5. Kuukausikirje maalis-huhtikuu

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI
JÄSENTIEDOTE 5
Maaliskuu – huhtikuu 2010
LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI
Viikkokokoukset
33. kokous 4.3.2010
Lempäälän kirkon korjaus 1980-luvulla, rovasti Heikki Miettinen
Paikalla 19 jäsentä, kunniajäsen Martti Pakkanen ja 2 rouvaa sekä vaihto-oppilas Jon Holm.
Pekka Mäenpää avasi kokouksen. Viikon kysymys oli, mihinkä on viety aikanaan Vesilahden kirkon
rakentamiseen tarkoitetut kivet. Kivet vietiin hyvin lähelle, nimittäin kirkon aitaan. Oikean vastauksen tiesivät
Veikko Viljanen ja Aarno Torikka.
Jaakko Nurmesniemi kertoi tiedusteluretkestään Italiaan. Berlusconi antoi klubin jäsenille luvan saapua Italiaan
toukokuussa, kunhan ei oteta omia eväitä mukaan.
Lempäälän kirkon korjaus 1980-luvulla, rovasti Heikki Miettinen
Kirkko on rakennettu 1504. Epävarmaa on, onko Lempäälässä ollut aiemmin kirkkoa. Merkittävin
ulkomuotoon vaikuttanut muutos on tehty 1830-luvulla, jolloin kirkko muutettiin ristikirkoksi.
Pilattiinko silloin kirkon alkuperäinen muoto ja arvo? Kirkot vaativat yleensä suuremman korjauksen
50-vuoden välein. 1920- luvulla tehtiin edellinen korjaus ja silloin maalattiin mm. kirkkoon tähtitaivas,
joka ei välttämättä sopinut sen ilmapiiriin.
Viimeiseen suureen korjaukseen alettiin 1980-luvun alussa, jolloin kirkko oli todella huonossa
kunnossa. Kirkon kuntoon vaikuttivat suuresti lämpötilan vaihtelut ja tuuletusaukkojen sulkeminen
kirkon alta. Kirkkoahan lämmitettiin vain tilaisuuksia varten, jolloin lämpötila vaihteli suuresti ja alkoi
kirkon happaneminen. Esim. saarnastuoli oli korjauksen alkaessa jo lahoamispisteessä. Työn
arkkitehdiksi valittiin Eila Piironen-Havas. Museovirasto valvoi työtä hyvin tiiviisti.. Työn aikana tehtiin
ns. kulttuurikaivaus kirkon lattian alle, josta löytyi mm. hopeariipus ja vanhoja rahoja.
Kirkkoon haudattiin vainajia aina 1850-luvulle asti, joten korjauksen aikana löydettiin paljon
mielenkiintoista tutkittavaa.
Sähkösuunnitelma ja uudet laitetut valaisimet olivat huono ratkaisu ja valaisinpylväät poistettiin 2000luvulla ja hankittiin uusi valaistus. Kirkon katon tervaus väärällä tervalla pilasi kattoa, joka tulee nykyisin
tervata lähes joka vuosi.
Korjaustyön aikana mm. korjausta tehnyt urakoitsija meni konkurssiin ja arkkitehti sai turhaa
arvostelua. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta kirkon korjaus valmistui 1984.
34. Kokous 11.3.2010
Veteraanien kertomaa, toimittaja Ritva Mäkelä
Paikalla oli 17 veljeä, vaihto-oppilas Jan Holm, kolme rouvaa ja Ritva Mäkelä
Presidentti esitti viikon kysymyksen: 70 vuotta sitten päätettiin talvisodan jälkeisestä rauhasta Neuvostoliiton
kanssa. Asiasta päätti ulkoasiainvaliokunta, jossa asiasta äänestettiin. Rauhansopimuksen puoltavat voittivat
äänin 13- 4. Päätöstä vastustivat edustajat Kares, Kämäräinen ja Kosunen. Kuka oli neljäs rauhansopimusta
vastustanut edustaja? Oikea vastaus on Urho Kekkonen, jonka tiesi 5 vastaajaa.
