19 - Finnmirror
1923 FINNMIRROR 1983 MÄKISEN KUVASTIN OY SISÄLLYS HEIJASTUKSIA KUVASTIMESSA, MÄKISEN KUVASTIN OY 60 VUOTTA 1. PEILI SUOMESSA 1 5. SOTA - AIKA 1939-1945 31 2. KAARLO JA MARTTA MÄKINEN – MÄKISEN KUVASTIN OY:N PERUSTAJAT 7 6. YRITTÄMISTÄ YHDESSÄ 1945-1953 38 3. YRITYSTOIMINNAN ENSIMMÄISET VUODET 1923-1927 15 4. LAAJENEVAA YRITYSTOIMINTAA JA PULA-AJAN VAIKEUKSIA 1927-1939 Rakennukset ja koneet | Tuotteet | Kehykset | Lasitus | Peili | Pula-ajan vaikutukset yritykseen 19 Rakennukset ja koneet | Tuotteet | Materiaalihankinta | Lasi | Hopea | Peilimaalit | Kehysmateriaalit | Vesi | Myynti 7. PEILITEHDAS JA PIENYRITYKSET 1953-1960 51 Peili- ja kehystehdas Martta Mäkinen 1953-1960 | T:mi Pentti Mäkinen 1953-1960 | T:mi Pekka Mäkinen 1953-1960 | T:mi Helmi Mäkinen 1954-1956 | T:mi Matti Mäkinen 1956-1960 | T:mi Olli Mäkinen 1953-1960 | Muovi- Kuvastin, A.V. Mäkinen 19531960 | T:mi M. Vaateri 1951-1973 | Peilinvalmistusta Asemanmäellä | Kansakoulusta uusi peiliverstas 8. PIENYRITYKSISTÄ OSAKEYHTIÖÖN Vaateri Oy | Glasson Oy | MK Oy:n organisaatio 72 9. MÄKISEN KUVASTIN OY:N ORGANISAATIO 77 10. OSAKEYHTIÖ RAKENTAA 83 Tehdas laajenee 11. KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN Hopeointi | Hiomo ja lasinleikkaus | ATK | Lasista peiliksi – tuotannon nykypäivää kuvastintehtaalla 91 12. MUOVI PEILIN KEHYKSENÄ 107 13. PUUOSASTON VAIHEITA Peilit värikuvina 114 14. TUOTEKEHITTELY JA SUUNNITTELU 128 15. MYYMISESTÄ MARKKINOINTIIN 131 16. TYRVÄÄLÄISEN PEILIN TIE MAAILMALLE 137 17. KUVASTINLAISET Työnantajaliitto ja Ay-liike | Työsuojelu, 142 työterveydenhuolto ja ruokailu | Tiedottaminen | Kuvastinlaisten yhteisiä vapaa-ajan rientoja 1.LUKU PEILI SUOMESSA K aukaiseen Pohjolaan peilit ovat tulleet hyvin myöhään. Kuvastimen virkaa teki täällä lähde ja tervapytty. Pienet metallipeilit ovat Skandinaviassakin olleet harvinaisia arvoesineitä; niitä on löydetty Ruotsista viikinkihautojen kaivauksissa ja ne ovat kuuluneet vielä 1500-luvulla Kustaa Vaasan pukeutumishuoneen tarvikkeisiin. Myös Ruotsiin kuuluneessa Suomessa on peili jo tuolloin ollut tunnettu kapine. Tätä todistaa Lohjan kivikirkon seinässä oleva kalkkimaalaus 1500 -luvun alusta. Maalaus esittää ihmisen suurimpia syntejä ja ylpeyden ja turhamaisuuden synti esitetään lukutaidottomalle kansalle naisena, joka pitää kädessään kampaa ja peiliä. Pieniä lasipeilejä, jotka saatettiin ripustaa ketjussa kaulaan ja jotka olivat kuin koruja, alkoi tulla Ruotsiin ja luultavasti myös Suomessa asuvien aatelisneitojen iloksi jo 1500-luvulla. Suuremmat lasipeilit olivat harvinaisuuksia ja ainoastaan kuninkaallisia huoneita koristivat arvokkaat venetsialaiset peilit. Peilit olivat tuontitavaraa ja ylellisyysesineitä, joita 1700-luvulla käytettiin yhä enemmän myös Suomen kartanoiden saleissa. 1750-luvulla oli Tukholmassa jo kolme peilitehdasta, joiden tuotteet olivat yhtä hyviä kuin ulkomaiset, mutta epäilyttää kannattaako toiminta, kun lasi erityisesti suurempiin peileihin täytyy tuoda ulkoa, -kertoo tuolloinen salainen vierasmaalainen kauppa- ja manufaktuurilähetystö raportissaan. Oman maan peilituotantoa yritettiin seuraavina vuosikymmeninä tukea, antamal- MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ PEILI SUOMESSA 2 la tuontia rajoittavia kuninkaallisia asetuksia. Nämä määräykset koskivat luonnollisesti myös Suomea. Vuonna 1736 annetulla asetuksella kiellettiin valmiiden peilien tuonti, mutta erityiskehyksiä ja hopeoitua ja hopeoimatonta peililasia sai tuoda, kun säädetyt tulli maksut suoritettiin. Seuraavaksi kiellettiin kaikkien kehysten tuonti joko lasilla tai ilman. Vuonna 1766 luetaan peilit ylellisyystavaroihin, joista on suoritettava tuontimaksua 15% tukkuhinnasta. Jo 1757 oli kielletty hopeoidun peililasin tuonti, ja se oli korkeampi kuin 12 tuumaa eli 30 cm. Tässä lienee yksi selitys tuolloin vallinneelle tavalle valmistaa suuremmat peilit kahdesta lasista. Peililasien mitoitus standardisoitui myös: puhuttiin kokolasista, puolilasista ja ¹⁄4-lasista. Mitoitus helpotti hinnoittelua ja peilit oli varustettava hallileimalla. Nämä mittasäännöt ovat varmasti myös vaikuttaneet siihen että suuret peilit olivat usein kaksiosaisia. Pääosa peileistä tuli Suomeen siis Ruotsista tai Ruotsin kautta. Vuonna 1785 sai hovikultaaja Pehr Floding kuninkaalliselta kamarikollegiolta privilegio - oikeuden peilitehtaan perustamiseksi Turkuun. Myös Helsingin kaupungissa mainitaan toimineen yhden peilintekijän vuonna 1788. Ruotsin harjoittama talouspolitiikka oli merkantilistista: valtio pyrki kaikin tavoin holhoamaan yritystoimintaa, kuten edellä kerrotusta huomaamme. Kun Kaakkois-Suomi eli Vanha Suomi jäi 1700-luvulla Venäjän alaisuuteen, se vapautui tästä holhouksesta. Vuonna 1775 antoi Venäjän keisari manifestin, jonka mukaan kuka tahansa sai perustaa teollisuuslaitoksia ilman viranomaisten erityisiä lupia. Karjalan kannaksella oli lasiteollisuuteen sopivaa hiekkaa ja Pietarin rakentaminen takasi tuotteiden menekin ja niin sinne perustettiin useita lasitehtaita. Näistä tunnetuin oli 1788 perustettu Rokkalan Peililasitehdas, jossa valmistettiin hiottua peililasia, jota Pietarin hienoimmissa palatseissa käytettiin myös ikkunoihin ja joka tästä syystä sai nimen keisarillinen ikkunalasi. Tehtaan perustaja Jacob Lund oli tehokas liikemies, Varhaiskustavilainen peili ja konsolipöytä 1770-luvulta. Peilin valmistaja on Tukholmalainen mestari Anders Öberg. Peililasi on facettihiottu ja kaksiosainen. Valokuva: Tampereen kaupunginmuseo. 19 00 PEILI SUOMESSA MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 3 19 00 Empire-peili 1800-luvun alkuvuosikymmeneltä. Valokuva: Tampereen kaupunginmuseo. joka halusi laajentaa tehtaansa toimintaa ja päätti pystyttää täydellisen peilitehtaan Rokkalaan. Tämä tarkoitti varmasti sitä, että peilejä hopeoitiin myös Rokkalassa. Rokkalan mestarit olivat saksalaisia ja työläiset suomalaisia tai venäläisiä. Vaikka tehtaan tuotanto myytiin lähes kokonaan Venäjälle, oli tämän vuoteen 1860 toimineen tehtaan vaikutus varmasti melkoinen, kun ajatellaan Suomen lasihiomo- ja peilivalmistustoimintaa ja taitojen leviämistä. 1800-luvulla Suomen peili teollisuus kehittyi merkittävästi. Vuonna 1860 mainitaan Turussa toimivan yhden kultaajan ja peilintekijän, ja vuosisadan lopulla lasimestareita, kultaajia ja peilintekijöitä oli jo kahdeksan. Kuinka moni näistä valmisti peilejä alusta loppuun, siitä ei ole varmoja tietoja käytettävissä. Helsinki sai ensimmäiset ”peilitehtaansa” 1820-luvulla. Lasimestari Carl Sjöberg sai silloin erioikeuden perustaa tehtaan peilien ja niihin tarvittavien kehysten valmistusta varten. Vuonna 1835 julkaistussa sanomalehti-ilmoituksessa sanottiin, että Sjöbergin tehtaasta sai ostaa valmiita seinä- ja pukeutumis-, heijastus- ja suurennuspeilejä, alustinalla varustettuja peililaseja eri suuruuksia, kullattuja uudinpuukoristeita ym. Samaan aikaan Helsingissä oli toinen pienempi peilinvalmistusliike, joka kuitenkin lopetti toimintansa omistajan kuoltua. Samasta syystä loppui Sjöbergin liiketoiminta vuonna 1840. Sjöbergin liikkeen hoitajana ollut Henric Höjer sai samana vuonna luvan oman peilinvalmistamon perustamiseen, ja hänen liiketoimintansa lähtikin reippaasti käyntiin, olihan hänellä palveluksessaan peräti kuusi kisälliä, kaksi oppipoikaa ja kaksi renkiä. Toinenkin vireä peilitehdas aloitti samana vuonna toimintansa lasimestari Lars Heimbergin perustamana. Höijer ja Heimberg olivat johtavat peilitehtailijat ja lisäksi asiakkaita riitti vielä kahdelle pienemmälle valmistajalle. 1860-luvun ankarat katovuodet ja niiden aiheuttama ahdinko vaikutti myös teollisuustoimintaan. Ainoastaan Heimbergin tehdas pysyi pystyssä, vaikka senkin tuotanto oli pysähdyksissä jon- MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ PEILI SUOMESSA 4 kin aikaa. Ainoana peilinvalmistajana se kasvoi vuosisadan lopulla merkittäväksi teollisuuslaitokseksi. Kasvuun vaikutti myös se, että se sai yhteyteensä koneellisen puusepäntehtaan, joka valmisti peilien lisäksi huonekaluja. 1900-luvulle tultaessa peilien valmistus muutti luonnettaan. Elohopeapeilien valmistus kiellettiin vaarallisena ja salaiset hopeasatsireseptit alkoivat ammattikateudesta huolimatta levitä lasihiojien keskuudessa. Enää ei puhuttu peilitehtaista vaan peilejä valmistettiin käsityönä pienissä hiomoissa. Vanhimpia levylasihiomoita oli vuonna 1903 perustettu hiomo rautakauppa Julius Tallbergin yhteyteen. Siellä ei kuitenkaan aluksi hopeoitu peiliä. Vuosina 1904-1908 tiedetään liettualais-puolalaisen lasinleikkausliikkeen omistajan Patraskyn valmistaneen kokeilumielessä peilejä, mutta mitään suurempaa liiketoimintaa hän ei niillä harjoittanut. Suomalainen Otto Korsisto oli vuosina 1908-1920 saamassa lasialan oppia Amerikassa ja palattuaan hän alkoi hopeoida lasia Helsingissä. Hän keskittyi vain hopeointiin ja teki mm. kaikki Tallbergin peilit. Yhä useampi lasialan ammattilainen alkoi kiinnostua peilin hopeoinnista. Merkittävä henkilö peilinteon taidon levittämisessä maahamme oli lasinhion- Huomattavimmat peilinvalmistajat vuonna 1945* Toiminimi Toimipaikka A.Hj. Leppälä Lasijalostustehdas Peilihiomo Sampo Julius Tallberg Oy T:mi Kaune Porin Uusi Peili- ja Lasihiomo Lasihiomo Tarmo T:mi Petter Malmqvist Lasihiomo A Joutsen Lasihiomo Alku Peili- ja Kehysliike Kaarlo Mäkinen W. E. Lipponen Peili- ja Lasiseppä Lasihiomo Atlas Lasihiomo Wäinölä Kotkan Lasihiomo Lasihiomo Taito Kuopion Peili- ja Lasihiomo G. Lindblom T. Tuulola T:mi J Laaksonen Keski-Suomen Peili- ja Lasihiomo V. Tuokko Vaasan Lasihiomo, Kutvonen A. Nymanin Lasittamo Vaasan Kuvastin ja Lasihiomo Oy Itä-Suomen Lasihiomo Helsinki Tampere Helsinki Turku Pori Helsinki Helsinki Helsinki Helsinki Tyrvää Oulu Kotka Helsinki Helsinki Kotka Helsinki Kuopio Helsinki Hämeenlinna Tampere Jyväskylä Kuusankoski Vaasa Vaasa Vaasa Viipuri *Tiedot Suomen Lasitus- ja hiomoliiton hopeanitraatin jakoluettelon mukaan suuruusjärjestyksessä. 19 00 PEILI SUOMESSA MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 5 19 00 tamestari Alfred Nyman. Lasihiontataidot hän oli oppinut Pietarissa. Vuonna 1910 hän haki vielä stipendiä voidakseen matkustaa ulkomaille opiskelemaan peilinvalmistusta. Se hänelle myönnettiinkin ja tutustuttuaan uusiin menetelmiin Ruotsissa ja Tanskassa hän palasi kotimaahan ja aloitti peilien teon entistä paremmalla ammattitaidolla Robert Väinämöisen kanssa perustamassaan Lasihiomo Wäinölässä Helsingissä. Alfred Nyman ei kuitenkaan viihtynyt pitkään samalla paikkakunnalla ja samassa yrityksessä ja siksi hänen tiedetään olleen perustamassa hyvin monia lasi- ja peilihiomoita, ensin Helsingissä ja sitten Tampereella ja viimeiseksi Vaasassa. Kun mitään kirjallisia ohjeita ei ”satsin” eli hopealiuosten tekoon ollut saatavissa, riippui tiedon leviäminen kokonaan opinsaaneiden mestareiden halukkuudesta kertoa sitä muille. Alfred Nyman oli ilmeisesti varsin avomielinen tässä asiassa, koska niin monet tämän alan vanhat ammattimiehet hänet muistavat. Vuosina 1920-1930 Suomeen oli jo perustettu useita pienehköjä lasi- ja peilihiomoita, joissa myös kannusta kaatamalla tehtiin käsityönä peiliä. Sota-aikana ja sen jälkeen, kun kaikista raaka-aineista oli puutetta, jakoi Suomen Lasitus- ja Hiomoliitto ry jäsenilleen hopeanitraattia. Vuoden 1945 jakoluettelon mukaan peilin tekijöitä oli 28 ja tässä ovat varmasti lähes kaikki mainittuina, koska vaikeina aikoina toki käytettiin jokainen mahdollisuus hopean hankkimiseksi hyväksi. Vuoden 1948 jakoluettelossa mainitaan jo 41 peilin valmistajaa, joista lähes puolet toimi Helsingissä. Lisäksi Turussa, Tampereella ja Vaasassa oli useita suuriakin peiliverstaita. Yleensä ne sijaitsivat kaupungeissa, mutta joitakin alan yrittäjiä oli myös maaseudulla, kuten monissa muistelmissa esiintyvä Väinö Tuokko Kuusankoskella ja Kaarlo Mäkinen Tyrväällä. Merkittävä peilien valmistaja vuodesta 1932 lähtien oli Lahden Lasitehtaan yhteydessä toiminut Lahden Lasihiomo. Alkuvuosina sen tuotanto ei juuri noussut suuremmaksi kuin saman aikakau- MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ PEILI SUOMESSA 6 den pikkuverstaidenkaan, mutta 1950-luvulla hankittiin Tanskasta parempi resepti ja tuotanto kohosi moninkertaiseksi. Vuonna 1956 siirryttiin hopeoimaan ruiskulla ja 1962 hankittiin belgialainen automaattilinja ensimmäisenä Suomessa. Monet pienemmätkin hiomot hankkivat hopeoinnin ruiskutuslaitteet näinä vuosina, mutta vähitellen yhä useampi yrittäjä luopui hopeoinnista ja alkoi ostaa tarvitsemansa peilin valmiina niiltä, jotka sitä teollisesti valmistivat – pääasiassa Lahden Lasihiomolta ja sittemmin Mäkisen Kuvastin Oy:ltä. 19 00 2.LUKU KAARLO JA MARTTA MÄKINEN MÄKISEN KUVASTIN OY:N PERUSTAJAT K aarlo Arvid Mäkinen syntyi 30.7.1892. Äiti Ida Wilhelmiina os. Tuhola oli Iso-Kovero-nimisen tilan torpparin tytär Teiskosta ja isä Johan Nestor oli Teiskon seurakunnan haudankaivajan ja kellonsoittajan poika. Johan eli Juho oli jatkanut isänsä ammatissa ja oli jo toinen ”Hauta-Jussi” niin kuin isää ja poikaa paikkakunnalla kutsuttiin. Kaarlo Mäkisen isä oli tuon ajan maaseutuympäristössä poikkeuksellisen sivistynyt mies: hän luki paljon, hoiti Teiskon kirjastoa ja toimi pyhäkoulunopettajana. Häntä arvostettiin, mutta toisaalta erilaisuutta myös pilkattiin. Lapset oppivat isänsä rinnalla ahkeriksi lukijoiksi. Kaarlo Mäkisen sisar Ida on muistellut lapsuuden aikoja Teiskon kirkon naapurissa seuraavasti: ”Lukeminen ja piirtäminen oli meillä niin veressä, että kaikki lähiympäristön lainakirjastot luettiin lävitse ja kaikki paikat kotona piirrettiin täyteen. Äidin valkoinen raitikangaskin puissa oli kuin etelämaan kartta, jos se vähän enempi aikaa kutomatta seisoi. Ihmettelin, että vanhempamme laittoivat meidät kansakouluun, siihen aikaan se oli vielä harvinaista köyhemmän kansan keskuudessa. Kansakoulun läpäisivät pojat kolmessa vuodessa koulun parhaina oppilaina.” Lapsia perheessä oli kaikkiaan viisi, joista Kaarlo, Kalleksi kutsuttu, oli toiseksi vanhin. Isältään Kaarlo Mäkinen sai todennäköisesti vaikutteita tuleviin harrastuksiinsa: maalaukseen, kir- MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ KAARLO JA MARTTA MÄKINEN 8 joittamiseen ja valokuvaukseen. Naapurissa Iso-Koveron tilalla nuori Kaarlo opiskeli talon tyttären opastuksella ruotsia, ja palkaksi tunneista hän maalasi talon päärakennuksesta taulun. Hän piirsi mielellään kuvia myös muista pitäjän vanhoista rakennuksista ja ilmeisesti arvosti talonpoikaisarkkitehtuurin kauneutta. Kalevala oli tuolloin monen taiteilijan innoituksen lähde. Se kiehtoi myös Kaarlo Mäkistä ja hän maalasi taulun mm. Sammon ryöstöstä. Tarina piispa Henrikin surmasta innoitti hänet maalaamaan suurikokoisen, vaikuttavan taulun, joka tänä päivänä on nähtävänä Mäkisen Kuvastin Oy:n konttoritiloissa. Valitettavasti monet Kaarlo Mäkisen maalauksista tuhoutuivat lapsuudenkodin tulipalossa. Kaarlo Mäkinen harrasti myös valokuvausta. Kansakoulusta päästyään hän rakensi yhdessä isänsä kanssa valokuvauskoneen. Vain linssit ostettiin kaupasta, muu tehtiin itse. Kaikkien valokuvaajien tavoin Kaarlo Mäkinen kuvasi tietysti perhettä ja omaa kotiympäristöään, mutta hänen laajemmalle suuntautunutta kulttuuriharrastustaan osoittaa se, että hän kulki kameroineen Tampereella ja kuvasi vanhoja ja jo pian katoavia rakennuksia ja kaupunkinäkymiä. Hämeen museossa onkin arkistoituna kymmeniä Kaarlo Mäkisen valokuvia, ja niitä on myös julkaistu Tampereen historiaa esittelevissä kuvateoksissa. Kun Mäkisen Kuvastimen historiaa kirjoitetaan, on Kaarlo Mäkisen maalaus- ja valokuvausharrastus siinä keskeinen lähtökohta. Harrastukset ovat olleet kimmokkeina tulevalle yritystoiminnalle: Kaarlo Mäkinen aloitti ammattivalokuvaajana ja käsistään 19 10 Kaarlo Mäkisen suurikokoinen öljyvärimaalaus –Piispa Henrikin surma, vuodelta 1913. KAARLO JA MARTTA MÄKINEN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 9 19 10 näppäränä miehenä ryhtyi pian myös valmistamaan kehyksiä. Toivo Mäkinen, Kaarlo Mäkisen veljen, Jussin, poika, totesi setä ”Kallea” muistellessaan, että hän oli eräänlainen yleisnero. Lukuharrastus johti Kaarlo Mäkisen nimittäin kokeilemaan myös kynäilyä. Hän avusti kertomuksillaan useita sanoma- ja aikakauslehtiä. Jo Teiskossa asuessaan hän kirjoitti kaksi romaania: Vuonna 1914 ilmestyi kirja nimeltä Viisi askelta avioliittoon ja vuonna 1917 Vallankumous Tahvalassa. Kirjat kustansi Karisto. Vuonna 1924 ilmestyi vielä Gummeruksen kustantamana kirja Vaarin kihlajaisviinat – leikillinen jutelma vaarista, Amaliasta, viinasta ja kieltolaista. Nämä julkaistut romaanit ovat huumorilla höystettyä kansankuvausta. Kustantaja mainosti kirjaa Viisi askelta avioliittoon seuraavin sanoin: ”Tämä hupaisa erikoisuutuus, joka on saavuttanut yksimielisesti suosiollisen vastaanoton, kuvastaa tervettä, raikasta maalaistunnelmaa sekä leppoisaa, supisuomalaista huumoria. Hyvälle mielelle joutuukin jokainen tätä mehevää kotimaista uuteloa lukiessaan. Se on kuin raikas tuulahdus kotoisen korven keskeltä!” Lehdille lähettämissään kertomuksissa Kaarlo Mäkinen kokeili muitakin tyylilajeja. Hän käytti rohkeasti mielikuvitusta ja hyvin moderneja kielikuvia, kirjoitti unimaailmasta ja tulevaisuudennäyistä, eikä saanut läheskään aina myönteistä vastaanottoa toimituksissa. Ehkä hän niissä kirjoituksissaan oli aikaansa edellä eikä häntä siksi ymmärretty. Varmasti nämä henkiset harrastukset olivat Kaarlo Mäkiselle kaikkein mieluisimpia. Kuitenkin hän oli mukana myös urheiluseuran toiminnassa Teiskossa, ihan seuran perustajajäsenenä. Hän toimi myös aloittelevan seuran sihteerinä. Tiedonhalusta huolimatta ei Kaarlo Mäkisellä ollut mitään MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ KAARLO JA MARTTA MÄKINEN 10 mahdollisuuksia päästä opintielle. Naapurin pojat lähtivät vuonna 1914 Ahlmanin maamieskouluun ja Kaarlo Mäkinen näki siinä edes jonkinlaisen koulunkäyntitilaisuuden. Hän meni Heinäsen poikien mukana opintielle ja menestyikin niin hyvin, että sai parhaat arvosanat tietopuolisissa aineissa. Taitavuutensa hän osoitti myös käsitöissä valmistamalla lipaston, joka Teiskon kotiteollisuusnäyttelyssä vuonna 1917 voitti ensimmäisen palkinnon. Vuosien 1917-1918 tapahtumat tempasivat myös nuoren Kaarlo Mäkisen mukaansa. Kansalaissodassa, josta hän ei mielellään jälkeenpäin puhunut, hän köyhän perheen poikana oli punaisten puolella, muonitustehtävissä. Varsinaisiin taistelutoimiin hän ei tiettävästi osallistunut. Sodan jälkeen hän joutui Tammisaaren vankileirille, josta hänet kuitenkin melko pian vapautettiin. Hän palasi Teiskoon ja asui veljensä luona, jossa maksuksi ylöspidostaan veisteli taloon huonekaluja ja puisia talousastioita. Kansalaissodan jälkeen Kaarlo Mäkinen tapasi tulevan vaimonsa Martta Maria Järvensivun, joka oli syntynyt 5.5.1898 Ikaalisissa. Martta Marian isä David (Taavetti) oli kotoisin Maja-nimisestä talosta Ikaalisista ja äiti Severiina taas Uurasjärvi-nimisen talon tytär, myös Ikaalisista. Kumpikaan heistä ei kuitenkaan ollut lapsikatraan vanhimpia ja eivät näin ollen voineet jäädä isiensä taloa viljelemään. Uurasjärven talon maalle rakennettiin nuorelle parille ”Ilomäki”-niminen mökki, jota Severiina ja Taavetti asuivat avioliittonsa alkuajan. Vuosisadan vaihteessa he muuttivat Piekkolan talon torppareiksi Hämeenkyröön. Kymmenlapsisen perheen tytär, Martta Järvensivu sai jo 14-vuotiaana lähteä ansiotyöhön. Hän seurasi vanhempaa sisartaan Tampereelle, jossa heistä tuli pumpulitehtaan plikkoja. Aluksi Martta ompeli Finlaysonilla kangaspakkoja yhteen ja teki nuoren ikänsä takia puolta työpäivää, mutta täytettyään 15 vuotta sai tyttö siirtyä kutomon puolelle ja työpäivät pitenivät yli kymmentuntisiksi. Kaikkiaan Martta oli seitsemän vuotta Finlaysonin palveluksessa. 19 10 Kaarlo Mäkinen KAARLO JA MARTTA MÄKINEN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 11 19 20 Kaarlo ja Martta Mäkisen lapset ikäjärjestyksessä vasemmalta: Pentti, Esko, Leila, Pekka, Matti, Antti, Olli ja Anneli. Martta Järvensivu suunnitteli monen aikalaisensa tavoin Amerikkaan muuttoa. Mutta Kaarlo Mäkinen, Martan kertoman mukaan käteväntuntuinen mies, sotki nämä suunnitelmat. Hän seurasi Marttaa Tampereelle, jossa 6.2.1919 ostettiin kihlat. Avioliitto solmittiin 23.5.1920. Nuoripari muutti Tampereelta Siuroon, jossa Kaarlo Mäkinen sai työtä sahalta. Ajatus omasta liikkeestäkin alkoi jo orastaa: Kaarlo Mäkinen valokuvasi pyydettäessä ja valmisti myös jonkin verran valokuvakehyksiä myyntiin. Siurosta muuttivat Kaarlo ja Martta Mäkinen sekä esikoispoika, vuonna 1921 syntynyt Pentti, Pohjois-Pirkkalaan, Epilään, missä Kaarlo Mäkinen aloitti nyt toden teolla valokuvaus- ja kehystysliikkeen pidon. Tätä kuvaa 29.4.1923 Aamulehden etusivulla ollut pieni ilmoitus, jossa Kaarlo Mäkinen tarjoutuu kehystämään taulut halvalla ja valokuvaamaan asiakkaita joko näiden kotona tai kehystysliikkeessä Epilässä. Epilän vaihe jäi kuitenkin lyhyeksi: jo muutaman kuukauden kuluttua oli nelihenkiseksi kasvaneen perheen lähdettävä hakemaan asuntoa ja verstastiloja muualta. Karkusta, Heinoon pysäkin läheltä löytyikin sopiva talo, josta saatiin vuokratuksi toinen pää. Seuraavat vuodet olivat nuoren perheen elämässä vaiheikkaita: jokainen vuosi toi tullessaan jotain uutta, joko perheeseen syntyi uusi jäsen tai yritystoiminnassa tapahtui ratkaisevaa kehitystä. Lapsia syntyi kaikkiaan kahdeksan: Pentti 1921, Esko 1922, Leila 1924, Pekka 1925, Matti 1926, Antti 1927, Olli 1931 ja Anneli 1934. Vuonna 1927 Kaarlo Mäkinen osti Viljanen-nimisen talon Tyrvään Nuupalan kylästä. Niin perhe pääsi asumaan oman kurkihir- MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ KAARLO JA MARTTA MÄKINEN 12 ren alle ja yrityskin sai paremmat toimitilat. Tätä aikaa muistellessaan lapset ja vanhat työntekijät kertovat, miten perheen elämälle oli tyypillistä voimakas yhteishenki ja yritteliäisyys. Se oli välttämätöntäkin suuren perheen toimeentulon kannalta. Isä-Kaarlo puuhasi aamuvarhaisesta iltamyöhään verstaalla ja Martta-äidillä oli täysi työ perheen hoitamisessa taloudellisesti niukoissa oloissa. Lapset saivat pienestä pitäen auttaa talousaskareissa. He keräsivät metsästä ja Tyrvään aseman ympäristöstä polttopuiksi käpyjä ja tikkuja ja kokosivat pientareilta ruohoa kuttujen ruuaksi. Myös isän yritys työllisti lapset sitä mukaa, kun he kasvoivat. Viisivuotiaasta alettiin naulapojan työ: kun isä naulasi kehystä, piti naula ojentaa hänelle oikealla hetkellä ja oikein päin ja näin työ nopeutui. Varttuessaan jälkikasvu sai entistä vaativampia tehtäviä suorittaakseen. Esimerkiksi pahvikantisten taskupeilien taittaminen oli työtä, jossa lapset olivat näppäriä. Usein aherrettiin koulupäivän jälkeen pari tuntia keittiön pöydän ääressä peilejä käärien ja joskus myös naapurin lapset tulivat työhön mukaan. Isä opetti lapsista yritteliäitä. Vaate- ja käyttörahaa piti hankkia omatoimisesti ”pientä liiketoimintaa” harjoittamalla. Lehtien myynti oli lasten säännöllinen tulonlähde. Rautatieaseman lehtikioskista haettiin painavat lehtiniput, jotka sitten oli jaettava Tyrvään aseman seudulle ja Vammalaan useinkin vakioasiakkaille. Enemmän sesonkiluontoista oli joulukorttien ja allakkojen myynti. Kaikki lapset olivat mukana puuhassa, vaikka ”myyntimiehen” kyvyt olivatkin erilaisia. Pentti Mäkinen muisteli, miten vilkas Esko-veli myi korttinsa nopeasti ja sai vielä pullakahvitkin talosta kaupan päälle, ja hän itse seisoi ulkona pakkasessa portin pielessä ja ujosteli sisälle menoa. Moni muukin artikkeli oli poikien toimituslistassa. Kesäisin kerättiin ja myytiin kastematoja, talvella toimitettiin taas havutaakat tarvitseville. Asemalta poimivat kylän lapset lyijyplommeja, jotka sulatuksen jälkeen myytiin konepajoille. Kun lähinaapuriin 19 20 KAARLO JA MARTTA MÄKINEN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 13 19 20 Kaarlo Mäkisen perhe valokuvaajalla 30-luvun lopulla. Edessä vasemmalta: Antti, Martta-äiti, Olli, Kaarlo-isä, Anneli ja Leila. Takarivissä vasemmalta: Matti, Pekka, Esko ja Pentti. tuli tivoli, ottivat pojat pyörät säilytykseen pientä maksua vastaan. Toki elämä oli muutakin kuin työntekoa ja ansaitsemista. Liekoveden rannat ja ruoppaamaton, luonnonkaunis Vammaskoski tarjosivat oivalliset uinti-, leikki- ja kalastuspaikat lapsille. Itse ansaituilla rahoilla pojat hankkivat soutuveneen, jolla saattoi tehdä saariretkiä. Juuri luonnossa kulkeminen oli perheen vapaaajan viettoa parhaimmillaan. Tosin näissä retkissä yhdistyi huvi sekä hyöty: marjat, sienet ja kalat toivat vaihtelua ja tarpeellista lisää ruokapöytään. Lukemisharrastus periytyi isältä lapsille. Lainakirjastoa käytettiin ahkerasti. Isä uhrasi jokaisen liikenevän tauon lukemiseen. Hänen tiedonhalunsa oli valtava, sitä kuvaa se suuri leikekirjakin, johon hän on lehdistä koonnut mielenkiintoisiksi katsomansa uutiset. Iltaisin saatettiin myös pelata fortunaa, coronaa, tammea tai shakkia. Kodin ulkopuolista kulttuuria edustivat lasten urheiluharrastukset TUL:n seurassa, Tyrvään Kisassa, ja osallistuminen seudun ”kulttuuritalon”, Raivion työväentalon rientoihin sekä partioon. Pojat olivat aktiivisia urheilijoita ja osallistuivat ja menestyivätkin kilpailuissa, lajeinaan hiihto, yleisurheilu, nyrkkeily ja suunnistus. Asuminen oli ahdasta. Yhdessä päästävedettävässä sängyssä nukkui neljäkin lasta. ”Koivuniemen kutsaakin” joutui äiti joskus käyttelemään, kun yhtä ainutta peittoa kiskottiin puolelta toiselle. Myös verstaan työpöydillä nukuttiin ja päiväksi patja vietiin työn tieltä pois. Yleiset suhdanteet näkyivät myös Mäkisen perheen elämässä. Erityisen vaikeina muistavat perheen lapset 30-luvun alun, jolloin MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ KAARLO JA MARTTA MÄKINEN 14 verstaan tuotteet eivät millään tahtoneet käydä kaupaksi. Martta-äitikin joutui lähtemään kulkukaupalle pitkienkin matkojen päähän ja lapset odottivat kotona äitiä, joka tullessaan ehkä toisi rahaa, millä saisi ruokaa ja vaatteita. Kolmikymmenluvun puolivälissä alkoi lama hellittää ja perhe koki taas parempia aikoja. Hengähdystauko oli kuitenkin lyhyt, sillä talvisodan syttyminen 30.11.1939 merkitsi uusia koettelemuksia jokaiselle suomalaiselle. Esko lähti vapaaehtoisena rintamalle vuonna 1940. Suorittaessaan varusmiespalveluaan loppuun seuraavana vuonna hän joutui tapaturman uhriksi ja kuoli Siilinjärven sotilassairaalassa. Pentti joutui sotaväkeen talvella 1941 ja sieltä samantien jatkosotaan, josta kotiutettiin sodan päättyessä 1944. Myös nuoremmat pojat Pekka ja Matti joutuivat 18 - vuotiaina lähtemään jatkosotaan; Pekka keväällä 1943 ja Matti vuonna 1944. Näinä koettelemusten vuosina 5.12.1942 kuoli perheen isä, Kaarlo Mäkinen. Vastuu toimeentulosta jäi äidille ja vanhimmille lapsille. Pitkän päivätyön jälkeen, 13.7.1978 kuoli Martta Mäkinen. Hän ehti nähdä sen, miten lapset yksi toisensa jälkeen kasvoivat kiinni perheyritykseen ja miten sen myötä Kaarlo Mäkisen perustama kehys ja peiliverstas laajeni nykyaikaiseksi tuotantolaitokseksi. 