Untitled - Jyty Kuopio ry

HYVINVOINTITOIMIKUNTA
Jyty Kuopio ry
PERINTEINEN PERHETAPAHTUMA
Puijolla lauantaina 23.5. klo 12 - 15
Tarjoamme leikkimielistä ohjelmaa ja kilpailuja, vapaan pääsyn
Puijon torniin ja ruokailun noutopöydästä Puijon majalla.
Menu
talon vihreä salaatti
kanapastasalaatti
melonisalaatti
lihapullat ja perunamuusi
leipä ja levite
perusruokajuomat
jälkiruoaksi jäätelöä
Ruokailu vain etukäteen varanneille.
Kerro ilmoittautumisen yhteydessä
ruokailevien aikuisten ja lasten määrä.
Paikalla Lumotarhan alpakka, jota voi silittää ja
jolle voi syöttää porkkanoita tai ottaa vaikka kaverikuvia.
TE-matkojen non-stop-kuljetus tori-Puijo-tori klo
11.45 - 15.30. Kyytiin pääsee esittämällä jäsenkortin. Auto lähtee Maljalahdenkadulta (kyltti
Jyty/Puijo).
Sitovat ilmoittautumiset ja erityisruokavaliot
21.4. mennessä [email protected] tai
(044 761 1595).
Jytyn jäsenkortti mukaan! Jäsenkortti toimii
osallistumistodistuksena kuljetuksessa, Puijon
torniin nousussa ja ruokailussa.
© Lumotarha
Pikkuvirran Ponitalli tulee parin ponin voimin
ratsastuttamaan lapsia.
Syyskokouksen päätöksiä
Jyty Kuopion syyskokous pidettiin 10.12.2014. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2015 hyväksyttiin
esitysten mukaisina. Palkasta perittävä jäsenmaksu
on edelleen 1,29 % ennakonpidätyksen alaisesta
palkasta, vaikka liittojäsenmaksun osuus nousee 0,93
%:sta 1,01 %:iin. Jäsenet jotka eivät saa palkkaa tai
työttömyyskassan etuutta maksavat edelleen 8 euron kuukausimaksun. Eläkeläisiltä peritään 13 euron
vuosimaksu.
Hallituksen pitkäaikaista jäsentä ja varapuheenjohtajaa Anna Liisa Kanasta
muistettiin kokouksessa hänen jäätyä eläkkeelle. Uudeksi varapuheenjohtajaksi yhdistyksen hallitus valitsi keskuudestaan Kati Haapakankaan. Onnittelut Anna Liisalle eläkepäivistä ja Katille uudesta pestistä.
Jytyliiton toiminta
Kun liittovaltuusto päätti jäsenmaksun korotuksesta 1,01 %:iin se edellytti, että jäsenmaksun suuruus säilyisi useamman vuoden. Lisäksi valtuusto
odottaa liittohallitukselta tänä vuonna liiton talouden sopeuttamista ja toiminnan sekä jäsen- ja järjestötoiminnan kehittämislinjauksia.
Liiton taholla tämän vuoden keskeisimmät asiat ovat mm. keskusjärjestöjen
kaavailema mahdollinen yhdistyminen, kevään työmarkkinaratkaisut,
SOTE:n valmistelujen eteneminen, yleinen talous- ja työllisyystilanteen
heikkeneminen ja sitä kautta kuntien edelleen kiristyvä talous. Yhteistoimintaneuvottelut lomautuksineen ja irtisanomisineen ovat monen Jytyläisen arkea. Laskeva jäsenmäärä ja kiinnostuksen hiipuminen ay-järjestäytymiseen
ja -yhdistystoimintaan vaatii toimia. Miten Jyty liittona toiminnallaan vastaa
näihin haasteisiin, on meidän Jyty-aktiivien ja -päättäjien käsissä.
Näiden asioiden parissa myös yhdistyksellä on tehtävää ja haastetta.
PUHEENJOHTAJAN PALSTA
VUODEN 2015 TOIMINTA
Yhdistyksen toiminta
Järjestö- ja yhteistoiminta
Edunvalvonta
Jäsentalkoita jatketaan edelleen,
joissa sekä uusi jäsen että suosittelija saavat lahjan. Hae lahjasi yhdistyksen toimistolta. Liiton jäsenyys
tarjoaa monia konkreettisia etuja
edunvalvonnan lisäksi mm. vakuutuspalveluihin sekä hyvinvointiin ja
virkistykseen liittyen.
Yhdistyksen toiminnan tärkeimpänä
painopistealueena on edunvalvonnassa jäsenten etujen turvaaminen.
Viestintä
Syssäys-lehteä toimitetaan kaksi
kappaletta kotiosoitteeseen ja muut
lehdet ovat luettavissa netissä.
Sähköisen viestinnän lisäämiseksi
olisi jokaisen jäsenen tärkeää ilmoittaa sähköpostiosoitteensa postituslistalle.