Ritva Mäkelän kertomaa:
Ritva Mäkelä keräsi kahden viime vuoden aikana haastatteluja kaikkiaan 64 henkilöltä eri puolilta
Lempäälää, jotka olivat osallistuneet talvi- ja jatkosotaan vuosina 1939 – 1945. Näistä haastatteluista
syntyi kirja, jossa nämä haastattelut on esitetty. Kirja julkaistiin talvisodan aloituspäivänä marraskuussa
2009.
Ritva kävi läpi osan näistä kertomuksista kronologisessa järjestyksessä alkaen kertomuksista
talvisodasta ja päätyen Lapin sotaan. Mielenkiintoisesti esitetyt kertomukset aiheuttivat useita
kysymyksiä, joihin saatiin vastaus.
35. kokous 18.3.2010
Namibian itsenäisyys 20 vuotta
Kehitysjohtaja Timo Palander
Paikalla 18 jäsentä.
Timo Palanderin perhe vietti 80-90 lukujen taitteessa Namibiassa kolme vuotta, josta ajasta jäi pysyvä
muisto koko perheelle. Tänä päivänä Lempäälän ja Kangasalan kunnat kehittävät yhteistyötä Namibian
valtion kanssa.
Tavoitteena on hankkia kaupallista yhteistyötä, mm. lihan ja kalan tuontia. Tavoitteena on ollut tuoda
tavaraa Namibiasta suoraan ilman perinteisiä välikäsiä Etelä-Afrikassa, Englannissa tai Hollannissa.
Yksi tärkeä aihe maassa on demokratia, jonka kehittämiseen haetaan erilaisia keinoja. Varsinkin vaalien
aikana on ollut jonkin verran väkivaltaisia yhteenottoja, joista halutaan eroon. Suvaitsevaisuus sekä
politiikassa kuin uskonnollisissakin asioissa on sana, johon pyritään. Suomen kaltaiseen demokratiaan
ei Namibiassa ole kulttuurierojen takia mahdollisuutta, mutta kehitys on oikeansuuntaista.
36. kokous 25.3.2010
Lukutaito paremmaksi
Paikalla 19 veljeä, vaihto-oppilas Jan Holm ja rouvista Heini Mäenpää
Esitelmöitsijät: Sivistysjohtaja Nina Lehtinen ja erityisopetuksen aluekoordinaattori Sirpa Ritoniemi
Kokouksen avaus
Pekka Mäenpää avasi kokouksen. Kilpailukysymyksenä: 3.4.1942 kokeiltiin käytäntöä, jonka jatkamisesta silloin
saatujen kokemusten pohjalta luovittiin, mutta josta tuli toistaiseksi pysyvä käytäntö 40 v. myöhemmin. Mikä?
Vastaus: Kesäaika. Sitä kokeiltiin yhtenä kesänä 1942.
Ei tullut yhtään oikeaa vastausta.
Nina lehtisen ja Sirpa Ritoniemen aiheena oli ”Lukutaito paremmaksi”
”Reading OCI-projekti”
Sirpa Ritoniemi kertoi, että lukihäiriö on iso ongelma koululaisten keskuudessa. Rivit hyppivät, sanat
vaihtavat paikkaa jne. Energia menee asian tankkaamiseen ja luetun ymmärtäminen vaikeutuu. Kotona
lukuläksyt ovat vaikeita. Sanavarasto kehittyy lukemisen kautta. Oikein kuuleminen vaikeutuu.
Työmuisti on alentunut. Puhe-, keskittymis-, motoriikkaongelmia esiintyy (esim. rappusissa kulkeminen
vaikeaa). Pyörällä ajossa, luistelussa, hiihdossa on vaikeuksia.
Lukeminen on hyvin keskeinen asia itsetunnon kehittymisessä.
Tampere Kalevan Rotaryklubi otti yhteyttä Lempäälään lukihäiriön asentohoito –projektin tiimoilta.
Dos. Tapani Rahko on tutkinut yli 10000 potilasta ja yli 3000 lukihäiriö – potilasta. Lempäälässä
koulutettiin diagnostiikkaan ja asentohoitoon henkilökuntaa.
