KOPPARHEIKKI

As Oy Vantaan
KOPPARHEIKKI
Uniikki koti idyllisessä Kaivokselassa – satakieli naapurina.
Vanhan kaivoksen idylliä ja jokilaakson luonnonläheisyyttä
Kuva: Talo 1A alakerta.
Vantaan perinteikkäin lähiö Kaivoksela on lähiörakentamisen hieno esimerkki, jonka rakennus- ja
kulttuurihistorialliset arvot otetaan huomioon alueen täydennysrakentamisessa.
Rakentamiskaavan keskeisiä elementtejä ovat valo, väljyys ja avoin tila.
Keskeistä on rakennusten suhde luontoon.
Paritalo
ParitaloDDasunto
as D9 D9
22
4h+k+s
4h+k+s94,0
94,0mm
.
Vanhan kaivoksen henki antaa alueelle juuret ja oman historiansa. Kaivoksela on saanut nimensä vanhasta Sillbölen rautamalmikaivoksesta, joka oli toiminnassa 1860-luvulle saakka.
Nykyisin kaivosalue on ulkoilualuetta, jossa vanhat kaivoskuilut
ja louhokset ovat nähtävissä polkujen lomassa aidattuina. Alue
on luonnonsuojelualuetta ja suojeltu historiallisen ajan kiinteänä
muinaismuistona.
Vanhan kaivoksen idylli, tuulahdus funktionaalista 60-lukua ja
rohkeus tehdä asiat omalla tavalla ovat myös osa Vaskilaakson
korkealaatuisten Varte-kotien henkeä. Alue rajoittuu vehreään
jokilaaksoon, joka on nautinnollinen ulkoilualue lintuineen, kasveineen ja polveilevine joenuomineen. Luonto on lähellä ja siitä
pääset myös nauttimaan. Ensimmäisenä alueelle valmistuu As Oy
Vantaan Kopparheikki.
Persoonallinen koti ja oma piha idyllisessä Kaivokselassa
Osoite:
G
Vaskipellontie 10,
01610 Vantaa
17
18
19
KEHÄ III
VIERAS
INVA
VIERAS
14
15
16
8
INVA
HL
TEKN.
1918 17
avoin autosuoja 13 AP
F
MARTINLAAKSO
11
6
5
13
HL
KAIVOKSELA
Vaskivuorentie
4
C
3
8
P
6A
a1
oj
su
to
au
MYYRMÄKI
16
15
14
13
12
11
10
9
n
oi
av
7 9 10
12
VA
R.
7
B
E
6
5
4
3
Rivitalo A as A3
5h+k+s 95,5 m2, kerros 1
2
1
JÄTE
2
1
äylä
aar
ela
nti
aK
Va
nh
A
anv
linn
een
MALMINKARTANO
Häm
e
LEIKKI
D
Vi
in
hd
tie
KEHÄ
I
1000 m
Kopparheikin rivi- ja paritalot rakennetaan rauhalliselle
Vaskipellon alueelle Vantaan Kaivokselaan.
Kaivokselan päivittäistavarakaupat ovat aivan vieressä ja
Myyrmäki kauppakeskuksineen lyhyen kävelymatkan päässä.
A-talo 1. krs
A-talo 2. krs
PARVEKE
Talo A
Myyrmäen alueelta löytyvät
myös kaikki kouluasteet sekä
myös ammatillista koulutusta. Alueella on kaksi päiväkotia noin 1,5 kilometrin
etäisyydeltä ja terveysasema
on myös lähellä.
MH
1. krs.
MH
MH
MH
MH
MH
2. krs.
PARVEKE
MH
OH
MH
OH
5H+K+S
95,5 m2
2
H
KHH
PH
S
AULA
KHH
PH
S
3
PH
ET
ET
WC
3
K
WC
VAR VAR
Talo B
1. krs.