Opiskelija- ja nuorisotoiminta
Yhdistyksellä on oma nuorisovastaava ja nuoria pyritään aktivoimaan yhdistyksen toimintaan ja osallistumaan
yhteisiin tapahtumiin.
Hallinto ja talous
Hyvinvointi
Hyvinvointitoimikunta on suunnittelut
monipuolisen tapahtumatarjonnan
tällekin vuodelle, josta tietoa toisaalla lehdessä tapahtumakalenterissa.
Oman yhdistyksen järjestämään monimuotoiseen toimintaan voi kukin jäsen osallistua elämäntilanteen, mielenkiinnon ja tarpeiden mukaan.
FINNKINON ELOKUVALIPUT
7 €/KPL, MAX 6 KPL/VUOSI.
Yhdistyksellä on vakaa taloudellinen
tilanne ja oma jäsenpalvelusihteeri,
joka turvaa jäsenille annettavan parhaan mahdollisen palvelun.
Hyvää alkanutta vuotta ja aurinkoisia talvipäiviä!
Anja Komulainen
puheenjohtaja
UIMALIPUT KUOPION KAUPUNGIN
UIMAHALLEIHIN
3,85 €/KPL, MAX 15 KPL/VUOSI.
TILAUKSET
ANNELI SALMINEN 044 761 1595, [email protected]
Erilaisiin henkilöstösäästöihin liittyvät suunnitelmat ja yhteistoiminnalliset johtoryhmien kokoukset ovat olleet alkuvuoden arkea. Esityksissä oli jopa yhden palvelualueen
lomautussuunnitelmat. Kaikkien palvelualueiden käyttösuunnitelmat saatiin onneksi valmisteltua muilla säästökeinoilla. Mm. sijaisten käyttöä ja ostopalveluja ollaan
leikkaamassa voimakkaasti. Vuoden edetessä nähdään
kuinka suunnitelmissa pysytään ja miten ne tulevat
vaikuttamaan henkilöstön käyttöön ja palveluiden saatavuuteen.
Talousarvion mukaan lomarahavapaan vaihtaminen vapaaksi sekä palkattoman säästövapaan käyttäminen ovat edelleen mahdollisia edellyttäen,
että sijaista ei palkata vapaan ajaksi.
Toimistohenkilöstön ruokatauko
Kuopion kaupunginhallitus teki, työnantajapalvelun esityksestä, päätöksen
toimistotyöaikaa tekevän työsuhteisen henkilöstön osalta kumota aiemman
kaupunginhallituksen päätöksen oikeudesta ruokailla työajalla. Siihen saakka, kunnes asia on saanut lainvoiman tai kaupunginhallitus siitä erikseen
päättää, on viranhaltijoilla ja työntekijöillä oikeus ruokailla 15 min. työajalla
omalla työpaikallaan.
Asia on keskeneräinen ja järjestöjen edustajat hoitavat yhdessä asiaa. Ne
Jyty Kuopion jäsenet joita ko. päätös koskee voivat halutessaan olla minuun yhteydessä sähköpostitse. Kokoan postituslistan ja lähetän tiedotteet
asian käsittelystä ja etenemisestä suoraan kyseisille henkilöille.
Valoisalla mielellä kohti kevättä - kuitenkin!
Juha Hujanen
Kuopion kaupungin Jytyn pääluottamusmies
[email protected]
050 561 4850
PÄÄLUOTTAMUSMIEHELTÄ
SÄÄSTÖ- JA MUUTOSPAINEITA
Kiitos
Vuodet ovat vierineet huimaa vauhtia
ja olen siirtynyt viettämään vapaaherrattaren päiviä.
Liityin Jyty Kuopio ry:n jäseneksi 1.7.1975, nimi oli silloin Kuopion
Kunnallisvirkamiesyhdistys ry.
Aktiiviseen toimintaan mukaan minut houkuteltiin melko pian (enkä ole
sitä koskaan katunut). Kerrottiin, että
ammattiyhdistystoimintaan jää koukkuun, en uskonut silloin, mutta niinhän siinä kuitenkin kävi - minullekin.
Välillä oli lasten saamisen ja hoitamisen aika, mutta pian palasin taas
toimintaan mukaan. Olen ollut hallituksen jäsenenä, aluehallituksen
jäsenenä,
koulutustoimikunnassa,
yhteistoiminnan toimikunnassa, työvaliokunnassa, jonkin aikaa varaluottamusmiehenäkin, sekä hallituksen
varapuheenjohtajana.
Monessa mukavassa olin mukana:
retkillä, koulutuksissa, sekä valtakunnallisissa että paikallisissa tapahtumissa, virallisena liittokokousedustajanakin, syys- ja talvipäivillä,
seminaareissa, juhlissa, unohtamatta
ikimuistoisten Kuopion syyspäivien
järjestämistä.
Kulunut aika aktiivina on ollut hyvä
näköalapaikka eri työpaikoille ja eri
ammattialoihin. Jytyläisistä ehti muodostua minulle jo kuin toinen perhe,
sain paljon uusia ystäviä ja tuttavia.
