Toimintakertomus tästä

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Vuosi 2012 oli Gospel Riders moottoripyöräkerho ry:lle monin tavoin merkittävä.
Kerhon jäsenmäärä ylitti 1.000 jäsentä, kerhon sääntöjä uudistettiin merkittävästi
ja kerhon historian merkittävin evankeliointitapahtuma ja suurin yhteisajo 7xSF
toteutettiin ensimmäisen kerran. Myös kaksi aluetta hankki käyttöönsä omat
tallitilat. Talouden osalta kerho paikkasi edellisen vuoden huonon tuloksen, vaikka
osa jäsenmaksuista palautettiinkin alueille aluetoimintaa varten. Kerhon
Turvaohjeistus hyväksyttiin myös kevätkokouksessa.
Kerhon jäsenmäärässä tapahtui vuonna 2011 pientä laskua. Vuosi 2012 oli
kuitenkin jälleen kasvun vuosi. Kerhomme jäsenmäärä oli vuoden lopussa 1.021
jäsentä (951 vuonna 2011).
Sääntömuutos
Keskeisin motivaatio sääntömuutokselle oli aluetoiminnan aktivoiminen. Vuonna
2011 perustettuun Alueuudistustoimikuntaan kuuluivat aloitteen tekijöistä Tuomas
Petlin, lakiasiantuntijana varatuomari Martti Jantunen ja vuoden 2012 hallituksen
jäsenistä yhdistysjuridiikkaan perehtynyt Helmer Kuismin, varapuheenjohtaja
Tarja-Liisa Käpynen ja puheenjohtaja Tapio Kyllönen. Toimikunta oli luonut
esityksen hallitukselle, joka toi esityksen kevätkokoukselle. Kevätkokous hyväksyi
uudet säännöt. Säännöt mahdollistavat yhteisöjäsenet sekä kannatusjäsenet.
Kannatusjäsenenä voi olla joko henkilöitä tai yhteisöjä.
Perusta sille että Yhteisöjäsenet mahdollistettiin, jotta aluetoiminnassa voitaisiin
hankkia kokoontumista sekä pyörien säilytystä ja rakentelemista varten tallitiloja.
Tallitilojen hankkiminen on nähty jäsenistössä yhtenä merkittävänä kerhon
tehtävänä, myös Aluesuunnittelutoimikunta näki tällaisen toiminnan kehittämisen
keskeisenä tekijänä mietittäessä toiminnan aktivoimista alueilla. Nyt uudet säännöt
mahdollistavat tukiyhdistysten perustamisen alueille niin, että nämä tukiyhdistykset
voivat liittyä kerhon jäseneksi.
Sääntömuutoksessa myös laajennettiin hallituspohjaa 4 varsinaisesta ja 2
varajäsenestä enimmillään 8 varsinaiseen ja 4 varajäseneen puheenjohtajan
lisäksi. Myös sääntöä yhdistyksen kokousten koollekutsumisesta nykyaikaistettiin
mahdollistamalla verkkosivuilla tapahtuva koollekutsuminen.
Keskeiset kerho yhteiset tapahtumat
Moottoripyöränäyttelyt: Osallistuimme Helsingin, Jyväskylän, Kokkolan,
Seinäjoen moottoripyöränäyttelyihin. Helsingin näyttelyistä vastasi kerhon
varapuheenjohtaja Tarja-Liisa Käpynen, muista näyttelyistä puolestaan alueet
itsenäisesti.
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Motoristin huoltopäivät: Kerho kutsui jäseniään maaliskuun puolivälissä
Motoristin huoltopäiville Päiväkumpuun, Suomen Lähetysseuran leiri- ja
kurssikeskukseen Orivedellä. Päiville osallistui reilut 30 jäsentä.
7xSF: Projektin vetäjänä toimi Reijo Ruotsalainen. Kiertue toteutettiin yhdessä
paikallisseurakuntien kanssa ja sen alku ja lähtöpiste oli Ryttylän
Kansanlähetysopisto Hausjärvellä. Kiertue pysähtyi 4 viikon aikana 60
paikkakunnalla. Taloudellisesti 7xSF oli itsenäinen, sen sponsoritulot kattoivat siitä
aiheutuneet menot.