B-talo 1. krs
2. krs.
takkavaraus
2
K
KHH
OH
5H+K+S
95,5 m2
takkavaraus
1
H
MH
4H+K+S
95,5 m2
takkavaraus
1
PARVEKE
ET
K
WC
VAR
B-talo 2. krs
kerros 2
ET
MH
MH
MH
MH
VSS/VAR
4
5
H
AULA
MH
OH
MH
OH
4
5
5H+K+S
95,5 m2
S
4H+K+S
95,5 m2
luukku
KHH
PH
S
S
PH
KHH
K
2. krs 1 : 125
ET
WC
WC
ET
K
K
6
2H+K+S OH
49,5 m2
ET
MH
PH
VH
Rauhallista ja vihreää
Kopparheikin asunnoissa asut rauhallisella paikalla, mutta kuitenkin
keskellä kaupunkia. Kopparheikki rajautuu alla olevaan puistoon
eikä alueella ole läpiajoliikennettä. Taloyhtiön pihat ovat suuret ja
lapsiystävälliset – Vaskilaaksossa on turvallista lasten leikkiä.
Talo C
VAR
VH
MH
MH
VAR
-
.
jakotukki
WC
ET
lasitiiliseinä
Mukavat harrastusmahdollisuudet
Kaivokselan vehreät ulkoilumaastot kutsuvat lenkkipolulle tai koiran kanssa kävelylenkille. Lenkkeile mukavassa maastossa ja kerää
energiaa.
Talo C
PH
S
MH
K / RUOK
OH
7
4H+K+S
94,0 m2
8
3H+K+S
75,5 m2
1m
K / RUOK
Talo D
5m
1. krs 1 : 125
VH
VAR
.
VAR
MH
MH
WC
jakotukki
ET
S
PH
KHH
IV
PH
MH
S
KHH
PPK/KU
1m
1. krs 1 : 125
lasitiiliseinä
WC
MH
ET
luukku
10
3H+K+S
75,0 m2
OH
K / RUOK
jakotukki
Vauhdikkaampaan menoon löytyy Myyrmäestä laaja valikoima erilaisia urheilu- ja ajanvietemahdollisuuksia, kuten jäähallit, jalkapallostadion ja urheilutalo.
KHH
OH
MH
ET
KHH
WC
luukku
VH
S
PH
MH
jakotukki
9
4H+K+S
94,0 m2
K / RUOK
OH
VH
Talo D
MH
5m
20.01.2012
Oma pieni pesä vai kunnolla tilaa?
Valitse omat neliösi tarpeen mukaan. Kopparheikin asunnot on suunniteltu mukavaa elämää varten.
Asuntovaihtoehdoista löytyy sopiva koti niin pienelle kuin suuremmallekin perheelle ja
myös vaihtoehtoja tilaa ja laatua kahdelle ihmisen käyttöön etsivälle.
VAR
MH
ET
VAR
SAUNA
SAUNA
MH
SAUNA
MH
KHH
luukku
VAR
PH
ET
WC
VH
OH
K
KHH
WC
VH
MH
11
4H+K+S
97,0 m2
PH
lasitiiliseinä
KHH
MH
PH
ET
lasitiiliseinä
12
3H+K+S
75,0 m2
MH
OH
VH
13
3H+K+S
75,0 m2
K / RUOK
Talo E
WC
OH
K / RUOK
MH
Talo F
Korkealuokkainen muunneltavuus
myös varustelussa
VAR
VAR
PH
WC
KHH
MH
MH
14
5H+K+S
123,0 m2
MH
VH
VH
PH
lasitiiliseinä
WC
14
VH
OH
MH
MH
Voit myös valita mitkä tahansa keittiökoneet lisähintaan koko
AEG-mallistosta, kun haluat keittiöltäsi vielä enemmän.