Nyt on aika antaa tilaa nuoremmille
uusine ideoineen. Suosittelen lämpimästi liittymään aktiiviksi Jyty Kuopio ry:n toimintaan, mukaan joko
hallitukseen, toimikuntiin tai vähintäänkin osallistumaan yhdistyksen
järjestämiin moninaisiin tapahtumiin
ja tilaisuuksiin, joista varmasti löytyy
jokaiselle jotakin. Suosittelen myös
osallistumista vuosikokouksiin, siten
voi käyttää jäsenen päätösvaltaa. Itse
aion osallistua edelleen moneen, sillä
jäsenmaksunsa maksaneet eläkeläisjäsenethän ovat myös tervetulleita
tapahtumiin mukaan.
Uudeksi varapuheenjohtajaksi on
valittu jo kokenut jytyläinen Kati Haapakangas, sydämelliset onnitteluni
Katille!
Kiitokset yhteisistä vuosista/vuosikymmenistä aktiiveille sekä kaikille
jytyläisille!
Anna Liisa Kananen
Jyty Kuopio ry Kokouskutsu
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään
keskiviikkona 8.4.2015 klo 17.30
Järjestötalo, Hapelähteenkatu 36, II kerros
Sääntöjen mukaan kevätkokouksessa käsitellään seuraavat
asiat:
- hallituksen antama vuoden 2014 vuosikertomus ja toimenpiteet, joihin se antaa aihetta
- vuoden 2014 tilinpäätös ja tilintarkastajan lausunto, tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen
- ylijäämän käyttäminen tai mahdollisen tappion peittäminen
- jäsenaloitteet ja hallituksen vastaukset niihin
- muut kokoukselle esitettävät asiat huomioon ottaen yhdistyslain 24 §:n säännökset
Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen muuttaminen
mallisääntöjen mukaiseksi.
Käytä jäsenen päätösvaltaa – tule kokoukseen!
Kokoukseen osallistujille iltapala ja jäsenlahja.
Jyty Kuopio ry
hallitus
Puheenjohtaja
Anja Komulainen
044 718 5403
Kuopion kaupunki, kaupunkiympäristön palvelualue
[email protected]
varsinainen jäsen
JYTY KUOPIO RY - HALLITUS 2015
henkilökohtainen varajäsen
Tuula Antikainen
[email protected]
0400 573 609
Aija Torsti
Kuhilas Oy
[email protected]
044 791 8105
Päivi Elovirta
Kuopion kaupunki
kasvun oppimisen palvelualue
[email protected]
050 494 9678
Arja Lahtinen
Kuopion kaupunki
terveydenhuollon palvelualue
[email protected]
044 717 5916
Kati Haapakangas
Kuopion kaupunki
perusturvan palvelualue
[email protected]
044 718 3248
Aili-Sylvia Heiskanen
Kuopion kaupunki
perusturvan palvelualue
[email protected]
050 529 153
044 718 3247
Virpi Lempinen
040 587 4780
Kuopion kaupunki
perusturvan ja terveydenhuollon palvelualue
[email protected]
Elsa Kukkonen
017 184 543
Kuopion kaupunki
044 718 4543
kasvun ja oppimisen palvelualue
[email protected]
Leena Tukiainen
044 275 8184
Kuopion kaupunki
liikelaitoskuntayhtymä Servica
[email protected]
Aila Kankkunen
Kuopion kaupunki
liikelaitoskuntayhtymä Servica
[email protected]
Tapio Aalto
Suomen Punainen Risti, Kontti
[email protected]
040 575 2681
Margit Losoi
040 057 2450
Kuopion kaupunki
kasvun ja oppimisen palvelualue
Minna Halme
Kuopion kaupunki
vetovoimaisuuden palvelualue
[email protected]
044 718 5310
Mervi Kauhanen
044 718 3732
Kuopion kaupunki
kasvun ja oppimisen palvelualue
[email protected]
0400 579 214
Jaana Huttunen
044 718 5042
Kuopion kaupunki
kaupunkiympäristön palvelualue
[email protected]
Tiina Hyttinen
[email protected]
Maarit Kumpulainen
050 4136400
Hyvinvointikeskus Ryhti
[email protected]
Hilkka Koponen
044 718 2428
Kuopion kaupunki
hyvinvoinnin edistämisen palvelualue
[email protected]
Ari Nissinen
Savon koulutuskuntayhtymä
[email protected]
Tarja Marin-Hakkarainen
044 718 2665
Kuopion kaupunki
kasvun ja oppimisen palvelualue
[email protected]
044 785 4839
Sihteeri
Anneli Salminen
044 761 1575
Jyty Kuopio ry, Hapelähteenkatu 36, 70110 Kuopio
[email protected]
041 466 7170
TOIMIKUNNAT 2015
Työvaliokunta
Kati Haapakangas
050 528 4018
Juha Hujanen
050 561 4850
Anja Komulainen
044 718 5403
Anneli Salminen
044 761 1595
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
Tiedotus
Tapio Aalto
Päivi Elovirta
Anneli Salminen
040 575 2681 [email protected]
050 494 9678 [email protected]
044 761 1595 [email protected]
Hyvinvointi
Tiina Hyttinen
041 466 7170
Päivi Elovirta
050 494 9678
Aili-Sylvia Heiskanen 044 7183 247
050 529 1538
Maarit Kumpulainen
050 413 6400
Maria Leppänen
044 718 1338
Riitta Lyyra
050 561 3864
Anneli Salminen
044 761 1595
Terttu Turpeinen
040 415 0920
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
Yhteistoiminta
Arto Villikka
Kati Haapakangas
Anja Komulainen
Ari Nissinen
Anneli Salminen
044 718 7708
050 528 4018
044 718 5403
044 785 4839
044 761 1595
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
Nuorisovastaava
Päivi Elovirta
050 494 9678 [email protected]
LUOTTAMUSMIEHET 2013 - 2016
Kuopion kaupunki
pääluottamusmies Juha Hujanen
050 561 4850
[email protected]
Pääluottamusmies Juha Hujanen hoitaa alueet, joihin ei ole erikseen nimetty luottamusmiestä.
