustoa yhdistettynä kehitteillä olevan johtamisjärjestelmän
viestiasemaprototyyppiin.
Kognitiiviradio aistii ja mittaa jatkuvasti ympäristöään ja sovittaa siihen omaa
toimintaansa. Se tietää millaisia ja millä
ominaisuuksilla varustettuja radioita on sen
kuuluvuusalueella, mikä on spektrin käytön
ruuhkaisuusaste ja radioyhteyksien laatu.
Kun kaikki verkossa olevat radiot toimivat
samoin, syntyy kognitiivinen verkko, jossa
kapasiteetit ja käytettävyys voidaan parhaiten
maksimoida. Kognitivisuus on todennäköisin tekniikka, joka lähitulevaisuudessa antaa
sotilasradioverkoissa parhaimman suorituskyvyn, ja ohjelmistoradio on tähän paras
toteuttamisalusta.
Ohjelmistoradiota käytetään myös elektroniseen sodankäyntiin tiedonsiirron ohella.
Kun kognitiiviradioverkon radiot varustetaan
tiedonsiirto-ohjelmiston lisäksi elektronisen
sodankäynnin ohjelmistolla, ne tarjoavat aivan uutta suorituskykyä.
Kun sotilasohjelmistoradioissa siirrytään
kännykän kokoluokkaan tai pienempiin laitteisiin, on selvitettävä miten siviilikännyköiden kehitystyöstä otetaan paras mahdollinen
hyöty. Kustannustehokkuutta ja radioiden
hintojen alenemista auttaisi ohjelmistoradioiden fyysisten rajapintojen vakiointi standardisoinnin avulla.
Diplomi-insinööri Heikki Rantanen työskentelee
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen
elektroniikka- ja informaatiotekniikkaosastossa
erikoistutkijana ja on kansallinen tekninen
yhteyshenkilö COALWNW- ja ESSOR-­
hankkeissa.
COALWNW = Coalition Wideband Networking Waveform
ESSOR = European Secure Software
Defined Radio
JTRS = Joint Tactical Radio System
MPNDL = Multi Purpose Networkin
Data Link
NCE = Network Centric Environment
SCA = Software Communications
Architecture
UAV = Unmanned Aerial Vehicle
WNW = Wideband Networking Waveform
Teksti: PETRI JÄRVIÖ
Mikroaaltoaseiden
uhka
Mikroaaltoaseet ovat sähkömagneettisia pulsseja lähettäviä laitteita,
joilla vaikutetaan elektronisiin järjestelmiin. Niiden kehittyminen
edellyttää suojautumisen lisäämistä ja laitteistojen teknisten
vaatimusten tiukentamista. Mikroaaltoaseita on jo olemassa,
joten niiden uhkaa on tutkittava ja niihin on varauduttava.
M
ikroaaltoaseet toimivat 300
MHz–30 GHz mikroaaltoalueella. Niitä kutsutaan
usein HPM-aseiksi eli suuritehoisiksi mikroaaltoaseiksi. Aseiden tehot
lähtevät muutamasta sadasta megawatista
ja yltävät aina gigawatteihin saakka. Liian
pienitehoista laitetta ei voi sanoa mikroaaltoaseeksi. Sellainen olisi ainoastaan liian suuri
ja kohtuuttoman kallis häirintälaite.
Suurta tehoa tarvitaan elektroniikan lamauttamiseen tai tuhoamiseen. Lamauttamisessa on esimerkiksi kohdelaite käynnistettävä uudelleen, ennen kuin se taas toimii ja
jatkaa tehtäväänsä. Elektroniikan tuhoutuminen vaatii vaurioituneiden osien vaihtamista
uusiin, mikä voi laitteesta ja osasta riippuen
kestää pitkäänkin. Pienenkin osan lamauttaminen tai vaurioittaminen voi joskus tehdä
ison järjestelmän toimintakyvyttömäksi.
Mikroaaltoaseet voidaan jakaa kolmeen
luokkaan taajuuskaistansa suhteellisen leveyden mukaan. Todennäköisesti tutuin luokka on kapeakaistaiset NB-mikroaaltoaseet,
joiden pulssi muistuttaa perinteisen tutkan
pulssia. Jonkin verran laajempi taajuuskaista
on MB- mikroaaltoaseilla ja UWB-mikroaaltoaseilla se on erittäin laaja.
