Uutisia Suomen Elijahista

2/2013
Joulukuu 2013 | Suomen Elijah ry | www.elijah.fi
Uutisia Suomen
Elijahista
Lähestymme jälleen vuoden loppua. Toimintamme on jatkunut
aiempien vuosien kaltaisena, mutta uuttakin on saatu aikaan.
Perustason sielunhoidon koulutuksemme on saanut Suomen ACC:n
hyväksynnän eli kreditoinnin!
Haimme keväällä ACC:n kreditointia perustason sielunhoidon
opetuksellemme Muuttumisen mahdollisuudet ja Muuttumisen
esteiden ylittäminen (siis jaksot 1 ja 2) ja se myönnettiin kesän aikana
(kts. lisää hyväksynnästä sivulla 2).
Jatkossa voimme kirjoittaa 2.jakson suorittaneille todistuksen, jossa
todetaan, että ”tämän kurssin käynyt henkilö voi toimia
seurakunnassa, kristillisessä tapahtumassa tms. kyseisen seurakunnan
tai järjestävän tahon luvalla ja heidän myöntämällään nimikkeellä
(esim.
rukouspalvelija,
sielunhoitoavustaja
tms.)”
Tämä sopii hyvin tavoitteisiimme, joiden mukaan haluamme antaa
selkeän kuva Kristus-keskeisestä sisäisestä paranemisesta ja sen
Raamattuun pohjautuvista perusteista sekä tarjota mahdollisuuksia
kokea henkilökohtaista prosessointia rukousryhmissä. Jokainen
hengellisessä työssä toimiva, oli hän vapaaehtoistyössä tai palkattuna,
saa oman elämänsä tutkiskelusta ja tuntemisesta lisää voimavaroja
toisten auttamiseen.
Yhteistyöterveisin, Maija Saxelin
va. toiminnanjohtaja
Rukoilemme…
Kiitosaiheita:
 Syksyn koulutusten
onnistuminen
 Vapaaehtoisten apu eri
tehtävissä
Rukouspyyntöjä:
 Johdatusta
toimintaamme
 Runsaasti osallistujia
kursseille ja
seminaareihin
 Vapaaehtoisia henkilöitä
työn mahdollistamiseen
(ryhmänvetäjät,
kahvinkeittäjät,
esirukoilijat, taloudelliset
tukijat jne.)
 Jaksamista ja suojelua
henkilökunnalle ja
vapaaehtoisille
2
Suomen ACC:n tavoitteena on yhdistää sielunhoidon ja kristillisen terapian parissa
työskenteleviä tahoja ja luoda kriteerejä, jotka mahdollistavat koulutusten sisältöjen
vertailun. Lisätietoja ACC:n toiminnasta löydät yhdistyksen verkkosivuilta
www.accfinland.org.
Hyväksymiskirjeessään ACC:n kreditointilautakunta kuvasi koulutustamme näin:
-
Suomen Elijah ry:n perustason koulutuksen laajuus ylittää reilusti Suomen ACC:n
perustason kriteereissä vaadittavan kokonaisuuden ja on sisällöllisesti hyvin kattava.
Se sisältää runsaasti hengellisyyttä painottavaa, selkeää, raamatullista ja johdonmukaista
opetusta, jota tukevat asianmukaiset työkirjat.
Koulutukseen sisältyy myös hyvä psykologinen katsaus ihmisen kehitysvaiheisiin ja
kiintymyssuhteeseen.
Erityisvahvuutena on omaan kasvuprosessiin suuntautuva ote, jota tuetaan
prosessipäiväkirjan, kotitehtävien ja runsaan pienryhmätyöskentelyn avulla.
Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa. Ja hänen päällänsä
lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja
Herran pelon henki. Jes.11:1-10.
HUOM! HUOM!
KURSSEJA, ASIAKKAITA
 Uutiskirje jatkossa VAIN
VERKKOSIVUILTA
Uutiskirje lähetetään tilaajille
postitettuna enää tämän
kerran. Jatkossa uutiskirje on
luettavissa
verkkosivuiltamme ja
Facebookista.
Henttosen Raija ja Hämäläisen Hanna ovat muodostaneet helmikuusta
lähtien toimiston vakituisen miehityksen, ja väliaikaisena
toiminnanjohtajana toimiva Saxelinin Maija on käynyt paikalla
viikoittain, vaihtelevalla taajuudella. Monet asiathan voi nykyään
hoitaa etätyönä. Lisäksi Tarja-Hannele Savolainen käy tapaamassa
asiakkaitaan viikoittain ja opettaa kursseillamme edelleen. Raijan
ajanvarausnumero on 040-5109226, mutta kalenteri on jatkuvasti
täynnä. Tarja-Hannele ei myöskään ota uusia asiakkaita.
 Myytävänä
toimistollamme uniikkeja
käsintehtyjä kortteja, joissa
useita eri aiheita mm. joulu,
onnittelu, äitienpäivä,
ylioppilas, vauva. Kortteja
myydään yhdistyksen työn
tukemiseksi 2,50 e/kpl.
Elijahin
tiloissa
vastaanottaa
asiakkaitaan
moni
muukin
sielunhoitoterapeutti. Marraskuussa saimme iloksemme Andy
Chambersin, jonka työhuone on nyt Elijahin tiloissa. Andy ottaa
vastaan myös asiakkaita, ja hänet tavoittaa puhelimitse, 050-3794632,
tai s-postilla, [email protected]. Lisäksi Kaj Törnroos Lohjalta ottaa
asiakkaita vastaan tiloissamme. Kajn tavoittaa puhelimitse 0453460143. Pauli Metso (RE-sielunhoitoterapeutti) tapaa myös asiakkaita
Elijahin tiloissa. Paulin puhelinnumero on 040-5966066.
Myynnissä myös käsintehtyjä
lasihelmikoruja. Mallit ja
hinnat vaihtelevat.
Tervetuloa katsomaan.
Elijah House –koulutuksen saaneita sieluhoitoterapeutteja tapaa myös
Vantaan Louhelassa (Helena Koponen, p. 044-2529839) ja Mikkelissä
(Ritva Saukkonen, p. 044-2525471).
3
Koulutustapahtumat ja oman toipumisen tueksi
Päästä Sydämeen seminaari – Isää etsimässä pidettiin toukokuun
helteessä Elijahin toimistolla. Puhujina olivat Raija Henttonen ja Pauli
Metso, jotka johdattelivat osallistujia miettimään omaa
isäsuhdettaan
rehellisten,
omakohtaisten
ja
avoimien
puheenvuorojensa kautta.
Elokuussa pidettiin intensiivinen sieluhoidon perusopetuksen 3. jakso
’Sielunhoidon erityisalueita, osa 1’ ja syksyllä kaksi kurssia: 1.jakso
’Muuttumisen mahdollisuudet’, joka toteutettiin suomeksi ja
englanniksi, sekä 2.jakso ’Muuttumisen esteiden ylittäminen’, joka oli
räätälöity Parempi Avioliitto ry:n avioliittotyön ryhmänvetäjäpareille. Kurssilla todettiin, että omien prosessin käsitteleminen
antaa vahvaa tukea auttamistyössä olevien henkilöiden jaksamiseen.
Tiloissamme kokoontuu kaksi miestenryhmää, toista isännöi Juha
Kiljunen, toista Pauli Metso, ja ’oman prosessin tueksi’ maalataan
Hannele Långin johdolla.
Matka rukoukseen…
Opetusta rukouksesta,
ohjaajana Liisa Albrecht.
Aiheet:
- Mitä rukous on? 13.2.
- Esirukous, 13.3.
- Hoitava rukous, 10.4
- Rukous perheen ja suvun
puolesta, 27.5.
Kokoontumiset Suomen
Elijahin toimistolla klo 18.3020.30. Kaikille avoin, ei
ennakkoilmoittautumista,
varaathan kuitenkin
kahvirahan.
Tulevia koulutuksiamme
4

