1. No category

Puolustusvoimat ja biodiversiteetti
Sotilaallisen toiminnan vaikutukset luontoarvoihin
Sisällys
1 JOHDANTO ......................................................................................................................... 3
2 SOTILASTOIMINNAN VAIKUTUKSET TOIMINTA-ALUEIDEN LUONTOARVOIHIN ..................... 3
Suljetut alueet säilyneet luonnontilaisina .......................................................................... 3
Ampuma-harjoitukset edistävät biodiversiteettiä .............................................................. 5
Harjoitustoiminta ja luonto .............................................................................................. 6
3 ARVOKKAITA LUONTO-YMPÄRISTÖJÄ PUOLUSTUSVOIMIEN KÄYTÖSSÄ ............................. 7
Vattajanniemi, Kokkola .................................................................................................... 8
Santahamina, Helsinki ...................................................................................................... 11
Säkylänharju, Säkylä ......................................................................................................... 13
Örö, Kemiönsaari ............................................................................................................. 17
Syndalen, Hanko .............................................................................................................. 19
Vallisaari ja Kuninkaansaari, Helsinki ................................................................................ 23
Muiden alueiden luontoarvoja ......................................................................................... 24
4 AKTIIVISTA LUONNONSUOJELUA JA TUTKIMUSTYÖTÄ ....................................................... 26
Ohjesäännöt ja hoitosuunnitelmat tukevat luontoarvojen säilymistä ................................. 26
Tutkimusta ja hoitotoimia yhteistyössä Metsähallituksen kanssa ....................................... 28
2
1 Johdanto
YK on julistanut vuoden 2010 kansainväliseksi
luonnon monimuotoisuuden teemavuodeksi.
Luonnon monimuotoisuudella eli biodiversiteetillä tarkoitetaan erilaisten elinympäristöjen ja lajien kirjoa maapallolla. Teemavuoden
kunniaksi tässä esitteessä
kuvataan puolustusvoimien
toiminnan vaikutuksia biodiversiteettiin ja esitellään
muutamia luonnon moni-
Luonnon monimuotoisuudella
eli biodiversiteetillä tarkoitetaan
erilaisten elinympäristöjen ja lajien
kirjoa maapallolla.
muotoisuuden kannalta
arvokkaita puolustusvoimien käytössä olevia
alueita. Lopuksi esitellään puolustusvoimien
alueisiin kohdistuvaa luonnonsuojelu- ja
tutkimustyötä, jota toteutetaan sisäisesti
osana oman toiminnan suunnittelua sekä
yhteistyössä Metsähallituksen kanssa.
3
2 Sotilastoiminnan vaikutukset
toiminta-alueiden luontoarvoihin
Puolustusvoimien hallinnassa olevat
alueet ovat hyvin erilaisia jo pelkän
sijaintinsa vuoksi. Merivoimien harjoitusalueet keskittyvät Saaristomeren ja
Suomenlahden rannikoille sekä saa-
Puolustusvoimien käytössä olevat
alueet ovat pääosin suljettuja ja niillä
liikkuminen vaatii joukko-osaston
luvan.
ristoon kun taas maa- ja ilmavoimat
toimivat lähinnä sisämaan ja rannikon
metsäalueilla sekä avoimilla harju- ja
hiekka-alueilla. Puolustusvoimien alueiden luontoarvot poikkeavat siis myös
huomattavasti toisistaan ja luontoarvoihin kohdistuvat vaikutukset vaihtelevat alueittain käytön mukaan. Toiminnan luontovaikutukset ovat aina
paikallisia, mutta muutamia selkeästi
yhteisiä piirteitä vaikutuksissa voidaan
kuitenkin erottaa.
4
Suljetut alueet säilyneet
luonnontilaisina
Puolustusvoimien käytössä olevat alueet ovat pääosin
suljettuja ja niillä liikkuminen vaatii joukko-osaston luvan.
Lisäksi alueilla on laajoja turvallisuussyistä liikkumiskiellossa olevia osia, kuten ampuma- ja maalialueita sotaharjoitusten aikaan. Alueiden suljettuuden ja liikkumisrajoitusten vuoksi puolustusvoimien alueiden käyttöpaine
on pysynyt alhaisena eikä luonto ole laajalti kärsinyt
rakentamisesta, virkistystoiminnasta, tieliikenneverkostoista tai muista asutusalueiden luontoarvoja heikentävistä vaikutuksista. Metsien on myös annettu kehittyä
paikoin tiheäksi ja korkeaksi näkö-, melu- ja pölysuojaksi,
jolloin ne ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta edistäen
samalla alueen käyttömuotoja.
Kieltokyltti Vattajanniemellä.
KUVA: ANTTI BELOW
Puolustusvoimien harjoitustoiminnasta, erityisesti ampumatoiminnasta sekä joukkojen liikkumisesta, on paikoin aiheutunut voimakastakin maaston kulumista. Ottaen kuitenkin
huomioon alueisiin kohdistuvat ulkoiset maankäytön paineet,
voidaan puolustusvoimien alueiden luontoarvojen katsoa
säilyneen ainutlaatuisina juuri suljettuuden vuoksi. Paikoin
harjoitustoiminnalla on ollut jopa positiivinen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen ja harjoitusalueille on kehittynyt
omalaatuinen, juuri tietynasteista kulutusta kestävä ja edellyttävä kasvi- ja eliölajisto. Muutokset alueiden kulutuksessa
saattaisivat vaarantaa herkän uhanalaislajiston, sillä käytön
vähentyessä paahdelajistoa uhkaa umpeenkasvu ja kulutuksen lisääntyessä elinolosuhteet voivat käydä liian ankariksi
herkälle lajistolle.
Vanhat metsät ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuudelle. Ne tarjoavat elinympäristön lukuisille eliöryhmille ja
miltei kolmannes Suomen uhanalaisista metsälajeista elää
vanhoissa metsissä. Vanhojen metsien tärkeys johtuu niiden
lahopuun runsaudesta, sillä viidennes metsälajeista on ainakin jossain määrin riippuvainen lahopuusta ja eri lahoasteisten puiden määrä vanhoissa metsissä yltää kolmannekseen
koko puustosta. Puolustusvoimien hallinnassa olevilla alueilla
metsätalouskäyttö on ollut pääosin maltillista ja toimintaalueille on kehittynyt useita vanhoja metsäalueita. Näissä
vanhoissa metsissä elää mm. uhanalaista kääpälajistoa sekä
monipuolista Euroopan unionin direktiivein suojeltua metsälinnustoa.
Jo olemassa olevien vanhojen metsien lisäksi puolustusvoimien käytössä olevilla mailla on paljon tulevaisuuden
vanhaa metsää, joiden luonnontilaistumisen vaaliminen
sekä metsätaloustoimien välttäminen ovat erityisen tärkeitä
tehtäviä luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi. Erityisesti Metsähallituksen Luontopalvelujen hoitamilla puolustusvoimien hallinnassa olevilla metsäalueilla, joilla metsätaloustoiminta on muuttanut metsien rakennetta, on tehty
ennallistamistoimia.
5
Ampumaharjoitukset edistävät
biodiversiteettiä
Viime vuosina on havahduttu tutkimaan armeijan ampumaalueita ja on havaittu, että monet aiemmin Suomessa yleisinä
esiintyneet kasvi- ja eliölajit ovat säilyneet vain armeijan harjoitusalueilla, joilla harjoitustoiminta on pitänyt hiekkamaita auki
ja luonut alueille toistuvasti keinotekoisia metsäpaloja. Luonnollisesti syntyviä metsäpaloja ei harjualueilla juurikaan enää
esiinny tehokkaan palontorjunnan vuoksi eikä näin ollen palojen
jälkeistä eroosiovaikutusta enää ilmene luonnonoloissa. Eroosion
vähennyttyä hiekkamaiden kasvillisuus on hiljalleen vallannut
elinympäristöt ja avoimilla paahde- ja paloalueilla esiintyvä uhanalaislajisto onkin hävinnyt muilta alueilta umpeenkasvun myötä.