MOJ: Vuonna 2012 MOJ:n järjesti ensimmäistä kertaa Espoon alue. MOJ
järjestettiin Hausjärvellä Ryttylän Kansanlähetysopistolla 6. – 8.7. MOJ:n
yhteydessä järjestettiin myös evankeliointitapahtuma Turengin Suvirannassa.
Kevätkokous: järjestelyistä vastasi Lahden alue. Kevätkokous pidettiin
Vääksyssä uuden käytännön mukaan ”ajokaudella” eli toukokuun viimeisenä
lauantaina 26.5. Kokouksessa hyväksyttiin sääntömuutos ja keskustelua
aiheuttanut 9.628 € tappiollinen tilinpäätös.
Syyskokous: järjestelyistä vastasi Turun alue ja syyskokous järjestettiin 22.9.
Sinitaivassalissa Turussa ja kiitoskirkko Mikaelin kirkossa. Syyskokouksessa
valittiin ensimmäisen kerran hallitukseen 6 varsinaista ja 3 varajäsentä.
Puheenjohtajana seuraavan kaksivuotiskauden jatkaa Tapio Kyllönen.
70° North, One Christ: Lapiosalmella järjestettiin perinteinen 70N1C heinäkuussa
yhteistyössä Preacher moottoripyöräkerhon kanssa.
Ajokoulutus: Vuonna 2012 järjestettiin 3 kappaletta Ennakoivan Ajon Koulutus –
tapahtumia (EAK). Koulutuspaikkakuntina toimivat Jyväskylä, Nurmijärvi ja Turku.
Ajokoulutusryhmän vetäjänä aloitti Kai Suonoja.
Motoristikirkot: Vanhin motoristikirkko, jonka järjestäjiin lukeudumme, Liedon
Drive-In, järjestettiin jo 32. kerran. Sen lisäksi osallistuimme ja järjestimme
kymmeniä motoristikirkkoja ympäri Suomea, niiden joukossa MotoRistiTuomasmessu Helsingissä ja kiitoskirkko syyskokouksen jälkeen. Lisäksi
motoristipastorimme olivat mukana monissa tapahtumissa pitämässä messuja,
hartauksia ja rukoushetkiä.
Vastuunkantajapäivät: Vastuunkantajapäivät järjestettiin Suomen Lähetysseuran
leirikeskuksessa Päiväkummussa Orivedellä marraskuun alussa. Päivillä
kohtasivat jälleen toisensa aluevastaavat, hallitus ja muut kerhon vastuunkantajat.
Motoristiraamattu: Vuonna 2012 haettiin ja saatiin keräyslupa Motoristiraamatun
uutta painosta varten. Raamattu Kansalle yhdistykseltä saatiin lupa painattaa
16.000 uutta Motoristiraamattua ja niiden kustannusarvio oli 16.000 €. Lupa saatiin
juuri sopivasti MOJ-tapahtumaan ja se on voimassa vuoden 2013 toukokuuhun.
Raamatut on tarkoitus painattaa vuonna 2013.
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Ulkomaiset tapahtumat: Kerhon edustajia osallistui sekä Viron sisarkerhon
Gospel Riders Estonian MOJ-tapahtumaan että EMC-tapahtumaan Saksassa.
Kummassakin tapahtumassa kerhoa virallisesti edusti presidentti. EMCtapahtuman puheenjohtajien tapaamisessa Gospel Riders Finlandille myönnettiin
EMC 2016 järjestelyvastuu ja Gospel Riders Spainille vuoden 2015 EMC
järjestelyvastuu. EMC-tapahtumaan järjestettiin myös yhteinen matka, jonka
aikana tavattiin myös Gospel Riders Sveitsin edustajat. Kokonaan uutena tehtiin
tutustumismatka Venäjälle.
Aluetoiminta
Jäsenmäärän kasvaessa on myös aluetoiminta vilkastunut. Useilla alueilla uusi
henkilö otti vastuun aluevastaavan tehtävästä. Uutta vuonna 2012 oli se, että kaksi
aluetta, Lahti ja Tampere, hankkivat käyttöönsä tallitilat. Alueiden toimintaa tuettiin
vuonna 2012 palauttamalla alueella asuvien jäsenten jäsenmaksusta 4 € alueen
käyttöön aluetoimintarahana.
GOSPEL RIDERS moottoripyöräkerho ry
Hallitus
Tapio Kyllönen
Puheenjohtaja
Markku Makkonen
Varapuheenjohtaja