LAYOUT 2014 / WEB.pdf

2014
JAAKKOO-TAARA OY t ASIAKASLEHTI
Uusi puu
-hanke käynnistyi
Metsähallitus luottaa
paperiseen lehteen
Älypuutarhasta
yrttejä läpi
vuoden
Kotelokartonkien
ykkönen on Tambrite
laatua
jäykkyyttä
Pages in
English
WWW.JT.FI
Pääkirjoitus
Editorial
Kestävää kehitystä
ja vastuullisuutta
Sustainable development
and corporate responsibility
Panostaminen laatuun ja ympäristöasioihin ovat osa kestävää kehitystä ja työtä, johon me Jaakkoo-Taarassa uskomme. Investoimme
muutoksiin ja tuotantoon, jotka osaltaan tukevat tätä kehityssuuntaa.
Tehokas ja moderni tuotanto kuluttaa vähemmän energiaa ja tuottaa
vähemmän hävikkiä ja samalla myös lopputuotteen laatu on parempi.
Kyky panostaa uuteen ja moderniin tuotantoon ovat keskeisiä elementtejä kestävän kehityksen toiminnassa ja näin myös pakkaustuotteiden
valmistuksessa. ISO 14 000 -sertifikaattimme tavoitteiden mukaisesti
pyrimme jatkuvasti pienentämään oman tuotantomme ympäristökuormaa.Tämä näkyy sekä jo tehdyissä että tulevissa investoinneissamme.
Our commitment to quality and environmental issues are part of
our sustainable development and work, something which we here at
Jaakko-Taara believe in. We invest in changes and production, which,
in turn, support this trend in development. Our efficient, state-ofthe-art production consumes less energy and generates less waste,
while ensuring higher end product quality. The ability to invest in new
production equipment plays a crucial role in sustainable development
as well as in the manufacture of packaging products. In accordance
with our ISO 14000 Environmental certificate, we strive to constantly
reduce the environmental impact of our operations. This can also be
seen in our past and future investments.
Kuitupohjaisten pakkausmateriaalien valmistajana olemme mukana
kestävän kehityksen Uusi Puu -hankkeessa, jossa pyritään edistämään kierrätettävien metsäteollisuustuotteiden tunnettavuutta. Tästä
projektista kerrotaan enemmän toisaalla tässä lehdessä. Puukuidusta
valmistettavat pakkausmateriaalit ovat kierrätettävyydessään ympäristön kannalta ylivertainen pakkausmateriaali muihin ratkaisuihin nähden.
Puukuitu palvelee usean kierroksen pakkausmateriaalina, jonka jälkeen
se voidaan hyödyntää vielä energiana. Hyvin hoidetut metsät tuottavat
vuosittain enemmän uutta kuitumateriaalia kuin mitä voidaan hyödyntää muun muassa pakkausmateriaaleina. PEFC-ohjelman mukaisesti
olemme sitoutuneet käyttämään raaka-ainetta, jonka alkuperä on
tiedossa ja joka on peräisin sertifioidusta metsästä. Pefc-sertifioitua
metsää on hoidettu noudattaen hyvää metsänhoitotapaa, josta meillä
Suomessa on vahvat perinteet.
As a producer of fibre-based packaging materials, we are involved
in the New Tree sustainable development project aiming to raise the
profile of recyclable wood-based bioeconomy products. The New Tree
project will be presented in greater detail in the second article of this
magazine. Thanks to their recyclability, packaging materials made of
wood-fibre are far better for the environment than other packaging
solutions. Wood fibre lasts for several cycles as a packaging material,
after which it can be used as a source of energy. Each year, wellmanaged forests produce more new fibre material than can be used
for example for packaging and other applications. In accordance with
the PEFC, we are committed to using raw materials coming from a
known origin and certified forests. A PEFC-certified forest is managed
in accordance with good forest management practices, something
which we here in Finland have a long-standing tradition in.
Marraskuussa olemme mukana EMPACK2014-messuilla. Tervetuloa osastollemme kuulemaan lisää kuitupohjaisista pakkausratkaisuista. Keskustelemme
mielellämme kaikkien yhteistyökumppaneidemme ja
asiakkaidemme kanssa siitä, miten voimme yhdessä
enemmän vaikuttaa kestävän kehityksen päämäärien
toteutumiseen.
In November, we will be participating in the EMPACK 2014 trade fair. Please visit our booth to
hear more about fibre-based packaging solutions.
We will be happy to engage in a discussion with all
our partners and customers on how we can more
effectively work together to achieve the goals of
sustainable development.
Thomas Brusila
www.jt.fi
JULKAISIJA: Jaakkoo-Taara Oy Ruissalontie 4, 20200 Turku | puh. 0207 917 600 | www.jt.fi
PÄÄTOIMITTAJA: Thomas Brusila
TOIMITUS & TAITTO: OS/G Viestintä | puh. 0207 806 800 | www.osgviestinta.fi
PAINOPAIKKA: Jaakkoo-Taara Oy | LayOutin kannet on painettu Galerie Art Gloss 200 g -paperille ja sisäsivut Galerie Art Silk 130 g -paperille.
Painamiseen on käytetty Heidelberg XL 106-painokonetta.
PAINOSMÄÄRÄ: 1 500
Kannen kuvassa luonnon oma täydellinen pakkaus (Kuva: Dreamstime)
–2–
2014
Tässä lehdessä
4
glish
En
News in
9–12
13
Älypuutarha tuo
kasvit kaupunkiin
Poiminnat
5
Kahvipaussi
Venäläiset perustivat
lääketehtaan Suomeen
18
Terveiset
Tuulissuolta
8
METSÄ ON AINA OLLUT
SUOMALAISILLE
TALOUDELLISEN JA HENKISEN
HYVINVOINNIN LÄHDE.
6
14
16
Inkeroisissa tehdään Euroopan
arvostetuinta kartonkia
–3–
Uusi puu
tuulettaa
biotaloutta
S Uusi Puu -hankkeen tavoitteena on saada puupohjaisten tuotteiden koko arvoketju saman pöydän ääreen. Tietoa halutaan jakaa niin omien
verkkosivujen kuin mediankin kautta. Jotta kaikki päämäärät saavutetaan, tarvitaan myös poliittisten päättäjien innostumista asiaan.
Syyskuun lopussa käynnistyneen Uusi puu -hankkeen tavoitteena on lisätä ymmärrystä puupohjaisten materiaalien monimuotoisesta käytöstä. Hankkeen verkkosivuilta löytää tietoa siitä, millainen merkitys metsätaloudella on biotaloudessa ja miten esimerkiksi puukuitua voidaan hyödyntää
nykyistä enemmän pakkauksissa.
TEKSTI: JOHANNA PELTO-TIMPERI KUVA: DREAMSTIME
B
iotalous on nostettu yhdeksi Suomen kolmesta strategisesta kärkihankkeesta. Muita ovat digitaalinen liiketoiminta ja puhdas teknologia. Biotaloudella tarkoitetaan uusiutuvista luonnonvaroista tehtyjen
tuotteiden tuotantoa, käyttöä, jalostusta ja
markkinointia.
Metsäala on luonteva osa biotaloutta,
koska puu on uusiutuva ja karttuva luonnonvara. Puupohjaisten biotuotteiden valmistus on merkittävä teollisuuden ala maassamme ja tärkeä osa kansantaloutta. Biotalous ei ole uusi asia metsäalalle, koska sillä
on pitkät perinteet puukuidun hyödyntämisestä.
– Kuitupohjainen teollisuus on Suomessa jäänyt paitsioon vaikkapa puurakentamiseen verrattuna. Esimerkiksi pakkausteollisuudessa ja siihen liittyvässä biokemiassa kehitystyö on ollut jatkuvaa ja tasokasta
jo pitkään. Pakkausteollisuuden tuotteet ovat
merkittäviä myös maamme viennin kannal-
–4–
ta, toteaa hankkeen johtoryhmän puheenjohtaja ja Stora Enson pakkausasiantuntija
Ohto Nuottamo.
LISÄÄ TIETOA JA YMMÄRRYSTÄ
Uusi puu -hankkeen tavoitteena onkin lisätä ymmärrystä puupohjaisesta biotaloudesta. Hanke tuo esiin sen, millaisia tuotteita ja
ratkaisuja on jo nyt tarjolla, ja millainen yhteiskunnallinen vaikutus nykyisillä tuotteilla on. Lisäksi kerrotaan, millaisia kasvunäkymiä alalla on, mitä uutta on tulossa.
