Deltagon laajentaa suojattuihin ryhmäviestintäratkaisuihin

LEHDISTÖTIEDOTE 17.11.2014
Deltagon laajentaa suojattuihin ryhmäviestintäratkaisuihin
Deltagon Group Oy on Suomen markkinajohtaja sähköisen viestinnän ja asioinnin
tietoturvaratkaisuissa. Nyt yhtiö hakee kasvua laajentamalla palveluitaan ryhmäviestintään
ja -työskentelyyn.
Uuden aluevaltauksen taustalla ovat asiakkaiden muuttuvat tarpeet. Vaikka sähköposti on yhä
selvästi yleisin kanava yritysten ja sen sidosryhmien välisessä viestinnässä, asiakkaat ovat
kaivanneet sen rinnalle joustavaa, suojattua ratkaisua ryhmäviestintään.
– Sähköposti koetaan kankeaksi välineeksi esimerkiksi hallitustyöskentelyssä, jossa siirretään
luottamuksellisia tiedostoja ja työstetään niitä usein yrityksen ulkopuolisten hallituksen jäsenten
kanssa, toteaa toimitusjohtaja Juha Lappi Deltagon Group Oy:stä. – Toimivan ratkaisun puute
johtaa pahimmillaan tietoturvan kannalta ongelmallisiin keinoihin: yritykset saattavat esimerkiksi
käyttää strategiatyössään kuluttajille tarkoitettuja pilvipalveluita, joiden sopimusehdoissa
tietoturvaa ja tietosuojaa ei ole mitenkään huomioitu.
Deltagonin uusi collabRoom-ryhmätyötila tarjoaa turvallisen vaihtoehdon joustavaan
ryhmätyöskentelyyn. Ryhmätyötilassa voi viestiä ja jakaa luottamuksellista tietoa helposti ja
turvallisesti eri sidosryhmien kesken. Deltagon collabRoom mahdollistaa myös turvallisen
pikaviestinnän sekä tarjoaa välineitä tehokkaaseen ryhmätyöskentelyyn.
Deltagon panostaa ratkaisuissaan erityisesti asiakkaiden liiketoiminnallisiin tarpeisiin sekä
käyttäjäystävällisyyteen. – Ratkaisujen on tuettava yritysten liiketoimintaa ja taattava tehokas
työskentely sekä virtaviivaiset prosessit. Yhtä tärkeää on käyttäjäystävällisyys: jos ratkaisujen
käyttö on liian hidasta tai hankalaa, käyttäjät laiminlyövät turvaratkaisujen käyttämisen. Kun
ratkaisu vastaa käyttäjän tarpeita ja sitä on helppo käyttää, tietoturvasta tulee totta.
Deltagonin tuotevalikoima kattaa nyt sähköisen viestinnän ja asioinnin koko kentän, sähköpostien
suojaamisesta turvallisiin sähköisiin lomakeratkaisuihin ja ryhmäviestintäratkaisuihin.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Juha Lappi: gsm 044 528 0892, email [email protected]
Deltagon lyhyesti:
Deltagon on Suomen johtava toimija luottamuksellisen sähköisen viestinnän ja asioinnin
turvaamisessa. Ratkaisuillamme on Suomessa jo yli 100 000 käyttäjää, pienistä suuriin yrityksiin,
finanssialasta julkishallintoon.
Viestinnän luottamuksellisuuden varmistamisen lisäksi Deltagon tehostaa ratkaisuidensa avulla
asiakkaidensa liiketoimintaa ja mahdollistaa liiketoimintaa tukevat, virtaviivaiset prosessit.
Deltagon Group Oy on perustettu vuonna 1999. Yhtiön omistavat perustajat ja yksityissijoittajat.