nuorisoseura motora ry:n toimintakertomus 1.9.2011 – 31.8.2012 1

NUORISOSEURA MOTORA RY:N
TOIMINTAKERTOMUS
1.9.2011 – 31.8.2012
NUORISOSEURA MOTORA RY:N
TOIMINTAKERTOMUS
1.9.2011 – 31.8.2012
1. YLEISTÄ
Toimintavuosi 2011-2012 oli Motorassa vilkas. Kansantanssiryhmien lisäksi Motoralla oli
musiikin kerhotoimintaa joensuulaisilla kouluilla. Syksyllä 2011 Motora toteutti maakunnallisen konserttikiertueen neljällä paikkakunnalla, ja kesällä 2012 osallistuttiin Tanssipidottapahtumaan Tampereella sekä Europeade-festivaalille Italiassa.
Toimintavuoden aikana viikoittaisessa harrastustoiminnassa oli mukana yli 200 harrastajaa. Heistä 173 oli tanssijoita ja 32 soittajia. Seurassa toimi 13 kansantanssiryhmää, FolkJam-ryhmä ja kansanmusiikkiyhtye Rälläkkä. Lisäksi annettiin lasten ja nuorten kansanmusiikkiopetusta. Jäsenmäärä toimintakauden päättyessä oli 225.
Lukuvuoden aikana Motoran ryhmillä oli yhteensä 841 harjoituskertaa. Ryhmät osallistuivat maakunnallisiin, valtakunnallisiin ja kansainvälisiin tapahtumiin. Eri esiintymistilaisuuksia oli 34, joissa yleisöä yhteensä noin 9.000 henkilöä.
2. HARJOITUS- JA KOULUTUSTOIMINTA
2.1. Tanssiryhmien lukujärjestys 2011-2012
MA
TI
KE
KIEPUKAT
10-11v
16.45 – 17.45
Jarmo / Mari Lehikoinen
SUUROSET
5-6 v
17.45 – 18.30
Henna Liiri
Anni Kelkka
LIIPUKAT
8-9 v tytöt
18.30 – 19.30
Henna Liiri
Anni Kelkka
LIVAKAT
yli 17 v tytöt
19.30 – 21.00
Kaisa Partanen
RIPAKAT
12 – 13v
16.15 – 17.15
Kaisa Partanen
PIKKUJÄTKÄT
5-6 v
16.45 – 17.30
Jarmo Lehikoinen
PIKKARAISET
3 - 4v
17.15 – 18.00
Kaisa Partanen
ISOTJÄTKÄT
7-9v pojat
17.30 – 18.30
Jarmo Lehikoinen
PELMAKAT
14 -16 v
18.00 – 19.30
Kaisa Partanen
SÄHÄKÄT
yli 17 v
19.30 – 21.00
Kaisa Partanen
TO
Tempoa Tenaviin
9.30 – 10.15
Kaisa Partanen
PE
LA
SU
LUPSAKAT aikuisten ryhmä 17.0018.00
Kaisa Partanen
VINHAKAT
(7-8v tytöt)
18.15 – 19.15
Kaisa Partanen
KIEPUKAT
10-11v
17.00 – 18.00
Jarmo / Mari Lehikoinen
RIPAKAT
12 – 13v
18.00 – 19.30
Kaisa Partanen
LIV/SÄH
yli 17 v
19.15 – 21.00
Kaisa Partanen
PELMAKAT
14 -16 v
19.30-21.00
Kaisa Partanen
SÄH /LIV
yli 17 v
19.00 – 20.30
Kaisa Partanen
FolkJam
18.00-19.00
Kaisa Partanen
2.2. Kansantanssin taiteen perusopetus
Motoran tanssiopetus oli osa Joensuun kaupungin taiteen perusopetusta. Opetuksessa
noudatettiin taiteen perusopetuksen kansantanssin laajan oppimäärän opetussuunnitelmaa. Kansantanssi-pääaineen lisäksi tarjottiin unkarilaisten tanssien sivuaineopetusta.