Kun mikroaaltoaseita vastaan suojaudutaan, on tärkeää tietää, että aseen pulssi voi
vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti. Suorassa
vaikuttamisessa kohteeseen vaikutetaan sen
antennin kautta toimintataajuudella. Se on
yleensä kaikkein tehokkainta, sillä esimerkiksi radiolaite yrittää vastaanottaa kaiken
mahdollisen tehon suurimman kantaman
saavuttamiseksi.
Epäsuorassa vaikuttamisessa pulssi voi
kytkeytyä erilaisiin johtoihin, jotka kuljettavat sen laitteen sisään. Sähkömagneettinen
pulssi voi päästä kohteeseen myös suojaamattoman seinän tai oven läpi. Epäsuora vaikuttaminen on yleensä selvästi tehottomampaa ja
epävarmempaa, sillä HPM-pulssin kytkeytyvyyteen vaikuttaa hyvin moni asia. Epäedullinen taajuus, suunta tai polarisaatio voivat
tehdä pulssin täysin harmittomaksi.
Koska mikroaaltoaseissa on korkea taajuus, ei pelkkä ydinaseen aiheuttamaa sähkömagneettista pulssia (HEMP) vastaan
suunniteltu suoja välttämättä riitä. Siksi
esimerkiksi laitetilojen suojausvaatimuksia
määriteltäessä joudutaan huomioimaan entistä korkeampia taajuuksia.
HPM-salkku
Puolustusvoimien teknillisessä tutkimuslaitoksessa voidaan mikroaaltoaseiden uhkaa
tutkia HPM-salkkulähteellä. Salkussa olevalla laitteistolla voidaan lähettää UWB-pulsseja, joiden sähkökentän voimakkuus on yli
100 kV/m mitattuna metrin päästä. Haluttu
sähkökentän voimakkuus kohteessa saadaan
asettamalla salkku oikean matkan päähän.
Saaduista tuloksista voidaan laskennallisesti
arvioida, miltä etäisyydeltä vaikkapa kymmenen kertaa tehokkaampi mikroaaltoase saisi
aikaan samat vaikutukset.
HPM-salkkutestit ovat kuitenkin haastavia, koska niihin liittyy kohdelaitteen tuhoutumisen riski. Kohteelle ei useimmiten
aiheudu pysyviä vaurioita, mutta varmaa se
ei ole.
Testeissä on varauduttava siihen, että jotain menee rikki. Tämä ei kuitenkaan ole
aina mahdollista esimerkiksi kohdelaitteen
korkean hinnan tai pienen lukumäärän
vuoksi. Siksi mikroaaltoaseiden keston tulee
olla jo hankintavaiheessa vaatimuksena niille järjestelmille, joiden on kestettävä HPMhyökkäys.
Kuva: JARI PAUNONEN
Laatinut: PETRI JÄRVIÖ
Suurin osa ydinräjähdyksen aiheuttaman pulssin (HEMP) energiasta on mikroaaltoaseiden
käyttämien taajuuksien alapuolella.
Pienen kokonsa vuoksi HPM-salkku on
erittäin käytännöllinen testilaite.
SENSORI 2 / 2013 43
Ase ja alusta
Teksti: JUKKA RUOSKANEN
Mikroaaltoase voidaan toteuttaa monella eri tavalla. Sen alustana voidaan käyttää
ajoneuvoa, ohjusta tai jopa matkalaukkua.
Tällä hetkellä mielenkiintoisia projekteja
ovat esimerkiksi Raytheonin Vigilant Eagle
ja Boeingin CHAMP. Vigilant Eagle on lentokentän yhteyteen rakennettava omasuojajärjestelmä, joka valvoo ympäristöä olalta
laukaistavien ilmatorjuntaohjusten varalta.
Lentokonetta kohti laukaistu ohjus havaitaan
sensoreilla, jonka jälkeen se voidaan lamauttaa HPM-pulssilla. CHAMP on risteilyohjukseen rakennettava mikroaaltoase, jonka
avulla elektroniikkaa voidaan lamauttaa kohde kerrallaan. Esimerkiksi teollisuusalueen
yli lentäessään CHAMP voi valita kriittiset
kohteet ja lähettää niihin mikroaaltopulsseja.
