SottiisiMoves - Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ja Kalevan Nuoret

KESÄHERKKUJA KAIKILLE!
Tiedoksenne seuraavaa:
PUVUSTO ON KOKO KESÄN AUKI.
KOSTYYMI PALVELEE:
MA
SULJETTU
TI-PE 13 - 18
KESÄ-ELOKUUN LAUANTAIT SULJETTU
TOMISTO ON AUKI KOKO KESÄ ELI MA-PE KLO. 9-15.00 PAITSI 7.-13.7.2014
Paikalla Riia Niemelä palvelutuottaja tanssin osaamiskeskus puh. 044-744 3939
********************************************************************************
SottiisiMoves:
Tanssin hetki on nyt!
SottiisiMovesin ohjelma on nyt julkistettu.
Tarttukaamme tanssin hetkeen. Tampere ja SottiisiMoves -tapahtuma ovat nyt, ja meitä varten.
Olemme etuoikeutettuja, kun saamme nähdä, vaikuttua, kohdata toisia ja heittäytyä tanssin
ainutkertaisiin hetkiin yhdessä. SottiisiMoves on juuri nyt kansan tanssitapahtuma enemmän kuin
koskaan aikaisemmin. Missäpä muualla eri-ikäiset, eri tanssinlajit ja eri kansallisuudet saavat jakaa
näin monta upeaa yhteistä hetkeä? Jokainen tanssija, soittaja ja esiintyjä kantavat sielussaan
arvokasta omaa perinnettään. Tämä näyttäytyy jokaisessa tanssin pyörteessä ja saumassa. Perinne
on olemassa joka hetkessä, josta pääsemme osalliseksi aina, kun tanssija nostaa katseensa,
askeltaa, rytmittää liikettä tai viestii kanssatanssijoilleen.
SottiisiMovesissa jokainen osallistuja saa olla ylpeä omista lähtökohdistaan. Pitäkäämme siis
huolta, että olemme läsnä mahdollisimman monessa hetkessä jakamassa, oppimassa ja
kannustamassa toisia.
Petri Kauppinen, Sottiisin taiteellinen johtaja, tanssija ja koreografi
Mistä on SottiisiMoves tehty?
Tampereella huhutaan, että pohjoismaiden suurin tanssitaidetapahtuma saattaa lähteä niin
sanotusti lapasesta, kun kansainvälinen kansantanssifestivaali Pispalan Sottiisi ja valtakunnallinen
Nuori Kulttuuri Moves-tanssikatselmus yhdistyvät SottiisiMovesissa 11.–15.6. Luvassa on
tapahtumaviikko, joka tarjoaa 10 000 täyteläistä minuuttia iloa ja elämyksiä. Festivaalille osallistuu
noin 2500 eri-ikäistä tanssijaa ja sinne odotetaan 40 000 kävijää.
SottiisiMoves on tanssin riemua, taituruutta ja erilaisten tyylien kohtaamista. Tapahtuma tarjoaa
konsertteja, koulutusta, katselmuksia, tanssipartyja, työpajoja, yötansseja, klubi-iltoja,
flashmobbeja ja karnevaaliriehaa. SottiisiMoves on avoin kaikille tanssilajeille katutanssista
balettiin ja showtanssista kansantanssiin. Monitoimitalo 13:ssa järjestetään osallistujille erilaisia
taidetyöpajoja pitkin viikkoa. Festivaali-illat huipentuvat yhteisiin konsertteihin ja illanviettoihin
Tampereen keskustassa.
Jättilapaset johdattelevat karnevaalitunnelmaan
Hurja piruetti ryhmän teos ”Huojuvat kuuset” voitti syksyllä 2013 SottiisiMoves
koreografiakilpailun. Voittotyö on saanut innoituksensa lumisesta metsästä ja käyttää lapasia
osana koreografiaa. Nyt ”Huojuvat kuuset” tanssitaan yhteisesti SottiisiMovesin avajaisriehassa ja
festivaaliviikon sunnuntaina Pyynikin urheilukentällä. Voittoteoksessa rekvisiittana käytetyt
lapaset ovat kasvaneet SottiisiMovesin maskoteiksi, kokovartalolapasiksi. Jättilapasia voi pongata
pitkin festivaaliviikkoa turuilla ja toreilla.
Oman tanssillisen tervehdyksensä tapahtumaan tuovat SottiisiMovesin kansainväliset vieraat
Intiasta, Puolasta, Unkarista, Venäjältä, Virosta.
