EQ BODY - Eqology

Nr 08 Elokuu 2013
UUTUUS!
KUVA EQOLOGY
EQ BODY
EQ BODY
Uudet vartalotuotteet
luonnollisista raaka-aineista LEVOTTOMAT JALAT
Kuinka päästä eroon levot-
tomista jaloista ja krampeista
KINESIOTEIPPI
Värikäs hoitotapa
SISÄLTÖ
PÄÄKIRJOITUS
6
9
CORAL CALC
Helposti imeytyvää korallikalsiumia, jolla on monia etuja
EQ BODY
Uusia tuotteita sekä
vartalolle että hiuksille
12
LUOVAT EVÄÄT
Kokeile vaikka munakasta
muffinssivuoassa
Hyvä
asiakas
KUVA EQOLOGY
Lopultakin koko uusi EQ Body –sarja alkaa olla valmis. Tuotteet on
kehitetty yhteistyössä Linda Jørgensenin kanssa, joka on iho- ja
aromaterapeutti. Tuotesarja koostuu sekä miedoista puhdistustuotteista vartalolle ja hiuksille että kosteuttavista ja suojaavista
öljyistä ja voiteista. Nämä tuotteet sopivat päivittäiseen käyttöön.
Tällä kertaa kerromme vähän enemmän Body-sarjan kehittämisestä, ja saat myös perusteellisen perehdytyksen kahteen uuteen
tuotteeseen, jotka ovat
Daily Herbal Shampoo
ja Daily Strength &
Repair.
Kristin Folsland Olsen
on nyt yli vuoden ajan kirjoittanut mielenkiintoisia artikkeleita EQ
Magazineen, kaikkea merimelonnasta valokuvausvinkkeihin, ja
olemme keränneet yhteenvedon suosikeistamme. Tällä kertaa
Kristin antaa eri vaikeusasteisia retkivinkkejä Lofooteille.
Retkelle lähtiessä on tarpeellista ottaa mukaan eväitä, mutta
tylsä eväspaketti ei ole retken kohokohta. Jos haluat koota eväät
vähän luovuutta käyttäen, saat meiltä muutaman vinkin helpoista
ja ravitsevista vaihtoehdoista. Ehkäpä uunissa paistettu annosmunakas houkuttelee? Tai mikset käyttäisi hyväksesi Energy Bar
–tarjoustamme?
Urheilijat kaikkialla maailmassa ovat ottaneet käyttöön
­värikkään teipin. Aloimme miettiä, mihin sitä käytetään ja
­miten se toimii. Kävi ilmi, että teipistä voivat hyötyä muutkin kuin
­huippu-urheilijat, se sopii myös meille kuntoliikkujille.
Tiesitkö, että levottomien jalkojen syynä voi olla tärkeiden
ravinteiden puute? Lääkitseminen ei siksi aina ole tarpeellista,
ennen kuin vaivan syyt ovat löytyneet. Ruokavalion muutos ja
muun muassa magnesium- ja kalsiumlisä voi auttaa ongelmaan.
Lääkäri antaa neuvoja asian suhteen, ja me
tarjoamme sinulle Coral Calcia alennettuun
hintaan.
Uusi ja suurempi lehti. Syyskuussa saat
paksun ja sisällöltään monipuolisen
­Eqology Magazinen. Lue lisää sivulta 10.
Nämä tuotteet sopivat
päivittäiseen käyttöön
Toivotan kaikille mahtavaa loppukesää!
Ilmainen LEHTI
Eqologyn asiakkaille
Ystävällisin terveisin
Nr. 08/2013 • 13. vuosikerta
Päätoimittaja
Astrid Schaug
Toimitus Vegar Hellgren
Mari Eriksson
Ingrid C. Pedersen
Marit Ulseth
Astrid Schaug
ULKOASU
Dinamo Magazine
Käännös ruotsi
Mari Eriksson
Rickard Gillberg
Käännös suomi
Heli Bergset
Paino
Merkur-Trykk AS
Painos
17 500
Painettu luontoystävälliselle paperille
2 Elo k u u 2013
Pb 23, Kirkeveien 59 b, N-1322 Høvik
Puh: 0800 115677
Faksi: (+47) 67 67 10 21 99
[email protected]
eqology.com
Frank Bjordal
Toimitusjohtaja
14
SEIKKAILIJA
Kristin Folsland Olsenin
retkivinkit Lofooteille
E lo k u 2013 3
HOITOTAVAT
Kinesioteippi
- Vallankumouksellista vammanhoitoa
vai ainoastaan värikäs myytti?
Kinesioteipistä puhutaan maailman urheilijoiden keskuudessa
taikateippinä. Teippi tuli todella tunnetuksi Pekingin olympialaisissa, jossa
osanottajille jaettiin 50.000 ilmaista teippirullaa. Tämän jälkeen teippiä on
nähty sekä urheilutähdillä, kuten David Beckham, Mario Balotelli ja
Petter Northug, että kuntoliikkujilla.
Kinesioteippi. Teippiä on saatavilla myös valmiiksi leikattuna, jotta sillä on helpompi teipata vaikkapa olkapää, polvi ja ristiselkä.
TekstI Renate Norgreen KUVA THINKSTOCK
K
inesioteippi voi venyä jopa 150 %,
missä se poikkeaa tavallisesta urheiluteipistä. Sitä käytetään saamaan
urheilijan suoritus optimaaliseksi, se
tukee, ehkäisee vammoja ja lisää verenkiertoa sekä pienten että suurempien vammojen
ja ylikuormitusten kohdalla. Yksi ”Tape
deg selv” (Teippaa itsesi) –kirjan kirjoittajista, tanskalainen fysioterapeutti Christian
Neergaard sanoo, että harjoittelua on mahdollista jatkaa vammasta huolimatta kinesioteippiä käyttämällä, koska teippi lievittää kipuja ja korjaa liikeratoja. Teippi sopii
joustavuutensa vuoksi tukemaan, vähentämään kuormitusta ja stimuloimaan lihaksia, jänteitä ja niveliä. Teippi on valmistettu
puuvillakuidusta, se on lateksiton ja kiinnitetään iholle akryyliliimalla. Teipin rakenne
on sellainen, että iho saa ilmaa, joten se voi
olla paikoillaan useita päiviä. Suihkussa käymistä ei myöskään tarvitse välttää. Se taputellaan kuivaksi pyyhkeellä ja tartuntakyky
säilyy.
Jos teippi kiinnitetään oikein, se on kuin
4 Elo k u u 2013
ylimääräinen ihokerros, joka vetää ihon
ulointa kerrosta niin, että ihon ja kipeän
lihaksen väliin tulee enemmän tilaa. Tämä
avaa lymfakanavat ja lisää verenkiertoa
niin, että keho voi nopeammin parantaa
vamman itse samalla, kun teippi vähentää
hermopäätteisiin kohdistuvaa painetta ja
aivoihin lähtee vähemmän kipusignaaleja.
Paranemisprosessin vaiheesta riippuen kinesioteippi kiinnitetään kolmella eri tavalla:
virtaa ja poistaa nestekeräytymän vahingoittuneelta alueelta. Teippi auttaa myös
lihaksia supistumaan tehokkaammin.
• Vähentämään vammautuneen
kohdan kuormitusta
Jos tarkoituksena on esim. stabilisoida
nivel, teippi kiinnitetään kohtalaisella
venytyksellä. Mitä enemmän teippiä
venytetään, sitä enemmän se kontrolloi
nivelen liikettä.
• Ehkäisemään vammoja
Esimerkiksi revähdyksissä hermosignaalit vahingoittuneelta alueelta aivoihin
heikkenevät. Tämän johdosta vamman
jälkeinen kipu estää sinua kuormittamasta vahingoittunutta niveltä tai lihasta
ja paraneminen kestää kauemmin.
Kinesioteippi stimuloi hermoja niin,
että ne kommunikoivat tehokkaammin
aivojen kanssa ja vamma-alueen liikkuessa aivoihin lähtee viesti maksimaalisen
tehon saavuttamisesta. Voit siksi aloittaa
parantumisen ja harjoittelun nopeammin.
• Vähentämään turvotusta
Teippi kiinnitetään pienellä venytyksellä
lisäämään verenkiertoa esim. revähdyksessä. Tällä tavalla saavutetaan sama
tulos kuin jääpussia käyttämällä. Veri
Jos kyseessä on yksinkertainen vamma, voit
hyvin asettaa kinesioteipin itse, mutta hankalampien vammojen kohdalla sinun pitää
antaa hoitajan näyttää, miten se tehdään.
Kinesioteippiä ei ole saatavilla ainoastaan
rullana vaan myös valmiiksi leikattuna,
jotta sillä on helpompi teipata vaikkapa
olkapää, polvi ja ristiselkä.
Vinkki: Viimeisin uutuus on käyttää teippiä pakkassuojana ja monet ovat varmasti
huomanneet hiihtäjillä beigen, mustan, vaaleanpunaisen tai sinisen “kasvonaamion”.
Faktoja kinesioteippauksesta
• 1970-luvun alussa japanilainen kiro­
praktikko Kenzo Kase yhdisti kinesio­
logian ja kiropraktiikan tekniikoita
kehittäessään kinesioteippauksen.
Menetelmä on sen jälkeen kehittynyt ja
parantunut jatkuvasti, ja nykyään sitä
käytetään ympäri maailmaa.
• Kinesioteippaus on kivuton käsittely
ja teipin kiinnittämisessä on monia
tekniikoita ja menetelmiä. Käsittelyn on
tarkoitus vaikuttaa lihasten toimintaan,
aktivoida lymfajärjestelmää ja aktivoida
kehon omaa kivunhallintaa. Se auttaa
myös niveliä toimimaan paremmin.
• Teippaus on hyvä työväline sekä
itsehoitoon että yhdistettynä muihin
hoitomenetelmiin.
• Kinesioteippi on erilaista kuin tavallinen urheiluteippi, joka on joustamatonta ja tarkoitettu tukemaan ja jäykistämään tiettyä aluetta. Kinesioteippi on
joustavaa ja venyvää ja toimii keholla
aivan eri tavalla.
• Teippiä on saatavilla eri väreissä ja se
on allergisoimatonta.
EQ SUHTAUTUU
­NEUTRAALISTI ERILAISIIN
HOITOIHIN
Kiinnostus erilaisia hoitomuotoja
kohtaan on suurta. EQ Magazine
suhtautuu niihin neutraalisti ja
pyrkii siksi esittelemään niitä
mahdollisimman monipuolisesti ja
objektiivisesti.
• Tällä hetkellä ei ole saatavissa kovin
montaa tutkimusta teipin tehosta,
mikä aivan varmasti muuttuu teipin
suosion kasvaessa. Satunnaistettu
kaksoissokkotutkimus 42:lla olkakivuista kärsivällä potilaalla Winn Army
Community Hospitalissa USA:ssa 2008
osoitti teipin lievittävän kipuja hyvin
välittömästi teippaamisen jälkeen
muttei pitkäaikaisvaikutusta. Uuden
Seelannin ­Performance Research
­Institutessa tehty meta-analyysi toi
esille, että kinesio­teipillä voi olla vaikutusta erilaisiin vammoihin muunlaisiin
teippeihin verrattuna, mutta vaikutuksesta on edelleen liian vähän tutkimusta
osoittamaan sen teho ja tähänastisia
tutkimustuloksia vahvistamaan tarvitaan
lisätutkimuksia.
Lähteet:
• aktiv trening,
• treningstips.org,
• kinesiotaping.no
E lo k u 2013 5
TUOTEUUTISIA
TekstI MARI ERIKSSON
EQ BODY
PIAN TULEVAT MYÖS
NÄMÄ TUOTTEET:
- uusi vartalonhoitosarja luonnollisista,
hoitavista ja kosteuttavista ainesosista
EQ BODY sisältää sekä mietoja puhdistustuotteita vartalolle
ja hiuksille että öljyjä ja voiteita kosteuttamaan ja suojaamaan.
Tämä on perusta.
Ihoon ja hiuksiin vaikuttaa se, miten hoidat
niitä, mitä tuotteita käytät, miten elät ja
mitä syöt ja juot. Eqology on halunnut
kehittää vartalonhoitotuotteita, jotka puhdistavat, hoitavat ja suojaavat lempeällä ja
hyvällä tavalla.
Kehitystyö
Kun ryhdyimme kehittämään uusia hiustenja­vartalonhoitotuotteita pääajatuksena
olivat miedot ja luonnolliset perustuotteet,
joita kaikki tarvitsevat päivittäin. Jokaisen
tuotteen pitäisi antaa myönteinen kokemus jokaiselle käyttäjälle. Keskityimme luonnollisuuteen ja luonnonmukaisten raakaaineiden vaikutuksiin, olipa sitten kyseessä
kosteuttaminen, proteiinien tarjoaminen tai
suojaaminen. Meidän oman, ainutlaatuisen ainesosamme valinnassa päädyimme
tyrniin. Se sopii siihen, josta Eqology haluaa
olla tunnettu, ”It’s in our Nature”, koska se
on luonnollinen, korkealaatuinen ja sisältää
monia hyviä ravinteita. Se kasvaa Skandinaviassa ja on tunnettu omega-3, 6, 7 ja
9-pitoisuudestaan sekä runsaista antioksidanteistaan, kuten C-vitamiinista. Tyrni on
myös gourmetruokaa.
Linda Jørgensen, Eqologyn tuotekehittäjä, iho- ja aromaterapeutti kertoo
uudesta vartalonhoitosarjasta:
Mikä on ollut keskeistä uusia vartalonhoitotuotteita kehitettäessä?
Tuotteiden pitää vastata asiakkaiden
tarpeisiin ja odotuksiin sekä edustaa sa6 Elo k u u 2013
maa korkeaa tasoa kuin yrityksen muutkin
tuotteet.
Voitko kertoa vähän luonnonmukaisten
tuotteiden kehitysprosessista?
Kehitystyön lähtökohtana ovat olleet
Eqologyn asettamat vaatimukset. Olemme
työstäneet EQ Body –konseptia saadaksemme mukaan kaikki toivotut tuotteet.
Tarkastellessamme lopputulosta voimme
todeta, että olemme kehittäneet hyvän
tuotevalikoiman, joka kattaa vartalon ja
hiusten päivittäiset tarpeet, ja tuotteet ovat
sekä puhdistavia, hoitavia että suojaavia.
Olemme käyttäneet runsaasti aikaa löytääksemme oikean tuoksun, koostumuksen
ja ainesosat, koska niille asetetut vaatimukset ovat korkeat, kun tuotteiden on oltava
niin luonnollisia kuin Eqology haluaa.
Olemme keskittyneet kehittämään luonnonmukaisia tuotteita, joita voidaan käyttää päivittäin. EQ Body –sarja on erittäin
korkealaatuinen Eqologyn tuoteprofiilin
mukaisesti. Eqology työskentelee jatkuvasti
kehittääkseen tuotteita ja voidakseen vastata asiakkaiden toiveisiin, joten työ jatkuu
edelleen.
Miksi asiakkaan pitäisi ostaa juuri
­Eqologyn vartalotuotteita?
Jos haluat käyttää puhtaita, hoitavia ja
tehokkaita tuotteita, pitää sinun ehdottomasti valita Eqologyn vartalotuotteet. Ja
juuri siksi, että olemme pitäneet tarkasti
kiinni raaka-aineiden korkeasta laadusta
ja mahdollisimman korkeasta luonnol-
lisuusasteesta ja koska tavoitteena on,
että asiakas saa hyvän tuloksen ja hyvän
kokonaistunteen.
Mitkä ovat sinun suosikkituotteesi?
Minun suosikkini ovat ehdottomasti käsivoide ja suihkuöljy, koska ne ovat tuotteita,
joita käytän päivittäin!
Mitä neuvoja uusien hius- ja vartalotuotteiden suhteen antaisit käyttäjille?
Meillä on erilaisia mieltymyksiä, mitä tulee hius- ja vartalotuotteisiin, mutta antaisin
saman neuvon kuin annan kasvotuotteistakin eli tuotteita kannattaa käyttää säännöllisesti. Käytä vartaloöljyä aina suihkun
jälkeen, pidä jalkavoidetta yöpöydällä ja
voitele jalat joka ilta nukkumaan mennessä ja pidä käsivoidetta työpöydällä tai
laukussa, jotta helpommin muistat hoitaa
käsiä. On tärkeää pitää tuotteita helposti
saatavilla siellä, missä käytät niitä tai missä
tarvitset niitä, joten varmista myös, että
sinulla on aina kaikkea tarvitsemaasi. Voit
hyvin myös käyttää apuvälineitä, kuten
pesusientä tai -käsinettä, joiden avulla
tuotteet saavat entistä paremman tehon
ja sinä olet tyytyväisempi tulokseen.
Toivon, että te kaikki testaatte, käytätte
ja ihastutte tuotteisiin, jotka tulevat nyt
saataville.
TYRNI
Hippophae Rhamnoides*
(Sea Buckthorn)
99 %
97 %
Luonnollisia
ainesosia
Luonnollisia
ainesosia
Tyrni on piikikäs pensas, jolla on pitkät,
tasasoukat lehdet ja suuret, oranssinväriset,
marjamaiset hedelmät. Hedelmät ovat
happamia ja sisältävät monia vitamiineja ja muita arvokkaita aineita. Tyrni
sisältää runsaasti C-vitamiinia ja erilaisia
B-vitamiineja (B1, B2, B3, B5, B6, B12), A-, Eja K-vitamiinia, seitsemää eri flavonoidia,
karoteenia, foolihappoa sekä mineraaleja
ja hivenaineita, muun muassa fosforia,
kaliumia, kalsiumia, kuparia, mangaania,
magnesiumia, natriumia, rautaa ja sinkkiä.
