Yrityslehti - Oulun Viestintätaito Oy

Oulun OP:n
Yrityslehti
2/2011
Pulla-Pirtti menestyksellä ruokamuodissa mukana
OP-Pohjola-ryhmä hyödyntää mobiilivarmennetta
Net Cave Oy kehitti sähköisen raportointiohjelmiston turvallisuusalalle
Pohjola Markets jalkautui maakuntaan
Pohjois-Suomi ansaitsee
enemmän huomiota
N
ykyisen hallituksen linjauksissa Itä- ja
Oulun lentoaseman kehittäminen on osoitus
Pohjois-Suomi yhdistetään tulevaisuu-
uudistuksesta, jonka seurauksena esimerkiksi
den tarkastelussa yhteneväksi koko-
matkailu on voimakkaassa kasvussa. Tiheät
naisuudeksi. Ensimmäiset konkreettiset asiat
lentovuorot Helsinkiin ja muihin kaupunkeihin,
liittyvät jatkokoulutuksen aloituspaikkoihin,
kilpailun lisääntyminen uusien toimijoiden
joiden määrää ollaan karsimassa.
myötä sekä lomalennot nostivat matkustaja-
Ratkaisu kohdistuu myös Oulun seutuun,
määrät noin 40 prosentin kasvuun vuoden alus-
vaikka alueellamme on nuoria runsaasti ja jo
ta lokakuun loppuun. Kasvu tulee jatkumaan,
nyt osa heistä jää ilman jatkokoulutuspaikkaa.
kunhan suorien lentoyhteyksien määrää lisä-
Vaarana on, että koulutuspaikkoja karsitaan
tään ja lentokentän kehittämistä jatketaan mää-
myös niiltä aloilta, joilla elinkeinoelämä tarvit-
rätietoisesti. Ensi vuonna kasvun odotetaan jat-
see kipeästi osaajia. Onkin perusteltua kysyä,
kuvan maltillisempana, vaikka talouden yleiset
saako kasvukeskus Oulu ja sen lähiseutu sille
näkymät ja yritysten matkustushalukkuus säily-
kuuluvan huomion kansallisessa tarkastelussa.
vätkin ennallaan. Toisaalta halvat lentohinnat
Oulun seutu, jonka välitön vaikutusalue on
reilut 100 kilometriä kaupunkikeskustasta, on
Kuva: Kati Leinonen
kannustavat edelleen matkustamaan työn ja vapaa-ajan puitteissa.
onneksi riittävän vahva toimiakseen sekä kan-
Alueemme tuleva menestys on vahvasti riip-
sallisilla että kansainvälisillä markkinoilla itse-
puvainen yritystemme investoinneista. Suunni-
näisesti. Yhteistyö kansallisella tasolla on kui-
telmissa on parasta aikaa jopa kymmeniä yli 10
tenkin ehdoton välttämättömyys, koska ilman
miljoonan euron hankkeita eri puolille laajaa
sitä monet kansainvälisetkin hankkeet jäävät il-
Oulun seutua ja Pohjois-Suomea. Pystyäkseen
man Suomi-tukea.
viemään suunnitelmansa käytännön tasolle yri-
Pohjois-Suomeen kohdistuu nyt lukuisia
tykset tarvitsevat osaavaa, paikallista työvoi-
uusia hankkeita. Erityisesti entisten Oulun ja
maa – eli juuri niitä osaajia, joita seudun oppi-
Lapin läänien alueille sijoittuvat kaivoshank-
laitoksista valmistuu.
keet tuovat työtä ja lisäarvoa alueelle. Myös
Suunnitteluvaiheessa olevien hankkeiden
matkailun merkitys on nousussa. Monille mat-
liikkeelle saanti on alueen asukkaiden etu. Mitä
kailukeskuksille kaivoshankkeet ovat tärkeitä,
enemmän seudulle investoidaan, sitä elinvoi-
sillä ne tuovat rakennetuille palveluille ympäri-
maisempi siitä tulee. Se tuo hyvinvointia ny-
vuotista käyttöä ja nostavat palveluiden käyttö-
kyisille ja tuleville asukkaille sekä vahvistaa
astetta.
alueen yritystoiminnan menestystä.
Timo Levo, toimitusjohtaja
Mikä luottolama?
