TIEDOTE 2/2013 - Jyty Vihti ry

Jyty Vihti ry
TIEDOTE
2/2013
PUHEENJOHTAJAN TERVEISET
Kaunis ja valoisa syksy jatkui pitkään, muutamia pimeitä päiviä lukuun ottamatta. Olemme
saaneet nauttia auringon paisteesta hiukan epätavalliseen aikaan. Sää alkaa (toivottavasti)
pikkuhiljaa muuttumaan talvisemmiksi ja ennusteiden mukaan kohta tehdään lumitöitä! Tuntuu kuin olisimme hypänneet suoraan syksystä joulun odotukseen.
Yhdistysrintamalla tapahtuu muutoksia samalla vauhdilla. Juuri kun edellinen tehtävä on saatettu loppuun, niin uutta jo suunnitellaan, tästä esimerkkinä Keneen sinä luotat? -kampanja!
Mutta tätähän hyvä yhdistystoiminta parhaimmillaan on, aktiivista ja ihmisiä yhteen liittävää.
Keväällä alkanut Hyvä Tiimi -kampanja on loppunut ja vaihtunut seuraavaan teemaan, jossa
keskitytään Jytyn luottamusmiestoimintaan. Tällä Keneen sinä luotat -kampanjalla täydennetään kolmen kokonaisuus, joka aloitettiin Hyvän työn -tekijä kampanjalla. Osallistutaan innokkaina kampanjaan ja pidetään itseämme ja yhdistystämme näkyvillä työpaikoillamme.
Viime viikolla kokoonnuimme yhdistyksen syyskokoukseen Nummelan Air Hotellissa. Oli mukava tavata, kokoontua isolla väellä yhteen ja vaihtaa kuulumisia hyvän ruuan ääressä.
Syyskokouksessa oli esillä iso muutos meille kaikille. Olimme saanet tehtäväksemme uudistaa yhdistyksemme sääntöjä Jytyliiton muiden yhdistysten kanssa samansuuntaisiksi. Sääntömuutoksen kaksi keskeisintä kysymystä olivat, vuosikokousten määrä ja opiskelijajäsenyys
yhdistyksessä. Uusissa syyskokouksen hyväksymissä säännöissä meidän on nyt mahdollista
ottaa yhdistyksemme jäseniksi myös opiskelijoita. Toinen suuri uudistus koski vuosikokousten
määrää. Hallitus ehdotti syyskokoukselle, että säilyttäisimme nykyiset syys- ja kevätkokoukset, vaihtoehtona oli siirtyä vain yhteen vuosikokoukseen. Kahden kokouksen säilyttämistä
hallitus perusteli mm. yhdistyksen jäsenten säännöllisemmällä kokoontumisella yhteen. Syyskokous oli samalla kannalla hallituksen kanssa.
Syyskokouksen tehtävänä oli valita yhdistykselle puheenjohtaja vuodelle 2014 ja hallitukseen
jäseniä erovuoroisten tilalle. Kiitän luottamuksesta tullessani uudelleen valituksi Jyty Vihti ry:n
puheenjohtajaksi. Jatketaan yhdessä aktiivista toimintaa yhteisen hyvän eteen! Ja onnittelut
vanhoille sekä uusille hallituksen jäsenille ja varajäsenille. Tervetuloa mukaan joukkoomme!
Terveisin
Merja Takaveräjä
puheenjohtaja
p. 040 594 1720
merja.takaveraja(at)vihti.fi
PÄÄLUOTTAMUSMIEHEN PALSTA
VIHDIN KUNTA
Joulua odotellessa…
Vuosi on taas kääntymässä lopuilleen ja useita meitä odottaa parin viikon kuluttua joko pidempi tai lyhyempi loma, jonka itse kukin olemme ansainneet.
Kunnanvaltuusto sai vuoden 2014 talousarvion päätettyä joulukuun alussa. Kuten saatoimme
odottaa, budjetti on tiukkaakin tiukempi. Viiden miljoonan euron alijäämä on äärimmäisen
huono signaali tulevaa vuotta ajatellen. Suoraan henkilöstöön vaikuttavat päätökset ovat
myös kohtuullisen kovia, vaikka naapurikunnissa henkilöstöleikkaukset ovat vieläkin rajumpia.
Kunnanvaltuusto päätti äänestyksen jälkeen seuraavaa: Kunnan koko organisaatio, toiminnalliset muutokset, työpaikkajärjestelyt, uudelleensijoittelu, määräaikaiset työntekijät, eläkkeelle
jäämiset ym., joiden kautta on mahdollista saada säästöä ja vähennettyä henkilötyövuosia,
käydään läpi ja pyritään saamaan aikaan 20 henkilötyövuoden säästöt vuonna 2014. Lisäksi
vuosina 2015 ja 2016 pyritään vuosittain 30 henkilötyövuoden säästöihin. Luvut ovat suuria
kun otamme huomioon kunnan tämän hetkisen ohuen ja henkilöstömäärältään pienen organisaation. Positiivista kuitenkin on, että ainakaan tällä hetkellä päätöksiin ei liittynyt henkilöstön
lomautuksia tai irtisanomisia.
Oikein mukavaa ja rentouttavaa joulunaikaa kaikille!
Marjatta Hiltunen
työsuojeluvaltuutettu
pääluottamusmies, Jyty Vihti ry
Vihdin kunta
Asemantie 30, 03100 NUMMELA
p. 0500 818 038
marjatta.hiltunen(at)vihti.fi
TOIMIHENKILÖT
Sihteeri
Jäsenasiainhoitaja
Rahastonhoitaja
Koulutusvastaava
Nuorisovastaava
Tiedottaja
Webmaster
Vesa Varjo p. (09) 4258 3207
Mirja Ojala p. 044 595 4051
Aila Parikka p. 0400 488 871
Eija Ikonen p. (09) 4258 3009
avoin
Helena Idman p. (09) 4258 2018
Salme Napari p. (09) 4258 3036
PÄÄLUOTTAMUSMIEHEN PALSTA
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN
Talvi on vihdoin saapunut ja nyt 9. joulukuuta näyttää jo lupaavalta valkeaa Joulua ajatellen...
Voitaneen sanoa että elämme taas mielenkiintoisia aikoja... Karviaisessakin taitaa ainoa
pysyvä asia olla muutos. Vihti on käynnistänyt kuntaliitos neuvottelut Espoon, Kauniaisen ja
Kirkkonummen kesken ja Karkkila hakee kumppania/kumppaneita keiden kanssa neuvotella.
Hyvin todennäköistä siis on, että Karviaista ei nykymuodossaan muutaman vuoden kuluttua
enää ole.
Nykytilassa voitaneen kuitenkin katsella vuoteen 2017 asti. Suosittelen jokaista Karviaisen
työntekijää lukemaan Karviaisen palvelutasosuunnitelman 2013 - 2016, joka löytyy Karviaisen
nettisivuilta Yhtymä-hallituksen 1.10.2013 pöytäkirjan liitteenä. Sieltä voitaneen todeta, että
määritellyn palvelutason ylläpitämiseksi/saavuttamiseksi resurssimuutoksia on vuodelle 2014
(9 vakanssia), vuodelle 2015 (20 vakanssia) ja vuodelle 2016 (14,5 vakanssia).
Haasteelliseksi tulevat vuodet tulee varmastikin tekemään isäntäkuntien jatkuvasti
heikkenevä taloudellinen tilanne. Samaisen Yhtymähallituksen pöytäkirjan liitteenä löytyy
myös Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2013 - 2016. Se on laadittu yhteistyössä
HUS/Lohjan sairaanhoitopiirin, Lohjan kaupungin, Siuntion kunnan, Vihdin kunnan ja
Karkkilan kaupungin kesken. Sieltä käy hyvin ilmi esim. mitkä on Karkkilan ja Vihdin väliset
erot sosiaalitoimen ja terveydenhuollon kustannuksissa. Mielestäni tämä jo yksin riittää
selitykseksi sille, miksi Vihti ei halua edes neuvotella Karkkilan kanssa kuntaliitosasioissa.
Työmarkkinajärjestöjen neuvottelutuloksesta todettakoon se, että heinäkuussa 2014 tullee
maksuun ensimmäinen korotus, joka on 20e/kk tehtäväkohtaiseen kk-palkkaan ja seuraava
korotus tästä vuoden kuluttua, joka on suuruudeltaan 0,4 % tehtäväkohtaisesta palkasta.
Vuonna 2015 järjestöt päättävät jatketaanko sopimusta vielä kolmannen vuoden optiolla.
Voidaan siis todeta, että hyvin, hyvin maltillisesti edetään tässä taloudellisessa tilanteessa.