Tyrni hiusten- ja ihonhoidossa
Tyrniöljy muistuttaa paljon ihon rasvaa ja
sen iholle hyvän vaikutuksen syynä pidetään sen sisältämien tyydyttymättömien
rasvahappojen, palmitoleiinihapon, provitamiini A:n ja E-vitamiinin suurta pitoisuutta.
Vitamiini- ja rasvahapposisältönsä takia
tyrni auttaa ravitsemaan hiuspohjaa ja
stimuloimaan hiusten kasvua. Hedelmällä
on myös haavoja parantava, bakteereja
tappava ja verenkiertoa lisäävä vaikutus.
Uusia hiustenhoitotuotteita
tuotevalikoimaan
Hiukset ovat alttiimmat ympäristölle kuin
keho, joka peitämme vaatteilla. Käsittelemme hiuksia kemikaaleilla, minkä takia
ne ennen pitkää tarvitsevat hoitoa hiusten
hyvinvoinnin säilyttämiseksi. Käyttämällä oikeita hiustuotteita voit saada hiuksesi näyttämään terveiltä ja hyvinvoivilta. Eqology on
luonut hiustuotteita, jotka ravitsevat hiuksiasi,
jos annat niille niiden tarvitseman hoidon.
DAILY HERBAL SHAMPOO
Mieto, puhdistava ja hoitava shampoo
päivittäiseen käyttöön. Shampoon ihana
tuoksu tulee luonnollisista yrttiuutteista.
Daily Herbal Shampo sisältää luomu aloe
veraa, keratiiniproteiinia ja tyrniä, joka mm.
lisää hiuspohjan verenkiertoa, stimuloi hiusten kasvua sekä korjaa ja hoitaa hiuksiasi.
Aloe veralla on myös hyvä vaikutus kuivaan
hiuspohjaan ja hilseeseen, ja keratiini on
luonnollinen proteiini, joka vahvistaa, korjaa
ja hoitaa hiuksia sekä suojaa UV-säteilyn
aiheuttamilta vaurioilta. Tyrni on haavoja
parantavaa, bakteereja tappavaa, verenkiertoa lisäävää ja hiustenkasvua stimuloivaa. Neem ja kvassia ovat molemmat
hiuspohjaa rauhoittavia ja siksi luonnollinen
osa Daily Herbal Shampoota.
AKTIIVISET AINESOSAT:
Luomu aloe vera*, hydrolysoitu keratiini*,
neem-uute*, kvassia-uute* ja tyrni*.
*Luonnollinen ainesosa
99 % Luonnollisia ainesosia
DAILY STRENGTH & REPAIR
Daily Strength & Repair on silikoniton hoitoaine luonnollisista ja terveysvaikutteisista
ainesosista, ja sen tuoksu tulee luonnollisista
yrttiuutteista. Se sisältää sheavoita, joka
kosteuttaa hiuksia ja auttaa rauhoittamaan kuivaa hiuspohjaa, sekä keratiinia,
joka tarjoaa proteiineja ja vahvistaa ja
korjaa hiuksia. Daily Strength & Repair sisältää myös tyrniä, joka ravitsee hiuspohjaa
ACTIVE HAND CREAM
Käsivoide, joka sisältää kosteuttavia ja hoitavia ainesosia,
kuten sheavoi, kaakaovoi ja tyrni.
Käsivoiteessa on ihana neroliöljyn
tuoksu, ja se on myös erinomainen ainesosa herkälle ja kuivalle
iholle.
DAILY WASH OIL
Daily Wash Oil on mieto ja
puhdistava suihkuöljy, jossa on
runsaasti hoitavia öljyjä säilyttämässä ihon kosteus. Suihkuöljy
on erinomainen päivittäiseen
käyttöön sekä isoille että pienille.
sekä neemiä ja kvassiaa, jotka molemmat
rauhoittavat hiuspohjaa.
AKTIIVISET AINESOSAT :
Sheavoi*, hydrolysoitu keratiini*, neemuute*, kvassia* ja tyrni*.
* Luonnollinen ainesosa
97 % Luonnollisia ainesosia
Alla kerrotaan vain aktiivisista ainesosista.
Täydellisen sisältöselosteen löydät osoitteesta eqology.com.
Aloe vera/Aloe Barbadensis Leaf Juice*
Aloe veraa on pitkään käytetty parantavien ja tulehdusta ehkäisevien vaikutustensa vuoksi erilaisiin ihovammoihin, kuten
haavoihin, naarmuihin, palovammoihin jne.
Se on myös kosteuttavaa ja pehmentävää. Aloe vera –kasvi sisältää yli 75 erilaista
ainesosaa, mm. tärkeitä antioksidantteja,
vitamiineja ja entsyymejä, joilla on kipua
lievittävä ja tulehdusta ehkäisevä vaikutus.
Keratiini/Hydrolyzed Keratin*
Keratiini on proteiini, jota on luontaisesti
ihossa, hiuksissa ja kynsissä. Hydrolysoitu
keratiini koostuu aminohapoista, jotka ovat
samanlaisia kuin ihmisen karvoissa, ja sitä
käytetään usein shampoossa. Keratiini
vahvistaa, korjaa ja hoitaa hiuksia ja suojaa
niitä UV-säteilyn aiheuttamilta vaurioilta.
Neem/Azadirachta Indica Leaf Extract*
Intiassa neem-puuta pidetään pyhänä
E lo k u 2013 7
TUOTEUUTISIA
TUOTETIETOA
TekstI MARI ERIKSSON
>
sen ominaisuuksien vuoksi. Se on tehokkaasti puhdistava yrtti, joka on tunnettu kyvystään puhdistaa sekä
sisä- että ulkopuolta. Neem-uutetta käytetään ulkoisesti
saippuassa ja ihonhoitotuotteissa sen bakteereja ja
sieniä tappavien ominaisuuksien vuoksi. Neemin antimikrobiset ominaisuudet iholla ja hiuksissa on pitkään
tunnettu Etelä-Aasiassa. Neem-lehdissä kylpeminen
oli rituaali joissakin osissa Intiaa ja murskattuja lehtiä
levitettiin iholle hoitamaan erilaisia iho-ongelmia, kuten
ihottumaa, psoriasista ja haavoja. Öljyllä on supistava
ja tulehdusta lievittävä vaikutus, joka edistää haavojen
ja naarmujen paranemista, ja hiustenhoitotuotteissa se
rauhoittaa kutiavaa hiuspohjaa.
Kvassia/Picrasma Excelsa Wood Extract*
Kvassia (Quassia amara) on kotoisin Etelä- ja VäliAmerikasta. Pensaan puu-uute kosteuttaa ja stimuloi
hiuspohjan verenkiertoa.
Sheavoi/Shea Butter*
Sheavoita saadaan Länsi-Afrikassa villinä kasvavan
karite-puun (Butyrospermum parkii) hedelmistä. Afrikassa sheavoita on käytetty tuhansia vuosia ihon suojana.
Sheavoi sisältää kanelihappoestereitä (cinnamic acid
esters), jotka tekevät voista pehmentävää ja lääkitsevää sekä auringolta suojaavaa. Sheavoin antioksidatiivinen vaikutus on yhtä hyvä kuin vihreän teen ja oliivin.
Sen luonnollinen aurinkosuojakerroin on 2-3. Se sisältää
myös fytosteroleja, joiden tiedetään stimuloivan solujen
kasvua. Sheavoi on myös tulehdusta ehkäisevää ja
auttaa rauhoittamaan kutinaa ja ärsytystä.
EQ BODY -SARJA
DAILY HERBAL SHAMPOO
Mieto, puhdistava ja hoitava shampoo
jokapäiväiseen käyttöön.
DAILY STRENGTH & REPAIR
Hoitoaine hiuksille ja hiuspohjalle,
­vahvistaa ja korjaa hiuksia.
DAILY WASH OIL
Puhdistava suihkuöljy, jossa on runsaasti
hoitavia ja kosteuttavia ainesosia.
8 Elo k u u 2013
Lindan vinkit miehille
Käytä Pure Body Oilia säännöllisesti
suihkussa tai kylvyssä. Levitä vielä
märälle iholle vähän Pure Body Oilia
ennen kuin kuivaat itsesi. Ihosta tulee
pehmeämpi ja se saa enemmän
kosteutta. Hoida myös jalkojasi ja
käytä Active Foot Creamia päivittäin
ennen nukkumaanmenoa.
Lindan vinkit naisille
Anna hiuksille hoitokuuri antamalla Daily Strength & Repairin olla hiuksissa tavallista pidempään. Voit suojata hiukset muovipussilla ja antaa
hoitoaineen vaikuttaa noin 15 min. ennen kuin huuhtelet hiukset.