SottiisiMovesiin tulee kansainvälisiä vieraita viidestä eri maasta
Oman tanssillisen värinsä ja tervehdyksensä SottiisiMovesin tuovat kansainväliset tanssiryhmät
Rhythm Performing Arts Intiasta, Lubelacy I Puolasta, Regös Táncegyüttes Unkarista, Razzadory
Venäjältä ja Leigarid Virosta.
Heimotansseja ja pukuloistoa
Kauimmainen vieras Rhythm Performing Arts on Intian Ahmadabadista. Vuosituhantisiin
perinteisiin perustuva ohjelmisto sisältäen eri alueiden kansantansseja ja heimotansseja. Ryhmän
esityksissä päästään sisälle intialaisen folkloren ytimeen. Tanssityyleille ominaista ovat musiikin
muotoihin läheisesti liittyvä liikekielen kurinalaisuus ja rytmiikka yhdistettynä eksoottiseen
pukuloistoon. Ryhmän johtaja Raju Patel on Intiassa tunnettu taiteilija, koreografi, ja myös
kuuluisa folk-laulaja.
Razzadoryn vauhdikkaita kuvioita
Kansantanssiryhmä Razzadoryn nopeatempoiset kuviot osaava lapsiryhmä hämmästyttää
taidoillaan ja esiintymisvalmiudellaan. Moskovalaisen tanssiryhmän ohjelmisto perustuu Venäjän
eri alueiden kansantansseihin, joihin ryhmä on yhdistänyt myös muiden maiden kansantansseja.
Tällä hetkellä Razzadoryn ohjelmistossa on yli 70 erilaista tanssikoreografiaa. Tampereelle tulevan
tanssiryhmän jäsenet ovat iältään 6-22 -vuotiaita.
Pääseekö Krakovan lohikäärme Tampereelle?
Puolan Lublinista Folk Song and Dance Ensemblesta tulee myös lapsiryhmä, nimeltään Lubelacy I,
jonka tanssijat ovat iältään 10-14 -vuotiaita. Heidän repertuaarinsa sisältää Lublinin, Rzeszowisin ja
Krakovan alueiden vilkkaita ja energisiä kansantansseja. joissa jokaisessa on omat tanssilliset
ominaispiirteensä. Toiveena on nähdä tanssi, joka kertoo Krakovan lohikäärmeestä.
Paimenten keppitansseja Ylä-Unkarista
Unkarinen Regös Dance Atelier ryhmän tansseissa aistii Unkarin historiaa satojen vuosien takaa ja
näkee vanhaa musiikki-, pukeutumis-, ja tanssiperinnettä. Tansseja säestää perinteinen
unkarilainen folktrio, jossa on mukana viulu, alttoviulu ja kontrabasso. Konserteissa nähdään
tyttöjen tansseja Gömörista, miesten virtuoottisia tansseja Transsylvaniasta ja unkarilaisten
paimenten keppitansseja Ylä-Unkarista.
Haitarin ja garmoshkan tahtiin – intohimona tanssi ja laulu
Virolainen, Tallinasta kotoisin oleva Leigarid -ryhmä on saanut traditionaaliset kansantanssit ja
laulut perintönä isovanhemmiltaan. Sen vuoksi he kokevat yhdeksi päätehtävistään välittää
kansanperinnettä niin aitona kuin mahdollista. Kansantanssista ja kansanlaulusta on tullut
Leigareiden elämäntapa. Ryhmän tavaramerkkinä on Viron eri maakuntien perinteiset
kansallispuvut sekä vauhdikkaat ja taitavat tanssikuviot.
SottiisiMovesissa stipendejä, kunniakirjoja ja ammattilaisraati
Moves on valtakunnallinen tanssin tapahtuma, joka kokoaa nuoret kolmen vuoden välein Nuoren
Kulttuuri -säätiön tanssin katselmukseen. Movesissa voi osallistua erilaisiin pajoihin, esiintyä
tilaisuuksissa, viettää aikaa katsellen muiden esityksiä ja hengata samanhenkisten nuorten kanssa
virallisen tai epävirallisen ohjelman yhteydessä. Tampereen Moves-katselmuksissa lähes 30raatilaista antaa palautetta nuorille ja Moves-päätöjuhlassa Tampereen Työväen Teatterin suurella
näyttämöllä nähdään tanssikatselmuksen parhaita paloja, ja jaetaan kunniakirjat ja stipendit
nuorille taiteilijoille.