5m
ET
luukku
K / RUOK
1m
VAR
MH
ET
SAUNA
ET
PH
KHH
K / RUOK
15
3H+K+S
75,0 m2
VH
Talo F
MH
SAUNA
OH
K / RUOK
OH
16
2H+K+S
2
55,5 m
VAR
VH
KHH
VAR
WC
MH
KIRJASTO
K / RUOK
VH
OH
17
4H+K+S
123,0 m2
VAR
MH
ET
ET
VH luukku
VH
MH
SAUNA
PH
PH
lasitiiliseinä
WC
jakotukki
IV
PH
SAUNA
jakotukki
1. krs 1 : 125
jakotukki
Kesät ovat kuumia ja joskus pieni ylellisyys on paikallaan viihtyvyyden nimissä. Kaikissa asunnoissa on ilmalämpöpumpulla toteutettu jäähdytys, joka mahdollistaa sisätilojen miellyttävän lämpötilan
myös kesähelteillä heti ensimmäisestä kesästä lähtien.
SAUNA
KHH
K / RUOK
18
3H+K+S
75,0 m2
VH
MH
SAUNA
OH
MH
ET
OH
K / RUOK
19
2H+K+S
55,5 m2
Talo G
Tehdään kodista oman näköisesi
Sisusta omalla tyylillä. Varaa asuntosi ajoissa niin pääset mukaan vaikuttamaan sisustusmateriaaleihin ja ratkaisuihin.
Vakiohintaisista materiaali- ja kaluste-valikoimastamme löytyy jokaiselle juuri se oma vaihtoehto.
Lisäksi omat yksilölliset ratkaisut ovat mahdollisia asiantuntevan asukasmuutosyksikkömme ansiosta.
Valitaan yhdessä pintamateriaalit ja kiinteät kalusteet oman makusi mukaan.
Havainnekuvat vakiolaatoitusvaihtoehdoista:
Sisustuskumppanimme:
Laattapiste Collection
– keraamisen laatat kestävät aikaa ja katseita.
Kopparheikin asunnoissa kaikki laatat
ovat Laattapiste Collection -mallistoa.
AEG-kodinkoneet
– korkea laatu, moderni tekniikka ja hyvä suunnittelu
näkyvät kodinkoneissa myös Kopparheikissä.
Energiatehokkuus ja ekologisuus ovat
tärkeitä asioita kodinkoneita valittaessa.
Laattapiste Collectionin yksilöllinen muutostyöpalvelu
Haluatko toteuttaa unelmiesi kylpyhuoneen?
Laattapiste Collection tarjoaa As Oy Vantaan Kopparheikin asukkaille
laajan tuotevalikoiman lisäksi henkilökohtaisen palvelun. Ammattitaitoinen kylpyhuonemyyjä auttaa valitsemaan juuri sinun tyyliisi ja tarpeisiisi sopivan kokonaisuuden. Varaa aika kylpyhuonemyyjälle Vantaan
myymälään, Laattapiste Collectionin avulla löydät nopeasti ammattilaisten avulla näyttäviä ja toimivia ratkaisuja kylpyhuoneeseesi.
FLEX-tontinomistus
Haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden ostaa oma asunto pienemmällä pääomalla ja
samalla tarjota mahdollisuuden myös lunastaa huoneistokohtainen tonttiosuus halutessasi.
Valitse vapaasti!
Kopparheikki rakennetaan vuokratontille, jossa osakkeenomistajalla on mahdollisuus valita onko taloyhtiö hänen
huoneistonsa osalta vuokratontilla vai
onko taloyhtiö lunastanut hänen huoneistonsa osuuden tontista omaksi.
Mikäli asuntoa ostaessasi et halua tai pysty sitomaan pääomaa tonttiin, voit maksaa osuutesi
tontinvuokrasta vastikkeessa. (Tontinvuokramaksut eivät pienennä tontin huoneistokohtaista lunastusosuutta).
Jos taas haluat maksaa huoneistokohtaisen osuutesi tontista, voit tehdä sen vuokranantajan kanssa
sovitun mukaisesti - ja vapautua maksamasta tontinvuokraa.
Mitä hyötyä FLEX-tontinomistuksesta dollista jakaa tontin oston asunto-
on osakkeenomistajalle? osakeyhtiölle aiheuttamaa kustannus-
Tontin lunastusosuuden maksaminen
huoneistoa vastaava osuus tontista
taloyhtiön
omistukseen.