Osta pesukinnas ja kaada sille vähän Pure Body Oilia ja suihkusaippuaa ja pese koko keho. Huuhtele ja levitä lopuksi iholle Pure Body
Oilia ennen kuivaamista. Näin tekemällä koko kehon iho saa ravintoa
ja hoitoa. Tämä kannattaa tehdä erityisesti ennen itseruskettavan
voiteen käyttöä tai auringonottoa.
Luonnollisia ja tehokkaita ainesosia hiuksille ja hiuspohjalle
Hiukset tarvitsevat sekä kosteutta että proteiineja näyttääkseen
hyväkuntoisilta. Lisäksi on tärkeää käyttää mietoja hiustuotteita,
jotka eivät kuivata hiuspohjaa. Eqologyn shampoo ja hoitoaine
sisältävät runsaasti aktiivisia kasviuutteita ainutlaatuisine ominaisuuksineen, eivätkä tuotteet sisällä mineraaliöljyjä, silikonia tai
etanoliamiinia.
PURE BODY OIL
Pehmentävä ja rauhoittava vartaloöljy,
joka nopeasti kosteuttaa kuivaa ihoa.
HAND REFRESHING SOAP
Mieto ja kosteutta säilyttävä käsisaippua, joka vahvistaa ihon luonnollista
­suojakerrosta.
ACTIVE HAND CREAM
Kosteuttava ja hoitava käsivoide.
ACTIVE FOOT CREAM
Viilentävä ja virkistävä jalkavoide,
joka ehkäisee kuumotusta, hikoilua ja
­turvotusta.
ORGANIC JOJOBA OIL
Luomujojobaöljy, joka tasapainottaa ja
kosteuttaa ihoa.
CORAL CALC
- monipuoliset kalkkitabletit
Coral Calc on helposti imeytyvää korallikalsiumia, joka auttaa vahvistamaan luustoa
ja hampaita. Samalla se auttaa ylläpitämään kehon happo-emästasapainoa, joka on tärkeä
terveydelle. Tabletissa on raikas piparmintun ja fenkolin maku.
Luusto ja hampaat
Kalsium on yksi luuston tärkeimmistä rakennusaineista. Se on mineraali, jota keho
käyttää hampaiden ja luiden rakentamiseen, korjaamiseen ja ylläpitoon. Kalsium on
tarpeellista myös kehon hormonituotannolle
ja lihasten toiminnalle, veren hyytymiselle ja
hermoston kyvylle välittää hermoimpulsseja.
99 % kehon kalsiumista on luustossa ja
loput vapaana kalsiumina veressä. Veren
kalsiumpitoisuus on aina vakio, ja jos sitä ei
saada riittävästi ravinnon mukana, keho
reagoi vapauttamalla kalsiumia luustosta
ylläpitääkseen veren tasapainon. Tämän
johdosta luuston kalsium hitaasti vähenee,
ja se muuttuu hauraaksi ja huokoiseksi
ja esimerkiksi luunmurtuman riski kasvaa.
Kalsiuminpuute tekee myös hampaat,
hermot ja hiukset hauraiksi. Puute voi johtaa
nivel- ja selkäkipuihin ja unihäiriöihin sekä
lisätä allergisten reaktioiden riskiä. Murtumien ehkäisemiseksi ja luuston pitämiseksi
vahvana koko elämän ihmisen pitää liikkua
joka päivä. Päivittäinen liikunta vahvistaa
luustoa ja ehkäisee luukatoa sekä harjoittaa lihaksia ja tasapainoa. Myös päivittäinen ulkoilu on tärkeää – ulkona raikkaassa
ilmassa iho tuottaa D-vitamiinia auringon
avulla, mikä on tärkeää, jotta keho pystyy
käyttämään hyväkseen ruuan kalsiumin.
Hapan keho
Useimpien ihmisten keho ei poista happoja riittävästi. Tämä voi johtua rasituksesta,
levon ja unen puutteesta sekä ravinnosta,
joka sisältää enemmän happamuutta kuin
emäksisyyttä aiheuttavia tuotteita. Happoemästasapainon palauttaminen on siksi
tärkeää. Kalsiumin ja magnesiumin puute
voi mm. johtaa hyvin happamaan kehoon,
joka puolestaan voi aiheuttaa monia
vaivoja.
Suositellaan, että 80 % ruuasta olisi emäksistä ja 20 % happoa tuottavaa. Ravinnossa
enimmäkseen vihannekset ja hedelmät
ovat emäksisiä ja muu happamia, joten on
selvää, että hedelmiä ja vihanneksia pitää
rakastaa aivan erityisen paljon, mikäli aikoo
maksimoida emäksisyyden. Jos tämä ei
onnistu, on mahdollista ottaa ravintolisää kehon happo-emästasapainon korjaamiseksi.
Liian hapan keho voi vaikuttaa
seuraavasti:
Vastustuskyky: Vastustuskyky voi heikentyä
ja alttius mm. tulehduksille, vilustumiselle ja
influenssalle on suuri.
Munuaiset ja rakko: Krooninen virtsarakontulehdus ja sukuelinten sieni-infektio
ovat mahdollisia.
Maha: Happamia röyhtäyksiä ja närästystä
esiintyy, kun mahan limakalvo ylikuormittuu
omasta hapostaan.
Tarjouksessa
takasivulla
Suolisto: Hapan suolen sisältö voi aiheuttaa paksu- ja ohutsuolen tulehduksia, peräpukamia, suonikohjuja ja candida-sienen
lisääntymistä.
Iho: Ihon pintakerros on usein hapan,
koska se osallistuu hapon poistamiseen.
Happamoitumisen merkkejä ovat tavallisen tahmean hien erityksen lisääntyminen,
usein yöllä, ihottuma, kutina ja kuiva iho
sekä hiustenlähtö.
Lihakset, nivelet ja luut: Hapon lisääntyminen nivelissä ja lihaksissa voi aiheuttaa
reumaattisia vaivoja, lihasten jäykkyyttä ja
arkuutta, selkäkipua, huonoa verenkiertoa
ja lihasheikkoutta.
Veri: Mineraalien kalsium, magnesium,
kalium ja mangaani puute voi näyttäytyä
veren happamoitumisena. Valkosolut, jotka
ovat erittäin tärkeitä immuunijärjestelmälle,
kutistuvat ja punasolut, jotka ovat pehmeitä
voidakseen kulkea kapeissa verisuonissa,
muuttuvat jäykiksi ja epämuodostuneiksi.
Tämä vaikuttaa verenkiertoon.
Sydän: Sydämen vajaatoiminnasta kärsivät
ovat usein altistuneet voimakkaalle happamoitumiselle.
Kuume: Kuumeen nousu on yhteydessä
happamoitumiseen. Heikkokuntoisilla ja
lapsilla happamoituminen voi pidentää
sairauden kestoa.
Keuhkoputket: Happamoituminen voi
edesauttaa astmaan sairastumista.
Mieliala: Happo-emästasapaino vaikuttaa
myös mielialaan. Nauraminen ja hyvä mieli
lisää kehon emäksisyyttä. Happamoituessa
sekä keho että mieli tulevat happamiksi.
Lähde:
• naturligtomhalsa.se
E lo k u 2013 9
PIKKUJUTTUJA
TekstI MARI ERIKSSON
UUSI JA
SUUREMPI LEHTI
Avokado voi
pelastaa
hengen
Syyskuussa saat paksun ja
sisällöltään monipuolisen EQ
Magazinen, jonka ensimmäinen
numero ilmestyy vain
englanninkielisenä. Tulevina
kuukausina saat meiltä uutisia
sähköisessä muodossa, kunnes
saat taas uuden ja laajan lehden.
Valmistaudumme siihen, että
tulevaisuudessa kaikki materiaali on
sähköisessä muodossa.
Kattava amerikkalainen
tutkimus vahvistaa, että ne,
jotka syövät avokadonpuolikkaan päivässä, painavat
vähemmän, painoindeksi
on matalampi, syövät
terveellisemmin ja kolesteroliarvo on parempi kuin
niillä, jotka eivät tee näin. Ja
niin kuin tässä ei olisi kylliksi:
Avokadonsyöjillä on myös
50 % matalampi riski metaboliseen syndroomaan, joka
voi johtaa vaivoihin kuten
sydänsairaus, halvaus ja
diabetes.
Lähde: iform nr. 7/2013
Jos pystyt istuutumaan räätälinasentoon ja nousemaan taas ylös käsiä
käyttämättä, elät todennäköisesti
pitkään. Rio de Janeiron yliopiston
tutkijat ovat keksineet yksinkertaisen
testin, joka paljastaa, onko sinulla
riski kuolla aikaisin. Tässä testissä
arvioidaan erityisesti tasapainoa,
koordinaatiota ja ketteryyttä. Nämä
kaikki paranevat, kun liikut paljon, ja
tutkijat epäilevät, että testi kuvastaa
fyysisen aktiivisuuden tasoa.
