1 - Jyty Kuopio ry

Kuva Tapio Aalto
JUHLAVUOSI
– JYTY KUOPIO 95 VUOTTA
EDUNVALVONTA
Syksyllä valitut luottamusmiehet ovat aloittaneet nelivuotiskautensa.
Uusi pääluottamusmies Juha Hujanen on ollut tavattavissa järjestötalolla
2.1.2013 lähtien ja hän käy vuoden aikana esittäytymässä mahdollisimman monella työpaikalla. Suuremmilla työpaikoilla on oma luottamusmies,
muutoin edunvalvonnasta vastaa pääluottamusmies. Luottamusmiesten
yhteystiedot ovat toisaalla tässä lehdessä.
Tärkeimpänä painopistealueena edunvalvonnassa on jäsenten etujen (työpaikat ja palvelusuhde-ehdot) turvaaminen kaikissa työsuhteisiin liittyvissä
muutostilanteissa.
VIESTINTÄ
Painettua Syssäys –lehteä toimitetaan kaksi kappaletta. Tammi- ja syyskuussa ilmestyvät Syssäykset toimitetaan kaikille jäsenille kotiosoitteeseen. Muut lehdet ovat nettiversioita. Sähköistä viestintää lisätään, jonka
vuoksi olisi tärkeää jokaisen jäsenen ilmoittaa sähköpostiosoitteensa postituslistalle. Postituslistalla oleville lähetetään verkkolehdet sekä sähköiset
kirjeet ja muut pikatiedotteet.
HYVINVOINTI
Jyty Kuopio ry täyttää tänä vuonna 95 vuotta. Juhlavuonna järjestetään
useita kaikille jäsenille kohdennettuja tapahtumia, joissa on pieni omavastuu tai ne ovat kokonaan maksuttomia.
Juhlavuosi aloitetaan koko jäsenistön elokuva-illalla tammikuussa. Perinteinen teatterimatka suunnataan Varkauteen. Uutuutena järjestämme
stand up –tilaisuuden toukokuussa. Koko perheen tapahtumana järjestetään toivottu matka Tampereen Särkänniemeen toukokuussa. Juhlistamme
juhlavuoden kesää Kallavesi -risteilyllä Alahoviin. Elokuussa järjestettävä
risteily on tarkoitettu koko jäsenistölle.
Perinteiset Jytyn syyspäivät järjestetään Heinolassa 30.8.–1.9.2013.
Matka toteutetaan yhdessä Kuopion seudun jytyn kanssa. Jytyn
aluetoimisto järjestää suositun työhyvinvointiseminaarin Siilinjärven
Kunnonpaikassa
28.–29.9.2013.
Syksyä piristetään Musiikkikeskuksen konsertilla loka-marraskuussa.
Yhdistyksen perinteinen pikkujoulu
järjestetään joulukuussa.
Jäsenet voivat ostaa elokuva- ja uimahallilippuja ja vuokrata Puolakan
Paljakassa sijaitsevaa loma-asuntoa
edulliseen jäsenhintaan.
Oman yhdistyksen järjestämään
monimuotoiseen toimintaan voi kukin jäsen osallistua elämäntilanteen,
mielenkiinnon ja tarpeiden mukaan.
JÄRJESTÖ- JA YHTEISTOIMINTA
Tärkeä järjestöllinen haaste on jäsenmäärässä tapahtuvien muutosten ennakoiminen. Nilsiästä
Kuopioon siirtyvät uudet jäsenet
huomioidaan toiminnassa. Jäsentalkoita jatketaan edelleen, joissa sekä
uusi jäsen että suosittelija saavat
lahjan. Hae lahjasi yhdistyksen toi-
mistolta. Liiton jäsenyys tarjoaa monia konkreettisia etuja edunvalvonnan lisäksi mm. vakuutuspalveluihin
sekä hyvinvointiin ja virkistykseen
liittyen.
OPISKELIJA- JA
NUORISOTOIMINTA
Yhdistyksellä on oma nuorisovastaava ja nuorille järjestetään omia
tilaisuuksia osanottajien sekä kiinnostuksen mukaan.
HALLINTO JA TALOUS
Yhdistyksellä on vakaa taloudellinen
tilanne ja oma jäsenpalvelusihteeri, joka turvaa jäsenille annettavan
parhaan mahdollisen palvelun.
NILSIÄ-KUOPIO KUNTALIITOS
1.1.2013 voimaan tulleen kuntaliitoksen myötä nilsiäläiset kaupungin
palveluksessa olevat jytyläiset liittyivät Kuopion yhdistyksen jäseniksi. Tervetuloa joukkoomme!
Hyvää alkanutta vuotta toivottaen
Anja Komulainen
puheenjohtaja
Jyty Kuopio ry
Kokouskutsu
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään
keskiviikkona 20.3.2013 klo 17.30
Järjestötalo, Hapelähteenkatu 36, II kerros
Sääntöjen mukaan kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
• hallituksen antama vuoden 2012 vuosikertomus ja toimenpiteet, joihin se antaa aihetta
• vuoden 2012 tilinpäätös ja tilintarkastajan lausunto, tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen
• ylijäämän käyttäminen tai mahdollisen tappion peittäminen
• jäsenaloitteet ja hallituksen vastaukset niihin
• muut kokoukselle esitettävät asiat huomioon ottaen yhdistyslain
24 §:n säännökset.
Käytä jäsenen päätösvaltaa – tule kokoukseen!
Kokoukseen osallistujille iltapala ja jäsenlahja.
Jyty Kuopio ry
hallitus
AJANKOHTAISTA
VARAPÄÄLUOTTAMUSMIEHELTÄ
Tervehdys kaikille Jyty Kuopion
jäsenille!
Aloitin Kuopion kaupungin päätoimisen pääluottamusmiehen tehtävässä
vuoden alussa. Olen 52-vuotias, avioliitossa ja kolmen lapsen isä. Muutin
Pielavedeltä Kuopioon työn perässä 27 vuotta sitten. Kuopion kaupungin
kirjaston palveluksessa olen ollut 22 vuotta. Harrastukseni liittyvät mökkeilyyn ja muun vapaa-ajan täyttävät vapaaehtoistyöt ja luottamustoimet.
Olen toiminut Jytyn alueluottamusmiehenä vuosina 2005-2006. Suoritin
silloin myös luottamusmiesopinnot, joita alan nyt kiireellä täydentämään.
Vuodesta 2006 alkaen olen ollut myös työsuojeluvaravaltuutettu.
Jyty Kuopion jäseneksi liityin 1999 ja hallituksen jäsenenä olin vuodet 20072012. Keskusjärjestö STTK:n aluetoimikunnan jäsenyys alkoi viime vuonna.
Uusimpana tehtävänä tulin valituksi Jytyn liittovaltuustoon seuraavalle nelivuotiskaudelle.
Uskon ehdottomaan oikeudenmukaisuuteen yhteisten asioiden hoidossa.
Vuosikymmenet erilaisissa töissä ovat opettaneet, että työntekijöiden eduista ja hyvinvoinnista huolehtiminen ovat tärkeimpiä asioita työssä jaksamiselle.
Seuraavat vuodet tulevat varmasti olemaan haasteellisia monien muutosten ja taloudellisten syiden vuoksi.
Pyritään yhdessä luomaan työpaikkamme työolot sekä ilmapiiri sellaisiksi,
että pärjäämme ja jaksamme vaativissa tehtävissämme mahdollisimman
hyvin.
Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Juha Hujanen
pääluottamusmies
[email protected]
050 561 4850
KUULUMISIA ALUEEN
NUORISOVASTAAVALTA
Lumiset uuden vuoden terveiset täältä Kuopiosta! Päivät alkavat pidentyä
ja kevät lähenee päivä päivältä. Kyllä se vaan on hyvä, kun saamme nauttia
vuodenaikojen runsaudesta.
Muistellessani viime vuotta päällimmäiseksi mieleeni on jäänyt liittokokous,
jossa tehtiin isoja päätöksiä tulevaisuutta ajatellen. Lisäksi Ilahduttavaa oli
huomata, että kokoukseen osallistui innokkaita nuoria jytyläisiä. Toivottavasti tulevaisuudessa heitä on vielä enemmän.
Aloittelen alueen nuorisovastaavana uutta taivaltani mielenkiinnolla. Saapa
nähdä mitä tämä vuosi tuo tullessaan? Seuraavana askelmerkkinä on Tahkoseminaari 16-17.3.2013, joka on muodostunut jo melkein perinteeksi.
Tahkoseminaarissa on teemana monikulttuurisuus, jossa on mielenkiintoisia
luennoitsijoita. Tämän lisäksi seminaarin yhteydessä on nuorisotapahtuma,
jossa SINÄ nuori jytyläinen pääset nauttimaan ”elämysmatkailusta”. Nuorisotapahtuma alkaa jo pe 15.3. Nyt kannattaa raapustaa ajankohta kalentereihin ylös, koska nuorisopaikkoja on 15 ensimmäiselle. Ilmoittautuminen
tapahtuu Jässärin kautta 17.1. alkaen (www.jytyliitto.fi). Nyt porukalla
mukaan!
Mitäpä muuta tälle vuodelle? Syksyllä on tulossa syyspäivät Vierumäellä
30.8-1.9.2013. Tänä vuonna olisi tarkoitus saada lähtemään mahdollisimman paljon nuoria mukaan!!!
Niin täytynee muistin aikana vielä sanoa, että uusi koulunkäynninohjaajien
ammattialakohtainen opas on julkaistu ja löytyy jytyliiton sivuilta www.jytyliitto.fi > edunvalvonta.
Tässäpä taisi olla tärkeimmät tällä kertaa!