19 20 3.LUKU YRITYSTOIMINNAN ENSIMMÄISET VUODET V arsinaisen yritystoiminnan voi katsoa alkaneen vuonna 1923. Tosin jo tätä ennen oli Siurossa ja Epilässä valmistettu kehyksiä, mutta nyt yritys tarvitsi jo ulkopuolista työvoimaa. Kaarlo Mäkinen omistautui nyt kokonaan työskentelyyn omassa yrityksessä ja pyrki kehittämään liiketoimintaa pääomien puutteesta huolimatta. Yritys käytti nimeä KEHYSLIIKE Kaarlo Mäkinen. Osoitteeksi ilmoittaa messuesite vuodelta 1925 Heinoon pysäkin. Perhe oli muuttanut vuonna 1923 Karkkuun, Heinoon pysäkin lähelle, Kökkö-nimiselle tilalle. Työtilat ja asunto olivat Olavi Ollilalta vuokratussa talossa. Verstaana oli isohko huone, jossa ovensuuhun oli sijoitettu yrityksen ainut kone, poljettava listaleikkuri. Lisäksi huoneessa oli muutamia työpöytiä. Toiminnan laajentuessa tarvittiin lisätilaa ja sitä saatiin vuokrattua talon toisesta päästä. Talon Sali sai toimia nyt lähtevien tavaroitten pakkauspaikkana ja varastona. Kehysliike valmisti valokuva- ja taulunkehyksiä. Myös asiakkaitten omia kuvia ja tauluja kehystettiin ja myynnissä oli myös painokuvia plansseja, jotka laitettiin kehykseen lasin alle. Kaarlo Mäkinen tilasi eri aiheisia kuvia ulkomailta mm. Sveitsistä useita satoja kappaleita. Maija Virtanen (os. Manner) oli työssä Mäkisellä 20-luvulla. Hän muistelee, että valokuvakehyksiä oli kolmea eri kokoa: visiitti, postikortti- ja kabinettikoko. Messunäyttelyesite vuodelta 1925 MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ YRITYSTOIMINNAN ENSIMMÄISET VUODET 16 kertoo, että liikkeen erikoisala on käsin huolellisesti valmistetut postikortti- ja valokuvakehykset, liistoista: kapea pyöreä, leveä kaareva, kapea helmikoristeella, leveä pintakoristeella. Listat ostettiin valmiina Porvoosta, pääasiassa Haikan kehyslistatehtaasta. Kaarlo Mäkinen katkoi ne sitten leikkurilla määrämittoihin ja kulmat liimattiin yhteen ja lopuksi vielä naulattiin. Pienten naulojen kulutus on ollut melkoinen: Tampereelta Sandberg Osakeyhtiöstä on lähetyslistojen mukaan tullut joulukuussa 1926 kaikkiaan 51 kg lankanauloja, 1500 pakettia. Kehyksiin tarvittiin vielä lasit ja taustapahvit jalkoineen. Lasi ostettiin joko rautakaupasta tai sitten käytettiin valokuvausliikkeistä saatuja vanhoja lasinegatiiveja, jotka ensin piti pestä puhtaiksi vesi- ja soodaliuoksella. Taustapahvien liistraus, jossa kartongin päälle liimattiin värillinen paperi, oli ensimmäinen työ, mihin Kaarlo Mäkinen laittoi uudet työntekijät. Liimana käytettiin vehnäjauhoista itse keitettyä liisteriä. Taustapahviin kiinnitettiin liimauksen jälkeen nastoilla jalka, joka piti kehyksen pystyasennossa. Kalle Tuominen, työntekijä tuolta ajalta muistelee, miten hän haastoi verstaan tytöt kilpasille nastoittamistyössä. Hän suunnitteli liikkeensä mahdollisimman nopeiksi ja yksinkertaisiksi ja voitti toiset, jo tottuneemmat tekijät. Ilmeisesti Kaarlo Mäkinen toteutti kehysten teossa jo rationalisointiakin: työntekijät keskittyivät kukin oman työvaiheensa mahdollisimman nopeaan suorittamiseen. Yrityksen ensimmäinen ”palkollinen” oli Kaarlo Mäkisen sisar Ida. Vuonna 1923 tuli työhön Kalle Tuominen ja vuonna 1925 Maija Manner. Työvoimaa tarvittiin, koska Kaarlo Mäkinen oli saanut suuria tilauksia. Kesäaikaan paikkakunnan koululaisia oli myös 19 20 ”Kökkö”, mäentöyräälle rakennettu talo Karkun Heinoossa oli Kaarlo Mäkisen perheen koti sekä kehysverstas vuosina 1923-1927. YRITYSTOIMINNAN ENSIMMÄISET VUODET MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 17 19 20 työssä: he liimasivat urakkapalkalla taustapahveja. Työpäivät olivat kymmentuntisia. Aloittelijan palkka oli 1 mk/tunti. Työtä tehtiin kuin perhepiirissä. Kalle Tuominen muistelee, miten välillä joutui nostamaan pienimpiä potalta ja Maija Mannerin mieleen ovat jääneet perheen kanssa yhdessä tehdyt uinti- ja marjaretket. Jo sukulaisuutensakin puolesta oli Ida-täti hyvin läheinen. Hän oli uuttera työntekijä reumatismistaan huolimatta ja eli läheisesti Mäkisen perheen vaiheissa mukana ne 35 vuotta, jotka hän oli veljensä perustaman yrityksen palveluksessa. Yrityksen toimiessa Karkussa hoiti Kaarlo Mäkinen itse valmiiden tuotteiden markkinoinnin. Lähikuntien liikkeet ostivat kehyksiä myyntiin. Menekkivaikeuksia ei juuri ollut: se valmistettiin, mikä saatiin myytyä. Ensimmäiset kestävät asiakassuhteet alkoivat jo syntyä. Tällaisia suurempia vakioasiakkaita olivat S. Harjanteen Taulu- ja Kehysliike Tampereella ja Kehysliike Hannes Salmi Porissa. Kehysten valmistusta ”Kököllä”. Isä käyttelee listaleikkuria ja vanhimmat pojat Esko ja Pentti ovat ”opissa”. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ YRITYSTOIMINNAN ENSIMMÄISET VUODET 18 19 20 Kehysliikkeen alkuvuosien tuotantoa: erilaisia valokuvakehyksiä ja kehystettyjä ”plansseja”. 4.LUKU LAAJENEVAA YRITYSTOIMINTAA PULA - AJAN VAIKEUKSIA 1927-1939 R atkaiseva muutos yritystoiminnassa tapahtui siinä vaiheessa, kun tuotteet tulivat niin tunnetuiksi, että niitä alettiin tilata kotoa. Tätä kehitystä kuvaa sekin, että liike haluttiin siirtää Karkkua vilkkaammalle paikkakunnalle ja omaan verstaaseen. Kaarlo Mäkinen alkoi katsella yritystoiminnan kannalta parempaa asuinpaikkaa. Tampereelle muuttoakin oli suunniteltu. Tontti oli jo varattu Viinikan kaupunginosasta, mutta se jäi, kun perhe sai tiedon Tyrvään aseman lähellä sijaitsevasta, myytävänä olevasta talosta, jossa aikaisemmin oli toiminut pieni suutarin verstas. Tämän Viljanen-nimisen talon omisti konstaapeli Suhonen. Kaupat tehtiin 5.3.1927 ja talon hinnaksi sovittiin 35 000 mk:aa. Kylä, johon Mäkisen yrittäjäperhe nyt muutti, oli viralliselta nimeltään Nuupala, mutta tavallisesti sitä kutsuttiin Asemanmäeksi. Asutus oli noussut sinne vasta rautatien rakentamisen aikoihin ja sen jälkeen eli 1890-luvulta lähtien. Kylään oli muuttanut paljon käsityöläisammattien harjoittajia: oli pienyrittäjiä, jotka tekivät huonekaluja, oli useita leluverstaita, sorvareita, suutareita ja pieni kenkätehdaskin, räätäleitä, satulaseppä, peltiseppä, tallukkamestari, kivenhakkaamo ja leipomo. Kansan suussa seutua alettiin kutsua Nälkäläksi tai Nälkälänmäeksi. Liekö nimi ollut viittaus pienyrittäjien toimeentulon niukkuuteen vauraan maanviljelyspitäjän aseman seutuvilla. Vuonna 1930 kirjoitti Kaarlo Mäkinen Nälkälän kronikan, joka sekä ihastutti että vihastutti paikkakuntalaisia. Kronikassaan MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ LAAJENEVAA YRITYSTOIMINTAA 20 19 30 Kaarlo Mäkinen runoilee: Nälkälä on valtakunta, tääll on oma palokunta. Kadut suorat, talot uhkeet tehtaat monet, suuret, muhkeet. Kronikassa oli tietysti lupa vähän liioitellakin. Vaikka Nälkälän verstaat tänä päivänä näyttävät perin vaatimattomilta, oli tuo alue sen ajan maaseutuaseman tuntumassa varsin vireä ja erikoislaatuinenkin yritteliäisyyden osoitus. RAKENNUKSET JA KONEET Kevättalvella 1927 oli Kaarlo Mäkinen perheineen muuttanut Nälkälään. Viljasen talo, joka sijaitsi koivikkoisella 800 m2:n tontilla, tarjosi tilat sekä verstaalle että asumiseen. Talon päädyssä sijainneen eteisen kautta oli kulku sekä verstastiloihin että asuntoon, jotka molemmat olivat samanlaiset, kaksi perättäistä huonetta. Tilaa talossa oli yhteensä n.50 m2. Piharakennus oli aluksi varastotilana ja kuttunavettana, mutta myöhemmin toiminnan laajentumisen myötä osa tuotannosta siirrettiin sinne. Kun peilien hopeointi alkoi 1930-31, tarvittiin sitä varten tilat. Perheen saunasta tehtiin hopeointihuone ja saunassa käytiin siitä lähtien naapurissa. Vuonna 1936 hankki Kaarlo Mäkinen yhdistetyn, tanskalaisen puusepänkoneen. Kauppahinta oli 10 500 mk ja se maksettiin vähittäin. Piharakennusta kunnostettiin tässä vaiheessa sellaiseksi, että sinne saattoi sijoittaa sekä uuden sähkökäyttöisen koneen ”Viljanen”, Tyrvään asemanmäessä kuvattuna 1920-luvun lopulla. LAAJENEVAA YRITYSTOIMINTAA MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 21 19 30 että muut puutöissä tarvittavat välineet. Entisestä kuttunavetasta tuli nyt yrityksen puutyöpuoli. Myöhemmin hankittiin vannesaha ja se sijoitettiin samaan työhuoneeseen. Saunan palomuuriin liitettiin purukamina, jolla verstasta pidettiin lämpimänä talvisaikaan. 1930-luvun puolivälistä lähtien alettiin myös vakavasti suunnitella verstasrakennuksen laajentamista. Yritteliäät pojat, Pekka 10 ja Matti 9, ostivat sanomalehtien myynnillä saamillaan rahoilla vanhan soutuveneen ja kun näkivät vanhempien miesten nostavan uppotukkeja Liekovedestä, ryhtyivät rakennuspuun hankkijoiksi. Pojat nostivat keksilaitteella satoja tukkeja vedestä. Vuodelta 1940 on säilynyt kirje, jonka Kaarlo Mäkinen on saanut Seura-lehden kysymys- ja vastausosastolta. Siinä sanotaan lakitekstiin vedoten mm. seuraavaa: ”Tulkitsemme asian niin, että uppoutuneen puun, joka ei ole rannalla, saa nostaa kuka hyvänsä. Nähtävästi Kansanhuoltoministeriö on tähän vedoten kehottanut esim. siirtoväkeä, jolla ei suinkaan ole rantaosuuksia, nostamaan uponneita tukkeja polttopuiksi. ” Kaarlo Mäkinen toimi näinä vuosina myös oman liikkeensä ”kauppamatkustajana”. Näin uppotukkien nostolle saatiin lainkirjaimen hyväksyntä ja uudisrakennusta saattoi hyvällä omallatunnolla ryhtyä rakentamaan. Kirvesmies Kalle Järvinen veisti osan tukeista hirsiksi. Alaosa uudesta rakennuksesta tehtiin uppotukkihirrestä ja yläosa uppotukkilaudasta. Rakennusta tehtiin vuosina 1939 -41. Perustukset valettiin itse ja muuraustyön suoritti muurari Mentu poikineen. Rakennukseen tuli uusi sauna ja hopeointihuone ja suuri leivintupa, joka pian kuitenkin, vuoden 1942 tulipalon jälkeen, oli muutettava puutyötilaksi. Yläkerran huoneista saatiin tuiki tarpeellista asuintilaa suurelle perheelle. Varsinaisia työntekijöiden sosi- MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ LAAJENEVAA YRITYSTOIMINTAA 22 19 30 aalitiloja ei rakennuksessa tuohon aikaan vielä ollut. 1930-luvun loppupuolella koneellistettiin yritystä edelleen hankkimalla lasihiontalaitteet. Niiden käyttöä oli opastamassa Pietarissa oppinsa saanut tunnettu lasinhiontamestari Alfred Nyman. Laikkoja oli aluksi kaksi: rautalaikka ja luonnonkivilaikka. Ne sijoitettiin hopeointihuoneen ja puutyöhuoneen väliin, seinää purettiin tarpeellinen pituus pois. Laikkoihin otettiin aluksi voima pitkillä voimansiirtoremmeillä entisistä koneista, myöhemmin niitä varten hankittiin oma moottori. TUOTTEET Yrityksen toinen varsinainen mainos ilmestyi Tyrvään Sanomissa vuonna 1927. Liike on saanut uuden nimen: KAARLO MÄKISEN TAULU- JA KEHYSLIIKE. Tuttujen valokuvakehysten ja kehystystöiden lisäksi myydään nyt myös lasia ja peilejä. Lisäksi tarjoudutaan tekemään uutisrakennusten lasituksia. KEHYKSET Valmis kehyslista oli melko kallista. Sitä ostettiin edelleen Porvoosta, mutta Tyrväälle muuton jälkeen Kaarlo Mäkinen alkoi kehittää yritystään niin, että mahdollisimman monet tuotteet tehtäisiin alusta pitäen itse. Myös ostolista olisi hyvä korvata omatekoisella. Niinpä Kaarlo Mäkinen osti Alasen sahalta lautaa, joka lastattiin käsikärryihin ja vedettiin 5 km päähän Vihattulaan, Palon puusepänverstaaseen, josta saatiin päiväksi vuokrata puusepänkonetta. Lauta työstettiin listaksi ja illalla äiti, isä ja lapset vetivät taas kuorman kotiin. Kehysliikkeen mainos, joka julkaistiin Tyrvään Sanomissa vuonna 1927. LAAJENEVAA YRITYSTOIMINTAA 23 19 30 ”Röplättyjä” ja metallikullalla päällystettyjä, koristeellisia kehyksiä 20- ja 30- luvuilta. Valokuvakehykset ovat muuttuneet pienten pöytäpeilien kehyksiksi 30-luvulle tultaessa. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ LAAJENEVAA YRITYSTOIMINTAA 24 Myös lähempänä teetettiin listaa, sillä Asemanmäessä oli useita puusepän verstaita. Väinö Rantanen, joka oli 3o-luvun alussa työssä Mäkisen verstaassa, on kertonut, miten ”Mäkinen pyrki tekemään arvokkaampia listoja ja kehyksiä kuin muut”. Suosittu tuon ajan pintakäsittely oli röpläykseksi kutsuttu työ. Liitujauho-, liima- ja vesiseos lämmitettiin heilalla ja sitten siveltimellä tuputeltiin, röplättiin listaan karkea pinta. Kuivumisen jälkeen suurimmat särmät hiottiin hohkakivellä ja santapaperilla tasaisemmiksi. Lakan avulla kiinnitettiin pintaan sen jälkeen metallikulta ja lopuksi lista patinoitiin ”antiikkiseksi” kimröökillä. Myös kipsisiä kulmakoristeita tehtiin. Ne valettiin tulikivimuoteissa ja päällystettiin metallikullalla. Peilivalmistuksen lisääntyessä tarvittiin yhä enemmän maalattua, yksinkertaista listaa. Värit olivat muodinmukaisia, kirkkaita perusvärejä, valkoista, sinistä, vihreää, punaista ja mahonginväriä. Puusepänkoneen hankkiminen mahdollisti listanteon omassa verstaassa. Koneessa oli monia eri toimintoja, höylä, plaani, sirkeli ja jyrsin. Vannesahalla saattoi taas tehdä pyöreitä ja soikeita kehyksiä ja näin mallit monipuolistuivat. Erilaisia puun käsittelyyn ja hiontaan tarvittavia laitteita hankittiin ja kehiteltiin tässä vaiheessa. LASITUS Vuodesta 1927 liike aloitti myös uudisrakennusten lasittamisen. Sitä varten piti opetella kitin valmistaminen ja muut alaan liittyvät taidot. Työn ohessa saatiin myös lasia kaupaksi ja näin lasin myynnistä tuli uusi toiminta-alue yritykselle. Tuohon aikaan alkoi tuontilasi vallata markkinoita kotimaisen kustannuksella. Suomalaiset lasitehtaat olivat Lasiteollisuusliit- 19 30 LAAJENEVAA YRITYSTOIMINTAA MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 25 19 30 tonsa piirissä pyrkineet yhtenäisiin hintoihin ja tuotannon keskittämiseen. Nämä sopimukset eivät juuri auttaneet, kun ulkomailta, erityisesti Belgiasta ja Tsekkoslovakiasta tuotiin hyvää ja halpaa lasia. Liitto esitti jatkuvasti tullien korotusanomuksia, mutta turhaan. Lasialan liikkeet ostivat tietysti halvempaa ja parempaa, niin Mäkinenkin. Työntekijät muistelevatkin belgialaisen lasin hienouksia näin: ”Siinä oli laatikossa oikein paperitkin jokaisen lasin välissä ja niitä voi taas käyttää pakkaamiseen, kun valmiita kehyksiä lähetettiin liikkeisiin.” Ensimmäisen suuremman lasitusurakkansa sai Kaarlo Mäkinen vuonna 1929, Karkun emäntäkoulun rakennuksella. Kitti tehtiin itse vernissasta ja liitujauhosta, pojat löivät sitä kannonpäällä pihamaalla ja siitä se vietiin kantopaareilla asemalle ja lähetettiin junalla Karkkuun. Myöhemmin kitti ostettiin valmiina Tikkurilan tehtailta. PEILI Tänä päivänä Mäkisen Kuvastin Oy on ennen kaikkea peilitehdas. Kun peilinteon alkuaikoja lähdetään tutkimaan, törmätään aina sanaan salaisuus. Jo 1200-luvulla peilimestareita pidettiin vankina Muranon saarella Venetsiassa, ettei suuri salaisuus pääsisi vuotamaan. Aikojen kuluessa peilinteon resepti tuli toki helpommaksi hankkia, mutta vielä 1900-luvun alun Suomessa tarvittiin monenlaisia manoovereja ennen kuin salaisuus paljastui. Lasitukku Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pellervo Lindblom kertoi, miten hänen isänsä oli vaikea saada valmistusreseptiä. Tallbergin lasihiomon mestari sen lopuksi paljasti, mutta aikaa, rahaa, iltoja ja viinaakin siihen kului. Taito levisi useinkin paremmin henkilökohtaisten suhteitten kautta, kuin että tieto olisi liikemiesmäisesti selvällä rahalla ostettu. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ LAAJENEVAA YRITYSTOIMINTAA 26 Kuinka sitten tyrvääläinen Kaarlo Mäkinen hankki hopeointireseptin? Taas törmäämme salaisuuksiin ja haastateltavien kertomukset poikkeavat toisistaan. Kuitenkin tiedetään joistakin avainhenkilöistä, jotka ovat osanneet hopeoida ja jotka ovat olleet yhteydessä Kaarlo Mäkiseen juuri niinä vuosina, kun peilin valmistus Tyrväällä alkoi. Kalle Tuominen, joka oli Mäkisellä työssä vuosina 1923-1928 muisteli, että jo alkuvuodesta -28 Kaarlo Mäkinen kokeili saunassa peilintekoa. ”Kun ensin pilaan jonkun, niin kyllä tästä varmaan vielä hyvä tulee”, kertoi Kalle Tuominen Kaarlo Mäkisen sanoneen. Varsinainen hopeointi alkoi vasta vuosina 1930-32. Sitä ennen hopeoitu lasi ostettiin valmiina mm. Kalle Rautiaiselta Helsingistä. Se maksoi noin 100 mk/m2. Tärkeä henkilö peilinteon alkuvaiheissa lienee ollut Hermanni Mastosalo. Hän oli ollut työssä vanhassa lasiliikkeessä Ehrlund & Ollgrenilla Tampereella jo 20-luvun alussa. Sieltä hän oli siirtynyt Toivo Ketolan lasihiomoon, jossa valmistettiin myös peilejä. Ketolalta n. vuonna 1930 Mastosalo muutti Tyrväälle, Asemanmäkeen, jossa alkoi valmistaa peiliä Mäkisen naapurissa. Apulaisena hänellä oli Väinö Rantanen, jolle peilinteon salaisuutta ei kuitenkaan uskottu. Rantanen hankki reseptin kuitenkin myöhemmin muualta. Nälkälän kronikassaan kirjoittaa Kaarlo Mäkinen Mastosalosta ja Rantasesta näin: Mastosalo peilimanni - siin’ on oikein Hermanni. Hopeata peiliin tuikkaa joskus luirun luirauttaa. Sälli hällä, Väinö-poika kierrellyt on markkinoita. 19 30 LAAJENEVAA YRITYSTOIMINTAA MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 27 19 30 Nyt hän tahkoo peilin kulmaa yhtä toista muuta nuijaa. Itsestään Kaarlo Mäkinen kirjoittaa samantien: Raami -äijä vääräsääri ahkerana työssä häärii. Maalaa, värjää, vetää lakkaa, joskus halaa, pussaa akkaa. Runon mukaan hän siis keskittyi vielä tässä vaiheessa kehystenvalmistukseen. Hermanni Mastosalo viipyi Tyrväällä vain vuoden verran. Väinö Rantanen siirtyi nyt Mäkiselle töihin, mutta ei oman kertomuksensa mukaan antanut hopeointireseptiä työnantajalleen. Kaarlo Mäkinen sai hankkia tiedon muualta ja mitä todennäköisemmin hän on sen saanut Hermanni Mastosalolta. Tästä on todisteena se kellastunut ja haparoivalla käsialalla kirjoitettu resepti, joka löytyi Mäkisen Kuvastimen arkistosta ja jonka on allekirjoittanut H. Mastosalo. Reseptin takasivulle on samalla käsialalla kirjoitettu, että paperi maksaa 500 mk. Paperin yläreunaan on myös merkitty päivämäärä: Tampereella 6. kuun 10 p:nä 1923. Näyttää siis siltä, että Kaarlo Mäkinen on hankkinut hopeointireseptin jo yrityksensä perustamisen aikoihin. Kovin vaikeaselkoiselta resepti näyttää ja siksi tuntuu oikealta arvio, että tietoa on saatu myös muualta. Pietarissa koulutuksensa saanut lasinhiontamestari Alfred Nyman on ollut yhteydessä Mäkiseen ja koska hän on ollut perustamassa useita alan liikkeitä maassamme ja juuri näinä aikoina Tampereella, on mahdollista että myös hän on opastanut Kaarlo Mäkistä peilinteon salaisuuksiin. Perheen sauna muutettiin nyt hopeointihuoneeksi. ”Kaksvitosesta” rakennettiin pöytä, rimat lasia varten ja alapuolelle tervapahvi ja keräilyastia. Tampereen Rohdoksesta hankittiin 100 gr hopeanitraattia, joka maksoi n.1000 mk/kg. Tislattua vettä ja MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ LAAJENEVAA YRITYSTOIMINTAA 28 natriumia saatiin ostaa samasta paikasta. Ammoniakkia tarvittiin kirkastusaineeksi, sokeria ja viinihappoa pelkistimeksi. Hopea vaiettiin kirkkaalle 2 mm:n tsekkiläiselle lasille. Itsehopeoitu peili tuli maksamaan n.60 mk/m2, muistelee Väinö Rantanen. Työhön kannatti siis ryhtyä. Hopeoimisen onnistumiselle on erittäin tärkeää puhtaus. Lasi oli ensin pestävä erittäin huolellisesti. Kaivovesi oli liian mineraalipitoista, ja niin vettä oli haettava joko läheisestä ojasta tai puolen kilometrin päästä Liekovedestä. Veden kanto oli poikien tehtävä, sitä tuotiin kesällä paareilla ja talvella vesikelkalla. Matti Mäkinen muistelee miten lasilta sai joskus keväisin nyppiä pois sammakon nupipäitäkin. Viimeinen pesu tehtiin tislatulla vedellä. Sitten oli vuorossa liuosten kaato lasille. Pelkistin ja hopealiuos kaadettiin ensin kahdesta kannusta yhteen ja sen jälkeen liuos oli nopeasti valutettava puhtaalle lasille, sillä hopean laskeutuminen alkoi välittömästi. Lasia piti nostella kulmista, että seos levittäytyi tasaisesti. Kun hopeakalvo oli kiinnittynyt lasin pintaan, kuona-aineet pestiin pois tislatulla vedellä ja pumpulitukolla. Tämän jälkeen lasi oli valmis kuivatettavaksi. Se nostettiin hellan päälle tätä tarkoitusta varten rakennettuun kuivauskaappiin. Kun peili oli kuivanut, piti hopeapinta vielä suojata hapettumisen estämiseksi. Tausta siveltiin ensin spriilakalla ja lopuksi se vielä maalattiin erityisellä, tarkoitukseen soveltuvalla suojamaalilla. Käsityönä ei peiliä syntynyt paljoakaan päivässä, noin 9-10 m2. Hopeointia tehtiin tarpeen mukaan ja alkuaikoina riitti, että yhtenä päivänä viikossa hopeoitiin ja loppu ajasta jäi muille töille. Kolmekymmenluvun kuluessa peilit alkoivat jo voittaa alaa yrityksen muilta tuotteilta, ja pian noin 70% myynnistä oli jo erikokoisia kuvastimia. Liikkeen nimikin muuttui. Painetuissa tilauslistoissa luki Peili- ja Kehystehdas Kaarlo Mäkinen. Viralliseksi nimeksi näyttää kuitenkin vakiintuneen Peili- ja Kehysliike Kaarlo 19 30 LAAJENEVAA YRITYSTOIMINTAA MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 29 19 30 Mäkinen. Jo ennen oman hopeoinnin aloittamista kehysti Kaarlo Mäkinen peilejä. Pöytäkuvastimia oli myynnissä kahta kokoa (14 x 22,5 cm ja 17 x 27 cm) ja eteisen peiliä valmistettiin kahta mallia, joko kampahyllyllä varustettua tai yksinkertaisempaa puulistalla kehystettyä. Pienimmistä peilin palasista tehtiin halvimmat tuotteet, taskupeilit (1928). Kun Kaarlo Mäkinen alkoi itse hopeoida tarvitsemansa peililasin, se merkitsi mallien monipuolistumista. Taiteellinen yrittäjä saattoi nyt vapaammin toteuttaa omia kehysideoitaan. Tavallisin kehys oli yksinkertainen 3-urainen puulista, joka maalattiin iloisenväriseksi. Malleista oli ehkä pitkäikäisin ja suosituin ns. funkis eteisenpeili. Arvokkaammat peilit saivat pyöreitä tai soikeita kulta-, hopea- ja pronssivärillä maalattuja kehyksiä ja hiontalaitteet mahdollistivat hienojen viistoreunojen valmistamisen kalliimpiin peileihin. PULA-AJAN VAIKUTUKSET YRITYKSEEN Yleismaailmallisen laman vaikeimpina vuosina sai pienyrittäjä käyttää kaiken kekseliäisyytensä selviytyäkseen. Peili, joka tuohon aikaan oli vielä ylellisyysesine, ei pahimpina pulavuosina käynyt kaupaksi. Kaarlo Mäkisen oli keksittävä muutakin myytävää. Hän monisti naisväen käyttöön ompelumalleja ja myi niitä. Hän veisti sapluunat mietelauseita varten ja niitä sitten painettiin kulta-, hopea- ja pronssivärillä mustalle kartongille. Tällaiset kehystetyt huoneentaulut menivät tiukkanakin aikana kaupaksi. Leluteollisuuttakin yriteltiin ja ainakin corona- ja fortunapelejä lähti Mäkisen liikkeestä maailmalle. Kaupankäynti oli pula-aikana myös epävarmaa. Yritykset, jotka ottivat tavaraa myytäväksi, saattoivat tehdä konkurssin ja rahat jäivät saamatta. Myös epärehellisiä edustajia liikkui tavallis- MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ LAAJENEVAA YRITYSTOIMINTAA 30 ta enemmän, peilejä otettiin myytäväksi ja myyjä hävisi saman tien. Varmin tapa hankkia toimeentulo perheelle, oli myydä tavarat itse. Martta Mäkinen kävi 30-luvun alkuvuosina kauppamatkoilla Länsi-Suomessa, mm. Kokemäellä, Eurassa ja Huittisissa. Alkumatkan hän matkusti junalla ja jatkoi kävellen ja talvisin keikalla pitkin maaseutua talosta taloon. Myös Martta Mäkisen sisar, Hilja Koskinen, kiersi kulkukaupalla lähiympäristössä useiden vuosien ajan. Myös Kaarlo Mäkinen on tehnyt markkinamatkoja pulavuosien aikana. Vuonna 1932 hän myi liikkeensä tuotteita yhdessä Väinö Rantasen kanssa sekä Kemin että Rovaniemen markkinoilla. Samana vuonna kääntyi Suomen kansantuote jo nousuun ja pahin lama oli ohi. Tuotannon kasvun ansiosta tavallisenkin ihmisen elintaso nousi. Peilit alkoivat taas käydä kaupaksi. 30-luvun puolivälin jälkeen myynti siirtyi yhä suuremmassa määrin kauppaedustajille. Heistä Oiva Lehtola toimi pitkään Mäkisellä ja sai jo 30-luvun lopussa isoja kuvastin ja raamitilauksia suurilta keskusliikkeiltä OTK:lta ja SOK:lta. Työntekijöiden määrä vaihteli näinä vuosina viidestä kymmeneen. Puutyökoneen hankinta merkitsi sitä, että tarvittiin ammattitaitoista listantekijää. Kalle Vaununmaa hoiti listakonetta vuosia apunaan Yrjö Nummiaho. Vanhimmat pojat Pentti ja Esko alkoivat jo 30-luvulla olla ammattitaitoisia, samoin vanhin tytär Leila. Tehtävät vaikeutuivat iän mukana ja koulusta päästyään, 13 -14-vuotiaina, lapset siirtyivät suoraan työhön isän yritykseen. Huolimatta vaikeista vuosista Mäkisen Peili- ja Kehysliike kasvoi ja kehittyi koko ajan. Erityisesti 30-luvun puolivälin jälkeinen aika oli voimakasta kasvun aikaa, sitä osoittavat jo monet laitehankinnatkin ja myös laajennussuunnitelmat, joita jo 1939 alettiin toteuttaa. Kaikkein vaikeimmista vuosista oli selvitty sitkeydellä ja kekseliäisyydelläkin niin, että kaupankäynnin vilkastuttua oltiin valmiita vastaamaan uusiin haasteisiin. 19 30 5.LUKU SOTA-AIKA 1939 -1945 K un talvisota syttyi, pysähtyi yrityksen toiminta lähes kokonaan. Vanhimmat pojat Pentti ja Esko olivat aluksi työssä asevarikolla, josta Esko lähti vapaaehtoisena rintamalle ja Pentti samaan aikaan työhön Tampereelle, missä korjasi pommituksissa vaurioituneiden rakennusten ikkunoita. Nuoremmista lapsista Leila ja Pekka lähtivät myös työhön kodin ulkopuolelle, Satarenkaan leipomoon. Myös Martta Mäkinen ja Ida Lehtola saivat töitä Vammalaan perustetulta asevarikoita. Kaarlo Mäkinen kertoo tilanteesta 27.3.40 päivätyssä kirjeessään mm. seuraavaa: ”Hopeoin nyt peilejä suomalaisesta lasista. Vähän on tilauksia, mutta ei ole tekijöitäkään, kuin Matti ja minä.” Pian kuitenkin liiketoiminta vilkastui. Jo huhtikuussa kirjoittaa Leila Mäkinen veljelleen Eskolle: ”Meille on tullut aika paljon töitä verstaaseen. O.T.K. tilasi noin 6000 mk:n edestä. Joten minäkin sanoin itseni irti ”leipäfirmasta”. Myös omat pojat tulivat takaisin ”kotiverstaaseen” ja entiset työntekijät palasivat talvisodasta. Verstas työllisti noihin aikoihin ainakin 6 -7 henkilöä. Sama kehitys jatkui koko välirauhan ajan. Erityisesti alkuvuosi -41 oli vireätä aikaa. Tytär Leila kävi Vammalassa kirjanpitokurssin ja aloitti liikekirjanpidon vuoden alusta. Uusi liikevaihtoverolaki astui voimaan 1. 