5,7 tuntia joka yö viikon ajan. Onneksi
heidän kuntonsa parani taas, kun he
nukkuivat enemmän.
Lähde: iform nr. 7/2013
KUVA Thinkstock
Huono unenlaatu voi häiritä geenejä
Viikko huonoa nukkumista riittää
häiritsemään satoja geenejä. Se voi
saada sinut alttiimmaksi sairauksille, jotka
yhdistetään stressiin, osoittaa tutkimus,
jossa koehenkilöt nukkuivat keskimäärin
10 E lo k u u 2013
Vanhukset, jotka ottavat
D-vitamiini- ja kalsiumlisää,
elävät pidempää kuin saman
ikäiset, jotka eivät ota lisiä,
osoittaa tutkimus.
Tutkijat ovat koonneet yhteen useita tutkimuksia, joissa
on tutkittu yhteensä yli 70 000
ihmistä, ja esittelevät löydök-
sensä Journal of Clinical
Endocrinologyssa.
Vanhuksilla, jotka ottavat Dvitamiinia ja kalsiumia, on 9 %
matalampi riski kuolla kolmen
vuoden sisällä kuin samanikäisillä, jotka saavat lumevalmistetta, kuuluu johtopäätös.
- Ei ole olemassa montaa
muuta asiaa, jota tekemällä
kuolemanriskiä voi laskea näin
paljon, paitsi lopettamalla
tupakointi, sanoo professori
Lars Rejnmark tanskalaisesta
Aarhusin yliopistosta. (NTB)
Lähde: forskning.no
Liikunta lisää sietokykyä
Voitko nousta
seisomaan käsiä
KÄYTTÄMÄTTÄ?
– silloin elät
pidempään!
Lähde: iform nr. 7/2013
Pidempi elämä D-vitamiinilla ja kalsiumilla
Eräässä tutkimuksessa
osallistujat pantiin joko
liikkumaan tai rentoutumaan tunnin ajaksi, minkä
jälkeen heidät altistettiin
psyykkiselle hyökkäykselle.
Liikunta nosti mielialaa ja
vaikutti niin rauhoittavasti­,
että tähän ryhmään
kuuluneet ottivat kritiikin
rauhallisesti. Toinen ryhmä
sitävastoin hermostui paljon
helpommin­.
Lähde: iform nr. 7/2013
30 g pähkinöitä laskee riskiä 30 %
30 g pähkinöitä laskee sydänsairauden riskiä 30 %. Tämän osoittaa espanjalainen tutkimus, jossa testiryhmä söi pähkinöitä osana
perinteistä Välimeren ruokavaliota. Toinen testiryhmä nautti litran
oliiviöljyä joka viikko, ja kolmas ryhmä noudatti vähärasvaista dieettiä. Sekä pähkinä- että öljyryhmällä oli paljon parempi sydämen
terveys kuin niillä, jotka söivät vähemmän rasvaa.
Lähde: iform nr. 7/2013
E lo k u 2013 11
RESEPTI
RESEPTI
Ole luova
eväitä tehdessä
Puhutaan silmillä syömisestä, joten miksi et piristäisi eväspakettia
myös ulkoisesti? Tässä saat muutaman vinkin terveellisistä, yksikertaisista
ja ravitsevista vaihtoehdoista, kun teet eväitä mukaan otettavaksi tai
välipalaa kotona.
TekstI Renate Norgreen KUVA THINKSTOCK
Karkeat ja ruokaisat muffinssit
Ainekset:
•
•
•
•
1 dl kaurahiutaleita
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl hienoja vehnäjauhoja
1 dl karkeita vehnäjauhoja
•
•
•
•
•
•
2 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
½ dl vettä
4 munaa
5 rkl rypsiöljyä
4 dl luonnonjogurttia
Tee näin:
Sekoita jauhot ja kaurahiutaleet yhteen
ja lisää vielä joukkoon leivinjauhe ja suola.
Vatkaa munat, jogurtti, vesi ja öljy erillisessä
astiassa ja yhdistä sitten jauhoseokseen.
Paloittele/silppua/raasta haluamasi määrä
täytettä ja sekoita perustaikinaan. Jaa
taikina 20 pieneen tai 12 suureen muffinssivuokaan niin, että vuoka jää hieman
12 E lo k u u 2013
vajaaksi. Paista muffinsseja uunin keskitasolla 200 °C noin 20 - 25 minuuttia. Anna
jäähtyä ritilällä.
Täyte-ehdotuksia:
• Fetajuusto, aurinkokuivatut tomaatit ja
basilika
•Kinkku ja parsakaali
•Kesäkurpitsa ja cheddarjuusto
• Erilaisia yrttejä
Vinkki: Ruokaisat muffinssit sopivat hyvin
myös sosekeiton kanssa syötäväksi.
Täytetty tortilla
Osta tai tee itse täysjyvätortilloja ja päästä
luovuus valloilleen.
Täyte-ehdotus:
•Voitele tortilla tuorejuustolla ja levitä
päälle salaatinlehtiä, vähän punasipulia ja kylmäsavustettua lohta. Kääri
tortilla rullalle ja jaa se kahtia.
• Leikkaa broilerifilee paloiksi ja paista­
kypsäksi. Paloittele omena, sipuli,
paprika ja salaattia pieneksi ja sekoita
ne broilerin kanssa. Lisää rahkaa tai
­kevytkermaviiliä ja lisää mausteita
maun mukaan. Sekoita ainekset hyvin
ja täytä tortilla.
Munakas muffinssivuoissa
Ainekset:
• 4 munaa
• 4 rkl vettä
• 1 pieni sipuli
• 1 valkosipulinkynsi
• 200 g pinaattia
•Juustoraastetta
• Suolaa ja pippuria
Kuullota pilkottu sipuli öljyssä, lisää
­hienonnettu valkosipuli ja pinaatti ja anna
kypsyä hetki.
Vispaa yhteen munat, vesi ja mausteet­.
Sekoita joukkoon sipuli, pinaatti ja
­juustoraaste.
Voitele 20 pientä tai 12 suurta
muffinssivuokaa­ja täytä ne melkein
­täyteen. Paista uunin keskitasolla 180 °C
noin 20 - 25 minuuttia tai kunnes munaseos
on hyytynyt.
Vinkki: Hyvä muistisääntö on 1 rkl vettä /
muna.
Täytetty pitaleipä
Osta tai leivo karkeita pitaleipiä. Anna
niiden jäähtyä ennen täyttämistä.
Täyte-ehdotus:
Tuorejuustoa, kalkkuna- tai kanaleikkelettä,
salaattia ja ituja.
Vinkki: Voit maustaa maustamattoman
tuorejuuston suosikkimausteillasi.
Ruokavartaat
Tässä vain mielikuvitus asettaa rajat. Pistele
suosikkisuupalojasi vartaaseen ja nauti.
Muutamia ehdotuksia:
•Kirsikkatomaatteja, pitkään kypsytettyä
juustoa kuutioina ja chorizoa sopivina
paloina
• Lihapullia, kevyesti keitettyjä porkkananpaloja ja, sokeriherneitä
• Hunajamelonin paloja ja ilmakuivattua
kinkkua
•Kirsikkatomaatteja, tuoretta basilikaa ja
mozzarellapalloja
vaatimukset ja vastaa kevyttä ateriaa.
Tämä tarkoittaa, että se sisältää tasapainotetusti proteiineja, hiilihydraatteja, rasvaa,
vitamiineja ja mineraaleja. Ota mukaan
käsilaukkuun, treenikassiin tai autoon, niin
olet valmis suoriutumaan joka paikassa.
Lähteet:
• matprat.no
• tine.no
• matpakkebloggen.no
• eqology.com
Vinkki: Laita ylimääräiset ilmatiiviissä
­rasiassa jääkaappiin, niin sinua odottaa
valmis välipala myöhemmin.
Energy Bar
Jos olet liikkeellä ja tarvitset lisäenergiaa,
Eqologyn Energy Bar on hyvä vaihtoehto.
Energy Bar täyttää sisältönsä puolesta
täysiarvoiselle ateriankorvikkeelle asetetut
Tarjouksessa
takasivulla
E lo k u 2013 13
HARRASTUS
TUTKI SAARISTOA
Kajakilla Henningsværissä
Ota hyvä ystävä mukaan ja pakkaa kajakkiin­
makuualusta, polttopuita ja hyvä ruokaa. Aseta kurssi kohti yhtä monista saarista, nouse
maihin, sytytä nuotio, paista itse pyydetty kala
­hiilloksella, nojaudu taaksepäin – ja nauti.
KRISTIN FOLSLAND
OLSEN
- oma seikkailijamme
Kristin Folsland Olsen on nyt runsaan vuoden
ajan kirjoittanut EQ Magazineen mielenkiintoisia
artikkeleita, jotka ulottuvat merimelonnasta valokuvausohjeisiin. Nyt Kristin julkaisee matkakirjan
Lofooteilta, maailman kauneimmasta saaristosta, ja
haluamme jakaa pari hänen kokemustaan.