Hetken aikaa - Tanssin taikaa -pääjuhla 15.6. klo. 12-13.30
SottiisiMoves huipentuu sunnuntaina Hämeenkatua pitkin etenevään, näyttävään
juhlakulkueeseen ja pääjuhlaan Pyynikin urheilukentälle. Kansantanssijoiden Hetken aikaa –
Tanssin taikaa yhteisohjelmassa uppoudutaan elämän hetkellisyyteen.
Tansseissa riennetään pitkin jokea, metsäpolkuja, pellon laitaa, ja tunnelmissa heittäydytään ilosta
kaipuuseen ja kohtaamisista jäähyväisiin. Pääjuhlassa tanssivat lapset, nuoret ja aikuiset yhdessä ja
erikseen. Oman tanssillisen tervehdyksensä tapahtumaan tuovat SottiisiMovesin kansainväliset
vieraat Intiasta, Puolasta, Unkarista, Venäjältä, Virosta.
Liput: Aikuiset 15 €, lapset alle 16 vuotta 7 €, perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta) 35 €. K-Plussa kortilla: Aikuiset 12 €, lapset alle 16 vuotta 5 €, perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta) 25 €. Osta
liput Lippupalvelusta.
********************************************************************************
SottiisiMovesissa on myös:
Lasten ja nuorten kansantanssiryhmien luokittelut
Kesäkuun 12. päivä lähestyy hurjaa vauhtia ja lasten ja nuorten kansantanssiryhmien
luokitteluiden valmistelut ovat täydessä tohinassa.
Yhteensä 24 lasten ja nuorten kansantanssiryhmää pääsee esittelemään taitojaan neljässä
Tanssiralli-konsertissa torstaina 12.6. Ensimmäinen Tanssiralli starttaa klo 12.00 Tullikamarin
Pakkahuoneella ja konsertissa esiintyvät Pauha, Hilipakat, Kirpakat, Mattien ja Maijojen Juniorit ja
Trilli. Toinen Tanssiralli tanssitaan Sampolassa klo 14.00, jossa taitojaan näyttävät Vinksa, Pisarat,
Hyrrä, Ripakat, Raika ja Mattien ja Maijojen Junnulikat. Kolmas Tanssiralli nähdään jälleen
Tullikamarin Pakkahuoneella klo 16.30, jossa ihastellaan Motoran Liipukoiden, Motoran
Nopsakoiden, Motoran Vinhakoiden, PikkuOttoset I:n ja II:n sekä Kikatuksen tanssin iloa.
Viimeinen Tanssiralli-konsertti alkaa klo 19.00 Sampolassa ja siellä taitojaan näyttävät Kimara,
Keikaus, Viirkantti, Eurot, JunioriOttoset, Motoran Kipakat ja Kimurantti.
Konsertteihin on vapaa pääsy. Tervetuloa katsomaan!
Lisätietoja voi lukea osoitteesta nuorisoseurat.fi/lastenluokittelut
********************************************************************************
TULEVIA HERKKUKOULUTUKSIA:
TANSSIN OSAAMISKESKUS
Tule opettelemaan vuoden 2015 yhteisohjelmia!
Valtakunnallinen ohjelmistokurssi järjestetään syksyllä 20.-21.9.2014 Hollolassa. Kurssilla
opetellaan Kalenat 2015 - ja Nordlek 2015 – tapahtumien yhteisohjelmatanssit. Kouluttajat, hinta
ja paikka tarkentuvat myöhemmin.
Lisätietoja: Riia Niemelä 044 7443939, [email protected]
********************************************************************************
Kiinnostaako kansantanssin ohjaaminen?
Kansantanssin ohjaajakoulutuksen perusopinnot Kempeleellä syksyllä 2014! Opintojen tavoitteena
on antaa kansantanssin harrastajalle valmiudet toimia kansantanssiryhmän ohjaajana seura- ja
järjestötoiminnassa tai päiväkotien ja koulujen kerhotoiminnassa.
Koulutus perehdyttää suomalaisen kansantanssin tekniikkaan ja sen opettamiseen, suomalaiseen
kansanperinteeseen, ryhmän toimintaan ja sen ohjaamiseen sekä harrastustoiminnassa
kasvattajana toimimiseen. Koulutuksesta saa myös valmiuksia kansantanssialan ammatilliseen
koulutukseen hakeutumiselle. Jokaisesta suoritetusta viikonlopusta saa kurssitodistuksen.