Mikroaaltoaseiden tulevaisuus on mielenkiintoinen. Samalla kun niiden kehittyminen luo painetta suojautujalle lisätä ja
tiukentaa järjestelmiensä vaatimuksia, antaa
se käyttäjälleen mahdollisuuden suunnitella
toimintaansa entistä monipuolisemmaksi.
HPM-aseet tekevät kuitenkin tuloaan, ehkäpä joskus meidän omaan asevalikoimaammekin.
Tutustumismatka
millimetriaaltoihin
Diplomi-insinööri Petri Järviö työskentelee
Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen
elektroniikka- ja informaatiotekniikkaosastossa
tiedustelun ja vaikuttamisen radiotaajuisten
järjestelmien tutkimusalalla.
Lisätietoa:
Youtube: Boeing's Advanced EMP Missile
CHAMP = Counter-electronics Highpowered Microwave Advanced
Missile Project
HEMP = High Altitude Electromagnetic Pulse
HPM = High Power Microwaves
Kuva: JUKKA RUOSKANEN
Millimetrialueen tutkatekniikkaa
pidettiin aiemmin epäkelpona
teknologiana, jonka uhka oli
mitätön Suomen puolustukselle.
Yli kymmenen vuotta jatkunut
perusteellinen tutkimus on
kuitenkin osoittanut aiemmat
olettamukset vaarallisiksi.
V
uosituhannen lopulla millimetrialuetta pidettiin suomalaisessa
keskustelussa vain hyvin lyhyen
kantaman sensorisovelluksiin
sopivana. Ilmakehän kaasujen, etenkin hapen ja vesihöyryn, aiheuttama vaimennus on
millimetrialueella suurempi kuin esimerkiksi
perinteisillä alle 10 gigahertsin tutkataajuuksilla. Lisäksi kansainvälisessä kirjallisuudessa
mainittiin huimista vesi- ja lumisateen aiheuttamista etenemisvaimennuksista. Näin
tultiin johtopäätökseen, että millimetrialueen tutkatekniikka ei ole käyttökelpoinen
teknologia eikä edusta uhkaa maamme puolustukselle.
Millimetrialue on kuitenkin kiinnostava
taajuusalue, koska tulevaisuuden operaatioissa korostuu liikkuvuus ja pienten, osin
autonomisten, alustojen käyttö. Näihin ei
helposti sovellu kookkaat ja painavat mikroaaltosensorit. Millimetrialueen lyhyt aallonpituus mahdollistaa pienikokoiset antennit ja
radioteknisistä osista voidaan tehdä kompakti
paketti. Nämä helpottavat sensorien integroimista liikkuville alustoille. Ulkomailla on
millimetrialueen tutkien määrä lisääntynyt.
Niitä käytetään panssaroitujen ajoneuvojen,
laivojen sekä helikoptereiden ja lentokoneiden sensoreina.
Professori Pekka Eskelinen tekee tutka­
välkemittauksia syksyllä 2003 Rovajärvellä.­
Tutkimuslaitoksen datan taltiointi­
järjestelmän tukena on tässä improvisoitu
työ­pöytä, katiska.
Vuonna 2001 aloitettiin puolustusvoimien tilauksesta millimetrialueen käyttökelpoisuuden selvitystyö Teknillisessä korkeakoulussa. Työ edistyi alusta asti erinomaisesti. Yli
kymmenen vuoden aikana on tehty tiivistä
yhteistyötä Pääesikunnan johtamisjärjestelmä- ja operatiivisen osaston kanssa sekä erityisesti maa- ja merivoimien kanssa. Puolustusvoimien teknillinen tutkimuslaitos on alusta
saakka ohjannut tutkimuksen painopisteitä
ja keskustellut puolustusvoimissa loppuasiakkaiden kanssa. Tämän lisäksi tutkimuslaitos
on ollut mukana tutkimustyössä osallistumalla kenttämittausten järjestelyihin ja toteutukseen luomalla tieteellisiä laskenta-algoritmeja
Kuva: PEKKA ESKELINEN
MB = Moderate Band
NB = Narrow Band
UWB = Ultra Wideband
44 SENSORI 2 / 2013
Heikki Heikkilä
ja Jukka
Ruoskanen
tekemässä
tutkapoikkipinnan (RCS)
-mittauksia 60
GHz:n tutkalla.
ja data-analyysejä sekä suunnittelemalla ja
tuottamalla mekaniikkaa ja elektroniikkaa
koejärjestelyihin.