Projektista on tarkoitus tehdä Opetushallituksen avulla kouluterveydenhuoltoon kuuluva
hoitomenetelmä.
Tarkoituksena on saada menetelmä myös kansainväliseen levitykseen.
Kun projekti käynnistettiin Lempäälässä, vanhempien kiinnostus asiaan oli valtavan suurta.
Helmikuussa 2010 on koulutettu kouluterveydenhoitajat ja myös tk-lääkärit.
Projektin kautta tulee jatkuva tuki opettajille ja kouluterveydenhoitajille.
Sirpa Ritoniemi kertoi niistä kriteereistä, joilla oppilaat valittiin mukaan.
Mukana oli kysymyksiä oireista ja erityisopettajat kehittivät myös oman testinsä.
Projektin tiimoilta on pidetty jo lukuisia tilaisuuksia.
Varsinainen hoito tapahtuu kotona asentohoitoina, joita voi olla 1-3.
Hoitoprosessi olisi hyvä aina aloittaa syyslukukaudella.
Kodin ja koulun yhteistyö tärkeää.
Lopullisen hoitotuloksen ratkaisee kotona tehtävä itsehoito.
Oppilaat ovat kertoneet hyvistä hoitotuloksista: lukeminen sujuu, olo rennompi, liikkuminen
helpottunut…
Palautteena esim. Sääksjärven koululta on tullut, että menetelmä on hyvä lisä yhtenä keinona muiden
joukossa.
Projektista on tehty myös postimerkki.
Aiheesta keskusteltiin ja mm. Jorma Lehtinen kertoi hieman aiheen lääketieteellisestä puolesta lisää. Jouko
Konsala kertoi asian taustasta Kalevan klubissa.
37. kokous 8.4.2010
Rotarylehdistä poimittua
Lempäälän Ehtookoto
Paikalla 19 jäsentä, kunniajäsen Martti Pakkanen ja Jan Holm.
Paikkaukset Matti Sinisalo (kaksi paikkausta: Sotkamo ja Lempäälä-Havas)
Viikon kysymys: Monesko Rotary Norden lehti on Rotarien maailmanlaajuisessa rankingissa jakelumäärässä.
Vinkkinä sijaluku on sijalla1.-10.
Vastaus on kolmas. Oikeita vastauksia oli 4 kpl. Painosmäärä on n. 68.000 kpl.
Matti Mäkilä: Matti kertoi Rotarian-lehdestä, joka ilmestyy kuukausittain ja sen painosmäärä on yli
500.000. Lehti on perustettu 1911 ja se tulee Lempäälän klubissa 6 jäsenelle.
Rotary Norden ilmestyy 7 kertaa vuodessa ja tulee kaikille Rotareille Suomessa.
Rotarian lehdessä n:o 7 kerrotaan mm. organisaatioista, mutta ne ovat vain puitteet, joilla toimitaan.
Tärkeintä on kuitenkin jokaisen rotarin oma toiminta, johon koko toiminta perustuu.
Matti esitteli sarjakuvan, joka kertoi Paul Harrisista ja hänen elämästään Chicagossa,
jonne Harris muutti lakiopiskelun jälkeen. Tätä ennen hän kävi eri puolilla Amerikkaa eri töissä.
Chicagossa hän perusti lakiasiaintoimiston, jonka päätyö oli vaikeuksiin joutuneiden yritysten
auttaminen.
Pikkuhiljaa hänellä alkoi kehittyä ajatus klubista, joka alkoi laajeta jo muutaman vuoden kuluttua jo eri
puolille Amerikkaa.
Jorma Lehtinen esitteli Rotary Norden lehdestä terveysaiheisen artikkelin:
Intiassa 150 milj. työpäivää menetetään joka vuosi ripulin takia. N. 5000 lasta kuolee joka päivä ripuliin
Intiassa. Puhtaalla vedellä on suuri merkitys ripulin leviämisen estämiseen, joten rotarit ovat
avustaneet puhtaan veden saannissa Intiassa. Ainoastaan 3 % maailman vedestä on käytettävissä, muu
vesi on suolaista merivettä. Puhtaasta vedestä n. 70 % on jäätä, joten kaikkiaan vain n. 1 % on käytössä.
