Toimintakertomus 2013

HEUREKA 2013
TOIMINTAKERTOMUS
OIVALTAMISEN ILOA
JA ELÄMYKSIÄ
KAIKENIKÄISILLE!
Tiedekeskus Heurekassa tutustutaan tieteeseen ja teknologiaan hauskalla tavalla itse tehden ja kokeillen. Yleisö voi kokea oivaltamisen iloa elämyksellisissä vuorovaikutteisissa
näyttelyissä, planetaariossa ja tapahtumissa.
Vantaan Tikkurilassa sijaitseva Heureka avattiin vuonna 1989. Heureka on yksi Suomen
suosituimmista vapaa-ajan keskuksista, jossa
käy keskimäärin lähes 300 000 vierailijaa vuosittain.
HEUREKAN YDINAJATUS
Tehtävä
OIVALTAMISEN
ILOA KAIKILLE
Keino
JAAMME
INNOSTUKSEN
OPPIMISEEN
Perusta
TUTKIMUS
JA TIEDE
YDINARVOMME ON
TUTKIMUS JA TIEDE
STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT
JA KEINOT 2014–2016
Tiede yhteiskunnan käyttöön
Teemme yhteistyötä tutkijoiden,
yleisön ja muiden sidosryhmien kanssa
Tarjoamme merkityksellistä sisältöä
Vaalimme uteliaisuutta, luovuutta ja laatua
Olemme luotettavia ja ymmärrettäviä
Varmistamme paikkamme Suomen
kärkikohteiden joukossa tarjoamalla
vetovoimaisen Heureka-elämyksen
Edistämme Heurekan vaikuttavuutta
Varmistamme Heurekan taloudellisen
perustan
Vahvistamme innostavaa ilmapiiriä
ja tuloksellisuutta
TOIMINTAKERTOMUS
HEUREKA 2013 19–20
4
Heureka yksi maailman
johtavista tiedekeskuksista
5–7
Heurekassa ennätyksellinen määrä kävijöitä
vuonna 2013
8
Heurekan kävijöiden
taloudellinen vaikutus
merkittävä
10–14
Vaihtuvien näyttelyiden
vetonaulana Body
Worlds
15–16
Oppimisohjelmat ja oppimateriaalit
Heureka-elämyksien täydentäjinä
22
Heureka kansainvälisesti arvostettu
tiedekeskus
23
Heurekasta saadaan tietoa verkosta,
lähipiiristä ja tiedotusvälineistä
24
Henkilöstön määrä
entisten vuosien tasolla
27–32
Taloudellinen tilanne hyvä
Body Worlds -näyttelyn
suosion ansiosta
33
Kiinteistön
peruskorjausta jatkettiin
Monipuolinen tapahtumavuosi
18
Planetaariossa ennätysvuosi
33–34
Tiedekauppa Magneetti Oy ja
Heureka Overseas Productions Ltd
2
3
HEUREKA YKSI MAAILMAN
JOHTAVISTA TIEDEKESKUKSISTA
Kansainvälinen tiedekeskusliitto Association of
Science-Techonology Centers (ASTC) arvioi vuonna 2013 tehdyssä vertaisarvioinnissa tiedekeskus
Heurekan yhdeksi maailman parhaimmista tiedekeskuksista. Heureka sai kiitosta erityisesti tasokkaista näyttelykohteistaan ja asiakkaiden laadukkaista kävijäkokemuksista. Heurekaa kiitettiin
myös siitä, että useat Heurekan työntekijät ovat jo
vuosien ajan toimineet alan pioneereina tiedekeskustoiminnan kansainvälisessä kehittämisessä.
Toinen arvioitsijoista, Tanskan Experimentarium-tiedekeskuksen johtaja Asger Høeg totesi
raportissa: ”Vantaan kaupunki voi olla ylpeä 26
vuotta sitten tekemästään päätöksestä isännöidä
tiedekeskus Heurekaa. Heurekan toiminnat tuovat
vuosittain enemmän tuloja Vantaan kaupungille
kuin mitä Vantaa antaa tiedekeskukselle toiminta-avustusta.”
Tätä johtopäätöstä tukee joulukuussa 2013 julkistettu Vaasan yliopiston tutkimus museoiden
taloudellisesta vaikuttavuudesta. Siinä selvitettiin,
kuinka paljon museokävijät kasvattavat lähialueen
taloutta. Tutkimuksessa käytettyyn menetelmään
perustuen laskettiin Heureka-vierailijoiden aiheuttama talousvaikutus lähialueelle. Se oli vuosina
2010–2013 varovaistenkin arvioiden mukaan keskimäärin 18,4 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä
on noin kaksinkertainen summa Heurekan vuosibudjettiin verrattuna. Ennätysvuonna 2013 Heureka-kävijöiden aiheuttamana kokonaiskysyntä Vantaalle ja sen lähialueelle nousi noin 25 miljoonaan
euroon kerrannaisvaikutuksineen. Arvioissa on
otettu huomioon Heurekan kävijäprofiili eli kävijöiden ikärakenne, sukupuolijakauma, asuinpaikka
ja koulutustausta. Jos Heurekan oman kulutuksen
vaikutus otettaisiin huomioon, kasvaisi kokonaisvaikutus useilla miljoonilla euroilla. Heurekalla on
siis hyvin merkittävä taloudellinen vaikutus lähialueelleen.
Heureka sai jälleen hyvät arviot myös kotimaisessa Taloustutkimus Oy:n Suomi tänään -tutkimuksessa, jossa tutkitaan suomalaisten mielikuvia
vapaa-ajankeskuksista kymmenen eri tekijän valossa. Tässä tutkimuksessa Heureka on aina sijoittunut kärkijoukkoon useiden vapaa-ajankeskusten
joukossa. Vuoden 2013 tutkimuksessa Heurekan
sijoitus oli viides 23 tutkitusta vapaa-ajankeskuksesta. Ne, jotka kävivät Heurekassa vuoden 2013
aikana, antoivat Heurekalle tätäkin paremman arvion, ja sijoittivat tiedekeskuksen pronssitilalle.
Voimme kaikki olla ylpeitä huhtikuussa 2014
neljännesvuosisadan täyttävästä Heurekasta! Tiedekeskussäätiö esittää lämpimät kiitokset Vantaan
kaupungille, opetus- ja kulttuuriministeriölle sekä
kaikille muille Heurekan toimintaa tukeneille tahoille.
Tässä yhteydessä haluan myös esittää lämpimät
kiitokset edeltäjälleni, professori Per-Edvin Perssonille, jonka johdossa Heurekasta kehittyi kansainvälistä kärkeä edustava tiedekeskus. Tästä on hyvä
jatkaa.
Anneli Pauli
Toiminnanjohtaja
4
HEUREKASSA ENNÄTYKSELLINEN MÄÄRÄ
KÄVIJÖITÄ VUONNA 2013
Tiedekeskus Heurekassa vieraili vuoden 2013 aikana kaikkiaan 409 403 kävijää. Parempaan kävijälukuun on ylletty aiemmin ainoastaan Heurekan
avajaisvuonna 1989, jolloin upouuteen tiedekeskukseen kävi tutustumassa 431 244 henkilöä reilun
kahdeksan kuukauden aikana.
Vuosi 2013 oli ennätyksellinen Heurekassa erityisesti huiman suosion saavuttaneen Body Worlds
-näyttelyn myötä. Ihmisen anatomiaa, fysiologiaa
ja terveyttä plastinoitujen ihmisruumiiden avulla
esitellyt näyttely oli Heurekassa esillä helmikuun
puolesta välistä syyskuun 22. päivään asti. Näyttely
houkutteli Heurekaan uusia kävijöitä, ja esimerkiksi nuorten aikuisten ja opiskelijoiden määrä kasvoi
aiempiin vuosiin verrattuna huomattavasti. Myös
koululaiskävijöiden määrä kasvoi edellisvuosista
ollen nyt 74 390 (54 716 vuonna 2012). Kävijämäärät pysyivät loppuvuonnakin hyvällä tasolla
mielenterveysaiheisen Heureka tulee hulluksi ja
avaruusaiheisen Määränpäänä Mars -näyttelyjen
avauduttua lokakuussa.
Vuodesta 1989 alkaen auki olleen Heurekan
näyttelyitä on nähnyt Heurekassa kaikkiaan yli 7,1
miljoonaa kävijää. Kun lasketaan mukaan Heurekan näyttelyitä muualla nähneet, nousee kokonaisyleisömäärä lähes 24 miljoonaan.
Heurekan kävijät vuosina 2009–2013
450 000
400 000
350 000
300 000
250 000
200 000
150 000
Kaikki
100 000
Koulu- ja
oppilaitosryhmät
50 000
0
2009
2010
2011
2012
2013
Body Worlds -näyttely
houkutteli Heurekaan
normaalia enemmän
nuoria aikuisia.
Opiskelijoiden määrä
viisinkertaistui vuoteen
2012 verrattuna.
400 000
350 000
300 000
250 000
200 000
150 000
2012
100 000
2013
50 000
0
Lapset,
alle 6-v.
5
Lapset
6–15-v.
Koulu- ja
oppilaitosryhmät
Aikuiset
Opiskelijat Eläkeläiset
Kävijät
yhteensä
Kävijämäärät 1989–2013
Kävijämäärältään Heureka on Suomen suosituimpia maksullisia vierailukohteita
ja museoiden joukossa se on ollut useana vuonna suosituin. Kun tiedekeskusta
1980-luvulla suunniteltiin, sen vuosittaiseksi kävijämääräksi arvioitiin 250 000.
