Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköiden laatukäsikirja
Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköiden psykososiaalisen tuen käsikirja 2 Oulun vastaanottokeskus Alaikäistyön kehittämishanke 2010-2012 Versio 1 (6.9.2012) Sisällys Johdanto… ............................................................................................................................................ ……..3 A-osio ’Haavoittuva ja osallinen’: Teoreettisia ja tutkimuksellisia lähtökohtia psykososiaaliseen tukityöhön Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä…………………………………………………………………………………..…4 B-osio Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköt ....................................................................................... 30 1. Traumainformoitu organisaatio ............................................................................................................ 31 2. Vastaanottotoiminta Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä ................................................ 33 2.1 Uuden asiakkaan saapuminen ja vastaanotto ................................................................................ 33 2.2 Ohjaajan alkuinfo ............................................................................................................................ 34 2.2.1 Varoitukset ja sanktiot ............................................................................................................ 35 2.3 Omaohjaajuus ................................................................................................................................. 36 3. Psykososiaalinen tukityö alaikäisyksiköissä .......................................................................................... 37 3.1 Psykososiaalinen tukityö arjessa .................................................................................................... 37 3.2 Psykososiaalinen tukityö ja koulu ................................................................................................... 39 3.2.1 Alaikäisten turvapaikanhakijoiden opetus Oulun vastaanottokeskuksessa ........................... 40 3.3 Psykososiaalinen tukityö ja harrastukset........................................................................................ 41 3.3.1 Jalkapalloharrastus osana psykososiaalista tukityötä ............................................................. 41 3.3.2 Tyttöjen kerho osallisuusprojektina ........................................................................................ 43 4. Tiimityöskentely vastaanottokeskuksessa ............................................................................................ 44 4.1 Työssä jaksaminen .......................................................................................................................... 44 5. Verkostoyhteistyö ................................................................................................................................. 46 5.1 Nuorten ohjaaminen psykiatriseen hoitoon Oulun vastaanottokeskuksessa ................................ 46 5.2 Kidutettujen kuntoutuspalvelut ..................................................................................................... 48 6. Oulun vastaanottokeskuksen toimintamalli lastensuojelutapauksissa ................................................ 49 6.1 Huolen herääminen ja jatkuva havainnointi .................................................................................. 49 6.2 Yhden työntekijän havainnot työyhteisön yhteiseksi tiedoksi ....................................................... 49 6.3 Vastaanottokeskuksen sisäinen ilmoitus huolen heräämisestä ja asian puheeksi ottaminen ....... 49 6.4 Kun asiakkaana on lapsia, nuoria ja perheitä ................................................................................. 50 6.5 Mistä havainnoista huolen pitäisi syntyä?...................................................................................... 50 6.6 Yhteistyö Oulun kaupungin lastensuojelun kanssa ........................................................................ 52 Oulun vastaanottokeskuksen toimintamalli lastensuojelutapauksessa ............................................... 53 Liitteet ....................................................................................................................................................... 54 3 Johdanto Oulun vastaanottokeskuksessa, toisessa Suomen kahdesta valtion vastaanottokeskuksesta, vastaanottotyötä on tehty jo 20 vuotta. Aluksi, vuodesta 1991 lähtien vastaanottopalveluita tarjottiin Oulun Heikinharjussa vain aikuisille ja perheille, mutta vuonna 2005 Oulun vastaanottokeskuksen alaisuuteen perustettiin myös alaikäisyksikkö. Nyt, kesällä 2012, Oulun vastaanottokeskukseen kuuluu Oulussa 260-paikkainen aikuisten ja perheiden transit-yksikkö sekä kaksi alaikäisyksikköä ja 110-paikkainen odotusajan yksikkö aikuisille ja perheille Pudasjärvellä. Suomesta turvapaikkaa hakevien määrä kävi huippulukemissa vuosina 2008 ja 2009. Näiden ruuhka-aikojen rauhoituttua Oulun vastaanottokeskuksessa on haluttu panostaa erityisesti alaikäistoiminnan kehittämiseen. Vuoden 2010 lopussa käynnistettiin Oulun vastaanottokeskuksen sisäinen alaikäistyön kehittämishanke, jolla haluttiin vastata kritiikkiin Suomessa tehtävän alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottotyön tasosta1. Samalla haluttiin vahvistaa jo olemassa olevaa osaamista sekä panostaa henkilökunnan erityisosaamiseen traumatyössä. Oulun vastaanottokeskuksen alaikäistyön kehittämishankkeeseen on osallistunut vastaanottokeskuksen johtaja, vastaavat ohjaajat, alaikäisyksiköiden, 14-paikkaisen ryhmäkodin ja 26-paikkaisen tukiasumisyksikön henkilökunta kokonaisuudessaan, alaikäistyöstä vastaavat sosiaalityöntekijä ja sairaanhoitaja sekä vastaanottokeskuksen oman koulun opettajat. Alaikäisyksiköiden kehittämishankkeen sisällön voi karkeasti jakaa kolmeen osa-alueeseen, joista laajin liittyy henkilökunnan kouluttamiseen. Kaikki Oulun vastaanottokeskuksesta kehittämishankkeeseen osallistuneet ovat saaneet kattavan traumakoulutuksen psykologi, trauma- ja kriisiterapeutti Soili Poijulalta. Toinen kehittämishankkeen osa-alueista on Oulun vastaanottokeskuksessa tehtävän alaikäistyön arvioiminen ja kehittäminen. Alaikäisyksiköiden henkilökunta on arvioinut käytössä olevat toimintamallit paitsi saadun traumakoulutuksen, niin myös valtakunnallisen vastaanottotyön laatukäsikirjan LATU 2:n sekä uuden vastaanottolain suhteen. Hankkeen aikana arvioidut alaikäisten vastaanottotyön prosessit on kuvattu sähköiseen toimintajärjestelmään (IMS). Lisäksi, kehittämishankkeen puitteissa on vahvistettu yhteisiä toimintamalleja tärkeimpien yhteistyökumppaneiden, Oulun kaupungin lastensuojelun, Oulun yliopistollisen sairaalan lasten- ja nuorten psykiatristen klinikoiden sekä Oulun Diakonissalaitoksen Kidutettujen kuntoutuspalvelujen kanssa. Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköiden psykososiaalisen tuen käsikirjan valmistumiseen ovat myötävaikuttaneet kaikki Oulun vastaanottokeskuksessa alaikäisten turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelevät. Oulun Diakonissalaitoksen Kidutettujen kuntoutuspalveluiden toiminnasta on saatu materiaalia käsikirjaan. Lisäksi KM, tohtorikoulutettava Mervi Kaukko on kirjoittanut artikkelin kasvatustieteen väitöstutkimukseen liittyvästä tyttöjen kerhosta. Väitöstutkimuksessa tarkastellaan turvapaikanhakijalasten osallisuutta ja toimijuutta toimintatutkimuksen keinoin. Alaikäistyön kehittämishankkeen yhteydessä toteutettujen asiakashaastatteluiden kommentteja on käsikirjassa mukana suorina lainauksina. Kuvituksena on käytetty alaikäisyksiköiden asiakkaiden piirustuksia. Tämä psykososiaalisen tuen käsikirja on tarkoitettu esitteeksi Oulun vastaanottokeskuksen nykyisille ja tuleville yhteistyökumppaneille, sekä samalla selkeäksi manuaaliksi niin Oulun vastaanottokeskuksen ulkopuolisille tahoille kuin vastaanottokeskuksen uusille työntekijöillekin. Käsikirja on jaettu A- ja B-osioon. Aosiossa Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Olli Snellman tarkastelee Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä tehtävän hoito- ja kasvatustyön teoreettista pohjaa. B-osio keskittyy käytännön toimintaan Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä. 1 A. Parsons, 2010. Selvitys lapsen edun toteutumisesta turvapaikanhakija- ja pakolaislapsia koskevissa päätöksissä. Vähemmistövaltuutettu. Julkaisusarja 6. 4 A-osio ’Haavoittuva ja osallinen’: Teoreettisia ja tutkimuksellisia lähtökohtia psykososiaaliseen tukityöhön Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto ja Jyväskylän yliopisto Miksi kehittämistyöhön oli hyvä lähteä? Keskeisenä pontimena Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköiden psykososiaalisen tukityön kehittämiseen on ollut tietoisuus siitä, että kaikkia lapsia ei ole mahdollista tai ole edes järkevää ”lähettää pois” samaan jotakin hoitoa vaan lasten ongelmat tulisi ensisijaisesti pystyä hoitamaan heidän normaaleissa kehitysympäristöissään (ks. esim. Solantaus 2010) ja ns. peruspalveluissa niiden sisältöjä kehittämällä (Konsensuslausuma 2006). Asia on myös yleisesti näin ja hoitojärjestelmä Suomessa on tämänkaltainen (ks. Lönnqvist 2010). Erikoistuneita mielenterveyspalveluja, kuten psykoterapiaa ei yksinkertaisesti riitä kaikille ja niiden saatavuus vaihtelee alueellisesti kovin paljon. Tämä on vallitseva tila ympäri maailmaa. Saatavuus ja tarve eivät siten näytä kohtaavan. Toisaalta psykoterapia hoitomuotona ei ole muutenkaan sopiva ja toimiva kaikille. Tähän vaikuttavat monet terapiamuotoihin, kulttuuriin, ikään ja tilanteisiin liittyvät tekijät (Kirmayer 2012). Edellä mainittuihin syihin liittyen keskustelu on herännyt myös uusien, laajempia ihmisjoukkoja tavoittavien auttamismuotojen kehittelemisestä ja tuomisesta mukaan palveluvalikkoon (ks. Kazdin & Blase 2011). Yleisesti psykoterapia on hyvin tehokas hoitomuoto (Konsensuslausuma 2006; Leiman 2004; Walhström 2007) mutta ei niin laaja-alaisesti saatavilla oleva, että sillä olisi tarpeenmukaista vaikutusta yleiseen sairaustaakkaan ja huonovointisuuteen. Toimintana se on lähinnä korjaavaa ja yksilöllistä, kun palveluita olisi hyvä miettiä laajemman ja holistisemman linssin läpi. Erilaisten palveluiden ja toimintojen yhdistelmät vaikuttavat erityisen toimivilta lasten kohdalla (Konsensuslausuma 2006). Varsinainen tieteellinen näyttö esimerkiksi erilaisten psykoterapioiden vaikuttavuudesta ja toimivuudesta pakolais- tai turvapaikanhakijalasten kohdalla on varsin rajallista (Miranda ym. 2005; Huey & Polo 2008), joskin voidaan sanoa että psykoterapia on hyödyllisempää kuin se, että sitä tarvitseva lapsi ei sitä saisi (Peltonen 2011). Tutkimuksellisesti perusteltuja hoitomuotoja on lapsille olemassa (Konsensuslausuma 2006; Punamäki 2010). Kansainvälisissä tutkimuksissa mukana olleet toimintamuodot ovat kuitenkin harvoin sellaisia, joilla olisi suora siirrettävyys Suomalaiseen kontekstiin puhumattakaan siitä että niitä olisi täällä jo. Myös tutkimuksissa mukana olleet, etnisinä pidettävät lapset (kansallisuudet), eivät juuri Suomesta turvapaikkaa hae. Läheskään kaikki yksin tulleet turvapaikanhakijalapset eivät liioin ole psykoterapeuttisen hoidon tarpeessa, tarvetta on vain osalla. Psykoterapian tarpeessa olevien ja siihen sitoutumaan pystyvien lasten kohdalla se ja mahdollinen lääkehoito ovat varmasti tarpeellisia ja toimivia tapoja auttaa (ks. Korkeila 2012; Marttunen 2012). Mutta on hyvä muistaa, että läheskään aina erilaisiin hoitoihin osallistuvat lapset eivät saa hoitovastetta hoidosta (Marttunen 2012), vaikka näin välillä tunnutaan ajateltavan. Se, mistä turvapaikanhakijalapset näyttäisivät yleisesti hyötyvän, tiedetään taas jo varsin hyvin. Sille pohjalle Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköt ovat lähteneet rakentamaan omaa psykososiaalista tukityötään. Osana tätä rakentamista on ollut henkilökunnan psykoterapeuttisten taitojen kohentaminen koulutuksen avulla. Lapsuuden ongelmilla voi olla ja yleensä on pitkäkantoisia vaikutuksia. Ne voivat näyttäytyä myöhemmän iän mielenterveysongelmina. Esimerkiksi yksi keskeisistä masennuksen varhaisista riskitekijöistä on lapsuudenaikainen kaltoinkohtelu (Karlsson 2012). Lapsuudessa koettu vakava stressi voi vaikuttaa pysyvästi stressinsäätelyjärjestelmien toimintaan, millä voi olla erilaisia vaikutuksia psyykkiseen ja somaattiseen terveyteen (Karlsson ym. 2007). On toki hyvä ajatella, että lapsuusiässä lasten ongelmiin tulee tarttua, jotta myöhemmässä vaiheessa ne eivät näyttäytyisi mielenterveysongelmina. Lapsuudenajan ongelmiin on myös tärkeä puuttua tässä ja nyt, että ne eivät aiheuttaisi lapsille kärsimystä ja vaikeuksia nykyhetkessä ja päivit- 5 täisessä elämässä. Yhtä kaikki, lapsuusiän ongelmat olisi tärkeää havaita varhain ja niihin olisi hyvä puuttua ajoissa. Tässä katsauksessa käytetään sanoja lapsi ja nuori yhteismitallisesti tarkoittamaan yksin maahan tullutta alaikäistä turvapaikanhakijaa. Jos asiayhteyttä ei ole tarkemmin määritelty, tarkoitetaan niillä samaa asiaa. Lapsi sanan yleisempää käyttöä puoltaa myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen määritelmä. Sopimuksessa lapsi määritellään alle 18 – vuotiaaksi. Psykososiaalinen tuki Psykososiaalisen tuen käsitettä on syytä avata. Sosiaali- ja terveysministeriön traumaattisia tilanteita ja psykososiaalista tukea käsittelevässä oppaassa (2009), psykososiaalinen tuki määritellään kattotermiksi sille toiminnalla, joka järjestetään ihmisiin kohdistuvien seuraamusten rajoittamiseksi ja tapahtuman aiheuttaman psyykkisen stressin seuraamusten torjumiseksi ja lievittämiseksi. Tavoitteena on terveydellisten ja sosiaalisten haittojen vähentäminen. Psykososiaalinen tuki nähdään usein synonyyminä akuutille kriisityöllä (tavoitteet ja menetelmät) ja muutenkin (psyko-) terapeuttiselle työlle. Akuutti kriisityö ja psykososiaalinen tuki menevät monesti sekaisin. Psykososiaalinen tukityö voi olla akuuttia kriisiauttamista, mutta kattaa nykykäsityksen mukaan sisälleen huomattavasti enemmän (Jordans ym. 2009). Erityisesti nykyisin painotetaan primaari – ja sekundaaritasojen psykososiaalista toimintaa turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kohdalla (Jordans ym. 2010). Tällä tarkoitetaan esimerkiksi päivittäistä arjen toimintaa, harrastuksia ja vaikkapa koulunkäyntiä (ks. Fazel & Stein 2002). Kaikille nuorille keskusteluun perustuva toiminta (esim. psykoterapia) ei sovi. Heille voidaan tarjota toiminnallisia auttamismuotoja (kerhot, ryhmät, urheilu). Tällöin tehdään yhdessä jotakin samalla keskustellen. Myös musiikkiin tai taiteeseen liittyvät auttamismuodot voivat heille olla toimivia. Kun psykososiaalinen tuki yleisemmin määritellään tueksi ja toimiksi, joiden tarkoitus on suojella ja edistää psykososiaalista hyvinvointia ja ennaltaehkäistä tai hoitaa mielenterveyteen liittyviä uhkia ja ongelmia, sopii tämä määrittely ja toiminnallinen ajatus hyvin yhteen Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä tehtävän työn kanssa. Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä psykososiaalinen tuki jakaantuu karkeasti ajatellen kolmeen osaan: kehityksen tukemiseen (promootio) ja häiriöiden ehkäisyyn (preventio) ja korjaavaan toimintaan (interventio). Solantaus (2010) määrittelee promootion kehitysympäristön mahdollisuutena tukea lasta ikätasoisten kehityshaasteiden saavuttamisessa ja positiivisten kehityspolkujen luomisessa kun taas preventio asettuu enemmänkin ongelmien ehkäisyn alueelle, niin ette lapsi joudu kielteiselle polulle ongelmien tullen. Korjaavassa toiminnassa taas tavoitteena on auttaa jo ongelmallisella kehityspolulle ajautunut lapsi takaisin myönteisen kehityksen polulle (interventio). Intervention alueelle osuu myös pääsääntöisesti mahdollinen yhteistyö erityispalvelujen kanssa (lastensuojelu), joihin voi laskea kuuluvan myös hoidolliset toimenpiteet (psykiatrinen hoito). Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköt pyrkivät aina luomaan mahdollisimman hyvän yhteistyösuhteen erityispalvelujen kanssa sujuvan ja mahdollisimman vaikuttavan toiminnan takaamiseksi. Traumainformoidun lähestymistavan ja psykososiaalisen tuen keskeiset rakennuspalikat ovat lasten turvallisuus ja turvallisuuden tunne sekä luottamus (hyvä aikuissuhde) henkilökuntaan (ks. esim. Ehntholt & Yule 2006; Fabri 2001; Herman 1997; Winter 2011) joita Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköt painottavat kaikessa toiminnassaan. Vuorovaikutuksen ja sen laadun nähdään olevan keskeinen tekijä ja paikka jossa psykososiaalinen tuki joko syntyy tai jää syntymättä. Vuorovaikutus on sisäänrakennettu arjen kanssakäymiseen alaikäisyksiköissä. Traumainformoitu lähestymistapa on Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä integratiivinen ja monialainen (ks. esim. Herman 1997; Papadopoulos 1999), se näkyy käytännössä toiminnan eri osa-alueilla. Erityisesti alueilla, jotka nimellisesti tai totutusti eivät ole vanhan kapeaalaisemman käsityksen mukaan kuuluneet ns. psykososiaalisen tuen antamisen tapoihin (ks. Jordans ym. 2009). Aivan normaalissa arjessa ja sen käytännöissä tapahtuva psykososiaalinen tuki on parasta ja vaikuttavinta tukea (ks. esim. Betancourt & Khan 2008; Masten 2001; Montgomery 2011). Lisäksi tarvittaessa järjestetään myös muita palveluita niitä tarvitseville. Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä lapset 6 nähdään yksilöinä (ks. esim. Keltinkangas – Järvinen 2007; Kinzie ym. 2006) ja ennen kaikkea lapsina (ks. esim. Derluyn & Broekart 2008; Drury & Williams 2012; Kohli & Mather 2003). Tämä periaate ohjaa kaikkea toimintaa. Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköiden toiminta psykososiaalisen tuen osalta pohjaa teorioihin ja tutkimustietoon sekä omaan työstä esiin nouseviin kokemuksiin parhaasta tavasta tuottaa psykososiaalista tukea alaikäisyksiköiden ja yksittäisen lapsen tasolla. Tämä tarkoittaa erityisesti sitä että lapsille pyritään tarjoamaan asioita joiden tiedetään olevan hyödyllisiä heille ja heidän suotuisalle kehitykselleen (ks. De Anstiss ym. 2009; Fabri 2001; Kanninen 2007; Kohli 2011 Montgomery 2011; Peltonen 2011; Winter 2011). Erityisesti yleisellä tasolla palvelut tähtäävät suojaaviin tekijöihin sekä resiliessiin (pärjäävyys) liittyvien prosessien tuottamiseen ja rakentamiseen lapsille (ks. esim. Betancourt & Khan 2008; Karlsson ym. 2007; Ziaian ym. 2012). Tämä voi tapahtua monella eri osa-alueella, sekä ryhmä – tai yksilötoiminnassa, kielenopiskeluna, terveysneuvontana, oma-ohjaajakeskusteluina, arjen rutiinien harjoitteluna tai vaikkapa taidetyöskentelynä. Tärkeintä psykososiaalista työtä on osallistua aktiivisesti lapsen normaalin kasvun, kehityksen ja suojaavien tekijöiden tuottamiseen (Solantaus 2010). Yksintulleiden lasten kohdalla vastaanottokeskus on keskeinen kasvu- ja kehitysympäristö. Kasvu- ja kehitysympäristön tehtävänä on olla osallisena ja varmistaa ikään liittyvien kehityshaasteiden saavuttaminen (Konsensuslausuma 2010). Osana kehitysympäristöä, ei ole myöskään syytä unohtaa hyödyllistä vertaistukea (ks. esim. Ehntholt & Yule 2006; Fazel ym.2011), jota on saatavissa Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä asuville lapsille. Kiintymyssuhde lapsen kehityksen tukena ja turvana Kaikkein tärkein yksittäinen tekijä lapsen hyvinvoinnille ja mielenterveydelle on varhaisen vuorovaikutuksen laatu (Kanninen 2007). Turvallinen suhde on kaiken perusta; sen varassa lapsi oppii ja sen myötä lapselle muodostuu käsitys itsestään (Lahikainen 2010). Turvallinen kiintymyssuhde ulottuu kaikkeen lapsen kehitykseen, niin emotionaaliseen, kielelliseen kuin sosiaaliseenkin. Kiintymyssuhteet toisiin auttavat lasta selviytymään vaikeistakin tilanteista (Rutter 1985). Kannatteleva, kannustava ja turvallinen suhde edes yhteen aikuiseen (sosiaalinen tuki eri muodoissaan) tuottaa hyviä lopputuloksia vaikeuksia kokevien tai kohdanneiden lasten kohdalla (Betancourt & Khan 2008) ja vaikuttaa suuremmin lapsen hyvään kehitykseen kuin hänen mahdollisesti kokemansa vaikeat, potentiaalisesti traumatisoivat tilanteen (Drury & Williams 2012). Kiintymyssuhteella näyttäisi siten olevan yhteys lapsen stressinsäätelyyn (Karlsson ym. 2007). Traumaattisten tapahtumien merkitys lapsen hyvinvoinnille välittyy suurelta osin kiintymyssuhteen tarjoaman turvan ja suojan avulla. Lapsi joka kykenee turvautumaan läheiseen aikuiseen traumaattisen tapahtuman jälkeen, selviää paremmin traumoista kuin turvattomasti kiinnittyneet lapset (Kanninen 2007). On kuitenkin hyvä huomioida, että yksittäisetkin potentiaalisesti traumatisoivat tilanteet voivat jäädä mieleen hyvin vahvasti ja pitkäksi aikaa (ks. esim. Punamäki 2007). Lasten emotionaaliset ja käyttäytymiseen liittyvät reaktiot potentiaalisesti traumatisoiviin tilanteisiin ovat kovin yleisiä. On kuitenkin vaikeaa ennustaa kenelle nämä tilanteet tuottavat huonovointisuutta ja kenelle jopa suoranaisia mielenterveyden häiriötiloja (Williams 2006). Sotaan tai kollektiiviseen väkivaltaan liittyvät kokemukset aiheuttavat usealle lapselle huonovointisuutta ja kärsimystä. Tämä ei kuitenkaan välttämättä näyttäydy sosiaalisen toimintakyvyn heikkenemisenä (Drury & Williams 2012.) Toimintakyvyn ja minuuden rakentuminen sekä psykososiaalinen auttava toimintaa pohjautuu pitkälti – tavalla tai toisella – sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden kanssa (vuorovaikutus) (ks. Karlsson ym. 2007; Lahikainen 2010). Hyvä ja turvallinen kiintymyssuhde on tässä kaikessa keskeinen asia. Turvallisen ja turvattoman kiintymyssuhteen käsitteet auttavat ymmärtämään mistä on kyse. Turvallinen kiintymyssuhde syntyy hoitajan ja lapsen välisessä vuorovaikutuksessa silloin kun hoitaja on tarpeeksi herkkä huomamaan lapsen tarpeita ja kykenee vastaamaan niihin. Se kuinka hyvin tämä toteutuu (lapsen tarpeisiin vastaaminen, miten asianmukaista hoiva on lapsen tarpeiden kannalta ollut) kertoo kiintymyssuh- 7 teen turvallisuuden tasosta. Jos taas lapsi jää liian paljon yksin tarpeidensa kanssa ja jos hoivaa on, mutta se ei vastaa lapsen tarpeita, kiintymyssuhteesta voi tulla turvaton. Tämä voi tarkoittaa, että lapsi jätetään yksin selviytymään hänelle ylivoimaisista tehtävistä ilman aikuisen tukea ja turvaa, eikä tähän liittyviä avunpyyntöjä huomioida. Kiintymyssuhteen turvallisuudella on suuri merkitys ihmisen myöhemmälle kehitykselle ja merkitys ulottuu monille elämän alueille (Keltinkangas – Järvinen 2007). Turvallisessa kiintymyksessä lapsi ilmaisee avoimesti erilaisia tunteita ja hakee lohdutusta ja turvaa aikuiselta. Turvallinen kiintymys ei suojaa elämän kolhuilta ja vastoinkäymisiltä, mutta turvallisissa kiintymyssuhteissa varttuneet lapset näyttävät sopeutuvan paremmin stressiin ja haastaviin elämäntilanteisiin (Kanninen 2007). Turvallisen kiintymyssuhteen periaate on seuraavanlainen: lapsi ei ole syntyessään emotionaalisesti, kognitiivisesti tai sosiaalisestikaan valmis maailmaan vaan hän kasvaa omaksi itsekseen muiden avulla. Aluksi aikuinen tekee puolesta, sitten tukena ja turvana rinnalla ja sitten vähitellen askel askeleelta lapsi ottaa haltuun omaa elämäänsä. Lapsi kohdistaa kiintymyksensä siihen ihmiseen joka auttaa ja ottaa vastuun lapsen tukemisesta ja tarpeista huolehtimisesta, oppii luottamaan tähän ihmiseen ja siirtää luottamusta muihin ihmisiin ja alkaa luottaa myös itseensä. Turvallisen kiintymyssuhteen syntyminen ei ole helppoa lapsen ja aikuisen vuorovaikutuksessa – se vaatii herkkyyttä, lapsen yksilöllisyyden tunnistamista ja tuntemista sekä aikaa olla lapsen käytettävissä. Mitään erikoisia erikoistaitoja tähän ei kuitenkaan vaadita tai tarvita (Keltinkangas – Järvinen 2007.) Ajatus siitä, että lapsi saa sopivaa apua niiden tehtävien kanssa, joita ei vielä itse pysty hoitamaan tai selvittämään, liittyy lähikehityksen vyöhykkeeseen (ks. Vygotsky 1978). Ajatuksena on tällöin, että yksilö pystyy suoriutumaan itseään kykenevämmän ohjaajan kanssa sellaisista tehtävistä, joista ei vielä itse selviäisi. Ihmisen keskeiset psykologiset sisällöt tapahtuvat ja rakentuvat tällaisen sosiokulttuurisen oppimisen ja kehittymisen kautta (Keltinkangas – Järvinen 2010; Lahikainen 2010). Lähikehityksen vyöhyke on esimerkiksi huomattu merkittäväksi asiaksi myös psykoterapiassa ja erilaisissa vuorovaikutukseen perustuvissa psykologissa interventioissa (ks. Leiman & Stiles 2001). Oppimisessa sen merkitys on tunnustettu jo pitkään. Arjen toiminnassa vastaanottokeskuksessa, se on hyvin merkittävä asia. Kiintymyssuhde on lapsen sisäinen säätelevä systeemi, joka on vuorovaikutuksessa hoivaa antavan aikuisen systeemin kanssa. Se on pohjimmiltaan biologinen ja geneettinen teoria siitä, miten lapsi kiinnittyy hoivaa antavaan aikuiseen. Kiintymyssuhde liittyy keskeisesti vaaraan, lapsi hakeutuu hoivaa tarjoavan aikuisen läheisyyteen hätääntyessään ja vaaran uhatessa. Lapsi on vuorovaikutuksen aktiivinen osapuoli ja viestittää aikuiselle koska on läheisyyden ja suojan tarpeessa. Kiintymyssuhde antaa lapselle suojan ja samankaltaiset tarpeet jatkuvat ihmisellä läpi elämän. Riittävän hyvässä kiintymyssuhteessa lapsella on perusturvallisuuden tunne. Hoivaava aikuinen toimii turva-alustana kun lapsen olo on rauhallinen ja turvasatamana kun lapsen kiintymyssuhde (suojan tarve) aktivoituu (Kanninen 2007.) Turvasatama eli myönteinen kiintymys luo puskurin stressiä ja epävarmuutta vastaan. Turvallisuus ja sen kokemus on erittäin tärkeää turvapaikanhakijalapsille (ks. esim. Fabri 2001; Kohli 2011; Winter 2010). Se on keskeinen asia lapsen psykososiaalisessa tukemisessa ja elämässä yleensäkin (Fazel ym. 2011). On jopa olemassa viitteitä siitä, että lasten psykologiset reaktiot väkivaltakokemuksiin tai niiden määrään, ovat enemmän riippuvaisia, hoivaa antavien aikuisten kyvystä antaa tukea ja suojaa tapahtumien aikana ja jälkeen kuin niinkään koetusta väkivallasta tai sen asteesta (Betancourt & Khan 2008). Esimerkiksi kaikkein vaikeimmat traumaattiset tilanteet liittyvät lapsilla tapahtumiin jotka uhkaavat heidän kiintymyssuhteitaan ja näillä tapahtumilla on suurin vaikutus lapsen kehitykseen ja terveyteen (Montgomery 2011). Yksintulleilla lapsilla näiden uhkien aiempi realisoituminen on todennäköistä (vanhemmat, perhe). Tutkimustieto antaa myös viitteitä siitä, että valtaosa lasten psykologisista tarpeista voidaan kattaa suoraan tai epäsuorasti pätevällä arjen toiminnalla ja psykologinen paraneminen voi tapahtua ilman virallisia/ strukturoituja psykiatrisia / psykologisia interventioitakin. Näin ollen arjen käytännön asioiden ja puitteiden tulisi olla keskeistä sisältöä psykososiaaliseen tukitoimintaan (Williams 2006). Druryn ja Williamsin (2012) mukaan tällaisten sosiaalista tukea tarjoavien toimien rakentaminen lapsille tarkoitettuun vastaanottotoimintaan on erittäin tärkeää ja toimivaa. Ne ovat vaikuttavaa ja tuloksellista toimintaa. Nykytutkimus tukee vankasti monialaisia, rakenteellisia ja integroituja palveluja arjessa, joilla voidaan vastata lasten psykologisiin tarpeisiin monilta osin (Jordans ym. 2009: Murray ym. 2008; Drury & Williams 2012). Tämä ei sulje pois 8 sitä tosiasiaa, että osa lapsista tulee aina tarvitsemaan tuekseen myös erikoistuneempia interventioita (sairaalahoito, lääkehoito, psykoterapia yms.) (Marttunen 2012). Käytännössä akuutin kriisityön (tertiääritaso) psykologiset tavoitteet ovat monelta osin samoja kuin rakenteellisessa tavassa toimia (psykososiaalisen tuen rakentaminen primaari- ja sekundaaritasolle). Ja on aina erittäin tärkeää miettiä, onko kannattavaa yksilötasolla lähteä ”avaamaan” lapsen kokemuksia elämästään esimerkiksi psykoterapian keinoin, mikäli siihen ei ole pakottavaa ja perusteltua tarvetta (Drury & Williams 2012; Solantaus 2010). Erityisesti tätä on hyvä miettiä, jos lapsen elämä on alkanut jo tasoittua ja se soljuu eteenpäin ilman sen suurempia vaikeuksia. Tämä voi tuottaa lapselle enemmän haittaa kuin hyötyä. Williamsin (2006) mukaan sotien kauhuja kokeneiden lasten keskeisiin psykologisiin tarpeisiin voidaan vastata epäsuorasti tarjoamalla heille: safety and removal of the threat food sanitation adequate responses to physical health needs educational interventions Wade ym. (2005) ovat laajaan tutkimukseen perustuen todenneet että yksintulleet lapset sopeutuvat, jos heillä on: a safe and supportive place to live continuities with past relationships, customs and cultures, and opportunities to create new ones access to purposeful education and training opportunities to move forward from troubling experiences, recentre their lives and find purpose in everyday routines and activities Lahikainen (2010) perustuen Ainsworthiin ja Bowlbyyn on hahmotellut hyvä hoivan ulottuvuuksia, joilla voidaan tukea lapsen tasapainoista sosioemotionaalista kehitystä sekä saada aikaan positiivinen kiintymyssuhde lapseen: hoitajan saatavuus; lapsi kiintyy henkilöihin, jotka ovat lapsen arjessa ja (juhlassa) riittävästi saatavilla hoitajan responsiivisuus; lapsi kiintyy henkilöihin jotka reagoivat lapselta tuleviin viesteihin hoitajan stimuloivuus; lapsi kiintyy henkilöihin jotka osaavat viihdyttää häntä (juttelu, ikään sopivat toiminnot) hoitajan psyykkinen luokse päästävyys; lapsi kiintyy henkilöihin, jotka käyttäytyvät avoimesti ja spontaanisti hänen seurassaan hoitajan empaattisuus; lapsi kiintyy henkilöihin, jotka pystyvät eläytymään hänen tunteisiinsa. Tulleessaan maahan yksintulleet lapset hakevat keskeisesti turvaa ja kokemusta, että heillä on turvallista olla. Muita keskeisiä asioita ovat kuuluminen johonkin ja menestyminen (mahdollisuus onnistumisen kokemuksiin, mahdollisuus toimia itse aktiivisesti itsensä auttamiseksi tai olla auttava osapuoli, olla toimijoita oman elämänsä suhteen) (Chase 2010; Ferren 1999; Kohli 2011). Myös ymmärrys siitä miksi asioita tapahtuu ja mitä tapahtuu, kyky arvioida itse mihin voi vaikuttaa sekä kokemus oman toiminnan vaikuttavuudesta ovat tärkeitä asioita lapsille (Solantaus 2010). Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköt pyrkivät rakentamaan lapsille tasapainoisen, turvallisen ja luottamuksellisen perustan (turvallisen kiintymyksen) henkilökunnan kanssa, joka antaa pohjan sopeutumiselle, uudentutkimisille, uuden vastaanottamiselle, riskien ottamiselle, oppimiselle, merkitysten ja käsitysten rakentamiselle ja uudistamiselle sekä kokemuksen muodostumiselle omasta itsestä. Näiden asioiden varassa lapsi pystyy jatkamaan jo aloitettua identiteettityötä positiivisella ja hyvällä tavalla. Oulun vastaanottokes- 9 kuksen alaikäisyksiköt pyrkivät rakentamaan arjen toiminnan niin, että siihen on valmiiksi sisäänrakennettu psykososiaalinen tukiominaisuus. Lapset huomioidaan ennen kaikkea lapsina ja yksilöinä, joista pidetään huolta. Keskeinen asia on turvallisuus. Kantava ajatus psykososiaalisen työn tavoitteisiin Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä, löytyy seuraavasta lainauksesta: ”aims are to help the young persons to develop a sense of stability, safety and trust, as well as to regain a sense of control over their lives" (Ehntholt & Yule 2006, 1202). Lapset elävät ja kehittyvät monien eri tekijöiden ja ympäristöjen kudelmassa Ekologisen lähestymistavan mukaan lapset elävät elämäänsä ja kehittyvät yhtäaikaisesti erilaisissa sosiaalisissa, kulttuurisissa, ekonomissa ja vaikkapa poliittisissa konteksteissa (kontekstit vaikuttavat heihin ja he vaikuttavat konteksteihin). Jokainen konteksti sisältää erilaisia riski- ja suojaavia tekijöitä, jotka tukevat tai vaarantavat lasten hyvinvointia ja mielenterveyttä (de Antiss ym. 2009). Käytännössä vieläpä nämä suojaavat ja riskitekijät ovat monimuotoisessa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa (ks. Ehntholt & Yule 2006; Peltonen 2011). On erityisen huomioonotettavaa että tieteessä ja tutkimuksessa (ongelmien syntyminen, auttaminen) on siirrytty pois vain häiriökeskeisestä tavasta käsittää pakolais- ja turvapaikanhakijalasten elämää (Alegria ym. 2010; Jordans ym. 2009). Mielenterveys ja mahdollinen traumatisoituminen nähdään huomattavan monipuolisina ilmiöinä, joihin vaikuttavat monet eri tekijät. Kun esimerkiksi tarkastellaan jonkin tapahtuman vaikutuksia lapseen, tulee erilaiset riski- ja suojaavat tekijät huomioida tasapuolisesti toisiinsa kiinnittyneinä asioina (Betancourt & Khan 2008). Riski- ja suojaavat tekijät liittyvät erilaisiin sosiaalisiin ja yksilöllisiin tekijöihin, jotka vaikuttavat lapseen eri tavoin (Drury & Williams 2012). Yleisessä keskustelussa – ja myös ammattipiireissä – on monesti käytössä vanhentunut tapa käsittää tätä asiaa, mikä näyttäytyy myös termin trauma erilaisena käyttönä. Kovin usein termillä tarkoitetaan sekä tapahtumaa (joiden ajatellaan olevan rasittavia ja aiheuttavat kärsimystä ja jopa jonkinlaista pitkäkestoista häiriötä) että reaktiota tähän tapahtumaan (emotionaalista reaktiota joka voi sisältää tai ei sisältää huonovointisuutta, kärsimystä ja häiriötiloja) (Drury & Williams 2012). Myös hyvin yleinen ja väärä käsitys on se, että jokainen yksittäinen traumaattiseksi ajateltava tilanne aiheuttaa vakavan mielenterveyshäiriön jokaiselle joka kyseinen tapahtuman on kokenut. Näin ei näyttäisi olevan (Drury & Williams 2012). Tämä johtaa seuraavaan virheelliseen käsitykseen, että jokainen alaikäinen turvapaikanhakijalapsi tarvitsisi erikoistuneita palveluita, kuten psykoterapiaa asioista selviytyäkseen (de Antiss ym. 2009). Yleisesti lasten erilaiset merkityksenantoprosessit ja tavat käsitellä tapahtumia, vaikuttavat reaktioihin ja sopeutumiseen (Peltonen 2011). Stressiä siedetään yksilöllisesti (Karlsson ym. 2007). Peltonen (2011) on hahmotellut suuntaa-antavasti nykykäsitystä traumatisoitumisesta ja tarkoittaa sillä tapahtumaketjua, joka alkaa järkyttävästä tapahtumasta ja päättyy joko traumatisoitumiseen tai psyykkiseen vahvistumiseen trauman kautta. Lopputulokseen vaikuttaa suuri ja monimutkaisessa vuorovaikutuksessa keskenään oleva joukko suojaavia ja riskitekijöitä. Traumatisoitumisen ja psyykkisen vahvistumisen välissä on myös välimuotoja, jokaisella omanlaisensa. Kaikille myöskään erilaiset järkyttävät tapahtumat ei ole samalla tapaa järkyttäviä, vaan ihmiset reagoivat asioihin eri tavoin. Psykologinen todellisuus on sillä tavalla venyvää ja monimuotoista. Miller ja Rasco (2004) näkevät että mielenterveystyön tulisi keskittyä parantamaan yksilön ja ympäristön välistä suhdetta (refugee-in- evinronment, goodness of fit) muuttamalla ja muokkaamalla ongelmallisia ympäristöjä, luomalla uusia ympäristöä ja tuottamalla toimijuutta ja hallintaa olemassa olevissa ympäristöissä (agency, mastery). Turvapaikanhakijalasten kohdalla toimijuuden, hallinnan, onnistumisen, kuulumisen kokemukset ja tunto ovat ensisijaisen tärkeitä (ks. esim. Kohli 2011). Ekologisessa lähestymistavassa korostuvat elämän ja kasvun prosessuaalisuus, yhteistoiminnallisuus ja kehityksellisyys. 10 Psykososiaalisessa tuessa (promootio, preventio ja interventio) tulisi ottaa huomioon lapsen koko ekologinen ympäristökokonaisuus (Solantaus 2010). Tämä myös tarkoittaa sitä, että psykososiaalinen tuki voi tapahtua monella eri tavalla ja monessa eri ympäristössä. Oulun vastaanottokeskuksessa tämä tarkoittaa käytännössä seuraavia asioita: Perustoimet suunnataan kaikille yksiköissä asuville lapsille; psykososiaalinen tuki on ikään kuin sisään kirjoitettu arkeen ja sen käytänteisiin ja toimintoihin. Lapset elävät mielenterveyden, avun tarpeen sekä psykososiaalisen tuen ja hoivan suhteen jatkumolla. Tarvittava ja järjestettävä tuki ja hoiva määräytyvät siten myös yksilöllisesti ja ajallisesti (avun tarve, ikä, kehitystaso). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki saavat perustasolla kehitystä ja hyvinvointia tukevia asioita (promootio), niille jotka tämän lisäksi tarvitsevat yksilöllisesti ongelmien ehkäisyä (preventio) tai korjaavaa toimintaa (interventio) ne järjestetään. Tarkoitus on että psykososiaalinen toiminta tapahtuu kaikilla tasoilla (primaari, sekundaari ja tertiääri); primaaritasolla torjutaan ongelmien syntymistä ennalta, sekundaaritasolla pyritään vähentämään jo olemassa olevia ongelmia tai riskiä ja tertiääritasolla hoidetaan jo olemassa olevia ongelmia. Primaari – ja sekundaaritasot ovat tärkeimpiä. Lähtökohta on integratiivinen ja monialainen eli psykososiaalinen tuki tarkoittaa yhtäältä monipuolista käytännön toimintaa kuin terapeuttisimpiakin toimia ja se kohdentuu niin kehitysympäristöihin kuin yksilöihin. Yksilö vaikuttaa ekologisissa systeemeissä muihin ihmisiin ja muut ihmiset vaikuttavat häneen. Ekologisessa kasvatusteoriassa korostuu erilaisten kasvatusympäristöjen merkitys ja kasvatus tapahtuu niiden aikuisten yhteistyöprosessina, jotka toimivat lapset kasvuympäristöissä. Lapsen kasvu tapahtuu konstekstuaalisesti, lapsen ja ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa (Lahikainen 2010). Ekologinen malli painottaa yhteistoimintaan perustuvaa kasvatusta. Montgomeryn (2011) mukaan yritettäessä ymmärtää mahdollisen trauman tai pakolaisuuden vaikutuksia lapseen, tulisi fokus olla ensisijaisesti erilaisissa yhteenkuuluvissa elämänkonteksteissa ja kehitysympäristöissä, eikä niinkään vain yksilöllisissä tekijöissä. Samalla tapaa elämään liittyviä riski- ja suojaavia tekijöitä, psykologista sopeutumista ja resilienssiä (pärjäämistä) tulisi pitää dynaamisina prosesseina, eikä niinkään vain yksilöllisinä ominaisuuksina tai piirteinä (Betancourt & Khan 2008; Montgomery 2011). Käytännössä psykososiaalinen tuki voi tarkoittaa lapsen sosiaalisen ekologian ja sen rakenteiden rakentamista (olosuhteet, päivärytmi, koulu, harrastukset, vertaiset, ystävät jne.) tai sosiaalisen ekologian ja sen eri osa-alueiden kehittämistä (vuorovaikutus, yhteistoiminta). Lapselle tulisi pyrkiä tuottamaan lisää suojaavia tekijöitä ja suojaavia prosesseja hänen omassa ekologiassaan (Betancourt & Khan 2008; Jordans ym. 2009) huomioiden hänen kehityksellisen tasonsa (Peltonen 2011). Suojaavilla prosesseilla tarkoitetaan niitä prosesseja, jotka vaikuttavat lapsen erilaisissa ympäristöissä ja tuottavat hyvinvoinnin edellytyksiä hänelle. Joillekin esimerkiksi jalkapalloharrastus tai säännöllinen koulunkäynti rakentavat hyvinvointia edistäviä prosesseja. Vastaanottokeskuksen tasolla saatava sosiaalinen tuki lapselle on keskeinen sosiaalisen ekologian rakennuskeino. Sillä on myös turvallista kiintymyssuhdetta tuottava luonne ja se rakentaa sitä (Drury & Williams 2012). Sosiaalisella tuella ja sosiaalisia olosuhteita parantavilla toimilla saadaan todennäköisesti aikaa hyviä tuloksia (Montgomery 2011). Se on yksi keskeisistä suojaavista tekijöistä traumaattisista tapahtumista aiheutuvaa pahoinvointia vastaan turvapaikanhakijalapsilla (ks. Brewin ym. 2000; Winter 2011). Sosiaalisen tuen kolme (3) ulottuvuutta ovat: 1) käytännöllinen tuki (auttaa suorittamaan tehtäviä), 2) tiedollinen tuki (auttaa suorittamaan päivittäisiä tehtäviä menestyksekkäästi) ja 3) emotionaalinen tuki (huolenpito ja tunneyhteys) (Sherbourne & Stewart 1991). Tukevat asumisjärjestelyt ja kehitysympäristöt (alaikäisyksikkö) vähentävät lasten oireilua ja edesauttavat suojaavien tekijöiden rakentumista (Fazel ym. 2011). Oulun vastaanottokeskuksessa alaikäisyksiköissä, lasten saamaan sosiaaliseen tukeen kiinnitetään vahvasti huomiota kaikilla tasoilla. 11 Sotilaallisissa konflikteissa elävien lasten osalta, lähes kaikki olemassa olevat ohjeet ja tutkimusnäyttö painottavat Jordansin ym. (2010) mukaan: Lapsen päivittäisen elämän / arjen normalisointia (myös aktiviteetit/ harrastukset) Sosiaalisten suhteiden ja sosiaalisen tuen rakentamista Lapsen kehitysympäristöjen ja lapsen coping- keinojen ja resilienssin hyödyntämistä ja kehittämistä Opetus - ja terveydenhoitopalvelujen tarjoamista Osallistumisen mahdollisuuksien ja vertaistoiminnan järjestämistä. Kehityksellisyys määrittää ja ohjaa toimintaa Kehitys tarkoittaa lapsen kannalta montaa hyvin merkityksellistä asiaa. Heti alkuun voi todeta, Solantausta (2010) lainaten että ”kehityksellä on suunta joka syntyy ja jatkuvasti uusiutuu yksilön ja ympäristön vuorovaikutuksessa”. Tämän ymmärtäminen on keskeistä niin lapsen kasvun ja kehityksen kannalta kuin myös erilaisten psykososiaalisen tukitoimintojen (ennaltaehkäisevä kuin korjaavakin toiminta) kannalta. Psykososiaalisessa tuessa yksilön ja ympäristön vuorovaikutus voidaan käsittää yhteistoiminnallisuutena (responsiivisuus). Se on myös keskeinen lapsen minuuden kehittymisen lähtökohta; ihminen on syntymästään lähtien mukana erilaisissa vuorovaikutusketjuissa (Lahikainen 2010) joissa identiteettiä rakennetaan. Psyykkisille ilmiöille on ominaista kehityksellisyys ja esimerkiksi psykoterapiassa tapahtuvan kehityksen lopputulos on yleensä ongelmallisen tilanteen muodon muuttuminen ihmisen kokemuskentässä. Mikä tahansa interventio näyttäisi tarkemmin katsottuna perustuvan ihmisten väliseen yhteistoimintaan eikä niinkään työntekijän yksipuoliseen menettelyyn (Leiman 2004). Toisin sanoa, mitä tahansa syntyy tai jää syntymättä psykososiaalisessa tuessa, tapahtuu se vuorovaikutuksessa ja vuorovaikutuksen tuloksena (asiakas ja työntekijä). Psykoterapiatutkimuksessa tämä on osoitettu jo varsin vahvasti (Leiman 2004), kuten muussakin ihmisen kehityksessä (Kanninen 2007; Keltinkangas – Järvinen 2010). Myös ihmisen mieli on luonteeltaan dialoginen ja syntyy responsiivisuuden kautta. Se rakentuu sisäisinä dialogeina ja ulkoisina vuorovaikutussuhteina (Kanninen 2007; Leiman & Stiles 2001). Ihmisen mieli toimii ja kehittyy vuorovaikutuksessa toiseen ihmiseen ja ympäristöön, silloin kuin toinen on läsnä ja myös mielikuvatasolla, toisen fyysisen läsnäolon puuttuessa (ks. Laukkanen 2010). Kehitykselliset vuorovaikutussuhteet nähdään nykytutkimuksen valossa myös äärimmäisen tärkeiksi lapsille suunnatussa toiminnassa, jopa niin vahvasti, että kehittyvää vuorovaikutusta pidetään juuri sinä vaikuttavana tekijänä, joka määrittää psykososiaalisen tuen onnistumisen tai epäonnistumisen (oppiminen ja kehittyminen). Li ja Julian (2012) määrittelevät kehityksellisen vuorovaikutussuhteen Brofenbrenneriin (1979) viitaten seuraavasti: ”Developmental relationships are characterized by reciprocal interactions that embody an enduring emotional attachment, progressively more complex patterns of joint activity, and a balance of power that gradually shifts from developed person in favor of the developing person”. Keskeisiä asioita kehityksellisessä lasta tukevassa vuorovaikutussuhteessa ovat kiintymyssuhde, vastavuoroisuus (yhteistoiminta), kehittyvä vaikeus (lähikehityksen vyöhyke) ja osaamisen / vastuun / vallan siirtyminen lapselle. Tämä edellyttää vuorovaikutuksen ja vuorovaikutussuhteen käsitteen laajentamista. Oppimisen ja esimerkiksi psykoterapian vinkkelistä edellisessä lainauksessa ovat kaikki perusasiat. Lapsen kehitystä on toimivaa tarkastella kehityspolkujen (developmental trajectories, developmental pathways) käsitteen kautta (ks. esim. Margolin 2005). Kehityspolkujen käsitteen kautta voidaan välttää lapsen elämän ja mahdollisten ongelmien liiallinen patologisointi (mielenterveys, hyvinvointi) tai lapsen näkeminen jollakin tapaa staattisena hahmona. Myös erilaiset psykososiaaliset tukitavat on mahdollista hahmottaa tätä kautta, niin käytännöllisellä kuin periaatteellisella tasolla. Lainaten Solantausta (2010) vastaanottokeskuksen alaikäisyksikön työhön: 12 Promootion vinkkelistä -> tuetaan lasta ja nuorta ikätasoisten kehityshaasteiden saavuttamisessa ja myönteisten kehityspolkujen luomisessa Ennaltaehkäisyn vinkkelistä (preventio) -> ongelmien tullen pyritään ehkäisemään lapsen joutuminen kielteisille kehityksen poluille Korjaavassa toiminnassa -> autetaan lapsi takaisin myönteisen kehityksen polulle (epäsuotuisen kehityksen kääntäminen oikeaan suuntaan). Hieman vanhempien lasten kohdalla psykososiaalinen tuki liittyy myös syrjäytymiskehityksen estämiseen. Aivan keskeinen asia on lasten koulutuksen ja opiskelun tukeminen sekä koulutuksen tärkeänä näkemisen ja sen asianmukaisen arvostuksen välittäminen lapsille (kehitystehtävä). Toinen keskeinen asia liittyy myönteisten kehityspolkujen luomiseen lapselle. Nurmen (2011) mukaan erityisesti epäonnistumisen pelkoon, vain kielteiseen palautteeseen ja toiminnan välttelyyn liittyvää noidankehää tulisi välttää. Myönteinen minäkuva ja ajattelu ovat ensisijaisen tärkeitä tavoitteita ja periaatteita toiminnassa ja vaikuttamisessa (Nurmi 2011). Nurmi (2011) tuo esiin tärkeinä syrjäytymistä ehkäisevinä toimintamuotoina seuraavia, joita voidaan rakentaa arjen toiminnan sisälle: Käytetään toiminnallisia menetelmiä eli opetellaan uusia toimintatapoja tekemällä konkreettisia asioita Pyritään vahvistamaan myönteistä käsitystä itsestä tarjoamalla konkreettisia onnistumiskokemuksia Vahvistetaan myönteistä ajattelua ja toimintatapoja silloin kun niitä esiintyy Harjoitellaan tarvittavia sosiaalisia taitoja Opetetaan ”vastoinkäymisiin varautumista”, toisin sanoen mietitään jo etukäteen, mikä eri tilanteissa voi mennä vikaan ja miten silloin tulisi toimia. Kehityksellisestä vinkkelistä ja käytännön toiminnan kannalta prosessuaalinen ja vuorovaikutteinen, riskit ja suojaavat tekijät sekä niiden yhdistelmät huomioiva lähestyminen on toimiva tapa rakentaa psykososiaalista tukea. Tärkeä on huomioida yksilöllisesti lasten ikään ja kehitykseen liittyvät seikat, nykyiseen elämään vaikuttavat asiat (päivittäiset stressin aiheuttajat), mahdollinen altistuminen traumaattisille kokemuksille sekä lapsen henkilökohtaiset coping- keinot. Ei ole olemassa yhtä tietä resilienssiin (pärjäävyyteen). Riski- ja suojaavat tekijät vaikuttavat lapsi eri tavoin eri kehitysvaiheissa. Eikä olekaan tarkoituksenmukaista tehdä yleisiä määrityksiä pärjäävyyden piirteistä vaan pikimminkin pyrkiä hahmottamaan sitä minkälaiset prosessit tuovat esiin pärjäävyyttä tietyistä ihmisistä (Luthar 2006). Cicchetti (2010, 146) hahmottelee perustaa tälle prosessuaaliselle ja vuorovaikutteiselle (kehitykselliselle), eri puolet huomioivalle lähestymistavalle seuraavasti: … the attainment of positive adaptation in the face of significant adversity involves a developmental progression; new vulnerabilities and challenges and/or strengths and opportunities often emerge with changing circumstances over the life course. Resilience is not something an individual ‘has’—it is a multiply determined developmental process that is not fixed or immutable. Kehitystehtävät ja kehityksen eteneminen on keskeinen asia lapsuudessa ja lapsen asianmukaisessa tukemisessa. Häiriintyneen ja iänmukaisen kehityksen välinen ero saattaa olla vähäinen – tärkeää toiminnassa on pyrkiä hahmottamamaan lapsen mahdolliset oireet, ajankohtainen kehitysvaihe sekä mahdollisen oireilun vaikutus iänmukaisen kehityksen etenemiseen (Aalto-Setälä & Marttunen 2007). Kehityksen pysähtymisen tunnistaminen ja siihen puuttuminen on tärkeä, ellei tärkein tavoite lapsille suunnatussa psykososiaalisessa toiminnassa (ks. Peltonen 2011). 13 On hyvä ymmärtää, että psyykkinen kehitys ei etene suoraviivaisesti vaan kehityksellisen etenemisen ja taantumisen kautta (Aalto-Setälä & Marttunen 2007). Keskeistä erilaisille tavoille käsittää psyykkistä kehitystä, ovat omaan itseen ja muihin liittyvät kehitystehtävät ja oman minuuden ja identiteetin rakentuminen (yleiset kehitykselliset asiat). Esimerkiksi ikätovereilla (vertaiset) on tärkeä merkitys kaikissa kehitystehtävissä. Niiden avulla reflektoidaan itseä suhteessa muihin ja harjoitellaan yllykkeiden käsittelyä ja sosiaalisia taitoja sekä rakennetaan identiteettiä (Laukkanen 2010). Kehitystehtävien ja niiden ratkaisemisen mukaan voidaan arvioida kuinka hyvin lapsen psyykkinen kehitys etenee kuin myös mahdollisia tulevia haasteita. Traumaattiset tapahtumat ja väkivallan kokemukset voivat estää tai viivyttää kehitystasolta toiselle siirtymistä. Ne voivat myös taannuttaa lapsen aiemmalla kehitystasolla. Lapsi voi tätä kautta joutua kohtamaan itselleen liian vaikeita kehitystehtäviä liian nopeasti ympäristön painostaessa häntä siihen. Yleisesti trauman käsittely vie lapselta resurssit, jotka hän olisi muuten suunnannut normaalien kehitystehtävien suorittamiseen. Trauma ikään kuin tuottaa ylimääräisiä kehitystehtäviä muiden joukkoon (Peltonen 2011.) Merkitykset, identiteettityö ja toimijuus kehityksen taustalla Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä lapset nähdään aktiivisina ja aikaansaavina toimijoina, osallisina ja subjekteina omissa elämissään. Toki ottaen huomioon että kyseessä ovat lapset, eivät aikuiset. Toiminnassa painottuu konstruktivistinen ja sosiokulttuurinen oppimiskäsitys. Lapsi on sekä tilanteen että kulttuurisen kontekstin muovaama että muovaaja. Keskeistä kaikessa on vuorovaikutus. Konstruoiminen tarkoittaa rakentamista, minuus ja identiteetti on sosiaalisesti tuotettu ja niitä rakennetaan kanssakäymisessä muiden kanssa (Lahikainen 2010). Oppiminen ei ole ulkopuolinen tai erillinen asia vaan arjessa tapahtuvaa toimintaa ja osa normaalia havaitsemista, muistamista, ajattelua ja päätöksentekoa. Lapsi oppii arjessakin. Tietoa ei rekisteröidä passiivisesti vaan siitä tehdään jatkuvasti omia tulkintoja. Tieto ei kuitenkaan synny puhtaasti vain ihmisten päässä vaan lähinnä ihmisten välissä olevassa tilassa. Keskeistä ihmisen toiminnassa on vuorovaikutuksessa käytävä neuvottelu, jossa kulttuuriset elämään liittyvät merkitykset saavat uusia tulkintoja. Ihmisen kokemuksellisuus ja kehitys edellyttää jatkuvaa aktiivista osallistumista ja toimijuutta elämänsä ja sen palasten rakentamiseen. Myös useimmat elleivät kaikki psykoterapiasuuntaukset jakavat tämänkaltaisen ihmiskäsityksen ja toiminta-ajatuksen (ks. Mahoney & Granvold 2005). Toiminnassa pyritään antamaan lapselle tila, jossa hän voi turvallisesti tarkastella ja tutkia maailmaa ja luoda uusia kertomuksia – uusia merkityksiä ja tulkintoja kokemuksilleen. Sekä oppiminen että psykososiaalinen tuki voidaan käsittää jatkuvana vuorovaikutteisena ja kulttuurisena merkitys – ja identiteettityönä. Tähän lapsi tarvitsee pystyvämmän ja osaavamman aikuisen apua. Identiteetti ei ole muuttumaton vaan lapsi löytää kasvaessaan ja uusien ihmisten kanssa toimiessaan uusia puolia itsestään (Lahikainen 2012). Vastaanottokeskuksessa asuessaan, lapselle tärkeitä ihmisiä tässä identiteettityössä ovat vastaanottokeskuksen työntekijät. Erityisesti konstruktivistisesta (myös konstruktionistinen) vinkkelistä ja viitekehyksestä tarkasteltuna, jakavat erilaiset psykoterapiasuuntaukset yhdessä käsityksen identiteettiprojektien ja identiteettityön keskeisestä asemasta ihmisenä olemisessa ja ihmisten auttamisessa. Ihmisille tulisi näin ollen tarjota mahdollisuus aktiiviseen työskentelyyn erilaisten identiteettiprojektien parissa (Wahlström 2006). Toiminnan tavoitteet liittyvät myös toimijuuden ja toimijuuden tunnon lisääntymiseen (Wahlström 2006) Myös turvapaikanhakijoiden auttamistyössä nämä näyttäisivät olevan keskeisiä asioita (ks. Vincent ym. 2012). Identiteettityö ja toimijuus ovat myös lapsille suunnatussa toiminnassa tärkeitä asioita (ks. Ferren 1999). Lapsen käsittäminen aktiiviseksi toimijaksi, joka antaa merkityksiä kokemuksilleen vaatii lapsen kehityksen huomioimista (Gilligan 2009). Shaw’n (2003, 239) mukaan: Children’s psychological responses to trauma are comparable to adults with one exception: the children’s responses are mediated through a developing organism continuing to mature physically, cognitively, emotionally and socially, and who is usually living within a family system. The child is still struggling with issues 14 of separation and individuation, evolving definitions of self and others, and the consolidation of adaptive mechanisms for coping with both internal and external stressors. Kokemus välittyy merkitysten kautta. Lapset eroavat keskeisesti aikuisista siinä että he tulkitsevat kokemuksiaan lasten kehittyvien ”lasien” läpi. Kehitykselliset reunaehdot muokkaavat siten trauman elämyksellistä kokemista eli trauma suodattuu kehitystason mukaisesti (Punamäki 2010). Lasten eteneminen kehitystasolta toiselle ei tapahdu mutkattomasti ja sulavasti vaiheittaisen lisätiedon omaksumisen kautta vaan hypähdyksittäin ja se yleensä edellyttää edellisen tason jonkinlaista repeämistä (Gilligan 2009; Kunnen & Bosma 2000). Kokonaiset asioiden järkeilytyylit saattavat muuttua. Kuinka lapset antavat merkityksiä ja muodostavat käsitteitä riippuu monelta osin heidän kehitystasostaan ja tilanteestaan sekä kulttuurista. Se riippuu myös heidän lähellään olevista ihmistä niin aikuisista kuin muista lapsista (ks. Karlsson ym. 2007). Haavoittuva ja osallinen Tällä kehityksellisellä näkemyksellä halutaan myös haastaa haavoittuva – käsitettä, mikä esimerkiksi lainsäädännössä on esillä (Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta 746/2011). Psykososiaalisen työn, joka tähtää ihmisten tilanteiden parantamiseen, ei ehkä pitäisi nähdä ihmisiä pysyvästi haavoittuvassa asemassa olevina (ks. Mechanic & Tanner 2007; Vladeck 2007). Tämä on yleinen näkemys turvapaikanhakijoita määriteltäessä. Tosin myös tämä termin käsitteellinen sisältö vaihtelee hurjasti. Pikemmin voisi ajatella, että lapset voivat joutua ja olla kielteisissä, haavoittuvuutta aiheuttavissa kehityspoluissa, mutta voivat näistä päästä myös pois myönteisemmille kehityksen poluille. Myönteisemmät kehityspolut eivät tarkoita sitä, että olisi tältä osin olemassa täysin haavoittumattomia lapsia (ks. Masten & Obradovic 2006). Lapsille ja nuorille ei ole ehkä tarkoituksenmukaista kuitenkaan luoda pysyviä kielteisiä, stigmatisoivia ja patologisoivia identiteettejä sosiaali- ja terveysalan käytännöissä (ks. Juhila & Abrams 2011) vaikka siinä olisikin jopa hyvää tarkoittava ajatus taustalla. Ainakin on tarpeen aina miettiä missä toiminnan osa-alueissa mitäkin termiä käytetään tarkoittamaan mitäkin. Tällä ei tarkoiteta tautiluokituksen mukaisen diagnoosin saamista sitä tarvitseville hoidon takaamiseksi. Turvapaikanhakijoiden kohdalla on ollut pitkään vallalla erikoinen mielenterveyspuhe, jossa hyvinvointia ja ihmisenä olemisen kokonaisuutta on käsitetty vain mielenterveysongelman ilmenemisenä tai puuttumisena. Yleisemmin on ajateltu, että kaikilla turvapaikanhakijoilla on tai täytyy olla jonkinlainen mielenterveysongelma. Tutkimusnäyttö ei tue tätä ajatusta pakolais- tai turvapaikanhakijalasten kohdalla (ks. de Anstiss ym. 2009; Drury & Williams 2012; Fazel ym. 2005; Fazel ym. 2011; Montgomery 2011; Ziaian ym. 2012). Mielenterveysongelman lisäksi turvapaikanhakijat on yleisesti nähty vain avuttomiksi ihmisiksi, vailla kykyjä ja taitoja tai halua ja mahdollisuutta vaikuttaa tai tehdä elämälleen mitään (ks. Watters 2001). Tutkimusnäyttö ei tue myöskään tätä ajatusta pakolais- tai turvapaikanhakijalasten kohdalla (ks. Betancourt & Khan 2008; Chase 2010; Kohli 2011; Kohli & Mather 2003; Masten 2001; Peltonen 2011; Ziaian ym. 2012). Summerfieldin (2002) mukaan erilaiset turvapaikanhakijoita tukevat järjestöt ja eturyhmät, tuovat keskeisesti tätä näkemystä esille puheenvuoroissaan ja auttamistoiminnassaan. Tarkoitus voi olla hyvä, mutta monelta osin ei kovinkaan toimiva (ks. Watters 2001). Monesti näkemykset perustuvat myös tietämättömyyteen. Jamesin (2011) näkemys lasten suojelun ja riskien välisestä suhteesta sekä ajatus siitä, ettei lapsia aina kannata hahmottaa vain yhden yleisen kategorian kautta: En halua kieltää, ettei suojeleminen riskeiltä ole epäilemättä tärkeää monille sellaisille maailman lapsille, joiden elämä on fyysisesti vaarassa. Kuitenkaan sellainen suojelu, joka kohdistuu kaikkiin lapsiin yhtenäisenä sosiaalisena kategoriana ja joka verhoutuu viattomuuden, haavoittuvuuden ja kyvyttömyydenoletuksiin, ei välttämättä ole lasten edun mukaista. Ihmisessä on paljon muutakin kuin potentiaalinen mielenterveysongelma. Ihminen on monialainen ja monipuolinen kokonaisuus, joka elää lisäksi jatkuvassa erilaisilla tavoilla tapahtuvassa ja ilmenevässä muutoksen tilassa (historia, kulttuuri, poliittinen, sosioekonomia) (Summerfield 2000). Eräänlainen psykotrauma - 15 malli on selkeästi poistumassa ja jo poistunut pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden elämän ja olemisen ainoana selitysmallina. Ihmisen ja lapsen elämää ei pidä, eikä saa, eikä voi, pakottaa vain mielenterveyskysymykseksi (Miller & Rasco 2004). Esimerkiksi sosiaaliset identiteetit painottuvat eri tavoin eri paikoissa, ihminen löytää itsestään uusia puolia. Identiteetti on jatkuvien muutospaineiden alla, sosiaalinen kanssakäyminen muokkaa sitä. Identiteetti tai minuus ei ole kangistunut tiettyihin rajoihin tai kaavoihin, vaan rajat joustavat ja kaavoja joudutaan piirtämään uudestaan (Lahikainen 2010). On lasta kohtaan väärin, jos hänet jo tässä vaiheessa tarpeettomasti pakotetaan tiettyyn kapeaan muottiin, josta ei ole poispääsyä. Mielenterveys Varsinaisia mielenterveysongelmia esiintyy enemmän nuorilla (12 – 22) kuin lapsilla ja enemmän varttuneimmilla (n. 17- 22) kuin varhaisnuorilla (12 – 14). Yleisimpiä nuorten mielenterveysongelmia ovat mieliala-, ahdistuneisuus-, käytös- ja päihdehäiriöt. Näiden esiintymisessä on ikään liittyviä eroja eli tietyssä iässä painottuvat tietyt ongelmat. Nuorten ongelmien ilmenemisessä tyypillistä on monihäiriöisyys eli monen ongelman samanaikainen ilmeneminen (Aalto- Setälä & Marttunen 2007) mikä näyttäisi pitävän paikkansa myös pakolais – ja turvapaikanhakijalasten kohdalla (Drury & Williams 2012; Fazel ym. 2005). Lapsilla voi myös olla erilaisia oppimisvaikeuksia, syömishäiriöitä, nukkumisvaikeuksia, surullisuutta, väsymystä tai jopa itsemurha-ajatuksia (de Anstiss ym. 2009). Myös masennusta ilmenee turvapaikanhakijalapsilla (Drury & Williams 2012). Vakava epäsosiaalinen käyttäytyminen – etenkin väkivaltainen toiminta – liittyy monella tavoin kehityksellisiin vaikeuksiin, mielenterveyden häiriöihin ja traumaattisissa olosuhteissa kasvamisen kokemuksiin ja niiden psykososiaalisiin seurauksiin. Vakava ja jatkuva epäsosiaalinen käyttäytyminen ei kuulu normaalikäyttäytymiseen ja edellyttää puuttumista. Kuitenkin nuori voi sortua väkivallantekoihin myös ilman näitä mahdollista pahoinvointia aiheuttavia seikkojakin, eivätkä nämä seikat suoraan ennakoi vakavaa epäsosiaalista käyttäytymistä (Kaltiala – Heino 2010). Nyt tiedetään myös, että vain osa sotaa ja väkivaltaa kokeneista lapsista sairastuu varsinaiseen mielenterveysongelmaan, suuremmalle osalle heistä kyseeseen tulee eri tavoin esiintyvä huonovointisuus (Peltonen ym. 2010). Osa ei oireile millään erityisellä tavalla (Drury & Williams 2012) ja valtaosalla huonovointisuus menee ohi ilman erityisiä interventioita (Montgomery 2011; Miller & Rasmussen 2010) olosuhteiden ollessa kunnossa. Tutkimustieto erilaisten varsinaisten mielenterveysongelmien ilmenemisestä pakolais- ja turvapaikanhakijalapsille on hyvin vaihtelevaa ja siten kokonaiskuvan saaminen aiheesta on kovin haastavaa (Lustig ym. 2004). Kuitenkin aina traumojen kielteisten seuraamusten kohdalla, tulee lasta pyrkiä auttamaan aktiivisesti paremman voinnin saavuttamiseksi, eikä heitä saa jättää oman onnensa nojaan (Marttunen 2012). Sama koskee muutakin huonovointisuutta. On myös hyvä huomioida, että nykyisessä elämäntilanteessa olevat asiat voivat aiheuttaa lapselle huonovointisuutta (esim. turvapaikkaprosessi, kiusaaminen) (Ehntholt & Yule 2006), eikä huonovointisuus aina edellytä aiempaa kotimaassa ollutta traumatisoivaa tilannetta (Montgomery 2011). Yleisesti on äärimmäisen vaikeaa arvioida, kenelle voisi kehittyä mielenterveydenongelmia (Williams 2006). Aalto – Setälä (2010) hahmottelee mielenterveyden rakentumisen taustaa (ja antaa samalla viitettä siihen, mihin auttavassa työssä kannattaa keskittyä) seuraavasti: Nuoren mielenterveyshäiriöiden tausta on monitekijäinen. On riskitekijöitä, jotka itsenäisesti lisäävät sairastumisen mahdollisuutta; samanaikaiset mielenterveyttä suojaavat tekijät voivat kuitenkin kompensoida riskitekijän vaikutusta. Tällaiset riskitekijät voivat liittyä nuoreen itseensä ja hänen ominaisuuksiinsa, perimään, perheympäristöön ja erilaisiin elämäntapahtumiin. Suojaavana tekijänä voivat toimia esimerkiksi hyvät ajankohtaiset lähi-ihmissuhteet. Vahva mielenterveyttä suojaava tekijä on myös suotuisa varhainen kiintymyssuhdemalli. Nuoren yksilöllisten riskitekijöiden ja suojaavien tekijöiden ymmärtäminen helpottaa nuoren oireilun tunnistamista ja edistää varhaista puuttumista. 