Tutkimustyössä ei voitu tyytyä vain kirjallisuusselvityksiin ja simulointeihin vaan
oli tehtävä todellisia kenttämittauksia. Koska
laadukkaita millimetrialueen kenttämittausvälineitä ei ollut saatavilla mielekkääseen
hintaan, Teknillisen korkeakoulun tutkimusryhmän johtaja professori Pekka Eskelinen
suunnitteli ja rakensi itse koherentteja tutkalaitteita, vastaanottimia ja kalibroinnissa
käytettäviä aktiivisia ja passiivisia välineitä.
Mittauksilla tarkasteltiin millimetrialueen
signaalin etenemisolosuhteita ja selvitettiin
erilaisten maastotyyppien, sääolosuhteiden
ja rakennettujen kohteiden takaisinsirontaa.
Rakennettujen millimetrialueen tutkien antennien koot ja toimintaparametrit
valittiin vastaamaan tunnistettujen uhkatutkien parametreja ja oletettua suorituskykyä. Kenttämittaustilanteissa keskityttiin
operatiivisesti mielekkäisiin skenaarioihin ja
valaisugeometrioihin. Näin voitiin arvioida
millimetrialueen käytettävyyttä suomalaisessa maastossa ja mahdollisuuksia suojautua
uhkaa vastaan.
Tutkimus osoitti, että millimetrialue on
käyttökelpoinen valvonta- ja tulenjohtotutkien taajuusalue merellä sekä vähäpuustoisessa ja aukeassa maastossa. Kasvillisuuden,
maanpinnan ja meren aaltoilun takaisinsironnan haitat ovat vähäisempiä kuin kansainvälisessä kirjallisuudessa esitetään eivätkä
sääolosuhteemme pienennä tutkan kantamaa
merkittävästi. Kontrasti taustan ja vaikkapa maastoajoneuvojen tai laivojen välillä on
huomattava. Se mahdollistaa maalien havaitsemisen pienitehoisella millimetriaaltoalueen
tutkalla kaukaa, jopa radiohorisontista asti.
Puolustusvoimien ja Teknillisen korkeakoulun yhteistyönä toteutunut millimetrialueen haltuunotto syvensi merkittävästi
ymmärrystä ja osaamista tällä sensoriteknologian saralla. Vuosikymmen sitten vallalla
ollut, kansainvälisiin lähteisiin ja näppituntumaan perustunut, arvio millimetrialueen
mitättömästä uhkasta on tutkimuksen valossa
osoittautunut vaaralliseksi olettamukseksi.
Nykyään tämän mielenkiintoisen taajuusalueen suorituskyky sensorikäytössä tunnetaan
luotettavasti. Millimetrialueen hyödyntämisen ja siltä suojautumisen tueksi on nyt käytettävissä arvokas tietopankki tutkimustyön
tuloksia.
Tekniikan tohtori Jukka Ruoskanen
työskentelee Puolustusvoimien teknillisen
tutkimuslaitoksen elektroniikka- ja
informaatiotekniikkaosastolla tiedustelun
ja vaikuttamisen radiotaajuiset sensorit
-tutkimusalalla erikoistutkijana.
Teksti: SIMO HUOPIO
Internet on
vihamielinen
avoin julkinen tila
Käyttäydytään sen
mukaisesti!
Edward Snowdenin paljastuksista ryöpsähtänyt keskustelu
on ollut salaliittoteorioista huolimatta erittäin tervettä.
Viimeistään nyt alkaa kaikille valjeta, että Internetiä
ja sen palveluja on pidettävä avoimina ja julkisina.
