1. No category

19.11.2011
Timo Vainio:
Muistiinpanoja Juha Valsteen Apinasta ihmiseksi -teoksesta
I Evoluutioteoriasta
1. Darwinismi
Tieteellinen mielenkiinto ihmisen alkuperää kohtaan alkoi oikeastaan vasta noin 150 vuotta sitten,
kun Charles Darwin vuonna 1859 julkaisi teoksensa Lajien synty.1 Evoluutionäkemys asettui
silloin luomismyyttiä vastaan.
Darwinin luonnonvalinnan idea sisältää seuraavan tapaisia näkemyksiä:
 kaikki jälkeläiset eivät ole keskenään samanlaisia (vaan esiintyy muuntelua), osa eroista on
vanhemmilta perittyjä ja osa on ympäristön aiheuttamia,
 ne yksilöt joilla on edullisimmat yhdistelmät näistä ominaisuuksista jäävät eloon
suuremmalla todennäköisyydellä kuin muut ja saavat jälkeläisiä. Nämä yksilöt luonto
”valitsee” suuremmasta joukosta eli tapahtuu Darwinin sanoin ”luonnonvalintaa”.
 Niitä tapahtumia, joissa tuo valinta toteutuu Darwin nimitti luonnossa vallitsevaksi
olemassaolontaisteluksi. Se ei yleensä ole yksilöiden välistä fyysistä kamppailua.
 Koska monet valitut ominaisuudet ovat perinnöllisiä, niin eliöpopulaatio muuttuu.
Sukupolvi sukupolvelta edullisimmat ominaisuudet yleistyvät ja vähemmän edulliset
vähenevät. Tämä muutos on lajinkehitystä eli evoluutiota.
 Evoluutio ei johda aina parempiin (kehittyneempiin) muotoihin. Darwinin mielestä
luonnonvalinta, eli paikalliset olot määrää minkälaisia muotoja milloinkin kehittyy.
Lajinkehityksessä paremmuutta mitataan vain sopeutumisena vallitseviin oloihin. Ja tämä
taas mitataan siinä, kuinka paljon jälkeläisiä saadaan lisääntymisikään.
Darwinia vaivasi periytyvien muutosten ongelma: miksi eliöllä saattoi olla erilaisia ominaisuuksia,
joista jotkut periytyivät ja toiset taas eivät.2
Gregor Mendel osoitti risteytyskokeillaan perinnöllisyyden luonteen.
 Yksilö perii kuhunkin ominaisuuteen vaikuttavan tekijän (myöhemmin: geenin)
kummaltakin vanhemmaltaan, mutta yksilö ilmentää niistä tavallisesti vain toista.
 Mendelin ”geenit” ovat jakamattomia kokonaisuuksia, jotka vaikuttavat yksilön erilaisiin
ominaisuuksiin. (Myöhemmin selvisi geenien vaikutuksen olevan monimutkaisempaa.)
 Yksilö saa jokaista geeniä yhden kappaleen isältään ja toisen äidiltään, jotka ovat
keskenään samanlaisia tai erilaisia. Jälkimäisessä tilanteessa toinen (dominoiva eli
vallitseva) tulee näkyviin ja toinen jää näkymättömiin (resessiivinen eli väistyvä)3
1 Valste, Juha, Apinasta ihmiseksi, WSOY, Vantaa 2004, s. 53–59 ja 66–68. Darwinista ja hänen vaikutuksestaan ks.
Leakey, Richard, Ihmiskunnan juuret, WSOY, Juva 1995, s. 17-21.
2 Valste, s. 68–71.
3 Valste, s. 71–72.
1
2. Moderni synteesi
1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa virheelliseksi muokattu darwinismi (olemassaolon
taistelu) korvautui 1920- ja 1930-luvulla synteettisellä evoluutioteorialla (moderni synteesi). R.A.