M
ediassa on viime aikoina kirjoitettu paljon mahdollisesta luottolamasta, joka kohdistuisi erityisesti yritysrahoitukseen. Luottolama tarkoittaa tilannetta, jossa pankit varainhankinnan vaikeutuessa pyrkivät supistamaan luotonantoaan. Supistaminen heijastuu yritysten omaan toi-
mintaan, jolloin kokonaistuotannon kasvu yleensä pysähtyy ja tuotanto alkaa supistua. Tällainen huono kierre ruokkii valitettavasti itse itseään.
Raha ei kuitenkaan maailmasta lopu. Ainoastaan sen hinta voi vaihdella tilanteen mukaan. Vaikka
yritysluottojen marginaalit ovat nousussa, rahoituksen kokonaiskorko on edelleen alhainen. Näin ollen
rahan hinnan ei pitäisi olla investointien esteenä. Hyviin ja tuottaviin investointeihin löytyy rahoitusta
kaikissa taloustilanteissa - näin myös Oulun Osuuspankissa.
Taantumapuheista huolimatta maailma menee koko ajan eteenpäin myös pankkipalveluissa. Tässä
lehdessä esittelemme muun muassa mobiilivarmenteen uutta nousua. Se tulee helpottamaan tunnistautumista esimerkiksi verkko-ostoksilla käytäessä. OP-korttitilityspalvelu puolestaan antaa kauppiaalle
mahdollisuuden siirtyä luottokorttitilityksissä bruttotilitykseen aiemman nettotilityksen sijaan. Näin päiväkohtaisten myyntien seuranta helpottuu ja työmäärä yrityksissä vähenee. Nämä palvelut on helppo
ottaa käyttöön vaikkapa lähettämällä viestiä osoitteeseen [email protected]. Asiantuntijamme hoitavat
homman kuntoon.
Mobiilivarmenteesta ja OP-korttitilityspalvelusta lisää tässä lehdessä. Perinteiseen tapaan voit lehdestämme lukea myös seudun yritysten kuulumisia.
Ota yhteyttä asiantuntijoihimme – he ovat Sinua varten!
Juha Karjalainen, pankinjohtaja
2 Oulun OP:n Yrityslehti 2/2011
Pulla-Pirtti ja Perheleipurit menestyksellä ruokamuodissa mukana
Jo yli miljoona Karppista
uunista ulos
A
jan hermolla oleminen ja onnekkuuskin piristivät Pulla-Pirtin liiketoimintaa, ja samalla kuluttajat saivat markkinoille toivomansa
tuotteen. Neljässä kuukaudessa vähähiilihydraattista Karppinen-sekaleipää on paistettu yli miljoona kappaletta.
- Kuluva syksy on ollut kannustavaa aikaa, sillä kasvuvauhtimme on ollut yli 20 prosentin luokkaa, toimitusjohtaja Hannu Räinä iloitsee.
Kuluttajien ruokatapojen muutoksen takia leipomotoimialan volyymit ovat tipahtaneet kuusi
prosenttia. Monia leipomoita on jouduttu ja tullaan
vielä sulkemaan leivän kysynnän romahdettua.
Vähähiilihydraattisen vuokaleivän saaminen nopeasti vähittäiskauppoihin oli Pulla-Pirtiltä viisas
ja menestyksekäs päätös.
- Perheleipureiden Salosen leipomosta Turusta
kaikki alkoi. Siellä karppausinnostuksen leviäminen otettiin vakavasti ja alettiin nopeasti kehittää
trendiin sopivaa leipää. Satojen koepaistojen jälkeen tuotanto aloitettiin Raahen vuokaleipäleipomossamme kesäkuussa, toimitusjohtaja kertoo.
Leipämyyntikäyrät näyttivät alaspäin vuosina
2009-2010, mutta tulosta on tasoittanut – yllättävää
näinä karppaus-muodin aikoina – kahvipullan
Toimitusjohtaja Hannu Räinän mukaan vähähiilihydraattisen vuokaleivän saaminen nopeasti vähittäiskauppoihin oli
myynnin kasvu. Pulla-Pirtillä pitkojen myynti kas-
Pulla-Pirtiltä menestyksekäs päätös ja vauhditti kasvua. Kuvassa vasemmalla johtaja Jouni Heikkinen Oulun
voi viime kesänä peräti 48 prosenttia edelliseen
Osuuspankista.
vuoteen verrattuna.
Lähiruoka on ollut Pulla-Pirtille aina tärkeä
me, että määräykset eivät ainakaan tule Suomen
Asiakastoiveisiin vastataan
asia, osin sen takia yrityksellä on neljä leipomoa
rajojen ulkopuolelta ja että sopimusehdot ovat
Myyntijohtaja Kari Herukka ei muista, että mis-
eri puolilla Suomea.
pysyviä.