Lunastus-
rasitetta useille vuosille. Taloyhtiöllä
Tontin laskennallinen huoneistokohtai-
osuuden voi maksaa ensimmäisen
Voit päättää itse elämäntilanteesi mu-
on pitkäaikainen 50 vuoden mittainen
nen lunastusosuus on kiinteä summa,
kerran kohteen valmistumisvuonna ja
kaan, onko tontinlunastus sinulle jär-
vuokrasopimus tontista luotettavan
jota korjataan elinkustannusindeksillä *)
sen jälkeen kerran kalenterivuodessa.
kevää nyt tai milloin se voisi osaltasi
ja vakavaraisen sijoitusyhtiön kanssa.
vuosittain. Jos elinkustannusindeksi on
Huoneistokohtaisen lunastusosuuden
olla järkevää. Voit lunastaa tonttiosuu-
Taloyhtiöllä on mahdollisuus jatkaa
laskenut, kauppahintaa ei kuitenkaan
suorittaneet vapautuvat tontinvuokra-
den heti rakennusten valmistuessa tai
vuokra-ajan päätyttyäkin vuokraso-
alenneta. Saat indeksillä korjatun sum-
vastikkeen maksamisesta. Tontinvuok-
myöhemmin tulevina vuosina vuokra-
pimuksen ehtojen mukaisesti tontin
man isännöitsijältä. Lunastusosuuteen
raa maksetaan taloyhtiön tekemään
sopimuksen aikana. Voit myös jättää
vuokraamista, mikäli kaikki osakkeen-
lisätään myös lunastajan maksettavak-
lunastukseen saakka.
halutessasi lunastusoikeutesi käyttä-
omistajat eivät ole vielä halunneet
si tuleva kiinteistökaupan varainsiirto-
mättä. Voit päättää oman huoneisto-
käyttää
Mikäli
vero sekä lunastuksesta aiheutuvat
kohtaiset tontinlunastusosuudet As
kohtaisen tonttiosuutesi lunastami-
haluat myöhemmin myydä asuntosi
muut kulut (esim. kaupanvahvistajan
Oy Vantaan Kopparheikin kohdehin-
sesta itse, eikä sinun tarvitse odottaa
etkä ole käyttänyt huoneistokohtais-
palkkio).
nastosta. Huomaa, että tämä tontin
taloyhtiön kaikkien osakkeiden omis-
lunastusoikeuttaan.
Näet
laskennalliset
huoneisto-
ta lunastusoikeutta, on myös uudella
Huoneistokohtainen tontin lunas-
tajien yksimielistä päätöstä lunastami-
osakkeen omistajalla sama lunastus-
tus käsitellään taloyhtiön varsinaises-
lunastusosuus ei sisälly huoneiston ve-
sesta. Usein taloustilanne elää elämän-
huoneistokohtainen
laskennallinen
oikeus- tämä voi helpottaa asuntosi
sa yhtiökokouksessa. Kun huoneiston
lattomaan hintaan. Lunastusoikeutta
tilanteen mukaan ja sinä päätät, mikä
myymistä joskus tulevaisuudessa uu-
osakkeiden omistaja on kirjallisesti
käytettäessä on maksettava koko huo-
on sopivin ratkaisu juuri sinulle.
delle omistajalle.
sitoutunut maksamaan laskennallisen
neistokohtainen tontinlunastusosuus
Hypoteekkiyhdistyksen
lunastusosuutensa kuluineen, taloyh-
kerralla. Tarkempia tietoja saat kunkin
kehittämässä konseptissa, on mah-
tiöllä on velvollisuus päättää lunastaa
kohteen myyntiasiakirjoista.
Suomen
*) Elinkustannusindeksin
aiemmasta kehityksestä saa
lisätietoja www.tilastokeskus.
fi, jossa myös julkaistaan
kuukausittain elinkustannusindeksin pisteluvut.