Henkilöstöasioiden opas (ent. esimiesopas) on nyt päivitetty ja se löytyy Karviaisen intrasta
henkilöstöhallinnon alta. Karviainen on aloittanut entistä tarkemmin kartoittamaan sitä, mitä
palveluja on järkevämpää tuottaa itse kuin ostaa. Tästä syystä vuoden 2014 alussa
tukiasumispalveluja siirtyy yhden yksikön kohdalla omaksi toiminnaksi, joka tarkoittaa viittä
uutta vakanssia työikäisten palvelulinjalle ja vuositasolla 200.000 - 300.000 € säästöä.
Karviaisen työsuojeluvaltuutetun, varavaltuutettujen sekä työsuojelutoimikunnan
henkilöstönedustajien vaalit/valinnat suoritettiin ns. sopuvaaleina. Työsuojeluvaltuutettuna
jatkaa Merja Lipponen (vara Päivi Hellgren) ja työsuojelutoimikunnan henkilöstön edustajana
Päivi Hellgren (vara Orvokki Tamminen).
Toivotan kaikille mukavaa joulun odotusta ja virkistävää vuoden vaihdetta!
Jari Annaniemi
pääluottamusmies
Perusturvakuntayhtymä Karviainen
p. 044 042 1231
jari.annaniemi(at)karviainen.fi
HALLITUKSEN JÄSENET JA VARAJÄSENET v. 2014
Puheenjohtaja
Merja Takaveräjä
p. 040 594 1720
[email protected]
[email protected]
Varapuheenjohtaja
Jäsen
Varajäsen
Minna Iirola
p. 044 042 1187
minna.iirola(at)vihti.fi
Pirjo Huusko
työp. 044 767 4664
pirjo.huusko(at)vihti.fi
Marjatta Toivonen
työp. (09) 4258 2076
p. 040 773 6879
marjatta.toivonen(at)karviainen.fi
Marja-Riitta Turunen
p. 050 469 8852
[email protected]
Eija Ikonen
työp. (09) 4258 3009
p. 050 350 2511
eija.ikonen(at)vihti.fi
Salme Napari
työp. (09) 4258 3036
salme.napari(at)vihti.fi
Sari Parikka
työp. (09) 4258 3015
p. 040 702 9860
sari.parikka(at)vihti.fi
Mirja Ojala
p. 044 595 4051
mirjacell(at)yahoo.com
mirja.ojala(at)vihti.fi
Jorma Jylhäkoski
p. 050 079 8417
jorma.jylhakoski(at)vihti.fi
Anna-Kaisa Paasovaara
[email protected]
Arja Haasto
p. 050 590 9727
jouko.haasto1(at)luukku.com
Merja Heikkonen
p. 040 715 5090
merja.heikkonen(at)luukku.com
Katja Suomalainen
p. 050 347 6414
suomaka(at)gmail.com
Mari Ojala
p. 050 433 9221
mari.ojala(at)vihti.fi
valitaan hallituksen kokouksessa
tammikuussa 2014
Jäsen
Varajäsen
Pirkko Vainikka
työp. 050 350 4661
p. 040 061 2431
pirkko.vainikka(at)gmail.com
pirkko.vainikka(at)karviainen.fi
Liisa Sirviö
työp. 050 534 3285
p. 0500 982 658
liisa.sirvio(at)karviainen.fi
liisasirv(at)luukku.com
Anneli Rajakari
työp. (019) 369 6328
p. 040 732 8946
anneli.rajakari(at)luksia.fi
Tuula Parjanen
työp. (019) 369 6283
p. 050 567 5283
tuula.parjanen(at)luksia.fi
LUOTTAMUSMIEHET KAUDELLA 2013 – 2016
Vihdin kunta
Pääluottamusmies
Marjatta Hiltunen
työp. 0500 818 038
marjatta.hiltunen(at)vihti.fi
Varapääluottamusmies
Pirjo Huusko
työp. 044 767 4664
pirjo.huusko(at)vihti.fi
Perusturvakuntayhtymä Karviainen
Pääluottamusmies
Jari Annaniemi
työp. 044 042 1231
jari.annaniemi(at)karviainen.fi
Luottamusmies
Pirkko Vainikka
työp. 050 350 4661
pirkko.vainikka(at)karviainen.fi
Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä:
Luottamusmies
Tuula Pääkkönen
työp. 050 498 9092
tuula.paakkonen(at)luksia.fi
Varaluottamusmies
Niina Latva
työp. 044 352 2760
nina.latva(at)luksia.fi
KOULUTUSASIAA
Olette saaneet Jyty lehden mukana Jytyliiton vuoden 2014 koulutuskalenterin.
