Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen eri
Sosiaalilääketieteen yhdistys on poikkitieteellinen eri ammattiryhmistä ja tieteenaloilta sekä eri paikkakunnilta tulevien yhteinen keskustelufoorumi. Yhdistys toimii Suomen sosiaalilääketieteen ja kansanterveystieteen tutkimuksen alalla tutkijoiden ja samalla myös tutkimuslaitosten yhdyssiteenä. Sosiaalilääketieteen yhdistyksen toiminnan tarkoitus on erilaisin tilaisuuksin, aloittein ja lausunnoin edistää sosiaalilääketieteen ja sen lähialojen tutkimusta ja koulutusta. Tiedot yhdistyksen järjestämistä tilaisuuksista löytyvät yhdistyksen kotisivuilta ja noin kaksi kertaa vuodessa ilmestyvästä jäsenkirjeestä. Jäsenille tiedotetaan toiminnasta yhdistyksen sähköpostilistalla. http://www.socialmedicine.fi/ Sosiaalilääketieteen yhdistyksen toimintaan kuuluu myös Sosiaalilääketieteellisen Aikakauslehden toimittaminen. Lehden tilaus kuuluu jäsenmaksuun. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti on monitieteinen, vertaisarviointia käyttävä kotimainen foorumi yhteiskunnallisesti virittyneelle terveystutkimukselle. Se julkaisee empiirisiä, teoreettisia ja metodisia alkuperäisartikkeleita, tieteellisiä katsauksia ja tutkijapuheenvuoroja sekä muita kirjoituksia suomen ja ruotsin kielellä. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. http://ojs.tsv.fi/index.php/SA/index 1 Seminaarin ohjelma Maanantai 3.11. Suuri sali Puheenjohtaja: Tea Lallukka, Sosiaalilääketieteen yhdistys, Työterveyslaitos 9.00–10.00 Ilmoittautuminen 10.00–10.10 Seminaarin avaussanat, SLY:n puheenjohtaja dos. Tea Lallukka 10.10–10.55 Professori Juha Pekkanen, Helsingin yliopisto, Hjelt-instituutti: Mitä eri metodeilla tuotetusta tutkimustiedosta voidaan päätellä (Keynote 1) 11.00–11.45 Kansanedustaja, VTL Osmo Soininvaara: Tutkimustiedon käyttö päätöksenteossa (Keynote 2) 11.45–13.00 Lounas (omakustanteinen) 13.00–13.30 Dos., yliopistonlehtori Pentti Nieminen, Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta: Tilastollisten menetelmien kirjo ja käyttö lääketieteen tutkimusjulkaisuissa 13.30–14.00 Dos., Senior Research Fellow Pirjo Nikander, Tampereen yliopiston tutkijakollegium: Laadullinen seuranta tutkimusevidenssin tuottajana 14.00–14.30 Professori Mervi Eerola, Turun yliopisto, tilastotieteen keskus: Mitä voimme päätellä kausaalivaikutuksista havainnoivassa tutkimuksessa? 14.30–15.00 Kahvitauko (samanaikaisesti SLY:n Käyttäytymislääketieteen jaoksen vuosikokous salissa 309) Pienet salit 15.00–16.30 Työryhmät: Sosiaalilääketieteen menetelmät (Sali 505) Käyttäytymislääketieteen 20-vuotisjuhlatyöryhmä (Sali 309) Ruokatutkimus (Sali 312) Kuolleisuus ja terveyserot (Sali 313) Terveydenhuoltotutkimus (Sali 401) Terveyssosiologia (Sali 405) 16.30 - Sosiaalilääketieteen yhdistys ry.:n syyskokous (Sali 312) 2 Tiistai 4.11. Suuri sali Puheenjohtaja: Maijaliisa Erkkola, Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, Helsingin yliopisto 8.30–9.00 Ilmoittautuminen 9.00–9.45 Tutkimusprofessori Elina Hemminki, THL: Kokeelliset tutkimukset sosiaalilääketieteessä (Keynote 3) 9.45–10.30 Professori Jaakko Nevalainen, Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö: Puuttuvan tiedon ongelmat pitkittäistutkimuksissa (Keynote 4) 10.30–10.50 Kahvitauko 10.50–11.05 Seppo Aro -palkinnon jako 11.05–11.50 Dos., VTT Vesa Kuusela, Helsingin yliopisto: Tilastotiedon esittäminen visuaalisesti 11.50–12.45 Paneelikeskustelu: pj. professori Ossi Rahkonen, Helsingin yliopisto tutkimusprofessori Elina Hemminki, THL yliopistonlehtori, dos. Ari Haukkala, Helsingin yliopisto yliopistotutkija, dos. Reijo Sund, Yhteiskuntatieteiden menetelmäkeskus, Helsingin yliopisto tohtorikoulutettava, VTM Heta Moustgaard, Helsingin yliopisto lääketieteen erikoistoimittaja Teija Riikola 12.45 Seminaari päättyy 3 Lounasravintoloita 1. Tieteiden talon tiedekahvila, Kirkkokatu 6 2. Kotipizza Kruununhaka, Mariankatu 10 3. UniCafe Prothania, Yliopistonkatu 3 4. Unicafe Päärakennus, Fabianinkatu 33 5. Ravintola Savotta, Aleksanterinkatu 22 6. Ravintola Rodolfo, Kirkkokatu 5 7. Korea house, Mariankatu 19 8. Ravintola Paprika (Amica), Yliopistonkatu 4 9. Ristorante pizzeria Pompej, Snellmaninkatu 16 10. Ravintola Zinnkeller, Meritullinkatu 25 11. Piano, Rauhankatu 15 4 Työryhmät Työryhmät kokoontuvat 3.11. klo 15.00–16.30 Tieteiden talolla Sosiaalilääketieteen menetelmät Sali 505 Puheenjohtaja: Tea Lallukka 15:00 Kemppainen Teemu: Sosiaalitieteellistä aluemallinnusta pistedatalla: esimerkkinä kyselypohjainen analyysi koetusta terveydestä ja turvattomuudesta Helsingin metropolialueella 15:22 Kausto Johanna: Kokeellinen ja kvasikokeellinen asetelma osasairauspäivärahan vaikuttavuuden arvioinnissa 15:44 Hämäläinen Riitta-Maija: Ohjelmallinen tutkimusprosessi ja menetelmät liikuntapolitiikan tutkimuksessa 16:06 Borodulin Katja: Fyysisen aktiivisuuden mittaaminen: haasteita ja mahdollisuuksia Käyttäytymislääketieteen 20-vuotisjuhlatyöryhmä Sali 309 Puheenjohtaja: Sakari Suominen 15:00 Koponen Anne: Health care climate, perceived self-care competence and glycemic control among patients with type 2 diabetes in primary care 15:18 Tuomisto Martti: Lihavuusleikkauksiin liittyvät emotionaaliset tekijät 15:36 Lehto Ulla-Sisko: Impact of social capital on health and well-being after a cancer diagnosis 15:54 Konttinen Hanna: Psychological aspects of eating behavior as predictors of 10-year weight changes after surgical and conventional treatment for severe obesity: results from the SOS intervention study 16:12 Kiviruusu Olli: Interpersonal problems and development of self-esteem from adolescence to mid-adulthood. A 26-year follow-up. 5 Ruokatutkimus Sali 312 Puheenjohtaja: Maijaliisa Erkkola 15:00 Roos Eva: Concept mapping of school nutrition environment among pupils in Finland 15:15 Huovila Janne: Globaali informaatioyhteiskunta terveellisen syömisen ymmärryksen kontekstina: retorinen diskurssianalyysi ravitsemusneuvoja antavista blogeista 15:30 Vepsäläinen Henna: Can gamification influence food behavior in adolescent athletes? 15:45 Itkonen Suvi: Development and validation of a food frequency questionnaire for assessment of vitamin D intake in Finnish adults 16:00 Meinilä Jelena: Development and validation of Healthy Pregnancy Diet Score (HePS) for pregnant women at high risk of gestational diabetes 16:15 Hovi Elli: Äidin raskaudenaikaisen ruokavalion yhteys lapsen ylipainoon 3vuotiaana Kuolleisuus ja terveyserot Sali 313 Puheenjohtaja: Peija Haaramo 15:00 Manderbacka Kristiina: Onko sepelvaltimotoimenpiteiden vaikuttavuudessa sosioekonomisia eroja? 15:18 Vehko Tuulikki: Naisten rintasyöpä tuloryhmittäin Suomessa – Rekisteritutkimus vuosilta 1998–2009 15:36 Pietiläinen Olli: Ammattiasemaluokkien eriarvoisuus sairaalakäyntien jälkeisissä sairauspoissaoloissa 15:54 Lumme Sonja: Vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavien ylikuolleisuus ajanjaksolla 1996–2010 16:12 Sumanen Hilla: Nuorten työntekijöiden lyhyiden sairauspoissaolojen sosioekonomisten erojen muutos 6 Terveydenhuoltotutkimus Sali 401 Puheenjohtaja: Riikka Lämsä 15:00 Törölä Miisa: Oikeuspsykiatriset potilaat hyvinvointivaltiossa 15:18 Turkia Mika: Tapausselostus: tutkimustiedon hyödyntäminen lääkintöhallituksen asiantuntijalausunnoissa 15:36 Lounamaa Anne: Statistical information systems for injury prevention in six Baltic Sea States 15:54 Kokkinen Lauri: Why democracy improves population health, and why is this not always the case? 16:12 Halme Nina: Rakenneyhtälömallin kehittäminen ja arviointi – tutkimuksen kohteena avun antaminen lasten ja perheiden palveluissa Terveyssosiologia Sali 405 Puheenjohtaja: Anu Katainen 15:00 Pietilä Ilkka: Potilasnäkökulmia eturauhassyövän seulontaan 15:15 Sipilä Pyry: Alkoholi ja kuolleisuus - pitkittäistutkimus kaksosilla 15:30 Ruokolainen Otto: Suhtautuminen tupakkapolitiikkaan - väestötarkastelu tupakointistatuksen mukaan 15:45 Holstila Ansku: Vanhuuseläkkeelle siirtymisen yhteys liikunta-aktiivisuuden muutoksiin 16:00 Koponen Päivikki: Etnisten vähemmistöjen osallistuminen ja osallisuus väestötutkimuksissa 16:15 Harrasova Gulnara: The association between religiosity and eating disorders among Finnish women 7 Tiivistelmät pyydettyjen puhujien esityksistä Tilastollisten menetelmien kirjo ja käyttö lääketieteen tutkimusjulkaisuissa Pentti Nieminen, Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta, [email protected] Hannu Vähänikkilä, Oulun yliopisto, hammaslääketieteen laitos Jorma Virtanen, Oulun yliopisto, hammaslääketieteen laitos Lääketieteen ja sen lähialueiden julkaisuissa tutkimuksen tuloksista ja uusista löydöksistä viestitään erilaisilla tilastollisilla esityksillä. Julkaistava osa tieteellisestä työstä tiivistetään tunnuslukuihin, taulukoihin, kuvioihin ja malleihin. Lisäksi käytetään tilastollista merkitsevyystestausta tehtäessä johtopäätöksiä otoksesta kohdeväestöön. Tilastomenetelmillä on siten merkittävä osuus lääketieteen ja hammaslääketieteen tieteellisissä julkaisuissa. Lääketieteen ja hammaslääketieteen kouluttajat kohtaavat merkittävän haasteen päättäessään mitä tutkimusmenetelmiä ja -taitoja opiskelijoille ja tutkijoille tulisi opettaa koulutuksen eri vaiheissa. Eräs strategia on keskittyä niihin tilastollisiin menetelmiin, joita lehtien lukijat tarvitsevat pystyäkseen tehokkaasti lukemaan alansa kirjallisuutta. Selvitimme menetelmien käyttöä ja raportointia 724 lääketieteen, hammaslääketieteen ja terveystieteiden artikkelissa. Tutkimus osoitti artikkeleiden perustuvan vahvasti tilastollisten menetelmien käyttöön. Tavallisin tutkimusongelma julkaisuissa oli ryhmien vertailu. P-arvojen ja luottamusvälien raportointi oli keskeinen osa tutkimustulosten esitystä. Menetelmäkirjoa hallitsivat ryhmien vertailun perusmenetelmät. Lukijat kohtasivat usein myös regressiomalleja. Sen sijaan lääketieteen julkaisujen kirjoittajat eivät ole omaksuneet perinteisten tilastollisten menetelmien rinnalle tarjottuja uusia laskennallisia analysointitekniikoita. Tilastollisten menetelmien menestyksellisessä hyödyntämisessä oleellista on havaintoaineiston ja sen muuttujien sisällöllisen merkityksen ymmärtäminen. Lisäksi kaikkien käytettyjen tilastomenetelmien perusteet tulee tutkimusryhmässä ymmärtää. Uusien menetelmien laajempi leviäminen lääketieteen julkaisuihin vaatinee laskualgoritmien liittämistä myös sellaisiin tilasto-ohjelmistoihin, joita lääketieteen tutkijat käyttävät yleisesti analysoidessaan omia aineistojaan. Lääketieteen tutkimustulosten kriittistä lukemista harjoitteleville opiskelijoille tai osaamistaan täydentäville terveydenhuollon ammattilaisille havaintomme tarjoavat yhteenvedon havaintoaineiston analysointimenetelmistä, joita tarvitaan tutkimustulosten lukemisessa ja ymmärtämisessä. Selvityksemme avulla voi myös tunnistaa ne tilastolliset perusmenetelmät, jotka on tärkeää hallita pyrittäessä julkaisemaan tutkimustuloksia erityisesti näkyvissä lääketieteen ja sen lähialueiden lehdissä. 8 Laadullinen seuranta tutkimusevidenssin tuottajana Pirjo Nikander Dos. Senior Research Fellow Tampereen yliopiston tutkijakollegium [email protected] Laadullinen seurantatutkimus (qualitative longitudinal research) on viime aikoina löydetty uudelleen ja nimetty omaksi menetelmäkseen. Sillä viitataan tutkimusotteeseen, jossa samoja ihmisiä tai yhteisöjä seurataan tietyin aikavälein, tyypillisesti haastatteluja ja etnografista otetta yhdistäen. Tämä ihmisten ”rinnalla kulkemisen” metodi soveltuu erityisesti erilaisten elämänkulullisten siirtymien, esimerkiksi terveysurien, riskikäyttäytymisen, elämäntyylien sekä terveyttä koskevien ratkaisujen, toiminnan ja taitekohtien tarkasteluun. Sitä onkin mahdollista soveltaa esimerkiksi kroonisten sairauskokemusten, ikääntymisen myötä tapahtuvien muutosten, niiden kokemisen sekä hoitosuhteiden ja ihmisen toimijuuden tutkimukseen. Lähestymistapana laadullinen seuranta-asetelma tavoittaa ihmiselämän joustavan ja usein tilannesidonnaisen kokemuksen ja tulkinnan, joiden kautta ihmiset selviytyvät ja reagoivat elämänkulun tapahtumiin, siirtymiin ja muutokseen. Laadullisen seurantatutkimuksen tarkempi määrittely on sen pidemmästä historiasta huolimatta vielä käynnissä ja käytössä olevien menetelmällisten ja aineistokeruun muotojen valikoima täydentyy kaiken aikaa. Lähestymistavan voikin katsoa lukeutuvan monimenetelmien tai mixed methods- lähestymistapojen joukkoon ja sen viimeaikainen suosio selittyy sillä, että myös sosiaali- ja terveyspoliittinen päätöksentekotyö tarvitsee kysely- ja numerotiedon rinnalle muutosprosessien hienosyisemmän dynamiikan tavoittavia menetelmiä. Puheenvuorossani käyn läpi laadullisesta seurantatutkimuksesta erityisesti Britanniassa käytyä keskustelua ja kuvaan laadullisen seuranta-asetelman hyötyjä ja rajoituksia osana terveystutkimuksen kenttää. Kysyn miten laadulliselle aineistolle ja seuranta-asetelmalle rakentuva evidenssi voi olennaisesti täydentää terveyteen liittyvien, monimutkaisten kysymysten ymmärrystä ja tutkimukseen perustuvaa päätöksentekoa. 