LuottamusmiesVaraluottamusmies
Kaupunkiympäristön palvelualue, tilakeskus
Pirjo Pääkkönen
044 718 2189
[email protected]
Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue
Ulla Vuori
044 718 2676
[email protected]
Vetovoimaisuuden palvelualue, konsernipalvelu, kasvun ja oppimisen
palvelualue
Tarja Marin-Hakkarainen
Päivi Elovirta
044 718 2665
050 494 9678
[email protected] [email protected]
Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä
Anitta Miettinen
[email protected]
044 785 6291
Luottamusmies
Varaluottamusmies
Kuopion konservatorio
Pirjo Peltoniemi
[email protected]
044 727 9207
Eija Heikura
[email protected]
044 727 9201
Kuhilas Oy
Aija Torsti
[email protected]
044 791 8105
Jätekukko Oy
Anna Kivilampi
[email protected]
044 368 0174
Liikelaitoskuntayhtymä Servica
Satu Poussa
044 426 0674
[email protected]
Savon koulutuskuntayhtymä
Ari Nissinen
044 785 4839
[email protected]
Tiina Forsman
[email protected]
EDULLISTA
JA NOPEAA
KOTIRUOKAA
TIISTAINA 3.3.2015 KLO 17.00 - 19.30
Steinerkoulu, Kuopio
Asemakatu 3, sisäpiha, oikeanpuoleinen rakennus
Menun valmistus näytösluonteisesti
• curry-kinkkukeitto
• itsetehtyä leipää
• kuningatar-kookospiiras
• kahvi/tee
Maistamme menun tuotoksia.
Saat mukaan reseptit ja kustannusarvion ruuista.
Osallistujamäärä 12 - 50 henkilöä.
Omavastuu 15 euroa.
Sitovat ilmoittautumiset 19.2. mennessä
[email protected]. Saat vahvistuksen
ja omavastuun maksuohjeen viestillä 16.2. alkaen.
JÄSEN
ASIAT KUNTOON
LIITTYMINEN JYTYN JÄSENEKSI
• Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn ja Jytyn työttömyyskassan jäseneksi voi liittyä helposti sähköisellä liittymislomakkeella www.jytyliitto.fi > Liity
• Uusi jäsen ja jäsenyyttä suositellut saavat yhdistykseltä lahjan.
PIDÄ YLLÄ JÄSENYYTESI
Ilmoita muutoksesta
muistathan ilmoittaa yhdistykselle/liitolle, kun
• jäät eläkkeelle
• jäät palkattomalle vapaalle tai työttömäksi
• jäsenlaji määrittelee, minkälaista jäsenmaksua jäsenen tulee maksaa
• jäsenlaji määrittelee myös maksaako liitto jäsenestä työttömyyskassalle ja
STTK:lle jäsenmaksua.
Oikeat jäsentiedot tärkeät
• liiton jäsenrekisteritietojen perusteella voimme kohdistaa informaatiota oikealle kohderyhmälle sekä saamme sopimusneuvottelujen pohjaksi tietoa
työnantajan tai sopimusalan henkilömääristä
• jäsenenä voi tarkastella ja päivittää tietojasi liiton sähköisessä asiointijärjestelmässä, Jässärissä. (www.jytyliitto.fi > jässäri)
NETTIKASSA PALVELEE
Jytyn työttömyyskassa palvelee myös sähköisesti www.jytyliitto.fi > Työttömyyskassa > Sähköinen asiointi.
JÄSENMAKSU
Kuukausittain maksettu jäsenmaksu antaa oikeuden jäsenetuihin ja sillä hankit
vakuutuksen myös työttömyyden ja lomautuksen varalle. Jäsenmaksu on 1,29
% ennakonpidätyksen alaisesta palkasta.