Fisher, J.B.S. Haldane ja Sewall Wright kiteyttivät uuden evoluutioteorian populaatiogeneettisissä
tutkimuksissaan v. 1930–32:
 Luonnonvalinta toimii eliöpopulaatiossa olevan perinnöllisen muuntelun ja mendelistisen
periytymisen puitteissa;
 populaatioiden muuntelu ja niihin kohdistuva luonnonvalinta selittävät lajinkehityksen;
 luonnonvalinta perustuu pieniin eroihin lisääntymistehokkuudessa, ja vain
poikkeuksellisesti olemassaolontaisteluna. Geenien yhteisvaikutuksesta seuraa
kokonaissopeutuminen.
 Populaatioissa yksilöt risteytyvät keskenään ja toisten populaatioiden yksilöiden kanssa, eli
geenit vaihtuvat (geenivirtoja) mikä estää uusien lajien synnyn.
 Mikäli geenivirrat syystä tai toisesta estyvät, niin populaatiot joutuvat ”eristyksiin”
toisistaan ja hieman eri suuntiin tapahtunut kehitys eri populaatioissa voi riittävän pitkän
ajan kuluessa johtaa eri lajien syntyyn (lajiutuminen).
 Evoluutio on pääsääntöisesti vähittäistä, mutta sattuman kautta voi tapahtua äkillisiä
hypähdyksiä: esim. katastrofi tuhoaa melkein koko populaation (pullonkaulat) tai kun
kokonaan uusi populaatio syntyy pienestä, usein uudelle alueelle joutuneesta
yksilöjoukosta (perustajaperiaate).
 Populaatio voi kehittyä huonommin sopeutuneeseen suuntaan tai voi seurata
sopeutumislevittäytyminen (adabtiivinen radiaatio).4
3. Jaksoittaisten tasapainojen teoria
Nykyinen kuva evoluutiosta hahmottui 1970- ja 1980-luvuilla. Tasaisen kehityksen sijaan
evoluutiossa on 1970-luvulta lähtien Niles Eldredgen ja Stephen Jay Gouldin mallin pohjalta
tulkittu esiintyneen jaksoittaisia tasapainoja (punctual equilibrium), eli tasapainoja (pitkään
kestäviä suvantovaiheita, jolloin ei tapahdu muutoksia tai ne ovat erittäin hitaita) ja hyppäyksiä
(äkillisiä ja lyhyitä, nopean kehityksen pyrähdyksiä). Tämän mallin katsottiin paremmin
vastanneen fossiililöytöjä (ja niissä olevia aukkoja).
Jaksoittaisten tasapainojen teorian mukaan nopeilla lajiutumistapahtumilla on lajinkehityksessä
suurempi merkitys kuin vähittäisillä muutoksilla. Kehityshypähdysten oletetaan tapahtuvan
pienissä ja toisistaan erillään olevissa populaatioissa, jotka kehittyvät uudeksi lajiksi.
Syrjäyttäessään kantapopulaation fossiilijäämistössä uusi laji näyttää syntyneen äkillisesti. 5
4. Nykynäkemys evoluutiosta

Nykyään lajinkehityksessä katsotaan olevan sekä ”jaksottaista tasapainoa”
4 Valste, s., 73–75.
5 Valste, s. 75–79 ja 268–274.
2



(punktualistinen) että ”tasaista kehitystä” (gradualistinen).
Kehitystä ei enää rajata yksiin kaavamaisiin puitteisiin; darwinismia se ei enää ole.
Valintaa pidetään edelleen tärkeänä, mutta näkemys sen luonteesta on muuttunut
(tilastollista, suurissa yksilömäärissä ja monissa sukupolvissa).
Ymmärrys yksilöiden periytyvistä eroista tarkentunut: perintötekijät rakentuvat DNA:sta ja
niissä tapahtuvista mutaatioista.
5. Asteittainen ja punktualistinen näkemys lajeihin ja lajiutumiseen
Synteettisen evoluutioteorian peruskäsityksiä: 1) uusia lajeja syntyy, kun kantapopulaatiot
muuttuvat vähitellen, 2) muutos on hidasta ja jokseenkin tasaista, 3) se koskee kaikkia tai
useimpia kantapopulaation yksilöitä ja 4) se tapahtuu kantapopulaation koko asuinalueella tai sen
suuressa osassa.