Kaikkea hyvää tälle vuodelle!
Ystävällisesti
Nuorisovastaava Päivi Elovirta
JYTY KUOPIO RY
HALLITUS 2013
Puheenjohtaja
Anja Komulainen
017 185 403, 044 718 5403
Kuopion kaupunki, kaupunkiympäristön palvelualue
[email protected]
Varsinainen jäsenHenkilökohtainen varajäsen
Tuula Antikainen
0400 573 609
Pirkko Seppänen
017 218 037
Kuhilas OyKuhilas Oy
[email protected]@kuhilas.fi
Päivi Elovirta
050 494 9678
Arja Lahtinen
044 717 5916
Kuopion kaupunkiKuopion kaupunki
kasvun oppimisen palvelualue
terveydenhuollon palvelualue
[email protected]@kuopio.fi
Kati Haapakangas
044 718 3248
Aili Heiskanen
044 718 3247
Kuopion kaupunkiKuopion kaupunki
perusturvan palvelualueperusturvan palvelualue
[email protected]@kuopio.fi
Virpi Lempinen
040 587 4780
Elsa Kukkonen
017 184 583
Kuopion kaupunkiKuopion kaupunki
kasvun ja oppimisen palvelualue
kasvun ja oppimisen palvelualue
[email protected]@kuopio.fi
Leena Tukiainen
044 275 8184
Aila Kankkunen
0400 579 214
Kuopion kaupunkiKuopion kaupunki
liikelaitoskuntayhtymä Servicaliikelaitoskuntayhtymä Servica
[email protected]@servica.fi
Tapio Aalto
040 575 2681
Tarja Härmä
040 540 9653
yksityissektoriKuopion kaupunki
[email protected] edistämisen palvelualue
[email protected]
Minna Halme
044 718 5310
Mervi Kauhanen
017 183 732
Kuopion kaupunkiKuopion kaupunki
vetovoimaisuuden palvelualue
kasvun ja oppimisen palvelualue
[email protected]@kuopio.fi
Jaana Huttunen
044 718 5042
Margit Losoi
ILMOITTAUTUMINEN
Kuopion kaupunkiKuopion kaupunki
040 057 2450
kaupunkiympäristön palvelualue
kasvun ja oppimisen palvelualue
[email protected]@pp1.inet.fi
Anna Liisa Kananen
040 577 0512
Hilkka Koponen
044 718 2428
Kuopion kaupunkiKuopion kaupunki
hyvinvoinnin edistämisen palvelualue
hyvinvoinnin edistämisen palvelualue
[email protected]@kuopio.fi
Ari Nissinen
044 785 4839
Juha Hujanen
0400 746 170
Savon koulutuskuntayhtymäKuopion kaupunki
[email protected] edistämisen palvelualue
[email protected]
sihteeri
Anneli Salminen
044 761 1575
Jyty Kuopio ry, Hapelähteenkatu 36, 70110 Kuopio
[email protected]
LUOTTAMUSMIEHET 2013 - 2016
Kuopion kaupunki
pääluottamusmies
Juha Hujanen
050 561 4850
[email protected]
Pääluottamusmies Juha Hujanen hoitaa alueet, joihin ei ole erikseen nimetty luottamusmiestä
LuottamusmiesVaraluottamusmies
kaupunkiympäristön palvelualue, tilakeskus
Pirjo Pääkkönen
044 718 2189, 017 182 189
[email protected]
hyvinvoinnin edistämisen palvelualue
Ulla Vuori
044 718 2676, 017 182 675
[email protected]
vetovoimaisuuden palvelualue, konsernipalvelu, kasvun ja oppimisen
palvelualue
Tarja Marin-Hakkarainen
Päivi Elovirta
044 718 2665
050 494 9678
[email protected]@gmail.com
Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä
Anitta Miettinen
Pirjo Parviainen
[email protected] [email protected]
044 785 6291
044 785 6417
Kuopion konservatorio
Pirjo PeltoniemiEulalia Kaivola
[email protected]
[email protected]
044 727 9207
044 7181 236
Kuhilas Oy
Aija Torsti
[email protected]
017 218 105
Jätekukko Oy
Anna KivilampiTiina Forsman
[email protected]@jatekukko.fi
044 368 0174
Liikelaitoskuntayhtymä Servica
Satu Poussa
044 426 0671
[email protected]
TEBOIL KOROTTAA JÄSENKORTTIALENNUKSIA
Oy Teboil Ab myöntää Jytyn jäsenkortilla 1.1.2013 alkaen seuraavat alennukset:
Bensiini ja dieselöljy
- 2 snt / litra
Voiteluaineet
- 10 % (alle 10 litran astiat)
Autokemikaalit
-5%
Pesut- 5 %
Nestekaasu
- 5 % (täyttö)
TOIMIKUNNAT 2013
Työvaliokunta
Anna Liisa Kananen 040 577 0512
Juha Hujanen
050 564 850
Anja Komulainen
017 185 403
Anneli Salminen
044 761 1595
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
Tiedotus
Tapio Aalto
040 575 2681 [email protected]
Päivi Elovirta
050 494 9678 [email protected]
Anneli Salminen
044 761 1595 [email protected]
Hyvinvointi
Aili Heiskanen
017 183 247 [email protected]
Kati Haapakangas
017 183 248 [email protected]
Minna Halme
044 718 5310 [email protected]
Hilkka Koponen
017 182 428 [email protected]
Maria Leppänen
044 718 1338 [email protected]
Anneli Salminen
044 761 1595 [email protected]
Yhteistoiminta
Arto Villikka
017 187 708 [email protected]
Anna Liisa Kananen 040 577 0512 [email protected]
Anja Komulainen
017 185 403 [email protected]
Ari Nissinen
044 785 4839 [email protected]
Anneli Salminen
044 761 1595 [email protected]
Nuorisotiimi
Päivi Elovirta
050 494 9678 [email protected]
Tiina [email protected]
AIKA LÖYSÄTÄ
KRAVATTIA JA
TILATA YHDET!