Puolustusvoimien ampumatoiminta on hidastanut ja paikoin jopa
estänyt kokonaan uhanalaislajistoa vaarantavan umpeenkasvun
ampuma-alueilla.
Hiekkaisilla alueilla ammunnoista aiheutuu pintamaan pirstoutumista, hiekan liikkumista sekä pienialaisia hiekkakuoppia ja -kenttiä, joille pioneerikasvit levittyvät. Pioneerikasvit, kuten useiden
uhanalaisten perhoslajien suosima kangasajuruoho (Thymus
serpyllum), ovat huonoja kilpailijoita muiden kasvien kanssa,
mutta levittäytyvät nopeasti uusille avoimille kasvualustoille.
Mikäli uutta avointa maanpintaa ei avautuisi, muu kasvillisuus
valtaisi pioneerikasvien elinalueet ja huonona kilpailijana mm.
kangasajuruohokasvustot häviäisivät.
Koska useiden uhanalaisten paahdePuolustusvoimien ampumatoiminta
alueita suosivien hyönteislajien toukat
on hidastanut ja paikoin jopa
käyttävät kangasajuruohoa, kissankäpäestänyt kokonaan uhanalaislajistoa
lää (Antennaria dioica) ja muita matalakasvuisia pioneerilajeja ravintokasveinaan,
vaarantavan umpeenkasvun ampumatarkoittaa umpeenkasvu myös uhanalaialueilla.
sen hyönteislajiston elinolosuhteiden
heikkenemistä.
Kissankäpäläkasvusto Säkylänharjun kivääriampumaradalla.
KUVA: SARA KAJANDER
Liian voimakkaasta kulutuksesta aiheutunut vaurio
Syndalenin dyyneillä.
KUVA: ANTTI BELOW
6
Satunnaiset, ammunnoista aiheutuvat kulot avaavat maanpintaa paahdeympäristöissä viihtyvälle hyönteislajistolle:
ampuma- ja harjoitusalueilla onkin tavattu lukuisia uhanalaisia kovakuoriais-, lude-, pistiäis- ja hämähäkkilajeja.
Paahteisten hietikkoalueiden avoimuuden lisäksi ammunnoista ja näkyvyyssektorien avoimena pidosta aiheutuu
puuston kaatumista ja näin ollen lahopuuta, joka tarjoaa
elinympäristön useille hyönteis- ja kääpälajeille. Ampumaja harjoitusalueille onkin kehittynyt omalaatuiset elinympäristöt, jollaisia ei juurikaan muualla Suomessa tavata.
Harjoitustoiminta ja luonto
Puolustusvoimien harjoitustoiminta vaikuttaa väistämättä
luonnonympäristöön mm. aiheuttamalla kasvillisuuden
kulumista, ajouria sekä maaston pirstoutumista. Joukkojen
liikkuminen ja maastoutuminen ylläpitää umpeenkasvavien
biotooppien avoimuutta ja pintamaan rikkonaisuutta, edesauttaen näin sen lajiston elinolosuhteita. Kulutusherkille
luontotyypeille poteroiden kaivaminen ja raskaan kaluston
siirtely kuitenkin voi aiheuttaa suuriakin vaurioita.
Alueiden kulutuskestävyyden, ja joissain tapauksissa kulutusvaatimusten, selvittäminen ja ymmärtäminen parantaa mahdollisuuksia huomioida luontoarvot harjoitustoiminnassa ja
sen suunnittelussa. Esimerkiksi keskittämällä harjoitustoimintaa sellaisille alueille, joilla kulutus on jopa suotavaa, säästetään muita herkempiä alueita kulumiselta. Sopeuttamistoimina toimintaa on myös siirretty pois kulutusherkimmiltä
alueilta.
Puolustusvoimien harjoitustoimintaa tukevissa hankkeissa on
myös otettu huomioon harjoitusalueiden uhanalaislajiston
elinedellytykset. Metsähallitus on konsultoinut hankesuunnitelmien yhteydessä alueiden luontoarvojen säilymistä hankkeen toteuttamisvaiheessa ja sen jälkeen. Osa hankkeista on
jopa parantanut uhanalaislajiston elinolosuhteita ja edesauttanut lajiston säilymistä tulevaisuudessa.
7
3 Arvokkaita luontoympäristöjä
puolustusvoimien käytössä
Puolustusvoimilla on käytössään alueita ympäri Suomea. Jokainen toiminta-alue on kehittynyt ajan saatossa omaleimaiseksi luontoympäristöksi mm. alueiden
sijainnin, topografian ja käyttöhistorian myötä. Seuraavassa esitellään muutamia luontoarvoiltaan arvokkaita
puolustusvoimien ampuma- ja harjoitusalueita.
Vattajanniemi, Kokkola
Vattajanniemi sijaitsee Pohjanlahden rannalla Keski-Pohjanmaalla, noin 30 km
Kokkolasta pohjoiseen. Vattajanniemi on yli 200 harjoitusvuorokauden käyttöasteellaan yksi puolustusvoimien tärkeimmistä sotilaallisista ampuma- ja harjoitusalueista. Vattajanniemi on myös Euroopan laajin ja edustavin boreaalisen eli
havumetsävyöhykkeen dyyniluontotyyppien esiintymisalue ja se kuuluu EU:n
Natura 2000 -suojelukohteisiin. Vattajanniemi sisältyy harjujensuojeluohjelmaan ja maakuntakaavan mukaiseen maakunnallisesti merkittävään maisemaalueeseen. Näiden tarkoituksena on rajoittaa suojelukohteiden luonnontilaa ja
maisemakuvaa peruuttamattomasti heikentäviä toimia. Vattajanniemi kuuluu
myös rantojensuojeluohjelmaan, jonka tarkoituksena on säilyttää rannat rakentamattomina ja luonnontilaisina.
Vattajan hiekkaranta kuuluu Pohjanlahden laajimpiin yhtenäisiin lentohiekkaalueisiin ja on Suomen merkittävin avoimien hietikkoluontotyyppien suojelukohde. Omaleimaiseksi hietikkoalueeksi rannan muokkasi jääkauden jälkeinen
merenalainen vaihe yhdessä voimakkaan maankohoamisen kanssa. Kohde on
Euroopan nopeimmin kohoavalla rannikko-osuudella ja tästä johtuen rantaviiva
8
Vattajanniemi
Säkylä
Örö
Parolannummi
Hätilä
Taipalsaari
Vallisaari ja Kuninkaansaari
Syndalen
Puolustusvoimilla on käytössään
muutamia luontoarvoiltaan arvokkaita alueita ympäri Suomea.
ja kasvillisuustyypit siirtyvät hitaasti merelle päin. Rannikon
nopean kohoamisen, tuulen, jään liikkeiden ja aallokon vaikutuksesta harjualueen hiekka levisi laajalle alueelle ja kasautui rantavalli- ja dyynimuodostumiksi. Rantavoimat muokkaavat jatkuvasti Vattajanniemen luontoa ja hiekkasärkkiä.
Vattajanniemi on liitetty Natura 2000 -suojelualueverkostoon
SCI-alueena eli luontodirektiivin liitteessä I tarkoitettujen
ensisijaisesti suojeltavien luontotyyppien suojelemiseksi. Noin
4000 hehtaarin Natura-alueella esiintyy 18 luontodirektiivin
luontotyyppiä, joista 8 on erityisen tärkeitä priorisoituja luontotyyppejä. Lähinnä merta esiintyy avoimia hiekkadyynejä,
jotka sisämaahan päin mentäessä muuttuvat vähitellen kasvillisuuden verhoamiksi mäntyvaltaisiksi metsiksi. Suomessa
tällaiset koko dyynisukkession sisältävät edustavat luontotyyppisarjat ovat hyvin harvinaisia.
Ainutlaatuisten luonnonsuojeluarvojen ja puolustusvoimien
toiminnan lisäksi alueella on runsaasti virkistyskäyttöä.
Alueen käyttöä pyritään kehittämään ja suunnittelemaan
niin, että puolustusvoimien toiminnan turvaamisen, virkistyskäytön sekä luontoarvojen suojelun toisilleen aiheuttamat
haitat olisivat mahdollisimman vähäisiä. Vuonna 2005 aloitettiin EU:n tukema Vattajan Dyyni -Life -projekti, jotta Vattajan
eri käyttömuodot saataisiin yhteensovitettua luontoarvojen
säilyttämiseen. Life-projektin yhtenä tavoitteena on korjata
ja ennallistaa osa dyyniluontoon kohdistuneista vauriosta
sekä kerätä tietoa ennallistamismenetelmien soveltuvuudesta
hietikkoalueille.
Vattajanniemi ja erityisesti sen eteläosa ovat Suomen
tärkeimpiä lintualueita. Alueella pesii kymmeniä arvokkaita,
uhanalaisia tai lintudirektiivin suojelemia lintulajeja. Esimerkiksi Vattajanniemellä tavattu etelänsuosirri (Calidris alpina
schinzii) on äärimmäisen uhanalainen suosirrin alalaji.
Matalakasvustoisia rantaniittyjä suosivan etelänsuosirrin
elinympäristöt Suomessa ovat rantaniittyjen intensiivisimmän
laidunnuksen päätyttyä sulkeutuneet ja pensoittuneet voimakkaasti, jolloin elinympäristö on muuttunut epäsuotuisaksi
Vattajanniemen luontotyypit
Priorisoidut luontotyypit:
• rannikon laguunit
• harmaat dyynit (kiinteän
ruohokasvillisuuden peittämät
dyynit)
• variksenmarjadyynit
• merenrantaniityt
• maankohoamisrannikon
primäärisukkessiovaihdeiden
luonnontilaiset metsät
• puustoiset suot
• metsäluhdat
• boreaaliset luonnonmetsät
Muut luontotyypit:
• vedenalaiset hiekkasärkät
• Itämeren hiekkarannat
• liikkuvat alkiovaiheen dyynit
• valkeat dyynit (liikkuvat
rantakauradyynit)
• metsäiset dyynit
• dyynien kosteat soistuneet
painanteet
• kanerva- ja variksenmarjanummet
• vaihettumis- ja rantasuot
• hakamaat ja kaskilaitumet
• pikkujoet ja -purot
9
lajille. Vattajanniemen merenrantaniityt ovat myös kärsineet
laiduntamiskauden päättymisestä, mutta alueella esiintyy yhä
paikoin etelänsuosirrille suotuisia matalakasvustoisia elinympäristöjä. Merenrantaniittyjen kunnostaminen raivaamalla
ja laiduntamalla on aloitettu Life-projektin yhteydessä kesällä
2006. Lähes kokonaan 1900-luvun alussa kuivatettu Vatunginjärvi Vattajanniemen koillisosassa ennallistettiin myös Lifehankkeen yhteydessä tarkoituksena parantaa Vattajanniemen
linnuston suojelua, maisemallisia arvoja sekä mahdollisuuksia
järven toimimiselle kalojen lisääntymisalueena.
Suomen laaja-alaiset dyyni- ja lentohietikkoalueet ovat
pitkälti olleet matkailukäytössä ja se on muuttanut niiden
luonnontilaa sekä vaikuttanut mm. dyynien muotoon ja kehitykseen. Vattajanniemen käyttö sotilaallisena ampuma- ja
harjoitusalueena on pitänyt laajemman virkistys- ja rakentamistoiminnan poissa herkiltä luontotyypeiltä. Vaikka puolustusvoimien toiminta Vattajanniemellä on ollut pitkäaikaista ja
sen vaikutus dyynien kuluneisuuteen on ollut merkittävää, on
Vatunginjärvi ennallistamistoimenpiteiden jälkeen.
KUVA: ANTTI BELOW
10
toiminnalla ollut luonnonsuojelullisesti myös positiivisia vaikutuksia dyynialueen ekologiseen toimintaan ja rakenteeseen.
Puolustusvoimien harjoituskäyttö korvaa osittain puuttuvan
laidunnuksen kuluttavaa vaikusta, pitäen dyynejä paikoin
aktiivisina ja estäen stabiloituneiden dyynien metsittymistä.
Esimerkiksi variksenmarjadyynit edellyttävät, että hiekka pääsee liikkumaan dyynien ympäristössä ja koulutettavien joukkojen liikkumisesta aiheutuva tallaus ylläpitää hiekan liikkeitä.
Variksenmarjadyynien olemassaolo taas on elinehto uhanalaisen dyynisukkulakoin (Scythris empetrella) esiintymiselle
alueella. Vattajanniemellä esiintyy ainakin 5 valtakunnallisesti
ja 13 alueellisesti uhanalaista perhoslajia sekä 5 silmälläpidettävää kovakuoriaislajia. Avoimille hietikoille sopeutuneiden
eliölajien olemassa olon edellytykset olisi turvattava huolehtimalla niiden elinympäristöjen riittävyydestä, jolloin voidaan
myös parhaiten ylläpitää luonnon monimuotoisuutta.
Dyynisukkessiovaiheet pähkinänkuoressa
Vedenalaiset hiekkasärkät nousevat
maankohoamisen seurauksena hitaasti
vedenpinnan yläpuolelle paljastaen
uutta avointa hiekkaa rantavoimien
kuljetettavaksi. Särkät ovat lähes
kasvittomia ja sijaitsevat rantavyöhykkeen läheisyydessä, n. 20 metrin
syvyyteen asti.
enää tapahdu. Harmaan dyynin vyöhykkeellä tuuli ja sadevesi aiheuttavat
eroosiota, joka usein madaltaa dyyniharjanteita tai hajottaa dyynien pinnan
aaltoilevaksi kentäksi. Dyynit ovat
saaneet nimensä jäkälän ja sammaleen
muodostamasta harmaasta pohjakerroksesta.
Dyynien pioneerivaihe on liikkuvat
alkiovaiheen dyynit, jossa aallot ja tuuli
ovat kasanneet hiekkaa pieniksi kumpareiksi rannan yläosaan tai dyynien
meren puoleisille rinteille.
Niukkaravinteiset variksenmarjadyynit
sijaitsevat suojaisissa paikoissa, joissa
hiekan kasaantumista ei enää tapahdu
ja variksenmarja (Empetrum nigrum) on
ehdoton valtalaji.
Dyynisukkession toisen vaiheen liikkuvat rantakauradyynit ovat alkiovaiheen
dyynejä korkeampia muodostumia,
joihin hiekka on kasaantunut pysyvästi.
Nämä nk. valkoiset dyynit ovat saaneet
nimensä harvan kasvillisuuden paljastamasta vaaleasta hiekasta.
Metsäiset dyynit ovat useimmiten
stabiileja dyynejä, joissa hiekan kasaantuminen on loppunut jo aikoja sitten.
Useimmat metsäiset dyynit sijaitsevat
avoimen hiekkarannan tai dyynialueen
ja varsinaisen metsän välissä.