9 Mitä voimme päätellä kausaalivaikutuksista havainnoivassa tutkimuksessa? Mervi Eerola Professori Turun yliopisto, tilastotieteen keskus Sosiaalilääketieteellinen tutkimus voi harvoin nojautua kokeellisen tutkimuksen periaatteiden tarjoamaan vahvaan selkänojaan pyrkiessään arvioimaan sosiaalisten ilmiöiden tai ihmisen sosiaalisen ympäristön vaikutusta sairastavuuteen. Havainnoiva eli epäkokeellinen tutkimus on altis monenlaisille virhelähteille ja tutkijan onkin itse systemaattisesti arvioitava aineistonsa ja tutkimusasetelmansa luotettavuus tutkittavien valikoimattomuuden ja vertailukelpoisuuden suhteen. Tilastotieteen piirissä on viime vuosina syntynyt toisiaan täydentäviä ja toisaalta käsitteellisesti selvästi toisistaan eroavia koulukuntia tilastollisen kausaalipäättelyn suhteen, joiden pääpiirteitä esitellään vertailevasti ja esimerkkien avulla. Tilastotiedon esittäminen visuaalisesti Vesa Kuusela VTT, Dosentti, HY Tilastokuvio on yksi tapa välittää numerotietoa taulukon ja tekstin ohella. Hyvin tehty kuvio on kuitenkin tehokkain tapa. Siitä näkee asiatilan hetkessä ja vastaansanomattomasti – ja usein alitajuisesti. Hyvän kuvion tekeminen ei onnistu, ellei tunne niitä periaatteita, joilla kuvallinen viesti tulkitaan. Keskeistä on huomata, että sillä, mitä kuvion tekijä tarkoittaa on vähemmän merkitystä kuin sillä, miten lukija kuvion ymmärtää. Yksi hyvä kuvio kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta yksi epäonnistunut kuvio valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa! Esityksessä tuodaan esiin kuvioesitysten luonteenomaiset piirteet verrattuna taulukkoon ja tekstiin. Samoin käydään läpi kuvioesitysten keskeisiä periaatteita yleisellä tasolla ja erikseen tavanomaisimpien kuviotyyppien laadinnan yleisperiaatteita. 10 Tiivistelmät Sosiaalilääketieteen menetelmät Spatiaalista mallinnusta pistedatalla. Esimerkkinä kyselypohjainen analyysi koetusta terveydestä ja turvattomuudesta Helsingin metropolialueella Teemu Kemppainen tohtorikoulutettava, Sosiaalitieteiden laitos, Helsingin yliopisto [email protected] Paikkatiedon mahdollisuudet ja haasteet ovat jääneet sosiaalitieteellisessä terveyden ja hyvinvoinnin tutkimuksessa toistaiseksi varsin vähäiselle huomiolle. Teknisessä mielessä tästä seuraa regressiomalleihin liittyvä ongelma. Mallin jäännötermeihin saattaa jäädä spatiaalista korrelaatiota, mikä rikkoo tavanomaisia regressioanalyysin oletuksia ja kertoo mallin puutteellisesta määrityksestä. Tämän seurauksena mallinnuksen tuloksena saatavat estimaatit ovat mahdollisesti virheellisiä. Sisällöllisessä mielessä paikkatieto avaa mahdollisuuksia ilmiön alueellisten trendien kuvaamiseen. Tämä tutkimus havainnollistaa paikkatiedon käyttöä kyselytutkimuksessa. Tutkimuksen päätarkoitus on esitellä spatiaalista analyysiä käytännöllisellä ja ei-matemaattisella tavalla. Esimerkkeinä käytetään koettua tervettä ja omaan asuinalueeseen liittyvää turvattomuuden kokemusta mittaavia kyselytuloksia. Aineistoina käytetään tuoretta kyselyaineistoa Helsingin seudulta (hanke: Katumetro, 2012, n=9609, vastausosuus n. 36 %), Ruututietokantaa sekä otoksen perustietoina saatuja vastaajan kotitalon koordinaatteja (YKJ). Koettua terveyttä ja turvattomuuden kokemusta visualisoidaan kuvailevasti alueellisten trendien näkökulmasta. Visuaalisen vaikutelman pitävyyttä koetellaan tilastollisen testaamisen avulla. Lisäksi mainittuja ilmiöitä mallinnetaan kolmella eri tavalla: tavanomaisella pienimmän neliösumman menetelmällä, asetelmaperusteisella mallinnuksella ja yksinkertaisilla spatiaalisen ekonometrian malleilla. Mallinnuksen sisällöllinen asetelma on vertailla lähiöitä muuhun kaupunkirakenteeseen ja tarkastella erityisesti naapuruston sosio-ekonomisen luonteen roolia koetun terveyden ja turvattomuuden mahdollisena tekijänä. Tulokset ovat sisällöllisessä mielessä alustavia, sillä täyttä sisältöartikkelin mukaista tarkastelua ei voitu menetelmäartikkeliin mahduttaa. Koetun terveyden kohdalla spatiaalisuus on selvästi vähäisempää kuin turvattomuudessa. Tämä näkyy niin visuaalisessa kuvailussa, tilastollisen testaamisen tuloksissa ja regressiomallien jäännöstermeissä. Koetun terveyden lähtökohtainen spatiaalinen korrelaatio tulee selitetyksi mallin muuttujien avulla. Turvattomuuden tapauksessa jäännöstermeihin kuitenkin jää spatiaalista korrelaatiota myös täydessä mallissa, mikä ratkaistaan soveltamalla yksinkertaisia spatiaalisia ekonometrisia malleja. Näiden tuottamat estimaatit eroavat kontekstimuuttujien osalta varsin selvästi tavanomaisten mallien tuloksista, mikä havainnollistaa tutkimuksen pääviestiä: sijainnilla on väliä. 11 Kokeellinen ja kvasikokeellinen asetelma osasairauspäivärahan vaikuttavuuden arvioinnissa Johanna Kausto, Erikoistutkija, FT Työterveyslaitos, [email protected] Esitelmässä tarkastellaan kokeellisen ja kvasikokeellisen tutkimusasetelman soveltamista esimerkiksi sosiaali- ja terveyspoliittisten interventioiden tai toimintamallien arvioinnissa. Mikäli laajemmista kokonaisuuksista voidaan erottaa jokin selvärajainen interventio, sen vaikuttavuuden arviointi, tavallisesti määrällinen mittaaminen, saattaa olla mahdollista. Satunnaistetusta kokeellisesta tutkimuksesta saatua vaikuttavuusnäyttöä pidetään luotettavimpana. Usein kokeellinen asetelma ei ole kuitenkaan joko eettisistä tai käytännön syistä mahdollinen. Lisäksi kokeelliseen tutkimukseen osallistuvien joukko on yleensä rajattu, jolloin tulosten yleistettävyys kärsii. Kvasikokeellisessa tai luonnollisessa tutkimusasetelmassa tutkittavat voidaan poimia esimerkiksi valtakunnallisista rekistereistä, jolloin tutkimuksen yleistettävyys paranee. Kvasikokeellisen tutkimusasetelman haasteena on tutkittavien ryhmien (interventioon osallistuneet ja ei-osallistuneet) vertailtavuuden varmistaminen. Tämän vuoksi näissä asetelmissa on keskeistä pätevien tutkimusmenetelmien valinta. Luotettavin kuva vaikuttavuudesta saadaan, jos tutkimuskysymyksiä on mahdollista selvittää sekä kokeellisessa että kvasikokeellisessa asetelmassa, eri menetelmiä soveltaen. Tapausesimerkkinä esitelmässä on osasairauspäivärahaa koskevan sairausvakuutuslakimuutoksen vaikutus osasairauspäivärahaa saaneiden myöhempään työhön osallistumiseen. Ohjelmallinen tutkimusprosessi ja menetelmät liikuntapolitiikan tutkimuksessa Riitta-Maija Hämäläinen, FT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) [email protected] Esitys kuvaa ohjelmallisen tutkimusprosessin menetelmiä, joita on käytetty monitieteisessä kuuden Euroopan unionin jäsenmaan ja Kanadan tutkimushankkeessa. Viisivuotisen, Euroopan komission rahoittaman Tutkimustietoa liikunnan politiikkatoimiin -hankkeen (Research into Policy to enhance Physical Activity REPOPA) tavoitteena on lisätä tutkimustiedon käyttöä politiikkatoimien suunnittelussa. Ohjelmallisessa tutkimusprosessissa tutkimus etenee vaiheittain ja edeltävien vaiheiden tuloksia hyödynnetään ja sovelletaan seuraavissa vaiheissa. Hankkeessa on tehty sisällönanalyysi siitä, miten 21:ssä politiikkatoimen asiakirjassa on käytetty tutkimustietoa, sekä 86 teemahaastattelua politiikkatoimien valmisteluun osallistuneille. Parhaillaan on menossa kaksi interventiota, kumpikin kolmessa maassa. Niissä tutkitaan strategiapelien sekä räätälöidyn intervention toimivuutta tutkimustiedon käytön lisäämisessä. Politiikkatoimien sisällönanalyysin ja interventioiden tuloksista, hyvistä käytännöistä, indikaattoreista ja menetelmistä keskustellaan ja niiden toimivuutta testataan Delfoi-paneelissa keväällä 2015. Kanadan hanketoimijat vastaavat 12 ohjelmallisen tutkimusprosessin arvioinnista. Ohjelmallinen tutkimusprosessi vaatii monitieteistä otetta sekä tutkimuskysymysten, menetelmien sekä toimintatapojen yhtenäistämisessä. Fyysisen aktiivisuuden mittaaminen: haasteita ja mahdollisuuksia Katja Borodulin Fyysisen aktiivisuuden terveysvaikutuksista on saatu vahvaa näyttöä jo pitkältä ajalta. Myös fyysisen aktiivisuuden mittausmenetelmät ovat kehittyneet vuosien varrella. Metodikatsauksen tavoitteena on kuvailla fyysisen aktiivisuuden mittaamisen menetelmiä ja ottaa kantaa menetelmien haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Keskityn objektiivisista menetelmistä kiihtyvyysanturimittauksiin ja itsearviointimenetelmistä kyselyihin ja niiden käytettävyyteen. Liikuntatutkimuksessa objektiivisten mittarien hyödyntäminen on avannut uusia mahdollisuuksia liikunnan, ja liikkumattomuuden, mittaamiseen. Tästä huolimatta, sekä itsearviointiin että objektiivisin mittauksiin perustuvilla menetelmillä on tutkimuksessa edelleen omat tarpeensa ja käyttökohteensa. 13 Käyttäytymislääketieteen 20-vuotisjuhlatyöryhmä Health care climate, perceived self-care competence and glycemic control among patients with type 2 diabetes in primary care Anne Koponen, Nina Simonsen, Ritva Laamanen & Sakari Suominen Folkhälsan Research Center and Hjelt Institute, Department of Public Health, [email protected] Background: Type 2 diabetes is an important and increasing public health problem worldwide. Achieving and maintaining recommended levels of glycemic control is the main target in the management of diabetes. It is important to find efficient means by which health care personnel can support patients in this task. Objective: To extend previous research by examining the association of an autonomy supportive health care climate in primary care health centers with self-care competence and glycemic control as perceived and reported by patients with type 2 diabetes, taking into account a wide variety of important life-context factors. Research design: A cross-sectional mail survey in five municipalities in the Southern and Central Finland in 2011 (response rate 56%). Subjects: 2866 patients with a Social Insurance Institution registry-based right for long-term medication for type 2 diabetes, mean age 63 years (range 27-75 years), 56 % men. Methods: The data were analyzed by multivariate linear and logistic regression models. Results: In line with the predictions derived from the self-determination theory, glycemic control was strongly associated with perceived self-care competence which in turn was strongly associated with autonomous motivation and autonomy supportive health care climate. In addition, disease severity and general well-being of patients played a role in the outcomes of care. Conclusion: Health care personnel have an important role in supporting patients’ autonomous motivation and perceived self-care competence in order to achieve and maintain longterm glycemic control among patients with type 2 diabetes. The general well-being of patients should also be examined and promoted. Lihavuusleikkauksiin liittyvät emotionaaliset tekijät Martti T. Tuomisto, Lauri Parkkinen, Ulla Siljamäki-Ojansuu, Elina Hautaniemi & Maaria Nikunen Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto ja Akuuttipsykiatria ja Ravitsemusterapiayksikkö, Tampereen yliopistollinen sairaala Sairaalloiseen lihavuuteen liittyy monenlaisten sairauksien vaara. Bariatrinen kirurgia on tehokas tällaisen lihavuuden hoitomenetelmä. Terveyden kannalta painonpudotuksen vaikutukset ovat pääosin positiivisia. Suomessa lihavuusleikkauksia pidetään perusteltuina, kun henkilö on jo yrittänyt muita keinoja, painoindeksi on yli 40 ja erityisesti, kun lihavuuteen liittyy oheissairaus. Harvoihin lääketieteellisiin toimenpiteisiin liittyy niin paljon ja niin erilaisia emotionaalisia ja sosiaalisia tekijöitä kuin lihavuusleikkauksiin ja niiden seurauksiin. Leikkauksen seurauksena paino putoaa 14 yleensä nopeasti 40–60 %, jolloin kehonkuva, terveydentila, fyysinen ja emotionaalinen vointi, normaalielämään liittyvä toimintakyky ja ihmissuhteet ja sosiaalinen vuorovaikutus muuttuvat paljon. Näiden tulevien muutosten pitäisi toisaalta vaikuttaa leikkaukseen tulevaan potilaaseen niin, että hän ryhtyy valmistautumaan niihin. Psykologisten tekijöiden arviointi voi vaikuttaa paljon leikkauspotilaiden ohjaamiseen joko leikkaukseen tai johonkin muuhun interventioon (joka voisi johtaa leikkaukseen), leikkaukseen valmistautumiseen ja leikkauksen jälkeiseen sopeutumiseen. Arvioinnin lähtökohtana tulisi olla löytää jokaiselle arviointiin tulleelle potilaalle sopiva etenemisreitti. Bariatrinen kirurgia on siis vaikuttavaa, mutta valitettavasti tulokset eivät ole kaikilla potilailla yhtä hyviä. Vaikka tulokset alkuun olisivatkin hyviä, niin muutaman vuoden päästä painon lasku voi pysähtyä tai kääntyä nousuun. Jotkut potilaat palautuvat jopa lähtöpainoonsa. Myös psykologiset hyödyt, erityisesti syömiskäyttäytymisen normalisoituminen ja itsehavaittu elämänlaatu, voivat heikentyä. Joillakin potilailla elämänlaatu voi heikentyä rajusti, ja he voivat tällöin olla psykiatrisen hoidon tarpeessa. Osa leikatuista ei onnistu pudottamaan painoaan leikkauksen jälkeen. Ei ole olemassa riittävästi tietoa siitä, mitkä tekijät johtavat positiiviseen hoitotulokseen. Näitä tekijöitä tässä hankkeessa selvitetään. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää lihavuuden kirurgista hoitoa ja siihen liittyvää muuta terveydenhuoltoa laaja-alaisesti. Ennustettavia muuttujia tutkivat sekä ravitsemusterapeutit että psykologi seuraavin menetelmin: 1) Muutosvaihekysely, jolla kartoitetaan potilaan valmiutta painonpudotukseen ja elintapojen muutokseen, 2) motivaatiokysely, jolla mitataan samoja valmiuksia, 3) itsetuntomittari, jolla kartoitetaan potilaiden negatiivista tai positiivista käsitystä itsestään, 4) riskitilannekaavake, jolla mitataan liika- ja epäterveellisen syömisen vaaratilanteita ja vaarojen voimakkuutta ja tiheyttä. 5) painoa ja elämäntyyliä koskeva kysely, 6) oirekysely psykiatrisista oireista, 7) murehtimiskysely, jolla mitataan ahdistuneisuuteen liittyvää murehtimista, 8) toivottomuusmittari, jolla mitataan itsemurhavaaraa, 9) tunteiden hyväksynnän mittari, jolla mitataan yleistä, emotionaalista joustavuutta ja 10) depressiomittari. Arviointiin ja seurantaa kuuluu kuusi arviointikäyntiä, joista kolmea ensimmäistä käsitellään tässä esityksessä. Niistä yksi on 2 kk leikkauksen jälkeen. Tutkimus on meneillään. Sen suostumuslomakkeen on allekirjoittanut jo 80 tutkittavaa. Esityksessä kuvataan tutkimuksen ensimmäiset tulokset. Impact of social capital on health and well-being after a cancer diagnosis Ulla-Sisko Lehto, THL, Markku Ojanen, Tampereen yliopisto, psykologian laitos; Taina Turpeenniemi-Hujanen, Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala OYS, syöpätaudit [email protected] The incidence of cancer diseases are rising in developed countries, including Finland (www.cancerregistry.fi). Today, most cancers are detected in the early phase and treatments are effective leading to a good prognosis. Cancer survival is prolonged also due increasing ageing of population in the developed countries. Thus, people live long after a cancer diagnosis and an ever larger proportion of population has or has had a cancer disease (in Finland >250 000 persons). Most patients have seldom or none contacts to the health care system after the primary cancer treatment, and recovery and psychological reorientation rely on the patient’s resources. Psychosocial and social resources seem to be particularly important. Social capital may be seen as a 15 personal resource that includes trust, reciprocity, social networks (e.g., access to information and support) and participation. Social capital is associated with health outcomes, and we assume that social capital predicts health and well-being of people after a cancer diagnosis. In consecutive samples of 225 breast cancer, c. 155 prostate cancer, and c. 80 lymphoma patients who entered Oulu University Hospital, oncology, we measured generalized and interpersonal trust, reciprocity, social networks and participation, other health determinants, and well-being (e.g., health-related quality of life, symptoms, satisfaction with life) with validated questionnaires 3–5 months after the diagnosis. The measurement is repeated four times up to five years, and the patients’ use of health care services is tracked. We investigate elements of social capital and their impact on the patients’ well-being with multivariate statistical methods. Cross-sectional data of the breast cancer patients has been finalized and analyses are going on. Elements of social capital associated with each other and the well-being measures as hypothesized. Indicators of social networks did not associate with trust. Comprehensive and detailed information on the social networks were obtained. Trust predicted most of the well-being dimensions, both individually and after adjusting for other variables. Also informal social networks and number of health care professionals associated with the well-being. Social capital associate with health and well-being after a cancer diagnosis. As suggested earlier, interpersonal trust demonstrates an independent association with health. Social networks associate with well-being. Psychological aspects of eating behavior as predictors of 10-year weight changes after surgical and conventional treatment for severe obesity: results from the SOS intervention study Hanna Konttinen1, Markku Peltonen2, Lars Sjöström3, Lena Carlsson3, and Jan Karlsson4 2 National Institute for Health and Welfare, Finland 3 University of Gothenburg, Sweden 4 Örebro University Hospital, Sweden; Örebro University, Sweden [email protected] Objective: There is a need for a better understanding on the factors that influence long-term weight outcomes after bariatric surgery. The present study aimed to examine whether pre- and posttreatment levels of cognitive restraint, disinhibition and hunger and 1-year changes in these eating behaviors predicted short- and long-term weight changes after surgical and conventional treatment for severe obesity. Methods: The participants were from an ongoing, matched (non-randomized) prospective intervention trial of the Swedish Obese Subjects (SOS) study. The current analyses included 2010 obese subjects who underwent bariatric surgery and 1916 contemporaneously matched obese controls who received conventional treatment. Physical measurements (e.g., weight, height) and questionnaires (e.g., Three-Factor Eating Questionnaire) were completed prior to intervention and 0.5, 1, 2, 3, 4, 6, 8 and 10 years after the start of the treatment. Structural equation modeling was used as the main analytical strategy. 16 Results: The surgery group lost more weight and reported greater decreases in disinhibition and hunger at 1- and 10-year follow-ups (all P < 0.001 in both genders) than the control group. Pretreatment eating behaviors were unrelated to subsequent weight changes among surgically treated patients. However, patients who had lower levels of 6-month and 1-year disinhibition and hunger (β=0.13–0.29, P < 0.01 in men; β=0.11–0.28, P < 0.001 in women) and experienced larger 1-year decreases in these behaviors (β=0.31–0.48, P < 0.001 in men; β=0.24–0.51, P < 0.001 in women) lost more weight 2, 6 and 10 years after the surgery. Among control patients, larger 1-year increases in cognitive restraint predicted greater 2-year weight loss in both genders. Conclusions: Higher tendency to eat in response to various internal and external cues shortly after the surgery predicted less successful short- and long-term weight outcomes, making postoperative susceptibility for uncontrolled eating an important indicator of targeted interventions. Interpersonal problems and development of self-esteem from adolescence to mid-adulthood. A 26-year follow-up Olli Kiviruusua, Noora Berga, Taina Huurrea, Hillevi Aroa, Mauri Marttunena, Ari Haukkalab a National Institute for Health and Welfare (THL) b University of Helsinki [email protected] This study investigated whether interpersonal problems affect the developmental trajectory of selfesteem from adolescence to mid-adulthood. Directionality of effects between self-esteem and interpersonal problems was also studied. Participants of a Finnish cohort study in 1983 at age 16 (N=2194) were followed up at ages 22 (N=1656), 32 (N=1471) and 42 (N=1334) using postal questionnaires. Measures at each time point covered self-esteem and interpersonal problems including problems with parents, friends, colleagues, partner, break-up with girl/boyfriend, and divorce. Using latent class analysis participants were grouped to those having 1) consistently low, 2) increasing, and 3) high/decreasing number of interpersonal problems from adolescence to adulthood. The latent growth curve of self-esteem was then estimated in these groups for comparisons. Among both females and males the self-esteem growth trajectory was most favourable in the group with consistently low number of interpersonal problems. Compared to the low group, the group with high/decreasing number of interpersonal problems had a self-esteem trajectory that started and remained at a lower level throughout the study period, although among females the gap between the trajectories narrowed by the end of the study period. The group with increasing number of interpersonal problems had significantly slower self-esteem growth rate as compared to the other groups among both females and males, and also the lowest self-esteem level at the end of the study period. Cross-lagged autoregressive models indicated significant crosssectional correlations between low self-esteem and interpersonal problems. Lagged effects were found from low self-esteem to later interpersonal problems, but only among males, while there were no effects to opposite direction among either gender. The self-esteem growth trajectories are different in the groups with different longitudinal patterns of interpersonal problems. While being theoretically sound these results differ from some earlier findings, highlighting the importance of chosen methods to display these types of effects. 17 Ruokatutkimus Concept mapping of school nutrition environment among pupils in Finland Eva Roos1, Kati Nyman2, Carola Ray1, Henna Vepsäläinen1, Henrica de Vet3, Nanna Lien4 1=Samfundet Folkhälsan, Folkhälsan research institute, Helsinki, Finland, [email protected] 2=Arcada, Helsinki, Finland 3=EMGO, Amsterdam, The Netherlands 4= University of Olso, Norway The school has an important role in promoting good nutrition especially in Finland, where pupils are served every school day a proper meal with main course, fresh vegetables, bread, bread spread and milk. School is also an important arena for health promoting, because children of all socioeconomic backgrounds can be reached, it is a place for learning, and schools can potentially also influence their staff, the parents and the wider community. More knowledge is needed of how school nutrition environment influences dietary intake and dietary habits of children. The pupils are one of the key stakeholders and it is important to map their views. Several conceptual models of the school nutrition environment exist, but studies have had limited success in showing associations between school level factors and pupil’s dietary behaviors. One cause of the lack of associations may be differences in conceptualization of the school nutrition environment between experts and other stakeholders (i.e. pupils, teachers, parents). Traditionally stakeholder interviews (individual or as focus groups) have been conducted to find the most important factors, but the results might be biased by conveying the views of those most verbal and the interpretation of the researcher. The concept mapping method combines qualitative and quantitative methods in such a way that the concepts are more likely to be grounded in the view of all the stakeholders participating in the group. The aim was to get more knowledge of the school nutrition environment and factors in schools influencing what school children eat and drink in school and to test a different method, concept mapping, to collect this kind of data. The method was conducted in spring 2014 in a primary school, in the Helsinki region, in one class with 17 pupils (13-14 years) divided into 2 groups. Two different concept maps were constructed during a class visit. The method was appreciated by the pupils. The two groups came up with very different cluster maps of the food nutrition environment. More groups conducting concept mapping are needed to get a general picture of pupil’s views on school nutrition environment. 