Markku Kalliomäki: Rotary Nordenia suurempia lehtiä ovat The Rotarian, joka on suurin. Suomeenkin
yritettiin omaa lehteä muutamia vuosia sitten, mutta se hanke kaatui. Ensimmäinen Rotarien
lähettämä televisiolähetys oli 1940, joka oli samalla ensimmäinen televisiolähetys maailmassa. Aihe oli
Rotarykokous.
38. Kokous 15.4.2010
Vesilahden koululla
Paikalla oli 16 veljeä, vaihto-oppilas Jon Holm ja 7 rouvaa
Presidentti Pekka Mäenpää toivotti kaikki tervetulleeksi Vesilahden koululle katsomaan
Veikko Viljasen kuvaamaa filmiä vuoden 2009 Kuokkalankosken markkinoista. Kokouksen alussa
pidettiin hetken hiljaisuus kunniajäsenemme Juho Lintusaaren muistoksi. Veli Yrjö Lehtonen muisteli
muutamalla sanalla Jussia.
Viikon kysymyksenä oli vuosia Vesilahdessa entisellä Korpiniemen koululla asuneen ja myös
ympäristössä eri elokuviinsa filmanneen Rauni Mollbergin tuotanto.
Pisteen sai, kun tiesi nimeltä yhdenkin Mollbergin elokuvan.
Oikeita vastauksia tuli useita ja muutamat kertoivat olleensa myös mukana näissä elokuvissa, kuten
Jorma Lehtinen, joka oli mukana Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa antaen elokuvalle alkurepliikin
sanalla: ”seuraava”. Jorma esitti lääkäriä, joka tarkasti kutsunnoissa olevia nuoria miehiä. Kohtaa oli
kuulemma harjoiteltu useita kertoja eri äänenpainoilla. Joku niistä sitten valittiin elokuvaan
aloitukseksi.
Veikon filmi oli kiintoisa ja antoi hyvän kuvan koko markkinoista valmistelusta loppuun asti. Esitys oli
lyhyempi versio - n. 17 minuuttia – yli tunnin mittaisesta pidemmästä koosteesta.
Lopuksi koulun rehtori ja samalla myös kokkimme Tapani Pietilä esitteli koulun laajennusta, joka oli
saatu sulautumaan hienosti vanhempaan koulurakennukseen.
39. Kokous 22.4.2010
Paikka: Tampereen Aluetaksi Oy
Tutustumistilaisuuteen osallistui 14 jäsentä. Toimitusjohtaja Ismo Lehtinen kertoi taksien
tilausvälityksestä ja tutustutti tilausvälityskeskukseen sen toimintaa esittelemällä.
Aluetaksi toimii Tampereen, Lempäälän, Nokian, Kangasalan, Ylöjärven ja Pirkkalan alueella. Kaikkiaan
tällä alueella on n. 520 taksia, jotka toimivat välityksen piirissä.
Välityskeskus on auki 24 tuntia vuorokaudessa, joten henkilökuntaakin tarvitaan paljon.
Tällä hetkellä yhtiössä on työssä 25 vakituista työntekijää ja 5 vuorottajaa.
40. Kokous 30.4.2010
Klubi vietti Vapputilaisuuden Lempäälän Työväentalolla.
Pressan palsta
Kesä on täällä! Aurinko viipyilee horisontin yläpuolella aina vain pidempään (pilvien takanakin) ja ehkä
uimavedetkin vähitellen lämpiävät. Kesän edetessä myös klubin kausi lähenee loppuaan, enää on pari
kokousta jäljellä ja voimme aloittaa uuden kauden täynnä intoa.
Vaihtokokous on tiistaina 22. kesäkuuta klo 18 Ehtookodon juhlasalissa – toivottavasti
mahdollisimman monet pääsevät sinne mukaan!
