Tontti Virolahdella Tontti sijaitsee Hämeenkyläntien varrella

Tontti Virolahdella
Tontti sijaitsee Hämeenkyläntien
varrella
RAKENNA UNELMATALOSI
TÄNNE
MYYDÄÄN MEREN
LÄHEISYYDESSÄ 1,31 ha
maa-alue Pajulahti, Hämeenkylän
tien varrella sopivaa maata
rakentajalle. Tehokkuus 0,25.
Tontti on asuinpientalojen
aluetta, johon voi rakentaa
omakoti-, pari- tai rivitaloja.
Kunnallistekniikka n. 100
metrin päässä (VirolahtiVaalimaa tien ja Hämeenkylä
tien risteyksessä).
Ilman kaavaa on mahdollista
rakentaa pientaloja
nopeastikin esim. 3-4 kpl.
Alue voidaan jakaa myös
esimerkiksi 6:ksi tontiksi.
Tonttien minimikoko on
2000 m2. Mikäli alueen
rakennusoikeus halutaan
käyttää kokonaan (n.3200
m2), siitä on laadittava
asemakaava. Tontti oikealla. Tien toisella puolella asutusta. Tontti on harvennettua metsää ja rinne on
hyvin loiva, viettää länteen.
The area is on the right
Mahdollisuus ostaa
myös tämän tontin
eteläpuolelta lisää maata
jossa on samanlaiset tai
jopa hieman suuremmat
rakentamismahdollisuudet.
Lisäksi voi ostaa ympäröivän
metsäalueen (alueen
koko 11,050 ha josta
rakentamiseen sopivaa
maata on n. 1,5 ha.)
Lähipalvelut Virolahden
keskustassa n. 3 km:n
etäisyydellä. Vaalimaalle
etäisyys on myös n. 34 km. Meren rannassa
Camping alue.
Vaalimaalle on tulossa iso
kauppakeskus nimeltään
Vaalimaa Shopping
Center. Kauppakeskusken
rakentamisen aloitus on
suunniteltu alkavaksi
keväällä 2013.
Kauppakeskusken
yhteyteen tulee myös
kylpylä-hotelli ja RAY:n
Casino!
Hintapyyntö 280.000,00
eur
Buy land from Virolahti in Finland
Built your own dream house here.
REAL ESTATE 1,31 hectare, 30 kilometre from Hamina, VIROLAHTI
(to Vaalimaa 3-4 kilometre), close to sea. To Vaalimaa is planning to
built large business center. Name Vaalimaa Shopping Center. There
will open also Spa - hotel and CASINO!
Permitted building volume 0,25, price of the land 280.000,00 eur
Besides of this area (south side) it’s possible to buy more land which
has also permitted building volume.
Yhteystiedot / contact
Veikko Roininen p 0400-588285, e-mail: [email protected]
Kiinteistötunnus
935-419-4-69
Ylä-Pajula
Virolahti
Pajulahti
1,31 ha
AP alueelle
voidaan rakentaa ensijaisesti omakotitaloja
mutta voidaan sijoittaa myös kytkettyjä
omakotitaloja sekä
rivitaloja.
Rakennuspaikan
minimipinta-ala on
2000 m2
Tehokkuus 0,25
Rakennukset voivat
olla myös ympäristöhäiriötöntä
tuotanto-, talous- ,
varasto-, huolto- tms.
tilaa.
Osarajaukset yleiskaavasta
Vaalimaa
(Tulevan Kauppakeskuksen ja Casinon sijainti)
Virojoen keskusta
Camping
Alueet 1 ja 2 on erotettu suuremmasta
metsätilasta.
Oma omistukseni on alue 2,
nimeltään Ylä-Pajula
Ympäröivä alue jää metsäksi
Kunnallistekniikka on päätien
risteysalueella n.100 metrin päässä.
Päätien vieressä on myös valaistu pyörätie
-
Luonnos mitä
tontille voisi
rakentaa
maximissaan
Ideoita mitä tontille voisi rakentaa.
Illustration ideas
Kuvia
Virojoen
keskustasta,
Virolahdelta
ja
Vaalimaalta
Pictures from
Virojoki,
Virolahti and
Vaalimaa
Kaavamerkit