Kiinteät, ruohokasvillisuuden peittämät
dyynit eli harmaat dyynit ovat dyynisukkession kolmas vaihe, jossa hiekan
kasaantumista tai dyynien liikkumista ei
Dyynialueiden kosteat soistuneet
painanteet sijaitsevat dyynien välissä
ja ovat monimuotoisia ympäristöjä ja
useimmiten pohjavesivaikutteisia
deflaatioaltaita.
11
Santahamina, Helsinki
Santahamina on Helsingin edustan suurimpia saaria ja
puolustusvoimien aktiivisessa koulutus- ja harjoituskäytössä. Saari on yhteydessä mantereeseen Hevossalmen
sillan kautta. Santahamina koostuu laajoista hietikkoalueista, niitä ympäröivistä kalliometsistä sekä lammista
ja lampien avosoista. Saaren keski- ja länsiosa ovat
kallioharjanteiden rajaamaa I luokan pohjavesialuetta.
Santahaminan saarelle pääsy on luvanvaraista, minkä
vuoksi saaren lajistotietous on vielä osin puutteellista.
Tehtyjen selvitysten perusteella on kuitenkin selvää, että
Santahamina on tärkeä hyönteis-, lepakko-, kasvillisuusja lintualue.
Hiekkaisella saarella sijaitsee useita avoimia hietikkoalueita, joista suurimmat hietikot ovat saaren keskiosan
laaja ja yhtenäinen ”Sahara” sekä ampuma-alue
”Riviera” saaren itärannalla. Saharan n. 300 vuotta kestänyt käyttöpaine on pitänyt harjoitusalueen osin avoimena hietikkona. Riviera puolestaan on pysynyt laajana,
avoimena ja lajirikkaana hietikkona puolustusvoimien
ammuntojen johdosta, joskin Rivieran rantoja uhkaa
umpeenkasvu. Ranta on avoimuutensa ja mataluutensa
ansiosta kahlaajien ja sorsalintujen suosima levähdys- ja
ruokailualue. Osin aktiivisten dyynien muodostamilla
hiekkarannoilla on paikoin runsaasti tyypillistä hiekkarantojen luonnehtijalajistoa kuten merivehnää, suolaarhoa, merinätkelmää, merisinappia ja merikaalia. Itäosan rannoilla on myös pienialaisesti merenrantaniittyjen lajistoa ja merenrantakallioiden edustava kasvillisuus
muistuttaa paljon ulkosaariston kasvillisuutta.
Pääosin rakentamattoman saaren suuruus, vaihteleva ja
vanha maankäyttö sekä erikoinen geomorfologia ovat
luoneet edellytykset monipuolisen kasviston kehittymiselle. Santahaminan biotooppimonimuotoisuus on
suurempi kuin muilla Helsingin saarilla osin siksi, että
12
saaren sijainti avomeren ja sisäsaariston rajalla lisää
kasvillisuuden vaihtelua. Myös saaren suuri pinta-ala,
vähäinen käyttöpaine sekä omalaatuinen käyttöhistoria
ovat mahdollistaneet laajojen metsä- ja suoalueiden
sekä pienten vesialueiden muodostumisen. Saaren pääbiotooppeja ovat karut mäntykalliot sekä osin umpeenkasvaneet hiekkapohjaiset kankaat. Santahaminan
luoteisosassa on paljon kulttuuribiotooppeja, kuten
iäkkäitä puita ja vanhoja hiekkavalleja. Santahaminaan
on kehittynyt paljon vanhaa metsää, sillä rannat on
pidetty metsäisinä näkö- ja ääniesteinä sekä tuulensuojina myrskytuhojen välttämiseksi, eikä ampumavallien takaista metsää ole turvallisuussyistä raivattu.
Saaren kasvillisuus pitää sisällään runsaasti Helsingissä
ja sen saaristossa harvinaisia ja uhanalaisia kasvilajeja.
Lisäksi Santahaminasta on löydetty mm. yli 450 putkilokasvilajia, joka on enemmän kuin miltään muulta
Helsingin edustan saarelta.
Hiekkaisella saarella sijaitsee useita
avoimia hietikkoalueita, joista
suurimmat hietikot ovat saaren
keskiosan laaja ja yhtenäinen
”Sahara” sekä ampuma-alue ”Riviera”
saaren itärannalla.
Santahamina osana Suomenlahden rannikkoa on
useiden lepakkolajien tärkeä elinympäristö. Santahaminan lepakot vesisiippa, viiksisiippa/isoviiksisiippa sekä
pohjanlepakko vaativat erilaiset elinolosuhteet selviytyäkseen. Esimerkiksi vesisiippa (Myotis daubentoni)
tarvitsee tyynen ja avoimen saalistuspaikan, kuten tyynen rannan tai rantametsän aukon, kun taas valonarat
viiksisiipat (Myotis mystacinus) ja isoviiksisiipat (Myotis
brandtii), joita on äänen perusteella miltei
mahdotonta erottaa toisistaan, saalistavat
metsissä ja metsien pienillä aukkopaikoilla.
Näin ollen talousmetsät, hakkuuaukeat ja
valaistut ulkoilutiet metsissä karkottavat
viiksisiipan. Pohjanlepakko taas saalistaa
rannoilla ja pienillä aukkopaikoilla kuten
parkkipaikoilla. Suomenlahdella on tavattu
kaikkia 11 Suomessa esiintyvää lepakkolajia, ja on hyvin mahdollista, että Santahamina toimii oman lepakkolajistonsa
lisäksi myös muiden lajien muuttoreittinä.
Kaikki EU-alueen lepakot ovat vähenemisensä johdosta EU:n luontodirektiivin
liitteen IV nojalla suojeltuja.
Santahaminassa on vuosikymmenten
aikana havaittu yli 770 eri perhoslajia,
joista uhanalaisia tai silmälläpidettäviä
lajeja on yli 50. Joidenkin uhanalaisten
perhoslajien kannat ovat runsastuneet
vuosien saatossa, mutta jotkut lajit ovat
voimakkaasti taantuneita, ja niiden esiintyminen Santahaminassa on vaarantunut.
Esimerkiksi valtakunnallisesti vaarantuneet
tuomiyökkönen (Acronicta strigosa) ja
malikaapuyökkönen (Cucullia absinthii)
ovat kasvattaneet kantaansa saarella kun
taas mm. vaarantuneen viheryökkösen
(Calamia tridens) ja äärimmäisen uhanalaisen isoharmokääriäisen (Cnephasia
communana) kannat saarella ovat pienentyneet.
Santahaminan eteläinen linnoitusvalli,
jolla kasvaa merenrantaniityille
tyypillistä kasvistoa
KUVA: ANTTI BELOW
13
Santahaminassa elää myös useita vakaakantaisia
uhanalaislajeja. Koska liikkuminen osassa saarta
on turvallisuussyistä kielletty, ei koko perhoslajistoa ole voitu kattavasti kartoittaa. Lisäarvoa
Santahaminalle antaa Eteläniemen kärjen säilyneisyys, monipuolisuus, kasvillisuustyyppien
edustavuus, esteettiset arvot kuten komea merimaisema sekä pattereiden historialliset arvot.
Alueella kasvaa mm. niityillä ja tykkipatterin
valleilla lukuisia uhanalaisia kasvilajeja, kuten
valtakunnallisesti uhanalaista keltamataraa
(Galium verum). Eteläkärjen Likolampi on Kissalammen ohella arvokas mustakurkku-uikkujen
(Podiceps auritus) pesimälampi ja tärkeä poikasten kasvatuslampi muille vesilinnuille. Lampien
sudenkorentolajisto on myös monipuolinen.