Tutustukaa eri ammattialoille suunnattuihin kursseihin ja viikonloppukursseihin ja erityisesti
kevään 2014 aikana oleviin kursseihin nyt ensiksi.
Mikäli olet kiinnostunut jostakin kurssista, tulosta ilmoittautumislomake Jytyliiton kotisivuilta,
täytä lomake omalta osaltasi ja toimita se koulutusvastaava Eija Ikoselle, osoite Asemantie 30
Nummela, hyvissä ajoin ennen kurssin ilmoittautumisajan päättymistä.
Pääsääntöisesti Jyty Vihti ry on maksanut kurssikulut ja Jytyliitto matkakulut.
Jyty Vihti ry:n hallitus käsittelee kuitenkin aina kursseille osallistumiset ja päättää kustannusten korvauksesta. Huom! kurssi-ilmoittautumiset aina ensin Eijalle eikä suoraan Jytyliittoon.
Erityisesti haluan muistuttaa Jytyn Uudenmaan alueen 26.-27.4.2014 järjestämistä työhyvinvointipäivistä Lohjan Kisakalliossa. Tänä vuonna vastaavat suuren suosion saaneet päivät
järjestettiin Siuntion Kylpylässä. Osanottajien määrästä ja toiveista riippuen hallitus päättää
erikseen kurssi-, majoitus- ja matkakuluista.
Kurssitarjontaan ja niiden ohjelmiin voitte tutustua www.jytyliitto.fi/koulutukset. Täältä voitte
tulostaa myös ilmoittautumislomakkeen.
Hyviä, antoisia ja virkistäviä kursseja meille kaikille.
Eija Ikonen
koulutusvastaava
p. (09) 4258 3009
p. 050 350 2511
eija.ikonen(at)vihti.fi
SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ
Jyty Vihti ry:n puheenjohtajaksi vuodelle 2014 valittiin lastentarhanopettaja Merja Takaveräjä.
Seuraavat henkilöt valittiin hallituksen jäseniksi ja varajäseniksi erovuoroisten tilalle ajalle
1.1.2014 – 31.12.2016: Sari Parikka (Mirja Ojala), Marjatta Toivonen (Marja-Riitta Turunen),
Jorma Jylhäkoski (Anna-Kaisa Paasovaara).
Vahvistettiin jäsenmaksut vuodelle 2014:
-
1,2 % ennakonpidätyksen alaisesta palkasta (ennakonpidätyksen alaiseen palkkaan
kuuluvat luontoisedut, työaikakorvaukset, lomakorvaus- ja lomaraha)
euromääräinen jäsenmaksu on 6 e/kk (maksun voi suorittaa 3 kk välein)
kannatusjäsenmaksu 20 e/vuosi (eläkeläiset)
opiskelijajäsenmaksu 36 e/vuosi
Jäsenmaksuja ei saa olla maksamatta yli neljän kuukauden ajalta!
ELOKUVALIPPUJA
Jäsenet voivat ostaa elokuvalippuja Vihdin Kinoon hintaan 5 €/lippu. Lippuja saa sihteeri Vesa
Varjolta p. (09) 4258 3207 tai vesa.varjo(at)vihti.fi
Maksu suoritetaan Jyty Vihti ry:n tilille FI36 5297 1420 0141 01.
JÄSENYYS KUNNOSSA?
Hei jäsenet.
Vuosi 2013 alkaa olla lopuillaan ja joulu lähestyy kovaa vauhtia. Haluaisin muistuttaa muutamista asioista näin jäsenasiainhoitajan näkökulmasta.
Nyt on kaikkien aika tarkistaa jäsenyytensä voimassaolo. Kassan maksamat etuudet lomautettaessa, työttömäksi jäädessä ja vuorotteluvapaan ajalta ovat turva toimeentulon varalle
ja kuukausittain maksettava jäsenmaksu antaa oikeuden jäsenetuihin.
Jäsenmaksu on 1.2 % ennakonpidätyksen alaisesta palkasta. Euromääräinen jäsenmaksu on
6e/kk (mikäli et saa palkkaa). Ansiosidonnaisesta päivärahasta liitto perii suoraan jäsenmaksun.
Pidäthän yhdistyksemme ajan tasalla muutoksista; jäsenmaksutapa, työnantaja, nimike tai
palvelussuhde. Ilmoita mikäli olet poissa palkallisesta työstä (äitiysloma, hoitovapaa, opiskelu,
varusmiespalvelu, siviilipalvelu, ulkomailla olo, sairausloma, työttömyys, eläke, vuorotteluvapaa, virkavapaa) tai jos vaihdat yhdistystä tai liittoa. Jäsenrekisterin tietoihin pohjaavat työttömyyskassan jäsenyys, vakuutusedut, maksuton oikeusapu ja muut jäsenedut.
