TYÖTÄ PERINNEMAISEMIEN PARHAAKSI Teksti: Julkaisija: Painopaikka: Kannen kuva: ISBN: Eija Hagelberg, Kimmo Härjämäki ja Mia Laakso Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry. 2003 Kirjapaino Grafia Oy, Turku Eija Hagelberg ja Kimmo Härjämäki 951 - 97498 - 6 - 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANNOKSI 4 MAASEUTUYMPÄRISTÖ ON MUUTOKSEN KOURISSA MIKÄ ON PERINNEMAISEMA? PERINNEBIOTOOPPITYYPIT Niityt Kedot Metsälaitumet ja hakamaat Lehdesniityt KOIRANPUTKI VAI KISSANKELLO? 5 6 6 7 7 7 7 9 PERINNEMAISEMIEN HOITOMENETELMÄT SUUNNITTELU JA SEURANTA RAIVAUS Ennen kuin tartut vesuriin Kun sinulla on vesuri kädessä Kun vesuri on tehnyt tehtävänsä Raivausjäte Kulotus NIITTO Mistä lähteä liikkeelle? Niittää voi monella tavalla Paras ajankohta tarttua viikatteeseen Niiton jälkeen ELÄIMET MAISEMANHOITAJINA Erilaisia laiduneläimiä Uuden laitumen perustaminen MUINAISJÄÄNNÖKSET PERINNEMAISEMILLA 11 11 12 12 12 13 13 14 14 15 15 16 16 17 17 18 21 RAHA RATKAISEE! YMPÄRISTÖTUEN ERITYISTUET Erityistuen haku ja tukimuodot Usein kysyttyjä kysymyksiä tukiasioista HANKERAHOITUSTEN VIIDAKOSSA 22 22 22 25 23 KYLÄKEDOILTA JOKINOTKOJEN VEHREYTEEN SUUTARLAN JA MÄENPÄÄN LAITUMET, KARINAINEN VIRNAMÄEN KATAJAKETO, TURKU HALIKONJOKIVARSINIITTY, HALIKKO MÄKSMÄEN LAIDUN, MASKU KYLÄ-RAULAN NIITTY, LAITILA KANKAREENHAAN KETO, UUSIKAUPUNKI 30 30 31 32 32 33 34 PROJEKTIN PÄÄTTYESSÄ HOITOKOHTEIDEN TILA NYT JA TULEVAISUUDESSA MAISEMANHOITOTYÖSTÄ UUSI AMMATTI ETEENPÄIN! 35 35 35 36 LÄHTEET KIRJALLISUUTTA LIITTEET 1. Kartta hoitokohteista 2. Asiantuntijalista KIITOKSET 37 38 39 40 41 JOHDANNOKSI Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin vuosina 2000 – 2003 toteuttamassa perinnemaisemien hoitoprojektissa on hoidettu perinnemaisemia työllistettyjen voimin. Hanke on työllistänyt vuosina 2000 - 2003 yhteensä noin 50 henkilöä käytännön töihin. Työtä on tehty pienissä porukoissa eri puolilla Varsinais-Suomea. Hoidettuja alueita on ollut seuraavissa 19 kunnassa: Aura, Halikko, Karinainen, Kiikala, Kustavi, Laitila, Lieto, Masku, Mietoinen, Mynämäki, Nousiainen, Paimio, Perniö, Pertteli, Pöytyä, Salo, Somero, Turku ja Uusikaupunki. Työntekijät ovat niittäneet, raivanneet ja rakentaneet aitoja viiden – seitsemän kuukauden jaksoissa pääasiassa kesäaikaan. Hankkeessa ovat toimineet projektivastaavina vuosina 2000 – 2002 Eija Hagelberg ja 2002 – 2003 Kimmo Härjämäki. Hankkeen mallina on käytetty Museoviraston 1980-luvun lopulla aloittamaa muinaisjäännösten hoitotyötä. Projektin lähtökohtana on ollut ensisijaisesti huoli perinnemaisemien huonosta tilasta sekä maiseman muuttumisesta yhä yksipuolisempaan suuntaan. Maaseudun avoimet peltomaisemat tarjoavat elinympäristöjä lukuisille eliölajeille ja miellyttävän elinympäristön myös meille ihmisille. Käsillä ovat viimeiset hetket, mikäli haluamme säilyttää perinneympäristöjen lajirikkauden. Tämä opas on syntynyt kolmivuotisen maisemanhoitoprojektin innoittamana. Tavoitteenamme on tuoda uutta näkökulmaa 2000-luvun maisemanhoitotyön ahertajille. Perinnemaisemien hoitotyössä ei aina ole vain yhtä oikeaa ratkaisua, vaan menetelmät mukautuvat tekijöidensä mukaan. Oppaaseen on kerätty vinkkejä maisemanhoitotyön alkuun pääsemisen helpottamiseksi. Mallikohteiden välityksellä haluamme tarjota kannustavia esimerkkejä käytännön hoitotöistä. On aika tarttua vesuriin ja viikatteeseen! Turussa 4.2.2003 Tekijät Eija Hagelberg Kimmo Härjämäki Mia Laakso 4 MAASEUTUYMPÄRISTÖ MUUTOKSEN KOURISSA Maaseutuympäristön kasvot ovat kokeneet kovia muutoksia viimeisen sadan vuoden aikana. Siirtyminen omavaraistaloudesta teknologiapainotteiseen maatalouteen on tuonut mukanaan paljon hyötyä, mutta samalla se on vaikuttanut kielteisesti suomalaisen maaseutuluonnon monimuotoisuuteen. Erikoistuminen vain tiettyihin viljelykasveihin, siirtyminen yhä suurempiin tuotantoyksiköihin sekä karjatilojen määrän voimakas väheneminen ovat aiheuttaneet sen, että monet maatalouden lajirikkaat pienympäristöt ovat muuttuneet tai kadonneet kokonaan. Enää ei karja juurikaan laidunna vähätuottoisilla hakamailla, jokivarsilla tai järvien rannoilla, vaan lannoitetuilla kylvönurmilla. Niittoniityt on liitetty peltoihin ja nurmilaitumiin. Laiduntamattomien ja käytöstä poistuneiden perinnemaisemien tulevaisuus on surullinen. Tiheä pensaikko ja rehevöitymistä suosivat lajit valtaavat lyhyen ajan kuluessa entiset niityt, hakamaat ja metsälaitumet. Maaseudulla maiseman- ja luonnonsuojelun sijaan tulisikin puhua maiseman- ja luonnonhoidosta, sillä perinteiset alkutuotannon luomat ympäristöt suorastaan vaativat ihmisen niittovälineiden tai karjan laidunnuksen aiheuttamaa sopivaa häirintää. Ilman hoitoa perinteiden luomat maisemat muuttuva ryteiköiksi. (Kuva: Eija Hagelberg) Vuonna 2000 julkaistun Suomen lajien uhanalaisuusluokituksen mukaan maatalousympäristöjen uhanalaisten lajien määrä on kasvanut voimakkaasti. Tällaisia alueita ensisijaisesti suosivia uhanalaisia on uuden luokituksen mukaan 421 lajia, eli 28 % kaikista uhanalaisista lajeista. Eniten perinneympäristöjen määrän ja laadun heikentyminen on koetellut hyönteisiä, esimerkiksi perhosia, pistiäisiä ja kovakuoriaisia (Suomen lajien uhanalaisuus 2000). Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen on maaseutuympäristössä tapahtunut positiivisiakin muutoksia. Vesistöjen suojakaistat ja -vyöhykkeet ovat uusia elementtejä maaseutumaisemassa ja ovat osaltaan korvaamassa kadonneita maaseutuympäristön pienbiotooppeja. Maatalouden erityisympäristötukien avulla viljelijät voivat saada lisätuloja hoitamalla perinnemaisemiaan (ks. sivu XX). Myös kuluttajien tarpeet ja toivomukset tulevat ohjaamaan maataloutta yhä monivaikutteisempaan suuntaan, josta hyvinä esimerkkeinä voidaan pitää luomutuotteiden tai maaseutumatkailun kysynnän lisääntymistä. Maatalouden tuet tulevat jatkossa suuntaamaan kehitystä kohti kestävämpiä viljelymenetelmiä ja monipuolisempia maatalousympäristöjä. 5 MIKÄ ON PERINNEMAISEMA? Perinnemaisemat ovat maatalousympäristöä parhaimmillaan – maaseudun helmiä. Perinnemaisema käsitteenä kattaa perinteisen maaseutumaiseman kokonaisuudessaan, kun taas perinnebiotoopista puhuttaessa tarkastellaan perinteisten maankäyttötapojen (mm. niitto, laidunnus ja lehdestys) muovaamia elinympäristöjä. Erilaiset pienpiirteiset biotoopit – peltosaarekkeet, kyläkedot ja hakamaat – luovat maiseman erityispiirteet. Ympäröivästä luonnosta on kotiutunut maiseman avoimuudesta, laidunnuksesta ja niitosta hyötyviä eliölajeja perinteisen maankäytön alueille. Perinnemaisemassa entisten sukupolvien työ ja taidonnäytteet elävät osana nykypäivän maisemaa. Kauppilan umpipihan aitat, Laitila. (Kuva Kimmo Härjämäki) PERINNEBIOTOOPPITYYPIT Perinnebiotooppien ryhmittely perustuu maankäytön historiaan ja kasvilajistoon sekä alueen luontaisiin ekologisiin tekijöihin (maaperän kosteus, ravinteisuus ja kaltevuus). Perinnebiotoopit voidaan jakaa seuraavan taulukon mukaisesti (Vainio ym. 2001): 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Niityt kallioniityt eli kalliokedot kuivat niityt eli kedot tuoreet niityt kosteat heinäniityt Järvenrantaniityt Merenrantaniityt Tulvaniityt Lehdesniityt Hakamaat Metsälaitumet Nummet 6 Niityt Niityt ovat yleensä puuttomia tai harvapuisia, muokkaamattomia heinä- tai ruohovaltaisia kasvupaikkoja, joilla alueen kasvillisuutta hyödynnetään / on hyödynnetty maatalouskäytössä (Pykälä 2001). Kolmannes kaikista VarsinaisSuomen perinnebiotoopeista on niittyjä. Toisen kolmanneksen muodostavat hakamaat ja metsälaitumet, ketoja ja kallioketojakin alueella on reilut 6 % inventoidusta pinta-alasta (Lehtomaa 2000). Kedot Suomessa ketoja ja kallioketoja sekä niiden tyyppikasvillisuutta löytyy ylivoimaisesti eniten Varsinais-Suomesta. Pinta-alaltaan kedot ovat usein pieniä ja esiintyvät hajanaisina laikkuina muun kasvillisuuden joukossa. Kedot ja kalliokedot ovat usein taantuvien perinnebiotooppilajien reservaattialueita, sillä kuivuutensa ja niukkaravinteisuutensa vuoksi ne ovat kohtalaisen hyvin säilyttäneet lajistonsa (Hinneri & Lehtomaa 1994). Metsälaitumet ja hakamaat Metsälaitumet ja hakamaat ovat perinnebiotooppeja, joissa puustoisemmat alueet ja niittylaikut vuorottelevat. Hakamailla puuston peittävyys on alle 35 %. Metsälaitumilla metsäkasvillisuus on vallitsevaa, kun taas hakamailla niittylajeja löytyy enemmän kuin metsälaitumilla. Tyypillisiä metsälaidunnuksen loppumisen jälkeen Suomessa huomattavasti vähentyneitä lajeja ovat mm. rohtotädyke (Veronica officinalis), jäkki (Nardus stricta) ja ahomansikka (Fragaria vesca) (Reinikainen ym. 2000). Lehdesniityt Lehdesniityt ovat syntyneet perinteisen karjanhoidon tuloksena. Lehdesniityn puista (koivu, lepät, saaristossa myös jalot lehtipuut) on katkottu lehdeksiä eli kerppuja karjan talvirehuksi. Lehdesniittyjä on niitetty tai laidunnettu. Lehdesniityillä niittymäiset ja puita kasvavat osat vuorottelevat. Lajimäärä on hyvin korkea, ja erityisesti vanhat lehdespuut ovat oikeita lajimonimuotoisuuden keitaita, sillä niillä elää lukuisia sammalia, jäkäliä, kääpiä ja hyönteisiä. Keväisin kukkivat vuokot, tesmayrtit, kevätlinnunsilmät ja erityisesti saaristossa monet harvinaiset kämmekkälajit ovat tyypillisiä. Lehdesniityt ovat myös tärkeitä lintujen pesimä- ja ruokailuympäristöjä. Lehdesniittyjä on eniten Varsinais-Suomessa, suurin osa saaristossa. Mantereen puolella lehdesniityistä on vain muistona jäljellä muutamat usein metsikköjen keskellä nököttävät lehdespuut. 7 Tuoreiden ja kosteiden niittyjen tunnusomaisimpia kasveja ovat: siankärsämö (Achilleum millefolium) nurmirölli (Agrostis capillaris) kissankello (Campanula rotundifolia) kumina (Carum carvi) nurmilauha (Deschampsia cespitosa) punanata (Festuca rubra) mesiangervo (Filipendula ulmaria) keltamatara (Galium verum) päivänkakkara (Leucanthemum vulgare) pukinjuuri (Pimpinella saxifraga) niittyleinikki (Ranunculus acris) rönsyleinikki (Ranunculus repens) niittysuolaheinä (Rumex acetosa) heinätähtimö (Stellaria graminea) valkoapila (Trifolium repens) nurmitädyke (Veronica chamaedrys) Niittyjen kasvit ovat tärkeitä ravinnonlähteitä monille hyönteisille. Kuvassa medenkerääjät purtojuurella. (Kuva Kimmo Härjämäki) Varsinais-Suomessa tyypillisiä ketojen lajeja ovat: pölkkyruoho (Arabis glabra) kissankello (Campanula rotundifolia) ahdekaunokki (Centaurea jacea) ketoneilikka (Dianthus deltoides) kevätkynsimö (Erophila verna) sikoangervo (Filipendula vulgaris) ketopiippo (Luzula campestris) mäkitervakko (Lychnis viscaria) hietalemmikki (Myosotis stricta) huopakeltano (Pilosella officinarum) viherjäsenruoho(Scleranthus annuus) nuokkukohokki (Silene nutans) mäkivirvilä (Vicia tetrasperma) keto-orvokki (Viola tricolor) Hakamailla ei voida katsoa olevan omaa tyyppilajistoaan, vaan kasvisto on yhdistelmä avoimien laikkujen niittylajeista ja puustoisempien kohtien metsälajeista (Vainio ym. 2001): nurmirölli (Agrostis capillaris) valkovuokko (Anemone nemorosa) poimulehdet (Alchemilla sp.) metsäkastikka (Calamagrostis arundinacea) lauhat (Deschampsia sp.) ahomansikka (Fragaria vesca) metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum) oravanmarja (Maianthemum bifolium) valkoapila (Trifolium repens) puolukka (Vaccinuym vitis-idaea) Tummatulikukka. (Kuva Marja-Riitta Nikkanen) Varsinais-Suomen kedot ja niityt tunnetaan myös arkeofyyttien runsaudesta. Arkeofyyttejä eli muinaistulokkaita ovat kasvilajit, jotka ovat saapuneet maahamme ihmisen toiminnan vaikutuksesta ennen 1600-lukua (Hämet-Ahti ym. 1986). Monet lajit ovat levinneisyydeltään lounaisia ja usein sidoksissa pronssija rautakauden aikaiseen asutukseen. Arkeofyyttikasveista mäki- ja ahdekauraa, sikoangervoa, tummatulikukkaa, nurmilaukkaa, ketomarunaa, pölkkyruohoa, kangasajuruohoa ja mäkikuismaa on käytetty mm. ravintona, lääkkeinä ja mausteina. 