Hyppää mukaan hulvattoman kuopiolaissyntyisen stand up -koomikon
ILARI JOHANSSONIN kyytiin.
Ihmisen evoluutiosta, savolaisuudesta, naisista ja jääkiekkoilusta ammentuu huumoria varmasti kaikille.
Jyty Kuopio ry tarjoilee tämän mahtavan setin keskiviikkona 22.5.2013
Ravintola Pannuhuoneella (Kauppakatu 25, Kuopio).
Tervetuloa virittäytymään tunnelmaan jo klo 19 alkaen!
Ilmoittaudu nopeasti, tilaa on vain
130 ensimmäiselle.
Ilmoittautumiset viimeistään
29.3.2013:
[email protected] tai
puh. 044 761 1595
Tilaisuus K-18.
Hinta:
Jytyläisille 8 €/hlö
Avec, ei-jytyläinen 13 €/hlö
• MUKAVA JA HYÖDYLLINEN VIIKONLOPPU TARJOLLA
UUSILLE JÄSENILLE
Haluatko tietää enemmän oikeuksistasi ja velvollisuuksistasi työelämässä,
tietoa työhyvinvoinnista sekä saada tietää, mitä kaikkia mahdollisuuksia ja
etuja Jyty Sinulle tarjoaa.
Jyty järjestää mainion uudenlaisen kurssin uusille sekä sellaisille jäsenille,
jotka eivät ole olleet mukana aktiivisesti Jytyn toiminnassa.
Enemmän irti Jytystä -kurssi pidetään hienoissa puitteissa16.-17.3. Hämeenlinna Aulangolla. Mikä parasta, Jyty kustantaa kaiken eli täysihoidon
2-hengen huoneessa, ohjelman sekä maksaa matkakorvaukset.
Kannattaa tutustua lisää kurssin sisältöön ja ohjelmaan oheisen linkin takaa.
http://www.jytyliitto.fi/Koulutuskalenteri/433
• TÄMÄ KOULUTUS ON NAUTINTO!
Paljon puhuttu Vanhuspalvelulaki tulee voimaan 01.07.2013. Laki asettaa
koti- ja laitoshoidon henkilöstölle uusia osaamisvaatimuksia. Tämä koskee
myös JYTYn vanhustyötä tekeviä jäseniä. Sen vuoksi haluamme tukea jäsentemme osaamista ja urakehitystä tarjoamalla mahdollisuuden kehittää
itseään vanhuspalvelujen eri osa-alueiden asiantuntijoiden tuella.
JYTY ry ja Medinter Oy ovat kehittäneet vanhustyötä tekeville liittomme
jäsenille täydennyskoulutusohjelman, jonka aikana suoritetaan Vanhustyön
erikoisammattitutkinto. Koulutus kestää 1,5v. Tutkinto on Opetushallituksen
virallinen näyttötutkinto, ja se antaa pätevyyden toimia vanhustenhuollon
perustehtävien lisäksi myös kehittämis- ja asiantuntijatehtävissä.
Lisätietoja koulutuksesta ja sen ohjelman löydät oheisen linkin takaa:
http://www.jytyliitto.fi/Sivu/3533
Mikä parasta, tämä laadukas hyvillä kouluttajilla varustettu koulutus on lähes ilmainen. Koulutus toteutetaan oppisopimusrahoituksella, joten se on
opiskelijalle maksuton lukuun ottamatta 58 € tutkintomaksua.
APURAHOJA
KOULUTUKSEEN
Jyty ry:n jäsenet voivat hakea Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton
koulutussäätiön apurahaa vuosien 2011-2013 aikana tapahtuvaan ammatilliseen täydennyskoulutukseen. Vuoden 2013 apuraha on todennäköisesti 150-200 euroa. Apurahan myöntämiseen vaikuttavat koulutuksen laatu,
kesto ja kustannukset, tulot opiskeluaikana, aktiivisuus ja aiemmat hakemukset. Apurahaa ei myönnetä uudelleenkoulutukseen.
