Ympäristöpolitiikka

PÖYRY SUOMESSA
Ympäristöpolitiikka
Ympäristöpolitiikka
Pöyryn ympäristöpolitiikasta johdetut ympäristöperiaatteet koskevat
omaa toimintaamme ja projektien koko elinkaarta. Ympäristöpolitiikka
arvioidaan säännöllisesti. Yhtiön johto on täysin sitoutunut siihen.
Pöyry on sitoutunut noudattamaan kansainvälisen kauppakamarin (ICC) kestävän
kehityksen julkilausumaa ja kansainvälisen
konsulttitoimistojen liiton (FIDIC) ympäristöohjetta. Toimintaa ohjaavat Pöyryn toiminta-
ohjeet (Code of Conduct). Noudatamme
ympäristöön, terveyteen ja turvallisuuteen
liittyviä lakeja ja säädöksiä sekä kansainvälisiä ohjeita. Edellytämme yhteistyökumppaniemme toiminnan perustuvan samoihin
periaatteisiin.
YMPÄRISTÖPERIAATTEET
Olemme tunnistaneet sekä omaan toimintaamme konsultointi- ja suunnitteluyhtiönä,
että asiakasprojekteihin liittyviä ympäristönäkökohtia.
PÖYRYN TOIMINTA
Oman toiminnan ympäristönäkökohdat liittyvät matkustamiseen, energian käyttöön,
jätehuoltoon, kierrätykseen ja hankintoihin.
Toteutamme ympäristöohjelmia, joilla varmistamme toimintamme jatkuvan parantamisen.
Pöyry kouluttaa henkilöstöään ympäristötietoisuuden kasvattamiseksi.
PROJEKTIT
• Keskeinen velvollisuutemme on tukea
asiakkaitamme ympäristötavoitteiden
saavuttamisessa. Pöyry edistää ja
aktiivisesti esittää ratkaisuja, jotka
parantavat asiakkaan ympäristöön
vaikuttavan toiminnan tasoa.
Politiikkamme on
• ymmärtää se monimutkainen vuorovaikutus,
joka vallitsee luonnonvarojen käytön ja
haitallisten ympäristövaikutuksien torjumisen ja lieventämisen välillä
• luoda ja edistää kestäviä ratkaisuja liiketoiminnassamme
• suunnitella raaka-aineita säästäviä prosesseja ja edistää innovatiivisia teknologioita.
Lisätietoja (ks. linkit):
• ICC (www.icc.fi /peruskirja.asp)
• FIDIC
Hyväksytty 27.6.2011
SITOUTUMINEN TASAPAINOISEEN
KESTÄVÄÄN KEHITYKSEEN
Visiomme kestävästä kehityksestä (Engineering Balanced Sustainability TM ) luo puitteet
Pöyryn ympäristötavoitteille. Sovellamme sitä
kaikkeen tekemiseemme ja kestävä kehitys
liittyy kiinteästi ympäristöasioihin. Pöyrylle
tasapainoinen kestävä kehitys tarkoittaa
kykyä löytää asiakkaillemme ratkaisuja, jotka
parantavat energia- ja materiaalitehokkuutta
sekä toimitus- ja hankintaketjun suorituskykyä.
Samanaikaisesti ratkaisumme parantavat
investointien tuottoa ja ottavat huomioon
kestävän kehityksen kolme näkökulmaa:
taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristötekijät.