Ensimmäisen otsikon paikka - Maanpuolustuksen Henkilökuntaliitto

TIEDOTE N:o 6/28.10.2011
MAANPUOLUSTUKSEN HENKILÖKUNTALIITTO MPHL RY:N
LIITTOVALTUUSTON KOKOUS 2011
MPHL ry:n liittovaltuuston kokous pidettiin Vantaalla 20.10.2011 valtuuston puheenjohtajan palkkasihteeri Satu Kaukosen johdolla.
Hän totesi avauspuheessaan, että liittomme jäsenten edunvalvontaa on
tehty Puolustusministeriössä, Puolustusvoimissa, Puolustushallinnon Rakennuslaitoksessa, Rajavartiolaitoksessa, Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Palkeissa ja Millog Oy:ssä.
Jäsenistömme laajentuminen puolustushallinnosta ja rajavartiolaitoksesta
myös muiden ministeriöiden alaisiin
laitoksiin ja hallinnonalojen yhteistyökumppaneihin, on asettanut aivan uusia vaatimuksia myös liiton hallituksen
työskentelylle ja vaatinut laajaalaisempaa perehtymistä kaikkien jäsentemme etujen ajamiseksi.
Kuluneen vuoden aikana uuden palkanmaksujärjestelmän puutteellisuuden takia
ne jäsenemme, jotka työskentelevät palkanmaksussa niin Puolustusvoimissa
kuin Palkeissa, ovat joustaneet ja venyttäneet omaa jaksamistaan jopa oman terveytensä kustannuksella. Liittomme ei ole halunnut käsitellä uuden palkanmaksujärjestelmän käyttöönoton aiheuttamia ongelmia julkisuudessa, vaan on pyrkinyt löytämään ratkaisuja ongelmiin yhteistyössä puolustusvoimien kanssa.
MPHL ry täyttää ensi vuonna 65 vuotta. Kuluneet vuodet ovat ravistelleet jäsenkenttäämme niin hyvässä kuin pahassa ja vaatineet edunvalvonnalta venymistä ja jopa välillä ”nyrkin iskemistä” pöytään siviilihenkilöstön asioiden ajamiseksi.
Erityisesti puolustusvoimia tulevat tulevina vuosina ravistelemaan isot muutokset,
jotka vaativat jälleen ryhdikästä ja periksi antamatonta jäsenten etujen ajamista
väläyteltyjen irtisanomisten minimoimiseksi. Voimme vain arvailla mitä heijastusvaikutuksia puolustusvoimien tulevalla uudistuksella ja säästövelvoitteilla tulee
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Maanpuolustuksen Henkilökuntaliitto MPHL ry
puh. 09 – 2290 2112
Ratamestarinkatu 11
fax
09 - 2290 2115
00520 Helsinki
E-mail [email protected]
1
olemaan Puolustushallinnon rakennuslaitokseen, Puolustusministeriöön, Palkeisiin ja Millogiin ja miten ne vaikuttavat näissä työskenteleviin jäseniin.
Tulevat muutokset vaativat erityistä jaksamista niiltä jäseniltämme, jotka työskentelevät luottamusmiehinä, työsuojeluvaltuutettuina ja yhteistyöelinten jäseninä.
Avatessaan kokouksen puheenjohtaja vielä kiitti liittomme hallituksen puheenjohtajaa ja toimihenkilöitä kuluneesta toimintavuodesta todeten heidän tehneen kuluneena vuonna hyvää ja arvokasta työtä jäsentemme edunvalvonnassa.
Valtuuston täydentäminen
Valtuuston jäsenyydestä myönnettiin ero seuraaville henkilöille:
Osasto
varsinainen jäsen
Kauhavan osasto
toimistosihteeri
Stina Svenfelt
varajäsen
Rannikon rajan osasto
suunnittelija Tiina Laakso
Santahaminan osasto
kokki Mikko Koskinen
Keuruun osasto
varastonhoitaja Jaakko Heinäaho
Luonetjärven osasto
turvallisuussiht Marjukka Hietala
Valtuustoa täydennettiin seuraavasti:
Osasto
varsinainen jäsen
varajäsen
Kauhavan osasto
tiedotussihteeri
Maria Härkönen
toimistosihteeri
Elina Haapoja (ent. Piri)
Rannikon rajan osasto
vahtimestari
Eero-Sakari Kuikka
Santahaminan osasto
toimistopäällikkö
Maarit Kääriäinen
Keuruun osasto
toimistosihteeri
Marika Perälä
Luonetjärven osasto
toimistosihteeri
Riitta Kuisma
2
Valtuusto teki muun muassa seuraavia päätöksiä
Ajankohtaiset hankkeet
Liiton hallituksen puheenjohtaja
Marja-Leena Karekivi selvitti
meneillään olevaa sopimustilannetta sekä solmitun raamisopimuksen sisältöä.