Esimerkiksi uudet puupohjaiset elintarvikkeiden pakkausmateriaalit vähentävät hävikkiä, koska ruoka säilyy niissä pidempään.
Materiaalit ovat kevyitä, joten ne vähentävät
kuljettamiseen tarvittavan energian määrää.
Puukuitupakkaukset tulevat korvaamaan nykyisiä uusiutumattomista materiaaleista valmistettuja pakkauksia, kuten mikroaterioiden
vuokia. Puukuidusta valmistetaan myös lääkepakkauksia ja hoitotyössä tarvittavia tuotteita, kuten suojia ja vaippoja.
– Uusi puu -hanke kysyy, mitä muuta metsäalalla voidaan tehdä tuttujen paperin- ja selluntuotannon, puurakentamisen,
huonekaluteollisuuden sekä energianhyötykäytön lisäksi. Meille tärkeää on olla mukana kestävän kehityksen hankkeissa, joilla edistetään kuitupohjaisten uusiutuvien ja
kierrätettävien pakkausmateriaalien käyttöä,
pohtii toimitusjohtaja Thomas Brusila Jaakkoo-Taarasta.
RAJOJA RIKKOVAA YHTEISTYÖTÄ
JT on yksi 24 tahosta, jotka ovat lähteneet
mukaan edistämään puun käytön moninaisuutta. Hankkeessa halutaan rikkoa rajoja ja
tehdä yhteistyötä erilaisten organisaatioiden
ja tuottajien kesken. Mukana on muun muassa metsänomistajia, metsäteollisuutta, oppilaitoksia, alan työntekijöitä ja etujärjestöjä sekä puupohjaisia tuotteita käyttäviä yrityksiä.
– Haluamme luoda uutta ja välittää ennen kaikkea tietoa. On kuitenkin hyvä myös
Poiminnat
muistaa, ettei puun monikäyttöisyyttä tarvitse aloittaa alusta, eikä tämä ole rakettitiedettä.
Olemme nyt saaneet saman pöydän ääreen
arvoverkoston kaikki toimijat puunomistajista jalostajiin, toteaa Nuottamo.
Suomessa biotalouden kokonaisarvo on
60 miljardia euroa vuodessa. Tavoitteena on
nostaa summa 100 miljardiin euroon, jolla voidaan luoda 100 000 uutta työpaikkaa
vuoteen 2025 mennessä. Puuhun perustuvan
teollisuuden osuus voi olla tästä yli puolet.
Uusi puu käynnistettiin syyskuun lopussa, jolloin avattiin myös hankkeen verkkosivut osoitteessa www.uusipuu.fi. Starttiin liittyy Uusi puu 2014 -kilpailu, jossa etsitään esimerkkejä sellaisista jo olemassa olevista tuotteista ja ratkaisuista, joissa käytetään
puuta tai puunainesosia. Kaikille avoin kilpailu päättyy 6. joulukuuta.
TUKEA ELINKAARIAJATTELUUN
Metsäsäätiön toiminnanjohtaja Liisa Mäkijärvi kertoo innostuneensa, kun säätiötä pyydettiin projektin päärahoittajaksi. Hänen mielestään oli yllättävää huomata, mitä
kaikkea metsä tuottaa paperin, puurakentamisen ja energian lisäksi. Uusi puu onkin
yhteinen foorumi näille muille biotalouden toimijoille.
Mäkijärven mielestä Uusi puu tuo biotalouden jokaisen kuluttajan arkipäivän tasolle.
– Itse esimerkiksi mietin, että olisi hienoa, jos jatkossa voi kantaa kaupasta elintarvikkeet kotiin puukuitupohjaisissa rasioissa
muovisten sijaan.Tämähän on tuttua jo nestepakkauksista. Usein puhutaan vain metsäteollisuudesta ja puurakentamisesta, vaikka puupohjaisia materiaaleja käytetään laajasti ja monipuolisesti monella alalla, miettii Mäkijärvi.
Nuottamo toteaakin, että kuitupohjaisten tuotteiden ja varsinkin pakkausten kierrätettävyys ja elinkaariajattelu on nykykuluttajille tärkeä osa positiivista kulutuskokemusta.
Uusi puu -hankkeen kautta toimijat saavat yhteisen välineen, verkkosivut, jonka
avulla informaatio ja yhteystiedot saadaan
kaikkien ulottuville ja varsinkin kuluttajien tietoisuuteen.
– Haluamme, että asiakkaamme saavat
enemmän tietoa kuitupohjaisista pakkausmateriaaleista. Kun asiakkaat valitsevat uusiutuvista luonnonvaroista valmistetun pakkausmateriaalin, olemme yhdessä pitkäjänteisesti mukana kestävässä kehityksessä, tiivistää Brusila. z
KOONNUT: MATLEENA MERTA KUVAT: DREAMSTIME
C M Y K
Painokoneet
kalibroitiin
JT
:n painokoneet on kalibroitu ISO
12647-2 standardin mukaisella tavalla. Kyseessä on yleinen offset-painokoneita
koskeva standardi. Kalibrointi koskee CMYKnelivärisarjaa.
Käytännössä kalibrointi tarkoittaa, että
JT:n molemmissa toimipaikoissa painokoneet
toistavat nyt värit samalla tavalla. ISO-standardi määrittelee painokoneiden toistaman väriavaruuden ja painojäljen laadun, kertoo JT:llä
laatuinsinöörinä toimiva Aleksi Vetoniemi.
Vetoniemen mukaan koneiden painojälkeä seurataan päivittäin. Kalibrointi suoritetaan 3–6 kuukauden välein tai silloin, kun
jokin painoprosessissa muuttuu. Esimerkiksi vedessä tai kemikaaleissa tapahtuvat
muutokset voivat vaikuttaa koneen toistamiin
väreihin.
– Kalibroinnin ansiosta asiakkaamme
saavat JT:n molemmista toimipaikoista väreiltään täsmälleen samanlaista, laadukasta
painojälkeä, Vetoniemi täydentää. z
Pantonen
sähköinen
värikirja käyttöön
JT
:llä on aloitettu pilottiprojekti Sähköinen Värikirja, jonka tehtävänä on
määrittää elektronisesti Pantone-värien arvot.
Pantone- eli PMS-värikartta on painoteollisuuden standardiksi muodostunut värijärjestelmä. Värien määrittely perustuu spektrofotometrillä tehtävään mittaukseen, joka antaa
väristä numeraalisen Lab-arvon.
– Pantone-värien erottelu on hankalaa,
sillä ihmiset näkevät ne monesti eri tavalla.
Pilottiprojektina käytössä olevan sähköisen
värikirjan myötä painokoneiden värinhallinta
paranee. Tämä johtuu siitä, että värikirja mittaa värit objektiivisesti, toisin kuin ihmissilmä,
sanoo laatuinsinööri Aleksi Vetoniemi JT:ltä.
JT on myös edelläkävijä sähköisen värikirjan käytössä.
– Tilasin tavarantoimittajaltamme ensimmäisenä Suomessa PMS-sävyjä sähköisen
kirjan väriarvoilla. z
JT tukee saaristoluonnon suojelua
JT
tekee yhteistyötä saaristoluonnon suojelemiseksi toimivan Pidä Saaristo Siistinä ry:n
kanssa. Pidä Saaristo Siistinä ry huolehtii veneilijöiden jätteistä ylläpitämällä jätepisteitä ja käymälöitä ympäri saaristoa, sekä järjestää erilaisia projekteja, joissa tutkitaan esimerkiksi
meren roskaamista.
– Olemme tehneet JT:n kanssa onnistuneesti yhteistyötä jo pitkään. Julkaisemme kahdesti
vuodessa Roope-jäsenlehteämme (ruotsiksi Sälle). Yhteistyö alkoi, kun etsimme aikoinaan
painotaloa, joka haluaisi tukea toimintaamme lehden painokustannuksia vastaan, kertoo Aija
Bäckström Pidä Saaristo Siistinä ry:stä.
JT:n toiminta on muutenkin ekologista, sillä sen ympäristöjärjestelmä on Inspecta Sertifiointi Oy:n auditoima ja sille on myönnetty ISO 14001:2004 ympäristösertifikaatti.
– Teemme työtämme erittäin vaatimattomalla budjetilla, emmekä pystyisi toimimaan ilman
tämänkaltaista yritysyhteistyötä. JT toimii hyvänä esimerkkinä siinä, että painotalotkin voivat
kehittää toimintaansa ympäristöystävällisemmäksi. On ollut hienoa löytää yhteistyökumppani,
joka arvostaa työtämme, ja lisäksi pyrkii omassakin työssään huomioimaan ympäristönäkökulman, Bäckström kiittelee.z
–5–
W Julia Wolkoff oli aiemmin kirjanpitäjänä
Lappeenrannassa ja Cytomed oli yksi hänen
asiakkaistaan. Sitten häntä yllättäen pyydettiin
keväällä 2012 lääketehtaan johtajaksi Lappeenrantaan.
– Onhan tämä ollut suuri haaste, koska
minun on pitänyt tutustua lääketeollisuuteen ja
opiskella GMP-standardien perusteet. Muuten
tehtaan johtaminen on tietysti pitkälti taloushallintoa, joka on minulle tuttua, kertoo Julia
Wolkoff.
”USKOMME,
ETTÄ KULUTTAJAT
ARVOSTAVAT SITÄ, ETTÄ
LÄÄKE ON VALMISTETTU
EU:N PUOLELLA
SUOMESSA”
–6–
TEKSTI: PIRKKO SOININEN KUVAT: MIKAEL SOININEN
Venäläiset perustivat
lääketehtaan Suomeen
Venäläisomisteinen Cytomed on aloittanut lääketuotannon Lappeenrannassa.
Uuden lääketehtaan tuotteet pakataan Jaakkoo-Taaran koteloihin.
C
ytomed pääsi Fimean tarkastuksen jälkeen viime vuoden elokuussa kotimaisten lääketehtaiden luetteloon.
– Tarkastuksen jälkeen jatkoimme prosessien validiointia ja koneiden
kvalifiointia. Tuotanto käynnistyi koe-erillä tämän vuoden kesäkuussa ja ensimmäiset
varsinaiset erät myyntiin valmistimme elokuussa, kertoo toimitusjohtaja Julia Wolkoff.
Cytomed on ensimmäinen venäläinen
lääketehdas, joka on saanut toimiluvan Suomessa. Se valmistaa aluksi kapselimuotoista
influenssalääke Cytovir-3:a Venäjän markkinoille.
– Apuaineet hankimme Euroopasta,
mutta vaikuttavat aineet tulevat meille Venäjältäkin. Kyseessä oli oikeastaan tuotannon siirto, sillä prosessit ovat samoja kuin
Venäjällä, vain laitteet ja tilat ovat uusia, kertoo Wolkoff.
MIKSI SUOMEEN?
Lääkeväärennöksiä vilisevällä Venäjällä EU:n
alkuperätodistus lisää lääkkeen luotettavuutta.
– Uskomme, että kuluttajat arvostavat
sitä, että lääke on valmistettu EU:n puolella Suomessa, kertoo Julia Wolkoff.
Wolkoff myös uskoo, että lääketehdas
saatiin nopeammin rakennettua Suomeen
kuin Pietarin alueelle, jossa on huutava pula
sopivista teollisuustonteista ja esimerkiksi infrastruktuurin rakentaminen on hidasta ja kallista. Myös sähkön toimitusvarmuus
on Suomessa parempi.
Venäjällä on myös pyrkimys ottaa jossain vaiheessa käyttöön samat valmistussertifikaatit kuin EU-alueella.
– Suomesta hankittu kokemus ja osaaminen helpottavat EU-GMP:n (Good Manufacturing Practice) standardien käyttöönottoa pietarilaisella Cytomedilla, Wolkoff
sanoo.
– Ainakin alkuvaiheessa valmistamamme lääkkeet menevät ensisijaisesti Venäjän
sekä myöhemmin Valko-Venäjän, Kazakstanin ja Ukrainan markkinoille.Voi olla, että
myöhemmin haemme EU-lupia, mutta hakuprosessi on hidas ja tulee viemään aikaa,
kertoo Wolkoff.
Cytomed on toiminut Venäjällä lääketeollisuuden parissa vuodesta 1989 ja on kehittänyt ja tuottaa lääkkeitä pääasiassa ihotautien, urologian ja lastentautien hoitoon.
tyivät pakkauslinjalla, Wolkoff kertoo.
– Jaakkoo-Taaralla he ottivat kuitenkin ongelman heti tosissaan ja tulivat tänne paikan päälle katsomaan pakkauskoneita
ja testaamaan koteloita. Tuon jälkeen saimme asiat sujumaan kuten pitikin, hän jatkaa.
Lääkepakkauksessa on oleellista, että se
erottuu muista pakkauksista selkeästi, säilyttää lääkkeen moitteettomana ja on helposti avattavissa. Cytomedin pakkausten layout
on vanha, eli siihen ei ole puututtu. z
REKRYTOINTI HAASTAVAA
– Tuotannon aloitus viivästyi kuukausilla,
koska jouduimme odottamaan kapselointikoneen osia Italiasta, kertoo Wolkoff.
Murheenkryyni on ollut myös rekrytointi, sillä metsäteollisuusvaltaisella EteläKarjalan alueella ei ole lääketeollisuuden
osaajia. Esimerkiksi Cytomedin vastuunalainen johtaja ja laboratorion esimies asuvat Oulussa ja kulkevat viikoittain Lappeenrantaan töihin.
Ensivaiheessa tehdas tekee pelkästään
Cytovir-3:a, mutta ensi vuonna tuotantoon
otetaan myös Prostatilen eturauhasvaivoihin.
Jatkossa Lappeenrannan tuotantolaitoksessa
on tarkoitus valmistaa kaikkia Cytomedin
tuotantopalettiin kuuluvia viittä tuotetta.
– Olemme nyt synnyttämässä Lappeenrannan alueelle uudenaikaista lääkealan tuotantokeskusta, joka tulee hyödyntämään viimeisimpiä tutkimus- ja kehitystuloksia sekä
valmistuslaitteita.
S Jatkossa Lappeenrannan tehdas tekee 3,5
miljoonaa Cytovir-3-pakkausta vuodessa.
KOTELON PITÄÄ TOIMIA
Jaakkoo-Taara löytyi yhteistyökumppaniksi
konsulttien kautta, jotka suosittelivat lääketeollisuuden koteloita pitkään valmistanutta
painotaloa Cytomedille.
– Yhteistyö käynnistyi koe-erillä kesällä.
Alkuvaiheessa meillä oli hankaluuksia, sillä
kotelon leikkaukset eivät olleet stanssityökalussa oikein ja tämän takia kotelot repey-
Cytomed
t$ZUPNFEPOJUTFOÊJOFOTVPNBMBJOFOZIUJÚ
KPMMBPOWFOÊMÊJOFOPNJTUVT
t3VUJJOJUVPUBOUP-BQQFFOSBOOBTTBLÊZOOJTUZJ
UÊOÊTZLTZOÊ&OTJNNÊJOFOWBMNJTUFUUBWB
UVPUFPO$ZUPWJSJOnVFOTTBMÊÊLF
t$ZUPNFE.#/1,MMBPO1JFUBSJTTBWBKBBU
UZÚOUFLJKÊÊKBOPJONJMKPPOBOFVSPO
MJJLFWBJIUP:IUJÚOQFSVTUBKBKBUPJNJUVTKPIUBKB
PO"MFLTBOES)SPNPW
t1ÊÊNBSLLJOBU7FOÊKÊMMÊ
t$ZUPNFEPOWFOÊMÊJTUFOFOTJNNÊJOFO
MÊÊLFUFIEBTJOWFTUPJOUJ4VPNFFO-BQQFFO
SBOOBOUFIEBTWBMNJTUVJKBNBLTPJ
NJMKPPOBBFVSPB
–7–
TEKSTI: PIRKKO SOININEN KUVAT: MIKAEL SOININEN
Terveiset
Tuulissuolta
Jaakkoo-Taaralla on kaksi
tehdasta, isompi Turussa ja
pienempi Liedossa. Kävimme
katsomassa, mitä Liedon
tehtaalle kuuluu.