Nyt kannattaa mennä Jässäriin päivittämään jäsentiedot 31.12.13 mennessä, sillä kaikkien
kesken arvotaan viikko Jytyn loma-asunnossa. Jässäri löytyy Jytyn nettisivuilta www.jytyliitto.fi
ja samaisilta sivuilta löytyy tietoa esim. jäseneduista.
Kiitän hyvästä yhteistyöstä ja toivotan kaikille Rauhallista Joulunaikaa ja Onnea Uudelle Vuodelle!
Yhteistyöterveisin
Mirja Ojala
jäsenasiainhoitaja
p. 044 595 4051
mirja.ojala(at)vihti.fi
mirjacell(at)yahoo.com
KENEEN SINÄ LUOTAT? -KAMPANJA
Kampanja käynnistyi 11.9.2013 ja jatkuu vuoden 2014 loppuun saakka. Kampanjan tavoitteena on jäsenhankinta sekä työpaikkanäkyvyys. Kampanja parantaa yleistä tietoutta luottamusmiestoiminnasta ja sen merkitystä työelämässä sekä tukee paikallista edunvalvontakoneistoa ja tekee tunnetuksi Jytyn vahvuuksia alueellisena ja paikallisena edunvalvojana.
Kampanja koostuu monista eri elementeistä ja hyödyntää monia eri kanavia. Kampanjalle
on mm. avattu omat nettisivunsa www.jytyliitto.fi/luottamus. Sivuilla on mahdollisuus julkisesti näyttää oma luottamuksen kohteensa.
Kampanjaan liittyy myös arvonta, jossa vastaajilta kysytään kehen he luottavat. Arvontaan
voivat osallistua kaikki, ei siis tarvitse olla Jytyn jäsen. Kaikkien arvontaan osallistuneiden
kesken arvotaan 1000 € arvoinen Matka-Vekan lahjakortti. Arvontaan voi osallistua netissä
tai paperikupongilla.
Jyty Vihti ry järjestää keväällä laajamittaisesti teemaan liittyvän Jyty kahvituksen eri työpaikoilla. Ajankohta on 15.5.2014. Tästä myöhemmin lisää tietoa.
YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA !
TULEVIA TEATTERIMATKOJA HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERIIN
Tohtori Zivago ti 11.2.2014 klo 19.00
Boris Pasternakin klassikkoromaani ja yksi maailman rakastetuimmista elokuvista, Tohtori
Zivago saa vihdoin ensi-iltansa myös näyttämöllä. Uusi suurmusikaali kertoo
henkeäsalpaavan rakkaustarinan toivosta, unelmista ja menetyksestä. Tsaarinvallan
kaatuminen ja vallankumous ajavat Venäjän kaaokseen, tyrannia vaihtuu uuteen
mielivaltaiseen poliittiseen johtoon. Kaikki kansankerrokset joutuvat uusiin asemiin ja
säännöt voivat muuttua silmänräpäyksessä. Tuona myrskyisänä mullituksen aikana kolme
intohimoista miestä – nuori Tohtori Zivago, kiivasluonteinen radikaali Pasha Antipov ja
juonitteleva virkamies Viktor Komarovsky – kilpailevat viettelevän ja arvoituksellisen Laran
rakkaudesta.
Lipun hinta 57,00 euroa. Sitovat ilmoittautumiset 10.1.2014 mennessä
[email protected] tai p. 0400 488 871
Järki ja tunteet to 6.3.2014 klo 19.00
Järki ja tunteet kertoo Dashwoodin ihastuttavista sisaruksista Elinorista (Kreeta Salminen)
ja Mariannesta (Sara Melleri) 1790 –luvun Englannissa. Sisarusten isän kuoleman jälkeen
perheen taloudellinen tila huononee, ja tyttöjen haaveet muuttuvat toiveiksi päästä hyviin
naimisiin. Hyvää tarkoittava täti (Leena Uotila) yrittää löytää sisaruksille sopivia
sulhasehdokkaita. Nuori Marianne rakastuu tulisesti hurmaavaan, mutta heikkoluontoiseen
Willoughbyyn (Pekka Strang). Marianne on ehdoton ihanteissaan ja unelmissaan, jotka
joutuvat ensirakkaudessa koetukselle. Myös sopuisampi ja järkevämpi Elinor törmää
elämän realiteetteihin ja rakkauden kääntöpuoliin, mutta lopulta rakkaus voittaa. Viisas ja
sydämellinen komedia on kääntynyt lukuisiksi tv- ja elokuvasovituksiksi, joista tunnetuin on
Ang Leen Oscar-palkittu elokuva vuodelta 1996. Järki ja tunteet nähdään nyt ensimmäistä
kertaa näyttämöllä Suomessa.