16 Lapsen hyvä mielenterveys ei ole vain mielenterveyshäiriön puuttumista. Maailman Terveysjärjestön (WHO) määrittelee terveyden fyysiseksi, henkiseksi ja sosiaaliseksi hyvinvoinniksi, ei vain sairauden puuttumiseksi. Tällöin ihmisen ajatellaan myös huomaavaan ja käyttävän omaa potentiaaliaan, kestävän päivittäistä stressiä, työskentelevän tuotteliaasti ja antavan panoksensa itsensä ja yhteisönsä eteen. Mielenterveys ilmenee kykynä ihmissuhteisiin, toisista välittämiseen ja rakkauteen, kykynä ja haluna vuorovaikutukseen, työntekoon, sosiaaliseen osallistumiseen ja asianmukaiseen oman edunvalvontaan (Aalto- Setälä & Marttunen 2007). Mielenterveys on aktiivinen ja toiminnallinen asia johon liittyvät monet tekivät ja prosessit. Sen suhteen ihmiset elävät elämäänsä pikemminkin jatkumolla kuin staattisesti tiettyyn kohtaan sijoittuneita. Tilanteet ja ihmiset muuttuvat ja kehittyvät. Mielenterveys ja mittaaminen Monesti on esitetty että kaikki turvapaikanhakijat ja pakolaiset tulisi altistaa erilaisiin testeihin (yleiset seulonnat) mielenterveyden suhteen. Tätä ei kuitenkaan yleisesti näyttöön perustuen suositella (Pottie ym. 2011). Yleisesti lasten kohdalla sekä Solantaus (2010) että Alasuutari (2011) suhtautuvat ajatukseen myös kriittisesti. Jos palveluissa ei ole arvioinnin jälkeen riittävästi tukea ja päteviä auttamistapoja, ei tällaisia menetelmiä tule ehkä ottaa käyttöön. Tämä koskee palveluita yleisesti, ei nimellisesti turvapaikanhakijoita. Näin menetellen voidaan saada enemmän haittaa aikaan lapsille, monesti kun arvioinnit edellyttävät koko elämäntarinan avaamista. Näyttää myös, että yksin maahan tulleet lapset eivät tätä välttämättä halua tehdä (ks. Chase 2010). Huolimatta siitä, että lapset eivät välttämättä kerro avoimesti elämästään, voidaan vastaanottokeskuksessa heille tarjota pätevää ja toimivaa psykososiaalista tukitoimintaa (ks. Kohli 2011). Se, että ei kerro elämästään saattaa olla lapselle tärkeä keino selviytyä tilanteessa (coping- keino) (Margolin 2005). Niinpä erilaisten tiedossa olevien altistavien tilanteiden, kuten turvapaikkapuhuttelun tai sosiaalityöntekijän suorittaman lapsen etua määrittävän haastattelun jälkeen, lasta seurataan Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä tarkasti. Hollifield ym. (2002) ovat laajassa arviointikatsauksessaan tuoneet esiin suuren joukon ongelmallisia asioita liittyen trauman ja terveydentilan mittaamiseen (testit, seulat) pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta (myös valtaosa ns. pätevistä mittareista on lähinnä olemassa tutkimuksen, eikä niinkään kliinisen työn maailmassa): “The majority of articles about refugee trauma or health are either descriptive or include quantitative data from instruments that have limited or untested validity and reliability in refugees. Primary limitations to accurate measurement in refugee research are the lack of theoretical bases to instruments and inattention to using and reporting sound measurement principles”. Muutenkin on hyvä miettiä erilaisiin ongelmiin ja häiriöihin liittyen mittareiden mielekkyyttä vastaanottokeskuksen arjessa. Tällä on myös psykososiaalista toimintaa ohjaava vaikutus. Esimerkiksi kidutuksen uhrien kohdalla, Montgomery ja Patel (2011) tuovat esiin erilaisten toimintakyky ja elämänlaatumittareiden paremman soveltuvuuden toimintaan. Näitä löytyy myös lapsille. Korreloivasti Berliner ym. (2004) ovat todenneet että kidutuksen uhrien psykoterapiassa tavoitteiden ja toiminnan tasoilla ei tule keskittyä vain oireisiin, vaan erityishuomio tulee keskittää auttamaan asiakasta saamaan elämäänsä kontrollia ja siten etäisyyttä traumaan, löytää menneestä ja nykyisestä elämästä kykyjä, taitoja ja voimavaroja sekä auttaa asiakasta saamaan toimijuuden tuntoaan esiin. Tärkeää on myös keskittyä arkipäivän asioihin ja niissä selviytymiseen. 17 Trauma ja stressi Voidaan olettaa, että nuorten mielenterveys ja kehitys ovat vaarassa trauman kohdatessa, koska trauma häiritsee voimakkaassa muutoksen ja uudelleen organisoitumisen tilassa olevia biologisia, sosiaalisia, emotionaalisia ja kognitiivisia prosesseja (Punamäki 2010, 51). Vakava traumakokemus muodostaa riskin traumaperäisen stressihäiriön (PTSD), muiden ahdistusoireiden ja mielialahäiriöiden synnylle tai aktivoitumiselle. Traumaperäiselle stressihäiriölle on tyypillistä järkyttävän tapahtuman uudelleen kokeminen painajaisissa ja takautuvissa mielikuvissa, traumaan liittyvien asioiden, tunteiden ja ajatusten välttäminen sekä kohonnut vireystila ja tietoisuus vaarasta (APA 2000). Niinpä traumaperäisille oireille on tyypillistä yhtäältä trauman hallitsematon mieleen palautuminen ja kokemuksen elämyksellinen läsnäolo ja toisaalta traumasta muistuttavien tilanteiden ja ajatusten välttely ja tunteiden puuduttaminen (Punamäki 2007). Suora ja kumulatiivinen altistuminen traumaattisille tilanteille kuin myös tilanteen vakavuus ja vahvuus ovat yhteydessä häiriön vakavuuteen (Fazel ym. 2011). Lapsena koetulla vakavalla stressillä voi olla laaja-alaisia vaikutuksia ja pysyviä vaikutuksia aivojen rakenteisiin ja elintoimintoihin, käyttäytymiseen ja tunne-elämään vielä aikuisiässäkin. Stressi uhkaa elimistön tasapainotilaa. Stressireaktio on elimistön normaali ja tarkoituksenmukainen vaste stressille. Tavallisesti stressireaktio auttaa sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja johtaa lopulta tasapainotilan palautumiseen. Ongelmia voi taas syntyä, jos stressi on liian voimakasta tai pitkäaikaista suhteessa yksilön kykyyn säädellä stressiä. Stressinsietokyky määräytyy yksilöllisesti ja stressin yksilöllinen vaikutus on monen tekijän summa (Karlsson ym. 2007.) Yleisemmin on hyvä todeta, että kategorinen jako mieleen ja ruumiiseen ei ole enää perusteltu vaan nämä kaksi toimivat ja vaikuttuvat systeemisesti yhdessä. Esimerkiksi masennus altistaa monille ruumiillisille sairauksille (Karlsson 2012.) Ja myös vaikeiden elämäntapahtumien ja niiden aiheuttaman stressin vaikutukset elimistöön ovat laaja-alaisia. Stressiä onkin hyvä ajatella yleistilana, jolla monia yksilöllisiä vaikutuksia (Karlsson ym. 2007.) Joillakin lapsilla on joitakin oireita (vaikutuksia) ja jotkut taas täyttävät häiriön diagnostisen kriteeristön kokonaan (Peltonen 2011; Shaw 2003), mutta myös jotkut ovat oireista vapaita, huolimatta siitä että ovat kohdanneet samankaltaisia tilanteita (de Anstiss ym. 2009; Shaw 2003). Näyttäisi myös, että vaikka lapsille olisi joitakin oireita, eivät ne välttämättä näyttäydy psykososiaalisina toiminnallisuuden ongelmina tai puutteina (Drury & Williams 2012). Yleensäkään kaikki turvapaikanhakijat eivät kärsi mielenterveysongelmista (Turner & Herlihy 2009). Käytännössä varsinaiseen traumaperäiseen stressihäiriöön sairastuu vähemmistö traumaattisia kokemuksia omaavista (Drury & Williams 2012). Traumaperäisten ongelmien lisäksi lapsilla voi toki olla muitakin tekijöitä, jotka aiheuttavat huonovointisuutta, kuten vaikkapa turvapaikkaprosessi itsessään. Traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) soveltamisen pakolais- ja turvapaikanhakijalapsiin on nähty myös ongelmallisena. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä sitä ei pitäisi käyttää laisinkaan (Summerfield 2000), osan mielestä sen kautta ei pystytä tavoittamaan kaikkia puolia lasten reaktioista traumaan (Montgomery 2011) ja osan mielestä asiaan liittyvää termistöä ja käsitteistöä sekä tutkimuskäytänteitä käytetään niin epäselvästi, että asiaa on ylipäänsä vaikeaa lähestyä (Drury & Williams 2012). Aihe on täynnä vaihtelevia näkemyksiä ja ristiriitaista tutkimusnäyttöä. Eikä esimerkiksi traumaperäisen stressihäiriön ilmenemisen yleisyydestä oikein voida sanoa mitään varmaa (de Anstiss 2009). Tutkimustulokset vaihtelevat hurjasti. Eli käytännössä ja kärjistetysti, jonkun mielestä lapsi voi olla sairas ja toisen mielestä ei - toisen mielestä lapsi voi olla itse aikaansaadussa paranemisprosessissa, toisen mielestä äkillisten mielenterveyspalvelujen tarpeessa (ks. Gilligan 2009). Gilliganin (2009) mukaan lapsilla ei ole traumaperäisen stressihäiriön suhteen täysin samoja oireita kuin aikuisilla ja siksi sen diagnosoiminen onkin vaikeaa. Kehityksellisestä vinkkelistä asiaa vaikeuttaa se, että termit aikuinen ja lapsi, tuovat esiin sen ajatuksen että olisi olemassa selkeitä luokkia (aikuinen tai lapsi), kun tosiasiassa lapsiluokan sisällä on todella suurta vaihtelua. Eli häiriöiden löytäminen on vaikeaa suhteessa kehitykseen ja normaalimpaan käyttäytymiseen, kuten Barenbaum ym. (2004) toteavatkin: 18 ”challenging task of differentiating pathological responses form normal reactions...realistic adaptations from disorder-related impairment”. Punamäki (2010; ks. myös de Anstiss ym. 2009; Drury & Williams 2012; Montgomery 2011) tiivistää traumatutkimuksen nykykäsityksen seuraavasti (jossa on myös selkeä viesti lasten auttamiseen ja tukemiseen): Traumatutkimus on hylkäämässä kapean ärsyke-reaktiomallin, jonka mukaan traumalle altistuminen johtaisi suoraan psyykkisiin, terveydellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Tärkeää on ymmärtää monitasoisia prosesseja, jotka välittävät trauman ja mielenterveyden mahdollisia yhteyksiä, sekä tutkia, mitkä tekijät voivat suojella nuoren kehitystä traumoista huolimatta. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kohdalla on mielenterveyskontekstissa ollut selkeä ylipainotus traumaan (PTSD) ja sen vaikutuksiin (Ehntholt & Yule 2006; Watters 2001). Monet muut tärkeät asiat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Toisekseen, pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kohdalla on ollut olemassa erikoinen jakolinja mielenterveyden asiantuntijoiden välillä. Osa on painottanut puhtaammin ns. ärsyke reaktiomallia, jonka mukaan syy ongelmaan löytyy hieman karrikoidusti vain traumaattisesta tilanteesta ja ainoa apu tilanteeseen ovat erikoistuneet mielenterveyspalvelut (Betancourt & Williams 2008; Miller & Rasmussen 2010). Toinen puoli taas on painottanut enemmän erilaisia sosiaalisia, kulttuurisia ja tilanteisia tekijöitä ongelmien syiksi, unohtamatta traumaattisia kokemuksia. Avuksi tilanteeseen on tarjottu erilaisia sosiaalisia toimia ja myös erikoistuneita mielenterveyspalveluita niitä tarvitseville (Betancourt & Williams 2008; Miller & Rasmussen 2010; Watters 2001). Ehkäpä edellä mainitut näkevät terveyden mielenterveytenä ja jälkimmäiset mielenterveyden osana terveyttä. Jakolinja on tarpeeton, ja erilaiset palvelut voidaan toimivasti linkittää yhdeksi kokonaisuudeksi asiakasta ja hänen tilannettaan varten (ks. Betancourt & Williams 2008; Jordans ym. 2009; Konsensuslausuma 2006). Ne eivät siis poissulje toisiaan. Asioihin voidaan vaikuttaa monella eri tavalla. Trauma ja hoidot Traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) vinkkelistä, mikään terapiasuuntaus ei aikuisten kohdalla näyttäisi olevan toinen toistaan tuloksellisempi hoitomuoto (Benish ym. 2008; van Emmerik ym. 2009; Ponniah & Hollon 2009; Wampold ym. 2010). Asia on käytännössä sama kaikkien mielenterveysongelmien kohdalla oikeiden psykoterapioiden vertailussa, hoitomuodot näyttäytyvät yhtä tuloksellisilta (Leiman 2004; Wahlström 2007). Toisaalta itse terapiamuodon osuus kokonaisvaikutuksista on varsin pieni. Hoidon vaikuttavuus syntyy siten muista tekijöistä (ks. Leiman 2004; Wampold 2001). Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kohdalla erilaiset enemmän trauma-keskeiset ja enemmän psykososiaaliset menetelmät näyttävät yhtälailla toimivilta, niin lapsilla (Fazel & Stein 2002) kuin aikuisillakin (Miller & Rasmussen 2010). Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kohdalla psykoterapiatutkimusta on vielä vähän (Vincent ym. 2012). Esimerkiksi myös kidutuksen uhrien hoidoista ja niiden vaikuttavuusulottuvuuksista on tällä hetkellä olemassa vain hyvin rajallista tietoa (Jaranson & Quiroga 2011). Toistaiseksi jotkut terapiamuodot näyttävät alustavasti lupaavilta niin aikuisten (Crumlish & O`Rourke 2010; Palic & Elklit 2010) kuin lastenkin (Peltonen 2011) kohdalla pakolaiskontekstissa. Esimerkiksi erilaiset ns. altistusta käyttävät terapiamenetelmät ovat olleet potentiaalisesta toimivia (ks. Punamäki 2010). Niiden heikkona puolena näyttäisi taas olevan raskaus ja vaikeus (Vincent ym. 2012) mikä näyttäytyy ongelmina hoitoon sitoutumisessa ja hoitojen ennen aikaisina keskeytyksiä (Murray 2008). Ne eivät lisäksi sovi kaikille pakolais- ja turvapaikanhakijalapsille (Kinzie ym. 2006). Yleisesti psykoterapia on kuitenkin hyvin vaikuttava hoitomuoto (Konsensuslausuma 2006; Leiman 2004; Wahlström 2007), eivätkä erilaisten etnisten vähemmistöjen kanssa saadut tulokset näyttäisi olevan yhtään erilaisia kuin muidenkaan kanssa (Miranda ym. 2005). Tämä tukee psykoterapian vaikuttavuusoletusta myös pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden parissa, niin lasten kuin aikuistenkin kohdalla. Myös näyttöä tä- 19 män väitteen tueksi on olemassa (ks. Renner 2009). Erilaisia hoitomuotoja ei vielä vaikuttavuuden kohdalla oikein voi verrata toisiinsa tutkimustiedon puuttuessa tässä kontekstissa (de Anstiss ym. 2009). Psykoterapian näyttäisi olevan lasten kohdalla hoitamattomuutta, sosiaalista tukea ja normaalia empaattista neuvontaa tuloksellisempaa (Punamäki 2010). Mutta esimerkiksi aikuisten traumatisoituneiden turvapaikanhakijoiden kohdalla ns. vertaistukeen tai omaohjaajaan rinnastettavalla sosiaalisella tuella on saatu psykoterapiaan verrattavia tuloksia aikaan (Renner ym. 2012). Tutkimustieto ei anna yksilötasolla näyttöä siihen, sopiiko psykoterapia hoitomuotona jollekin, onko se liioin tuloksellista tai siihen millainen psykoterapiamuoto sitten olisi kullekin se oikea vaihtoehto (ks. Kinzie ym. 2006). On myös aina hyvä huomioida kulttuuriset erot lasten käsityksissä. Se mitä pidetään ongelmana ja mahdollisesti sairautena vaihtelee kovin paljon kuin myös se miten näitä ongelmia yleensä on totuttu hoitamaan (Summerfield 2000). Traumasta parantumiseen voisi käyttää ”laimentumisen” metaforaa; uhri prosessoi muistoja – joko yksin tai jonkun kanssa – tavalla, joka johtaa kokemuksen emotionaalisen ja visuaalisen latauksen laimenemiseen (ks. Punamäki 2007). Trauma ikään kuin hyväksytään osaksi minuutta ja sen historiaa, eikä se enää häiritsee ajatuksia tai määrää toimintaa tai tunteita. Hoidon tarkoituksena on estää ja korjata kielteiset vaikutukset ajatteluun, tunteisiin, ihmissuhteisiin ja käyttäytymiseen (ks. Punamäki 2010). Mielikuvana voisi ajatella, että ihminen ikään kuin herää ”horroksesta”, ja jähmeys poistuu mielestä. Samankaltaista dynamiikkaa on olemassa myös muiden mielenterveyden ongelmien vaikutusten käsittelyssä ja niistä selviytymissä (hoidot). Yleensä erot ovat käytetyissä termeissä. Lähes missä tahansa psykoterapiasuuntauksessa tavoitellaan muutoksia ongelmallisille asioille annetuille merkityksille ja tavoitteena ovat toimivammat suhtautumistavat ongelmallisiksi koettuihin asioihin (Leiman 2011). On hyvä miettiä, missä määrin lapset yleensä pystyvät tämänkaltaiseen kaltaiseen työskentelyyn vai olisivatko yleiset rakenteellisemmat ja toiminnallisemmat toimintatavat parempia (ks. Alegria ym. 2010). Lapsen kehitystaso ja ongelman vakavuus ohjaa sitä mikä, voisi olla toimiva tapa auttaa lasta (Peltonen 2011). Vincent ym. (2012) ovat tutkineet psykoterapiassa olleiden turvapaikanhakijoiden (PTSD aikuiset) auttavia kokemuksia (mikä on koettu hyödylliseksi). Keskeisiä asioita ovat seuraavat: general importance of the therapeutic relationship trusting therapist’s professional skills and personal sincerity affirmation through being believed majority through being understood, supported and having normality affirmed (listening with respectful understanding, reassurance and telling other people who have similar experiences) reaffirming clients strengths counteracting to mental health stigma Keskeinen hoidollinen ja hoitoa tukeva elementti liittyy asiakassuhteeseen ja sen ulottuvuuksiin (uskotaan, kannustetaan, luotetaan, normalisoidaan). Yleisesti yhteistyösuhteen merkitys nähdään hyvin tärkeänä psykoterapiassa (ks. Wahlström 2007) kuten missä tahansa muussakin inhimilliseen vuorovaikutukseen perustuvassa auttamistyössä. Voi olla että turvapaikanhakijoiden kohdalla sen merkitys on vielä jopa normaaliakin tärkeämpi (Vincent ym. 2012) heidän tilanteensa huomioiden (terapeutti on luotettu ja turvallinen ihminen uudessa paikassa). Sama asia (yhteistyösuhteen suuri merkitys) on ehdottomasti olemassa myös vastaanottokeskuksen alaikäisyksikössä. Tämä indikoi sitä, että turvapaikanhakijoiden kohdalla psykoterapian yhteistoiminnalliseen lopettamiseen tulee kiinnittää erityishuomiota. On hyvä huomioida, että toiminnan tuloksena ei aina tapahdu muutoksia asiakkaan varsinaisissa oireissa vaan toiminta voi tuottaa uusia ja parempia tapoja toimia tilanteessa sekä muunlaisia kehityksellisiä muutoksia (Berliner ym. 2004; Montgomery & Patel 2011; Vincent ym. 2012). Nämä ovat aivan yhtä hyviä tuloksia, elleivät parempia kuin häiriötasojen muutokset. Tämä on psykoterapian tutkimuksessa ja käytännöissä havaittu jo aikaa sitten (ks. Leiman 2004). Myös kidutuksen uhrien kohdalla tämä on nähty päteväksi toiminnalliseksi ja hoidolliseksi tavoitteeksi (ks. Montgomery & Patel 2011). 20 Auttamisen mallinnus Yleisesti pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kohdalla, mielenterveysala on siirtynyt enemmän ja enemmän pois ahtaasta ärsyke – reaktiomallista (Gilligan 2009) ja häiriö (oire) keskeisestä kohdennuksesta, kohti monipuolisempaa ja holistisempaa näkemystä mielenterveydestä ja tavoista joilla ihmisiä voi ja tulee auttaa (Betancourt & Williams 2008; Papadopoulos 1999). Tämänkaltainen siirtymä on havaittavissa tutkimuskohteissa ja interventiotoiminnoissa. Kapea-alainen ja häiriö (oire) keskeinen näkemys on muuttunut paljon laajemmaksi ja paradigma on suurelta osin muuttunut (Jordans ym. 2009). Esimerkiksi yleinen hyvinvointi on jo keskeinen tavoite erilaisilla interventioilla, eikä keskittyminen ole vain jonkin häiriön tasojen alentamisessa. Lisäksi erilaisilla suojaavia tekijöitä ja normaalia kehitystä tukevilla toimilla voidaan mahdollistaa erilaisissa yksilöllisissä tilanteissa olevien lasten kattavampi osallistuminen toimintaan ja siten tavoittaa suurempia määriä lapsia (Betancourt & Williams 2008; Peltonen 2011). Näin yhä useampi hyötyy toiminnasta. Nämä tavat ovat myös toimivampia vastaanottokeskuksen todellisuudessa. Näitä kumpaakin kohdennusta kuitenkin tarvitaan, eivätkä ne sulje pois toisiaan. Toisaalta on myös, niin että jonkin toiminnan luokittelu vain toiseen näistä luokista ei muutenkaan ole toimivaa, vaan rajat ovat todellisuudessa kovin keinotekoisia (Jordans ym. 2009). Käytännössä Oulun vastaanottokeskus tuottaa tai hankkii myös häiriö (oire) keskeiseen kohdennukseen perustuvia palveluita niitä tarvitseville lapsille (esim. psykiatria). Näiden kohdennusten suuri vahvuus saattaa olla juuri niiden toisiaan täydentävässä käyttämisessä (Betancourt & Williams 2008). Hermanin (1997; ks. myös Betancourt & Williams 2008) kolmiosainen vaiheittainen malli yhdistettynä Papadopouloksen (1999), Wattersin (2001) sekä Millerin ja Rasmussenin (2010) ajatuksiin toiminnan holistisuuden ja integratiivisuuden tarpeesta, muokattuna vastaanottokeskuksen todellisuuteen tuntuu varsin toimivalta tavalta suuntaa-antavasti mallintaa toimintaa. Hermanin malli (1997) sisältää kolme vaihetta: safety, trust and stabilization spesific therapies (as appropriate) support with intregration in a new social world Ajatuksena on, että lasten tulisi ensin kokea olonsa turvalliseksi ja saada elämänsä perustarpeet (majoitus, ruoka, raha, vaatteet, aktiviteetit, koulu, sosiaalista tukea, vertaistukea jne.) tyydytetyksi ennen kuin heidän kohdallaan voidaan harkita terapeuttisempien palvelujen käyttämistä ja jonkinlaisen integroitumisen aloittamista. Käytännössä turvapaikanhakijat erityisesti itse ovat usein enemmän kiinnostuneita nykyhetkestä ja käytännön asioista (perustarpeet) kuin menneisyyden kokemuksista (Ehntholt & Yule 2006). Nämä päivittäiset stressitekijät voivat olla niitä vaikeimpia ja siten keskeisiä huonovointisuuden aiheuttajia (Miller & Rasmussen 2010). Lapset myös liikkuvat näiden eri vaiheiden välillä. Erityisesti tätä tapahtuu turvapaikanhakijoiden kohdalla, koska emotionaalinen ja psyykkinen tila elää ja vaihtelee turvapaikkahakemuksen käsittelyn myötä (Ehntholt & Yule 2006). Toiminnan käsittämistä vaiheittaisena on hieman syytä tarkentaa vastaanottokeskusvinkkelistä. Lasten tarpeet vaihtelevat, mikä tarkoittaa sitä että erilaiset vaiheisiin liittyvä tarpeet ovat eri tavoilla sekoittuneina läsnä yksittäisten lasten elämässä. Myös palvelut usein ovat. Tärkeää on, että kaikille tarjotaan ensimmäisen vaiheen sisältöjä, joilla vastataan heidän perustarpeisiinsa koko ajan. Lasten tarpeet voivat myös edellyttää raskaampien mielenterveyspalvelujen käyttämistä jo hyvinkin nopeasti. Vaiheiden kestot myös vaihtelevat lapsikohtaisesti. Jonkun kohdalla hyvin tärkeän luottamuksen rakentaminen voi kestää kauemmin kuin jonkun toisen kohdalla. Turvallisuudentunne (Enhtholt & Yule 2006) ja luottamus (Watters 2001) ovat turvapaikanhakijalapsilla keskeinen asia ja edellytys millekään terapeuttisluonteisemmalle toiminnalle ja sen onnistumiselle. Näin ajatellen on hyvin tärkeää, että ns. perustason tarpeita pyritään täyttämään heti lapsen saapuessa alaikäisyksikköön, jotta saataisiin aikaan pohjaa korkeamman tason tarpeiden täyttämistä varten. Perustason asiat ja monesti juuri ne, tuovat lapselle mahdollisuuksia korkeamman tason tarpeiden täyttämiseen (toimi- 21 juus, itseluottamus, identiteettityö) ja ne samalla myös vastaavat lapsen arkisiin perustarpeisiin. Vaiheita ja tasoja voi tarkastella eräänlaisena tarvehierarkiana (ks. Lustig ym. 2003; Watters 2001). Papadopouloksen (1999), Wattersin (2001) sekä Millerin ja Rasmussenin (2010) mukaan holistinen, monialainen ja integratiivinen lähestymistapa on tarpeen turvapaikanhakijalasten kanssa toimiessa, jotta tarpeisiin pystytään vastaamaan Tämä tarkoittaa niin materiaalista kuin henkistäkin tukea ja apua. Se tarkoittaa käytännön asioissa auttamista. Se edellyttää niin nykyhetken arkisten tilanteiden kuin mahdolliseen traumaan (tilanne ja reaktio) liittyvien asioiden huomioimista. Se tarkoittaa toimintana promootiota, ennaltaehkäisevää kuin korjaavaakin toimintaa (ks. Solantaus 2010). Se edellyttää lapsen elämään vaikuttavien riski- ja suojaavien tekijöiden huomioimista ja lapsen normaalin kognitiivisen, emotionaalisen ja sosiaalisen kehityksen tukemista ja kehittämistä (ks. Peltonen 2011). Ennen kaikkea se tarkoittaa avointa ja vastaanottavaa suhtautumista yksin maahan tulleisiin lapsiin ja lasten hyvinvoinnin näkemistä toiminnan ensisijaisena tavoitteena (Newbigging & Thomas 2011). Lapsen ääni kuuluviin Yleisesti tiedetään että turvapaikanhakijat, kuten kaikki muutkin ihmiset, kokevat tärkeäksi sen että heitä ja heidän mielipiteitään kuullaan (Watters 2001). Sillä että ihmiset ja sen mitä heillä on sanottavaa, ottaa tosissaan on ihmiseen voimauttava vaikutus. Asiakkaiden kokemuksen ja mielipiteet ovat keskeinen tapa saada tietoa toiminnan laadusta, vaikutuksista ja kehittämistarpeista (Paasio 2010). Se on myös eettinen tapa toimia. Tämä koskee niin aikuisille kuin lapsillekin suunnattuja palveluita. Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköt keräävät säännöllisesti asiakaspalautetta päivittäisessä toiminnassaan ja pyrkivät hyödyntämään tätä tietoa toimintansa kriittisessä arvioimisessa ja parantamisessa. Kerran vuodessa asiakaspalautetta kerätään strukturoidusti Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön laatimalla lomakkeella. Asiakkaille myös kerrotaan kyselyn tuloksista avoimesti. Kyselyssä kysytään, tuottaako alaikäisyksikkö niitä asioita, joiden tiedetään olevan hyödyllisiä sosiaali- ja terveysalan palvelutoiminnassa ja asioita joiden tiedetään tuottavan turvapaikanhakijalapsille hyvinvoinnin edellytyksiä. Siis asioita joita esitellään tässä teoreettisessa katsauksessa psykososiaaliseen tukeen Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä. Kyselyllä selvitellään myös toiminnan vaikutuksia lapsille. Kyselyssä kysytään esimerkiksi: turvallisuudentunnetta tunteeko henkilökunnan ystävälliseksi tuleeko kuulluksi onko tasapuolisessa asemassa muiden lasten kanssa (ei syrjitä) luottaako henkilökuntaan suhdetta omaohjaajaan saako apua ja onko apua tarpeeksi onko tarpeeksi tekemistä onko kavereita tunteeko lapsi alaikäisyksikön pelisäännöt ja rajat saako terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää tietoa Lisäksi asiakaspalautekyselyyn kuuluu keskustelullinen osuus, jossa käydään läpi sitä mitä hyvää ja mitä huonoa alaikäisyksikössä on, mitä lapsi toivoisi henkilökunnalta ja kuinka alaikäisyksikön toimintaa voisi parantaa. 