Vaikka sähköpostilaatikkosi, tilisi pikaviestipalvelussa,
Googlen pilvessä tai sosiaalisessa mediassa ovat näennäisesti
henkilökohtaisessa hallinnassasi, ei mikään takaa sitä,
ettei virtuaalisen olkapääsi yli kurkkisi kukaan.
Nykyisin voidaan olettaa, että jokaisesta Internetin yli
tehtävästä asiasta jää jollekin kolmannelle osapuolelle
hyödyllinen jälki. Verkossa voi toimia tämänkin realiteetin
kanssa, kunhan muistaa, että jokaisen on itse pidettävä
huolta suojausta vaativan tiedon käsittelystä.
T
avallisen, suojaamattoman sähköpostin käytön turvallisuutta
kuvaa osuvasti vertaus viestin
välittämisestä postikortilla. Käytännössä hyvin harvoja postikortteja lukee
muu kuin osoitteeseen merkitty vastaanottaja. Kuitenkin jokainen matkan varrella oleva
postin käsittelijä voisi lukea sen halutessaan.
Saapuessaan laatikkoon se on periaatteessa
jokaisen ohikulkijan ulottuvilla.
Sama vertaus soveltuu myös muuhun
verkkoliikenteeseen. Tavallinen www-surffausliikenne kulkee selväkielisenä koko matkan
selaimelta palvelimelle. Samassa lähiverkossa
oleva voi siis virtuaalisesti katsella olkasi yli
ja tallentaa kaiken näkemänsä. Tällaisia ovat
esimerkiksi lentokenttien ilmaiset WLANverkot. Lisäksi sivuille upotettujen mainosten, sivustojen selaimeen jakamien keksien
sekä tilastoja keräävien koodinpalasten avulla
verkkoselailusi on tiiviin seurannan alla. Toki
useimmat näistä yksittäisistä tekniikoista ovat
itsessään oikeutettuja ja harmittomia sekä
mahdollistavat esimerkiksi palvelun oman
käyttäjäseurannan ja mainoksilla ansaitsemisen.
Suosituimpien verkkopalveluiden turvallisuus on parantumassa pakon edessä. Jaetuissa WLAN-verkoissa käytettävien palveluiden
salaamattoman liikenteen hyväksikäyttöön
ilmestyi jo niin helppokäyttöisiä sovelluksia,
että palveluiden maine alkoi olla vaakalaudalla. Vaikka Facebook, Google ja monet
muut ovat jo kytkeneet salauksen päälle
suurimmassa osassa palveluissaan, täytyy jaettua WLAN-verkkoa käyttäessä olla hyvin
varovainen.
Kokonaan toinen asia on se, miten palvelut itse käsittelevät käyttäjiensä tietoja.
Verkkoliikenteen salaus ei itsessään auta, jos
palveluntarjoaja myy tai luovuttaa tietoja kolmansille osapuolille. Etenkin Yhdysvalloissa
molemmat toimintatavat ovat varsin yleisiä
ja niistä kerrotaan varsin avoimesti palvelujen
SENSORI 2 / 2013 45
"pikkuprintissä". Käyttäjätietojen myynnillä
halutaan lisätuloja ja viranomaisille tietoja
luovutetaan ainakin oikeuden määräyksellä. Osa Snowdenin paljastuksista koskevat
nimenomaan tämän viranomaisyhteistyön
laajuutta – onko NSA:lla sittenkin pääsy
käyttäjien dataan ilman erillistä lupaa?
Älypuhelimet ovat nykyään monelle henkilökohtaisen viestinnän keskuksia. Sähköpostit, verkkosivustot ja sosiaalinen media
aukeavat kätevästi matkan päältä. Useimmissa puhelimissa alkaa olla myös kamera
ja GPS-paikannusominaisuus. Matkapuhelimissa käyttäjien seurantaa ei edes juuri
peitellä. Suurimmat käyttöjärjestelmävalmistajat Google, Apple ja Microsoft kertovat
avoimesti, että tietoja käyttäjästä talletetaan
ja erityisesti sen, miten matkapuhelimelle
jälkiasennettavat sovellukset voivat käyttäjää
seurata. Etenkin mainostajat ovat tarttuneet
tähän mahdollisuuteen innolla ja ovi on
käytännössä avoin kaikille. On toki jokaisen
omassa harkinnassa, asentaako kännykkäänsä
sen ilmaisen pelin, joka jostakin syystä haluaa
oikeuden puhelimen paikantamiseen, puhelinluetteloon, internetyhteyden käyttöön…
Mainostajat, ilmaisten palvelujen tarjoajat ja matkapuhelinten sovellusekosysteemit
siis elävät pitkälti käyttäjän tiedoilla – se on
se hinta mitä käyttäjät ilmaisesta maksavat.
