Laulava jäpänen

Jäpänen suunnittelukilpailu 31.1.2013
Laulava jäpänen
Suunnitellut nimimerkki Kutojamummu
1
Järvenpään lapaset laulavat ja soivat. Musiikki kuuluu ja näkyy kauas ja kertoo, mistä lapaset ovat
kotoisin. Niinhän ne nuotit leikkivät moottoritien varressa ja harppu on symbolina vaakunassa.
Sibeliukseen ja Ainolaan, Kokkoseen ja Villa Kokkoseen ainakin nuotit liittyvät, mutta on
Järvenpäässä aktiivista musiikkielämää edelleenkin.
Ilman järveä ei olisi järven päätä, johon olisivat ihmiset jo 1500-luvulla asettuneet. Tuusulanjärvi
on tarjonnut kansallismaiseman inspiraatioksi taiteilijoille. Järvimaisema oli myös minulla mielessä
lapasia suunnitellessani. Järven pinta on syvän sininen heijastaen turkoosina rantojen metsiä ja
luontoa. Ruskea raita liittää ajatukset kaupungin sydämessä sijaitsevaan rantaviivaan, sen ympärillä
levittyvään puistoon ja Vanhankylän niemen hiekkarantaan. Kämmenen puolella kuusipuun oksien
välistä vilkahtelee järvi.
Neulontaohjeet
Olen neulonut ensimmäisen lapaseni ennen kuin menin kouluun. Äiti opetti perinteisen mallin.
Muistan vieläkin, miten peukalon paikalle laitettiin erivärinen lanka, josta sitten silmukat poimittiin.
Siinä peukalossa, vaikka hyvin sekin toimi, ei ollut tilaa samalla tavalla, kuin kiilapeukalossa, joita
olen tehnyt lapasiin aikuisena. Viimeisin muutos neulomiseeni tuli pari vuotta sitten, kun joku
kertoi, että lapaset tai sukat voi neuloa kärjestä aloittaen tai vaikkapa villapaidan ylhäältä alas.
Rupesin kokeilemaan ja kehittelemään omaa tyyliäni kyseenalaistamalla vanhat tavat ja miettimällä,
mitä iloa olisi neuloa toisin. Ja iloa löytyi.
2
Lapasien neulominen kärjestä aloittaen on vaikuttanut siihen, ettei enää käsityökorissani loju
peukaloa vaille olevia lapastekeleitä. Peukalo tulee kiinni lapaseen niin sutjakkaasti matkan
varrella, että sen jälkeinen osa kiilapeukalokavennuksineen on mielenkiintoista ja työ tulee
vauhdilla valmiiksi. Toinen, ehkä edellistä merkittävämpi etu on tullut esille kärjestä aloitettaessa,
kun lapasen koon ja pituuden kärjestä peukalon juureen voi mitata tarkasti ja samalla kuvioiden
sovittelu lapasen kärkeen onnistuu helpommin kuin toisin päin kavennuksien kanssa arvioidessa.
Neuloin jouluna parit Satakunnan lapaset ja se vaikutti varmasti suunnitteluuni. Sain niistä lapasista
rohkeutta toteuttaa suuria kuvioita. Vastapainoksi ehkä vähän vaivalloisille päälipuolen kuvioille
halusin kämmenen kuvion mahdollisimman yksinkertaiseksi ja helpoksi neuloa.
Lapasen kokoa voi muuntaa helposti. Nuottikuvioiden reunuksia voi säädellä tarpeen mukaan ja
kämmenen kuvio sovittautuu automaattisesti silmukkakoon mukaan.
Lanka on Rowan felted tweed, puikot nro 3 ja 2,5 lapasen suussa. Lanka sisältää villaa, alpakkaa ja
viskoosia ja tuntuu pehmeältä, pörröiseltä ja lämpimältä.
Esitän valokuvin Jäpänen-lapasehdotuksen valmistuksen ja sen lisäksi olen tehnyt ruutupiirroksen
kuvioista.
3
Aloitus lapasen kärjestä
Siitä se alkaa ensimmäisestä solmusta samalla
tavalla kuin ketjusilmukoiden virkkaamaan
aloittaminen.
Syntyy alku, jonka molemmissa päissä
molemmilla puikoilla on lisätty joka
kerroksella 1 silmukka. Viidennellä
lisäyskerroksella on otettu mukaan
kuviolanka. Viiden lisäyksen jälkeen olen
jättänyt yhden kerroksen väliin ja jatkanut
Sitten kieputetaan kahden puikon väliin
lisäyksiä joka toisella kerroksella. (ks.
lankaa kuin kahdeksikkoa. Kärkeen loin tällä
ruutupiirros)
tavalla 7 silmukkaa kummallekin puikolle.