18 Globaali informaatioyhteiskunta terveellisen syömisen ymmärryksen kontekstina: retorinen diskurssianalyysi ravitsemusneuvoja antavista blogeista ETM, tohtoriopiskelija Janne Huovila Helsingin yliopisto [email protected] Sosiaalinen media on merkittävä terveellisen syömisen kulttuurisen määrittelyn areena. Blogit osana sosiaalista mediaa ovat suosittuja ravitsemustiedon julkaisualustoja ja keskusteluympäristöjä. Yksittäiset suomenkieliset ravitsemusneuvoja antavat blogit voivat saavuttaa satojatuhansia lukijota. Tässä tutkimuksessa tarkastelen ravitsemusneuvoja antavia blogeja Manuel Castellsin informaatioyhteiskuntaa koskevan teorian kautta. Castellsin mukaan blogit ovat ”henkilökohtaista joukkoviestintää”, jotka suosion saavuttaessaan toimivat merkittävinä tiedon ja ihmisten verkostojen, ja sitä kautta vallan, solmukohtina. Ne ovat osa horisontaalisia ei-keskusjohtoista viestintää, jolla on yhä enemmän valtaa määritellä, mitä pidetään terveellisenä syömisenä. Samalla blogeilla on radikaali yhteiskunnallinen luonne: toisin kuin vahvaan portinvartijuuteen perustunut perinteinen media, blogin kautta kuka tahansa internetin käyttäjä voi ottaa julkista tilaa. Terveellistä syömistä on määritelty kautta historian. Viimeisen sadan vuoden ajan erityisesti tieteen kehitys on vaikuttanut keskeisesti siihen, mitä pidetään terveellisenä syömisenä. Nykyyhteiskunnassa terveellisen syömisen tiedon ja ymmärryksen on nähty kuitenkin rakentuvan sirpaleisemmin ja mosaiikkimaisemmin niin yksityisen kuin julkisen elämän piirissä. Yksi keskeinen vaikuttava tekijä tähän on ollut informaatioteknologian kehitys ja internetin synnyttämä uusi globaali julkisuus. Tutkimukseni tavoitteena on ymmärtää ravitsemusneuvoja antavien blogien kautta, kuinka globaali informaatioyhteiskunta vaikuttaa siihen, miten terveellinen syöminen määrittyy. Tarkastelen sitä, miten internet viestintäympäristönä vaikuttaa terveellisen syömisen retorisiin diskursseihin: muovaavatko ”henkilökohtainen joukkoviestintä” ja ”horisontaalinen viestintä” terveellisen syömisen uskottavan ymmärryksen kulttuurista ja historiallista perustaa? Analysoin suomenkielisiä ravitsemusneuvoja antavia blogitekstejä retorisen diskurssianalyysin (RDA) keinoin. Tarkastelen tekstien diskursiivisuutta, sitä miten tekstit rakentuvat kulttuuriskielellisenä toimintana, retoriikan teoriasta käsin. Retoriikka on symbolista, sosiaalista ja suostuttelevaa toimintaa, joka on suunnattu tietylle yleisölle. Retorinen toiminta on strategista: pyrkiessään vakuuttamaan tietyn yleisön hyväksymään argumentin ja sitoutumaan siihen se aktivoi retorisin keinoin lukijoissaan tietynlaisia tapoja hahmottaa terveellistä syömistä ja samalla sulkee toisia pois. Tutkimuksen keskeisinä analyyttisina käsitteinä ovat retorinen diskurssi ja retorinen resurssi. Retorinen diskurssi muodostuu yhtenäisestä kokonaisuudesta perustuen samankaltaisiin retorisiin keinoihin sekä tapoihin argumentoida ja representoida terveellistä syömistä. Retoristen diskurssien keskiössä ovat ne kulttuurisesti jaetut tavat, joiden kautta kirjoittajat tekevät terveellistä syömistä käsittelevistä teeseistä uskottavia yleisölleen. Käsitteellä retorinen resurssi viittaan niihin hienovaraisempiin kielellisiin tapoihin, joiden kautta diskursseista ja kirjoitusten pääteeseistä pyritään tuottamaan uskottavia. Retorisia resursseja hyödyntämällä kielelliskulttuurinen ymmärrys 19 terveellisestä syömisestä 4 muovautuu tiettyyn viestintätitalanteeseen sopivaksi niin, että se pyrkii vakuttaamaan yleisönsä tietyistä syömisen tavoista. Tutkimusaineistona on kuusi suosittua suomenkielistä ravitsemusneuvoja antavaa blogia. Aineiston analyysi on kesken. Can gamification influence food behavior in adolescent athletes? Vepsäläinen H1, Lehtovirta M2, Aistrich A3, Quarshie M3, Fogelholm M1, Erkkola M1. 1 Department of Food and Environmental Sciences, Division of Nutrition, University of Helsinki 2 Department of Public Health, Hjelt-institute, University of Helsinki 3 Wellness Foundry Holding Ltd., Helsinki, Finland [email protected] Objectives: We aimed to determine if the eating habits of adolescent athletes could be influenced using a smartphone application. Materials and methods: A total of 53 adolescent basketball (34%) and soccer players (66%) were recruited to the study. They were randomized to game (n=24, 45%) and tutorial (n=29, 55%) groups. The game group members kept visual food journals during a four week study period using a smartphone application. The meals uploaded to the application were given scores by a nutritionist if specific food items defined in the rules were present. The participants were able to see each other’s scores and they competed with each other. Each tutorial group member took part in a single small group meeting discussing healthy diets. Food intake was measured at baseline and after the intervention using a food frequency questionnaire (FFQ) specifically designed for the study. The changes occurring during the intervention were examined within and between the game and tutorial groups. Results: Altogether 40 participants (77%) completed the FFQ after the intervention. Among the female athletes, the gamified application triggered a more substantial increase in the consumption of wholegrain porridge compared to the tutorial group (p=0.028). Among the male athletes, the tutorial group increased the consumption of vegetables, fruits, and berries more than the game group (p=0.005), whereas changes in the consumption of milk were more apparent in the game group (p=0.009). Among the male athletes within the game group, the consumption of milk with 1% or more fat and that of total milk decreased 2.2 (SD 1.9) and 1.5 times/day (1.8), (p for both =0.028), respectively. The male athletes within the tutorial group increased their consumption of vegetables, fruits, and berries 1.4 times/day (SD 1.9, p=0.024) and nuts 1.5 times/week (SD 2.2, p=0.019). The smartphone application was thought to be fun, challenging, and educational. Key findings: Among the male athletes, both the gamified and the more conventional interventions were effective. In the future, the two intervention methods could be combined to enhance the role of social support and to enable individual tailoring. 20 Development and validation of a food frequency questionnaire for assessment of vitamin D intake in Finnish adults Itkonen ST, Erkkola M, Skaffari E, Saaristo P, Saarnio EM, Kärkkäinen MUM, Viljakainen HT, Lamberg-Allardt CJE Suvi Itkonen, Calcium Research Unit, Department of Food and Environmental Sciences, University of Helsinki, Finland; [email protected] In the assessment of nutrient intakes, food records (FR) or 24-hour recalls are used as standard methods. However, they are expensive to carry out and valid average intakes of some nutrients are not able to be gathered within short periods, by the above-mentioned methods. For example fish products, rich sources of vitamin D (vitD) are not consumed daily; thus, using those methods total VitD intake is underestimated. VitD-fortification of almost all fluid dairy products has increased vitD intake in Finland during recent years. Thus, there is a need to update and develop a tool for assessing dietary and supplemental vitD intake, a food frequency questionnaire (FFQ), which has been in use in our research group. For the development of the FFQ, data on the use and supply of new vitD-fortified products in the markets was analyzed and used for inclusion in the FFQ. An interviewer-driven 98-item FFQ with 8 food categories was developed, including detailed questions on the use of supplements. Trained interviewers collected information on food intake of 68 healthy Caucasian adults aged 2037-years with 1st FFQ (of them 3-day FR sub-sample and 2nd FFQ, n=50). Serum 25-hydroxyvitamin D (S-25OHD) concentration, the major biomarker of vitD status, was assessed. Validity was assessed using Spearman correlation coefficients and cross-classification into quartiles of vitD intake by FFQ, FR and S-25OHD. A strong correlation between total vitD intake (from FFQ and supplements) and S-25OHD was observed (r=0.569, p<0.001) (n=68), as well VitD intake from food when comparing FFQ and FR (n=50) (r=0.559, p>0.001). Among subjects not taking vitD supplements (n=31) the correlation between S-25OHD and vitD intake from FFQ was borderline significant (r=0.341, p=0.061). Crossclassification showed no major misclassification of participants into vitD intake quartiles; 77-82 % were classified into same or adjacent quartile. This updated FFQ provides promising validation evidence and a reasonable estimation of vitamin D intake in healthy young Caucasian adults during winter season. The validity of the FFQ will further be assessed by method of triads where the correlations between three measurements (FFQ, FR and biomarker), and the true intake, are evaluated using validity coefficients. 21 Development and validation of Healthy Pregnancy Diet Score (HePS) for pregnant women at high risk of gestational diabetes Meinilä J*, Erkkola M, Kautiainen H, Valkama A, Lindström J, Eriksson J. University of Helsinki/Helsinki University Central Hospital/South-Karelia Central Hospital [email protected] Background: Dietary indices are utilized in nutrition research, single nutrient or food analyses often being too constricted. The aim of this study was to create and validate a simple food-based diet quality index for measuring the compliance of pregnant women at high risk of GDM to a dietary intervention (based on Finnish nutrition recommendations for pregnant women). Subjects and methods: The subjects were a part of Finnish Gestational Diabetes Prevention Study (RADIEL), a lifestyle intervention started in Helsinki in 2008. The current study concerns the first half of the pregnancy the final number of the subjects being 443 (61% of all). The index is based on a food frequency questionnaire (FFQ). We tested content validity, criterion validity by comparing to nutrient intake derived from 3-day food records, construct validity by comparing with background characteristics known to vary parallel to diet quality, and internal consistency by examining the index items. Statistical methods used were means and standard deviations of the item scores, item-rest correlation, factor analysis, ANOVA, and median regression analysis. Results: The created Healthy Pregnancy Score (HePS) consisted foods from all the main areas of the intervention but lacked some relevant foods. All items had correlation less than 0,32 with the rest of the items. Items that created most distribution were Fish (SD 0.92), Spread fat (SD 0.91), Fat-free-milk (SD 0.83), and High-fiber-grains (SD 0.70). Intake of the most important nutrients had linear trend across the three total index deviation categories so that the higher the index score the closer to the recommendation the intake of the nutrient. From background characteristics that are known to vary parallel to diet quality, linear trend across the three categories were on education years, BMI, smoking, and physical activity. Conclusions: HePS has moderate content validity, as well as good construct, and criterion validity, and internal consistency. Thus, it can be used in studying compliance of pregnant women at high risk of GDM to Finnish national nutrition recommendations. Äidin raskaudenaikaisen ruokavalion yhteys lapsen ylipainoon 3-vuotiaana E. Hovi, S. Lehtinen-Jacks, J. Ilonen, O. Simell, R. Veijola, M. Knip and S.M. Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos [email protected] Ylipaino ja lihavuus ovat yleistyneet kaikkialla maailmassa, myös kehittyvissä maissa. Lasten ylipainon ja lihavuuden yleisyys on erityisen huolestuttavaa, koska lapsuusiän ylipaino ja lihavuus lisäävät lihavuuden riskiä myöhemmin elämässä ja altistavat monille kroonisille sairauksille. Merkittävin lihavuuden yleistymiseen vaikuttava tekijä on todennäköisesti yhä lihottavammaksi muuttuva ympäristö, mutta näyttöä on myös siitä, että lapsen ylipaino ja lihavuus saattavat ohjelmoitua jo sikiökaudella. Vaikka äidin raskaudenaikainen ruokavalio on yksi merkittävimmistä 22 ympäristötekijöistä, jolle sikiö altistuu, sen mahdollisesta vaikutuksesta lapsen lihavuuden riskiin tiedetään hyvin vähän. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli tutkia, ovatko äidin raskaudenaikaiset ruokavaliotyypit yhteydessä lapsen ylipainoon ja lihavuuteen 3-vuotiaana. Tutkimuksessa käytettiin tyypin 1 diabeteksen ennustamisen ja ehkäisyn (DIPP) kohortin olemassa olevaa aineistoa. Kohortin lapset ovat syntyneet Tampereen yliopistollisessa sairaalassa 21.10.1997–5.9.2004, ja heillä on HLA-DQB1-geeniin liittyvä perinnöllinen alttius tyypin 1 diabetekselle. Tutkimuksen analysoitavan aineiston muodostivat 1998 äiti-lapsiparia, joilta löytyivät sekä tiedot äidin raskaudenaikaisesta ravitsemuksesta että lapselta 3-vuotiaana (±3 kk) mitatut pituus ja paino. Äidin raskaudenaikaista ruoankäyttöä arvioitiin 181 ruokariviä sisältävällä ruoankäytön frekvenssikyselylomakkeella, joka on suunniteltu DIPP-ravintotutkimusta varten ja validoitu raskaana olevilla äideillä. Raskaudenaikaiset ruokavaliotyypit muodostettiin aineistolähtöisellä faktorianalyysillä. Faktorianalyysi toteutettiin laskemalla ensin pääkomponentit ja rotatoimalla ne Varimax-menetelmällä. Ruokavaliotyyppien neljännesten ja lapsen ylipainon (sisältää lihavuuden) välistä yhteyttä tutkittiin logistisella regressioanalyysillä, joka vakioitiin äidin painoindeksillä ensimmäisen neuvolakäynnin aikaan, peruskoulutuksella, sosioekonomisella asemalla, raskaudenaikaisella tupakoinnilla, raskaudenaikaisella painonnousulla, asuinpaikalla, lapsen syntymäpainolla, raskauden kestolla ja imetyksen kokonaiskestolla. Lapsista 11 % oli ylipainoisia (sisältää lihavat). Aineistosta tunnistettiin kolme ruokavaliotyyppiä, jotka selittivät yhteensä 19 % äitien raskaudenaikaisen ruoankäytön vaihtelusta. Tyypeille annettiin nimet: ”terveystietoinen”, ”pikaruoka” ja ”perinteinen”. Terveystietoinen ja perinteinen ruokavaliotyyppi eivät olleet yhteydessä lapsen ylipainoon (sisältää lihavuuden) vakioidussa logistisessa regressiomallissa. Pikaruokatyyppi oli yhteydessä lapsen ylipainoon (p=0,034). Lapsilla, joiden äiti kuului pikaruokatyypin kolmanteen neljännekseen, oli pienempi ylipainon riski, OR (95 % luottamusvälit) = 0,51 (0,33–0,85), verrattuna lapsiin, joiden äiti kuului pikaruokatyypin ensimmäiseen neljännekseen. Tutkimuksen johtopäätös oli, että faktorianalyysillä muodostetut äidin raskaudenaikaiset ruokavaliotyypit eivät olleet johdonmukaisesti yhteydessä lapsen ylipainoon 3-vuotiaana. 