Lisäksi saaren lounaisosan laaja, näyttävä ja
lähes luonnontilassa kehittynyt suo- ja metsäalue
monipuolisine korpityyppeineen, tuo Santahaminan luonnolle lisäarvoa.
Santahamina on luokiteltu Valtioneuvoston
päätöksellä Valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Päätöksellä ohjataan maan
ja kiinteistöjen omistajia sekä käyttäjiä saaren
kulttuuriarvojen säilyttämiseksi.
Nummikeltalieko on levittäytynyt
ensimmäisenä palaneelle alueelle
Säkylän ampuma- ja harjoitusalueella.
KUVA: SARA KAJANDER
KUVA: SA-KUVA, Puolustusvoimien kuvakeskus.
14
Säkylänharju, Säkylä
Säkylänharju on poikkeuksellisen suuri harju eteläisessä
Satakunnassa ja alue toimii puolustusvoimien ampuma- ja
harjoitusalueena, osana Säkylän varuskuntaa. Säkylänharjun
alueella on merkittäviä luonnon maisema-arvoja ja se on
geologisesti sekä biologisesti merkittävä kohde. Harju kuuluu
valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan sekä kansainväliseen luonnon monimuotoisuuden turvaamishankkeeseen,
Natura 2000 -verkostoon. Alueelle on sen pitkän ja erikoisen
käyttöhistorian myötä kehittynyt erittäin arvokas paahde- ja
uhanalaislajisto. Säkylänharjulla esiintyy mm. lukuisia harvinaisia kasvi- ja hyönteislajeja sekä EU:n lintudirektiivin liitteen I
suojaamia lintulajeja.
Kasvistoltaan Säkylänharjun ampuma- ja harjoitusalue on
erittäin arvokas ja mielenkiintoinen. Alueella esiintyy useita
rauhoitettuja kasvilajeja, kuten ainoastaan Suomessa tavattavaa harjumasmaloa (Anthyllis vulneraria subsp. fennica).
Harjoitusalue soveltuu erityisen hyvin paahteisten hiekkamaiden kasvillisuudelle ja alueella esiintyykin useita paahdeympäristöjen eliölajien ravintokasveja. Tämän myötä alueen
hyönteislajistokin on erittäin arvokasta, käsittäen useita uhanalaisia perhos- ja heinäsirkkalajeja. Harjoitusalueen avoimuudesta hyötyvät myös mm. lintudirektiivin linnuista kehrääjä
(Caprimulgidae) ja kangaskiuru (Lullula arborea).
Suomen ja koko Pohjolan ainoa tunnettu harjusinisiipiesiintymä (Scolitantides vicrama) sijaitsee Säkylän harjoitusalueella. Äärimmäisen uhanalainen harjusinisiipi on rauhoitettu
ja erityisesti suojeltava laji ja se elää avoimilla tai puoliavoimilla
matalakasvustoisilla paahdealueilla. Puolustusvoimien käytöstä
poistunut kivääriampumarata, nk. Harjun rata, on harjusinisiipipopulaation ydinaluetta, mutta perhosta esiintyy pienemmässä määrin myös mm. kranaattiradalla ja kivääriradan itäpuolen aukkopaikoilla. Toukan ravintokasvin, kangasajuruohon
(Thymus serpyllum), kasvustot ovat välttämätön edellytys
15
harjusinisiiven esiintymiselle. Puolustusvoimien toiminta on
edesauttanut lajin säilymistä Säkylänharjulla, sillä ampumatoiminta on ylläpitänyt harjusinisiiven elinalueiden avoimuutta. Lajille suotuisia hyvin tunnettuja elinympäristöjä on myös
hoidettu 90-luvulta lähtien Porin Prikaatin, Metsähallituksen
ja WWF:n yhteistyöllä mm. raivaamalla taimikkoja ja varpuja
sekä kulottamalla umpeenkasvavia alueita.
ja sen populaatiokoko on vain muutama yksilö. Lisäksi
alueella esiintyy mm. erittäin uhanalainen ajuruohovarsikoi
(Klimeschia transversella) sekä vaarantuneet nunnakirjokoisa
(Pyrausta cingulatus) ja palosirkka (Psophus stridulus).Arvokkaiden hyönteislajien ohella Säkylänharjulla elää vahva liitooravakanta (Pteromys volans) harjun eteläosan tuoreissa
metsissä.
Säkylänharjulla elää toinenkin äärimmäisen uhanalainen
hyönteislaji, ruususiipisirkka (Bryodemella tuberculata). Lajia
esiintyy Suomessa vain Harjun kivääriradalla pienellä laikulla
Säkylänharju.
KUVA: SARA KAJANDER
Säkylänharjulla elää uhanalainen
ruususiipisirkka (Bryodemella
tuberculata). Lajia esiintyy Suomessa
vain Harjun kivääriradalla pienellä
laikulla ja sen populaatiokoko on vain
muutama yksilö.
16
Tärkeimpinä syinä uhanalaisten hyönteislajien säilymiselle
nimenomaan puolustusvoimien ampuma- ja harjoitusalueilla, ovat alueiden avoimuus ja rakentamattomuus, sopiva
käyttöpaine sekä suljettuus. Maanpinnan kasvillisuuden
umpeenkasvu on hävittänyt ennen yleisenä Suomessa
esiintyneet hyönteis- ja kasvilajien elinympäristöt lajeineen.
Toisaalta osalla avoimista hiekkamaista kulutus on ollut
liian voimakasta eivätkä ravintokasvit ole kyenneet asettautumaan jatkuvasti muokkautuvalle hietikolle ja näin myös
alueiden hyönteislajisto on harventunut. Säkylänharjun
käyttöpaine onkin nykyisellään ollut ilmeisen suotuisa alueen
uhanalaislajiston säilyvyyden kannalta, sillä alueella esiintyy
vuosi vuoden jälkeen äärimmäisen uhanalaisia lajeja.
Palosirkkakoiras.
KUVA: ANTTI BELOW
17
17
Örö, Kemiönsaari
Örön linnakesaari sijaitsee Kemiönsaaren kunnassa,
Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueella.
Saari on osa toista Salpausselkää ja luonnoltaan erittäin
arvokas uhanalaislajien keskittymä. Örö on poikkeuksellisen luonnontilainen ja edustava luontodirektiivin sekä
luonnonsuojelulain perusteella suojeltavien luontotyyppien esiintymisalue. Sen merkittävin luontotyyppi, harjusaaret, kattaa pääosan Öröstä ja saarta ympäröivästä vesialueesta. Saaren kasvillisuus on hyvin monipuolista ja
hyönteislajisto ainutlaatuisen runsasta.
Pääosin hiekkapohjaiselle ja kuivakankaiselle saarelle on
kehittynyt runsas uhanalaislajisto. Örön monipuoliset ja
laajat elinympäristöt ovat osasyy siihen, miksi uhanalaislajit ovat säilyneet saarella niin elinvoimaisina. Erityisen
tärkeitä elinympäristöjä uhanalaisille perhos-, kasvi- ja
kasvitulokaslajeille ovat avoimet ja paahteiset alueet mm.
saaren keskiosassa ja helikopterikentällä. Örö tarjoaa
elinympäristön myös mm. useille lintudirektiivin suojelemille ja uhanalaisluokitelluille lintulajeille sekä yli 160 eri
sienilajille.
Saaren tausta
Linnake rakennettiin venäläisten
toimesta 1900-luvun alussa, mutta se
luovutettiin Suomelle jo 1917. Sotaajan jälkeen linnake toimi puolustusvoimien koulutuslinnakkeena vuoteen
2005 saakka. Nykyisin saarta käytetään
vielä sota- ja ampumaharjoituksissa.
