Laatusertifikaatti vanhusten kotihoitoon

Laatusertifikaatti vanhusten kotihoitoon
Oulun Seudun Mäntykoti on 60 vuotta harjoittanut vanhustenhoitoa ja kuntoutusta. Yhdistys tuottaa ja
kehittää laadukkaita ja ihmisläheisiä palveluita. Oleellinen osa vanhustenhoitoa on KOTIHOITO. Tässä
palvelumuodossa pyritään tuottamaan niin pitkään kuin mahdollistaa kotona asuville vanhuksille
monipuolisia kotipalveluita, jotta vanhuus olisi mahdollisimman ihmisläheinen ja turvallinen. Oleellinen osa
tätä palvelua on myös tukihenkilö- ja jäsentoiminta.
Mäntykodin kotipalvelun toiminnan kehittämiseksi ja tehostamiseksi yhdistys halusi nostaa palvelun
uudelle tasolle. Vuoden 2011 aikana toteutettiin KEHITYSHANKE, jonka tuloksena kotipalvelutoiminta sai
(18.11.2011) tunnustuksen korkealaatuisista kotipalveluista eli ISO9001 – sertifikaatin. Tämän saaminen
edellyttää asiakaslähtöistä palvelua ja niiden jatkuvaa kehittämistä. Yhdistys lienee tässä asiassa
edistyksellinen toimija.
Laatutyö ei yhdistyksessä ennenkään ole ollut vierasta, sillä aiemmin tehty työ Laatukäsikirjan tekemiseksi
loi pohjan nykyiselle kehityshankkeelle. Nyt oli aika ottaa käyttöön sähköinen työkalu –IMS
toiminnanohjausjärjestelmä - , jolla hallitaan kaikki laadun ja toiminnan kannalta tärkeät osa-alueet. Tämä
on uutta palvelualalla, mutta johto katsoi ajan olevan nyt otollinen huiman kehitysaskeleen ottamiselle.
Hanke vaati paljon resursseja ja oppimista, mutta johto yhdessä henkilöstön ja asiantuntijan kanssa tekivät
lujasti töitä 8 kuukautta ja näyttivät sekä asiakkaille että suurelle yleisölle, että vain tehostamalla ja
uudistumalla päästään eteenpäin.
Edistyksellisellä toimijalla on suunnitelmissa saattaa muutkin tuottamansa palvelut lähivuosina samalle
tasolle eli sertifioiduksi toiminnaksi. Näin yhdistys voi taata palvelujensa korkean laadun ja jatkuvat
kehityksen kovasti kilpailuilla vanhusten hoivapalveluissa.
Mäntykodin hankkeen vetäjänä ja asiantuntijana toimi Matti Pulkka OBN Oystä. Yhdistyksen puolelta
resurssien varaamisesta sekä hankkeen organisoinnista vastasi johtaja Marja-Leena Timonen. Teknisen
vastuun järjestelmästä kantoi tiimiesimies Nina Kerttula ja lisäksi asiantuntijoina ryhmässä olivat vastaava
hoitaja Marja-Liisa Mettovaara sekä kotihoidosta vastaava tiimiesimies Merja Kocol.
Lisätietoja:
laatuasiantuntija Matti Pulkka
OBN Oy
[email protected]
044 5832376
sekä
johtaja Marja-Leena Timonen
Oulun Seudun Mäntykoti ry
[email protected]