Solmua ei lasketa tässä silmukaksi.
Siitä lähdetään neulomaan ensin toisen puikon
silmukat ja sitten toisen puikon silmukat,
jotka neulotaan silmukan takareunasta.
4
Aloituksen keskimmäiset silmukat jäävät
automaattisesti ja tarkoituksellakin löysiksi.
Ne kannattaa kiristää heti tässä vaiheessa,
jolloin se on helpompi tehdä kuin vasta
viimeistellessä. Minulle on tullut tavaksi
myös tässä vaiheessa päätellä langanpäät
kutoessa kierittämällä ne kudottavan langan
kanssa. Näin ei jää viimeistelyyn langan päitä
pääteltäväksi. Opin tämän Kaffe Fassetin
kirjasta, jossa esitellään monivärikuvioiden
neulomista. Suuri suunnittelijataiteilija ei
halua viimeistellä langanpäitä ja on kehitellyt
tavan, jolloin ne eivät jää viimeisiksi.
Tässä vaiheessa on helppo mitata lapasen
tuleva pituus peukalon juureen.
Lapasen koko
Lapasen kärjen muoto tulee pian esille ja siitä
Peukalo
voi arvioida myös lapasen leveyttä. Minä
Jätetään tämä osa odottamaan ja aloitetaan
pidän lapasista, jotka ovat melkoisen kapeat ja
peukalo samalla tavalla kuin lapasen kärki,
istuvat käteen napakasti. Ystävättäreni pitää
mutta luodaan vain viisi silmukkaa
erityisesti leveistä ja reilun kokoisista
kummallekin puikolle.
lapasista. Tiedän, etteivät nämä mallilapaset
olisi riittävän leveät ystävättärelleni.
5
Ensimmäisen kerroksen jälkeen työ näyttää
Ensin neulotaan kaksi reunasilmukkaa ja
tältä.
sitten ruvetaan istuttamaan peukaloa.
Kun peukalo on valmis (ks. ruutupiirros), se
kiinnitetään lapaseen niin, että lopputyössä on
mukana kiilapeukaloa varten osa peukalon
silmukoista.
Kaksi puikkoa
vierekkäin.
Peukalo asetetaan omalle paikalleen ja sen
jälkeen neulotaan yhteen ja päätellään lapasen
ja peukalon silmukoista osa, tässä tapauksessa
7 silmukkaa kummastakin.
6
Molemilta puikoilta neulotaan ensin yksi
Nyt vedetään ensiksi neulottu jälkimmäisen
silmukka yhteen.
yli ja päätetään se.
Sen jälkeen toinen samalla tavalla.
Toistetaan kunnes kaikki 7 silmukkaa on
päätetty yhteen lapasesta ja peukalosta.
Yhteen neulotut ja
kavennetut silmukat
7
Peukalon jälkeen
Nyt voi vielä tarkistaa lapasen koon ja
kriittiset mitat: pituus kärkeen ja peukalon
pituus. Tämän jälkeen mikään ei enää olekaan
niin merkittävää lapasen istuvuuden kannalta.
Kuvio-osuus voi olla jonkun verran pidempi
tai lyhyempi, jolloin on vapaus sovittaa
kuvioita sen mukaan.
Lapasen päättely
Lapasen suun silmukoita ei voi päätellä
kireästi. Parhaaksi tavaksi on osoittautunut
silmukoiden päätteleminen neulalla. Kuulin,
että se olisi mahdollista neulan kanssa, mutten
mistään löytänyt ohjetta ja niinpä tapani on
itse opiskeltu. Tutkin perinteisen silmukoiden
luomisen yhteydessä kulkevan langan
kuvioita ja matkin sitä neuloen. Eikä suut
kiristä.
Peukalon ja kämmenen 7 silmukkaa yhteen
kudottuina muodostavat siistin liitoksen.
Molemmin puolin on lisätty 3 silmukkaa
peittämään muuten syntyvää aukkoa.
Kiilakavennus alkaa heti näiden kolmen
lisätyn silmukan reunasilmukoista, joista
muodostuu kiilapeukalon reunat.
Kavennuksia on tehty ensin joka kerroksella
ja sitten lopussa joka toisella kerroksella niin
kauan, että puikolle jää alkuperäinen määrä
Lanka tulee toisesta silmukasta etupuolelle.
silmukoita.
Pistetään neula ensimmäiseen silmukkaan
kuin neuloisi sen.
8
Otetaan se silmukka neulalle.
Pistetään sitten neula takakautta puikolla
olevaan toiseen silmukkaan.
Tätä toistetaan ikään kuin silmukoita neuloen
yhteen.
9