22 Lopuksi Helsingin kaupungin terveyskeskus on lähestynyt lasten hyvinvoinnin rakentumista alla olevan kaltaisesti (muokattu vastaanottokeskuskontekstiin): Lapsen ja nuoren hyvinvointi syntyy tavallisesta, turvallisesta arjesta, samanlaisina tuttuina toistuvista päivittäisistä tapahtumista: nukkumisesta, ruokailusta, koulunkäynnistä, leikistä. Se syntyy riittävästä yhdessäolosta aikuisten ja kavereiden kanssa, innosta oppimaan uutta, mahdollisuudesta purkaa leikin avulla päivän hyvät ja huonot kokemukset. Lapsi kasvaa itsestään ja ympäristöstään vastuulliseksi ihmiseksi rakkaudesta, arvostuksesta ja hoivasta, joihin hän vastaa omien tarpeidensa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Lapsi oppii tuntemaan omat rajansa, niin ulkoiset kuin sisäiset, vastavuoroisessa suhteessa kasvuympäristönsä aikuisiin ja muihin lapsiin. Hän kasvaa arvostamaan itseään kokiessaan olevansa hyväksytty, saadessaan myönteistä palautetta. Tuntiessaan omat voimavaransa ja kyetessään vastavuoroisuuteen lapsi oppii myös hyväksymään arkisen elämän rajoitukset, hän oppii selviämään ristiriitatilanteista niin lasten kuin aikuistenkin kanssa. Koulun aloittaminen tuo lapselle mahdollisuuden liittyä oman ikäpolvensa tavoitteisiin. Vastaanottokeskuksen ulkopuolinen maailma avautuu hänelle, hän saa mahdollisuuden arvioida arvoja, kyseenalaistaa näkemyksiä, jatkaa osaltaan yhteiskunnan rakentamista. Vastaanottokeskuksen tuki ja arvostus kyseenalaistamisessakin auttaa lasta myönteiseen kasvuun. Vastaanottokeskus on paikka, jossa lapsi pääsee purkamaan pettymyksensä, turhautumisensa, kiukkunsa. Silloin hän jaksaa toimia ikätasoisesti vastaanottokeskuksen ulkopuolella. Turvallinen aikuinen toimii suodattimena, jonka kautta maailma asettuu lapselle ikätason ja kehityksen mukaisesti käsiteltäväksi ja hallittavaksi. Turvallinen aikuinen auttaa lasta selviytymään silloin, kun tämä kokee maailman kohtelevan itseään epäoikeudenmukaisesti Lastensuojelulaissa lapsen etuun on liitetty seuraavanlaisia asioita (Taskinen 2011): Toiminta turvaa lapselle kehityksen ja hyvinvoinnin Lapsella on läheisiä ja jatkuvia ihmissuhteita Lapsi saa ymmärtämystä ja hellyyttä Lapsella on iän ja kehitystasonsa mukaista valvontaa ja huolenpitoa Lapsi saa taipumuksia ja toivomuksia vastaavaa koulutusta Lapsella on turvallinen kasvuympäristö ja ruumiillinen ja henkinen koskemattomuus Lapsi saa itsenäistyä ja kasvaa vastuullisuuteen Lapsi saa mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa omissa asioissaan Lapsen kielellinen, kulttuurinen ja uskonnollinen tausta huomioidaan Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä ajatellaan, että ne eivät ole olemassa tarjotakseen lapsille erilaisia palveluita, vaan mahdollisimman hyvää, ikään ja kehitystasoon liittyvää lapsuutta (ks. esim. Rousu 2011) sekä tavallista lapsuuden arkea (Rousu 2008). Palvelut ovat vain väline tähän tärkeimpään tavoitteeseen. Viisi keskeistä asiaa toimintaan Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä ovat seuraavat: Ensiksikin toiminnassa lapset nähdään ensisijaisesti lapsina, ei turvapaikanhakijoina (ks. Drury & Williams 2012). Toiseksi toimintaa ohjaa vahvasti lapsen edun periaate, mikä pyritään tuomaan ”eläväksi” aidosti, ei vain puheissa (ks. Taskinen 2011). Tämä liittyy kohtaan kolme, eli toimintaa ohjaa teoreettinen viitekehys ja tutkimustieto siitä, mitä lapsille pitäisi toiminnassa pyrkiä tuottamaan (asioita joita tässä teoreettisessa osuudessa on käyty läpi). Vaikka ei välttämättä voida vielä puhua näyttöön perustuvista käytännöistä, kuten ei sosiaalialalla oikeastaan muutenkaan (ks. Raunio 2010) ollaan kuitenkin vahvasti tekemisissä jo ainakin näy- 23 tön informoimien käytäntöjen kanssa (Korteniemi & Borg 2008). Tähän liittyy kaksi asiaa eli tietoperusteita toimintaan on haettu laajemmin kuin vain sosiaalialan puolelta, myös psykologiasta ja psykiatriasta. Ja itse toiminnassa on pyritty mahdollisimman hyvin huomioimaan tämä tietoperusta. Viimeiset kaksi kohtaa ovat hyvin tärkeitä. Eli ensiksikin työtä Oulun vastaanottokeskuksessa tekee Rousun (2008, 182) sanojen mukaan ”työstään innostunut ja sitä kehittämään haluava henkilöstö”. Henkilöstö osallistuu aktiivisesti työnsä ja toiminnan kehittämiseen, myös kriittisestä vinkkelistä. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä – ja liittyen edelliseen kohtaan – toimintaa pyritään myös arvioimaan jatkuvasti. Yhdistettynä taustalla olevaan tietopohjaan, arvioinnin kautta toimintaa voidaan yrittää kehittää tiedollisesti luotettavalle ja perustellulle pohjalle (ks. Korteniemi & Borg 2008). Kirjallisuus Aalto – Setälä, T. 2010. Nuorten mielenterveyden häiriöt. Nuorten hyvinvointi – ja pahoinvointi Konsensuskokous. Suomalainen lääkäriseura Duodecim ja Suomen Akatemia. Aalto- Setälä, T. & Marttunen, M. 2007. Nuoren psyykkinen oireilu – häiriö vai normaalia kehitystä? Duodecim, 123 (2), 207 – 213. Agaibi, C. & Wilson, J. 2005. Trauma, PTSD and resilience. Trauma, Violence & Abuse, 6 (3), 195- 216. Alasuutari, M. 2011. Kommenttipuheenvuoro: suojelua ongelmia seulomalla ja arvioimalla? Suojeltu Lapsuus? Raportti lapsuudentutkimuksen päiviltä 2011. THL 51/2011. Alegria, M., Atkins, M., Farmer, E., Slaton, E. & Stelk, W. 2010. One size does not fit all: taking diversity, culture and context seriously. Administration and Policy in Mental Health, 37, 48 – 60APA. American psychiatric association: diagnostic and statistical manual of mental disorders 2000. Bean, T., Derluyn, I., Eurelings – Bontekoe, E., Broekaert, E., & P. Spinhoven. 2007. Comparing psychological distress, traumatic stress reactions, and experiences of unaccompanied refugee minors with experiences of adolescent accompanied by parents. The Journal of Nervous and Mental Disease, 195 (4), 288- 297. Benish, S., Imel, Z. & Wampold, B. 2008. The relative efficacy of bona fide psychotherapies for treating posttraumatic stress disorder: A meta-analysis of direct comparisons. Clinical Psychology Review, 28 (5), 746758. Betancourt, T. & Khan, K. 2008. The mental health of children affected by armed conflict: Protective processes and pathways to resilience. International review of Psychiatry, 20 (3), 317- 328. Betancourt, T. & Williams, T. 2008. Building an evidence base on mental health interventions for children affected by armed conflict. Intervention, 6 (1), 39- 56. Brewin, C., Andrews, B., Valentine, J. 2000. Meta-analysis of risk-factors for posttraumatic stress disorder in trauma exposed adults. Journal of Consulting and Clinical Psychology, 68, 748- 766. Brofenbrenner, U. 1979. The ecology of human development: Experiments by nature and design. Cambridge, MA: Harvard University Press. Chase, E. 2010. Agency and silence: Young people seeking asylum alone in the UK. British Journal of Social Work, 40 (7), 2050-2068. 24 Cicchetti, D. 2010. Resilience under conditions of extreme stress: A multilevel perspective. World Psychiatry, 9 (3), 145- 154. De Anstiss, H., Ziaian, T., Procter, N. & Warland, J. 2009. Help-seeking for mental health problems in young refugees: A review of the literature with implications for policy, practice and research. Transcultural Psychiatry, 46 (4), 584-607. Derluyen, I. & Broekaert, E. 2008. Unaccompanied refugee children and adolescent. The glaring contrast between legal and psychological perspective. International Journal of Law and Psychiatry, 31, 319 – 330. Drury, J. & Williams, R. 2012. Children and young people who are refugees, internally displaced persons or survivors or perpetrators of war, mass violence and terrorism. Current opinion in psychiatry, 25 (4), 277284. Ehntholt, K. & Yule, W. 2006. Practitioner review: Assesment and treatment of refugee children and adolescents who have experienced war-related trauma. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 47 (12), 11971210. Fabri, M. 2001. Reconstructing safety: Adjustments to the therapeutic frame in the treatment of survivors of political torture. Professional Psychology: Research and Practice, 32 (5), 452-457 Fazel, M. & Stein, A. 2002. The mental health of refugee children. Archives of Disease in Childhood, 87, 366 – 370. Fazel, M., Reed, R., Panter-Brick, C. & Stein. A. 2011. Mental health of displaced and refugee children resettled in high-income countries: risk and protective factors. Lancet, 1-15. Fazel, M., Wheeler, J. & Danesh, J. 2005. Prevelance of serious mental disorder in 7000 refugees resettled in western countries: a systematic review. Lancet, 365, 1309- 1314. Ferren, P. 1999. Comparing perceived self-efficacy among adolescent Bosnian and Croatian refugees with and without posttraumatic stress disorder. Journal of Traumatic Stress,12 (3), 405 – 420. Gilligan, C. 2009. `Highly vulnerable`? Political violence and the social construction of traumatized children. Journal of Peace Research, 46 (1), 119- 134. Herman, J. 1997. Trauma and recovery from domestic abuse to political terror. New York: Basic Books. Hopkins, P. & Hill, M. 2010. The needs and strengths of unaccompanied asylum- seeking children and young people in Scotland. Child & Family Social Work, 15 (4), 399- 408. Huey, S. & Polo, A. 2008. Evidence-Based psychosocial treatments for ethnic minority youth. Journal of Clinical Child & Adolescent Psychology, 37 (1), 262- 301. James, A. 2011. Suojelu ja/vai riski: näkökulma lapsuuden vallitsevaan kulttuurisen politiikkaan (suom. Emma Aalto ja Maarit Alasuutari). Suojeltu lapsuus? Raportti Lapsuudentutkimuksen päiviltä 2011. THL 51/2011. Jaranson, J. & Quiroga, J. 2011. Evaluating the services of torture rehabilitation programmes: History and recommendations. Torture, 21 (2), 98- 140. 25 Jordans, M., Wietse, T., Komproe, I. & de Jong, J. 2009. Systematic review of evidence and treatment approaches: Psychosocial and mental health care for children in war. Child and Adolescent Mental Health, 14 (1), 2 – 14. Jordans, M., Wietse, T., Komproe, I., Susanty, D., Vallipuram, A., Ntamatumba, P., Lasuba, A. & de Jong. J. (2010). Development of a multi-layered psychosocial care system for children in areas of political violence. International Journal of Mental Health Systems, 4, 15 Juhila, K. & Abrams, L. 2011. Special issue editorial: Constructing identities on social work settings. Qualitative Social Work, 10 (3), 277 – 292. Kaltiala – Heino, K. 2010. Nuorten rikollisuus ja väkivalta. Lasten ja nuorten hyvinvointi- ja pahoinvointi konsensuskokous. Suomalainen lääkäriseura Duodecim ja Suomen Akatemia. Kanninen, K. 2007. Dialogisen mielen rakentuminen varhaisessa vuorovaikutuksessa. Teoksessa M. Lindeman, L. Hokkanen & R-L. Punamäki (toim.). Hermoverkot, mielenterveys ja psykoterapia. Helsinki: Psykologien kustannus Oy. Karlsson, H. 2012. Masennus systeemisairautena. Duodecim. 128, 622-626. Karlsson, L., Melartin, T. & Karlsson, H. 2007. Lapsuuden stressi uhkaa aikuisiän terveyttä. Suomen Lääkärilehti, 37, 3293-99. Kazdin, A. & Blase S. 2010. Rebooting psychotherapy Research and practice to reduce the burden of mental illness. Perspectives on Psychological Science, 6 (1), 21- 37. Keltinkangas – Järvinen, L. 2007. Temperamentti. Helsinki: WSOY. Keltinkangas – Järvinen, L.2010. Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Helsinki:WSOY. Kinzie, J., Cheng, K., Tsai, J. & Riley, C. 2006. Traumatized refugee children. The case for indivualized diagnosis and treatment. The Journal of Nervous and Mental Disease, 194 (7), 534- 537. Kirmayer, L. 2012. Cultural competence and evidence –based practice in mental health: Epistemic communities and the politics of pluralism. Social Science & Medicine, 75, 249- 256. Kohli, R. 2011. Working to ensure safety, belonging and success for unaccompanied asylum-seeking children. Child Abuse Review, 20 (5), 311- 323. Kohli, R. & Mather, R. 2003. Promoting psychosocial well-being in unaccompanied asylum seeking young people in the United Kingdom. Child & Family Social Work, 8 (3), 201- 212. Konsensuskokous 2006. Psykoterapia. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Suomen Akatemia. Konsensuskokous 2010. Nuorten hyvinvointi- ja pahoinvointi. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Suomen Akatemia Korkeila, J. 2012. Psykoterapian ja psyykenlääkkeiden vastakkainasettelu on turhaa. Duodecim, 128, 785-6. Korteniemi, P. & Borg, P. 2008. Kohti näyttöön perustuvaa ammatillista käytäntöä? Stakes, Työpapereita 23/2008. Helsinki. 26 Kunnen, E. & Bosma, H. 2000. Development of meaning making: A dynamic systems approach. New Ideas in Psychology, 18. 57- 82. Lahikainen, A. R. 2010. Minuuden sosiaalinen rakentuminen. Teoksessa E. Suoninen, A-M. Pirttilä-Backman, A.R. Lahikainen & M. Ahokas. (toim.) Arjen sosiaalipsykologia. Helsinki: WSOYpro Oy. Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta 746/2011. Laukkanen, E. 2010. Nuoruusiän psyykkinen kehitys. Nuorten hyvinvointi – ja pahoinvointi konsensuskokous 2010, Suomalainen lääkäriseura Duodecim ja Suomen Akatemia Leiman, M. 2004. Vaikuttavuustutkimuksen pulmallisuus psykoterapiassa. Duodecim, 120(22), 2645- 2653. Leiman, M. 2011. Mikhail Bakhtin`s contribution to psychotherapy research. Culture & Psychology, 17 (4), 441- 461. Leiman, M. & Stiles, W. 2001. Dialogical sequence analysis and the zone of proximal development as conceptual enhancements to the assimilation model: The case of Jan revisited. Psychotherapy Research, 11 (3), 311-330. Li, J. & Julian, M. 2012. Developmental relationships as the Active ingredient: Unifying working hypothesis of “what works” across intervention settings. American Journal of Orthopsychiatry, 82 (2), 157 – 166. Lustig, S., Kia-Keating, M., Knight, W., Geltman, P., Ellis, H., Kinzie, D., Keane, T., & Saxe, G. 2004. Review of child and adolescent refugee mental health. J. Am Acad. Child. Adolesc. Psychiatry, 43 (1), 24-36. Luthar, S. 2006. Resilince in development: A synthesis of development across five decades. Teoksessa D. Cichetti, & D. Cohen (toim.) Developmental psychopathology: Risk, disorder and adaptation. New York: John Wiley & Sons, 739- 795. Lönnqvist, J. 2010. Mistä hoitoa vakavasti masentuneelle? Duodecim, 126, 1871-2. Mahoney, M . & Granvold, D. 2005. Constructivism and psychotherapy. World Psychiatry, 4 (2), 74- 77. Margolin, G. 2005. Children´s exposure to violence. Exploring developmental pathways to diverse outcomes. Journal of Interpersonal Violence, 20 (1), 72-81 Marttunen, M. 2012. Nuorten masennuksen hoitoon tarvitaan aktiivista otetta. Duodecim, 126, 2558-9. Masten, A. 2001. Ordinary magic. Resilience processes in development. American Psychologist, 56 (3), 227 – 238. Masten, A- & Obradovic, J. 2006. Competence and resilience in development. Annals New York Academy of Sciences, 1094, 13-27. Mechanic, D. & Tanner, J. 2007. Vulnerable people, groups, and populations: Societal view. Health Affairs, 26 (5), 1220 – 1230. Miller K.E. & Rasco, L.M. 2004. An ecological framework for addressing the mental health needs of refugee communities. Teoksessa K. E. Miller & L.M. Rasco (toim.). The Mental health of refugees: Ecological approaches to healing and adaptation. Hillsdale, NJ: Lawrence Erlbaum. 27 Miller, K.E. & Rasmussen, A. 2010. War exposure, daily stressors and mental health in conflict and postconflict settings: Bridging the divide between trauma- focused and psychosocial frameworks. Social Science & Medicine, 70, 7- 16. Miranda, J. Bernal, G., Lau, A., Kohn, L., Hwang. & la Fromboise, T. 2005. State of the science on psychosocial interventions for ethnic minorities. Annual Review of Clinical Psychology, 1, 113-142. Montgomery, E. 2011. Trauma, exile, and mental health in young refugees. Acta Psychiatrica Scandinavica, 124, Suppl. 440., 1-46. Montgomery. E. & Patel, N. 2011. Torture rehabilitation: Reflections on treatment outcome studies. Torture, 21 (2), 141- 145. Murray, L., Cohen, J., Ellis, B. & Mannarino, A. 2008. Cognitive behavioral therapy for symptoms of trauma and traumatic grief in refugee youth. Child Adolesc Psychiatric Clin N Am, 17 (3), 585- 604. Newbigging, K. & Thomas, N. 2011. Good practice in social care for refugee and asylum- seeking children. Child Abuse Review, 20 (5), 374- 390. Nurmi, J-E. 2011. Miksi nuori syrjäytyy? NMI-bulletin, 21 (2), 28-35. Paasio, P. 2010. Kaksi esimerkkiä laadun kehittämisestä Helsingissä: Perheneuvola ja lapsiperheiden kotipalvelu. Valtakunnalliset sosiaalityön tutkimuksen päivät 18.2.2010 (esitys) Palic, S. & Elklit, A. 2010. Psychosocial treatment of posttraumatic stress disorder in adult refugees: A systematic review of prospective treatment outcome studies and critique. Journal of Affective Disorders, 131 (1), 8-23. Peltonen, K. Qouta, S., El Sarraj, E. & Punamäki, R-L. 2010. Military trauma and social development: The moderating and mediating roles of peer and sibling relations in mental health. International Journal of Behavioral Development, 34 (6), 554 – 563. Peltonen, K. 2011 Children and violence. Nature, consequences and interventions. Acta Universitatis Tapereansis 1622. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy. Pottie, K. YM. 2011. Evidence- based clinical guidelines for immigrants and refugees. CMAJ, 183(12), 825925. Ponniah, K. & Hollon, S. 2009. Empirically supported psychological treatments for adult acute stress disorder and post-traumatic stress disorder: A review. Depression and Anxiety, 26 (12), 1086 -109. Punamäki, R-L. 2007. Muistaa vai unohtaa? Siinä traumatutkimuksen kysymys. Teoksessa M. Lindeman, L. Hokkanen & R-L. Punamäki (toim.). Hermoverkot, mielenterveys ja psykoterapia. Helsinki: Psykologien Kustannus Oy. Punamäki, R-L. 2010. Traumaattiset tapahtumat ja niiden seuraamukset nuoruudessa. Nuorten hyvinvointi – ja pahoinvointi konsensuskokous. Suomalainen lääkäriseura Duodecim ja Suomen Akatemia. Raunio, K. 2010. Onko näyttöön perustuvalla käytännöllä tulevaisuutta sosiaalipalveluissa? Janus, 18 (4), 387- 395. Renner, W. 2009. The effectiveness of psychotherapy with refugees and asylum seekers: A preliminary results from an Austrian study. Journal of Immigrant and Minority Health, 11, 41- 45. 28 Renner, W., Laireiter, A-R. & Maier, M. 2012. Social support from sponsorships as a moderator of acculturative stress: Predictors of effects on refugees and asylum seeker. Social Behaviour and Personality, 40 (1), 129- 146. Rutter, M. 1985. Resilience in the face of adversity: Protective factors and resistance to psychiatric disorder. British Journal of Psychiatry, 147, 598 – 611. Rousu, S. 2008. Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi organisaatioissa. Janus, 16 (2), 175- 184. Rousu, S. 2011. Mistä seikoista olisi tärkeää tietää kun arvioidaan vaikuttavuutta lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta. Luento, Maahanmuuttovirasto 21.1.2011. Shaw, J. 2003. Children exposed to war / terrorism. Clinical Child and Family Psychology Review, 6 (4), 237246. Sherbourne, C. & Stewart, A. 1991. The MOS social support survey. Social Science & Medicine, 32 (6), 705714. Solantaus, T. 2010. Nuorten mielenterveyden edistäminen. Erillisyydestä integraatioon, toiveista tulevaisuuteen. Nuorten Hyvinvointi ja pahoinvointi Konsensuskokous 2.2.2010 (luento) Sosiaali- ja terveysministeriö. 2009. Traumaattisten tilanteiden psykososiaalinen tuki ja palvelut. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 16. Summerfield, D. 2000. Childhood, war, refugeedom, and trauma: three core questions for mental health professionals. Transcultural Psychiatry, 37 (3), 417- 433. Summerfield, D. 2002. Commentary. Advances in Psychiatric Treatment, 8, 247-248. Taskinen, S. 2011. Mikä on yksin tulleiden lasten edun mukaista? Teoksessa S. Alanko, I. Marttinen, & H. Mustonen (toim.). Lapsen etu ensin. Yksintulleet alaikäiset turvapaikanhakijat Suomessa. Yhteiset Lapsemme Ry. Turner, S. & Herlihy, J. 2009. Working with refugees and asylum seekers. Psychiatry, 8 (8), 322 – 324. Vincent, F., Jenkins, H., Larkin, M. & Clohessy, S. 2012. Asylum- seeker´s experiences of trauma-focused cognitive behaviour therapy for post-traumatic stress disorder: A qualitative study. Behavioural and Cognitive Psychotherapy, 1- 15. Vladeck. B. 2007. How useful is “vulnerable” as a concept? Health Affairs, 26 (5), 1231- 1234. Vygotski, L. 1978. Mind in Society. The development of higher psychological processes. Cambridge, MA: Harvard University Press Van Emmerik, A., Kamphuis, J. & Emmelkamp, P. 2008. Treating acute stress disorder and post- traumatic stress disorder with cognitive behavioral therapy and structured writing therapy: A randomized controlled trial. Psychotherapy and Psychosomatics, 77 (2), 93 -100. Wade, J., Mitchell, F. & Baylis, G. 2005. Unaccompanied asylum seeking children. The response of social work services. London: British Association for Adoption and Fostering. 29 Wahlstöm, J. 2005. Narrative transformations and externalizing talk in a reflecting team consultation. Qualitative Social Work, 5 (3), 313- 332. Wahlström, J. 2007. Muutos psykoterapiassa. Teoksessa M. Lindeman, L. Hokkanen & R-L. Punamäki (toim.). Hermoverkot, mielenterveys ka psykoterapia. Helsinki: Psykologien Kustannus OY. Wampold, B. 2001. The great psychotherapy debate. Models, methods and findings. Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum. Wampold, B., Imel, Z., Laska, k., Benish. M., Miller, S., Fluckiger, C., Del Re, A., Baardseth, A. & Budge, S. 2010. Determining what works in the treatment of PTSD. Clinical Psychology Review, 30 (8), 923- 933. Watters, C. 2001. Emerging paradigms in the mental health care of refugees. Social Science & Medicine, 52, 1709- 1718. Williams, R. 2006. The psychosocial consequences for children and young people who are exposed to terrorism, war, conflict and natural disaster. Current Opinion in Psychiatry, 19, 337 – 349. Winter, A. 2011. Social services: Effective practices in serving survivors of torture. Torture, 21 (1), 48-55. Ziaian, T., de Anstiss, H., Antoniou, G., Baghurst, P., & Sawyer, M. 2012. Resilience and its association with depression, emotional and behavioural problems and mental health service utilisation among refugee adolescents living in South Australia. International Journal of Population Research. 2012, 9 pages. 30 B-osio Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköt Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä, ryhmäkodilla ja tukiasumisyksikössä, toimintaa määrittävät samanlaiset periaatteet ja arvot, mutta käytännön toimissa yksiköt eroavat melkoisesti toisistaan. Molempien yksiköiden asiakkaat ovat yksin maahantulleita turvapaikanhakijoita, mutta yksiköiden toiminnan tavoitteet määräytyvät pitkälti asiakkaiden ikärakenteen mukaan. Ryhmäkoti on syksystä 2011 saakka ollut täyden ylläpidon yksikkö, kun taas tukiasumisyksikön asiakkaat ovat nuoria, jotka opettelevat jo itsenäisen elämän alkeita. Oulun vastaanottokeskuksessa molemmilla alaikäisyksiköillä on asiakkaiden välttämättömistä terveyspalveluista ja terveyskasvatuksesta huolehtiva sairaanhoitaja sekä sosiaalityöntekijä, joka vastaa alaikäisyksiköiden sosiaalipalveluista. Oulun vastaanottokeskuksen ryhmäkodilla on 14 asiakaspaikkaa 0-17-vuotiaille lapsille ja nuorille. Mahdolliset alle kouluikäiset asiakkaat tullaan sijoittamaan vastaanottokeskuksen ulkopuolelle sijaisperheisiin, mutta jo nyt ryhmäkodilla on kokemusta alle 10-vuotiaiden turvapaikanhakijalasten hoidosta ja kasvatuksesta. Ryhmäkodin henkilöstömitoitus on lastensuojelulain mukainen, kuten vastaanottolaki edellyttää2 ja hoito- ja kasvatusvastuussa olevaa henkilökuntaa on yksikössä ympäri vuorokauden. Ryhmäkoti on täyden ylläpidon yksikkö, jossa asiakkaille tarjotaan päivän kaikki ateriat ilta- ja välipaloineen. Vaatteet ja muu tarvittava, esimerkiksi matkapuhelin ja siihen puheaikaa ostetaan yhdessä ohjaajan kanssa. Rahankäyttöä ryhmäkodin asiakkaat pääsevät harjoittelemaan kuukausittain saatavan käyttörahan avulla. Tukiasumisyksikössä on 26 asiakaspaikkaa 16-17-vuotiaille nuorille. Tukiasumisyksikkö on nimensä mukaisesti tuetun asumisen yksikkö, jossa opetellaan valmiuksia itsenäiseen elämään ohjaajien valvonnassa. Henkilöstömitoitus tukiasumisyksikössä on vastaanottolain mukainen, eli pienempi kuin ryhmäkodilla. Yövalvonnasta vastaa vastaanottokeskuksen vartija sekä tarvittaessa ryhmäkodin yöohjaaja. Tukiasumisyksikön asiakkaille myönnetään käyttörahan sijaan vastaanottorahaa. Kahden viikon välein saatava summa on sama kuin aikuisilla turvapaikanhakijoilla. Vastaanottorahalla tukiasumisyksikön asiakkaat ostavat ruoan, hygieniatarvikkeet, vaatteet, pesuaineet ja kaiken muun tarvitsemansa. Vastaanottokeskuksen puolesta tarjotaan muutamia hyödykkeitä, kuten siivoustarvikkeet. Harrastuskuluihin tukiasumisyksikön asiakkaille myönnetään täydentävää vastaanottorahaa. Sekä ryhmäkodin että tukiasumisyksikön asukkaat ovat alaikäisiä turvapaikanhakijoita, jotka ovat saapuneet Suomeen ilman vanhempiaan. Molemmissa alaikäisyksiköissä asiakkaiden hoito- ja kasvatusvastuu on yksikön henkilökunnalla, mutta vastaanottolain mukaisesti jokaiselle ilman huoltajaa maahan tulleelle alaikäiselle turvapaikanhakijalle määrätään edustaja mahdollisimman nopeasti3. Edustajan tehtävä on huoltajan tapaan käyttää puhevaltaa lasta koskevissa asioissa. Alaikäiselle turvapaikanhakijalle haetaan edustajaa vastaanottokeskuksen toimesta, virallisesta määräämispäätöksestä vastaa käräjäoikeus. Edustajuus säilyy lainvoimaisena mahdollisesta turvapaikkapäätöksestä huolimatta siihen asti, kunnes edustettava täyttää 18 vuotta, hän muuttaa pysyvästi pois Suomesta tai hänen huoltajansa tulee Suomeen. Edustajan tehtävistä voi lukea tarkemmin sosiaalityöntekijä Hanna Myllykankaan laatimasta oppaasta "Oulun vastaanottokeskus toivottaa sinut tervetulleeksi edustajan tehtäviin" (Liite 1). 2 3 Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta 746/2011, 17 § Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta 746/2011, luku 5 31 1. Traumainformoitu organisaatio Tutkimustulokset osoittavat, että lähes kolmasosa nuorista, alle 25-vuotiaista Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista on altistunut traumaattisille kokemuksille4. Lienee varmaa, että myös muissa ikäryhmissä traumakokemuksille altistuneiden määrä on samaa suuruusluokkaa. Traumatisoivien kokemusten yleisyys turvapaikanhakijoiden keskuudessa on otettu erityishuomioon Oulun vastaanottokeskuksessa, jossa vastaanottotoimintaa halutaan kehittää traumasensitiivisempään suuntaan. Samalla vastataan uuteen vastaanottolakiin, joka edellyttää erityisen haavoittuvassa asemassa olevien huomioimista vastaanottotyössä5. Traumainformoitu lähestymistapa koko organisaation toimintaperiaatteena pohjaa Yhdysvaltalaisen NCTSN:n (The National Child Traumatic Stress Network) toimintamalliin6, joka on kehitetty erityisesti tahoille, jotka tekevät työtä lasten ja nuorten kanssa. NCTSN:n traumainformoidun toimintamallin perusajatuksena on, että asiakkaiden mahdollinen traumatausta otetaan toimijasta riippumatta aina huomioon. Erityisen tärkeää tämä on tiettyjen traumatisoitumiselle altistuneiden erityisryhmien kanssa työskenneltäessä. Turvapaikanhakijat ja eritoten alaikäiset yksin maahantulleet turvapaikanhakijat kuuluvat selkeästi tällaiseen erityisryhmään4. Traumainformoituun organisaatiomalliin kuuluu olennaisena osana se, että organisaation jokaisella tasolla ja jokaisella toimijalla on sama tietämys traumoista ja traumatisoitumisesta, ja että tuota tietämystä hyödynnetään arkipäivän työssä. Traumainformoidussa organisaatiossa jokainen työntekijä tekee työtään samoista traumasensitiivisistä lähtökohdista käsin. Traumainformoidun organisaatiomallin perustana on koko henkilöstön traumakoulutus. Kaikkien työntekijöiden on tarpeen ymmärtää trauman ja traumatisoitumisen peruskäsitteet, trauman mahdolliset vaikutukset sekä sen yleisyys oman asiakaskunnan keskuudessa. Henkilöstön on myös tärkeää tiedostaa oman toiminnan mahdolliset vaikutukset traumatisoituneeseen sekä hallita traumaoireita lieventäviä keinoja ja apumenetelmiä. Toisaalta osaamista – ja toimivia yhteistyömalleja – tarvitaan myös silloin, kun vastaanottokeskuksen omat palvelut eivät vastaa asiakkaan tarpeita ja on traumatisoituneen asiakkaan edun mukaista ohjata hänet terveys- ja terapiapalveluiden pariin vastaanottokeskuksen ulkopuolelle. Henkilökunnan ajantasainen koulutus on traumainformoidussa organisaatiossa ensiarvoisen tärkeää ja ammattitaidon ylläpitäminen vaatiikin henkilöstöltä jatkuvaa kouluttautumista. Suomesta turvapaikkaa hakevan kannalta olisi tärkeää, että kaikki palveluntarjoajat vastaanottokeskuksista kunnallisiin sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajiin sekä opetustoimen eri tahoihin toimisivat samoista traumasensitiivisistä lähtökohdista käsin. Olisi sekä yksittäisen turvapaikanhakijan että laajemmankin yhteisön etu, että turvapaikanhakijoiden kanssa työskenneltäessä trauman mahdollisuus otettaisiin aina huomioon. Näin ennaltaehkäistäisiin mahdollisesti myöhemmin esiin nousevia traumatisoitumisesta johtuvia ongelmia. Traumainformoitua organisaatiomallia tulisi siis kehittää laaja-alaisesti läpi yhteistyöverkoston. Oulun vastaanottokeskuksen tavoitteena on tehdä vastaanottotyötä traumasensitiivisestä näkökulmasta, eli trauman mahdollisuus huomioiden, NCTSN:n mallin mukaisesti koko organisaation tasolla. Päämääränä on olla ensimmäisten traumainformoitujen organisaatioiden joukossa Suomessa. 