Lisätietoa koulutuskokonaisuudesta: www.ohjaajakoulutus.fi.
Koulutusjaksot ovat seuraavat:
I jakso: Kansantanssin opettamisen perusteet (1op) 27.-28.9.
II jakso: Kansantanssin tekniikka ja musiikki (1op) 15.-16.11.
III jakso: Kansantanssin opettaminen ja kehonhuolto (1op) 13.-14.12.
Kouluttajat: Tanssinopettajat Kaisa Partanen ja Hanna Poikela
Paikka: Kempeleen Nuorisoseurantalo (Kirkkotie 19)
Hinta: 100 e jaksolta / henkilö. Hintaan sisältyy opetus ja majoitus kurssitilassa (oma patja ja
makuupussi). Hintaan ei sisälly ruokaa. Halukkaille järjestetään ruokailu ja tasokkaampi majoitus,
jos on tarvetta. Lisäkulut laskutetaan erikseen.
Ilmoittautuminen 31.8.2014 mennessä
Kurssi toteutuu, jos kurssilaisia on 10 henkeä ja kurssille voidaan ottaa max 16 henkeä.
Osallistumisen voi peruuttaa ilman kuluja ilmoittautumisajan päättymiseen saakka ja sen jälkeen
vain lääkärintodistusta vastaan.
Ilmoittautuminen ja lisätiedot:
[email protected] / puh. 044 744 3939
********************************************************************************
Tanssitaloviikonloppu Kempeleessä 29.-31.8.2014
Onko sinua puraissut jo paritanssikärpänen? Kaipaatko jykevää suomalaista potkua paritanssillesi?
Tule tanssitaloviikonloppuun paneutumaan vientiin ja seuraamiseen sekä muunteluun ja
varioimiseen. Kurssilla kansanomaiset paritanssivariaatiot pääsevät aktiiviseen vuorovaikutukseen
nykypäivän kotimaisten paritanssien kanssa.
Viikonlopun aikana pääset nauttimaan ainakin ”vanhimmasta suomalaisesta kädenalitanssista” eli
Polskasta, Sottiisin svengistä, Tangon läheisyydestä, Kävelyhumpan metkuista, Valssin variaatioista
ja miksei pirteästä Polkastakin. Paritanssiklinikalla käsitellään kurssilaisten ennakkoon antamia
paritanssimisessa askarruttavia aiheita.
Kurssille ilmoittaudutaan pareittain. Mukaan pääsevät kaikki paritanssista kiinnostuneet.
Kurssin hinta: 100 e (sis. opetuksen)
Majoitus ja ruokailu: Järjestetään tarpeen mukaan, lisää tietoa www.nuorisoseurat.fi/tanssitalo.
Aika ja paikka: 29.-31.8.2014, Kempeleen Nuorisoseurantalo
Kouluttajat: Tanssinopettajat Anni Heikkinen ja Viljami Pekkala
Lisätietoja: Riia Niemelä 0447443939 [email protected]
Ilmoittautuminen: 1.8. mennessä osoitteessa www.nuorisoseurat.fi/tanssitalo. Ilmoittautumisajan
jälkeen osallistumisensa voi perua ilman kuluja vain lääkärintodistusta vastaan. Mainitse
ilmoittautumisen yhteydessä mitkä ruokailut haluat ja mahdolliset toiveet paritanssiklinikalla
käsiteltäviin asioihin.
********************************************************************************
Tanhu Akatemia elokuussa Mikkelissä!
Aikuisten Dääns! Tule nauttimaan tanssin riemusta huippuopettajien johdolla! Tanhu Akatemia on
avoin kansantanssin harrastajille ja tekijöille. Päivien aikana saat uusia ideoita omaan ja ryhmän
tanssiin sekä valmista materiaalia ryhmien harjoituksiin ja ohjelmistoihin.
Kurssilla on omat osiot aikuisille ja ikinuorille. Aikuisten kurssilla nautitaan kansantanssin
haasteista ja koukuista. Ikinuorille on tarjolla letkeää tanssin taikaa. Elokuussa vaihdetaan kesän
lepovaihde vipattavaan tanssijalkaan ja saadaan uusi tanssikausi alkamaan!
Haasta itsesi, tule mukaan!