Kaikki Kristinin kirjoittamat artikkelit löytyvät
verkkosivuiltamme osoitteesta eqology.com. Tässä
on valikoima mielenkiintoisimpia:
Henningsvær on sään ja tuulen armoilla, mutta voit yleensä löytää
suojaisan paikan riippumatta siitä, mistä suunnasta tulee.
Jäinen tuuli pohjoisesta
Keskiyön aurinko: On keskiyö
ja aurinko on sytyttänyt meren
tuleen.
50
kristin folsland olsen
fLoTTe
TuReR i
veRdeNS
vakReSTe
øyRike
Boka guider deg til de flotteste turopplevelsene du kan ha i Lofoten, fra
øyrikets høyeste topp Higravstinden
(1146 moh.) til Skomvær fyr, helt ytterst
i Røst, over 8 mil utenfor fastlands-Norge.
Turer for alle: Turene har varierende
vanskelighetsgrad, fra svært utfordrende
toppturer til hyggelige familievennlig turer.
Stor variasjon: I tillegg til fotturer har boka
forslag til hyggelige sykkelturer på landevei,
spektakulære terrengsykkelturer, idylliske
kajakkturer i skjærgården og fartsfylte
skiopplevelser.
VANGITSE LIIKE
- kuvausvinkkejä retkeilijöille
Useimmat retkeilijät kuljettavat mukanaan kameraa.
Mutta onko kuvilla taipumus olla liikkumattomia,
tylsiä ja yksitoikkoisia? Muutamilla yksinkertaisilla
toimenpiteillä ja annoksella asialle omistautumista
sinusta voi nopeasti kehittyä toimintakuvaaja.
turguide
kristin folsland olsen
(f. 1981) bor i lofoten og jobber
som journalist, fotograf og
foredragsholder. Hun har vært
guide på svalbard, trent sledehunder på grønland, gått på ski
over Baffin island og har gitt ut
flere bøker. www.folsland.no
instagram: kristinfolsland
50 flotte turer i verdens vakreste øyrike
Jos tuuli puhaltaa etelästä, on hyvä meloa pohjoiseen ja etsiä tyyntä
Prestenin luota. Melontaolosuhteet ovat siellä mahtavat, pohja
valkoista hiekkaa ja mahdollisuudet nähdä läheltä rapuja ja pikkukaloja hyvät. Jos jatkat edelleen pohjoiseen Lyngværetiin, löydät oman
pienen hiekkarannan joltakin monista saarista.
Itätuuli = tyyni meri
Lämmin itätuuli ei yleensä rajoita sitä, missä voit meloa. Jos olet
onnekas ja tuuli on heikko ja meri tyyni, voit hakeutua kohti Vestværetiä, Henningsværin lounaispuolella olevaa saariryhmää. Jos sinulla
on onni matkassa, voit nähdä hylkeen tai pyöriäisparven, ja jos olet
kiinnostunut linnuista, saat aivan varmasti vetää monta rastia lintukirjaan.
Nyttig guidebok: Boka inneholder også
informasjon om restauranter, utesteder,
museer, gallerier, turistkontor og guidefirmaer.
ISBN 978-82-419-0905-4
9 788241 909054
www.vigmostadbjorke.no
RETKIOPAS LOFOOTEILLE
50 hienoa retkeä
maailman kauneimmassa saaristossa
HIKISET AAMUVIRKUT
Aamuisin kello seitsemän kokoontuu parikymmentä
naista ja miestä Boot Camp –treeniin Oslon Frognerpuistoon.
Poikkea Lysstøperietissa lounaistuulella
Jos taas lounaistuuli puhaltaa, on parasta antaa melan odottaa ja sen
sijaan vierailla Lysstøperiet-kahvilassa Henningsværissä. Paikan
kanelipyörteet eivät turhaan ole maailmankuuluja!
Kajakin vuokraaminen
VALMIINA HIIHTOVAELLUKSELLE
Uneksitko hiihtämisestä suurten, valkoisten ylänköjen
halki vetäen perässäsi kaikki varusteet sisältävää
ahkiota? Toteuta unelmasi!
Kristinin retkikirjasta löydät 50
elämysretken kokoelman Lofooteilta. Hän on valinnut vaikeusasteeltaan erilaisia retkiä sekä
makupaloja erilaisista aktiviteeteista. Tässä on kaksi kirjassa
mukana olevaa retkeä.
KOKOVUOSIUIMARIT
Joka tiistai vuodet läpeensä haastaa joukko pohjoisnorjalaisia sään ja tuulen ja hyppää mereen.
14 E lo k u u 2013
Jääkylmän pohjoistuulen puhaltaessa Festvågtindin kaakkoispuolella
on usein tyyntä ja hyvät melontaolosuhteet. Siellä voi nousta maihin
useaan saareen. Sandøya tarjoaa pienen valkohiekkaisen rannan ja
Bindingsøyalla on hienoimmat kalliot. Voit myös jatkaa matkaa upealle Kallestrandalle, ellet sitten jo aloittanut retkeä sieltä.
Etsi tyyntä Prestenin luota etelätuulella
MERIMELONTA
- yhtä luonnon kanssa
Liukuminen äänettömästi kajakilla pitkin merenpintaa tuottaa vahvan luontoelämyksen. Vanha tai
nuori, kokenut tai aloittelija – kajakkimelonnasta
voivat nauttia kaikki heti ensimmäisestä melanvedosta lähtien.
KOHTI UUSIA KORKEUKSIA
Vuorikiipeily vaatii paljon sekä keholta että päältä.
Oletko valmis haasteeseen?
Korkeus: 0 mpy
Vaikeusaste: Helppo
Aika: Päätät itse
Aloituspiste: Henningsvær, Kalle tai Rørvikstranda
Retkityyppi: Melontaa saarten ja karien välissä
Satamavierailu:
Henningsværin sataman läpi
melominen on ehdotonta, jos
olet kajakkiretkellä alueella.
Jos sinulla ei ole omaa kajakkia, voit vuokrata sen, jos hallitset tarvittavat taidot itsenäisesti. Jos olet aloittelija, voit osallistua ohjattuun
retkeen.
• Lofoten Kajakk: www.lofoten-kajakk.no
• XXLofoten: www.xxlofoten.no
Laiturin läpi Henningsværissä
Voit poiketa Henningsværin sataman kautta, kun olet melomassa. Sinun ei tarvitse kääntyä, kun tulet laiturien luokse, vaan voit hyvin meloa vuorovesikanavan läpi, paitsi kun laskuvesi on matalimmillaan.
E lo k u 2013 15
HARRASTUS
TERVEYS
>
Levottomat
jalat ja krampit
LÄÄKÄRI
Korkeus: 439 myp
Vaikeusaste: helppo/keskinkertainen
Aika: 2-4 h yhteen
suuntaan
Aloituspiste: Suljetun lentokentän ohi
kulkevan tien loppu
Retkityyppi: Vaihteleva reitti vuorella ja
rantaa pitkin. Enimmäkseen merkitty
polku.
Smaragdinvihreä meri: Osa
matkasta Måstadiin taitetaan
saaren pohjoispuolen upeiden
hiekkarantojen poikki.
Nyt hän kirjoittaa Eqology­
­Magazineen sen lisäksi,
että on terveyskonsultti,
esitelmöijä ja ”terveyden
­kauppamatkustaja”. Lue
lisää hänen kotisivultaan
www.radiodoktoren.dk.
UPEA RETKI VÆRØYN HALKI
Nordland – Måhornet
Retki Måhornetille (439 mpy) Måstadin autioituneen kylän kautta tarjoaa vaihtelevia
retkimaastoja rantaa ja jyrkillä vuorenrinteillä olevia kauniita kukkaniittyjä pitkin.
Retki alkaa suljetun lentokentän ohi
­kulkevan tien päästä, Værøyn saaren pohjoisosasta. Täällä voit seurata hyvää polkua
rantaa pitkin. Polku nousee pian ylös
ruohoiselle vuorenrinteella, joka on melko
jyrkkä. Sitten matka jatkuu taas alas kohti
merta ja hienon rannan halki. Täällä ei ole
merkittyä polkua, mutta jatka vain samaan
suuntaan.
Kävele kylän läpi ja lähde polulle, joka
mutkittelee ylös Måhornetin koillisrinnettä. Maasto helpottuu kohti huippua.
Huipulta on hieno näköala Røst-saarille,
jotka sijaitsevat keskellä Länsivuonoa. Voit
seurata vuorenharjannetta kulkevaa pientä
polkua pohjoiseen useiden pikkuhuippujen
yli. Heittäydy pitkäksesi kanervikkoon ja
ime itseesi aitoa Lofoottien taikaa!