Lomake löytyy OmaNetistä materiaalipankin muista lomakkeista nimellä
Koulutussäätiö, apurahahakemus. Hakulomakkeen saa myös asiamieheltä
mieluiten sähköpostina.
Aiemmin 16.2.2012 jälkeen palautetut hakemukset ovat mukana apurahojen jaossa. Vuonna 2011 tai 2012 hakenut, mutta silloin hylätty hakemus,
otetaan mukaan hakijan ilmoituksella asiamiehelle mieluiten sähköpostilla
tai puhelimitse.
Hakemuksen liitteenä pitää olla todistus opiskelusta tai opiskelun aloittamisesta. Puutteellisesti täytettyjä hakemuksia emme voi valitettavasti käsitellä.
Hakemusten tulee olla perillä 15.2.2013 osoitteessa :
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton koulutussäätiö
Vesa-Matti Mäkinen
Asemamiehenkatu 4
00520 Helsinki.
Lisätietoja asiasta antaa säätiön asiamies
Vesa-Matti Mäkinen puh. 020-789 3744 tai 040-588 4192
[email protected].
JÄSENEDUT 2013
TYÖSUHDENEUVONTA
Kattava ja tiheä yhdistysverkko tuo neuvotteluvoimaa. Aktiivinen paikallinen toiminta on edellytys onnistuneelle edunvalvonnalle.
Yhdistyksessä sinun ja muiden jäsenten hyväksi toimivat luottamusmies,
puheenjohtaja, henkilöstöedustaja, sihteeri, tiedottaja, koulutusvastaava
ja nuorisovastaava. Anna heille tukesi! Yhdistys edustaa sinua neuvottelupöydässä ja yhteistoimintaryhmissä.
ILMAINEN OIKEUSAPU
Jytyn merkittävä jäsenetu on oikeusapu ja lainopillinen neuvonta palvelussuhteeseen liittyvissä asioissa. Palvelu on maksuton.
LIITTOVAKUUTUS
VAPAA-AJAN TAPATURMA- JA MATKUSTAJAVAKUUTUS
If vapaa-ajan tapaturma- ja matkustajavakuutuksen vakuutettuina ovat liiton yhdistysten alle 68-vuotiaat työvoima- ja opiskelijajäsenet. Suomessa
vakituisesti asuvat jäsenet ja opiskelijajäsenet on vakuutettu vapaa-ajan
tapaturmavakuutuksella ja vapaa-ajan matkustajavakuutuksella. Lisätietoja
liittovakuutuksesta www.if.fi/jyty.
Jyty-jäsenkortti on samalla myös matkustajavakuutuskortti. Mikäli tarvitset
pikaisesti todistusta vakuutuksestasi ota yhteyttä Ifiin puh. 010 191919.
VASTUU- JA OIKEUSTURVAVAKUUTUS
Jytyn jäsenetuihin kuuluu ammattihenkilön vastuu- ja oikeusturvavakuutus
If Vakuutusyhtiössä. Vakuutettuja ovat myös opiskelijajäsenet työharjoittelussa ollessaan. Vastuu- ja oikeusturvavakuutus on voimassa, kun jäsenyys
on kestänyt kuusi kuukautta. Vakuutusehdot sekä vahinkoilmoituslomakkeita saa Ifin konttoreista.
Oikeusturvan anomista koskevassa asiassa on aina ensin käännyttävä liiton
lakimiehen puoleen.
TYÖTTÖMYYSTURVA
Jytyn jäsenenä olet vakuutettu Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöiden
työttömyyskassassa. Työttömäksi tai lomautetuksi joutuessasi olet oikeutettu ansioon sidottuun päivärahaan.
Eri työttömyyskassojen jäsenyyksien välillä ei saa jäädä yli 30 päivää, joten
liittyessäsi Jytyyn, pidä huoli siitä, että myös työttömyyskassan jäsenyys
pysyy voimassa. Työttömyyskassa neuvoo sinua myös vuorottelukorvauksen ja koulutustukien hakemisessa.
Tarkempia ohjeita Työttömyyskassan sivuilta. Sieltä pääset Nettikassaan,
jossa mm. voit lähettää etuushakemuksen sekä tarkastella sen käsittelyä ja
maksupäiviä.
Täydentäviä vakuutuksia tarjolla www.jytyliitto.fi/jäsenelle/jäsenedut
JYTY-LEHTI, SYSSÄYS
Jäsenetuna saat kuukausittain (pl. heinä–elokuu) ilmestyvän monipuolisen
n. 44-sivuisen Jyty-lehden.
Yhdistys postittaa Syssäys-lehden jäsenilleen kotiin kaksi kertaa vuodessa.