Taiteen perusopetuksen syventävien opintojen päättötodistuksen sai lukuvuoden aikana 4
oppilasta ja perusopintojen päättötodistuksen 4 oppilasta.
Säännöllisten viikkoharjoitusten lisäksi ryhmät harjoittelivat tarpeen mukaan viikonloppuisin ja kouluikäisille tanssijoille pidettiin viikonloppuleiri Utran koululla 28.-29.1.2012.
Taiteen perusopetuksen ryhmiä olivat Livakat, Sähäkät, Pelmakat, Ripakat, Kiepukat, Liipukat, Isot Jätkät, Vinhakat, Pikku Jätkät, Suuroset ja Pikkaraiset.
LIVAKAT (yli 17-vuotiaiden tyttöryhmä)
 Ryhmässä tanssi 10 tyttöä.
 Ryhmää ohjasi Kaisa Partanen.
Harjoitukset ja leirit
 Ryhmä harjoitteli maanantaisin ja keskiviikkoisin/sunnuntaisin 90 minuuttia kerrallaan
sekä satunnaisesti viikonloppuisin.
Esiintymiset ja matkat
 Ryhmä osallistui Tanssimaniaan ja Tanssipidot-tapahtumiin Tampereella, Folklandiaristeilylle, Tanssimyräkkä –katselmukseen ja Europeade-festivaalille Italian Padovassa
yhdessä Pelmakat- ja Sähäkät –ryhmien kanssa.
 Ryhmä valmisti toimintakauden aikana ohjelmat Nukketalossa (kor. Kaisa Partanen),
Vanamo ja polska (kor. Markku Ryynänen), Kiestinki-Kasareikka (trad.), Repolainen ja
Valinta (kor. Tiina Mensonen) sekä Viiriäinen (kor. Nikolai Vahterov).
 Livakoilla oli toimintakauden aikana 19 esiintymistä, joissa katsojia noin 4900. Katsojatilastot liitteessä.
SÄHÄKÄT (yli 17-vuotiaiden sekaryhmä)
 Ryhmässä tanssi syksyllä 6 tyttöä ja 3 poikaa ja keväällä 5 tyttöä ja 2 poikaa.
 Ryhmää ohjasi Kaisa Partanen.
Harjoitukset ja leirit
 Ryhmä harjoitteli tiistaisin ja keskiviikkoisin / sunnuntaisin 90 minuuttia kerrallaan sekä
satunnaisesti viikonloppuisin.
Esiintymiset ja matkat
 Ryhmä osallistui Tanssimania ja Tanssipidot-tapahtumiin Tampereella, Folklandiaristeilylle ja ja Europeade-festivaalille Italian Padovassa yhdessä Livakat- ja Pelmakat –
ryhmien kanssa.
 Ryhmä valmisti toimintakauden aikana ohjelmat Kolme kaunista ja Kipinä (kor. Kaisa
Partanen/Eveliina Nissinen), Repolainen (kor. Tiina Mensonen) ja Viiriäinen (kor. Nikolai
Vahterov)
 Sähäköillä oli toimintakauden aikana 17 esiintymistä, joissa katsojia oli noin 5300. Katsojatilastot liitteessä.
PELMAKAT (14-16-vuotiaiden sekaryhmä)
 Ryhmässä tanssi 6 poikaa ja 8 tyttöä.
 Ryhmää ohjasi Kaisa Partanen.
 Ryhmä luokiteltiin Kalevan Nuorten Liiton valtakunnallisessa luokittelussa kultasarjaan.
.
Harjoitukset ja leirit
 Ryhmä harjoitteli tiistaisin ja torstaisin 90 minuuttia kerrallaan.
 Ryhmä osallistui Dääns-leirille Tanssimaniassa 30.9.-2.10.2011 ja Motoran tanssileirille
Utran koululla 28.-29.1.2012.
Esiintymiset ja matkat
 Ryhmä osallistui Folklandia-risteilylle, Tanssimyräkkä –katselmukseen ja Tanssipidottapahtumaan Tampereella sekä Europeade-festivaalille Italian Padovassa yhdessä Livakat- ja Sähäkät –ryhmien kanssa.
 Ryhmä valmisti toimintakauden aikana ohjelmat Valkoisten koivujen alla (kor. Kaisa
Partanen), Kiestinkin-Kasareikka (trad.), Repolainen (kor. Tiina Mensonen), Viiriäinen
(kor. Nikolai Vahterov) ja Tanssipitojen yhteisohjelmia.
 Pelmakoilla oli toimintakauden aikana 21 esiintymistä, joissa katsojia noin 5800. Katsojatilastot liitteessä.
RIPAKAT (12-13-vuotiaiden sekaryhmä)
 Ryhmässä tanssi syksyllä 5 poikaa ja 10 tyttöä, keväällä 5 poikaa ja 7 tyttöä.
 Ryhmää ohjasi Kaisa Partanen. Apuohjaajana toimi Krista Pekkarinen.
 Ryhmä luokiteltiin Kalevan Nuorten Liiton valtakunnallisessa luokittelussa hopeasarjaan.
Harjoitukset ja leirit
 Ryhmä harjoitteli tiistaisin 60 minuuttia ja torstaisin 90 minuuttia kerrallaan.
 Ryhmä osallistui Motoran tanssileirille Utran koululla 28.-29.1.2012.
Esiintymiset
 Ryhmä osallistui Folklandia-risteilylle, Tanssimyräkkä –katselmukseen ja Tanssipidottapahtumaan Tampereella.
 Ryhmä valmisti toimintakauden aikana ohjelman Pyörityksiä sekä Tanssipitojen yhteisohjelmia.
 Ripakoilla oli toimintakauden aikana 14 esiintymistä, joissa katsojia noin 3500. Katsojatilastot liitteessä.
KIEPUKAT (10-11-vuotiaiden sekaryhmä)
 Kiepukat–ryhmässä tanssi syksyllä 10 tyttöä ja 7 poikaa ja keväällä 8 tyttöä ja 7 poikaa.
 Ryhmää ohjasivat Jarmo ja Mari Lehikoinen. Apuohjaajana oli syksyllä Ina-Maria Eskelinen ja keväällä Asta Kaapro.
 Ryhmä luokiteltiin Kalevan Nuorten Liiton valtakunnallisessa luokittelussa hopeasarjaan.
Harjoitukset ja leirit
 Ryhmä harjoitteli maanantaisin ja torstaisin 60 minuuttia kerrallaan.
 Ryhmä osallistui Motoran tanssileirille Utran koululla 28.-29.1.2012.
Esiintymiset
 Ryhmä osallistui Tanssimyräkkä –katselmukseen ja Tanssipidot-tapahtumaan Tampereella.
 Ryhmä valmisti toimintakauden aikana ohjelmat Talotalkoot ja Koukut sekä Tanssipitojen yhteisohjelmia.
 Ryhmällä oli toimintakauden aikana 14 esiintymistä, joissa katsojia noin 3700. Katsojatilastot liitteessä.
LIIPUKAT (8-9-vuotiaiden tyttöryhmä)
 Ryhmässä tanssi syksyllä 13 ja keväällä 15 tyttöä
 Ryhmää ohjasivat Anni Kelkka ja Henna Liiri. Apuohjaajana oli Sanni Parkkinen.
 Ryhmä luokiteltiin Kalevan Nuorten Liiton valtakunnallisessa luokittelussa hopeasarjaan.
Harjoitukset ja leirit
 Ryhmä harjoitteli maanantaisin 60 minuuttia kerrallaan.
 Ryhmä osallistui Motoran tanssileirille Utran koululla 28.-29.1.2012.
Esiintymiset
 Ryhmä osallistui Tanssimyräkkä –katselmukseen ja Tanssipidot-tapahtumaan Tampereella.
 Ryhmä valmisti ohjelman Leikin varjolla sekä Tanssipitojen yhteisohjelmia.
 Ryhmällä oli toimintakauden aikana 7 esiintymistä, joissa katsojia noin 1800. Katsojatilastot liitteessä.