Meneillään olevista hankkeista
puheenjohtaja Karekivi pureutui
puolustusvoimien ruokahuollon
yhtiöittämisen tilannekatsaukseen
sekä suoja-ajan sisälle neuvoteltaviin yksityiskohtiin.
Myös puolustusvoimien valtion
vuoden 2012 talousarviota sekä
laajemmin koko kehyskautta koskevat budjettileikkaukset herättivät voimakkaan keskustelun valtuustossa.
PURU:n, PVJJK:n ja ELKAKOP:n luottamushenkilöt tulevat liiton täsmäkoulutukseen vuoden 2011 lopulla ja seuraavan vuoden alussa.
Koulutus
Järjestösihteeri Pekka Alhovaara esitteli valtuutetuille liittomme koulutussuunnitelma 2012:n osia vuoden 2010 valtuuston kokouksessa tehtyihin ponsiin liittyen.
Koulutuksessa keskitytään vuonna 2012 ajankohtaisten ongelmien ohella alkavaan suureen puolustusvoimien uudistukseen. Myös osastojen puheenjohtajat
kutsutaan luottamusmiesten jakokoulutustilaisuuksiin. Lisäksi järjestetään rakennemuutoskursseja luottamusmiehille ja yt-henkilöille.
Rajavartiolaitoksen ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen henkilöstön edustajille järjestetään perinteiset neuvottelupäivät.
Työsuojelukoulutusta, joka periaatteessa on työnantajan tehtävä, järjestetään
tarpeen mukaan. Kiinnostus siitä on ilmoitettava liiton toimistoon koulutustiimille
(koulutusvastaava järjestösihteeri Pekka Alhovaara, koulutusyhteyshenkilö päätoiminen pääluottamusmies Marko Torn).
Jäsenmaksun suuruus
Valtuusto päätti säilyttää liiton jäsenmaksun vuodelle 2012 samansuuruisena
kuin aikaisemminkin eli 1,2 % ennakkopidätyksen alaisesta palkasta. Jäsenmaksu sisältää työttömyyskassa Statian jäsenmaksun.
3
Liiton hallituksen täydentäminen
Hallitusta täydennettiin seuraavasti:
myönnettiin omasta pyynnöstä ero hallituksesta varastomestari Petri
Heinoselle Keuruun osastosta
valittiin Keuruun osaston esityksestä liiton hallituksen varsinaiseksi jäseneksi
osastosihteeri Eeva Ahola-Hänninen ja varajäseneksi turvallisuussihteeri
Marjukka Hietala
myönnettiin omasta pyynnöstä ero hallituksesta taloussihteeri Marja Tenkulalle Oulun osastosta
valittiin Oulun osaston esityksestä liiton hallituksen varsinaiseksi jäseneksi
laatu/työsuojelupäällikkö Anne Manniala taloussihteeri Marja Tenkulan tilalle, varajäsenenä jatkaa lataamotyöntekijä Juha Murisoja Haapajärven osastosta
myönnettiin omasta pyynnöstä ero hallituksen varajäsenyydestä sähköasentaja Veli Hämäläiselle Hankoniemen osastosta sekä
valittiin Uudenmaan alueen esityksestä liiton hallituksen varajäseneksi talouspäällikkö Tuija Hytti Tuusulan osastosta.