4 Suikkanen S. 2010. Selvitys kidutettujen ja vaikeasti traumatisoituneiden turvapaikanhakija- ja pakolaislasten ja nuorten määrästä sekä heidän psykiatristen palvelujen tarpeestaan. s.29-50. Helsingin Diakonissalaitos. 5 Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta 746/2011, 6 § 6 http://www.nctsn.org 32 Oulun vastaanottokeskuksessa työ kohti traumainformoitua organisaatiota on aloitettu alaikäistyön kehittämishankkeen myötä koko alaikäisyksiköiden henkilökunnan traumakoulutuksella. Traumakoulutukseen on osallistunut molempien alaikäisyksiköiden henkilökunta kokonaisuudessaan, Oulun vastaanottokeskuksen johtaja, vastaavat ohjaajat, sosiaalityöntekijä, sairaanhoitaja sekä vastaanottokeskuksen oman koulun kaksi opettajaa. Vuoden 2011 kestänyt traumakoulutus koostui viidestä kokonaisesta koulutuspäivästä ja niihin liittyvistä ennakko- ja välitehtävistä, melkoisesta määrästä alan kirjallisuutta sekä neljästä konsultaatioiltapäivästä per alaikäisyksikkö. Kouluttajana toimi psykologi, traumaterapeutti Soili Poijula. Henkilökunnan trauma-koulutus Oulun vastaanottokeskuksessa jatkuu vuonna 2012 aikuis- ja perheyksiköiden kehittämishankkeen myötä. 33 2. Vastaanottotoiminta Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä 2.1 Uuden asiakkaan saapuminen ja vastaanotto_____________________________________________________ Saapuminen uuteen, ennalta tuntemattomaan vastaanottokeskukseen on alaikäiselle turvapaikanhakijalle merkittävä tapahtuma. Luottamuksen rakentumisen kannalta ensi kohtaaminen on erityisen tärkeä ja siksi nuori solmii ensi kontaktinsa vastaanottokeskukseen aina oman yksikön ohjaajan kautta. Kun vastaanottokeskukseen tulee tieto uudesta asiakkaasta, joko poliisilta tai toisesta vastaanottokeskuksesta, uuden asiakkaan hakee aina majoittavan yksikön ohjaaja. Ennakkovalmistelut uuden asiakkaan vastaanottamista varten alkavat heti, kun tieto uudesta tulijasta on saatu. Majoittava yksikkö määräytyy asiakkaan iän ja taustatietojen perusteella. Jos uusi asiakas on vastikään maahan tullut 16-vuotias tai sitä nuorempi, majoitetaan hänet lähes poikkeuksetta ensin ryhmäkodille. Ryhmäkodilla on tukiasumisyksikköä pienempi paikkaluku, mutta lastensuojelulain mukaisesti suurempi henkilöstömitoitus, joten 16 vuotta täyttäneen uuden asiakkaan valmiuksia ja kehitystasoa arvioidaan ensin ryhmäkodilla. 16-vuotias asiakas voi siirtyä ryhmäkodilta tukiasumisyksikköön niin halutessaan, mutta vasta sitten, kun alaikäisyksiköiden henkilökunta on todennut asiakkaalla olevan riittävät valmiudet siihen. 17vuotias poliisilta saapuva uusi asiakas majoitetaan yleensä suoraan tukiasumisyksikköön. Siirrot yksiköstä toiseen, myös tukiasumisyksiköstä ryhmäkodille, ovat mahdollisia, jos asiakkaan kehitystaso tai lapsen etu sitä edellyttää. Jos uusi asiakas siirtyy Oulun vastaanottokeskukseen toisesta vastaanottokeskuksesta, aiempi majoittava yksikkö ja sieltä saadut tiedot nuoresta ja hänen kehitystasostaan määräävät pitkälti majoittavan yksikön myös Oulussa. Ennakkovalmisteluihin kuuluu tarvikekassin eli starttipaketin kokoaminen, avainkortin tekeminen sekä olennaisten asiakirjojen, henkilökortin ja käyttöraha- tai vastaanottorahahakemuksen tulostaminen. Asiakas rekisteröidään majoittavan yksikön asukkaaksi virallisessa Ulkomaalaisrekisterissä, eli UMAREKjärjestelmässä heti kun se on mahdollista. Omaohjaaja valitaan nuorelle jo etukäteen, senhetkisen ohjaajatilanteen mukaan. Oulussa tukiasumisyksikössä jokaisella nuorella on yksi omaohjaaja, ryhmäkodilla kaksi, yksi mies- ja yksi naisohjaaja. Alaikäisyksiköiden asiakkaat majoitetaan 1-4 hengen huoneisiin ja sänky pedataan aina valmiiksi, jotta uuteen asuinympäristöön siirtyminen helpottuu. Jos nuori majoitetaan toisten nuorten kanssa samaan huoneeseen, huoneessa jo asuville kerrotaan ennakkoon uudesta huonekaverista, sillä tiedon antaminen etukäteen helpottaa sopeutumista uuteen tilanteeseen. Vaitiolovelvollisuuteen vedoten huoneessa jo asuville nuorille kerrotaan uudesta asiakkaasta vain välttämättömin. Uusi tulija kertoo itse itsestään lisää, niin halutessaan. Ohjaaja, joka hakee nuoren poliisilaitokselta tai juna-asemalta, jää usein lähtemättömästi saapuvan nuoren mieleen. Asiakasta arvostava ja kunnioittava kohtelu edellyttää ensikohtaamisella ystävällistä ja asiallista tervehtimistä sekä esittäytymistä. Ohjaajan tehtävä on luoda turvallinen ilmapiiri jo matkalla vastaanottokeskukseen, samalla kuitenkin asiakkaan vointia ja vastaanottokykyä tarkkaillen. Jos yhteinen kieli puuttuu, sanattoman viestinnän merkitys korostuu. Psykososiaalinen tukityö alkaa jo automatkan aikana. Vastaanottokeskukseen saavuttaessa välttämättömät rutiinitehtävät suoritetaan viivyttelemättä, mutta oman osaston esittelyyn varataan riittävästi aikaa. Ryhmäkodilla uudelle asiakkaalle järjestetään yleensä tulkattu tervetulotuokio jo saapumispäivänä käytännön asioiden selvittämiseksi. Jo alusta alkaen asiakkaan vointiin kiinnitetään huomiota: jos nuori on nälkäinen, hänelle annetaan ruokaa, jos taas uupunut, hänet ohjataan lepäämään. Eli sitä mitä minä muistan ensimmäisestä päivästä olin omassa huoneessa kaksi päivää, sitten ohjaaja otti minua käsistä kiinni ja vei minut kaupunkiin. Poika, vastaanottokeskuksessa 4kk 34 2.2 Ohjaajan alkuinfo Ohjaajan nuorelle antamalla alkuinfolla (Liite 2) on kaksi selkeää tavoitetta: käydä läpi vastaanottokeskuksen ja oman yksikön toimintaohjeet ja säännöt, sekä antaa nuorelle tietoa hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan vastaanottokeskuksessa asuessaan. Nuoren tulee jo parin päivän sisällä saapumisestaan saada tietää, kuinka aikuiset odottavat hänen toimivan vastaanottokeskuksessa ja omassa yksikössään. Ohjaajan alkuinfon ohella, vastaanottokeskukseen sopeutumiseen myötävaikuttavat myös sairaanhoitajan alkutarkastus ja sosiaalityöntekijän alkuhaastattelu, joissa nuorelle annetaan tarvittavat tiedot hänelle kuuluvista terveys- ja sosiaalipalveluista. Oulun vastaanottokeskuksessa ohjaajan alkuinfo annetaan suullisesti mahdollisimman pian nuoren saavuttua, aina nuoren äidinkielelle tulkattuna. Tavoitteena on, että jokainen uusi asiakas saa alkuinfon viimeistään kolmen päivän kuluttua saapumisesta vastaanottokeskukseen. Asiakkaan fyysinen tai psyykkinen vointi voi luonnollisesti vaikuttaa alkuinfon ajankohtaan, koska alkuinfossa nuori saa paljon tietoa lyhyessä ajassa. Jo pelkkä uupumus vaikeuttaa suuren tietomäärän omaksumista yhdellä kertaa. Toivottavaa on, että ohjaajan alkuinfon pitää nuoren omaohjaaja. Luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen luominen omaohjaajan ja nuoren välille alkaa näin viimeistään ohjaajan alkuinfossa. Alaikäisyksiköissä työskentelevä henkilökunta on koulutettu havainnoimaan turvapaikanhakijanuoren mahdolliseen traumatisoitumiseen liittyvää käyttäytymistä kaikissa vuorovaikutustilanteissa, myös alkuinfossa. Ohjaaja tunnistaa nuoren mahdolliset yli- ja alivireystilat ja osaa normalisoida niitä. Asiakkaan tarkkailu sekä oman käyttäytymisen tiedostaminen on osa vuorovaikutusta, joten alkuinfoa annettaessa ohjaajan ilmeet, eleet ja äänenkäyttö ovat harkittuja. Nuoren aikuiseksi kasvamiseen ja itsenäistymiseen kuuluu rajojen hakeminen ja sääntöjen kyseenalaistaminen. ”On tärkeää arvostaa nuorta yksilönä, vaikka hän ei aina toteutakaan aikuisen toiveita vaan asettuu jopa niitä vastaan. Tämäkin irtiotto ja vastarinta palvelevat nuoren itsenäistymistä”.7 Koska vastaanottokeskuksen alaikäisyksikössä asuvalla nuorella ei ole vanhempia tai muita läheisiä sukulaisia jokapäiväisessä elämässään, työntekijöiden tehtävänä on toimia turvallisina ja välittävinä aikuisina. Työntekijät eivät kuitenkaan korvaa, tai pyri korvaamaan nuoren biologisia vanhempia, vaan toteuttavat vanhemmuuteen kuuluvia tehtäviä ammatillisesti. Säännöt, ohjeet ja määräykset asettavat selkeät rajat nuorelle, mutta on tärkeää, että nuori saa myös tietää mitä sääntöjen rikkomisesta seuraa. Ohjaajan tulee osata selittää nuorelle sääntöjen merkitys, sillä johdonmukaiseen hoitoon ja kasvatukseen kuuluu asioiden perusteleminen. Olemassa olevien toimintatapojen jatkuva kertaaminen on keskeistä lasten ja nuorten hoidossa ja kasvatuksessa. Alkuinfon yhteydessä nuorelle kerrotaankin, että infon sisältöä kerrataan vielä useasti hänen kanssaan, ja että nuori voi aina kysyä ohjaajilta itselleen epäselvistä asioista. Alkuinfon yhteydessä nuori sitoutuu vastaanottokeskuksen sääntöihin sekä hänelle osoitettuun työ- ja opintoimintaan, eli käytännössä viikoittaisiin yleisten tilojen siivousvuoroihin ja koulunkäyntiin. Ryhmäkodin asiakkaat allekirjoittavat ohjaajan alkuinfon yhteydessä kirjallisen sopimuksen sääntöjen noudattamisesta ja tukiasumisyksikön asiakkaat allekirjoittavat työtoimintasopimuksen. Työtoimintasopimuksessa nuorelta edellytetään osallistumista tarjottuun suomen kielen opetukseen ja viikoittaisiin siivousvuoroihin. Vain sopimuksen allekirjoittamalla on oikeutettu saamaan täyttä vastaanottorahaa. Jos nuori kieltäytyy opetus- ja työtoiminnasta, on syytä epäillä nuoren valmiutta asua tukiasumisyksikössä. Kouluvelvollisuutta ymmärtämätön asiakas todennäköisesti tarvitsee vielä ryhmäkodin tarjoamaa tehostettua ohjausta. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää varmistaa, että nuoret ymmärtävät velvollisuutensa ja tottuvat suomalaisiin käytäntöihin. Sopimukset, niin ryhmäkodin sopimus sääntöjen noudattamisesta kuin tukiasumisyksikön työtoimintasopimuskin, allekirjoitetaan, kun asiakas on saanut kaiken alkuinfoon kuuluvan informaation ja ymmärtää myös vastaanottokeskuksen sanktio- ja varoituskäytännöt. 7 Cacciatore, R. 2010. Aggression portaat, s.146. Opetushallitus 2008. 35 2.2.1 Varoitukset ja sanktiot Vastaanottokeskusten alaikäisyksiköiden toiminta pohjaa vastaanottolakiin, ei lastensuojelulakiin. Keinot puuttua ei-toivottuun käyttäytymiseen ovat vastaanottokeskuksessa siten erilaisia kuin lastensuojelulaitoksissa. Vastaanottolaki mahdollistaa vastaanottorahan leikkaamisen sanktio-toimenpiteenä8, joten tukiasumisyksikön asiakkailta vastaanottorahaa voi leikata määräajaksi. Varoituskäytäntö esitelläänkin tarkasti jo ohjaajan alkuinfossa. Jos nuori rikkoo allekirjoittamaansa työtoimintasopimusta, on koulusta pois luvatta tai jättää siivousvuoronsa hoitamatta, hänelle annetaan kirjallinen varoitus. Varoitusta annettaessa on varmistettava, että nuori ymmärtää täysin miksi hän saa varoituksen ja mitä siitä seuraa. Tästä syystä varoituksen antamiseen varataan aikaa ja se tehdään tarvittaessa tulkatusti. Oulun vastaanottokeskuksessa varoituskäytäntö on kolmeportainen. Ensimmäinen varoitus on muistutus siitä, että nuori on unohtanut velvollisuutensa. Toisen varoituksen yhteydessä nuoren kanssa keskustellaan vakavammin, jotta hän ymmärtää muuttaa ne toimintatavat, jotka ovat vastaanottokeskuksen sääntöjen vastaisia. Puhuttelusta huolehtii ensisijaisesti omaohjaaja tai sosiaalityöntekijä. Toisesta varoituksesta ilmoitetaan myös nuoren edustajalle. Kolmannesta varoituksesta seuraa vastaanottorahan leikkaaminen 20 %:lla yhdeksi kuukaudeksi. Kolmas varoitus annetaan nuorelle aina tulkatusti ja edustajaa informoidaan tapahtuneesta. Ryhmäkodin asiakkaat saavat vastaanottorahan sijasta käyttörahaa, joten varoituskäytäntöä ei sovelleta ryhmäkodilla. Ryhmäkodin toiminta perustuu tiiviiseen henkilökohtaiseen ohjaukseen, myös silloin, kun on syytä puuttua ongelmakäyttäytymiseen. Jos nuori on esimerkiksi luvatta pois koulusta, pyritään ei-toivottu käytös kitkemään keskustelemalla asiasta nuoren kanssa ja varmistamalla, että hän ymmärtää käyttäytymisensä seuraukset. Ryhmäkodin henkilöstömitoitus myös mahdollistaa sen, että yksikön jokaisen asiakkaan kasvatukselliset tarpeet huomioidaan yksilöllisesti ja vaikkapa kouluun lähtemistä opetellaan ohjaajan valvonnassa systemaattisesti, ajan kanssa. Sekä ryhmäkodilla että tukiasumisyksikössä voidaan sanktiona käyttää myös tietokoneen, pelikonsolin tai muiden pelivälineiden ja viihdykkeiden väliaikaista käyttökieltoa. 8 Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta 746/2011, 29 § 36 2.3 Omaohjaajuus Omaohjaajuussuhteen selkeä määrittäminen on tärkeää, koska asiakkaiden odotukset omaohjaajuuden merkityksestä ja sisällöstä vaihtelevat vaativista vähäisiin. Osalle nuorista omaohjaajuus on täysin vieras käsite, toiset taas toivovat omaohjaajansa olevan biologisen vanhemman kaltainen aikuinen. Turvapaikanhakijanuorella voi olla vaikeuksia luottaa vieraisiin, joten on ensiarvoisen tärkeää, että omaohjaaja kykenee luomaan luottamuksellisen ja asiallisen suhteen nuoren kanssa. Omaohjaajan velvollisuus on toimia aina nuoren edun mukaisesti, nuorta ymmärtäen. On kuitenkin huomioitava, että yksikön kaikki ohjaajat ovat työvuorossa ollessaan kasvatus- ja hoitovastuussa yksikkönsä jokaisesta asiakkaasta. Omaohjaajuuteen liittyy nuoren kokonaisvaltaisena kasvattajana toimiminen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi, mutta samat tavoitteet koskevat kollektiivisesti yksikön kaikkia asiakkaita. Omaohjaajuus Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä tarkoittaa nuoren yksilöllistä huomioimista, läsnäoloa ja tukemista. Omaohjaaja on ammatillisesti vastuussa nuoren kasvusta ja kehityksestä. Omaohjaajuutta toteutetaan tutustumalla nuoreen, hänen ajatuksensa ja mielipiteensä kuulemalla ja huomioimalla. Nuoren ja omaohjaajan arvot ja näkökulmat voivat olla hyvinkin erilaisia, mutta ehdoton, mustavalkoinen ajattelu ei sovi omaohjaajuuteen, eikä alaikäisten vastaanottotyön muihinkaan osa-alueisiin. Omaohjaaja järjestää säännöllisiä keskusteluaikoja, joissa käydään läpi nuoren kasvuun, kehitykseen, oppimiseen ja itsenäistymiseen liittyviä aiheita sekä kootaan nuoren henkilökohtaista hoito- ja kasvatussuunnitelmaa. Hoito- ja kasvatussuunnitelmaa täytetään yhdessä nuoren kanssa, jolloin tunnistetaan paitsi nuoren vahvuudet, niin myös ne elämänhallinnan osa-alueet, joissa nuorella on vielä opeteltavaa. Omaohjaajan kanssa omaa toimintaa tarkkailemalla nuori oppii myös itse arvioimaan omia taitojaan ja valmiuksiaan. Omaohjaajakeskusteluissa kannustetaan hyviin elämätapoihin ja vahvistetaan nuoren elämänhallinnan tunnetta. Samalla tehdään esikotouttavaa työtä antamalla nuorelle valmiuksia itsenäiseen elämään Suomessa, vastaanottokeskuksen ulkopuolella. Nuori oppii saadessaan palautetta toiminnastaan. Palautteen avulla nuori pääsee itse arvioimaan miten hän on toiminut, voiko hän jatkaa entiseen malliin, vai pitääkö joitain toimintatapoja muuttaa. Omaohjaajuuteen kuuluu luonnollisena osana nuoruuteen liittyvien konfliktitilanteiden selvittely, joista keskusteltaessa nuorta kannustetaan oppimaan omista virheistään. Kritiikkiä annettaessa on hyvä muistaa, että teko voi olla väärä tai huono, ei koskaan ihminen. Tapaan, jolla palautetta annetaan, on siis hyvä kiinnittää huomiota, sillä vuorovaikutuksen nuoren kanssa tulee aina olla arvostavaa ja kunnioittavaa. Samoin, sanattoman viestinnän suhteen omaohjaajan on muistettava pitää aikuisen ammatillinen linja. On tärkeää muistaa antaa nuorelle myös hyvää palautetta ja kehuja oikeista teoista ja valinnoista. Sillä saa usein aikaan lumipalloefektin, jolloin hyvät teot seuraavat toisiaan. Eli tämä omaohjaaja oli hyvin viisas, koska minulla on hyvin lyhyt pinna ja tulen nopeasti vihaiseksi enkä pysty kontrolloimaan itseä. Sitten hän sanoi mulle että nyt sinä menet alakertaan hakkaamaan nyrkkeilysäkkiä niin paljon, että sitten kun viha on lähtenyt pois niin tule uudelleen juttelemaan. Minä menin sinne ja hakkasin säkkiä ja sitten menin uudelleen juttelemaan. Ja sitten me puhuttiin ja minä vähän nauroin. Poika, muuttanut pois vastaanottokeskuksesta vuosi sitten, asui vastaanottokeskuksessa 1v 3kk 37 3. Psykososiaalinen tukityö alaikäisyksiköissä Psykososiaalinen tukityö käsitetään usein psyykkisen, hengellisen ja sosiaalisen tuen ja avun antamiseksi jonkin yksittäisen, mielen tasapainoa horjuttavan tapahtuman jälkeen. Alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottotyössä psykososiaalinen tukityö ulottuu kuitenkin laaja-alaisemmin käytännön arkityöhön. Psykososiaalinen tukityö on nuoren tukemista turvapaikanhakuprosessin eri vaiheissa koko turvapaikkaprosessin ajan. Se on oleellinen osa vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä tehtävää jokapäiväistä hoito- ja kasvatustyötä, ja on näin ollen sisäänkirjoitettu kaikkiin niihin palveluihin, joita alaikäisille turvapaikanhakijoille vastaanottokeskuksessa tarjotaan. Vastuu psykososiaalisesta tukityöstä on vastaanottokeskuksen koko henkilökunnalla. Psykososiaalinen tukityö vaatii työntekijältä empatiaa ja aitoa kiinnostusta nuoren elämään, mutta ennen kaikkea ammatillisuutta ja vuorovaikutustaitoja. Psykososiaalinen tukityö ei voi onnistua ilman luottamuksellista vuorovaikutussuhdetta asiakkaaseen. Huolenpidon ja hyväksynnän lisäksi työntekijältä edellytetään myös realistisuutta sekä uskallusta tuottaa pettymyksiä. Ammatillisuuteen kuuluu paitsi aikuisen, niin myös työntekijän rooli. Lämmin, läheinen ja nuorta tukeva suhde on mahdollista rakentaa ilman liiallista omistautumista yksittäisen nuoren asioille. Arvostuksesta ja kunnioituksesta yksittäisiä nuoria, yksikön koko asiakaskuntaa sekä kollegoita kohtaan psykososiaalista tukityötä on tehtävä yhdenmukaisesti kaikkien nuorten kanssa. Se, mitä tarjotaan yhdelle nuorelle, on pystyttävä tarjoamaan myös kaikille muille. Vastaanottotyön ammatillisuuteen ei kuulu arvioida asiakkaan itsestään antaman kuvan oikeellisuutta. Turvapaikkaprosessiin liittyy eri toimijoita, joista jokaisella on omat eriytetyt tehtävänsä. Esimerkiksi turvapaikanhakijan ikään ja henkilöllisyyteen liittyvästä selvitystyöstä vastaa poliisi, turvapaikkaperusteiden tutkinnasta puolestaan maahanmuuttovirasto. 3.1 Psykososiaalinen tukityö arjessa Arjessa psykososiaalinen tukityö on yksinkertaisimmillaan kokoaikaista aktiivista läsnäoloa ja yhdessä tekemistä. ”Rajat ja rakkautta” on vanha ja ehkä kulunutkin ilmaisu hoitamisesta, kasvattamisesta ja välittämisestä, mutta sisältää kuitenkin kaiken oleellisen. Päivärytmin säännöllisyys luo rakenteen nuoren ajankäytölle ja puitteet turvallisuudentunteen syntymiselle. Kun nuoren elämässä jo normaaliolosuhteissakin on kehitysvaiheeseen kuuluvaa rajojen hakemista, ajoin kaoottisuuttakin, on aikuisen tehtävä rakentaa ajankäytöllä raamit vuorokauteen. Ruoka-ajat, nukkumaan meneminen, siivousvuorot, koulu ja harrastukset ovat arjessa omilla pysyvillä paikoillaan. Psykososiaalinen tukityö vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä on arjen askareissa auttamista sekä rinnalla kulkemista usein pitkäksi venyvän turvapaikkaprosessin ajan. Nuorten kanssa keskustelemalla koetetaan löytää keinoja, joilla oleskelulupapäätöksen odottamisen monelle aiheuttamaa turhautumista, pahaa oloa ja ikävää voidaan lievittää. Kaikille yksikön asiakkaille yhteisiä asukaskokouksia järjestetään säännöllisesti asiakkaiden mielipiteiden ja toiveiden kuulemiseksi. Kieliryhmittäin tulkatuissa asukaskokouksissa käydään läpi yhteisiä asioita ja suunnitellaan tulevaa toimintaa. Yksittäisten nuorten kanssa käytävissä tukikeskusteluissa tulkkia käytetään aina tarvittaessa, mutta välttämätöntä se ei kuitenkaan ole. Yhteisen kielen puuttuminen ei ole koskaan este psykososiaalisen tukityön tekemiselle. Yöt pyritään rauhoittamaan alaikäisyksiköissä niin, että lasten ja nuorten unirytmi pysyy normaalina. Ryhmäkodin nuorimmat asiakkaat ohjataan iltapalan, iltapesujen ja iltasadun myötä nukkumaan jo aiemmin, eikä tukiasumisyksikössäkään tehdä ruokaa, pelata pelejä tai katsella televisiota enää puolen yön jälkeen. Yöt ovatkin alaikäisyksiköissä pääsääntöisesti rauhallisia. Yöohjaajan velvollisuus on kuitenkin tarjota asiakkaiden tarvitsemaa psykososiaalista tukea aina tarvittaessa, vaikka keskellä yötä, toki osaston turvallisuustilanne huomioiden. 38 Turvapaikanhakijanuoren kulttuuri-identiteettiä pyritään pitämään yllä ja mahdollisuuksien mukaan vahvistamaan läpi turvapaikkaprosessin. Omaan kulttuuriin liittyviä tapoja ja taitoja voi harjoittaa vastaanottokeskuksessakin, valmistamalla vaikka kotimaan perinneruokaa yhdessä muiden asiakkaiden ja ohjaajien kanssa. Myös uskonto voi liittyä vahvasti identiteettiin ja sen merkitys korostuukin usein vaikeissa elämäntilanteissa. Siksi vastaanottokeskuksen henkilökunnan tehtävä on tukea nuorta oman uskontonsa harjoittamisessa, jos nuori niin itse haluaa. Suvun ja perheen merkitys on monelle uskontoakin suurempi, vaikka biologisten vanhempien tai muiden sukulaisten osallistuminen turvapaikanhakijanuoren elämään saattaa olla pelkän puhelinyhteyden varassa. Ohjaajien tärkeä tehtävä onkin auttaa nuorta pitämään henkinen yhteys perheeseensä. Psykososiaalinen tukityö on joskus kotimaataan ja perhettään ikävöivän nuoren lohduttamista: Miten äitisi lohduttaisi sinua nyt? Elikkä joskus kaipaan omaa perhettä ja te ette voi sille mitään. Poika, ryhmäkoti, vastaanottokeskuksessa 7kk Psykososiaalinen tukityö edellyttää työyhteisössä jatkuvaa reflektointia, jolloin muutokset nuoren psyykkisessä tilassa huomioidaan ja raportoidaan eteenpäin vastaanottokeskuksen muille työntekijöille, ohjaajille, sosiaalityöntekijälle ja sairaanhoitajalle, tai tarvittaessa vastaanottokeskuksen ulkopuolisille palveluntarjoajille. Mahdollinen erityistuen tarve arvioidaan jokaisen nuoren kohdalla yksilöllisesti, taustat, kulttuuri sekä kehitystaso huomioiden. Psykososiaalista tukityötä tehdään nuoren kanssa turvapaikkaprosessin loppuun asti, päättyipä se miten tahansa, kuntaan muuttoon tai käännytykseen. Asiakkuuden päättyessä on tärkeää välittää eteenpäin oleelliset tiedot nuoresta asianosaiselle sosiaalityöntekijälle tai seuraavan majoittavan vastaanottokeskuksen tai laitoksen henkilökunnalle. Näin varmistetaan nuoren jatkosijoituspaikan oikeellisuus, sekä psykososiaalisen tukityön jatkuminen. En tiedä mikä on ohjaajien tärkein tehtävä, mitä minä olen pyytänyt ohjaajilta, kaikki on kyllä järjestetty ja kaikessa on autettu. Minusta tuntuu että kaikki on hyvin. Minä uskoisin, että heidän rooli on auttaa meitä ja tukea meitä joka asiassa. Poika, tukiasumisyksikkö, vastaanottokeskuksessa 4kk Elikkä sillon jos ei oo kovin niinku tuskallista, niin en puhu ohjaajien kanssa, mutta sillon kun se paine on niin kova ja on niin ärsyttävä, niin sillon puhun näistä ongelmista. Poika, ryhmäkoti, vastaanottokeskuksessa 7kk 39 3.2 Psykososiaalinen tukityö ja koulu Vastaanottolaki edellyttää, että odotusajan vastaanottoyksiköt tarjoavat turvapaikanhakijoille työ- ja opintotoimintaa9. Oulun vastaanottokeskuksessa työskentelee kaksi opettajaa ja opetusta tarjotaan vastaanottokeskuksen tiloissa kaikille alaikäisille turvapaikanhakijoille vähintään 20 viikkotuntia, kolmessa eri moduulissa. Psykososiaalisen tukityön kannalta koulu on yksi tärkeimmistä nuoren turvapaikanhakijan arkea tasapainottavista tekijöistä. Säännölliset koulutunnit rytmittävät arkea ja tarjoavat nuorille mahdollisuuden keskittyä pitkästä turvapaikkaprosessista murehtimisen sijaan opiskeluun ja suomen kieleen. Koulutunnit ovat myös tärkeä osa vastaanottokeskuksessa tehtävää esikotouttavaa työtä, sillä kielen ja koulukäytäntöjen oppiminen on tärkeä osa uuteen kulttuuriin sopeutumista. Välillä on haasteellista saada motivoitua turvapaikanhakijanuori suomen kielen opintojen pariin, kun tulevaisuus Suomessa on epävarma. Säännöllinen osallistuminen koulutunneille kuuluu kuitenkin vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköiden asukkaiden velvollisuuksiin. Siksi nuoret herätetään kouluaamuina, mutta omatoimisuuteen toki kannustetaan. Ryhmäkodilla nuorten koulunkäyntiaktiivisuutta pyritään seuraamaan tarkasti ja jos poissaoloja ilmenee, niihin puututaan herkästi. Tukiasumisyksikön asukkaille puolestaan koulunkäynti on yksi edellytys täyden vastaanottorahan saamiseksi. Oppivelvollisuus mainitaan työtoimintasopimuksessa, jonka kaikki tukiasumisyksikön asiakkaat allekirjoittavat ohjaajan alkuinfon yhteydessä. Koulupoissaoloja seurataankin tarkasti ja nuoria ohjataan tarvittaessa oikeaan suuntaan tiukalla varoituskäytännöllä. Koulujen läsnäololistat tarkistetaan joka päivä koulun jälkeen ja luvattomasta poissaolosta annetaan varoitus nuorelle jo samana päivänä. Myös kahdesta myöhästymisestä viikossa seuraa varoitus. Näin nuori oppii jo vastaanottokeskuksessa suomalaisen yhteiskunnan perussääntöjä. Oulussa yhteistyö vastaanottokeskuksen ulkopuolisten koulujen kanssa toimii peruskouluikäisten kohdalla hyvin. Peruskouluikäisille turvapaikanhakijanuorille löytyy koulupaikka yleensä varsin nopeasti, vaikka uusia asiakkaita saapuukin kaikkina vuodenaikoina, usein kesken lukukauden. Tilanne on toinen peruskouluiän ylittäneille turvapaikanhakijanuorille, joille vastaanottokeskuksen ulkopuolisia opiskelumahdollisuuksia on tarjolla rajallisesti. Muutamien paikallisten lukioiden kanssa yhteistyötä tehdään kuitenkin ajoittain, etenkin jos kyseessä on pitkään Suomessa ollut nuori, jonka kielitaito on jo sillä tasolla, että opiskelu suomeksi on mahdollista. Englantia äidinkielenään puhuvalle, kotimaassaan tarpeeksi opintoja suorittaneelle nuorelle vaihtoehtona voi olla esimerkiksi Oulun kansainväliseen lukioon pyrkiminen. Oleskeluluvan saaneille nuorille koulupaikka löytyy Oulusta pääsääntöisesti hyvin. Peruskouluikäiset saavat jatkaa opintonsa loppuun tutussa koulussa vastaanottokeskuksesta pois muutettuaan ja peruskouluiän ylittäneillekin on tarjolla eriasteista opetusta ammattikouluun valmentavista opinnoista peruskoulun päättötodistukseen tähtääviin opintoihin. Erityisen toimivaa yhteistyö on Pohjola-opiston maahanmuuttajille suunnatun Numa-linjan kanssa. Monelle Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksikön asukkaalle löytyy ensimmäinen vastaanottokeskuksen jälkeinen asuin- ja opiskelupaikka juuri Pohjola-opistolta. 9 Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta 746/2011, 29 § 40 3.2.1 Alaikäisten turvapaikanhakijoiden opetus Oulun vastaanottokeskuksessa Suvi Lehtinen, opettaja Kaisa-Liisa Kaikkonen, opettaja Alaikäinen turvapaikanhakija tarvitsee kokonaisvaltaista, keskeytymätöntä tukea saapuessaan vastaanottokeskukseen. Päivärytmi, selkeät rutiinit ja erilaiset aktiviteetit edesauttavat nuorta sopeutumaan elämiseen uudessa maassa. Vastaanottokeskuksen opettajilla on muiden työntekijöiden mukaisesti koulutuksellinen ja kasvatuksellinen vastuu nuoresta. Jatko-opintoja ajatellen on tärkeää, että nuori saa realistisen ja positiivisen kokemuksen suomalaisesta koulunkäynnistä jo vastaanottokeskuksessa. Vastaanottokeskuksen opetuksen tavoitteina on tarjota arkielämän tarpeista lähtevää suomen kielen alkeisopetusta, opettaa erilaisten materiaalien käyttöä, eurooppalaista koulunkäyntimallia, testien tekoa sekä kotoutumislain osa-alueista mm. käytännön matematiikkaa, yhteiskuntaoppia, terveystietoa, ympäristöoppia, opiskelutekniikoita ja käden taitoja. Tavoitteena ovat myös sosiaalisten taitojen tukeminen ja kehittäminen sekä kasvatuksellinen kannustaminen yksilölliset tarpeet ja edellytykset huomioiden. Vastaanottokeskuksen opetus pyrkii niin ikään varhaiseen integroitumiseen säännöllisillä tutustumiskäynneillä sekä ”tuutoroinnilla” suomalaisten nuorten avulla. Jotta jokainen nuori saisi myönteisen ensikokemuksen suomalaisesta koulunkäynnistä, opetuksessa käytetään useita pedagogisia metodeja. Menetelmä on aina tilanteeseen sidottu ja se voi vaihdella yksilötyöstä pari- tai ryhmätyöhön. Tärkeä opetusmenetelmä on myös opiskelijan oman aktiivisen roolin tukeminen niin suullisesti, kirjallisesti kuin toiminnallisestikin. Menetelmiin kuuluvat niin ikään eri yksilöille soveltuvan opiskelutekniikan löytäminen sekä erilaisten lähteiden käyttöön oppiminen. Yksi suurimmista haasteista vastaanottokeskuksen opetuksessa on, että yhtenäistä kurssia ei ole. Kurssi ei ala eikä lopu tiettynä päivänä, vaan koulunkäynti elää alati. Jatkuvasti vaihtuvassa tilanteessa ryhmään voi tulla koska tahansa uusi oppilas, joka on lukutaidoton tai vaikeasti traumatisoitunut. Omat haasteensa luovat samassa ryhmässä opiskelevien erilaiset koulu- ja kulttuuritaustat sekä yhteisen kielen puuttuminen. Oppituntien suunnittelun vaikeutta lisäävät myös valmiin opetusmateriaalin puute, vastaanottokeskuksen opetustilat ja alkeelliset välineet. Nuorten itsensä kannalta olisi toivottavaa, että vastaanottokeskuksessa toimisi koulunkäyntiavustajia, sillä monilla oppilaista on traumaattinen tausta, joka johtaa usein lyhyeen keskittymiskykyyn, oppimisvaikeuksiin ja ajoittaiseen negatiiviseen huomiohakuisuuteen. Opetustyö vastaanottokeskuksessa on intensiivistä, mutta innostavaa. Jokaisella nuorella on taustansa, taitojensa ja kokemustensa kautta merkityksellistä annettavaa kaikille. On opettajien vastuu pyrkiä opetukseen, jolla on niin ikään merkitystä sekä jatkokouluttautua edelleen, jotta jokaisen nuoren tarpeisiin kyettäisiin vastaamaan. Alkuvaiheessa kun me tultiin tänne niin kerrottiin sillä tavalla, että on kaksi asiaa joihin meillä on velvollisuus. Yks näistä oli se työ eli siivousta ja lisäksi oli vielä se koulu. Poika, tukiasumisyksikkö, vastaanottokeskuksessa 4kk 41 3.3 Psykososiaalinen tukityö ja harrastukset Kuten kuka tahansa nuori, myös turvapaikanhakijanuori hyötyy harrastuksista. Harrastukset ovat paitsi mielekästä tekemistä, antavat ne samalla tärkeitä oppimisen ja onnistumisen kokemuksia. Harrastukset rytmittävät turvapaikanhakijanuoren päivää ja viikkoa, kun elämä vastaanottokeskuksessa on pitkälti oleskelulupapäätöksen odottelua. Harrastusten myötä nuori turvapaikanhakija oppii sosiaalisia taitoja ja pääsee parhaassa tapauksessa arvokkaaseen kulttuurikylpyyn suomalaisissa harrasteseuroissa. Harrastusten merkitys nuoren psyykkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille on huomattava. Huolet unohtuvat ainakin hetkeksi, kun pääsee toteuttamaan itseään mieleisen harrastuksen parissa. Etenkin urheiluharrastus ja sen tuoma fyysinen rasitus rauhoittaa mieltä ja edistää usein myös terveellisiä elämäntapoja. Alaikäisyksiköiden asukkaita kannustetaan harrastuksiin vastaanottokeskuksen ulkopuolella. Omaohjaajakeskustelujen yhteydessä, kasvatussuunnitelmaa yhdessä nuoren kanssa täytettäessä kartoitetaan nuoren toiveita harrastusten suhteen. On ohjaajan velvollisuus auttaa ja neuvoa nuoria hakeutumaan sopivien lajien pariin etsimällä tietoa paikkakunnan harrastustarjonnasta. Vastaanottokeskus tukee nuorten harrastuksia myös taloudellisesti täydentävän vastaanottorahan muodossa. Ryhmäkodin asukkaille pyritään järjestämään kuljetus vastaanottokeskuksen ulkopuolisiin harrastuksiin, tukiasumisyksikössä taas nuori on itse vastuussa harrastuksiin kulkemisesta, heti kun yhdessä ohjaajan kanssa opeteltu reitti on tullut nuorelle tutuksi. Kuntosalilla käyminen, uiminen, zumba sekä eri itsepuolustus- ja palloilulajit ovat urheiluharrastuksista tyypillisimpiä, mutta jalkapallo on kuitenkin lajeista suosituin. 