8 PERINNEMAISEMIEN LINTUJA HANNU KLEMOLA (aluepäällikkö, Suomen luonnonsuojeluliitto): Perinnemaisemien hoidosta hyötyvät monet uhanalaiset ja taantuneet lintulajit. Pensastasku, pikkulepinkäinen ja saaristossa myös kirjokerttu viihtyvät avoimessa, puu- ja pensasryhmien värittämässä maisemassa. Tavallisimpia perinnemaisemien lintuja ovat hernekerttu, viherpeippo, punavarpunen ja hemppo. Saaristossa myös puustoisemmat lehdesniityt ovat tärkeitä lintujen pesimä- ja ruokailuym- Haarapääsky on yksi perinnemaisemien hoidosta hyötyviä lintulajeja. Kuva Arto Lehtinen päristöjä. Karjalaitumien ja eläinsuojien läheisyydessä pesivät muualla vähentyneet varpunen, haarapääsky ja kottarainen. Monet muutkin linnut, kuten pelto- ja keltasirkku käyvät ruokailemassa karjan tallomilla mailla. Etelä-Suomessa kuovi ja töyhtöhyyppä tuovat laitumille usein poikasensakin ruokailemaan. Västäräkit ja keltavästäräkit ruokailevat muuttoaikoina usein karjalaitumilla. Vesistöjen äärellä sijaitsevat laitumet ovat myös tärkeitä muutonaikaisia levähdyspaikkoja monille kahlaajille ja vesilinnuille. KOIRANPUTKI VAI KISSANKELLO? Otsikon ”kasvilajipoliittinen” kysymys on usealla perinnebiotoopilla ajankohtainen, vaikka lajit eivät aina samoilla kasvupaikoilla kilpailisikaan. Kasvimaailmassa nimittäin koiranputken kaltaiset rujot goljatit jyräävät pian hoidon loputtua alleen kauniskukkaiset niittylajit. Perinnemaisemien hoidosta puhuttaessa on järkevää luokitella kasvit hoidosta hyötyviin lajeihin sekä lajeihin, jotka valtaavat alueen hoidon loputtua. Perinnebiotoopeilla on myös indikaattorieli osoittajalajeja: ”miinus-lajit” voittavat kilpailussa heikommat lajit eli paljon valoa ja vähän ravinteita vaativat, usein värikkäästi kukkivat perinnebiotooppilajit, ”plus-lajit”. Indikaattorilajien avulla voidaan arvioida perinteisen maankäytön päättymisestä kulunutta aikaa sekä tarvittavan hoidon laatua ja määrää. Miinus-lajien runsaus osoittaa, että niitylle on kulkeutunut tai kerääntynyt poistamattoman kasvimassan johdosta ravinteita. MiiKissankäpälä on harvinaistunut näky maaseutuympäristössä. nus-lajien poistaminen ei ole (Kuva Eija Hagelberg) helppo urakka, koska monet niistä lisääntyvät sekä siemenistä että maavartensa avulla. Huomionarvoisien perinnebiotooppien plus-lajien perusteella voidaan arvioida tietyn alueen kelpoisuutta ennallistettavaksi. Mikäli umpeenkasvavalta niityltä löytyy edes pari plus-lajia, on hoidon uudelleen aloittaminen perusteltua. Iso osa plus-lajeista on vähentynyt viime aikoina, mutta Varsinais-Suomen luonnossa niihin on toistaiseksi kohtalaisen helppo tutustua. Niiton tai laidunnuksen päättyminen saattaa näkyä alueella seuraavina vuosina 9 värikkäänä kukkaloistona. Kuitenkin rehevänä kukkivat päivänkakkarat, metsäkurjenpolvet, särmäkuismat tai siankärsämöt voivat olla merkki lajiston yksipuolistumisesta ja niityn rehevöitymisestä. Hoidon aloittamisella on silloin jo kiire. Säännöllisesti hoidetulla niityllä lajisto on monipuolinen ja miinus-lajejakin esiintyy. Mikään lajeista ei kuitenkaan ole vallitseva. Miinus-lajeja vuohenputki nurmipuntarpää koiranputki pelto-ohdake koiranheinä maitohorsma nurminata mesiangervo niittynurmikka pihatatar haapa tuomi vadelma hevonhierakka pajut rikkavoikukat valkoapila nokkonen kastikat isotuomipihlaja (Aegopodium podagraria) (Alopecurus pratensis) (Anthriscus sylvestris) (Cirsium arvense) (Dactylis glomerata) (Epilobium angustifolium) (Festuca pratensis) (Filipendula ulmaria) (Poa pratensis) (Polygonum aviculare) (Populus tremula) (Prunus padus) (Rubus idaeus) (Rumex longifolius) (Salix sp.) (Taraxacum sect.) (Trifolium repens) (Urtica dioica) (Calamagrostis sp.) (Amelanchier spicata) Jänönapila on oikukkaasti esiintyvä yksivuotinen ketokasvi. (Kuva Kimmo Härjämäki) Plus-lajeja kissankäpälä nurmilaukka ruoholaukka mäkikaura ahdekaura noidanlukot peurankello kissankello ketoneilikka kevätkynsimö sikoangervo keltamatara häränsilmä jäkki kevätesikko nuokkukohokki kangasajuruoho jänönapila tulikukat mäkivirvilä Pitkän heinikon seasta vaikeasti havaittavaa nurmilaukkaa on aiemmin käytetty maustekasvina. (Kuva Kimmo Härjämäki) (Antennaria dioica) (Allium oleraceum) (Allium schoenoprasum) (Avenula pubescens) (Avenula pratensis) (Botrychium sp.) (Campanula glomerata) (Campanula rotundifolia) (Dianthus deltoides) (Erophila verna) (Filipendula vulgaris) (Galium verum) (Hypochoeris maculata) (Nardus stricta) (Primula veris) (Silene nutans) (Thymus serpyllum) (Trifolium arvense) (Verbascum sp.) (Vicia tetrasperma) 10 PERINNEMAISEMIEN HOITOMENETELMÄT Koska perinnemaisemien kasvillisuus on syntynyt ihmisen ja luonnon yhteisvaikutuksesta, vaatii lajiston säilyminen jatkuvaa hoitoa, kuten laidunnusta ja/tai niittoa. Niityille ja kedoille on aikojen kuluessa siirtynyt kasvilajeja, joille kasvipeitteen säännöllinen häirintä on elinehto. Näistä lajeista on syntynyt muotoja, jotka säilyvät niitolta matalien, maanmyötäisten osiensa avulla. Kannattaa tutkia alueen perinteisen maankäytön historiaa ja aiempia hoitomenetelmiä, sillä perinteet huomioonottava hoito takaa useimmiten alueiden kasvi- ja eläinlajeille parhaat menestymisen edellytykset. Tämä voi tarkoittaa alueella tapauskohtaisesti harkiten esim. laidunnusta, niittoa tai niiton yhdistämistä myöhäiskesän jälkilaidunnukseen. Kasvien siirtäminen ja puutarhamainen hoito eivät kuulu perinnemaisemien hoidon periaatteisiin. SUUNNITTELU JA SEURANTA Hoitosuunnitelmassa laaditaan yleiskuvaukset hoitotoimenpiteistä, kasvilajistosta ja jatkohoitomahdollisuuksista. Suunnitelmat laaditaan aina yksilöllisesti kullekin kohteelle. Alla oleva hoitosuunnitelman malli sopii myös erityistukihakemuksien liitteeksi: - - - - Hoitotoimenpiteiden suorittajaan (ja tuen hakijaan) liittyvät tiedot Kohteen sijainti Kohteen kuvaus - perinteisen maankäytön histo ria, osa-alueiden pinta-alat, selvitys kasvillisuudesta (uhan alaiset ja muut mainitsemisen arvoiset lajit), muut maise malliset ja kulttuurihistorial liset arvot, onko alue hoidossa vai onko hoito vasta alkamassa? Hoidon tavoitteet ja vaikutuk set - miten maisema sekä kasvi- ja eläinlajisto muuttuu hoidon vai kutuksesta? - miten parannetaan harvinaistuneiden lajien elin ympäristöjä? Vuosittaiset hoitotoimenpiteet ja aikataulut Kustannusarvio kuluista ja mah dollisista tulonmenetyksistä liitteet -sijaintikartta, suunnitelma kartta, mahdollinen vuokrasopi mus, valokuvat ym. Hoitokohdetta kannattaa valokuvata ennen hoidon aloittamista, töiden aikana ja jälkeen. Parhaiten työn tulokset havaitaan samalta paikalta otettujen ennen-jälkeen kuvaparien avulla. Juhannuskukkula Turun Köydenpunojankadulla ennen raivausta kesällä 2001 ja raivauksen jälkeen syksyllä 2002. (Kuvat Eija Hagelberg) Suomen ympäristökeskus on 1990-luvulla inventoinut arvokkaita perinnebiotooppeja ja kartoittanut niiden lajistoa koko maassa. Inventointien tulokset on koottu kirjoiksi (esim. Lehtomaa: Varsinais-Suomen perinnemaisemat). Osa kohteista on kuitenkin jäänyt inventointien ulkopuolelle. Ennen hoidon aloittamista on hyvä kirjata ylös kaikki alueella esiintyvät kasvit ja merkitä erikoisten kasvien sijaintipaikat kartalle. Hoidon edetessä pystyy silmämääräisestikin seuraamaan kasvillisuudessa tapahtuvia muutoksia. Kannattaa tarkkailla etenkin huomionarvoisia perinnebiotooppilajeja, alueella esiintyviä perhosia ja muitakin eliölajeja. 11 RAIVAUS Seuraavat listat tarjoavat eväitä umpeenkasvaneen niityn hoitajalle. Kaikkia asioita ei tarvitse tehdä kuten isoisämme sata vuotta sitten – hoitomenetelmiä voidaan soveltaa nykytekniikkaan sopivaksi. Ennen kuin tartut vesuriin, mieti ja suunnittele: Miten toteutat jatkohoidon? Onko mahdollisuutta saada alueelle laiduntavia eläimiä? Miten eläimille voidaan järjestää valvon ta, juotto ja laitumen aitaaminen? Mistä saada katetta kuluille? Millaiselta lopputuloksen tulisi näyttää? (vanhat valokuvat ja kartat helpottavat suunnittelua) Pystytkö tekemään itse työn alusta lop puun, vai tarvitsetko apua? Toteutetaanko työ kerralla vai useammissa jaksoissa? Laadi hoitosuunnitelma ja tutki lajisto. Älä arastele kysyä apua. Asiantuntijat aut tavat mielellään! Tämä kataja on saanut kasvaa koko ikänsä avoimella paikalla. Raivauksen yhteydessä pusikon keskeltä paljastuvat katajat ovat usein toispuolisia ja huonokuntoisia. Katajat korjaavat itseään muutamassa vuodessa, joten toispuolisia katajia ei kannata kaataa raivauksen ensimmäisessä vaiheessa. Nolhin torpan keto, Laitila. (Kuva Kimmo Härjämäki) Kun sinulla on vesuri kädessä, muista: Et hoida talousmetsää – unohda metri mitat ja relaskoopit kotiin! Esimer kiksi hakamailla puuryhmien satunnai suus on tyypillistä. Säästä jalopuut, raidat, kelot, lahoa vat maapuut sekä marjovat puut ja pen saat. Terttuseljan, tuomen, pajujen ja taikinamarjan poisto kannattaa harkita tapauskohtaisesti. Ota esiin merkittävät maisemapuut pois tamalla kilpailevaa kasvillisuutta ym päriltä. Poista kuusi ja mänty jo nuorena niin pääset helpommalla. Havupuiden neula set happamoittavat maaperää, minkä seu rauksena ketokasvit katoavat. Katajankin saa kaataa, jos se on huono Kaulattu haapa. (Kuva Kimmo Härjämäki) kuntoinen tai maanmyötäinen. Puumaiset ja pylväsmäiset katajat ovat rauhoitettuja. Voimakkaasti leviävä vadelma kannattaa poistaa joko kitkemällä tai niittämällä. Kaulaa vesovat puulajit (haapa ja lepät) 1 - 2 m:n korkeudelta ja anna kuoleentua 2 - 5 vuoden ajan ennen kaatamista. Jos mahdollista, raivaa ja kaulaa lehtipuut kasvukauden aikana – silloin myös ravinteet ovat maanpinnan yläpuolella ja hillitset näin vesomista ja juuristosta vapautuvien ravinteiden määrää. Jos alueelta pitää kaataa tai kuljettaa koneellisesti isompia puita, tee se mieluiten maan ollessa roudassa. Vältä ajamista kasvistollisesti parhaimmilta kohdilta. Sahaa kannot riittävän matalaksi, sillä pitkistä kannoista on haittaa eläi mille ja jatkossa koneellisesti tai käsin tapahtuvalle niitolle. Älä raivaa pensaikkoja kun linnut ovat pesimäpuuhissa. Pidä alueen maanomistaja ajan tasalla. 12 Kun vesuri on tehnyt tehtävänsä, muista vielä: Mitä teet raivausjätteelle? Uusintaraivaus. Usein perusraivauksen jälkeen moni ei-toivottu laji in nostuu kasvamaan entistä voimakkaammin. Poista juurivesat ja vadelman taimet ainakin kerran ke sässä – alkuvaiheessa mie lellään kahdesti. Helpoin tapa hoitaa aluet ta jatkossa on laittaa sin ne eläimiä. Tuo eläimet riittävän ajoissa, mielel Maastoltaan vaikeille, mutta arvokkaille kohteille kannattaa harkita työhevosen lään jo raivausta seuraa käyttöä puiden pooiskuljetuksessa. Hevosmetsuri Vesa Kortetjärvi ja Nopsa vana keväänä, näin vältyt Paimiossa 2000. (Kuva Eija Hagelberg) itse vesakontorjunnalta. Vaihda kokemuksia muiden perinnemaisemia hoitavien kollegoiden, naapureiden tai asiantuntijatahojen kanssa. Moottorisaha ja raivaussaha ovat tehokkaimpia raivausvälineitä. Moottorisahan ja raivaussahan käyttäjällä tulee olla suojakypärä, visiiri kasvojen suojana, kuulosuojaimet, turvasaappaat ja hyvät suojakäsineet sekä suojaava vaatetus. Moottorisahan käyttäjän tulee pukeutua tarkoitusta varten suunniteltuihin suojahousuihin. Suojavarustuksen hinta vuonna 2003 on noin 200e. Moottorisahan hinta on vuonna 2003 n. 400–1000e ja raivaussahan n. 500–1000e. Raivaukseen sopivat työkalut vasemmalta oikealle: Ei raivaustyömaata ilman terävää vesuria! Vesurilla katkeaa niin nuori vesa kuin paksumpikin oksa ja sillä voi myös kuoria puuta. Kaarisahoja on useita eri kokoja ja niihin voi ostaa vaihtoteriä. Kätevä nuoressa puustossa. Raivausveitsi on varsin kelvollinen työkalu nuoressa vesakossa, jossa vesat ovat n. lyijykynän paksuisia. Raivausveitsellä vesa nykäistään maasta. Jäljelle jää teräväreunainen vesantyvi. Oksasaksia löytyy joka lähtöön. Järeillä voimasaksilla voi katkaista jopa 5 cm:n paksuisia puita. Kuorimarauta on kätevä, jos kaulattavia (kuorittavia) puita on runsaasti. Kaulaus tehdään keväällä tai alkukesällä, sen voi tehdä myös vesurilla. Sopii myös aitatolppien kuorimiseen. Terävä kirves on monikäyttöinen raivaustyökalu. (Kuva Kimmo Härjämäki) Raivausjäte Raivausjäte tulee kerätä alueelta pois mahdollisimman tarkasti,varsinkin niittoniityiltä. Hakamailla ja metsälaitumilla kelopuut ja lahoavat maapuut kannattaa jättää sijoilleen, sillä niissä elää aivan oma eliölajistonsa, jonka olemassaolo on arvokas lisä luonnon monimuotoisuuteen. Helpoin raivausjätteen hävittämistapa on polttaminen. Avoimella paikalla voidaan sytyttää suuri kasa kerralla, mutta ahtaammissa paikoissa ja asutuksen liepeillä kannattaa Raivausjätteen hävitystä Mynämäen Tursunperällä. (Kuva Eija Hagelberg) raivausjätekasat sijoittaa parhaimman polttopaikan ympärille ja tehdä hallittavan kokoinen nuotio avoimelle 13 kohdalle. Sanomalehdet ovat hyvää sytykettä. Ilmoita paloviranomaisille ja maanomistajalle ennen kun sytytät tulen, ja huolehdi jälkisammutuksesta. Tuhka on syytä kerätä pois perinnebiotoopilta, jotta ravinteet eivät palautuisi tuhkasta maaperään. Lähipelto voi olla parempi polttopaikka kuin itse hoitoalue. Raivausjätteen voi myös hakettaa. Ota yhteys paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen tai tuottajajärjestöön, jos hakettamiseen soveltuvaa raivausjätettä syntyy yli oman tarpeen. Haketta voi käyttää energiantuotantoon, polkujen pohjana ja puutarhassa maanpeitteenä. Suurimmat rangat kannattaa käyttää polttopuina. Halkaisijaltaan 5-10 cm:n luokkaa olevat kuuset sopivat hyvin aitatolpiksi ja haavat riukuaidan vaakapuiksi. Kulotus Hoitamattoman niityn ensimmäinen niittokerta voi olla hankala, sillä seassa on vanhaa kasvillisuutta eikä tällainen heinä kelpaa eläimillekään. Uutta laidunta perustettaessa voi vanhan heinän poistaa kulottamalla keväällä. Tuloksena on puhdas maa, jossa uusi kasvillisuus pääsee nopeasti kasvun alkuun. Kun keväällä kulotettu niitty kesällä niitetään, on kaikki niittoaines eläimille sopivaa ravintoa. Kulotus vaatii huolellisuutta, eikä sovi kaikkialle. Metsäpalovaroitus tulee huomioida kulotusta suunniteltaessa. Kevättalven lumien sulettua, ilman ollessa tyyni ja kun aluehälytyskeskukseen on annettu ilmoitus, heinikko voidaan pienellä alueella sytyttää tuleen. Rautalehtiharavat tai tuoreista kuusen oksista tehdyt ”hosat” ovat hyviä tulen Jokivarsiniityn kulotusta Halikossa “kulotusmestari” sammuttajia. Vettä kannattaa pitää mukana Marjukka Häkkisen johdolla pääsiäisenä 2001. (Kuva Antti Nyman) ämpärissä tai kastelukannussa. Ensiksi on hyvä polttaa kulotettavan alueen ulkoreunat hallitusti. Vastatuuleen kulottaminen hidastaa tulen etenemistä, silloin heinä palaa tarkemmin kuin myötätuuleen. Katajat pitää kiertää kaukaa tai kastella niitä ympäröivä maa etukäteen. Ensimmäisellä kerralla on syytä pyytää kokenut kulottaja mukaan. NIITTO Heinää on vanhan maatalouden aikana kerätty eläimille talveksi kaikista mahdollisista paikoista: niityiltä, teiden ja ojien pientareilta, rannoilta. Hyvin harvoja niittyjä hoidetaan enää nykyisin niittämällä – perinnemaisemien hoidossakin on useammin kyse kasvimassan poistamisesta kuin heinän talteen ottamisesta. Pienialaisen niityn niittäminen käy yhdessä päivässä – ekotekoon ei välttämättä tarvita paljon aikaa eikä rahaa, hikipisaroitakin vain kohtuullinen määrä. Aloita niitto itsestäsi katsottuna niityn ulkoreunasta siten, että kaadettu heinä jää aina vasemmalle, jo niitetylle alueelle. Näin oikealle puolellasi on selväreunaisesti niittämätön ala, johon on helppo siirtyä seuraavaksi. (Kuva Kimmo Härjämäki) Viikatteen terä on oikein, kun hamarapää on noin 5cm ylempänä kuin viikatteen kärki asetettaessa ne vuoron perään seinää vasten. Älä siirrä viikatteen vartta lattiasta, kun käännät teräpuolen seinää vasten. (Piirros Kimmo Härjämäki) 14 15 Mistä lähteä liikkeelle? Säännöllinen niitto on onnistuneen hoidon salaisuus. Niittokohde kannattaa valita huolellisesti. Kuiva keto ei välttämättä hyödy niittämisestä. Rehevällä niityllä, jolla mesiangervo, koiranputki, vadelma ja pelto-ohdake ovat saaneet kasvaa vuosikausia, niiton vaikutuksien näkyminen on hetkellistä ja lopullisesti kyseiset lajit katoavat tuskin koskaan. Tuoreilla niityillä niittämisen tulokset alkavat näkyä viimeistään muutaman vuoden kuluttua. Tällaisella niityllä työ palkitsee tekijänsä! Niittää voi monella tavalla Kun hallitsee viikatteen käytön niksit, työ sujuu joutuisasti eikä selkä ihan heti kipeydy. Sääntö Kauneimmat kukat voi jättää niittämättä. numero yksi: älä hakkaa heinää viikatteella! Oi- Halikonjokivarsiniityllä peurankellot säästettiin k e i n k ä y t e t t y n ä v i i k a t e t t a l i i k u t e t a a n viikatteelta. (Kuva Eija Hagelberg) maanmyötäisesti, sillä ei yhtään lyödä eikä vauhtia haeta olan takaa. Terän kuuluu viiltää heinä poikki eikä siihen tarvita voimaa. Tiedät niittäväsi väärin, jos käytät uuvuttavan paljon lihasvoimaa. Teroita viikate säännöllisesti. Hiomakivi eli kovasin hoitaa työn maastossa, mutta välillä terää pitää teroittaa myös tahkolla, smirgelillä tai kulmahiomakoneella. Soikeanmuotoinen hiomakivi on varta vasten tarkoitettu viikatteen teroittamiseen. (Kuva Kimmo Härjämäki) Vanhanajan kyläsepät osaavat vielä asettaa terän oikeaan kulmaan viikatteen varren pituuteen nähden. Seppä Toimi Henttinen pajallaan Paimiossa. (Kuva Eija Hagelberg) Raivaussahasta on apua perusraivattavilla, hankalasti niitettävillä kohteilla. Raivaussahan niittoteriin kannattaa tutustua alan myymälöissä. Siimaleikkurin käyttö etenkin hoidon alkuvaiheessa on oiva vaihtoehto ja sopii kivisillekin paikoille. Särmikäs siima leikkaa heinän viiltäen, pyöreä siima epäsiistimmin murskaamalla. Raivaussaha sopii myös niittämiseen, kunhan siihen vaihtaa niittoterän tai siiman. Kuvassa niitetään tienpiennarta Nautelankoskella Liedossa. (Kuva Markku Laine) Viikatteita myydään rautakaupoissa, mutta kyläsepän tekemät viikatteet ovat monen mielestä parhaita. Aloittelija oppii parhaiten lyhytteräisellä viikatteella. Pisimmät terät onkin tarkoitettu viljapellon tai heinäpellon niittoon, eivätkä sovellu epätasaiseen maastoon. Terä voi olla takorautainen tai peltinen, kummallakin on kannattajansa. Väärävarsiviikatteita ja muita entisaikojen erikoisviikatteita näkee enää museoissa, mutta ne saattaisivat sopia epätasaiseen maastoon paremmin kuin rautakaupan perusmallit. Niittokoneella työ sujuu nopeasti tasaisella maalla. Niittokoneita on erikokoisia ja -hintaisia, joten vaihtoehtoihin kannattaa tutustua huolellisesti asiantuntevissa liikkeissä. Niittokoneen tärkeitä ominaisuuksia ovat leikkuutapa, helppo huolto, ketteryys, leveät renkaat, pieni kääntösäde ja ympäristöystävällisyys. Niittokoneiden hinnat vaihtelevat muutamasta sadasta eurosta aina 10 000 euroon. Hyviksi havaittuja merkkejä ovat Alpina, Honda Solo ja Grillo. Suurempia tasaisia alueita voi niittää myös traktorin niittokoneella. Niittokoneiden heikkous on niiden kovakouraisuus. Niittokonetta käytettäessä maanpinnan pienmuodot, esim. muurahaispesät tuhoutuvat valitettavan helposti. Niittokone. (Kuva Eija Hagelberg) Paras ajankohta tarttua viikatteeseen Niittoajankohta voi vaihdella vuoden mukaan. Rehevää niittyä kannattaa etenkin hoidon alkuvaiheessa niittää kaksi kertaa kesässä: kesäkuun puolivälissä ja uudelleen elokuussa. Jos rehevää heinä-koiranputkiniittyä niitetään vain kerran kesässä, on heinäkuu hyvä aika. Mitä pidemmälle niittämisen siirtää, sen takkuisemmaksi työ tulee: sade kaataa kasvuston, viikate tarttuu siihen ja niittämisen ilo katoaa. Myöhäiskesän korsiintunut nurmipuntarpää ei maistu eläimillekään. Loistokultasiipi. Kun niität osan korkeasta heinästä jo alkukesästä, matalammat lajit pääsevät esille, ja perhosilla on monipuolisesti Matalaruohoisten kuivien ketojen niitto ravintokasveja tarjolla. Kuivana kesänä perhoskedon voi jättää s a a t t a a t u l l a k y s e e s e e n v a i n kokonaan niittämättä, sillä monet hyönteiset hyötyvät “hallitusta kosteimpina vuosina. Runsaslajisen hoitamattomuudesta”. (Kuva Marja-Riitta Nikkanen) niityn niitto kannattaa jättää elokuun lopulle, jolloin siemenet ovat varmasti varisseet maahan. Maassa pesivien lintujen pesät on syytä kiertää kaukaa. Niiton jälkeen Niittojäte tulee haravoida tarkasti pois niitetyltä alueelta eikä jättää esim. rinneniityn yläreunaan, josta ravinteet niittojätteen maatuessa taas palautuvat niitylle. Silloin on niittäminen ollut turhaa. Pressulla niittojäte on helppo kuljettaa pois. Jos heinää halutaan kuivattaa eläinten talvirehuksi tai polttamista varten, kannattaa sitä pitää maassa pari kolme poutaista päivää, silloin myös kypsyneet siemenet varisevat. Heinää pitää välillä pöyhiä, jotta se kuivuisi myös alapuolelta eikä homehtuisi. Heinäseipäät lyödään maahan rautakangella tehtyyn reikään, ja maa tiivistetään reiän ympäriltä polkemalla tai seivästyskangen päällä. Seipään päätä voi tarvittaessa teroittaa puuHarjoitus tekee mestarin myös heinäseipäiden täyttämisessä. Koilisrannan pihaniitty, Laitila. kolla. Heinä nostetaan seipäälle heinähangolla (Kuva Mirja Pöllänen) seipään alaosassa olevan puutapin, rautanaulan tai heinästä solmitun kranssin päälle. Näin ilma pääsee kulkemaan myös seipään alaosien kautta ja heinä kuivuu tasaisemmin. Joskus on käytetty myös välitappeja kuivatustehon lisäämiseksi ja tiivistymisen estämiseksi. Pidä heinäseipäät tal- 16 17 visin sateelta suojattuna, niin ne säilyvät vuosikymmeniä. Vanhoja seipäitä voi kysellä maatiloilta, keskihinta on n. 50 c/kpl. Luonnonheinä sopii myös paalattavaksi. Niittojätteen mahdollista suurimittaista kompostointia ei tiettävästi ole vielä riittävästi selvitetty, mutta onnistuessaan kompostointi ratkaisisi niittojäteongelman myös niitettävillä suojavyöhykkeillä. Niittojätteelle löytyy käyttöä kotipuutarhassakin, sen voi kompostoida tai levittää suoraan marjapensaiden juurelle maanparannusaineeksi. Niittojätteen voi myös levittää puidulle pellolle ja kyntää syksyllä maahan. Heinää voi tarjota mm. paikallisen lemmikkieläinliikkeen ilmoitustaululla tai lähialueen hevostalleille ja muille eläinten kasvattajille. Paikalliset metsästysyhdistykset voivat myös olla kiinnostuneita heinästä riistan talviruokintaan. Käyttämätön heinä on helpointa polttaa. Kuiva heinä palaa nopeasti, mutta kasoissa seissyttä on turha koettaa saada palamaan. Pakkasella polttamisesta syntyy sakea savu. Osan heinästä voi jättää seipäille talveksi villieläinten ravinnoksi. Niittämiseen ja heinänkorjuuseen sopivat työkalut vasemmalta oikealle: viikate, heinäharava, heinähanko, rautakanki (leveäteräinen ja pallopäinen seivästyskanki sopii parhaiten, ei kuvassa) (Kuva Kimmo Härjämäki) ELÄIMET MAISEMANHOITAJINA Karjan laiduntaminen luonnonniityillä on pitkällä tähtäimellä helpoin tapaa hoitaa perinnemaisemaa. Laiduntavat eläimet estävät tehokkaasti esimerkiksi perusraivatun kohteen vesakoitumisen. Laiduneläimet antavat lisäksi niin maaseudulla asuville kuin siellä matkaileville ihmisille kuvan elävästä ja sopusointuisesta ympäristöstä. Erilaisia laiduneläimiä Eri eläinten ruokailutottumukset poikkeavat jonkin verran toisistaan. Naudat soveltuvat lähes kaikille kohteille. Lypsäville lehmille luonnonlaitumet ovat ravintotasoltaan riittämättömiä, joten laidunnukseen sopivat parhaiten hiehot, vasikat ja lihakarja. Niukkaan ravintoon sopeutuneet maatiaisrodut soveltuvat erinomaisesti vähätuottoisille perinnebiotoopeille. Vanhemmat eläimet valikoivat syömänsä ravinnon tarkemmin kuin nuoret. Hevoset sopivat lähes kaikille perinnemaisematyypeille. Hevoset oleskelevat usein ruoka- ja juomapaikan läheisyydessä, jolloin näiden alueiden kasvillisuus saattaa kärsiä. Juoma-astia kannattaakin asettaa laitumen lajistollisesti vähiten arMaatiaisrotuja suosimalla säilytetään arvokasta geenivokkaaseen kohtaan. Tallauksesta aiheutuperimän monimuotoisuutta. Itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä va maaperän rikkoontuminen voi olla Kiskon Haapaniemellä. (Kuva Kimmo Härjämäki) hyödyksikin monen pienen yksivuotisen kasvin itämiselle. Hyvä esimerkki tällaisesta lajista on kevätkynsimö (Erophila verna). 