Lipun hinta 35,00 euroa. Sitovat ilmoittautumiset 5.2.2014 mennessä
[email protected] tai p. 0400 488 871.
Onneli ja Anneli la 29.3.2014 klo 13.00
Parhaiden kaverusten Onnelin ja Annelin toive toteutuu, kun he saavat idylliseltä
Ruusukujalta talon ihan vain itselleen koko kesäloman ajaksi. Heidän uudet naapurinsa
eivät ole ihan tavanomaisia – Ruusukujalla pölyhuiskat siivoavat itsekseen ja
toivomuskanat munivat joka päivä uuden munan. Varjo kuitenkin lankeaa naapuruston ylle,
kun ankaran Minna Pinnan johtama orpokoti rakennetaan kadun päähän. Onko
orpokodissa kaikki hyvin? Kun orpokodista karannut Pekki kertoo Onnelille ja Annelille
orpokodin ankeudesta, on aika lopettaa ihmettely ja tehdä jotain. Lapset pitäisi pelastaa
Minna Pinnan kynsistä, mutta siihen tarvitaan kaikkien Ruusukujalaisten apua.
Marjatta Kurenniemen rakastetun lastenklassikon pohjalta tehty kantaesitys sisältää
tanssia, nukketeatterin taikaa ja vauhdikkaita tilanteita.
Lipun hinta 5–16 -vuotiaat 14,00 euroa, aikuiset 27,00 euroa. Jyty Vihti ry:n jäsenille
bussikuljetus on ilmainen. Sitovat ilmoittautumiset 28.2.2014 mennessä
[email protected] tai p. 0400 488 871.
OPISKELIJAN JÄSENEHDOT MUUTTUVAT 1.1.2014 ALKAEN
Ammattiliitto Jyty on ensi vuonna entistä vahvemmin läsnä opiskelijoiden arjessa ympäri
Suomen. Opiskelijan jäsenehdot Jytyssä muuttuvat vuodenvaihteessa. Opiskelijoiden etujen ja aseman parantuessa heiltä aletaan periä myös jäsenmaksua.
Opiskelijajäsenyys siirtyy Jytyn yhdistyksiin
Opiskelijajäsenyys alkaa Jytyn paikallis- ja jäsenyhdistyksissä vuodenvaihteen jälkeen.
Opiskelijat eivät kuulu enää 31.12.2013 jälkeen Jytyn valtakunnalliseen opiskelijayhdistykseen, vaan esimerkiksi opiskelupaikkakuntansa jytyläiseen yhdistykseen. Opiskelija pääsee mukaan oman paikkakuntansa Jyty-toimintaan saaden myös yhdistyksensä jäsenedut.
Niitä täydentävät liiton jäsenedut ja -palvelut. Jäsenyyden muuttuessa myös opiskelijoiden
jäsenmaksuvapautus päättyy. Opiskelijan vuosijäsenmaksun suuruus on 36 euroa. Jos
opiskelija työskentelee opintojensa ohella, hän maksaa yhdistyksensä jäsenmaksun.
Jytyläisten yhdenvertaisuus lisääntyy opiskelijajäsenyyden alkaessa yhdistyksissä. Opiskelijat voivat vaikuttaa täysivaltaisina ja vaalikelpoisina jäseninä yhdistyksissään ja Jytyn
päätöksenteossa. Nuoria aikuisia ja opiskelijoita edustaa yhdistyksissä myös nuorisovastaava, jonka järjestämiin tapahtumiin opiskelijat ovat lämpimästi tervetulleita.
Vaikka opiskelijan jäsenyysmuoto muuttuu, opiskelijatoiminta, -markkinointi ja edunvalvonta jatkuvat entisellään – nyt yhdessä yhdistysten kanssa. Lue lisää
www.jytyliitto.fi -> ajankohtaista -> tiedotteet.
Jyty Vihti ry toivottaa jäsenilleen Rauhallista Joulunaikaa
ja Menestystä Vuodelle 2014