Logistiikkakeskus tehosti jakelua
50 vuotta osana ruokapöytää
- Palautemäärä oli niin valtava ja tuotekehityk-
Toimialan volyymien lasku tuntui Pulla-Pirtinkin
Pulla-Pirtin perusti vuonna 1958 Antero Räinä. Nyt
selle hyvän pohjan antava, että marraskuun alussa
toiminnassa, mutta vielä enemmän perheyrityk-
yrittäjän työtä jatkavat hänen poikansa Hannu ja
markkinoille tuli toiveiden mukaisesti kolme uutta,
sen tuloksessa tuntuivat viime vuoteen ajoittuneet
Heikki. Yrityksellä on leipomot Oulussa, Raahessa,
pakkauskooltaan pienempää Karppinen-tuotetta,
toimintatapamuutokset ja uusi logistiikkakeskus.
Rovaniemellä ja Kauhavalla.
Herukka kertoo.
1,2 miljoonan logistiikkakeskusinvestointi tehtiin
Yrityksen noin 150 työntekijää valmistaa leipo-
tään tuotteesta olisi aiemmin saatu yhtä vankasti
palautetta kuin Karppisesta.
Hannu Räinä ja Kari Herukka uskovat, että uu-
tehokkuuden lisäämiseksi aikana, jolloin toimi-
mo- ja konditoriatuotteiden lisäksi eineksiä. Täyden
denlaiset tottumukset ja hyvää oloa tavoittelevat
ala yleisesti notkahti. Kärsivällisyyttä ja uskoa
palvelun leipomossa kaikki konditoriatuotteet teh-
ruokavalinnat ovat tulleet jäädäkseen.
koeteltiin.
dään yhä itse.
- Luomun ja lähiruuan suosio kasvaa, samoin
- Oulun Osuuspankki oli rahoittajana hyvä apu,
Pulla-Pirtti on yksi neljästä Perheleipurit-ketjun
gluteenittomien tuotteiden kysyntä. Luomuvalikoi-
sillä saimme sieltä käyttöpääomarahoitusvalmiutta
osakkaasta. Yhtiö vastaa valtakunnallisesti myyn-
ma on meillä jo laaja ja sen tuotannosta olemme
investoinnin yhteydessä, Hannu Räinä toteaa.
nistä ja markkinoinnista. Ketjuun kuuluvat myös
pitäneet jo pitkään tiukasti kiinni. Nyt tämä valikoima lähtee kiertämään maata laajemmin, myyntijohtaja kertoo.
Toimitusjohtajan mukaan perheyritys arvostaa
lähellä olevaa pankkikumppanuutta.
- Osuuspankin kanssa asioidessamme, tiedäm-
Leipomo Salonen Turusta, Moilas-leipomo Pieksämäeltä, Leivon leipomo Tampereelta ja oston kautta
tullut Perheleipurit Eho Helsingistä.
Oulun OP:n Yrityslehti 2/2011 3
Tunnistautuminen verkossa helpommaksi
OP-Pohjola-ryhmä tukemaan
mobiilivarmennetta
selventää. Hän korostaa, että pankkitunnuksista ja
vaihtuvista salasanoista ei kuitenkaan olla luopumassa vaan mobiilivarmenne tulee vaihtoehdoksi
niiden rinnalle.
Hanna Äijälän mukaan OP-Pohjola-ryhmä näkee
mobiilivarmenteen luontevana ja hyvänä tapana parantaa sähköisiä palveluita. Tämä korostuu asioinnin
siirtyessä yhä enemmän mobiileihin välineisiin, joissa perinteiset avainlukulistat eivät ole ehkä käytettävin vaihtoehto.
- Toivomme, että uudesta ratkaisusta tulee suosittu ja laajasti hyödynnetty palvelu, joka helpottaa
asiointia ja tukee tietoyhteiskunnan palveluiden kehittymistä.
Matkapuhelimesta turvallinen
asiointiväline
DNA:n osastopäällikkö Harri Koponen tukee näkemystä koko yhteiskunnan hyötymisestä.