18 Lampaat soveltuvat hyvin laiduntamaan kuivia ja vähätuottoisia alueita. Lampaat ovat sympaattisia ja sopivat asutuksen ja matkailukohteiden läheisyyteen. Lampaat soveltuvat rehevimmillekin kohteille, mutta tyypillisesti ne valikoivat syötävänsä, jolloin laitumelle jää syömättä rehevöittävää kasvimassaa. Yhteislaidunnus (esimerkiksi hevoset ja lampaat) mahdollistaa laitumien kasvimassan tuoton tarkan hyödyntämisen. Syömättä jääneet kasvit kuten nokkonen, pelto-ohdake ja nurmilauha kannattaa poistaa laitumelta mekaanisesti. Kun niittää nokkoset ja antaa niiden kuivua pari päivää, ne maittavat lampaille. Lampaat ovat nautakarjaa tehokkaampia puuvartisten vesojen ja oksien syöjiä. Tämän vuoksi lampaat sopivat umpeenkasvaneen niityn perusraivauksen jälkeisiksi maisemanhoitajiksi. Laiduntavat eläimet tiivistävät tallauksellaan maata ja pitävät kasvillisuuden matalana. Perinnebiotoopeille muodostuu usein tämän vuoksi omanlainen pienilmastonsa. Kuvan laidunnetulla niityllä kasvukausi on alkanut useita vuorokausia laidunta ympäröivää aluetta aiemmin. (Kuva Kimmo Härjämäki) Vuohien ruuansulatus pystyy käsittelemään muita eläimiä paremmin myös runsaskuituisempia kasveja. Tämän vuoksi vuohet ovat erinomaisia pusikoitumisen estäjiä. Toisaalta tästä ominaisuudesta saattaa olla haittaakin esimerkiksi hakamailla ja muilla puustoisemmilla biotoopeilla, joilla nuorta puustoa halutaan säästää. Perinnebiotooppi Hieho Keto Tuore niitty Rantaniitty Haka Metsälaidun Viljelty laidun kpl/ha 1,0-1,2 2,0-2,5 1,5-3,0 1,2-2,0 0,2-0,8 7,5 Hieho <1v kpl/ha 0,5-0,8 1,0-1,8 1,0-1,8 0,7-1,3 0,05-0,5 4,8 Lihanauta >1v kpl/ha 0,4-0,6 0,9-1,2 0,7-1,4 0,5-1,0 0,05-0,4 3,6 Emolehmä + vasikka kpl/ha 0,2-0,4 0,5-0,8 0,5-1,0 0,4-0,8 0,04-0,3 2,5 Uuhi Hevonen + 2,5 karitsaa kpl/ha kpl/ha 1,5-2,0 0,4-0,8 2,0-2,5 1,0-1,4 2,0-4,0 0,8-1,6 1,5-2,5 0,6-1,2 0,2-1,0 0,05-0,4 10 3,9 Laidunpaine ilmoittaa laiduneläimien määrän suhteutettuna alueen kasvillisuuden tuottokykyyn. Tämän vuoksi esimerkiksi kedoilla laidunnettavien eläinten määrän tulisi olla vain puolet rehevimpien niittyjen vastaavasta eläinmäärästä. Taulukko osoittaa ohjeellisesti eri laiduntyypeille sopivimmat eläinmäärät / hehtaari. (MMM, Eläimet luonnon- ja maisemanhoitajina 1997.) Uuden laitumen perustaminen Laiduneläimiä voi ostaa, lainata tai vuokrata – asiasta sovitaan tapauskohtaisesti eläinten omistajan kanssa. Vuokratessa tai lainatessa eläimet voi syksyllä palauttaa omistajalle. Vastaavasti omia alueita voi tarjota vuokrattavaksi lähiseudun eläintiloille. Kirjallisesti kannattaa vuokran lisäksi sopia siitä, kuka huolehtii aitojen rakentamisesta ja kustannuksista sekä eläinten vahtimisesta. Hyvällä yhteistyöllä luodut säännöt toimivat vielä seuraavinakin vuosina. Laitumen voi perustaa vapaasti haja-asutusalueella, taajamissa tulee pyytää lupa kunnan viranomaisilta. Myös naapureille on ystävällistä ilmoittaa uudesta laitumesta. Poista laitumelta vanhat piikkilangat, romut ja muovit. Suojaa puiden rungot, mikäli haluat säästää puut. Monet laiduneläimet syö vät puun kaarnaa tai hankaavat itseään sitä vastaan. Suojaaminen on kannat tavaa etenkin pihapiirin tuntumassa sijaitsevalla laitumella. Muutamasta laudasta saa hyvän veräjän eli portin. Sijoita veräjä sellaiseen paikkaan, jossa eläimet voidaan helposti siirtää esim. kuorma-autosta lai tumelle. Sähkökaapelia voi kuljettaa esim. ojan pohjaa myöten pitkiäkin matkoja. Maksua vastaan sähköä voi kysyä myös lähialueen asukkailta. Sähköpaimen eli - - ”paimenpoika” toimii akun avulla siellä, missä sähköä ei saada verkosta. Sähköaidasta on tarkistettava päivittäin sähkön kulkeminen, sillä ukkonen, pitkä heinä tai hirvet voivat katkaista virran kulun. Hirvet voivat muuten kin hajottaa aitoja. Muista valokuvata laidunta hoidon eri vaiheissa. Valitse aitatyyppi eläinlajin mukaan: Lampaille sopii verkkoaita. Tolpiksi käyvät esimerkiksi katkaistut heinäseipäät tai kuorittu kuusipuu (halkaisija väh. 5 cm). Tee reikä tolpalle rautakangella ja lyö tolpat maahan lekalla. Sopiva tolppaväli on 3 - 4 metriä (suuremmalla tolppavälillä lampaat saavat taivutettua verkkoa ja pääsevät karkuun). Kallioisilla ja kivisillä paikoilla sivutuet, verkon kiinnittäminen eläviin puihin tai reikien poraus kallioon korvaavat maareiän. Aitaverkko (kork. 80 - 100 cm) kiinnitetään tolppiin aitauksen sisäpuolelle joko sinkilöillä tai taivutettavilla rautanauloilla. Nauloilla kiinnitetty verkkoaita on helposti purettavissa. Sähkölankakin soveltuu lammasaidaksi. Kolminkertainen sähköaita pitää myös nuoret pässit laitumella. Vuohet ovat taitavia kiipeilijöitä ja karkaajia. Korkea verkkoaita yhdistettynä sähköön tai kolminkertainen sähkölanka-aita voi pitää ne kurissa. Hevosille ja poneille voi riittää jopa yksinkertainen sähkönauha, mutta lauta-aidat ovat kestävämpiä ja kauniimpia. Lyö puutolpat 3 - 4 metrin välein, kiinnitä niihin 2 - 3 vaakalautaa sekä sähkölanka. Yksinkertaista sähkönauha-aitausta on helppo siirtää useitakin kertoja kesässä. Tolpiksi sopivat metalliset, muoviset tai lasikuituiset tolpat. Verkkoaitaa lammaslaitumella. (Kuva Kimmo Härjämäki) Lauta-aita tai piikkilanka ja sähkö pitävät nautaeläimet aidan oikealla puolella. Piikkilanka-aidan tolpiksi käyvät tukevat heinäseipäät tai kuusitolpat (pit.150 - 200 cm, halkaisija yli 5 cm). Aitatolppien väli ei saa olla yli neljää metriä. 2 - 3 piikkilankaa kiristetään sorkkaraudalla ja kiinnitetään tolppiin sinkilöillä tai nauloilla. Sähkölanka kiinnitetään tolppiin eristimien avulla. Riukuaitojen rakenteissa on alueellisia eroja. Tietyt seikat pätevät yleisesti: pystypuut kuorittua kuusta, vaakapuut kuorittua kuusta, mäntyä tai haapaa, vitsakset nuorta kuusta tai katajaa (tai nykytekniikalla rautalankaa). Riukuaidan tekemiseen löytyy monia ohjeita (mm. Maa- ja kotitalousnaisten Keskus: Riukuaita Esimerkki hevoslaitumen aidasta: yksi vaakalauta ja kaksi sähkölankaa. ja pärekatto – opas perinteisestä ra(Kuva Eija Hagelberg) kentamisesta, Loimaa-Seura ry:n riukuaitavideo). Vanhoilta taitajilta saa parhaimmat paikallisperinnettä kunnioittavat ohjeet. 19 Aitamateriaalien hintoja vuonna 2003 (hinnat ohjeellisia): kuusitolppa (uusi) 1e / kpl aitaverkko 1e / m sähköistetty lammasverkkoaita (sis. verkon, sähkölangat ja tolpat) 2,4e / m piikkilanka 0,2e / m sähkölanka (rautalanka) 0,04e / m sähkölanka (20 mm muovinauha) 0,19e / m sähköeristimet 6,50e / 100 kpl Vaihtoehtoja aitatolppien käsittelyyn Kuorittu, käsittelemätön kuusi tolppa kestää savimaassa 5 - 7 vuotta, minkä jälkeen se alkaa lahota maan pinnan tasolla. Tolp pa uusitaan tarvittaessa. Maa han lyötävän puun tulee olla kun nolla kuivunutta. Kuusipuu ei kylläänny ollenkaan, joten sitä on turha käsitellä esim. puun suoja-aineella. Terva suojaa puuta tehokkaasti. - - Riukuaitaa vanhan kylätien varrella. (Kuva Eija Hagelberg) Kuumennettu terva levitetään sudilla ja annetaan kuivua, ennen kuin tolp pa lyödään maahan. Puutolpat voi öljytä esim. pellavaöljyllä. Öljyäminen suojaa puun pintaa, mutta käsittely pitää tois taa usein. Hiillostaminen on vanha menetelmä, mutta sukua modernille lämpö käsittelylle. Hiillostettu pinta suo jaa erinomaisesti puuta maaperän lahottajia vastaan. Tolpan alaosaa pidetään nuotiossa muutaman minuutin ajan, kunnes pinnasta tulee mustaksi hiiltynyt. Aitatolppien tervaamista. Kuuman tervan tuoksu leviää lähiympäristöön. (Kuva Eija Hagelberg) Harrastelijalaiduntajan muistilista: Käy tervehtimässä laiduneläimiä päivittäin: vie vettä, tarkista aitojen kunto ja laske eläimet. Perinnebiotoopilla laiduntaville eläimille ei saa antaa muualta tuotua ruokaa. Apua hoitamiseen voi pyytää 4H-yhdistyksil tä. Mineraalikivestä eläimet saavat nuolemalla tär keitä suoloja. Mikäli laidun on avoin, tee eläimille katos. Tarkka vartiointi pitää pahantekijät loitol la. Vapaana juoksevat koirat voivat myös olla uhka laiduneläimille. Nautakarjalaitumen aidan rakentamista punamullatusta laudasta. Lautojen väliin lisätään sähkölanka. (Kuva Eija Hagelberg) 20 MUINAISJÄÄNNÖKSET PERINNEMAISEMILLA Museovirasto on 1990-luvun alusta lähtien hoitanut muinaisjäännösalueita EteläSuomessa. Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin työntekijät tulivat Museoviraston apujoukoiksi hoitamaan useita muinaisjäännösalueita. Perinnemaisemilla sijaitsevia muinaisjäännöskohteita on hoidettu Museoviraston ohjeiden mukaan, pääasiassa niittämällä viikatteella tai raivaussahan niittoterällä. Lisäksi polkuja on siistitty, roskat kerätty pois ja opasteita kunnostettu. Muinaisjäännöskohteiden hoito palveleekin myös matkailun tarpeita. Vanhalinnan linnavuoren laelta on vuosien saatossa raahattu pressulla vetäen kymmeniä kuormia raivausjätettä. (Kuva Markku Laine) HOITOTÖIDEN ERITYISVAATIMUKSET MUINAISJÄÄNNÖSALUEILLA TEIJA TIITINEN (tutkija, Museovirasto): Perinnemaisema-alueilla sijaitsee usein muinaisjäännöksiä – varsinkin ajanlaskun vaihteen jälkeiseltä ajalta. Tämä johtuu siitä, että rautakauden alussa raivattiin maanviljelyksen ja karjanhoidon tarpeisiin ne alueet, jotka olivat myöhemminkin perinteisen maanviljelyksen aikaan käytössä. Ne muodostavat perinnemaisemiemme vanhimman kerrostuman. Muinaisjäännösalueilla hoitoon pätevät samat ohjeet kuin muillakin perinnemaisema-alueilla – kuitenkin muutamin rajoituksin. Koska muinaisjäännökset ovat lailla rauhoitettuja ja niiden vahingoittaminen on kiellettyä, ei niiden pintaa saa rikkoa eikä niiden päälle saa tehdä rakennelmia. Myöskään kulottamista tai raivausjätteen polttoa muinaisjäännösalueilla ei voida sallia, koska muinaisjäännöksiin ei saa muodostua niihin kuulumattomia palokerroksia. Muinaisjäännösten hoitoon tarvitaan aina lupa, joka haetaan Museovirastolta. Museovirastoon on hyvä olla yhteydessä jo hoitosuunnitelmaa tehtäessä. Tällöin yhteisellä maastokatselmuksella voidaan sopia alueella tehtävistä toimenpiteistä ja nopeuttaa asian käsittelyä jatkossa. 21 RAHA RATKAISEE! Perinnemaisemien hoitoon panostaminen on koko yhteiskunnalle tärkeä tavoite. Ympäristöministeriön asettama perinnebiotooppien hoitotyöryhmä on esittänyt, että Varsinais-Suomen alueella pitäisi hoidettujen perinnebiotooppien pinta-ala olla vuoteen 2010 mennessä 10 000 hehtaaria, kun inventoituja perinnebiotooppejakin 2000-luvun vaihteessa on maakunnassa vain 3000 hehtaaria. Harrastusmielessä pystytään hoitamaan pieniä niittokohteita, mutta lähes kaikkeen muuhun perinnemaisemien hoitoon tarvitaan rahaa. Rahoituksen eri vaihtoehdoista on olemassa runsaasti tietoa ja esitteitä, asiantuntijoilta kannattaa rohkeasti kysyä neuvoa. Liitteestä 3 löytyy perinnemaisemien hoitoon liittyviä asiantuntija- ja rahoitustahoja Varsinais-Suomessa. Perinnemaisemien hoitoon voivat osallistua kaikki: Maanomistajat (esim. erityisympäristötuen avulla). Eläintenkasvattajat (myös muiden omistamalla maalla). Maata omistamaton (vuokramaalla) Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri (perinnemaisemaprojekti, Saaristome ren talkooleirit, uhanalaisen laukkaneilikan hoito). Museovirasto (Muinaisjäännösten hoitoyksikkö). Metsähallitus (Saaristomeren kansallispuisto). Luonnonsuojeluyhdistykset, kyläyhdistykset ja muut yhteisöt (talkoot). WWF (talkooleirit, perinnemaisemaprojekti). Koulut ja yritykset (koulujen ja yritysten kumminiityt). 