Ennen vaihtokokousta kokoonnumme vielä pari kertaa viikkokokouksiin:
10.6. toimittaja Antero Korhonen tulee kertomaan meille Lempäälän puista. Ehkä saamme tietää
esimerkiksi, missä kasvaa itsenäisyyden mänty, miksi Myllyrannassa kasvava tammi on Maailman
tammi, minkä takia kuusi valtasi Lempäälän metsät tai missä ovat Lempäälän korkeimmat, paksuimmat
ja vanhimmat puut?
17.6. aiheena on sosiaalinen media. Sähköinen viestintä, käsipuhelimet ja Internet ovat
mahdollistaneet erilaisten yhteydenpitomuotojen kehittämisen ja näistä muodoista meille on luvannut
tulla kertomaan Pauliina Mäkelä, joka on perustamassa Lempäälään sosiaaliseen mediaan liittyvää
yritystä. Nyt on tilaisuus päästä kuulemaan tuoretta tietoa aiheesta ja esittämään kysymyksiäkin.
Klubikin on kehittänyt toimintaansa Internetissä: Klubin uudet kotisivut on avattu. Ne löytyvät
osoitteesta: www.lempaalanrotaryklubi.yhdistysavain.fi ja varmasti myös hakukoneilla tai Suomen
Rotaryn sivujen kautta. Käykääpä tutustumassa! Älkääkä unohtako, että kesäaikana
viikkokokouksemme alkavat jo klo 17!
Aurinkoista ja virkistävää kesää teille kaikille!
Pressa
Kuvernöörin kuukausikirjeistä poimittua
Arvoisat Piirimme 1390 rotarit
Huhtikuu on rotarylehtien kuukausi
Jokaisen rotarin täytyy tilata jokin rotarylehti. Keskustelimme klubivierailujeni yhteydessä
rotarylehdistäkin. Suomessa meidän osaksemme on tullut Rotary Norden ‐ tuo tunteitakin herättävä
lehti. Suomenkielisten artikkelien osuus lehdessä on ollut kovin pieni, edustammehan vähemmistöä.
Moni suomen‐kielinen ymmärtää kyllä ruotsiakin, mutta muut skandinaaviset kielet voivat olla
enemmän tai vähemmän hakusissa. Lehti jaetaan myöskin virolaisille rotareille. He edustavat myös
vähemmistöä. Heitä lehti ei hyödytä kovinkaan paljon kielten takia. Lehden tilannetta ja asemaa on
käsitelty ja käsittelyä jatketaan myöskin SR:n hallituksessa. Asia ei kuitenkaan ratkea hetkessä. PDG Kari
Tallberg on kirjoittanut mielenkiintoisen artikkelin viimeiseen Rotary Nordenin numeroon lehden
asemasta Suomessa. Suomenkielisiä artikkeleita oli viimeksi ilmestyneessä lehdessä enemmänkin.
Kritiikin takiako vai onko toimitus terästäytynyt? Käykääpä lukemassa.
Mutta voimme lukea myös muita rotarylehtiä, joita edustavat the Rotarian ja Rotary News. Molemmat
ovat englanninkielisiä. Lehdet ovat keskittyneet rotaryn kansainvälisiin asioihin ja projekteihin.
Jokainen rotari voi halutessaan tilata itselleen englanninkieliset lehdet. Mutta tässä vaiheessa ne eivät
korvaa Rotary Nordenia. Lopullinen päätös lehden tilaamisesta täytyy olla yhteinen. Katsotaan, mitä
tuleman pitää?
GETS ja Rotary Instituutti Tanskassa 08‐10.10.2010
Alueen 15 tulevien kuvernöörien koulutustilaisuus pidetään Aalborgissa Tanskassa. Samassa
yhteydessä pidetään myös Rotary Instituutti, joka on avoin kaikille rotareille. Yksityiskohtaiset tiedot
löytyvät Piirin sivuilta ja osoitteesta www.rotaryinstitute2010.dk
Suomen Rotary Golf SM 11‐12.06.2010
Rotarygolfin SM‐kilpailut pidetään tulevan kesänä Pirkkalan kentällä Tampereen kupeessa. Järjestäjänä
toimii Tampere Jussikylän RK.