Jaksoittaisten tasapainojen teorian peruskäsityksiä: 1) uusia lajeja syntyy, kun olemassa olevat
kehityslinjat jakautuvat, 2) uudet lajit kehittyvät nopeasti, 3) ne syntyvät kantalajin pienissä
alapopulaatioissa, 4) kantalajin levinneisyysalueen pienissä ja eristetyissä osissa, 5) lajit eivät juuri
muutu suurimpana osana olemassaoloajastaan.6
II Sukupuu biologisen evoluution kannalta
Ihmisen kehityspuussa on useita haarautumia ja umpikujia. Kehityspuun malleja päivitetään
jatkuvasti. Uudet löydöt, niistä tehdyt teoriat ja uudet tulkinnat vanhoista löydöistä ovat
synnyttäneet lukuisia tieteellisiä kiistoja.7
Luonnontieteen ja erillistieteiden näkökulmista voidaan sanoa, että ihminen on itäapinoiden
ryhmään kuuluva ihmisapinalaji, joka luetaan kädellisten ja edelleen selkäjänteisten nisäkkäiden
lahkoon.8
Apinoiden yhteisen kehityspuun haarautumisajat arvioidaan suurin piirtein: simpanssit 6, gorillat
7, orangit 15, gibbonit 18 ja Vanhan maailman häntäapinat 26 miljoonaa vuotta sitten.9
Ihmiseen johtanut kehitystie kuvataan tällä hetkellä Juha Valsteen mukaan kulkeneen reittiä
apinaihminen → esi-ihminen → ihminen (Homo-suku).
6 Elizabeth Vrba on verrannut näitä malleja toisiinsa.
7 Jälkimmäinen näkemys soveltuu hyvin ihmisen evoluution tarkasteluun. Esimerkiksi Richard G. Klein ja Blake Edgar
vuonna 2002 ilmestyneessä teoksessaan The Dawn of Human Culture jakavat ihmiseen johtaneessa kehityksen neljään
vaiheeseen: (1) aikaan 7 - 2,5 miljoonaa vuotta sitten, (2) ajanjaksoon 2,5 - 2 miljoonaa vuotta sitten, (3) aikaan 2
miljoonaa vuotta ja siitä aikaan noin 100 000 vuotta sitten sekä (4) tämän jälkeen alkanut ns. kulttuurivallankumous. –
Afrikanihmisapinoista ihmiseen johtaneessa evoluutiossa olisi tämän mukaan ainakin neljä nopean kehityksen vaihetta,
hyppäystä. Valste nojautuu Richard G. Kleinin ja Blake Edgarin vuonna 2002 ilmestyneeseen teoksessaan The Dawn of
Human Culture, Ks. Valste, s. 268–270.
8 Valste, s. 12.
9 Valste, s. 12–19 ja 21.
3
”Apinaihmiseen” Valste lukee seuraavat suvut: Sahelanthropus, Orrorin, Ardipithecus,
Australopithecus ja Paranthropus. Esi-ihmiseen kuuluu Kenyantropus – suku ja ihmiseen Homosuku.10
III Ihmisen kehityslinjassa (tai sen lähellä) olevat lajit vuonna 200411
Nimi
Aika (milj. v. sitten)
Löytöpaikka
Sahelanthropus tchadensis
Orrorin tugenensis
Ardipithecus ramidus kadabba
Ardipithecus ramidus ramidus
Australopithecus praegens
A. anamensis
A. afarensis
A. bahrelghazali
A. africanus
A. garhi
Paranthropus aethiopicus
P. boisei
P. robustus
Kenyantropus platyops
Kenyantropus / Homo rudolfensis
Australopithecus / Homo habilis
Homo ergaster
H. erectus
H. antecessor
H. heidelbergensis
H. helmei
H. neanderthalensis
H. sapiens
7, 0
6,0
5,8-5,2
4,9-4,2
5,0-4,0
4,2-3,9
3,6-2,9
3,5
3,0-2,3
2,5
2,8-2,3
2,3-1,4
1,9-1,5
3,7-3,4
2,4-1,8
1,9-1,6
1,8-1,0
1,7-0,04
1,1-0,7
0,6-0,3
0,5-0,2
0,2-0,027
0,2-
Tsad
Kenia
Etiopia
Etiopia
Kenia
Kenia
Itä-Afrikka
Tshad
Etelä- ja Itä-Afrikka
Etiopia