4H-yhdistykset, partiolaiset & muu nuorisotoiminta. Uudet idearikkaat hankkeet! YMPÄRISTÖTUEN ERITYISTUET (ohjelmakausi 2000 – 2006) Maatalouden ympäristötuki jakautuu kaikille viljelijöille tarkoitettuihin perusja lisätoimenpiteisiin sekä erilaisiin erityistukimuotoihin, jotka edellyttävät perustukia tehokkaampia ympäristönsuojelu- ja hoitotoimia. Perinnebiotoopin hoito-, luonnon monimuotoisuuden edistämis- sekä maiseman kehittämis- ja hoitosopimuksilla huolehditaan maatalousympäristön eläin- ja kasvilajeista sekä hoidetaan ja säilytetään maatalousmaisemaa. Erityistukea voivat saada myös maatalouskäytön ulkopuoliset alueet, mikäli niillä on merkkejä aiemmasta laidunnuksesta (esim. metsälaitumet) tai muusta maatalouskäytöstä. Erityistuen sopimuspinta-alan tulee olla vähintään 15 aaria ja se voi koostua useammasta vähintään viiden aarin kokoisesta lohkosta. Erityistukea voi hakea myös vuokramaalle, jolloin hakijalla tulee olla alueesta vuokrasopimus koko erityistukikauden ajaksi. Erityistuen haku ja tukimuodot Hakijalle on usein epäselvää, mikä erityistukimuoto hänen alueelleen parhaiten soveltuu. Oikean sopimusmuodon valinta voi tuntua veteen piirretyltä viivalta, mutta siihen on olemassa melko hyviä perussääntöjä. Epäselvyyden vuoksi ei erityistukea kannata jättää hakematta, vaan neuvoa voi kysyä esimerkiksi TEkeskuksen maaseutuosastolta tai alueelliselta ympäristökeskukselta. Yleensä sopivin tukimuoto voidaan haarukoida jo puhelinkeskustelun aikana. Tukityyppiä voidaan hakemuksen jättämisen jälkeenkin tarvittaessa muuttaa, mistä syystä ei kannata hakea samalle alueelle kaikkia mahdollisia tukimuotoja vain ”varmuuden vuoksi”. Erityistukien hakuaika on kerran vuodessa keväisin. Hakemus toimitetaan kahtena allekirjoitettuna kappaleena TE-keskuksen maaseutuosastolle. Hakuaika päättyy 31.5., jonka postileimalla varustetut lähetykset vielä käyvät. Tukihaku vaihtelee jonkin verran vuosittain, joten kyseisen vuoden tilanne on hyvä varmistaa TE-keskuksesta. Erityistukisopimus muodostuu TE-keskuksen päätöksestä ja viljelijän jättämästä hakemuksesta. Luonnon monimuotoisuuden edistämistä ja maisemanhoitoa koskevissa sopimuksissa 22 viljelijä voi valita, haluaako sopimuskauden pituudeksi 5 vai 10 vuotta. Perinnebiotoopeilla sopimuskausi on aina 5-vuotinen. Hakija valitsee sopimuskauden alkavaksi joko 1.6. tai 1.10. Syksyllä alkava sopimus maksetaan ensimmäisen kerran seuraavan vuoden syksyllä. Perinnebiotoopin hoito Jos aluetta on aikoinaan laidunnettu tai niitetty, soveltuu se parhaiten perinnebiotooppisopimukseen. Perinnebiotooppien hoidoksi sopii edelleenkin joko laidunnus tai niitto ja niitetyn heinän poiskorjuu. Erityistukialuetta hoitavat eläimet voivat olla omia tai lainassa naapuritilalta. Tärkeää on, että perinnebiotoopit on aidattu erilleen laidunnurmista ja laidunkierto on järjestetty niin, ettei lisärehua tarvita. Laidunnettavaa perinnebiotooppia ei pidä myöskään käyttää vain yölaitumena. Jos lisäruokintaa tarvitaan, eläimiä voi pitää osan kesästä nurmilaitumilla, joiden tulee kuitenkin olla aidattuina erilleen perinnebiotoopeista. Tyypillisimpiä erityistuettavia perinnebiotooppeja ovat erilaiset niityt, hakamaat ja metsälaitumet. Erityistukisopimuksia ei tehdä laidunnetuille talousmetsille, vaan alueen on omattava tiettyjä metsälaitumille tyypillisiä piirteitä, kuten yhtäjaksoinen, pitkä laidunhistoria; eri-ikäinen, vaihteleva puusto ja laidunnuksesta hyötyvät kasvilajit. Tulee muistaa, ettei perinnebiotooppia koskevaan erityistukisopimukseen voi kuulua peltoalatukia saavia alueita. Jos esimerkiksi kahden perinnebiotoopin välinen peltolohko halutaan samaan sopimukseen, kannattaa tukimuodoksi valita luonnon monimuotoisuus, johon voi kuulua myös peltoa. Perinnebiotooppia ei saa lannoittaa, käsitellä torjunta-aineilla, muokata, ojittaa tai metsittää. Lihakarja hoitaa maisemaa Someron Häntälässä. (Kuva Eija Hagelberg) Luonnon monimuotoisuuden edistäminen eli LUMO Luonnon monimuotoisuuden kehittämisellä pyritään säilyttämään ja parantamaan maatalousympäristössä esiintyvien luonnonvaraisten kasvien ja eläinten elinympäristöjä. Tyypillisimpiä sopimusalueita ovat pelloilla sijaitsevat metsäsaarekkeet sekä pellon ja metsän väliset reunavyöhykkeet, joita hoidetaan esimerkiksi puita ja pensaita harventamalla, niittämällä tai laiduntamalla. Reunavyöhykkeen enimmäisleveys erityistukisopimuksissa on noin 20 metriä, eli ”yhden puun mitta”. Metsäsaarekkeen pinta-ala on enintään noin hehtaari. Myös pienimuotoiset kosteikot soveltuvat luonnon monimuotoisuussopimusten piiriin. Paras lopputulos syntyy laadittaessa tilan kaikki kunnostamiskelpoiset luontokohteet käsittävä hoitosuunnitelma. Riistapeltoja ei enää rahoiteta maa- 23 talouden erityistuella. Sen sijaan erityistukisopimuksia voidaan tehdä lintujen muuton, pesimisen tai ruokailun kannalta arvokkaille peltoalueille. Tällainen hanke voi sisältää myös lintutornin ja sinne johtavien polkujen perustamisen sopimuskohteelle. Luonnon monimuotoisuuskohteilla kiellettyä on lannoitus ja torjunta-aineiden käyttö. Suojavyöhykkeiden perustaminen ja hoito Luonnon monimuotoisuuden yhteydessä on syytä huomioida myös suojavyöhykkeiden perustaminen ja hoito, joka on tukitasoltaan erittäin kilpailukykyinen erityistukimuoto. Suojavyöhykkeellä tarkoitetaan peltoalueelle vesistön tai valtaojan varteen perustettavaa monivuotisen heinäkasvillisuuden peittämää aluetta, jota hoidetaan niittämällä ja niitetyn kasvuston poiskorjuulla. Heinät voi lahjoittaa vaikka naapurin lampaille. Myös laiduntaminen on sallittua, ellei siitä aiheudu vesiensuojelullista haittaa. Suojavyöhykettä ei lannoiteta eikä käsitellä torjunta-aineilla. Kevätesikko (Primula veris). (Kuva Eija Hagelberg) Suojavyöhykkeet hidastavat vesistöjen rehevöitymistä estämällä ravinteiden ja maa-aineksen kulkeutumista pelloilta vesistöihin. Tarkoituksenmukaisia kohteita suojavyöhykkeille ovatkin jyrkästi vesistöön tai valtaojaan viettävät rantapellot sekä sortuma- ja tulvaherkät rannat. Maisemaa elävöittävillä suojavyöhykkeillä on myös vahva luonnon monimuotoisuutta lisäävä aspekti, sillä ne tarjoavat kasveille ja eläimille lisääntymisalueita, kulkureittejä ja suojapaikkoja. Erityistukisopimukseen voidaan liittää myös suojavyöhykkeen ja vesistön väliin jäävä luonnontilainen ranta-alue, jota hoidetaan esimerkiksi laikuittaisella niitolla tai pensaikkoa raivaamalla. Pelkästä luonnontilaisesta vyöhykkeestä ei kuitenkaan voi tehdä suojavyöhykesopimusta. Erityistuettavan suojavyöhykkeen vähimmäiskoko on 15 aaria ja keskimääräinen leveys vähintään 15 metriä. Alueen rajaus tehdään kuitenkin aina maastomuotoja ja viljelyteknisiä seikkoja noudattaen, joten pienialainen peltolohko on mahdollista saada kokonaan sopimuksen piiriin. Maiseman kehittäminen ja hoito Maisemanhoitosopimusten keskeinen pyrkimys on estää maiseman umpeenkasvu, pusikoituminen. Sopimusten tavoitteena on kehittää ja monipuolistaa tilan viljelymaisemaa. Maisemanhoitosopimuksia tehdään alueille, joilla on maisemallista merkitystä. Keskeisiä sopimusalueita ovat paitsi arvokkaat maisema-alueet, myös yleisten liikenneväylien, matkailureittien, vesistöjen ja taajamien läheiset kohteet. Maisemasopimuksia tehdään usein erilaisten reuna- ja rajavyöhykkeiden hoidosta. Maiseman sulkeutumista torjutaan raivaamalla puita ja pensaita. Toisin kuin luonnon monimuotoisuussopimuksissa, alueilla ei tarvitse olla erityisiä luonnonarvoja, vaan hoidon tavoite on ensisijaisesti maisemanhoidollinen. Esimerkiksi kylämaisemaan tai vesistöön voidaan avata näkymiä. Tyypillinen pienimuotoinen maisemanhoidon erityistukikohde on vanhan puukujanteen uudistaminen. Järkevintä on tällöin valita 10-vuotinen sopimuskausi. Maisemakasvien viljely on yksi tapa ylläpitää avointa viljelymaisemaa ja tuoda siihen vaihtelevuutta. Maisemapellon sijainti valitaan siten, että pelto kasveineen näkyy, joten maaston muodot tulee huomioida lohkon valinnassa. Maisemanhoidon tukea voidaan myöntää myös perinteisen maatalouden rakennelmien (mm. ladot, tuulimyllyt, riihet, kivisillat, riuku- ja kiviaidat) kunnostamiseen. Maksettava tuki on pinta-alaperusteinen, joten erityistukea kannattavampi 24 rahoitusmuoto esimerkiksi vanhan ladon kunnostamiseen on perinneympäristön vaalimiseen myönnettävä 20 %:n avustus, jota voi ympäri vuoden hakea TE-keskuksen maaseutuosastolta. Tuki maksetaan vuosittain aikaisintaan syys – lokakuussa. Maksatuksen perussääntö on, ettei yksittäiselle sopimuslohkolle voi maksaa enempää kuin sen sopimuksessa oleva ala antaa myöden eikä kaikkien maksettavien lohkojen yhteispinta-ala voi ylittää sopimuksen kokonaisalaa. Muuten maksatus tapahtuu viljelijän normaalin tukihaun yhteydessä kuntaan ilmoittamien pinta-alojen mukaisesti. Tämän takia on ehdottomasti suositeltavaa hakea uuden hoitokohteen erityistukikautta alkavaksi vasta 1.10., varsinkin jos alueen rajaukset ja täsmälliset pinta-alat eivät ole vielä keväällä viljelijän tiedossa. Lokakuussa alkavaksi haettu erityistukisopimus pitää huomioida vasta seuraavan kevään tukihaussa. Erityistuen maksatusta tulee hakea vuosittain. Hakeminen tapahtuu rastittamalla tukihakulomakkeen kohta, jossa haetaan ”maatalouden ympäristötuen pintaalaperusteisten erityistukien maksatusta”. Vielä hakuvuonna ei maksatusta tarvitse erikseen hakea. Kesäkuussa alkaviin sopimuksiin tulevat kokonaan uudet peruslohkot on kuitenkin ilmoitettava uusina lohkoina tukihakemuksen peruslohkolomakkeella. Lisäksi erityistukilohkot ilmoitetaan kasvulohkolomakkeella. Kohteen sijainti merkitään peruskarttakopioon ja alueet rajataan huolellisesti peruslohko- eli digikartalle (1:5 000). Kannattaa käyttää kapeakärkistä kynää, sillä paksu viiva voi tehdä aarien heiton pinta-alaan. Tarkemmat hoitotoimet esitetään erillisessä suunnitelmakartassa, josta ilmenevät esimerkiksi raivattavat alueet. Jos sopimusta haetaan vuokramaille, tulee eri omistajilta vuokratut maat rajata erillisiksi alueiksi, koska samaan peruslohkoon voi kuulua maita vain yhdeltä vuokranantajalta. Samoin yhdellä peruslohkolla voi olla vain yhtä maankäyttölajia. TE-keskuksen maaseutuosasto käyttää ensisijaisesti viljelijän ilmoittamia pinta-aloja, mutta tarvittaessa mittaa alat planimetrilla kartalta viljelijän tekemien rajausten mukaisesti. Vuokratut erityistukikohteet Mikäli sopimukseen haettava alue sijaitsee vuokramaalla, hakijan tulee huolehtia, että vuokrasopimukset ovat voimassa koko sopimusajan. Vuokra on kahden kauppa ja sen määrästä neuvoteltaessa kannattaa pohtia, kuka tekee työt tai maksaa kulut. Osallistuuko vuokranantaja esimerkiksi aidan tekoon tai laiduneläinten valvontaan? Joka tapauksessa vuokranantaja saa palkaksi ainakin kauniin, hoidetun maiseman. Mahdollisia sopimuskohteita kannattaa tiedustella myös kunnilta tai valtiolta, jotka usein vuokraavat alueitaan lähes ilmaiseksi. Erityistukisopimukset edellyttävät hoitopäiväkirjan pitämistä sopimuskohteilla tehtävistä toimenpiteistä. Hoitopäiväkirjan pitäminen muistuttaa pitkälti lohkokirjanpitoa. Se voi olla vapaamuotoinen, mutta siitä tulee ilmetä ainakin lohkon nimi, lohkonumero, pinta-ala ja vuosittaiset hoitotoimenpiteet. Lisäksi selvitetään mahdolliset erot alkuperäiseen hoitosuunnitelmaan sekä niiden syyt ja vaikutukset ympäristöön. TE-keskuksen maaseutuosastolla on saatavana valmiita mallipohjia. Usein kysyttyjä kysymyksiä tukiasioista (vastaajana TE-keskuksen maaseutuosaston ylitarkastaja Mia Laakso) Mitä hakijalta edellytetään? Erityistukisopimuksen saaminen edellyttää, että viljelijällä on hallinnassaan (myös vuokramaa käy) vähintään kolme hehtaaria ympäristötukikelpoista peltoa. Jos sopimukseen itsessään kuuluu peltoa, myös sen ala lasketaan mukaan kolmen hehtaarin täyttymiseen. Puutarhatilalla alaksi riittää puoli hehtaaria. Lisäksi hakijalla tulee olla voimassa oleva ympäristötukisitoumus koko erityistukikauden ajan. 25 Olenko liian vanha? 26 Perinnebiotooppien hoitoa, luonnon monimuotoisuuden edistämistä tai maiseman kehittämistä ja hoitoa koskeva erityistukisopimus voidaan tehdä myös yli 65vuotiaan viljelijän kanssa. Tällöinkin viljelijällä on oltava voimassa oleva ympäristötukisitoumus tai hänen on sitouduttava noudattamaan ympäristötuen perustoimenpiteiden ehtoja, vaikka tästä ei hänelle maksetakaan. Jos viljelijä tekee uuden erityistukisopimuksen ja täyttää 65 vuotta kesken kauden, sopimus jatkuu raukeamatta sopimuskauden loppuun. Vanhat erityistukisopimukset raukeavat edelleen sen vuoden lopussa, jolloin viljelijä täyttää 65 vuotta ja tällöinkin hän voi halutessaan uusia sopimuksen. Uutta ympäristötukisitoumusta ei yli 65-vuotias voi antaa. Voiko viljelijä hakea erityistukea, jos hän on jäämässä luopumiseläkkeelle? Ei voi. Erityistuen saaminen edellyttää, että viljelijällä on koko sopimuskauden ajan hallinnassaan vähintään 3 hehtaaria ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteissä tukikelpoista peltoa (tai 0,5 ha puutarhakasvien viljelyssä). Luopumistuki taas edellyttää viljelijän luopuvan maatalouden harjoittamisesta. Eläkkeet eivät ole esteenä erityistukisopimuksen tekemiselle, ellei ko. eläke estä maatalouden harjoittamista. Riittääkö pellon avoimena pitäminen? Erityistukea ei ole tarkoitettu pelkästään pellon avoimena pitämiseen, sillä sitä edellyttävät jo ympäristötuen perustoimenpiteet. Erityistukisopimusten tarkoitus on tukea viljelijän maaseutumaiseman ja luonnon hyväksi tekemää työtä. Viljelemättömien peltojen ei saa antaa pensoittua eikä maiseman kannalta arvokkaita peltolohkoja pidä metsittää. Harvinaisiksi käyneet avo-ojitetut peltolohkot yhdessä mahdollisen reunavyöhykkeen kanssa soveltuvat sen sijaan hyvin luonnon monimuotoisuussopimusten kohteiksi. Erityistuen hakeminen on liian hankalaa, mistä saada apua? Erityistukien haku ajoittuu viljelijälle kiireisimpään ajankohtaan, joten liitteiden toimittaminen heti hakemuksen mukana voi olla hankalaa. Hakemusta voi täydentää jättöpäivän jälkeen. Nyrkkisääntönä on, että liitteet tulee toimittaa viimeistään ennen