• tarkista jokaisesta palkkalaskelmasta, että jäsenmaksu on peritty
• jos maksat jäsenmaksun itse, pyydä yhdistykseltä tili- ja viitenumero sekä
maksuohjeet.
Jos et saa palkkaa tai työttömyyskassan maksamaa etuutta
• ilmoita yhdistykselle, jos jäät vähintään kuukaudeksi ilman palkkaa tai työttö-myyskassan maksamaa etuutta
• jäsenmaksu on 8 €/kk
• ilmoituksen voi tehdä myös netissä www. jytyliitto.fi > Kirjaudu Jässäriin tai
[email protected] tai [email protected].
Työpaikan vaihto
• vaihtaessasi työnantajaa tai siirtyessäsi palvelualueelta toiselle, toimita palkanlaskijallesi valtakirja jäsenmaksun perimiseksi
• muuttaessasi työhön toiselle paikkakunnalle vaihda jäsenyytesi sillä paikkakunnalla toimivaan yhdistykseen.
Ryhdyt yrittäjäksi
• selvitä pikaisesti liittyminen yrittäjien työttömyyskassan jäseneksi. Näin varmistat turvasi myös tulevaisuudessa.
Eläkkeelle
• ilmoita yhdistykselle, kun jäät eläkkeelle
• halutessasi voit jatkaa jäsenyyttä kannatusjäsenenä (eläkeläisjäsenenä)
• jäsenmaksu on 13 € vuodessa
• yhdistys lähettää kerran vuodessa jäsenmaksulaskun.
Jokaisen jäsenen on itse pidettävä jäsenyytensä kunnossa ja huolehdittava
jäsenmaksujen suorittamisesta.
Yhdistyksen jäsenasioita hoitaa Anneli Salminen
[email protected], puh. 044 7611 595 (ma -to)
www.jytyliitto.fi
PÄIVITÄ OMAT JÄSENTIETOSI JÄSSÄRISSÄ
Jässärissä voit tarkistaa ja päivittää liiton jäsenrekisterissä olevat jäsentietosi. Käymällä
Jässärissä päivittämässä sähköpostiosoitteesi,
voit varmistua jäsenyyteen ja jäsenetuihin liittyvän viestinnän tavoittavan myös sinut.
Jässäriin pääset Jytyn internet-sivuilla olevan
linkin kautta.
HYVÄ ELÄKKEELLE SIIRTYVÄ JÄSEN!
JÄSEN
ASIAT KUNTOON
Ilmoita yhdistykselle, kun siirryt eläkkeelle. Halutessasi voit jatkaa jäsenyyttä yhdistyksen eläkeläisjäsenenä. Yhdistys perii eläkeläisjäseneltä 13
euron vuosimaksun. Se laskutetaan erikseen keväällä.
Valtakunnallinen Jyty seniorit tulee myös tarjoamaan sinulle jäsenyyttä.
Heillä on oma jäsenmaksunsa.
Voit siis valita joko Jyty Kuopion jäsenyyden, molemmat jäsenyydet tai
vain toisen.
Jytyn eläkeläisjäsenen vapaa-ajan matkustaja- ja tapaturmavakuutus ovat
voimassa sen vuoden loppuun saakka, jolloin siirryt eläkkeelle.
Tärkeää on, että saamme tiedon yhdistykseen eläkkeelle siirtymisestä.
Jäsenmaksuvelvollisuus työvoimajäsenenä päättyy, kun jäsenlajisi muutetaan eläkeläisjäseneksi.
Lisätietoja Anneli Salminen 044 761 1595, [email protected]
JYTY KUOPIO RY:N TAPAHTUMIEN PERUUTUSEHDOT
Ilmoittautuminen Jyty Kuopion järjestämiin tapahtumiin on sitova.
Mikäli et voi osallistua tapahtumaan, ilmoita siitä yhdistyksen sihteerille (Anneli Salminen, 044 761 1595 tai [email protected]).
Mikäli et peru osallistumistasi, koituu siitä yhdistykselle ylimääräisiä
kuluja sillä tapahtumista laskutetaan ilmoittautuneiden mukaan, ei tapahtumaan osallistuneiden määrän mukaan.
Huom!
Maksamatta jättäminen tai tapahtumasta poissaolo ei ole peruutus!
MITÄ HYÖTYÄ JA ETUJA SAAN LIITON JÄSENENÄ?
Hyötysi jäsenyydestä
Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään ja kehitetään aktiivisesti.
Saat luottamusmiehen palvelut ja työsuhdeneuvontaa työpaikallasi
Aktiivinen paikallinen toiminta on edellytys onnistuneelle edunvalvonnalle.
Yhdistyksessä sinun ja muiden jäsenten hyväksi toimivat pääluottamusmies,
luottamusmiehet, puheenjohtaja, sihteeri ja muut aktiivit. Anna heille tukesi!