ISOT JÄTKÄT (7-9-vuotiaiden poikien ryhmä)




Isot Jätkät -ryhmässä tanssi 10 poikaa.
Ryhmää ohjasi Jarmo Lehikoinen ja apuohjaajana oli Timo Salonen.
Ryhmä harjoitteli säännöllisesti keskiviikkoisin 60 minuuttia kerrallaan.
Ryhmä osallistui Motoran tanssileirille Utran koululla 28.-29.1.2012 ja Tanssimyräkkä –
katselmukseen omalla ohjelmalla ja Vinhakat-ryhmän tyttöjen kanssa. Neljä ryhmän pojista osallistui Tanssipidot-tapahtumaan Tampereella 13.-17.6.2012.
 Ryhmä valmisti ohjelmat Robotit ja Markkinahumua.
 Ryhmällä oli toimintakauden aikana 4 esiintymistä, joissa katsojia noin 700. Katsojatilastot liitteessä.
VINHAKAT (7-8-vuotiaiden tyttöryhmä)




Ryhmässä tanssi syksyllä 12 ja keväällä 11 tyttöä.
Ryhmää ohjasi Kaisa Partanen. Apuohjaajana oli Anni Kuittinen.
Ryhmä harjoitteli keskiviikkoisin 60 minuuttia kerrallaan.
Ryhmä osallistui Motoran tanssileirille Utran koululla 28.-29.1.2012 ja Tanssimyräkkä –
katselmukseen Isot Jätkät –ryhmän poikien kanssa.
 Ryhmä valmisti ohjelmat Markkinatanssi ja Markkinahumua.
 Ryhmällä oli toimintakauden aikana 4 esiintymistä, joissa katsojia noin 700. Katsojatilastot liitteessä.
PIKKU JÄTKÄT (5-6-vuotiaiden poikaryhmä)




Ryhmässä tanssi 12 poikaa.
Ryhmää ohjasi Jarmo Lehikoinen ja apuohjaajana oli Timo Salonen.
Ryhmä harjoitteli keskiviikkoisin 45 minuuttia kerrallaan.
Pikku Jätkät esiintyivät Motoran syyskauden päättäjäisissä ohjelmalla Intiaanit ja Motoran kevätkonsertissa ohjelmalla Ninjat.
SUUROSET (5-6-vuotiaat)




Ryhmässä tanssi syksyllä 16 ja keväällä 19 tyttöä.
Ryhmää ohjasivat Henna Liiri ja Anni Kelkka. Apuohjaajana oli Sanni Parkkinen.
Ryhmä harjoitteli maanantaisin 45 minuuttia kerrallaan.
Ryhmä esiintyi Motoran syyskauden päättäjäisissä ohjelmalla Kettutanssi ja Motoran
kevätkonsertissa ohjelmalla Hyppelypolkka.
PIKKARAISET (3-4-vuotiaat)
 Ryhmässä oli mukana 18 lasta.
 Ryhmää ohjasi Kaisa Partanen. Apuohjaajina olivat Krista Karttunen, Sara Karttunen ja
Krista Pekkarinen.
 Ryhmä harjoitteli tiistaisin 45 minuuttia kerrallaan.
 Pikkaraiset esittivät syyskauden päättäjäisissä Revontulitanssin ja Motoran konsertissa
ohjelman Ilo tulee kylään.
2.3. Kansantanssin muu kerhotoiminta
Motorassa aloitettiin kaksi Tempoa Tenaviin ryhmää, joista toinen oli suunnattu ½-1vuotiaille ja toinen –1-1½-vuotiaille vanhempineen. Osanottajien vähyyden vuoksi ryhmät
yhdistettiin syyslukukauden puolivälissä. Ryhmään osallistui syksyllä 11 lasta ja keväällä
10 lasta. Ryhmä kokoontui torstaisin 45 minuuttia kerrallaan. Ryhmää ohjasi Kaisa Partanen.
