Harjoittelijoita Itä- ja Pohjois-Suomen EU

Harjoittelijoita Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimistoon Brysseliin
Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto on Etelä-Savon maakuntaliiton, Kainuun liiton, KeskiPohjanmaan liiton, Lapin liiton, Pohjois-Karjalan maakuntaliiton, Pohjois-Pohjanmaan liiton ja
Pohjois-Savon liiton edunvalvontatoimisto Brysselissä. Tehtäviimme kuuluu Itä- ja PohjoisSuomen maakuntien edunvalvonta, hanketoiminnan tuki sekä tiedottaminen.
Toimistossamme on tarjolla kaksi harjoittelupaikkaa
yliopistoissa tai ammattikorkeakouluissa opiskeleville
neljäksi - kuudeksi kuukaudeksi alkaen vaihtoehtoisesti
joko heinä- tai syyskuusta 2014 ja jatkuen jouluun saakka.
Edellytämme harjoittelijoilta Itä- ja Pohjois-Suomen aluetuntemusta, hyviä viestintävalmiuksia,
vahvaa englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa ja katsomme eduksi muiden kielten,
erityisesti ranskan, osaamisen. Kiinnostus Euroopan unionia ja kansainvälisiä kysymyksiä sekä
alueellista kehittämistä kohtaan on tärkeää. Etsimme kahta motivoitunutta ja oma-aloitteista
harjoittelijaa, jotka ovat kiinnostuneita työskentelemään kansainvälisessä ympäristössä.
Harjoittelijan työnkuvaan kuuluvat mm. seuraavat tehtävät:






seminaarien ja vierailujen järjestäminen
EU-politiikan ja EU-rahoitusohjelmien seuraaminen
hanketoiminnan edistämisessä avustaminen
yhteydenpito muihin aluetoimistoihin
toimiston hallinnolliset tehtävät
muut harjoittelijan kanssa sovittavat tehtävät
Palkkaus:
Harjoittelusta ei makseta palkkaa, mutta harjoittelijoille tarjotaan huone
asuntolassa, jossa on täysi ylläpito. Harjoittelijoilta edellytetään, että
harjoittelujakso sisältyy opintoihin ja että harjoitteluun myönnetään rahoitus
Erasmus- tai korkeakoulun harjoitteluapurahan kautta. Lisätietoja apurahaehdoista
voi tiedustella omasta korkeakoulusta.
Hakuaika:
Englanninkielinen hakemus ja ansioluettelo on jätettävä sähköpostitse osoitteeseen
[email protected] viimeistään 20.4.2014. Viestin otsikkoon tulee
kirjoittaa ”Harjoittelupaikkahakemus” ja oma nimi. Hakemuksessa tulee ilmaista
onko kiinnostunut heinä-joulukuun (6kk) vai syys-joulukuun (4kk)
harjoittelujaksosta. Tuloksista ilmoitetaan hakijoille viikolla 17 ja hakemusten
perusteella haastatteluun valitut haastatellaan Suomessa toukokuussa (viikoilla
19/20).
Lisätietoja: Janika Luukinen
Erityisasiantuntija
East & North Finland EU Office
Avenue Palmerston 24, 1000 Brussels, Belgium
Puh. +32 497 405 383
[email protected]
www.eastnorth.fi