S HEIDELBERG XL-106-PAINOKONEEN ohjauspulpetti kertoo painajalle paljon faktoja tekeillä olevasta työstä. Tästä painajat säätävät kaikki
painotyöhön liittyvät vaiheet. Koneen pituus on 26 metriä ja sen erikoisuus on Inpress Control eli inline-värimittaus spektrofotometrillä. Painaja
asettaa tavoitearvot väreille ja spektrofotometri tarkistaa painamisen aikana värit painoarkista ja tekee automaattisesti tarvittavia korjauksia värien
antoon. Asiakkaille tämä näkyy entistäkin laadukkaampana painojälkenä. Painokoneessa on myös kääntöyksikkö, jonka ansiosta painotuotteen
kummatkin puolet voidaan painaa samanaikaisesti. Kone voi painaa sekä arkilta että rullalta ja sekä ohutta ohkopaperia että paksua kartonkia.
Maksimikapasiteetti on noin 15 000 arkkia tunnissa, kertovat painajat Tuomo Rissanen ja Kimmo Vuori. Jotta kone saatiin asennettua, Liedon
tehtaalle tehtiin puolitoista vuotta sitten uudet lattiat ja koneen alla oleva lattia vahvistettiin, sillä painokoneiden kuningas painaa peräti 80 tonnia.
Koneessa on kuusi painoyksikköä ja yksi lakkayksikkö. Se mahdollistaa siis kuuden värin ja lakan käytön. z
X LIEDON KARTONKIVARASTO on melko pieni,
isompi löytyy Turusta. Jouhevan läpimenon varmistamiseksi tuotannon työnjohtaja Hannu Virtamo
suunnittelee työputket
mahdollisimman hyvissä
ajoin. Parasta on, jos
voimme ajaa esimerkiksi
peräjälkeen kymmenen
40-grammaista työtä ja
vasta sitten vaihdamme
paksumpaan kartonkiin.
Kun konetta ei tarvitse joka
välissä alusta saakka ohjelmoida, säästyy aikaa, kertoo Virtamo. z
W PAINATUKSEN JÄLKEEN työt menevät leikkuriin ja siitä taittokoneeseen, joita on kaksi kappaletta. Taittaja tarvitsee tarkat silmät
ja nopeat kädet. Koneet pystyvät tekemään kaikenlaisia taitoksia,
esimerkiksi ikkuna- ja haitaritaittoja. Taittotyössä on muistettava, että eri
paperilaadut käyttäytyvät eri tavalla, koko ajan pitää olla silmä tarkkana,
että taitokset menevät oikein, kertoo taittaja Leena Rindell. Taittokoneen jälkeen työt stiftaan ja pakataan kuljetusta varten. z
–8–
2014
News in English
JAAKKOO-TAARA OY t CUSTOMER MAGAZINE
New wood
breathes life into
the bioeconomy
T
he bioeconomy is one of Finland's
three strategic spearhead projects. The
others are e-commerce and cleantech. The
bioeconomy involves the production, use,
processing and marketing of products made
with renewable natural resources
”In Finland, the fibre-based industry has
been sidelined compared to, for example,
wood construction. For example, development work in the packaging industry and its
related biochemistry has been continuous
and of the highest standard for quite some
time. Packaging industry products also play
a major role where exports are concerned”,
explains Ohto Nuottamo, chairman of the
project steering group and Senior Packaging
Adviser for Stora Enso.
Jaakko-Taara is one of 24 parties
involved in promoting the diversity of wood
use. The project aims to break boundaries
and work in co-operation with various organisations and producers. Forest owners, the
forestry industry, educational institutions, industry employees and interest groups as well
as companies using wood-based products
are participating in the project.
”We want our customers to have more
information on fibre-based packaging materials. When customers choose a packaging
material made of a renewable natural resource, we are together involved in sustainable development for the long haul”, says
Jaakkoo-Taara Managing Director, Thomas
Brusila.z
Jaakkoo-Taara
supports preservation
of archipelago nature
J
aakkoo-Taara is working in co-operation with the Keep the Archipelago Tidy Association.
Keep the Archipelago Tidy Association takes care of boater waste by maintaining waste
collection points and dry toilets all over the archipelago as well as running various projects
which investigate, for example, pollution of the sea.
”We have successfully worked in co-operation with Jaakkoo-Taara for a long time. We
publish our Roope (Sälle in Swedish) member magazine twice a year. Our co-operation began
when we were looking for a printer that wanted to support our activities in exchange for the
magazine printing costs”, explains Aija Bäckström of Keep the Archipelago Tidy Association.
Jaakkoo-Taara's operations are ecological in other ways as well, as its environmental
management system has been audited by Inspecta and has been granted an ISO 14001:2004
Environmental Management certification.z
C M Y K
Calibration of
Jaakkoo-Taara printing
machines
J
aakko-Taara's printing machines are calibrated in accordance with the ISO 126472 standard. This is the general standard that
applies to offset printing machines. Calibration
involves the CMYK four-colour set.
”In practice, calibration means that the
printing machines in Jaakkoo-Taara's two
locations will now print colours in the same
way. The ISO standard specifies the colour
space and print quality to be produced by
printing machines”, explains Aleksi Vetoniemi, Quality Engineer for Jaakkoo-Taara.z
Jaakkoo-Taara the
first in Finland to use
Pantone's electronic
colour book
J
aakkoo-Taara launched a pilot project
– the Electronic Colour Book – whose
aim is to electronically define the values of
Pantone colours. The Pantone or PMS Colour
Chart is a colour system that has become the
de facto standard of the printing industry. The
definition of colours is based on measurements taken with a spectrophotometer, which
assigns each colour a numeric LAB value.
”Distinguishing between Pantone colours
is difficult, because people often see them
differently. The Electronic Colour Book being
developed in the pilot project will improve the
colour management of printing machines.
This is due to the fact that the Colour Book
measures colours objectively, unlike the
human eye”, says Aleksi Vetoniemi, Quality
Engineer for Jaakkoo-Taara.
Jaakkoo-Taara is also a pioneer in the
use of the Electronic Colour Book.
”I was the first in Finland to order PMS
colours from our supplier using Electronic
Colour Book values.”z
–9–
TEKSTI: PIRKKO SOININEN KUVA: MIKAEL SOININEN
The most highly valued cardboard
in Europe is made at Ingerois mill
Manufactured at Stora Enso's Ingerois mill, Tambrite is the
uropean brand owners prefer Stora
number one carton cardboard, according to a European survey.
Enso Tambrite over all other board
brands on the market. This was reGraphical industry company Jaakkoo-Taara uses a great deal of
vealed in the Brand Equity TrackTambrite in its cartons. The key properties of cardboard are its
ing Survey 2014, which was conrunnability, printability, bending stiffness and consistent quality. ducted for the sixth time by Opticom Inter-
E
T The cardboard machine is 200 metres long and produces approximately 550 metres
of board a minute. Nearly all of the production output is exported to European countries,"
explain Mill Director Taisto Nevalainen and Sales Manager Jaakko Pikkarainen.
national Research.
The purpose of the survey was to identify
the most highly valued board brands from a
user standpoint. The survey made it possible
to compare the brands with one another and
rank them by country or at the European level. In the spring of 2014, 377 brand owners in
Germany, France, Great Britain, Italy, Spain,
Switzerland, Belgium and the Netherlands responded to the survey.
The survey was also taken by 220 cardboard converters.Tambrite was the best known
cardboard brand among converters.
WELL-KNOWN BRANDS
The Ingerois mill manufactures folding cardboard under the brand names Tambrite and
Tamfold, which are well-known in the industry for their excellent bulk and stiffness properties, printability and consistent quality.
Recently, Stora Enso reduced the weight
of Tambrite packaging board in order to enhance product efficiency.
”The new, lighter grammages offer savings
throughout the delivery chain and reduce the
volume of packaging waste”, explains Sales
Manager Jaakko Pikkarainen.
Tambrite is a three-layer folding cardboard, with a pressure groundwood centre
surrounded by bleached chemical pulp surface and backing layers.The board surface also
has a double pigment coating. Locally-sourced
spruce is used as the raw material for the pressure groundwood.
”The spruce fibre is ideal, because its
strength properties are excellent. Pine has too
much resin”, says Taisto Nevalainen.
Jaakkoo-Taara has purchased its folding
cardboard from the Ingerois mill since 1991.