2. 41 ja se merkitsi sitä, että liikkeille myydyistä tavaroista piti maksaa 6% vero ja yksityisille myydyistä tuotteista 10%. Raaka-aineitakin oli vielä suhteellisen helppo saada. Vuonna MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ SOTA-AIKA 32 1941 saatiin Lasittajain Keskus Oy:stä Helsingistä ostettua suuri erä tsekkiläistä lasia, jonka arvo oli 7850 mk ja jolla tultiin toimeen pitkän aikaa eteenpäin. Seuraava lasierä ostettiin vasta vuonna -43. Virkeästä ja toiveikkaasta yrittämisen halusta kertoo myös se, että keväällä 1940 jatkettiin uuden verstaan rakentamista. Yläosan tekeminen siirtyi kuitenkin seuraavaan kevääseen, koska tukkeja ei millään saatu ajettua sahalle. ”Autoissa ei ole bensaa, eikä hevoset ole kerinneet”, kirjoittaa Martta Mäkinen pojalleen Eskolle 27. 9. 1940. Kevättalvella -41 tukit saatiin kuitenkin sahalle ja saman vuoden kesällä valmistui uusi verstas. Mutta talvisodan jälkeiset kuukaudet olivat vain hetkellinen hengähdystauko sekä koko maata että Mäkisen perhettä ja yritystoimintaa ajatellen. Jatkosota merkitsi vakavaa rasitusta maan taloudelle ja se näkyi ennenpitkää kaikkien elämässä ja sekä suurten että pienten yritysten toiminnassa. Vaikka tuotteille olisikin ollut menekkiä, alkoivat raaka-aineet huveta. Erityisesti tämä koski tuontitavaraa, ulkomaankauppahan oli vaikeuksissa suursodan takia. Sotateollisuus ja siihen läheisesti liittyvät alat olivat erityisasemassa, kun niukkoja raaka-ainemääriä jaettiin, muut vähemmän tärkeät tuotannonalat saivat odottaa. Paitsi näitä yleisiä ja kaikkia koskettavia vaikeuksia muodostuivat jatkosodan ensimmäiset vuodet erittäin raskaiksi Mäkisen perheelle. Toiseksi vanhin poika Esko kuoli vuonna 1941. Maaliskuussa -42 levisi tuli vanhemman verstasrakennuksen puutyöpuolen kaminasta ja tuhosi rakennuksen. Puusepänkone vioittui pahoin, mutta vastasaadun lasierän, 20 n.100 kg painavaa laatikkoa, eh- 19 40 Peiliverstasta laajennettiin sodan aikana. Vuonna 1941 kokoontuivat silloiset työntekijät valokuvaan uudisrakennuksen edustalle. Edestä vasemmalta: Varma Syrjälä, Kalle Vaununmaa, Ida Lehtola, Leila Mäkinen, Matti Mäkinen, kirvesmies Järvinen, Pekka Mäkinen, Yrjö Nummiaho ja Kaarlo Mäkinen. SOTA-AIKA MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 33 19 40 tivät pojat kantaa turvaan läheiselle pellolle. Uusi vastavalmistunut verstasrakennus saatiin suojattua märän pressun avulla. Joulukuussa samana vuonna kuoli Kaarlo Mäkinen. Martta Mäkinen jäi yksin seitsemän lapsen kanssa huolehtimaan perheen toimeentulosta vaikeissa olosuhteissa. Yritys jatkoi kuitenkin toimintaansa. Puutyöverstas siirrettiin uudisrakennuksen leivintupaan ja saunan takana ollut pieni huone muutettiin hopeointitilaksi. Pojat Matti ja Pekka hopeoivat lasia ja heidän jouduttuaan rintamalle vuosina 1943-44, tytär Leila siirtyi vuorostaan tähän työhön. Vierasta työvoimaa ei juuri tarvittu, vain joitakin lähiseudun naisia ja tyttöjä oli ajoittain yrityksen palveluksessa. Samaan aikaan alkoi tavarapula jo tuntua koko maassa. Kansanhuoltoministeriö valvoi ja rajoitti raaka-aineitten jakelua ja myyntiä. 18. 7. 42 päivätyssä kirjeessä vastaa Tikkurilan väri-, vernissa- ja lakkatehdas Kaarlo Mäkiselle seuraavaa: Kuvastinhinnasto vuodelta 1940 luettelee jo 16 erilaista myynnissä olevaa kuvastinmallia. ”Vallitsevan pellavaöljyn niukkuuden takia voi toimitus viipyä 2-3 kk. Kansanhuoltoministeriö on nim. heinäkuun alusta lukien tuntuvasti pienentänyt sitä pellavaöljyannosta, minkä me saamme kuukaudessa käyttää väritehtaan valmistuksiin. Samalla ovat puolustusvoimain ja sotatarviketeollisuuden värivalmistetilaukset huomattavasti lisääntyneet - - - yksityisluontoisten väritilausten toimitus supistuu samasta syystä tästä lähtien miltei olemattomiin.” Kaikkiin tarvittaviin raaka-aineisiin piti anoa ostolupa, olivatpa MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ SOTA-AIKA 34 määrät kuinka pieniä tahansa. 23. 3. 1942 päivätty kirjekopio on säilynyt ja se kuvaa hyvin Peili- ja kehysliikkeen toimintaa ja laajuutta sodan aikana: Kansanhuoltoministeriö. ”Tyrväällä harjoittamaani Peili- ja Kehystehtaan tarpeisiin anon seuraavia kuukausittaisia tarvikemääriä. - Sokeria ns. keitoksen eli makeansatsin valmistukseen 1 kg. Keitos, johon käytetään sokeria ja viinihappoa, erottaa lasin päälle kaadetusta hopealiemestä hopean, joka kiinnittyy lasin pintaan. - Denaturoitua väkiviinaa, laatua B 2, hopean päälle siveltävän spriilakan ohennukseen 2 kg. - Raakaa valkoista puuvillaa peilin hopeapinnan puhdistukseen ¹⁄2 kg. - 9 -numeroista kalastajalankaa pöytäpeilin jalkatuen siteeksi ¹⁄4 kg. - Samalla osoitus, mistä puuvillaa ja kalastajalankaa saa ostaa. - Tehtaani työntekijäin lukumäärä on 11 ja vuosittainen liikevaihto n.300 000 mk.” Ostoluvat on anomuksen perusteella saatu kidesokerille ja pellavalangalle. Kansanhuoltoministeriö ilmoittaa, ettei anomuksessa mainittua raakapuuvillaa ole saatavissa, mutta ”ministeriö kehottaa käyttämään sanottuun tarkoitukseen vanua tai trasselia”. Väki viinasta ei vastauksissa mainita mitään, todennäköisesti lupaa ei ole myönnetty. Vuonna 1939 oli Kaarlo Mäkinen liittynyt Suomen Lasitus- ja Hiomoliitto ry:n jäseneksi. Liiton kautta oli mahdollisuus saada raaka-aineita, mm. hopeanitraattia ja lasia. Lisäksi liitto antoi neuvoja verotusta, kirjanpitoa, hinnoittelua ym. koskevissa kysymyksissä. Sota-ajalta peräisin olevaan kokouskutsuun oli loppuun kirjoitettu ajankohtaa kuvaava huomautus, oikein alleviivattuna: Huom! Leipäkortit mukaan. 19 40 SOTA-AIKA MÄKISEN KUVASTIN OY 35 19 40 Seinäkuvastin ”Funkis” kullatuin kehyksin. Arkisempi seinäpeili, jonka kehyslistan värin voi valita kuudesta eri vaihtoehdosta. Soikea seinäkuvastin, jota valmistettiin kolmea eri kokoa. ”Funkis”- eteispeili, pitkään mallistossa säilynyt tuote. FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ SOTA-AIKA 36 Eripuolilta maata tulleista tukkuliikkeitten kirjeistä päätellen näyttää siltä, kuin peilit olisivat menneet myös sota-aikana suhteellisen hyvin kaupaksi. Ongelmana oli varmastikin enemmän se, kuinka saada valmista tavaraa tarpeeksi myyntiin. Kaarlo Mäkinen on jopa hakenut uusia edustajia tuotteilleen vuosina 41 -42, siitä kertovat ne monet suositus- ja paikanhakukirjeet, jotka ovat säilyneet niiden vähäisten paperien joukossa, joita tuolta ajalta on jäljellä. Pitkäaikainen edustaja Oiva Lehtola oli myös rintamalla, eikä niin ollen voinut toimia siviilityössään. Mäkisen liikettä hän ei kuitenkaan näytä kokonaan unohtaneen, sillä 3. 2. 42 lähetetystä kirjeestä rintamalta käy ilmi, miten Lehtola on ottanut yhteyttä Lotta-kanttiinien johtajiin ja sopinut mahdollisista tasku- ja pöytäpeilien toimituksista kanttiineille. Onko Mäkiseltä toimitettu peilejä taistelumielialan kohennukseksi vai ei, se ei valitettavasti näy missään papereissa. Vuodesta 1941 lähtien on ollut mahdollista kartoittaa tuotteiden myyntiä entistä tarkemmin säilyneen kirjanpidon perusteella. Mäkisen Peili- ja Kehysliikkeeltä ovat tavaraa ostaneet etupäässä yksityiset kauppiaat. Vuoden 1941 Henkilökirjan mukaan asiakaskunta muodostui seuraavasti: yksityiskauppiaat osuuskaupat tukkuliikkeet 168 36 17 yht. 221 Suurin yksittäinen ostaja on kyseisenä vuonna ollut OTK, Osuustukkukauppa. OTK:n ostojen yhteisarvo oli 13 976 85 mk. Sitä vastoin pienten kemikalio-, paperi- ja sekatavarakauppojen vuoden ostot harvoin ylittivät 1000 mk:aa. Kuitenkin nämä liikkeet olivat varsin merkittäviä asiakkaita Mäkisen Peili- ja Kehysliikkeen kannalta. Hyvä asiakas on ollut koko sota-ajan turkulainen tuk- 19 40 SOTA-AIKA MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 37 19 40 kukauppias Edv. Arlamo. Vuonna 1942 tulee SOK uudelleen Mäkisen kuvastimien ostajaksi ja tilaus onkin nyt 30-luvun tilauksiin verrattuna huomattavasti suurempi, arvoltaan yli 4000 mk:aa. Myös OTK jatkoi ostojaan, samoin Kesko Oy:n tukkuliikkeet. Asiakasmäärä pysyi melko vakaana koko sodan ajan. Alueellisesti Mäkisen peilejä on myyty eniten, paitsi tietysti lähikuntiin ,niin erityisesti Pohjois-Suomeen, Pohjois-Karjalaan ja Savoon. Maantieteellisesti voisi sanoa, että pääsuunta on ollut Tyrväältä koilliseen ja pohjoiseen. Selitys tähän löytyy tietysti yrityksen sijainnista ja liikenneyhteyksistä, mutta myös siitä, että yrityksen tuotteet, pienet ja siten hinnaltaan edulliset, soveltuivat hyvin maan köyhimmille seuduille korvaamaan tervapyttyä ja lähteensilmää ihmisen kuvan heijastajana. 630 Vuodesta 1941 lähtien huolehti Leila Mäkinen isänsä liikkeen kirjanpidosta ja näin on mahdollista seurata sotavuosien liikevaihdon kehitystä. Vuoden 1945 voimakas kasvu kertoo poikien kotiutumisesta rintamalta ja liiketoiminnan elpymisestä. 600 Peili ja Kehysliike Kaarlo Mäkinen Liikevaihto vuosina 1941-1945 (1000 mk) 500 400 313 300 225 216 200 105 100 1941 1942 1943 1944 1945 1945 -1953 S yksyllä 1944 pääsivät miehet siviiliin. Alkoi jälleenrakentamisen aika – näin myös Mäkisen Peili- ja Kehysliikkeessä. Sodan viimeiset vuodet yritys oli toiminut muutaman naisen ja lapsen voimin. Tästä syystä ei liikevaihtoveroakaan vuosina 1942 -45 tarvinnut suorittaa. Miesten kotiutuminen muutti tilanteen. Se merkitsi työhön tarttumista tehtäviä valitsematta, ahkerointia yrityksessä, uusia ideoita ja ennenkaikkea yrittämistä yhdessä. Kaiken kokoavana voimana oli perheen äiti, Martta Mäkinen. Tulokset näkyvät, kun verrataan viimeisen sotavuoden ja vuoden 1945 liikevaihtoja keskenään: vuoden 1945 liikevaihto oli kuusinkertainen verrattuna vuoden 1944 liikevaihtoon (Taulukko, edellinen sivu). Yrityksen toimintaa johti tässä vaiheessa Muisto Vaateri, perheen tyttären Leilan aviomies, joka ennen sotaa oli oppinut taitavaksi puunkäsittelijäksi. Hänen aloitteestaan suunniteltiin yrityksen puupuolen muuttamista suksiverstaaksi. Sitä varten ostettiin Karkusta koivutukkeja, jotka Mäkisen veljekset ja Muisto Vaateri kävivät itse kaatamassa. Samaan aikaan tulivat kuitenkin uudenmalliset sälesukset markkinoille. Niiden valmistukseen ei Mäkisellä ollut tarpeellisia koneita ja suksisuunnitelmat saivat jäädä. Toiminta jatkui siis edelleen peilien valmistuksella. Oli vain mukauduttava oleviin oloihin: kun muuta kehysmateriaalia ei ollut saatavissa, sorvattiin tasku-, käsi- ja partapeilin kehykset suksipuuksi tarkoitetusta koivulaudasta ja loput – suurin osa puu- 6.LUKU YRITTÄMISTÄ YHDESSÄ YRITTÄMISTÄ YHDESSÄ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 39 19 40 Sodan jälkeen 2-kerroksiseksi korotettu verstasrakennus valokuvattuna kesäisen suursiivouksen aikana 40-luvun lopulla. tavarasta myytiin käypään hintaan edelleen. Toiminnan pääpaino oli vuosina 1945 -47 puutyöosastoilla ja tuotteet olivat pieniä materiaalien puutteen vuoksi. Heti sodan jälkeen aloitettu rakentaminen ja vuoteen 1948 toteutettu hiomon uusiminen sekä hopeointitilojen laajentaminen merkitsivät tuotannon kasvua ja monipuolistumista. 1940-luvun loppuun mennessä alkoi tilanne eri raaka-aineidenkin kohdalla helpottaa. Monipuolinen peilitehdas valmisti jo silloin tuotteitaan myytäväksi yhä laajemmalle alueelle maahamme. Sodan jälkeen liike siirrettiin perheen äidin nimiin. Nimeksi vakiintui Peili- ja Kehystehdas, Martta Mäkinen. Muisto Vaateri toimi työnjohtajana ja kirjanpidosta vastasi Leila Vaateri. Pentti Mäkinen hoiti lasitusurakoita ja taulujen kehystystä ja osittain myös hopeointia. Samaan aikaan tuli yritykseen mukaan myös Pentti Mäkisen vaimo Anna-Liisa (os. Palmgren), jonka päätehtävänä oli peililasin hopeointi. Pekka ja Matti Mäkisen osaksi tuli erilaisten tuotannossa tarvittavien koneiden ja laitteiden kehittely. Erityisesti selluloidin ja myöhemmin muovin käsittelytaidon tuominen yritykseen oli heidän ansiotaan. Vuonna 1951 Muisto ja Leila Vaateri perustivat oman peilinvalmistamon omakotitaloonsa Asemanmäkeen. Antti Mäkinen, joka oli vuonna 1946 käynyt Helsingissä Liikemiesten konttoriopiston, siirtyi nyt Peili- ja Kehystehtaan toiminnan johtoon. Hänen tehtäväkenttäänsä kuuluivat myös yrityksen kirjanpito, tuotteiden hinnoittelu, materiaalihankinta sekä markkinointi. Työntekijöitä oli yrityksessä sodanjälkeisinä vuosina parhaimmillaan parikymmentä. Pitkäaikainen hopeoitsija Emma Villeri aloitti Mäkisellä vuonna 1945 ja samana vuonna tuli taloon Osmo MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ YRITTÄMISTÄ YHDESSÄ 40 19 40 Niemelä, joka yhä vielä työskentelee Mäkisellä hiomon esimiehenä. Kaarlo Mäkisen sisar Ida Lehtola jatkoi edelleen yrityksen palveluksessa. Emma Villerin tytär Salme Villeri tuli lasinleikkaajaksi vuonna 1947 ja on yhä Mäkisen Kuvastin Oy:n palveluksessa. Sodanjälkeisen ajan työntekijöistä on mainittava myös Harjulan veljekset, joista Ahti, Seppo ja Risto kehittyivät Mäkisellä taitaviksi lasinhiojiksi ja Armas työskenteli sekä lasinleikkaajana että lasittajana. RAKENNUKSET JA KONEET Vuoden 1942 tulipalo oli tuhonnut lähes puolet yrityksen käytössä olleista tiloista. Sodan aikana rakennettu uusi verstas oli saatu kuitenkin varjeltua ja sen suojissa oli toimintaa voitu jatkaa. Lisäksi palaneen verstaan paikalle oli rakennettu kylmä varasto. Vuosina 1945-1946 tämä varasto korotettiin 2-kerroksiseksi ja koko rakennus muutettiin lämpimäksi verstaaksi, joka liitettiin vuonna 1941 valmistuneeseen rakennukseen. Peilitehdas oli nyt kokonaan 2-kerroksinen ja L-muotoinen. Puutyöpuoli voitiin nyt siirtää väliaikaisista tiloista entiselle paikalleen. Samalla lasinleikkaus, hionta ja hopeointi saivat lisää tilaa ja uudet järjestelyt tekivät työvaiheiden suorittamisen entistä rationaalisemmaksi. Kokoonpano-osasto, maalaamo, varasto, lähetys ja konttoritilat tulivat toiseen kerrokseen. Seuraava suurempi korjaus verstastiloihin tehtiin vasta vuonna 1951, jolloin verstasrakennukseen tehtiin keskuslämmitys. Tulipalossa vaurioituneita koneita oli myös korjattava. Lisäksi vireästi käyntiin lähteneet työt vaativat tehokkaampia laitteita. Vammalan Konepajalla ja Puolustuslaitoksen Asepajalla teetettiin nyt jatkuvasti erilaisia töitä: laitteita kunnostettiin ja koko- Peili- ja Kehystehtaan henkilökunta kokoontuneena verstaaseen vuonna 1949. Vasemmalta: Leila Vaateri, Ahti Harjula, Emma Villeri, Osmo Niemelä, Ida Lehtola, Pentti Mäkinen, Matti Mäkinen, Paula Kiviniitty, Martta Mäkinen, Muisto Vaateri, Eino Ulven, Anneli Mäkinen, Salme Villeri, Armas Harjula, Rauha Mäkinen, Antti Mäkinen, Seppo Harjula, Pekka Mäkinen. Kuvasta poissa edustaja Oiva Lehtola ja Olli Mäkinen. YRITTÄMISTÄ YHDESSÄ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 41 19 40 naan uusia osia tilattiin kuluneiden tilalle. Vanhan korjaaminen olikin niissä oloissa ymmärrettävää, koska kaiken uuden hankkiminen vaati pitkän paperisodan ostolupa-anomuksineen ja lisenssilupineen. Joitakin uusiakin koneita piti hankkia. Vuonna 1948 sai Matti Mäkinen pienteollisuuslainan, suuruudeltaan 75 000 mk:aa, jolla hankittiin puutyöpuolelle mm. vannesaha ja sorvi. Toinenkin sorvi hankittiin pian, nyt rahoituksena olivat Matti Mäkisen säästöt. Hiomo oli myös tuhoutunut käyttökelvottomaksi tulipalossa. Ajan muoti suosi viistohiontaa eli facettia ainakin suuremmissa seinäpeileissä. Siksi nähtiin tarpeelliseksi uuden, entistä monipuolisemman hiomon perustaminen. Ennenkuin suunnitelmia voitiin toteuttaa, käytiin opissa vanhoilla hiomoilla. Kun puutyöpuoli oli siirretty vasta rakennettuun verstaaseen, saatiin hiomolle oivalliset tilat vuonna 1941 rakennetun verstaan ensimmäisestä kerroksesta. Nyt oli hankittava kaikkiin hionnan eri työvaiheisiin sopivat laikat. Näitä olivat rauta-, kivi-, haapa ja huopalaikat ja pienet koristehiontaan käytettävät laikat. Rautalaikka ja jalustat teetätettiin oman paikkakunnan metalliverstaassa, kivilaikat ostettiin Viialan Viilatehtaalta ja haapa- ja huopalaikat tehtiin itse. Lisäksi veljet suunnittelivat pienpeilien 8-10 mm:n facetin hiontaan puoliautomaattisen laitteen. Se oli tehty itse polkupyörän kapasta, puusta ja metallista. Helppoa ei hiomon perustaminen tuona aikana ollut: jokaiselle metrille vetoremmiäkin oli saatava ostolupa puhumattakaan muista tarvikkeista. Jo vuonna 1946 haettiin Kulkulaitosten- ja Yleistentöiden Ministeriöitä ostolupa-lisenssiä 30 metrille vesijohtoputkea, koska hiomo ei tietenkään voinut toimia ilman vettä. Ostolupaa ei perusteluista huolimatta myönnetty. Jostakin putkia saatiin kuitenkin hankittua ja niin työt käynnistyivät hiomossa, tosin vasta vuonna 1948. Paitsi erilevyisiä facetteja, oli peileihin mahdollista MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ YRITTÄMISTÄ YHDESSÄ 42 hioa myös kuvioita, suosittua helmireunaa ja kukkakoristeita. Lasinleikkauksen laitteistoa kehitettiin myös näinä vuosina. Erilaisia pyöreän ja soikean lasin leikkaukseen tarvittavia puoliautomaattisia laitteita suunniteltiin itse ja ne teetätettiin oman paikkakunnan metallisorvaamoissa. Jo ennen sotaa oli markkinoille tullut selluloidi, joka sopi mainiosti pienpeilien kehykseksi. Heti vuonna 1945 alkoivat Muisto Vaateri sekä Pekka ja Matti Mäkinen kehitellä selluloidipuristimia. Opinsaanti oli vaikeaa ja usein vain kokeilemalla löydettiin parhaat menetelmät. Selluloidin aika edelsi muovin suurta tulemista. 1950-luvun alussa perustettiin maahamme ensimmäiset muovialan yritykset. Selluloidi säilyi pitkään valmistuksessa muovin rinnalla, mutta jo 50-luvun alussa alkoivat Mäkisen veljekset suunnitella muoviraamin ottamista mallistoon. Kehys olisi siisti, värikäs ja kestävä, se olisi nopeatekoinen eikä mitään jälkikäsittelyä hiomisineen ja maalauksineen tarvittu. Veljekset tekivät ”tutkimusmatkoja” muovipuristamoihin ja tällaisella matkalla Helsingissä Matti ja Olli Mäkinen tapasivat Veikko Illmanin, joka suunnitteli ja kokosi muovikoneita ja jonka kautta sitten tilattiin yrityksen muovikoneet. Ensimmäinen käsikäyttöinen kone hankittiin Peilitehtaalle 1954. Muotit suunniteltiin itse joitakin harvoja malleja lukuun ottamatta. Sodanjälkeisestä materiaalipulasta kertovat nämä pienet puukehyksiset tasku-, käsi- ja pöytäpeilit. TUOTTEET Pääartikkeli oli yrityksessä tietysti peili. Hopeoitua lasia ei myyty sellaisenaan vaan se valmistettiin valmiiksi tuotteeksi. Ennen sotaa oli lasi hopeoitu kahteen kertaan. Kun Muisto Vaateri ja Antti Mäkinen olivat vuonna 1946 hiomoasioissa vierailulla A.Nymanin omistamassa Pohjanmaan Peilitehtaassa Vaasassa, he havaitsivat, että siellä hopea valettiin vain kertaalleen Puiset, liitujauho- ja liimaseoksella ja metallikullalla käsitellyt kynttilänjalat olivat pulavuosien ”korviketuotantoa”. 19 40 YRITTÄMISTÄ YHDESSÄ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 43 19 40 Helmihiontareunainen seinäpeili ja kynttilälampetit - suosittu yhdistelmä 40-luvun lopulta aina pitkälle viisikymmenluvulle. lasin pintaan. Illan mittaan sitten selvisi, mikä oli menetelmä: lasi käsiteltiin tinakloridilla ennen viimeistä tislatulla vedellä suoritettua pesua. Vuonna 1947 hopeointihuoneen pinta-ala kasvoi kaksinkertaiseksi, kun sauna yhdistettiin entiseen hopeointitilaan. Samalla hopeointipöytää laajennettiin niin että kaksi hopeoitsijaa mahtui työskentelemään sen ääressä yhtäaikaa. Lasia voitiin hopeoida nyt entistä nopeammin ja enemmän (n.20-25 m2/päivä). Tuotteet olivat vuosina 1945-1946 raakaainepulan takia pieniä. Hyvin usein jouduttiin kauppiaiden tiedusteluihin vastaamaan ”valitettavasti emme voi lasin puutteen vuoksi toimittaa pyytämiänne seinäpeilejä”. Sodan jälkeiset peilit olivat pieniä puukehyksisiä, parta-, käsi- tai taskupeilejä. Kehys ja runko sorvattiin perheen saunassa kuivatetusta koivulaudasta tai taivutettiin saunanpadassa pehmeäksi liotetusta lentokonevanerista. Lopuksi kehykset maalattiin kirkkailla väreillä ja pinta tuputeltiin valkealla kirjavaksi selluloidia muistuttavaksi. Metalli- ja selluloidikehys syrjäyttivät kuitenkin puun jo vuoteen 1948 tultaessa. Pöytäpeileissä käytettiin läkkipeltilistaa kehyksiin. Selluloidi soveltui taas sekä pöytä-, tasku- että partapeilin kehykseksi. Suosittu malli oli partapeili, johon kuului vaahdokekuppi ja niklattu jalkaosa, jota taivuttamalla peili kääntyi kupin kanneksi. Hiomon valmistuttua ja lasitilanteen muutenkin helpotuttua alkoi markkinoille tulla jo suurempiakin seinäpeilejä, joiden reunat olivat joko vinohiottuja tai koristehiottuja. Taustana näillä peileillä oli ensin vaneri, myöhemmin kovalevy. Myös vanhoja listareunaisia malleja tehtiin yhä. Pienpeileistä tuli tässä vaiheessa suosituksi 2-puoleinen hiot- MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ YRITTÄMISTÄ YHDESSÄ 44 tureunainen taskupeili, jonka puoliskot liitettiin yhteen mehiläisvahalla ja joita myytiin tusinan pakkauksissa. Pidetty lahjaesine oli kynttilälampetti, jossa kauniisti hiottu peili oli kiinnitetty kulta- tai hopeavärillä maalatun puisen kynttilänpidikkeen taustaksi. 1950-luvulle tultaessa Kuvastinhinnasto luettelee jo 53 erilaista mallia ja kokoa. Pikkupeilien kehyksinä on puu jo lähes kokonaan jäänyt pois selluloidin ja metallin tultua tilalle. Seinäpeilit, joita on nyt tuotevalikoimassa yli 30 erilaista, ovat joko facetti tai koristereunahiottuja tai sitten kehyksenä on muovilista, jonka taivuttamiseksi kehyksen muotoon käytettiin omatekoista laitetta. Muovilista vedettiin lämminvesisäiliön läpi, jossa se pehmeni ja kierrettiin sitten tukille, missä lista taas kovettui. Peilinvalmistuksen lisäksi suoritettiin edelleen autojen ja rakennusten lasituksia sekä asiakkaiden taulujen kehystyksiä. Puusta valmistettiin myyntiin myös kulta- ja hopeavärillä maalattuja kynttilänjalkoja ja joitakin leluja, pyörivää matoa ja puuputki tähtiheijastinkiikaria, eräänlaista kaleidoskooppia. Sekä valmiiden tuotteiden että materiaalin siirrot tapahtuivat sodan jälkeen vielä mies- ja hevosvoimalla. Vakituinen ”kuski” oli Paavo Kivelä. Raskaat lasi- ja peililaatikot oli nostettava rattaille ja sieltä varastoon eri työvaiheelta toiseen kaikki käsin, koska minkäänlaisia nostureita, kuljetusvaunuja eikä liukuhihnoja ollut käytössä. MATERIAALIHANKINTA Sodan jälkeen kesti useita vuosia ennenkuin tarvittavia raaka -aineita alkoi saada vapaasti, ilman tuontilisenssejä ja ostolupia. Vielä vuosina 1946-1948 piti Kansanhuoltoministeriöitä anoa ostoluvat esim. seuraaville aineille ja tavaroille: hopeanitraatti, natrium, lakat, maalit, liima, säämiskä, alumiini, pelti, naulat ja 19 50 Hiomon tuotantoa parhaimmillaan: helmireunaa, kukkakoristeita ja facettia. YRITTÄMISTÄ YHDESSÄ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 45 19 50 lasi. Vuonna 1948 tehtiin lisäanomus keitokseen käytettävästä sokerista, sen määrä haluttiin nostaa 2 kg:sta 3 kg:aan. Samana vuonna ei kumisaappaille katsottu olevan käyttöä yrityksessä ja ostolupaa ei saatu, samoin uusien polkupyöränrenkaitten hankkiminen vaati pitkän paperisodan. LASI Vaikka ostolupa olisikin saatu, oli lasin hankkiminen vaikeaa. Palattiin 30-luvun pula-ajan tilanteeseen, jolloin yritys käytti vanhoja lasinegatiiveja peililasiksi. Silloin niitä kuitenkin oli saatu valokuvausliikkeistä lähes ilmaiseksi, nyt niistä oli maksettava koosta riippuen 1-2 mk/kpl. Ikkunalasia ostettiin sieltä mistä sitä sai, vaikka kuinka pieni erä riitti ja laadun suhteen ei voinut olla turhan nirso. Lasi oli epätasaista ja se oli ”puleerattava” punamullalla ja huopalaikalla ennen hopeointia. Lahden Lasitehtaalta saatiin ostaa vähän ikkunalasia. Poikien nyrkkeilyharrastus oli vauhdittamassa näitä kauppoja, sillä valmentaja Vallu Stenvall tunsi Lahden Lasitehtaan myyntijohtoa ja sai niin puhuttua Tyrvään poikien puolesta. Myös romulasi lähetettiin Ikkuna Oy:lle Riihimäelle ja vastikkeeksi sai sitten ostaa vähän ehjää ikkunalasia. Vuonna 1948 tuli Mäkisen yritys Lasitukku Oy:n osakkaaksi ja sen kautta oli helpompi saada myös ulkomaista lasia, jota nyt alkoi ensimmäisen kerran tulla mm. Englannista. 1950-luvulla saatiin tuontilisenssi korkealaatuiselle belgialaiselle lasille, joka sopi hyvin peililasiksi. Myös kotimaisen ikkunalasin hankinta tuli helpommaksi, lasinpuute ei enää ollut haittaamassa peilimallien suunnittelua. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ YRITTÄMISTÄ YHDESSÄ 46 19 50 Peililasin hopeointia kannusta kaatamalla. Työssä Emma Villeri ja Sylvia Talja. YRITTÄMISTÄ YHDESSÄ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 47 19 50 HOPEA Suomen Lasitus- ja Hiomoliitto jakoi jäsenilleen sodan jälkeen hopeanitraattia. Hiomonomistajien kokouksessa 9.12.1945 piti määritellä ne perusteet, joiden mukaan kansanhuoltoministeriön kuvastinvalmistustarkoituksiin myöntämä hopeanitraattimäärä olisi jaettava. Läsnä kokouksessa oli 16 peilintekijää, myös Antti ja Matti Mäkinen ja poissa 12, eli tuohon aikaan maassamme ainakin toimi 28 peiliverstasta tai tehdasta. Neuvottelut olivat vaikeat. Ehdotus, jonka mukaan hopea jaettaisiin työntekijäin luvun ja yrityksen koneistuksen mukaan, torjuttiin, koska se suosi suuria yrityksiä, ja pienet halpojen kuvastimien valmistajat jäisivät lähes kokonaan ilman. Kun liikkeiden itse ilmoittama hopeantarve otettiin huomioon niin saatiin parempi jakoperuste toteutettua. Suuremmat joutuivat hieman vähentämään osuuksiaan pienempien hyväksi. Mäkisen osuuskin nousi tuossa kokouksessa peräti 200 gr, 600:sta 800:aan grammaan. Tämä määrä ei tietenkään ollut riittävä ja paitsi virallisia asioita, sai näissä kokouksissa kuulla useinkin tietoja paikoista, joista hopeaa saattoi ostaa ohi virallisen kaupan ja lupien. Hinta oli tietysti sen mukainen, mutta varmasti mustaan pörssiinkin jouduttiin turvautumaan. Vuodesta 1946 lähtien on hopeanitraattia myös ostettu Outokumpu Oy:ltä. Samana vuonna lähetettiin myös valamisessa ylikaatunutta jätettä analysoitavaksi ja puhdistettavaksi. 