Palkitsemiset
Valtuustossa palkittiin MPHL ry:n kultaisella jäsenmerkillä
Materiaalisihteeri
Osastosihteeri
Sihteeri
Varastomestari
Toimistosihteeri
Suunnittelija
Mirja Harju
Ulpu Honkasalo
Marjatta Kiviranta
Vesa Lunkka
Tuula Setälä
Keijo Silvonen
Pohjois-Karjalan Rajan osasto 015
Pansion osasto 009
Hämeenlinnan osasto 012
Pohjois-Kymen osasto 026
Huovinrinteen osasto 007
Ähtärin osasto 034
Ulpu Honkasalo, Marjatta Kiviranta ja Vesa Lunkka vastaanottamassa
MPHL ry:n kultaisia ansiomerkkejä
4
Liittovaltuuston puheenjohtajan mietteitä kokouksen jälkeen
Viimeaikaiset tapahtumat ovat saaneet minut miettimään, että mitä on edunvalvonta. Onko se sitä, että epäkohdan ilmaannuttua työpaikalla tai sopimuksissa, asiaa
lähdetään käsittelemään iltapäivälehdissä tai muissa sosiaalisissa medioissa kuten
facebookissa? Onko julkisuudessa esiintyminen edunvalvontaa? Voin jonkun mielestä olla täysin väärässä todetessani, että ammattiyhdistykset eivät hoida jäsentensä edunvalvontaa median kautta.
Todellinen edunvalvonta, jolla ammattiyhdistykseen kuuluvan jäsenen etuja ajetaan, tapahtuu neuvottelupöydissä. Näitä neuvottelupöytiä, joissa asioita käsitellään, on useita erilaisia. Lähimmät neuvottelupöydät löytyvät yleensä jo jokaisen
omalta työpaikalta esimerkkeinä työpaikkasi yt -elin tai luottamusmiehesi käymä
neuvonpito vaikkapa tehtävänkuvauksesi arvioinnista.
Tärkeimmät neuvottelut edunvalvonnassa tapahtuvat keskusjärjestöjen sopiessa
raamisopimuksia ja virka- ja työehtosopimuksia, joilla haetaan parannuksia jokaisen
työntekijän työoloihin ja -etuihin sekä eri ammattiliittojen neuvotellessa työnantajan
kanssa muita henkilöstön etuihin vaikuttavia sopimuksia.
Tässä vaiheessa joku voisi todeta, että tottahan edellä mainitut asiat ovat ja kysyä
miksi MPHL ei tiedota eri medioissa ruokahuollon yhtiöittämiseen liittyvissä asioista
tai puolustusvoimien palkanmaksuun liittyvistä ongelmista. Näitä kahta asiaa kun on
puitu lehtien sivuilla ja television uutisissa. Herää vain kysymys, että mitä mieltä vastapuoli eli työnantaja on ollut asioiden käsittelystä medioissa. Tuskin on ollut kovin
mielissään.
MPHL:n tapana on ollut käsitellä asioita suoraan työnantajan kanssa neuvottelupöydissä tavoitteenaan löytää molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu siten, että
jäsentemme kannalta saadaan paras mahdollinen tulos.
Liittovaltuuston puheenjohtajana olen päässyt seuraamaan läheltä liittomme toimintaa ja sen aikaansaamia tuloksia neuvottelupöydissä. Ilokseni voin todeta, että neuvottelupöydissä tekemämme työ edunvalvonnan osalta on tuonut yleensä hyviä tuloksia. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Millogin perustamiseen liittyen siirtyvälle
henkilöstölle neuvotellut edut neljän vuoden siirtymäajaksi.
Yksittäisenä ammattiliiton jäsenenä olen iloinen, että liittomme käyttää resurssejaan
ennemmin neuvottelupöydässä työnantajan kanssa kuin iltapäivälehtien lööppien
saamiseksi.
Nyt jäänkin odottamaan niitä tuloksia, mitä käynnissä olevista neuvottelupöydistä tulee niin virka- ja työehto- kuin palkkausjärjestelmäsopimuksiin tai vaikkapa ruokahuollon yhtiöittämiseen liittyen henkilöstön etujen osalta. Saamme lukea edellä mainittujen neuvottelujen lopputuloksista omasta tiedotteestamme tai liittomme jäsenille
tarkoitetuilta sivuilta kenties jo tämän vuoden puolella.
Toivotan kaikille jäsenille oikein aurinkoista ja lämmintä syksyn jatkoa!
T. Satu
5
VALTION NEUVOTTELUT RAAMISOPIMUKSESTA OVAT KÄYNNISTYNEET
STTK:n, SAK:n ja Akavan hallitukset hyväksyivät niin sanotun raamisopimuksen,
joten neuvottelut sopimuksen alakohtaisesta soveltamisesta ovat alkaneet. Alakohtaiset työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut on käytävä 24.11.2011 mennessä.