Stora Enso cuts the board into a size ordered by the customer and delivers it shrinkwrapped on made-to-size pallets. Board is delivered to Jaakkoo-Taara in sheets, even though
printing could also be done on rolls. z
– 10 –
TEKSTI: MAIJA RAUHA KUVAT: PLANTUI
Smart Garden brings plants to the city
Speciality lettuces, edible flowers and herbs grown at home from the seeds. It may sound
difficult, but it isn't. The Plantui Smart Garden works like a coffeemaker: pour water in, insert
a capsule, plug it in and wait.
D
esign professional Janne Loiske
came up with the idea standing
at the edge of a vegetable patch.
What if you could pick fresh
herbs and add them to your
food, even in the winter? 27 prototypes and
several years later, the Plantui Smart Garden
was ready. Hydroponics-based cultivation is
clean and, above all, easy.
”Many have tried to keep basil growing on the window sill or put store-bought
parsley under a plastic cover and light. It
might work, but, in my opinion, it's just
palliative care for plants. In the Smart Garden, herbs, flowers and lettuces are grown
from seeds, with just the right nutrients and
the right amount of light to help the plants
grow”, says Loiske.
The Smart Garden has a lighting unit
with 18 LEDs, whose light colour chang-
es according to the growing phase of the
plants. According to Loiske, this is better
than sunlight, because the LEDs only produce the wavelengths needed by the plants.
The Smart Garden irrigation system is a
combination of hydroponics and the ebband-flow technique used in greenhouses.
FOR BIG CITY MARKETS
The seeds are sold in a ready-made growing substrate, which does not contain soil.
The Plantui business model is based on the
idea that additional plant capsules will be
purchased regularly, just like with the coffee
capsules. Plantui currently offers some 30
different plant capsules, whose cartonboard
packaging is printed by Jaakkoo-Taara.
”The packaging has to be clearly-defined, speak to the target market and stand
out. Jaakkoo-Taara provided us with inval-
uable assistance in finding the right package size and coming up with prototypes.
Our printing plate is for 16 different capsule packages, which can easily be changed
when launching on new markets”, explains Loiske.
Plantui first launched its product in
Denmark as opposed to Finland, because
the company is aiming for the international market.
”We believe that people living in cities also want to grow their own herbs they just want it to be as simple as possible. Urban gardens and cultivation are rising trends”, notes Loiske. z
S The Smart Garden and plant capsules can
be ordered online and, in the near future, they
will also be available for purchase in stores.
One package contains three plant capsules
with nutrients.
Plantui Oy
Water and liquid nutrients are poured into the Smart Garden bowl. The plant capsules
are then put into place, the lighting unit is mounted on the bowl and the Smart Garden is
plugged in. The plants will be ready for harvesting in about six weeks.
r Turku startup company,
production in Salo
r Idea first hatched in 2007, company
founded in 2012
r Aiming for the international market:
Europe, United States and Japan
r Products available for purchase at, for
example, the Finnish Design Shop; soon
also available in stores
– 11 –
TEKSTI: PIRKKO SOININEN KUVAT: MIKAEL SOININEN
Russians open a pharmaceutical
plant in Finland
Russian-owned Cytomed has begun production of pharmaceuticals in Lappeenranta. The products
of the new pharmaceuticals plant will be packaged in Jaakkoo-Taara cartons.
W Julia Wolkoff previously served
as an accountant in Lappeenranta
and Cytomed was one of her first
clients. In the spring of 2012, she
received a surprising request: to
serve as plant manager in Lappeenranta. "This has been a huge
challenge, because I've had to
learn about the pharmaceuticals
industry and study the fundamentals of GMP standards. Otherwise,
serving as a plant manager largely
involves financial administration,
something which I am very familiar with," says Wolkoff.
A
fter passing a Fimea inspection,
Cytomed was issued a Finnish
operating license in August of
last year.
”After the inspection,
we continued the validation of processes and qualification of our machinery. We
launched production with some test batches this past June and produced the first actual batches for commercial sale in August”,
explains Managing Director Julia Wolkoff.
Cytomed is the first Russian pharmaceutical plant to receive an operating license in Finland. It will initially produce
Cytovir-3, an influenza antiviral medication
in capsule form, for the Russian market.
”The excipients we use come from Europe, but we get our active ingredients from
Russia. This is actually a transfer of production operations, because the processes are the same as they are in Russia - only
the equipment and facilities are new”, explains Wolkoff.
– 12 –
WHY FINLAND?
In Russia, where counterfeit pharmaceuticals are rampant, a European Community Certificate of Origin gives credibility to
medications.
”We believe that consumers appreciate
the fact that our medications are produced
in the EU, in Finland”, says Wolkoff.
Wolkoff also believes that construction
of the pharmaceuticals plant went more
quickly in Finland than it would have in the
St. Petersburg area, where there is a massive
shortage of suitable industrial lots and, for
example, infrastructure construction is slow
and costly.The electricity supply in Finland
is also more reliable.
Russia also has plans to eventually adopt
similar manufacturing certificates as those
used in the EU.
”The experience and expertise gained
in Finland will make it easier to adopt
EU-GMP (Good Manufacturing Practice)
standards at Cytomed in St. Petersburg,"
says Wolkoff.
”At least initially, the pharmaceuticals
we produce will first go to the Russian
market, and then to the Belarus, Kazakhstan and Ukraine markets. We might apply
for EU licenses at a later point in time, but
the application process is slow and will take
time”, explains Wolkoff.
Cytomed has been in operation in
the Russian pharmaceuticals industry since
1989, developing and producing pharmaceuticals primarily for skin diseases, urology and paediatric diseases.
THE PACKAGING MUST BE FUNCTIONAL
Jaakkoo-Taara was identified as an excellent
partner for Cytomed by consultants, who
recommended the printing company, with
its many years of experience in providing
packaging to the medical industry.
When it comes to pharmaceuticals
packaging, it is vital that the packaging
clearly stands out from other packaging,
keeps the contents intact and is easily
opened. The layout for Cytomed packaging is old, i.e. no adjustments have been
made to it. z
Cytomed
r Cytomed is an independent Finnish
company with Russian ownership.
r Routine production in Lappeenranta was
begun this autumn. The first product for
commercial sale is the Cytovir-3 influenza
antiviral medication.
r Cytomed MBNPK has just under 60
employees in St. Petersburg and a
turnover of approximately EUR 25
million. The company's founder and
Managing Director is Aleksandr Hromov.
r Primary market: Russia.
r Cytomed is the first pharmaceutical plant
investment in Finland made by Russians.
The Lappeenranta plant was completed
in 2012 at a cost of EUR 16 million.
TEKSTI: MAIJA RAUHA KUVAT: PLANTUI
Älypuutarha tuo
kasvit kaupunkiin
”USKOMME, ETTÄ MYÖS
KAUPUNKILAISET HALUAVAT
VILJELLÄ YRTTINSÄ ITSE.”
Erikoissalaatteja, syötäviä kukkia ja yrttejä itse kasvattaen siemenestä asti.
Kuulostaa hankalalta, muttei ole. Plantuin älypuutarha toimii kuin kahvikone:
vettä sisään, kapseli laitteeseen, töpseli seinään ja sitten hetki odotusta.
M
uotoilun
ammattilainen
sai ajatuksen vihannesmaan reunalla.
Mitä,jos talvellakin voisi poimia tuoreita yrttejä suoraan
ruokaan? 27 prototyyppiä ja useita vuosia
myöhemmin Plantui Smart Garden oli valmis.Vesiviljelyyn perustuva kasvatus on siistiä ja ennen kaikkea helppoa.
– Moni on yrittänyt basilikan jatkokasvatusta ikkunalaudalla tai työntänyt kaupasta
ostetut persiljat muovikuvun ja valaisimen
alle. Voihan sekin onnistua, mutta minun
näkökulmastani se on kasvien saattohoitoa.
Älypuutarhassa yrtit, kukat ja salaatit kasvatetaan siemenestä asti, mukana on juuri niille sopiva lannoite ja valotehoa on tarpeekJanne Loiske
si, jotta kasvit jaksavat kasvaa, Loiske kertoo.
Älypuutarhan valaistusyksikössä on 18
led-valoa, joiden tuottaman valon sävy
vaihtelee kasvien kasvuvaiheen mukaan.
Loiskeen mukaan se on kasveille parempaa
kuin auringonvalo, koska siinä ovat mukana vain kasvien tarvitsemat aallonpituudet.
Laitteen kastelujärjestelmä on yhdistelmä
vesiviljelyä ja kasvihuoneissa käytettävää
vuoksi-luode-tekniikkaa.