Yritysten, yhteisöjen ja palvelun­
tarjoajan näkökulma
Uskaltaisitko käyttää tätä?
46 SENSORI 2 / 2013
Kuva: SIMO HUOPIO
Useille yrityksille ja yhteisöille Internet on
tärkeä markkinointi- ja tiedotuskanava. Sinne
tuotetaan paljon tietoa, jonka halutaankin
leviävän laajalti. Hyvästä näkyvyydestä hakukoneiden tuloksissa tai sosiaalisen median
keskusteluissa kilpaillaan ja siihen myös investoidaan.
Yritysten läsnäolo verkossa tuo kuitenkin
edistyneelle tarkkailijalle paljon enemmän
tietoa kuin verkkosivujen mainoslauseet.
Työntekijät kirjaavat työnantajansa sekä
viitteitä työnsä sisällöstä sosiaalisen median
palveluihin. Näitä ovat esimerkiksi Linkedin, Facebook ja Twitter. Useat nettiaktiivit
sivuavat työasioita omissa verkkopostauksissaan, jotkut jopa kirjoittavat pitkiä blogikirjoituksia ammatillisista kiinnostuksistaan.
Työnantajien työnhakuilmoituksia voi lukea
myös tiedonhakumielessä. Näistä julkisista
lähteistä voi koota vähitellen kuvaa yrityksen työntekijöistä, kumppaneista, käytetyistä
teknologioista ja seurata niiden muutoksia
ajan suhteen.
Syvemmälle kurkistettaessa teknisiä yksityiskohtia on myös paljon tarjolla. Internetissä olevat palvelut kertovat esimerkiksi
käyttämänsä ohjelmistot ja niiden versiot.
Sama pätee yrityksen työntekijän lähettämiin
sähköpostiviesteihin. Ne voivat paljastaa esimerkiksi käytetyt sähköposti- ja Anti-Virus
-ohjelmistot.
Nettiin jaetut dokumentit sisältävät myös
usein tiedon siitä, minkälaisilla työkaluilla
ne on luotu. Joskus dokumentteihin on
unohtunut historiatietoa tai piilotettuja osia
vanhoista versioista, jotka voivat paljastaa
yrityksen sisäisiä asioita. Yrityksen nimiin
rekisteröidyt verkko-osoitteet auttavat selvittämään, mitä eri palveluita yrityksellä on.
Henkilökunnan käyttämät ohjelmistot, käyttöjärjestelmät, yhteydenottotavat Internetiin
ja eri palveluihin voivat paljastua esimerkiksi vain tarkkailemalla myyntimiestä hänen
markkinointikäynnillään. Vastaavilla tavoilla
paljastuvat myös matkapuhelinten mallit ja
käytetyt turvaohjelmistot.
Näillä avoimesti ja laillisesti saatavina
olevilla tiedolla ei pitäisi olla suurtakaan
merkitystä. Mutta jos jonkun tavoitteena
on tunkeutua yrityksen tietojärjestelmiin tai
muulla tavalla saada selville salassa pidettäviä
tietoja, on jokainen tiedon murunen tärkeä.
Sotilastermein kyse on avointen lähteiden
tiedustelusta – OSINT:istä (Open Source
INTelligence).
OSINT:in tuolla puolen
Aktiivinen, kohdennettu tiedonkeruu yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä on usein laitonta.
Silti jokaisen olisi hyvä tunnistaa yleisimmin
käytetyt toimintatavat. Usein ennen aktiivisempia toimia on käytetty OSINT:in keinoja ja selvitetty esimerkiksi kohdeyrityksen
työntekijät ja heidän lähipiirinsä. Samalla
on ehkä saatu tietoon, mitä sähköposti- tai
verkkopalveluita he käyttävät.
