1_2015 pöytäkirja - Pirkkalan seurakunta

KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS
8.1.2015 klo 18.00
Pirkkalan kirkko, seurakuntasali
PÖYTÄKIRJA
PIRKKALAN SEURAKUNTA
KIRKKOVALTUUSTO
1/2015
Kokousaika
8.1.2015
1
§
Sivu 2
KOKOUKSEN AVAUS
Kirkkojärjestyksen 8 luvun 5 §:n mukaan kutsun kirkkovaltuuston vaalikauden ensimmäiseen kokoukseen antaa kirkkoneuvoston puheenjohtaja ja kokouksen avaa
iältään vanhin valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja
varapuheenjohtaja on valittu.
Puheenjohtajana pykälissä 1 - 5 toimii kirkkovaltuutettu Osmo Palvanen.
Pykälästä 6 alkaen puheenjohtajana toimii kirkkovaltuuston valitsema uusi puheenjohtaja.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
2
§
KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja, jos varapuheenjohtajakin on
estynyt kutsun antaa kirkkoneuvoston puheenjohtaja. Kutsu asialuetteloineen on
lähetettävä viimeistään viikkoa ennen kokousta.
Kokouskutsu asialuetteloineen on lähetetty 23.12.2014.
Kokouksen esityslista on lähetetty 23.12.2014.
Kokouskutsu ja tieto käsiteltävistä asioista ovat nähtävillä seurakuntatoimiston
ilmoitustaululla 23.12.2014-8.1.2015.
Puheenjohtajan esitys:
Todetaan läsnäolijat.
Hyväksytään poissaolevien esteet.
Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Kokouksen pöytäkirja pidetään nähtävillä seurakunnan taloustoimistossa
13.1.2015 – 13.2.2015.
Kirkkovaltuuston jäsenet:
Aalto Antin varajäsen Risto Koivisto paikalla
Alamäki Jukka
Fonsen Katriina
Helminen Eetu
Jääskeläinen Elina
Koljonen Tuomas
Kuusjärvi Markku
Laaksoharju Henna
Lahtinen Anna-Maija
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kirkkovaltuusto
Leskinen Eeva
Luotonen Kari
Malmi Lasse
Naskali Raili
Ollila Tuija
Pajunen Sirpa
Palvanen Osmo
Ruusunoksa Marko
Saksala Antero
PIRKKALAN SEURAKUNTA
KIRKKOVALTUUSTO
1/2015
Kokousaika
8.1.2015
Salomaa Ilona
Savilahti Elina
Schukoff Jorma
Tolvanen Taru
Vartia Joonas
3
§
Sivu 3
Veltti Veera
Uskali Eeva
Willberg Mauri
Yli-Mäenpää Marketta
Päätös:
Esitys hyväksyttiin
PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA JA SIHTEERI
Kirkkovaltuusto valitsee kirkkovaltuuston työjärjestyksen 4 §:n mukaisesti kaksi
pöytäkirjan tarkastajaa ja yhden varalle tarkastamaan kokouksen pöytäkirjan.
Puheenjohtajan esitys:
Pöytäkirjan tarkastajiksi ja samalla ääntenlaskijoiksi valitaan kirkkovaltuuston aakkosjärjestyksen mukaan Jukka Alamäki, Katriina Fonsen ja varalle Eetu Helminen.
Pöytäkirjan tarkastus suoritetaan maanantaina 12.1.2015 taloustoimistossa. Sihteerinä toimii hallintosihteeri Margit Bister.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin
4
§
ASIOIDEN KÄSITTELYJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
Puheenjohtajan esitys:
Asiat käsitellään esityslistan esittämässä järjestyksessä.
Päätös:
Elina Savilahti esitti, että muutetaan kokouksen asioiden käsittelyjärjestystä ja että
ennen 5,6 ja 8 pykälän käsittelyä käydään yleiskeskustelua siitä, minkälaisia esityksiä on tulossa henkilövalintojen osalta. Myöhemmin saman pykälän aikana hän
esitti, että pykälä 7 käsitellään pykälän 5 jälkeen ja että pykälät 6 ja 8 käsitellään
samassa pykälässä. ( Liite 1. esitys kirjallisena). Raili Naskali kannatti.