- Suomalaisille viestiminen matkapuhelimella on
olennainen osa arkea. Nyt matkapuhelin on myös
helppokäyttöinen ja ehdottoman turvallinen asiointiväline. OP-Pohjolan edelläkävijyys avaa tutut ja halutut sähköiset palvelut kaikille mobiilivarmenteen
P-Pohjola-ryhmä lähtee hyödyntämään te-
PAS-palvelu) 15.11.2011. Mobiilivarmenne on ryhmän
käyttäjille entistä helpommin ja luo pohjan paljon
leoperaattoreiden kehittämää mobiilivarmen-
TUPAS-palvelua käyttävien yritysasiakkaiden käytös-
laajemmalle palvelujen sähköistymiselle.
netta omissa yritys- ja yhteisöasiakkaiden pal-
sä automaattisesti, ja palvelun tuominen kuluttajien
O
veluissaan. Tarkoituksena on tukea sähköisen asioinnin kehittämistä ja leviämistä Suomessa. Yhteistyökumppanina hankkeessa on DNA.
käyttöön onnistuu hyvin pienin toimenpitein.
- Jatkossa mobiilivarmenne on tunnistustapana
myös esimerkiksi maksamisen palveluissa, Äijälä
Tunnistustavan käyttö edellyttää, että asiakkaan
puhelimen SIM-kortissa on mobiilivarmennevalmius
ja että asiakas rekisteröi varmenteen käyttöön esimerkiksi oman teleoperaattorinsa verkkopalvelussa.
- Uskomme, että toimialarajat ylittävä yhteistyö
tukee parhaiten yhteistyötämme. OP-Pohjola-ryhmän
näkökulmasta teleoperaattoreiden kehittämä mobiili-
Tietoa korttimaksamisesta
varmenne vastaa markkinatarpeisiin, joita pankkien
nykyisellä tunnistustavalla ei tarpeeksi hyvin pystytä
Yhtenäinen euromaksualue SEPA on muuttanut korttimaksamisen käytäntöjä. Kansalliset pankkikortit ovat poistuneet käy-
kattamaan, sanoo kehityspäällikkö Hanna Äijälä OP-
töstä lähes kokonaan ja suurin osa kuluttajista käyttää Visan ja MasterCardin Debit- ja Credit-kortteja.
Pohjolasta.
Hänen mukaansa nyt tarjottavalla ratkaisulla
kauppias voi tunnistaa kaikkien pankkien ja teleoperaattoreiden mobiilivarmennetta käyttävät asiakkaat.
- Mobiilivarmenne lisää merkittävästi yrityksen
mahdollisuuksia kehittää sähköisiä palveluitaan ja
parantaa asiakkaidensa käyttökokemusta.
Maksuliikepäällikkö Saara Keskiaho Oulun Osuuspankista muistuttaa, että SEPA:n myötä maksupäätteen on noudatettava EMV-sertifikaattia. Luottokunta ylläpitää hyväksytysti sertifioitujen maksupäätteiden listaa, joka on luettavissa OP-verkkopalvelusta: Yritysasiakkaat > Maksaminen ja laskutus > Maksujen vastaanottaminen > Maksupäätepalvelu
Uusien käytäntöjen myötä korttimaksujen vastaanottaminen on keskimäärin edullisempaa kuin käteismaksujen, koska
käteisen rahan käsittelyyn kuuluu lukuisia työvaiheita.
- OP-korttitilityspalvelun rinnalle kannattaa kuitenkin hankkia rahahuollon palvelu, koska kuluttaja-asiakkaat käyttävät
edelleen myös käteistä. Korttimaksujen vastaanottaminen on myös käteismaksuja turvallisempaa ja luotettavampaa, kun käteisen säilytys yrityksen tiloissa vähenee, Keskiaho painottaa.
Sähköinen kaupankäynti helpommaksi
OP-Pohjola-ryhmälle mobiilivarmenne on osa säh-
OP-korttitilityspalvelut on suunnattu kaupoille ja yrityksille, joiden asiakkaat tekevät ostoksia maksukortilla. Palvelun
avulla voi vastaanottaa Visa- ja MasterCard-korttimaksuja ja rahat asiakkaiden korttiostoksista tilitetään kaupan tilille.
köisen asioinnin ja kauppiaspalveluiden luontevaa
kehitystä.