Yhdistys edustaa sinua neuvottelupöydässä ja yhteistoimintaryhmissä.
Saat ilmaista sopimus- ja oikeusapua työelämän ongelmiin
Jytyn merkittävä jäsenetu on oikeusapu ja lainopillinen neuvonta palvelussuhteeseen liittyvissä asioissa. Palvelu on maksuton.
Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa
Jytyn jäsenenä olet vakuutettu Julkis- ja yksityisalojen työttömyyskassassa.
Työttömäksi tai lomautetuksi joutuessasi olet oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan jäsenyys- ja työssäoloehdon täyttyessä.
Oikeusturva- ja vastuuvakuutuksen
Ammatissa aiheutuvien vahinkojen varalta sinulla on liiton jäsenenä myös Ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus.
Jyty-lehti ja Syssäys
Jäsenetuna saat kuukausittain (pl. heinä–elokuu) ilmestyvän monipuolisen n.
52-sivuisen Jyty-lehden. Syssäys lehti postitetaan kaikille jäsenille kotiin kaksi kertaa vuodessa (helmi- ja syyskuussa). Yhdistyksellä on kotisivut www.
jytykuopio.fi. Ilmoittautumalla postituslistalle saat verkkolehdet sekä muut
pikatiedotteet sähköpostiisi.
Koulutus
Jytyn tarjoama koulutus on jokaisen jäsenen oikeus ja jäsenelle usein ilmainen
tai siitä peritään omavastuu.
Jäsentilaisuudet
Jyty järjestää sekä alueellisesti että valtakunnallisesti paljon erilaisia tapahtumia. Monissa tapahtumissa yhdistyy virallisempi asiapitoinen osuus sekä
vapaamuotoisempi ja rennompi toiminta. Jytyn talvi- ja syyspäivät kokoavat
useita satoja jytyläisiä ympäri Suomen yhteen viettämään rennosti vapaaaikaa.
Yhdistyksen hyvinvointitoimikunnan järjestämiin tapahtumiin toivotetaan
jäsenet tervetulleiksi. Osa tapahtumista on täysin maksuttomia tai niissä on
omavastuu. Esimerkiksi Puijolla tänä vuonna järjestettävään perhetapahtumaan voit ottaa perheenjäsenen mukaan.
Apurahat, stipendit
Jäsenet voivat hakea Jytyn koulutussäätiön apurahaa työhönsä liittyvään ammatilliseen täydennyskoulutukseen. Hakemisesta ilmoitetaan Jyty-lehdessä.
Lisätietoja talousjohtaja Vesa-Matti Mäkiseltä ([email protected]).
Yhdistys myöntää stipendejä omaehtoiseen, tutkintoon johtavaan koulutukseen, ammatilliseen täydennyskoulutukseen ja osaamista täydentävään koulutukseen. Vapaamuotoiset hakemukset tulee osoittaa Jyty Kuopio ry:n hallitukselle marraskuun loppuun mennessä.
Jäsenkortilla muita mukavia etuja
Maksuton vapaa-ajan tapaturma ja matkustajavakuutus sekä alennuksia
IF:n muista vakuutuksistasi, esim markkinoiden edullisimmasta Primus henkivakuutuksesta.
Autoilu - Hyödynnä Hertzin Jytyn autonvuokrausedut! Polttoaine-edut saa yli
300 Teboilin huolto- ja automaattiasemalta sekä muut tuote- ja palveluedut yli
150 Teboil-huoltoasemalta.
Asuminen - Jytyn jäsenillä on mahdollisuus hakea asuntoa VVO:n monipuolisesta asuntokannasta.
Lehtiedut - Otavamedia tarjoaa Jytyn jäsenille erikoisalennuksen lehtitilauksista. Evento-lehden jäsenetuhinta on 25 € vuodessa.
Hyödyt edullisista loma- ja virkistyskohteista, mm. lomamökeistä - Jytyn jäsenenä voit vuokrata viihtyisiä jäsenhintaisia lomahuoneistoja ja -mökkejä eri
puolelta Suomea (Levi, Ruka, Rönnas, Tahko).
Majoitus - Lukuisat hotellit ja muut majoitusliikkeet myöntävät Jytyn jäsenille
etuja ja alennuksia: Hotelli Keurusselkä, Naantalin Kylpylä, Scandic- ja Hilton–hotellit, Yyterin kylpylä, White Dream Center, Suomen Hostellijärjestö,
S-ryhmän hotelliketjut,Kalajoen kylpylähotelli Sani ja kylpylä SaniFaniHoliday
Club Resorts Oy, Solaris-kylpylät, Strand Spa & konferenssihotelli (Pärnu, Viro)
Kylpylähotelli kuntoranta, Hellsten hotel apartments, Levi, kausikämpät. Varaukset tehdään suoraan kohteisiin. Muista mainita varausta tehdessäsi että
olet Jytyn ja keskusjärjestömme STTK:n jäsen.