Valtion pääsopijajärjestöt Pardia, JHL ja JUKO ovat tuoneet omat tavoitteensa
neuvottelupöytään.
Pardia tavoittelee yleiskorotuspainotteista palkkaratkaisua, jolla turvataan jäsentemme ostovoiman kehitystä ja jolla myös edistetään palkkauksellista tasaarvoa. Yleiskorotuksen muodoksi esitetään sekalinjaa. Sopimuskauden pituudeksi Pardialle käy raamisopimuksen mukainen noin 24–25 kuukauden sopimuskausi. Lisäksi esitetään joitakin tekstimuutoksia.
Neuvottelujen edistymisestä tiedotetaan myös liiton nettisivujen kautta.
PUOLUSTUSVOIMIEN RUOKAHUOLLON YHTIÖITTÄMINEN
Yhtiöön siirtyvän henkilöstön asemasta ja palvelussuhteen ehdoista neljän vuoden suoja-aikana on käyty tiiviitä neuvotteluja koko syksyn ajan. Neuvotteluja
jatketaan edelleen tätä kirjoitettaessa.
MPHL ry on vahvasti osallistunut neuvotteluihin ja sisukkaasti vaikuttanut aiesopimuksen sisältöön. Naarasleijonien tavoin liiton neuvottelijat ovat puolustaneet
oman jäsenistönsä etuja.
Puolustettavaa on riittänyt, sillä työnantajan valinta työnantajajärjestäytymiseen
työnantajaliitto Matkailu- ja Ravintolapalveluihin ja sitä kautta alaan sovellettavaan yleissitovaan työehtosopimukseen on tyrmistyttänyt heikkoudellaan liiton
edustajat.
MPHL ry:n edunvalvontatyö perustuu vankkaan osaamiseen ja asialliseen toimintaan, jonka perusteella jäsenistölle taataan paras mahdollinen tulos neuvotteluissa.
Liiton edustajat kiertävät muonituskeskuksissa kertomassa neuvottelujen tilanteesta. Lisäksi tiedotteiden avulla pidetään jäsenistö ajan tasalla.
VALTION TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON PALVELUKESKUS PALKEET
Vuoden 2012 tulos- ja kehityskeskustelukierros käynnistyy vuoden 2012 alussa.
Tulos- ja kehityskeskustelukierrosta ei voida käynnistää ilman, että jokaisella virkamiehellä on todellinen tehtävänkuvaus.
6
Tehtävänkuvaus on vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksen arvioinnissa
ensisijainen asiakirja. Tehtävänkuvaus tulee laatia yhteistyössä virkamiehen ja
hänen lähiesimiehensä kesken ja siinä tulee olla molempien allekirjoitukset.
Tehtävänkuvausten päivitys on käynnistynyt ja pardialaiset järjestöt edellyttävät,
että kaikkien kuvaukset ovat valmiit, vastaavat tehtäviä ja ovat allekirjoitetut vuoden loppuun mennessä.
Lisätietoja saat omalta luottamusmieheltäsi.
PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS
Puolustushallinnon Rakennuslaitoksen palkkataulukot 1.5.2011 lukien ovat
tämän tiedotteen liitteenä.
RAJAVARTIOLAITOS
Rajavartiolaitoksen jatkuvan neuvottelun periaatteen mukaisesti pidetään Sopimustoiminnan seurantaryhmän seuraava kokous 1.11.2011 Rajavartiolaitoksen
Esikunnassa.
MPHL ry:n edustajina seurantaryhmässä ovat pääluottamusmies Ulla Hanski ja
liiton hallituksen jäsen puheenjohtaja Matti Kakko.
Ryhmässä pohditaan työaikakysymyksiä ja palkkausjärjestelmäasioita.
MUUTOKSIA PUOLUSTUSVOIMIEN PÄÄLUOTTAMUSMIESORGANISAATIOSSA 1.10.2011 LUKIEN
Liiton hallitus on kokouksessaan nimennyt Pääesikunnan ja alaisten laitosten
pääluottamusmieheksi suunnittelija Arto Koukkarin Pääesikunnasta eläkkeelle
siirtyneen Pirjo Nielikäisen tilalle. Varapääluottamusmieheksi nimettiin talouspäällikkö Tuija Hytti Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Länsi-Suomen sotilasläänin varaluottamusmies Ari Virtanen on siirtynyt pois
puolustusvoimien palveluksesta. Hänen tilalleen hallitus nimesi atktukihenkilö/hallimestari Jarmo Hännisen Porin Prikaatista.
Itä-Suomen sotilasläänin varapääluottamusmieheksi nimettiin toimistosihteeri
Minna Torstensson Reserviupseerikoulusta.
Parhaat onnittelut nimeämisten johdosta!
7
LIITTO KOULUTTAA
LUOTTAMUSMIESTEN PERUSKUSSI 2011
Luottamusmiesten peruskurssi järjestettiin19. – 23.9.2011 Sokos Hotelli Pasilassa Helsingissä.
KURSSILLE OSALLISTUJAT
Luottamusmiesten peruskurssille osallistui
Puolustusvoimien, Puolustushallinnon Rakennuslaitoksen sekä Rajavartiolaitoksen
luottamusmiehiä ja varaluottamusmiehiä
sekä puheenjohtajia, jotka eivät ole lm peruskurssia aikaisemmin suorittaneet.
KURSSIN SISÄLTÖ
Peruskurssilla opeteltiin luottamusmiestehtävän perusteita. Koulutuksen tavoitteena oli antaa hyvät edellytykset luottamusmiestehtävän hoitoa silmälläpitäen
haasteissa, joita palkkausjärjestelmien PVPJ -SIV / ESJA, sopimusten tulkinta
sekä rakennemuutosten kirjo meille eri virastoissa tuo.
Pääaiheita kurssilla olivat:
luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet
lait ja sopimukset sekä VES kirjan tulkintaa
neuvottelutoiminta
yhteistoimintajärjestelmä
palkkausjärjestelmät PVPJ SIV ja ESJA
Kurssin oppilasvahvuus oli runsaslukuinen eli peräti 26 osallistujaa.
Kurssilaisten keskuudessa vallitsi aktiivinen ja rento tunnelma! Kurssilaisille jaettiin tilaisuudesta lm -kansiot, joihin on koottuna mittava tietopaketti luottamusmiestehtävän perustietoutta. On hienoa todeta, että meillä on kasvamassa uusia
päteviä aktiiveja, jotka sitoutuvat tekemään vahvaa edunvalvontaa jäsenistömme
hyväksi eri virastoissa näissä suurissa muutosten paineissa, jota valtionhallintoihin kohdistuu
RAJAN JA RAKENNUSLAITOKSEN NEUVOTTELUPÄIVÄT 2011
Rajan ja Rakennuslaitoksen neuvottelupäivät järjestettiin Helsingissä 6.7.10.2011.
Neuvottelupäivillä käsiteltiin ajankohtaisia aiheita, oikeudellisia kysymyksiä,
palkkausjärjestelmien tilanteita ja vaativuudenarviointikysymyksiä.
Liiton puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi selvitti osanottajille liiton ajankohtaisia sopimus- ja neuvottelutoiminnan sekä rakennemuutosten asioita.
8
Rajavartiolaitoksen Esikunnan luennoitsijana oli palvelussuhdeyksikön päällikkö
Timo Karjalainen ja Puolustushallinnon
Rakennuslaitosta edustivat johtaja Pekka
Salojärvi sekä hallintojohtaja Ritva Peura.
Luennoitsijoita olivat muun muassa Palkansaajajärjestö Pardian lakimies
Pirkko Janas aiheenaan valtion virkamieslain ja yhteistoimintalain muutokset
sekä psykologi Anna Tienhaara Työterveyslaitokselta. Hän käsitteli esityksessään henkilöstön edustajaa muutoksessa työhyvinvoinnin näkökulmasta.
Kurssilaiset kävivät vilkkaita keskusteluja ajankohtaisista ongelmista ja niiden
ratkaisuista.
Kiitokset kaikille kurssilaisille mukavista ja mieleenpainuvista kursseista!
T: koulutustiimi
Valtion Virkamiesten Työttömyyskassan uusi nimi on 1.10.2011
alkaen Työttömyyskassa Statia.
Nimen vaihtumisen yhteydessä työttömyyskassan sähköpostiosoitteet muuttuvat
muotoon [email protected]. Kotisivuosoitteemme on jatkossa
www.statia.fi.