JYTYN JA YHDISTYKSEN TARJOAMA KOULUTUS
Jytyliiton ja yhdistyksen tarjoamaan koulutukseen voit hakeutua yhdistyksen kautta ([email protected]). Hallitus päättää koulutukseen osallistumisen kustannuksista.
Katso koulutukset: www.jytyliitto.fi, www.jytykuopio.fi.
LOMAMÖKKEJÄ
Talven lomamökkien vapaat ajat ja varaukset suoraan jokaisen kohteen
omasta varauspalvelusta. Vapaita aikoja löytyy mm.Tahkovuorella.
Jytyn jäsenenä voit vuokrata korkeatasoisia lomahuoneistoja ja -mökkejä
eri puolelta Suomea. Tutustu mökkeihin tarkemmin www.jytyliitto.fi.
Yhdistyksen jäsenet voivat lisäksi vuokrata Puolangan Paljakassa sijaitsevaa Kuusipirtin loma-asuntoa. Varaukset Anneli Salminen 044 7611 595,
[email protected].
HAE APURAHAA
Jäsenet voivat hakea Jytyn koulutussäätiön apurahaa työhönsä liittyvään
ammatilliseen täydennyskoulutukseen. Hakemisesta ilmoitetaan Jyty-lehdessä.
Yhdistys myöntää stipendejä omaehtoiseen, tutkintoon johtavaan koulutukseen, ammatilliseen täydennyskoulutukseen ja osaamista täydentävään
koulutukseen. Hallitus päättää saajista joulukuun kokouksessaan. Vuonna
2012 stipendi myönnettiin 8 jäsenelle.
JÄSENTILAISUUDET
Jyty järjestää sekä alueellisesti että valtakunnallisesti erilaisia tapahtumia.
Monissa tapahtumissa yhdistyy virallisempi asiapitoinen osuus sekä vapaamuotoisempi ja rennompi toiminta.
TALVI- JA SYYSPÄIVÄT
Jytyn syys- ja talvipäivät kokoavat useita satoja jytyläisiä ympäri Suomen
yhteen viettämään rennosti vapaa-aikaa. Päivät sisältävät mukavia kilpailuita, johon yhdistykset tai alueet voivat osallistua omilla joukkueillaan. Kisat
ovat leikkimielisiä.
Yhdistyksen järjestämistä tapahtumista sekä tilaisuuksista tiedotamme Syssäys-lehdessä, kotisivuilla www.jytykuopio.fi sekä Facebookissa.
ASUMINEN
VVO:n vuokra-asunnot
Jytyn jäsenillä on mahdollisuus hakea asuntoa VVO:n monipuolisesta asuntokannasta. VVO pyrkii löytämään teille vuokra-asunnon mahdollisimman
joustavasti.
AUTOILU
Liiton jäsenenä saat etuja Oy Teboil Ab:n kanssa tehtyjen sopimusten perusteella.
MAJOITUS
Jytyn jäsenenä saat seuraavista kohteista majoitusetuja: Restel Hotel Group,
S-ryhmän hotelliketjut, Scandic-ja Hilton-hotellit, Suomen retkeilymajajärjestö SRM ry ja StayAt Hotel Apartments.
MATKAT
Eckerö Line, Tallink Silja Oy ja Viking Line tarjoaa Jytyn yhdistyksille ja jäsenille kokous- ja risteilyalennuksia.
TUETUT LOMAT 2013
Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoittamia tuettuja lomia voi hakea
yksin tai perheen kanssa ne henkilöt, jotka eivät ole olleet tuetulla lomalla vuoden 2011 jälkeen. Loman myöntämiseen vaikuttavat sosiaaliset, taloudelliset, terveydelliset perusteet sekä huomioidaan muut lomantarvetta
osoittavat tekijät. Valinnassa noudatetaan sosiaali- ja terveysministeriön ja
Raha-automaattiyhdistyksen ohjeita.
Lomajärjestöt valitsevat tuen saajat. Myönteiset päätökset ilmoitetaan kuukautta ennen toivottua lomaa. Hyvinvointilomat ry ilmoittaa myönteisen
päätöksen saaneille, Solaris-Lomat ry ilmoittaa sekä myönteisestä että kielteisestä päätöksestä.
FINNKINON ELOKUVALIPUT 7 E/KPL,
MAX 4 KPL/OSTOKERTA, 8 KPL/VUOSI.
UIMALIPUT KUOPION KAUPUNGIN UIMAHALLEIHIN
3,30 E/KPL, MAX 20 KPL/VUOSI.
JÄLJELLÄ MUUTAMA JYTYN KALENTERI 2013.
HINTA 5 E/KPL.