As Oy Vantaan Kopparheikki
Rakennustapaselostus
Rakennusten runko
Ikkunat ja ovet
tifioidun vesieristysjärjestelmän työ-
kiona lakattu tammi natur. Eteisten,
Rakennuksten alapohjat ovat ontelo-
Ikkunat ovat tehdasmaalattuja, 3-lasi-
ohjeita noudattaen. Saunojen seinät
pesuhuoneiden, saunojen ja wc:n
laattarakenteisia. Rakennuksen kanta-
sia (MSE) sisään aukeavia puu/alumii-
paneloidaan
tervaleppäpaneelilla,
lattiat ovat keraamista laattaa. Vaa-
va runko on pääosin puuta, kaksiker-
ni-ikkunoita. Huoneistojen ulko-ovet
lauteet leppää, haapaa tai abaschia.
tehuoneiden lattiat määräytyvät liitty-
roksisissa osin teräsbetonielementtejä.
ovat tehdasvalmisteisia maalattuja
Pesuhuoneet ja wc:t laatoitetaan ko-
vän tilan mukaan.
Kaksikerroksisten asuntojen välipohjat
ulko-ovia jalopuukynnyksin. Parveke-
konaan keraamisilla laatoilla, keittiöt
ovat teräsbetonia, kantavana raken-
ja pihaovet ovat maalattuja tehdas-
laatoitetaan kalustekaavion mukai-
Kalusteet ja varusteet
teena ontelolaattaelementit. Julkisi-
valmisteisia lasiaukollisia piha-ovia.
sesti. Laatat asukkaan valinnan mu-
Keittiökalusteet
vut ovat pääosin rapattuja ja osittain
Väliovet ovat puurakenteisia laaka-
kaan Varten tarjoamasta mallistosta.
teisia, ovet maalattuja MDF-ovia tai
paneliverhottuja. Huoneistojen väliset
peiliovia, saunojen ovet ovat kokola-
seinät ovat pääosin teräsbetonia. Ylä-
sisia ovia puukarmein. Kaikissa ovissa
Katot
itse Varten kohteeseen tarjoamista
on vakioheloitus
Kuivien tilojen katot ovat valkoista
vaihtoehdoista. Työtasot ovat värilli-
MDF-paneelia. Alakatot ovat erikseen
siä laminaattitasoja. Tiskipöydissä on
pohja on puuristikkorakenteinen ja
eristeenä on puhallusvilla. Vesikate on
ovat
vakiovalmis-
puuviiluovia, jotka asukas voi valita
konesaumattu peltikate. Parvekkeet
Seinät
merkityissä tiloissa tasoitettua ja maa-
1-2 upotettua allasta. 2h+tupak+s
ja parvekepielet ovat puurakenteisia,
Kevyet seinät ovat teräsrankaisia
lattua kipsilevyä. Saunojen, pesuhuo-
asunnoissa on jää/pakastinkaappi-yh-
lattiana painekyllästetty puu, kaiteet
kipsilevyseiniä, kosteiden tilojen sei-
neiden ja wc:den alaslasketut katot
distelmä, 3h+k+s ja tätä suuremmissa
alumiini-lasiprofiilia.
te-
nissä märkätiloihin soveltuva kivira-
ovat paneloituja, panelina tervaleppä.
asunnoissa jää/viileäkaappi-yhdistel-
rassit ovat puurakenteisia. Kaksiker-
kenteinen rakennuslevy. Betoniseinät
roksisten asuntojen sisäportaat ovat
ja levyväliseinät ovat tasoitettuja ja
Lattiat
tinkaappi. 2h+tupak+s asunnoissa
tehdasvalmisteisia
maalattuja tai tapetoituja. Kosteiden
Olohuoneissa, keittiöissä ja makuu-
on keraamiset lattialiedet (500 mm).
tilojen seinien vesieristys tehdään ser-
huoneissa on lautaparkettilattia, va-
Tätä isommissa asunnoissa on vakio-
Asuntojen
betonielementti-
portaita, askeltasot puuta/parkettia.
mä sekä erillinen täyskorkea pakas-
na erillinen 600 mm leveä keraami-
Eteiset ja saniteettitilojen katot va-
ovat B-talon pohjakerroksessa. Tekni-
nen liesitaso ja kalusteuuni. Kaikissa
rustetaan upotettavin valaisimin eri-
set tilat ovat autosuojan yhteydessä.
asunnoissa astianpesukone ja mikro-
koissuunnitelmien mukaan. Saunassa
Autopaikat
aaltouuni ovat vakiovarusteena.
puuverhottu valaisin.