SOS‐lapsikylä etsii tukijoita Pirkanmaalta
SOS‐Lapsikylä laajentaa lastensuojelupalveluitaan kaupunkeihin. Yhdistys alkaa rakentaa uutta,
kaupunkimiljööseen hajautettavaa kotien verkostoa. Korttelikodeiksi nimetyllä toimintamuodolla
tuodaan lastensuojelun sijoitus‐ sekä avohuollon palveluita lähemmäksi asiakkaita. Tavoitteena on, että
vuosina 2012–2015 avataan Korttelikodit Tampereen Vuorekseen. Tätä projektia viedään eteenpäin
läheisessä yhteistyössä Tampereen kaupungin sosiaalitoimen kanssa. Vuorekseen on tarkoitus perustaa
8 kotia joissa kussakin on tilaa 6‐7 lapselle.
Korttelikotien läheisyyteen perustetaan palvelukeskus SOStari. Se antaa monipuolista tukea, kuten
konsultaatio‐, koulutus‐ ja terapiapalveluita, sekä korttelikodeille että muille lapsiperheille.
SOS‐lapsikylä etsii nyt tukijoita tälle merkittävälle lastensuojeluhankkeelle Pirkanmaan talousalueelta.
Yhdistyksestä tullaan mielellään kertomaan henkilökohtaisesti järjestön toiminnasta, sekä
tulevaisuuden haasteista esimerkiksi klubin syyskauden viikkokokouksessa. Mahdollista toiminnan
esittelyä varten voitte ottaa yhteyttä keskustoimistoomme. Yhteyshenkilö on varainhankintapäällikkö
Kei Heikkilä, 09‐5404 880 albinkeskus@sos‐lapsikyla.fi.
Mikä on mukavin luannon ääni kevähällä?
Linnunlaulu, kolomosturpon pörinä öisellä pellolla, lumiauran kolina maantiällä huhtikuus, naapurin
lehemien pihalle pääsyn aikahan siältä: Ristuksen perkelehen ! Totta mä tapan teirän jokahitten jon sei
te perkelet pysy airoos helevetti!!!
Toukokuu on harrastus‐ ja ammattiryhmien kuukausi
Toveruus oli Paul Harrisin tärkein tavoite. Mutta toveruutta voi harrastaa klubin ulkopuolellakin. Rotarit
voivat tavata toisiaan yhteisten harrastusten parissa. Tässäkin kk‐kirjeessä mainostetaan neljää eri
urheilutapahtumaa, jotka yhdistävät rotareita. Tämäkin osoittaa, että rotarius on iloinen asia.
Harrastumuotoja on useita, joihin voimme osallistua. On maratoonareita, motoristeja, lentäjiä,
purjehtijoita, ratsastajia, jne. Jos olet kiinnostunut, niin löydät 54:n harrastusryhmän ohjelmat RI:n
nettisivuilla kohdasta ”Service and Fellowship” ja edelleen otsikon ”Globsal Networks” alta. Hyvää
harrastusintoa!
Piirikonferenssi Valkeakoskella 17.–18.4.2010
Saimme viettää viikonlopun iloisissa tunnelmissa. Haluan esittää parhaimmat kiitokset mukana olleille
rotareille, puolisoille, esiintyjille, puhujille ja kaikille järjestelyissä mukana olleille. John Kennyn
edustajat Meiron ja Jasmine Morris pääsivät viimeisellä koneella Lontoosta Helsinkiin. Ilmatila suljettiin
sen jälkeen tuhkapilvien takia. Paluumatka kestikin sitten 4 päivää.
Emme ole nyt tohkeissamme, olemme ”tohkaisissamme”.
Vielä kerran parhaimmat onnittelut kaikille piirikonferenssissa huomionosoituksen saaneille!
Istanbul – kulttuuripääkaupunki 2010
Istanbul on valittu Essenin ja Pecsin ohella tämän vuotiseksi kulttuuripääkaupungiksi. Paikallinen
kuvernööri kutsuu kaikkia rotareita vierailemaan historiallisessa kaupungissa, joka sijaitsee lännen ja
idän välissä.