Pitkän ajan keskiarvo 25 vuoden aikana on noussut hieman korkeammaksi eli
285 000 vierailijaan vuosittain. Käyntimäärä vaihtelee vuosittain melko paljon
riippuen mm. Heurekan ja sen kilpailijoiden tarjonnasta sekä taloudellisesta tilanteesta, joka vaikuttaa eri kävijäryhmien kysyntään ja kulutuspäätöksiin.
400 000
300 000
200 000
100 000
0
1989 1991 1993 1995 1997 1999 2001 2003 2005 2007 2009 2011 2013
Heurekan kävijämäärät 1989–2013. Keltaisella kaikki kävijät, sinisellä koulu- ja
oppilaitosryhmät. Keskiarvo 285 000 kävijää/vuosi on merkitty katkoviivalla.
Dinosaurusten perhe-elämä (2001) ja Body Worlds (2013) -näyttelyt ovat olleet
poikkeuksellisen menestyksekkäitä ja nostaneet kävijämäärät yli 400 000.
Heurekan näyttelyitä vuosina 1989–2013
Heurekassa ja muualla nähneet
MUUALLA
HEUREKASSA
7 118 854 +
keskiarvo 284 754 +
vuodessa
16 745 206
669 808
= 23 864 060
= 954 562
6
KÄVIJÄTUTKIMUKSISSA VAIHTUVA NÄYTTELY
NOUSI TÄRKEIMMÄKSI KÄYNTISYYKSI
Vuoden 2013 kävijätutkimuksissa vaihtuva näyttely
nousi poikkeuksellisesti tärkeimmäksi syyksi käydä
Heurekassa, kun aiemmin eniten mainittuja syitä
”Mistä syystä
tulitte Heurekaan?
Mainitkaa kaksi
tärkeintä syytä.”
ovat olleet Heureka yleensä ja vapaa-ajan vietto.
Myös kiinnostus tieteeseen nousi käyntisyinä vuonna 2013 korkeammalle kuin koskaan 2000-luvulla.
Vaihtuvan näyttelyn vuoksi
Kiinnostuneena tieteestä
Vapaa-ajan kohteena
Kiinnostuneena Heurekasta
Lasten vuoksi
Kiinnostuneena yksittäisestä näyttelykohteesta
Sukulaisten/vieraiden kanssa
Planetaarion vuoksi
Erityistapahtuman vuoksi
Työn vuoksi
0 5 10 15 20 25 30 35 40 45%
Kolikkokohteen käyttökieli
VENÄJÄ
9,7 %
ENGLANTI
6,7 %
RUOTSI
2,7 %
SUOMI
7
VIRO
0,8 %
80,2 % tehtyistä kolikoista
ULKOMAALAISISTA
KÄVIJÖISTÄ
VENÄLÄISIÄ
ENITEN
Venäläiset ovat ulkomaalaiskävijöiden suurin ryhmä. Kävijätutkimusten ja Kolikon tie
-näyttelyssä olevan kolikontekokoneen kielivalintojen mukaan määrä on noin 10 %.
Venäläisten kävijöiden osuus on huomattavasti suurempi venäläisten loma-aikoina,
erityisesti uudenvuoden- ja pakkasukkojuhlan aikaan tammikuussa.
HEUREKAN KÄVIJÖIDEN TALOUDELLINEN
VAIKUTUS MERKITTÄVÄ
Heureka-vierailijoiden talousvaikutus kerrannaisvaikutuksineen lähialueelleen on varovaisestikin
arvioiden ollut ennätysvuonna 2013 noin 25 miljoonaa euroa. Vuosien 2010–2013 keskimääräinen
talousvaikutus lähialueelle on ollut vähintään 18,4
miljoonaa euroa vuodessa. Tämä on noin kaksinkertainen summa Heurekan vuosibudjettiin verrattuna.
Arviot taloudellisista vaikutuksista perustuvat
Vaasan yliopiston Levon-instituutin tekemään Museoiden taloudellinen vaikuttavuus -tutkimukseen,
jonka menetelmää sovellettiin tutkija Arttu Vainion avulla Heurekaan.
Vaasan yliopiston tutkimushanke perustui yli
­­6 500 museokävijän rahankäyttötietoihin. Kulutus-
Arvio kävijöiden aiheuttamasta
kokonaiskysynnästä
Heurekan lähialueelle vuosina
2010–2013 (€)
25 000 000
20 000 000
15 000 000
10 000 000
5 000 000
0
2010
2011
2012
2013
arviosta on poistettu niiden kävijöiden vaikutus, joiden matkalle museolla ei ollut keskeistä merkitystä.
Samoin alueen omien asukkaiden kulutus on jätetty
huomiotta, koska se kohdistuisi muutenkin merkittäviltä osilta alueelle. Heurekaa koskevissa arvioissa
on otettu huomioon Heurekan kävijäprofiili eli kävijöiden ikärakenne, sukupuolijakauma, asuinpaikka ja koulutustausta. Koululaisryhmät kuluttavat
vähiten, ulkomaalaiset ja muut yöpyvät matkailijat
puolestaan eniten. Kulutus on myös riippuvainen
koulutustaustasta: korkeasti koulutetut kuluttavat
eniten. Luvuissa ei ole huomioitu Heurekan oman
kulutuksen vaikutusta lähialueella. Se lisäisi kokonaisvaikutusta useilla miljoonilla euroilla.
HEUREKA-FOORUMISSA
POHDITTIIN SUOMEN TALOUDEN
HAASTEITA JA TULEVAISUUTTA
”Viitisenkymmentä puolueiden, etujärjestöjen ja tutkimuslaitosten edustajaa
kokoontui maanantaina 26. elokuuta pääministeri Jyrki Kataisen koolle kutsumana
tiedekeskus Heurekaan pohtimaan Suomen
talouden haasteita ja tulevaisuutta. Heureka-foorumin tavoitteena oli keskustella
talouspolitiikasta avoimesti ja rakentavasti
sekä oppia ja oivaltaa toisten näkökulmista. Tähän tarkoitukseen Heureka tarjosi
erinomaiset puitteet, joissa tiloja innovatiivisesti hyödyntämällä luotiin keskustelulle
hyvä ja avoin ilmapiiri. Mukavan lisän
päivään toivat paikalla olleen median ja
Heurekan vierailuyleisön sekä foorumin
osallistujien väliset kohtaamiset. Kokonaisuutena Heureka tarjosi myönteisen kokemuksen niin osallistujille kuin järjestäjillekin, koska kaikki toimi sujuvasti ja ideoita
toteutettiin rohkeasti.”
Politiikka-analyysiyksikön päällikkö,
neuvotteleva virkamies TAINA KULMALA,
Valtioneuvoston kanslia
8
BODY WORLDS –
THE STORY OF THE HEART
(16.2.–22.9.2013)
317 986
kävijää esilläoloaikana
1 452 kävijää/päivä
9
VAIHTUVIEN NÄYTTELYIDEN
VETONAULANA BODY WORLDS
Body Worlds – The Story of the Heart 16.2.–22.9.2013
Ihmisen anatomiaa aitojen plastinoitujen ruumiiden ja elimien avulla esittelevä Body Worlds
-näyttely avattiin Heurekassa 16.2.2013. Maailmankuulu, saksalaisen tohtori Gunther von
Hagensin luoma näyttely tutustutti kävijät ainutlaatuisella tavalla ihmisen anatomiaan ja fysiologiaan sekä terveyteen ja sairauksiin. Body
Worlds -näyttelyn tavoitteena oli terveyskasvatuksen lisäksi saada yleisö kiinnostumaan anatomiasta ja fysiologiasta tieteenaloina.
Heurekassa olleen BODY WORLDS – ­
The Story of the Heart -näyttelyn teemana oli
sydän ja sen toiminta. Tutkittavana oli yli 200
aitoa näytettä ja noin 20 kokonaista eri asentoihin aseteltua ihmisruumista. Kaikki Body
Worlds -näyttelyssä olevat ruumiit on lahjoitettu tieteen käyttöön lisäämään ihmisten
ymmärrystä ihmiskehon monimuotoisuudesta.
TEKONIVELSAIRAALA
COXA OY BODY WORLDS
-NÄYTTELYN PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANINA
”Tamperelaisessa Tekonivelsairaala Coxassa
on tieteellinen tutkimus nostettu tärkeäksi
osaksi toimintaa. Suuret leikkausmäärät
antavat hyvät lähtökohdat tehdä korkea­
laatuista kansainvälistä tiedetyötä. Kumppanuus tiedekeskus Heurekan kanssa
oli luonteva valinta Coxalle. Kuullessamme
mahdollisuudesta osallistua Body Worlds
-näyttelyyn tiedekeskus Heurekan pää­
yhteistyökumppanina, oli päätös helppo
tehdä. Heureka on voittoa tavoittelematon
korkeatasoinen tiedekeskus, jonka toimintaajatus oppimisesta ja tieteen arvostamisesta
sopii hyvin Tekonivelsairaala Coxan arvo­
maailmaan. Itse Body Worlds-näyttely
luonnollisesti kiinnosti tekonivelsairaalaa,
teemmehän itsekin työtä ihmiskehoon liittyen.
Yhteistyö Heurekan kanssa sujui hyvin
ja joustavasti. Järjestimme Heurekan
tiloissa erilaisia tilaisuuksia, mm. valta­
kunnallisen hoitotyön koulutuspäivän,
yleisötilaisuuksia sekä tilaisuuksia omalle
henkilöstöllemme. Uskomme, että Heurekan
suuren kävijämäärän myötä saimme hienosti
näkyvyyttä ja Coxan tunnettuutta sitä
kautta parannettua. Olimme tyytyväisiä
mutkattomaan yhteistyöhön ja olemmekin jo
keskustelleet myös jatkoyhteistyöstä Heurekan
kanssa.”