Kukkaniitty ja Lofoottien taika
Måstad
Eidvikan luona, jossa Værøy on kapeimmillaan, polku siirtyy saaren eteläpuolelle. Jos
retkeilet keskikesällä, vaellat nyt kauniilla
kukkaniityllä. Polku vie alas vuorenrinnettä­
ennen kuin laskeutuu Måstadin kylään.
16 E lo k u u 2013
Pikkukylä Værøyn koillisosassa hylättiin
1970-luvulla. Entisinä aikoina sen asukkaat
elivät kalastuksella ja lunnien pyynnillä. Linnunliha suolattiin ja se säilyi kauan. Linnunmetsästyksessä käytettiin apuna lunnikoiraa.
Carsten Vagn-Hansen on
Tanskasta ja on harjoittanut
lääkärin ammattia 18 vuotta,
sekä toiminut myös opettajana
ja kurssinjohtajana lääkärien
täydennyskoulutuksessa. Hän
oli Kansainvälisen yleislääketieteen seuran puheenjohtaja
vuosina 1979-82. Lisäksi hän
on saanut useita palkintoja,
mm. The International Nature
Medicine Honorary Price.
Hän on julkaissut useita kirjoja
­terveydestä ja toiminut radiolääkärinä Tanskan radiossa
sekä tv-tohtorina DR TV:ssä.
Yksi maailman harvinaisimmista
koiraroduista
Lunnikoira on yksi norjalaisista pystykorvista ja sitä kutsutaan myös ”Måstadinkoiraksi”, koska kaikkien lunnikoirien
alkuperä on Måstadin kylässä. Lunnikoiran
fyysisiin erityispiirteisiin kuuluu kuusi
varvasta joka tassussa, yksi poskihammas
vähemmän ja kyky sulkea ulkokorva, minkä
lisäksi koiralla on erittäin joustavat nivelet
ja lihakset. Nämä olivat eduksi lunnien
metsästyksessä Værøyn jyrkillä rinteillä.
Lunnikoira nouti myös munia rikkomatta
niitä.
L
evottomat jalat, jota joskus kutsutaan
myös englanninkielisellä nimellä restless
legs, on oire eikä sairaus sinänsä. Siksi
ei ole aina järkevää lääkitä tilaa ennen
kuin on tehty kaikki sen syyn selvittämiseksi.
Kyseessä voi olla perinnöllinen vaiva, mutta
levottomuuden takana voi olla myös monia
sairauksia, kuten esimerkiksi diabetes, keuhkosairaus, munuaistauti tai hermostolliset
vaivat. Useimmiten on kuitenkin kyse tiettyjen ravinteiden puutteesta ja tietyt lääkkeet
voivat aiheuttaa tai pahentaa tilaa, esimerkiksi epilepsia- ja masennuslääkkeet ja litium.
Kolesterolia laskevat statiinit voivat myös aiheuttaa kipuja ja kramppeja jaloissa.
Mineraalit
Osalla vanhuksista on levottomat jalat, koska
heidän verensä suolatasapaino ei ole kohdallaan nesteenpoistolääkkeen käytön takia.
Suola on natriumkloridia ja natriuminpuute
aiheuttaa toistuvia kramppeja jalkoihin. Liian
suolan syömisestä varoitetaan usein, sillä se
voi johtaa nesteen kerääntymiseen kehoon,
mutta osa vanhuksista saa liian vähän suolaa,
mikä voi olla yhtä haitallista.
Myös kaliuminpuute lisää jalkakramppien riskiä. Lievää kaliuminpuutetta voidaan
helposti hoitaa syömällä paljon hedelmiä ja
vihanneksia, esim. banaaneja, jotka sisältävät
paljon kaliumia. Myös tavallisen suolan saannissa pitää olla varovainen. Mitä enemmän
suolaa syö, sitä suurempi on kaliumin tarve.
Päinvastoin kuin tavallinen suola, merisuola,
esim. Himalajasuola, sisältää paljon kaliumia
ja on siksi parempaa kuin ruokasuola, joka
sisältää myös haitallista alumiinia. Kaliumia
on hedelmien ja vihannesten lisäksi myös
merilevässä, merisuolassa, soijapavuissa,
muissa pavuissa ja linsseissä, kokojyvävehnässä, pähkinöissä ja siemenissä, maitotuotteissa, juustossa ja munissa.
Magnesiuminpuute, joka voi myös esiintyä
nesteenpoistolääkkeitä käytettäessä, on
todella usein syynä levottomuuteen, kramppeihin ja jännitystiloihin kehossa sekä
nestevajeeseen, joka myös voi aiheuttaa
levottomuutta ja jalkakramppeja. Erityisesti
lihakset tarvitsevat magnesiumia ja puute
voi aiheuttaa lihasheikkoutta, väsymystä ja
sydämen rytmihäiriöitä. Matala magnesiumtaso saa valtimot supistumaan, energia katoaa
ja verenpaine nousee.
Suurin syy yleiseen magnesiuminpuutteeseen on ruokavalion suuri tärkkelyspitoisuus.
Tärkkelys vähentää magnesiumin määrää kehossa, kuten tekee myös stressi, ja nämä kaksi
yhdessä voivat olla riittävä syy magnesiuminpuutteeseen. Päivittäiseksi magnesiumin
saanniksi suositellaan vähintään 600 mg,
mutta onneksi useissa ruoka-aineissa on suuri magnesiumpitoisuus. Tällaisia ovat esim.
pinaatti, parsakaali, kaurapuuro, avokado,
katkaravut, tonnikala, kampela, tumma riisi,
pähkinät, siemenet ja merisuola. Normaalisti
suositellun määrän kohdalla sivuvaikutukset
ovat harvinaisia. Magnesiumia pitää ottaa
helposti imeytyvässä muodossa, kuten esim.
magnesiumsitraattina, sillä magnesiumoksidi on laksatiivi ja imeytyy huonosti. Magnesiumkloridia voi myös hyvin ottaa ihon
kautta, esim. käyttämällä magnesiumöljyä.
Muista ottaa myös B6-vitamiinia, sillä sen
puute haittaa magnesiumin hyödyntämistä
elimistössä.
E-pillerit, kahvi, alkoholi ja nesteenpoistolääkkeet lisäävät magnesiumin poistumista ja
siten tarvetta saada enemmän sitä. Ruoka-aineiden keittäminen ja paistaminen vähentää
imeytymistä ja sama koskee ruokaa, jossa on
paljon kalkkia, fosforia, puhdistettua suolaa
ja proteiineja, eli esim. maitotuotteita, lihaa,
tyydyttynytttä rasvaa, pikaruokaa ja limsaa.
Raudanpuute voi myös aiheuttaa jalkojen
levottomuutta, ja se on yleisintä hedelmällisessä iässä olevilla naisilla, jotka kuukautisten aikana menettävät rautaa. 40 %:lla
tästä ryhmästä on raudanpuute, joka voidaan
E lo k u 2013 17
AIVOJUMPPA
KUVA Thinkstock
TERVEYS
Lihaskrampit. Kalkki on tarpeellista kaikelle lihasten toiminnalle ja puute voi aiheuttaa mm. rauhattomuutta ja lihaskramppeja. Saamme yleensä riittävästi kalkkia
syömällä normaalia ruokaa, mutta myös kalkkilisän, esim. Coral Calcin, ottaminen on mahdollista.
TekstI MARI ERIKSSON
sitä kymmenen kertaa niin paljon kuin
muissa pohjoismaissa. Ruotsissa on
vuodesta 1992 lähtien käyty kiivasta
keskustelua B12-vitamiinista perustutkimuksen ja kliinisten tutkimusten
taustalla. B12-vitamiinin puutteen
yhteydessä on usein puute myös sekä
B6-vitamiinista että foolihaposta.
B12-vitamiinin, foolihapon ja B6vitamiinin puute johtuu ravinnon
vähäisistä vitamiineista, ruuansulatuksen häiriöistä ja niiden imeytymisestä
ohutsuolessa, aineenvaihduntaongelmista tai yhden tai useamman
vitamiinin lisääntyneestä tarpeesta.
Suolistobakteerien tasapaino on myös
tärkeä imeytymiselle ja tätä tasapainoa
häiritsevät mm. sokeri, kahvi ja alkoholi. Tupakointi lisää B12-vitamiinin
tarvetta. B12-vitamiinin ja foolihapon
puutteen voi todeta verikokeella.
Siinä on vain yksi ongelma: Veren
B12-vitamiinimittaukseen ei voi
yksinään luottaa, koska se ei aina
ilmaise kudosten käytettävissä olevaa
vitamiinia (Läkartidningen 2000;
97:4131-6). Plasman homokysteiinin ja
plasman metyylimalonaatin mittaus
antaa varmemman vastauksen siitä,
imeytyvätkö vitamiinit oikein ja onko
niitä riittävästi.