haetun sopimuskauden alkamista. Jos siis sopimuksen halutaan alkavan heti 1.6., on tarvittavat liitteet jätettävä jo hakemuksen mukana. Riittävän kattavat, sellaisinaan hyväksyttävät suunnitelmat edellyttävät joko hakijalta pientä vaivannäköä tai sitten suunnitelman voi teettää hoitoon perehtyneellä ammattisuunnittelijalla. Kohtuulliset suunnittelukustannukset saa sisällyttää hankkeen kustannuksiin. Erityistukisopimusten hakeminen vaatii varsinkin hakuprosessin alkuvaiheessa viljelijältä pitkää pinnaa. Joku katsoo parhaaksi luovuttaa jo saatuaan lisäselvityspyynnön, jossa pyydetään kohteen karttarajauksia tai suunnitelmaselostusta aiotuista toimenpiteistä. Pääsee varmasti lopulta helpommalla, jos jaksaa alun perin lukea hakemuksen huolellisesti läpi. Kaikkien kohtien täyttäminen on tarpeen. Millainen on riittävä suunnitelma? Suunnitelmasta tulee käydä ilmi alueen luonne ja se lopputulos, johon hoidolla pyritään. Kattava suunnitelma kertoo yksiselitteisesti, mille alueelle sopimusta haetaan, mitä on suunniteltu tehtäväksi, millä aikataululla sekä millaisia kustannuksia hakijalle näistä aiheutuu. Huolella laadittu suunnitelma on viljelijänkin etu. Suunnitelman tarkoitus on ennen muuta kertoa viljelijälle, mitä hoitotoimia hän on sopimusalueellaan lupautunut tekemään. Hyvä suunnitelma ei jätä tulkinnanvaraa, siksi se on syytä laatia lohko- ja vuosikohtaisesti. Yksiselitteinen suunnitelma auttaa maaseutuosastoa laatimaan päätöksen sopimusehdot siten, ettei mahdollisessa valvontatilanteessa tule epäselvyyksiä. Korvataanko myös mene27 tetyt hermot? Mistä tuki muodostuu? Perinnebiotooppi- ja luonnon monimuotoisuuden edistämissopimuksissa erityistukea maksetaan vuosittain enintään 420,47 euroa hehtaarilta ja maiseman kehittämisen ja hoidon sopimuksissa 336,38 euroa. Suojavyöhykkeen perustamiseen ja hoitoon myönnettävä vuosittainen erityistuki voi olla enintään 449,90 euroa h e h t a a r i l t a . Erityistuen saamiseksi Hoitokohteen suunnittelu kannattaa. Asiantuntijat auttavat löytämään perinnemaisemille ei riitä, että omistaa sopivimmat hoitomenetelmät. (Kuva Eija Hagelberg) luonnonarvoiltaan tai maisemaltaan edustavan alueen, vaan tukitaso määräytyy hyväksyttyjen kustannusten ja tulonmenetysten perusteella. Lisäksi voidaan maksaa enintään 20 %:n suuruista erityistä kannustinta. Aitaamis- ja muiden perustamiskustannusten lisäksi tulee huomioida varsinaiset hoitokustannukset. Omalle työlle pitää antaa sille kuuluva arvo. Esimerkiksi perinnebiotoopilla hoitokustannukset muodostuvat muun muassa aitojen tarkistuksesta ja kunnostamisesta, juomaveden järjestämisestä sekä eläinten kuljetuksesta ja valvonnasta. Ihmistyötunnin ohjekustannus on MMM:n (asetus nro 106/00) mukaan 10 euroa. Maanvuokrakuluja ei hyväksytä aiheutuviin kustannuksiin. Tulonmenetysten ja lisäkustannusten vertailukohtana käytetään toimenpiteen soveltamisalueen tavanomaista hyvää maatalouskäytäntöä. Milloin tulee tukipäätös? Erityistuen käsittelyprosessi on monivaiheinen ja tukipäätöstä voi eri syistä joutua odottelemaan. Mitä huolellisemmin hakemus on täytetty ja suunnitelma jäsennelty, sitä nopeammin asian käsittely etenee. Kaikki tässä käsitellyt erityistukimuodot vaativat alueellisen ympäristökeskuksen asiantuntijalausunnon. Kun hakemus saapuu TE-keskuksen maaseutuosastolle, se kirjataan diaarijärjestelmään, minkä jälkeen hakemuksen perustiedot tallennetaan tukisovellukseen. Tässä vaiheessa hakemuksen sisältämät paperit käydään alustavasti läpi ja mahdollisista puuttuvista liitteistä tehdään hakijalle kirjeitse lisäselvityspyyntö. Ympäristökeskus tekee kesän ja syksyn kuluessa hakemuksiin liittyviä maastokäyntejä, joihin hakija voi mieluusti osallistua. Tällöin viljelijän kanssa voidaan käydä läpi eri hoitovaihtoehtoja, tarkistaa aluerajauksia jne. Käynnin luonne on ensisijaisesti neuvonnallinen. Suunnitelman ja maastokäynnin perusteella ympäristökeskus kirjoittaa hakemuksesta lausunnon ja toimittaa sen maaseutuosaston käsittelijälle, joka sen perusteella tarvittaessa kuulee hakijaa sopimustyypin vaihdosta tai sopimusehtoihin liittyvistä toimenpidemuutoksista. Hakijan kuuleminen tehdään kirjallisesti ja asiakkaalle varataan aikaa ilmoittaa, hyväksyykö hän ympäristökeskuksen mahdollisesti asettamat lisäehdot. Vapaamuotoinen vastine tulee toimittaa kirjallisena. Maaseutuosasto tarkistaa vielä lohkorajauksia, pinta-aloja sekä epäselvissä tapauksissa järjestää paikan päällä mittauksen, joka on viljelijälle maksuton. Paras lopputulos yleensä syntyy, jos hakija itse käy osastolla neuvottelemassa aluerajauksista. Tämä on hyödyllistä etenkin tapauksissa, joissa sopimukseen haettu alue on kovin suuri ja hajanainen tai sisältää lohkoja usealta vuokranantajalta. Tämän jälkeen maaseutuosasto pyytää hakijan kotikunnan maaseutuasiamieheltä alueille lohkonumerot. Lopuksi sopimustiedot tallennetaan tietojärjestelmään. Päätöksen mukana viljelijälle postitetaan toinen alkuperäisistä hakemuksista sopimusehtoineen, ympäristökeskuksen lausunto sekä suunnitelma ja kartta, josta selviävät uudet lohkonumerot. Keväällä kartan tultua digitoinnista hakijalle lähetetään uudet peruslohkokartat. Päätöksen mukana seuraa myös valitusosoitus. Viljelijällä on halutessaan 30 päivää aikaa valittaa päätöksestä maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan. Mitä tarkoitetaan ympäristötuen katolla? Luonnon monimuotoisuus- ja maisemanhoitosopimuksiin kuuluville peltolohkoille maksetaan erityistuen lisäksi sekä ympäristötukea että luonnonhaittakorvausta (LFA). Suojavyöhykepellot saavat paitsi erityistukea myös luonnonhaittakorvausta ja erityistä suojavyöhykkeille tarkoitettua rehunurmen tukea. Perinnebiotooppilohkot sen sijaan ovat aina muuta aluetta eivätkä siten saa peltoalatukia. Ympäristötuen tukikattoon lasketaan kohteelle maksettava ympäristötuki ja erityistuki tai -tuet. Mahdollisia muita tukia ei tässä siis huomioida. Tukikatto aiheuttaa sen, ettei samalle lohkolle käytännössä kannata hakea useampaa erityistukisopimusta, sillä tällöin tuet ”syövät toisensa”. Yksivuotisia viljelykasveja kasvavalla peltolohkolla tukikatto on 600 euroa hehtaarilta, monivuotisella heinänurmella 450 euroa. Voiko erityistukilohkon laskea mukaan kesantovelvoitealaan? Ei voi. 5- ja 10-vuotisilla erityistukisopimusaloilla ei voi täyttää CAPkesantovelvoitetta. Kesantovelvoitetta voi korvata ainoastaan alueilla, joista on tehty maatalouden ympäristötuen 20-vuotinen erityistukisopimus. Tällaisia sopimuksia tehtiin kaudella 1995 - 1999 suojavyöhykkeistä, valumavesien käsittelystä sekä maiseman tai luonnon monimuotoisuuden kehittämisestä. Entä jos lopetan hommat? Jos sopimus on ollut voimassa kolme vuotta ja viljelijä lopettaa maatalouden harjoittamisen, ei siihen mennessä maksettua erityistukea peritä takaisin. Takaisinperintää ei tule myöskään silloin, kun kysymyksessä on ns. ylivoimainen este, kuten viljelijän vakava sairastuminen tai eläkkeelle jääminen. Erityistukisopimus voidaan haluttaessa siirtää sellaiselle viljelijälle, joka täyttää sopimuksen tekijälle asetetut ehdot. Sopimusalueen tulee tällöin olla uuden hakijan hallinnassa koko jäljellä olevan sopimusajan. HANKERAHOITUSTEN VIIDAKOSSA Erityisympäristötuen ehtojen ulkopuolelle jääville maisemanhoitajille on olemassa sekalainen kokoelma rahoitusmahdollisuuksia. EU on tuonut uusia mahdollisuuksia, joita ei ehkä tarpeeksi osata vielä käyttää. Omaa hoitosuunnitelmaa ei kannata väheksyä, vaan rohkeasti neuvoa kysymällä rahoitus maisemanhoitoon voi järjestyä. Hankkeiden käynnistämisessä on usein kaksi ongelmaa: Ensinnäkään kukaan ei haluaisi ottaa hoitaakseen hankalaa byrokratiaa ja hankkeen taloutta. Toiseksi, harvalla taholla on valmiina omarahoitusosuutta tai pääomaa, jota tarvitaan ennen ensimmäistä hankerahoituksen maksatuspäivää. Joitakin tukia voi saada osin ennakkona, mikä helpottaa hankkeiden käynnistämistä. Hakijana voi olla mm. yksityinen henkilö, yhteisö, yritys, oppilaitos tai kunta. Rahoitusta voi hakea myös pieniin yksittäisiin hoitotöihin, ei vain suuriin projekteihin. Alla esitettyjen rahoittajatahojen yhteystiedot löytyvät liitteestä 1. 28 KANSALLISIA HANKERAHOITUSVAIHTOEHTOJA Työvoimapoliittinen projektituki = työllistämishanke esim. yhdistyksille (kuten Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin perinnemaisemaprojekti). Haku TE-keskuksesta. Ympäristöhallinnon perinnemaisemien hoitoraha, uhanalaisten lajien hoito raha ja YTY -raha (ympäristötyöraha) = pieniin käytännön hoitotöihin ja suunnitteluun. Alueellinen ympäristökeskus päättää rahan jaosta, mm. saa riston ympäristöhoitoavustus, rakennusperinnön hoito, ympäristönsuojelun edistäminen. Avustus perinneympäristöjen vaalimiseen = TE-keskuksen myöntämä maatalou den rahoitustuki, kattaa 20 % hyväksyttävistä kustannuksista, esim. perinteisten tai maisemallisesti arvokkaiden rakennusten korjaamiseen ja perinne maiseman hoidon ensimmäisen vuoden investointeihin. Hankkeen kustan nukset oltava vähintään 5000 euroa. POMO+ -ohjelma (paikallisen omaehtoisuuden maaseutuohjelma)=maaseudun elinkeinotoiminnan ja työpaikkojen kehittämiseen suuntaavat hankkeet. Haku maa- ja metsätalousministeriöstä (TE-keskuksen kautta) TE-keskuksen koulutus- ja neuvontaraha = koulutus- ja neuvontatyöhön. Rakennuskannan hoitoon myös Museovirasto ja alueelliset ympäristökeskukset antavat avustuksia. Hakuaika yleensä syksyllä. Lisätietoja em. virastois ta. Säätiöt = apurahoja haetaan yleensä vapaamuotoisilla hakemuksilla. Lista säätiöistä: www.saatiopalvelu.net EU:N HANKERAHOITUSVAIHTOEHTOJA Life Environment ja Life Nature = EU:n ympäristöalan rahoitusjärjestelmä. Luonnonsuojelu- ja ympäristöhankkeita ympäristöpolitiikan ja -lainsäädän nön kehittämiseksi sekä kestävän kehityksen tukemiseksi. Haku EU-komissiolta. EU:n rakennerahastojen (ESR, EMOTR, EAKR) rahoitusohjelmat (haku TE-kes kuksesta, maakuntaliitosta, lääninhallituksesta tai alueellisesta ympäristökeskuksesta): 1) ALMA (alueellinen maaseudun kehittämisohjelma) ja LEADER+ =maaseudun kehittämiseen monipuolisesti sopivia hankerahoituksia. Hakijana voi olla yritys, yhteisö, kunta, oppilaitos tms. 2)Tavoite-ohjelmat: Tavoite 1: Tuetaan kehityksessä jälkeen jääneitä alu eita ja edistetään niiden rakenteellista uudistumista, Tavoite 2: Tuetaan rakenteellisista ongelmista kärsivien alueiden taloudellista ja sosiaalis ta uudistumista, Tavoite 3: Torjutaan työttömyyttä, lisätään työllistyvyyttä sekä kehitetään osaamista. Kaikki kolme tavoiteohjelmaa eivät koske kaikkia kuntia. 3) Interreg III = EU:n yhteisöaloiteohjelma, jossa tuetaan rajat ylittävää, valtioiden ja alueiden välistä yhteistyötä. Sen keskeisenä osana on toiminta unionin sisä- ja ulkorajoilla sekä niihin rajoittuvilla alueilla. 