Lupsakat-aikuisryhmässä tanssi syksyllä 20 ja keväällä 14 tanssijaa. Ryhmä harjoitteli
sunnuntaisin 60 minuuttia kerrallaan valmistaen ohjelmat Irlantilaisvalssi ja Katrillaten.
Ryhmää ohjasi Kaisa Partanen.
FolkJam-ryhmä toimi vuoden aikana yhteensä 24 kertaa. Ensimmäisellä tunnilla mukana
oli peräti 27 liikkujaa, ja säännöllisesti ryhmässä kävi 7-16 liikkujaa. Ryhmää ohjasi Kaisa
Partanen apuohjaajanaan Anni Kuittinen.
2.4. Kansanmusiikkitoiminta
2.4.1. Rälläkkä-yhtye
Rälläkkä-yhtyettä johti Marko Kotilainen (harmonikka). Muut yhtyeen jäsenet olivat NeaMaria Korpelainen (viulu), Joonas Ojajärvi ja Niko Pentikäinen (kielisoittimet), Tuomo Jukkala (basso) ja Salli Anttonen (perkussiot).
Rälläkkä harjoitteli lähes viikoittain Vyöhyke-talossa tai Motissa tanssiryhmien ohjelmistoa.
Yhtyeelle kertyi harjoitustunteja vuoden aikana noin 170. Rälläkkä huolehti säestystehtävistä Motoran esiintymisissä ja konserteissa, Folklandia-risteilyllä, Tanssipidottapahtumassa, Kalevan Nuorten valtakunnallisessa luokittelussa ja Europeade-festivaalilla
Italiassa.
Rälläkän Tangon jälkeen -levystä otettiin 200 kappaleen uusintapainos ensimmäisen 300
kappaleen erän loputtua.
2.4.2. Lasten ja nuorten kansanmusiikkitoiminta
Motorassa tarjottiin kanteleen, pianon ja haitarin soittoa sekä yhtyesoittoa lapsille ja nuorille. Opetusta annettiin sekä yksin että ryhmässä pääsääntöisesti Utran ja Nepenmäen kouluilla. Kantele- ja piano-opetuksesta vastasi osa-aikainen musiikkitoiminnanohjaaja Reetta
Kellokoski, haitariopetuksesta Laura Vartio.
Utran koulun Kantelekaruselli-kerhossa opiskeli syksyllä 15 ja keväällä 7 soittajaa. Lisäksi
pianon yksilöopetuksessa oli 3 soittajaa. Nepenmäen koulun Kantelekaruselli-kerhossa
opiskeli syksyllä 12 ja keväällä 6 soittajaa. Lisäksi pianon soitto-opetuksessa oli yksi oppilas ja kanteleen soitto-opetuksessa yksi oppilas. Haitariopetusta sai kevätlukukaudella 1
oppilas Suvantokadun toimistotilassa.
Soitto-oppilaita oli esiintymässä maaliskuussa Karsikon palvelutalossa ja Kotilahden sairaalassa. Motoran kevätkonserttien välissä soitto-oppilaat musisoivat Carelia-salin aulassa.
2.5.Yhteistyötahot
-
-
Motora oli mukana Lasten Joensuu –tapahtumaverkostossa tarjoten ohjelmapakettiin Motora tanssii -konsertin Carelia-salissa.
Motora osallistui Joensuun kaupungin nuorisotoimen järjestötapaamisiin.
Motora kuului jäsenenä Pohjois-Karjalan Nuorisoseurojen Liittoon ja Kalevan Nuorten Pohjois-Karjalan Piiri ry:hyn. Yhteistyötä em. tahojen ja Suomen Nuorisoseurojen Liiton kanssa jatkettiin.
Opintokerho- ja opintokurssitoimintaa jatkettiin yhteistyössä Opintokeskus Kansalaisfoorumin kanssa.
Ompelijan työllistämiseen liittyviä asioita hoidettiin yhteistyössä Kajo- ja TEkeskusten kanssa.