Itä-Afrikka
Itä-Afrikka
Etelä-Afrikka
Itä-Afrikka
Itä-Afrikka
Itä- ja Etelä-Afrikka
Itä-Afrikka
Aasia
Etelä-Eurooppa
Afrikka, Eurooppa
Afrikka
Eurooppa, Aasia
koko maapallo
Sahelanthropus
 7 miljoonaa vuotta sitten, Sahelanthropus tchadensis sijoittuu aikaan jolloin ihmisten ja
simpanssien kehityslinjat erosivat, kulki kaiketi pystyasennossa, kasvot muistuttavat joitakin
piirteiltään varhaisia ihmisten sukuun kuuluneita lajeja (kenianesi-ihmistä, Kenyantropus
platyops), fossiiliaineistoa vain vähän (Tshadista)12
Orrorin
 6 miljoonaa vuotta sitten, fossiileja vain yhdestä paikasta (Kenia) ja niukalti13
10 Valste, s. 33.
11 Valste, s. 35.
12 Valste, s. 86, 92
13 Valste, s. 92
4
Ardipithecus
 runsaasti fossiiliaineistoa Etiopiasta, liitettiin ensin Australopithecus-sukuun, 2 lajia 5,8–5,2
ja 4,9–4,2 milj. v. sitten, kykeni kävelemään ja liikkumaan puissa, ihmismäisiä ja
ihmisapinamaisia piirteitä, elivät metsässä tai ainakin metsän ja savannin rajavyöhykkeessä,
ravintona pääasiassa kasvinosia ja hedelmiä (simpanssien tavoin), mutta myös toukkia,
liskoja, piennisäkkäitä ja ehkä raatoja, tuskin ihmisten esi-isä vaan jälkeläisinä
Australopithecus- ja Paranthropu-suvut14
Australopithecus
 Australopithecus praegens, niukka löytö Pohjois-Keniasta, eli 5,0–4,0 milj. v. sitten15
 A. anamensis, Keniassa 4,2–3,9 milj. v. sitten, todennäköisesti käveli pystyssä,
fossiiliaineistoa runsaasti16
 A. afarensis, 3,6–2,9 milj. v. sitten Pohjois-Tansaniassa sijaitsevasta Olduvain kanjonista
löydettiin v. 1935 kulmahammas ja v. 1939 kappale yläleukaa, fossiilien merkitys selvisi
1970-luvulla Mary Leakeyn tutkijaryhmän aloittaessa työnsä alueella; Etiopiassa Donald
Johanson, Tim White ja Yves Coppenslöysivät samankaltaisia fossiileja ja nimesivät ne A.
afarensikseksi; v. 1974 löytyi ”Lucy”. Vuonna 1976 Laetolista löydettiin kahden
afarensiksen 3,6 milj. v. vanhat jalanjäljet.17
 A. bahrelghazali, Tshadissa tehtiin tärkeä löytö v. 1996: Australopithecus-sukuun kuulunut
laji oli levinnyt 2500 km:n päähän Suuresta hautavajoamasta, se eli 3,5 milj. v. sitten18
 A. africanus, anatomi Robert Dart löysi ja nimesi lajin v. 1925, kutsutaan ”Taungin lapseksi”
joka kuoli 3-4 vuoden iässä; fossiileja Etelä- ja Itä-Afrikasta, eli 3,0–2,3 milj. v. sitten, aivot
ovat yhtä pienet kuin simpanssin eli 400–500 cm319
 A. garhi, Tim White löysi Etiopiasta 1990-luvun lopussa, fossiilien ikä noin 2,5 miljoonaa
vuotta; niiden kanssa samasta kerrostumasta löytyi Olduvain-kulkttuuri kivityökaluja;
rakenteeltaan kehittyneempi kuin samalla alueella aiemmin elänyt A. afarensis; garhissa on
sekä hento- että rotevarakenteisille tyypillisiä piirteitä, käsivarret ja alaraajat ovat pitkät,
millään muulla ihmisen sukulaisella ei ole samanlaisia ruumiinosien pituussuhteita.20
Paranthropus
 Paranthropus aethiopicus (turkananapinaihminen), Pohjois-Keniasta, Turkanajärven
länsipuolelta löytyi v. 1985 ”Musta kallo” (KNM-WT 1700), jonka ikä oli noin 2,5 milj.