Työttömyyskassan muut tiedot pysyvät ennallaan eikä nimen muuttuminen vaikuta kassan jäsenyyteen tai kassan maksamiin etuuksiin tai palveluihin.
Puhelinnumero 09 - 1551
Puhelinpäivystysajat maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 12 - 15.
9
10
Kuukausiarvonnat:
Syyskuussa tulleiden uusien jäsenten kesken arvotun Sokos Hotellien lahjakortin 100 euroa voitti toimistosihteeri Tanja Määttä Rovaniemen osastosta.
Syyskuussa tulleiden uusien jäsenten kesken arvotun tuotepalkinnon voitti
varastotyöntekijä Janne Kekarainen MPHL osasto Toimihenkilöt.
Sydämelliset onnittelut voittajille!
LAKIMIESPALVELUA YKSITYISASIOISSA MPHL:N JÄSENILLE
Lakimies Ari Komulainen antaa jäsenetuna juridista
neuvontapalvelua MPHL ry:n jäsenille yksityisoikeudellisissa asioissa (= mm. testamentit, avioehtosopimukset,
perunkirjat yms.).
Neuvontapalvelu toteutetaan siten, että jäsenellä on
mahdollisuus keskustella asioista lakimiehen kanssa joko kahden
kesken, puhelimitse tai sähköpostitse.
Neuvontapalvelu toteutetaan MPHL:n toimitiloissa kerran kuukaudessa. Puhelinnumero, johon voit soittaa: (09) 2290 2116.
Vuoden 2011 neuvontapäivät ja ajat ovat:
10.11.2011 klo 16.00 – 18.00
14.12.2011 klo 16.00 – 18.00
Sähköpostiosoite: [email protected] Sähköpostitse yhteyttä
otettaessa on aina ehdottomasti alkuun ilmoitettava, että kyse
MPHL:n yksityisoikeudellisesta asiasta. Aina tekstin alkuun on koodina laitettava MPHL.
MPHL:n jäsensivuilla netissä on lomake jolla voi lähettää kysymyksiä
suoraan lakimiehelle: www.mphl.fi  jäsenalue  Etuudet Lakimiespalvelut  kysymyksiä lakimiehelle
Suullinen neuvontapalvelu on MPHL:n jäsenelle täysin ilmaista.
Mikäli asiat johtavat kirjallisiin toimeksiantoihin, niistä johtuvat kustannukset maksavat jäsenet itse.
11
TILAISUUKSIA, JOISSA LIITOSTA MUKANA:
06.09.
Luottamusmieskäynti Isosaaren muonituskeskus
- päätoiminen pääluottamusmies Elina Laiho
08.09.
MPHL ry:n hallituksen kokous, Helsinki
09.09.
Pansion osasto ry:n 40-vuotisjuhlaristeily
- puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi,
- päätoiminen pääluottamusmies Elina Laiho
19.–23.09. Luottamusmiesten peruskurssi, Helsinki
26.09.
PURU:n henkilöstöryhmän kokous (PLM)
- puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi
- päätoiminen luottamusmies Elina Laiho
30.09.
PhRakL toimihenkilöiden palkkausjärjestelmän arviointikokous, Tuusula
- päätoiminen pääluottamusmies Elina Laiho
04.-05.10. Puolustusvoimien yhteistoimintaelimen (PYTE) kokousmatka PVJJK Jyväskylä,
SOTLK Lahti
- puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi
- päätoiminen pääluottamusmies Elina Laiho
06.–07.10. Rajan ja Rakennuslaitoksen neuvottelupäivät, Helsinki
10.10.
Palkansaajajärjestö Pardian järjestämä Palkeet -viraston luottamusmiespäivä,
Helsinki
- päätoiminen pääluottamusmies Elina Laiho
13.10.
Ruokahuollon yhtiöittämisen valmisteluun nimetyn neuvottelukunnan tapaaminen
(PLM) sekä PURU:n henkilöstöryhmän kokous (PLM)
- puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi
- päätoiminen luottamusmies Elina Laiho
Työttömyyskassa Statian hallituksen kokous, Helsinki
- päätoiminen pääluottamusmies Elina Laiho
18.10.