SUURKAUPUNKIEN MARKKINOILLE
Siemenet ovat ostettaessa valmiina kasvualustassa, joka ei sisällä multaa. Plantuin liiketoimintamalli perustuu siihen, että kasvikapseleita ostetaan säännöllisesti lisää aivan
kuin kahvikapseleita. Valikoimassa on tällä
hetkellä noin 30 kasvikapselia, joiden pahvipakkaukset painaa Jaakkoo-Taara.
– Pakkauksen pitää olla selkeä, puhutella
kohderyhmää ja erottua. Saimme JaakkooTaaralta arvokasta apua, kun etsimme sopivaa
pakkauskokoa ja valmistimme prototyyppejä.
Painolaatassamme on 16 eri kapselipakkausta, joita voidaan vaihtaa sujuvasti, kun aloitamme uusilla markkinoilla, Loiske kertoo.
Plantui toi tuotteensa ensimmäisenä
markkinoille Suomen sijasta Tanskassa, koska se tähtää kansainvälisille markkinoille.
– Uskomme, että myös kaupunkilaiset
haluavat viljellä yrttinsä itse, kun se vain on
tehty riittävän yksinkertaiseksi. Kaupunkipuutarhat ja kasvattaminen ovat nousevia
trendejä, Loiske huomauttaa. z
S Älypuutarhoja ja kasvikapseleita voi tilata
verkosta, ja ne ovat tulossa myyntiin myös
kauppoihin. Yhdessä pakkauksessa on kolme
kasvikapselia lannoitteineen.
Plantui Oy
Älypuutarhan maljaan kaadetaan vettä ja nestemäinen lannoite. Sitten siemenkapselit
sijoitetaan paikoilleen, valaisinyksikkö nostetaan maljan päälle ja pistoke kytketään
pistorasiaan. Noin kuuden viikon kuluttua sato on valmis.
t5VSLVMBJOFOTUBSUVQZSJUZTUVPUBOUP4BMPTTB
t*EFBWVPEFMUBZSJUZTQFSVTUFUUV
t5ÊIUÊÊVMLPNBJMMF&VSPPQQBBO:IEZTWBMUPJ
IJOKB+BQBOJJO
t5VPUUFFUNZZOOJTTÊNVVONVBTTB'JOOJTI
%FTJHO4IPQJTTBUVMPTTBNZÚTLBVQQPJIJO
– 13 –
TEKSTI: PIRKKO SOININEN KUVAT: MIKAEL SOININEN
”LEHDEN SIVUILLA
NOSTAMME ESIIN
ASIOITA, JOTKA
YHDISTÄVÄT MEITÄ.”
Metsähallituksen
äänitorvi on metsä.fi-lehti
Metsähallituksen tärkeä viestinviejä on metsä.fi-lehti. Sen sivuilla pääsevät ääneen taimikon hoitajat, metsurit ja luontokartoittajat – kaikki Metsähallituksen 2 000 työntekijää.
K
un viestintäjohtaja Juha Mäkinen
tuli Metsähallituksen viestintään
töihin ennen vuosituhannen vaihdetta, hän oli jo ehtinyt työskennellä toimittajana Maaseudun Tulevaisuudessa, tiedottajana Suomen Metsäyhdistyksessä ja ympäristöviestinnän johtajana Stora Ensolla.
– Olin katsonut Metsähallituksen toimintaa sekä lehden toimittajan, asiakkaan
että sidosryhmäläisen näkökulmasta. Se antoi hyvän pohjan tähän työhön, jossa on
ymmärrettävä, että kohderyhmämme ovat
kovin moninaisia.
Metsähallitus on valtion liikelaitos, jolla on sekä liiketoimintaa että julkisia hallintotehtäviä. Metsähallituksen hallinnassa on kolmannes Suomen pinta-alasta, eli
12 miljoonaa hehtaaria maa- ja vesialueita.
Sen tehtävänä on hoitaa ja käyttää alueita
– 14 –
niin, että ne hyödyntäisivät suomalaista yhteiskuntaa mahdollisimman hyvin.Toisaalta
Eduskunta asettaa Metsähallitukselle suuret
tuottotavoitteet, joiden takia on jouduttu lisääntyvässä määrin myymään metsätalousmaata ja kiinteistöjä. Tänä vuonna myyntimäärä saattaa kivuta jopa 17 000 hehtaariin.
– Meillä on vähän ristiriitainen rooli
suojeluvelvoitteiden ja tuottotavoitteiden
ristiaallokossa, Mäkinen selittää.
TILAUSMÄÄRÄT KASVAVAT
Metsä.fi-sidosryhmälehti ilmestyy kuusi
kertaa vuodessa. Neljä kertaa vuodessa lehden välissä on vain henkilöstölle lähetettävä 12-sivuinen henkilöstöliite.
Lehden painosmäärä on noin 12 600.
Tuosta määrästä reilut parisen tuhatta menee nykyisille ja eläkkeelle jääneille työntekijöille, loput sidosryhmille, kuten asiak-
kaille, sopimusyrittäjille ja muille yhteistyökumppaneille, ympäristöjärjestöille, kunnanjohtajille ja metsästysjärjestöille, sekä
loput lehden tilaajille.
– Lehden voi kuka tahansa tilata ilmaiseksi nettisivuiltamme ja tätä kautta tulevien tilausten määrä onkin kasvanut tasaisesti. Tuntuu siltä, että ihmiset ovat kiinnostuneita yhteisen kansallisen omaisuuden hoidosta ja käytöstä.
Metsä on aina ollut suomalaisille taloudellisen ja henkisen hyvinvoinnin lähde.
Kenties nykyajan kiireinen elämänrytmi
on saanut suomalaiset etsiytymään entistä
enemmän luontoon, sillä vierailut Metsähallituksen hoitamissa kansallispuistoissa ja
retkeilyalueilla ovat kasvaneet vuosi vuodelta.Viime vuonna syntyi taas uusi kävijäennätys: noin 2,3 miljoonaa käyntiä kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla.
S Metsä.fi-lehden normaalia isompi
tabloid-formaatti mahdollistaa näyttävien kuvien käytön taitossa. Lehti on
Metsähallituksen tärkein viestinviejä,
kertoo viestintäjohtaja Juha Mäkinen.
KAIKISTA VIESTINVIEJIÄ
– Metsä.fi ei ole pomojen temmellyskenttä, vaan annamme äänen kentällä toimiville metsähallituslaisille. Haluamme viestiä lukijoille mitä teemme ja miksi, ja kertojina toimivat eri tehtävissä toimivat metsähallituslaiset.
Lehti ei olekaan paperinmakuinen, vaan
jutut ovat helposti lähestyttäviä ja silti informatiivisia.
– Lehden tekeminen yhdessä vahvistaa
myös me-henkeä.Vaikka toisinaan talon sisällä on hyvinkin erilaisia intressejä, lehden
sivuilla nostamme esiin asioita, jotka yhdistävät meitä. Lehti on koko konsernin yhteinen käyntikortti.
LISÄÄ PAIKALLISVÄRIÄ
Henkilöstöliite on ollut mukana lehdessä
noin kuuden vuoden ajan. Sitä ennen sidosryhmälehti oli samalla myös henkilöstölehti.
– Tuo paletti ei enää toiminut. Alun
perin henkilöstölehdeksi lanseerattu lehti
muuttui vuosien saatossa yhä enemmän sidosryhmälehdeksi ja henkilöstöasiat jäivät
statistin rooliin. Silloisen uuden pääjohtajan myötä halusimme strategian mukaisesti
skarpata sisäistä viestintää.
Henkilöstöliitteessä on paljon käytännönläheisiä juttuja.Yksi hauska idea on Rahapuu-niminen palsta, jolla talousjohtaja avaa
henkilöstölle taloustermejä kansantajuisesti.
Metsähallituslaiset, lähinnä viestintätehtävissä työskentelevät, kirjoittavat itse lähes
kaikki henkilöstöliitteen jutut ja noin puolet Metsä.fi-lehden jutuista. Toisen puolen
kirjoittavat freelancerit ja toimituksesta ja
taitosta vastaavan viestintätoimisto Jokirannan toimittajat.