Matkat – alennuksia myöntävät Eckerö Line, Tallink-Silja, Viking Line.
TUETUT LOMAT
Vuoden 2015 lomat ovat nyt haettavissa.
Hakemukset tulee palauttaa viimeistään kolme kuukautta ennen loman alkua.
HUOM! Kesän lapsiperhelomien hakuaika päättyy 15.3.2015.
Tiedustelut tuetuista lomista arkisin klo 9.00-12.00
• Palvelunumero 0600-418 200
Puhelun hinta on 0,07 €/minuutti + paikallispuheluverkon maksu.
• Sähköpostiosoite: [email protected]
HYVINVOINTILOMAT - TUETUT LOMAT 2015
Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoittamia tuettuja lomia voi hakea yksin tai perheen kanssa ne henkilöt, jotka
eivät ole olleet tuetulla lomalla vuoden 2013 jälkeen. Loman
myöntämiseen vaikuttavat sosiaaliset, taloudelliset, terveydelliset perusteet sekä muut lomantarvetta osoittavat tekijät.
Valinnassa noudatetaan sosiaali- ja terveysministeriön ja Raha-automaattiyhdistyksen ohjeita. Lomajärjestö valitsee tuen saajat ja ilmoittaa
myönteisestä päätöksestä noin kuukautta ennen toivottua lomaa.
Miten haen lomaa?
Lomakohteita ovat LOMAKESKUS HUHMARI, SALONSAAREN LOMAKYLÄ,
URHEILUOPISTO KISAKESKUS. Valitse mieleisesi teemaviikko. Täytä hakulomake huolellisesti (myös lasten hetu täydellisesti). Kiinnitä huomiota perusteluosaan. Puutteellisesti täytettyjä hakemuksia ei käsitellä. Huomaa hakuajat.
Lähetä hakemuksesi osoitteella:
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry
Birgitta Karonen
Asemamiehenkatu 4
00520 Helsinki
Lisätietoja Birgitta Karonen, puh. 020 789 3743, birgitta.karonen(at)jytyliitto.fi
Hakemuksen voi myös täyttää sähköisesti osoitteessa www.hyvinvointilomat.fi
PHT:N 1. ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT
Hyvinvointijaksot - elämänhallintaa ja elämyksiä
Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry tarjoaa haettavaksi 1.askel hyvinvointijaksoja työikäisille ja heidän
perheilleen. 1.askel-hyvinvointijaksot aikuisille korvaa aiemmin järjestetyn
kuntoremonttitoiminnan.
Ryhmämuotoisia 1.askel hyvinvointijaksoja työikäisille aikuisille järjestetään
ympäri Suomea lähes 30 eri kohteessa. Ensimmäinen askel on tärkein. Tutustu ja hae www.pht.fi .
Jytyn Syyspäivät järjestetään Iisalmessa 21.–23.8.2015
Lähde mukaan tapaamaan tuttuja ja tutustumaan uusiin jytyläisiin. Valtakunnallinen tapahtuma kokoaa yhteen jytyläisiä ympäri Suomea. Ohjelmassa on
mm. savolais-jytyläiset syyskisailut, beach-volley, bilebändi karaoke ja iltajuhla.
Olemme varanneet majoituksen 50:lle Hotelli Iisalmen Seurahuoneelta 22.–
23.8.2015 (la - su). Yhdistys osallistuu matkakustannuksiin myöhemmin ilmoitettavalla tavalla. Lähetämme tiedotteen asiasta sähköpostilla postituslistalle
ilmoittautuneille.
Lisätietoja Jyty Iisalmi ry:n sivuilta iisalmi.jytyliitto.net.
Ilmoittaudu mukaan [email protected], Anneli Salminen 044 761 1595.
HYVINVOINTITOIMIKUNTA
Matti Kuikkaniemi
MISTÄ RAKKAUS ALKAA?
Varkauden teatteri 28.3. klo 13, varattu 50 lippua.
Hinta 38 € sisältää kuljetuksen Kuopio-Varkaus-Kuopio, pääsylippu sekä
kahvi/tee ja kinkku- tai lohivoileipä (katettuna valmiiksi pöytiin).
Lähtö Maljalahdenkadulta klo 11.30; paluu heti esityksen jälkeen, takaisin
Kuopiossa noin klo 17.
Kuljetuksesta vastaa matkatoimisto TE-Matkat.
Matkanjohtajana Riitta Lyyra, 050 561 3864, [email protected].
Sitovat ilmoittautumiset (ilmoita myös mahdollinen erityisruokavalio ja
otatko kinkku- vai lohileivän) sähköpostilla [email protected].
Saat vahvistuksen ja omavastuun maksuohjeen viestillä 16.2. alkaen.
Paul Ankan musiikki rytmittää näytelmän tapahtumat. Kaikkien tuntemat
”hitit” soivat vuoroin haikean romanttisina, vuoroin nostalgisen notkeina
ja nostavat näytelmän tarinan uudelle tasolle –tasolle josta selviää ”Mistä
rakkaus alkaa”.