TILAUKSET
ANNELI SALMINEN 044 761 1595, [email protected]
KOULUTUKSIIN JA TAPAHTUMIIN OSALLISTUMISEN
PERUUTUSEHDOT
Yhdistys noudattaa koulutustilaisuuksiin osallistumisessa Jytyliiton peruutusehtoja. Koulutukseen tai tapahtumaan ilmoittautuneen on peruttava osallistumisensa, jos hän ei pääse tulemaan tilaisuuteen. Jos osallistuja
jää kokonaan tulematta eikä ilmoita siitä, peritään koulutuksen tai tapahtuman hinta ilmoittautuneelta.
Muissa tapahtumissa noudatetaan peruutusehtoa, joka ilmoitetaan tapahtumakohtaisesti. Yleensä peruuttamattomasta poisjäännistä laskutetaan
sakkomaksu.
JÄSEN
ASIAT KUNTOON
LIITTYMINEN JYTYN JÄSENEKSI
• Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn ja Jytyn työttömyyskassan jäseneksi
voi liittyä helposti sähköisellä liittymislomakkeella www.jytyliitto.fi > Liity
• Liittymislomakkeen voi myös tilata yhdistykseltä [email protected]
• Uusi jäsen ja jäsenyyttä suositellut saavat yhdistykseltä lahjan.
Tuotteina mm. Muumimuki, Iittalan kynttilälyhty, Finnkinon elokuvaliput.
PIDÄ YLLÄ JÄSENYYTESI
Ilmoita muutoksesta
muistathan ilmoittaa yhdistykselle/liitolle, kun
• jäät eläkkeelle
• jäät palkattomalle vapaalle tai työttömäksi
• jäsenlaji määrittelee, minkälaista jäsenmaksua jäsenen tulee maksaa
• jäsenlaji määrittelee myös maksaako liitto jäsenestä työttömyyskassalle ja STTK:lle
jäsenmaksua.
Oikeat jäsentiedot tärkeät
• liiton jäsenrekisteritietojen perusteella voimme kohdistaa informaatiota oikealle
kohderyhmälle sekä saamme sopimusneuvottelujen pohjaksi tietoa työnantajan
tai sopimusalan henkilömääristä
• jäsenenä voi tarkastella ja päivittää tietojasi liiton sähköisessä asiointijärjestelmässä, Jässärissä.
NETTIKASSA PALVELEE
Jytyn työttömyyskassa palvelee myös sähköisesti www.jytyliitto.fi > Nettikassa.
JÄSENMAKSU
Kuukausittain maksettu jäsenmaksu antaa oikeuden jäsenetuihin ja sillä hankit
vakuutuksen myös työttömyyden ja lomautuksen varalle. Jäsenmaksu on 1,29 %
ennakonpidätyksen alaisesta palkasta.
• tarkista jokaisesta palkkalaskelmasta, että jäsenmaksu on peritty
• jos maksat jäsenmaksun itse, pyydä yhdistykseltä tili- ja viitenumero sekä maksuohjeet.
• huomioi, että jäsenmaksun peruste on muuttunut 1.1.2013 alkaen.
Jos et saa palkkaa tai työttömyyskassan maksamaa etuutta
• ilmoita yhdistykselle, jos jäät vähintään kuukaudeksi ilman palkkaa tai työttömyyskassan maksamaa etuutta
• jäsenmaksu on 8 €/kk
• ilmoituksen voi tehdä myös netissä www. jytyliitto.fi > Ota yhteyttä > Ilmoita
muutoksesta > Ilmoita palkattomasta ajasta.
Työpaikan vaihto
• vaihtaessasi työnantajaa tai siirtyessäsi palvelualueelta toiselle, toimita palkanlaskijallesi valtakirja jäsenmaksun perimiseksi
• muuttaessasi työhön toiselle paikkakunnalle vaihda jäsenyytesi sillä paikkakunnalla toimivaan yhdistykseen.
Ryhdyt yrittäjäksi
• selvitä pikaisesti liittyminen yrittäjien työttömyyskassan jäseneksi. Näin varmistat
turvasi myös tulevaisuudessa.
Eläkkeelle
• ilmoita yhdistykselle, kun jäät eläkkeelle
• halutessasi voit jatkaa jäsenyyttä kannatusjäsenenä (eläkeläisjäsenenä)
• jäsenmaksu on 13€ vuodessa
• yhdistys lähettää kerran vuodessa jäsenmaksulaskun.
Jokaisen jäsenen on itse pidettävä jäsenyytensä kunnossa ja huolehdittava
jäsenmaksujen suorittamisesta.
Yhdistyksen jäsenasioita hoitaa Anneli Salminen
[email protected], puh. 044 7611 595.
www.jytyliitto.fi
PÄIVITÄ OMAT JÄSENTIETOSI JÄSSÄRISSÄ
Jässärissä voit tarkistaa ja päivittää liiton
jäsenrekisterissä olevat jäsentietosi. Käymällä
Jässärissä päivittämässä sähköpostiosoitteesi,
voit varmistua jäsenyyteen ja jäsenetuihin liittyvän viestinnän tavoittavan myös sinut.
Jässäriin pääset Jytyn internet-sivuilla olevan
linkin kautta.