17.-18.1., 7.-8.2., 21.-22.3., 11.-12.4. Ilmoittautuminen päättyy
7.1.
Suomen Elijah ry
Intiankatu 3, 00560 Helsinki
040-593 2335, ti-to klo 9-12
[email protected]
Muuttumisen esteiden ylittäminen, perusopetuksen 2.jakso
Muuttumisen mahdollisuudet, perusopetuksen 1.jakso

maanantai-iltaisin 20.1.-5.5. Hakuaika päättyy 10.1.

Sielunhoidon erityisalueita, osa 2 (perusopetuksen 4.jakso)
Ristin voimalla
Hengellä ja Sanalla
Työtä perheiden parantumiseksi ja
uudistumiseksi.

Muuttumisen
Löydät meidät Internetistä:
www.elijah.fi

Profeetallinen seminaari 24.-25.5. Pääkaupunkiseudulla, paikka
24.-25.1., 7.-8.3., 4.-5.4., 9.-10.5. Ilmoittautuminen päättyy 10.1.
mahdollisuudet, perusopetuksen 1.jakso
Parempi Avioliitto ry:n avioliittotyön ryhmänvetäjäpareille 1.-2.3.,
29.-30.4., 26.-27.4. Ilmoittautuminen päätyy 3.2.
avoin. Lisätiedot alkuvuoden aikana verkkosivuiltamme.
ja Facebookista

Muuttumisen mahdollisuudet, sielunhoidon perusopetuksen
1.jakso intensiivisesti 27.6.-2.7. Lisätiedot alkuvuoden aikana
verkkosivuiltamme.

Syksyn alustavat aikataulut:
Muuttumisen mahdollisuudet 12.9.-15.11.
Sielunhoidon erityisalueita, osa 1. 19.9.-29.11.
Hakuohjeet ja lisätietoja verkkosivuiltamme ja toimistosta.
Työn tukeminen
Lahjoitustili: FI7980001671104090,
viite 6004. Rahankeräyslupa
2020/2011/4360. Toimeenpanoaika
ja -alue 1.1.2012-31.12.2013 koko
maa (pl. Ahvenanmaa)
Kuvassa yhdistyksen saamat
lahjoitukset 1-11/ 2013.
Muita tapahtumia

Suosittelemme Suomen ACC:n järjestämää V konferenssia
psykologisen tiedon ja kristinuskon vuorovaikutuksista.
Tapahtuma on Tampere-talossa 31.1.-2.2.2014. Sitä edeltää
sielunhoidon
ja
terapia-alan
ammattilaisille
suunnattu
koulutustapahtuma 30.-31.1.2014. Lisätietoja ja ilmoittautumiset
www.accfinland.org

Esirukousillat 31.1., 28.2., 28.3., 25.4., 23.5. klo 18-20. Ylistystä,
rukousta Suomen Elijahin ja omien asioiden puolesta. Lisätietoa
[email protected] / 045-8613001.

’Maalaan oman prosessini tueksi’ –maalausillat 28.1., 11.3.,
29.4. klo 17.30.-20.30, ohjaajana Hannele Lång, 40 e/ilta,
ilmoittautumiset [email protected]
Rauhallista Joulua
ja Siunausta uudelle vuodelle 2014!
Suomen Elijah ry
Maija, Raija ja Hanna