2.6.Opettajat ja ohjaajat
Motoran kansantanssiryhmiä ohjasivat:
-
Kaisa Partanen (Sähäkät, Livakat, Pelmakat, Ripakat, Pikkaraiset, Lupsakat, Tempoa Tenaviin, FolkJam)
Henna Liiri (Suuroset, Liipukat)
Anni Kelkka (Suuroset, Liipukat)
Jarmo Lehikoinen (Pikku Jätkät, Isot Jätkät, Kiepukat)
Mari Lehikoinen (Kiepukat)
Apuohjaajina eri ryhmissä toimivat tanssijat Anni Kuittinen (Pikkaraiset), Sanni Parkkinen
(Suuroset, Liipukat), Krista Karttunen (Pikkaraiset), Sara Karttunen (Pikkaraiset), Krista
Pekkarinen (Pikkaraiset, Ripakat), Timo Salonen (Pikku Jätkät, Isot Jätkät), Ina-Maria Eskelinen (Kiepukat), Asta Kaapro (Kiepukat).
Vierailevia koreografeja olivat:
-
Tiina Mensonen (Pelmakat / Kopasu)
Bela Gazdag (Pelmakat, Livakat, Sähäkät / Unkarilaiset tanssit)
Eveliina Nissinen (Sähäkät / Kipinä)
Ohjaajat osallistuivat kauden aikana seuraaviin koulutuksiin / tilaisuuksiin:
-
Tanssimanian yhteisohjelmakoulutus, Tampere (3hlöä)
Piilometsän tansseja -kurssi, Joensuu (6hlöä)
Talvipäivät-koulutustapahtuma Iisalmessa (4hlöä)
Ohjaajien olohuone -ohjaajatapaaminen Joensuussa (2hlöä)
Koreografia-akatemia -koulutus, Mikkeli (3 hlöä)
Motoran omia ohjaajapalavereita pidettiin kauden aikana viisi. Palavereissa käytiin läpi
ajankohtaisia seuran ja ryhmien asioita.
3. KONSERTIT JA TAPAHTUMAT
3.1. Maakunnallinen konserttikiertue
Kiertue toteutettiin marraskuussa 2011. Konsertit pidettiin Kiteellä 5.11., Ilomantsissa
6.11., Outokummussa 19.11. ja Nurmeksessa 20.11. Yleisönä konserteissa oli yhteensä
525 henkilöä.
Kaikissa konserteissa esiintyivät Sähäkät, Livakat ja Pelmakat sekä Rälläkkä-yhtye. Lapsiryhmistä Kiepukat oli mukana Kiteen ja Ilomantsin konserteissa ja Ripakat Outokummun ja
Nurmeksen konserteissa. Tanssijoita ja muusikoita jokaisessa konsertissa oli mukana yli
50. Lisäksi kiertuehenkilökuntaan kuului äänentoistosta ja valaistuksesta vastanneet kaksi
ammattilaista, ryhmien ohjaajat sekä 2-4 konsertin yleisjärjestelyissä mukana ollutta talkoolaista.
Konserttien järjestelyissä oli mukana myös kunkin konserttipaikkakunnan kulttuuri- tai vapaa-aikatoimi. Lisäksi paikallisia yhteistyökumppaneita löytyi mainontaan, lippujen ennak-
komyyntiin, esiintyjien ruokailujen järjestämiseen ja konsertin väliaikakahvituksen järjestämiseen.
Konserteissa esitettiin monipuolinen läpileikkaus Motoran ohjelmistosta. Yleisöltä saatu
palaute oli erittäin positiivista. Kiitosta tuli niin tanssitaidosta kuin monipuolisesta tanssiilmaisusta ja konsertin viihdyttävyydestäkin. Kiittävää palautetta tuli myös Motoran jalkautumisesta maakuntaan.
3.2. Motora tanssii –konsertti 29.4. Joensuussa
Keväiset Motora tanssii –konsertit pidettiin Carelia-salissa 29.4. klo 14 ja 17. Konserteissa
esiintyivät kaikki Motoran ryhmät ja Rälläkkä-yhtye. Konserttien välissä soitto-oppilaat musisoivat Carelia-salin aulassa. Konserteissa ryhmät esittivät talven aikana valmistamaansa
ohjelmistoa. Yleisöä konserteissa oli yhteensä 654 henkilöä.
Konsertin järjestelyistä vastasi konserttitoimikunta, jossa oli mukana 11 henkilöä. Konsertin kahvituksen hoitivat Kiepukat- ja Ripakat –ryhmien vanhemmat, ja järjestysmiehinä oli
neljä henkilöä.
Konsertin jälkeen pidettiin karonkka Vyöhyke-talon kokoustilassa. Karonkkaan osallistui
noin 30 henkilöä.
3.3. Muut tapahtumat
-
-
Tanssimania 30.9.-2.10.2011 Tampere (Livakat, Sähäkät) ja samassa yhteydessä
Dääns-leiri (Pelmakat)
Folklandia -risteily, 14.- 15.1. (Sähäkät, Livakat, Pelmakat, Ripakat)
Tanssimyräkkä -katselmus 25.-26.2., Joensuu (Livakat, Pelmakat, Ripakat, Kiepukat, Liipukat, Isot Jätkät ja Vinhakat) )
Kalevan Nuorten liiton valtakunnalliset luokittelut 13.6.2012 Tampereella (Pelmakat,
Ripakat, Kiepukat, Liipukat)
Tanssipidot 13.-17.6., Tampere (Livakat, Sähäkät, Pelmakat, Ripakat, Kiepukat, Liipukat, Isot Jätkät)
Joen kulttuuritori 30.6.Torilava, Joensuu (Sähäkät, Livakat, Pelmakat)
-
Ryhmien omat esiintymiset käyvät ilmi liitteenä olevasta esiintymistilastosta.
-
4. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA
Livakat, Sähäkät ja Pelmakat osallistuivat Europeade-festivaalille Italian Padovassa 10.16.7.2012. Matkalle osallistui 25 tanssijaa, 4 muusikkoa, 2 ohjaajaa, huoltaja ja lehdistön
edustaja. Festivaalilla oli kaikkiaan yli 4000 osallistujaa Euroopan eri maista.
Matkan aikana ryhmät esiintyivät kolmessa katuesityksessä, kulkueessa ja tapahtuman
pääjuhlassa. Lisäksi yksi päivä vietettiin tutustumalla Venetsian kaupunkiin.
5. PUVUSTO
Puvuston valmistamiseksi ja korjaamiseksi Motoralla oli 3.10.2011 alkaen töissä palkkatukityöllistetty ompelija. Ompelija työskenteli pääsääntöisesti kotonaan.
Kauden aikana valmistuivat unkarilaishameet, viininpunaiset karjalaispaidat, mustat miesten liivit ja yksittäisiä kappaleita muita asusteita. Saapasvarastoa täydennettiin ja uusittiin
hankkimalla Petroskoista 10 paria uusia tanssisaappaita.
6. TIEDOTUS JA MARKKINOINTI
Seuran sisäisesti tiedotettiin pääsääntöisesti ryhmien omien sähköpostilistojen ja harjoituksissa jaettujen tiedotteiden kautta. Lisäksi tiedottamista hoidettiin puhelimella sekä kotisivujen (www.motora.fi) ja Facebook-ryhmän ja –sivun välityksellä.
Sääntömääräiset kokoukset ilmoitettiin jäsenistölle sähköpostitse ja Motin ilmoitustaululla.
Motoran konsertteja mainostettiin laajasti julistein, lehti-ilmoituksin ja sähköisin mainoksin.
Erityisesti maakunnallinen konserttikiertue sai paljon positiivista näkyvyyttä. Paikallisessa
lehdistössä kiertue oli esillä 14 kertaa.
Motoran ryhmistä valmistettiin yhteisesite, jota lähetettiin pohjoiskarjalaisiin kuntiin ja suuriin yrityksiin esitysten tilaamista varten.
Toimintakauden 2012 - 2013 alkaessa ryhmiä markkinoitiin lehti-ilmoituksella, julisteilla
sekä flyereilla, joita jaettiin julkisiin tiloihin ja päiväkoteihin.