23 Kuolleisuus ja terveyserot Onko sepelvaltimotoimenpiteiden vaikuttavuudessa sosioekonomisia eroja? Kristiina Manderbacka1, Martti Arffman1, Ilmo Keskimäki2,3 1 Palvelujärjestelmän tutkimusyksikkö, THL 2 Palvelujärjestelmäosasto, THL 3 Terveystieteen yksikkö, Tampereen yliopisto Tutkimuksen tausta: Aiemmissa tutkimuksissa on todettu sosioekonomisia eroja sepelvaltimotaudin ilmaantuvuudessa ja sepelvaltimotautikuolleisuudessa. Myös taudin hoidossa, kuten sydäntapahtumien ehkäisyyn käytetyssä lääkityksessä ja revaskularisaatiotoimenpiteissä, on raportoitu eroja. Vähemmän tiedetään hoidon lopputuloksista ja niiden eroista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan tuloeroja vuosina 1998-2009 ensimmäisessä revaskularisaatiotoimenpiteessä olleiden henkilöiden hoidon tuloksissa. Aineisto ja menetelmät: Tieto ensimmäisestä revaskularisaatiosta (ohitusleikkaus tai pallolaajennus) 45-84-vuotiaalla väestöllä poimittiin hoitoilmoitusrekisteristä vuosille 1998-2009 ja näitä henkilöitä seurattiin 31.12.2010 asti. Toimenpidettä edeltävän vuoden tulotiedot yhdistettiin aineistoon henkilötunnuksen avulla. Tiedot rinnakkaissairauksista ja sairauden vaikeusasteesta yhdistettiin aineistoon hoitoilmoitusrekisteristä ja Kelan rekistereistä. Tutkimme sairaalahoitojaksoja vakavien sydäntapahtumien takia 30 päivän kuluessa toimenpiteestä ja 30 päivän jälkeen, sepelvaltimotautikuolemia sekä uusintatoimenpiteitä. Laskimme ikävakioituja ilmaantuvuuslukuja Euroopan keskiväkilukuun suhteuttaen ja käytimme Coxin malleja tuloerojen ja niiden kehityksen tarkastelemiseen. Tulokset: Kaikkiaan 69 076 miehelle ja 27 498 naiselle tehtiin revaskularisaatiotoimenpide tutkimusajanjaksolla. Vuonna 1998 toimenpiteessä olleista miehistä 41 %:ia oli sairaalahoidossa vakavan sydäntapahtuman takia 30 päivän kuluessa toimenpiteestä, vuonna 2009 toimenpiteessä olleilla luku oli 30 %. Naisilla luvut olivat 35 % ja 28 %. Vuoden sepelvaltimokuolleisuus oli 2 % molemmilla sukupuolilla kumpanakin tutkimusvuonna. Uusintatoimenpide tehtiin vuoden aikana 9 %:lle miehistä 1998 kohortissa ja 12 %:lle 2009 kohortissa. Naisilla luvut olivat 14 % ja 12 %. Kun ikä, rinnakkaissairaudet, vuosi, aiempi sydäninfarkti sekä sairauden vaikeusaste vakioitiin, hoitojaksoissa vakavien sydäntapahtumien takia 30 päivän kuluessa toimenpiteestä ja sepelvaltimotautikuolleisuudessa todettiin portaittainen väheneminen alimmasta ylimpään tulokvintiiliin sekä miehillä että naisilla. Vakavien sydäntapahtumien aiheuttamien hoitojaksojen riski oli 1.46 (1.39-1.52) alimpaan kvintiiliin kuuluvilla miehillä ja 1.45 (1.33-1.59) naisilla ylimpään kvintiiliin kuuluviin verrattuna. Myöhemmissä hoitojaksoissa erot olivat pienemmät. Sepelvaltimotautikuoleman riski oli miehillä alimmassa tulokvintiilissä 1.80 (1.62-2.00) ja naisilla 1.81 (1.45-2.26) ylimpään verrattuna. Uusintatoimenpiteiden riskissä ei ollut eroja. Kaikki tuloryhmittäiset erot säilyivät samanlaisina tarkastelujakson ajan, vaikka hoitojaksot vakavien sydäntapahtumien takia vähenivät. Päätelmät: Terveydenhuollossa on revaskularisaatiotoimenpiteitä tehtäessä tarpeen kiinnittää erityistä huomiota alempiin tuloryhmiin hoidon tulosten parantamiseksi. 24 Naisten rintasyöpä tuloryhmittäin Suomessa – Rekisteritutkimus vuosilta 1998– 2009 Tuulikki Vehko, tutkija, THL Martti Arffman, tilastotutkija, THL Kristiina Manderbacka, tutkimuspäällikkö, THL Ilmo Keskimäki, tutkimusprofessori, THL, Tampereen yliopisto Tutkimuksen taustaa: Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä teollistuneissa maissa. Prognoosi on yleisesti ottaen hyvä, mutta voimakkaasti riippuvainen syövän levinneisyydestä diagnoosihetkellä. Eloonjäännissä on todettu olevan sosioekonomisia eroja juuri hyväennusteisissa syövissä, niinpä tarkastelemme rintasyövän ilmaantuvuutta ja rintasyöpäkuolleisuutta tuloryhmittäin. Aineisto ja menetelmät: Suomen syöpärekisterin tietoihin rintasyöpää sairastavista naisista (n=43439, iältään ≥30) on yhdistetty Tilastokeskuksen tulotiedot. Yksilötasoisessa aineistossa tarkasteltiin ilmaantuvuutta ja kuolemia tuloryhmittäin. Eroja levinneisyydessä taudin toteamishetkellä tutkittiin Cochran-Mantel-Haenszel testillä. Coxin regressiomallissa vakioitiin ikä ja taudin toteamisvuosi, jotta voitaisiin tarkastella tuloryhmittäisiä eroja eloonjäännissä kussakin taudin levinneisyysluokassa. Tulokset: Rintasyövän ilmaantuvuus kasvoi 192:sta 229:ään 10⁵ kohti vuosina1998–2008. Tänä ajanjaksona ilmaantuvuus oli suurinta ylemmissä tuloryhmissä. Vakioitaessa ikä ja rintasyövän toteamisvuosi eloonjäänti oli todennäköisintä ylemmissä tuloryhmissä verrattuna alempiin tuloryhmiin. Kasvaimen levinneisyysaste diagnoosihetkellä oli vakavampi alemmissa tuloluokissa (p <0,0001). Lisäksi 40-69 -vuotiailla rintasyövän levinneisyysluokassa III (n = 1 255) rintasyöpäkuolleisuuden riski oli merkitsevästi suurempi (HR1.64-2.77) alemmassa tuloryhmässä. Johtopäätökset: Aikaisemmissa tutkimuksissa ylempien tuloryhmien naisten säännölliset lääkärissäkäynnit on liitetty rintasyövän varhaiseen havaitsemiseen ja kohonneeseen ilmaantuvuuteen tässä joukossa. Eroja selviytymisessä saattaa olla myös laajalle levinnen syövän kohdalla. Alemman tuloryhmän naiset näyttävät selviytyvän muita huonommin ainakin suhteellisen lyhyessä seurannassa. Koska rintasyövän varhainen toteaminen parantaa ennustetta, on tarpeen kehittää keinoja, joilla rintasyöpäseulontaan osallistumiseen voitaisiin kannustaa alemmissa tuloryhmissä. Ammattiasemaluokkien eriarvoisuus sairaalakäyntien jälkeisissä sairauspoissaoloissa Olli Pietiläinen1, Ossi Rahkonen 1, Mikko Laaksonen2 , Eero Lahelma 1 1 Kansanterveystieteen osasto, Hjelt-instituutti, Helsingin yliopisto 2 Eläketurvakeskus [email protected] Tausta: Ammattiasemaluokka on yhteydessä sekä huonoon terveyteen että sen seurauksiin. 25 Tutkimme ovatko sairastumisen seuraukset erilaiset eri ammattiasemaluokissa, kun sairautta mitattiin sairaalakäynneillä ja toimintakykyseurauksia sairauspoissaoloilla. Menetelmät: Helsingin kaupungin henkilöstörekisteristä poimittiin 133579 työntekijää, joita seurattiin vuodesta 1996 vuoteen 2009 käyttäen kansallisia hoitoilmoitus- ja sairauspoissaolorekistereitä. Sairaalakäyntiä edeltäneinä 24 kuukautena sekä sen jälkeisinä 24 kuukautena laskettiin kuukausittaiset ikävakioidut sairauspoissaolopäivien lukumäärät ja 95 % luottamusvälit kussakin ammattiasemaluokassa. Sairaalakäyntejä tarkasteltiin erikseen diagnoosin mukaan: kaikista syistä, mielenterveysongelmista, tuki- ja liikuntaelinsairauksista, sydän- ja verisuonitaudeista ja pahanlaatuisista kasvaimista johtuen. Tulokset: Ennen mistä tahansa syystä johtuvaa sairaalakäyntiä sairauspoissaolot olivat naisilla yleisempiä alemmissa ammattiasemaluokissa. Sairauspoissaolot alkoivat lisääntyä n. 5 kuukautta ennen sairaalakäyntiä, ja heti sairaalakäynnin jälkeen poissaolot lisääntyivät jyrkästi. Neljä kuukautta sairaalakäynnin jälkeen sairauspoissaolot olivat vähentyneet kaikissa ammattiasemaluokissa, mutta ammattiasemaluokkien väliset erot poissaoloissa säilyivät aiempaa suurempina vielä 24 kuukautta sairaalakäynnin jälkeen. Ammattiasemaluokkien väliset erot sairaalakäynnin jälkeisissä poissaoloissa vaihtelivat sairaalakäynnin diagnoosin mukaan. Sydän- ja verisuonitaudista tai mielenterveysongelmista johtuvan sairaalakäynnin jälkeen sairauspoissaolot säilyivät alemmissa ammattiasemaluokissa kohonneina pidempään kuin ylemmissä luokissa, kun taas pahanlaatuisten kasvainten ja tuki- ja liikuntaelinsairauksien jälkeen poissaolot laskivat samaan tahtiin kaikissa ammattiasemaluokissa. Miehillä tulokset olivat samansuuntaiset. Johtopäätökset: Sairaalakäyntien jälkeen sairauspoissaolot ovat alemmissa ammattiasemaluokissa yleisempiä kuin ylemmissä luokissa. Sairaalakäynnin diagnoosista riippuen poissaolot voivat jäädä alemmissa luokissa kohonneelle tasolle, tai ne voivat vähentyä hitaammin kuin ylemmissä luokissa. Tämä voi viitata ammattiasemaluokkien välisiin eroihin työn vaatimuksissa, saadussa hoidossa tai vaivojen vakavuudessa. Vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavien ylikuolleisuus ajanjaksolla 1996– 2010 Sonja Lumme, [email protected], THL Kristiina Manderbacka, THL Ilmo Keskimäki, THL, Tampereen yliopisto Tarkoitus ja tutkimustehtävä: Aiemmat tutkimukset ovat todenneet vakavaa mielenterveyshäiriöitä sairastavien kuolleisuuden olevan korkeampi verrattuna väestön keskimääräiseen kuolleisuuteen. Tämä johtuu muun muassa mielenterveyspotilaiden suuremmasta somaattisesta sairastavuudesta, heikommista elintavoista, sosioekonomisista olosuhteista ja sosiaalisista verkostoista. On myös viitteitä tämän potilasjoukon huonommasta hoitoon pääsystä ja hoidon laadusta. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme kuinka vakavaa mielenterveyttä sairastavien ylikuolleisuus on kehittynyt eri kuolemansyyryhmissä Suomessa vuodesta 1996 vuoteen 2010. Aineisto ja menetelmät: Tutkimuksen tarkastelujoukkona oli vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavat 25–74 -vuotiaat suomalaiset, pois lukien laitosväestö. Joukko määriteltiin poimimalla 26 hoitoilmoitusrekisteristä F1-F3 ICD-10-koodit sisältävät sairaalahoitojaksot vuosilta 1990–2010. Jaoimme mielenterveyspotilaat kolmeen ryhmään: psykoottiset häiriöt, päihde- ja mielialahäiriöt. Kuolemat saatiin yhdistämällä yksilöllisesti Tilastokeskuksen kuolemansyyrekisterin tiedot sairaalahoitojaksoihin. Vuoden 1996 alussa elossa olleiden mielenterveyspotilaiden kuolleisuutta verrattiin koko väestön kuolleisuuteen ikävakioitujen kuolleisuuslukujen (/ 100 000 hv) avulla. Kuolleisuuslukujen suhdetta (RR) ja sen muutosta arvioitiin viitenä ajanjaksona vuosien 1996–2010 aikana kokonais-, tauti-, sepelvaltimotauti-, ja alkoholikuolleisuudessa, sekä vältettävissä olevassa kuolleisuudessa. Keskeiset tulokset: Vuosien 1996–98 kokonaiskuolleisuus väestössä oli miehillä 947 ja naisilla 423 ja laski ollen jaksolla 2008–10 miehillä 25 % ja naisilla 21 % matalampi. Muissa kuolemansyyluokissa trendi oli samansuuntainen, paitsi alkoholikuolleisuus nousi erityisesti naisilla (59 %). Tutkimusjakson alussa psykoosipotilaiden ja koko väestön kokonaiskuolleisuuslukujen suhde oli miehillä 3,1 ja naisilla 3,4 ja nousi ollen lopuksi 3,5 ja 3,8. Miehillä ylikuolleisuus kasvoi muissa paitsi vältettävissä olevassa kuolleisuudessa, jossa se oli aluksi 4,1 ja lopuksi 3,4. Naisilla ylikuolleisuutta oli aluksi eniten sepelvaltimotautikuolleisuudessa (5,0) ja se kasvoi jopa 5,5kertaiseksi. Naisilla ylikuolleisuus kasvoi muissa luokissa paitsi alkoholikuolleisuudessa. Päihdepotilaiden ylikuolleisuus oli huomattavan korkea ja kasvoi ajanjaksolla molemmilla sukupuolilla kaikissa kuolemansyyluokissa, paitsi alkoholikuolleisuudessa se laski. Alkoholikuolleisuus oli tosin erityisen korkea aluksi (miehillä RR 15,2 ja naisilla 54,8) ja lopuksi edelleen huomattavan korkea (13,3 ja 35,8). Yleisesti ottaen mielialapotilailla ylikuolleisuus oli matalinta kolmesta tutkitusta mielenterveysryhmästä ja RR:t laskivat ajanjaksolla. Sekä miehillä että naisilla selvää ylikuolleisuutta kuitenkin havaittiin kaikissa kuolemansyyluokissa. Johtopäätökset: Huolimatta kuolleisuuden yleisestä laskusta (sekä koko väestön että vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavien), psykoosi- ja päihdepotilaiden ylikuolleisuus kasvoi vuosien 1996–2010 aikana. Tulokset viittaavat siihen, että mielenterveyspotilaat, eritoten naiset, eivät ole hyötyneet terveydenhuollon kehityksestä samassa määrin kuin muu väestö. Mielenterveyspotilaiden somaattisen hoidon laatuun ja pääsyyn tulisi kiinnittää erityistä huomiota terveyspalveluita kohdennettaessa. Nuorten työntekijöiden lyhyiden sairauspoissaolojen sosioekonomisten erojen muutos Sumanen Hilla, Lahti Jouni, Lahelma Eero, Pietiläinen Olli, Rahkonen Ossi. Helsingin yliopisto, Hjelt-instituutti, kansanterveystieteen osasto. [email protected] Meneillään oleva tutkimushanke. Tutkimuksen lähtökohdat: Nuorilla, 18–34 -vuotiailla työntekijöillä on enemmän lyhyitä, 1-3 päivän sairauspoissaoloja, kuin vanhemmilla työntekijöillä. Aikaisempia, sosioekonomisen aseman huomioivia tutkimuksia tästä ilmiöstä on hyvin niukasti. 