Suoritettiin puheenjohtajan johdolla äänestys kättä nostamalla. Puheenjohtajan esitystä kannatti 23 jäsentä. Yksi äänesti tyhjää. Elina Savilahden esitystä jäi kannattamaan 3 jäsentä. (Liite 2. äänestyspöytäkirja).
Pöytäkirjaan kirjattiin Elina Savilahden jättämä eriävä mielipide. (Liite 3. eriävä mielipide).
Alkuperäinen esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kirkkovaltuusto
PIRKKALAN SEURAKUNTA
KIRKKOVALTUUSTO
1/2015
Kokousaika
8.1.2015
5§
Sivu 4
KIRKKOVALTUUSTON PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA KAUDELLE 2015 – 2016
Kirkkoneuvosto 17.12.2014 § 271
Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoneuvoston puheenjohtaja kutsuu kirkkovaltuuston koolle ja
kokouksen avaa iältään vanhin valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja on valittu KJ 8 luku 5 §.
Kirkkovaltuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan toimikautensa ensimmäisen ja kolmannen vuoden ensimmäisessä kokouksessa. KJ 8:2.
Kirkkoherran esitys:
Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto valitsee itselleen keskuudestaan puheenjohtajan
ja varapuheenjohtajan vuosille 2015 – 2016.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
-----------------------------
Kirkkovaltuusto § 5
Päätös:
Jukka Alamäki esitti, että kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi valitaan Taru Tolvanen ja varapuheenjohtajaksi Antero Saksala.
Elina Savilahti esitti Raili Naskalia puheenjohtajaksi.
Suoritettiin suljettu lippuäänestys. Ennen äänestystä todettiin, että eniten ääniä
saanut tulee valituksi puheenjohtajaksi ja toiseksi eniten ääniä saanut tulee valituksi varapuheenjohtajaksi.
Ääntenlaskijoina toimivat pöytäkirjantarkistajat Jukka Alamäki ja Katriina Fonsen.
Suljetussa lippuäänestyksessä ääniä oli annettu seuraavasti:
Taru Tolvanen 15 ääntä, Raili Naskali 3 ääntä ja Antero Saksala 9 ääntä.
Kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin kaudeksi 2015-2016 Taru Tolvanen
ja varapuheenjohtajaksi Antero Saksala.
Pöytäkirjaan kirjattiin Elina Savilahden jättämä eriävä mielipide. (Liite 4. eriävä
mielipide).
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kirkkovaltuusto
PIRKKALAN SEURAKUNTA
KIRKKOVALTUUSTO
1/2015
Kokousaika
8.1.2015
6§
Sivu 5
KIRKKONEUVOSTON VARAPUHEENJOHTAJAN JA VARAJÄSENEN
VALINTA 2015 – 2016
Kirkkoneuvosto 17.12.2014 § 272
Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan ja kirkkoneuvoston muiden jäsenten vaali toimitetaan
kirkkovaltuuston toimikauden ensimmäisen ja kolmannen vuoden ensimmäisessä kokouksessa.
Kirkkoneuvoston ohjesäännön 4.3.2014 luvun 1 pykälä 2:n mukaisesti kirkkoneuvoston vaali
toimitetaan siten, että ensin valitaan samassa vaalissa kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja ja
hänelle henkilökohtainen varajäsen.
Kirkkoherran esitys:
Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se valitsee Pirkkalan seurakunnan kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan ja hänelle varajäsenen kaudeksi 2015 - 2016.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
-----------------------------
Kirkkovaltuusto § 6
Päätös:
Raili Naskali esitti Elina Savilahtea ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen
Henna Laaksoharjua.
Tuija Ollila esitti Jukka Alamäkeä ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen
Kari Luotosta.
Suoritettiin suljettu lippuäänestys. Äänestyslippuun riitti merkintä Alamäki tai Savilahti, mikäli kannatti jompaakumpaa esitetyistä vaihtoehdoista.
Pöytäkirjantarkistajista Eetu Helminen ja Katriina Fonsen toimivat ääntenlaskijoina, koska Jukka Alamäki oli esteellinen.
Suoritetussa äänestyksessä Elina Savilahti ( henkilökohtainen varajäsen Henna
Laaksoharju) sai 3 ääntä ja Jukka Alamäki (henkilökohtainen varajäsen Kari
Luotonen ) sai 24 ääntä.
Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi kaudelle 2015-2016 tuli valituksi Jukka
Alamäki ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Kari Luotonen.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kirkkovaltuusto
PIRKKALAN SEURAKUNTA
KIRKKOVALTUUSTO
1/2015
Kokousaika
8.1.2015
7§
Sivu 6
SUHTEELLISTEN VAALIEN VAALILAUTAKUNTA 2015-2018
Kirkkoneuvosto 17.12.2014 § 284
Ensimmäisessä kokouksessaan valtuusto asettaa keskuudestaan toimikaudekseen suhteellisten vaalien toimittamista varten vaalilautakunnan, johon samalla valitaan kolme varsinaista
jäsentä ja kolme varajäsentä.
Vaalilautakunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Lautakunta
on päätösvaltainen vähintään kahden jäsenen ollessa saapuvilla. Jos lautakunta ei ole päätösvaltainen, valtuusto voi tilapäisesti täydentää sitä suoritettavaa vaalia varten.
Lautakunnalla on oikeus käyttää apunaan asiantuntijoita ja ottaa itselleen sihteeri.
Tämä suhteellisten vaalien vaalilautakunta hoitaa ainoastaan kirkkovaltuuston kokouksissa
syntyvät vaalit
Kirkkoherran esitys:
Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se valitsee keskuudestaan 3 jäsentä ja 3 varajäsentä toimittamaan kirkkovaltuuston sisällä syntyvät vaalit vuosina
2015 - 2018.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
-----------------------------
Kirkkovaltuusto § 7
Päätös:
Suhteellisten vaalien vaalilautakuntaan valittiin kaudelle 2015-2016 seuraavat
jäsenet ja varajäsenet:
Antero Saksala, varalle Kari Luotonen
Marko Ruusunoksa, varalle Elina Jääskeläinen
Henna Laaksoharju, varalle Elina Savilahti.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kirkkovaltuusto
PIRKKALAN SEURAKUNTA
KIRKKOVALTUUSTO
1/2015
Kokousaika
8.1.2015
8§
Sivu 7
KIRKKONEUVOSTON MUIDEN JÄSENTEN JA VARAJÄSENTEN VALINTA
2015 – 2016
Kirkkoneuvosto 17.12.2014 § 273
Kirkkoneuvostoon kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi seitsemän (7) jäsentä
eli yhteensä 9 jäsentä.
Kirkkoneuvoston jäsenet ja heidän varajäsenensä voivat olla kirkkovaltuutettuja.
Kirkkoneuvoston jäseniksi ja heidän varajäsenikseen voidaan valita myös
valtuustoon kuulumattomia.
Kun varsinaisten jäsenten vaali on toimitettu, on eri vaalilla valittava jäsenille henkilökohtaiset
varajäsenet kirkkoneuvoston ohjesäännön luvun 1. pykälä 2:n mukaisesti
Kirkkoherran esitys:
Kirkkoneuvosto ehdottaa kirkkovaltuustolle, että se valitsee Pirkkalan seurakunnan kirkkoneuvostoon seitsemän (7) varsinaista jäsentä sekä valitsee kirkkoneuvoston varsinaisille jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet vuosille 2015 – 2016.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
-----------------------------
Kirkkovaltuusto § 8
Päätös:
Jukka Alamäki esitti, että kirkkoneuvoston varsinaisiksi jäseniksi ja varajäseniksi
valitaan seuraavat henkilöt: Anna-Maija Lahtinen (varalle Heini Pasanen), Tuija
Ollila (varalle Marketta Yli-Mäenpää), Jorma Schukoff (varalle Markku Kuusjärvi), Marko Ruusunoksa (varalle Ismo Harju), Risto Koivisto (varalle Eetu Helminen), Elina Jääskeläinen (varalle Eeva Uskali) ja Reija Mattsson (varalle Katriina
Fonsen).
Raili Naskali esitti, että varsinaiseksi jäseneksi valitaan Elina Savilahti (varalle
Aki Vainio).
Suoritettiin suljettu lippuäänestys, jossa äänestettiin varsinaisia jäseniä. Ennen
äänestystä todettiin, että äänestyslippuun tulee merkitä 7 nimeä. Valituksi tulevat
7 eniten ääniä saanutta ehdokasta.
