TampereenjoulutorillaArttikeli

Tampereen joulutorilla
Tampereella keskustorilla pidetään joulumieleistä aikaa. Monet kotikuntalaiset ovat menneet vietämään päivänsä perheensä kansa Joulutorille. Joulutorin suosio on kasvannut vuosivuodeltaan, joka kerää myös turisteja katsomaan ja ostamaan suomalaista jouluruokaa ym.
Joulutori on kasvanut parivuosien ajan jo ylite 55%. Suurin osaa heistä ovat turisteja ja toiset
suur osista oma kotiseudultaan kävijät.
Tampere on saannut hyvää mainetta
kävijöiltä.
Monet ovat kokenneet iloa ja
monilaisuuta ostoista. On ruokaa,
tavaraa, raaka-aineitta ja itse esityksijä.
Myös lapset ovat saanneet kokea mukavuutta leikiessään ja joulupukin kansa
saanneet kuva pukin kansa.
- J’ai jamais connaisses une chose
merveille. J’suis heureux de venue ici
à Finlande à Tampere. J’adore cette
marché de noël. George Le loup kommentoi. (En ole kokennut tämmöistä ihmeetä. Olen tyytyväinen tulevani tänne Suomeen
Tampereelle. Pidän tästä joulutorista.) Georgeille se on jo toista kertaa, kun hän on tullut
tänne joulutorille. Hän sanoi myös ostavensa joka jouluna suomalaista joulukinkkua ja Tamperelaista mustamakkaraa, jonka he yhdistävät perhensä kansa Ranska-Suomalaista jouluateria.
Turisteja on myös kokennut muita jouluruokia, joita he saavat maistaa kuten erilaisia laatikkoita. Tampereen joulutorille tulee myös viereinen kirkkokonseerti esittäytymään joululauluja, ja jossa ihmiset saavat tulla mukaan laulamaan konseertin kansa.
- Jag kommer till Åva. Jag
giller om Jultorget. De är
min första gången jag är i
Tammerfors med jultorg.
(Tulen Åvalta. Tykkään joulutorista. Se on minun ensimmäiseni kerta, kun olen
Tampereella joulutorilla.)
Anna Sjön sanoi. Turisteja
riitä siis kaikialta maailmalta, jopa Amerikalaisia ja
Aasialaisia on paljon.
Tampereentalon sihteeri
kommentoi. - Olemme iloisija ja tyytväisiä, että Tampereesta on tullut entistä enemmän turistinen pistekohde. Se vaikuttaa hyvinkin Tampereen
talouteen ja itse Suomen talouteen. Toivottamme, että niin kehityisi myös tulevina vuosina.
JOULU À CHAMONIX MT BLANC
The Bigblues Jäsen Alex ThomasMaurin jätti bändin hommat taakse
The Bigblues jäasen Alex Thomas-Maurin jätti
bändin hommat taakse keväällä 2014 vuona.
neljä vuotta ollut bändissä yläkloululta saakka
hänelle riitti. - Vuoden menevät ja on muita
hommia mitä pitäisi tehdä, mitkä menevät
sen edellä. Olisin halunut jatkaa, mutten vaan
halunut enään, Alex kommentoi. Alex on soitanut ja jo 9 vuodesta saaka ja ollut kiinostanut pienestä saaka musiikista. - Minun lemppi
bändit ovat vieläkin Beatles ja Muse. Ja nyt on
tullut myös Twin Twin, jonka minä fanitan ja
kuuntelen jatkuvasti, Alex sanoi. Niille jäi kuitenkin tunnetuksi yksi biisi: Walking to Mexico,
jonka hän kirjoitti 15 vuotiana.
Onko mieli mennä matkalle? Joulutori tarjoaa mukavan matkan Chamonixseen Ranskaan koko perheelle. Tutustu Chamonixin luontoon, hiihtokeskus Savoyihin ja paljon muuta. Jos kuulut kirkkoon ja
haluat mennä kirkkojuhliin, Chamonix, Chamonix-Praz tarjoaa mukavia kirkkotapahtumia, joka ilta
vapaa pääsy. Keskusta tarjoaa mahtavia ravintoloita, pizzerioita ym. Juna kulkee Chamonix-laakson
läpi. Voitte mennä myös Parc de Loisiriin, missä on lapsille elämyksiä, mennä lugeiin ja muihin laitteisiin. Luge on auki koko vuoden, kesät ja talvet.
Lennot siis puolen hintaan! Koko perhe 60 %! Genevestä Chamonixseen mukaan kuuluva bussi
matka siis ilmaiseksi.
IKÄRAJAT PITÄISI MUOKATA RANSKAN ELOKUVISTA/VIDEOISTA!
Ranskassa tehtiin skandaali ikärajoista. “ Nous ne veulons pas que tous soi permi a tous ages.
Nous veulons qu’eux mettra le vrai age sur les film!.” “Me emme haluta, että kaikki ovat kaiken ikäisille. Me halutaan, että niihin pistetään oikea ikärajat elokuviin!” Presidenti François
Hollande otti vastuun ja puhe presidentitalolla. He kiistävät asiasta ja ottavat päätöksen ensi
viikon maanantaina.