7. HALLINTO JA LUOTTAMUSTOIMET
Motorassa työskenteli kauden aikana 4 työntekijää.
-
Tanssinopettaja-nuoriso-ohjaaja Kaisa Partanen työskenteli Motorassa 90%:n työajalla. Hän toimi Tiina Mensosen opintovapaan sijaisena.
Toiminnanohjaajana työskenteli Mari Lehikoinen 15 viikkotyötunnilla.
Tuntipalkkaisena musiikkitoiminnanohjaajana työskenteli Reetta Kellokoski.
Ompelijana työskenteli 3.10.2011 alkaen työllisyysvaroin palkattu ompelija Henna
Vuojolainen 19-24 viikkotunnilla.
Sääntömääräinen syyskokous pidettiin 17.11.2011 Vyöhyke-talossa ja kevätkokous
26.5.2012 Motissa.
Johtokunnan puheenjohtajana toimi Jarmo Lehikoinen, varapuheenjohtajana Minna Paasikivi ja sihteerinä Satu Karhapää-Puhakka. Muut johtokunnan jäsenet olivat Miia Arosara,
Henrietta Hukka, Anni Kelkka, Katja Karttunen, Jyrki Kontkanen, Hannu Kukkonen, Päivi
Turunen ja Anniina Virtanen. Johtokunta kokoontui toimintakauden aikana kymmenen kertaa.
Motoran kirjanpidon hoiti Tilitoimisto Jukka Rautiainen. Toiminnan tarkastajina olivat Leea
Törönen ja Seppo Turunen.
Jarmo Lehikoinen oli jäsenenä Suomen Nuorisoseurojen Liiton hallituksessa. Lisäksi hän
toimi Kalevan Nuorten liiton valtuuston jäsenenä ja Suomen Nuorisoseurojen liiton valtuuston varajäsenenä.
Anni Kelkka oli varajäsenenä Kalevan Nuorten Liiton hallituksessa ja Kalevan Nuorten liiton valtuustossa.
Mari Lehikoinen oli Suomen Nuorisoseurojen liiton tanssitoimikunnan puheenjohtaja.
Satu Karhapää-Puhakka osallistui Työllistymispalvelun kehittäminen kolmannella sektorilla –
koulutukseen (Typke). Koulutuksessa käytiin läpi työllistämispalvelun järjestämisen edellytyksiä yhdistyksessä sekä laadittiin palvelukuvaus ja ohjaus- ja arviointisuunnitelma. Koulutus jatkui toimintakaudella 2012 – 2013.
Henna Liiri työskenteli Kalevan Nuorten P-K:n piiri ry:n ja P-K:n Nuorisoseurojen liitto ry:n
toiminnanjohtajana.
8. TOIMITILAT
Motoran tanssisali Motti sijaitsi osoitteessa Papinkatu 5. Huoneiston omisti Karjalaisen
Kulttuurin edistämissäätiö. Salin käyttöaste oli erinomainen, koska Islon iltapäiväkerho
vuokrasi tilaa arki-iltapäivisin.
Motin wc-tila remontoitiin joulukuussa 2011. Remontin yhteydessä wc-tilaan rakennettiin
suihku. Purku- ja rakennusurakasta vastasi HS-kiinteistösaneeraus. Remontissa ja jälkisiivouksessa oli mukana noin 15 talkoolaista.
Motoran toimisto sijaitsi Vyöhyke-talossa (Suvantokatu 1). Vyöhyke-talon kokoustiloissa
pidettiin johtokunnan, ohjaajien ja eri toimikuntien kokouksia.
9. TALOUS
Taloutta ylläpidettiin jäsenmaksujen, esiintymisten, talkootöiden, avustusten sekä Kansalaisfoorumin opintokerho- ja kurssitoiminnan turvin.
Tilinpäätös liitteenä.
Liitteet:
-
Tilinpäätös tilikaudelta 2011-2012
Esiintymiset toimintakaudella 2011-2012