vuotta. Se oli rotevarakenteisen uroksen kallo, aivojen tilavuus oli noin 410 cm3 eli
pienemmät kuin gorilloilla mutta suuremmat kuin simpansseilla keskimäärin. Tätä pidetään
myös varhaisena P. boisein muotona.21
 P. boisei, löydettiin v. 1959 Tansanian Olduvainkanjonista, eli 2,3–1,4 milj. v. sitten.22
 P. robustus (roteva-apinaihminen), 1,9–1,5 (tai 2,1–1,0) milj. v. sitten Etelä-Afrikassa,
matala aivokoppa, suuret hampaat silmien yläpuolella luunpaksunnos, eteenpäin työntyvä
yläleuka, aivojen tilavuus keskimäärin 500 cm3 ja sukupuolten kokoero suuri; arvellaan
14 Valste, s. 106–108
15 Valste, s. 125
16 Valste, s. 125–126
17 Valste, s. 119–122 ja 136.
18 Valste, s. 126–127.
19 Valste, s. 110–113 ja 118.
20 Valste, s. 128.
21 Valste, s. 135–137.
22 Valste, s. 89.
5
valmistaneen Olduvain-kulttuurin kiviesineitä.23
Kenyantropus
 Kenyantropus platyops (kenianeesi-ihminen), löydettiin v. 1999 Pohjois-Keniasta, eli 3,7–
3,4 milj. v. sitten, litteäkasvoinen, saattaa muodostaa yhdyssiteen varhaisimpien ihmisten
kehityslinjaan kuuluneiden muotojen ja ihmisen välillä.24
 Kenyantropus / Homo rudolfensis, 2,4–1,8 milj. v. sitten Itä-Afrikassa. ”Paleoantropologien
roskatynnyri” on aiheuttanut hankaluuksia. Joidenkin tutkijoiden väitettiin sijoittaneen
kaikki Itä-Afrikan epämääräiset ja tunnistamattomat fossiilit tähän lajiin. Laji sijoitettiin
parinkymmenen vuoden ajan ihmisen sukuun ja pidettiin käteväihmisen jonkinlaisena
rinnakkaislajina. Arvellaan valmistaneen Olduvain-kulttuurin kiviesineitä.25
Homo
 Australopithecus / Homo habilis, eli 2,1 tai 1,9–1,6 (tai 2,5-1,44) milj. v. sitten Itä- ja EteläAfrikassa. Löydettiin v. 1960 Tansanian Olduvainkanjonista. Se lienee ollut 145 cm pitkä ja
painoi noin 40 kg. Arvellaan valmistaneen Olduvain-kulttuurin kiviesineitä. Aivojen koko
400–500 cm3, poskihampaat pienet. Vastaanotto ristiriitainen: liian kehittymätön
kuuluakseen Homo-sukuun. Uusien löytöjen myötä pääteltiin käteväihmisien olleen kahta
erilaista tyyppiä; aluksi sen katsottiin viitanneen suureen dimorfismiin, mutta sittemmin
jaettiin kahteen lajiin: pienikokoisempi, pieniaivoisempi ja hieman nuorempi oli habilis ja
suurikokoisempi, isoaivoisempi ja vähän vanhempi rudolfensis. Vähitellen vahvistunut
näkemys, että käteväihminen tulisi siirtää Australopithecus –sukuun (mutta enemmistö ei ole