B-vitamiinit toimivat yhdessä
orkesterina, ja yhtä ottaessa pitää varmistaa myös toisten saanti ottamalla
B-vitamiiniyhdistettä. B5-vitamiinin
puute aiheuttaa myös levottumuutta
ja jalkakramppeja samoin kuin B6vitamiini.
Aivojen muutokset
> todeta mittaamalla kehon rautavarastoista
kertova seerumin ferritiini. Miesten ei pidä
ottaa rautalisää, koska heillä on yleensä
sitä riittävästi ja he syövät paljon punaista
lihaa. Heille tulee yleensä raudanpuute
vain, jos heillä on verenvuotoa mahassa tai
suolistossa.
Kalkki on tarpeellista kaikelle lihasten
toiminnalle ja puute voi aiheuttaa mm. rauhattomuutta ja lihaskramppeja. Saamme
yleensä riittävästi kalkkia syömällä vihanneksia, siemeniä, manteleita, pähkinöitä,
oliiveja, juustoa, tuoreita hedelmiä, kalaa
ja juomalla vettä. Kalkkilisän, esim. Coral
Calcin, ottaminen on myös mahdollista,
18 E lo k u u 2013
mutta on parasta ensin selvittää veren kalkkipitoisuus. On tärkeää, ettei koskaan ota
kalkkilisää (kalsiumia) ottamatta samalla
myös magnesiumia, D3-vitamiinia ja K2vitamiinia, sillä kalkki voi muuten päätyä
kalkkeumiksi verisuoniin ja rustoihin.
Vitamiinit
Foolihapon puute voi osaltaan vaikuttaa
levottomuuteen ja jalkakramppeihin, ja
monilla vanhuksilla sitä on liian vähän
niukan ja yksipuolisen ravinnon takia,
kun mm. vihanneksia syödään liian vähän.
Vitamiini- ja mineraalilisä, esim. EQ
Everyday Plus, kattaa raudan ja foolihapon
päivittäisen tarpeen, mutta voit ottaa vielä
lisää foolihappoa niin, että saat sitä 800 µg
päivässä. Joku voi hyötyä lisäantioksidanteista, esim. E-vitamiineista, jotka yhdessä
C-vitamiinin kanssa ehkäisevät vapaiden
happiradikaalien aiheuttamia vaurioita.
Happiradikaaleja syntyy hapen kiertäessä
kehossa ja ne heikentävät mitokondrioiden
energiantuotantoa.
B12-vitamiinin puute voi aiheuttaa jalkakramppeja. Tutkimukset osoittavat, että
B12-vitamiinin puute on aiempaa luultua
yleisempää erityisesti vanhuksilla. Pohjoismaista Ruotsissa kiinnitetään suurin huomio B12-puutteeseen, ja lääkärit määräävät
80 % saa levottomuusoireita myös
käsivarsiin, mikä voi johtaa heräilyyn
yön aikana ja sen myötä väsymykseen.
Joillakin voi olla varpaiden tahdonvastaisia liikkeitä, ja aivojen tiettyjen alueiden muutosten arvellaan vaikuttavan
niihin. Parkinsonin taudin lääkkeet
pienellä annostuksella ovat osoittautuneet tehokkaiksi joillekin, mikäli
lääke otetaan illalla, siitä huolimatta,
että kyseessä ei ole Parkinsonin tauti.
Lääkäri auttaa selvittämään, mikä on
vialla.
Jos ainoastaan jalat ovat levottomat,
syynä voi olla, ettei jalkojen lihaksia ja
jänteitä ole venytetty kunnolla ennen
nukkumaanmenoa. Kun jalat joutuvat
suurelle rasitukselle päivän aikana,
esim. työssä, venyttely on tärkeää.
Värisevällä alustalla seisominen 5-10
minuuttia illalla voi olla todella hyväksi sekä jaloille että muulle keholle
samalla, kun se voi ehkäistä luukatoa.
On eduksi hieroa jalkoja ennen nukkumaanmenoa ja mahdollisesti ottaa
kylpy, jossa jalkoja pidetään vuorotellen kuumassa ja kylmässä vedessä
kolme minuuttia. Myös kuntopyörällä
pyöräily ennen nukkumista on hyväksi, koska se lisää verenkiertoa.
Huolehdi siitä, ettet syö liikaa
myöhään illalla ja juo liikaa kahvia,
sillä kofeiinin ja levottomien jalkojen
välillä on osoitettu olevan yhteys.
Lopeta tupakointi, sillä se vaikuttaa
verenkiertoon ja lisää verisuonten
kalkkeutumista. Kiniini vaikuttaa
levottomuuteen ja jalkakramppeihin,
ja pienen määrän kiniiniä saa juomalla
tonic-vettä ennen nukkumaanmenoa.
Luonnonlääkintä ja
lääkeaineet
Jos kyse on verenkierto-ongelmista,
voi kokeille luonnonlääkkeitä Padma
28 tai gingko biloba. Liikkuminen
on myös tärkeää erityisesti, jos istuu
paljon. Jos ei kävele paljonkaan vaan
istuu suurimman osan ajasta, kuormittaa laskimopumppua – veren takaisinvirtausjärjestelmää - ja jalat turpoavat
usein päivän aikana.
Luonnonlääke Rutinol R, joka sisältää pagodapuun silmuja, voi jossain
määrin ehkäistä nesteen tihkumista
ja siitä seuraavaa turvotusta. Pitkäaikainen käyttö voi siten ehkäistä
turvotusta ja levottomia jalkoja. Sama
koskee myös OTC-lääkkeitä, joissa on
hevoskastanjauutetta.
Rutin+ sisältää myös pagodapuun
silmuja, magnesiumia, B6-vitamiinia
ja foolihappoa.
Lääkeaine gabapentiini on lyhyessä
tutkimuksessa osoittanut voivansa
parantaa unta ja vaimentaa ajoittaisia
jalkojen liikkeitä univaiheessa, mutta
sillä on jonkin verran sivuvaikutuksia
(Neurology 2002; 59: 1573-9).
Akupunktiolla tai vyöhyketerapialla
voi myös olla myönteinen vaikutus levottomiin jalkoihin ja kramppeihin.
Quiz
Etsi oikeat vastaukset tästä
­lehdestä. Vastaukset ja voittaja
julkaistaan verkkosivuillamme
­osoitteessa eqology.com.
1. Mikä on uuden shampoon nimi?
2. Minkä ainutlaatuisen ja ravinteikkaan­
raaka-aineen olemme valinneet
­käytettäväksi EQ Body -tuotteissa?
3. Mitä luonnollista proteiinia käytetään
­hiustenhoitotuotteissamme?
4. Miksi kutsutaan monien urheilijoiden
­käyttämää värikästä teippiä?
5. Miltä Coral Calc maistuu?
6. Montako prosenttia syömästämme
­ruuasta pitää olla emäksistä?
7. Mikä on englanninkielinen nimi
­levottomille jaloille?
8. Montako prosenttia kehon kalsiumista on
luustossa?
9. Montako metriä merenpinnan yläpuolella
on Måhornet?
10. Mikä Eqologyn tuote on täydellinen
­välipalaksi?
Osallistu EQ Everyday Plussan, yhden eniten
myydyn tuotteemme arvontaan! Paketin arvo
on 92,00 €.
Lähetä vastauksesi, nimesi ja osoitteesi
­sähköpostilla osoitteeseen [email protected]
10. syyskuuta mennessä.
Vastaukset numeron 06/2013 kysymyksiin:
1. Ei 2. Bios ja patos 3. Päästä salamannopeasti jaloilleen 4. Vähän päälle 20-vuotiaana
5. Jopa 3 metriä 6. Saksanpähkinän kokoinen
7. Talutushihna 8. Ruoka on sivussa lämmönlähteestä 9. 100 %10. B, C ja E
Voittaja: Bjørnar Strendo, Ål, Norja
E lo k u 2013 19
SYYSKUUN
tarjoukset
NÄIN SAAT KUUKAUSITARJOUKSET:
Tarjous 1: Jos ostat vähintään yhden normaalihintaisen tuotteen, voit tilata tarjous 1:n.
Tarjous 2: Jos ostat normaalihintaisia tuotteita vähintään 65 €:lla, voit tilata myös tarjous 2:n.
Voit tilata vain yhden kumpaakin tarjoustuotetta tilausta kohden.
nYT
30%
nYT
50%
Tarjous 1
Tarjous 2
ENERGY BAR
CORAL CALC
•
•
•
• Helposti imeytyvää korallikalsiumia
•Voi vahvistaa luustoa ja hampaita
• Säätelee kehon happo-emästasapainoa
Täyttää ateriankorvikkeelle astetetut tiukat vaatimukset
Tasapainotettu ravintosisältö
Rapea, karamellin makuinen patukka
Normaali hinta: 18,60
Nyt vain: 13,00
Normaali hinta: 18,60
Nyt vain: 9,30
Tilaa osoitteessa eqology.com tai soita 0800-115677
20 E lo k u u 2013