Jäsentietojen vuositilasto 2013

Jäsentietojen
VUOSITILASTO 2013
Johdanto
Jäsentietojen vuositilasto 2013 sisältää tietoja Oulun ev.lut. seurakuntien
väestömuutoksista ja muutoksiin vaikuttaneista tekijöistä viime vuodelta. Oulun kaupunki
ja seurakuntayhtymä kasvoivat merkittävästi vuoden 2013 alussa, kun Haukiputaan,
Kiimingin ja Oulunsalon kunnat liittyivät Oulun kaupunkiin.
Oulun ev.lut. seurakuntien läsnä olevan väestön väkiluku oli vuoden 2013 päättyessä 150
319 henkeä. Se väheni vuoden alusta 46 hengellä. Vuonna 2013 kastettiin Oulun ev.lut.
seurakunnissa 2 281 lasta (edellisenä vuonna Oulun ev.lut. seurakunnissa sekä
Haukiputaan, Kiimingin ja Oulunsalon seurakunnissa yhteensä 2 317), kuolleita oli 1 043
(edellisenä vuonna 981). Syntyneiden ja kuolleiden erotuksena seurakuntien väkiluku
kasvoi 1 238 jäsenellä (edellisenä vuonna vastaava luku 1 336). Muuttovoittoa oli 977
henkilöä. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyi Oulussa vuoden 2013 kuluessa 585
henkeä (vuonna 2012 liittyjiä oli 544), ja siitä erosi 2 754 henkeä (edellisvuonna eroajia oli
1 972).
Oulun kaupungin väkiluku oli kertomusvuoden lopussa 193 832 henkeä. Se kasvoi
menneen vuoden aikana noin 3 000 hengellä.
Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien osuus uudessa Oulussa oli 77.6 % eli vajaan
prosenttiyksikön verran korkeampi kuin vanhassa Oulussa vuoden 2012 päättyessä (76.8
%).
Kristillisten kirkkojen jäsenet muodostavat edelleen huomattavan enemmistön
suomalaisista. Erityisesti pohjoisessa Suomessa se merkitsee myös sitä, että kastettujen ja
rippikoulun käyneiden osuus on erittäin korkea. Avioliittoon vihkimisissä kirkollisen
toimituksen osuus on Oulussa laskenut viime vuoden aikana (2013 65,7 % – 2012 68,7 %),
mutta on edelleenkin suhteellisen korkea esimerkiksi moniin Etelä-Suomen suuriin
kaupunkeihin verrattuna.
Veijo Koivula
keskusrekisterin johtaja
58
129
83
46
10
64,34
35,66
18 042
2 391
48
103
68
35
5
66,02
33,98
18 219
2 408
113
168
16,78
2,94
15,87
2,00
125
160
97
462
78
313
42
65
46
19
2
70,77
29,23
16 855
799
256
97
7,86
0,97
41
155
2013
193 832
77,6
60
74
46
28
6
62,16
37,84
16 921
787
287
91
8,42
1,44
56
232
87
303
213
90
2
70,30
29,70
35 665
786
588
223
24,44
1,39
140
482
Tuomiokirkko
Haukipudas
Karjasilta
2012
2013
2012
2013
2012
15 657
15 651
16 050
16 056
34 670
15 651
15 811
16 056
16 134
34 879
15 653
15 731
16 053
16 095
34 775
3 539
3 731
918
876
4 786
3 244
3 117
941
827
4 561
Oulun kaupungin väkiluku 31.12. (epävirallinen tieto)
Oulun ev.lut. seurakuntien osuus Oulun kaupungin väkiluvusta (%)
Avioerot
Avioliitot
Kirkolliset vihkimiset
Siviilivihkimiset
Siviiliavioliiton kirkolliset siunaamiset
% kirkollisia vihkimisiä
% siviilivihkimisiä
JÄSENMÄÄRÄ (LV + PV)
POISSAOLEVA VÄESTÖ (PVväestö 31.12.)
Kastetut
Kuolleet
Kirkkoon liittyneet
Kirkosta eronneet
Kirkosta ero -% srk:ttain kaikista
eronneista
Kirkosta ero-% väkiluvusta
Seurakunta
Vuositilasto 2013
Väkiluku 1.1.