vielä tällä kannalla!).26
 H. ergaster (afrikanpystyihminen), eli 1,8–1,0 milj. v. sitten Itä- ja Etelä-Afrikassa.
Afrikanpystyihminen erosi Aasian pystyihmisestä: pyöreämpi ja kapeampi pää, silmien
yläpuolella ei ollut mahtavia luupaksunnoksia, aivot olivat pienemmät noin 700–850 cm3,
23 Valste, s. 128–132.
24 Valste, s. 85, 91, 138–139 ja 153.
25 Valste, s. 85, 128, 139–140, 153. Nokkela-apinaihminen on tällä hetkellä varhaisin työkaluja tai apuvälineitä
valmistanut sukulaisemme. Nokkela-apinaihmisellä oli piirteitä, jotka olivat ominaisia niin hento- kuin
rotevarakenteisille apinaihmisille. Sillä oli ilmeisesti pitkät käsivarret ja alaraajat, joten se oli rakenteeltaan
kehittyneempi, kuin samalla alueella Kenian Turkanajärven ympäristössä (Koobi Forassa) aikaisemmin elänyt
Australopithecus afarensis. Valste, s. 91.
Noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten oli useita apina- ja esi-ihmislajeja. Ilmaston muuttuessa jotkut vastasivat uusiin
haasteisiin ja kehittivät ensimmäisiä alkeellisia työkaluja tai apuvälineitä. Tutkijoiden keskuudessa on yleisesti päätelty,
että näitä ns. Olduvain-kulttuurin kivityökaluja valmistivat useat lajit: nokkela-apinaihminen (Australopithecus garhi)
noin 2,5 milj. vuotta sitten, käteväihminen (Homo habilis), turkanan(esi-)ihminen (Kenyanthropus / Homo rudolfensis),
afrikanpystyihminen (Homo ergaster) ja roteva-apinaihminen (Paranthropus robustus). – Työkaluilla päästiin
liharavintoon ja luuytimiin käsiksi, joka oli edellytys aivojen koon ja älykkyyden kasvulle. Miten samantapaiset
kivityökalut voivat selittää kovinkin erilaisia kehityssuuntia? Valste, s. 128.
26 Valste, s. 89, 128, 143 ja 152–153. Eräs nykytutkimuksen ongelmia on, mihin sukuun Homo habilis (käteväihminen)
sijoitetaan. Käteväihminen valmisti jo alkeellisia työkaluja, jotka luetaan Olduvain kulttuuriin kuuluviksi. (Tästä lajin
nimikin on tullut.) Valste nimittää Itä- ja Etelä-Afrikassa syntynyttä Homo habilista Australopithecus habilikseksi
(käteväapinaihminen). Hän sijoittaa sen Australopithecus -sukuun. Valste, s. 35 ja 89.
Valste myös ajoittaa Habiliksen - hieman ristiriitaisesti - joko 2,1 - 1,6 tai 1,9 - 1,6 miljoonaa vuotta sitten eläneeksi. Käteväihmisten fossiileissa ilmenneet suuret poikkeavuudet ovat Valsten mukaan johtaneet siihen, että sittemmin
vanhempaa ja suurempiaivoisempaa on alettu nimittämään turkananihmiseksi (Homo rudolfensis) ja nuorempaa ja
pienempiaivoisempaa käteväihmiseksi. Uusien löytöjen myötä turkananihminen nimi muutettiin edelleen turkananesiihmiseksi (Kenyanthropus rudolfensis), eikä käteväihmisen siten enää katsottu kuuluvan ihmisen sukuun vaan olleen
Australopithecus habilis. Valste, s. 35, 89, 142-143, 150, 152-153.