29 KYLÄKEDOILTA JOKINOTKOJEN VEHREYTEEN Luonnonolosuhteiden vaihtelevuuden ja kulttuurivaikutuksen ansiosta VarsinaisSuomi on kasvistoltaan monimuotoinen maakunta. Jo rautakaudella asuttujen kylien liepeillä sekä satoja vuosia laidunnetuilla jokivarsilla ja merenrantaniityillä eliölajisto on selvästi muuta ympäristöä rikkaampaa. Asutushistorian kerroksellisuus on paikoin nähtävissä läpileikkauksena aina kivikaudelta nykypäivään. Pronssi- ja rautakausilta on säilynyt jäänteenä lukuisia hautaröykkiöitä ja kalmistoja, uudemmalta ajalta vanhoja rakennuksia ja rakennelmia, kuten umpipihoja, kylänraitteja, puukirkkoja, tervahautoja ja kiviaitoja. Kulttuurivaikutuksella on suuri merkitys biodiversiteetin lisääjänä. Vanhat kiviaidat tarjoavat elinympäristöjä mm. uhanalaisille sammal- ja hyönteislajeille. (Kuva Kimmo Härjämäki) Projektissa hoidettujen 77 kohteen kokonaispinta-ala on yli 100 hehtaaria (ks. liite 2). Hoitokohteiden valinnassa on käytetty apuna Lounais-Suomen ympäristökeskuksen Varsinais-Suomen perinnemaisemat -julkaisua (Lehtomaa 2000). Hoitokohteita on valittu yhteistyössä mm. Museoviraston, Lounais-Suomen ympäristökeskuksen, kuntien ympäristöviranomaisten ja luonnonsuojeluyhdistysten kanssa. Hoitokohteet ovat paikallisesti, maakunnallisesti tai valtakunnallisesti arvokkaita perinnemaisemia. Joukkoon mahtuu myös Natura- ja luonnonsuojelualueita, puistoja, muinaisjäännösalueita sekä muuten maisemallisesti edustavia kohteita. Kohteista 45 sijaitsee yksityisten maanomistajien, 22 kuntien, 4 seurakuntien, 3 yritysten, 3 valtion ja 2 säätiöiden maalla. Seuraavassa esitellään muutamia erityyppisiä hoitokohteita. SUUTARLAN JA MÄENPÄÄN LAITUMET, Karinainen Suutarlan ja Mäenpään kylät sijaitsevat lähekkäin vanhassa kulttuurimaisemassa Karinaisten kunnan eteläosassa. Vanhat kylätontit ovat säilyttäneet perinteiset piirteensä. Kyliin johtava tie ylittää puron, jonka varrella on niin nautakarjan kuin lampaidenkin laitumia. Lammaslaitumia on myös hakamailla Suutarlan kylätontilla. Kesällä 2000 rakennettiin lammaskatos puronvarsilaitumelle. Lampaat viihtyvät Projektin työntekijät ovat katoksen varjossa hellepäivinä. (Kuva Eija Hagelberg) auttaneet aitojen korjauksessa ja rakentamisessa. Syksyllä 2001 raivattiin hieho- ja lammaslaitumien välistä 30 140 metrin pituinen umpeenkasvanut alue puoliavoimeksi. Keväällä 2002 alue aidattiin, ja kesällä 2003 alueella laidunnetaan lampaita. Lampaita pidettiin alueella lyhyen aikaa jo kesällä 2002, mutta jyrkässä maastossa ja puron varressa sijaitseva laidunaita tarvitsee lisää vahvistusta, etteivät lampaat pääsisi karkuun. Kivikkoista rantaa on vaikea aidata. Kuivalla kaudella lampaat voivat ylittää puron kiviä pitkin. Lampaat eivät kaihda hankaliakaan paikkoja, joten aidan pitävyyteen kannattaa panostaa. Suutarlan ja Mäenpään kylien yhtenäinen laidunalue on uusimman lammaslaitumen valmistumisen myötä 550 metriä pitkä. Yhtenäisyydestä ja laajuudesta on hyötyä laidunten eliölajeille, joiden laikuittaiset elinympäristöt yhdistyivät pitkäksi nauhamaiseksi jonoksi puronvarsipensaikon poiston myötä. Vastaavanlaisia yhtenäisiä laidunkokonaisuuksia tulee suosia muuallakin purojen ja jokien varsilla, sillä suurin uhka monelle lajille on juuri sopivien elinympäristöjen pirstoutuminen liian eristyneisiin osa-alueisiin. VIRNAMÄEN KATAJAKETO, Turku Turussa perinnemaisemia esiintyy väriläiskinä keskellä kaupunkiakin. Yksi näistä on Virnamäen katajaketo, joka sijaitsee Aurajoen pohjoisrannalla Halistenkosken lähituntumassa. Näkyvällä paikalla sijaitsevan katajakedon kasvilajistoon kuuluu useita lounaisia ketolajeja kuten mäkiarho, kevätkynsimö, hieta- ja mäkilemmikki sekä ketopiippo. Vanhan asutuksen merkkinä kedolla tavataan arkeofyyteistä pölkkyruohoa, sikoangervoa sekä mäki- ja ahdekauraa. Kesällä 2000 katajaketo oli vielä läpipääsemätöntä pusikkoa, jossa monenmuotoiset katajat, koivut, pihlajat ja tuomet kasvoivat tiheänä sekamelskana. Raivaustyöhön ryhdyttiin syyskesällä 2000, jolloin poistettiin lähes kaikki muu puusto paitsi pylväsmäiset ja hyväkuntoiset pensasmaiset katajat. Samana kesänä katajakedon ja Aurajoen välinen alue niitettiin viikatteella. Niitto- ja raivausjäte poltettiin syksyllä. Loppukesällä kaksi hevosta laidunsi alueella pitäen kasvillisuuden matalana. Keväällä 2001 raivattavaa aluetta laajennettiin. Lähinaapurin lampaille rakennettiin verkkoaidat, ja lampaat hoitivatkin kesäkaudella viikatteen työt. Syksyllä valtavat raivausjätekasat poltettiin. Vuonna 2002 lammasaitauksia laajennettiin edelleen, osittain riukuaitana. Hoitosuunnitelman mukaiset tavoitteet Virnamäen katajakedon raivaus aloitettiin syksyllä 2000. (Kuva Eija Hagelberg) Virnamäen kunnostuksesta alkoivat täyttyä – tästä eteenpäin lampaat ja hevoset pitävät maiseman avoimena. Virnamäen katajaketo on maakunnallisesti arvokas perinnebiotooppi, joka sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella. Sen kupeessa on Halisten vanha kylämiljöö ja merkkejä esihistoriallisesta asutuksesta. Näin monipuolisia kohteita tulisi ehdottomasti hoitaa siellä missä niitä vielä on jäljellä. 31 HALIKONJOKIVARSINIITTY, Halikko Halikon kirkonkylän tuntumassa sijaitseva maakunnallisesti arvokas jokivarsiniitty on lajistollisesti erittäin monipuolinen: mm. peurankello, karvasara, sikoangervo, mäki- ja ahdekaura, kevätesikko, kevättaskuruoho, kevätkynsimö ja mahdollinen metsäomenapuu kuuluvat tämän noin kolmen hehtaarin kokoisen alueen kasvilajistoon. Jokivarsiniittyä on hoidettu intensiivisesti kaikkina kolmena projektivuotena. Sitä ennen alue on ollut hoidotta 1970-luvulla päättyneen laidunnuksen jälkeen. Niityn hoito aloitettiin pensaikon ja vatukon raivauksella keväällä 2000. Koska raivattujen pensaiden kantoja ei poistettu, vesominen oli voimakasta. Seuraavina vuosina kantovesoja poistettiin ahkerasti, ja vesominen alkoi vähentyä. Raivauksen myötä tuomien alta paljastuneelle kasvipeitteettömälle maalle ilmestyi jo ensimmäisenä kesänä runsaasti kevätTurku-Helsinki-valtatielle näkyvät, suorassa rivissä seisovat heinäseipäät ovat jääneet monen esikon lehtiohikulkijan mieleen. (Kuva Eija Hagelberg) ruusukkeita. Maaperän siemen- ja versopankki tarjoaa yllätyksiä! Niitty kulotettiin huhtikuussa 2001. Kulotuksen jälkeisenä kesänä pelto-ohdake lisääntyi mutta on jo vähenemässä. Samaisena kesänä myös peurankelloa esiintyi runsaasti eri puolilla niittyä. Heinä niitettiin kahdesti kesässä vuosina 2000 - 2002. Kahtena ensimmäisenä kesänä työ tehtiin viikatteella ja raivaussahalla, mikä oli erittäin työläs menetelmä näin suurella niityllä. Kesän 2002 jälkimmäisellä kerralla niitettiin tasaiset osat niittokoneella ja rinteet raivaussahalla. Heinä kuivattiin seipäillä. Vadelmaa, nokkosta ja pelto-ohdaketta niitettiin rehevimmällä osalla kolmesti kesässä. Varsinaisella niittyosalla kasvoi vuonna 2000 pääasiassa nurmipuntarpäätä ja koiranputkea, kesällä 2002 niiden määrä oli jo selvästi vähentynyt. Heiniä tarjottiin lähialueen hevostalleille, mutta heikon kysynnän vuoksi ne jouduttiin syksyisin polttamaan. Halikonjokivarsiniitty on monimuotoisuuskeidas muuten hoitamattomassa jokilaaksossa. Kohteessa on selkeästi havaittu, että säännöllisellä hoidolla saadaan jo muutamassa vuodessa toivottuja muutoksia. MÄKSMÄEN LAIDUN, Masku Maskun kunnan omistama Mäksmäen laidun sijaitsee kunnan keskustan lounaispuolella. Niitty on niin kasvistollisesti kuin maisemallisesti arvoltaan maakunnallista luokkaa, ja se kuuluu lähialueineen Kankaisten kartanon valtakunnallisesti arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön viljelymaisemaan. Laidun muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden viereisen kedon ja Museoviraston hoitaman katajaa kasvavan saarekkeen kanssa. Laidun oli vielä kesällä 2001 pahasti umpeenkasvun uhkaama. Laidunnus oli päättynyt vuoden 1980 tienoilla. Alueen arvot olivat kuitenkin paikallisväestön tiedossa, ja luontoharrastajat olivat jo aiemmin laatineet alueelle kasvillisuus kartoituksen. Alueen pohjoisosat olivat avointa, rehevöitynyttä niittyä, joskin tuomi ja vadelma olivat levinneet sinnekin. Pohjoisosan niittyä luonnehtivat tyypilliset typensuosijakasvit nurmipuntarpää, koiranputki ja nokkonen. Niityn eteläosissa kasvoi vuonna 2001 runsaasti noin 20-vuotiasta mäntyä, ränsistynyttä katajaa, tuomea sekä useita maisemallisesti kauniita, matalarunkoisia 32 pantiin seipäille. Syyskesällä raivattiin tiheää nuorta männikköä. Myöhemmin syksyllä heinä ja raivausjäte hävitettiin polttamalla niityllä ja viereisellä pellolla. Keväällä 2002 Maskun kunta päätti maksaa laitumen aitaustarvikkeet. Tämän jälkeen päätettiin harventaa eteläosan männikköä entistä rajummalla kädellä. Raivauksen jälkeen alueelle pystytettiin lammasaita ja rakennettiin lammaskatos. Lampaat saatiin laiduntamaan niitylle lähialueella asuvalta maanviljelijältä, joka myöhemmin vuokrasi alueen kunnalta ja vastaa näin tulevina vuosina alueen hoidosta. Syksyllä maisema oli jo muuttunut avoimeksi ja laiduneläimet olivat syöneet kasvillisuuden matalaksi. Kohde onkin erinomainen esimerkki siitä, miten maisemaa voidaan nopeastikin muuttaa parempaan suuntaan. Raivaustyön tulokset näkyivät Mäksmäellä varsin nopeasti. Vasemmassa kuvassa hoitotyöt on juuri aloitettu (heinäkuu 2001), oikealla lampaat ovat olleet jo yhden kesän työmaalla. (Kuvat Olli J. Suominen (vas.) ja Eija Hagelberg) KYLÄ-RAULAN NIITTY, Laitila Erityisen edustava perinnemaisema on Untamalan kylässä sijaitseva Kylä-Raulan niitty (2,3 ha), joka on inventoitu paikallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi. Alueen arvoa lisäävät muinaisjäännökset. Valtatie 8:n pohjoispuolisella niityllä raivattiin vuonna 2002 runsaasti puustoa. Kohde sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn tien varrella, joten hoidolla on myös positiivista mainosarvoa. Jo vuonna 2001 osassa niittyä oli ollut hevoslaidunnusta mutta vuonna 2002 perusraivauksen jälkeen lähes koko alue otettiin hevoslaidunkäyttöön. Loppukesästä alue näyttikin hyvin laidunnetulta, vain hevosten hylkimät tummatulikukat kukkivat komeasti laitumella. Alueella kasvaa suuri joukko huomionarvoisia perinnebiotooppilajeja ja arkeofyyttejä kuten kangasajuruohoa, mäkilemmikkiä, isolaukkua, sikoangervoa, pähkinäpensaita, mäkikauraa, nuokkukohokkia, tummatulikukkaa, kissankäpälää, ketoneilikkaa ja Suomessa kaakkoisena lajina tunnettua ketokaunokkia. Niityllä kartoitettiin kesällä 2002 myös perhoslajistoa, joka Kylä-Raulan niityn raivausta huhtikuussa 2002. Kylä-Raulan niitty on hakamaisten osoittautui erittäin saarekkeiden, ketojen ja niittyjen muodostama mosaiikki. (Kuva Kimmo Härjämäki) mielenkiintoiseksi. Alueelta tavattiin yhteensä 482 lajia, joiden joukossa oli huippuharvinaisia 33 ketolajeja. Erityinen harvinaisuus on valkoreunapussikoi (Colephora albella), joka on valtakunnallisestikin erittäin uhanalainen laji. Käpälälattakoi (Levipalpus hepatariellus) ja saaristoraanumittari (Epirrhoe pupillata) ovat vaarantuneita lajeja (Laaksonen ym. 2002). Silmiinpistävää tutkimuksessa oli sellaisten ketolajien runsaus, jotka käyttävät ravinnokseen alu eella taantuneita ja lähiympäristössäkin harvinaisia kasveja kuten kissankäpälää, kangasajuruohoa ja ketokaunokkia. KANKAREENHAAN NIITTY, Uusikaupunki Lokalahden keskustan kupeessa sijaitseva Kankareenhaan keto on maakunnallisesti arvokas perinnebiotooppi. Erityisen arvokkaaksi kedon tekee valtakunnallisesti erittäin uhanalaisen laukkaneilikan esiintymä. VarsinaisSuomen luonnonsuojelupiiri on järjestänyt laukkaneilikkaa kasvavalla keto-osuudella niittotalkoot vuodesta 1999 lähtien. Kankareenhaan keto on etelään viettävä hiekkapohjainen rinneniitty. Vuonna 2002 alueella tehtiin laaja raivaus. Ruusu-, tuomija vadelmapensaikko oli saanut ylivallan lähes koko alueella. Pusikon seassa oli joitakin pylväsmäisiä katajia, jotka otettiin esiin. Perusraivaustyö oli vaativa urakka, sillä pensaikko oli paikoin hyvin tiheää ja pohjakerroksessa oli runsaasti alueelta edellisenä talvena kaadettujen koivujen ja mäntyjen oksia, joiden siistiminen kasvillisuuden seasta oli erityisen hankalaa. Raivausjätettä tuli paljon, mutta se saatiin kätevästi poltettua viereisellä kesantopellolla. Hoidon tavoitteena on laajentaa laukkaneilikalle sopivaa kasvuympäristöä. Laukkaneilikka (Armeria maritima). (Kuva Kimmo Härjämäki.) Raivauksen jälkeen alue näytti upealta, mutta kedon hoitamattomille kohdille on vuosien kuluessa kerääntynyt runsaasti ravinteita. Tämän vuoksi vuosittainen vesakon poisto on erittäin tärkeää. Syksyllä 2002 vadelmantaimet olivat kasvattaneet jo 20-senttiset varret, joten uusintaraivaus on syytä tehdä jo seuraavana keväänä. 