Sähköpostissa, sosiaalisessa mediassa tai
pikaviestipalvelujen kautta lähetetyillä huijausviesteillä pyritään kohteena olevat käyttäjät ohjaamaan hyökkääjän hallussa olevalle
sivulle. Näissä yritetään kalastella verkkopalvelujen käyttäjätunnuksia sekä salasanoja.
Usein verkkosivuston ulkonäkö on kopioitu
alkuperäisestä ja huijauksen tunnistaminen
vaatii tarkkaavaisuutta. Hyökkääjän sivusto
voi olla myös saastutettu haittakoodilla, joka
edelleen saastuttaa sille saapuvan käyttäjän
koneen – joskus jopa ilman mitään merkkiä. Haittaohjelma voi olla myös sisällytetty
kohteelle lähetettyyn sähköpostiin, usein
saastuneen dokumenttitiedoston muodossa.
Aikaisemmin kuvaamani langattomien verkkojen salakuuntelu on laitonta eikä
kuulu laillisen OSINT:in piiriin. Aktiivinen
hyökkääjä pyrkii mahdollisuuksien mukaan
tunkeutumaan myös salattuihin WLANverkkoihin tai tuomaan oman vihamielisen
WLAN-tukiaseman. Se tekeytyy halutuksi
verkoksi ja jää salakuuntelemaan liikennettä.
Erityisesti "Ilmaista internetyhteyttä" tarjoavien verkkojen käytössä on siis oltava todella
varovainen!
Usein hyökkääjä pääsee käyttäjän koneille
nimenomaan ”siviili”maailman kautta. Henkilökohtaiset sähköpostit, sosiaalisen median
viestit tai yleinen harmiton www-surffailu
ovat antaneet hyökkääjälle mahdollisuuden
koneen saastuttamiseen. Kun tällä sitten otetaan yhteys työnantajan verkkoon tai palveluihin, tarjoutuu hyökkääjälle mahdollisuus
päästä etenemään varsinaiseen kohteeseensa.
Tästä näkökulmasta katsottuna on tärkeää
tiedostaa, millä koneilla käytetään sekä Internetin että yritysten sisäverkkojen palveluita
ja miten tiedon sekä tiedostojen liikkumista
tarkkaillaan.
Social engineering liittyy olennaisena osana lailliseen ja laittomaan tiedonkeruuseen.
Se on yleisnimitys keinoille, joilla hyökkääjä
pyrkii saavuttamaan kohteen luottamuksen,
jotta pääsisi haluamaansa lopputulokseen.
Tällöin hän saa tietoja, jotka eivät hänelle
kuulu, pääsee paikkoihin, joihin hänen ei
tulisi päästä tai tekee asioita toisen ihmisen
nimissä.
Kun hyökkääjän panokset kovenevat ja/
tai suojattavan tiedon tärkeys kasvaa, on molemmille osapuolille tarjolla runsaasti teknisiä
keinoja ja käytännön tapoja tavoitteeseensa
pyrkimiseen. Yllä mainitut keinot ovat joka
tapauksessa verkkohyökkääjän työkalupakissa, ja niitä käytetään suurella varmuudella.
Tietojärjestelmien kanssa ja erityisesti avoimen Internetin yhteydessä toimiminen sisältää aina riskin. Sen suuruutta ja sietokykyä
täytyykin arvioida säännöllisesti.
Varautumiskeinoja
Maalaisjärki antaa hyvät suuntaviivat omien tietojen suojaamiseen, kun vain tiedostaa
Internetin ja tietoverkkojen teknologioiden
tosiasiat. Ensisijaisesti tulee tietää, mitä tietoja minnekin jakaa. Postikorttivertaus on
hyvä pitää mielessä ja myös se, että julkisten
verkkopalvelujen kautta jaettua tietoa ei ole
kovin helppo saada pois. Sitä keräävät myös
kaupalliset ja viranomaistahot.
• Käyttäjä on osaltaan vastuussa tiedon salauksesta tietoverkoissa. Kodin ja työpaikan
WLAN-asetukset on oltava kunnossa, samoin selaimen suojausasetukset. Kun syötät
salasanoja tai pankkitunnuksiasi, tarkista
esillä oleva sivu erityisen tarkasti.