Väkiluku 31.12. (LV-väestö)
Keskiväkiluku
Seurakuntaan muutot
Seurakunnasta muutot
84
243
177
66
3
72,84
27,16
35 951
819
575
229
23,64
1,86
143
651
2013
34 879
35 132
35 006
4 713
4 266
25
65
48
17
5
73,85
26,15
11 620
143
201
48
5,53
0,95
20
109
Kiiminki
2012
11479
11 477
11478
595
670
TILASTO 2013
33
57
34
23
1
59,65
40,35
11 745
149
177
56
4,79
1,14
23
132
2013
11477
11 596
11 537
885
771
46
141
91
50
3
64,54
35,46
23 760
625
376
141
11,41
0,97
69
225
Oulujoki
2012
23 165
23 135
23 151
2 227
2 335
71
107
61
46
2
57,01
42,99
23 325
636
346
154
12,49
1,50
81
344
2013
23 135
22 689
22 913
1 871
2 235
20
49
48
1
1
97,96
2,04
8 855
153
159
34
3,65
0,83
22
72
Oulunsalo
2012
8 605
8 702
8 654
658
628
25
32
25
7
0
78,13
21,88
8 818
153
174
37
3,34
1,06
18
92
2013
8 702
8 665
8 684
577
676
109
313
203
110
9
64,86
35,14
41 572
1 107
612
278
31,24
1,53
174
616
Tuira
2012
39 940
40 465
40 202
5 168
4 507
134
259
164
95
4
63,32
36,68
41 415
1 123
609
308
30,54
2,08
167
841
2013
40 465
40 292
40 379
4 644
4 428
387
1 065
732
333
32
68,73
31,27
156 369
6 004
2 317
981
544
1 972
Oulun srky
2012
149 566
150 365
149 966
17 891
16 886
455
875
575
300
21
65,71
34,29
156 394
6 075
2 281
1 043
585
2 754
2013
150 365
150 319
150 345
17 297
16 320
OULUN EV.LUT. SEURAKUNTIEN VÄESTÖMUUTOSTEN YHTEENVETO
Vuosi
2012
2013
2012
2013
2012
2013
Muuttoliike
Oulun tuomiokirkko
Haukipudas
Karjasilta
Kiiminki
Oulujoki
Oulunsalo
Tuira
Yhteensä
Seurakuntaan
3539
3731
918
876
4786
4713
595
885
2 227
1871
658
577
5 168
4644
17891
17297
Seurakunnasta
3244
3117
941
827
4561
4266
670
771
2335
2235
628
676
4507
4428
16886
16320
EROTUS +/295
614
-23
49
225
447
-75
114
-108
-364
30
-99
661
216
Muuttoliike
Oulun tuomiokirkko
Haukipudas
Karjasilta
Kiiminki
Oulujoki
Oulunsalo
Tuira
Yhteensä
KIRKKOON
78
97
41
56
140
143
20
23
69
81
22
18
174
167
544
585
KIRKOSTA
313
462
155
232
482
651
109
132
225
344
72
92
616
841
1972
2754
EROTUS +/-235
-365
-114
-176
-342
-508
-89
-109
-156
-263
-50
-74
-442
-674
Siirrot
Oulun tuomiokirkko
Haukipudas
Karjasilta
Kiiminki
Oulujoki
Oulunsalo
Tuira
Yhteensä
LÄSNÄOLEVAAN
13
9
5
24
7
25
1
3
20
11
1
10
18
26
46
72
POISSAOLEVAAN
41
43
21
15
46
58
9
10
23
23
9
12
44
42
140
149
EROTUS +/-28
-16
-39
-8
-3
-8
-26
-34
9
-33
-7
-12
-2
-16
Kastetut / Kuolleet
Oulun tuomiokirkko
Haukipudas
Karjasilta
Kiiminki
Oulujoki
Oulunsalo
Tuira
Yhteensä
KASTETUT
125
113
256
287
588
575
201
177
376
346
159
174
612
609
2317
2281
KUOLLEET
160
168
97
91
223
229
48
56
141
154
34
37
278
308
981
1043
EROTUS +/-35
159
365
153
235
125
334
-55
196
346
121
192
137
301
Vihityt
Oulun tuomiokirkko
Haukipudas
Karjasilta
Kiiminki
Oulujoki
Oulunsalo
Tuira
Yhteensä
KIRKOLLINEN
83
68
46
46
213
177
48
34
91
61
48
25
203
164
732
575
YHTEENSÄ
129
65
303
65
141
49
313
1 065
103
74
243
57
107
32
259
875
Avioerot
Oulun tuomiokirkko
Haukipudas
Karjasilta
Kiiminki
Oulujoki
Oulunsalo
Tuira
Yhteensä
2012
58
42
87
25
46
20
109
387
2013
48
60
84
33
71
25
134
455
SIVIILI
46
19
90
17
50
1
110
333
35
28
66
23
46
7
95
300
26 %
10 %
6%
11 %
16 %
23 %
8%
Tuira
Oulunsalo
Oulujoki
Kiiminki
Karjasilta
Haukipudas
Tuomiokirkko
Oulun ev.lut. seurakuntien
jäsenosuudet (%) seurakuntayhtymän kokonaisväkiluvusta (LV-väestö)
2013
0
100
200
300
400
500
600
700
Oulun
tuomiokirkko
113
168
91
Haukipudas
287
229
Karjasilta
575
Kastetut
Kiiminki
177
Kuolleet
56
154
Oulujoki
346
Oulun ev.lut. seurakuntien
kastetut ja kuolleet 2013
37
Oulunsalo
174
Tuira
609
308
0
50
100
150
200
250
300
350
400
Oulun
tuomiokirkko
68
35
48
Haukipudas
46
28
60
34
23
33
Kiiminki
Kirkolliset vihkimiset
Karjasilta
177
66
84
Siiilivihkimiset
Oulujoki
61
46
71
Oulun ev.lut. seurakuntien
avioliitot ja avioerot 2013
Avioerot
Oulunsalo
25
7
25
Tuira
164
95
134
Oulun tuomiokirkko
Haukipudas
Karjasilta
Kiiminki
Oulujoki
Oulunsalo
Tuira
0
23
56
18
97
81
92
100
143
132
167
200
300
Kirkosta eronneet
232
344
500
Kirkkoon liittyneet
400
462
600
651
Oulun ev.lut. seurakuntien
kirkosta eronneet ja kirkkoon liittyneet 2013
700
800
841
900
www.oulunseurakunnat.fi