Kouluttajina: Tanssinopettajat Katariina Hiukka (aikuiset) ja Markku Ryynänen (ikinuoret)
Paikka: Paukkula – Nuoriso-opisto, Mikkeli
Aika: 8.-10.8.2014
Hinta: 100 e (opetus, ruoka ja majoitus)
Lisätietoa: Riia Niemelä 0447443939, [email protected]
Ilmoittaudu 13.7. mennessä täällä: www.nuorisoseurat.fi/tanhuakatemia!
Osallistumisen voi peruuttaa ilman kuluja ilmoittautumisajan päättymiseen saakka ja sen jälkeen
vain lääkärintodistusta vastaan.
********************************************************************************
Tanssitoimijoiden valtakunnallinen tapaaminen 5.-6.9.
Tampereella
Tanssitoimijoiden alueelliset tapaamiset alkavat olla kohta paketissa ja syksyllä suunnataan
katseet kohti Tampereen valtakunnallista tapaamista. Alueellisista tapaamisista on valittu virallisia
edustajia tapahtumaan, mutta mukaan ovat tervetulleita muutkin.
Kaksipäiväisessä seminaarissa ideoidaan ja kehitetään koko Suomea koskevia kansantanssiin
liittyviä asioita yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Tapaaminen on myös hyvä foorumi tutustua
muihin tanssitoimijoihin ja jakaa kokemuksia kansantanssin parissa toimivien kesken.
Tapaamisesta vastaa Tanssin osaamiskeskus.
Tervetuloa mukaan vaikuttamaan!
Lisätietoja: [email protected], 044 744 3939
********************************************************************************
MAAKUNNAN HERKKUJA:
Suopellon Nuorisoseura Kulo ry
100 VUOTTA NUORISO- JA KYLÄTOIMINTAA
Suopellon Nuorisoseura 100-vuotta.
Pääjuhla Seurantalolla la 28.6. klo 14.00.
Täytekakkukahvit ja tervehdysten vastaanotto klo 13.00.
Juhlapuhe pääsihteeri Antti Kalliomaa, Suomen Nuorisoseurat.
Tervetuloa!
SYSMÄN I SUVISOUTU
SUOPELLOSSA LA 28.6. KLO 10.00
Kilpailureitti: Vanha Satama-PyydysniemiUusi Satama (n. 3,6 km)
Kilpailukeskus: Uusi Satama
Sarjat: Yleinen, naiset, nuoret (alle 18-v)
vuoro- tai yksinsoutu
Vene: Sarjavalmisteinen lasikuituvene
Ilmoittautuminen: Maksamalla osanottomaksu 10 €/ vene 15.6. mennessä
NS:n tilille FI49 5447 0640 0267 04 (sis. saunomismahd. ja lounas).
Viestiin osanottajien nimi ja sarja sekä puh. nro tai s-postiosoite.
Jälki-ilmoittautumiset:
15 €/ vene
Lisätiedot: Jussi Hildén, puh. 0500468790
[email protected] tai
Kauko Palvalin, puh. 0505169113
[email protected]
********************************************************************************
ONKINIEMEN NUORISOSEURAN TANSSIT,
kesän aikana järjestetään KOLMET tanssit
La 28.6. SATU MAARIT
La 12.7. Antti Aronen & Risto Juhani
La 2.8. NIKON KARAOKE
La 1.11. HALLOWEEN-KARAOKE BILEET
Tiedustelut: Teija Nuorteva 0400-611476, [email protected]
********************************************************************************
5.7. KALKKINEN
Herkkulounas Pörskälässä
Kalkkisten Kyläpäivänä 5.7. noutopöytälounas Kalkkisten Nuorisoseuran talolla Pörskälässä klo. 1114. - TERVETULOA –
JA
30.8. KALKKINEN
Kalkkisten 10
Kuntoilutapahtuma ”Kalkkisten 10” Lomameijerillä. Ravintolapalvelut hoitaa Kalkkisten
Nuorisoseura.
Molemmista tapahtumista lisätietoja : www.kalkkinen.fi
********************************************************************************
26.7. ASIKKALA/SUOVOLA
Suovolan Kesäpäivä 26.7 klo 9-15
Suovolan Nuorisoseurantalo
Hasalantie 10, Asikkala (Pulkkila)
Poniratsastusta.
VAPEPAN (Vapaaehtoinen pelastuspalvelu) esittely. Mukana myös pelastuskoirat!
Kirpputori.
Tuotetorilta kauden vihannekset ja marjat, leivonnaisia, maalaismunia.
Kahviosta saatavana grillimakkaraa, muurinpohjalettuja, munkkeja ja virvokkeita.