– Meillä on hyvä freeverkosto, joka voi
tehdä juttuja eri puolilta Suomea. Tavoitteena on, ettei toimittajaa koskaan lähetetä toiselle puolelle maata jutun tekoon,
vaan paikalliset toimittajat kirjoittavat jutut. Näin niihin saadaan yleensä myös paikallisväriä.
TILAA KUVILLE
Metsä.fi on aina ollut tabloid-muotoinen.
Miksi näin?
– Suurin syy on se, että haluamme
antaa kuville mahdollisimman paljon tilaa. Perinteiseen aikakauslehteen verrattuna
isommassa formaatissa kuvat voidaan taittaa
näyttävästi suureen kokoon ja silti tekstiäkin
mahtuu mukaan.
Lehdessä onkin poikkeuksellisen paljon upeita kuvia, jotka saavat lukijan sydämen pompahtelemaan villimmin. Keskiaukeama varataan kuvareportaasille ja myös
takakannessa on haluttu revitellä visuaalisilla aiheilla.
– Meillä on toimituskunta, jossa on
edustaja jokaisesta tulosyksiköstä. Myös
viestintätoimiston edustaja osallistuu kokouksiin. Niissä suunnittelemme lehden sisällön, ja jo siinä vaiheessa mietimme myös
kuvitusta.
Jaakkoo-Taara on painanut lehteä jo
seitsemän vuoden ajan. Metsä.fi päätyi painotaloon kriisin pyörteissä, kun edellinen
paino meni konkurssiin juuri sillä hetkellä,
kun lehti oli laitettu painoon painettavaksi.
– Siinä piti löytää uusi yhteistyökumppani nopeasti. Jaakkoo-Taara hoiti ensimmäisen numeron tyylikkäästi ja huippuvauhdilla, ja siitä lähtien yhteistyömme on
sujunut luonnikkaasti.
– Lehteen on valittu laadukas päällystetty paperi ja kuvien painojälki on aina ollut
todella hyvä. Henkilöstöliitteen halusimme
erottaa varsinaisesta lehdestä käyttämällä siinä erilaista, kierrätyshenkistä paperia.
Metsähallitukselle on luonnollisesti tärkeä tekijä myös se, että Jaakkoo-Taara pystyy painamaan PEFC-merkitylle paperille
ja että painolla itsellään on ISO 14001:2004
ympäristösertifikaatti. z
metsä.fi-lehti
tUBCMPJELPLPJOFO
tTJWVJOFO
tQBJOPTNÊÊSÊ
tJMNFTUZZLVVTJLFSUBBWVPEFTTB
tNBLTVUPO
– 15 –
[ Kartonkikone on 200 metriä pitkä ja se
tuottaa noin 550 metriä kartonkia minuutissa. Lähes koko tuotanto lähtee vientiin
Euroopan maihin, kertovat tehtaanjohtaja
Taisto Nevalainen ja myyntipäällikkö Jaakko
Pikkarainen.
Inkeroisissa tehdään
Euroopan arvostetuinta
kartonkia
– 16 –
Stora Enson Inkeroisten kartonkitehtaalla valmistettava Tambrite
on eurooppalaisen kyselyn mukaan kotelokartonkien ykkönen.
Myös Jaakkoo-Taaran koteloissa käytetään paljon Tambritea. Kartongin tärkeimpiä ominaisuuksia ovat ajettavuus, painettavuus,
taivutusjäykkyys ja laadun tasaisuus.
TEKSTI: PIRKKO SOININEN KUVA: MIKAEL SOININEN
E
urooppalaiset brändinomistajat arvostavat Stora Enson Tambritea
kaikista kartonkibrändeistä eniten. Tämä selviää Opticom International Researchin kuudetta
kertaa teettämästä Brand Equity Tracking
Survey 2014 -tutkimuksesta.
Tutkimuksen tarkoituksena oli määrittää käyttäjän näkökulmasta kaikkein arvokkaimmat kartonkibrändit. Sen avulla brändejä voidaan verrata toisiinsa ja asettaa ne
paremmuusjärjestykseen maittain tai Euroopan tasolla. Kyselyyn vastasi kevään 2014
aikana 377 brändinomistajaa Saksassa, Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Espanjassa, Sveitsissä, Belgiassa ja Alankomaissa.
Kysely tehtiin myös 220:lle kartongin
jatkojalostajalle. Tambrite oli jatkojalostajien keskuudessa tunnetuin kartonkibrändi.
KERROSTALON KOKOINEN
Ensikertalainen mykistyy väkisinkin nähdessään 200 metriä pitkän kartonkikoneen.
Jo ovella vastaan lyö trooppinen ilmasto, sillä prosessissa käytetään paljon vettä ja lämpötila nousee 40 asteeseen.
Tehdashalli on massiivisen kokoinen.
Koneen toinen pää sylkee kartonkia 550
metriä minuutissa 4,6 metriä leveille rullille, jotka leikkuri leikkaa alemmassa kerroksessa pienemmiksi rulliksi. Inkeroisten kartonkitehtaan tuotantokapasiteetti on noin
245 000 tonnia vuodessa.
Taivekartonki näyttää ehkä yksinkertaiselta, mutta tuote on varsin monimutkainen,
sillä siinä on kolme eri kerrosta. Pintakerrokset ovat valkaistua sellua. Sisäkerroksessa
on käytetty pääasiassa painehioketta. Kolmikerrosrakenteen sekä keskikerroksessa käytetyn painehiokkeen ansiosta taivekartonki on jäykempi kuin kierrätyskuiduista tai
puhtaasta sellusta valmistetut kartonkilajit.
TUNNETUT BRÄNDIT
Inkeroisten kartonkitehtaalla valmistetaan
tuotenimillä Tambrite ja Tamfold taivekarton-
keja, jotka ovat alallaan tunnettuja hyvästä
bulkista ja jäykkyydestä, erinomaisista painatusominaisuuksista ja tasalaatuisuudesta.
Vähän aikaa sitten Stora Enso pudotti
Tambrite-pakkauskartongin painoa parantaakseen tuotteen tehokkuutta.
– Uudet kevyemmät neliöpainot tuovat
säästöä koko toimitusketjussa ja myös pakkausjätteen määrä pienenee, kertoo myyntipäällikkö Jaakko Pikkarainen.
Tambrite on kolmikerrosrakenteinen
taivekartonki, jonka keskikerroksessa on
käytetty painehioketta, pinta- ja taustakerrokset ovat valkaistua sellua. Kartongin pinnassa on lisäksi kaksinkertainen pigmenttipäällyste. Painehiokkeen raaka-aineena käytetään kuusta, joka saadaan lähialueilta.
– Kuusen kuitu on ihanteellista, sillä
sen lujuusominaisuudet ovat hyvät. Männyssä on liikaa pihkaa, kertoo tehtaanjohtaja Taisto Nevalainen.
Jaakkoo-Taara on ostanut taivekartonkia Inkeroisten tehtaalta jo vuodesta 1991
lähtien. Stora Enso leikkaa kartongit asiak-
Tamfold
5BNGPMEPOLFWZFTUJQÊÊMMZTUFUUZZLTJQVPMJOFO
IJPLFSVOLPJOFOUBJWFLBSUPOLJ&SJOPNBJOFO
KÊZLLZZTKBCVMLLJTVVT,ÊZUUÚLPIUFJUBMÊÊLF
QBLLBVLTFUTVLMBBQBLLBVLTFUFMJOUBSWJLFQBL
LBVLTFUTFLÊQJLBSVPLBQBLLBVLTFU5BNGPMEFJ
TJTÊMMÊPQUJTJBLJSLBTUFJUB/FMJÚQBJOPUo
HN1BJOBUVTPGGTFUTJMLLJKBnFYPQBJOBUVT
TVVSLVWBUVMPTUVT
Tambrite
5BNCSJUFPOIJPLLFFMMJOFOQVPMFJTFTUJ
QÊÊMMZTUFUUZUBJWFLBSUPOLJ4PWFMUVVIZWJO
NPOJWÊSJQBJOBUVLTFFO&SJOPNBJOFOKÊZLLZZT
KBCVMLLJTVVT,ÊZUUÚLPIUFJUBMÊÊLFQBLLBVLTFU
FMJOUBSWJLFQBLLBVLTFUTFLÊTVLMBBQBLLBVLTFU
/FMJÚQBJOPUoHN1BJOBUVTPGGTFU
TJMLLJKBnFYPQBJOBUVTTVVSLVWBUVMPTUVT
kaan tilaamaan kokoon ja toimittaa ne määrämittaan tehdyillä lavoilla kutistemuoviin
pakattuina. Jaakkoo-Taarallekin kartongit
tilataan arkkeina, vaikka painatus onnistuisi myös rullalta.