- Haluamme tukea ja helpottaa yritysasiakkai-
Palvelun toiminta
• Korttimaksutapahtumia voi seurata verkon kautta raportointipalvelussa.
demme sähköistä kaupankäyntiä ja tarjota yrityksille
• Tilitystavaksi voi valita brutto- tai nettotilityksen.
parhaat mahdolliset välineet asiakkaidensa tunnista-
• Bruttotilityksessä korttimaksutapahtumat tilitetään täysimääräisinä ja palvelumaksu veloitetaan erikseen kerran kuussa.
miseen, sopimusten tekemiseen ja kaupantekoon hei-
• Bruttotilitys helpottaa kirjanpitoa.
dän omissa verkko- ja mobiilipalveluissaan.
• Nettotilityksessä palvelumaksut vähennetään suoraan tilityksestä.
- Kuluttajille haluamme mahdollistaa parhaan
mahdollisen asiakaskokemuksen myös silloin, kun
he asioivat muiden yritysten kuin pankin palveluissa,
• Palvelua voi hyödyntää etäkaupassa, esimerkiksi verkkokaupassa. Etäkauppa tarjoaa paljon liiketoiminnan laajentamisen
mahdollisuuksia.
• Palvelun teknisessä toteutuksessa OP-Pohjola tekee yhteistyötä Luottokunnan kanssa.
Äijälä korostaa.
Palvelun käyttöönotto
Mobiilivarmenne osaksi
nykyistä tunnistuspalvelua
• Tule neuvottelemaan OP-korttitilityspalvelusta omaan pankkiisi.
OP-Pohjola-ryhmä liitti mobiilivarmenteen osaksi ny-
• Jos yritykselläsi on jo Luottokunnan kauppiassopimus, ei maksupäätteen asetuksiin tarvitse tehdä muutoksia OP-korttiti-
kyistä yritysten ja yhteisöjen tunnistuspalvelua (TU-
4 Oulun OP:n Yrityslehti 2/2011
• Pankin toimihenkilö kartoittaa palvelutarpeesi ja suunnittelee yrityksellesi sopivan palvelukokonaisuuden.
lityspalvelujen yhteydessä. Helppo käyttöönotto!
Net Cave kehitti
turvallisuusalalle sähköisen raportointiohjelmiston
Toimitusjohtaja Janne Vesa (vas.), yritysasiantuntija
Jukka Hildén Oulun OP:stä ja palveluesimies Jaakko
Pirinen ovat tyytyväisiä, että Oulun Osuuspankin rahoituksen mahdollistama Net Cave Oy:n ohjelmiston
kehitystyö alkaa nyt tuottaa tulosta. Markkinat näyttävät lupaavilta.
dä esimerkiksi joitain kiinteistöhoitotehtäviä. Ainoa
tehtävä, jota emme tee, on siivoaminen ja myyminen, hymyilee Haapaveden-Ylivieskan palveluesimies Jaakko Pirinen.
Pieni ja ketterä
aikallisen turvallisuusalan yrityksen toimin-
Toimitusjohtaja Vesa selventää, että sen avulla
takentällä on monta väkevästi kilpailevaa
asiakasyritykset pääsevät suoraan omilla tunnuksil-
Valtakunnallisiin ketjuihin verrattuna pienen paikal-
valtakunnallista ketjua, mutta Entersec
laan käsiksi tietoihinsa. Esimerkiksi hälytystehtävis-
lisen yrityksen vahvuutena on se, että yrityksessä
Oy:ssä kilpailuun on vastattu paikallistuntemuksen,
tä saa tiedot asiakaskohtaisesti suoraan sähköisestä
pystytään nopeasti reagoimaan asiakkaan tarpeisiin.
asiakaslähtöisyyden ja aivan uudenlaisen raportoin-
järjestelmästä.
Paikallisen yrityksen työnjohtokin on tavoitettavissa
P
tijärjestelmän kautta.
Entersecin toimitusjohtajan Janne Vesan ja hal-
lähes yötä päivää.
Palvelua asiakaslähtöisesti
- Paikallistuntemus on eittämättä yksi valttimme.
lituksen puheenjohtajan Pasi Anttilan toinen yritys
Haapavedellä toimintansa vuonna 2008 aloittanut
Tunnemme yritykset ja niiden vartiointikohteet, ja
Net Cave Oy on luonut markkinoille sähköisen ra-
vartiointialan yritys Entersec laajensi toimintaansa
osaamme tehdä töitä heidän toimintaympäristös-
portointijärjestelmän, jonka pohjalta asiakasyritys
Ouluun vuodenvaihteessa 2010. Sitä ennen se otti
sään. Moni asiakas arvostaa myös sitä, että asioista
saa vartiointipalveluista ja -tapahtumista tiedot suo-
haltuunsa Ylivieskan seutukunnan.
voidaan neuvotella kasvokkain, Pirinen jatkaa.
raan sähköpostiinsa.