Toimitusjohtaja TARMO MARTIKAINEN
Tekonivelsairaala Coxa Oy
10
Klima X -näyttelyn tilakokemus oli
poikkeuksellinen:
koko näyttelytilan
peitti vesiallas ja yleisö
kahlasi näyttelyn läpi
kirkkaankeltaisissa
saappaissa. Esillä oli
myös 8m³:n kokoinen, vähitellen sulava
luonnonjääkuutio, jota
kävijät saivat koskea.
KLIMA X (18.2.2012–3.2.2013)
232
933
kävijää esilläoloaikana
737 kävijää/päivä
KLIMA X – NÄYTTELY VEDEN VALLASSA
18.2.2012–3.2.2013
Heurekan versio ilmastonmuutoksesta kertovasta Klima X -näyttelystä avattiin 17.2.2012 ja
se oli esillä 3.2.2013 asti. Näyttely painotti ilmastonmuutoksen hillitsemisen tarvetta, mutta
myös muutokseen sopeutumista.
20X0 – MATKA
TULEVAISUUTEEN
8.10.2011–27.1.2013
Lokakuussa 2011 avattu tulevaisuusnäyttely
20X0 – Matka tulevaisuuteen oli esillä Kaarihallissa tammikuun 2013 lopulle. Näyttelyssä
esiteltiin niitä mahdollisuuksia ja haasteita, joita
kuluvan vuosisadan suuret muutosvoimat, nopea teknologinen kehitys ja ympäristöpaineet
tuottavat elämäämme ja yhteiskuntaamme.
20X0 – Matka tulevaisuuteen -näyttelyn myötä otettiin käyttöön uudenlainen
pääsylippuranneke, jolla näyttelyvieras
tunnistautui näyttelyn kohteilla. Kävijä
pystyi rannekkeen koodin avulla palaamaan
näyttelykohteilla tekemiinsä valintoihin ja
saamaan niistä lisätietoa verkossa.
11
20X0 – MATKA TULEVAISUUTEEN (8.10.2011–27.1.2013)
302
967
kävijää esilläoloaikana
678 kävijää/päivä
MÄÄRÄNPÄÄNÄ MARS
5.10.2013–23.3.2014
Heurekan ensimmäisessä avaruusaiheisessa
näyttelyssä kävijä sai pohdittavakseen kysymyksen: Lähtisitkö sinä Marsiin? Kanadalaisen
Ontario Science Centerin tuottama Määränpäänä Mars -näyttely esittelee fyysisiä, psykologisia, teknologisia ja eettisiä haasteita, jotka
meidän tulisi ratkaista ennen ensimmäistä
matkaamme punaiselle planeetalle.
Määränpäänä Mars -näyttelyyn mennessään ja
sieltä poistuessaan kävijä saa pohdittavakseen
kysymyksen ”Lähtisitkö sinä Marsiin?”.
MÄÄRÄNPÄÄNÄ MARS
(5.10.2013–23.3.2014)
31.12.2013 mennessä
54
000
kävijää esilläoloaikana
614 kävijää/päivä
EUROOPPALAISET YHTEISTUOTANNOT
Heureka on mukana neljässä näyttely-yhteistuotannossa. Näistä ensimmäinen valmistui
lokakuussa 2013 Heurekan johdolla: Heureka
tulee hulluksi. Heureka vastasi näyttelyn suunnittelusta, muotoilusta ja rakentamisesta. Suureen eurooppalaiseen näyttelykonsortioon kuuluvat Heurekan lisäksi Universcience Pariisista,
joka kehittää vuonna 2014 avattavaa näyttelyä
Riskit, ja Pavilhão do Conhecimento – Ciência
Viva Lissabonista, joka vastaa vuonna 2015
avattavasta näyttelystä Tartunnat.
Toisessa näyttelykonsortiossa Experimentariumin (Kööpenhamina), Vilviten (Bergen)
ja Tekniska Museetin (Tukholma) kanssa on
tuotettu yhteispohjoismainen näyttely talviurheilusta Heurekan menestyksekkään Liiku ja
pelaa! -näyttelyn hengessä. Näyttely avataan
Heurekassa 15.2.2016.
12
HEUREKA TULEE HULLUKSI
(12.10.2013–21.9.2014)
31.12.2013 mennessä
52
278
kävijää esilläoloaikana
645 kävijää/päivä
13
HEUREKA
TULEE HULLUKSI
12.10.2013–21.9.2014
Heurekassa avattiin 12.10.2013 maailman
ensimmäinen vuorovaikutteinen tiedekeskusnäyttely mielenterveydestä, Heureka
tulee hulluksi. Näyttelyn tavoitteena on
murtaa mielenterveyden häiriöihin liittyviä
ennakkoluuloja ja rohkaista ihmisiä pitämään huolta omasta mielen hyvinvoinnistaan. Näyttelyllä Heureka halusi osallistua
julkiseen keskusteluun mielenterveydestä
niin yksilöä kuin koko kansaakin koskettavana asiana.
Näyttelyn suunnitteluun osallistui laaja-alainen joukko asiantuntijoita. Lisäksi
mielenterveyden häiriöistä kärsineet kokemusasiantuntijat antoivat merkittävän panoksensa näyttelyn sisältöön.
Heureka tulee hulluksi on myös taidenäyttely. Kuvataiteilija Vappu Rossi on maalannut
näyttelyn rakenteisiin tilaustyönä 17 uniikkia taideteosta. Näyttelyssä on valokuvataiteilija Karoliina Bärlundin suuria muotokuvia, joissa esiintyvillä ihmisillä osalla on
omakohtaista kokemusta mielenterveyden
häiriöistä. Näyttelyssä on Skitsofoneja,
kuvataiteilija Pierre-Laurent Cassièren
akustisia veistoksia, jotka havainnollistavat
tarkkaavaisuuden häiriintymistä. Kurkista
hulluuden historiaan -kohteen pienoismaailmat ovat lavastaja Kimmo Takalan
käsialaa.
VAPPU ROSSIN UNIIKKEJA
MAALAUKSIA HEUREKA TULEE
HULLUKSI -NÄYTTELYSSÄ
”Kun minulle esitettiin idea tulla mukaan
Heureka tulee hulluksi -näyttelyyn, ajattelin,
että hieno ajatus tieteellisen tiedon ja taiteen
yhdistelmästä. Näyttelyn aihe on tärkeä ja kiinnostava, ja taiteellinen lähestymistapa on sille
otollinen. Taide itsessään hoitaa mielenterveyttä - niin tekeminen kuin kokeminen - ja taiteen
avulla voi käsitellä mielen sisäisiä kysymyksiä.
Seinäpiirrokset ja -maalaukset ovat useita
vuosia olleet merkittävä osa työskentelyäni ja
osin teosteni teemat risteävät näyttelysisältöjen
kanssa. Työni on piirustuslähtöistä ja usein
värimaailmaltaan hyvin karsittua. Ajatus aivojen verisuonien puumaista muotoa kuvaavasta
Aivopuu-seinämaalauksesta oli suunnitteilla
jo ennen tätä projektia - kun kuulin, että yksi
kohteista liittyisi aivoihin, ehdotin sitä ja sain
heti vihreää valoa. Aivopuun maalasinkin näyttelyyn ensimmäiseksi.
Oksien, juurien, verisuoniston ja hermoverkon kertautuva muoto on teoksissani toistuva
elementti. Pääsin hyödyntämään aihetta myös
muissa Heureka tulee hulluksi -näyttelyn maalauksissa. Toisena aloittamani kohde, Neuronit,
liittyy samaan visuaaliseen teemaan. Muutoinkin minulla oli mahdollista jatkaa itseäni kiinnostavia aihepiirejä ja tehdä uusia kokeiluita.
Esimerkiksi silmänliikettä tallentavan kameran
kuvat ovat kiehtoneet minua vuosia, ja nyt saatoin tehdä aiheeseen liittyvän maalauksen, kun
testihuoneen päätyseinään tarvittiin silmänliikekameratestiin sopiva teos.
Teokset on toteutettu näyttelyn seiniin
öljyvärein, osin siveltimellä maalaten ja osin
väritikulla piirtäen. Tekniikka ei mahdollista
korjausten tekemistä, joten töiden piti onnistua
kerralla. Öljyvärin voi toki poistaa liuottimella,
muttei seinää ja muuta maalausta töhrimättä.
Vääriä viivoja ei siis saanut tulla. Tämä onnistui
tarkan etukäteissuunnittelun, yksityiskohtaisten
luonnosten sekä projisointien avulla. Suoraan
seinään toteutettavat teokset ovat minulle hyvin
tuttuja, joten työskentely ”selkä seinää vasten” ei
sikäli pelottanut.
Olin alussa todella yllättynyt, kuinka
miellyttävä työskentely-ympäristö Heureka oli.
Kaikki kohtaamani työntekijät olivat sekä hyvin
avuliaita että kiinnostuneita työstäni. Sain
työskennellä suuren luottamuksen vallitessa.
Hieno projekti, johon lähtisin uudelleen täysin
empimättä.”
Taiteilija VAPPU ROSSI
14
MONIPUOLINEN
TAPAHTUMAVUOSI
Heurekassa järjestettiin yleisötapahtumia vuonna
2013 kaikkiaan 35 päivänä. Heureka-luentojen sarjaa jatkettiin koko vuoden planetaariossa. Lasten
lääketieteen päivät sekä Matematiikan yö ja Sähkön
yö olivat vuoden suurimpia tapahtumia, jotka kaikki houkuttelivat Heurekaan tuhansia kävijöitä.
Vuoden 2013 tapahtumat
24.1. TESTATAAN LUOVUUTTA
Aalto-yliopiston opiskelijat testasivat lasten luovuutta tukevia prototyyppejä yleisön kanssa.
9.-10.2. LASTEN LÄÄKETIETEEN PÄIVÄT
Suurtapahtuma, jossa mm. appelsiinien rokotusta,
mikroskooppityöpajoja, kipsausta, askartelua, lasten luentoja, esityksiä ja uusi planetaarioelokuva
Se on solu!. Työpajojen vetäjinä oli lääketieteen
opiskelijoita ja opettajaopiskelijoita Helsingin yliopistosta sekä lääkäreitä ja sairaanhoitajia. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä tiedekeskus Heureka,
Tamro, Terveystalo ja Novartis.
17.2. PANEELIKESKUSTELU KUOLEMASTA
Mukana keskustelussa olivat oikeushammaslääkäri
Helena Ranta, filosofian professori Sami Pihlström
ja tietokirjailija, Kansallisoopperan päädramaturgi
Juhani Koivisto.
21.2. ja 7.3. HEUREKA-LUENTO planetaariossa: Parista
miljardeiksi. Naistentautien ja synnytysopin erikoislääkäri, dosentti Ilkka Rauramo luennoi elämän alkuhetkistä.
15.3. SUHISEEKO SUOLISTOSSA -luennot
Mikä suolistossa suhisee? Prof., FT Riitta Korpela,
HY. Mitä suoli edellä, sitä aivot perässä. Prof., LKT,
Pentti Huovinen, TY, THL
16.3. MITEN TUTKIJA KIRJOITTAA SUURELLE YLEISÖLLE?
FT Mirkka Lappalainen kertoi tietokirjastaan Jumalan vihan ruoska. Suuri nälänhätä Suomessa
1695–1697.
23.–24.3. RUBIKIN KUUTION NOPEUSRATKAISUKILPAILUT
-tapahtuma. Tarjolla oli myös mahdollisuus kokeilla ratkaisemista itse ja saada siihen vinkkejä virtuooseilta.
15
28.3. HYVÄ TULI! -TIEDETEATTERIESITYS
28.3. TUTKI, KOKEILE, KEHITÄ -KILPAILUN PALKINTOJENJAKOTILAISUUS. Lasten ja nuorten tiede- ja teknologiakil-
pailun finaalityöt esillä 4.4. saakka. Mukana mm.
Perttu Pölösen poikkeuksellista kansainvälistäkin
huomiota herättänyt patentoitu Sävelkello-työ.
11.4. SUPER SISTERS GOES HEUREKA -työpaja ja luennot
Tyttöjen uskallusta kehittävä tapahtuma ja workshop. Vierailevat puhujat, tutkija Kiti Müller ja
arkeologi Annika Eklund. Super Sisters on yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa käynnistetty ja Viestintäministeriön tukema projekti, jonka tarkoitus
on kannustaa nuoria naisia ja tyttöjä tarttumaan
omiin unelmiinsa ja ideoihinsa ja toteuttamaan
niitä.
13.4. STAND-UP -MATEMAATIKKO MATT PARKERin esitys
BBC:n TV-ohjelmista tuttu stand-up -koomikko
ja matemaatikko Matt Parker esitti shown, joka
yhdistää matemaattisia ongelmia, laskutehtäviä ja
vitsejä.
16.4. HELP-projektin tapahtuma: Millainen on help-
pokäyttöinen lääkepakkaus? Emeritaprofessori
Sirkka-Liisa Kivelä: Vanhusystävälliset lääkepakkaukset - millaisia ne ovat? Erikoistutkija Raija-Liisa
Heiniö VTT:ltä kertoi Helppokäyttöinen lääkepakkaus -projektin tuloksista. Testaustilaisuus: Entä jos
olisit vanhus? Kokeile purkkien aukomista ja tekstin lukemista ikääntyneenä.
21.4. KAUNIS KUOLEMA -paneelikeskustelu
Keskustelemassa olivat Terhokodin saattohoitoylilääkäri Juha Hänninen, voimauttavan valokuvan
kuvataiteilija Miina Savolainen ja filosofi Rosa
Rantanen.
25.4. RUUMIIN VIETTELYS -luento
Professori Marxiano Melottin luennoi aiheesta
Seductive Bodies: the glamour of death between
myth and archaeology.
3.5. TARINANKERRONTA PANORAAMAMUODOSSA -luento
Patrice & Yoan Garlot, Totavision, France: “Storytelling in Panorama Format”.
4.5. OPI SOLMU! -työpajat
Partiolaiset opastivat solmujen saloihin. Tapahtuma liittyi Länsi-Vantaan lippukuntien järjestämään
tiedeaiheiseen ”Heureka!13”-partiotaitokilpailuun.
16.5. ja 12.9. HEUREKA-LUENTO planetaariossa: Tavara-
taivaassa. Tutkijatohtori, dosentti Annamari Vänskän luento, jossa aiheena mm. miten muotiteollisuus käy lapsuudella tehokasta kauppaa.
29.8. KASVIEN KESÄILTA -tapahtuma
Luontoportin asiantuntijat vastasivat luontoaiheisiin kysymyksiin ja antoivat ohjeita jättiputken hävittämiseen. Tapahtuma oli UlkonaTV:n kuvaamana nähtävissä myös verkossa.
5.12. SÄHKÖN YÖ
Suurtapahtumassa sähköaiheista tiedeohjelmaa
kaikenikäisille perheen pienimmistä aina asiantuntijatasolle saakka kello 15–24, vapaa pääsy myös
Heurekan kaikkiin näyttelyihin. Tapahtuman järjesti yhteistyössä tiedekeskus Heurekan kanssa
ABB Oy.
7.-8.9. RATKAISE RUBIK SILMÄT KIINNI!
Rubikin kuution ratkaisemisen Heureka Open
2013 -kilpailu ja yleisötilaisuus.
28.9. MATEMATIIKAN YÖ
Suurtapahtumassa matematiikkaa alkeista asiantuntijatasolle kellon ympäri: työpajoja, demonstraatioita, kisoja ja testauksia, luentoja ja esityksiä.
5.-6.10. AVARUUSVIIKONLOPPU
Tietokirjailija Markus Hotakainen Tiedettä pallolla
-kohteella: Matkalla Marsiin. Ilmatieteen laitoksen
tutkija Sini Merikallio: Mönkijällä Marsiin vai sähköpurjeella Saturnukseen?
19.–20.10. SHOOTING STARS -supertietokonepeli
Tapahtumassa esiteltiin, miten supertietokonepeli
opettaa aurinkokuntien toimintaa. Lisäksi avaruusfysiikan tutkija, yksikön päällikkö Minna Palmroth
Ilmatieteen laitokselta luennoi: Kuinka supertietokoneiden kehitys voi mullistaa tutkijoiden työn?
7.11. NUORTEN ILMASTOHUIPPUKOKOUS HEUREKASSA
Tapahtumassa yläkouluikäiset nuoret ideoivat
asiantuntijoita kohdaten käytännön toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Mitä nuoret haluavat tehdä, jotta koulusta ja sen lähiympäristöstä
saadaan ympäristöystävällisempi? Paikalla oli eri
puolilta Suomea oppilasryhmiä 24 koulusta.
15.2. TUTKI JA KÄYTÄ MARS-MÖNKIJÄN TEKNOLOGIAA! -työ-
pajat. Työpajoissa tutkittiin Heurekan ilmanlaatua
Marsista tutulla Vaisalan huipputeknologialla.
26.11. ROBOTTIBUSSI KARTALLA
Metropolian opiskelijat toivat robottiviikolla Heurekaan kartalla kulkevan älykkään linja-auton.
28.11. ja 12.12. HEUREKA-LUENTO planetaariossa
Professori Tapio Markkanen: Ikuisen järjestyksen
järkyttäjä - Raivopää paholainen muinaisen Egyptin yötaivaalla.
ABB SÄHKÖN YÖ -TAPAHTUMAN
PÄÄ­YHTEISTYÖKUMPPANINA
”Heureka on meille luonteva yhteistyökumppani,
sillä haluamme innostaa lapsia ja nuoria tieteen
ja teknologian pariin. Samalla olemme pystyneet
tuomaan esiin meille tärkeitä teemoja kiinnostavalla ja mukaansa tempaavalla tavalla. Olemme
hyödyntäneet yhteistyötä esimerkiksi paljon positiivista palautetta saaneiden asiakas- ja henkilöstötapahtumien kautta. Hyvä esimerkki molempia
osapuolia hyödyttävästä kumppa­nuudesta oli
joulukuussa 2013 järjestetty Sähkön yö, jonka tavoitteena oli innostaa myös lapsia ja nuoria sähkön
ja uusiutuvan energian pariin sekä samalla tehdä
ABB:n toimintaa tunnetuksi. ABB:n tuella Heurekaan oli vapaa pääsy ja tapahtuma oli menestys.”
Viestintäjohtaja MAIJA KARHUSAARI, ABB Oy
16
17
PLANETAARIOSSA ENNÄTYSVUOSI
Planetaariossa vuosi 2013 oli menestys. Kävijämäärä nousi koko planetaarion historian suurimmaksi.
Planetaarioelokuvia kävi katsomassa kaikkiaan
171 495 Heureka-kävijää (vuonna 2012 134 67).
Ohjelmistossa oli vuoden 2013 aikana seitsemän eri planetaarioelokuvaa. Planetaariossa esitettiin myös edelleen vuonna 2012 yhteistyössä
Heurekan oppimiskeskuksen kanssa tuotettua
omatuotanto-ohjelmaa Avaruuden ikkunat, jonka
yleisöä olivat lähinnä kouluryhmät.
Vuonna 2011 aloitettujen Heureka-luentojen
sarjaa jatkettiin vuonna 2013. Heureka-luennot
ovat tiedetapahtumien sarja, jossa planetaarion
jättikupu on tiede-esityksen audiovisuaalisena
näyttämönä ja jossa hyödynnetään planetaarion
erikoistekniikkaa. Tuloksena on ainutlaatuinen
moniaistinen ja vaikuttava tiede-elämys. Esiintyjät
ovat suomalaisten tutkijoiden terävintä kärkeä.
Planetaarioelokuvat ja -ohjelmat,
katsojat ja esitykset vuonna 2013
LÖYTÖRETKI AVARUUTEEN
(1.1.–31.12.)
50 735
SE ON SOLU! (4.2.–31.12.) katsojaa
60 801
katsojaa
TIE TÄHTIIN (1.1.–31.12.)
53 188
katsojaa
Elokuva/ohjelma Katsojaa Esitystä
Katsojaa/esitys
LÖYTÖRETKI AVARUUTEEN (1.1.–31.12.)50 735
818 62
TIE TÄHTIIN (1.1.–31.12.)53 188
941
57
SE ON SOLU! (4.2.–31.12.) 60 801
1 220
50
ZULA-PARTIO JA SUURI SÄÄSEIKKAILU (1.1.–3.2.)
1 167
73
16
KAKSI PIENTÄ LASINPALAA – IHMEELLINEN KAUKOPUTKI (22.–23.1.)
290
3
97
KOSMISET TÖRMÄYKSET (2.12.)405
3135
VALON VARJOPUOLI (5.12.)1580
12
132
AVARUUDEN IKKUNAT (opastettu ohjelma 1.1.–31.12.)
2 585
65
40
HEUREKA-LUENNOT (21.2., 7.3., 16.5., 12.9., 28.11., 12.12.)
744
6
124
Kaikki yhteensä 171 495 3 140
18
OPPIMISOHJELMAT JA OPPIMATERIAALIT
HEUREKA-ELÄMYKSIEN TÄYDENTÄJINÄ
Näyttelyiden ja planetaarioelokuvien lisäksi yleisö
voi tutustua Heurekassa tieteeseen erilaisten oppimisohjelmien ja näyttelyjä tukevien oppimateriaalien avulla. Oppimisohjelmia pidetään ennakkovarauksesta koulu- ja muille ryhmille sekä avoimina
yleisöesityksinä erityisesti viikonloppuisin. Heurekan innoittajat vetävät oppimisohjelmia laboratorioissa, työpajoissa, tiedeteatterissa, Tiedettä pallolla
-kohteella ja näyttelyissä.
Vuonna 2013 Tiedettä pallolla -kohteen Tellus-esitys päivitettiin tukemaan entistä paremmin
yläkoulun ja lukion maantieteen opetusta. Heurekan tiedeleireille tuotettiin kahdeksan uutta ja neljä
vanhoista ohjelmista päivitettyä interaktiivista ja
kokeellisen työskentelytavan oppimisohjelmaa.
Vuoden 2013 aikana tarjonnassa oli oppimateriaaleja Body Worlds, Suolistossa suhisee, Määränpäänä Mars ja Heureka tulee hulluksi -näyttelyihin.
Materiaalit ovat näyttelyiden teemaan orientoivia
ennakkotehtäviä, näyttelyssä suoritettavia tehtäviä
sekä käynnin yhteenvetoa ja jatkotyöstämistä tukevia jälkitehtäviä. Oppimateriaalit ovat jaossa Heurekan verkkosivuilla ja ne sisältävät myös tehtäviä,
jotka eivät edellytä Heureka-käyntiä.
Koululaiskävijöille tarjottiin myös leirikouluja sekä temaattisia oppimispolkuja näyttelyissä ja
planetaariossa. Suolistossa suhisee ja Body Worlds
-näyttelyistä, Se on Solu! -elokuvasta, DNA-elektroforeesi -ohjelmasta ja näyttelytehtävistä muodostui
kattava oppimispolku ihmisen biologiasta. Heureka-klassikot ja Määränpäänä Mars -näyttelyiden
kohteista, planetaarion ja Tiedettä pallolla -kohteen
tarjonnasta sekä Kosmoskierros-oppimateriaalista
muodostettiin avaruusaiheinen oppimispolku.
Heurekan tiedesirkus
kauppakeskuskiertueella
Tieteen tiedotus ry sekä Jenny ja Antti Wihurin
-rahasto mahdollistivat uudistuneen Tiedesirkuksen kiertueen vuonna 2013. Aiemmasta koulukiertueesta poiketen kahdeksan näyttelykohteen
ja elämyksellisen Atomi töissä -tiede-esityksen
kokonaisuus kiersi nyt kauppakeskuksissa. Uuden
konseptin mukaan Heurekan tiedesirkus rantautuu
kuukaudeksi kauppakeskukseen ja tavoittaa koululaisten lisäksi alueen muita, eri-ikäisiä yleisöjä.
Tiedesirkuksen vetäjiksi rekrytoidaan ja koulutetaan paikallisia nuoria. Vuonna 2013 Tiedesirkus
vieraili Veturi-kauppakeskuksessa Kouvolassa,
Rajalla på Gränsen -kauppakeskuksessa Torniossa,
HS-Centerissä Vaasassa ja Stella-kauppakeskuksessa Mikkelissä. Yhteensä tiedesirkuksessa vieraili
vuoden 2013 aikana 6 809 kävijää, joista 3 668 oli
koululaisia opettajineen.
Heurekan tiedeleirien suosio jatkui
Heurekassa järjestetään vuosittain koulujen kesäloma-aikana elämyksellisiä tiedeleirejä, jotka ovat jatkuvasti kasvattaneet suosiotaan. Viikon mittaisilla,
monitieteellisillä päiväleireillä 7–15 -vuotiaat lapset
ja nuoret tutustuvat kokeellisen työskentelyn sekä
itse tekemisen ja oivaltamisen ilon kautta ilmiöpohjaiseen oppimiseen. Kesän 2013 tiedeleireille osallistui 971 lasta ja nuorta. Leiriryhmiä oli 50.
Tiedeleiriläisten määrät 2003–2013
1000
800
600
400
200
0
20032004 2005 200620072008 2009 2010 2011 2012 2013
19
Kävijämäärät ennakkovaratuissa laboratorio-,
työpaja- ja tiedeteatteriohjelmissa vuonna 2013
Värilaboratorio
LABORARIO-OHJELMAT
Liukeneeko?
Suomi
DNA-eletroforeesi
Ruotsi
Synttärikemiaa
Englanti
Makukoulu
TYÖPAJAOHJELMAT
Venäjä
Karkkitehtuuri
Makeat platonit
TIEDETEATTERIESITYKSET
Kaasumaailma
Iloa ilmasta
Tiedettä pallolla -esitykset
0 1000 2000 3000 4000 50006000 70008000
Vuonna 2013 Heurekan
rotat pelasivat innoittajan
ohjauksessa noin 1 000
koripallo-ottelua yleisön
edessä ja keräsivät yli
54 000 katsojaa.
Tiedettä pallolla -kohteella pidettiin vuoden 2013
aikana ennakkovarattuja esityksiä 166 ryhmälle,
joissa oli yleisöä yhteensä 3 528. Tämän lisäksi
pidettiin päivittäin yleisöesityksiä, joissa oli yleisöä
yhteensä lähes 13 000.
20
21
HEUREKA KANSAINVÄLISESTI
ARVOSTETTU TIEDEKESKUS
Kansainvälinen tiedekeskusliitto Association of
Science-Techonology Centers (ASTC) arvioi tiedekeskus Heurekan yhdeksi maailman parhaimmista
tiedekeskuksista kesällä 2013 tehdyssä vertaisarvioinnissa. Tiedekeskusliiton arvioijat viettivät heinäkuussa Heurekassa kaksi päivää tutustuen talon
toimintaan ja heille toimitettuun taustamateriaaliin. Erityistä kiitosta saatiin tasokkaista näyttelyistä ja asiakkaiden laadukkaista kävijäkokemuksista
sekä siitä, että Heureka on jo vuosien ajan toiminut
pioneerina tiedekeskusalan kansainvälisessä kehittämisessä.
Heureka osallistuu alansa kansainväliseen yhteistyöhön korkeatasoisen toiminnan takaamiseksi Suomessa, tiedekeskusalan kehittämiseksi ja
näyttelyidensä vientiedellytysten parantamiseksi.
Heureka on seuraavien toimialansa kansainvälisten
yhteistyöjärjestöjen jäsen:
• Association of Science-Technology Centers (ASTC, Kansainvälinen tiedekeskusliitto)
• European Network of Science Centres and
Museums (ECSITE, Euroopan tiedekeskusliitto)
• Nordisk Science Center Forbund (NSCF,
Pohjoismaiden tiedekeskusliitto)
• International Council of Museums
(ICOM, Kansainvälinen museoneuvosto)
• Giant Screen Cinema Association (GSCA,
Kansainvälinen superelokuvateatteriliitto)
• Euromax (Euroopan superelokuvaliitto)
• International Planetarium Society (IPS,
Kansainvälinen planetaarioyhdistys)
• Immersive Media Entertainment,
Research, Science & Arts (IMERSA,
immersiivistä mediaa edistävä yhteisö)
• Nordisk planetariumforening (NPF,
Pohjoismaiden planetaarioyhdistys)
• European Science Events Association
(Eusea, Euroopan tiedetapahtumaliitto)
• Visitor Studies Association (VSA,
Kävijätutkimusseura)
Heureka on aktiivinen jäsen ASTC:n, ECSITE:n
ja NSCF:n toiminnassa. Elokuussa 2013 eläkkeelle
jäänyt toiminnanjohtaja Per-Edvin Persson nimettiin ECSITE:n vuosikokouksessa järjestön kunniajäseneksi.
Heureka on edustettuna AHHAA-tiedekeskuksen (Tartto), Deutsches Museumin (München),
Energiakeskuksen (Tallinna), Museo delle Scienze
(Trento) ja Tekniska museetin (Tukholma) tieteellisissä neuvottelukunnissa tai vastaavissa toimielimissä sekä Norjan tiedekeskusohjelman hallituksessa.
Heurekan aloitteesta tehtiin vuonna 2013 kansainvälinen tiedekeskusten vaikuttavuustutkimus
(ISCIS). Tutkimukseen osallistui yhteensä 17 tiedekeskusta 13 maasta. Menetelmän kehittämisestä,
aineiston analysoinnista ja raportoinnista vastasi
professori John H. Falk (Oregon State University).
Heureka on ollut aktiivisesti luomassa kansainvälistä näyttelytuotantoyhteistyötä. Yhdessä
tuottamalla pyritään lisäämään suunnittelun henkisiä resursseja, jakamaan tuotantokustannukset ja
takaamaan näyttelyn laaja kansainvälinen levitys
ilman välivarastointia. Vuonna 2013 suunnitteilla
oli kahdessa eri konsortiossa kolme yhteistuotantonäyttelyä (Talviurheilu, Riskit ja Tartunnat). Näiden lisäksi Heurekan tuotantovastuulla oleva konsortionäyttely, Heureka tulee hulluksi, valmistui ja
avattiin Heurekassa.
Toukokuussa 2013 Heurekassa kokoontui Intian tiedekeskusverkoston ja Thaimaan kansallisen
tiedekeskuksen sekä Heurekan edustajien yhteinen
Indo-Finnish-Thai Innovation Camp geologia-aiheisten näyttelykohteiden kehittämiseksi.
Tiedetoimittajien maailmanliiton vuosikokous eli
World Conference of Science Journalists huipentui
päätösillanviettoon Heurekassa 27.6.2013.
Vuoden 2013 aikana Heureka oli mukana
eurooppalaisten tiedekeskusten, -museoiden ja
niiden yhteistyökumppanien yhteishankkeissa, jotka saivat rahoitusta Euroopan komissiolta.
PLACES-hankkeessa (www.openplaces.eu), jonka
hankeaika on 2011–2014, kehitetään tiedekeskusten ja paikallisyhteisöjen yhteistyötä ja tiedekulttuurikaupunki-konseptia.
VOICES-hankkeessa
(www.voicesforinnovation.eu) kehitettiin menetelmiä, joilla EU-maiden kansalaisilta kerättiin suoraan ehdotuksia jätehuollon tutkimusaiheiksi.
INSPIRING SCIENCE EDUCATION -hankkeessa
(www.inspiring-science-education.org) innostetaan opettajia uusien eLearning-opetusvälineiden
ja digitaalisten kirjastojen käyttöön jokapäiväisessä
tiedeopetuksessa.
22
HEUREKASTA SAADAAN TIETOA VERKOSTA,
LÄHIPIIRISTÄ JA TIEDOTUSVÄLINEISTÄ
Kävijätutkimusten mukaan
internet on yleisin tietolähde
Heurekan kävijöille
Heurekan kävijät saavat tietoa Heurekasta yleisimmin Internetistä. Heurekan verkkoviestintä
koostuu www.heureka.fi -sivustosta, uutiskirjeestä
(news.heureka.fi) sekä aktiivisesta läsnäolosta sosiaalisessa mediassa (Facebook, YouTube, LinkedIn,
Pinterest). Kokonaan uudistettu ja eri päätelaitekäyttöä tukeva heureka.fi -sivusto julkaistiin helmikuussa 2013. Heurekan Facebook -sivun tykkääjien
määrä kasvoi aktiivisten ja monipuolisten sisältöpäivitysten myötä vuoden aikana huomattavasti ja
oli vuoden 2013 lopussa yli 12 000.
Yleisin tietolähde, % vastanneista 2013
”Miten saitte tietoa Heurekasta?
Mainitkaa kaikki tietolähteet.”
TVohjelmat
8%
46 %
Sanomalehtimainokset
23 %
Sanomalehtiartikkelit
10 %
Internet
52 %
TVmainokset
17 %
muut
julkaisut
Heureka.fi
-verkkopalvelun
tunnuslukuja
Ystävät/sukulaiset
Koulu/
työpaikka
Muu
21 %
16 %
21 %
20092010 2011 2012 2013
Käynnit
323 655
339 103
460 354
423 070 855 347
Yksilöidyt kävijät
297 454 607 657
Viipymä keskimäärin
4:21 min 4:18 min 3:56 min 3:57 min 3:01 min
Sivua/käyntikerta keskimäärin 7,10
6,30
5,59
5,85
3,59
Uutiskirjeitä
271615 1918
Uutiskirjeen tilaajia
5 627
5 551
5 064
3 917
4 028
Facebook-tykkääjiä
1 349
5 386
12 429
Heurekan näkyvyys painetussa mediassa 2013
Pääministeri
Kataisen elokuinen
Heureka-foorumi
suorastaan valloitti
median ilmaherruuden useaksi
päiväksi.
(M-Brain Media Oy julkisuusraportti)
Osumien määrä
18 000 000
16 000 000
14 000 000
12 000 000
10 000 000
8 000 000
6 000 000
4 000 000
2 000 000
Vuoden 2013
helmikuussa avattu
Body Worlds -näyttely
herätti merkittävän
mediahuomion
alkuvuonna
2012-12
23
2013-01
2013-02
2013-03
2013-04
2013-05
2013-06
2013-07
2013-08
2013-09
2013-10
2013-11
2013-12
HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ ENTISTEN
VUOSIEN TASOLLA
Tiedekeskussäätiön palveluksessa oli vuoden 2013
lopussa 66 vakituista, 9 määräaikaista ja 30 osa-aikaista työntekijää. Henkilötyövuosien kokonaismäärä oli 75. Luku on edellistä vuotta pienempi
määräaikaisten työsopimusten määrän vähennyttyä. Tämän lisäksi vapaaehtoisia oli kaikkiaan 66
henkilöä ja heidän panoksensa vastasi 4,6 henkilötyövuotta. Lisäksi Heurekassa työskenteli vuonna
2013 joukko oppivelvollisuus- ja työharjoittelijoita
sekä siviilipalvelusmies.
Henkilöstökulujen osuus kaikista kuluista oli
41,0 % eli 4 856 382,93 euroa.
Vuonna 2013 sairauspoissaolopäiviä oli 5,6
päivää/henkilö (vuonna 2012 7,2 päivää/henkilö).
Valtakunnallisesti kaikkien palkansaajien vastaava
luku on viimeisimmän tiedon mukaan 9,8. (Tilastokeskus, Työssävoimatutkimus 2013).
Koulutus
Syksyllä 2011 alkanut, koko henkilökunnalle suunnattu työyhteisön kehittämishanke jatkui syksyyn
2013 asti. Yhteistyökumppaneina hankkeessa olivat
Mehiläinen Oy ja Skillmotor Oy. Pitkään toivottu
kielikoulutus alkoi syksyllä 2013 venäjänkielen
intensiivikurssilla. Kurssi oli suunnattu asiakaspalvelussa työskenteleville työntekijöille. Yhteistyökumppanina koulutuksessa toimi Delingua Oy.
Yhteistyötä on tarkoitus jatkaa myös vuonna 2014.
Lisäksi henkilöstön jäseniä osallistui erilaisiin hanke- tai ammattikohtaisiin koulutuksiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Viikoittain järjestettävät perjantaiseminaarit,
jotka ovat koko henkilökunnalle tarkoitettuja tunnin mittaisia koulutustilaisuuksia, ovat merkittävä
sisäisen tiedotuksen ja koulutuksen väylä. Perjantaiseminaareja järjestettiin vuoden 2013 aikana 34.
Heurekaan uusi toiminnanjohtaja
Tiedekeskussäätiön pitkäaikainen toiminnanjohtaja, professori Per-Edvin Persson jäi eläkkeelle
elokuun lopussa 2013. Persson johti Heurekaa vuosina 1991–2013 ja tätä ennen hän toimi Heurekan
tieteellisenä johtajana vuosina 1987–1991. Heureka
kehittyi Perssonin johdolla kansainvälisesti arvostetuksi tiedekeskukseksi ja alan merkittäväksi toimijaksi.
Tiedekeskussäätiön hallitus valitsi Heurekan
uudeksi toiminnanjohtajaksi maatalous- ja metsätieteiden tohtori, vesihuoltoteknisen mikrobiologian dosentti, tekniikan kunniatohtori Anneli Paulin.
Hän toimi ennen Heurekaa Euroopan komission
Tutkimuksen ja innovoinnin pääosaston varapääjohtajana Brysselissä. Anneli Pauli aloitti tehtävässään lokakuussa 2013. Syyskuun 2013 toiminnanjohtajan tehtäviä hoiti talous- ja hallintojohtaja
Hannu Luutonen.