6






rakenne oli hontelompi (pitempiä, hoikempia, pitkäraajaisempia ja kapealantioisempia) ja
muistutti yleisrakenteeltaan enemmän nykyihmistä kuin Aasian pystyihmiset. Arvellaan
valmistaneen Olduvain-kulttuurin kiviesineitä. Pystyihminen on selvästi ihmisen kaltainen
ulkonaisesti ja käyttäytymiseltään. Siitä löytyi fossiileja Aasiasta Jaavalta ja sitten Kiinasta
sekä muualta, 1960-luvulla Afrikasta ja lopulta Euroopasta. Eri alueiden löydöt
(pystyihmiset) muistuttivat toisiaan niin paljon, että niiden katsottiin olleen toisilleen sukua
(yhteinen kantalaji ehkä Afrikan Kenyantropus / Homo rudolfensis?). Vanhimmat löydetyt
pystyihmisfossiilit ovat Afrikasta. Sieltä se kaikketi on levinnyt melko nopeasti LuoteisAasiaan ja Kaukoitään (Georgian Dmanisis), Aasiaan (Jaava) ja Eurooppaan. Eri alueiden
välillä oli vain vähän geenien vaihtoa ja jakauduttiin ainakin kolmeksi populaatioksi jotka
kehittyivät omiksi lajeikseen: afrikanpystyihminen , pystyihminen (erectus) ja
Euroopanpystyihminen (antecessor). Ei tiedetä olivatko nämä varmasti omia lajeja: on sekä
erottavia että hämmästyttävästi yhdistäviä piirteitä (ajallisesta ja paikallisesta etäisyydestä
huolimatta).27
H. erectus, eli 1,7–0,04 milj. v. sitten Aasiassa.28
H. antecessor, eli 1,1–0,7 milj. v. sitten Etelä-Euroopassa. 1990-luvulla löytöjä Espanjasta
(Sierra Atapuercan Gran Dolinas) ja Italiasta (Rooman läheltä, Cepranos). (Aiemmin löytöjä
oli jo Marokossa ja Algeriassa.) Kallo muistuttaa enemmän nykyihmistä kuin ”tyypillisiä
pystyihmisiä”. Rakenne erosi jonkin verran perinteisistä pystyihmisistä, joten nimettiin
omaksi lajikseen, mutta lajin asema on horjuva. Eräät tutkijat pitävät näitä varhaisina
heidelbergensis-ihmisinä. Aivokopan tilavuus keskimäärin yli 1000 cm3. Työkalut
tyypillistä Acheulin-kulttuuria (Euroopasta ei ole lainkaan löytynyt Olduvain-kulttuurin
työkaluja).29
H. heidelbergensis, eli 0,6–0,3 milj. v. sitten Afrikassa ja Euroopassa. Varhaisin löytö tehty
v. 1907 ja uudempia mm. Krapinan luolasta Kroatiasta. Tähän liittyy monia arvoituksia.
Aivot (noin 1300 cm3) ovat keskimäärin liki yhtä suuret kuin nykyihmisellä (noin 1350
cm3), kun taas pystyihmisellä ne olivat selvästi pienemmät (keskimäärin alle 1000 cm3).
Takaraivo on pyöreämpi kuin pystyihmisellä. Näyttävät pystyihmisen, neandertalilaisten ja
nykyihmisten rakennepiirteiden sekoitukselta. Puhuttiinkin ”varhaisesta nykyihmisestä”
(”early Homo sapiens”), mikä oli epäonnistunut valinta sillä välissä oli H. helmei; sittemmin
kutsuttu ”esineandertalilaisiksi”.30
H. helmei, eli 0,5–0,2 milj. v. sitten Afrikassa. Eräät tutkijat arvelevat, että Afrikan
heidelberginihmiset kehittyivät uudeksi lajiksi (helmei), joka sitten jatkoi kehitystään
nykyihmiseksi.31
H. neanderthalensis, eli 0,2–0,027 milj. v. sitten Euroopassa ja Aasiassa.32
H. sapiens, syntyi 0,2 milj. v. sitten ja eli siitä eteenpäin levittäytyen koko maapallolle.
27 Valste, s. 90, 128, 150–151, 154–158 ja 163.
28 Valste, s. 89, 138, 151 ja 156.
29 Valste, s. 90, 151, 156 ja 172–174.
30 Valste, s. 89, 138 ja 175–177.
31 Valste, s. 147, 177, 179, 180, 230 ja 330.
32 Valste, s. 89 ja 138.
7