34 PROJEKTIN PÄÄTTYESSÄ HOITOKOHTEIDEN TILA NYT JA TULEVAISUUDESSA Projektin hoitokohteet voivat toimia esimerkkeinä ja virikkeenä kaikille perinnemaisemien hoidosta kiinnostuneille. Kolmivuotisen hoidon tulokset näkyvät maiseman yleiskuvassa. Työ pusikoitumista vastaan tuottaa siis tulosta, vaikka raivausta seuraava vesakoituminen onkin monivuotinen riesa. Kolme vuotta on kuitenkin liian lyhyt aika arvioida perusteellisesti hoitotoimien vaikutusta eliölajistoon. Raivauksen ja jälkihoidon vuoksi lajisto muuttuu lähes vuosittain. Umpeenkasvaneen niityn palautuminen alkuperäisen, perinteisen maankäytön aikaiseen tilaan kestää jopa kymmeniä vuosia. Aina se ei ole mahdollista eikä edes tarkoituksenmukaista. Tärkeintä on turvata hoidon jatkuminen. Projektin päätyttyä hoitotöitä jatkavat mm. maanomistajat, maan vuokraajat ja Museovirasto, mutta joissakin kohteissa hoidon jatkuminen on epävarmaa. Joillakin maanomistajilla ei ole mahdollisuuksiakaan vastata itse perinnemaisemansa hoidosta. Näille kohteille tarvitaan uusia suunnitelmia ja tekijöitä. Kaistarniemen niitty Turussa. (Kuva Kimmo Härjämäki) MAISEMANHOITOTYÖSTÄ UUSI AMMATTI Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri on työllistänyt vuosina 2000 - 2003 viitisenkymmentä henkilöä maisemanhoitotöihin. Kokemukset ovat olleet positiivisia: tavoitteet on täytetty, suunnitellut työt on tehty. Odotettua suurempi joukko työntekijöistä on kertonut pitävänsä juuri tämäntyyppisestä työstä ja useat työntekijät ovatkin jatkaneet hankkeessa kahtena vuonna peräkkäin. Työn mielekkyyteen ovat vaikuttaneet työn itsenäisyys, suunnitteluun osallistuminen ja nopeasti näkyvä käden jälki. Maisemanhoitotyölle on selkeät perusteet ja tekijöitäkin löytyy. Tällä hetkellä vain harvat ovat valmiita maksamaan maisemanhoidosta. Tästä huolimatta osuuskunnan perustaminen, hankerahoituksilla työllistäminen tai jopa yritystoiminta voisivat olla kokeilemisen arvoisia keinoja luoda työpaikkoja alalla. Muutamissa maaseutuoppilaitoksissa on jo maisemanhoitajan opintolinjoja. Tulevaisuudessa ammattimaiset maisemanhoitajat ovatkin varteenotettava vaihtoehto kun tavoitteena on pitää pusikoituminen kurissa ja maaseudun luonto monipuolisena. 35 KOKEMUKSIA PROJEKTIN TALOUDENHOIDOSTA ARTO SÖDERBLOM (taloudenhoitaja, Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry.): Vuosina 2000 - 2003 projektissa käytettiin rahaa noin 430 000 euroa, josta kolmasosa oli työllisyyspoliittista projektitukea ja loput yhdistelmätukea. Omavastuuosuus pystyttiin kattamaan maisemanhoidosta saaduilla tuloilla. Koska kyseessä oli ns. non profit -hanke (voittoa tuottamaton), ei tuloja pyrittykään saamaan kuin kustannukset kattavasti. Taloudenhoito kaksine erillisine kirjanpitoineen ja tarkkoine tilitysvelvollisuuksineen aiheutti odotettua enemmän työtä, vaihdellen 5 - 10 tuntia viikossa. Tarkka kustannussuunnittelu ja siinä pysyminen on tällaisissa projekteissa korostetun tärkeää. Yllätyksiä toki sattui esim. sairausajan omavastuissa ja työllistettyjen huoltoajokorvauksissa (työkaluja kuljetettiin omassa autossa), mutta kokonaisuutena luonnonsuojelupiiri ei juuri joutunut sijoittamaan hankkeeseen omaa rahaa. Omaa rahaa tarvittiin kuitenkin hankkeen alkuvaiheessa, koska kulut maksetaan etukäteen ja tositteita vastaan ne saadaan jälkikäteen takaisin. Tämän likvidirahan tarve oli noin 25 000 euroa. Yhdistelmätuki saatiin kiitettävän nopeasti takaisin noin kahdessa viikossa, mutta TE-keskuksen neljännesvuosittain maksamaa projektitukea sai joskus odottaa kaksikin kuukautta. Projektin taloushallinnon tehtävät ovat olleet mielenkiintoinen ja opettavainen haaste. ETEENPÄIN! Työllistämisprojekti on lopuillaan, mutta perinnemaisemien hoitotyö on vasta alussa. Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin osuus tulevissa maisemanhoitohankkeissa on vielä avoin, mutta eteenpäin on mentävä. Mikäli valtakunnallisesti asetetut tavoitteet perinnemaisemien hoidossa halutaan saavuttaa, uusia keinoja on otettava käyttöön pikaisesti. Lokakuussa 2002 perustettiin Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys, joka tulee toimimaan hakijana perinnemaisemien hoitoa edistävissä hankkeissa. Yhdistyksen tavoitteena on perustaa perinnemaisemasäätiö, jonka kautta mahdollisimman suuri joukko ammatti-ihmisiä voitaisiin työllistää maisemanhoitotöihin. Työosuuskuntien ja lammasosuuskuntien perustaminen, uusien EU-hankkeiden käynnistäminen ja maisemanhoidon neuvontatyön lisääminen auttavat perinnemaisemien hoidossa. Puhtaan kotimaisen lihan kysyntä, maaseutumatkailu ja luomutuotanto voivat välillisesti kannustaa maisemanhoitotyön aloittamiseen. Avainasemassa ovatkin maanomistajat, joten niin taloudellinen kuin neuvonnallinen kannustaminen heidän tekemälleen perinnebiotooppien hoitotyölle on tärkeää. Talkoiden varaan ei montaa hehtaaria voi laskea, joten on aika siirtyä askel eteenpäin, kohti ammattimaisempaa ja järjestelmällisempää perinnemaisemien hoitoa. Maaseudun maisemat kaipaavat ihmisten työtä, eläinten laidunnusta ja viljelymenetelmien monipuolisuutta. Kun osaamme arvostaa luonnon monimuotoisuutta, omaa kulttuuriperintöämme ja käytännön tekemisen taitoa, olemme askeleen verran pidemmällä - perinnemaisemien parhaaksi! 36 LÄHTEET Hinneri S.: Kedot ja ketokasvit – lounaissuomalainen näkökulma. Lutukka 10:35 - 40, 1994. Hinneri S. ja Lehtomaa L.: Kasvien ekologiasta lounaisrannikolla ja saaristossa. Lutukka 10:41 – 50, 1994. Hämet-Ahti L., Suominen J., Ulvinen T., Uotila P. ja Vuokko S.: Retkeilykasvio. 3 uudistettu painos. Forssan Kirjapaino Oy, Forssa 1986. Härjämäki K., Ikonen I. ja Lammi A.: Laitilan Untamalan-Kodjalan maisemanhoidon yleissuunnitelma. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen moniste 8/2001. Ikonen I., Lammi A. ja Hagelberg E. (toim.): Varsinais-Suomen Interreg-projektin pienet perinnemaisemasuunnitelmat. LounaisSuomen ympäristökeskuksen moniste 1/2002. Laaksonen J., Mutanen T. ja Välimäki, P.: Laitilan Untamalan – Kodjalan perinnemaisema-alueen perhoskartoitus 2002. Julkaisematon. Lehtomaa L.: Varsinais-Suomen perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 160. LounaisSuomen ympäristökeskus 2000. Partanen H., Holmström M-H. ja Pykälä J. (toim.): Eläimet luonnon- ja maiseman hoitajana. Maa- ja metsätalousministeriö 1997. Pykälä J.: Perinteinen karjatalous luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Suomen ympäristö 495. Suomen ympäristökeskus 2001. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus 2000. - Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus 2001. Reinikainen A., Mäkipää R., Vanha-Majamaa I. ja Hotanen J.: Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa. Metsäntutkimuslaitos ja Kustannusosakeyhtiö Tammi 2000. Vainio M., Kekäläinen H., Alanen A. ja Pykälä J.: Suomen perinnemaisemat. Perinnemaisemaprojektin valtakunnallinen loppuraportti. Suomen ympäristö 527. Suomen ympäristökeskus 2001. 37 38 KIRJALLISUUTTA Ekstam U. ja Forshed N.: Om hävden upphör. Kärlväxter som indikatorarter i ängs- och hagmarker. Naturvårdsverket 1997. Haeggström C.-A., Heikkilä T., Peiponen J. ja Vuokko S.: Toukohärkä ja kultasiipi – Niityt ja niiden hoito. Otava 1997. Heikkilä K., Borg P. ja Tarvainen A.: Ketojen ja niittyjen hoito-opas. Suomen luonnonsuojeluliitto 1996. Ikonen I., Laakso M. ja Lammi A.: Paimionjokilaakson ja Vähäjoen maisemanhoidon yleissuunnitelma. Alueelliset ympäristöjulkaisut 163. Lounais-Suomen ympäristökeskus 2000. Johansson O. ja Hedin P.: Restaurering av ängs- och hagmarker. Naturvårdsverket 1991. Lassila A.: Kotipihan kukkaniitty. Maa- ja kotitalousnaisten keskus 1996. Lindgren L.: Saariston laitumet. Metsähallitus 2000. Perinnemaisemien hoitotyöryhmä: Perinnebiotooppien hoito Suomessa – työryhmän mietintö. Ympäristöministeriö 2000. Suomen ympäristö 443. Pitkänen M. ja Tiainen J.: Maatalous ja luonnon monimuotoisuus. BirdLife Suomen julkaisuja (No 1.). BirdLife Suomi 2000. Pälkäs O.: Keto-opas. Suomen luonnonsuojeluliitto 1993. Raatikainen-Rissanen A.: Hakamailla ja metsälaitumilla – Opas perinnemaisemien hoitoon Pohjois-Savossa. Pohjois-Savon Maaseutukeskus / Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus. Soininen A.: Vanha maataloutemme. Suomen historiallinen seura 1974. Tiitinen T. (toim.): Hiidenkiuas ja tulikukka – opas arkeologisen kulttuuriperinnön hoitoon. Museovirasto 1999. Valta M.: Fiilaruahoi ja muitki kukkassi – kasviretkellä Varsinais-Suomessa. VarsinaisSuomen luonnonsuojelupiiri 1996. LIITE 1. Perinnemaisemien hoitajia, asiantuntijoita ja rahoituksen edustajia (internetlinkit tarkastettu 12.4.2006) Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry. (myös paikallisten luonnonsuojeluyhdistysten yhteystiedot) - Martinkatu 5, 20810 TURKU, puh.(02) 2355 255, [email protected] www.sll.fi/piirit/varsinais-suomi Suomen luonnonsuojeluliitto – Kotkankatu 9, 00510 Helsinki, puh.(09) 228 08 www.sll.fi Lounais-Suomen ympäristökeskus - Itsenäisyydenaukio 2, PL 47, 20801 Turku, puh.02-5253 500 www.ymparisto.fi/los Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys ry. - Pj. Kimmo Härjämäki, [email protected] www.vsperinnemaisemat.net Varsinais-Suomen TE-keskus - Ratapihankatu 36, 20100 Turku, puh.(02) 2100 400 www.te-keskus.fi Varsinais-Suomen liitto - Ratapihankatu 36, 20100 Turku, puh.(02) 2100 900 www.varsinais-suomi.fi Museoviraston Muinaisjäännösten hoitoyksikkö (Varsinais-Suomi) - Kalastajankatu 4, 20100 Turku, puh.(02) 2620 259 www.nba.fi (myös rakennusten kunnostusavustukset) Turun maakuntamuseo - Kalastajankatu 4, 20100 Turku, puh.(02) 2620 111 www.turku.fi Metsähallitus - Saaristomeren kansallispuisto Virastokeskus 21660 Nauvo www.metsa.fi Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry. - Urheilutie 6, PL 251, 01301 Vantaa, puh. (09) 4174 000, www.maajakotitalousnaiset.fi Farma Maaseutukeskus - Humalistonkatu 7b, 20100 Turku, puh. (02) 2731 500 [email protected], www.farma.fi Finska Hushållningssällskapet - Suomen talousseura - Tavastgatan 28, 20700 Åbo, tfn (02) 4690 114 [email protected], www.fhs.fi Aurajokisäätiö - Valkkimyllynkuja 2, 20540 Turku, puh. (02) 2623 442 [email protected], www.aurajoki.net Ajohevoset ry. - Pj. Jari Olkkonen, Piikkiö, puh. 0500 925 669 Suomen lammasyhdistys ry. - Pj. Tuomo Jääskeläinen, Alvajärvi, puh. 0400 166 938 www.proagria.fi/suomenlammasyhdistys/ Suomen Kylätoiminta ry. - c/o Willa Elsa, Meijeritie 2, 25410 Suomusjärvi, puh. (02) 738 1761, [email protected], www.kylatoiminta.fi Suomen 4H-liitto ry. - Karjalankatu 2 A, 00520 Helsinki, puh. (09) 7512 4200, www.4h-liitto.fi Loimaa-Seura ry. - PL 102, 32201 Loimaa (riukuaitavideo) Lounais-Suomen maaseudun kehittämisyhdistys ry. - Urheilutie 5, 25410 Suomusjärvi, puh. (02) 7392 800, www.lounais-suomenmaaseudunkehittamisyhdistys.fi Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry. - Härkätie 773, 21490 Marttila, puh (02) 4845 874 Rivakka ry. - Palokuja 6, 23960 Santtio, puh. (02) 8236 200, www.kolmenajanrannikko.com Varsin Hyvä Ry. - Liedon kunnantalo, Kirkkotie 13, 21420 Lieto, puh. (02) 4873 0256 www.varsinhyva.net I samma båt - Samassa veneessä ry. - Fredrikanaukio1, 21600 Parainen, puh. (02) 4585 351 www.leader.parnet.fi Muita internet-osoitteita: Metsänhoitoyhdistykset www.mhy.fi WWF www.wwf.fi Maaseutukeskus www.maaseutukeskus.fi Suomen ympäristökeskus www.ymparisto.fi Ympäristöministeriö www.ymparisto.fi Maa- ja metsätalousministeriö www.mmm.fi Työministeriö www.mol.fi/tyoministerio/ Hankerahoituksiin katso myös: www.lande2000.fi 39 LIITE 2. Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin perinnemaisemaprojektin hoitokohteet. © Lounais-Suomen ympäristökeskus 40 KIITOKSET Suurimmat kiitokset kuuluvat Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry:n ja projektin taloudenhoitajalle Arto Söderblomille sekä kaikille työntekijöillemme! Teidän ansiostanne hanke onnistui hyvin: olitte toteuttamassa projektin näkyvintä osaa, muuttamassa laadittuja suunnitelmia konkreettiseksi maisemanhoidoksi. Yhteistyö on valttia! Kiitos, oivallinen ohjausryhmämme: Iiro Ikonen, Leena Lehtomaa, Antti Lammi ja Johanna Franzen – Lounais-Suomen ympäristökeskus Matti Nurminen – Salon työvoimatoimisto Maarit Lahtinen – Laitilan työvoimatoimisto Leif Lindgren – Metsähallitus Teija Tiitinen – Museovirasto Hannu Klemola – Suomen luonnonsuojeluliitto Sekä avustajajäsenet Marjukka Kulmala, Olli J. Suominen ja Pirjo Majuri – Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry. Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry:n hallitusta ja jäsenistöä kiitämme mahdollisuudesta tähän hankkeeseen sekä luottamuksesta meitä projektivastaavia kohtaan. Kiitokset kaikille maanomistajille, joiden mailla olemme saaneet tehdä tätä arvokasta työtä. Lisäksi kiitoksen ansaitsevat kaikki yhteistyökumppanimme niin Varsinais-Suomessa kuin muuallakin Suomessa; kitkattomalla yhteistyöllä asiat järjestyvät melkein kuin itsestään. Ollille, Leenalle ja Hannulle erityiskiitokset pilkunfiilauksesta. Kiitos myös kaikille henkilöille, jotka luovuttivat valokuviaan tähän julkaisuun. Oppaan rahoitukseen on saatu Varsinais-Suomen TE-keskuksen maaseutuosaston koulutusmäärärahasta 8400 euron tuki, joka mahdollisti sen kustantamisen. 41
© Copyright 2024