Luottamusmieskäynti PhRakL keskusyksikkö Hamina sekä Utin toimipiste
- päätoiminen pääluottamusmies Elina Laiho
- alueluottamusmies Aimo Myöhänen
11. -13.10. STTK:n 65 -vuotisjuhlaristeily ja MPHL ry:n työvaliokunnan kokous, Silja Serenade
20.10.
MPHL ry:n liittovaltuuston kokous, Vantaa
24.10.
Jäseninfo muonituskeskus Lahti
- puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi
- päätoiminen pääluottamusmies Elina Laiho
12
26.10.
Jäseninfo muonituskeskus Parola
- puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi
- päätoiminen pääluottamusmies Elina Laiho
27.10.
PURU henkilöstötyöryhmän kokous (PLM)
- puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi
- päätoiminen pääluottamusmies Elina Laiho
28.10
Jäseninfo muonituskeskus Kontioranta,
Pohjois-Karjalan Rajan osaston 20v-juhla, Onttola
- puheenjohtaja Marja-Leena Karekivi
13
14
Polttoainealennukset
Oy Teboil Ab
(koskee myös MPHL:n jäseniä)
MPHL:n jäsenille etuuden saanti merkitsee Teboilin maksuaikakortin hakemista, koska jäsenkortissamme ei ole
magneettijuovaa johon etuuden voisi tallentaa. Muistathan
mainita, että MPHL on Pardiaan kuuluva jäsenjärjestö.
Lisätietoa Teboil-korttipalvelusta, puh. 0204 700 911.
www.teboil.fi
Alennusta saat bensiinistä ja dieselöljystä 1,7 senttiä/litra ja
Teboil-voiteluaineista 10 % näyttämällä Pardian jäsenkorttia
kassalla tai syöttämällä sen automaattiin ennen maksamista.
Erikoistarjouksista ja kausialennuksista ilmoitetaan PardiaNyt
-jäsenlehdessä ja kotisivuillamme.
Pardian jäsenenä voit hakea myös Teboilin maksuaikakorttia,
jolla saat alennusta 2,2 senttiä/litra bensiinistä ja dieselöljystä
sekä voiteluaineista 10% ja nestekaasusta 5%. Lasku lähetetään kerran kuukaudessa. Tilinhoitomaksu on 1,35 euroa ja
se veloitetaan vain, jos on laskutettavaa.
Teboil Express -automaattiasemilla em. sopimusalennuksia ei myönnetä, koska hinnoittelun perusteena on pysyvästi
edullinen hintataso ja bensiinejä ja dieselöljyä saa nettohinnoin läpi vuorokauden
15
PALKKATAULUKOT 1.5.2011LUKIEN
TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUS 279201
Palkkaustaulukko 1.5.2011 lukien (virastoerä ja tasa-arvoerä 0,7 %):
PRtunnus
101
102
103
106
104
105
107
Vaatitaso
1
2
3
3B
4
5
6
Vaatipalkka
1 457,37
1 571,90
1 678,30
1 774,43
1 902,67
2 081,30
2 293,56
0,0 - 1,5
0%
1 457,37
1 571,90
1 678,30
1 774,43
1 902,67
2 081,30
2 293,56
1,6 - 2,1
5,0 %
1 530,24
1 650,50
1 762,22
1 863,15
1 997,80
2 185,36
2 408,24
2,2 - 2,6
10,0 %
1 603,11
1 729,09
1 846,13
1 951,87
2 092,94
2 289,43
2 522,92
2,7 - 3,0
15,5 %
1 683,27
1 815,54
1 938,44
2 049,47
2 197,58
2 403,90
2 649,07
3,1 - 3,4
21,0 %
1 763,42
1 902,00
2 030,74
2 147,06
2 302,23
2 518,37
2 775,21
3,5 - 3,8
26,5 %
1 843,58
1 988,45
2 123,05
2 244,65
2 406,88
2 632,84
2 901,36
3,9 - 4,2
32,0 %
1 923,73
2 074,91
2 215,36
2 342,25
2 511,52
2 747,32
3 027,50
4,3 - 4,6