2–6 paikan ryhmissä sekä kadun
Saniteettikalusteet ovat valkoisia va-
Tekniset varusteet
suojassa. Pihavarustukseen kuuluu
kiovalmisteisia. Vesikalusteet energiaa
Taloyhtiö liitetään kaukolämpöverk-
kuivaustelineet, tomutusteline sekä
säästäviä vakiovalmisteisia kromattuja
koon. Lämmönjakona kaikissa on
oleskelualuevarusteet.
kalusteita, Muuten hanat ovat yksio-
tiloissa vesikiertoinen lattialämmitys.
tesekoittajia, paitsi suihkut varustetaan
Asunnoissa on huoneistokohtainen
termostaattisekoittajin.
WC-tilojen
ilmanvaihto lämmön talteenotolla,
allastasot,
jossa on erillinen yleensä eteiseen si-
sijaitsevat
Rivitalo G as G19
2h+k+s 55,5 m2
piha-alueilla
varressa olevassa avoimessa auto-
kalustuksena
peilikaapit,
alakaapit kalustetoimittajan mallistos-
Rivitalo G as G17
4h+k+s 123,0 m2
joitettu ohjausyksikkö.
ta, ovet maalattua mdf, vetimet metallilankavetimiä. Saunat varustetaan
Kaikissa asunnoissa on ilmalämpö-
vakio sähkökiukaalla. Pesukoneelle ja
pumpulla toteutettu jäähdytys.
kuivausrummulle on tila- ja liitäntävaraus. Eteisissä on osin peililiukuovelliset
Yhteistilat
komerot. Muut asuintilojen komero-
Huoneistokohtaiset
kalusteet ovat vakiovalmisteisia, ovet
asuntojen sisäänkäyntien yhteydessä.
sileitä valkoiseksi maalattuja MDF-ovia.
Väestönsuoja ja ulkoiluvälinevarasto
varastot
ovat
Tiedot perustuvat 20.2.2012 tilanteeseen. Rakentaja varaa oikeuden suunnittelutyön edistymisen edellyttämiin täsmennyksiin ja muutoksiin, jotka eivät heikennä tuotteen laatua.
LVIS-asennusten vuoksi asuntoihin saatetaan
joutua lisäämään rakentamisen aikana vähäisiä
alas laskettuja kattoja ja kotelointeja sekä luukkuja palopeltien tms. takia.
Me rakennamme sinulle unelmiesi Varte-kodin
Suomen suurimpiin yksityisiin talonrakennusliikkeisiin kuuluva Varte on tuottanut ja rakentanut asuntoja jo yli 15 vuoden ajan Uudellamaalla, KaakkoisSuomessa ja Päijät-Hämeessä. Hyvä laatu on rakentamisemme tärkein kilpailukeino. Huolellinen suunnittelu sekä tarkoituksenmukaiset rakenne- ja
materiaalivalinnat tekevät Varte-kodeista kestäviä ja tunnettuja luotettavuudestaan.
Meillä asunnonostajaa palvellaan yksilöllisesti. Teemme todeksi asumisen
unelmia ja luomme toimivia, viihtyisiä ja toiveiden mukaisia koteja asiakkaillemme. Asunnon ostajan toiveet ja tarpeet huomioidaan aina rakentamisvaiheessa. Me räätälöimme sinulle unelmiesi kodin. Ota yhteyttä!
Tutustu: www.varte.fi.
Harri Koho, puh. 050 501 6000
Sähköposti: [email protected]
Kuva: Talo 14F olohuone.
Puh. 029 080 4040
www.varte.fi