27 Aineisto: Tutkimuksessa käytettiin aineistona Helsingin kaupungin 18–34 -vuotiaita työntekijöitä vuosilta 2002–2013 (N keskimäärin 10995). Alle 80 % työaikaa tekevät rajattiin tarkastelun ulkopuolelle. Menetelmät: Tutkimuksessa tarkasteltiin työntekijän omasta sairaudesta johtuvia 1-3 päivän sairauspoissaoloja. Sosioekonomisen aseman mittarina käytettiin neliluokkaista ammattiasemaluokitusta; ylemmät toimihenkilöt (kuten lääkärit ja opettajat), keski-toimihenkilöt (kuten sairaanhoitajat ja työnjohtajat), alemmat toimihenkilöt (kuten lähihoitajat ja toimistotyöntekijät) ja työntekijät (kuten laitoshuoltajat ja bussinkuljettajat). Ammattiasemaluokka määräytyi työntekijän ammattinimikkeen perusteella. Analyysi-menetelmänä käytettiin Joinpoint regressiomallinnusta. Keskeiset tulokset: Lyhyiden sairauspoissaolojen määrä kasvoi vuoteen 2008 asti lähes jokaisessa ammattiasemaluokassa, ja kääntyi sitten laskuun. Vuosina 2002–2008 kasvu oli voimakkainta ylemmillä toimihenkilöillä (7 % vuosittain, CI 1.6, 12.6). Vuosina 2008–2013 lyhyet sairauspoissaolot vähenivät eniten työntekijöillä (4.7 % vuosittain, CI -6.4, -3.0). Sosioekonomiset erot olivat selvät koko tutkimusjakson 2002–2013 ajan. Alemmilla ja myös keskitoimihenkilöillä oli enemmän lyhyitä sairauspoissaoloja kuin työntekijöillä. Ylemmillä toimihenkilöillä oli vähiten lyhyitä sairauspoissaoloja. Työntekijöiden lyhyiden sairauspoissaolojen määrä säilyi melko tasaisena tutkimuksen alkupuolella (2002–2008) ja laski sen jälkeen muita ammattiasemaryhmiä nopeammin johtaen sosioekonomisten erojen kasvamiseen. Johtopäätökset: Lyhyiden sairauspoissaolojen sosioekonomiset erot ovat selvät, mutta poikkeavat tavanomaisesta sairauspoissaolojen sosioekonomisesta jakautumisesta. Alempien, ja myös keskitoimihenkilöiden lyhyiden sairauspoissaolojen suuri määrä saattaa liittyä ammatteihin, joissa työ on henkisesti tai ruumiillisesti rasittavaa (kuten hoitoala). Syitä alempien toimihenkilöiden lyhyisiin sairauspoissaoloihin tulisi selvittää, jotta sairauspoissaoloja ja lyhyiden poissaolojen muuttumista pitkiksi voidaan ennaltaehkäistä. Sairauspoissaolojen pitkittyminen on tavanomaista erityisesti työntekijäammateissa, mikä vähentää lyhyiden sairauspoissaolojen määrää. Sairauspoissaolojen sosioekonomisten erojen kaventaminen vaatii toimenpiteiden keskittämistä alempiin sosioekonomisiin ryhmiin. 28 Terveydenhuoltotutkimus Oikeuspsykiatriset potilaat hyvinvointivaltiossa Miisa Törölä, nuorempi tutkija, sosiologia Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos [email protected] Työn alla oleva väitöskirjatutkimukseni käsittelee suomalaisten oikeuspsykiatristen potilaiden sosiaalista taustaa, yhteiskunnallista asemaa ja hyvinvointipalvelujen käyttöä ennen syytteenalaista tekoa. Tutkimukseni keskeisiä kysymyksiä ovat: 1. Millainen on oikeuspsykiatristen potilaiden sosioekonominen tausta? 2. Millaisia sosiaalisia ongelmia oikeuspsykiatristen potilaiden perheissä on ollut? 3. Millaista yhteiskunnan virallista sosiaalista kontrollia tai tukea henkilöihin on kohdistettu ennen pakkohoitoon siirtymistä? 4. Millaisia erilaisia palvelupolkuja on erotettavissa virallisen sosiaalisen kontrollin tai tuen määrän ja laadun perusteella? 5. Millainen yhteys oikeuspsykiatristen potilaiden sosiaalisen taustan ja virallisen sosiaalisen kontrollin tai tuen välillä on? Tutkimuksen aineistona käytetään 218 potilaan mielentilatutkimuslausunnoista, rikosrekistereistä, rikosseuraamusjaksojen kirjauksista ja THL:n hoitoilmoitusrekistereistä saatavia tilastollisessa muodossa käsiteltäviä tietoja. Tutkimusmenetelminä käytetään tilastollisia menetelmiä sekä monimuotoanalyysia. Alustavat tulokset osoittavat, että suuri osa oikeuspsykiatrisista potilaista on ollut ennen valikoitumistaan mielentilatutkimukseen ja oikeuspsykiatriseen hoitoon huono-osaisessa asemassa. Usean henkilön taustoista löytyy päihderiippuvuutta, pitkäaikaisia mielenterveyden ongelmia, rikollisuutta ja työkyvyttömyyttä. Tutkittavat ovat olleet suurelta osin hyvinvointipalvelujen tuen piirissä ennen syytteenalaista tekoaan. Kolmella neljästä tutkittavasta on ollut kontakti psykiatriseen hoitoon samana tai edellisenä vuonna ennen syytteenalaista tekoa. Useassa tapauksessa tutkittava on jättäytynyt hoidon ulkopuolelle ennen syytteenalaista tekoa. Viitaten tutkittaville asetettuihin diagnooseihin, syitä hoidosta pois jättäytymiseen voivat olla luottamuspula hoitotahoa kohtaan, ongelmallisen päihteidenkäytön tuomat hankaluudet sitoutua hoitoon ja elämänhallinnan ongelmat. Aineiston viranomaislähtöisyys ja tilastollinen muoto asettaa rajoituksia arvioida tutkittaville tarjotun tuen oikea-aikaisuutta ja – muotoisuutta. Suullinen esitys painottuu tarkastelemaan diagnostisten tietojen soveltamista sosiologiseen tutkimukseen. 29 Tapausselostus: tutkimustiedon hyödyntäminen lääkintöhallituksen asiantuntijalausunnoissa Mika Turkia Helsinki [email protected] Opiaattiriippuvaisten lääkkeellistä korvaushoitoa 1990-luvulla hyödyntäneisiin lääkäreihin kohdistettiin erilaisia valvontatoimenpiteitä ja sanktioita. Korvaushoidot samaistettiin laillistettuun huumeiden käyttöön. Keskeiset riidat ovat koskeneet yksityislääkäreiden toimintaa. Korvaushoidon historiaa ja “läpimurtoa” on kuvattu vuoden 2005 artikkelissa (Hakkarainen, Tigerstedt: Korvaushoidon läpimurto Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka 2/2005). 1980-luvun alussa metadonin reseptimääräyksiä käsiteltiin pitkässä ja laajasti uutisoidussa oikeudenkäynnissä. 1990-luvun alussa vastaavaa kiistelyä käytiin buprenorfiinin määräämisestä. Laajin asiaan liittyvä kiista käytiin 1990luvun lopulla ja 2000-luvun vaihteessa. Keskimmäistä tapausta on kuvattu vuonna 1992 julkaistussa artikkelissa (Hakkarainen, Hoikkala: Temgesic - lättlurade läkare, narrande narkomaner. Nordisk Alkoholtidskrift 5/1992). Käsillä olevassa meneillään olevassa selvityksessä syvennytään tarkemmin vuonna 1990 käytettävissä olleen korvaushoitoa koskevan tutkimustiedon hyödyntämiseen tapaukseen liittyvissä yksityislääkärin pkv-lääkemääräämisoikeutta koskevissa rajoittamis- ja valitusprosesseissa. Yksityislääkäri informoi lääkintöhallitusta toiminnastaan 1,5 vuoden ajan, minkä jälkeen lääkintöhallitus selvitti määrätyt lääkemäärät, katselmoi hoitoa saaneiden potilaskortit, ja kuulemistilaisuuden jälkeen peruutti lääkärin pkv-lääkemääräämisoikeudet väliaikaisesti. Lääkärin valitettua korkeimpaan hallinto-oikeuteen lääkintöhallitus pyysi viisi asiantuntijalausuntoa lääkärin korvaushoitopotilaista 15 prosenttia kattavasta osajoukosta. Lääkärin kirjoittamia vastineita niihin liittyneitä buprenorfiinikorvaushoitoa käsitelleitä tutkimusjulkaisuja ei toimitettu lausunnonantajille. Lausunnot eivät sisältyneet KHO:n käsittelyyn. KHO ei muuttanut lääkintöhallituksen päätöstä. Asiantuntijalausunnot saatuaan lääkintöhallitus pyysi lääkäriltä kaksi vastinetta, minkä jälkeen se peruutti hänen pkv-lääkemääräämisoikeutensa toistaiseksi. Asiantuntijalausunnot ja lääkärin vastineet sisältyivät KHO:n käsittelyyn. KHO ei muuttanut päätöstä. Buprenorfiinin farmakologia ja sen käyttö opiaattivieroitus- ja korvaushoidoissa oli vuoteen 1990 mennessä melko kattavasti kuvattu. Yhteensä julkaisuja oli noin 30. Keskeisin tulos oli julkaistu vuonna 1980 Science-lehdessä. Kooste buprenorfiinin tehosta, turvallisuudesta ja väärinkäyttöpotentiaalista oli julkaistu vuonna 1985, ja metadonin ja buprenorfiinin välinen vertailu vuonna 1988. Kolme asiantuntijalausuntoa ei sisältänyt viitteitä mihinkään. Neljäs lausunto viittasi kahteen bentsodiatsepiineja ja yhteen saksalaista hoitomallia käsittelevään artikkeliin. Lausunnonantajat pitivät lääkärin toimintaa pääosin varomattomana ja asiantuntemattomana. Viides lausunto viittasi farmakologian käsikirjaan, joka viittasi yllä mainittuihin buprenorfiinia koskeviin julkaisuihin. Lausunnonantaja katsoi lääkärin antaman hoidon asianmukaiseksi. Asiantuntijalääkäreille toimitettiin potilasaineiston valikoitu osajoukko. Lääkärin 30 toimittamia vastineita ja tutkimusjulkaisuja ei toimitettu asiantuntijoille. Neljä viidestä lausunnonantajasta ei tuntenut eikä hankkinut aihetta koskevaa aineistoa, kuten ei lääkintöhallituskaan. Lisäksi lääkintöhallitus sivuutti lääkärin itse toimittaman aineiston. Psykiatrien tiedettiin suhtautuvan korvaushoitoihin kielteisimmin, mutta neljä ensin mainittua lausunnonantajaa olivat psykiatreja. Lääkintöhallituksen tiedossa olleilta buprenorfiinihoitoon perehtyneemmiltä lääkäreiltä ja professorilta lausuntoja ei pyydetty. KHO:n päätöksistä ei ole olemassa perusteluja. Yksityislääkärin pkv-lääkemääräämisoikeudet palautettiin vuonna 2003. Statistical information systems for injury prevention in six Baltic Sea States Lounamaa Anne, Impinen Antti, Lillsunde Pirjo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos [email protected] Background: Traditionally injury monitoring has meant capability to answer epidemiological questions such as numbers and types of injuries and to whom they happen. A wider perspective is to extend monitoring to the underlying risk factors associated with injuries. Furthermore in order to understand the relation of preventive efforts to results, systems providing data on injury prevention activities are needed. The aim of the BaltPrevResilience study was to describe systems for injury monitoring (SIM) in six Baltic Sea States (Denmark, Estonia, Finland, Latvia, Poland, and Sweden) in order to enhance information about statistical systems. Methods: A data collection questionnaire was developed and pilot tested and sent to collaborating partners. The themes in the questionnaire were: data sources on injuries, risk factors and safety promotion practices, data dissemination, utilizing the information and information gaps. After the surveys, in-depth discussions were held with respondents representing each country. Results: Plenty of SIM exist. However, the overall picture of the injury situation is difficult to form as SIM are scattered across different organisations and biased towards different sectors. Mostly SIM have been built for traffic safety, occupational safety or fire safety promotion. All injuries regardless of their causes are recorded into healthcare registers. However, they provide information on the medical consequences, but lack information about the circumstances leading to injury. Systems providing risk data and data on prevention activities are scarcer, less available or unknown to respondents. At the local level where large part of injury prevention work takes place relevant information for prevention seems difficult to get. One of the main problem area lies between the SIMs and the utilization of information. While local practitioners are the main driving force on practical safety promotion, hazard reduction and injury control they possess the least possibilities to work with injury data. Conclusions. The study revealed several gaps in the injury monitoring systems in all countries. More centralised approach for developing SIM is needed. A responsible organisation for the whole accident field with incentive to improve SISIMs across different sectors should be established in all countries and it should be easier to access the already existing data. 31 Why democracy improves population health, and why is this not always the case? Lauri Kokkinen, PhD (social and health policy) Visiting Researcher, Dalla Lana School of Public Health, University of Toronto [email protected] I will present an ongoing study in its very early phase. Content of the presentation: Descriptive epidemiological studies have shown an association between democracy and population health. I will shortly demonstrate that different measures of democracy, however, produce different results in relation to population life-expectancy, and question the decision made in previous studies to offer no theoretical justification for the selection of democracy measures or categorizations of democracy based on these measures. I will then discuss the role of theory in explaining the link between democracy and population health by considering a view of scientific realism instead of empiricism. As the low hanging fruits of association between democracy and population health have already been picked, I argue that taking a realist point of view and posing a "why" question might help to move forward. Finally, I present my preliminary hypothesis that should be tested side by side with all other potential hypothesis in different societal contexts in order to explain why democracy produces better population health outcomes, and why this is not always the case. Summary of the presentation: The found association between democracy and population