- Meillä on kolmatta sataa yritystä ja satoja kiin-
Yrityksessä työskentelee 25 henkilöä, ja sillä on
- Net Caven raportointiohjelmisto otettiin käyt-
teistöjä asiakkaana. Myymme heille kokonaispalve-
toimipisteet Oulussa, Ylivieskassa ja Haapavedellä.
töön kesäkuussa, ja olemme saaneet siitä hyvin pal-
lua, joka sisältää vartioinnin lisäksi turvatekniikan
jon positiivista palautetta. Ohjelmisto lanseerattiin
kartoituksen ja tarvittaessa teknisen suunnittelun,
markkinoille turvallisuusalan päämessuilla loka-
tilaamisen ja asennuksen, Vesa toteaa.
kuussa, Janne Vesa kertoo.
Kiinnostus asiakaspalvelun tehostamisesta kumpuavaa uudenlaista tuotetta kohtaan on ollut hyvä.
Turvatekniikka sisältää muun muassa kameravalvonnan, hälytinlaitteet, tuotesuojaraportit ja langattomat hätäpainikkeet.
Entersecin kokemusten myötä on selkeästi voitu
- Kaikki turvallisuusalan palvelut löytyvät meiltä
osoittaa, että raportointijärjestelmästä on konkreet-
saman katon alta. Me räätälöimme palvelumme
tista hyötyä vartiointi- ja kiinteistönhoitoyrityksille,
asiakkaan toiveisiin. Vaikka vartiointitehtävät ovat
sillä paperi- ja arkistointityöt helpottuvat tuntuvasti.
työssä pääasiassa, voi vartija hiljaisina hetkinä teh-
Oulun OP:n Yrityslehti 2/2011 5
Pohjola Pankin rahoitusyhtiöpalvelutoiminta tehostui
Saatavarahoitus
vapauttaa käyttöpääomaa
Pohjola Pankin rahoitusyhtiön tiimissä yrityksiä palvelevat rahoituspäällikkö Petteri Hietala,
rahoitusassistentti Päivi Saari (kesk.) ja rahoitusneuvottelija Miia Heikkinen.
Oulun Osuuspankin ja Pohjolan kiinteä yhteistyö mahdollistaa sen, että yritysasiakas voi valita
tarvettaan ja kasvuaan tukevia palveluja. Palvelutarjonta on uudelleenorganisoitumisen takia nyt
paikallisesti entistä paremmin esillä.
P
ohjola Pankin rahoitusyhtiöpalvelujen laa-
sen limitin. Se saa Pohjola Pankin ja tarvittaessa sen
- Pohjola Pankin rahoitusyhtiöpalveluja hoitaa
jasta palveluvalikoimasta yritysten on help-
kumppaniverkoston kautta alan parhaat osaajat hoi-
kolmen henkilön tiimi Oulun OP:n alueella. Lisäksi
po valita itselleen sopiva kokonaisuus: pe-
tamaan omaa maksuliikennettään.
meillä on henkilöt Kokkolassa ja Rovaniemellä, kertoo elokuussa rahoituspäällikön tehtävät vastaanot-
rinteisten leasing- ja investointirahoituksen lisäksi
Kohdevakuudelliset rahoitusratkaisut
investointien tukena
tanut Hietala.
- Useilla toimialoilla on tänä päivänä hyvin tyy-
Kun yrityksen liiketoiminta laajenee, voi käytettä-
muassa myynnin asiantuntija- ja johtotehtävistä.
pillistä, että laskujen maksuehdot yritysten välillä
vissä olevien reaalivakuuksien puute hidastaa toi-
pitenevät koko ajan. Tuolloin käyttöpääoman hal-
vottua kehitystä.
laskusaatavien rahoituksen avulla yritys voi tehostaa käyttöpääomansa hallintaa.
linnointi ja tehostamistoimet muodostuvat esimer-
Leasing- ja investointirahoitus voi tuolloin tuoda
kiksi tuotannollisissa ja tukkutoimintaa harjoittavis-
tähän haasteeseen tarvittavan helpotuksen, sillä
sa yrityksissä yhä tärkeämmäksi. Saatavarahoituk-
hankittavia kohteita voidaan käyttää tarjottavan ra-
sen avulla kassavaranto paranee, ja yritys voi va-
hoituksen vakuutena.
pauttaa voimavarojaan ydintoimintaansa, rahoituspäällikkö Petteri Hietala Pohjola Pankista kertoo.