YHDISTYKSEN JUHLAVUODEN
2013 OHJELMAA
Kutsumme jäsenemme elokuvailtaan
Koskemattomat (Intouchables)
Kuvakukkoon maanantaina 28.1.2013 klo 18.00.
Tilaisuus on jäsenille maksuton.
Kello 17 alkaen: tule kuulemaan ja keskustelemaan Jytyn ajankohtaisista asioista ja hakemaan oma jäsenlahjasi.
Paikalla järjestöjohtaja Ari Sauros sekä alueasiamies
Maija Grönroos ja järjestöasiamies Heli Merta.
Ilmoittautumiset [email protected].
HYVINVOINTITOIMIKUNTA
Teatterimatka Varkauteen lauantaina 13.4.2013
Tähdet, tähdet -musiikkinäytelmä
Esitykseen on varattu 50 lippua
Lähtö Maljalahdenkadulta klo 11.30.
Esitys alkaa klo 13. Paluu heti esityksen jälkeen Maljalahdenkadulle.
Hinta 25 euroa sisältää kuljetuksen, teatterilipun sekä väliaikakahvin.
Kuin vahingossa maineeseen ja menestykseen nousseen Raulin tie idoliksi
oli kai kirjoitettu tähtiin. Ujosta pojasta
kasvoi mies, joka olisi mieluiten lueskellut kaikessa rauhassa sarjakuvia tai
painunut suolle, joka oli hänen mielenmaisemansa. Mikrofonissa oli jotakin
sellaista, joka sai Raulin syttymään.
Tarina Rauli Badding Somerjoen elämän tiestä on fiktiivinen, mutta musiikki on aitoa. Mukana mm. Paratiisi, Ikkunaprinsessa, Valot ja Tähdet, tähdet.
Baddingin roolissa loistaa tangokuningas Petri Hervanto.
Yli 20 unohtumatonta hittiä!
Kuva Varkauden teatteri
Ilmoittautumiset [email protected], 044 761 1595
HYVINVOINTITOIMIKUNTA
PERINTEINEN PERHETAPAHTUMA
järjestetään koko
PERHEEN MATKANA TAMPEREELLE SÄRKÄNNIEMEEN
LAUANTAINA 25.5.2013
Lähtö Maljalahdenkadulta klo 8.
Paluukuljetus lähtee Särkänniemestä klo 17.30.
Retkikuljetus on jäsenille ja lapsille maksuton,
aikuinen perheenjäsen 20 e
• elämysavain (yli 120 cm) 37 e
• Ipana-avain (100-120 cm) 31 e
• Ipana-avain (alle 100 cm) 5 e
• aluelippu 10 e (sis. sisäänpääsy alueelle, Näsinneulan näkötorniin ja Sara
Hildénin taidemuseoon)
Ilmoittautumiset [email protected], 044 761 1595.
TAPAHTUMAKALENTERI 2013
Elokuvailta, Koskemattomat, Kuvakukko, Kuopio
Luottamusmiesten perusopinnot, Kuopio
28.1.
16. – 17.1.
Jytyn Tahkoseminaari, Nilsiä
Yhdistyksen kevätkokous, Kuopio
16. – 17.3.
20.3.
Jytyn talvipäivät, Rovaniemi
Teatterimatka Varkauteen, musiikkinäytelmä Tähdet, tähdet
Luottamusmiesten perusopinnot II, Kuopio
12. – 14.4.
13.4.
17. – 18.4.
Stand up –ilta Ilari Johansson, Kuopio
Koko perheen matka Särkänniemeen Tampereelle
22.5.
25.5.
Juhlaristeily Kallavesi, Alahovin viinitila
8.8.
Jytyn syyspäivät, Heinola
30.8.–1.9.
Syssäys – lehti, postitus kaikille kotiin
syyskuu
Luottamusmiesten ja puheenjohtajien neuvottelupäivät, Kuopio 4. - 5.9.
Jytyn työhyvinvointiseminaari, Kunnonpaikka Siilinjärvi
28. – 29.9.
Luottamusmiesten perusopinnot, Kuopio
30. – 31.10.
Konsertti Musiikkikeskus, Kuopio
loka-marraskuu
Pikkujoulut, Kuopio
Yhdistyksen syyskokous, Kuopio
joulukuu
joulukuu
Yhdistys myöntää stipendejä omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen.
Yhdistykseltä voi ostaa edullisia Finnkinon elokuvalippuja sekä uimalippuja
Kuopion kaupungin uimahalleihin.
KALLAVESI
JA
ALAHOVI
KUTSUVAT!
Tulossa
juhlavuoden ilmaistapahtuma jäsenille
torstaina 8.8.2013 klo 17 alkaen
- risteily Kallavedellä, suuntana Alahovin viinitila
- paluu linja-autolla
Kaikki jäsenet tervetuloa mukaan!
Seuraa ilmoittelua sivuilla www.jytykuopio.fi