3.3.1 Jalkapalloharrastus osana psykososiaalista tukityötä Riku Kivimäki, ohjaaja Oulun vastaanottokeskuksessa ei jää epäselväksi, kuinka suuri merkitys jalkapalloharrastuksella on. Laji on maailmanlaajuisesti suosittu ja monelle turvapaikanhakijanuorelle lajilla on erityisen syvä ja tärkeä merkitys. Oulun vastaanottokeskuksessa ohjattuja jalkapallovuoroja on nuorille tarjolla viikoittain. Talvisin lajia harrastetaan sisällä, läheisen koulun liikuntasalissa. Kesällä jalkapalloa pelataan vastaanottokeskuksen pihalla olevalla kentällä, joka onkin niin kovassa käytössä, että vihreinä säilyviä ruohotupsuja saa nurmikentältä etsiä. Myös nuorten ja ohjaajien välisiä ”reilun pelin -hengessä” pelattavia otteluita järjestetään säännöllisesti. Turvapaikanhakijanuoren ja vastaanottokeskuksen työntekijän pelatessa yhdessä, aikuinen työntekijä toimii esimerkkinä nuorelle. Yhdessä harrastaminen ja tekeminen edesauttaa hyvän suhteen syntymistä nuoren ja ohjaajan välille. Jalkapallosta innostuneita nuoria kannustetaan aloittamaan harrastus myös paikallisessa joukkueessa, sillä harrastaminen kantaväestön kanssa on palkitsevaa sekä nuorelle itselleen että yhteiskunnalle laajemminkin. Jalkapalloharrastuksen avulla opitaan toisten hyväksymistä puolin ja toisin, sillä kyseessä ei ole pelkästään turvapaikanhakijanuoren integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan, vaan samalla kantaväestön sopeutuminen maahanmuuttajiin. Kantaväestöstä koostuvassa jalkapallojoukkueessa pelaaminen eroaa selkeästi siitä, että nuori pelaisi maahanmuuttajista kootussa joukkueessa. Turvapaikanhakijanuorille on erityisen tärkeää kokea olevansa samanarvoinen suomalaisten rinnalla, joten päästessään pelaamaan paikalliseen joukkueeseen, nuori kokee olevansa yhteisön jäsen ja saa näin ollen myös paremmat edellytykset sopeutua paikalliskulttuuriin. Se on tärkeää syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Jalkapallo on kuin yhteinen kieli ja se konkretisoituu nuoren harrastaessa jalkapalloa joukkueessa, jossa suurin osa pelaajista on kantasuomalaisia. Toisiin ihmisiin tutustuminen ja sosiaaliset kontaktit syntyvät luonnollisesti tekemisen kautta. Harjoituksissa, peleissä, joukkuepalavereissa ja joukkueen talkoissa yhdessä oleminen ja tekeminen ovat aitoja vuorovaikutustilanteita, joissa ihminen kohtaa ihmisen. Kielimuuri ja erilainen kulttuuritausta unohtuu. 42 Jalkapalloharrastuksen avulla nuori verkostoituu ja saa uusia ystäviä. Vastaanottokeskuksen ulkopuolisten ystävien merkitys kasvaa, kun aika turvapaikanhakijana päättyy. Harrastuksen myötä kavereita saanut nuori ei jää yksin tyhjän päälle, kun elämä kuntaan muuton jälkeen jatkuu. Suomalaisessa joukkueessa oleminen vauhdittaa huomattavasti myös suomen kielen oppimista. Kielitaito karttuu eri tavalla, kun sitä pääsee harjoittamaan käytännön tasolla, luokkahuoneen ulkopuolella. Oulussa yhteistyö eri jalkapalloseurojen ja vastaanottokeskuksen välillä on toimivaa. Nuoret kokevat paikalliseen joukkueeseen pääsyn tärkeäksi ja arvokkaaksi saavutukseksi, sillä turvapaikanhakijanuoret tulevat usein maista, joissa oikeassa jalkapallojoukkueessa pelaamisesta voi vain unelmoida. Tästä syystä pelaaminen oululaisessa ja suomalaisessa joukkueessa on ylpeyden aihe. Harrastukseen ohjaaminen, harrastuksessa tukeminen ja yhteistyö valmentajien kanssa on tärkeää ja vastuu siitä on vastaanottokeskuksen ohjaajilla. Ties vaikka alaikäisyksikön asiakkaasta tulisi tärkeä pelaaja kansalliselle tai jopa kansainväliselle tasolle, kuten lukuisista turvapaikanhakijoista on tullutkin. Joo eli siis jos ahkerasti harrastan tätä jalkapalloa, niin ehkä tulevaisuudessa minusta tulee jalkapallonpelaaja tai siis jos opiskelen sitä ahkerasti niin ehkä tulevaisuudessa voin päästä ammattilaiseksi ja saan hyvän palkan. Poika, ryhmäkoti, vastaanottokeskuksessa 7kk Yksi hyvä asia, jonka työntekijät tekivät oli, että järjestivät minulle harrastuksen. Nyrkkeilyn, ja sen jälkeen kun aloin harrastamaan tätä liikuntaa nii ei enää muistanu ajatella pahoja muistoja ja sen takia on auttanut. Ja vieläki olen jatkanut nyrkkeilyä. Poika, muuttanut pois vastaanottokeskuksesta 1v 3kk sitten, vastaanottokeskuksessa 1v 3kk Sillon kun minä pelasin jalkapalloa, niin tuntu, että koko maailma on minun. Poika, muuttanut pois vastaanottokeskuksesta 3kk sitten, vastaanottokeskuksessa 1v 9kk 43 3.3.2 Tyttöjen kerho osallisuusprojektina Mervi Kaukko, KM, tohtorikoulutettava, Oulun yliopisto, KTK Oulun vastaanottokerhossa toimiva tyttöjen kerho on osa kasvatustieteen väitöstutkimusta, jossa tarkastellaan vastaanottokeskuksen yksin maahan tulleiden turvapaikanhakijalasten osallisuutta ja toimijuutta toimintatutkimuksen keinoin. Osallistava kasvatus pyrkii tukemaan nuoren aktiivisuutta ja uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Sen tarkoitus on vahvistaa nuoren ympäristö- ja yhteiskuntasuhteita niin, että nuoren on helppo toimia. Osallisuuden tukemisen on havaittu tukevan lasten ja nuorten identiteetin tervettä kehittymistä sekä ennaltaehkäisevän ongelmakäyttäytymistä ja syrjäytymistä10. Osallistamisen tärkeys korostuu etenkin työskennellessä kaikkein vaikeimmista oloista tulevien lasten kanssa, sillä se vahvistaa lapsen ja nuoren itseluottamusta ja edesauttaa terveiden ihmissuhteiden rakentumista11. Osallisuus ja omiin asioihin vaikuttaminen ovat kaikkien lasten ja nuorten oikeuksia; ne mainitaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksessa12, sopimuksen yleiskommentissa koskien erityisesti yksin maahan tulleita turvapaikanhakijalapsia13, sekä lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä lapsi- ja nuorisopolitiikan linjauksissa14. Tyttöjen kerho kokoaa Oulun vastaanottokeskuksen ryhmäkodin ja tukiasumisyksikön tytöt viikoittaisiin kokoontumisiin, joissa suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan toimintaa tyttöjen ehdoilla, heidän lähtökohdistaan. Toiminnassa kannustetaan tyttöjä kertomaan omat mielipiteensä ja toimimaan mahdollisimman aktiivisesti omien kiinnostusten kohteiden ja voimavarojen mukaisesti. Pelkästään tytöille suunnatulla toiminnalla pyritään mahdollistamaan vapaa yhdessäolo ja tarjoamaan tytöille mielekästä tekemistä; vastaanottokeskuksen suositut urheiluharrastukset eivät ole juurikaan houkutelleet tyttöjä. Ensimmäinen ryhmä kokoontui lokakuussa 2011-helmikuussa 2012, ja toinen ryhmä touko-syyskuussa 2012. Projektiksi molempien ryhmien kanssa valikoitui lopulta leiri kaupungin leirikeskuksessa, johon tytöt suunnittelivat mm. ohjelman, aikataulun ja ruokalistan. Ryhmän aikuiset (vastaanottokeskuksen ohjaajat ja tutkija) hankkivat sponsoreita ja paikallisia osaajia auttamaan toiminnan toteutuksessa. Ensimmäisen projektin arviointikeskustelujen perusteella tytöt olivat tyytyväisiä nimenomaan omaan osallisuuteensa; he saivat suunnitella ”tyttömäistä” toimintaa (esim. meikkaustyöpaja) ja jakaa itse työvuorot käytännön töissä. Tyttöjen mielestä oli myös mukava tutustua paikallisiin toimijoihin, kuten ammattikoulun konditoria- ja kosmetiikka-alan opiskelijoihin. Vastaavanlaiset toimintatutkimusprojektit ovat helppoja ja tehokkaita keinoja osallistaa nuoria suunnittelemaan ja toteuttamaan haluamaansa toimintaa sekä tarjoamaan tietoa siitä, miten nuorten odotteluajasta vastaanottokeskuksessa voisi tehdä merkityksellisempää. 10 Percy-Smith & Thomas 2010: A Handbook of Children and Young People’s Participation. Percpectives from theory and practice. London and New York: Routledge 11 Ray, P. (2011) The participation of children living in the poorest and most difficult situations. In In Percy-Smith, B. and Thomas, N. (edit.) A Handbook of Children and Young People’s Participation. Perspectives from theory and practice. London and New York: Routledge 12 YK:n Lapsen oikeuksien sopimus (1989) http://www.unicef.fi/Lapsen_oikeuksien_sopimus 13 YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen yleiskommentti 6(2005) http://daccessods.un.org/TMP/8119699.35894012.html 14 Ks. esim. Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012–2015, Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 44 4. Tiimityöskentely vastaanottokeskuksessa Oulun vastaanottokeskuksessa työskentelee yli 50 henkilöä eri tehtävissä. Henkilökunta on koulutustaustaltaan, elämänkokemukseltaan ja iältään moninaista. Erilaisuus tuo rikkautta ja voimavaroja työn tekemiseen, mutta asettaa myös haasteita sille, miten kaikkien osaaminen saadaan parhaalla mahdollisella tavalla hyödynnettyä. Vastaanottotyö on psyykkisesti ja ajoittain myös fyysisesti raskasta. On jokaisen työntekijän ja asiakkaan etu, että vastaanottotyötä tehdään ammatillisesti tiiminä. Työkaveriin pitää voida luottaa ja työyhteisön on oltava yhteistä työtä tukeva. Vastaanottokeskuksen työntekijän perustehtävän sisältö vaihtelee ammattinimikkeittäin. Toimintaajatuksen mukaan Oulun vastaanottokeskuksessa järjestetään turvapaikanhakijoille turvapaikkaprosessin ajaksi kansallisen lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten mukaiset peruspalvelut sekä tarvittavat erityispalvelut. Palvelut järjestetään taloudellisesti, tehokkaasti ja vaikuttavasti. Samalla luodaan vastaanoton piirissä oleville turvapaikanhakijoille edellytykset elämään vastaanottokeskuksen ulkopuolella. Yhteisen sosiaalisen todellisuuden luominen vastaanottotyön sisällöstä on jatkuva prosessi, mutta työntekijöiden toimenkuvista riippumatta työn tavoite on kaikille sama. 4.1 Työssä jaksaminen Työssä jaksamiseen panostetaan Oulun vastaanottokeskuksessa säännöllisillä kehityskeskusteluilla lähiesimiehen ja työntekijän välillä. Kehityskeskustelu järjestetään jokaiselle työntekijälle vuosittain ja sen aikana käydään läpi työntekijän toimenkuvaan liittyviä seikkoja ennakkoon suunnitellun keskustelurungon mukaisesti. Kehityskeskusteluun varataan aikaa, jotta työn sisältö ja tavoitteet saadaan sovittua jokaiselle työntekijälle yksilöllisesti sopiviksi. Kehityskeskustelun yhteyteen varataan aikaa myös myötätuntouupumuskyselyn täyttämiseen15. Näin pyritään varmistamaan, että henkisesti kuormittavassa auttamistyössä yleinen myötätuntouupumus ei jäisi huomiotta. Muutkin työssä jaksamiseen liittyvät epäkohdat pyritään ratkaisemaan Oulun vastaanottokeskuksessa varhaisen puuttumisen mallin mukaisesti, sillä traumainformoidun organisaation periaatteisiin kuuluu varmistaa, että henkilöstön henkinen hyvinvointi ja työssä jaksaminen on jatkuvan seurannan alaisena16. Työssä jaksamiseen on myötävaikuttanut myös työnohjauksesta saatu ammatillinen tuki. Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköiden henkilökunnalle on järjestetty säännöllistä konsultaatiopohjaista työnohjausta alaikäistyön kehittämishankkeen myötä keväästä 2011 lähtien. Työnohjaukset on pyritty järjestämään niin, että niihin on päässyt osallistumaan yksikön koko henkilöstö mukaan lukien yöohjaajat, sosiaalityöntekijä sekä yksikön asiakkaista vastaava sairaanhoitaja. Konsultaatiopohjaisissa työnohjauksissa on käyty läpi yhdessä ennakkoon valittuja ja valmisteltuja haastavia asiakastapauksia psykologi Soili Poijulan johdolla. Työssä jaksamisen ja työviihtyvyyden ehkäpä merkittävin osatekijä on kuitenkin työyhteisö. Vaativaa vastaanottotyötä tekevä työyhteisö ei toimi ilman vankkaa keskinäistä luottamusta. Työyhteisön jokaisella jäsenellä on oltava työn suhteen samat säännöt, tavoitteet ja päämäärät. Jokaisen vastaanottokeskuksen työntekijän on voitava luottaa kollegojen apuun paitsi akuuteissa kriisitilanteissa, myös silloin, kun yksittäisen asiakkaan tilanne, oma tekeminen tai jokin arkityön osa-alue askarruttaa. Jokainen työntekijä tekee työtä omalla persoonallaan, joten on tärkeää, että työyhteisö on salliva ja huomioonottava. Toimintaa ohjaavat arvot ovat pohja työn tekemiselle. Oulun vastaanottokeskuksen vastaanottotyölle määrittämiä arvoja ovat ihmisarvon kunnioittaminen, oikeudenmukaisuus, turvallisuus, avoimuus ja luottamus sekä yhteisöllisyys, ja siltä pohjalta jokainen vastaanottotyötä tekevä toteuttaa omaa tehtävänkuvaansa. Vahva itsetuntemus helpottaa haastavissa asiakaspalvelutilanteissa, joten on hyödyllistä tiedostaa oma työidentiteetti, asema työpaikalla sekä suhtautuminen asiakkaisiin. Mitä minä työntekijänä ajattelen asiakkais- 15 16 http://www.proqol.org/ProQol_Test.html http://www.nctsn.org 45 ta? Mitä ajattelen ihmisistä yleensä, suhteessa itseeni ihmisenä ja työntekijänä? Olenko minä arvokkaampi tai parempi, kun olen työntekijä? Kuinka käytän valtaani asiakkaaseen? Vastaanottokeskuksissa tehtävä vaativa asiakaspalvelutyö on ryhmätyötä. Yötyöntekijöiden tilanne on kuitenkin poikkeava, sillä he tekevät työvuoronsa pääsääntöisesti yksin. Öisin Oulun vastaanottokeskuksen ryhmäkodilla työskentelee yksi yöohjaaja, kun taas tukiasumis-, aikuis- ja perheosastojen turvallisuudesta ja samalla vastaanottokeskuksen kulunvalvonnasta vastaa vartiointiliikkeen vartija. Yöohjaajan työ on fyysisesti kuluttavaa ja sen lisäksi vastuu yksikön asiakkaiden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta jää öisin yhden työntekijän harteille. Eri yksiköiden välinen yhteistyö on vastaanottokeskuksessa toki vahvaa myös yöaikaan. Akuuteissa tilanteissa, vaikkapa sairastapauksen tai palohälytyksen sattuessa yöohjaaja voi luottaa siihen, että vartijalta saa aina välitöntä apua ja tukea. Päivätyöntekijöistä poiketen, yöohjaaja tekee myös psykososiaalista tukityötä ilman oman yksikön kollegoiden tukea. Onkin tärkeää, että yöohjaajalla on mahdollisuus osallistua ohjaajien kokouksiin ja että hänelle järjestetään riittävästi yhteistä työaikaa yksikön muiden työntekijöiden kanssa työvuoron alkaessa ja päättyessä. Näin yöohjaaja voi välittää eteenpäin tiedot illan ja yön aikana tapahtuneesta ja saa samalla tukea mietityttämään jääneiden asiakastilanteiden pohdintaan. Samaa tarkoitusta palvelee se, että yöohjaajalle pidetään aina töihin tullessa suullinen raportti päivän tapahtumista. Erityisen tärkeää raportoiminen on silloin, kun yöohjaaja tulee töihin useamman vapaapäivän jälkeen. Silloin on syytä käydä läpi jokainen yksikön asiakas erikseen. Tällä tavoin pidetään huoli siitä, että yöohjaajat pysyvät työyhteisön aktiivisena osana, vaikka he hoitavatkin työtehtävänsä suurelta osin muusta yhteisöstä erillään. 46 5. Verkostoyhteistyö Vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä tehtävä työ on monelta osin haastavaa. Työtä tehdään vaihtuvissa olosuhteissa usein eriasteisesti psyykkisesti oireilevien asiakkaiden kanssa. Vastaanottokeskuksen henkilökunta pystyy tarjoamaan arjen tukitoimia myös vakavasti oireileville asiakkaille, mutta joskus vastaanottokeskuksen olosuhteet tai palvelut eivät kuitenkaan vastaa yksittäisen lapsen tai nuoren tarpeita. Silloin yhteistyön vastaanottokeskuksen ulkopuolisten palveluntarjoajien kanssa on oltava toimivaa. Laadukkaaseen, lapsen etu ja haavoittuvassa asemassa olevat huomioivaan alaikäisten vastaanottotyöhön kuuluu, että lapsi tai nuori osataan – ja voidaan – ohjata tarvittaessa oikeiden erityispalvelujen piiriin, oikeaan aikaan. Saumatonta yhteistyötä tarvitaan erityisesti akuuteissa tilanteissa, joihin liittyy asiakkaan aggressiivista tai itsetuhoista käyttäytymistä. Traumatausta, fyysisesti tai psyykkisesti kuormittava menneisyys ja keskeneräisen turvapaikkaprosessin aiheuttama epävarmuus vaikuttavat lähes jokaisen alaikäisyksikön asiakkaan jaksamiseen. Turvapaikkaprosessin pisin odotusjakso osuu lähes poikkeuksetta vaiheeseen, jossa Maahanmuuttoviraston haastattelun jälkeen päätöksen tiedoksiantoa joudutaan usein odottamaan kuukausia. Vaihe näyttäytyy nuorille asiakkaille usein tuskastuttavan hitaana jo siitäkin syystä, että virallisia tapaamisia tai haastatteluja ei päätöksen odotteluvaiheeseen juurikaan kuulu. Moni kokee, että turvapaikkaprosessi ei etene lainkaan ja aika junnaa paikoillaan. Tämä näyttäytyy alaikäisyksiköissä ajoin levottomuutena, tosin vastaanottokeskusten alaikäisyksiköistä se kielii osin hyvääkin: pahaa oloa ja turhautumista uskalletaan purkaa etenkin turvalliseksi koetussa ympäristössä17. Yksikön työntekijät tarkkailevat ja havainnoivat asiakkaiden vointia ja käyttäytymistä jatkuvasti. Jos asiakkaan voinnissa on havaittu muutos huonompaan, tilannetta pohditaan työyhteisön kesken ja asiakkaalle järjestetään tukikeskusteluaika mahdollisimman pian. Vaikeidenkin aiheiden puheeksi ottaminen on kaikille työntekijöille tuttua. Jokainen työntekijä on valmis tarjoamaan nuorelle keskusteluapua ja välittämään näin viestin, että hänestä ollaan huolissaan. Jos nuori oireilee vakavasti, käyttäytyy aggressiivisesti tai itsetuhoisesti, tilanteeseen on puututtava aikailematta. Etenkin itsetuhoisen käyttäytymisen yhteydessä on nuoren psyykkisestä tilasta hyvä saada psykiatrin arvio. 5.1 Nuorten ohjaaminen psykiatriseen hoitoon Oulun vastaanottokeskuksessa Hannele Autio, sairaanhoitaja Oulun vastaanottokeskuksessa nuoren psyykkistä ja fyysistä vointia tarkkaillaan hänen saapumisestaan lähtien. Sosiaalityöntekijän ja sairaanhoitajan ensi tapaamisilla uuden asiakkaan tilaa kartoitetaan tarkemmin. Sairaanhoitaja tekee uudelle asiakkaalle alkuhaastattelun noin viikon sisällä nuoren saavuttua vastaanottokeskukseen. Alkuhaastattelussa käydään läpi asiakkaan terveystilanne sekä mahdolliset terveydelliset ongelmat kotimaassa ja edellisissä vastaanottokeskuksissa. Samalla tarkistetaan lääkitykset ja varataan tarvittaessa aika vastaanottokeskuksessa säännöllisesti vastaanottavalle lääkärille. Ohjaajien, sosiaalityöntekijän ja sairaanhoitajan yhteistyössä pohditaan hoidon tarvetta vastaanottokeskuksen ulkopuolella, mikäli nuoren psyykkisessä voinnissa havaitaan muutos huonompaan. Jos asiakas tarvitsee tukitoimia, joita vastaanottokeskuksessa ei voida tarjota, varataan aika vastaanottokeskuksessa vastaanottavalle lääkärille, joka kirjoittaa tarvittaessa lähetteen nuorisopsykiatriseen klinikkaan. Tällöin on tarpeen, että asumisyksikössä on kirjattuna asiakkaaseen liittyviä havaintoja ja kokemuksia, joihin lääkäri voi tukeutua perustellessaan erikoishoidon tarvetta. Akuuteissa tilanteissa, jotka vaativat ensin sairaalan päivystyspoliklinikalla käyntiä, pyydetään lähete psykiatriseen klinikkaan päivystävältä lääkäriltä. Jos nuori ei ole suostuvainen ottamaan hoitoa vastaan, vaikka on ilmiselvä riski, että hän on vaarallinen joko itselleen tai muille, on tehtävä pakkolähete. Tämän tekee yleensä vastaanottokeskuksessa vastaanottava 17 Cacciatore, R. 2009. Kapinakirja, s.60. Väestöliitto. 47 lääkäri. Mikäli lääkäri ei ole paikalla vastaanottokeskuksessa, nuorelle varataan lääkäriaika ensisijaisesti ostetulta palveluntarjoajalta. Yli 15-vuotiaalle nuorelle kirjoitetaan lähete Oulun yliopistollisen sairaalan psykiatrisen klinikan päivystykseen, alle 15-vuotiaalle lastenpsykiatriseen päivystykseen. Jos tilanteessa on suuri riski, että nuori käyttäytyy itsetuhoisesti tai väkivaltaisesti, voi lääkäri tai paikalle mahdollisesti kutsuttu ensihoitoyksikkö kirjoittaa poliisille virka-apu pyynnön, joka faxataan poliisille dokumentiksi virka-avun tarpeesta. Käytännössä poliisin virka-apua tarvitaan näissä tilanteissa kuitenkin varsin harvoin. Psykiatrista hoitoa tarvitseva nuori saa lähetteen psykiatrian klinikalle ja pääsee sitä kautta tarkkailuun. Saattajana on aina joku oman yksikön työntekijöistä. Edustajalle tiedotetaan tilanteesta ensi tilassa ja on muutenkin tärkeää, että sairaalahoidon aikana tehdään yhteistyötä kaikkien nuoren elämään liittyvien tahojen kanssa. Tavallisimmin vastaanottokeskuksen alaikäisyksikön asiakas jää psykiatrian klinikalle muutaman vuorokauden mittaiselle rauhoittamisjaksolle. Pitempikestoiset hoitojaksot klinikalla ovat harvinaisempia. Hoitoneuvotteluihin osallistuu aina joku vastaanottokeskuksen työntekijöistä, yleensä sosiaalityöntekijä. Myös vastaanottokeskuksen sairaanhoitaja on mukana suunnittelemassa nuoren hoitoa. Kotiutusvaiheessa joko vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijä tai sairaanhoitaja järjestää tapaamisia nuorelle säännöllisin väliajoin. Myös omaohjaaja on aktiivisesti mukana nuoren tukitoimissa. Lääketieteellisestä seurannasta vastaa vastaanottokeskuksen lääkäri. 48 5.2 Kidutettujen kuntoutuspalvelut Kidutettujen kuntoutuspalvelut, KITU, on Oulun Diakonissalaitoksen kehittämishanke. Rahoittajana toimii Raha-automaattiyhdistys. Kidutettujen kuntoutuspalvelut tarjoaa palveluja Pohjois-Suomen kunnissa sekä vastaanottokeskuksissa asuville kidutuksen uhriksi joutuneille pakolaisille ja turvapaikan-hakijoille. Kidutettujen kuntoutuspalvelun tavoitteena on parantaa kuntoutuspalveluiden saatavuutta asuinpaikasta riippumatta sekä lisätä asiantuntijoiden ja ammattilaisten tietoa ja taitoa työskennellä kidutettujen auttamiseksi. Kidutettujen kuntoutuspalvelujen asiantuntijatiimissä työskentelee psykiatri, yleislääkäri, KM kasvatuspsykologi/pari- ja seksuaaliterapeutti, psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja sekä kuntoutusohjaaja/fysioterapeutti. Hoitoon pääsyn edellytyksenä on henkilökohtainen kidutuskokemus tai siihen verrattava traumatisoituminen. Kidutuskokemukset ovat traumaattisia kidutuksen uhrille, mutta myös heidän perheilleen ja läheisilleen. Siksi myös kidutettujen lähiomaiset kuuluvat hoidon piiriin. Hoitoon tullaan vastaanottokeskusten sosiaalityöntekijöiden, terveydenhoitajien ja lääkäreiden tai kunnallisten sosiaali- ja terveydenhoitoviranomaisten lähettäminä. Tarvittaessa asiakkaille kirjoitetaan lausunto viranomaiskäyttöön. Asiakkaiksi otetaan aikuisia ja 16 vuotta täyttäneitä nuoria. Palvelut kidutuksen uhreille Asiakkaita tavataan yksilövastaanotoilla, perheen kanssa sekä toiminnallisissa ryhmissä. Kuntoutus- ja hoitojaksojen pituudet vaihtelevat asiakkaan tarpeen mukaan. Joskus pelkkä hoidon tarpeen arviointi tai yksittäinen ohjauskäynti riittää ja hoitoa voidaan jatkaa muualla. Konsultointikäynnille osallistuu yleensä asiakas yhdessä hoitajansa kanssa. Konsultointikäynnin tavoitteena on ensisijaisesti tukea, ohjata ja opastaa hoitajaa asiakkaan hoidossa sekä suunnitella yhdessä asiakkaan jatkohoitoa. Joskus taas pidempi hoitojakso Kidutettujen kuntoutuspalveluissa on asiakkaalle parhaaksi. Hoitomuodosta ja jakson pituudesta neuvotellaan asiakkaan lähettäneen asiantuntijan kanssa. Palvelumuotoja ovat hoidon kokonaisvaltainen arviointi ja psykiatrinen hoito, psykoterapia, fysioterapia sekä taideterapia. Perhe- ja verkostotapaamiset ja ryhmätoiminta sekä tarvittaessa asiakkaan ohjaaminen muiden tukitoimien piiriin kuuluvat myös Kidutettujen kuntoutuspalvelun palvelumuotoihin. ”Unohdan mitä minulle on tapahtunut. Täällä (kuntoutuksessa) tullut uutta sisältöä elämään, ei tarvitse koko ajan olla vastaanottokeskuksessa.” ”Käyntejä oli usein, mutta jos minulta kysytään olisin voinut mennä sinne päivittäin mielellään. En malttanut odottaa, että viikko kului ja seuraava käynti tuli.” ”Ennen olin kyllästynyt elämään, hoidon myötä olo on helpottunut, eikä minulla enää ole itsemurhaajatuksia.” Kidutettujen kuntoutuspalveluiden asiakkaiden kokemuksia Yhteystiedot Kidutettujen kuntoutuspalvelut - Rehabilitation services for Torture Survivors Isokatu 41 A 13, 90100 Oulu Puh. Tel. 050 3125 704 49 6. Oulun vastaanottokeskuksen toimintamalli lastensuojelutapauksissa 6.1 Huolen herääminen ja jatkuva havainnointi______________________________________________________ Vastaanottokeskuksen kaikki työntekijät tekevät työtään asiakkaiden asuinympäristössä, ”asiakkaiden kotona”. Jokaisella työntekijällä on omat toimenkuvaansa ja työvuoroonsa kuuluvat tehtävät, mutta asiakkaiden kohtaaminen työvuoron aikana on jatkuvaa. Asiakkaita kohdataan osastoilla, tukikeskusteluissa, siivoustarkastuksia tehdessä, sairaanhoitajan vastaanotolla, vastaanottorahaa jaettaessa, harrastustoiminnoissa, sosiaalityöntekijän tapaamisilla ja vastaanottotiskin luukulla. Usein työntekijän ja asiakkaan tapaamiset ovat kahden ihmisen kohtaamisia, jolloin työntekijä joutuu yksin luomaan käsityksen asiakkaan fyysisestä ja psyykkisestä voinnista. Työntekijän asiakkaasta tekemät havainnot saattavat liittyä asiakkaan mielialaan (onko hän iloinen, tyytyväinen, masentunut, pelokas, vihainen), fyysiseen olemukseen (flunssainen, terve, näkyviä haavoja, punoittavat silmät), ja asiakkaan sosiaaliseen aktiivisuuteen (hakeutuu työntekijän luokse toistuvasti, työntekijä ei ole nähnyt asiakasta pitkään aikaan). Työntekijä havainnoi myös sen, miten asiakas suhtautuu muihin vastaanottokeskuksen asiakkaisiin ja toimii heidän kanssaan. Havainnointi voi olla tiedostettua tai tiedostamatonta, mutta ammatilliseen ja auttavaan vuorovaikutukseen liittyvän havainnoinnin tulisi olla aina tiedostettua. 6.2 Yhden työntekijän havainnot työyhteisön yhteiseksi tiedoksi Työntekijä joutuu usein yksin miettimään, mitä tehdä havainnoimillaan tiedoilla. Työntekijä voi pohtia nähtyä, kuultua tai muuten aistittua havaintoa yksin tai hän voi jakaa havaintonsa työkaverin tai työyhteisön kanssa suullisesti tai kirjallisesti. Ammatillisesti hyvin toimivassa työyhteisössä työyhteisön sisäinen reflektointi on toimiva ja tärkeä osa arjen työmenetelmiä. Kun ohjaaja tapaa Ahmedin illalla osastollaan, ohjaaja huomaa, että poika on viidettä päivää samoissa vaatteissa ja haisee likaiselle. Hän ei ole viime aikoina puhunut ohjaajalle enää kuin kysyttäessä, kun aikaisemmin hän on ollut iloinen ja puhelias. Ohjaajan saama tieto Ahmedista voi jäädä vain ohjaajan tiedostamattomaksi havainnoksi tai hän voi kertoa havaintonsa vuorossa oleville työkavereilleen ja jakaa näin vastuun asian hoitamisesta koko työyhteisön kanssa. Yhdessä työkaverien kanssa pohditaan miten ja millä aikataululla Ahmedin muuttuneeseen olemukseen olisi syytä reagoida. Näin yksittäisen työntekijän havainnot muuttuvat työyhteisön sisäisen reflektoinnin myötä yhteisiksi toimiksi. Havainnot tehnyt ohjaaja kirjaa konkreettiset huomionsa, omat tuntemuksensa ja työyhteisön päätökset sisäiseen raporttiin, joka takaa sen, että vastaanottokeskuksen kaikki työntekijät saavat tiedon tapahtuneesta ja tarvittaviin toimiin ryhdytään asianmukaisella nopeudella. Myös se, kuka asiakkaan kanssa asiaa työstää, mietitään ja päätetään yhdessä. 