Rahoituskohteena ovat muun muassa kuljetus ja
maanrakennus, mutta rahoitusyhtiö on vahvasti
mukana myös autokaupassa ja teollisuuden konera-
Hietalalla on jo 25 vuoden kokemus muun
- Tiimimme työ sisältää paljon konsultaatiota,
jolloin jokaiselle asiakkaalle etsitään tarkoituksenmukainen palveluratkaisu.
Saatavarahoituksen edut asiakkaalle
• maksuvalmius parantuu
hoituksessa.
• luottoriskien hallinta tehostuu
• myynti tuloutuu välittömästi kassaan riippumatta
asiakkaalle myönnetyn maksuajan pituudesta
leen yhdessä sovittavien pelisääntöjen mukaan. Var-
OP-Pohjolan kaikki palvelut lähellä
• myynnin kausivaihtelut tasaantuvat
sinaisen laskutuksen lisäksi pankki huolehtii myös
OP-Pohjola-ryhmä on tehostanut toimintaansa, jotta
• resursseja vapautuu liiketoiminnan ydinalueisiin
yrityksen reskontrasta, luotonvalvonnasta, saata-
yritysasiakas voi saada kaikki palvelunsa saman sa-
vien perinnästä ja kirjanpitoon tarvittavien tietojen
teenvarjon alta. Pohjola Pankin rahoitusyhtiöpalve-
• luotonvalvonta ja perintä on ulkoistettu asiantuntijoiden
käsiin
raportoinnista.
lujen uudelleenorganisointi on yksi yrityksen pank-
Maksuliikenne ammattilaisten hoiviin
Pohjola Pankki tuottaa laskutuspalvelut asiakkail-
- Asiakas saa siis enemmän kuin pelkän luotolli-
6 Oulun OP:n Yrityslehti 2/2011
kiasiakkuutta tukevista toimista.
• valmiit raportit kirjanpitoa ja myynnin seurantaa varten
Pohjola Markets
lähti maakuntaan
P
ohjola Pankin Marketsin uuden aluetiimin
jola Pankin Markets-yksikköön siirtynyt Rajavaara
myötä yritykset ja pohjoisen osuuspankit
tuntee toiminta-alueensa erittäin hyvin.
- Paikallistuntemus auttaa siinä, että yhteinen
saavat nyt entistä tehokkaammin asiantun-
tijapalveluita investointipankkitoimintaansa.
kieli ja luottamus asiakkaan kanssa löytyvät hel-
Alueesta Keski-Pohjanmaan Perhosta Kajaanin
pommin. Kasvokkain tapaamisen merkitystä ei voi
kautta Lapin Nuorgamiin vastaa Sales Manager
liiaksi korostaa, ainakaan täällä pohjoisessa, Raja-
Jukka Rajavaara.
vaara perustelee.
- Paljon yrityksiä, paljon toimintaa, kymmenen
Osake- ja korkomarkkinoiden velloessa nykyi-
vuotta rahoitusalalla toiminut Rajavaara tiivistää
sessä taloustilanteessa ja ennustettavuuden heiken-
elokuussa aloitetun toiminnan alkuvaiheita.
tyessä Rajavaara on kokenut, että asiakas kaipaa
Rajavaara vastaa johdannais- ja valuuttatuotteiden myynnistä yrityksille ja yhteisöille sekä
yhä enemmän asiantuntijakumppania keskustelemaan ja pohtimaan itselleen sopivia vaihtoehtoja.
edistää kaikkien Markets-tuotteiden, kuten paikal-
- Oma haasteensa Pohjois-Suomessa on sillä,
listen osuuspankkien valuuttatuotteiden sekä va-
että Lapissa vastakkain on jopa kolme rajaa. Raja-
luutta-, hyödyke- ja korkosuojausten myyntiä. Li-
kaupan mahdollisuudet ovat osa toimenkuvaa.
Pohjola Pankin Marketsin aluetiimejä on valta-
säksi hän antaa asiantuntijakoulutusta osuuspankkien henkilöstölle.