Ääntenlaskijoina toimivat pöytäkirjantarkistajat Jukka Alamäki ja Katriina Fonsen.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kirkkovaltuusto
PIRKKALAN SEURAKUNTA
KIRKKOVALTUUSTO
1/2015
Kokousaika
8.1.2015
8§
Sivu 8
KIRKKONEUVOSTON MUIDEN JÄSENTEN JA VARAJÄSENTEN VALINTA
2015 – 2016 (jatkoa)
Suljetussa lippuäänestyksessä ääniä oli annettu seuraavasti:
Anna-Maija Lahtinen 25 ääntä, Tuija Ollila 25 ääntä, Jorma Schukoff 27 ääntä,
Marko Ruusunoksa 25 ääntä, Risto Koivisto 25 ääntä, Elina Jääskeläinen 24
ääntä, Reija Mattsson 24 ääntä, Elina Savilahti 3 ääntä, Marketta Yli-Mäenpää 3
ääntä, Veera Veltti 2 ääntä, Katriina Fonsen 2 ääntä, Sirpa Pajunen 2 ääntä ja
Mauri Willberg 2 ääntä.
Kirkkoneuvoston varsinaisiksi jäseniksi tulivat valituiksi seuraavat henkilöt:
Jorma Schukoff, Anna-Maija Lahtinen, Tuija Ollila, Marko Ruusunoksa, Risto
Koivisto, Elina Jääskeläinen ja Reija Mattsson.
Tämän jälkeen valittiin kirkkoneuvoston jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet.
Valituiksi tulivat seuraavat henkilökohtaiset varajäsenet:
Markku Kuusjärvi (Jorma Schukoffin varajäsen), Heini Pasanen ( Anna-Maija
Lahtisen varajäsen ), Marketta Yli-Mäenpää (Tuija Ollilan varajäsen), Ismo Harju
(Marko Ruusunoksan varajäsen), Eetu Helminen (Risto Koiviston varajäsen),
Eeva Uskali (Elina Jääskeläisen varajäsen) ja Katriina Fonsen (Reija Mattssonin
varajäsen).
Pöytäkirjaan kirjattiin Elina Savilahden, Raili Naskalin ja Henna Laaksoharjun jättämä eriävä mielipide. (Liite 5. eriävä mielipide).
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kirkkovaltuusto
PIRKKALAN SEURAKUNTA
KIRKKOVALTUUSTO
1/2015
Kokousaika
8.1.2015
9§
Sivu 9
TILINTARKASTAJIEN / TILINTARKASTUSYHTIÖN VALINTA 2015 – 2018
Kirkkoneuvosto 17.12.2014 § 274
Kirkkojärjestyksen 15 luvun 7. pykälän mukaisesti kirkkovaltuusto valitsee toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastamista varten joko vähintään yhden varsinaisen
ja yhden varatilintarkastajan tai tilintarkastusyhteisön.
Kirkkojärjestyksen 15. luvun 7 §:n mukaisesti vain ammattitilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö voi hoitaa seurakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen. Tilintarkastajalta ei edellytetä
enää seurakunnan jäsenyyttä. Kun valitaan tilintarkastusyhteisö, tulee tilintarkastusyhteisön
määrätä päävastuulliseksi tilintarkastajaksi JHTT-, KHT- tai HTM-tilintarkastaja.
Pirkkalan seurakunnan tilejä on tarkastanut valtuustokauden 2008 – 2014 ajan tilintarkastusyhtiö Idman Vilén Grant Thornton Oy, joka on nimennyt vastuulliseksi tarkastajaksi KHT Mirja
Juuselan ja toiseksi tarkastajaksi KHT Kalle Kotkan.
Tarkastustoiminta on pitkäjänteistä työtä ja siinä on eduksi, että tuntee seurakunnan hallintoa
ja taloutta pidemmältä ajalta. Hankintana tilintarkastus jää alle kansallisen hankintarajan, joten velvoitetta hankintalain mukaiseen kilpailuttamiseen ei ole.
Talouspäällikön esitys:
Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että seurakunnan vuosien 2015 – 2018 hallinnon ja
talouden tarkastusta suorittamaan valitaan tilintarkastusyhteisö Idman Vilén Grant Thornton
Oy. Päävastuullisena tarkastajana toimii KHT Mirja Juusela ja toisena tarkastajana KHT Kalle
Kotka. Tilintarkastusyhteisö nimeää edellä mainittujen henkilöiden ollessa estyneenä heidän
tilalleen tarkastajat
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
-----------------------------
Kirkkovaltuusto § 9
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kirkkovaltuusto
PIRKKALAN SEURAKUNTA
KIRKKOVALTUUSTO
1/2015
Kokousaika
8.1.2015
10 §
Sivu 10
VANHUSTENTALOSÄÄTIÖN HALLITUKSEN JÄSENEN JA VARAJÄSENEN
VALINTA 2015-2018
Kirkkoneuvosto 17.12.2014 § 275
Pirkkalan Vanhustentalosäätiön sääntöjen mukaan säätiön omaisuutta ja asioita hoitaa sekä
sitä edustaa seitsemänjäseninen hallitus, johon Pirkkalan kunnanvaltuusto valitsee kaksi ja
Pirkkalan seurakunnan kirkkovaltuusto yhden varsinaisen jäsenen neljäksi vuodeksi kerrallaan, säätiön asukkaiden kokous valitsee kaksi edustajaa, Suomen Punaisen Ristin Pirkkalan
paikallisjärjestö yhden ja Pirkkalan eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta yhden varsinaisen jäsenen vuodeksi kerrallaan.
Kaikkien muiden paitsi asukkaiden valitsemien hallituksen jäsenten täytyy asua muualla kuin
Pirkkalan Vanhustentalosäätiön hallitsemassa huoneistossa. Säätiön ulkopuolella asuvan hallituksen jäsenen toimikausi päättyy hänen muuttaessaan asumaan säätiön hallitsemaan huoneistoon.
Hallituksen jäsenten toimikausi alkaa sen vuosikokouksen päättymisestä, missä on todettu
hallituksen jäsenet.
Säätiön säännöissä ei ole mainintaa varajäsenten valinnasta.
Pirkkalan seurakunnan kirkkovaltuusto on aikaisemmin valinnut edustajan hallitukseen ja hänelle varajäsenen.
Kirkkoherran esitys:
Kirkkoneuvosto ehdottaa kirkkovaltuustolle, että se valitsee edustajan ja hänelle varajäsenen
Pirkkalan Vanhustentalosäätiön hallitukseen vuosille 2015- 2018.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
-----------------------------
Kirkkovaltuusto § 10
Päätös:
Jukka Alamäki esitti Antero Saksalaa ja varalle Risto Koivistoa.
Raili Naskali esitti Aki Vainiota ja varalle Elina Savilahtea.
Suoritettiin suljettu lippuäänestys. Äänestyslippuun riitti merkintä Saksala tai
Vainio, mikäli kannatti jompaakumpaa esitetyistä vaihtoehdoista.
Ääntenlaskijoina toimivat pöytäkirjantarkistajat Jukka Alamäki ja Katriina Fonsen.
Suljetussa lippuäänestyksessä ääniä oli annettu seuraavasti:
Antero Saksala 24 ääntä ( henkilökohtainen varajäsen Risto Koivisto ) ja Aki
Vainio 3 ääntä (henkilökohtainen varajäsen Elina Savilahti) .
Pirkkalan Vanhustentalosäätiön hallituksen jäseneksi tuli valituksi kaudelle 20152018 Antero Saksala ja varalle Risto Koivisto.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kirkkovaltuusto
PIRKKALAN SEURAKUNTA
KIRKKOVALTUUSTO
1/2015
Kokousaika
8.1.2015
11 §
Sivu 11
VANHUSTENTALOSÄÄTIÖN TILINTARKASTAJAN JA
VARATILINTARKASTAJAN VALINTA 2015-2018
Kirkkoneuvosto 17.12.2014 § 276
Pirkkalan Vanhustentalosäätiön säännöt 20.11.1997 9 §:
”Säätiöllä tulee olla kaksi varsinaista tilintarkastajaa ja heillä henkilökohtaiset varamiehet, joista Pirkkalan kunnanvaltuusto valitsee toisen varamiehineen ja
Pirkkalan kirkkovaltuusto toisen varamiehineen.”
Kirkkoherran esitys:
Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se valitsee Pirkkalan Vanhusten-talosäätiön tilintarkastajan ja hänelle henkilökohtaisen varamiehen vuosille
2015 - 2018.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
-----------------------------
Kirkkovaltuusto § 11
Päätös:
Jukka Alamäki esitti varsinaiseksi tarkastajaksi Olli Saxlinia ja Marko Ruusunoksa esitti varalle Tuomas Koljosta.
