1. No category

simme sopivaan hyökkäyssuuntaan ja aloitimme syöksyn. Maalina
oli eräs saattueen sivussa kulkeva laiva. Ala-ampuja näki pommien
pudonneen molemmin puolin laivaa. Saimme syöksyssä vain heikkoa it-tulta, mutta syöksyn jälkeen ampui myös raskas ilmatorjunta
peräämme. Lensimme rannikolle ja matalalla kotia kohti. Tiet olivat täynnä pakenevia siviili-ihmisiä. Pitkiä kolonnia näki kaikkialla.
Näky oli aivan lohduton.
Laivue oli upottanut ainakin kolme ryssien raivaaja-alusta.
Illalla seitsemän aikaan lähdimme uudelleen kentälle tehtävänä
kolmen–viiden vihollisen sotalaivan pommittaminen Inon niemen
edustalla. Juuri ennen moottorien käynnistämistä tuli peruutus,
koska laivat olivat lähteneet pois. Meitä sapetti kovasti.”
PELASTAVAT LENTOLASIT
Kesäkuun 17. päivänä tehtävänä oli jälleen pommittaa vihollisaluksia Viipurinlahdella. Matkassa oli seitsemän Junkersia. JK-266:ssa
oli ohjaajana kapteeni Jouko Saarinen, tähystäjänä vänrikki Raimo
Öberg, sähköttäjänä ylikersantti Vilho Vine ja kk-ampujana TK-kuvaaja, sotilasvirkailija Nils Helander.
Vilho Vine: ”Päivä oli alkanut lämpimänä, joku pilvenhattara
purjehti siellä täällä. Yksi reissu oli jo heitetty ja tapahtumien tavallinen jälkipeluu kämpässä hiljentynyt. Loikoilin ajatuksissani petillä ja imeskelin pölliä. Loikoiluni katkaisi kapteeni Jouko Saarisen
saapuminen kämppäämme. Hän oli koneeni ohjaaja ja lentueemme päällikkö. Rauhalliseen tapaansa hän antoi määräyksensä: ’Säh282
TK-kuvaaja Helanderin 16.
kesäkuuta JK-266:n alaampumosta ottama kuva
yläpuolella istuvasta sähköttäjästä ylik. Vilho Vineestä. (SA-kuva)
JK-252 starttaa Onttolasta kohti Koivistoa. (Martti Uotinen)
Vihollislaivasto, johon kuului kaikkiaan 36 alusta, joista kuusi suurempaa havaittiin autereisessa säässä
merellä 25 kilometriä Muurilasta etelään. Pommikoneet havaittuaan ryhtyivät suuret laivat laskemaan sumuverhoa ja suuntasivat mutkitellen kulkunsa kaakkoon. Muut alukset suuntasivat luoteeseen. Yhteen
suureen laivaan osui kaksi pommia ja toiset kaksi aivan sen viereen. Kahteen muuhun laivaan tuli täysosumat. Toinen aluksista hävisi kokonaan näkyvistä. Sen verran sumutus haittasi, että yhden koneen osumia
laivaan ei havaittu. Hetkeä myöhemmin sumun seasta nousi kuitenkin musta savupatsas. Kuva on otettu
4 000 metrin korkeudesta. (Martti Uotinen)
283
Ylikersantti Martti Laitinen on ottanut laivan tähtäimeen ja syöksyy JK-265:llä kohti pommituskorkeutta
16. kesäkuuta. Tähystäjänä on vänr. Leheskivi, sähköttäjänä korpr. Mäkelä ja kk-ampujana korpr. Määttänen. (Matti Hämäläinen)
284
Kesällä 1944 joutuivat mekaanikot, asemiehet,
viestimiehet ja muu huoltohenkilöstö työskentelemään kovassa paineessa kukin omalla paikallaan. Moottoreiden vaihtoa, korjausta, huoltoa, pommien rahtaamista, lastausta, sytyttimien
asennusta, radioiden kunnossapitoa, polttoainehuoltoa, eikä vähiten lottien järjestämää ruokatai lääkintähuoltoa. Tunteja ei laskettu. Mottona
oli: ”Kaikki yhdessä yhteisen asian puolesta.”
Jokaisessa laivueessa on sodan aikana ollut
persoonallisuuksia, joista kerrotaan hauskoja
kaskuja ja tarinoita. Osa jutuista on totta, osa
on vuosien varrella muuntautunut ja värittynyt,
mutta yhtä kaikki, niitä kerrotaan aina siellä,
missä ilmavoimien väki kokoontuu. Ja nauru
maittaa.
Pommituslentolaivue 44:ssä oli mekaanikko
Niiles Havonen, josta riittää juttuja. Niiles oli
vanhapoika, mutta meni kuitenkin lopulta naimisiin. Vaimolla oli asunto valmiina, joten Niiles
muutti sinne. Hänellä ei ollut muuta omaisuutta
kuin sähkölamppu, jonka ruuvasi paikalleen.
Kun vaimon kanssa tuli riitaa, uhkasi Niiles, että
ellei vaimo heti lopeta nalkuttamista, hän ruuvaa
lamppunsa irti ja muuttaa pois.
Niileksellä oli kesy varis nimeltään Jaakko.
Koska oli sota-aika ja ilmavoimissa oltiin, maalasi
Niiles variksen siipien alapintaan keltaiset itärintamatunnukset. Herätti porukassa hilpeyttä, kun
varis lenteli keltaiset tunnusvärit siivissä vilkkuen.
Mitähän mieltä eläinsuojeluyhdistys mahtaisi
nykyaikana olla asiasta?
(SA-kuva)
(Lauri Äijö)
285
(Keski-Suomen ilmailumuseo)
(Seppo Rihlama)
286
(Keski-Suomen ilmailumuseo)
Mekaanikot seuraavat mielenkiinnolla ylhäältä konekorsun seinustan päältä kesäkuussa 1944 kuinka
monta konetta palaa lennolta takaisin ja onko oma kone palaavien joukossa? (Martti Uotinen)
287
köttäjät myös nyt heti kentälle auttamaan asemiehiä pommien lastaamisessa koneisiin,’ – tavallisestihan sen suorittivat asemiehet
yksin – ’ja ottakaa henkilökohtaiset lentovarusteet mukaan, myös
uimaliivit, sillä tuskin ehditte sieltä takaisin ennen lähtöä. Auto
odottaa jo.’
Kääntyen puoleeni hän vielä lisäsi, että meidän koneeseemme
tulee tällä kertaa ala-ampujaksi TK-Helander ottamaan kuvia reissusta.
En tuota sen enempää kummastellut, olihan joskus aikaisemminkin TK-mies ollut mukana. Riippui nyt vähän tehtävästä, sillä outo
mies saattoi pahastikin hölmöillä tärkeällä ala-ampujan paikalla.
Matkaa kentälle oli kolmisen kilometriä. Saapuessamme touhu
koneiden ympärillä oli melkoisessa vauhdissa.
Pommit olivat paikoillaan ja koneiden miehistöt kentällä. Kapteeni Saarinen piti pienen palaverin, jossa selvitettiin tehtävää ja
kohdetta. Vihollisella oli melkoisen suuri laivasto Viipurinlahdella pyrkimässä ohi Viipurin ja ilmeisenä tarkoituksena maihinnousu jossain. Koko rykmentin konekannalla suoritettaisiin pommitus
osastoa vastaan ja tällä kertaa kaikki vaakapommituksena. Laivueemme lentäisi viimeisenä ja pommitus tapahtuisi 3 000 metristä.
Oman koneensa miehistölle hän lisäsi, että ’pommituksen jälkeen
jatkamme tiedustelulentoa Kronstadtin suuntaan tutkimaan, onko
sieltä tulossa lisää aluksia’.
Lähtökäskyä odoteltaessa vedeltiin sauhuja, sillä pitemmilläkään
lennoilla ei kohteelle mentäessä tupakoitu.
288
SA-kuvan teksti: ”Syöksypommituskoneen ohjaaja
(kapt. Jouko Saarinen) hymyilee selviydyttyään kiperästä tilanteesta Seivästön
edustalla.” Saarisen pään
yläpuolella näkyy sivuun
käännetty Stuvi-syöksypommitustähtäin, sillä
tällä lennolla pommit pudotettiin vaakapommituksena. Oikealla tähystäjä
vänr. Öberg. (SA-kuva)
Lähtökäskyn saavuttua rullasimme vuorollamme kiitoradan päähän, matka kohteelle oli alkanut.
Lähestyessämme Viipurinlahtea viimeisetkin pilvenriekaleet
hävisivät taivaalta. Helander näkyi häärivän kameransa kimpussa
ala-ampujan paikalla ’vannassa’. Sanoin hänelle, että lähestymme
maalialuetta ja olisi hyvä vilkuilla alasektoria silmät tarkkana, sillä
vanjoilla on melkoista touhua ilmassakin. Tarkkailin omalta paikaltani, ettei vastapeluri pääsisi yllätyksenä silmille hyppimään. Kauempana näkyi omia koneita kaartamassa maalialueelta pois.
Hetken kuluttua särähti sisäpuhelimessa ohjaajan ääni: ’Nyt turhat pulinat pois. Saavumme kohteelle.’ Jotain tuosta äsken kuullusta jäi mielestäni puuttumaan, ja sehän oli luutnantti Olli Serjon,
koneemme varsinaisen vekkulin ja reipasotteisen tähystäjämme tavallisesti kuultu jatko: ’Hituta tii turpa kii, nyt se jatsi alkaa.’ Siihen minä tavallisesti murahdin, että kuultu on. Eivät nuo repliikit
tarkoittaneet muuta kuin että nyt alkaa tehtävän suoritus ja puhu
vain jos on painavaa asiaa. Olimme kolmisin muodostaneet saman
koneen miehistön vuoden 1941 kesästä lähtien ja kahlanneet nämä
vuodet yhdessä läpi. Oli muotoutunut tapamme toimia.
Vilkaisin olkapääni yli maalialuetta ja siellä oli tosiaan pienempää ja suurempaa alusta ja paljon.
Ensimmäiset rykmenttimme laivueet olivat jo pommittaneet ja
laivojen ilmatorjunta työnsi kekälettä taivaalle sen kuin ehti. Räjähdyshattaroita oli taivaalla tummempaa ja vaaleampaa harmaata,
joista muodostui maton tapainen pilvi.
Tähystäjä oli alkanut antaa lentosuunnan korjauksia valittua
kohdetta lähestyessämme ja ohjaajan tehtävä vaakapommituksessa
oli tässä vaiheessa vain koettaa lentää mahdollisimman suoraan
maalia kohti sen mukaan. Koneemme nytkähti, hypähti ylöspäin,
se oli merkki pommien irtoamisesta. Samalla koneemme kallistui
rajuun sivuluisuun, jossa suunta ja korkeus koko ajan muuttui. Alkoi taas Joukon osuus koettaa irrottautua it-tulesta.
Kinnasimme jälleen korkeutta ja suunnistimme Suomenlahden
pohjukkaan päin. Meille oli annettu pommituksen jälkeen tehtäväksi tiedustelulento Koiviston suuntaan, olisiko sieltä uusia laivoja tulossa.
Tähystäjä ja ohjaaja tekivät samanaikaisen havainnon: ’Laiva
etuvasemmalla!’ Pian olimme melkein laivan yläpuolella. Sen kulkusuunta oli Viipuriin päin. Ei varsinainen sotalaiva, vaikutti enemmän kuljetusalukselta. Kone painui äkkiä jyrkkään syöksyyn kohti
laivaa. Jouko painoi oman keulatykkimme toimimaan. Katsoin laivaa ja ainakin kahden aseen suuliekit näkyivät selvästi. Helander
hihkui vierelläni: ’Nyt tulee hyviä kuvia, nyt tulee hyviä kuvia!’
Hyvin näkyi Joukokin pyyhkivän, valojuovat pyörivät aluksen suuliekkien seutuvilla. Katsoin, kun it-suihkut menivät kahta puolta ja
kuinka ohi vilistävät ammukset muodostivat koneen taakse ikään
kuin helminauhoja.
Sitten jysähti.
289
Koko koneen etuosa oli öljyn peitossa. Tähystäjä katsoi minuun. En erottanut olivatko hänen kasvonsa öljyn vai veren peitossa. Hän ei puhunut mitään. Vilkaisin Helanderia, joka myös näytti hämmästyneeltä. Kuului ohjaajan ääni: ’Hypätään!’ Saman tien
kiskaisin pääni takana olevasta kuomun pakkolaukaisimesta. Sinne
meni kuomun yläosa ja molemmat konekiväärini patruunavyöt pitkänä suolena perässä. Ja samaa kyytiä olin mennä minäkin ilmavirran mukana, sillä syöksyvyöni olin jättänyt auki, olimmehan olleet
suorittamassa vaakapommitusta. Nyt olimme syöksyssä.
Taas kuului Joukon ääni: ’Ei hypätä vielä!’ Helander nousi seisomaan ja hihkui: ’Jumaliste, nyt tulee hyviä kuvia!’ Painoin häntä
toisella kädelläni päälaesta alaspäin, toisella pidin penkistäni kiinni
ja huusin: ’Painu hitossa alaspäin, muuten lennät ulos!’ Kone alkoi
oieta ja kohta lensimme lähellä vedenpintaa kohti lähintä rantaviivaa Kannaksella.”
Alkoi tilanteen selvittely. Ohjaaja oli saanut sirpaleen oikeaan jalkaan, mutta pystyi lentämään edelleen. Saarinen tunsi, miten verta
valui saappaaseen. Tähystäjällä oli vammoja kasvoissa leuan seutuvilla, mutta ei mitään vakavampaa. Sähköttäjä ja kk-ampuja olivat
selvinneet osumasta vammoitta.
Öljynpainemittari näytti nollaa ja sirpale oli repinyt poikki joitakin sähkökaapeleita ohjaamon vasemmalta puolelta. Moottorit
toimivat kuitenkin edelleen hyvin. Miehistö päätti lentää pinnoissa
Immolan kentälle. Korkeutta olisi pitänyt ottaa hyppyä varten vielä kun moottorit toimivat, mutta hyppääminen vihollisen puolel-
290
Kasvoihin haavoittunut
vänr. Öberg. (SA-kuva)
Heti laskun jälkeen Immolan kentällä 17. kesäkuuta. Kuomun takaosa on poissa. Vasemmalta: sähköttäjä
Vine, tähystäjä Öberg ja ohjaaja Saarinen. (SA-kuva)
Vänr. Öberg tason päällä. (Vilho Vine)
291
Kapt. Saarinen poistumassa koneesta jalassa sirpaleen reikä ja kasvot öljyn tahrimina. Lentolasit olivat suojanneet kallisarvoiset silmät. (Vilho Vine)
Vine sitomassa Saarisen jalkaa. Polven
yläpuolelle on laitettu kiristysside verenvuodon ehkäisemiseksi. Oikealla vänr. Leheskivi kyselemässä ensikäden tietoja lentuekavereiltaan. (Vilho Vine)
292
Öberg ja Saarinen lähdössä lääkärintarkastukseen. (Vilho Vine)
Öljyinen JK-266:n ohjaamo osuman jälkeen. (SA-kuva)
293
le ei miehiä houkutellut. Ylhäällä saattoi olla myös hävittäjiä, eikä
takakonekivääreitä enää ollut. Olisi muuten varmaan ollut vihollislentäjälle näky, kun avonaisesta Junkersin ohjaamosta olisivat miehet vain käsillä vilkutelleet aseiden puuttuessa.
Lento jatkui kohti Immolaa. Lentäjät kuuntelivat tarkkana moottoreiden ääntä ja vaikka muutaman kerran kuului epämiellyttävä
rykäisy, ei mitään savuamisen merkkejä näkynyt.
Saavuttuaan Immolaan kapteeni Saarinen päätti laskeutua suoraan kentälle. Nyt huolen aiheena oli, tulevatko molemmat laskutelineet alas. Ne tulivat ja lasku onnistui hyvin. Samassa kun Junkers
pysähtyi hyppäsi Helander jo koneen tasolle ja kuvien ottaminen
oli täydessä käynnissä.
Saarinen ja Öberg pääsivät itse poistumaan koneesta. Vine sitoi
kapteenin jalan ja myös Öberg sai leukaansa siteen ja matka lääkärintarkastukseen saattoi alkaa.
Rainer Leheskivi, joka oli joutunut tekemään edellisellä lennolla moottorivaurion takia laskun Immolaan kirjoittaa päiväkirjassaan:
”Illalla viiden aikaan lensi seitsemän JK:ta kentän yli etelää kohden.
Mieli haikeana katselimme niitä. Puoli tuntia sen jälkeen ilmestyi
yksi niistä kentän päälle muiden ajettua ohi ja teki sen jälkeen laskun. Kone oli meidän lentueestamme ja pyrstössä oli numero 1.
Pian sen jälkeen huomasin, että takakuomu oli poissa. Lähdin juoksemaan kentän päähän. Kone oli pysähtynyt sinne ja sieltä ammuttiin pari hätärakettia. Tullessani paikalle sidottiin Saarista ja Öbergiä. Kone oli saanut 20 mm:n it:stä osuman ohjaamoon. Ammus
294
Irtilaukaistu ohjaamon
kuomu osui JK-266:n korkeusvakaajaan kuvan mukaisin seurauksin. (SAkuva)
Viimeinen kuva sotilasvirkailija Nils Helanderista
sotalennolla kk-ampujan
vannassa 16. kesäkuuta
1944. (SA-kuva)
oli räjähtänyt ja haavoittanut kapteeni Saarista jalkaan ja vänrikki
Öbergiä kasvoihin. Öljyputki oli katkennut ja kone oli sisältä aivan
öljyinen. Pojat vietiin sairaalaan sidottavaksi ja illalla lähdimme junalla tukikohtaamme.”
Mekaanikkojen tarkastellessa konetta huomattiin, että vaikka öljyä
oli roiskunut joka paikkaan, ei paineöljyjärjestelmässä ollut pahoja vaurioita. Vaarallisempi vika miesten paluulentoa ajatellen löydettiin moottorien sytytysjärjestelmien kaapelista, jota sirpale oli
vaurioittanut. Johdossa oli enää muutama säie yhdessä. Moottorien
rykiminen oli johtunut tärinän aiheuttamasta kosketushäiriöstä.
Loppujen lopuksi JK-266 oli ainoa kone, joka pommitti varsinaista kohdetta. Kolme konetta pommitti vaakapommituksella varamaalia, joka oli Uudenkirkon tienristeyksen vaiheilla olleet kolonnat ja marssirivistöt. Lisäksi kolme konetta pommitti
vaakapommituksella Nälkäsuon asemaa. Heti pommitusten jälkeen hyökkäsi kaksi Airacobra-hävittäjää johtokoneen kimppuun
ja tulitti sitä viiden minuutin ajan. JK-259 sai osuman vasempaan
syöttösäiliöön, johon tuli vuoto. Lisäksi vaurioitui sivuvakaaja ja vasemman pyörän rengas puhkesi. JK-258:aa jahtasi kuusi Airacobraa
aina Viipuriin saakka tulittaen ja saaden siihen osumia.
295
”NYT TULEE HYVIÄ KUVIA!”
TK-kuvaaja sotilasvirkailija Nils Helander siirtyi helmikuussa 1942 Jalkaväkirykmentti 55:stä 11. tiedotuskomppaniaan rintamavalokuvaajaksi, ja vuotta myöhemmin 8. tiedotuskomppaniaan.
Helander kuvasi ilmavoimien toimintaa ja siksi hän suoritti ensi
töinään kk-ampujan pikakurssin päästäkseen mukaan sotalennoille yhtenä miehistön jäsenenä. Hänet tunnettiin rohkeana, kenties
rämäpäisenäkin miehenä, joka aina halusi ensiluokkaisia kuvia. Tuttu oli lausahdus: ’Nyt tulee hyviä kuvia!’
Niin hän lausui silloinkin, kun oli mukana lennolla, jossa JK266:n ohjaamoon tuli it-osuma 17. kesäkuuta 1944.
Suomalaiset pommikonemiehistöt eivät välttämättä olleet innoissaan kuvaajan mukanaolosta, koska pelkäsivät, että kk-ampujan
tärkeä työ kärsii kuvausten kustannuksella.
Lentolaivue 44:ssä Helander lensi ampujan paikalla kaikkiaan
yhdeksän kertaa ja yhtä lukuun ottamatta aina kapteeni Saarisen
koneessa. Kuhlmeyn Stukien mukana Helander lensi kolmella lennolla 1. heinäkuuta 1944.
Heinäkuun toinen koitui Helanderin kohtaloksi. Vihollinen pommitti Immolan lentokenttää ja totuttuun tapaansa hän halusi saada mahdollisimman hyvää kuva-aineistoa. Kun viholliskoneet lensivät kentän yli juoksi Helander kentälle kuvaten hyökkääviä koneita
polvelta. Hän sai tykinammuksen suoraan rintaansa.
TUULOS
Neuvostoliittolaiset aloittivat aamulla 21. kesäkuuta hyökkäyksen
Syvärillä. Maataistelu- ja pommikonehyökkäysten jälkeen alkoi kolme ja puoli tuntia kestänyt tulivalmistelu, johon osallistui 1 500
tykkiä ja kranaatinheitintä sekä yli 300 raketinheitintä. Suomalaiset joutuivat vetäytymään. Kesäkuun 22. ja 23. päivän välisenä yönä
teki vihollinen hyvin ajoitetun maihinnousun Tuulokseen suomalaisten oikeaan sivustaan. Laivatykkien ja lentokoneiden tukemana
pääsi vihollinen aamulla maihin katkaisten myöhemmin rannikkoa
pitkin kulkevan rauta- ja maantien. Kokonaan ei suomalaisten yhteys länteen katkennut, sillä aiemmin oli pohjoisemmaksi rakennettu
kiertotie Viteleeseen.
Lentorykmentti 4 yritti auttaa kovan paineen alla taistelevaa jalkaväkeä Tuuloksessa. Aamuyöllä kesäkuun 23. päivänä starttasi yksitoista Junkersia kapteeni Saarisen johdolla Onttolasta pommittamaan maihinnousulaivastoa Aunuksen ja Tuuloksen edustalla.
Koneissa oli kaikkiaan 22 kappaletta 500-kiloisia ja saman verran
250-kiloisia pommeja herkillä sytyttimillä. Lentoreitti kulki Lunkulansaaren kautta kohteelle, jossa oli pilvipeite 2 600–3 000 metrissä.
Pommitus suoritettiin tästä syystä osaksi syöksy- ja osaksi vaakapommituksena. Yksi suuri alus sai täysosuman ja upposi. Lisäksi havait296
tiin toisen laivan uppoavan ja kahden palavan koneiden poistuessa kohteelta. Lentäjät näkivät, että suomalaisilla jalkaväkimiehillä
oli tukalat oltavat rannikolla, sillä muun muassa kuuden sotalaivan
nähtiin ulompana tulittavan tykeillä Tuulosjoen suun pohjoisrantaa
ja kauempana nähtiin kymmeniä aluksia. Paikalla lenteli vihollisen
Airacobra-hävittäjiä, joista yksi sai ammuttua JK-270:een kaksi 20
mm:n tykin osumaa. Tähystäjänä ollut vänrikki Aarne Keko ja sähköttäjä erikoismestari Veikko Laukas tulittivat hävittäjää takakonekivääreillä, jolloin luotien nähtiin osuvan sen runkoon.
JK-259, ohjaajana kapteeni Kosti Lehmus, tähystäjänä luutnantti Rolf Winqvist, sähköttäjänä luutnantti Pekka Mäkinen ja kk-ampujana alikersantti Martti Jyrkinen, pakeni kahta hävittäjää syöksyllä pintoihin. Lehmus oikaisi syöksystä peltoaukean yläpuolella,
mutta tiukassa vedossa kone sakkasi osuen latoon ja iskeytyi sen
jälkeen maahan lähellä metsän reunaa Salmissa, Karkunlammen lähistöllä. Koko miehistö sai surmansa.
Kakkoslentueen päälliköksi Lehmuksen tilalle määrättiin luutnantti Tauno Iisalo.
Ykköslentueen päällikkö kapteeni Itävuori antamassa viimeisiä ohjeita kesäkuun 21. ja 22. päivän välisenä yönä Onttolassa. Laivue oli lähdössä kahdeksalla koneella pommittamaan vihollisen tykistöryhmityksiä
Viipurin koillispuolella Häyryn maastossa. Kolmantena vasemmalta oikea käsi laskuvarjon valjaassa on tähystäjä vänr. Pekka Arponen, kahdeksantena vasemmalta mustassa nahkatakissa on ohjaaja lentom. Jorma Norola, seuraavana kasvot kameraan päin karttaa tutkii tähystäjä vänr. Martti Uotinen, karttaa pitelee
kapt. Itävuori, ja hänestä seuraavana ilman lentopäähinettä on ohjaaja vääp. Aarne Tirkkonen, oikeassa
reunassa lappu leuassa on sähköttäjä alik. Matti Malmberg, joka oli saanut haavan leukaan yrittäessään
vaikeaa voimisteluliikettä rekillä. (Martti Uotinen)
297
Miehistö kiipeämässä Junkersiin lähteäkseen lennolle yöllä 21.–22. kesäkuuta. Oikealla kunnioitusta herättävä 1 000 kilon pommi. (SA-kuva)
Junkers valmiina rullaamaan kiitoradalle 21.–22. kesäkuuta välisenä yönä. Jokaisessa koneessa oli lastina
yksi 1 000-kiloinen ja kaksi 250-kiloista. (SA-kuva)
298
Lennon jälkeen 22. kesäkuuta, kun päivä on jo
valjennut. Etualalla JK252, jolla lentom. Norola,
vänr. Uotinen, alik. Lampimäki ja kers. Liukko lensivät. Takana JK-267. (SAkuva)
Jouko Saarinen: ”Omilla joukoillamme, joilla sodan tähänastisissa
vaiheissa ei ole ollut sanottavammin mahdollisuuksia seurata pommitusilmavoimiemme toimintaa ja tuntea tämän toiminnan vaikutuksia, mikä johtui lentojen harvalukuisuudesta sekä käytetystä
taktiikasta (lentoreittien valinta kulkevaksi korpimaastojen kautta,
yötoiminta ja niin edelleen), kuin myöskin hyökkäysten suuntautumisesta kauas vihollisen selustaan, oli kesällä 1944 tuon tuostakin
tilaisuus silminnäkijöinä seurata Lentorykmentti 4:n suorittamia
pommituksia, jotka tapahtuivat etulinjojen välittömässä läheisyydessä ja seurauksiltaan usein tuntuivat välittömänä vihollispaineen
lamautumisena puolustettavana olleella lohkolla. Lukuisat ovatkin
ne jalkaväen taholta annetut innostuneet kiitollisuuden ilmaukset,
jotka virallista tai epävirallista tietä kantautuivat pommituslentäjien korviin. Näin ollen ei ole vähäiseksi arvioitava se moraalinen
tuki, jota Lentorykmentti 4 konkreettisten saavutustensa lisäksi antoi hirvittävän paineen alaisena taistelevalle maa-armeijalle. Tässä
mielessä on valitettavaa, että rykmentin syöksypommituslaivueen
(PLeLv 44) järein, tuhatkiloisin pommein suorittamat ’jyskytykset’
lienevät enimmäkseen menneet tiettynä ajanjaksona Kannaksella
samanaikaisesti, vaikkakin LeR 4:ään nähden täysin erillisinä toimineitten saksalaisten Stuka-muodostelmien tiliin Yleisradion uutislähetysten sanamuodon (’…omat pommituskoneet ja saksalaiset
syöksypommittajat pommittaneet…’) takia.”
TALIIHANTALA
Talin–Ihantalan taistelut kesäkuun lopulla ja heinäkuun alkupuolella 1944 ja niissä saavutetut torjuntavoitot ovat vertaansa vailla
olevaa suomalaista sotahistoriaa. Suuri merkitys näissä torjunta299
taisteluissa oli myös ilmavoimilla: Lentorykmentti 4:n pommittajilla, saksalaisen Taisteluosasto Kuhlmeyn Stuka-syöksypommittajilla
ja Focke-Wulf-hävittäjäpommittajilla sekä Lentorykmentti 3:n hävittäjillä.
Eräästä kohteesta muodostui pommittajille melkoinen urakka
ja sitä moukaroitiin monilla pommituslennoilla. Lyykylänjärven ja
Kärstilänjärven yhdistävän joen (leveähkön puron) ylitse meni kaksi maantiesiltaa ja yksi rautatiesilta lähes vierekkäin Talin aseman
lähistöllä. Venäläiset keskittivät ja huolsivat niiden kautta joukkojaan, joten siltojen katkaiseminen oli ensiarvoisen tärkeää. Siitä seurasi näytelmä, jossa aina kun sillat saatiin pommitettua rikki, olivat
pioneerit niitä korjaamassa. Lisäksi maantiesiltojen viereen rakennettiin tilapäisiä ylityspaikkoja ajamalla matalaan joenuomaan kiviä ja maata. Pääasiallisesti siltoja yrittivät tuhota saksalaiset, mutta
myös nelosrykmentin koneet osallistuivat pommituksiin.
Illalla 28. kesäkuuta lähti Onttolasta yksitoista Junkersia matkaan majuri Tauno Mellerin vetäessä letkaa.
Lentoreitti kulki Sairalan aseman kautta Antreaan, josta suunta
otettiin kohteelle.
Hävittäjäsuojasta oli sovittu Messerschmitt-lentäjien kanssa.
JK-266:ssa oli ohjaajana kapteeni Saarinen, tähystäjänä vänrikki
Leheskivi, sähköttäjänä ylikersantti Vine ja kk-ampujana alikersantti Santavuori.
Rainer Leheskivi: ”Radiossa luettiin tänään tiedotus, että Saksan ulkoministeri oli vieraillut Suomessa ja sopinut hallituksemme kanssa avunannosta taistelussamme. Kerrotaan Suomen kansalla
olevan kolme saksalaista panssaridivisioonaa, joiden kärki on menossa Lappeenrannan tienoilla.
Ei sotaa ilman tappioita. Kaikkiaan yhdeksän
lentäjätoveria täytyi aseveljien saattaa hautaan
kesäsodan aikana. Kuvassa lentom. Martti Perälän
hautajaiset Kurikassa kesäkuun 27. päivänä 1944.
Hän ehti olla laivueessa neljätoista kuukautta.
(Juha Perälä)
300
Toiminnan täytyi jatkui
menetyksistä huolimatta,
sillä sota riehui täydellä
teholla. Laivue 44:n Junkersit ja 48:n Blenheimit
starttaavat rinnan sotalennolle Onttolassa kesällä
1944. Junkers-miehet kutsuivat kentän itäpuolella
majailevia BL -lentäjiä sovullisesti vihollislaivueeksi.
Yläkuvassa kentän pinta
on ilmeisesti sateen jäljiltä kostea, sillä se ei pölise
lainkaan. Lentotoimintaa
Onttolasta kesällä 1944
haittasivat usein sakeat
pölypilvet. (Seppo Rihlama, SA-kuva)
301
Talin rautatiesilta ja maantiesillat kesällä 1944. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy Leitimojärven itärantaa,
josta kuvassa noin kolme senttimetriä itään oleva vielä ehjän näköinen isompi rakennus on Talin kartano.
Oikeassa reunassa näkyy Lyykylänjärvenäkin tunnetun Repolanjärven länsi
302
rantaa, josta lähtevän joenuoman yli sillat kulkivat. Kuvassa ne näyttävät melko ehjiltä. Vasempaan alareunaan menevä tie vie Portinhoikan risteykseen. Rautatien vasemmalla puolella yläreunaan menevä tie vie
Karisalmelle. (SA-kuva)
303
Tänä iltana taidamme sittenkin lähteä. Kahdeksalta pitää olla
kaikki kunnossa.
Lopulta sentään pääsimme lähtemään. Yhdeksältä starttasimme
pommittamaan Talin siltoja. Olin Joukon 266:ssa. Meillä oli yksi
tuhatkiloinen ja kaksi 250 kilon pommia. Startti kävi hitaasti, kun
kiitotie pölisi. Lähdimme viimeisenä partiona ja jouduimme lentämään yksin. Olimme maalilla määräaikana 21.50 ja pommitimme
annettua kohdetta.”
Laivueen syöksypommitus tapahtui kymmenen minuutin aikana
lähtökorkeuden ollessa 4 000 metriä ja pommit irrotettiin 2 500–
2 200 metrissä annetulle maalialueelle. Yksi sarjoista osui siltoihin,
muita osumia lähistöllä. Osuman sai myös sata metriä silloista länteen päin ollut rakennusryhmä.
Leheskivi: ”Raskas ja keskiraskas ampuivat sulun eteemme ja
seurasivat meitä koko ajan, mutta ne ampuivat liian taakse. Nopeutemme syöksyssä oli 680 kilometriä tunnissa. Pommimme jäivät hiukan lyhyeksi. Kurvailimme it:stä eroon ja ajoimme Nuijamaanjärven päälle, missä laivueen piti kokoontua. Emme nähneet
mitään yhtenäistä puljaa. Saimme omista partioistamme kaksi konetta siivelle. Niiden kanssa ajoimme Lappeenrannan yli. Näin kotitalon aivan selvästi, joskin se erottui muista hyvin vaikeasti mustan
katon vuoksi. Lappeenrannasta lensimme suoraan tukikohtaan. Pudotimme Saimaaseen yhden ripustimiin jääneen pommin. Laskim-
Luutnantti Iisalo viemässä
lentuettaan Kannakselle
kesällä 1944. Vasemmalla
siivellä lentää vääp. Aarne
Suikkanen. (Pekka Iisalo)
304