Lisätietoja: www.suovola.fi, Taru Lyhelä p. 040-723 0286 [email protected]
********************************************************************************
VILLÄHTEEN NUORSISOSEURAN HEINÄPÄIVÄT 27.-29.7.
PE Peli-ilta aikuisille
LA Heinätanssit
SU Perhepäivä
Nuorisoseurantalo Pyrylä
os. Villähteentie 33
www.pyryla.com
********************************************************************************
MM-Mölkky 2014,
Lahden Kisapuistossa
16. – 17.8.2014
Turnaukseen osallistutaan nelihenkisin joukkuein.
Joukkueeseen voi kuulua yhteensä kuusi (6) pelaajaa. Joukkueen ikä- ja sukupuolijakauma on
vapaa.
Ilmoittautuminen viimeistään 25.7.2014
Maksu 90 € / joukkue
Kerää oma joukkue ja tule pelaamaan tai kannustamaan suosikkiasi!
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: www.mm-molkky.fi
Tervetuloa!
********************************************************************************
INTIAANIKESÄ 2014
www.uudenmaannuorisoseurat.fi
Etelä-Hämeen ja Uudenmaan nuorisoseurat järjestävät ensi kesänä
lastenleirin 8.-13. –vuotiaille Naumissa 25.-28.6.2014.
Hinta: 100 € nuorisoseurojen jäseniltä, muilta 120 €.
Sisältää: ohjelman, ruoat, vakuutuksen ja matkat Helsingistä ja Lahdesta.
Vielä voi leirille ilmoittautua kun toimii nopeasti!
Lisätiedot: [email protected]
********************************************************************************
MIINAN MONTUN KESÄ 2014
www.miinanmonttu.net
www.facebook.com/miinanmonttu
Miinan Monttu on Hausjärvellä, Turkhaudan kylässä sijaitseva amfiteatteri metsän
siimeksessä. Katettu 500 hengen katsomo ja hämäläinen maalaismaisema luovat puitteet
vetovoimaisille tapahtumille.
********************************************************************************
TÄMÄ HIENO SEIKKAILU KANNATTAA KOKEA!
Owla
– tanssiseikkailu
Tanssiteatteria koko perheelle.
Owla – tanssiseikkailu on valloittava yhdistelmä sadun taikaa ja Oulun paikallishistoriaa. Tytin,
Franzin ja Maijan matkassa pääset tutustumaan Owlan valkeaan kaupunkiin. Matkallasi kohtaat
niin Vaaran kakaroita, merimiehiä kuin tervaporvareitakin – ehkä jopa merikoskenneitoja. Mutta
miten käy kaupungin ja sen asukkaiden, kun pahamaineiset trullit saapuvat vierailulle? Pelastuuko
Owla? Entä mihin Toripolliisi on kadonnut?
Owla – tanssiseikkailu on ainutlaatuinen Pohjois-Pohjanmaan kansantanssiryhmiä yhdistävä
suurteos, jossa näyttämöllä nähdään ammattitanssijoitten rinnalla yli 60 kansantanssin
harrastajaa, jotka ovat iältään 7-77-vuotiaita. Käsikirjoitus ja ohjaus ovat Elena Penttilän käsialaa ja
tasokas livebändi soittaa Erja Mesimäen sävellyksiä.
Yksin on ynseää. Kaksin aina kaunihimpi. Kolmikkona komeinta!
Esitykset:
Kulttuuritalo Valveen Valvesalissa (Hallituskatu 7, Oulu)
La 7.6 klo 18
Su 8.6 klo 14 ja 18
Ti 17.6 klo 18
Ke 18.6 klo 15 ja 18
Pääsymaksu: 12 € (peruslippu) /
8 € (alle 12-vuotiaat)
S-etukortilla 2 € alennus peruslipun hinnasta
Lipunmyynti:
Oulun seudun Prismojen infopisteet (Limingantulli, Linnanmaa, Raksila, Zeppelin)
tai ovelta käteisellä tuntia ennen esitystä, mikäli lippuja on jäljellä
Tutustu lisää nettisivuilla osoitteessa: www.owlatanssiseikkailu.fi
Taustayhteisöt: Oulunsuun Nuorisoseura, Oulunsalon Nuorisoseura, Nuorisoseura Vilikas, Taivalkosken
Nuorisoseura
Hannu Nipuli
toiminnanjohtaja
Etelä-Hämeen Nuorisoseurat ry.
puh. 050-468 6388