6.3 Vastaanottokeskuksen sisäinen ilmoitus huolen heräämisestä ja asian puheeksi ottaminen Vastaanottokeskuksen työntekijän tulee tehdä sisäinen ilmoitus huolen heräämisestä vastaanottokeskuksen omalle sosiaalityöntekijälle tai sosiaaliohjaajalle, heti kun huoli asiakkaasta herää. Ohje koskee alaikäisyksiköiden lisäksi luonnollisesti myös aikuis- ja perheyksiköissä asuvia lapsia. Huoli-ilmoitus tulee tehdä matalalla kynnyksellä ja viivyttelemättä, jos joku seikka asiakkaan käytöksessä, voinnissa tai toiminnassa ihmetyttää. Vastaanottokeskuksen huoli-ilmoitus tulee tehdä jo yhdenkin työntekijän huolen tai epäilyn perusteella, vaikka konkreettiset todisteet puuttuisivat. Lapsen kaltoin kohteluun, esimerkiksi seksuaalirikoksiin (SERI) tai pahoinpitelyyn liittyvä havainnointi ja puheeksi ottaminen voi tuntua vaikealta ja ahdistavalta. Tiimityöskentelyn kautta tehtävä helpottuu ja vastuu jakautuu kaikille työyhteisön jäsenille, joten huoli-ilmoituksen tekemistä ei pidä arkailla. Huoli-ilmoitus helpottaa vastaanottokeskuksen omien sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien työtä tapauksen jatkoselvittelyssä ja asian puheeksi ottamisessa asiakkaan kanssa. Jos asia etenee myöhemmin kaupungin lastensuojeluun, lastensuojeluilmoituksen tekeminen kaupungille helpottuu, kun vastaanottokeskuksen huoli-ilmoitus on jo tehty. Kun huoli vastaanottokeskuksessa asuvasta lapsesta tai nuoresta herää, tapaus arvioidaan vastaanottokeskuksessa sosiaalityöntekijän tai -ohjaajan johdolla. Asianmukaisiin jatkoselvitys- 50 ja tukitoimiin ryhdytään viivyttelemättä. Asian selvittely on aina tiimityötä ja mukana on tapauskohtaisesti ko. yksikön vastaava ohjaaja, yksikön muut ohjaajat, sairaanhoitaja ja tarvittaessa vastaanottokeskuksen ylin johto. Myös lapsen tai nuoren vanhemmille, huoltajalle, tai yksin maahantulleiden kohdalla edustajalle ilmoitetaan asiasta. Vastaanottokeskuksen huoli-ilmoituksella varmistetaan, että viimeistään tässä vaiheessa asianosainen lapsi tai nuori nousee asiassa keskiöön. Jos tapaus liittyy vastaanottokeskuksessa asuvaan perheeseen, sisäisen huoli-ilmoituksen perusteella perhe saa tiedon siitä, että henkilökunta on huolissaan lapsesta tai nuoresta ja jotain on mahdollisesti vialla. Lapsen tai nuoren kanssa on hyvä keskustella tapauksesta erikseen, ilman vanhempia, toki lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden. Lapsen kanssa keskusteluun on kysyttävä vanhempien lupa. Vanhemmille tai edustajalle kerrotaan rehellisesti mitä vastaanottokeskuksen huoli-ilmoitus tarkoittaa ja millä kriteerein asia voi edetä viralliseen lastensuojeluilmoitukseen. Huoli-ilmoitukseen kirjataan selkeästi mitä on tapahtunut, missä ja milloin, ja miksi työntekijä on asiakkaasta huolissaan. Havainnot kirjataan siten, että työyhteisön pohdinta ja muiden ihmisten kertoma tai ”huhupuheet” erottuvat konkreettisista havainnoista ja faktoista. 6.4 Kun asiakkaana on lapsia, nuoria ja perheitä Lasten ja nuorten hoito ja kasvatus on vastaanottokeskuksessakin heidän vanhempiensa vastuulla. Lapsiperheiden kasvatuskäytännöt ja kyky hoitaa vanhemmuuteen kuuluvia tehtäviä voivat kuitenkin olla vajavaisia, monestakin syystä. Turvapaikanhakijan menneisyys kotimaassa ja matka Suomeen ovat voineet olla koko perheelle hyvin traumatisoivia. Usein myös yhteisökulttuureista tulevien käsitys siitä, ketkä huolehtivat lapsista, poikkeaa usein yksilökulttuuria edustavan Suomen käytänteistä. Ympäröivä kyläyhteisö ei huolehdi lapsen kasvatuksesta Suomessa, eivätkä vanhemmat voi jättää hoitovastuuta vastaanottokeskuksen muille asiakkaillekaan. Työntekijöiden tulee neuvoa ja ohjata vanhempia ottamaan käytännön vastuu lapsistaan. Lapset jos ketkä, ovat vastaanottokeskuksen asiakkaista haavoittuvassa asemassa, joten vastaanottokeskuksessa asuvien lasten ja nuorten hyvinvoinnin tarkkaileminen on yksi henkilökunnan tärkeimmistä tehtävistä. Vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä, joihin majoitetaan yksin maahan tulleet lapset ja nuoret, pääasiallinen hoito- ja kasvatusvastuu on majoittavan yksikön työntekijöillä. Jo tästä syystä henkilöstömitoitus alaikäisyksiköissä on suurempi kuin aikuis- ja perheyksiköissä. Riittävä työntekijämäärä turvaa mahdollisuuden jatkuvaan havainnointiin ja takaa samalla mahdollisimman turvallisen ja suotuisan asuinympäristön alaikäisyksiköiden asiakkaille. Vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköissä lasten ja nuorten ongelmiin puututaan varhain ja pulmatilanteita ratkotaan yhdessä asiakkaan kanssa sosiaalityöntekijän, sairaanhoitajan ja omaohjaajan säännöllisillä keskusteluajoilla. Kun huoli alaikäisestä turvapaikanhakijasta herää, menneisyydestä paljastuu usein traumatausta ja siitä johtuvat psyykkiset ja fyysiset ongelmat. Vastaanottokeskuksessa tehtävien virallisten lastensuojeluilmoitusten perustana ovatkin useimmiten psyykkiset ongelmat, aggressiivinen käyttäytyminen tai erilaiset käytöshäiriöt. 6.5 Mistä havainnoista huolen pitäisi syntyä? Lapsen hoidon ja kasvatuksen perusasioita ovat ruoka, lepo ja puhtaus, fyysinen ja psyykkinen koskemattomuus sekä rajat ja rakkaus. Jos vastaanottokeskuksen työntekijä havaitsee lapsen olevan nälkäinen, tai että lasta toistuvasti ruokkii joku muu kuin oma vanhempi, työntekijän tulee heti keskustella asiasta vanhemman kanssa tulkin välityksellä. Vuodenaikaan sopiva vaatetus, sekä oikean kokoiset ja riittävän puhtaat vaatteet ovat myös tärkeitä hyvän hoidon mittareita. Samoin tulee kiinnittää huomiota lapsen puhtauteen. Turvapaikanhakijan päivärytmi voi olla vinoutunut, mutta pienten lasten tulee olla nukkumassa yöaikaan. Perushuolenpidon puutteiden lisäksi huomiota voi herättää vanhempien kyvyttömyys asettaa lapselle rajoja tai kyvyttömyys antaa lohtua ja turvallista läheisyyttä tilanteessa, jossa lapsi sitä selvästi tarvitsee. Lasten 51 ja nuorten fyysisen koskemattomuuden turvaaminen on ehdotonta. Fyysinen kurittaminen on kiellettyä Suomen lainsäädännöllä18 ja nuoriin ja lapsiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on vakava rikos. On mahdotonta ”aukikirjoittaa” täydellistä luetteloa siitä, milloin huolen pitää herätä. Lastensuojelulain mukaan huolen tulee herätä tilanteissa, joissa lapsen kasvuolot vaarantuvat, eivät turvaa lapsen kehitystä tai terveyttä, tai jos lapsi itse vaarantaa omat kasvuolosuhteensa19. Joitakin esimerkkejä tyypillisistä huolitilanteista alla: o o o o o o o o o o lapsen päihteiden käyttö (alkoholi, lääkkeet, huumeet), myös vanhempien runsas päihteiden käyttö. väkivaltainen käyttäytyminen/perheväkivalta/fyysinen kuritus (Liite 3) PIENIKIN EPÄILY seksuaalisesta hyväksikäytöstä (Liite 4) lapsen rikokset ja rikosepäilyt lapsen tai vanhempien vakavat mielenterveysongelmat ja/tai itsetuhoisuus, myös hoitojaksot akuuttipsykiatrisilla osastoilla vakavat syömisongelmat vanhemmat laiminlyövät lapsensa hoidon, tai hoidossa ja huolenpidossa on muita puutteita, osaamattomuutta tai vakavaa jaksamattomuutta vanhempi laiminlyö itsensä hoitamisen (esim. psyykkinen sairaus) muut asiat, jotka selkeästi vaarantavat/ovat esteenä lapsen hyvinvoinnille (mm. lapsi joutuu kantamaan ikätasoonsa nähden suhteetonta vastuuta perheensä arjesta, arjen tukiverkosto puuttuu) vanhemman ja lapsen väliset vakavat vuorovaikutusongelmat Lapsen pahoinpitelyn mahdollisuus on selvitettävä, jos: - Lapsi kertoo pahoinpitelystä - Lapsi ilmaisee muulla tavalla riitelyä/pahoinpitelyä esim. leikissä - Lapsella on vammoja (mustelmia, haavoja, palovammoja), eikä selitys ole uskottava tai vammoja on toistuvasti. Murtumat ja muut vakavat vammat (kuten palovammat) on aina hoidatettava terveydenhuollossa ja kerrottava hoitavalle taholle, jos henkilökunnalla on herännyt epäily lapseen kohdistuvasta väkivallasta - Perheenjäsenet piilottelevat lapsen vammoja tai selittelevät niitä oudosti - Perheessä tiedetään olevan paljon riitoja (kuullaan/nähdään) tai epäillään vahvasti vanhempien välistä väkivaltaa. Seksuaalisen hyväksikäytön poissulkeminen pitää tehdä silloin: - jos lapsi toistuvasti on jonkun perheeseen kuulumattoman sylissä ja lasta kosketellaan epäilyttävällä tavalla ja/tai lapsi on yksin vieraan aikuisen huoneessa - kun lapsi leikillään tai piirustuksillaan tuo esille seksuaalisviritteisiä viestejä - kun lapsi kertoo seksuaaliseen hyväksikäyttöön viittaavista asioita - kun lapsi tuhrii ulosteillaan tai hänellä on pissaongelmia - kun lapsi valittaa kipua intiimialueillaan - kun lapsi on itsetuhoinen (esim. hakkaa päätään, pyrkii hyppäämään ikkunasta, viiltelee itseään) 18 19 Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361, 1 § Lastensuojelulaki 13.4.2007/417, 34 § 52 6.6 Yhteistyö Oulun kaupungin lastensuojelun kanssa Kaupungin lastensuojeluun, tai virka-ajan ulkopuolella sosiaalipäivystykseen, voi ottaa yhteyttä aina, kun on kysyttävää lastensuojeluun liittyen. Lastensuojelun perustehtäviin kuuluu tukea perhettä, niin että ongelmat saataisiin ratkaistua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Samoin, vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköiden asiakkaiden ongelmat pyritään ratkaisemaan puuttumalla tilanteeseen varhain. Avoin yhteistyö on kaikissa lastensuojelutapauksissa ensiarvoisen tärkeää. Yhteistyö vastaanottokeskuksen ja kaupungin lastensuojelun kanssa alkaa lastensuojeluilmoituksesta. Jokaisella sosiaali- ja terveysalan työtä tekevällä on lakiin perustuva velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, aina kun on syytä epäillä että lapsen tai nuoren hyvinvointi, kasvu tai kehitys vaarantuu20. Tämä velvollisuus koskee myös jokaista vastaanottokeskuksen työntekijää. Vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijä tekee tarvittaessa lastensuojeluilmoituksen kaupungin lastensuojeluun puhelimitse, tarvittaessa faxilla tai kirjepostilla täydennettynä. Virka-ajan ulkopuolella vastaanottokeskuksen vuorossa oleva työntekijä tekee akuutit lastensuojeluilmoitukset suoraan kaupungin sosiaalipäivystykseen. Lastensuojelulain mukaisesti arvio kiireellisestä lastensuojelun tarpeesta on tehtävä välittömästi ja päätös lastensuojelutarpeen selvityksestä seitsemän arkipäivän kuluessa virallisen lastensuojeluilmoituksen vastaanottamisesta21. Toimiva yhteistyö kaupungin lastensuojelun ja vastaanottokeskuksen välillä on jo tilanteen arviointivaiheessa tärkeää, mutta vastuu viralliseen lastensuojeluilmoitukseen liittyvistä toimenpiteistä ja päätöksistä on kaupungin sosiaalityöntekijällä. Jos tilanne ei vaadi lapsen tai nuoren kiireellistä sijoitusta vastaanottokeskuksen ulkopuolelle, avohuollon tukitoimet tilanteen korjaamiseksi jatkuvat yhteistyössä vastaanottokeskuksen, lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijän ja lapsen vanhempien, huoltajan tai edustajan kanssa. Kiireellisissä sijoitus- ja huostaanottotapauksissa vastuu käytännön järjestelyistä on kaupungin lastensuojelulla, mutta asiakkaan kannalta on tärkeää, että vastaanottokeskuksen tuttuja työntekijöitä on mukana sijoitusprosessin eri vaiheissa. Lastensuojeluasiakkuus, erityisesti huostaanotto, on aina asianosaisille raskasta, joten psykososiaalista tukea ja keskusteluapua on syytä tarjota pitkäjänteisesti kaikille osapuolille, asiaa hoitaneita työntekijöitä unohtamatta. Tavallisinta yhteistyö kaupungin lastensuojelun kanssa on kuitenkin silloin, kun vastaanottokeskuksen alaikäisyksikön asiakas saa oleskeluluvan. Vastaanottokeskuksesta kuntaan muuttava lapsi tai nuori siirtyy kaupungin maahanmuuttajapalveluiden piiriin ja vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijä kartoittaa silloin nuoren lastensuojelutarpeen yhdessä maahanmuuttajatoimiston ja kaupungin lastensuojelun kanssa. Alaikäinen, ilman vanhempia maahan tullut asiakas siirtyy lastensuojelun asiakkuuteen, jos hän on iältään selvästi alle 17-vuotias tai oman elämän hallinnassa on vielä opittavaa eikä hän ole valmis itsenäiseen asumiseen. Kaupungin lastensuojelu on tällöin vastuussa tarvittavien ohjaus- ja tukipalvelujen järjestämisestä asiakkaalle. 20 21 Lastensuojelulaki 13.4.2007/417, 25 § Lastensuojelulaki 13.4.2007/417, 26 § 53 Oulun vastaanottokeskuksen toimintamalli lastensuojelutapauksessa 1. Huoli vastaanottokeskuksessa asuvasta lapsesta tai nuoresta herää yhden työntekijän huoli tai epäily riittää sisäinen raportointi ja tiedon jakaminen tärkeää 2. Työntekijä tekee vastaanottokeskuksen huoli-ilmoituksen ko. asiakkaan sosiaalityöntekijälle/ohjaajalle vastaanottokeskuksessa (lomake IMS:ssä) 3. Asian selvittely ja arviointi aloitetaan viipymättä sosiaalityöntekijän/-ohjaajan johdolla. Asian selvittelyssä on mukana tapauskohtaisesti ko. yksikön vastaava ohjaaja, yksikön muut ohjaajat, sairaanhoitaja ja vastaanottokeskuksen ylin johto 4. Sosiaalityöntekijä/-ohjaaja tai muu työyhteisön sopivaksi katsoma työntekijä keskustelee asiasta lapsen tai nuoren kanssa vanhemmat ja huoltajat huomioitava ja pyydettävä lupa lapsen kanssa keskusteluun 5. Jos aiheellista, vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijä/-ohjaaja tekee lastensuojeluilmoituksen kaupungin lastensuojeluun. Tällöin vastuu tapauksen selvittelystä siirtyy ensisijaisesti kaupungin lastensuojelulle. Jos sosiaalityöntekijä/-ohjaaja arvioi, ettei viralliselle lastensuojeluilmoitukselle ole tarvetta, asian jälkihuolto ja seuranta hoidetaan vastaanottokeskuksessa yhteistyössä lapsen/nuoren vanhempien, huoltajien tai edustajan kanssa Oulun kaupungin lastensuojelun sosiaalityöntekijä, joka vastaa vastaanottokeskuksen asiakkaista: Jorma Wallenius [email protected] p. 0447034751 Pudasjärven kaupungin lastensuojelun sosiaalityöntekijä, joka vastaa Pudasjärven vastaanottokeskuksen asiakkaista: Seija Tihinen [email protected] p. 040-7571352 6. Kiireellisissä lastensuojelutapauksissa virka-ajan ulkopuolella työntekijä ottaa vastaanottokeskuksesta aina yhteyttä kaupungin sosiaalipäivystykseen yhden työntekijän huoli tai epäily riittää syyksi yhteyden ottamiseen vastaanottokeskuksen huoli-ilmoitus on myös tehtävä sisäinen raportointi ja tiedon jakaminen tärkeää, vanhempia, huoltajia tai edustajaa unohtamatta Oulun kaupungin sosiaalipäivystys ma-su klo 8-24 p. 044 703 6235 Pudasjärvellä aina virka-ajan ulkopuolella ja Oulussa klo 00-08 välisenä aikana hätäkeskuksen kautta 112 7. Seksuaalirikos- ja väkivaltaepäilyissä tehdään vastaanottokeskuksen huoli-ilmoitus rikosilmoitus poliisille (p. 071 876 0211/112) lastensuojeluilmoitus kaupungin lastensuojeluun tai virka-ajan ulkopuolella sosiaalipäivystykseen 54 Liitteet Liite 1 OULUN VASTAANOTTOKESKUS TOIVOTTAA SINUT TERVETULLEEKSI EDUSTAJAN TEHTÄVIIN! Many of the things we need can wait. The child cannot. Right now he is growing. Right now he is beginning to see and to feel and to understand. We cannot say "tomorrow" to him. His name is "today." 55 (Liite 1) EDUSTAJAN TEHTÄVISTÄ Tämän ohje on yleiskatsaus edustajan tehtäviin ja Oulun vastaanottokeskuksen toimintatapoihin. Jos olet ensimmäistä kertaa edustajana, perehdytämme sinut etukäteen tehtävään kirjallisen materiaalin ja paikan päällä tapahtuvan perehdytyksen avulla.. Myös Maahanmuuttovirasto, Ely-keskus ja muut tahot järjestävät koulutusta edustajille. Ohjeen lisäksi saatte myös Maahanmuuttoviraston ohjeen ”Ilman huoltajaa olevan lapsen edustamisesta”, joka antaa tarkemmin ja laajemmin tietoja vastaanottokeskuksen toiminnasta ja edustajana toimimisesta. Perehdytyspaketin mukana tulette saamaan vastaanottokeskuksen ja Migrin ohjeiden lisäksi myös muuta materiaalia (esimerkiksi Pakolaisneuvonnan oppaan alaikäisen turvapaikanhakijan edustajalle). Oulun vastaanottokeskuksessa toimii ilman huoltajaa maahan tulleille alaikäisille (0 - 17 –v) turvapaikanhakijoille 14-paikkainen ryhmäkoti ja 26-paikkainen 16-17-vuotiaiden tukiasumisyksikkö. Lisäksi vastaamme palveluiden järjestämisestä alaikäisille ihmiskaupanuhreille. Vastaanottolain (746/2011) mukaan alaikäiselle turvapaikanhakijalle tai ilman oleskelulupaa olevalle ihmiskaupan uhrille määrätään edustaja (lopussa liitteenä edustajan tehtäviä koskevat vastaanottolain pykälät). Käräjäoikeus tekee päätöksen edustajan määräämisestä vastaanottokeskuksen hakemuksen mukaisesti. Edustaja käyttää lapsen puhevaltaa, mutta edustajalla ei ole vastuuta päivittäisestä hoidosta ja kasvatuksesta. Maahanmuuttovirasto (=Migri) maksaa edustajalle palkkion valtioneuvoston asetuksen mukaisesti; varsinaiseen edustamistehtävään käytetystä ajasta 45 € / tunti, (VNA ilman huoltajaa olevan lapsen edustajalle maksettavasta palkkiosta ja kulukorvauksesta 3 §). Lomakkeita korvausten hakemista varten saa alaikäisyksikön sosiaalityöntekijältä tai Maahanmuuttovirastosta, [email protected]. ELY-keskus maksaa edustajalleen alueellaan oleskeluluvan saaneen alaikäisenedustamisesta aiheutuvat kulut oleskeluluvan myöntämispäivästä alkaen: Lisätietoja Kristiina Keskinen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Puh.vaihde 020 636 0020 gsm 044 260 7508. [email protected], 56 (Liite 1) Nuorten kanssa töitä tekee edustajan lisäksi mm. sosiaalityöntekijä, sairaanhoitaja, ohjaajia, opettaja, lakimies.. Jokaiselle nuorelle on nimetty omaohjaaja. Tärkeintä on, että aikuiset tekevät yhteistyötä lapsen etu päämääränään! Tämä on lyhyt yhteenveto edustajan tehtävistä, työ opettaa tekijäänsä, kysy eri viranomaisilta rohkeasti ja tuo esille omia ajatuksiasi. Uuden nuoren tullessa alaikäisyksikköön sosiaalityöntekijä ottaa yhteyttä edustajaan ja sopii tapaamisen nuoren ja edustajan kanssa; nuori ja edustaja tutustuvat toisiinsa ja sosiaalityöntekijä valmistelee edustajanmääräyshakemuksen Oulun käräjäoikeudelle, suostumus pyydetään sekä nuorelta että edustajalta. Sosiaalityöntekijä kutsuu edustajan mukaan myös alkukartoitushaastatteluun ja tarvittaessa myös muihin tapaamisiin. Edustaja ei ole vastuussa päivittäisestä hoito- ja kasvatustyöstä. Tapaamisia nuoren / sosiaalityöntekijän / omaohjaajan kanssa voidaan järjestää aina tarvittaessa. Olemme kuitenkin aina yhteydessä myös edustajaan tärkeissä lapsen arkeen liittyvissä asioissa. Omaohjaaja, sosiaalityöntekijä ja sairaanhoitaja ottavat yhteyttä tarvittaessa ja tarpeen mukaan järjestetään yhteinen tapaaminen vastaanottokeskuksessa. Edustaja sopii aina alaikäisen asuinyksikön kanssa, kun haluaa tulla tapamaan lasta ja vastaanottokeskus tilaa tulkin, mikäli sen tarvetta on. Edustaja voi tavata nuorta prosessin kuluessa omien aikataulujensa mukaisesti, yhteydenpito silloin tällöin muissakin kuin viranomaistapaamisissa tukee nuoren kokonaisvaltaista jaksamista. Palkkiota edustajan tehtävään sisältyvästä valmistelu-, selvitys- ja seurantatyöstä voidaan maksaa enintään yhdeltä tunnilta kuukaudessa. Lapseen tutustumiseen sekä tämän mielipiteiden ja toivomusten selvittämiseen käytettävästä ajasta 57 (Liite 1) palkkiota voidaan maksaa enintään kahdelta tunnilta kuukaudessa. Jos lapsen edun turvaaminen sitä edellyttää, voidaan palkkiota edellä mainituista tehtävistä maksaa useammalta tunnilta kuin edellä säädetään. Prosessin edetessä voi tulla eteen lastensuojeluasioita, koulupaikkahakemuksia, asumisasioita yms. joissa edustaja on mukana yhdessä nuoren ja henkilökunnan kanssa. Pyritään pitämään yhteyttä säännöllisesti puolin ja toisin. Edustajaan ollaan aina yhteydessä ja häntä kuullaan, jos on esimerkiksi lastensuojelullisia asioita, rikosasioita tai alaikäisen siirtoon liittyviä asioita. Edustajalle varataan myös tilaisuus selvittää lapsen mielipiteet ja toivomukset. Alaikäisen lääkärikäynneille menee tarvittaessa mukaan oman yksikön ohjaaja tai sairaanhoitaja, mutta esimerkiksi psykiatrisen hoidon hoitoneuvotteluihin edustaja voidaan kutsua paikalle. Alaikäisyksikköön majoittumisen jälkeen nuorelle näytetään ”Turvapaikanhakijan oikeusapu” DVD ja hän saa tätä kautta kattavan tietopaketin turvapaikkaprosessista. Jos edustaja ei ole aiemmin nähnyt DVD:tä, hän voi myös katsoa sen. DVD on useina eri kieliversioina ja jos siinä ei ole kieltä, jota lapsi ymmärtää riittävästi, voi lakimies pitää alkuinfon. Poliisin henkilöllisyys- ja matkareittikuulustelun jälkeen edustaja ja nuori tapaavat yhdessä lakimiehen eli avustajan. Jokaisella turvapaikanhakijalla on oikeus avustajaan, joka antaa prosessin kuluessa ohjausta ja neuvontaa ja voi myös osallistua Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhutteluun. Oikeusavustajan palvelut tilataan vastaanottokeskuksen käyttämiltä palveluntarjoajilta, yleisimmin käytettyjen palveluntarjoajien yhteystiedot ovat tämän ohjeen lopussa. Vastaanottokeskus tilaa oikeusavustajan. Oulun ulkomaalaispoliisi kutsuu edustajan ja nuoren turvapaikkakuulusteluun (=henkilöllisyys- ja matkareittikuulustelu). Mikäli tarpeen, edustaja voi järjestää ennen kuulustelua tapaamisen avustajan kanssa. Avustaja voi olla tarvittaessa myös mukana. Kuulustelusta laaditaan pöytäkirja, joka toimitetaan Maahanmuuttovirastolle sekä annetaan edustajalle. Turvapaikkakuulustelun ajankohdan edustaja sopii poliisin kanssa, lapsen edun mukaista on, että kuulustelu voidaan järjestää mahdollisimman nopeasti. Lisäksi alaikäiselle voidaan tehdä lääketieteellinen iänarviointi ja kielianalyysi osana turvapaikkatutkintaa. Kuulustelussa poliisi esittää nuorelle kysymyksiä, myös edustajalla on puhevalta ja poliisi kysyy edustajan ja avustajan mielipidettä. Jos nuoren henkilöllisyystiedot / ikä tarkentuvat kuulustelussa, pitää edustajan ilmoittaa asiasta vastaanottokeskukselle! Edustaja voi varata lakimieheltä ajan turvapaikkakuulustelupöytäkirjan tarkistamiseen. 58 (Liite 1) Maahanmuuttovirasto kutsuu nuoren ja edustajan turvapaikkapuhutteluun, myös tämä kuulustelu on hyvä sopia mahdollisimman nopealla aikataululla. Tässä puhuttelussa käydään läpi varsinaiset turvapaikkahakemuksen perusteena olevat asiat ja puhuttelu voi olla nuorelle raskas kokemus, johon kannattaa valmistautua hyvin. Varaa tarvittaessa tapaaminen nuoren ja avustajan kanssa ennen puhuttelua. Ota heti yhteyttä lakimieheen ja sovi avustajan osallistumisesta haastatteluun. Maahanmuuttovirasto toimittaa kutsun puhutteluun vastaanottokeskuksen kautta. Sosiaalityöntekijä tapaa myös nuoren ennen turvapaikkapuhuttelua ja laatii Maahanmuuttovirastolle lausunnon lapsen edusta turvapaikkaprosessissa (Maahanmuuttovirasto toimittaa sosiaalityöntekijälle kirjallisen lausuntopyynnön). Edustajalla on mahdollisuus lausua mielipiteensä lausunnosta turvapaikkapuhuttelun yhteydessä. Joissain tapauksissa sosiaalityöntekijä tulee mukaan maahanmuuttoviraston haastatteluun, sosiaalityöntekijä kutsutaan aina mukaan alaikäisen puhutteluun tai hän voi vaihtoehtoisesti antaa kirjallisen lausunnon. Maahanmuuttovirastolle voi toimittaa lisäselvityksiä, kuten henkilöllisyysasiakirjoja tai lääkärintodistuksen pahoinpitelyvammoista; keskustele lisäselvityksistä aina lakimiehen kanssa. Maahanmuuttovirasto tekee päätöksen nuoren turvapaikka- ja oleskelulupahakemukseen pöytäkirjojen, lisäselvitysten ja nuoren lähtömaan yleisen tilanteen sekä muiden keskeisten seikkojen perusteella ja toimittaa valmiin päätöksen Oulun ulkomaalaispoliisille. Päätöksen tultua ulkomaalaispoliisi kutsuu edustajan ja nuoren päätöksen tiedoksiantoon. Jos päätös on kielteinen / käännytyspäätös, ota välittömästi yhteyttä lakimieheen ja / tai sosiaalityöntekijään. Huolehdi aina kopio päätöksestä sosiaalityöntekijälle. Myönteisestä päätöksestä on oma ohjeistuksensa liitteenä, muista ilmoittaa myös myönteisestä päätöksestä lakimiehelle. Edustajalla on hallussaan kaikki nuoren viralliset asiakirjat, tarvittaessa kopiot lakimiehelle, sosiaalityöntekijälle, nuorelle itselleen. Kun nuori täyttää 18-vuotta, on hänellä oikeus omiin asiakirjoihinsa, muista toimittaa ne nuorelle. Jos nuoren vanhemmat tulevat Suomeen, edustaja luopuu omasta elämäntilanteestaan johtuen edustajan tehtävistä tai edustajanvaihdos tulee muusta syystä ajankohtaiseksi, pitää käräjäoikeudelta hakea vapauttamista edustajan tehtävistä. Vastaanottokeskus, edustaja tai alaikäinen itse voi tehdä vapauttamishakemuksen käräjäoikeudelle. Jos nuori todetaan täysi-ikäiseksi lääketieteellisen iänmäärityksen perusteella tai jos 59 (Liite 1) nuoren ikä korjataan muusta syystä lupaprosessin aikana ulkomaalaisrekisteriin siten, että häntä pidetään täysi-ikäisenä, lakkaa edustajan tehtävä automaattisesti. Muista lapsen etu ja vaitiolovelvollisuutesi. Edustajan tehtävät ovat mielenkiintoisia, kysy ja ihmettele avoimesti, soita ja laita sähköpostia mieltä askarruttavista asioista. Kiitos mielenkiinnostasi 60 (Liite 1) MITÄ TAPAHTUU, KUN EDUSTETTAVASI SAA OLESKELULUVAN? Ilmoita aina oleskeluluvasta sosiaalityöntekijälle ja toimita kopio päätöksestä! Varaa aika sosiaalityöntekijälle yhdessä nuoren kanssa, niin voimme käydä läpi, mitä oleskeluluvan saaminen tarkoittaa ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Käykää ensimmäiseksi maistraatissa kirjautumassa väestötietojärjestelmään ja nuori saa henkilötunnuksen ja kotikuntamerkinnän. (Mukaan Oleskelulupakortti ja ID-kortti = asukaskortti) -> kopio väestötietojärjestelmään kirjaamisesta sosiaalityöntekijälle. Henkilötunnuksen saamisen jälkeen on aika käydä Kelalla täyttämässä hakemus Suomen asumisperusteisesta sosiaaliturvasta (www.kela.fi -> Lomakkeet -> Y77). (Oleskelulupakortti ja ID-kortti = asukaskortti). Jos nuori on oikeutettu lapsilisään (alle 17-vuotias), on edustaja lapsilisän hakija ja lapsilisä maksetaan vastaanottokeskuksen tilille. Käykää jättämässä henkilötunnuksen myöntämisen jälkeen muukalaispassihakemus poliisilaitoksella. Passin kulut, 54 € + passikuvat, korvataan nuorelle. Mukaan Oleskelulupakortti ja ID-kortti = asukaskortti. Muukalaispassihakemus käsitellään Maahanmuuttovirastossa. (Mikäli oleskelulupa on myönnetty yksilöllisestä inhimillisestä syystä, ottakaa yhteyttä minuun, niin selvitellään onko nuoren mahdollista hakea oman valtion passia esim. suurlähetystön kautta vai tarvitaanko muukalaispassihakemukseen sosiaalityöntekijän lisäselvitys). Pankkitiliä ei voi avata ilman henkilöllisyystodistusta (passi tms.), kuntaan siirtymisen jälkeen maahanmuuttajatoimiston työntekijän kanssa sovitaan, miten toimeentulotuki maksetaan. Jos nuorella on perheenyhdistämisen mahdollistava oleskelulupa, voidaan ydinperheen jäsenille hakea oleskelulupia perheenyhdistämisprosessin kautta. Näiden asioiden selvittelyä varten on hyvä varata aika sosiaalityöntekijälle. Perheenyhdistämisasiat on hyvä aloittaa kuntaan siirtymisen jälkeen uuden sosiaalityöntekijän kanssa. Oleskeluluvan saamisen jälkeen järjestämme yhdessä maahanmuuttajatoimiston ja lastensuojelun kanssa asumistarpeen kartoitushaastattelun täällä vastaanottokeskuksessa nuorelle ja mukaan kutsutaan myös edustaja. Haastattelun yhteydessä sovitaan millaista asumispalvelua (lastenkoti, tuettu asuminen, itsenäinen asuminen) nuorella aletaan järjestää. Lastenkotiin, sijaisperheeseen muuttavien (lähinnä selkeästi alle 17-vuotiaat nuoret) osalta sijoituspaikan etsii Oulun kaupungin lastensuojelu. Sosiaalityöntekijä tekee nuoren kanssa kuntapaikkahakemuksen ja siirtää tarvittavat asiakaspaperit uudelle sosiaalityöntekijälle. 61 (Liite 1) Edustajuus jatkuu myös nuoren muutettua vastaanottokeskuksesta, mikäli hän on edelleen alle 18-vuotta eikä huoltaja ole Suomessa. Muuton jälkeen asiakkuus siirtyy kaupungin maahanmuuttajapalveluihin tai lastensuojeluun. Muistakaa jättää jatkolupahakemus ajoissa poliisilaitokselle, ennen luvan voimassaolon umpeutumista. Ottakaa yhteyttä, mikäli tulee kysymyksiä ja olisi mukavaa, jos ilmoittelisitte, millä aikataululla asiat etenevät. Tärkeintä olisi, että kaikki asiat saataisiin hoidettua mahdollisimman nopeasti ja joustavasti YHTEYSTIETOJA: Vastaanottokeskus Sosiaalityöntekijä 071 87 63112, 050-4563 151, [email protected] Oulun vastaanottokeskus 071 87 63100, [email protected] Ryhmäkoti 071 87 63128, Tukiasunnot 071 87 63129. Edustajan palkkio- ja korvausasioissa voit olla yhteydessä Maahanmuuttovirastoon, [email protected], puhelin 071 873 0431 (keskus) (Lomakkeita saat myös sosiaalityöntekijältä.). Esimerkkejä lakimiespalveluita tarjoavista toimistoista, joilla on kokemusta turvapaikkaasioista: Pakolaisneuvonta, Oulun toimisto Avoinna arkisin klo 9-12 ja klo 13-16 Hallituskatu 23 A 6, 90100 Oulu, puh. 075 7575 105, faksi (08) 557 8030 (Liite 1) 62 Asianajotoimisto hp§Laki, Asianajaja, VT Harri Nevala Kiilakiventie 1, 90250 OULU puhelin 050-917 73 53, fax 08-5210 999 sähköposti [email protected] Asianajotoimisto Koskela, Tolonen & Teittinen Oy, Asianajaja, VT Sampsa Teittinen Uusikatu 35 II krs., 90100 OULU puhelin 08-882 1820, 08-882 1800 fax 08-311 4508 Asianajotoimisto Kalle Pyrhönen Oy Pakkahuoneenkatu 20 A 20, 90100 Oulu Puhelin 08-311 4492, 044-5631558, Fax 08- 311 4508 [email protected] Muutamia linkkejä, joihin kannattaa tutustua Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110746 Laki kotoutumisen edistämisestä 30.12.2010/1386 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101386 Maahanmuuttovirasto: www.migri.fi http://www.migri.fi/netcomm/content.asp?article=3878 Pakolaisneuvonta: www.pakolaisneuvonta.fi Ihmiskaupanuhrit: http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/07_julkaisu/thj368.pdf http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/10_muut/ihmiskauppa_toimintasu unnitelma.pdf Muuta infoa: http://www.nutukka.org/etu-ry/ (EDUSTAJIEN YHDISTYS) http://www.plan.fi/kirjasto/materiaalit/omat-nimet-kirjoissa/neljae-maataerilaiset-haasteet/suomi/alaikaeiset-turvapaikanhakijat/ http://www.pakolaisapu.fi/pdf/lapsipakolaiset_palsta_unhcr.pdf http://www.yhteisetlapsemme.fi/projektit_yksintulleet.html http://www.lastensuojelu.info/ Liite 2 63 Ryhmäkodin alkuinfo 1. Sinut sijoitetaan ryhmäkotiin Koska olet alaikäinen turvapaikanhakija ja olet tullut Suomeen ilman huoltajaa. 