health is not the end point of research but the starting point. The selection of democracy measures should be more theory driven and the potential of scientific realism should be considered. Rakenneyhtälömallin kehittäminen ja arviointi – tutkimuksen kohteena avun antaminen lasten ja perheiden palveluissa Nina Halme, TtT, erikoistutkija, THL Outi Kanste, TtT, Dos, erikoistutkija, THL Tapio Nummi, FT, Dos, Professori, Tampereen yliopisto Marja-Leena Perälä, THT, Dos, tutkimusprofessori, THL Rakenneyhtälömallien (SEM) avulla voidaan tutkia monimutkaisia, useiden eri tekijöiden välisiä riippuvuuksia. Menetelmä sopii siten palvelujärjestelmää tarkastelevaan tutkimukseen, jossa tutkittavat yhteydet ovat monimutkaisia. SEM -analyysit mahdollistavat kompleksisten, avun antamista kuvaavien tekijöiden välisten suhteiden ja niiden muodostamien rakenteiden tarkastelun. Klassisissa tilastollisissa perusmenetelmissä, kuten regressio- ja varianssianalyyseissä ei yleensä ole mahdollista huomioida mittavirheitä eikä niissä voida operoida latenteilla muuttujilla. Usein palvelujärjestelmään liittyvässä tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena olevat muuttujat ovat luonteeltaan latentteja ja niihin liittyy mittavirhettä tai muuta kontrolloimatonta vaihtelua. Mikäli näitä seikkoja ei huomioida, voi puutteellinen analyysi johtaa tuloksiin, jotka ovat harhaisia. Tässä esityksessä kuvataan lineaarisen rakenneyhtälömallin sovellus empiirisen tutkimusesimerkin avulla. SEM -metodologiaa hyödynnettiin rakennettaessa avun antamista lasten 32 ja perheiden palveluissa kuvaava rakenneyhtälömalli. Aineistona käytettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kuntien lapsiperhepalveluissa toimivilta työntekijöiltä kerättyä strukturoitua kyselyaineistoa (N=457). SEM -analyysissä edettiin vaiheittain siten, että ensin kehitettiin avun antamista kuvaava teoreettinen rakennemalli ja asetettiin hypoteesit aikaisemman kirjallisuuden ja empiirisen tutkimusnäytön perusteella. Tämän jälkeen kehitettiin mittamalli, jossa latenteille muuttujille etsittiin tai kehitettiin sopivat mittarit. Mittamallin rakentamisesta ja testaamisesta edettiin mallin testaamiseen kokonaisuudessaan. Lopullisen mallin estimoinnissa käytettiin suurimman uskottavuuden menetelmää sekä yhteensopivuuden ja hyvyyden arvioinnissa useita yleisesti käytössä olevia kriteerejä (χ2, RMSEA, SRMR, TLI,CFI). Analyysit suoritettiin Mplus (versio 6.0) ohjelmistolla. Tulokset vahvistavat aikaisempia käsityksiä siitä, että toimiva yhteistyö eri tahojen välillä, palvelujen tunteminen, riittävät palvelut ja palvelujen koordinaatio ovat keskeisiä avun antamisen edellytyksiä. Mallia voidaan pitää melko monimutkaisena, eikä se kaikilta osin sopinut hyvin aineistoon. Palveluja koskevaan tutkimukseen SEM tarjoaa kuitenkin arvokkaan lisän. SEM mahdollistaa epäsuorien yhteyksien tarkastelun, mitä tarvitaan moniulotteisten palveluihin liittyvien asioiden tarkastelussa. 33 Terveyssosiologia Potilasnäkökulmia eturauhassyövän seulontaan Ilkka Pietilä¹, Hanna Ojala², Raisa Jurva², Teuvo Tammela³ ¹ Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikkö ja Gerontologian tutkimuskeskus, [email protected] ² Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö ³ Tampereen yliopiston lääketieteen yksikkö Eturauhassyövän seulonnan eduista ja haitoista on käyty keskustelua sekä tieteellisillä kentillä että julkisuudessa. Vaikka seulonnan on todettu vähentävän syövästä aiheutuvaa kuolleisuutta, se tuottaa myös paikallisten syöpien ylidiagnosointia ja tarpeetonta hoitoa. Suomessa eturauhassyöpää ei seulota väestötasolla. Tästä huolimatta PSA-testaus on yleistynyt terveydenhuollossa. Testauksen yleistyminen johtunee osittain eturauhassyövän saamasta julkisuudesta ja sitä myötä miesten kasvaneesta riskitietoisuudesta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin onko syövän sairastamisen eri vaiheissa olevien miesten välillä eroja siinä, miten nykyistä laajempaan PSA-testaukseen suhtaudutaan sekä vaikuttavatko mahdollisesti hoidoista aiheutuneet sivuvaikutukset ja hoitojen jälkeinen elämäntyytyväisyys miesten näkemyksiin. Tutkimuksen aineisto koostui 33 eturauhassyöpään sairastuneen miehen teemahaastatteluista. Miehistä 5 oli aktiiviseurannassa ja loput olivat käyneet läpi radikaalihoidon. Näistä 9:llä oli hoidosta kulunut yli kolme vuotta ja 19 haastateltiin noin vuosi hoidon jälkeen kontrollikäynnin yhteydessä. Jälkimmäisistä 9 katsoi poliklinikalla toteutetussa kyselyssä elämänlaatunsa hyväksi tai erittäin hyväksi ja 10 huonoksi tai erittäin huonoksi. Analyysissä kiinnitettiin esitettyjen mielipiteiden lisäksi erityistä huomiota argumentoinnin diskursiivisiin rakenteisiin. Haastatelluista miehistä 25 piti tärkeänä laajentaa PSA-testausta väestössä, 7 ei ilmaissut selvää kantaa asiaan, ja vain yksi katsoi seulonnan olevan perusteetonta. Ryhmät eivät eronneet toisistaan esitettyjen mielipiteiden tai niiden perusteluiden osalta. Vain harvat haastateltavista pohtivat laajemman PSA-testauksen mahdollisia negatiivisia puolia, ja valtaosa argumentaatiosta keskittyi testauksen positiivisiin vaikutuksiin sekä potilaiden hoidon että tästä koituvien kustannusten osalta. Useimmat miehistä esittivät kantansa varmasti ja ilman epäilyksiä. Useat haastateltavat käyttivät voimakkaita ilmaisuja puhuessaan testauksen tärkeydestä ja asettuivat laajemman testauksen perustelemisessa miesten terveyden puhemiehiksi. He kritisoivat sekä terveydenhuoltojärjestelmää siitä, ettei eturauhassyöpään suhtauduta riittävällä vakavuudella, että miesten heikkoa tietoisuutta PSA-testauksen tarpeellisuudesta. Suuri osa haastatelluista miehistä kertoi puhuneensa erilaisissa yhteyksissä miehille testaamisen tärkeydestä ja kannustaneensa aktiivisesti tuntemiaan miehiä PSA-testeihin. Aiemmassa tutkimuksessa on todettu, että lähipiirissä esiintyneet syöpätapaukset ennustavat miesten halukkuutta hakeutua PSA-testaukseen (Eisinger ym 2011). Tutkimuksemme perusteella kyse voi olla yleisen syöpätietoisuuden kasvun ohella myös miesten keskinäisestä kannustamisesta PSA-testaukseen. Jatkotutkimuksessa on syytä tutkia asiaa laajemmalla aineistolla. Mikäli 34 yleistyneen PSA-testauksen taustalla on miesten tapa aktivoida toisiaan, tällä on vaikutuksensa terveyspoliittiseen suunnitteluun. Alcohol and Mortality Long-Term Follow-Up of Drinking-Discordant Co-Twins Pyry Sipilä1, Richard J. Rose4 and Jaakko Kaprio1,2,3 1 Department of Public Health, University of Helsinki, Finland 2 Department of Mental Health and Substance Abuse Services, National Institute for Health and Welfare, Helsinki, Finland 3 Institute for Molecular Medicine Finland (FIMM), University of Helsinki, Finland 4 Department of Psychological & Brain Sciences, Indiana University, Bloomington, Indiana, USA [email protected] Background: Persistent high-density alcohol consumption is predictive of early all-cause mortality. But the evidence is observational and subject to potential confounds, e.g. genetic and familial. Whether high-density drinking is causally related to earlier mortality remains to be demonstrated. To support causality, we report results of long-term follow-up of drinking-discordant twin pairs. This abstract is based on a manuscript under revision. Methods: Finnish twins (4,998 same-sex pairs, >18 years at baseline, without overt comorbidities) completed questionnaires in 1975 and 1981. We categorized twins by monthly alcohol consumption, high-density drinking, and alcohol-induced pass-outs, and studied all-cause mortality from 1981 through 2011 (median duration ~30 years). Cox proportional hazard ratios (HRs), adjusted for age, gender, marital and smoking status, physical activity, obesity, education and social class, were obtained for individual twins and drinking-discordant twin pairs. Results: Analyzing twins as individuals, high-density drinking clearly associated with increased mortality (HR, 1.7; 95% confidence interval (CI), 1.5 to 1.9). Categorizing at >2 passouts annually (compared to none) yielded similar hazard ratios. The association of multiple passouts with increased mortality was statistically significant for discordant monozygotic twin pairs (HR, 2.06; 95% confidence interval 1.02 to 4.14), without significant differences between dizygotic and monozygotic twin pairs. Results proved robust against various definitions of discordant alcohol use patterns including dichotomizing at monthly alcohol consumption to yield maximum samples of discordant twin pairs. Conclusions: The association of high-density drinking with increased all-cause mortality, observed in twins as individuals, replicated in within-family comparisons of drinking-discordant twin pairs. Controlling for shared childhood environments and genetic factors, our results are consistent with a causal effect of heavy alcohol consumption on increased all-cause mortality. 35 Suhtautuminen tupakkapolitiikkaan - väestötarkastelu tupakointistatuksen mukaan Otto Ruokolainen THL, Hanna Ollila THL, Kristiina Patja, Tellervo Korhonen Helsingin yliopisto, Hjelt-instituutti, Tiina Laatikainen THL, Katja Borodulin THL [email protected] Johdanto: Suomen tupakkalaki tuli voimaan 1976 ja sitä on päivitetty useasti tästä lähtien. Viimeisin päivitys on vuodelta 2010, jolloin muun muassa asetettiin lain tavoitteeksi tupakoinnin loppuminen vuoteen 2040 mennessä. Seuraavaksi tupakkalaki on yhdenmukaistettava uuden EU:n tupakkatuotedirektiivin kanssa vuoteen 2016 mennessä, mikä tarkoittanee tupakkalain kokonaisuudistusta. Väestön suhtautumista tupakkalainsäädäntöön on kuitenkin tutkittu vähän. Mielipiteet vaihtelevat oletettavasti tupakointistatuksen mukaan. Tämän käynnissä olevan tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa väestön suhtautumisesta nykyiseen tupakkapolitiikkaan sekä uusiin rajoituksiin. Aineisto, menetelmät ja käytetyt muuttujat: Tutkimuksessa käytetään 25–74-vuotista väestöä edustavaa Finriski 2012 -aineistoa, joka koostui kahdesta eri kyselylomakkeesta sekä fysiologisista mittauksista. Tässä tutkimuksessa käytetyn lomakkeen täytti 4905 vastaajaa (49,5 % kokonaismäärästä). Menetelminä tutkimuksessa käytetään pääkomponenttianalyysia, khi-toiseen– testiä sekä multinomiaalista logistista regressioanalyysia. Tupakoimiseen, sen rajoittamiseen ja tupakan saatavuuteen liittyviä mielipiteitä kysyttiin 25 väittämällä tupakoimattomilta, entisiltä tupakoijilta ja nykyisiltä tupakoijilta. Tulokset: Pääkomponenttianalyysi tuotti neljä mielekästä pääkomponenttia, jotka kuvasivat tupakkapolitiikkaan suhtautumisen osa-alueita: tupakkapolitiikan tiukkuus, työpaikkojen tupakointikiellot, lopettajille tarjottava yhteiskunnallinen tuki ja tupakkalain toimeenpano. Ristiintaulukointi osoitti, että tupakointistatuksen mukaiset ryhmät eroavat toisistaan huomattavasti, esimerkiksi parveketupakoinnin kiellon osalta. Useasti ääripäitä edustivat päivittäin tupakoivat ja tupakoimattomat mutta yhtäläisyyksiäkin löytyi: esimerkiksi nuorten tupakoinnin rajoittamista kannatti suuri osa kaikista vastaajista. Regressioanalyysin avulla selvitettiin taustatekijöiden itsenäistä yhteyttä tupakkapolitiikkaan suhtautumisessa. Tupakointistatus nousi tekijöistä vahvimmin esiin. Tupakoimattomat ja tupakansavulle altistuneet olivat muita tyytymättömämpiä tupakkalain toimeenpanoon. Tupakoimattomat olivat myöntyväisempiä työpaikkojen tupakointikielloille mutta suhtautuivat kielteisemmin lopettajien yhteiskunnalliselle tukemiselle. Tupakoimattomien ohella naiset kannattivat tiukempaa tupakkapolitiikkaa. Johtopäätökset: Suhtautuminen tupakkapolitiikkaan vaihtelee selkeästi tupakointistatuksen mukaan. Oletusten mukaisesti tupakoimattomat ja tupakansavulle altistuneet suhtautuvat kielteisemmin tupakointiin kuin muut. Tulokset osoittavat valtaosan väestöstä suhtautuvan kielteisesti tupakointiin ja tukevan lisärajoituksia. Yhteiskunnallinen lopettajien tukeminen koettiin kuitenkin kielteisesti, mikä voi osoittaa, ettei tupakoinnin aiheuttamaa riippuvuutta pidetä yhtä vakavana kuin muita hoitoa vaativia riippuvuuksia. Suomen tupakkapolitiikka on onnistunutta tarkasteltaessa rajoitusten asettamista, mutta lopettajille tarjottavaan tukeen ei ole tähän saakka panostettu riittävästi. Kepin ohella on tarjottava porkkanaa, jotta vuoden 2040 tupakoimattomuus saavutettaisiin. 36 Vanhuuseläkkeelle siirtymisen yhteys liikunta-aktiivisuuden muutoksiin Ansku Holstila, Ossi Rahkonen, Eero Lahelma, Jouni Lahti Hjelt-instituutti, Kansanterveystieteen osasto, Helsingin yliopisto [email protected] Tausta: Riittävä liikunta-aktiivisuus on ikääntyvän väestön työ- ja toimintakyvyn kannalta erityisen tärkeää. Kuitenkin erityisesti keski-ikäiset ja ikääntyneet liikkuvat suosituksiin nähden liian vähän. On esitetty, että liikunta-aktiivisuuden muutokset saattaisivat tapahtua elämän muutosvaiheiden, esimerkiksi eläkkeelle jäämisen yhteydessä. Eläkkeelle jäätäessä liikunnan lisääminen on myös ajankäytön kannalta helpompaa. Toisaalta iän karttuessa liikunta-aktiivisuus yleensä vähenee. Muutamissa aikaisemmissa tutkimuksissa eläkkeelle siirtyminen on ollut yhteydessä liikuntaaktiivisuuden lisääntymiseen. Tutkimustuloksia siitä, onko eläkkeelle siirtymistä seuraava aktiivisuuden lisäys lyhyt- vai pitkäaikainen, ei juuri ole. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella, miten liikunta-aktiivisuus muuttuu vanhuseläkkeelle siirryttäessä ja eläkkeen jatkuessa. Aineisto ja menetelmät: Aineistona käytettiin Helsinki Health Study (HHS) -tutkimuksen seurantakyselyaineistoa: peruskyselyitä, jotka toteutettiin vuosina 2002–2002 kyseisinä vuosina 40, 45, 50, 55 ja 60 täyttävien Helsingin kaupungin työntekijöiden keskuudessa, ja seurantoja vuosilta 2007 ja 2012. Peruskyselyissä vastausprosentti oli 67, ensimmäisessä seurannassa 83 ja toisessa seurannassa 79. Aineistoa analysoitiin käyttäen lineaarista regressiota. Analyysit tehtiin 3134 vastaajalle (80% naisia). Analyysien ulkopuolelle rajattiin muulle kuin vanhuuseläkkeelle, esimerkiksi työkyvyttömyys eläkkeelle siirtyneet, ja peruskyselyiden aikaan alle 50-vuotiaat. Alustavat tulokset: Ennen ensimmäistä seurantaa eläkkeelle jääneiden liikunnan kokonaisvolyymiä kuvaavien MET-tuntien keskiarvot kasvoivat 2,4 MET-tunnilla ensimmäiseen seurantaan mennessä, mutta pienenivät vastaavasti 2,5 MET-tuntia vuoden 2012 seurantaan mennessä. Vuoden 2007 ja 2012 seurantojen välissä eläkkeelle jääneiden liikunta-aktiivisuus lisääntyi yhdellä MET-tunnilla seurantojen välissä. Tarkasteltaessa MET:ien muutosta peruskyselyiden ja viimeisen seurannan välillä mallissa, jossa sukupuoli, ikä, sosioekonominen asema, työn fyysinen ja henkinen rasittavuus ja toimintakyky oli vakioitu, seurantojen välissä eläkkeelle jäävien fyysinen aktiivisuus oli lisääntynyt tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin koko seurannan ajan työssä pysyneillä. Kun malleissa tarkasteltiin erikseen peruskyselyiden aikaan vähän liikkuvia ja kohtuullisesti tai paljon liikkuvia havaittiin, että eläkkeelle jääneiden liikuntaaktiivisuus lisääntyi suhteessa töissä pysyneisiin ainoastaan jo peruskyselyiden aikaan vähintään kohtuullisesti liikkuneiden keskuudessa. Johtopäätökset: Liikunta-aktiivisuus lisääntyy eläkkeelle jäätäessä, mutta muutos näyttää olevan lyhytaikainen. Lisäksi eläkkeelle jäämisen yhteydessä liikunta-aktiivisuus näyttää lisääntyvän vain niiden keskuudessa, jotka jo ennestäänkin liikkuvat. Avainsanat: Vapaa-ajan liikunta, eläkkeelle siirtyminen, seurantatutkimus 37 Etnisten vähemmistöjen osallistuminen ja osallisuus väestötutkimuksissa Päivikki Koponen, Anneli Weiste-Paakkanen, Satu Jokela, Anu Castaneda, Shadia Rask, Mulki Mölsä, Tuija Martelin, Seppo Koskinen (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos), Liisa Larja, Tarja Nieminen (Tilastokeskus) [email protected] Etnisistä vähemmistöistä ei saada riittävän luotettavaa tietoa kansallisista väestötutkimuksista. Kieli- ja kulttuurivähemmistöihin kuuluvat ovat usein vaikeasti tavoitettavissa, heidän osallistumisaktiivisuutensa on alhainen, tai heitä on Suomessa niin vähän, ettei heitä saada riittävästi kansallisten tutkimusten satunnaisotoksiin. Tavoittaminen ja tutkimuksiin rekrytoiminen on haasteellista, koska etnisiin vähemmistöihin kuuluvilla saattaa olla epäluuloja tutkimuksia kohtaan, heillä voi olla negatiivisia kokemuksia viranomaisista ja heillä on muuta väestöä yleisemmin puutteellisia tai virheellisiä osoitetietoja väestörekisterissä. Etnisen taustan tilastoiminen on Suomessa kielletty. Siksi mm. romaneja ei voida tunnistaa poimittaessa tutkimusotoksia väestörekisteristä. Haasteisiin voidaan vastata erillistutkimuksissa osallistamalla vähemmistöjen edustajat tutkimuksen suunnitteluun ja tiedon keruuseen sekä tulosten tulkintaan ja johtopäätösten tekemiseen. Kerätyn tiedon pitää myös palautua yhteisöön hyödynnettäväksi. Näitä periaatteita on pyritty noudattamaan vuosina 2010–2012 toteutetun Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (Maamu), vuonna 2014 toteutettavan Ulkomaalaista syntyperää olevien työ- ja hyvinvointitutkimuksen (UTH) sekä suunnitteilla olevan Romanien hyvinvointitutkimuksen (Roosa) valmistelussa ja toteutuksessa. Tässä esityksessä kuvataan ja arvioidaan näissä tutkimuksissa kehitettyjä tiedonkeruun menetelmiä, etnisten väestöryhmien osallistamisen käytäntöjä sekä viranomaisyhteistyön mahdollisuuksia. Etnisten vähemmistöryhmien edustajat ovat tutkimusten valmisteluvaiheessa osallistuneet ohjausryhmien työskentelyyn ja arvioineet tutkijoiden ehdottamia tutkimusmenetelmiä. Tutkimusten toteutukseen on rekrytoitu ja koulutettu maahanmuuttaja- ja romanitaustaista henkilöstöä. Hankkeiden arviointiin on sisältynyt kenttähenkilöstön haastatteluja, ja tutkimustuloksia on käsitelty eri toimijoiden yhteisissä työpajoissa. Maamu -tutkimukseen kutsutuista venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisista 51–70 % osallistui ainakin yhteen tiedonkeruun vaiheeseen. UTH -tutkimuksessa osallistumisprosentti on ollut noin 70 % ja myös Roosa-tutkimuksen pilottiin romanit suhtautuivat pääosin myönteisesti. Etnisen vähemmistön edustajien osallisuus on tehostanut tutkimuksesta tiedottamista ja tutkittavien rekrytointia sekä tutkimukseen osallistuvien eettistä kohtelua. Toisaalta omaan etniseen ryhmään kuuluva haastattelija saattaa myös herättää haastateltavan epäilyksiä tiedon luottamuksellisuudesta ja vaikuttaa sosiaalisesti hyväksyttävien vastauksien antamiseen. Vähemmistöjen väestötutkimuksissa joudutaan tasapainottelemaan tiedon vertailukelpoisuuden ja kohderyhmän erityisyyden huomioivien tiedonkeruun menetelmien valinnan välillä. Tutkimusorganisaatioiden yhteistyön avulla, resursseja, tietotarpeita ja osaamista keskittämällä on onnistuttu kehittämään käytäntöjä, joilla tuetaan etnisiin vähemmistöryhmiin kuluvien henkilöiden osallisuutta. 38 The Association Between Religiosity and Eating Disorders Among Finnish Women Gulnara Harrasova, Pyry Sipilä, Linda Mustelin, Jaakko Kaprio, Anna Keski-Rahkonen Department of Public Health, Hjelt Institute, University of Helsinki, Finland [email protected] Background: From medieval times to modernity, an association between religiosity and anorexia nervosa has been suggested. This association is based on case reports; few systematic studies have ever been conducted. Aims: Using nationwide population based data, we wanted to test whether religiosity is associated with eating disorders. Method: Women (N=2825) from the 1975-79 birth cohorts of Finnish twins were screened for lifetime eating disorders: 182 women with eating disorders were detected. Of them, 92 women fulfilled DSM-5 criteria for lifetime anorexia nervosa. Religiosity was measured using a self-report scale that ranged from 0 to 4 (not at all religious to very religious). Results: There were no substantial differences in self-reported religiosity between women with lifetime eating disorders (1.21, 95 % confidence interval [CI] 1.07 -1.34) and healthy women (1.16, 95 % CI 1.12 -1.19). The self-reported religiosity of women with lifetime DSM-5 anorexia nervosa (1.14; (95 % Cl 0 .94-1.33) and healthy women 1.16; (95 % CI 1.12 -1.19) did also not differ from other women. However, women currently ill with DSM-5 anorexia nervosa were significantly less religious (0.65, 95% CI 0.27-1.03) than women who had revered from anorexia nervosa (1.28, 95 % Cl 1.07-1.50). Conclusion: To our knowledge, this is the first population study to address the connection of religiosity and eating disorders. We found no connection between eating disorders and religiosity in Finnish women. Moreover, women actively ill with anorexia nervosa were less religious than other women. These findings suggest that extreme religiosity may not be a central factor in the development of eating disorders. 39 Osallistujat Akseli Suvi Elina Miia Noora Jenni Piia Katja Martta Mervi Maijaliisa Jenni Maria Ilkka Peija Ilka Paula Nina Gulnara Eija Ari Helena Pirjo Matti Leena Elina Nora Anna-Katriina Ansku Elli Janne Riitta-Maija Katja Antti Suvi Pekka Noora Tanja Marke Leena Heli Karoliina Kirsti Anu Riikka Johanna Teeemu Raija Jemina Hanne Olli Aittomäki Alenius Alvoittu Artama Berg Blomgren Bogdanoff Borodulin Brzezinski Eerola Erkkola Ervasti Finne Haapola Haaramo Haarni Hakala Halme Harrasova Haukka Haukkala Hauta-alus Havukainen Heino Heinonen Hemminki Hiivala Himanen Holstila Hovi Huovila Hämäläinen Hätönen Impinen Itkonen Jousilahti Järnefelt Järvinen Jääskeläinen Kaila-Kangas Kangas Karjalainen Kasila Katainen Kaukonen Kausto Kemppainen Kerätär Kivelä Kivimäki Kiviruusu Helsingin yliopisto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Folkhälsan Sosiaalilääketieteen yhdistys/lääkejaos, HY Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kela Kelan tutkimusosasto THL, kansantautien ehkäisyn ja epidemiologian yksikkö Turun yliopisto, tilastotieteen keskus Helsingin yliopisto Työterveyslaitos HY/Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia THL Kelan tutkimusosasto THL Helsingin yliopisto Työterveyslaitos Helsingin yliopisto Helsingin yliopisto Laurea amk Helsingin yliopisto Tays THL Helsingin yliopisto/ Hammaslääketieteen laitos Helsingin Yliopisto, Hjelt-instituutti Helsingin yliopisto Helsingin yliopisto THL THL THL Helsingin yliopisto THL Eläketurvakeskus Vantaan kaupunki/Sosiaali- ja terveystoimi/Vanhus- ja vammaispalvelut Alkoholitutkimussäätiö Työterveyslaitos Itä-Suomen yliopisto THL Jyväskylän yliopisto Helsingin yliopisto Samfundet Folkhälsan TTL Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos Lapin sairaanhoitopiiri Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL 40 Juha Lauri Hanna Anne Päivikki Kaarina Liisa Satu Tiina Seppo Hanna Anne Susanna Vesa Riitta Mari Mikko Jouni Kaarlo Tea Vesa Elviira Ulla-Sisko Päivi Emilia Annika Mika Mikko Anne Sonja Riikka Maili Antti Kristiina Jelena Tapani Vera Heta Tomi Suvi Jaakko Lien Pentti Pirjo Pieta Hanna Noora Tanja Juha Riina Laura Ilkka Olli Kustaa Klemola Kokkinen Työterveyslaitos + Toronton yliopisto Konttinen Helsingin yliopisto Koponen Folkhälsanin tutkimuskeskus Koponen THL Korhonen Korkalo Helsingin yliopisto Korpimäki Helsingin yliopisto (opiskelija) Koskimäki Helsingin yliopisto Koskinen THL Koskinen THL Kouvonen HY Kunvik Helsingin yliopisto Kuusela Helsingin yliopisto Kärkkäinen Itä-Suomen yliopisto Laakso Folkahälsan Laaksonen Eläketurvakeskus Lahti Helsingin yliopisto Laine Likes-tutkimuskeskus Lallukka TTL Lapinkero Helsingin yliopisto Lehto Folkhälsanin tutkimuskeskus Lehto THL Leino-Arjas Työterveyslaitos Lempinen Helsingin yliopisto / opiskelija Lillrank SSKH, HU Linden UEF/Health Economics Linnola Helsingin yliopisto Lounamaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lumme THL Lämsä Helsingin yliopisto /THL Malin THL Malmivaara THL Manderbacka THL Meinilä HUS/HY Melkas Mikkilä Helsingin yliopisto Moustgaard Helsingin yliopisto Mäki-Opas Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Määttä Samfundet Folkhälsan Nevalainen Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö Nguyen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Terveys- ja sosiaalitalouden yksikkö Nieminen Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta Nikander Tampereen yliopiston tutkijakollegium Näsänen-GilmoreTerveyden ja hyvinvoinnin laitos Ollila THL Pakkanen Partanen Helsingin yliopisto Pekkanen Helsingin yliopisto Peltonen Helsingin yliopisto Peutere Tampereen yliopisto Pietilä Terveystieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Pietiläinen Helsingin yliopisto Piha Helsingin yliopisto/Hjelt-instituutti 41 Ritva Taija Ossi Shadia Susanna Carola Ilona Kaisa Teija Hanna Pekka Eva Otto Anne Jaana Riikka Pyry Natalia Osmo Hilla Reijo Sakari Tiia Elisa Martti T. Mika Miisa Elina Tuulikki Henna Tiina Arto Auli Anne Prättälä Puranen Rahkonen Rask Raulio Ray Rechardt Reime Riikola Rinne Rissanen Roos Ruokolainen Ruotsalainen Seitovirta Shemeikka Sipilä Skogberg Soininvaara Sumanen Sund Suominen Tahvanainen Tiilikainen Tuomisto Turkia Törölä Vaara Vehko Vepsäläinen Vikstedt Vuori Väänänen Ylönen THL Gery ry Helsigin yliopisto THL THL Folkhälsan Helsingin yliopisto HY / ravitsemustiede Kuntoutussäätiö Tampereen yliopisto Samfundet Folkhälsan THL Helsingin yliopisto Itä-Suomen yliopisto Kuntoutussäätiö Helsingin yliopisto THL Eduskunta Helsingin yliopisto Helsingin yliopisto Nordic School of Public Health/Turun yliopisto Nuorisotutkimusseura Helsingin yliopisto Tampereen yliopisto Helsingin yliopisto Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos Helsingin yliopisto THL Helsingin yliopisto TaY THL HY Suomen Terveydenhoitajaliitto ry 42
© Copyright 2024