18
Saarella on meren vaikutuksesta edustaviksi
muovautuneita hiekkarantoja, dyynejä,
pirunpeltoja ja rantavalleja. Örön läntinen
hiekkaranta on Suomen edustavimpia ja kasvistoltaan arvokkain hiekkaranta harvinaisten
ja uhanalaisten hiekkarantakasvien määrän
ja lajiston monimuotoisuuden perusteella.
Äärimmäisen uhanalaista ja erityisesti
suojeltavaa merivehnää (Elimys fractus ssp.
boreoatlanticus) esiintyy Suomessa vain Örön
sotilasalueella sekä pienemmässä määrin
Jurmossa. Länsirannalla kasvaa myös mm.
harvinaista merikaalia (Crambe maritima),
hietikkosaraa (Carex arenaria) sekä valtakunnallisesti vaarantunutta rantakauraa
(Ammophila arenaria).
uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi. Vaikka
saaren uhanalaislajien populaatiot muualla
Suomessa ovatkin merkittävästi pienentyneet
tai jopa hävinneet, osa lajeista esiintyy hyvinkin runsaslukuisina Örön saarella. Tähän ovat
osittain vaikuttaneet liikkumisrajoitukset sekä
rakentamisen ja virkistyskäytön vähyys saarella. Esimerkiksi 70-luvulla Suomesta hävinneeksi luokitellusta sinilehtimittarista (Scopula
decorata) tehtiin vielä 90-luvun lopullakin
havaintoja Örössä. Nykyään Örössä elää mm.
valtakunnallisesti vaarantunut ja luonnonsuojeluasetuksella rauhoitettu suurikokoinen
päiväperhonen, isoapollo (Parnassius apollo).
On tärkeää huomata, ettei perhoslajeja voida
suojella suojelematta niiden elinympäristöjä.
Örön linnake on perhoslajistoltaan Suomen
arvokkaimpia luontokohteita. Ammuntojen,
maanmuokkauksen ja puuston raivauksen
myötä saarelle on kehittynyt paahdealueita,
jotka sopivat elinympäristöiksi useille perhoslajeille. Saarelta tunnetaan yli 1500 perhoslajia, joista uhanalaisia tai silmälläpidettäviä
lajeja on yli sata. Luvut ovat merkittäviä,
sillä Suomesta tunnetaan yhteensä n. 2500
perhoslajia, joista n. 180 on luokiteltu
Saaren uhanalaislajiston merkittävin uhkatekijä on maaston umpeenkasvu ja tätä onkin
hidastettu mäntyjen ja katajien raivauksilla
sekä paahdealueiden kohtuullisella kulutuksella, esimerkiksi helikopterikentällä. Puolustusvoimien toiminta saarella on ylläpitänyt
alueen lajistollista monimuotoisuutta ylläpitämällä lajistolle suotuisia elinympäristöjä.
Isoapollo Örössä.
KUVA: ANTTI BELOW
19
19
Syndalen, Hanko
Syndalenin 1800 hehtaarin ampuma- ja harjoitusalue sijaitsee
Hankoniemellä ja alue on ollut puolustusvoimien käytössä
vuodesta 1931. Harjoitusalueen kallioharjanteet ovat osa I
Salpausselän reunamuodostumaa ja alue sijaitsee osin I luokan pohjavesialueella. Harjoitusalue koostuu pääosin dyyni-,
suo-, metsä-, järvi- ja merialueista, jotka tarjoavat monipuolisen elinympäristön Syndalenin runsaalle uhanalaislajistolle.
Syndalenin tärkeimpiä luontokohteita ovat harjujensuojeluohjelmaan kuuluva Falkpottarnan dyynialue, rantojensuojeluohjelmaan kuuluvat Sandöträsketin ja Tvärminneträsketin
rannat sekä Stormossenin suoalue, joka kuluu osittain EU:n
luonnon monimuotoisuuden säilyttämishankkeeseen eli
Natura 2000 -verkostoon.
Stormossenin suo reunakorpineen on kokonaisuudessaan
arvokas suoalue ja sitä käytetään puolustusvoimien harjoitusalueena. Suoalueella esiintyy useita EU:n lintudirektiivin
liitteen I lintulajeja, harvinaisia ja uhanalaisia perhos-,
20
putkilokasvi- ja sammallajeja sekä arvokkaita luontodirektiivin
luontotyyppejä. Yksi aarnialueen harvinaisuus on valtakunnallisesti vaarantunut ja erityisesti suojeltava nummirahkasammal
(Sphagnum molle), joka viihtyy Stormossenin karulla ja
ohutturpeisella suolla. Alue toimii myös Helsingin yliopiston
tutkimus- ja opetuskohteena. Stormossenin suo on ojitusten
myötä menettänyt luonnonsuojelullista arvoaan, mutta
soita ollaan lähivuosina ennallistamistoimin palauttamassa
luonnontilaan. Stormossenin säilyttäminen on tärkeää myös
suoalueen sijainnin vuoksi; Stormossen on Suomen eteläisin
yli 100 hehtaarin suo. Arvokkaita luontokohteita Syndalenissa
ovat myös Falkpottarnan dyynialueen karut männiköt, jotka
ovat tulevaisuuden vanhaa metsää, sekä Hankoniemen koillisosan hiekkaranta, joka tosin on kärsinyt virkistyskäytöstä mm.
kasvillisuuden kulumisen ja lajiston kulttuurivaikuttuneisuuden kautta.
Syndalenin harjoitusalueella elää hyönteisten osalta erittäin
arvokas palo- ja harjulajisto, joka pitää sisällään lukuisia uhanalaisia hämähäkki-, lude-, sudenkorento- ja kovakuoriaislajeja,
kuten äärimmäisen uhanalaisen
verisepän (Ampedus sanguineus).
Falkpottarnan dyynialueen avoimilla
hietikkoalueilla ja kuivalla kasvillisuudella elää runsas kovakuoriaislajisto,
joka käsittää ainakin 10 harvinaista
ja uhanalaista kovakuoriaislajia.
Harjoitusalueen sinkoradan myrkkypistiäislajisto on myös erittäin
mielenkiintoinen käsittäen mm.
kansainvälisen suurharvinaisuuden
alvaritikaripistiäisen (Arachnospila
alvarabnormis) sekä Suomen ainoan
päistärpistiäisesiintymän (Aporinellus
sexmaculatus). Avoimien hietikoiden
kasvipeitteettömyys on pistiäislajiston
säilyvyydenkannalta erittäin tärkeää
ja puolustusvoimien ampumatoiminta on edesauttanut lajien säilymistä ammusten aiheuttaman maanpinnan pirstoutumisen ja toistuvien
maastopalojen myötä. Kosteampia
olosuhteita suosivat hyönteiset taas
viihtyvät suojeltujen rantojen ympäristössä, joilla esiintyy myös uhanalaisia lintuja sekä rauhoitettuja kasveja.
Syndalenin harjoitusalue on Suomen
tärkeimpiä hämähäkkien esiintymisalueita. Syndalen tarjoaa elinympäristön monelle uhanalaiselle ja harvinaiselle hämähäkkilajille, jotka suosivat
avoimia hietikoita. Alueelta on löytynyt yli 100 hämähäkkilajia, joiden
joukossa on lukuisia mielenkiintoisia
lajeja. Esimerkiksi suppilohämähäkin
(Agelena labyrinthica) oletettiin
hävinneen jo 1950-luvulla Suomesta,
mutta se on hiljalleen yleistynyt Syndalenissa 2000-luvun puolella. Kuivia
ketoja suosivaa suppilohämähäkkiä
esiintyy lähinnä kuivilla avoalueilla
ja sitä on tavattu Syndalenin lisäksi
Suomessa vain Örössä ja muutamalla
muulla saarella. Suppilohämähäkin
lisäksi alueelta on löydetty useita
uhanalaisia, silmälläpidettäviä ja
harvinaisia hämähäkkilajeja, kuten
erittäin uhanalainen hietakivikkohämähäkki (Berlandina cinerea) ja
vaarantunut kyhmyristihämähäkki
(Araneus angulatus).