37,5 %
2 003,89
2 161,36
2 307,66
2 439,84
2 616,17
2 861,79
3 153,65
4,7 - 5,0
43,0 %
2 084,04
2 247,82
2 399,97
2 537,43
2 720,82
2 976,26
3 279,80
TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUS 279202
Palkkaustaulukko 1.5.2011 lukien (virastoerä ja tasa-arvoerä 0,7 %, yleiskorotuksena):
PRtunnus
101
102
103
104
105
106
107
108
109
110
Vaatitaso
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
Vaatipalkka
1 572,61
1 675,92
1 869,47
2 049,29
2 252,42
2 417,33
2 571,31
2 741,48
3 031,77
3 345,34
0,0 - 1,5
0%
1 572,61
1 675,92
1 869,47
2 049,29
2 252,42
2 417,33
2 571,31
2 741,48
3 031,77
3 345,34
1,6 - 2,1
5,0 %
1 651,24
1 759,72
1 962,94
2 151,75
2 365,04
2 538,20
2 699,88
2 878,55
3 183,36
3 512,61
2,2 - 2,6
10,0 %
1 729,87
1 843,51
2 056,41
2 254,21
2 477,66
2 659,07
2 828,45
3 015,62
3 334,95
3 679,88
2,7 - 3,0
15,5 %
1 816,37
1 935,69
2 159,23
2 366,92
2 601,54
2 792,02
2 969,87
3 166,41
3 501,70
3 863,87
3,1 - 3,4
21,0 %
1 902,86
2 027,86
2 262,05
2 479,64
2 725,42
2 924,97
3 111,29
3 317,19
3 668,45
4 047,87
3,5 - 3,8
26,5 %
1 989,35
2 120,04
2 364,87
2 592,35
2 849,31
3 057,93
3 252,71
3 467,97
3 835,20
4 231,86
3,9 - 4,2
32,0 %
2 075,85
2 212,21
2 467,69
2 705,06
2 973,19
3 190,88
3 394,13
3 618,75
4 001,94
4 415,85
4,3 - 4,6
37,5 %
2 162,34
2 304,39
2 570,51
2 817,77
3 097,07
3 323,83
3 535,56
3 769,53
4 168,69
4 599,85
4,7 - 5,0
43,0 %
2 248,83
2 396,57
2 673,34
2 930,48
3 220,96
3 456,79
3 676,98
3 920,31
4 335,44
4 783,84
16
TEKNISTEN TYÖEHTOSOPIMUS 27920
Palkkaustaulukko 1.5.2011 lukien (virastoerä ja tasa-arvoerä 0,7 % ):
PRtunnus
101
102
103
104
105
106
107
108
109
110
111
Vaatitaso
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
Vaatipalkka
1 682,58
1 844,55
2 061,03
2 307,23
2 526,23
2 785,96
3 101,77
3 363,98
3 642,58
3 925,50
4 208,07
0,0 - 1,5
0%
1 682,58
1 844,55
2 061,03
2 307,23
2 526,23
2 785,96
3 101,77
3 363,98
3 642,58
3 925,50
4 208,07
1,6 - 2,1
5,0 %
1 766,71
1 936,78
2 164,08
2 422,59
2 652,54
2 925,26
3 256,86
3 532,18
3 824,71
4 121,78
4 418,48
2,2 - 2,6
10,0 %
1 850,84
2 029,01
2 267,13
2 537,95
2 778,85
3 064,56
3 411,95
3 700,38
4 006,84
4 318,05
4 628,88
2,7 - 3,0
15,5 %
1 943,38
2 130,46
2 380,49
2 664,85
2 917,80
3 217,79
3 582,54
3 885,40
4 207,18
4 533,95
4 860,32
3,1 - 3,4
21,0 %
2 035,93
2 231,91
2 493,85
2 791,75
3 056,74
3 371,01
3 753,14
4 070,42
4 407,52
4 749,86
5 091,77
3,5 - 3,8
26,5 %
2 128,47
2 333,36
2 607,20
2 918,65
3 195,68
3 524,24
3 923,74
4 255,44
4 607,86
4 965,76
5 323,21
3,9 - 4,2
32,0 %
2 221,01
2 434,81
2 720,56
3 045,54
3 334,62
3 677,47
4 094,34
4 440,45
4 808,21
5 181,66
5 554,66
4,3 - 4,6
37,5 %
2 313,55
2 536,26
2 833,92
3 172,44
3 473,57
3 830,70
4 264,93
4 625,47
5 008,55
5 397,56
5 786,10
4,7 - 5,0
43,0 %
2 406,09
2 637,71
2 947,27
3 299,34
3 612,51
3 983,93
4 435,53
4 810,49
5 208,89
5 613,47
6 017,54
17