Raili Naskali esitti varsinaiseksi tarkastajaksi Pirkko-Liisa Jokelaa ja varalle Aki
Vainiota.
Suoritettiin suljettu lippuäänestys. Äänestyslippuun riitti merkintä Saxlin tai Jokela, mikäli kannatti jompaakumpaa esitetyistä vaihtoehdoista.
Ääntenlaskijoina toimivat pöytäkirjantarkistajat Jukka Alamäki ja Katriina Fonsen.
Suljetussa lippuäänestyksessä ääniä oli annettu seuraavasti:
Olli Saxlin 24 ääntä ( henkilökohtainen varajäsen Tuomas Koljonen ) ja PirkkoLiisa Jokela 3 ääntä (henkilökohtainen varajäsen Aki Vainio ).
Pirkkalan Vanhustentalosäätiön tilintarkastajaksi kaudeksi 2015-2018
tuli valituksi Olli Saxlin ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Tuomas Koljonen.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kirkkovaltuusto
PIRKKALAN SEURAKUNTA
KIRKKOVALTUUSTO
1/2015
Kokousaika
8.1.2015
12 §
Sivu 12
SAIRAALASIELUNHOIDON JOHTOKUNNAN JÄSENEN JA VARAJÄSENEN
VALINTA 2015-2018
Kirkkoneuvosto 17.12.2014 § 277
Tampereen ev.lut seurakuntayhtymällä ja Pirkkalan, Nokian, Ylöjärven, Kangasalan ja Lempäälän seurakunnilla on sopimus yhteisestä sairaalasielunhoidosta.
Sairaalasielunhoitotyötä johtaa ja valvoo Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän
sairaalasielunhoidon johtokunta yhteisen kirkkoneuvoston alaisena johtosäännön osoittamassa laajuudessa. Johtokuntaan valitaan johtosäännön mukaisesti: Tampereen seurakuntien
kirkkovaltuusto valitsee johtokuntaan puheenjohtajan ja kolme jäsentä ja heille varajäsenet
neljäksi vuodeksi. Ympäristöseurakunnat valitsevat kukin yhden johtokunnan jäsenen ja hänelle varajäsenen neljäksi vuodeksi.
Jos jäsen eroaa ennen toimikauden päättymistä, hänelle valitaan toinen henkilö
toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi.
Johtokunnan jäsenten vaalikelpoisuudesta on voimassa, mitä kirkkolain 7 luvun
3 §:ssä säädetään.
Kirkkoherran esitys:
Kirkkoneuvosto ehdottaa kirkkovaltuustolle, että Tampereen seurakuntayhtymän sairaalasielunhoidon johtokuntaan valitaan jäsen Pirkkalan seurakunnasta ja hänelle varahenkilö
vuosiksi 2015 - 2018.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
-----------------------------
Kirkkovaltuusto § 12
Päätös:
Jukka Alamäki esitti varsinaiseksi jäseneksi Ilona Salomaata ja varallle Jorma
Schukoffia.
Raili Naskali esitti varsinaiseksi jäseneksi Marketta Yli-Mäenpäätä ja varalle
Jorma Schukoffia.
Suoritettiin suljettu lippuäänestys. Äänestyslippuun riitti merkintä Salomaa tai YliMäenpää, mikäli kannatti jompaakumpaa esitetyistä vaihtoehdoista.
Ääntenlaskijoina toimivat pöytäkirjantarkistajat Jukka Alamäki ja Katriina Fonsen.
Suljetussa lippuäänestyksessä ääniä oli annettu seuraavasti:
Ilona Salomaa 20 ääntä ( varalla Jorma Schukoff) ja Marketta Yli-Mäenpää 7
ääntä (varalla Jorma Schukoff).