16-17-vuotiaat voivat muuttaa myöhemmin vastaanottokeskuksen tiloissa sijaitsevaan tuetun asumisen yksikköön. 18vuotiaana siirrytään itsenäiseen asumiseen vastaanottokeskuksen puolelle tai mikäli olet saanut jo Aluvan, sinut siirretään suoran kuntaan. 2. Edustaja Jokainen alaikäinen saa oman edustajan pian Suomeen tultuaan. Edustaja valvoo etuasi viranomaistapaamisissa jotta asiasi hoidetaan Suomen lakien ja asetusten mukaan. Edustaja ei ole mukana arjessa, vaan hän hoitaa virallisia asioitasi. 3. Käyttöraha - saat kuukaudessa käyttörahaa 25 euroa, alle 16-vuotiaille ja 45 euroa yli 16-vuotiaille. Raha maksetaan respasta kerran kuukaudessa. - vastaanottokeskuksessa on täysi ylläpito, eli saat ruoan ja 20 e puhelinraha/kk yms. Lähiaikoina saat ajan sosiaalityöntekijälle, joka kertoo tarkemmin toimeentuloon liittyvistä asioista. - tullessasi saat petivaatepaketin (lakana, pussilakana, tyynyliina ja pyyhe). Saat myös koulunkäyntipaketin, vaatepaketin sekä hygieniaan liittyvät tuotteet. Niiden loppuessa voit pyytää ohjaajalta uudet. 4. Omaohjaajat - jokaiselle nuorelle nimetään oma ohjaajapari, joiden puoleen voi kääntyä kaikissa asioissa, varsinkin ongelman sattuessa kohdalle - toimivat kontaktihenkilöinä ja tulevat mukaan tiettyihin tapaamisiin (koulu, sos. alkuinfo) 5. Terveydenhuolto Sairaanhoitaja tekee oman alkuhaastattelun ja -tarkastuksen lähiaikoina. Jatkossa voit varata hänelle ajan ohjaajan kautta. Hammaslääkäriin, lääkäriin tai optikolle tarvitset sairaanhoitajan lähetteen. 6. Suomen kielen opetus ja oppivelvollisuus - alle 16-vuotiaat menevät peruskouluun maahanmuuttajien valmistavalle luokalle - 16-vuotta täyttäneet menevät vastaanottokeskuksen omaan kouluun talon alakertaan, maanantaista perjantaihin klo 10-12.00. Koulun pääset aloittamaan heti lähipäivinä. Meiltä saat koulukirjan ja tarvittavat välineet - koulua on käytävä joka päivä (ma-pe). Aiheettomista poissaoloista seuraa internetin määräaikainen käyttökielto. - kesäloma alkaa kesäkuun puolessa välissä ja kestää n. 2 kuukautta. 7. Ruoka Sinulle tarjotaan kaikki ateriat ilta- ja välipaloineen. Lämmin ruoka on joka päivä kello 16.00, lisäksi sinulla on mahdollisuus käyttää vapaasti jääkaapin ja kuivakaapin antimia. Viikonloppuisin sinulla on mahdollista tehdä itse ruokaa koko ryhmäkodin porukalle. Ohjaaja auttaa sinua. (Liite 2) 64 8. Sosiaalityöntekijä Vastaanottokeskuksessa on oma sosiaalityöntekijä. Ensimmäinen aika sosiaalityöntekijälle tulee sinulle automaattisesti pian vastaanottokeskukseen tultuasi. Jatkossa voit varata ajan sosiaalityöntekijälle ohjaajien kautta. Ajan saamisessa voi kestää ja olisi hyvä kertoa ohjaajille miksi haluat ajan. 9. Siisteys Kaikki nuoret ryhmäkodilla huolehtivat yleissiisteydestä, eli jokainen siivoaa omat jälkensä ja syötyään omat käytetyt astiat laitetaan suoraan astianpesukoneeseen. Jokaisella nuorella on siivousvuoro kerran viikossa. 10. Respa Pääsisäänkäyntiä kutsutaan respaksi. Respassa toimii vuorokauden ympäri kulunvalvonta. Öisin respassa on lisäksi vartija. 11. Tapaamiset Jos sinulla on tapaaminen saat siitä etukäteen lapun jossa kerrotaan tapaamisen aika, paikka ja henkilö. Huolehdi että olet ajoissa tapaamisessa sillä uutta aikaa voi joutua odottamaan. 12. Odotusaika Prosessin eteneminen voi kestää hyvinkin kauan. Tilanne on kaikille sama, eli yritä olla kärsivällinen. Vastaanottokeskuksen työntekijät eivät voi vaikuttaa prosessin etenemiseen. 13. Vierailut Talon ulkopuolisten vieraiden pitää ilmoittautua respaan ja jättää sinne henkilöpaperinsa. Vieraat saavat oleskella ryhmäkodin aulatiloissa ja heidän pitää poistua ryhmäkodilta kello 19.30. Talon sisäinen vierailuaika päättyy kello 22. Internetiin ei vierailla ole asiaa. Yövieraat on kielletty, perusteluna turvallisuus. 14. Vapaa aika internet kuntosali ja biljardi x-box, pingis ja lautapelit sauna: säännölliset saunavuorot sekä tytöille että pojille futsal- ja lentopallovuorot sekä muu ohjaajien järjestämä toiminta mahdollisuus päästä talon ulkopuolisiin harrastukseen 15. Suomi, Oulu ja kulttuuri demokraattinen tasavalta Suomen asukasluku noin 5,3 miljoonaa, pääkaupunki Helsinki presidenttinä Sauli Niinistö neljä vuodenaikaa ( huom. kylmä talvi ) Suomi on kaksikielinen maa varsinkin nuoret suomalaiset osaavat yleensä hyvin englantia Suomi on turvallinen ja rauhaisa maa, poliisiin voi täällä luottaa Oulu on Pohjois-Suomen keskus, noin 180 000 asukasta Oulussa on hyvät bussiyhteydet ja katuverkosto Oulussa on hyvät opiskelu- ja harrastusmahdollisuudet (Liite 2) 65 16. Muut asiat Ryhmäkodissa on ohjaaja paikalla ympärivuorokautisesti. Öisin ryhmäkodilla on 1 ohjaaja. Lisäksi talossa on vartija klo: 22-08, jota täytyy totella. Hänen ja yöohjaajan vastuulla on vastaanottokeskuksen järjestys ja turvallisuus Ryhmäkodin järjestyssäännöt 1. Vieraat saavat oleskella aulatiloissa ja heidän tulee poistua ryhmäkodilta klo 19.30 mennessä. Yövieraat on kielletty, perusteluna turvallisuus. 2. Televisio sammutetaan ruokailun ajaksi klo 16-16.30 sekä iltaisin klo 22 ja viikonloppuisin klo 23.30 aikaan. X-Box ja tietokone menevät kiinni aina klo 22.00 3. Kaikkea talon omaisuutta kohdellaan hyvin. 4. Kaikki huolehtivat yleissiisteydestä. Jokainen siivoaa omat jälkensä! 5. Kaikki ovat velvoitettuja siivousvuoroon kerran viikossa. 6. Ryhmäkodilla on oltava su - to klo 22.00 mennessä. Perjantaina ja lauantaina ryhmäkodilla on oltava klo 23.30 mennessä. Alle 14-vuotiaat ovat ryhmäkodilla 19.30. 7. Kotiintulon myöhästyessä esim. harrastusten takia, on ohjaajalle ilmoitettava mielellään jo etukäteen mikäli saapumisen ryhmäkodille tiedetään viivästyvän kotiintuloajan jälkeen. Mikäli emme saa yhteyttä nuoreen, voimme harkinnan mukaan tehdä poliisille katoamisilmoituksen. 8. Päihteiden eli huumeiden ja alkoholin käyttö sekä hallussapito ovat ehdottomasti kielletty! 9. Tupakoiminen on Suomessa kiellettyä alla 18-vuotialta 10. Muita asukkaita ja henkilökuntaa on kunnioitettava ja kohdeltava hyvin. Kiusaamista, nimittelyä tai syrjintää ei hyväksytä. Kaikille on taattava fyysinen koskemattomuus. 11. Jokainen on itse vastuussa omista tavaroistaan. Oman huoneen ovi on hyvä pitää lukittuna ja henkilökohtaiset tavarat huoneessa 12. Ohjaajien antamia ohjeita ja määräyksiä on noudatettava: jokaisen tulee allekirjoittaa sopimus sääntöjen noudattamisesta. (Liite 2) 66 Tukiasumisyksikön alkuinfo 17. TUKIASUNTO Tukiasumisyksikössä asuu 16–17-vuotiaita turvapaikanhakijoita, jotka ovat saapuneet maahan ilman huoltajaa. Tukiasumisen tavoitteena on oman elämän hallinnan oppiminen ja itsenäistyminen. 18 vuotta täyttäessäsi muutat vastaanottokeskuksen aikuispuolelle tai A-luvan saaneena kuntaan. 18. OHJAAJAT Sekä mies- että naisohjaajia tulee totella ja kohdella samanarvoisesti. Ohjaajan tehtäviin kuuluu: - Osaston turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitäminen - Arkiaskareissa auttaminen, opastaminen ja neuvominen - Omaohjaajuus 19. EDUSTAJA Jokainen alaikäinen turvapaikanhakija saa edustajan pian Suomeen tultuaan. Edustajan tehtävänä on valvoa etuasi kuulusteluissa ja muissa viranomaistapaamisissa, jotta asiat tapahtuvat Suomen lakien mukaan. Edustajan ei tarvitse olla mukana arjessa, vaan hän hoitaa virallisia asioitasi. 20. SOSIAALITYÖNTEKIJÄ Vastaanottokeskuksessa on oma sosiaalityöntekijä. Ensimmäinen aika sosiaalityöntekijälle tulee sinulle automaattisesti pian vastaanottokeskukseen tultuasi. Jatkossa voit varata ajan sosiaalityöntekijälle ohjaajan kautta. Ohjaajalle tulee kertoa mistä syystä tarvitset ajan, jotta sosiaalityöntekijä pystyy valmistelemaan tapaamistasi. Ajan saamisessa voi kestää!! 21. TERVEYDENHUOLTO Vastaanottokeskuksessa on oma sairaanhoitaja, joka tekee oman alkuhaastattelun ja -tarkastuksen pian tulosi jälkeen. Jatkossa voit varata ajan sairaanhoitajalle ohjaajan kautta. Lääkärille, hammaslääkärille tai optikolle pääsyyn tarvitset aina sairaanhoitajan lähetteen. 22. RESPA Pääsisäänkäyntiä kutsutaan respaksi. Respassa toimii vuorokauden ympäri kulunvalvonta. Öisin respassa yötyöntekijänä on vartija. 23. VASTAANOTTORAHA Saat 2 x kuukaudessa vastaanottorahaa, joka maksetaan alakerran respasta. Maksupäivät ovat joka kuun alussa ja puolessa välissä. Vastaanottorahan suuruus on 302,16€/kk, eli yhdellä maksukerralla saat noin 150 €. Suomi on kallis maa, joten huomioithan rahankäytössäsi, että sinulla riittää rahaa koko kahden viikon ajaksi. 24. OPPIVELVOLLISUUS Suomen kielen tunnit ovat vastaanottokeskuksen alakerrassa maanantaista perjantaihin. Koulu alkaa ensi maanantaina klo 8:15. Tarvittavat välineet koulun käyntiin saat meiltä. On tärkeää oppia suomenkieli. Suomen lain mukaan alaikäisen on käytävä koulua! 25. SIISTEYS Kaikki huolehtivat tukiasuntojen yleissiisteydestä, eli jokainen siivoaa omat jälkensä! Kaikki ovat velvollisia osallistumaan yleisten tilojen siivoukseen noin kerran viikossa. Siivousvuorolistat löytyvät tukiasuntoyksikön ilmoitustaululta ja ne suoritetaan etukäteen sovittuna ajankohtana (ennen klo 21). Mikäli et tiedä siivousaluettasi/-aikaasi, voit kysyä apua ohjaajilta. Kerro ohjaajille, kun olet suorittanut siivouksesi. (Liite 2) 67 26. VAROITUKSET Luvattomasta koulu poissaolosta tai siivousvuoron laiminlyömisestä seuraa kirjallinen varoitus. Myös kahdesta myöhästymisestä viikossa saa varoituksen. Kolmannesta varoituksesta seuraa vastaanottorahan leikkaaminen 20 %:lla. 27. TAPAAMISET Saat etukäteen tapaamislapun, jossa ilmoitetaan tapaamisen paikka, aika ja tavattava henkilö. Huolehdi, että olet ajoissa paikalla, sillä uusia aikoja voi olla vaikea saada. Mikäli jätät tapaamiseen menemättä, saatat joutua odottamaan pitkän ajan seuraavan tapaamisen saamiseksi. 28. ODOTUSAIKA Joudut odottamaan prosessisi etenemistä ehkä hyvinkin pitkän ajan. Tilanne on kaikille sama, eli yritä olla kärsivällinen! Ohjaajat, sosiaalityöntekijä, edustaja ja muut vastaanottokeskuksen työntekijät eivät voi vaikuttaa turvapaikkaprosessisi etenemiseen. 29. VIERAILUT Yövieraat on kielletty, perusteluna turvallisuus. Talon ulkopuolisten vieraiden pitää ilmoittautua respaan ja jättää sinne henkilöpaperinsa. Vieraiden tulee poistua talosta klo 21 mennessä. Talon sisäinen vierailuaika päättyy kello 22, tämän jälkeen ylimääräistä osastolta toiselle liikkumista tulee välttää yörauhan vuoksi. Ilmoita ohjaajalle etukäteen, mikäli sinä olet poissa yön yli. 30. - OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET vaitiolovelvollisuus tasa-arvo ja suvaitsevaisuus fyysinen ja psyykkinen koskemattomuus toisen ja yhteisen omaisuuden kunnioittaminen oikeus tulkkiin oikeus lakimieheen tupakka+ päihteet 31. - VAPAA-AIKA internet (1h/vrk) kuntosali ja biljardi x-box, pingis ja lautapelit sauna futsal- ja lentopallovuorot ja muu ohjaajien järjestämä toiminta mahdollisuus päästä ulkopuolisten tahojen tarjoamiin harrastuksiin 32. - SUOMI, OULU JA KULTTUURI Demokraattinen tasavalta Suomen asukasluku noin 5,3 miljoonaa Presidenttinä Sauli Niinistö Neljä vuodenaikaa (huom. kylmä talvi) Suomi on kaksikielinen maa Suomalaiset osaavat yleensä hyvin englantia (varsinkin nuoret) Suomi on turvallinen ja rauhaisa maa, poliisiin voi täällä luottaa Oulu on Pohjois-Suomen keskus, noin 180 000 asukasta Oulussa on hyvät bussiyhteydet ja katuverkosto Oulussa on hyvät opiskelu- ja harrastusmahdollisuudet 68 (Liite 2) Tukiasumisyksikön järjestyssäännöt 1. Yövieraat on kielletty, perusteena turvallisuus. talon ulkopuolisten vieraiden pitää ilmoittautua respaan ja jättää sinne henkilöpaperinsa vieraiden täytyy poistua talosta klo 21 2. Televisio ja liedet sammutetaan klo 24-07. Klo 24 jälkeen ei pelata pingistä, X-boxia, pöytäjalkapalloa eikä muitakaan pelejä. 3. Kaikkea talon yhteistä omaisuutta kohdellaan hyvin. 4. Kaikki huolehtivat yleissiisteydestä, jokainen siivoaa omat jälkensä! 5. Kaikki ovat velvollisia osallistumaan yleisten tilojen siivoukseen 1-2 krt. viikossa. Ohjaajat laittavat listan siivousvuorosta osaston seinälle. 6. Päihteiden: huumeiden ja alkoholin käyttö sekä hallussapito on EHDOTTOMASTI KIELLETTY! Myös tupakoiminen on Suomessa kiellettyä alle 18-vuotiailta. 7. Muita asukkaita ja henkilökuntaa on kunnioitettava ja kohdeltava hyvin. Kiusaamista, nimittelyä tai syrjintää ei hyväksytä. Lisäksi kaikille on taattava fyysinen koskemattomuus. 8. Jokainen on itse vastuussa omista tavaroistaan. Jos tavaraa katoaa, on tehtävä rikosilmoitus. Oman huoneen ovi kannattaa pitää lukittuna ja henkilökohtaiset tavarat huoneessa. 9. Kouluun ja tapaamisiin herätään ajoissa ja mennään itsenäisesti. 10. Mikäli jostain syystä et ole tukiasunnolla iltaisin klo 22 mennessä, ilmoita siitä ohjaajalle etukäteen. (3 ilmoittamatonta yö poissaoloa -> katoamisilmoitus) 11. Luvattomasta koulu poissaolosta, kahdesta koulumyöhästymisestä tai siivousvuoron laiminlyönnistä seuraa kirjallinen varoitus. Kolmannesta varoituksesta seuraa vastaanottorahan leikkaaminen 20 %:lla. 69 Liite 3 Lapsen pahoinpitelyepäilyn selvittäminen Asiantuntijaryhmän suositukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle (Taskinen Sirpa, toim. 2003) http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/pahoinpitelyepaily/ Pahoinpitelyn tunnistaminen Kun lapsella on fyysisiä vammoja, joudutaan ottamaan huomioon myös pahoinpitelyn mahdollisuus. Lasten fyysinen pahoinpitely on alidiagnosoitu ongelma. On kuitenkin aina varmistettava erotusdiagnostiikka, koska eräät harvinaiset oireyhtymät saattavat tuottaa samantapaisia vammoja. Vammat ja esitiedot eivät täsmää Epäily lapsen fyysisestä pahoinpitelystä tulee terveydenhuollon viranomaisille tavallisesti siten, että vanhemmat tuovat vahingoittuneen lapsen hoitoon, mutta selitys vammojen syistä ei täsmää kliinisten löydöksien kanssa. Tyypillistä on esitietojen epämääräisyys, tapahtumien selittämisessä esiintyvät muutokset ja viive hoitoon hakeutumisessa. Lapsen ikä Diagnoosin kannalta tärkein vihje on lapsen ikä. Mitä nuoremman lapsen vammasta on kyse, sitä todennäköisemmin se on syntynyt asiattoman kohtelun seurauksena. Lapseen liittyviä riskitekijöitä ovat keskosuus, koliikki ja vammaisuus. Riskiperheet Kohonnut riski lasten pahoinpitelyyn on havaittu henkilöillä, joilla on huonot mahdollisuudet hallita itse elämäänsä. Lasten pahoinpitelyä esiintyy eniten perheissä, joissa vanhemmilla on keskinäistä väkivaltaa, vanhemmat käyttävät runsaasti päihteitä tai heillä on mielenterveysongelmia. Pahoinpitelyä on tunnistettu eniten taloudellisesti ja sosiaalisesti ongelmaisissa perheissä, mutta on syytä muistaa, että varakkailla on enemmän mahdollisuuksia piilottaa pahoinpitely. Pahoinpitelyriskiä lisää yleisesti myös se, että vanhempia itseään on lapsena pahoinpidelty. On kuitenkin muistettava, että osa pahoinpidellyiksi joutuneista päinvastoin sanoutuu irti kaikenlaisesta väkivallasta. Pahoinpitelytutkimus käynnistetään seuraavissa tapauksissa Kaikki alle 1-vuotiaiden lasten luunmurtumat Kaikki alle 5-vuotiaiden kylkiluun, olkaluun varren ja lapaluun murtumat sekä nikamamurtumat Molemminpuoliset, pirstaleiset tai yli 1 mm levinneet kallonmurtumat Epäily imeväisen ravistelusta Kaikki tarkkarajaiset tai kuuman esineen aiheuttamat palovammat Jos mustelmia on paljon, ja ne sijaitsevat muualla kuin säärissä, reisissä, kyynärvarsissa, tai otsassa Kaikki muutkin kaikenikäisten lasten murtumat ja vammat, joissa esitietojen ja vammalöydöksen kesken on ristiriita tai joissa pahoinpitelytausta on mahdollinen. Erotusdiagnostiikka Tutkiessaan lasta, jolla havaittujen vammojen epäillään johtuvan pahoinpitelystä, on syytä pitää mielessään mahdollisesti sekoittavia sairauksia ja tiloja. Monet näistä tiloista ovat selvästi tunnistettavissa tai jollakin tutkimuksella selvitettävissä. Esimerkiksi onnettomuuden seurauksena syntyneet vammat, kuten taaperon sääriluun murtumat, vauvaikäisen kallomurtumat putoamisen seurauksena tai vastasyntyneen solisluunmurtumat, ovat erotusdiagnostiikassa otettava huomioon. 70 (Liite 3) Sekaannusta tapahtuu myös toisin päin: lapsen vammat saatetaan selittää sairaudella, ja lapsi jää ilman tarvitsemaansa apua ja suojaa. Suoritettavat toimenpiteet Tavoitteena on käydä tutkimusprosessi läpi muutamien päivien kuluessa. Lasten mustelmat ja vammat paranevat usein varsin nopeasti, joten ne pitää kartoittaa ripeällä aikataululla. Kiireelliset tutkimukset tehdään päivystyksenä tai lapsi otetaan osastolle. Muissa tapauksissa perheelle annetaan aikataulu jatkotutkimuksista. Tutkimuksen ja konsultaatioiden pitkittyminen aiheuttaa aina tapauksen mutkistumista. Epäilystä ilmoitetaan lastensuojeluun. Lastensuojeluilmoituksessa voidaan pyytää tekemään asiasta kiireellisesti rikosilmoitus. Akuuteissa tilanteissa poliisin tulee voida kerätä esitutkintaan tarvittava näyttö tapahtumapaikalla välittömästi. Lapsi otetaan useimmissa tapauksissa sairaalaan. Somaattisten jatkotutkimusten tavoite on selvittää mahdollisten muiden piilevien sairauksien olemassaolo. Samalla saadaan käsitys siitä, onko lapsella todettavissa muita tunnistamatta jääneitä vammoja. Keskussairaalassa tulee toimia pahoinpitelytapauksiin perehtynyt työryhmä, jonka jäsenten tulee käydä keskustelut perheen kanssa. Rikostutkinnassa tulee poliisin kanssa sopia siitä, missä järjestyksessä edetään. Poliisi hoitaa esitutkintaan liittyvät kuulustelut. Alkukartoitus Vastaanottavan työntekijän tehtävänä on Haastatella lapsen saattaja ja merkitä muistiin tämän kertomus vammojen alkuperästä Tarkistaa lapsen ulkoinen status mielellään valokuvaten Arvioida lapsen kivuliaisuus Kirjata havainnot ja informoida vastuulääkäriä Jatkotutkimuksista päättäminen Vastuulääkäri keskustelee perheen kanssa lapsen hoidosta ja tutkimuksista. Vastuulääkäri kutsuu tarvittaessa kokoon pahoinpitelyasioita käsittelevän työryhmän. Pahoinpitelyepäilystä ilmoitetaan lastensuojeluun. Hyvin todennäköiset pahoinpitelytapaukset tulisi ottaa sairaalaan heti. Tällainen lapsi voi olla hengenvaarassa. Yhteistyö perheen kanssa Terveydenhuoltohenkilöstön tulee säilyttää perheen luottamus avoimella toiminnalla. Vanhemmille on kerrottava lähetteen tai sairaalaan oton syy, ja heille on varattava aikaa keskusteluun. Perheelle on syytä todeta, että lastensuojeluilmoituksen tekeminen on myös terveydenhuollon viranomaisten velvollisuus. Vanhempien pelkoja tulee aktiivisesti hälventää. Jos vanhemmat luottavat siihen, ettei lasta "oteta pois”, heidän hoitomyöntyvyytensä paranee. Mikäli kuitenkin huostaanotto on lapsen edun mukaista, ei tätä luonnollisestikaan ole syytä peitellä. 71 (Liite 3) Perusteellisestikin tutkituista tapauksista vain osa selviää varmuudella pahoinpitelyiksi, hiukan suurempi osa puhtaiksi onnettomuuksiksi, ja suurin osa jää vaille selitystä. Tapaturmienkin jälkeen pikkulasten vanhemmilla on usein voimakkaita syyllisyydentunteita, jolloin voidaan ryhtyä toimenpiteisiin perheiden auttamiseksi. Jatkohoito Hoidon tavoitteena on auttaa perhettä ja pyrkiä erilaisten tukitoimien avulla siihen, että pahoinpitelyn kohteeksi joutunut lapsi palautetaan tuttuun kasvuympäristöönsä, jos se on varmasti turvallista. Koska lähes kaikki alle kouluikäiset lapset käyvät lastenneuvolassa, on terveydenhoitajien rooli keskeinen sekä pahoinpitelyn tunnistamisessa että osallistumisessa jatkohoitoon ja seurantaan. Lääketieteellisen vamman jatkohoito tapahtuu tarvittaessa asianomaisen erikoisalan sairaalapoliklinikalla. Myös lapsen psyykkistä tilaa on seurattava ja järjestettävä tarvittaessa psykoterapiaa. Kirjallisuus Taskinen, Sirpa (toim.). 2003. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittäminen. Asiantuntijaryhmän suositukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle. Stakes. Oppaita 55. Saarijärvi. 72 Liite 4 Seksuaalisen hyväksikäytön tunnistaminen Asiantuntijaryhmän suositukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/pahoinpitelyepaily/ Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäily voi herätä joko lapsen kertomuksesta tai läheisten aikuisten huolena hänen oireistaan tai muusta hyvinvoinnistaan. Joskus hyväksikäytön epäily tulee esille lapsen jonkun muun tutkimuksen yhteydessä. Lapsi kertoo asiasta itse Lapset eivät kerro oma-aloitteisesti hyväksikäytöstä kovin helposti. Tavallista on, ettei lapsi halua tai uskalla kertoa siitä senkään jälkeen, kun asia on tullut ilmi muita teitä. Ihmisellä on voimakas tarve torjua loukkaavat, hämmentävät ja häpeää aiheuttavat asiat. Toisaalta lapsi saattaa kyllä kertoa vihjeitä tapahtuneesta, mutta aikuiset eivät ehkä osaa niitä kuulla. Lapsen käytös ja oireet viestittävät ongelmista Selvitysten lähtötilanne on erilainen, jos lapsi ei kerro hyväksikäytöstä, mutta epäily herää hänen käytöksensä ja oireittensa perusteella. Hyväksikäytetyllä lapsella saattaa olla erilaisia fyysisiä merkkejä, levottomuutta tai yliseksuaalisuutta. Kaikkien hyväksikäytettyjen lasten käytös ei kuitenkaan muutu, vaan he saattavat tehdä parhaansa pysyäkseen huomaamattomina. On lisäksi muistettava, että lasten erilainen oireilu on varsin yleistä ilman että sen taustalla olisi hyväksikäyttöä. Aikuinen päättelee hyväksikäytön tapahtuneen Usein läheiset sukulaiset ja tuttavat ovat herkkiä havaitsemaan lasten pahaa oloa. Kaikki ilmoitukset ja epäilyt on syytä arvioida. Yleensä selvitys on syytä aloittaa tarkkailemalla lasta ja kerätä tietoja olosuhteista. Hyväksikäyttöepäily tulee esille muiden tutkimusten yhteydessä Lapsen tullessa tutkimuksiin muissa asioissa saattaa löydöksenä olla myös seksuaalinen hyväksikäyttö tai sen vahva epäily. Nämä tilanteet ovat osoittautuneet vaativiksi hoitaa niin, että on voitu säilyttää yhteistyö vanhempien kanssa. Vanhemmat kokevat helposti, että heitä on petkutettu hakemaan lapselleen apua, mutta ovatkin joutuneet syytettyjen penkille. Erityisesti tällöin tarvitaan useamman henkilön kokonaisarvio. Hyväksikäyttäjä ilmoittaa itse tapahtuneesta Joskus hyväksikäyttäjä ilmoittaa toiminnastaan jollekin läheiselle tai suoraan poliisille. Joskus myös väärin syytetty henkilö voi tehdä ilmoituksen jouduttaakseen asian käsittelyä, koska hän haluaa osoittaa tutkimuksissa syyttömyytensä. Esitutkinnan johtaja saattaa pyytää tapauksesta tietoja sosiaali- ja terveydenhuollolta, mikäli hyväksikäyttäjä tai hyväksikäytetty on tutkittu jossain sosiaali- tai terveydenhuollon toimipaikassa. Pedofiliarikosten selvittäminen Pedofiilin hyväksikäyttörenkaan paljastuminen alkaa yleensä siten, että yksi lapsi kertoo asiasta jollekin luottamalleen aikuiselle tai muille lapsille. Tämän jälkeen tietoon saattaa tulla useita pedofiilin luona käyneiden lasten nimiä. Pedofiilit usein keräävät itselleen listoja mahdollisista kohteista, joten kaikki nämä lapset eivät välttämättä ole joutuneet hyväksikäytetyiksi. Pedofiilin toiminnan selvittäminen kuuluu poliisin toimialaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimipaikat joutuvat kuitenkin usein mukaan arvioimaan lasten suojelun ja hoidon tarvetta. 73 (Liite 4) Selvitystä edellyttävät oireet Mikään yksittäinen oire ei ole sinänsä osoitus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vaan asia tulee aina selvittää kokonaisuudessaan. Seuraavia oireita esiintyy myös muissa ongelmatilanteissa, mutta ne antavat aina aihetta asioiden selvittämiseen. Fyysiset havainnot Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö joudutaan usein selvittämään ilman selviä fyysisiä merkkejä. Ulkoisissa tutkimuksissa voidaan kuitenkin löytää esimerkiksi mustelmia tai spermanjälkiä. Lapsella voidaan todeta sukupuolitauti tai vammoja sukupuolielimissä tai anaalialueella. On muistettava, että erityisesti leikki-ikäisillä on hyvin usein mm. jaloissa mustelmia, joiden ilmaantumista he eivät leikkiessään ole huomanneet. Sen sijaan genitaali- ja anaalialueella, reiden sisäpinnalla, käsivarsissa tai selässä "luonnolliset" mustelmat sitä vastoin ovat harvinaisempia. Oireellista voi olla myös, että vanhemmat vähättelevät lapsen vammoja, antavat niistä vastahakoisesti selityksiä ja viivyttelevät avun hakemisessa. Lapsella on myös voinut olla toistuvasti erilaisia oireita ja vammoja, joihin on haettu apua aina eri lääkäreiltä, terveyskeskuksista tai sairaaloista. Psykosomaattiset oireet Lapsilla on usein erilaisia psykosomaattisia oireita, jotka saattavat mennä ohitse itsestään. Tutkimuksia ne edellyttävät silloin, kun oireet ovat pysyviä ja vaikeita, tai äkillisesti ilmetessään erityisen rajuja. Syyt voivat olla moninaisia eikä myöskään pelkästään psykosomaattisesta oireesta yksinään voi vetää johtopäätöstä, että lapsi olisi hyväksikäytetty. Yhtenä mahdollisuutena voi kuitenkin testata myös hyväksikäyttöä. Nukahtamispelko ja painajaiset voivat liittyä öiseen aikaan tapahtuvaan hyväksikäyttöön, mutta erilaiset pelot ja yölliset kauhukohtaukset ovat myös tavallisia pikkulasten kehitykseen kuuluvia ilmiöitä. Anaalisesti hyväksikäytetyillä lapsilla on usein havaittu tuhrimisoireita. Myös syömisvaikeudet ja vatsakivut saattavat olla merkkejä hyväksikäytöstä. Käytösoireet Lapset ovat monissa kehitysvaiheissa luontaisesti kiinnostuneet seksuaalikysymyksistä, lasten saamisesta, alastomuudesta ja sukupuolten välisistä fyysisistä eroista. Pitkään jatkuva ja tiivis seksuaaliasioista puhuminen, alle murrosikäisillä yhdyntäkuvien piirtely ja viettelevä käyttäytyminen aikuisia kohtaan edellyttävät kuitenkin lapsen elämäntilanteen selvittämistä. Hyväksikäytetty lapsi voi oirehtia myös masturboimalla avoimesti ja julkisesti; yleensähän lapset koskettelevat sukupuolielimiään salassa lohtua hakiessaan. Hyväksikäytetyt lapset saattavat pyrkiä myös itse hyväksikäyttämään muita lapsia. Tällainen käytös eroaa tavanomaisista "lääkärileikeistä" aggressiivisuutensa ja avoimuutensa vuoksi. 74 (Liite 4) Seuraavat käytösoireet saattavat olla ilmausta hyväksikäytöstä, mutta taustalla voi olla monia muita tekijöitä: Lapsi on seksuaalisesti latautunut ja korostuneen viettelevä suhteessaan aikuisiin. Hän käy käsiksi muiden lasten sukupuolielimiin tai masturboi pakonomaisesti tai julkisesti. Lapsi on jatkuvasti masentunut ja sulkeutunut ja karttaa aikuisia. Hän ei hae aikuisilta turvaa ja lohdutusta vaan itkee yksinään ja välttää kontaktia muihin ihmisiin. Hän saattaa olla myös alistunut ja suostua passiivisesti kaikkeen. Lapsi näyttää pelkäävän jompaakumpaa vanhemmistaan ja kavahtaa kosketusta. Lapsi on jatkuvasti levoton, ahdistunut ja ylikiihottunut. Lapsi karkaa kotoaan eikä hän itse sen enempää kuin vanhemmatkaan osaa sanoa syytä siihen. Lapsessa tapahtuu äkillinen muutos, jolloin hän taantuu (esimerkiksi kastelu alkaa uudelleen). Lapsi vahingoittaa itseään tai yrittää itsemurhaa. Suoritettavat toimenpiteet Alkuvaiheen toimenpiteet riippuvat siitä, missä tapaus tulee esille sekä siitä, kuinka kauan sitten hyväksikäytön epäillään viimeksi tapahtuneen. Mahdolliset somaattiset löydökset on akuuteissa tapauksissa saatava kartoitettua ennen kuin ne häviävät ja erityisesti pienten lasten muistikuvat on saatava kirjattua muistiin mahdollisimman pian. Tapaus on akuutti, jos mahdollisen hyväksikäytön epäillään tapahtuneen niin äskettäin (muutaman päivän sisällä), että voidaan saada otettua oikeuslääketieteellisiä näytteitä tai lapsella on tuoreita vammoja. Akuuteissa tilanteissa tutkimukset tehdään ja vammat hoidetaan päivystyksenä tai lapsi otetaan osastolle. Epäilystä ilmoitetaan lastensuojeluun, lastensuojelulaki 25§ (Finlex). Lastensuojeluilmoituksessa voidaan pyytää tekemään asiasta kiireellisesti rikosilmoitus. Akuuteissa tilanteissa poliisin tulee voida kerätä esitutkintaan tarvittava näyttö tapahtumapaikalla välittömästi. Jos epäillyn hyväksikäytön oletetusta tapahtumisajankohdasta on kulunut niin kauan, ettei oikeuslääketieteellisiä näyttöjä ole enää saatavissa, tehdään asiasta vain alkukartoitus ja varsinaisiin tutkimuksiin ryhdytään vasta poliisin pyydettyä selvitystä Kirjallisuus Taskinen, Sirpa (toim.). 2003. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittäminen. Asiantuntijaryhmän suositukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle. Stakes. Oppaita 55. Saarijärvi.
© Copyright 2024