Syndalenin ampuma-alue metsäpalon
jälkeen. Pioneeriheinäkasvit alkavat
levittäytyä avoimille hiekkamaille.
KUVA: ANTTI BELOW
21
21
Tvärminneträskin maalialue tarjoaa
elinympäristön kosteampia olosuhteita
vaativille lintu- ja kasvilajeille.
KUVA: ANTTI BELOW
Suppilohämähäkki odottaa saalista
suppilossaan Syndalenissa.
KUVA: ANTTI BELOW
Vallisaari ja Kuninkaansaari, Helsinki
Vallisaari ja Kuninkaansaari ovat Helsingin saariston suurimpia saaria ja
yhteydessä toisiinsa Kukisalmen kohdalta. Saarten linnoittaminen aloitettiin
1550-luvulla, mutta suurin osa rakennelmista on Venäjän vallan ajalta 1800luvulta. Vallisaaren ja Kuninkaansaaren intensiivisin sotilaallinen käyttö kesti
1930-luvulle saakka, jonka jälkeen saaret ovat toimineet meripuolustusalueen
ampumavarastoalueena sekä yksittäisten taisteluharjoitusten toiminta-alueena.
Suurimmalta osin suljetuilla saarilla ei ole nykyisin enää vakinaista asutusta ja
saaret ovatkin saaneet kehittyä kohti luonnontilaa. Vallisaaren ja Kuninkaansaaren pitkä käyttöhistoria ja maaston monipuolisuus ovat olleet edellytyksinä
rikkaan kasvilajiston kehittymiselle. Saarten kulttuurihistorialliset arvot yhdessä
monimuotoisen ja ainutlaatuisen luonnon kanssa tekevät Vallisaaresta ja
Kuninkaansaaresta erittäin kiinnostavia saaria.
22
Luontoarvoiltaan Vallisaari on Helsingin monipuolisimpia ja
arvokkaimpia alueita, ja sen kasvilajiston monimuotoisuus
ja biodiversiteetin suojeluarvot ovat Helsingin saariston merkittävimpiä. Luontaiset syyt Vallisaaren ja Kuninkaansaaren
monipuolisuudelle ja vaikuttavuudelle löytyvät topografiasta,
rantojen ympäristöolosuhteiden vaihtelevuudesta, kalliokasvien suosimasta kivilajivyöhykkeestä, luonnontilaisista
aarniomaisista alueista sekä lampiluonnosta. Linnoittaminen
ja laiduntaminen ovat myös aikanaan lisänneet kasvillisuustyyppejä ja edesauttaneet luonnon monimuotoisuutta.
Elinympäristöjen monipuolisuus näkyy mm. putkilokasvilajien
lukumäärässä. Vallisaaren ja Kuninkaansaaren alueilta on
vuosien saatossa löydetty yli 450 eri putkilokasvilajia, joka on
hyvin merkittävä luku ottaen huomioon, että saarten yhteispinta-ala on vain n. 113 ha. Muinaismuistolain suojaamilla
Vallisaaren linnoitusvalleilla tavataan mm. valtakunnallisesti
vaarantunutta keltamataraa (Galium verum). Saarilla on myös
huomattava merkitys lahopuusta ja haavasta riippuvaisten
kääpien suojelulle ja alueella sijaitsee Helsingin edustavimpia
lehtipuuvaltaisia metsiä. Vallisaaren länsi-lounaisosan
luonnontilainen ja edustava tervaleppäkorpi on vahvistettu
luonnonsuojelulakikohteeksi.
Vallisaarta ja Kuninkaansaarta luonnehtivat voimakas topografia ja suuret korkeuserot. Vallisaarella ja Kuninkaansaarella esiintyy monia harvinaisia biotooppeja, joista mm.
Vallisaaren tervaleppä- ja jalopuumetsiä ei juurikaan tavata
muilla saarilla. Nämä kookkaat saaret, joiden käyttöpaine
on vähäistä, tuovat merkittävän lisän Helsingin saariston
biotooppimonimuotoisuuteen. Suomessa yleistä luontotyyppiä silikaattikalliota esiintyy runsaasti saarilla. Vallisaaren
eteläosan ja suuri osa Kuninkaansaaresta on kallioperältään
kasvillisuudelle edullista amfiboliittia ja vaikka pohjoisosan
kallioperä koostuukin karusta granodioriitista, saaren entisen
asutuksen aiheuttama rehevyys lieventää sen vaikutusta kasvillisuuteen. Lehdot, joita Vallisaarella ja Kuninkaansaarella
on suhteessa paljon, ovat alun perin olleet hyvin kulttuurivaikutteisia, mutta ihmistoiminnasta suoraan aiheutuneet jäljet
ovat häviämässä. Linnoitusniityt ovat myös yleisiä molemmilla
saarilla, mutta kulutuksen vähenemisen myötä kasvillisuus on
erityisesti Kuninkaansaarella kasvamassa umpeen.
Vallisaaren ja Kuninkaansaaren linnustot ovat saarten koskemattomuuden ja rauhallisuuden vuoksi erittäin arvokkaita
ja monipuolisia. Lintulajeja Vallisaarella on havaittu miltei
60, joista saarella pesiviä lajeja on yli 45. Valtakunnallisesti
silmälläpidettävistä lintulajeista saarella pesii ainakin teeri
(Tetrao tetrix), kivitasku (Oenenthe oenanthe), pikkulepinkäinen (Lanius collurio), kottarainen (Sturnus vulgaris) sekä
nokkavarpunen (Coccothraustes coccothraustes). Molemmilta saarilta on tehty havaintoja useista uhanalaisista, silmälläpidettävistä tai lintudirektiivin suojaamista lintulajeista. Suomessa rauhoitettu lintudirektiivilaji, huuhkaja (Bubo bubo) on
pesinyt Kuninkaansaaressa vuosia ja tämä huuhkajapari on
tiettävästi ainoita Helsingin alueella pesiviä huuhkajia.
Vallisaaren ja Kuninkaansaaren
alueilta on vuosien saatossa löydetty
yli 450 eri putkilokasvilajia, joka
on hyvin merkittävä luku ottaen
huomioon, että saarten yhteispintaala on vain n. 113 ha.
Vallisaaren ja Kuninkaansaaren alueelta on havaittu lähes
700 eri perhoslajia, joista yli 50 on uhanalaisia tai silmälläpidettäviä. Perhosten runsautta saarilla selittää alueen topografia, joka on mahdollistanut kasviston kehittymisen poikkeukselliseksi. Lisäksi saaret ovat ensimmäisiä mahdollisia
etelästä tulevien perhosten esiintymispaikkoja. Suuri osa
perhoshavainnoista on tehty Vallisaaren eteläosassa Aleksanterin patterin lähialueelta, jossa on paljon jaloja lehtipuita.
Saarilla esiintyy myös suuri joukko muita hyönteislajeja, kuten
kovakuoriaisia, myrkkypistiäisiä, ja sudenkorentoja, ja alueen
hyönteislajisto pitääkin sisällään useita uhanalaisia, harvinaisia ja muuten mielenkiintoisia lajeja.