24
HEUREKAN KUNNIAJÄSENET 1989–2013
Eeva Ahtisaari
Kalevi Alén
Kaarina Dromberg
Leif Fast
Paul Fogelberg
Jarkko Hautamäki
Erkki Huurtamo
Jouko Joensuu
Matti Karjalainen
Toivo Katila
Erkki Kurenniemi
Lauri Lairala
Olli Lehto
Olli Lokki
Tapio Markkanen
Hannu I. Miettinen
Carl G. Nordman
Heikki Oja
Ernst Palmén
Simo Parpola
Yrjö Pessi
Harry Pyykkö
Timo Relander
Päivi Setälä
Riitta Uosukainen
Paavo Uronen
Matti Virtanen
Johan Wrede
TIEDEKESKUSSÄÄTIÖN VALTUUSKUNTA
VUONNA 2013
Ilkka Niiniluoto
Valtuuskunnan
puheenjohtaja
Kimmo Kiljunen
Valtuuskunnan
varapuheenjohtaja
Juha Antila
Timo Harrikari
Risto Hiltunen
Raimo Huvila
Lasse Hyytiäinen
Nina Johansson
Tero Kakko
Erkki Kangasniemi
Anneli Karhunen
Juhani Keinonen
Kari Kinnunen
Pirjo Kutinlahti
Marja Kyyrö
Pekka Laakso
Erkki Laukkanen
Timo Leppä
Jouko Narikka
Yrjö Neuvo
Timo Nevala
Jari Niemelä
Kirsi Nousiainen
Pekka Orponen
Tuuli Pitkänen
Raimo Sepponen
Kirsi Siltanen
Ulla Vanttaja
Juha Ylä-Jääski
TIEDEKESKUSSÄÄTIÖN HALLITUS
VUONNA 2013
Juha-Veikko Nikulainen
Puheenjohtaja
Markku Löytönen
Varapuheenjohtaja
25
Jari Koivisto
Aura Korppi-Tommola
Sari Lindblom-Ylänne
Mia Salminvuo
Ari Sihvola
Hanna Valtanen
Kari Väisänen
HEUREKAN ORGANISAATIO
VUODEN 2013 LOPUSSA
Valtuuskunta
Ilkka Niiniluoto
Puheenjohtaja
Hallitus
Juha-Veikko Nikulainen
Puheenjohtaja
Anneli Pauli
Toiminnanjohtaja
Talous- ja hallinto-osasto
Hannu Luutonen
Talous- ja hallintojohtaja
Elämysosasto
Mikko Myllykosksi
Elämysjohtaja
Viestintäosasto
Heli Ainoa
Viestintäjohtaja
HEUREKAN YHTIÖT
Heureka Overseas Productions Ltd Oy
Anneli Pauli
Hallituksen puheenjohtaja
Seppo Stark
Vientipäällikkö
Tiedekauppa Magneetti Oy
Anneli Pauli
Hallituksen puheenjohtaja
Päivi Astrén
Toimitusjohtaja
26
TALOUDELLINEN TILANNE HYVÄ BODY WORLDS
-NÄYTTELYN SUOSION ANSIOSTA
Tiedekeskus Heurekan toiminnasta vastaa Tiedekeskussäätiö. Säätiön talous riippuu olennaisesti itse hankituista tuloista: pääsylippu- ja
vuokratuloista, varainhankinnasta ja näyttelyviennin tuloista. Lisäksi tiedeyhteisön tuottaman tutkimustiedon merkittävä, vastikkeeton
osuus sekä elinkeinoelämän tiedollinen ja tuotannollinen tuki näyttelytuotannossa ovat Heurekan toiminnalle elintärkeitä. Näiden toimintojen huomattava arvo jää nykyisen käytännön
mukaan varsinaisen tilinpidon ulkopuolelle.
Vuoden 2013 taloudellinen tilanne oli edellistä vuotta huomattavasti parempi. Pääsylippu-
tulot ylittivät 70,6 % talousarvion. Keskimääräinen
pääsylipputulo kävijää kohden nousi 18,7 % ja oli
12,62 euroa (10,63 euroa v. 2012). Vuokratuotot
(Tiedekauppa Magneetti Oy, ravintola Café Einstein, tilavuokrat) ylittivät edellisen vuoden luvut.
Yritysyhteistyössä tulot eivät kasvaneet, mutta varainhankintaa pystyttiin täydentämään säätiöiltä
saadulla rahoituksella. Vientitoimintaa harjoittavan Heureka Overseas Productions Ltd Oy:n tuottamat tulot olivat edelleen hyvällä tasolla vuonna
2013.
Heurekan rahoitusrakenne vuonna 2013
Oma toiminta ja ulkopuolinen rahoitus Pääsylipputulo
Tilavuokrat Yritysyhteistyö
Muut oman toiminnan tuotot Vientitoiminnan tulot
Muut tulot
Yhteensä
EUR
4 690 037,50
475 149,98
406 115,63
311 490,31
217 163,21
637 491,84
6 737 448,56
%
39,3
4,0
3,4
2,6
1,8
5,4
56,5
Varsinaiseen toimintaan kohdistuvat avustukset
EUR%
Vantaan kaupungin avustus
3 033 030,00
25,5
Opetus- ja kulttuuriministeriön avustu
2 150 000,00
18,0
Yhteensä 5 183 030,00
43,5
Rahoitus yhteensä 11 920 478,56
100,0
Vuoden tilinpäätös on tehty hyväksyttyä tilinpäätöskäytäntöä noudattaen. Poistoja on
tehty 157 637,96 euroa. Näyttelyirtaimistosta
ei tehdä vuosipoistoja, koska päänäyttelyn
uudistamista tai vaihtuvien näyttelyiden tuotantokustannuksia ei aktivoida. Tilinpäätös
osoittaa ylijäämää 83 777,55 euroa. Taseen
loppusumma on ­2 910 807,05 euroa, peruspääoma 16 818,79 euroa ja oma pääoma yhteensä
516 016,54 euroa. Oman pääoman osuus taseesta on 17,7 %.
Opetusministeriön yleisavustus oli 2 150 000
27
euroa. Vantaan kaupungin avustus käyttömenoihin
oli 3 033 030 euroa. Uusi vuokrasopimus on kasvattanut Kiinteistö Oy Tiedepuistolle maksettavaa
vuokraa.
Tiedekeskussäätiöllä oli 31.12.2013 pankkien
lainoja yhteensä 144 000,00 euroa sekä 330 000,00
euron shekkitililuottolimiitti. Maksuvalmius on ollut edellistä vuotta paremmalla tasolla.
Tiedekeskussäätiön tilintarkastajina ovat toimineet BDO Oy KHT-yhteisö vastuutilintarkastajana
Pertti Hiltunen ja Ernst & Young Oy KHT-yhteisö
vastuutilintarkastajana Eeva Koivula.
TILINPÄÄTÖS JA TASE
Tiedekeskussäätiön tuloslaskelma
1.1.2013–31.12.20131.1.2012–31.12.2012
VARSINAINEN TOIMINTA
TUOTOT
EUR EUR
PÄÄSYMAKSUT
4 690 037,59
2 552 554,99
VUOKRATUOTOT
475 149,98
425 120,78
TUKITOIMINNAN TUOTOT
406 115,63
566 576,42
MUUT OMAN TOIMINNAN TUOTOT
221 135,03
225 757,60
TUOTOT YHTEENSÄ
5 792 438,23
3 770 009,79
KULUT
YLEISHALLINTO
-4 292 991,02
-3 687 107,39
OPPIMISKESKUS
-412 698,20
-516 909,73
VIESTINTÄOSASTO
-1 959 242,85
-1 698 284,02
ELÄMYSOSASTO
-4 255 875,47
-2 533 370,70
TIEDESIRKUS
-72 758,11
0,00
TEATTERIN TOIMINTA
-530 326,96
-508 132,76
POISTOT
-157 637,96
-152 353,65
KULUT YHTEENSÄ
-11 681 530,57
-9 096 158,25
KULUJÄÄMÄ
-5 889 092,34
-5 326 148,46
VARAINHANKINTA
TUOTOT
217 163,21
194 106,60
KULUT
-144 027,33
-165 993,73
KULUJÄÄMÄ
-5 815 956,46
-5 298 035,59
MUUT TUOTOT
33 924,71
14 211,37
RAHOITUSTUOTOT JA KULUT
45 287,46
98 530,07
OMAN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ
-5 736 744,29
-5 185 294,15
AVUSTUKSET
VALTION AVUSTUKSET
2 150 000,00
2 090 000,00
VANTAAN KAUPUNKI
3 033 030,00
2 950 000,00
MUUT AVUSTUKSET
637 491,84
234 840,05
AVUSTUKSET YHTEENSÄ
5 820 521,84
5 274 840,05
TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ
83 777,55
89 545,90
28
Tiedekeskussäätiön tase
31.12.2013
31.12.2012
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
EUR
EUR
AINEETTOMAT HYÖDYKKEET
PERUSTAMISMENOT
373 549,14
427 147,98
AINEELLISET HYÖDYKKEET
662 174,51
451 424,66
SIJOITUKSET
MUUT OSAKKEET JA OSUUDET
172 726,68
172 726,68
PYSYVÄT VASTAAVAT
1 208 450,33
1 051 299,32
VAIHTUVAT VASTAAVAT
LYHYTAIKAISET SAAMISET
884 528,97
489 757,67
RAHAT JA PANKKISAAMISET YHT.
817 827,75
549 751,50
VAIHTUVAT VASTAAVAT
1 702 356,72
1 039 509,17
VASTAAVAA
2 910 807,05
2 090 808,49
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
-516 016,54
-552 424,77
VIERAS PÄÄOMA
PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA
-96 000,00
-144 000,00
LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA
-2 298 790,51
-1 394 383,72
VIERAS PÄÄOMA
-2 394 790,51
-1 538 383,72
VASTATTAVAA
-2 910 807,05
-2 090 808,49
29
Toimintaa kuvaavat tunnusluvut
Tunnusluvut on määritelty Heurekan, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Vantaan kaupungin
välisessä aiesopimuksessa Heurekan toiminnan turvaamisesta. Indikaattorit lasketaan kolmen
vuoden keskiarvoina (suluissa tavoitetaso).