RCTI klubi aloittaa toimintansa 27.4.2010
Nykyisillä rotareilla voisi olla Tampereen ulkopuolellakin kansainvälisiä tuttuja, jotka asuvat
Tampereella ja jotka voisivat olla potentiaalisia jäseniä. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Veli‐Matti
Heinijokeen tai Minttu Lampiseen, [email protected], [email protected]. Klubi
kokoontuu keskiviikkoisin ravintola Plevnassa, klo 17.30 (Finnlaysoinin alue). Facebookista löytyy lisää
tietoa googlaamalla RCTI.
Perustietoa Rotarysta 2009 julkaisu – Rotary Basics
Suomen Rotarytoimistolla on painosta jäljellä vielä 2.300 kappaletta. 8‐sivuinen julkaisu on tilattavissa
Rotarytoimistosta pelkästään postimaksulla käyttämällä SR:n sivuilla olevaa tilauslomaketta. Sama
julkaisu on sähköisessä muodossa SR:n koulutussivuillakin. Julkaisu on hyvä antaa sekä uusille jäsenille
että jäsenehdokkaille.
PolioPlus Afganistanissa toteutuu
Lasten rokottaminen Afganistanissa toteutetaan vielä tänä vuonna. Suomen Ulkoministeriö on antanut
250 000 euron tuen hankkeelle. Yhdessä rotarien osuuden kanssa rahamäärä on 275 000 euroa ja
hanke toteutetaan tänä vuonna. Hyvä rotarit!
Rotaryn SM‐suunnistus 21.8.2010 Lahdessa
Rotaryn SM‐suunnistus järjestetään elokuussa Lahdessa. Järjestäjänä toimii Lahti‐Joutjärven klubi.
International Tennis Fellowship of Rotarians – ITFR
1:st Midnight Sun Tennis Tournament Finnish Open Championship in Raahe, Finland 19.– 20.6.2010.
Rotarytennistä pelataan kesällä Raahessa. Tarkoituksena on kilpailun ohella toteuttaa järjestömme
perustavoitteita. Tuemme Polio Plus ohjelmaa ja nautimme hyvästä seurasta.
Rotaryn lentopallon SM‐kisat 16.–17.10.2010 Jurvassa
Rotaryn SM‐lentopallo järjestetään 16.–17.10.2010 Jurvassa. Järjestelyvastuun kantaa Jurvan
rotaryklubi, jonka sivuilta löytyvät yksityiskohtaisemmat tiedot myöhemmin kesällä.
Haitin katastrofin keräys on päättynyt
Piirimme sai kerättyä 96.517,50 €, josta klubit keräsivät 95.037,50 (43 klubia) ja yksityiset rotarit 1.380
€ (49 henkilöä). Piiri haluaa kiittää kaikkia keräykseen osallistuneita. Tulos oli menestys koko Suomen
osalta. Kunnia kuuluu myös DG Virpi Honkalalle. Virpi hoiti ja me pojat (loput kuvernöörit) seurasimme
katseella.
Montrealin konventio 20.–23.7.2010
Vielä ehtii ilmoittautua RI:n konventioon Montrealiin. Usein sanotaan, että jokaisen rotarin tulisi
osallistua kerran elämässään yhteen konventioon. Konventio voisi vastata meidän Piirikokoustamme.
Konvention yhteydessä pidetään myöskin RI:n vuosikokous, jossa valitaan mm. RI:n presidentti ja
piirikuvernöörit. Äänioikeutettuja ovat piirimme klubit, jotka voivat lähettää vuosikokoukseen
valtuutetun edustajan tai antaa valtakirjan jollekin toiselle rotarille. Itse olen menossa Montrealiin.
Piirimme klubit, jotka haluavat äänensä kuuluvan vuosikokouksessa, mutta eivät halua lähettää
edustajaa, voivat lähettää valtakirjan minulle 30.6.2010 mennessä.
Rotaryn tulevaisuus on edelleen sinun käsissäsi!
Eero
Pohjanmaallakin parasta kevähäs on ku …
Ilimat lämpenöö ja kesä tuloo, aurinko paistaa ja kuumottaa, saa nauraa ku naapuri jää raktorilla
jumihin ja sarattaa ja kiruaa kovahan äänehen ja saa täyttää EU‐tukipaperia.