23
23
Muiden alueiden luontoarvoja
Edellä esiteltyjen alueiden luonnonympäristöt
ovat vain osa puolustusvoimien alueiden merkittävistä luontoarvoista. Arvokkaita luontotyyppejä, uhanalaisia lajeja sekä erilaisia suojelukohteita esiintyy ympäri Suomea. Esimerkiksi
Parolannummen ja Hätilän vanhat metsät
Hämeessä tarjoavat elinympäristön arvokkaalle
kääpälajistolle sekä linnustolle, ja alueiden harjurinteiltä on tavattu Suomessa erittäin uhanalaista
hämeenkylmänkukkaa (Pulsatilla patens).
Taipalsaaren ampuma-alue Etelä-Karjalassa on
äärimmäisen uhanalaisen muurahaissinisiiven
(Maculinea arion) ainoa tunnettu esiintymisalue
Suomessa Liperin kunnan lisäksi. Puolustusvoimien alueiden luontoarvojen kartoittaminen ja
tutkiminen on vielä kesken, ja uusia mielenkiintoisia tutkimuskohteita paljastuu jatkuvasti.
Kangaskiuru hautoo pesässään
Hätilän maalivallilla.
KUVA: ANTTI BELOW
24
4
Aktiivista luonnonsuojelua ja tutkimustyötä
Puolustusvoimien alueiden sisällä on useita harjujen- ja rantojensuojelualueita, Natura 2000 -alueita sekä muita luonnon- ja kulttuuriympäristön
suojelualueita. Suojelualueisiin liittyen alueilla tehdään paljon luontoinventointeja ja tutkitaan luontoarvojen säilymistä. Jo kartoitettujen luontoarvojen rinnalla etsitään myös uusia luonnonsuojelun kannalta merkittäviä
kohteita. Näiden kohteiden paikantaminen on erittäin tärkeää, jotta luontoarvojen säilyminen voitaisiin turvata myös tulevaisuudessa huomioimalla
arvot alueiden käytön ja hankkeiden suunnittelussa.
Ohjesäännöt ja hoitosuunnitelmat
tukevat luontoarvojen säilymistä
Puolustushallinnossa on otettu huomioon biodiversiteetin ja arvokkaiden luontotyyppien säilymisen tärkeys.
Puolustusvoimat on sopeuttanut toimintansa harjoitusalueilla siten, että ympäristölle aiheutuvat häiriöt olisivat mahdollisimman vähäisiä. Toimintojen sijoittelulla
ja ohjauksella pyritään minimoimaan luontotyyppeihin
kohdistuvia vaikutuksia niin, että negatiiviset luontovaikutukset, joita ei voida estää, jäisivät mahdollisimman pieniksi. Erilaiset sopimukset sekä luontoselvitykset
antavat suosituksia luontoarvojen huomioimiseksi ja
puolustushallinto huomioi suosituksia omilla päätöksillään mm. rajoittamalla käyttöä luontoinventoinnissa
arvokkaimmiksi todetuilla avainbiotoopeilla. Sisäisellä
ohjauksella on aloitettu uhanalaislajien elinympäristöjen
turvaaminen sekä arvokkaiden luontotyyppien säilyttäminen.
Kaikkia joukkoja koskee ampuma- ja harjoitusalueen
johtosääntö, jossa käsketään mm. alueen luonnonsuojelusta ja ympäristövaikutusten minimoinnista.
Johtosäännössä huomioidaan tiedossa olleet avainbiotoopit, joiden vahingoittamista pyritään välttämään,
sekä suojeluohjelmien kohteet, joiden luontoa suojellaan mahdollisimman hyvin. Johtosäännöissä voidaan
myös ohjata mm. moottoriajoneuvojen käyttöä niin,
että kulutus kohdistuisi ajoteille ja tuliasemiin johtaville urille koskemattoman luonnon sijaan. Esimerkiksi
Vattajanniemellä hiekkarannan arvokkaiden dyynien
päällä ajaminen on moottoriajoneuvoilla kielletty. Johtosäännössä edellytetään myös, että aluetta käyttävien
joukkojen on tunnettava sitä koskevat sopimukset
ja käytölle asetetut säännöt sekä rajoitukset. Lisäksi
puolustusvoimien henkilökuntaa koulutetaan tuntemaan alueen luontoarvoja, jotta tahattomia vahinkoja
ei pääsisi syntymään.
25
25
Erilaisten luontotutkimusten yhteydessä varsinaisen luonto- ja lajistotietouden lisäksi annetaan usein hoitosuosituksia
alueen luontoarvojen turvaamiseksi tulevaisuudessa. Erilaisilla metsien, soiden, järvien ja harjualueiden ennallistamis- ja
hoitotoimilla pyritään korjaamaan jo syntyneitä vaurioita ja ohjeistamaan, kuinka luontoarvot voitaisiin säilyttää alueilla
mahdollisimman hyvin.
Tutkimusta ja hoitotoimia yhteistyössä Metsähallituksen kanssa
Metsähallitus omistaa suuren osan puolustusvoimien käytössä olevista maa- ja vesialueista ja on luonnollisesti kiinnostunut alueiden luontoarvoista. Metsähallituksen Luontopalvelujen ja puolustusvoimien joukko-osastojen yhteistyöllä on
selvitetty harjoitusalueiden luontoarvoja niin kasvillisuuden kuin eliölajistonkin osalta. Maastokäynnit alueilla tarjoavat
erittäin arvokasta tietoa alueiden lajistosta ja luonnon monimuotoisuuden säilymisestä.
Puolustusvoimat ja Metsähallitus ovat yhteistyöllä tehneet luonnonhoitotoimia arvokkaiden luontokohteiden
Metsähallitus omistaa suuren
ja lajien säilyttämiseksi. Esimerkiksi pioneerien räjäytykosan puolustusvoimien käytössä
sillä saadaan tuotettua kuollutta puuainesta, joka
olevista maa- ja vesialueista ja on
hyödyttää lahopuusta riippuvaisia lajeja. Ammuntojen
luonnollisesti kiinnostunut alueiden
suunnittelulla voidaan käyttöpaine ohjata sille soveltuviin
paikkoihin sopivin aikavälein. Paloturvallisuussyistä
luontoarvoista.
puustoa monipuolistetaan lehtipuun määrää lisäämällä
ja korpipainanteiden annetaan vettyä paloesteiksi. Lisäksi
umpeenkasvavilla alueilla on tehty katajien ja taimien raivauksia. Nämä kaikki toimet lisäävät alueen luonnon monimuotoisuutta niin välittömästi kuin välillisestikin luomalla vaihtelevia elinympäristöjä kasvi-, hyönteis- ja eläinlajeille.
Usein muutokset biodiversiteetissä suuntaan tai toiseen näkyvät vasta pitkän ajan kuluttua. Tutkimus- ja seurantatyön
jatkuminen jo kartoitetuilla alueilla on hyvin tärkeää, sillä puolustusvoimien alueiden ainutlaatuisen luonnon reagointia
maankäytön muutoksiin on vaikea ennustaa. Käytöstä poistettujen alueiden tulevaisuuden suunnittelussa tulee huomioida alueiden omalaatuiset luontoarvot ja syyt tiettyjen harvinaisten lajien ja luontotyyppien esiintymiselle nimenomaisella alueella. Tässä tutkimus- ja seurantatyö tarjoaa korvaamatonta tietoa.
Vattajanniemellä joukkojen liikkuminen
on ohjattu rinneportaille metsäisten
dyynien kulumisen vähentämiseksi.
KUVA: ANTTI BELOW
26
27
Puolustusvoimat ja biodiversiteetti
Koonnut: Puolustushallinnon rakennuslaitos, Hanna Luhtio
Kuvat: Antti Below, Sara Kajander ja Puolustusvoimien kuvakeskus
Taitto: Nitro ID
Paino: Edita Prima Oy
002