3,1 kg:n jätemäärästä saatiin puhdasta hopeaa takaisin 2 kg. Myös Oy Algol Ab, josta ostettiin muitakin kemikaaleja mm. natriumia, myi hopeanitraattia pieniä eriä. Kilohinta liikkui n.5000 mk:n paikkeilla. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ YRITTÄMISTÄ YHDESSÄ 48 PEILIMAALIT Suurimman ongelman sodan jälkeen aiheutti peilinteolle kunnollisen taustamaalin hankkiminen. Hopeapintaan ei voinut mitä maalia tahansa levittää, ja kun ulkomaista peilimaalia ei ollut riittävästi, piti löytää kotimaisia vastikkeita. Winteriltä saatiinkin sitten auton pohjamaalia, joka oli kemialliselta koostumukseltaan sopivaa, mutta joka huokoisena päästi ilmaa läpi ja peilit himmenivät tasaisesti. Vasta tuonnin vapautuminen 50-luvulla ratkaisi lopullisesti peilimaaliongelman. KEHYSMATERIAALIT Kotimainen puu, joko sorvattuna tai listoiksi käsiteltynä, oli aluksi lähes ainut kehysmateriaali. Vuoteen 1948 tultaessa alkoi puu väistyä metallin ja selluloidin tieltä. Ensimmäiset selluloidikehykset tehtiin vanhoista röntgenfilmeistä, joita sai ostaa sairaaloista. Harmaa väri piti ensin pestä pois ja kun kehyksen sisäpinta maalattiin kirkkaalla värillä, tulos muistutti uutta ostoselluloidia. 1940-luvun lopulla alkoi Suomeen tulla mm. Sveitsistä erilaisia selluloideja, joita välitti mm. Orient Occident -tukkuliike. Suosittuja värejä olivat pastellisävyiset helmiäiset ja marmorijäljitelmät. Ohuen metallilevyn hankkiminen oli myös työlästä. Antti Mäkinen kertoi, miten Korean kriisin aikoihin kaikki pläkkipelti meni tiskin alle. Lehti -ilmoitusten perusteella tehtiin ostosmatkoja. Tällaisella Helsinkiin suuntautuneella matkalla Antti Mäkinen tapasi Pohjanmaan ”peltipläkkyreitä”, jotka kauhistelivat kohonneita hintoja ja lupasivat toimittaa Mäkiselle peltiä varastoistaan normaalihinnoin. Näin he myös tekivät ja peltipula oli hoidettu pitkäksi ajaksi eteenpäin. Muovi ostettiin etupäässä parista maahantuontiliikkeestä, 19 50 YRITTÄMISTÄ YHDESSÄ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 49 19 50 Tarveaine Oy:stä ja Kaukomarkkinat Oy:stä. Asetaattilistan valmisti helsinkiläinen alihankkija. VESI Oiva Lehtola myyntimatkalla, joka tehtiin yhdessä Antti Mäkisen kanssa yrityksen ensimmäisellä autolla ”Hoppa- Fordilla”. Peilinvalmistuksessa kuluu vettä melkoisesti. Oma kaivo oli valmistunut pihaan sodan jälkeen, mutta se ei ratkaisevasti muuttanut tilannetta, sillä peilinteossa tarvitaan pehmeämpää vettä ja tislattua vettä. Tislattu vesi tuli Tampereelta, Oy Star Ab:ltä ja sitä tarvittiin 40-60 litraa viikossa. Vuonna 1946 maksoi 60 litraa vettä 196 mk:aa eli 3,27 mk/l. Vedentarve kasvoi hopeoinnin määrän lisääntyessä ja myöhemmin tislattua vettä alettiin käyttää hopeoinnin kaikissa vaiheissa laadun parantamiseksi. Vesi merkitsi siis aikamoista menoerää ja vaihtoehtoja ostetun veden korvaamiseksi harkittiin. Vuonna 1946 ostettiinkin oma sähkökäyttöinen tislauslaite. Kun kiinteistöön vuonna 1951 rakennettiin höyrykeskuslämmitys, suunniteltiin sen yhteyteen vedentislaamo, mutta se osoittautui käytännössä liian hitaaksi. 50-luvulla alettiin sitten ostaa Tyrvään Osuusmeijeriltä lauhdevettä, joka sopi hyvin peilinpesuun ja maksoi ainoastaan 10 p/l. Näin veden osuus kustannuksissa saatiin pienenemään. Tuolloin puhdistettua vettä kuluikin jo 50 litraa päivässä. Koska kaikenlainen vedentarve oli vuosien mittaan kasvanut, tehtiin vuonna 1951 keskuslämmityshuoneen lattian alle uusi kaivo ja kun sekin kävi riittämättömäksi, kaivettiin pihaan entistä syvempi kaivo. MYYNTI Heti sodan jälkeen myynti kasvoi nopeasti. Kun 1944 liikevaihto oli vain 150 446 00 mk, se kohosi 1945 jo 638 431 00 mk:aan. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ YRITTÄMISTÄ YHDESSÄ 50 Pieni osa myynnistä hoidettiin suoraan asiakkaiden kanssa omasta konttorista ja sieltä hoidettiin myös lasitukset ja taulujen kehystykset. Pääosan tuotteista myivät kuitenkin kauppaedustajat. Heitä oli kaksi: Oiva Lehtola ja Johan Pelkonen ja myöhemmin Kuopion alueella J.G. Stadinger. Myös tukku kauppias O.A. Santamäki Turusta on toimittanut paljon ja suuriakin tilauksia Peili- ja Kehystehtaalle. Sodan jälkeen hankittiin liikkeelle oma auto, käytetty pakettiFord. Nyt saivat pojat vuorollaan käydä edustaja Lehtolan kanssa myyntimatkoilla. Näin saatiin tarpeellisia käteisvaroja suoramyynnistä, ja veljet oppivat kaupantekoa ja tutustuivat näin kauppiasasiakkaisiin. Muutosta sotaa edeltäneeseen kaupankäyntiin oli tullut ainakin siinä suhteessa, että samalla kun tuotteet pienenivät, asiakaskunta oli enemmän tukkuliikevoittoista. Pieniä tuotteita meni suuria kappalemääriä eri tukkukauppoihin, ihan tavallinen tilaus on ”100 tusinaa partapeiliä vaahdokekupilla”. O.A. Santamäki pahoitteleekin eräässä kirjeessään 5 kpl partapeilitilausta ja kirjoittaa: ”Toimittanette nämä Vatasenkin peilit, sillä enhän voinut kieltäytyäkään, kun kerran tulin tarjonneeksi.” Maantieteellisesti kaupankäynti ei enää suuntautunut pelkästään Tyrväältä pohjoiseen vaan Mäkisen peilit löysivät jo ostajia etelästäkin, jopa Helsinkiin toimitettiin suuria määriä tuotteita eri tukkuliikkeille, OTK:lIe, SOK:lIe, Keskolle sekä Oy Tebe Ab:lle, Viipurin Trikoo Oy:lle ja John Nylund Oy:lle. Liikevaihto kasvoi koko ajan. Vuonna 1948 se oli yli 3 milj. mk, vuonna 1950 jo lähes 7 milj.mk ja vuonna 1952 hiukan yli 18 milj.mk. Vaikka inflaation vaikutus näissä summissa otettaisiinkin huomioon, on kasvu silti sitä luokkaa, että edessä oli uusien ratkaisujen kausi, jos mieli jatkaa samaan tapaan eteenpäin. 19 50 Peili ja Kehystehdas Martta Mäkinen Liikevaihto vuosina 1946-1960 (1 milj.mk) 31 30 milj. Kuvastin Oy 20 milj. 16 10 6 Martta Mäkinen 2 1946 1950 10 milj. 1955 1960 7.LUKU PEILITEHDAS JA PIENYRITYKSET 1953-1960 S odanjälkeinen taloudellinen ahdinko alkoi hellittää 50-luvulle tultaessa. Raaka-aineita oli helpompi saada ja ihmisillä oli varaa jo muuhunkin kuin välttämättömimpään. Koteja kaunistettiin, partapeilin ja himmentyneen eteisen seinäpeilin lisäksi saatettiin tavalliseen suomalaiseen talouteen hankkia kampauspöytä hiottureunaisine kuvastimineen.Tuli ns. huonekalukuvastimien aika. Samanaikaisesti pikkupeileistä tehtiin värikkäitä ja hinnaltaan kaikkien kukkaroille sopivia. Selluloidi ja muovi syrjäyttivät puuja metallikehykset pikkupeileissä, hiontareuna ja jalopuulista entiset suuritöiset röpläyskehykset isoissa tuotteissa. Uudet menetelmät ja toiminnan laajentuminen merkitsi vääjäämättömästi sitä, etteivät entiset verstastilat enää riittäneet. Liikevaihtoverolain muutos oli myös vaikuttamassa ratkaisuun, joka tehtiin. Yritys hajotettiin useampaan pieneen, erilliseen yksikköön. Näin toimitilat laajenivat, verorasitus pieneni ja jokainen veljeksistä pääsi nyt kehittämään omaa alaansa ja vastaamaan sen menestyksestä. Peili- ja Kehystehdas jäi Martan omistukseen ja jatkoi toimintaansa entisellä paikalla, lähes entiseen tapaan. Uusien tuotteiden, erityisesti muovin, valmistus ja tuotekehittely siirtyi Pentti, Pekka, Matti ja Olli Mäkisen perustamiin pienyrityksiin, kullekin oma tuotelajinsa. Antti Mäkinen perusti tukkuliikkeen, joka myi valmiit tuotteet eteenpäin. Ratkaisu merkitsi enemmänkin hajasijoitusta kuin yhteistyön loppumista. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ PEILITEHDAS JA PIENYRITYKSET 52 19 50 PEILI- JA KEHYSTEHDAS MARTTA MÄKINEN 1953-1960 Kun osa peilinvalmistuksesta siirtyi muualle, jäi Peilitehtaalle Asemanmäkeen riittävänkokoinen verstas tuon ajan toimintaa ajatellen. Yrityksen konttori sijoitettiin nyt asuinrakennukseen, joten senkin paikalta vapautui tilaa tuotannolle. Olli Mäkinen, veljessarjan nuorimpana jäi hoitamaan peilitehdasta työnjohtajana ja samoin Matti Mäkinen jäi tässä vaiheessa vielä peilitehtaan palvelukseen. Myös toiset perheenjäsenistä olivat aina tarvittaessa mukana eri tehtävissä, mm. Pentti ja Anna-Liisa Mäkinen huolehtivat edelleen taulujen kehystyksestä. Nuorin sisar Anneli Ahonen vastasi nyt sekä peilitehtaan että pienyritysten kirjanpidosta. Ensimmäisen kerran käytettiin ulkopuolista suunnittelijapiirtäjä apua. Somistaja Tauno Kallio toimi aluksi osa-aikaisena suunnittelijana, mutta siirtyi melko pian kokonaan peilitehtaan palvelukseen. Hän teki myös mallipiirustuksia veljesten toiminimille ja hänen käsialaansa olivat Antti Mäkisen tukkuliikkeessään käyttämät ensimmäiset kuvastot. Näinä vuosina peilitehtaan työntekijämäärä oli noin 15-20 henkeä. Peili- ja Kehystehdas työsti pääasiassa lasia: sitä hopeoitiin, leikattiin ja hiottiin peileiksi ja siitä tehtiin rakennuksiin ja autoihin uusia ikkunoita. Kehys on yrityksen nimessä oikeutetusti vielä mukana, tauluja kehystettiin edelleen, vaikka pelkkiä kehyksiä ei enää vuosiin oltu valmistettu myyntiin. Lasin saanti helpottui. Peililasiksi voitiin nyt käyttää ulkomaista konelasia, joka oli tarpeeksi tasaista ja virheetöntä siihen tarkoitukseen. Erivahvuisia (3-6 mm) kotimaisia konelaseja käytettiin rakennusten ja autojen lasituksiin. Hopeoitu peililasi myytiin valmiiksi leikattuna veljesten peilinvalmistamoihin. Samoin heille myytiin muovia ja selluloidia Lasinen, kultakirjaiminen kyltti 50-luvulta. PEILI- JA KEHYSTEHDAS MARTTA MÄKINEN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 53 19 50 kehystarpeiksi. Peilitehdas osti niitä suurempia eriä varastoon, koska tuontiliikkeet eivät olleet halukkaita toimittamaan tavaraa kovin pienissä erissä. Peilitehdas valmisti kaikki isommat seinäpeilit, joita kutsuttiin huonekalukuvastimiksi. 50-luvun tyyliin kuuluivat monenlaiset muodot ja hionnat. Aina suosittu kuvastin oli pyöreä, helmireunahiottu malli, hiotuista niitä ensimmäisiä. Tästä kehitettiin sitten useita eri muotovaihtoehtoja, soikeita, pyöreäkulmaisia, suorakaiteita, alhaalta tai keskeltä kapenevia malleja. Hiontareunaan kiinnitettiin myös joskus lyhyitä puulistoja, aluksi valmista taululistaa ja myöhemmin jalopuuta, tavallisesti ensin jalavaa, sitten mahonkia, teakia ja tammea. Facetit ja koristereunahionnat alkoivat jäädä pois mallistosta 50-luvun lopulla ja yleisemmäksi hiontatavaksi tuli helppotekoisempi ja kapeampi ns. kiiltoreunahionta. Sen myötä myös puulistat pitenivät. Vuoden 1958 kuvastinluettelossa esitellään 19 eri seinäpeilimallia. Niitä kaikkia tehtiin useita eri kokoja ja reunahiontavaihtoehtoja, joten kaikkiaan peilitehdas teki 79 erilaista kuvastinta. Lisäksi valmistettiin kirjakaappien vetolaseja ja pöytäpintalaseja huonekalutehtaille sekä kauppojen sisustukseen soveltuvia lasisia myymälähyllyjä. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ PEILI- JA KEHYSTEHDAS MARTTA MÄKINEN 54 19 50 Peilitehtaan henkilökuntaa Ida Lehtolan 60-vuotissyntymäpäiväkahville kokoontuneena vuonna 1955. Vasemmalta edestä: Aila Laikko, Emma Villeri, Ida Lehtola, Martta Mäkinen, Anneli Ahonen, Leila Vaateri, Sirkka Laurila, Salme Villeri, Elvi Laine, Liisa Tamminen, Sylvia Talja, Kerttu Lindholm, Pekka Ahonen, Sirkka Syrjänen, Antti Mäkinen, Matti Mäkinen, Osmo Niemelä, Risto Harjula, Veikko Kannisto, Pentti Mäkinen, Heikki Tervamäki, Ahti Harjula, Olli Mäkinen, Pekka Mäkinen, Aulis Alanen. PEILI- JA KEHYSTEHDAS MARTTA MÄKINEN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 55 19 50 Henkilökunnan joulujuhlatunnelmaa 50-luvulla. Urheilullinen vapaahetki peilitehtaan talvisella pihamaalla. Kylpyhuonekuvastin oli myös 1950-luvun uusi tuote. Matti Mäkinen ryhtyi kehittelemään lasihyllyllä varustettua kylpyhuonepeiliä. Lasihyllyn kannatinkehys taivutettiin valkoisella muovilla päällystetystä metallilangasta. Mallia parannettiin vielä myöhemmin ja vuonna 1958 se otettiin uudistettuna valmistukseen tuotenimellä MK-60. Tällä haluttiin viitata siihen, että se oli hengeltään uuden vuosikymmenen tuote. Ajaton malli puolustaa vieläkin asemaansa kylpyhuonekuvastimien lukuisassa joukossa ja sitä valmistetaan edelleen tuotenimellä ”Indus”. 60- ja 70-luvuilla sitä myytiin 50-70 000 kappaletta vuodessa. Peilitehtaan tuotteet myi tukkuliike Muovi - Kuvastin. Omia edustajia ei siis tarvittu. Liikevaihto kasvoi näinä vuosina yli kaksinkertaiseksi. Vuonna 1954 se oli 11 998 671 mk ja vuonna 1959 27 545 384 mk. Vielä 50-luvulla tuotti hyvän peilimaalin, siis hopeakalvon suojamaalin löytäminen ongelmia. Antti ja Olli Mäkinen matkustivat Keski-Euroopan lasimessuille uutta oppimaan, sillä Suomesta ei ongelmille juuri löytynyt ratkaisuja. Vuonna 1958 Pariisin lasimessuille tekemällään matkalla Olli Mäkinen löysikin hyviä peili maaleja. Tämä oli omiaan luomaan uskoa yrityksen kehittämismahdollisuuksiin, peilit olisivat nyt laadullisesti entistäkin kilpailukykyisempiä. Messumatkoilla veljekset näkivät kokonaan uuden hopeoimistekniikan: ruiskuhopeoinnin, joka sitten levisi lähes kaikkien peilintekijöiden verstaisiin. Ruiskuhopeointia kokeiltiin jo vuonna 1958 Asemanmäen tehtaalla. Saksalainen Adolf Hirz, joka laitteita markkinoi, oli itse opastamassa niiden käyttöä. Ruiskuttamalla ei peilejä vielä tässä vaiheessa kuitenkaan alettu valmistaa. Uusi tieto ja taito oli yritykseen jo näin hankittu; se jäi odottamaan aikaa, jolloin se sovellettaisiin käytäntöön. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ PEILI- JA KEHYSTEHDAS MARTTA MÄKINEN 56 19 50 Facetti reunahiottu seinäkuvastin ja Matti Mäkisen suunnittelema kylpyhuonekuvastin MK-60 sekä alla koristeellisia puristemuovikehyksisiä seinäpeilejä. PEILI- JA KEHYSTEHDAS MARTTA MÄKINEN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 57 19 50 Kohti uutta aikaa hopeoinnissa. Saksalainen Adolf Hirz vieraili vuonna 1958 Tyrväällä ja näytti, miten peili syntyy ruiskuttamalla. Oppia saamassa Pentti ja Antti Mäkinen sekä Tauno Kallio. Mukana myös rouva Hirz ja kuvaajana Olli Mäkinen. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ T:MI PENTTI MÄKINEN 58 19 50 T:MI PENTTI MÄKINEN 1953-1960 Mäkisen perheen vanhin poika Pentti perusti yhdessä vaimonsa Anna-Liisan, os. Palmgren, kanssa pienen peilinvalmistamon 1.8.1953. Ulkopuolista työvoimaa oli aina yksi kerrallaan, oppisopimuksen solminut työntekijä. Yrityksen toimipaikkana oli vaimon lapsuudenkoti Tyrvään Roismalassa, jossa asuinrakennuksen lisäksi oli verstas, 45 m2 ja varasto 30 m2. Tarvittavat koneet ostettiin osittain Peili- ja Kehystehtaalta käytettyinä, näitä olivat mm. vannesaha ja sirkkeli. Myös joitakin uusia koneita oli hankittava, esimerkiksi erilaisia puristimia ja porakone. Pentti Mäkinen valmisti myös itse tarvittavia laitteita, mm. käsikäyttöisen lasinleikkurin, jolla voitiin pyöristää kulmia tai tehdä pyöreitä tai soikeita peilejä. Matti ja Pentti Mäkinen olivat jo ennen pienyritysten perustamista miettineet, miten asetaatti muovilistan saisi taivutettua peilinkehykseksi. Suunnittelutyön tuloksena valmistettiin aivan oma ”pavuosia”. Se oli putki, jonka sisässä oleva vesi lämmitettiin sähköllä ja jonka läpi asetaattilista hitaasti vedettiin, niin että se lämmetessään riittävästi pehmeni. Pehmennyt lista kierrettiin muototukille ja kun se oli jäähtynyt, listat katkaistiin sirkkelillä. Kerralla valmistui näin n.70 kehystä, jotka olivat valmiita kiinnitettäviksi peilien ympärille. Tällä menetelmällä Pentti Mäkinen valmisti useita erimallisia peilejä. Aina suosittu oli pöytäpeili, jota valmistettiin kahta kokoa. Pöytäpeiliin kuului niklattu jalka ja taustan selluloidi valittiin aina reunalistan väriin kauniisti sopivaksi. Seinäpeilejä oli useampia eri kokoja ja malleja, suorakaiteen muotoisia, pyöreitä ja soikeita. Vielä 50-luvun alkupuolella oli tavallista, että asetaattilistaisiinkin peileihin tehtiin facetti tai Anna-Liisa Mäkinen ja Pentti Mäkinen. Alla: Pentti Mäkisen peilinvalmistamon toimitilat Tyrvään Roismalassa. T:MI PENTTI MÄKINEN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 59 19 50 kukkahiontakoriste. Näitä muovikehyksisiä seinäpeilejä kutsuttiin hinnastossa Keittiö- ja huvilakuvastimiksi. Joka tapauksessa ne edustivat kokonaan uutta sisustustapaa, kirkkaitten värien ja muovin tulemista, joka varsinaisesti vasta seuraavan vuosikymmenen lopulla tuli yleiseksi. Siksi näitä muovikehyksisiä peilejä uskallettiin suositella vain huviloille ja keittiöihin ei ”paraatipuolelle”. Asetaattilista ostettiin pääasiassa valmiina Hartsiteollisuus Oy:ltä Helsingistä. Värivaihtoehtoja oli viisi. Taustaselluloidit ja -pahvit taas ostettiin Peili- ja Kehystehtaalta, samoin hopeoitu lasi ja erilaiset taustalenkit. Kuvastimet myi eteenpäin Muovi -Kuvastin, A. V. Mäkinen. Työtä riitti yrityksessä koko ajan, joskaan ei merkittävää kasvuakaan tapahtunut, työntekijämäärän, koneistuksen ja mallien pysyessä suunnilleen ennallaan näinä vuosina. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 1959, 3 029 623 mk. Sisäkuva verstaasta sekä verstaan tuotantoa: muovikehyksinen kukkakuviohiottu seinäpeili ja selluloiditaustainen muovikehyksinen pöytäpeili. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ T:MI PEKKA MÄKINEN 60 T:MI PEKKA MÄKINEN 1953-1960 Pekka Mäkinen oli muuttanut Nokialle pian sodan jälkeen. Siellä hän myös aloitti vaimonsa Orvokki Mäkisen, os. Helin, kanssa oman yritystoiminnan 1.7.1953. Peilejä alettiin valmistaa appi vanhempien talossa, josta työtilaksi saatiin n.20 m2 huone. Pekka Mäkisen tehtävänä oli Peili- ja Kehystehtaalla ollut työkalujen suunnittelu ja uusien mallien kokeilu. Selluloidin ja alumiinin työstäminen kehyksiksi oli ollut ensimmäinen työsarka heti sodan jälkeen ja myöhemmin oli tekemistä riittänyt muovin käsittelyn opettelemisessa. Yhdessä Matti-veljen kanssa on Pekka Mäkinen ollut uuden tekniikan tuoja ja kehittäjä Mäkisen perheyrityksessä. Näin on luonnollista, että selluloidi- ja muovituotteista tuli Pekka Mäkisen Peilinvalmistamon artikkeleita. Ensimmäiset tuotteet olivat selluloidikehyksisiä. Yksi suosituimpia tuotteita oli partapeili, johon kuului vaahdokekuppi. Lisäksi Pekka Mäkisen peilinvalmistamossa tehtiin selluloidikehyksistä käsilaukku- ja pöytäpeiliä. Vuodet 1957-58 olivat pienen peiliyrityksen kannalta merkittäviä. Uusi omakotitalo valmistui Nokian Kankaantaan kaupunginosaan ja yrityksen työtilat paranivat näin ratkaisevasti. Samaan aikaan Matti Mäkinen oli hankkimassa uutta puoliautomaattista muovikonetta, josta myös Pekka innostui, jopa siinä määrin, että vaikka hänelle ei myönnettykään pienteollisuuslainaa koneen hankintaan, hän sen kuitenkin osti korkeakorkoisen lainan turvin. Vuonna 1957 hän hakeutui Ammattienedistämislaitoksen muovialan kursseille Helsinkiin saadakseen tarvittavaa lisätietoa materiaaleista ja välineistä. Uusi kone mahdollisti pehmeän polyteenimuovin käytön kehysmateriaalina. Se oli kestävää ja siitä voitiin kehysten lisäksi valmistaa saranoita, taustalenkkejä ja pöytäpeilin jalkoja. 19 50 Pekka Mäkinen († 1983) ja Orvokki Mäkinen. Alla: Pekka Mäkisen omakotitalo Nokialla, jonka kellarikerroksessa peilit valmistettiin. T:MI PEKKA MÄKINEN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 61 19 50 Esimerkkejä Pekka Mäkisen runsaasta peilimallistosta: puristemuovinen partapeili ”Kalle” ja filmitähtipeilit. Nyt tarvittiin uusia muotteja ja malleja. Piirustuksia ja muotteja tekivät Matti ja Pekka itsekin, mutta myös metallisorvaamojen ja suunnittelija Tauno Kallion apua tarvittiin. Joskus muotinteko oli hidasta käsityötä, kuten esim. siinä partapeilin kaarimuotissa, jonka Pekka Mäkinen kertoi itse käsityönä metalliin kaivertaneensa. Sama muotti on vieläkin käytössä ja peiliä myydään yhä nimellä Huangho. Muovin alkuajoilta säilynyt malli on osoittanut ajattomuutensa. Pehmeä muovi syrjäytti nyt selluloidin pikkuhiljaa myös parta- ja taskupeileissä. Uutuuksia olivat nyt partakuvastimet Masa ja Kalle, jotka myös pakattiin jo omiin tuoterasioihinsa. Myös 50- ja 60-luvulle tyypillinen tuote filmitähti-taskupeili muuttui nyt selluloidikehyksisestä muovikehyksiseksi. Kuvat eivät juuri muuttuneet, niitä tilattiin isoina arkkeina ja ne leikattiin sopivankokoisiksi aina peilin mallin mukaan. Työnjako tehtiin sillä periaatteella, että isommat tuotteet olivat Matti Mäkisen alaa ja pienemmät valmisti Pekka Mäkinen. Koska muovikoneet olivat samanlaiset, voitiin muotteja vaihtaa, joten samoja malleja oli molempien veljien tuotannossa. Matka oli enemmänkin se seikka, joka ratkaisi työnjaon: Nokialle asti oli vaikeampaa kuljettaa hopeoitua lasia Peili- ja Kehystehtaalta. Orvokki ja Pekka Mäkisen lisäksi yrityksessä oli yksi vieras työntekijä. Kirjanpidon hoiti täällä kuten muissakin Mäkisen suvun yrityksissä Anneli Ahonen, (os. Mäkinen). Lisäksi tarvittiin autonkuljettajan palveluksia tavaroiden siirtämiseksi Muovi-Kuvastimen varastoon Vammalaan, josta ne myytiin edelleen. Liikevaihto kasvoi jossain määrin koko yrityksen toimiajan. Tavallista suurempi nousu osuu juuri vuosille 1957-58, jolloin koneistus ja toimitilat ratkaisevasti paranivat. Vuonna 1959 yrityksen liikevaihto oli 3 756 097 mk. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ T:MI HELMI MÄKINEN & T:MI MATTI MÄKINEN 62 T:MI HELMI MÄKINEN 1954 -1956 T:MI MATTI MÄKINEN 1956 -1960 Perheenjäsenten välisestä työnjaosta puhuttaessa on jo aikaisemmin tullut esille se, miten Matti ja Pekka Mäkinen yhdessä kehittivät selluloidin ja muovin käsittelyä ja huolehtivat yrityksen koneellistamisesta. Niinpä pienyritysten perustamisvaiheessa Matti Mäkinen jäi edelleen työhön Peili- ja Kehystehtaalle, missä hänen asiantuntemuksensa oli tarpeen. Oma peilinvalmistamo tuli siis vaimon Helmi Mäkisen, (os. Alanen), nimiin, joka myös valmisti peilit yhdessä työoppilaan kanssa. Tuolloin asuttiin Rauha ja Antti Mäkisen omistaman omakotitalon alakerrassa ja yläkerran työhuoneessa tehtiin selluloidi- ja alumiinikehyksiset parta- ja käsilaukkupeilit. Myös selluloidikehyksinen pöytäpeili kuului toiminimen tuotteisiin. Vuonna 1955 valmistui Helmi ja Matti Mäkiselle omakotitalo Nälkälänmäkeen Muisto ja Leila Vaaterin naapuritontille. Yritystä oli nyt mahdollisuus laajentaa. Yläkerran 20 m2:n huoneessa kasattiin peilejä ja kellarikerroksen 50 m2:n verstaaseen hankittiin v.1956 saadun pienteollisuuslainan avulla uusi muovikone. Samalla Matti Mäkinen siirtyi kokonaan oman yrityksen tehtäviin ja toiminimi siirtyi hänen nimiinsä. Työ oli raskasta, sillä kaikki raaka-aineet piti kantaa yläkertaan. Kuljetukset varastosta asemalle ja A. V. Mäkisen tukkuliikkeelle suoritettiin hevosajoneuvolla. Tuotekehittely oli paljolti yhteistyötä Pekka Mäkisen kanssa. Muotteja teetettiin nyt metallialan yrityksillä ja T:mi Pentti Huhtaniitty oli pitkäaikainen yhteistyökumppani tällä alalla. Paitsi jo mainittuja Masa- ja Kalle -partapeilejä Matti Mäkinen otti valmistukseensa puristemuovikehyksiset pöytäpeilit ja koristeelliset käsipeilit, joita tuohon aikaan kutsuttiin niskapeileiksi. Mallit niihin suunnitteli Tauno Kallio ja taiteilija Paavo Hakala. 19 50 Matti Mäkinen ja Helmi Mäkinen. Alla: Matti Mäkisen omakotitalo Tyrvään Asemanmäessä, jonka yläkerrassa ja kellaritiloissa peilivalmistamo toimi vuodesta 1955 lähtien. T:MI HELMI MÄKINEN & T:MI MATTI MÄKINEN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 63 19 50 Puristemuotit olivat pääasiassa Pekka ja Matti Mäkisen suunnittelemia, mutta myös ulkolaisia ostomuotteja käytettiin jonkin verran. Pääartikkeli oli kuitenkin muovikehyksinen seinäpeili. Kuvastinluettelo kertoo näistä peileistä mm. seuraavaa: ”Muovireunaiset seinäkuvastimet sopivat erinomaisesti esim. keittiöihin, kamareihin, eteisiin ja huviloille. NÄMÄ KUVASTIMET OVAT LYÖNEET ITSENSÄ LÄPI KAIKKIALLA. HUOMIOIKAA NÄIDEN KUVASTIMIEN UUDET HALVAT HINNAT, joihin on päästy työvaiheiden koneellistumisen ja kasvaneen menekin ansiosta.” Vaahdokekupilla varustettu partapeili ja suosittu puristemuovinen ommelkehys. Näitä peilejä valmistettiin neljää eri mallia, jokaista ainakin kahta kokoa. Malleja vaihdettiin menekin ja sisustusmuodin mukaan. Värivaihtoehtoja oli kymmenen erilaista, sekä kirkkaita värejä että pastellisävyjä. Uusi artikkeli oli myös ommelkehys, jota tehtiin neljää eri kokoa sekä pyöreää että soikeaa. Se osoittautui erittäin hyväksi tuotteeksi menekiltään. Työoppilaina olivat Matti Mäkisen peiliverstaassa näinä vuosina Sirkka Laurila, Timo Mäkelä ja Juhani Virtanen. Matti Mäkisen peilinvalmistamon liikevaihto kasvoi vuosina 1956-57 kaksinkertaiseksi työtilojen laajentumisen ja koneistuksen ansiosta. Vuonna 1959 oli yrityksen liikevaihto 5 928 100 mk. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ T:MI OLLI MÄKINEN 64 19 50 T:MI OLLI MÄKINEN 1953-1960 Olli Mäkinen, veljessarjan nuorin, johti töitä Peili- ja Kehystehtaalla ja se otti hänen ajastaan suurimman osan. Myös pääyrityksen kehittäminen oli hänen sydäntään lähellä ja se vei hänet uuden tiedon ja taidon etsintään sekä Suomessa että ulkomailla. Hänelle jäi kuitenkin peilinvalmistuksessa oma pieni alueensa, selluloidikehyksiset taskupeilit, jotka halpoina ja helppotekoisina pysyivät vuodesta toiseen markkinoilla. Työtilana oli pieni yläkerran huone Tyrvään Raivionkylässä. Selluloidi muotoiltiin 40-luvun lopulla kehitetyillä sähkölämmitteisillä työkaluilla. Taskupeilejä valmistettiin kolmea kokoa: halkaisijaltaan 55 mm, 65 mm ja 85 mm. Ne pakattiin tusinan pakkauksiin ja tusina esim. 65 mm peilejä maksoi vuonna 1958, 350 mk. Värivaihtoehtoja oli useita.Näillä pienillä peileillä oli säännöllinen hyvä menekki. Olli Mäkinen ja hänen työoppilaansa valmistivat niitä noin 170 000 kpl vuodessa. Ensimmäisinä vuosina työoppilaana oli Salme Villeri ja hänen jälkeensä pikkupeilejä teki Lilja Rintala. Raaka-aineet, selluloidi ja valmiiksileikattu hopeoitu lasi ostettiin Peili- ja Kehystehtaalta ja Muovi - Kuvastin huolehti myynnistä. T:mi Olli Mäkisen liikevaihto oli vuonna 1959, 2 379 944 mk. Olli Mäkinen ja Marjatta Mäkinen. Alla: talo, jossa Olli Mäkisen peilit tehtiin sekä pienimpiä selluloidikehyksisiä taskupeilejä. MUOVI-KUVASTIN A.V. MÄKINEN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 65 19 50 Antti Mäkinen ja Rauha Mäkinen. Alla: Antti Mäkisen omakotitalo ”Vainio”, jossa tukkuliike toimi, sekä Muovi-Kuvastimen tunnus. MUOVI-KUVASTIN A.V. MÄKINEN 1953-1960 Pienten peilinvalmistamojen olisi ollut varsin hankalaa markkinoida tuotteitaan jokaisen erikseen. Siksi myynti päätettiin keskittää. Sen otti tehtäväkseen Antti Mäkinen, jolle olivat myynninedistämistehtävät jo tuttuja yhteiseltä ajalta, sillä juuri hän oli hoitanut Peilitehtaan yhteyksiä ulospäin, markkinointia, ostoja ja hinnoittelua. Tilat tukkuliike sai Rauha ja Antti Mäkisen juuri hankkimasta omakotitalosta: yksi huone sai toimia konttorina ja lisäksi oli tarpeellista pakkaus- ja varastotilaa. Pikkutavara kulki tämän varaston kautta, isommat huonekalukuvastimet lähtivät maailmalle suoraan Peilitehtaalta, vaikka myynti tapahtuikin MuoviKuvastimen kautta. Antti ja Rauha Mäkisen, (os. Wallin), lisäksi tukkuliikkeessä työskenteli säännöllisesti kaksi työntekijää: konttoristi ja lähettäjä-pakkaaja. Tavarankuljetukset hoiti hevosella ajuri Paavo Kivelä. Liikkeellä oli myös oma kauppaedustaja. Vuosina 1949-59 tehtävää hoiti Lauri Korpela ja hänen jälkeensä vuodesta 1957 Aarno Alakoski, joka jatkaa työtänsä yhä edelleen Mäkisen Kuvastin Oy:n palveluksessa. Kuvasto- ja mainosmateriaalin piirsi tukkuliikkeen tarpeisiin Tauno Kallio. Hänen kynänsä jälki näkyy esim. ensimmäisissä kuvastoissa ja Muovi-Kuvastimen tunnuksessa sekä pahvisten kuljetuslaatikoiden teksteissä. Tavaroiden lähetys tapahtui edelleen rautatierahtina, mutta 50-luvun lopulla siirryttiin yhä enemmän kiitolinjakuljetuksiin. Palautettavat puiset kuljetuslaatikot jäivät myös pois käytöstä ja peilit pakattiin aaltopahvilaatikoihin, jotka myöhemmin varustettiin liikkeen tunnuksin. Pakkausmateriaaleja ja laatikoita leikattiin ja taivutettiin myös itse suurista pahvilevyistä. Huolellisesta pakkaamisesta tuli nyt myös myyntivaltti, suuret peilit eivät naarmuuntuneet ja pikkupeilit saivat uudet kuvalliset myyvät MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MUOVI-KUVASTIN A.V. MÄKINEN 66 laatikot. Vuonna 1954 Peili- ja Kehystehdas oli ensimmäistä kertaa mukana omana osastonaan Tampereen Messuilla. Osaston oli suunnitellut taiteilija Paavo Hakala. Myös vuoden 1959 messuilla esiteltiin Mäkisen perheyritysten kuvastimia, nyt somistaja Tauno Kallion esille asettamina. Markkinointi ei vielä ollut kovin voimallista, enemmänkin se perustui vanhoihin kauppasuhteisiin ja edustajan työhön. Myynti kattoi jo koko maan. Kun sodan aikana Helsinki oli asiakasluettelossa vielä tuiki harvinainen paikkakunta, se esiintyi nyt muita paikannimiä useammin laskutusosoitteessa. Sadasta laskusta n.25 lähti Vammalasta Helsinkiin. Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Suomi olivat edelleenkin hyviä markkina-alueita. Suurimpia asiakkaita olivat keskusosuusliikkeet, SOK, OTK ja Kesko Oy. 50-luvun lopulla sellaiset suuret liikkeet kuin Stockmann, Tallberg, Renlund ja Teräs alkoivat yhä useammin tilata Muovi -Kuvastimen peilejä. Myös yksityiset tukkukauppiaat ostivat edelleen Mäkisen peilejä ja uusina asiakkaina tulivat mukaan kehys- ja lasialan liikkeet, jotka täydensivät omia tuotevalikoimiaan Muovi -Kuvastimen tuotteilla. Tukkuliikkeen liikevaihto kehittyi seuraavasti: Vuonna 1954 se oli 15 568 921 mk ja vuonna 1956, 29 591 377 mk ja vuonna 1959, 35 259 832 mk. Näinä vuosina luotiin yritykselle pysyvä asiakaskunta, joka luotti sen tuotteisiin ja toimituksiin. Kun Kaarlo Mäkinen oli 30-luvulla miettinyt ”miten saisi pään auki suuriin keskusliikkeisiin”, niin 50-luvulla nämä liikesuhteet tehtiin jatkuviksi. Kysymys ei enää ollut satunnaisesta suuresta tilauksesta, joka ilahdutti ja pelottikin ”suuruudellaan”, vaan tuotannon ja markkinoinnin tehokkaasta yhteistyöstä, joka loi uskoa yrityksen tulevaisuuteen. 19 50 Tauno Kallio piirsi ensimmäiset kuvastot, joita myöhemmin monistettiin ja 50-luvun lopulla jo painatettiin edustajien käyttöön. Kuvassa erään vanhimman kuvaston kuva kansilehdeltä. Alla: Muovi-Kuvastimen osasto Tampereen messuilla 1959. T:MI M.VAATERI MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 67 19 50 T:MI M. VAATERI 1951-1973 PEILINVALMISTUSTA ASEMANMÄESSÄ Muisto Vaaterin peilinvalmistamon toimitilat Tyrvään Asemanmäessä. Jo ennen Martta Mäkisen Peili- ja Kehystehtaan tuotannon osittaista siirtämistä perheen poikien pienyrityksille, olivat Muisto ja Leila Vaateri perustaneet oman, erillisen peilinvalmistamon. Tämän yrityksen toiminta alkoi 1.1.1951. Muisto ja Leila Vaateri olivat rakentaneet omakotitalon Tyrvään Asemanmäkeen. Piharakennukseen sijoitettiin nyt uusi peili verstas: kaksi työhuonetta, yhteensä n.35 m2. Yrityksen toiminnan alkuvuosina valmistettiin vain pieniä peilejä, joten koneistuskin oli vielä melko vaatimatonta: sorvi, käsikäyttöisiä selluloidipuristimia, heittopuristin pöytä- ja partapeilien jalkojen vääntämiseen. Myös vuokrakoneita käytettiin: Muisto Vaateri kävi iltaisin leikkaamassa selluloidia naapurissa Pohjan kenkätehtaalla ja niklaamassa metallisia peilinjalkoja Saunanojan Niklaamossa. Työpäivät olivat pitkiä, sillä vierasta työvoimaa ei ollut. Leila Vaateri hopeoi lasin, hoiti kirjanpitoa ja monia muitakin töitä, sikäli kun perheenemännän tehtäviltään ehti. Muisto Vaateri oli yrityksen johtaja ja työmies, kaikkea yhtä aikaa. Alkuaikoina lasi tuli Lahden lasi tehtaalta, myöhemmin käytettiin belgialaista konelasia, jota tilattiin Satakunnan Lasin kautta. Muut raaka-aineet tulivat alan tukkuliikkeiltä, kuten esim. Oy Algol Ab:ltä ja Tarveaine Oy:ltä. Ensimmäisten vuosien tuotteita olivat selluloidikehyksiset parta-, tasku- ja pöytäpeilit ja pieni alumiinikehyksinen pyöreä seinäpeili. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ T:MI M.VAATERI 68 Kauppaedustaja Oiva Lehtola myi myös Vaaterien peilejä. Niitä ostivat tukkuliikkeet, mm. SOK ja OTK. Vuonna 1953 verstasta laajennettiin yhdellä huoneella ja varastotilalla. Rakennustyöt teki Muisto Vaateri itse. Seuraavana vuonna yritys palkkasi ensimmäisen perheen ulkopuolisen työntekijän. Myös perheen lapset pystyivät jo vähitellen auttamaan helpommissa töissä. Vuodet 1958-1959 olivat nopean kehityksen kautta yrityksessä. Sekä verstaaseen että asuinrakennukseen saatiin nyt keskuslämmitys. Hopeointipöytää laajennettiin. Myös useita konehankintoja tehtiin näinä vuosina: ostettiin selluloidin puristinkone, porakone ja jyrsin puun käsittelyä varten. Seuraava voimallinen kehityskausi osuu vuosille 1953-1965. Ensimmäinen hankinta oli puoliautomaattinen muovikone, jolla peltikehyksisiin pöytäpeileihin voitiin itse valmistaa muoviset taustalevyt. Nyt myös perustettiin hiomo. Vuonna 1965 yritys otti vedenpuhdistuslaitteet ja samana vuonna tilattiin Oy Vitrea -nimisen tuontiliikkeen välityksellä Länsi-Saksasta ruiskuhopeointivälineet ja uusi lasinleikkuri. Kaikki nämä investoinnit tehtiin korkeakorkoisten lainojen turvin, sillä pienteollisuus- tai muuta vastaavaa lainaa ei yritykselle oltu myönnetty. Vuonna 1964 oli tullut voimaan uusi liikevaihtoverolaki. Kaikki yrittäjät maksoivat 10% liikevaihtoveroa riippumatta yrityksen työntekijämäärästä. Nyt T:mi Vaaterikin palkkasi kolme uutta työntekijää. Yrityksen koneellistaminen ja laajentuminen teki tämän tietysti myös tarpeelliseksi. Seinäpeilit alkoivat vähitellen voittaa alaa pikkutavaroilta. Ne olivat joko helmiäisreunahiottuja tai niiden ala- ja yläreunaan kiinnitettiin jalopuulista. Leila ja Muisto Vaaterin sairaudet vuosina 1956 ja 1967 merkitsivät hiljaisempaa kautta yritystoiminnassa. Vaikeiden vuosien jälkeen on kuitenkin nähtävissä aina uusi ja entistä innokkaampi kehittämiskausi. Myös Tarmo Vaateri innostui vanhempiensa Muisto Vaateri ja Leila Vaateri. Alla: metallikehyksinen seinäpeili Asemanmäen kaudelta. 19 60 T:MI M.VAATERI MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 69 19 60 työn jatkamisesta ja hakeutui kauppaopistoon saadakseen tarvittavaa pohjakoulutusta liikealalle. 60-luvulla kaupankäynti laajeni: tukkuliikkeiden lisäksi asiakkaita saatiin myös vähittäiskauppiaista. Kauppaedustajana toimi Pentti Aaltonen Tampereelta ja hän myi T:mi M. Vaaterin tuotteita koko maan alueella. Vuonna 1965 yrityksen liikevaihto oli 64 401 60 mk. KANSAKOULUSTA UUSI PEILIVERSTAS Kaltsilan kylän ylväs koulurakennus – Muisto Vaaterin peilinvalmistamo vuodesta 1969. Toiminnan laajentuessa kävivät Asemanmäen tilat ahtaiksi. Muisto ja Leila Vaateri alkoivat katsella uutta paikkaa peilinvalmistamolleen. Vuonna 1969 löytyikin sopiva rakennus: Kaltsilan kylän tyhjilleen jäänyt kansakoulu, joka ostettiin Tyrvään kunnalta 15 000 mk:n kauppahinnasta. Suuret luokkahuoneet ja piharakennus tarjosivat erinomaiset tilat peilinvalmistukseen, tosin muutostyöt ja peruskorjaus nielivät lähes saman summan, mitä itse rakennus oli maksanut. Koulu muutettiin sähkölämmitteiseksi ja vintille rakennettiin työntekijöille pukeutumisja ruokailutilat. Asemanmäen kiinteistö myytiin, mutta hopeointi suoritettiin edelleen entisessä paikassa, joka nyt vuokrattiin talon uudelta omistajalta. Vuonna 1970 myös hopeointi siirrettiin Kaltsilaan, sillä 13 km:n matka oli hankala, vaikka kuljetuksia varten oli hankittukin oma pakettiauto. Pihan varasto- ja verstasrakennus kunnostettiin nyt hopeointitilaksi, sinne asennettiin keskuslämmitys ja lämpöpuhaltimet. Seuraavana vuonna verstasta vielä laajennettiin, siihen tehtiin lippa ja uudet MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ T:MI M.VAATERI 70 ikkunat ja näin voitiin puuosasto ja hiomo sijoittaa uusiin tiloihin. Rakennustyöt tehtiin pääasiassa oman perheen voimin. Yhteensä toimitiloja oli yrityksen käytössä näitten laajennusten jälkeen 400 m2. Työntekijöitten määrä vaihteli 10-15. Pentti Aaltonen oli edelleen kauppaedustajana ja Helsingin alueella peilejä myi edustaja P. Grigoriev. Tarmo Vaateri alkoi myös kulkea myyntimatkoilla ja toi mukanaan uusia ideoita yrityksen käyttöön. Vuoden 1971 kuvastossa on 17 erimallista seinäpeiliä, joita vielä valmistettiin useita eri kokoja. Lisäksi ostettiin Tanskasta muovikehyksisiä peilejä, jotka poikkesivat omasta mallistosta ja joita myytiin omien mallien rinnalla. Myös Ruotsista ostettiin muutamia erikoispeilimalleja, mm. kylpyhuonepeilejä ja piianpeiliä. Piianpeilin tuonti lopetettiin, kun sitä vuoden 1972 alusta alettiin tehdä omassa verstaassa. Reunakoristehiottujen seinäpeilien lisäksi valmistettiin erimuotoisia peilejä, joissa olivat jalopuiset listat molemmissa paloissa. Suorakaiteen muotoisia seinäkuvastimia tehtiin myös. Ne kehystettiin jalopuisella tai maalatulla listalla. Myös kullattua koristelistaa käytettiin. 60- ja 70-lukujen muoti-ilmiöt näkyivät myös Vaaterien peilimallistossa: oli aika jolloin listat päällystettiin painetulla puuvillakankaalla tai puusta sorvatut voimakkaat geometriset kuviot koristivat yksinkertaista maalattua kehyslistaa. Vuonna 1970 yritys osti muovikehysten tekoa varten ns. vetokoneen. Sillä valmistettiin muovilevystä puumuottien avulla erimuotoisia suuriakin muovikehyksiä. Myynti oli vähitellen siirtynyt kokonaan Tarmo Vaaterin tehtäväksi. Nyt asiakkaina olivat myös huonekalu- ja lasi liikkeet. Tarmo Vaaterin myyntimatkoillaan käyttämän muistikirjan mukaan asiakkaita löytyi Joensuun korkeudelta alaspäin koko EteläSuomen alueelta. Suuremmissa kaupungeissa asiakasliikkeitten lukumäärä vaihteli 5-14. 19 60 Muisto Vaaterin peilituotantoa Asemanmäen kaudelta: selluloidi ja metallikehyksisiä pienpeilejä. T:MI M.VAATERI MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 71 19 60 Varhaisempaa tuotantoa edustavat seinäpeilit: helmihiontareunaa ja jalopuuta kiiltoreunahionnan seurana. 60- ja 70- lukujen tuotantoa. mm. kampaamojen suosima suuri muovikehyksinen seinäpeili. Liikevaihto kasvoi nopeasti Kaltsilaan muuton myötä. 1966 se oli hiukan päälle 66 000 mk ja 1971 jo 270 541 mk. Vuonna 1972 liikevaihto oli kohonnut 427 879 31 mk:aan. Marraskuussa 1972 aloitettiin neuvottelut yhteistyöstä Mäkisen Kuvastin Oy:n kanssa. Niitten tuloksena T:mi M. Vaateri lopetettiin ja perustettiin Mäkisen Kuvastimen tytäryhtiö Vaateri Oy. Myöhemmin yhtiö on kokonaan sulautunut Mäkisen Kuvastin Oy:n. K uusikymmenluvulle tultaessa oli peilintekijöillä edessään muutosten aika. Asemanmäessä tuotannon kasvu oli johtanut vääjäämättömästi tilanteeseen, jossa yrityksen tilat kävivät ahtaiksi. Myös veljesten omien peiliverstaiden tuotannolla oli kysyntää enemmän kuin niissä olosuhteissa voitiin valmistaa ja oman hankaluutensa aiheuttivat välimatkatkin tukkuliikkeen ja eri tuotantopisteiden välillä. Jo viisikymmenluvun lopulla alkoi teollisuustontin hakeminen, Asemanmäen tontin 800:lle neliömetrille kun ei enää mitään sopinut. Useissa palavereissa mietittiin näitä tonttiasioita, kaavailtiin yhtiön muotoa ja nimeä. Toki lakimiesapuakin tarvittiin. Nimivaihtoehtoja uudelle yhtiölle oli monia: mm. Kuvastinpojat Oy, M. Mäkinen ja Pojat Oy tai Kuvastinveljet Oy. Myös yhtiön nykyinen nimi Mäkisen Kuvastin Oy oli jo tuolloin esillä, mutta ei saanut lopullisessa äänestyksessä riittävää kannatusta. Eniten ääniä sai A.V. Mäkisen tukkuliikkeestä tutuksi tullut yhdistelmä, Mäkisen Muovi- ja Kuvastin Oy. Perustava yhtiökokous pidettiin 4.5.1960 ja liikkeen toiminta alkoi 1.6.1960. Yhtiösopimuksessa määriteltiin uuden yhtiön tehtäväksi harjoittaa muovi-, lasi- ja peilialan tuotteiden valmistusta ja kauppaa. Tätä toiminta-ajatusta on myöhemmin pyritty tar- 8.LUKU PIENYRITYKSISTÄ OSAKEYHTIÖÖN PIENYRITYKSISTÄ OSAKEYHTIÖÖN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 73 19 70 kentamaan ja syventämään, mutta peruslähtökohta on pysynyt samana. Vastaperustettu Mäkisen Muovi- ja Kuvastin Oy oli, ja on yhä, ennenkaikkea perheyhtiö, jossa vastuu, velvollisuudet ja myös mahdollinen menestys jaetaan. Siitä kertoo osakkeiden tasajako perheen äidin Martta Mäkisen ja poikien Pentti, Pekka, Matti, Antti ja Olli Mäkisen ja tyttären Anneli Ahosen kesken. Yhtiön asioita hoitamaan valittiin perhepiiristä hallitus: Matti Mäkinen puheenjohtajaksi, Pentti, Antti ja Olli Mäkinen varsinaisiksi jäseniksi ja Pekka Mäkinen ja Anneli Ahonen varajäseniksi. Hallituksen puheenjohtajuus on vaihdellut eri vuosina niin, että lähes jokainen omistajajäsenistä on vuorollaan kantanut vastuun tästä tärkeästä tehtävästä. (Liite s.80) 70-luvulla oli myös lyhyt jakso, jolloin hallituksen toimintaa koetettiin tehostaa ulkopuolisin voimin, mutta nykyisin on vanha järjestys taas vallalla. Perheyhtiön leima on entisestäänkin korostunut ja Matti Mäkinen on usean vuoden ajan hoitanut hallituksen puheenjohtajuutta hiljaisella, mutta asiantuntevalla ja jämerällä tavallaan. Hallituksen tehtävänä on valita yhtiölle toimitusjohtaja. Antti Mäkinen sai tämän tehtävän kaikkien yksimielisellä tuella 1960 ja jatkoi siinä työssä yhtiön alkutaipaleen ratkaisevina ja ongelmallisinakin vuosina, aina vuoteen 1969. Tätä seurasi seitsemän vuoden jakso, jolloin toimitusjohtajan tehtävät annettiin ulkopuolisille, korkeakoulututkinnon suorittaneille ammattijohtajille, ensin ekonomi Matti Hakalalle ja sitten DI Seppo Collanderille. Vaiherikkaiden vuosien jälkeen Antti Mäkinen tarttui taas peräsimeen 1976 ja hoitaa tehtäviä edelleen apunaan varatoimitusjohtaja, ekonomi Hannu Pälä. Yhtiön osakepääomaa korotettiin vuonna 1971, kuitenkin niin, että omistussuhteet yhtiössä säilyivät ennallaan. Yhtiön nimi muutettiin vuonna 1967 lyhyempään muotoon Mäkisen Kuvastin Oy:ksi. Vuonna 1975 tuli käyttöön tuotenimi Finnmirror, lähinnä yrityksen vientikaupan tarpeisiin, mutta tänä MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ PIENYRITYKSISTÄ OSAKEYHTIÖÖN 74 19 70 Vasemmalla: Mäkisen Kuvastin Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti Mäkinen Oikealla: Mäkisen Kuvastin Oy:n toimitusjohtaja Antti Mäkinen 1960-1969, 1976- Vasemmalla: Toimitusjohtaja Matti Hakala 1969-1972 Oikealla: toimitusjohtaja Seppo Collander 1972-1976 PIENYRITYKSISTÄ OSAKEYHTIÖÖN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 75 19 70 päivänä nimellä on myös kantavuutta kotimaassa. Mäkisen Kuvastin Oy:n toiminta-aikana yhtiöllä on ollut omistuksessaan kaksi tytäryhtiötä: Vaateri Oy ja Glasson Oy. MK Oy:n hallitus vuonna 1970. vasemmalta: Pekka Mäkinen, Matti Mäkinen, puheenjohtaja Anneli Ahonen, Olli Mäkinen ja Pentti Mäkinen. VAATERI OY Yhteistoiminta T:mi Muisto Vaaterin kanssa alkoi 1973, jolloin perustettiin Mäkisen Kuvastin Oy:n tytäryhtiö Vaateri Oy. Uuden yhtiön osakepääoma jakaantui niin, että 95% kuului MK Oy:lle ja 5% Muisto ja Leila Vaaterin perheelle. Lisäksi Mäkisen Kuvastin sitoutui takaamaan Vaaterien peilivalmistamossa työtä tehneille Muisto, Leila ja Tarmo Vaaterille työtä ja toimeentulon uudessa yhtiössä. Muisto Vaateri jatkoi tuotannon johdossa Mäkisen Kuvastimelle vuokratulla Kaltsilan osastolla, jonne siirtyi yhtiön puunkäsittely. Leila Vaateri toimi konttoritehtävissä ja Tarmo Vaateri, joka omassa yrityksessä oli hoitanut markkinointia, siirtyi markkinointitehtäviin Mäkisen Kuvastin Oy:öön. Tällä hetkellä hänen vastuualueenaan on koko kotimaan markkinointi. Vuonna 1979 solmittiin Mäkisen Kuvastin Oy:n ja Vaateri Oy:n välillä fuusiosopimus, jolla tytäryhtiö sulautettiin pääyhtiöön. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ PIENYRITYKSISTÄ OSAKEYHTIÖÖN 76 19 70 GLASSON OY Syksyllä 1974 perustettiin Mäkisen Kuvastimen toinen tytäryhtiö, Glasson Oy, eristyslasien valmistukseen erikoistunut yritys. Uuden tytäryhtiön osakkeista omisti Mäkisen Kuvastin Oy 70%, Vaateri Oy 29,7% ja Martta Mäkinen 0,3%. Yhtiön toimipaikka oli Huittisissa, jonne kauppala rakensi teollisuushallin, jonka Glasson Oy sitoutui ostamaan sen valmistuttua. Valmis tehdaslaitos oli koneistukseltaan Pohjoismaiden uudenaikaisimpia ja sen tarkoitus oli tuottaa 3-kertaista eristyslasia 150 000 m2 vuodessa. Yhtiön toimitusjohtajana toimi DI Seppo Collander ja markkinointi päällikkönä ekonomi Matti Hakala, jotka hoitivat samaan aikaan vastaavia tehtäviä MK Oy:ssä. Tehtaan teknisenä johtajana toimi insinööri Aulis Bertin. Tehdas vihittiin juhlallisesti käyttöön kesällä 1975. Noususuhdanteen ja energiakriisin siivittämänä aloitettu tuotanto joutui kuitenkin pian vaikeuksiin laskusuhdanteen, lasialan kovan kilpailun ja lasiteollisuuden keskittymisen takia. Niinpä katsottiin viisaammaksi luopua tytäryhtiöstä ja 19.7.1976 tehdyllä kaupalla Glasson Oy siirtyi Lasitukku Oy:n omistukseen. Eristyslasitehdas Glasson Oy:n toimitilat Huittisissa. 9.LUKU MÄKISEN KUVASTIN OY:N ORGANISAATIO O rganisaation ja työnjaon kysymyksiä on yhtiössä sen toiminta-aikana pohdittu usein. Myös ulkopuolista apua on ratkaisuihin haettu. 70-luvun alussa konsultti Vilho Hintsanen kehitti yritykselle organisaatiomallin ja laati johdon ja toimihenkilöiden tehtävänkuvaukset. Hänen jälkeensä konsulttitoimisto Runar Nyström kartoitti yritystä kokonaisuutena. Osakkeenomistajista kaikki paitsi Martta Mäkinen ovat olleet mukana yhtiön eri tehtävissä. Jokaiselle on löytynyt näinä vuosina luontevin tuotannon tai hallinnon alue. Koulutusta alalle on pitänyt hankkia itse ja monet ovatkin ne tekniikan eri alojen kurssit tai yrittäjäkoulutustilaisuudet, joihin Mäkisen veljekset ovat osallistuneet ja joilta he ovat tietoa yritykseensä tuoneet. Antti Mäkisen työsarka on ollut sekä toiminnan johto että raaka-ainehankinta. Anneli Ahonen aloitti konttori päällikkönä ja myöhemmin, suoritettuaan ekonomin tutkinnon, hän hoiti yrityksen markkinointi- ja suhdetoimintaa aina vuoteen 1979, jolloin hän siirtyi oman yrityksensä tehtäviin ja luopui osakkuudestaan Mäkisen Kuvastin Oy:ssä. Pentti Mäkinen ja hänen vaimonsa Anna-Liisa Mäkinen ovat vastanneet hopeoinnista, kemikaalien sekoituksesta ja hopeoidun lasin laadunvalvonnasta vuosikymmenien ajan. Pekka Mäkisen pitkäaikainen työkenttä kehittyvässä yrityksessä oli tehdaspalvelu – uusien koneiden ja laitteiden kehittely, hankinta ja asennus sekä kunnossapito. Hän hoiti myös tehtaan työsuojeluasioita aina vuoteen 1978, jolloin MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MK OY:N ORGANISAATIO 78 jäi sairaseläkkeelle. Matti Mäkinen on toiminut koko yrityksen tuotantopäällikkönä ja koko toiminnan ajan hänen erityisalueenaan on ollut muoviosaston kehittäminen ja johto. Olli Mäkinen aloitti 1960 tuotantopäällikkönä ja myöhemmin hän on toiminut erilaisten kehittämisprojektien vetäjänä ja tuotekehityksen tehtävissä. Hänen vaimonsa Marjatta Mäkinen taas toimi kymmenisen vuotta yhtiön kirjanpitäjänä ja huolehtii nykyisin kustannuslaskennasta. Rakennusprojektit ovat myös työllistäneet näiden kahdenkymmenen vuoden aikana yrittäjäveljeksiä. Tehtäväkenttä on ollut laaja, ja vaikka nimitykset eri vuosina ja eri tilanteissa ovat vaihdelleet, on pääasia aina ollut yrityksen eteenpäinvienti. Tänä päivänä on kolmas polvi astumassa mukaan tuotannon ja hallinnon eri tehtäviin, kuitenkin maltillisesti ja vastuuta vanhempien kanssa jakaen. Melkein kaikki Mäkisen veljessarjan lapsista ovat jossain vaiheessa, joko opiskelujensa ohessa tai loma-aikoina olleet työssä perheyrityksessä. Jotkut heistä ovat löytäneet oman haastavan tehtäväkenttänsä peilitehtaassa ja jatkavat nyt isoisänsä aloittamaa työtä. Pentti Mäkisen pojista Jouko on yrityksen tuotantopäällikkö, Jouni on työnjohtaja ja Jukka kuljettaa trukkia päätehtaalla. Leila Vaaterin lapsista Tarmo aloitti myynti tehtävissä ja vastaa nykyisin kotimaan myynnistä. Tytär Ulpu on taas 1970-luvun alussa ollut konttoritehtävissä. Pekka Mäkisen työtä tehdaspalvelun alalla jatkaa hänen poikansa Timo, miniä Tuula hopeoitsee ja vävy Hannu Pälä on yrityksen varatoimitusjohtaja. Matti Mäkisen lapsista Irmeli, Ismo ja Ilpo ovat olleet lyhyempiä jaksoja yrityksen palveluksessa, etupäässä erilaisissa tutkimustehtävissä ja koneasennuksissa. Mauri Mäkinen toimi parin vuoden ajan puuosaston tuotekehittäjänä, ja Into Mäkinen on yrityksen nykyinen tuotekehityspäällikkö. Myös Antti Mäkisen lapset ovat olleet jossain määrin mukana: Paula Mäkinen oli mukana Australian kaup- 19 80 MK OY:N ORGANISAATIO MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 79 19 80 MK Oy:n johtoryhmä vuonna 1983. Vasemmalta: toimitusjohtaja Antti Mäkinen, vientipäällikkö Jan Stolzenberg, tuotekehityspäällikkö Into Mäkinen, ostopäällikkö Pekka Hietamo, konttoripäällikkö Marita Tuomisto, myyntipäällikkö Tarmo Vaateri, tuotantopäällikkö Jouko Mäkinen ja varatoimitusjohtaja Hannu Pälä. payhteyksien luomisessa, Tapio on työskennellyt puutyöpuolella ja Pauli suorittanut hopeoinnin viimeaikaisia kestävyyskokeita ja testejä sekä ollut syksystä 1983 alkaen ostopäällikön apulaisena. Olli Mäkisen lapsista Jorma ja Taina ovat MK Oy:n palveluksessa ja miniä Tuula Mäkinen on silkkipainon työnjohtaja. Jorman työsarkaa ovat olleet silkkipaino ja tuotekehitys ja hän toimittaa myös henkilökuntalehti Hopearuutua. Taina Mäkinen toimii yrityksen kassanhoitajana ja ostosihteerinä. Suuri merkitys on Mäkisen Kuvastimen vaiheissa ollut talousjohtaja Niilo Branderilla. Hän on toiminut yhdessä konttoripäällikkö Veikko Wiitalan kanssa yrityksen päätilintarkastajana. Niiden kahdenkymmenenkuuden vuoden aikana, jona hän on Mäkisten tilejä tarkastanut, hän on ollut myös keskeinen taloudellinen neuvonantaja yrityksen kehittämiseen liittyvissä asioissa. Monet yhtiön alkuvuosien investoinnit perustuivat juuri Niilo Branderin laskelmille. Kuinka onnistuneita ne olivat, sen puolesta puhuu yrityksen kasvu ja vakaa kehitys. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MK OY:N ORGANISAATIO 80 Mäkisen Kuvastin Oy:n organisaatio MK Oy:n hallituksen puheenjohtajat MK Oy:n konttoripäälliköt Matti Mäkinen Olli Mäkinen Pekka Mäkinen Matti Mäkinen Anneli Ahonen Eero Ekman Matti Mäkinen Anneli Ahonen Arto Honko Hannu Pälä Teuvo Puntala Marita Tuomisto MK Oy:n toimitusjohtajat Antti Mäkinen Matti Hakala Seppo Collander Antti Mäkinen Hannu Pälä (varatoimitusjohtaja) MK Oy:n tuotantopäälliköt Olli Mäkinen Matti Mäkinen Pentti Mäkinen (apulaistuotantopäällikkö) Jouko Mäkinen Pekka Mäkinen (tehdaspalvelu- ja työsuojelupäällikkö) MK Oy:n ostopäälliköt Antti Mäkinen Pekka Hietamo MK Oy:n myyntipäälliköt Matti Hakala Pekka Hietala Erkki Köntti Pekka Taistomies Tarmo Vaateri MK Oy:n vientipäälliköt Matti Hakala Ismo Kuhanen Jan Stolzenberg Mäkisen Kuvastin Oy:n hallitus 1983 Matti Mäkinen puheenjohtaja Olli Mäkinen varapuheenjohtaja Pentti Mäkinen jäsen Pekka Mäkinen jäsen Antti Mäkinen jäsen 19 80 MK OY:N ORGANISAATIO MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ ORGANISAATIOKAAVIO 1983 81 19 80 Kotimaan myyntipäällikkö Tarmo Vaateri Vientipäällikkö Jan Stolzenberg Vientisihteeri Eeva Petäjistö Ulkomaiset edustajat Myyntiedustaja Aarno Alakoski Tilausten vastaanotto Elvi Laine Osastokonttoristi Leila Vaateri Myyntiedustaja Heikki Kulmala Tilausten vastaanotto Aila Jänesniemi Kustannuslaskenta Marjatta Mäkinen Näyttelyrakent. Teppo Lindholm Työnjohtaja Irma Pusa Kirjanpito Eila Kortesuo Pakkaamo Tilausten käsitt. ja laskutus Paula Tuominiemi TUOTEKEHITYS Peilitys Olli Mäkinen Puu Into Mäkinen Tuotekehittäjä Hopearuutu Jorma Mäkinen Konttoripäällikkö Marita Tuomisto Muovi Matti Mäkinen Palkanlaskenta Raili Honkasalo Vaihteenhoitaja Pirjo Syrjälä Ruokala Riitta Harjula MÄKISEN KUVASTIN OY Hallitus Ostopäällikkö Pekka Hietamo Ostosihteeri Taina Mäkinen Ostaja Pauli Mäkinen FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MK OY:N ORGANISAATIO Tuotantopäällikkö Jouko Mäkinen Työntutkimus Armas Järvempää Kehitysinsinööri Matti Vuorinen Laadunvalvonta Pentti Mäkinen Tehdaspalvelu Timo Mäkinen Työnsuunnittelu Orvokko Santala Työnjohtaja Anja Ylikoski Hopeointi Muoviosasto Puuosasto Työnjohtaja Toivo Talja Työnjohtaja Pekka Ristimäki Työnjohtaja Jouni Penttilä Ison lasin leikkaus Silkkipaino 19 80 Ylityönjohtaja Heikki Vilkkula Kuljetukset Lasin leikkaus 82 Varatoimitusjohtaja Hannu Pälä Toimitusjohtaja Antti Mäkinen Työnjohtaja Tuula Mäkinen Työnjohtaja Jouni Mäkinen Vaaterin osasto Kokoonpano Työnjohtaja Osmo Niemelä Hiomo 10.LUKU OSAKEYHTIÖ RAKENTAA K uten aikaisemmin on todettu, tuli 50-luvun lopulla ajankohtaiseksi kysymys, kuinka turvata yritystoiminnan jatkuvuus ja kasvu. Vuokratako tiloja vai rakentaako itse, pitäisikö ostaa tontti vai vuokrata sellainen lähi kunnasta? Neuvotteluja käytiin useaan eri suuntaan, vakavimmin kuitenkin Vammalan kauppalan sekä Karkun ja Tyrvään kuntien kanssa, sillä kovin kauas kotiseudusta ei oltu valmiita lähtemään, jos vain sopiva tontti läheltä löytyisi. Karkun kunnan kanssa käytiin pitkällisiä neuvotteluja ja kunta olikin hyvin myötämielinen lausunnoissaan. Se totesi Mäkisen yrityksestä mm. seuraavaa: ”Valtuutetut osaavat antaa arvoa nyt kysymyksessä olevalle yritykselle, jonka takana ovat vakavaraiset ja todellista yrittäjähenkeä ja -kykyä omaavat henkilöt”. Suunnitelmat Karkkuun muutosta jäivät, kun kuultiin Tyrvään kunnassa myytävänä olevasta Päivärinne -nimisestä tilasta, jonka omistivat Maire ja Lauri Hellman. Tila sijaitsi aivan Vammalan kauppalan rajalla Marttilan kylässä, alueella, jota kutsuttiin Vinkinmäeksi. Kun asiasta oli neuvoteltu omistajapariskunnan kanssa, tiedusteltiin myös Tyrvään kunnalta sen suhtautumista tehdashankkeeseen. Sen asenne oli myönteinen, joka näkyi siinä, että kunta lupautui rakentamaan tontille tien, viemärin ja palokaivon ja huolehtimaan niiden kunnossapidosta. Kunta edellytti, että tehtaan piti valmistua määräaikaan ja työhön piti palkata ensisijaisesti tyrvääläisiä, jos heitä oli tarjolla. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ OSAKEYHTIÖ RAKENTAA 84 Päätös kaupasta tehtiin elokuussa 1960. Noin 2 ha:n alue varattiin teollisuustontiksi ja loput n.2.7 ha asuntoalueeksi. Tämä tonttialue riitti vuosiksi eteenpäin tehtaan laajentuessa. Koska kuitenkin osa tuotannosta oli pitkienkin matkojen takana, nähtiin tarpeelliseksi lisäalueen hankkiminen Päivärinne-tilan itäpuolelta. Siellä sijaitsi Yhteislaidun -niminen tontti, joka oli valtion omistuksessa. Tällaisten siirtolaisasutuksen myötä syntyneiden yhteisten laidunmaiden käytyä tarpeettomaksi, oli valtio halukas myymään kyseisen 5 ha:n maa-alan. Kauppa tehtiin Maatilahallituksen ja Mäkisen Kuvastimen kanssa lokakuussa 1971. Kun tonttiasiat olivat järjestyksessä, ei aikailtu rakentamisen aloittamisessa: jo syyskuussa 1960 alkoi tiivis suunnittelutyö. Noin 1000 m2:n rakennuksen piirustukset sai tehtäväkseen insinööri Helmer Nurmio Nokialta. Useista urakkatarjouksista valittiin urakoitsija Mikael Marttila rakentajaksi ja rakennustöiden valvojaksi palkattiin rakennusmestari Risto Rainio. Yrityksen puolesta rakennu projektia valvoi Olli Mäkinen. Kustannusarvio rakennuksen osalta oli 15 575 000 mk. Harjannostajaisia vietettiin 11.3.1961 ja kesäkuussa oli tehdas valmis. Uudelle n.1000 m2:n tehtaalle tulivat nyt kaikki tuotannon sektorit paitsi muovin puristus ja metalliosien valmistus. Sinne sijoitettiin mm. lasin vastaanotto, varastointi ja leikkaus. Hopeoinnissa tulivat nyt käyttöön Saksasta vuonna 1958 ostetut käsiruiskut. Tätä varten oli tehtaalle rakennettu ruiskutuskaapit ja asiaankuuluva ilmastointi ja paineilmalaitteisto. Hiomo muutti myös Asemanmäeltä Vinkinmäkeen. Peilien kasaus, varastointi ja lähetyskin tapahtuivat uudella tehtaalla. Noin 100 m2:n konttori ja työntekijöiden sosiaaliset tilat sijaitsivat omana osastonaan siipirakennuksessa. Uudet tilat olivat nyt ensimmäistä kertaa yrityksen historiassa vartavasten peilien valmistukseen suunniteltuja. Tämä osaltaan mahdollisti tuotannon kehittämisen sekä määrällisesti että laa- Tyytyväisiä ilmeitä harjakaispäivänä. Kuvassa vasemmalta: Martta Mäkinen, Antti Mäkinen, Ida Lehtola, Leila Vaateri, Olli Mäkinen, Marjatta Mäkinen, Aarno Alakoski, Anneli Ahonen, Markku Ahonen, Matti Mäkinen ja Pekka Mäkinen. Rakennuskatselmus peilitehtaalla Vinkinmäessä keväällä 1961. 19 60 OSAKEYHTIÖ RAKENTAA MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 85 19 60 dullisesti. Se olikin välttämätöntä, sillä jo tontin osto oli velkaannuttanut yhtiötä ja nyt rakentaminen sekä uudet koneinvestoinnit vielä lisäsivät velkataakkaa. Vain ¹⁄3 rahoituksesta oli yrityksen omaa, loppu muodostui käsi- ja pienteollisuuslainasta ja pankkilainoista, joista huomattava osa oli omistajien henkilökohtaisesti nimiinsä ottamia tai takaamia. TEHDAS LAAJENEE Peilitehdas valmiina. Jo muutaman vuoden kuluttua huomattiin, että tehdas oli liian pieni. Vuonna 1966 alettiin keskustella laajennushankkeesta. Insinööri Rauno Laitiselle ja rakennusmestari Ensio Bergmanille annettiin uuden rakennuksen suunnittelutehtävä. Työ lähti käyntiin tutustumisesta jo olevaan tehtaaseen ja sen toimintaan, jonka jälkeen voitaisiin tehdä alustavat luonnokset. Jo tässä vaiheessa pitäisi ottaa huomioon myös mahdolliset myöhemmät laajennukset ja niiden niveltäminen nykyiseen. Myös tontin asemakaavalle piti tässä vaiheessa laatia ehdotus. Laajennus teetettiin omin voimin. Työtä valvomaan palkattiin rakennusmestari Tapio Antila ja hänen lopetettuaan rakennusmestari Sakari Jalonen. Heidät valtuutettiin yhdessä tuotantopäällikkö Olli Mäkisen kanssa hoitamaan kaikkia rakentamiseen liittyviä asioita. Uuteen osittain 2-kerroksiseen, 1650 m2:n halliin tulivat tilat lasin vastaanotolle ja varastolle 3000 kg:n palkkinostureineen MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ OSAKEYHTIÖ RAKENTAA 86 Peilitehdas kasvaa vuosien myötä. Ylhäällä valokuva ensimmäisen laajennuksen perustanvalusta vuonna 1966. Alhaalla laajennuksen toinen vaihe harjakorkeudessaan vuonna 1970 ja valmiina 1971. Vuonna 1978 valmistui vielä rakennuksen toiselle puolelle lasin vastaanotto- ja varastointihalli. 19 60 OSAKEYHTIÖ RAKENTAA MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 87 19 60 sekä uudelle hopeointiautomaatille ja hiomolle. Toinen kerros varattiin työn tekijöiden sosiaalisia tiloja varten ja sinne rakennettiin mm. pukuhuoneet, sauna ja ruokailupaikka. Harjannostajaisia vietettiin 11.11.1966, ja käyttöön uusi rakennus otettiin maaliskuun lopulla 1967. Seuraavana vuonna toteutettiin konttorin laajennus entisen tehdasrakennuksen puolelle. Vuonna 1970 oli edessä seuraava laajennusprojekti. Tällöin tehdastiloja rakennettiin lisää entisestä rakennuksesta länteen. 1800 m2:n halli kaksinkertaisti yhtiön toimitilat. Osa siitä jäi tosin kylmäksi varasto- ja lähetystilaksi vielä tässä vaiheessa. Insinööri Keijo Korpela laati suunnitelmat ja valvoi elokuussa aloitettuja töitä. Yhtiön puolesta yhdyshenkilönä ja valvojana toimi Pekka Mäkinen. Uuden hallin valmistuminen antoi ennen kaikkea mahdollisuuden rationalisoinnin toteuttamiseen, joka juuri näinä vuosina oli Matti Mäkisen ja työntutkija Armas Järvenpään toimesta saatu yrityksessä alkuun. Kun vielä seuraavana vuonna kylmä varasto muutettiin lämpimäksi, saivat kehysmaalaamo, kokoonpano-osasto ja lähettämö asianmukaiset toimitilat. Vuonna 1971 konttori levittäytyi koko vuonna 1961 rakennetulle alalle. Siitä tehtiin ajan hengen mukainen avokonttori, josta kuitenkin luovuttiin saneerauksen yhteydessä 1982 ja eri yksiköt saivat rauhalliset, ovilla suljettavat huoneet. Vuosi 1978 oli seuraava mittavamman rakentamisen vuosi. Silloin valmistui rakennusten itäpuolelle lasin vastaanottohalli ja entisen lasi hallin peräosaan sijoitettiin silkkipaino koneineen ja kuivaamoineen. Suunnitelmat molempiin teki vammalalainen Insar Oy ja insinööri Keijo Korpela. Uusi lasihalli 5 000 kg:n siltanostureineen oli mittava investointi, joka oli välttämätön, koska oli siirrytty käyttämään Pilkington tehtaan laadukasta ja suurikokoista float-lasia. Tavaran siirroissa oli kehitys näin kulkenut taas askeleen eteenpäin. Aseman tehtaalla oli kaikki siirrot tehty mies voimin. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ OSAKEYHTIÖ RAKENTAA 88 Roismalaan tultaessa lastaukset tapahtuivat edelleen nostelemalla. tosin sisäisiin kuljetuksiin hankittiin jo ensimmäiset trukit ja pyörälliset kärryt työtä helpottamaan. Ensimmäisen laajennuksen valmistuttua 1967 lasin vastaanottoon tuli palkkinosturi ja seuraavina vuosina, varastohallien kasvaessa korkeutta, tarvittiin jo voimakkaita sähkötrukkeja, jotka pystyivät nostamaan raskaitakin taakkoja ylähyllyille. Myös uuden puutyöhallin suunnitelmat olivat jo näinä vuosina vireillä. Kun lopullinen päätös sen rakentamisesta oli tehty, sai piirustukset ja suunnitelmat taas laadittavakseen Keijo Korpela, josta näinä vuosina oli kehittynyt Peilitehtaan ”hovisuunnittelija”. Yhtiön puolesta näitä 70-luvun lopun rakennushankkeita valvoi Olli Mäkinen ja rakennustöiden työnjohtajana oli Heikki Jalonen. Halli päätettiin rakentaa Yhteislaitumen alueelle, hiukan sivuun muusta tehtaasta. 1000 m2:n halli valmistui vuoden 1979 lopussa ja tuotannon sisäänajo täyteen vauhtiin toteutui vuoden 1980 loppuun mennessä. Puumäkeen valmistui myös purua ja haketta polttoaineena käyttävä lämpökeskus. Seuraavana vuonna lämpökeskusta laajennettiin hankkimalla toinen lämmityskattila ja rakentamalla 2 uutta purusiiloa. Silloin vedettiin myös kaukolämpöjohto päätehtaalle ja tänä päivänä sekä lämmitys että kaikki tarvittava kuuma käyttövesi saadaan käyttämällä hyväksi purua ja muuta puujätettä. Puumäen tiloja laajennettiin vielä seuraavanakin vuonna. Sinne valmistui raakalaudan varastokatos, puun kuivaamot, sosiaalisia tiloja ja trukkitalli, yhteensä 1240 m2. Uusia tehokkaita puutavaran kuivaamohuoneita on kaikkiaan neljä, niistä kaksi otettiin heti käyttöön ja kaksi on varalla ja tuiki tarpeellisena va- 19 60 Osa ”Puumäen” rakennuksista: 1979 valmistunut puuntyöstöhalli ja lämpökeskus purusiiloineen. OSAKEYHTIÖ RAKENTAA MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 89 19 60 rastotilana. Uusimpia rakennushankkeita ovat olleet henkilökunnan ruokala ja konttorin saneeraus. Viihtyisä, vaalealla puulla paneloitu ruokala aloitti toimintansa elokuussa vuonna 1982. Konttorihuoneiden väliin jäävä ateljee-tyyppinen käytävä sopi taas mainiosti tuotteiden esittelytilaksi, josta aikaisemmin oli ollut puutetta. Nämä mittavien investointien vuodet ovat kasvattaneet yhtiön toimitiloja lähes kymmenkertaisiksi. Tuhannen neliömetrin ja pienten vuokrattujen toimipisteiden ajasta ei vielä ole kulunut kuin parikymmentä vuotta. Silti suuri osa tuotannosta on jo pystytty keskittämään Vinkinmäkeen, jota sen tultua kuntaliitoksen myötä Vammalan kaupungin alueeksi, on alettu kutsua Vinkin teollisuusalueeksi. MK Oy:n Vinkinmäen toimitilat ilmasta kuvattuina. Edessä päätehdas, jonka matalin osa on 1961 valmistunut peilitehdas ja sen jatkeena olevat hallit ovat eri vuosien laajennustöiden tuloksia. Taaempana puunkäsittelyn ja varastoinnin tilat sekä purua polttoaineena käyttävä lämpökeskus. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ OSAKEYHTIÖ RAKENTAA 90 Yhtiön toimitilat vuonna 1983 Omia tiloja Pinta-ala Päätehdas Marttilan kylässä (Vinkinmäki) Päivärinteen tilalla 5000 m2 Puutyöosasto Marttilan kylässä (Vinkinmäki) Yhteislaitumen tilalla 1000 m2 Puun varasto ja kuivaamo Yhteislaitumen tilalla 1240 m2 Entinen metalliosasto Nuupalan kylässä (Asemanmäki) Viljasen kiinteistö 250 m2 Omia tiloja yhtensä 7490 m2 Vuokrattuja tiloja Karkun halli Palvialan kylässä 1000 m2 Vaaterin osasto Kaltsilan kylässä 350 m2 Varastotilaa Muistoja ja Hoppu 500 m2 Vuokrattuja tiloja yhteensä Tiloja yhteensä 1850 m2 9340 m2 19 60 11.LUKU KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN V aikka tietyt laitteet ovat aina olleet välttämättömiä apuneuvoja lasin leikkauksessa ja hionnassa sekä myös kehyksiä valmistettaessa, olivat sodanjälkeiset vuodet tällä alalla vielä pääasiassa käsiteollisuuden aikaa. Osakeyhtiön perustaminen ja mittavat rakennusinvestoinnit toivat uuden ajanjakson yritykseen: koneellistamisen, automaation ja rationalisoinnin. Jos ei ihan vielä vuonna 1961 kaikkea heti saavutettu, niin jo vuosikymmenen lopulla voidaan täydellä syyllä puhua teollisesta tuotannosta. Aina on kuitenkin muistettava, että peilinvalmistus koneista huolimatta on suurelta osin käsityötä: lasinkäsittelyn eri vaiheissa, puukehysten valmistuksessa tai kuvastimen kokoamisessa ei mikään kone korvaa ammattitaitoista kättä ja tarkkaa silmää. HOPEOINTI Vuonna 1958 oli saksalaiselta Adolf Hirziltä hankittu laitteet ja taito, knowhow – niinkuin tänä päivänä sanottaisiin, peilin ruiskuhopeointia varten. Nyt uudessa tehtaassa menetelmä otettiin käyttöön ja hopeanitraatin kannusta valuttamisen kausi jäi historiaan. Menetelmä nosti hopeoidun lasin tuotantokapasiteetin 10-kertaiseksi. Hopeapinnan heijastavuus parani myös huomattavasti, samoin sen kestävyys, sillä peilin tausta suojattiin ennen MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN 92 maalausta vielä kuparilla. Puhdistetun veden tarve kasvoi samassa suhteessa tuotetun hopeoidun lasin määrän kanssa. Niinpä vuoden 1961 koneinvestointeihin kuului sveitsiläisen tehokkaan vedenpuhdistuslaitteen hankinta. Mäkisen veljekset olivat oppineet jo 50-luvulla sen, että alan tietoa piti hakea ulkomailta. Konemessut ja vierailut Keski-Euroopan suuriin peilitehtaisiin olivat innoittajina uusiin suunnitelmiin. Oppaina näillä matkoilla toimivat mm. lasiajan agentuuriliike Vitrea Oy:n toimitusjohtaja Kerttu Ylönen ja myöhemmin Lasitukku Oy:n toimitusjohtaja Pellervo Lindblom sekä hiontalaitteiden osalta Vitrifer Oy:n toimitusjohtaja Kaj Bendix. Jo kuusikymmenluvun alussa, kun juuri oli siirrytty ruiskuhopeointiin omassa yrityksessä, näkivät Pentti ja Antti Mäkinen automaattisen hopeointilinjan toiminnassa Festfalia Spiegelfabrikissa Länsi- Saksassa. Asia jäi itämään ja seuraavina vuosina tutkittiin eri vaihtoehtoja. Helmikuussa 1966 Matti Hakala ja Olli Mäkinen tekivät liikematkan Keski- ja Etelä-Eurooppaan tarkoituksenaan tutustua lasin hopeointi- ja reunahiomakoneisiin. Lontoossa he näkivät Steinhardt-merkkisen automaattisen hopeointilinjan toiminnassa. Tehdas oli nokinen ja sijaitsi metroradan alla, mutta kirkasta peiliä syntyi liukuhihnalta. Seuraavaksi belgialainen edustaja vei miehet Etelä-Ranskaan, tehtaaseen, jonne juuri oli asennettu saksalainen peiliautomaatti. Paikka kiilteli puhtauttaan ja jopa lattia oli peitetty hohtavanvalkeilla kaakelilaatoilla. Erilaisia vaihtoehtoja oli siis tarjolla. Lopullinen päätös uuden teollisuushallin ja sinne sijoitettavien koneiden osalta tehtiin hallituksen kokouksessa 4.5.1966. Pöytäkirjassa perusteltiin tehtyä päätöstä seuraavasti: ”Todettiin, että yhtiön liikevaihto oli 31.3.62 päättyneellä tilikaudella mk 470 000, ja 31.3.66 päättyneellä tilikaudella noin mk 1 300 000, eli liikevaihto oli neljässä vuodessa noussut 19 60 KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 93 19 60 n. 830 000 mk, eli noin 176%. Todettiin, että nykyisillä tehdastiloilla ja koneilla sekä valmistusmenetelmällä ei tuotannon nousu samalla kasvuvauhdilla tule olemaan mahdollista. Nykyisellä käsityövaltaisella valmistusmenetelmällä tulevat tuotannon kustannukset jatkuvasti nousemaan, mutta vastaavasti tuotteiden hinnat eivät pääse nousemaan alati kiristyvän kilpailun vuoksi.” Englantilaiseen Steinhardt -linjaan päädyttiin sen vuoksi että sen käyttämä hopeointiliuosten ruiskutusmenetelmä sopi paremmin Pohjolan ilmasto -olosuhteissa. Vuonna 1967 asennettiin syöttö- ja vastaanottopöytineen yhteensä 35 m pitkä hopeointilinja sitä varten saman vuoden kevättalvella valmistuneeseen halliin. Koneen työleveys oli 150 cm ja lasin kulkunopeus 120 cm/ min. Myöhemmin työleveyttä lisättiin 160 cm:iin. Englannista tuli koneen mukana yksi asentaja, muuten työ tehtiin omin voimin tehdas palvelupäällikkö Pekka Mäkisen johdolla. Lasin kulku hihnalla ja sen muuttuminen automaattisesti heijastavaksi peiliksi siinä katsojan silmien edessä oli juhlallinen tapaus, jolla riitti ihmettelijöitä. Peililasin tuotantolukuihin se merkitsi valtavaa muutosta. Tosin ensimmäisinä vuosina ei konetta tarvinnut käyttää edes joka päivä. Nykyisin on jo tultu tilanteeseen, jossa läpimenoa on pitänyt nopeuttaa entisestä ja hopeointiautomaatti tekee osittain kahta vuoroa. Alkuvuosina hopeoitavia lasikokoja oli useita kymmeniä. Nykyään linjalla ajetaan vain muutamaa isoa lasikokoa, joiden paksuudet vaihtelevat tarpeen mukaan 2-6 mm. Ne myydään joko sellaisenaan eteenpäin (simpla) tai pääasiassa leikataan hopeoituna tehtaan omaa peilituotantoa varten. Suurten lasien hopeoinnin aloittaminen merkitsi sitä, että lasien syöttövaiheeseen tarvittiin apuvälineitä. Yrityksen oman henkilökunnan voimin kehiteltiin imukuppinosturi lasin syöttöön. Täysin automaattinen isojen lasien syöttö pöytä valmistui 1982 MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN 94 19 60 Peilin hopeointia Mäkisen Muovi- ja Kuvastin Oy:ssä 1960-luvun alussa. Tuolloin käytetty konelasi oli ensin ”puleerattava”, mitä etualalla tekee Sylvia Talja. Taaempana lasinpesussa Anna-Liisa Rukakoski, hopeoinnissa Emma Villeri ja Pentti Mäkinen sekä Alli Vesterbacka. Yli kaksikymmentä vuotta Mäkisellä peilejä uutterasti hopeoinut Emma Villeri ruiskuttaa Saksasta hankituilla laitteilla hopeaa lasin pintaan. KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN 95 19 60 Vuonna 1967 hankittu, 35 metriä pitkä automaattinen hopeointilinja toiminnassa. Tuolloin hopeoitavia lasikokoja oli kolmisenkymmentä ja ne leikattiin ja hiottiin useinkin ennen hopeointia. Peilejä linjalta vastaanottamassa Anna-Liisa Rukakoski. Pentti Mäkinen valvomassa hopeointiautomaatin toimintaa. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN 96 ja nyt on samanlainen vastaanottopöytä tullut myös koneen toiseen päähän. Viimeisimpiä hankintoja hopeointiin on liuosten ruiskutuksen ohjauskonsoli. Tämä merkitsee entistä tarkempaa säätelyä ja sen kautta tasaisempaa laatua ja hopean valontaittokyvyn paranemista. Hopeointiautomaatti tarvitsee 1000 litraa tislattua vettä tunnissa. Entisten laitteiden teho ei riittänyt ja niin Oy Filter Ab:ltä ostettiin vuonna 1967 ioninvaihtaja, jonka maksimi teho oli 30 l/min:ssa. Vuonna 1975 hankittiin muuten samanlainen mutta isompitehoinen ioninvaihtaja ja vuonna 1979 lisäksi automaattinen ioninvaihtaja, joka esipuhdistaa veden aikaisemmin hankittuja laitteita varten. Hopeointilaadun systemaattinen tarkkailu on myös käynnistymässä. Siihen kuuluu suolaruiskutustesti ja kosteustesti sekä hopea-, kupari- ja maalipintojen paksuuden säännöllinen kontrollointi. Lisäksi on keskustelun alla peilimaalin hankaustestin käyttöönotto. Näillä menetelmillä testattu peili on kestävä takuutuote, joka pystyy laadullisesti hyvin kilpailemaan tuontipeilien kanssa. Hopeointikapasiteetin kehitys vuosina 1930 - 1983 Menetelmä Hopeoidun lasin määrä/pvä Kannusta kaatamalla 1930-1945 1945-1960 n. 10 m2 n. 20-25 m2 Käsiruiskulla 1961-1967 n. 150-200 m2 Automaattinen hopeointilinja 1967- n. 1000-1200 m2 19 60 KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 97 19 70 HIOMO JA LASINLEIKKAUS Hiomon puoli peilitehtaalla 1960-luvun alussa. Työssä vasemmalla Veijo Kulmala, lasinhiojat Keijo Kotilahti, Tapio Lammi, Veikko Ristimäki ja Osmo Niemelä. Vuonna 1961 siirrettiin hiomon vanhat laitteet Asemanmäeltä uuteen tehtaaseen. Joitakin uusiakin hionta- ja muotolasinleikkauslaitteita ostettiin. Lisäksi oli sekä pystyhionta- että valssihiontakoneita, vaakatasossa pyöriviä rauta-, kivija kiillotuslaikkoja. Hiomon automaatio liittyi läheisesti hopeoinnin tehostumiseen. Yhden vaiheen kapasiteetin voimakas kasvu ei kokonaisuuden kannalta ole mielekästä, jos samanaikaisesti ei koko tuotannon läpimenoa tehosteta. Siksi hopeointilinjoihin tutustumisen yhteydessä haettiin myös uusia reunahiontalaitteita. Yrityksen ensimmäinen hionta-automaatti hankittiin vuonna 1967. Se oli englantilainen Autoflow-merkkinen reunahiontakone. Toinen samanlainen hiontakone hankittiin heti 70-luvun alussa. Nyt hionta automatisoitui melkoisesti: Kun ennen samaa hiontatyötä teki 6-7 henkilöä, pystyi nyt kaksi työntekijää kolminkertaistamaan tuotannon. Tuotannon kasvu takasi kuitenkin yleensä työtä näin vapautuneille työntekijöille muilla osastoilla. Hiottureunaisten, kehystämättömien Monikko-tyyppisten peilien valmistus alkoi 70-luvun puolivälissä ja se merkitsi entistä parempia mahdollisuuksia automaatioon sekä hionnan että leikkauksen ja jopa pakkauksen osalta. Leasing-periaatteella hankittiin vuonna 1980 Benteler-merkkiset hionta- ja pesukoneet ja näihin yhdistettiin jatkolinja, jolta tuotteet tarkastuksen jälkeen menevät kutistekalvokoneeseen ja pakkauslaatikkoon. Myös lasin leikkauksissa pöydät ja viivoittimet ovat vaihtuneet uusiin laitteisiin, ilmatyynypöytään ja puoliautomaattiseen imukuppinosturiin. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN 98 19 70 Tehtaan laajennuksen jälkeen hiomo sai uudet tilat. ”Valssikoneen” ääressä Pentti Tuppurainen ja Pertti Lehtinen, taustalla Jorma Mäkinen. Lasin reuna ”siliää”. KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN 99 19 70 Ensimmäistä automaattista hiontalaitetta asennetaan paikoilleen vuonna 1967. Englantilaisen asentajan työtä seuraavat Pentti ja Pekka Mäkinen sekä Matti Hakala. Lasinleikkausta 70-luvun alussa. Työssä Anne Lammi, Lea Kivimäki ja Lilja Andersson. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN 100 19 70 Tuotannon läpimenon nopeuttaminen on tavoite, johon on viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota. Turhia välivarastointeja pitäisi välttää. Ihanne olisi tuotanto, jossa pysähtymättä hihnalla kulkeva lasi muuttuisi omassa pakkauksessaan olevaksi peiliksi. Tähän on vielä pitkä matka, mutta suunta tuntuu olevan selvä. Peilitys -alueen tuotteiden osalta on tämä tavoite jo varsin lähellä. ATK Voimakas kehitys on vaatinut myös konttorin osalta paljon. Investointien ja yritystoiminnan suunnittelun pitäisi perustua täsmällisiin tietoihin markkinoinnista, varastoista ym. Vuonna 1970 oli tultu tilanteeseen, jossa tietokoneen tuoma apu sekä konttoritoimintojen kehittämiseksi että tuotannon ja materiaalivirtojen ohjaamiseksi koettiin välttämättömäksi. Oy Nokia Ab:n tietokonepalveluja alkoi yritys vuokrata 1971 ja laskutus siirtyi ATK:lle samantien. Pian myös velallisreskontra ja myyntitilastointi asiakkaittain, talousalueittain ja tuotteittain saatiin järjestelmän piiriin. Vuonna 1972 yrityksen kirjanpito ja myynnin raportointi tulivat Oy Systek Ab:lta hankitun ATK-järjestelmän hoidettaviksi. Seuraavina vuosina ATK:n käyttö lisääntyi edelleen; 1974 mm. palkat laskettiin jo tietokoneella. Kirjanpidon, laskutuksen ja palkan laskennan toteuttaminen ulkopuolisena tietokoneajona niin, että materiaali ensin ”käsiteltiin” MK Oy:n konttorissa ja kuljetettiin sitten joko Nokialle tai Helsinkiin, osoittautui ajan mittaan hankalaksi. Niin päädyttiin vuonna 1979 oman, IBM -32 pienoistietokoneen ostoon. Sille siirtyivät vuosina 1980 - 81 yrityksen pääkirjanpito, kotimaan lasku- Vuonna 1978 perustettiin tehtaalle myös oma silkkipaino kuvioitujen peilien valmistusta varten. Painokoneen ympärillä ”Niagara”-peilin viivan onnistumista tarkastelemassa työnjohtaja Tuula Mäkinen sekä Marja Eerilä ja Mirja Rolig. KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 101 19 70 tus, varastokirjanpito, palkanlaskenta ja vientilaskutus. Vuonna 1983 käynnistettiin uusi lBM -34 tietokone, joka on toiminnoiltaan entistä suurempi ja monipuolisempi. LASISTA PEILIKSI - TUOTANNON NYKYPÄIVÄÄ KUVASTINTEHTAALLA 70-luvun lopussa Mäkisen Kuvastin Oy:ssä siirryttiin konelasin asemasta käyttämään korkealuokkaista float-lasia, jossa lasilevyn koko on 1,60 x 2,25 metriä. Varastossa lasilaatikoiden siirtely tapahtuu siltanosturin avulla. Toimitusjohtaja Antti Mäkinen seuraa lasilastin purkua. Työssä Timo Jokela. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN 102 19 70 Lasin siirto telineestä hopeointilinjalle tapahtuu automaattisesti imukuppinostolaitteella. Hopeoinnin laatu pyritään pitämään mahdollisimman tasaisena ja valvontaa helpottaa liuosten ruiskutuksen ohjauskonsoli, jota kuvassa tarkkailee Ari-Pekka Peurala. KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN 103 19 70 Suuri lasilevy on saanut kestävän hopeapinnan, kuparisuojauksen ja taustamaalin. Nostolaitteen toimintaa valvomassa Hilkka Mäkipää. Varastossa kuivanut peililevy siirretään lasinleikkaamoon, jossa se ilmatyynypöydällä ja puoliautomaattisin laittein pilkotaan määrämittoihin. Työssä lasinleikkaajat Tapio Lammi ja Matti Tiensuu sekä työnjohtaja Toivo Talja. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN 104 19 70 Leikatut lasit siirretään hionta- ,pesu- ja pakkauslinjalle. Peilejä hionta-automaattiin syöttämässä Pirjo Tuppurainen, taustalla työntutkija Armas Järvenpää. Monikko-tyyppisten palapeilien kulkua linjalla valmomassa Markku Mäkelä. KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 105 19 70 Hiontatyön tulosta tarkastelemassa kehitysinsinööri Matti Vuorinen ja oikealla linjan päätepiste, jossa peilit saavat ympärilleen suojapahvit ja kulkevat sitten kutistekalvokoneen kautta varastoon. Pakkaamassa Anneli Kiviranta, Päivikki Nieminen, Auli Järvempää ja Marjatta Lehtimäki sekä työnjohtaja Jouni Mäkinen. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ KONEET AVUKSI PEILINVALMISTUKSEEN 106 19 70 Varastossa peilejä laatikoihin pakkaamassa Lilja Andersson, Alli Mäkinen ja Aila Peurala. Finnmirror-laatikot kiitolinjaan ja matka peilitehtaalta voi alkaa. Kuvassa kuljettajaa avustaa työnjohtaja Irma Pusa. 12.LUKU MUOVI PEILIN KEHYKSENÄ K un uusi osakeyhtiö vuonna 1960 perustettiin, ei muovi-sanaa haluttu jättää pois yrityksen nimestä, niin tärkeäksi koettiin tuon materiaalin osuus peilitehtaan tuotannossa. Kokeilun aika muovin osalta oli ohi, Pekka ja Matti Mäkisen hankkimat alan ammattitaito tuli nyt entistä tehokkaampaan käyttöön. Kun hopeointi ja hiomo siirtyivät uudelle Vinkinmäen tehtaalle, jäi Viljasen kiinteistöön Asemanmäkeen hyvät tilat muovi- ja metalliosaston tarpeisiin. Matti ja Pekka Mäkisen omiin toiminimiinsä 50-luvulla ostamat muovikoneet siirrettiin Asemanmäkeen ja Mäkisen Muovi ja Kuvastin Oy osti ne. Matti Mäkisestä tuli osaston esimies. Työntekijöitä osastolla oli vuosina 1960-72 keskimäärin kymmenen. Muovikehyspeilien kokoonpano tapahtui sekä Asemanmäessä että uudella tehtaalla. Tuotannon kasvaessa tilat kävivät kummassakin paikassa ahtaiksi. Lisäksi tämä hajasijoitus oli varsin epäkäytännöllinen. Vuonna 1964 Tyrvään kunnalta saatiin vuokrattua Muistolan vanha koulurakennus, josta tuli muovikehyksisten kuvastimien kasausosasto. Osaston esimiehenä toimi Pekka Mäkinen ja työnjohtajana Anja Ylikoski. Peilit pakattiin myös Muistolassa. Työ oli suurelta osin käsityötä. Toki kasauksessa sekä pakkauksessa käytettiin erilaisia käsikäyttöisiä laitteita ja prässejä, jotka olivat joko Mäkisen veljesten suunnittelemia ja Vammalassa teettämiä tai ostettuja. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MUOVI PEILIN KEHYKSENÄ 108 Vuonna 1971 Karkun kunta ilmoitti ryhtyvänsä rakentamaan teollisuushallia keskustaajamaansa Palvialaan ja tarjosi sitä yrittäjille vuokrattavaksi. Tällä tavoin pyrittiin parantamaan kunnan työllisyystilannetta. Toimitusjohtaja Matti Hakala ja projektipäällikkö Olli Mäkinen saivat hallitukselta tehtäväkseen neuvotella kunnan kanssa halliasiasta. Kunta tarjoutui rakentamaan noin 1000 m2:n teollisuushallin ja Mäkisen Kuvastin Oy sitoutui vuokraamaan sen ja tarjoamaan työtä noin kahdellekymmenelle karkkulaiselle. 18.10.1971 käynnistyi Karkussa valtion työllisyyskurssi, jolle otettiin 18 oppilasta muovikehysten puristamista ja peilinkasauksen ammattitaitoja hankkimaan. Kurssin veti silloinen kehitysinsinööri Pekka Maunumäki. Teollinen toiminta alkoi 1.1.1972. Aluksi uudessa hallissa pakattiin ja kasattiin peilejä, mutta kesällä 1973 yrityksen koko muovi konekanta siirrettiin tilavaan halliin ja entisten kahden koneen lisäksi hankittiin uusi ajanmukainen ja suurempi ruiskuvalukone. Nämä toimenpiteet takasivat vuokrasopimuksen mukaisen vähimmäistyöllisyyden. Näiksi vuosiksi osuivat kuitenkin öljykriisin aiheuttamat ongelmat. Vuonna 1973 tyrehtyi muoviraaka- aineen saanti lähes kokonaan ja seuraavat vuodet olivat taloudellisessa mielessä kaaosta koko läntisessä maailmassa. Tammikuussa 1974 raskaan polttoöljyn hinta nousi 181 %. Tästä syystä raaka- ainekustannukset nousivat huimasti ja muovituotteet oli hinnoiteltava sen mukaan. Inflaatio saavutti ennätykselliset mittasuhteet ja palkkakustannukset nousivat sen myötä. Alihankintana teetettyjen isompien kehysten hinnat nousivat tietysti samassa suhteessa. Niin isot kuin pienetkin muovialan yritykset kamppailivat samo- 19 70 Muistolan kansakoulu, Mäkisen Kuvastin Oy:n muovikehyspeilien kasaus- ja pakkausosasto vuosina 1964-1971. MUOVI PEILIN KEHYKSENÄ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 109 19 70 Aila Peurala kokoamassa suosittuja ”Kukka”-peilejä. jen vaikeuksien kanssa. Tämä kehitys jatkui koko 70-luvun ja saavutti huippunsa vuosien 1978-79 vaihteessa, jolloin muovin hinta nousi taas 70-80% raakaöljyn hinnan rajusta kohoamisesta johtuen. Maailmanlaajuisten talousongelmien seurauksia yrityksessä pyrittiin tasoittamaan tuotannon tehokkuusasteen lisäämisellä ja rationalisoimistoimenpiteillä. Muovikoneen muotteja uusittiin niin, että lähes kaikki eteenituotteet voitiin valmistaa automaattisesti. Vuosikymmenen lopulla osaston konekantaa uusittiin ratkaisevasti. Käytettynä hankitulla Kuasy-merkkisellä ruiskupuristuskoneella oli mahdollista tehdä automaattisesti entistä isompia kehyksiä: vain enää muutama suurempi malli jäi ostettavaksi alihankkijoilta. Vuonna 1980 hankittiin vielä toinen tällä kertaa uusi, samanmerkkinen kone ja koneitten ja pakkausosaston välille teetettiin kasauslinja, joka nopeutti työtä ratkaisevasti. Pakkauksessa siirryttiin paineilman hyväksikäyttöön ja niin myös se vaihe tuli huomattavasti kevyemmäksi ja rationaalisemmaksi. Uutena tuotealueena puristemuovikehysten rinnalle tuli 70-luvun lopulla muovilevyn lämpömuovaus. Tätä oli jo 1974 kokeiltu Muisto Vaateriita vuokratulla koneella ja pyöreä, suurehko seinäpeili, jonka kehys vedettiin Asemanmäen vanhalla tehtaalla, oli useiden vuosien ajan myynnissä ja oli suosittu mm. kampaamojen sisustuksissa. 1976-77 ryhdyttiin tällä alueella sekä malliston että koneiden kehittämiseen. Suunnitelmat perustuivat tarkkoihin laskelmiin koneiden kapasiteetista ja levypeilien menekistä. Useat suunnittelijat saivat tehtäväkseen uusien mallien luomisen. Sisustusarkkitehti Maija Ruoslahti piirsi linjakkaan Finnmirror-Interior-sarjan: Cumulus, Cirrus ja Stratus -peilit, joiden innoittajana oli Pohjolan kesätaivas. Lousajan Raudassa teetettiin uusi, isojen levyjen lämpömuovaukseen soveltuva kone ja tuotanto pyörähti käyntiin päätehtaalla vuoden 1977 lopulla. Vuoden 1978 hinnastossa uusi tuotealue oli voimakkaasti jo esillä: Interior-sarjan lisäksi MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MUOVI PEILIN KEHYKSENÄ 110 oli suunniteltu nuorisolle oma levypeilisarja harrastusteemoin. Tuotanto jäi kuitenkin melko lyhytaikaiseksi. Suurin syy tähän oli varmasti öljykriisin aiheuttama raaka-ainekustannusten nousu. Levypeili oli liian kallis ja muovi alkoi muutenkin menettää suosiotaan sisustusmateriaalina. Muovin käytössä peilin kehyksenä ovat Mäkisen veljekset tehneet uraauurtavaa työtä. Uusi tuote syntyy monen vaiheen kautta: mallipiirros - protokappale - tekninen piirros - muotin valmistus koepuristus - sarjavalmistus. Jotkut malleista ovat kokonaan syntyneet Matti ja Pekka Mäkisen ideoimina ja ainakin teknisiin ratkaisuihin he monesti joutuivat puuttumaan, sillä vaikka peilinkehyksen tietenkin pitää olla hauskannäköinen, sen pitää myös olla helposti koottava, kestävä ja käytännöllinen. Kuinka prässätä hyvä kiinnityslenkki seinäpeiliin samalla kun kehys valmistuu ja miten saada meikkipeili pysymään pystyssä?; tällaisia ongelmia oli jokaisen uuden mallin kohdalla ratkaistavina. Varsinainen mallisuunnittelu alkoi 1960- ja 70 -luvuilla yhä useammin tapahtua ammattikoulutuksen saaneen muotoilijan työpöydällä. Tauno Kallio on piirtänyt eräitä vieläkin valmistuksessa olevia malleja. Eniten muovikehyksiä suunnitteli Tuula Lintinen-Puraslahti, talon monivuotinen vakinainen suunnittelija. Myös Juhani Salovaara on tehnyt muutamia linjakkaita malleja, samoin Maija Ruoslahti ja Kaija Snellman-Wasenius. Suunnittelijan nimellä ei Mäkisen Kuvastin ole useinkaan muovituotteitaan markkinoinut, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Vaikka design-tuotteen leimaa ei mitenkään ole korostettu, on yksinkertainen ja kirkasvärinen muovikehys saanut myönteistä huomiota Pohjoismaissa ja muuallakin sisustuksen parissa ammatikseen työskentelevien keskuudessa. Myös kopioita niistä ilmestyy aina silloin tällöin kauppojen hyllyille sekä Euroopassa että USA:ssa. Muovikehysten värejä on aina vaihdettava kulloisenkin sisustusmuodin mukaisiksi. Työnjohtaja Anja Ylikoski kertoo kuitenkin, miten tummanruskea. puhtaan valkoinen ja kirkas punainen 19 70 Kukkapeilit lähdössä valloittamaan Sveitsin markkinoita. Kuvassa peilien kokoajat ja pakkaajat, Rauha Mäkinen, Aila Peurala ja työnjohtaja Anja Ylikoski. MUOVI PEILIN KEHYKSENÄ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 111 19 70 ovat vuodesta toiseen säilyttäneet asemansa muovikehysten väreinä. Iskunkestävän ja kirkaspintaisen polystyreenin käyttö suuremmissa peileissä on lisääntynyt ja pehmeä polyteeni on jäänyt pienempien tuotteiden materiaaliksi. Tänä päivänä Karkun osasto on toimiva ja varsin rationaalinen tuotantoyksikkö. Kolmannen polven edustaja, tuotantopäällikkö Jouko Mäkinen vastaa myös sen toiminnasta. Kapasiteetti on sopiva tämän hetken tarpeisiin ja mitään suuria mullistuksia ei osaston suhteen ole näkyvissä. Karkun teollisuushalli, Mäkisen Kuvastin Oy:n nykyinen muoviosasto. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MUOVI PEILIN KEHYKSENÄ 112 19 70 Muovikehyspeilien viimeistelyä käsityönä. Marja-Leena Rintanen solmimassa meikkipeili Lunarin nahkanauhoja. ”Huangho”-partapeiliä valmistumassa kasapäin. Kokoamistyössä Eila Ranta. MUOVI PEILIN KEHYKSENÄ 113 19 70 Työtä muovikoneella: raaka-ainetta koneeseen lisäämässä Atte Vesanen ja ”Ofanto”-kehyksiä koneesta ottamassa muovipuristaja Jari Kaukonen. Karkun hallin kokoamis- ja pakkauslinja. Työssä Seija Heinonen, työnjohtaja Anja Ylikoski ja Jari Kaukonen sekä etualalla Hilkka Luhtalampi. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ P uu on vuosien kuluessa säilyttänyt asemansa kehysmateriaalina. Puulajit sekä listojen pituus ja leveys ovat huonekalukuvastimissa vaihdelleet kunkin ajan sisustusvirtausten mukaan. Aina Mäkisellä on kuitenkin puuta muokattu listaksi ja peilin ympärille, oli sitten materiaalin oltava tiikkiä, tammea tai oksatonta suomalaista mäntyä. Puutyöosasto toimi vuodesta 1961 lähtien uudessa tehdasrakennuksessa, mutta alusta lähtien puutyölle varattu tila oli liian pieni ja listojen valmistuksesta osa oli alihankintaa. Lisäksi tilat olivat muutenkin sopimattomia, sillä puun käsittelyssä syntyvä pöly oli haitaksi muulle samassa rakennuksessa toimivalle tuotannolle. Kun osoittautui, että suuremmat jalopuukehyksiset eteisen peilit kävivät hyvin kaupaksi, oli syytä ryhtyä suunnittelemaan tilavampaa yksikköä niiden valmistusta varten. Yhä useammassa taloudessa haluttiin eteisen peilistä nähdä muutakin kuin kasvot ja jakauksen suoruus; peilit kasvoivat pituutta niin että helmankin heilahdus niistä näkyi. Vuonna 1963 löytyi varsin läheltä sopiva paikka puutyöosastoksi. Vihtori Juurikivi vuokrasi nimittäin Roismalassa sijaitsevan verstaansa kaikkine koneineen ja laitteineen Mäkisen Kuvastimelle. Yhdessä omien koneiden kanssa voitiin niillä moninkertaistaa kehystuotanto ja alihankinnasta oli mahdollista luopua lähes kokonaan. Ainoastaan kehysten maalausta tehtiin muual- 13.LUKU PUUOSASTON VAIHEITA PUUOSASTON VAIHEITA MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 115 19 70 Vihtori Juurikiven verstas, jossa Mäkisen Kuvastimen puukehykset tehtiin vuosina 1963-1973. la: niitä lähetettiin käsiteltäviksi mm. Sammaljoen Huonekalutehtaalle. Jalopuu oli kuitenkin suurinta muotia tuohon aikaan. Se ostettiin lankkuina Helsingistä ja Olli Mäkinen kertoikin, että useamman kerran vuodessa piti lankut käydä paikanpäällä valitsemassa, jotta kehyspuuksi saataisiin mahdollisimman virheetöntä tavaraa. Yrityksen historian toinen tulipalo sattui Juurikiven osastolla 1970. Tuli oli saanut alkunsa päädyssä sijainneesta puru- ja pölysäiliöstä. Palo saatiin nopeasti talttumaan, mutta kattorakennelmat ehtivät tuhoutua. Arvokas raakapuuvarasto ja koneet onnistuttiin pelastamaan, mutta valmiita kehyksiä paloi jonkin verran. Keskeytyksiä toimintaan tai toimituksiin ei palo aiheuttanut. Juurikiven osastolla työskenteli vuosina 1963 -1973 8-10 henkilöä. Pitkäaikainen työnjohtaja oli Yrjö Pihlajamäki ja tuotannosta vastasivat tuotantopäälliköt Olli Mäkinen ja hänen jälkeensä vuodesta 1966 Matti Mäkinen. Vuonna 1973 Vaateri Oy:n tultua Mäkisen Kuvastimen tytäryhtiöksi vuokrattiin Muisto Vaaterilta Kaltsilan koulu ja sinne siirrettiin koko puutyöosasto. Myös T:mi Muisto Vaaterin entiset puunkäsittelykoneet vuokrattiin ja näin pystyttiin puukehysten tuotanto pitämään entisissä mitoissaan. Pienemmät sarjat ja mm. piianpeilit valmistetaan tänäkin päivänä vielä Kaltsilassa. 70-luvun alkupuoli oli puun suhteen hiljaisempaa kautta, värikkäät muovit sopivat paremmin ajan henkeen. Vuosikymmenen loppu merkitsi puun uutta tulemista ja tällä kertaa nimenomaan kotimaisen puun, männyn ja koivun arvostusta. Viitteitä uudesta kevyemmästä ja vaaleammasta sisustussuuntauksesta nähtiin Skandinaavisilla huonekalumessuilla. Se loi pohjan investoinneille, jotka tehtiin puuosaston kehittämiseksi. Vuonna 1979 MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ PUUOSASTON VAIHEITA 116 valmistuivat uudet ajanmukaiset tilat päätehtaan läheisyyteen. Myös puuntyöstökoneet uusittiin. Merkittävimpiä niistä lienevät Waco-merkkinen 6-kutterinen listahöylä, Essepigi 2200 jiirisahakone ja Kamro-alajyrsin. Koneista huolimatta puukehysten teko on pitkälle käden ja silmän työtä. Listoista valitaan kauniisti toisiinsa sopivat parit ja iirikulmat sovitetaan kasauspuristimessa yhteen. Puu pintakäsitellään useimmiten nykyisin lakalla. Malleista on yleensä saatavana myös tummaksi petsattu vaihtoehto. Uuden puutyöosaston valmistuttua sen kapasiteetiksi laskettiin n.100 000 puukehystä vuodessa. Nykyisin on tähän määrään ylletty, mutta silti suunnitelmia tuotannon tehostamiseksi on olemassa, kertoo osaston vastaava insinööri Heikki Vilkkula. Puu on elävä materiaali, jonka kosteuspitoisuuden on oltava sopiva, jotta saumat ja liitokset pitäisivät. Varastointi ja kuivaamon tarkkailu ovat siis varsin tärkeitä tässä suhteessa. Myös puuntyöstöhallissa pitäisi kosteuden pysyä vakiona, että kehykset säilyisivät. Myös näihin seikkoihin on puumäessä kiinnitetty huomiota. Jokaisessa työpisteessä on purunpoistoa varten imuri. Uusimpia hankkeita on ketjusuodatinlaite, joka suodattaa laitteistosta 19 70 Sisäkuva Juurikiveltä. Koneinventaariota suorittamassa työnjohtaja Yrjö Pihlajamäki ja Pauli Tammiaho. Oikealla: muodikkaita tiikkikehyksiä esittelevät silloinen tuotantopäällikkö Olli Mäkinen ja penkkipuusepät Urho Mäenpää ja Tuomo Helläkoski. PUUOSASTON VAIHEITA MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 117 19 70 tehdashalliin takaisin tulevan ilman. Tämä on tärkeä asia sekä työntekijöitten terveyden että energiansäästön kannalta. Palapeilit eli peilitys on jonkin verran viime vuosina vallannut markkinoita puukehyksiltä. Toisaalta perinteisestä kehyksestä ollaan kehittelemässä erilaisia muunnelmia, laajempia puisia kokonaisuuksia hyllyköineen ja kaapistoineen sekä eteisiin että kylpyhuoneisiin. Lämpimät puupinnat löytävät aina omat kannattajansa. Yhtiön puutyöosasto toimi vuosina 1972-1979 Kaltsilan koululla ja siellä valmistetaan edelleen erikoistöitä ja pienempiä sarjoja. Oikealla: valmistumassa ”Piianpeili”, jonka laatikko-osaa ”muotoilee” Markku Oksanen. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ PUUOSASTON VAIHEITA 118 19 70 Raakalautanippu siirretään varastokatoksesta kuivaamoon. Toimitusta valvomassa ylityönjohtaja Heikki Vilkkula. Laudasta syntyy kehyslistaa. Listakoneella työssä yrityksen pääluottamusmies Pekka Lankinen. PUUOSASTON VAIHEITA 119 19 70 Kulmasinkkauksia tekemässä Marjatta Paunuvuori. Valmis kehys pintakäsitellään nykyisin useimmiten luonnonvärisellä lakalla, jotta puun kauniit syyt jäisivät näkyviin. Ruiskulakkausta suorittamassa Teuvo Tuominen. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ PEILIT VÄRIKUVINA 120 19 70 PEILIT VÄRIKUVINA Mäkisen Kuvastin Oy:n ensimmäisen piirtäjäsuunnittelijan, Tauno Kallion kyänä jälki näkyy näissä ajattomissa seinä-, pöytä-, ja taskupeilimalleissa. PEILIT VÄRIKUVINA 121 19 70 Pekka Mäkisen ideoima kylpyhuoneen peilihyllyjärjestelmä ”Miro”, ja sen alapuolella 50-luvulta saakka mallistossa säilynyt, Pekka Mäkisen suunnittelema partapeili ”Huangho”. Oikealla: Juhani Salovaaran käsipeili ”Urtimo”. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ PEILIT VÄRIKUVINA 122 19 70 Juhani Salovaaran linjakasta suunnittelua: seinäpeili ”Oftano”, pöytäpeili ”Vaal” ja ”näyttelijäboxi-Rhone”. PEILIT VÄRIKUVINA 123 19 70 MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ PEILIT VÄRIKUVINA 124 19 70 Tuula Puraslahden iloisia muovikehyksiä vuosien varrelta. PEILIT VÄRIKUVINA MÄKISEN KUVASTIN OY 125 19 70 Tuula Puraslahden piirtämiä puukehyksisiä seinäpeilejä 70-luvulta ja ylhäällä 80-lukua henkivä eteisryhmä ”Preto” silkkipainokuvioisine peileineen. FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ PEILIT VÄRIKUVINA 126 19 70 Maija Ruoslahden peilisuunnittelua: silkkipainettu palapeilikokonaisuus ”Seitti”. Käsipeilejä ja kesätaivaan pilvistä aiheensa saanut levypeilimallisto. PEILIT VÄRIKUVINA 127 19 70 Tarmo Vaaterin ideoima ”Niagara”peili, jonka erilaisista, toisiinsa niveltyvistä silkkipainetuista osista voi jokainen koota mieleisenä peiliseinän. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ P eilitehdas tuottaa hopeoitua peililasia. Se on tuotannon ydin ja siksi hopeapinnan laatu, sen heijastavuus ja kestävyys, on muun tuotannon perusta. Yritys aloitti kuitenkin 60 vuotta sitten kehysten valmistajana. Perusidea on säilynyt ja säilytetty: valmis kehystetty tai reunahiottu kuvastin on yrityksen tärkein tuote. Hyvä idea voi pitää keskisuuren yrityksen pystyssä muutaman vuoden, mutta jatkuvan kehityksen ja kasvun takaa vain tuotekehitys. Tämä oivallettiin Kuvastintehtaassa varhain. Osakeyhtiön perustamisvaiheessa määritteli toimitusjohtaja Antti Mäkinen toiminnan pääsuuntaviivoja seuraavanlaisesti: ”Uudet artikkelit ja entisten monipuolistaminen, tuotannon kasvu ja varastoon valmistaminen ...”. Vuoden 61 vuosikertomuksessa viitataan myös tuotekehittelyn tarpeeseen, kun siinä todetaan: ”Yhtiön valmistamien tuotteiden muotoilun ja taiteellisen tason kohottamiseksi on päätetty ottaa yhteys johonkin nuoreen, hyvään muotoilutaiteilijaan.” Tauno Kallio osallistui monipuolisesti edelleen kaikkiin hyvää piirustustaitoa vaativiin tehtäviin, mutta hänen lisäkseen haluttiin myös uusia voimia suunnittelutyöhön. Taideteollisen oppilaitoksen opiskelija Juhani Salovaara aloitti Mäkisellä kesätyössä ja jatkoi sen jälkeen tekemällä tilaustöitä aina tarvittaessa. Hänen suosituksestaan tuli tehtaalle vakinaiseksi suunnittelijaksi saman koulun kasvatti Tuula Puraslahti (os. Linti- 14.LUKU TUOTEKEHITTELY JA SUUNNITTELU TUOTEKEHITTELY JA SUUNNITTELU MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 129 19 70 nen), joka toistakymmentä vuotta päätoimisesti peilien kanssa työskennellessään perehtyi alaan erittäin monipuolisesti. Eivät ainoastaan peilit, niiden kehykset ja oikeat mittasuhteet, olleet hänen työalaansa, vaan hän kehitteli pakkaustapoja, suunnitteli pakkauksia ja järjesteli messuosastoja. 70-luvun puolivälistä lähtien tuotesuunnitteluun kiinnitettiin yrityksessä taas erityistä huomiota. Tarkoitus oli uudistaa mallistoa kautta linjan. Tuula Puraslahden ja Juhani Salovaaran lisäksi malleja suunnittelivat Maija Ruoslahti ja Kaija Snellman-Wasenius. Myös useamman englantilaisen designerin kanssa on ollut yhteistyötä. Näin vientimallisto tulee lähemmäksi eurooppalaisen kuluttajan makua. Tuotekehittelystä vastasi yhtiön perustamisen jälkeen yleensä tuotantopäällikkö, joskin esimerkiksi muovipuristeet ja niiden kehittely on aina ollut Matti Mäkisen työsarkaa. 70-luvulla puumallistoa uusi Mauri Mäkinen ja levypeilialuetta hoiti Olli Mäkinen, joka myöhemmin oli myös silkkipainokuvioisten peilien valmistuksen aloittamisessa aktiivisesti mukana, joskin käytännön taidot tällä alueella opettelivat ja toivat yritykseen Tuula ja Jorma Mäkinen. Nykyinen tuotekehityspäällikkö on Matti Mäkisen poika, Into Mäkinen. Monet peili-ideat ovat lähtöisin Mäkisen Kuvastimesta. Tietysti vaikutteita on haettu myös ulkomailta, mutta jäljittelyyn ei ole tyydytty vaan uusia ajatuksia on yhteistyössä ammattitaitoisten suunnittelijoiden kanssa kehitelty eteenpäin. Koristeellinen rokokoo-peili ei ole ollut Mäkisen ominta alaa, vaikka mallistossa on ollutkin aina myös tämä vaihtoehto ostajalle, joka sitä tyylihuonekalujen seuraksi kaipaa. Tänä päivänä peili- ja pöytäyhdistelmä Thames edustaa tätä linjaa ja 60-luvulla vaiettiin myös kipsistä kehyksiä rokokoo -peileihin. Tuotannon pääosan ovat kuitenkin muodostaneet peilit, joissa on viimeistelty, valikoitu puukehys tai kirkasvärinen, puhdaslinjainen muovikehys. Oman ryhmänsä ovat muodostaneet kylpyhuonekuvastimet, MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ TUOTEKEHITTELY JA SUUNNITTELU 130 peilikaapit ja peili-hyllykkö järjestelmät, joita voi kasvattaa seinätilojen mukaan. Samaa ajatusta edustavat peiliseinät, peilitys, joka on valtaamassa alaa perinteiseltä kehyspeililtä. Tämän aloitti Monikko patentoituine kiinnikkeineen ja tämän päivän suosikki on Niagara, peiliseinä silkkipainoraitakuvioineen. Viivakuvion idea lähti sisustusarkkitehti Maija Ruoslahden suunnittelemasta Seitti-peilikokonaisuudesta, jota myyntipäällikkö Tarmo Vaateri kehitti eteenpäin Niagara -järjestelmäksi ja jossa peileistä muodostuvaa kuviota voi vaihdella yhdistelemällä suoraa viiva -aihetta kaareviin. Mallit muuttuvat ajan mukana. Tuotesuunnittelija Tuula Puraslahti onkin todennut, että peilien suunnittelu ei ole samalla lailla luovaa työtä kuin taiteilijan työ. Peiliä ei suunnitella oman maun mukaiseksi vaan peilin tulee palvella kaikkia asiakasryhmiä. Peili on taiteellinen käyttöesine ja osa sisustusta. 19 70 15.LUKU MYYMISESTÄ MARKKINOINTIIN M äkisten peilejä oli alettu voimallisesti markkinoida 50-luvun jälkipuoliskolla A. V. Mäkisen tukkuliikkeen MuoviKuvastimen nimissä. Tampereen messuilla oli kuvastimilla oma osasto, tuotteet saivat omia, myyviä pakkauslaatikoita ja yritykselle suunniteltiin oma MK-tunnus. Toiminta lähti käyntiin Kaarlo Mäkisen aloittamalta linjalta, jonka sota-aika ja sitä seuranneet pulavuodet olivat keskeyttäneet. Myynninedistämistoimia ei niinä vaikeina vuosina oltu juuri tarvittu: sitä valmistettiin, mihin raaka-aineita riitti ja kaikki kävi kyllä kaupaksi. Markkinoinnilla ei vielä herätelty uusia tarpeita kuluttajissa, kysyntää pyrittiin peilialalla vain jotenkin tyydyttämään. Kauppamatkustaja oli keskeinen henkilö myyntityössä. Hänen nimityksensä vaihtui matkustajasta myyntimieheksi ja myöhemmin edustajaksi, mutta työ ei nimenmuutosten mukana juuri miksikään muuttunut. Näytteet ja kuvastot mukanaan hän matkusti alan liikkeissä joko junalla tai myöhemmin yhä useammin autolla, saaden myymistään tuotteista provisiopalkan. Onnistuminen työssä oli paljolti kiinni myyntimiehen soveltuvuudesta alalle, hänen kyvystään luoda hyviä ja luottamuksellisia asiakassuhteita. Muovi-Kuvastimen entinen edustaja Aarno Alakoski myi peilejä uuden osakeyhtiön nimissä edelleen koko maan alueelle aina vuoteen 1967, jolloin hänen piirinsä jaettiin kahtia ja edustaja Heikki Kulmala ryhtyi hoitamaan Pohjois-Suomen piiriä. Ajoit- MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MYYMISESTÄ MARKKINOINTIIN 132 tain työssä oli useampiakin edustajia, mutta nykyisin Alakoski ja Kulmala kaksin hoitavat peiliedustuksen kotimaassa. Pitkäaikainen työsuhde kertonee jotain työn onnistumisesta ja sekä työnantajan että edustajien tyytyväisyydestä työkenttään ja saavutettuihin tuloksiin. Yhtiön perustamisen aikoihin hoiti markkinointia kaikkine osa-alueineen toimitusjohtaja Antti Mäkinen. Vuonna 1963 palkattiin ekonomi Matti Hakala yhtiön myyntipäälliköksi. Hän ryhtyi määrätietoisesti kehittämään myynnin lisäykseen tähtäävää toimintaa. Yhä suuremmalla syyllä voidaan tätä ajanjaksoa käsiteltäessä puhua markkinoinnista. Kotimaiset rakennus- ja kulutustavaramessut tulivat nyt jokavuotiseen ohjelmaan ja lisäksi tuotteita alettiin esitellä pysyvissä näyttelyissä. Kuvastot uusittiin ja ensimmäisiä peilien mainoskampanjoita kaavailtiin. Vielä 60-luvun alussa messut olivat ehkä paras tapa tavoittaa kuluttaja, kun muut mainonnan keinot eivät vielä olleet voimallisesti käytössä. Edustajien henkilökohtaisiin suhteisiin perustuva työ ja ”messuaminen” muodostivat markkinoinnin perustan, jota taloudellinen nousukausi ja Efta-sopimus vauhdittivat. Edustajien työkenttä monipuolistui, kun kaupan rakenne muuttui ja myös Suomeen alettiin rakentaa tavarataloja ja supermarketteja. Peilistä oli kehitettävä tuote, jonka saattoi kätevästi poimia mukaansa itsepalvelutiskiltä. Niinpä Anneli Ahonen ja Olli Mäkinen yhdessä Maija Ruoslahden kanssa kehittivät Peilipuu -idean, telineen, jossa peilit olivat Tuula Puraslahden suunnitte- 19 80 60-luvulla alkoi Mäkisen Muovi ja Kuvastin Oy yhä useammin osallistua kotimaisille messuille, joilla edustajat esittelivät kehittyvää peilimallistoa. MYYMISESTÄ MARKKINOINTIIN MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 133 19 80 Kuvassa ”peilipuu”, liikkeisiin tarkoitettu teline, josta kuluttajan on hyvä valita mieleisensä pien- tai seinäpeili. lemissa pakkauksissaan hyvin esillä. Lähtökohtana oli ajatus, ettei peilin paikka ole tavaratalon peränurkka, vaan ne on tuotava lähemmäksi ostajaa. Luultavasti ensimmäinen Suomessa toteutettu peilien mainoskampanja oli mainostoimisto Lehmus Oy:n suunnittelema Kultapeili -kampanja. Silloin ehdotettiin jopa yhtiön nimen muuttamista Kultapeili Oy:ksi, mikä jäi kuitenkin toteuttamatta – onneksi, sillä tuskin perheyrityksen nimen ja imagon hylkääminen olisi viisasta yhden tuotteen kampanjoimiseksi. Kultapeili -idea sinänsä oli aikaansa edellä, se oli kätevään kantokoteloon pakattu korkealaatuinen palapeili, josta asiakas saattoi koota mieleisensä peilikokonaisuuden kotiinsa. Tehokkaasta kampanjasta huolimatta Kultapeili ei menestynyt toivotulla tavalla. Vasta kymmenen vuotta myöhemmin on vastaava idea saanut ostajat liikkeelle, kun Monikko-peilit ja peilitys eri muodoissaan on kehittynyt ja tuotu kuluttajan tietoisuuteen. Mainos-Lehmuksen jälkeen on mainossuunnitelmia tilattu useammaltakin toimistolta. Ekonomi Anneli Ahosen toimiessa 70-luvulla markkinoinnin ja myynninedistämisen tehtävissä yrityksessä oli pitkä yhteistoimintakausi naisten mainostoimisto Womenan kanssa. Yhteyksiä lehdistöön hoiti samanaikaisesti Helsinkiläinen pr-toimisto EA-tiedotus. Kun naiset pääasiassa vastaavat kotien sisustuksesta, on tämä ratkaisu varsin ymmärrettävä. Tiedottamisen kanavia olivat etupäässä naistenlehdet ja sisustuslehdet ja kohderyhmänä naiset. Mainokset muuttuivat 70-luvulla värikkäiksi, koko sivun ilmoituksiksi. Niissä ei kuvattu ainoastaan peiliä vaan koko asumisen miljöötä. Myös pienpeilit saivat omat nuorisolle suunnatut kampanjansa, niitä annettiin yleisökilpailuihin palkinnoiksi ja niistä tehtiin reipashenkisiä mainoskuvia, jotka ilmestyivät nuorisolehdissä. Tällainen voimakkaasti mainostettu pienpeili oli Hitti-Hatti – ihan uusi hurjan hauska meikkipeili. Mainostus perustui yhä enemmän lukijatutkimuksiin. Ne to- MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MYYMISESTÄ MARKKINOINTIIN 134 teutettiin samanaikaisesti useassa laajalevikkisessä lehdessä. Myös TV-mainonta on useamman kerran esiintynyt suunnitelmissa ja nyt 60-vuotisen toimikauden juhlistamiseksi on valmistunutkin TV -mainos, joka niveltyy aikakauslehti -ilmoitteluun ja liikkeiden peilikampanjoihin. Kaiken markkinoinnin perustana on kuitenkin tuote, sen idea ja laatu. Siksi tehokas laaduntarkkailu on välttämätöntä. Myös raakaaineiden osto on perustunut jatkuvaan tutkimustyöhön ja eri vaihtoehtojen vertailuun. Ei esimerkiksi ole yhdentekevää, minkälaiselle lasille hopeapinta ruiskutetaan. Jos lasissa on virheitä, tulee peilistä helposti naurupeili. Ulkomaisen korkealaatuisen peililasin korkea tuontitulli heikensi kilpailukykyä markkinoilla aina vuoteen 1969 asti, jolloin peilinvalmistukseen käytettävälle lasille saatiin t-tullioikeus pitkällisen taistelun jälkeen. Nykyisin peililasina käytetään yksinomaan ulkolaista, virheetöntä float- menetelmällä valmistettua lasia. Tuotannon ja markkinoinnin saumaton yhteistyö on välttämätöntä yrityksen toiminnan onnistumiselle. 