Toteutuneet keskiarvot
1. Heurekan kävijät ja heidän tyytyväisyytensä a. kävijämäärä vuodessa (> 250 000) b. suositeltavuus kävijätutkimuksissa (> 85 %) c. pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulleet kävijät (> 50 %) 2009–11
269 331
91,4
56,9
2010–12
272 397
91,4
54,4
2011–13
331 691
89,6
55,9
2. Taloudellinen tehokkuus, tilojen käyttö ja henkilöstön mitoitus
a. kävijöitä per henkilötyövuosi (> 2800) b. omarahoitusosuus (> 42 %) c. taloudellinen tulos (> - 25 000 euro) 3 087
46,6
+49 558
3 260
46,6
+73 056
4 216
50,2
+97 875
63,0
73
17
55,0
89
16
65,7
82
16
84,4
83,4
58 225
83,4
83,8
56 201
83,3
84,1
61 886
3. Heurekan tiedesisältö ja näyttelymedian uusiminen
a. näyttelypinta-alan uudistuvuus (> 50 %) b. organisaatiokumppaneiden lukumäärä (> 60) c. innovatiivisia näyttelykohderatkaisuja, lukumäärä (> 10) 4. Heureka oppimisen vaikuttajana
a. näyttelyiden kiinnostavuus yleisötutkimuksissa (> 80 %)
b. näyttelyiden ymmärrettävyys yleisötutkimuksissa (> 75 %) c. koululaiskävijöiden määrä vuodessa (> 60 000) 30
YRITYSTEN, SÄÄTIÖIDEN JA YHTEISÖJEN
TUKI HEUREKALLE
Heureka on haluttu yhteistyökumppani. Kaikessa
elämystuotannossaan Heureka nojaa vahvaan yliopistojen, tutkimuslaitosten ja muiden asiantuntijoiden tukeen. Erityisesti yritykset ja säätiöt tukevat
Heurekan toimintoja ja hankkeita suoraan myös
rahallisesti tai välillisesti lahjoittamalla laitteita tai
osaamistaan. Myös jotkut yksityishenkilöt tukevat Heurekaa ohjaamalla merkkipäivähuomionsa
tai testamenttilahjoituksen Heurekalle. Uusi tuen
muoto on tiedekummius. Tiedekummit ovat yrityksiä ja yhteisöjä, jotka tukevat kouluja lahjoittamalla heille Heureka-käynnin mukaan lukien matkat oppilaitoksesta tiedekeskukseen. Tällainen tuen
muoto on houkutteleva pienille ja keskisuurille yrityksille, ja tämä tuki on ollut tärkeää myös kouluille
erityisesti taloudellisesti tiukkoina aikoina.
Heurekan tavoitteena on nostaa yritysten ja säätiöiden tuen arvo pysyvästi yli miljoonaan euroon
vuodessa. Vuosien 2007–2013 keskiarvo on ollut
noin 763 000 euroa.
1 200 000
1 000 000
800 000
600 000
400 000
200 000
0
2007
2008
2009
Yritysyhteistyö
2010
2011
2012
2013
Säätiöt ym.
Yritysten, säätiöiden ja muiden tahojen tuki Heurekan toimintaan on merkittävä osa Heurekan
varainhankintaa, jonka arvo on parhaimmillaan
kohonnut yli miljoonaan euroon vuodessa. Tiedesirkuksen Kulttuurirahastolta saama miljoonan euron
rahoitus nosti erityisesti vuosien 2009–2010 tukien
kokonaismääriä. Tiedekummien tuki ei näy kaaviossa, koska se kohdistuu kouluille ja näkyy Heurekan
tilinpäätöksessä pääsylipputuloina.
31
HEUREKAN TOIMINTAA VUONNA 2013
TUKENEET YRITYKSET JA YHTEISÖT
Aalto-yliopisto
ABB Oy
Oy AGA Ab
A-Insinöörit Oy
Biohit Oyj
Eläketurvakeskus
Earth House Oy kumppaneineen
Euroopan Unioni
Festo Oy
Oy Halva Ab
Helsingin yliopisto
Ilmatieteen laitos
Jenny ja Antti Wihurin rahasto
Kauppakeskus HS Center/Harry Schaumans Stiftelse
Kauppakeskus Rajalla på Gränsen
Kauppakeskus Stella
Kauppakeskus Veturi
Lappset Group Oy
Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikennevirasto
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi
MTV3 Oy
Novartis Finland Oy
Nervogrid Oy
Oras Oy
Puolustusvoimien Teknillinen Tutkimuslaitos
Sanoma kaupunkilehdet
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
Suomen Partiolaiset-Finlands Scouter ry
Suomen Rahapaja Oy
Suomen Terveystalo Oy
Suomen ympäristökeskus
Tamro Oyj
Tekonivelsairaala Coxa Oy
Tevella Oy
Tieteellisten seurain valtuuskunta
Tieteen tiedotus ry
Työeläkevakuuttajat TELA ry
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry
Vaisala Oyj
Veikkaus Oy
Viking Jalkineet Oy
VR-Yhtymä Oy
WWF Suomi
World Design Capital Helsinki
Yleisradio Oy
32
KIINTEISTÖN PERUSKORJAUSTA JATKETTIIN
Heurekan kiinteistön omistaa Kiinteistö Oy Tiedepuisto, jonka kaikki osakkeet ovat Vantaan kaupungin omistuksessa.
Kiinteistön osalta jatkettiin vuonna 2013 peruskorjausta. Vuoden alussa valmistuivat aula- ja
WC-tilojen sekä Heureka Shopin uudistusremontit. Lämmönjakokeskus, savunpoistokeskus ja paloilmoitinkeskus uusittiin. Ravintolan keittiön peruskorjaus alkoi lokakuun lopussa. Ravintolasalin
akustointia parannettiin. Yleisötilojen valaistusta
uudistettiin ja siirryttiin osittain energiatehokkaaseen led-tekniikkaan. Auditorion sisustuksen uudistaminen alkoi vuoden lopulla.
Heurekan laajennusosan suunnittelua jatkettiin
vuonna 2013. Laajennus on tarkoitus rakentaa nykyisen Heureka-rakennuksen jatkoksi talon eteläpäähän. Toteuttaminen odottaa Vantaan kaupungin takauspäätöstä kiinteistönomistajalle.
TIEDEKAUPPA MAGNEETTI OY:N
LIIKEVAIHTO KASVOI
Tiedekeskussäätiön kokonaan omistama Tiedekauppa Magneetti Oy toimii osana Heurekan palvelukonseptia. Yhtiöllä on kaksi Heureka Shop
-nimellä toimivaa myymälää: toinen tiedekeskus
Heurekassa ja toinen Kampin kauppakeskuksessa Helsingin keskustassa. Näiden lisäksi tuotteita
myydään verkkokaupassa. Vuonna 2013 yhtiön
liikevaihto kasvoi yli 28 % edelliseen vuoteen verrattuna.
Vuonna 2013 tehtiin Tikkurilan Heureka Shopiin täydellinen remontti, jonka yhteydessä liiketi-
33
lan pinta-ala kasvoi yli 20 m². Myös verkkokauppa
uudistettiin kokonaisuudessaan ja sen valikoimaa
laajennettiin. Yhtiöllä oli kahdeksan kuukauden
ajan myymälä Helsinki-Vantaan lentoasemalla väliaikaisesti vuokratussa liiketilassa. Neuvotteluja on
käyty pysyvän liiketilan saamiseksi lentoasemalta.
Suomen Asiakastieto Oy myönsi Tiedekauppa Magneetille Suomen Vahvimmat Platina 2013
-sertifikaatin osoituksena yrityksen erinomaisista
taloudellisista tunnusluvuista, positiivisista taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä.
HEUREKA OVERSEAS PRODUCTIONS LTD
OY:LLÄ JÄLLEEN HYVÄ TOIMINTAVUOSI
Tiedekeskussäätiön omistama Heureka Overseas
Productions Ltd Oy tukee Tiedekeskussäätiön
varainhankintaa vuokraamalla ja myymällä Heurekan ja muiden tiedekeskusten näyttelyitä sekä
myymällä konsultointipalveluita. Yhtiön tuottamat
tulot olivat vuonna 2013 edelleen hyvällä tasolla.
LIIKU JA PELAA!
INSPIRIA, Grålum, Norja
1.6.2013–31.12.2013
42 350 kävijää
Heurekan näyttely
Kävijät yhteensä 396 513
Agentuuri- ja konsortionäyttelyt
Kävijät yhteensä 562 473
SPEED - SCIENCE IN MOTION
Universe, Nordborg, Tanska
31.3.2013–20.10.2013
74 366 kävijää
DINOSAURUKSET
Aalborg Zoo, Tanska
26.4.2013–20.10.2013
355 192 kävijää
20X0 – MATKA TULEVAISUUTEEN
Continium, Kerkrade, Alankomaat
23.2.2013–25.08.2013
42 296 kävijää LASTEN TIEDEKESKUS Ciência Viva, Lissabon (myyty)
1.1.2013–31.12.2013
217 437 kävijää
LAIVAT JA MERI
The Mall, Ateena
15.10.2013–31.12.2013
16 334 kävijää
LIIKU JA PELAA!
National Science Museum,
Bangkok
1.1.2013–31.3.2013
6 610 kävijää
TIEDE MUUTTAA MAAILMAA
Pavilhão do Conhecimento,
Lissabon
1.1.2013–15.7.2013
132 915 kävijää
LAIVAT JA MERI
Australian National Maritime
Museum, Sydney
1.1.2013–28.4.2013
71 486 kävijää
34
TUE HEUREKAA TEE LAHJOITUS HEUREKAN
JUHLARAHASTOON!
Voit tukea Heurekan tärkeää työtä ja olla näin mukana
jakamassa oivaltamisen iloa lahjoittamalla haluamasi
summan Heurekan juhlarahaston tilille Nordea 122030-269700.
Voit myös hankkia Heurekan auditorio Virtasesta oman
nimikkotulin itsellesi tai vaikka lahjaksi.
Lisätietoja: www.heureka.fi.
HEUREKA, SUOMALAINEN TIEDEKESKUS
Tikkurila | PL 166 | 01301 Vantaa
Puh. (09) 85799
[email protected] | www.heureka.fi