SUURIN OSA VIENTIIN
Inkeroisten kartonkitehdas kuuluu Stora
Enson Anjalankosken tehtaiden tehdaskokonaisuuteen. Kartonkitehtaalla on kunniakas historia, sillä se on perustettu jo 1872.
Suomen ensimmäinen jatkuvakäyttöinen
kartonkikone käynnistyi Inkeroisissa 1897.
Tampella omisti tehtaan yli sadan vuoden
ajan, mutta Tampellan yrityssaneerauksen
yhteydessä Enso-Gutzeit Oy, sittemmin
Stora Enso, osti sen 1993.
– Anjalankosken tehtailla on työntekijöitä jo viidennessä sukupolvessa. Joidenkin
työntekijöiden isovanhempien isovanhemmat ovat työskennelleet tällä samalla tehtaalla, kertoo Taisto Nevalainen.
Uusi kartonkitehdas, jolla kartonkia
tänä päivänäkin tehdään, valmistui 1965.
Stora Enso on maailman suurin paperin ja
kartongin valmistaja. Kartonkitehtaita Stora Ensolla on viisi, Suomessa Kouvolan Inkeroisissa ja Imatralla sekä Ruotsissa kaksi ja
Espanjassa yksi. Jokainen tehdas on erikoistunut tietyn kartonkilaadun valmistamiseen.
– Stora Enson vahvuus on se, että meillä on monta tehdasta ja tätä myötä maailman laajin tuotepaletti. Inkeroisten kartonkitehtaan tuotannosta peräti 95 prosenttia
menee vientiin.Tuotamme Inkeroisten tehtaalla noin 10 prosenttia Euroopassa tarvittavasta taivekartongista, kertoo Jaakko Pikkarainen. z
– 17 –
TEKSTI: MATLEENA MERTA KUVA: MIKAEL SOININEN
Kahvipaussi
Mukava ja
asiallinen kaveri
Jaakkoo-Taaran controller Jani Kokkonen
nauttii vaihtelusta talousosaston rutiinien
keskellä. Vapaa-aikana miehen huomion vievät
omakotitalon kunnostus ja pieni poika.
MILLOIN ALOITIT TYÖSI JT:LLÄ?
Tulin taloon joulukuussa 2012. JT:llä oli haku päällä, ja minuun
otettiin yhteyttä rekrytointifirmasta, jonne olin joskus jättänyt tietoni. Työssäni controllerina hoidan talouteen liittyviä asioita, kuten laskujen hyväksymistä, kirjanpitoa, vakuutuksia ja kannattavuuden laskentaa sekä teen yhtiöön johdolle erilaisia sisäisen laskennan raportteja.
MISSÄ TYÖSKENTELIT AIEMMIN?
Entinen työpaikkani oli TNT-niminen suuri kansainvälinen logistiikkafirma.Työskentelin commercial team leaderina, jolloin työni
oli hintojen ja kannattavuuksien laskentaa. Koulutukseltani olen
kauppatieteiden maisteri.
MIKÄ ON PARASTA TYÖSSÄSI?
Vaikka tämä talouspuoli on toimialana hieman tylsä, pidän siitä, että
työni sisältää monipuolisesti erilaisia tehtäviä. Nautin erityisesti asioiden selvittämisestä ongelmatilanteissa. Pidän myös siitä, että vaikka JT on iso yritys, täällä on perheyhtiön meininki. Tarkoitan tällä
sitä, että ihmisiä oikeasti arvostetaan ja heihin sitoudutaan. Lähin
esimieheni on yrityksen toimitusjohtaja, ja asioiden selvittäminen
sujuu nopeasti ja mutkattomasti.
MITÄ TEET VAPAA-AIKANASI?
Pelaan säännöllisen epäsäännöllisesti koripalloa nelosdivarissa.Tällä
hetkellä suurimman palan ajastani haukkaavat kuitenkin perhe ja
koti. Ostimme viime toukokuussa 1920-luvulla rakennetun omakotitalon, ja sen remontoinnissa riittää puuhaa. Lisäksi minulla on
2,5-vuotias poika, vaimo ja kaksi koiraa.
MILLAINEN TYÖKAVERI OLET?
Yritän olla sosiaalinen ja mukava. Luonteeltani olen aika asiallinen kaveri. z
Kumman valitset?
KAHVI VAI TEE?
o&IEPUUPNBTUJLBIWJKBOJJONVTUBOBLVJONBIEPMMJTUB
4VPTJLLJLBIWJOJPOFTQSFTTPNVUUBTJUÊFJWBMJUFUUBWBTUJTBB
UVPMUBNFJEÊOLBIWJBVUPNBBUJTUB
ELOKUVA VAI KIRJA?
o&MPLVWB5ZLLÊÊOFMPLVWJTUBUPEFMMBQBMKPOKBPNJTUBOLJOOJJUÊ
TVVSFOIZMMZMMJTFO5BJEFFMPLVWBUFJWÊUPMFNJFMFFOJTFOTJKBBO
QJEÊOTDJmTUÊ-FNQJFMPLVWJBOJPWBUWBOIBUTähtien SotaMFGGBU
AAMU VAI ILTA?
o0MFOMVPOOPTUBBOJMUBJINJOFONVUUBQJLLVNJFIFOLBOTTBPMFO
KPVUVOVUUPUUVNBBOBJLBJTJJOBBNVIFSÊUZLTJJO7BMJUTFOTJMUJJMMBO
FACEBOOK-VIESTI VAI PUHELINSOITTO?
o1VIFMJOTPJUUP0MFOBOBMPHJOFOLBWFSJ.JOVMMBFJPMFFEFT
'BDFCPPLQSPmJMJB7BJNPOJPO'BDFCPPLJTTBKBLVVMFOLZMMÊ
IÊOFMUÊKPTKPUBJONJFMFOLJJOUPJTUBUBQBIUVV
– 18 –
Uudet www-sivut avautuvat pian osoitteessa www.jt.fi!
JAAKKOO-TAARA OY
Suomalainen graafisen
alan yritys
TUOTTEET
Kartonkipakkaukset
Ohjelehdet
Tarrat
Mainospainotuotteet
FAKTAT
SERTIFIOINNIT
1FSVTUFUUV1935
-JJLFWBJIUP16 MEUR
)FOLJMÚTUÚ110
5VPUBOUPMBJUPLTFU
Turussa ja Liedossa
ISO 9001:2008 LAATU
ISO 14001:2004 YMPÄRISTÖ
Joutsenmerkki
Lääketeollisuus RY:n hyväksymä toimija
ASIAKKAAT
Lääke-, terveydenhoito- ja elintarvikealan toimijat
Mainos- ja viestintätoimistot
Laatukeskeinen teollisuuden toimittaja
LAATU
PIXELPROOF, HACCP, QA/QC, GMP
CODE OF CONDUCT
Jaakkoo-Taara Oy
Turun tehdas, Ruissalontie 4, 20200 TURKU
Liedon tehdas, Kolmikesäläntie 5, 21420 LIETO
✆ +358 (0)2 07 917 600
email: etunimi.sukunimi@jt.fi
– 19 –
WWW.JT.FI
Toimitusjohtaja
THOMAS BRUSILA
Suora 0207 917 601
Gsm 040 753 1781
Myyntipäällikkö
SEPPO SANDELL
Suora 0207 917 603
Gsm 0400 522 656
Myyntipäällikkö
REIJO KIRJONEN
Suora 0207 917 602
Gsm 0400 224 966
Myyntijohtaja
JARI ÖHMAN
Suora 0207 917 675
Gsm 044 389 3054
Myyntipäällikkö
PEKKA HULTIN
Suora 0207 917 661
Gsm 040 5000 289
Yhteyspäällikkö
TOMMI LEPPÄNEN
Suora 0207 917 669
Gsm 040 550 3795
Myyntipäällikkö
JYRKI KÄKI
Suora 0207 917 604
Gsm 040 590 0228
Turun tehdas, Ruissalontie 4, 20200 TURKU
Liedon tehdas, Kolmikesäläntie 5, 21420 LIETO
email: etunimi.sukunimi@jt.fi