70-luvun alussa pyrittiin markkinointia ja tuotantoa lähentämään organisaation muutoksilla. Tuoteryhmittäin vastasivat tuotepäälliköt omasta alueestaan, sen kannattavuudesta, tuotekehittelystä ja menekin edistämisestä. Heidän alaisinaan olivat sekä tuotesuunnittelijat että myyntimiehet. Nykyisin on palattu taas enemmän keskitetympään hallintomalliin ja tämä pätee myös markkinoinnin alalla. Varatoimitusjohtajan johdolla kotimaan myyntipäällikkö hoitaa markkinoinnin alaisinaan edustajat, kotimaan myyntisihteerit ja lähetyspakkaamo. 80-luvulle tultaessa on aloitettu ns. myymäläpalvelu, joka tarkoittaa sitä, että yksi henkilö yrityksestä kiertää tärkeimpien 19 80 Kotimaan myynnistä vastaavat henkilöt palaverissaan. Vasemmalta näyttelyn rakentaja Teppo Lindholm, edustaja Heikki Kulmala, sihteeri Aila Jänesniemi, edustaja Aarno Alakoski, sihteeri Elvi Laine ja myyntipäällikkö Tarmo Vaateri. MYYMISESTÄ MARKKINOINTIIN 135 19 80 Mainoksia eri vuosilta. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ MYYMISESTÄ MARKKINOINTIIN 136 19 80 asiakkaiden myymälöissä rakentamassa pysyviä peilinäyttelyitä eli peilisoppia sekä osallistuu tehtaan esittelijänä myymälöiden kampanjoihin. Nykyisin on valmiina yli 150 peilisoppea peilin esittelynurkkausta. Näyttävimmät niistä ovat Asko Oy:n myymälöissä. Peilejä esitellään myös päätehtaalla toimistotilojen yhteydessä sijaitsevassa aulassa. Asiakkailla ja vierailijoilla on näin oivallinen tilaisuus saada kokonaiskuva tuotemallistosta. Suuren joukon ostavaa yleisöä kokoavat erilaiset kotimaiset sisustus-, kulutustavara- ja rakennusmessut, joilla Mäkisen Kuvastin Oy on säännöllisesti mukana omalla osastollaan. Näistä merkittävimmäksi on viime vuosina kehittynyt Habitare-näyttely Helsingissä. Markkinointi koostuu useasta osatekijästä, joiden suhde voi eri aikoina vaihdella. Yrityksen markkinointihenkilöiden kyvystä valita parhaat menetelmät ja heidän idearikkaudestaan riippuu kuitenkin viimekädessä se, miten tässä yrityksen elämän kannalta niin kovin keskeisessä asiassa lopulta onnistutaan. 80-luvun messuosasto: valoa ja avartuvaa tilaa, juuri sitä mitä peilillä sisustettaessa saavutetaan. 16.LUKU TYRVÄÄLÄISEN PEILIN TIE MAAILMALLE K un Kaarlo Mäkinen alkoi valmistaa pieniä kuvastimiaan verstaassaan Tyrvään Asemanmäessä, niitä myytiin omaan ja naapuripitäjiin. Pian markkinat laajenivat ja suurten tukkuliikkeiden ostot 40-luvulla merkitsivät myyntiä koko maahan. Kun tämä asema oli vakiintunut, oli luonnollisena kehityssuuntana ajatus viennistä; kuinka suomalainen peili kävisi kaupaksi naapurimaissa, Pohjanlahden länsipuolella tai Neuvostoliitossa. Vientikaupan avaus tapahtui 7.3.1962 saadulla 100 kpl:een erällä kylpyhuonekuvastimia, mallia MK-60. Tilaus tuli Ruotsista, jonne pari vuotta aikaisemmin oli luotu ensimmäiset myyntiyhteydet. Tampereen Nuorkauppakamarin piirissä oli nimittäin viisikymmenluvun lopussa syntynyt ajatus useamman eri alan valmistajan yhteisestä vientiyhdistyksestä. Mäkisen Muovi ja Kuvastin Oy liittyi yhdistykseen, ja kun eräiden vientiyhdistyksen jäsenten perustama Vientikunta Fennex avasi oman myyntikonttorin Tukholmaan, kävi toimitusjohtaja Antti Mäkinen paikan päällä viemässä näytteet ja sopimassa tulevista toimista. Fennexin kanssa, jota Tukholmassa johti suomalainen A. Oltaro, solmittiin vientiagenttisopimus, jonka mukaan Fennex hankkii tietoja markkinointimahdollisuuksista Skandinaviassa, hankkii luotettavat agentit ja valvoo näiden toimia. Fennexin suosituksesta palkattiin Ruotsin agentiksi Sten Sundqvist, jolla oli oma agentuuriliike Sendex Hemprodukter Ab. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ TYRVÄÄLÄISEN PEILIN TIE MAAILMALLE 138 Kun Fennex vuonna 1963 lakkautettiin, jäi A. Oltaro edelleen Tukholmaan ja markkinoi Mäkisen peilejä ja eräitä muita Fennexin kautta Ruotsin markkinoille pyrkineitä suomalaisia tuotteita. Vuonna 1963 saatiin ensimmäinen koe-erä kuvastimia myytyä Tanskaan ja sikäläinen agentuuriliike Qvistagent otti peilien edustuksen tehtäväkseen. Samoihin aikoihin avautuivat myös Norjan markkinat ja edustajaksi siellä tuli A/S Kobas Oslosta. Norjasta kehittyi sittemmin Ruotsin jälkeen toiseksi paras vientimaa ja se on nykyisin vienti tilastoissa kolmantena. Myös idänkauppatoiveet kangastelivat näinä vuosina Mäkisten mielissä, mutta ponnistelut sillä suunnalla eivät tuottaneet vielä toivottua tulosta. Kesällä 1961 toimitusjohtaja Antti Mäkinen kävi viemässä näytteitä tuotteista Leningradiin Lenfintorg-nimiselle rajakauppaelimelle, ja sai myöhään syksyllä vastauksen, jossa todettiin ”etteivät asiakkaat olleet kiinnostuneita tuotteista”. Tärkeä avaus vientimarkkinoille oli kuitenkin saavutettu toimimalla yhdessä toisten saman suuruusluokan yritysten kanssa. Yksin olisikin ollut vaikeaa lähteä liikkeelle: riski oli näin pienempi, kielivaikeudet helpommin voitettavissa ja sopivien edustajien löytäminen varmempaa. Nämä edellä mainitut ovatkin niitä ongelmia, jotka 60-luvulla koettelivat vientiä yrittäviä pienehköjä teollisuusyrityksiä. Lisäksi oli valittava menetelmä, jolla kauppaa vieraassa maassa käytäisiin: olisiko hankittava suoria kontakteja, palkattava agentti vai perustettava myyntikonttori. Ehdottomasti riskittömin ja huokein tapa oli agentin palkkaaminen, mutta kuinka löytää tarpeeksi kokenut, innokas ja vielä luotettavakin edustaja ulkomailta, siinä ongelma, joka ei vuosien mittaan ole ollut vieras 19 80 Mäkisen Kuvastin Oy oli yksi kahdestatoista suomalaisesta yrityksestä, jotka esittelivät tuotteitaan Moskovalaisille Expocetr-hallissa 1980. Kuvassa varatoimitusjohtaja Hannu Pälä keskustelemassa näyttelyvieraiden kanssa. TYRVÄÄLÄISEN PEILIN TIE MAAILMALLE MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 139 19 80 Ulkomaalaisten tehdasvierailut ovat pieneltä osaltaan myös vientikaupan sillanrakennusta. Kuvassa: Neuvostoliiton Suomen pääkonsuli V.A. Bondar seurueineen tutustumassa MK Oy:n silkkipainoon toukokuussa 1982. kuvastintehtaallakaan. Niinpä Mäkisen Muovi ja Kuvastimen ensimmäiset vientikosketukset olivat varman päälle pelaamista. Oltiin viisaasti varovaisia. Toisaalta tämä riskittömyys merkitsi hidasta etenemistä. Jos agentin valinnassa syystä tai toisesta epäonnistuttiin, ei kyseisessä maassa tapahtunut vuosiin mitään, ja jonkun muun valmistajan peilit täyttivät kauppojen hyllyt. Ensimmäiset ulkomaiset messut, joihin Mäkisen Kuvastin osallistui, olivat Tukholmassa elokuussa 1966 pidetyt St Eriks Mässan, Pyhän Eerikin Messut. Samana vuonna avattiin myyntikonttori ja näyttelyhuoneisto Tukholmassa. Tämä oli omiaan vauhdittamaan Ruotsin kauppaa. Ekonomi Jaan Boreuksen tultua sikäläiseksi agentiksi vuonna 1974 jatkui eteneminen läntisen naapurimme peilimarkkinoilla, niin että Ruotsi nykyisin on ylivoimaisesti tärkein vientimaa. Myyntipäällikkö, ekonomi Matti Hakalan osuus oli erittäin ratkaiseva viennin alkutaipaleella. Myös Pohjoismaita kauemmas pyrittiin luomaan myyntiverkostoa osallistumalla messuille ja hakemalla kauppakumppaneita. Työ ei juurikaan perustunut määrätietoisiin, kalliisiin markkinatutkimuksiin vaan ulkomaanmatkoilla ja messuilla saatuihin yhteyksiin. Niinpä Englannin kauppakin alkoi monien epäonnistuneiden yritysten jälkeen kuin sattumalta kuvastojen jättämisellä pariin lontoolaiseen huonekaluliikkeeseen. Vaatimattomasta alusta huolimatta peilien vienti Brittein saarille lähti käyntiin hyvin. Vuonna 1979 Englannissa pitkään toiminut Ismo Kuhanen tuli Mäkisen Kuvastimen vientipäälliköksi ja hänen aloitteestaan perustettiin Lontooseen oma vientiyhtiö, Finnmirror Ltd. Edus- MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ TYRVÄÄLÄISEN PEILIN TIE MAAILMALLE 140 tajaksi tuli Filip Dowse ja myöhemmin Ismo Kuhanen itse. Tänä päivänä vientiyhtiö toimii edelleen ja sen myynnistä vastaa Graham Bradley. Englanti on nykyisin Mäkisen Kuvastin Oy:n toiseksi suurin ulkomainen kauppakumppani. 1960-luvun lopussa markkina-alue laajeni muuallekin KeskiEurooppaan, nimittäin Hollantiin, Belgiaan ja Sveitsiin. Heti 70-luvun alussa ostivat suomalaisia kuvastimia myös ranskalaiset ja ensimmäiset erät matkasivat USA:han asti. Vuonna 1974 tehtiin maahantuontisopimuksia useisiin eri maihin, mm. Länsi-Saksaan, Portugaliin, Japaniin, Uuteen-Seelantiin ja Australiaan. Kontakteja luotiin messuilla Englannissa ja Saksassa, joihin alettiin osallistua joka vuosi. Myös Tokiossa esiteltiin Finnmirror-kuvastimia, samoin Moskovassa, Varsovassa ja Budapestissä. Messuesiintyminen Unkarissa johtikin hyviin tuloksiin: usean vuoden ajan vietiin tietyn dollarikiintiön edestä peilejä. Kaupan pohjana oli maittemme välinen vapaakauppasopimus, ns. Kevsos-sopimus. Neuvostoliittoon on peilejä myyty suomalaisyritysten alihankintana mm. hotellien saneerausten ja rakennusprojektien yhteydessä. Toistaiseksi ainut suora tilaus on ollut hotelli Sputnikin saneeraus Moskovassa. Työtä johtanut arkkitehti oli Moskovan messuilla nähnyt silkkipainetun Niagara-peilin ja halusi sen sitten koristamaan hotellia. Mäkisen Kuvastimen vientiraportit luettelevat varsin eksoottisiakin paikannimiä, kuten Norsunluurannikko, Bahamasaaret tai Hawaiji. Nämä myynnit ovat useinkin messuilla saatuja Mäkisen Kuvastimen messuosasto Kölnin kansainvälisillä messuilla 1975. Alla: Finnmirror-kuvastimia esillä Birminghamin messuilla Englannissa -83. 19 80 TYRVÄÄLÄISEN PEILIN TIE MAAILMALLE MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 141 19 80 Vientipäällikkö Jan Stolzenberg ja vientisihteeri Eeva Petäjistö taustanaan peiliin silkkipainettu maailman kartta. pienehköjä tilauksia. Joka tapauksessa Finnmirror-kuvastimia viedään yli 20 maahan ja kymmenen agentin tai maahantuojan voimalla. 70-luvun loppuun mennessä oli Mäkisen Kuvastin Oy:n toiminta viennin alueella jo saavuttanut selvät tulokset. Peilien koko vienti maastamme oli vuonna 1979, 11,9 mmk, josta Mäkisen Kuvastimen osuus oli 10 750 mmk eli 90%. Mäkisen Kuvastin Oy:n todellinen vienti on tätäkin suurempi, kun mukaan lasketaan rakennusprojektien ja huonekaluteollisuuden alihankinta. Samalla oli siirrytty aikaan, jolloin vienti ylitti tuonnin tällä alueella. Tämä tulos sai ansaittua huomiota osakseen, kun Tampereen Nuorkauppakamari myönsi vientipalkintonsa vientinuolen Mäkisen Kuvastin Oy:lle vuonna 1978. Peilien ja peililasin vienti on monasti ongelmallista. Vaikka keinot ja vientitaidot hallitaankin, on esimerkiksi hyvin kaukaisiin maihin suunnattu vienti kannattavuudeltaan kyseenalaista. Helposti särkyvän ja painavan lasitavaran rahtikustannukset nostavat tuotteiden hintoja niin, että kilpailu siinä suhteessa käy mahdottomaksi. Aina on tietysti olemassa asiakkaita, jotka ovat valmiita maksamaan suomalaisesta omaleimaisesta tuotteesta sen korkeamman hinnan. Toisaalta taas selkeä design ei aina löydä suurta yleisöä traditioihinsa tottuneista maista, vaikka nuoret ja ammattisisustajat saattavatkin tuotteet hyväksyä. Eri maissa on otettava aina huomioon kulttuureiden luonteet, makutottumukset ja kaupankäyntitavat. Kun hinnalla ei ole mahdollisuus kilpailla, on kilpailtava tuotteilla, joita myyvät oikeat henkilöt. Omaperäinen puhdaslinjainen muotoilu ja uudet toimivat ideat ovat vientikaupankin perusta. I da Lehtola, Maija Virtanen ja Kalle Tuominen olivat ensimmäiset ”kuvastinlaiset”. Työtä tehtiin kuin perheessä: välillä mentiin yhdessä marjaan tai rannalle ja kaikkien ruoka kiehui samalla liedellä. Nyt kuusikymmentä vuotta myöhemmin, kun yrityksen palveluksessa on 130 työntekijää, totesivat teollisuustoimihenkilöt juhlapäivän puheessaan: ”Useat meistä ovat kymmenvuosien aikana ikään kuin kasvaneet tähän Finnmirror - Mäkisen Kuvastin Oy:öön, joka johtunee erittäin hyvästä yhteishengestä, mikä tehtaallamme vallitsee työnantajan ja henkilöstön välillä. Olemme kuin samaa perhettä...” Tämän hengen huomaa ulkopuolinenkin melko pian. Kuvastinlaisuus on käsite Vammalassa. Työntekijät eivät juuri vaihdu, he kasvavat tehtävissään yrityksen kasvun ja kehityksen myötä. TYÖNANTAJALIITTO JA AY- LIIKE Työnantajapuoli kuului useita vuosia Suomen Lasitus- ja Hiomoliittoon. Kun yrityksen luonne muuttui enemmän teolliseksi, lii- 17.LUKU KUVASTINLAISET KUVASTINLAISET MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 143 19 80 Mäkisen Muovi ja Kuvastin Oy:n henkilökunta ryhmäkuvassa vuonna 1963 . tyttiin STK: n Yleisen Ryhmän jäseneksi. Työntekijöistä suurin osa kuuluu Suomen Lasi- ja Posliinityöväen liittoon. Toimihenkilöistä osa kuuluu Suomen Teollisuustoimihenkilöiden liittoon ja osa Suomen Teknisten toimihenkilöiden liittoon. Vammalan Kuvastintyöntekijäin ammattiosasto perustettiin 1967. Osaston nykyinen puheenjohtaja on Marja-Leena Rintanen. Osaston toiminta on ollut varsin vireää opintokerhoineen ja erilaisine ulkoiluja vapaa-ajan tapahtumineen. Mäkisen Kuvastin Oy:n työntekijöiden pääluottamusmiehenä on toiminut v. 1967 1981 lasinleikkaaja Tapio Lammi. Nykyinen pääluottamusmies on konepuuseppä Pekka Lankinen. Teollisuustoimihenkilöiden luottamusmies on kirjanpitäjä Eila Kortesuo ja teknisten toimihenkilöiden yhdysmies työnjohtaja Toivo Talja. Palkkaneuvottelut ovat yleensä sujuneet rauhallisesti, pohjautuvathan ne normaaliin sopimuskäytäntöön. Osittaiseen urakkapalkkaukseen siirtyminen tapahtui 1970-luvun alussa ja nykyisin suurin osa tuotannon palkoista perustuu urakkaan. Tämä siirtymä edellytti pitkällistä työntutkintaa ja myös rationalisoimista. Näitä asioita hoitivat yrityksessä Pekka ja Matti Mäkinen ja työntutkijana on toiminut MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ KUVASTINLAISET 144 Armas Järvenpää. Hänen alaansa kuuluvat myös monet muut työolosuhteisiin liittyvät asiat. Urakkapalkkoihin siirtyminen herätti toki hetkellistä hämminkiä työntekijäpuolella, mutta nykyisin järjestelmään ollaan yleensä tyytyväisiä. Myös 60-luvulla, kun siirryttiin teollisiin työnantaja- ja ammattiliittoihin, ilmeni epätietoisuutta uusista pelisäännöistä, mutta työpaikkakokousten ja molempien osapuolten näkemysten selvittämisen jälkeen asioista sovittiin. Näin on suurilta työpaikkakohtaisilta lakoilta vältytty. Valtakunnalliset työrauhahäiriöt ovat luonnollisesti näkyneet myös Mäkisen Kuvastin Oy:ssä. Työllisyys on yrityksessä yleensä ollut varsin hyvä. Vuonna 1977 jouduttiin ensimmäisen ja lähes ainoan kerran menekkivaikeuksien takia turvautumaan lomautuksiin ja samana vuonna tehtiin kaikilla työosastoilla jonkin aikaa lyhennettyä työviikkoa. Pääluottamusmies Pekka Lankinen totesikin Mäkisen Kuvastin Oy:n 60-vuotispäivänä pitämässään puheessa, miten Mäkisellä on riittänyt töitä. ”Tästä haluaisin vetää johtopäätöksen”, hän jatkoi puhettaan, ”ettei Mäkisen Kuvastin Oy ole eläkkeelle jäävä yritys, vaan on kasvussa ja nousussa kovankin kilpailun keskellä. Tästä 19 80 Mäkisen Muovi ja Kuvastin Oy:n henkilökunta ryhmäkuvassa vuonna 1978. KUVASTINLAISET MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 145 ei firman johto saa ottaa itselleen yksin kunniaa, ilman näin ammattitaitoista henkilökuntaa ei yritys olisi tällä tasolla mitä nyt on.” 19 80 Tämä on varmasti asia, jota ei sovi unohtaa. Lisääntyvästä automaatiosta huolimatta lasinkäsittely, kehysten valmistus ja peilien viimeistely on työtä joka vaatii taitavia ja ammattitaitoisia käsiä. Työsuojeluvaltuutetut kuvattuna tarkastuskierroksellaan. Vasemmalta: Jouko Mäkinen, Toivo Talja, Armas Järvenpää, Arvo Kosonen, Marja-Leena Rintanen, Laina Tuominen ja Kirsti Tuppurainen. TYÖSUOJELU, TYÖTERVEYDENHUOLTO JA RUOKAILU Työsuojelu on Mäkisen Kuvastimessa järjestetty työturvallisuuslain velvoittamalla tavalla. Yrityksen työsuojelupäällikkö on tuotantopäällikkö Jouko Mäkinen. Toimihenkilöiden työsuojeluvaltuutettu on Toivo Talja ja työntekijöiden Marja-Leena Rintanen. Työturvallisuutta yrityksessä on parannettu valtuutettujen ja työsuojelutoimikunnan toimesta monissa eri kohteissa. Vuonna 1982 kirjattiin mm. seuraavia tapahtumia tällä alalla: käsityölaitteiden korjaaminen paineilmalla toimiviksi, jotta rasitusvammat vähenisivät, lasinpurkauksen ja lastauksen suojakypärät, puuosastolle trukkihyllyjen suojaverkot, hiomon ilmastoinnin korjaus. Myös palontorjuntaharjoituksia ja ensiapukursseja on järjestetty yrityksen piirissä. Työterveydenhuolto on järjestetty Vammalan Seudun Kansanterveystyön Kuntainliiton kanssa tehdyn vapaaehtoisen sopimuksen puitteissa. Kuulo- ja kemikaalihaittatutkimuksia on suoritettu säännöllisesti, mutta ne eivät ole johtaneet jatkotoimenpiteisiin. Yritystoiminnan alkuvuosina ruoka porisi työntekijöille Ase- MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ KUVASTINLAISET 146 manmäen keittiössä joko työntekijöiden omissa tai Marttaemännän kattiloissa. Pitkän ”eväskauden” jälkeen saavat kuvastinlaiset taas lämmintä ruokaa, kun tehtaan toiseen kerrokseen rakennettu viihtyisä ruokala saatiin käyttöön elokuussa 1982. Emäntä Riitta Harjula vastaa annosten maittavuudesta. Myös Karkun muoviosastolla työskentelevät saavat lämpöisen lounasruuan, joka viedään heille joka päivä autolla päätehtaalta. Iltapäivän työtunteja keventää kahvihetki ruokalassa. TIEDOTTAMINEN Toimitusjohtaja Antti Mäkinen totesi henkilökuntalehti Hopearuudun ensimmäisen, heinäkuussa 1982, ilmestyneen numeron pääkirjoituksessa mm. seuraavaa: ”Työyhteisöt ovat paikkoja, joissa työskennellen käytämme noin ¹⁄3-osan työikäisinä elämistämme vuosista; siis varsin tärkeä osa elämänpiiriämme. Yrityksemme on yksi tällainen työyhteisö, vaikkakin pienehkö, ja nyt on päätetty ryhtyä julkaisemaan tämän yhteisön ikiomaa henkilöstölehteä tiedonvälittäjänä. Haaste on melkoisen suuri, mutta rohkea ensiaskel on nyt otettu ja toivoa sopii, että lehti saadaan sisällöltään riittävän mielenkiintoiseksi, virikkeitä antavaksi ja monenkeskistä vuorovaikutusta lisääväksi.” Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä henkilökuntalehti on sisäisen tiedottamisen nykypäivää Mäkisen Kuvastimessa. Jo tätä ennen on toki ymmärretty tiedottamisen välttämättömyys sekä asioiden sujumisen että yhteishengen ylläpitäjänä. Pelkkä ”puskaradio” ei riitä, vaikka sellainen varmasti jokaisella työpaikalla kiitettävästi toimiikin. Siksi on koko toiminnan ajan järjestetty tiedotustilaisuuksia ja myös yhteisten juhlien ohjel- Keittiössä ruuanvalmistuspuuhissa emäntä Riitta Harjula apunaan Pirjo Syrjälä. Alla: elvytyksen harjoittelijoita työntekijöiden ensiapukurssilta -83. 19 80 KUVASTINLAISET MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 147 19 80 maan ovat kuuluneet erilaiset tilannekatsaukset. Nykyisin julkaistaan myös viikkotiedotetta, joka kiinnitetään eri osastojen ilmoitustaululle. Siinä kerrotaan mm. vapaa-ajan ohjelmasta, organisaatiomuutoksista ja vaikkapa henkilökunnalle alennuksella myytävästä tuotteesta. KUVASTINLAISTEN YHTEISIÄ VAPAA-AJAN RIENTOJA Henkilökuntalehti Hopearuudun ”vastaava päätoimittaja” Jorma Mäkinen. Jo Asemanmäen tehtaan pihalla pelasivat työntekijät lentopalloa ja lajissa on saavutettu vuonna 1960 kunnallinen mestaruuskin. Urheilu on ollutkin kuvastinlaisten vapaa-ajan vietossa tärkeässä asemassa kautta vuosien. Puulaakiurheilun eri lajeihin, lento- ja jalkapalloon, suunnistukseen, hiihtoon ja jääpallon peluuseen on osallistuttu innokkaasti. Vuonna 1970 veivät Kuvastimen pojat nimiinsä jalkapallon puulaakimestaruuden. Urheilu- ja kuntoilutapahtumiin on osallistuttu enemmänkin viihtyisän yhdessäolon merkeissä kuin että voitot ja mestaruudet olisivat pääasiana. Sekä työpaikan että ammattiyhdistyksen toimesta on järjestetty lukuisia ulkoilutapahtumia, joista perinteiseksi on jo muodostunut Karkun tehtaan maastossa pidettävä jokakeväinen Hurttion lenkki. Kevättalvella vietetään taas yhteistä hiihtopäivää, johon osallistuvat työntekijät perheineen. Parin viime vuoden aikana on hiihtokilpailulatu seuraillut Pentti Mäkisen perinteikästä hiihtoreittiä Penan latua Roismalan vaihtelevassa maastossa. Saunailtojen yhteydessä on kilpailtu milloin mato-onginnan mestaruudesta milloin taitavimman tikanheittäjän tittelistä. Perinteinen työpaikkajuhla on pikkujoulu. Useana vuonna se järjestettiin tehtaan tiloissa, jotka koristettiin niin, että arkinen aherrus unohtui. Pikkujoulu on yleisestä tavasta poiketen perhejuhla, jonne työntekijöiden puolisot ja lapsetkin ovat tervetullei- MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ KUVASTINLAISET 148 ta. Henkilökunnan lukumäärän kasvaessa on pikkujoulut pitänyt järjestää joko seurojentalolle tai ravintolaan. Joskus myös teatterimatka on korvannut pikkujoulun. Suurempia juhlia ovat olleet yrityksen merkkipäivät, joiden vietossa on myös näkynyt tuo me-henki. Martta Mäkisen eläessä juhliin liittyi hänen syntymäpäiviensä vietto. Kun yritys täytti 50 vuotta, saavutti toinen sen perustajista 75 vuoden kunnioitettavan iän. Työntekijät ja omistajat perheineen osallistuivat silloin tehtaan tiloissa järjestettyihin juhliin. Samaa ajatusta henkii se, että kun yritys täytti 60 vuotta, pääjuhlaan –illallistanssiaisiin ravintola Ellivuoressa – kutsuttiin vieraiksi yrityksen kaikki työntekijät puolisoineen. Jossakin muualla juhlapöydän olisi täyttänyt arvovaltainen kutsuvierasjoukko, eivätkä ne, jotka jokapäiväisellä työllään ovat omalta osaltaan yritystä ylläpitämässä. Yhteisiä kesäretkiä on yrityksen piiristä myös järjestetty, Kohteena ovat usein olleet jotkut kotimaiset messut, joissa on samalla nähty oman tehtaan tuotteita esillä, Myös ulkomaille suuntautuneita matkoja on tehty. Keskuskauppakamarin myöntämiä ansiomerkkejä on Mäkisen Kuvastin Oy:n uskollisille työntekijöille myönnetty vuodesta 19 80 Lentopalloilun tyylinäyte puulaakikisassa 60-luvulla, sekä Finnmirror-Pesis Club harjoituksissa Kaalisaaressa 1983. KUVASTINLAISET MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 149 19 80 1958 lähtien. Vuoden 1983 ansiomerkkien jakotilaisuudessa pitämässään puheessa totesi toimitusjohtaja Weijo Jokinen mm, seuraavaa: ”Kaikella osaamisella on tekijänsä. Teidän yhtiössänne on aikojen saatossa ollut ja on tänä päivänä monia ihmisiä. jotka ovat ymmärtäneet, että vain yhteen hiileen puhaltamalla saadaan tuote kuluttajan haluamaksi ja että vain tästä ja yksinomaan tästä eletään.” Näihin juhlapuhelauseisiin sisältyy se, mikä on olennaista yrityksessä, myös Mäkisen Kuvastin Oy:ssä, Kaikki, myös ne, jotka eivät vielä ansiomerkkiä saakaan, ovat osia kokonaisuudessa, jonka menestys on jokaiselle siihen kuuluvalle tärkeää. Siinä on työ ja leipä. Mäkisen Kuvastimen hiihtokilpailu on kevättalven iloinen kuntoilutapahtuma. Kuvassa ”Penan ladulle” lähdössä latumestari itse. MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ KUVASTINLAISET 150 19 80 Tauno Kallion taidokas lavastus on muuttanut tehdashallin tunnelmalliseksi joulujuhlan viettopaikaksi vuonna 1963. TILASTOJA MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ 151 128 120 110 78 60 31 16 3 5 4 1923 1928 1933 7 1938 17 3 1943 1948 1953 1958 1963 1968 1973 1978 1983 Mäkisen Kuvastin Oy:n henkilökunnan lukumääräinen kehitys vuosina 1923-1983 MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ TILASTOJA 152 32,8 35 31,4 Mäkisen Kuvastin Oy:n myynnin ja viennin kehitys vuosina 1973-1983 (mmk) 30 28,1 26,1 25 Kotimaan myynti 12,6 18,7 Vienti 9,8 17,3 13,6 17,4 4,9 15 10 10,7 6,9 20 8,0 11,0 10,6 18,8 16,3 12,2 10,4 15,4 10,8 7,7 8,2 7,8 2,0 2,2 2,8 1973 1974 1975 8,6 3,6 1976 6,7 5 5,9 4,3 1977 1978 1979 1980 1981 1982 1983 LÄHDE- JA KIRJALLISUUSLUETTELO KIRJALLISUUS Ahtokari Reijo, Suomen lasiteollisuus 1681-1981, Helsinki 1981 Annala Vilho, Suomen lasiteollisuus 1-11I, Helsinki 1948 Annala Vilho, Suomen lasiteollisuuden merkkivuosi 1956, Helsinki 1956 Glaswelt 1981/12, Der Spiegel Glaswelt 1982/8, Der Spiegel im Zeitzpiegel der Technik Helsingin historia II. IV: 1, Helsinki 1950 Karouzou Semini. National Museum of Athens, Ateena 1982 Kulturen 1941, Sven T. Kjellberg, Spegeln Kulturhistoriskt Lexikon för nordisk medeltid XVI, Helsinki 1971 Turun kaupungin historia, Turku 1957 Virrankoski Pentti, Suomen taloushistoria, Helsinki 1957 Yritystalous 5/73 PAINAMATTOMAT LÄHTEET Kajari Leo, Levylasihiomoalan historiikkia 1903-1953 Peili- ja Kehysliike Kaarlo Mäkisen kirjanpito 1941-1945 Peili- ja Kehystehdas Martta Mäkisen kirjanpito 1945-1960 Toiminimien Pentti Mäkinen, Pekka Mäkinen, Helmi Mäkinen, Matti Mäkinen ja Olli Mäkinen kirjanpidot 1953-1960 Muovi Kuvastin A.V. Mäkisen kirjanpito 1953-1960 Toiminimi Muisto Vaaterin kirjanpito 1952-1972 Mäkisen Muovi ja Kuvastin Oy:n, myöhemmin Mäkisen Kuvastin Oy:n yhtiökokousten ja hallituksen kokousten pöytäkirjat 1960-1983 Mäkisen Kuvastin Oy:n vuosikertomukset 1961-1982 Suomen Lasitus- ja Hiomoliiton hallituksen kokousten pöytäkirjoja vuosilta 1945-1950 HAASTATTELUT Ahonen Anneli Brander Niilo Kallio Tauno Ketola Risto Koivula Arvi Lindblom Martti Lindblom Pellervo Mäkinen Anna-Liisa Mäkinen Antti Mäkinen Matti Mäkinen Olli Mäkinen Pekka Mäkinen Pentti Mäkinen Toivo Nyholm Nils Pälä Hannu Rantanen Väinö Ruoslahti Maija Tuominen Kalle Vaateri Leila Vaateri Muisto Virtanen Aune Virtanen Lasse Virtanen Maija Ylönen Kerttu LISÄKSI TIETOJA OVAT ANTANEET Asp Marja Leena, Pirkan Lasi Oy Bergholm Bo, Oy Bergholm Ab Hietanen Maire, Lasi -Tuulola Ky Ketola Risto, Peilihiomo Sampo Oy Lindblom Martti, Martti Lindblom Ky, Suomen Lasitus- ja Hiomoliitto Ry Linderborg Erik, Lahden Lasihiomo, Borup Ky Lipponen Vesa, V.E. Lipponen Oy Nováky Georg, Lahti Paloste Aaro, Kemin Väri Oy Raitaniemi Pekka, Länsilasi Ky Salomaa Onni, O. Salomaa & K:nit Tekoniemi Aarne, Vaasan Peilihiomo Ky Tuokko Väinö, Parkano Valokuvat: Mäkisen Kuvastin Oy:n arkisto Alkuperäisteos: Heijastuksia Kuvastimessa, Mäkisen Kuvastin Oy – 60 vuotta Toimittanut: Marja Matikainen, 1983 Taitto ja visuaalinen ilme: SH, 2010 MÄKISEN KUVASTIN OY FINNMIRROR ͭ͵ͮͯ-ͭ͵ʹͯ Ͳͬv. HISTORIIKKI © Copyright
© Copyright 2024