Martin roolissa loistaa tangokuningas Petri Hervanto.
Näytelmän kesto n. 2 tuntia 10 minuuttia (väliaika 20 minuuttia).
Kuva Varkauden Teatteri
Työtön näyttelijä Martti perii yllättäen asunnon vanhasta rähjäisestä puutalosta. Talon muut asukkaat ovat omaperäistä väkeä, jotka ovat asuneet
talossa vuokralla kolmekymmentä vuotta. Paikalle ilmestyy talon toinen
perijätär Marjo aviomiehineen. Marjon ahne aviomies Hannu aikoo häätää
vuokralaiset ja purattaa koko rakennuksen. Martti ja talon muut asukkaat
ryhtyvät vastarintaan ja saavat lopulta Marjonkin puolelleen. Taistelu talosta on kiivasta ja sitä käydään keinoja kaihtamatta. Kumpi voittaa - raha vai
rakkaus?
VAKUUTUKSET
J​yty on ottanut jäsentensä turvaksi Liittovakuutuksen, johon sisältyy turva
vapaa-ajan matka- ja tapaturmavahinkojen varalle. Ammatissa aiheutuvien
vahinkojen varalta sinulla on liiton jäsenenä myös Ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus. Lisäksi olet vakuutettu Järjestövakuutuksella liiton tapahtumiin osallistuessasi.
Vakuutettuja ovat myös opiskelijajäsenet työharjoittelussa ollessaan. Vastuu- ja oikeusturvavakuutus on voimassa kun jäsenyys on kestänyt kuusi kuukautta.
Liiton jäsenkorttiin on painettu vakuutuksen tiedot, joten se toimii myös
matkustajavakuutuskorttina. Liittovakuutukset päättyvät sen vuoden lopulla,
kun varsinainen jäsenyys päättyy, mutta kannatusjäsen voi ottaa itse If-vakuutuksesta jäsenetuhintaisen RyhmäSampo Primus -vapaa-ajan tapaturma- ja
henkivakuutuksen.
Lisävakuutusturvaa?
Liiton jäsenet sekä heidän perheenjäsenensä ovat oikeutettuja henki- ja tapaturmavakuutuksiin, joihin heille on neuvoteltu valmiiksi reippaat, jopa 50
prosentin alennukset. Vakuutettuina voivat olla liiton jäsenen lisäksi puoliso ja
lapset, myös siinä tapauksessa, että jäsen ei ole hankkinut vakuutusta itselleen. Lapsille on tarjolla monipuolinen tapaturmavakuutus, joka on voimassa
18 ikävuoteen saakka. Sekä aikuisten että lasten turvat ovat voimassa kaikkialla maailmassa.
Ryhmäsampo Primus on henki- ja tapaturmavakuutus, jonka tarjoaa Ifin
henkivakuutuskumppani ja Suomen vanhin henkivakuutusyhtiö Keskinäinen
Vakuutusyhtiö Kaleva. Saat vakuutuksen itsellesi ja perheellesi edulliseen jäsenhintaan. Primus on nyt entistä helpompi hankkia netistä itse. Netistä ostamalla saat lisäksi ensimmäisen vuoden maksusta 10 % alennuksen.
Testaa henkivakuutustarpeesi taso ja hanki vakuutus osoitteessa www.henkivakuutuskuntoon.fi
Kaikki Jytyn jäsenille tarjolla olevat vakuutusedut on esitelty tarkemmin Ifin
nettisivuilla, www.if.fi/jyty
HELMIKUU
• Syssäys-lehti kaikille kotiin
TA PA H T U M A
KALENTERI
2
0
1
5
MAALISKUU
• 3.3. Edullista ja nopeaa kotiruokaa
• 14.-15.3. Jytyn Itä-Suomen Tahkoseminaari, Nisiä
• 28.3. Mistä rakkaus alkaa, Varkauden teatteri
HUHTIKUU
• 8.4. Yhdistyksen kevätkokous
TOUKOKUU
• 23.5. Perhetapahtuma, Puijo
ELOKUU
• 22.-23.8. Jytyn Syyspäivät, Iisalmi
Tarkemmat tiedot lähetetään sähköpostitiedotteena postituslistalla
oleville - seuraa ilmoittelua
SYYSKUU
• Syssäys-lehti kaikille kotiin
• 26.-27.9. Jytyn Itä-Suomen alueen työhyvinvointiseminaari, Koli
Ilmoittautumisohjeet ja tieto omavastuusta sähköpostitiedotteena
postituslistalla oleville - seuraa ilmoittelua
LOKAKUU
• Elokuvailta
• 10.-11.10. Jytyn koulutus: Enemmän irti Jytystä, Kuopio
MARRASKUU
• I Love Kuopio - myös nuorille suunnattua toimintaa
• Pikkujoulut
JOULUKUU
• Yhdistyksen syyskokous
Muutokset mahdollisia.