Sairaalasielunhoidon johtokunnan jäseneksi valittiin kaudeksi 2015-2018
Ilona Salomaa ja hänen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Jorma Schukoff.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kirkkovaltuusto
PIRKKALAN SEURAKUNTA
KIRKKOVALTUUSTO
1/2015
Kokousaika
8.1.2015
13
§
Sivu 13
KIRKKONEUVOSTON PÄÄTÖKSET
Kirkkoneuvosto 14/2014 17.12.2014
264 § Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
265 § Pöytäkirjan tarkastajien valinta
266 § Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen
267 § Lastenohjaajan toimen täyttäminen
268 § Konehallin piirustukset ja kustannusarvio
269 § Ohjausryhmien johtosääntöuudistus
270 § Johtoryhmän sääntöuudistus
271 § Kirkkovaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta kaudelle 2015-2016
272 § Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan ja varajäsenen valinta 2015-2016
273 § Kirkkoneuvoston muiden jäsenten ja varajäsenten valinta 2015-2016
274 § Tilintarkastajien/tilintarkastusyhtiön valinta 2015-2018
275 § Vanhustentalosäätiön hallituksen jäsenen ja varajäsenen valinta 2015-2018
276 § Vanhustentalosäätiön tilintarkastajan ja varatilintarkastajan valinta 2015-2018
277 § Sairaalasielunhoidon johtokunnan jäsenen ja varajäsenen valinta 2015-2018
278 § Kirkkoherran päätökset
279 § Talouspäällikön päätökset
280 § Ohjausryhmien muistiot ja toimikuntien pöytäkirjat
281 § Seuraavat kokoukset
282 § Ilmoitusasiat
283 § Muut esille tulevat asiat
284 § Suhteellisten vaalien vaalilautakunta 2015-2018
285 § Oikaisuvaatimusohje ja valitusosoitus
286 § Kokouksen päätös
Puheenjohtajan esitys:
Kirkkovaltuusto merkitsee tiedoksi kirkkoneuvoston päätökset.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kirkkovaltuusto
PIRKKALAN SEURAKUNTA
KIRKKOVALTUUSTO
1/2015
Kokousaika
8.1.2015
14
§
Sivu 14
VALTUUSTOALOITTEET
Kirkkovaltuuston jäsenillä on mahdollisuus tehdä etukäteen tai kokouksessa
valtuustoaloitteita. Aloitteet tulee jättää kirjallisina.
Puheenjohtajan esitys:
Mahdolliset valtuustoaloitteet merkitään tiedoksi ja lähetetään kirkkoneuvostoon
valmisteltavaksi.
Päätös:
Todettiin, että valtuustoaloitteita ei jätetty.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kirkkovaltuusto
PIRKKALAN SEURAKUNTA
KIRKKOVALTUUSTO
1/2015
Kokousaika
8.1.2015
15
§
Sivu 15
ILMOITUSASIAT
Puheenjohtajan esitys:
Hautausmaan käyttösuunnitelma, tuomiokapitulin vahvistus.
Viranhoitomääräys pastori Laura Tuhkanen-Jukkola.
Luottamushenkilökoulutukset:
20.1., 3.2. ja 3.3.2015 klo 18-20.
Maaliskuussa on Ylöjärvellä rovastikunnallinen koulutuspäivä 24.3.2015.
Luottamushenkilöiden tehtävään siunaaminen on su 15.2.2015. Jumalanpalveluksen jälkeen on hernekeittolounas ja sen jälkeen eri tehtäväalueiden esittely.
Päätös:
Merkittiin kokoukselle tiedoksi.
16
§
SEURAAVAT KOKOUKSET
Kirkkovaltuusto:
ti 26.5. 2015 klo 18
Kirkkoneuvosto:
ke 21.1.2015 klo 17.30
ke 18.2. 2015 klo 17.30
ke 18.3. 2015 klo 17.30
ke 15.4. 2015 klo 17.30
ti 12.5. 2015
klo 17.30
ke 10.6.2015 klo 17.30
Puheenjohtajan esitys:
Kirkkovaltuusto merkitsee kokoukset tiedoksi.
Päätös:
Merkittiin kokoukselle tiedoksi.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kirkkovaltuusto
PIRKKALAN SEURAKUNTA
KIRKKOVALTUUSTO
1/2015
Kokousaika
8.1.2015
17
§
Sivu 16
MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT
Toiminnallinen ja taloudellinen katsaus kirkkoherran ja talouspäällikön toimesta.
Päätös:
Katsaukset siirrettiin myöhempään ajankohtaan esitettäväksi.
18
§
KIRKOLLIS- JA HALLINTOVALITUSOSOITUS
Puheenjohtajan esitys:
Kirkkovaltuusto käsittelee kirkollis- ja hallintovalitusosoituksen.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
19
§
KOKOUKSEN PÄÄTÖS
Puheenjohtajan esitys:
Puheenjohtaja päättää kokouksen.
Päätös:
Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 20.14.
Pöytäkirjan tarkastajat:
Kirkkovaltuusto