• Käytä hyviä salasanoja, äläkä jaa niitä useiden palvelujen kanssa. Käytä erillistä salasanojen hallintaohjelmistoa ennemmin kuin
tallettamalla niitä selaimeen.
• Ohjelmia asennettaessa ja dokumentteja
vaihdettaessa muista perustason käyttöhygienia. Harkitse niiden tarpeellisuus ja lähteen
luotettavuus, muista antivirus-skannaus ja
tiedosta muutokset koneen käytössä. Mikäli
osaat, säädä koneen oma palomuuri ilmoittamaan asiattomasta liikenteestä.
Kun käsitellään tietoa, jonka salassapito
on erityisen tärkeää, tulee tiedon turvaluokittelu ja siihen liittyvät lakisääteiset velvoitteet
käyttöön. Oheisena muutamia käytännön
tapoja, joilla tiedon suojausta voi parantaa:
• Älä käytä työsähköpostia tai työkonetta henkilökohtaisiin asioihisi eikä henkilökohtaista,
omaan käyttöön hankittua konetta – joita
muutkin perheenjäsenet voivat käyttää –
mielellään työasioihin. Antivirus-ohjelmisto
on tärkeä, mutta vielä tärkeämpi on edellä
mainittujen koneiden käyttöhygienia. Erityisesti sähköpostin liitteiden kanssa kannattaa
olla korostetun varovainen. Liitteiden avaus
omassa virtuaalikoneessaan ilman nettiyhteyttä ei ole liioittelua.
• Ota käyttöön sähköpostin salaus ja allekirjoitus, käytä sitä kaikessa viestinnässä, jolla on
oikeasti merkitystä. PGP/GPG ja S/MIME
ovat termejä, joista on hyvä aloittaa.
• Kannettavien tietokoneiden ja matkapuhelimien massamuisteihin talletetun tiedon
salaus on välttämätön vakuutus laitteiden
katoamisen varalta. On huomattava, että levyllä olevan tiedon salaus ei auta silloin, kun
hyökkääjä pääsee ajamaan omaa koodiaan
koneelle sen ollessa päällä.
• Tiedon salausta kannattaa harkita myös
verkkolevyjen ja pilvipalvelujen kautta jaettaville tiedostoille. Tällöin tietoa käsitellään
selväkielisenä vain kontrolloidussa ympäristössä.
Diplomi-insinööri Simo Huopio on vanhempi
tutkija Puolustusvoimien teknillisen tutkimus­
laitoksen elektroniikka- ja informaatio­
tekniikkaosastolla. Hänen erikoisalueensa on
tietoverkkosodankäynti.
SENSORI 2 / 2013 47
Puolustusvoimien teknillinen
tutkimuslaitos
Johtaja
Insinöörieversti Jyri Kosola
Apulaisjohtaja
Everstiluutnantti Pertti Yrjölä
Tutkimusjohtaja
Insinöörieverstiluutnantti Olli Klemola
Kuva: MJJMÄKINEN
Hallinto-osasto
Henkilöstöjaosto
Huoltojaosto
Turvallisuusjaosto
Tutkimusohjausyksikkö
Tietojaosto
Asetekniikkaosasto
Professori Veijo Miihkinen
Asejärjestelmät
Häivetekniikka
Mittauspalvelut
Elektroniikka- ja
informaatiotekniikkaosasto
Insinöörimajuri, ST Esa Lappi
Elektroninen sodankäynti
Johtamisjärjestelmät
Operaatioanalyysi
Radiotaajuiset sensorit
Räjähde- ja suojelutekniikkaosasto
Professori Markku Mesilaakso
Kemian analytiikka
Räjähdetekniikka
Suojelutekniikka
Puolustusvoimien teknillinen tutkimuslaitos
PL 5, 34111 Lakiala
www.puolustusvoimat.fi > laitokset
Puolustusvoimien teknillinen tutkimuslaitos Elektroniikka- ja informaatiotekniikkaosasto
PL 10, 11311 Riihimäki
Puh. 0299 800
puolustusvoimienteknillinentutkimus­[email protected]