Marketsilla on pitkät perinteet onnistuneesta
osuuspankkiyhteistyöstä, mutta aiemmin sitä teh-
kunnallisesti neljä. Ne toimivat läheisessä yhteistyössä Pohjola Pankin muiden yksiköiden ja
osuuspankkien kanssa.
tiin Helsingin kautta. Aluetiimeissä paikallisen
- Oulun Osuuspankin osalta kaikki Pohjola
asiantuntijan myötä yhteistyö asiakkaiden ja 46
Pankin yksiköt ovat tiiviissä yhteistyössä, mikä
paikallispankin kanssa tehostuu entisestään.
luonnollisesti on asiakasyrityksen etu, kun kaikki
Oulun OP:n asiakkuusjohtajan tehtävistä Poh-
palvelut löytyvät läheltä.
Vahvat ostavat ja heikot myyvät
T
aloudesta – ennen kaikkea sen heikkoudesta – on tullut valtamedian jokapäiväinen ykkösuutis-
aihe. Tällä hetkellä on erittäin vaikea välttyä päivittäin kuulemasta, miten huonosti maailmantaloudessa ja etenkin Euroopan taloudessa menee. Uutisoinnin perusteella voisi luulla, että maail-
manloppu on tulossa.
Vaikka tietotekniikka on ottanut roolia pörssikaupassa, silti suurin osa valuutta-, korko- ja osakemarkkinoilla tehtävistä kaupoista tehdään edelleen ihan meidän ihmisten kesken. Markkinoilla toimitaan suurelta osin psykologisten tekijöiden perusteella, ja tällöin huonot uutiset ruokkivat huonoja ja hyvät hyviä
uutisia. Historiallisesti katsottuna parhaat ostokset on aina tehty, kun epävarmuus on ollut suurimmillaan.
On hyvä muistaa, että huonoja aikakausia seuraavat aina paremmat ajat. Vanha sijoittajien viisaus onkin,
että silloin kun veri virtaa kaduilla, on osakeostojen aika.
Viisas ostaa kuukausittain
Kukaan meistä ei tiedä, milloin markkinoiden pohjakosketus tapahtuu vai onko se jo tapahtunut. Siksi on
hyvä tunnustaa itselleen, ettei tuota pohjakosketusta kannata ainakaan odottaa. Varmin tapa osua markkinoiden pohjaan on ostaa osakkeita kuukausittain, jolloin joku erä todennäköisesti osuu myös pohjille.
Eläkesäästäjän kulta-aikaa
Eläkesäästöt ovat pitkän aikavälin säästämistä, ja siksi yleensä reilusti osakepainotteisia. Ajallisen hajautuksen kannalta kannattaa yrityseläkevakuutukseen säästää kuukausittain. Mikäli et ole vielä ottanut itsellesi yrityseläkevakuutusta, nyt on oikea aika tehdä se. Kun eläkepäiviin on vielä reilusti matkaa, osakkeiden osto juuri nyt kannattaa. Valtio tukee edelleen hyvin ylimääräisen yrityseläkkeen säästäjää, ja osakkeita voi nyt ostaa poikkeuksellisen houkuttelevilla hinnoilla.
Kustannustehokasta sijoittamista
Uudet OP-Rahastoyhtiön indeksirahastot antavat loistavan mahdollisuuden kaikille sijoittajille päästä mukaan kustannustehokkaasti indeksisijoittamiseen. Indeksirahastoja on jokaiselle markkina-alueelle: Pohjoismaihin, Eurooppaan, Amerikkaan ja Aasiaan. Nykyinen markkinatilanne luo hienon tilaisuuden lähteä mukaan näihin uusiin rahastoihin. Mikäli markkinoiden pohjakosketuksen etsiskely kiinnostaa, myös indeksirahastoihin voi tehdä kuukausittaisen sijoitussopimuksen.
Heikki Ketola, sijoituspäällikkö
Oulun OP:n Yrityslehti 2/2011 7
Yhteystiedot
Oulun OP:n Yrityskonttori
Pohjola Pankki Oyj
Isokatu 14, 90100 Oulu
Sähköposti: [email protected], [email protected], [email protected]
www.op.fi/oulu
Rahoitusyhtiöpalvelut
Ajanvaraukset
Faksi
010 2535 320
010 2535 307
Yritysasiakkaista vastaava pankinjohtaja Juha Karjalainen
Pankinjohtaja Kari Majuri
Johtaja Ilpo Mustonen
Johtaja Juha Isojärvi
Johtaja Jouni Heikkinen
Johtaja Outi Multanen
Johtaja Mikko Sipilä
Rahoituspäällikkö Helinä Virtanen
Rahoituspäällikkö Matti Tyhtilä, maa- ja metsätalousasiakkaat
Rahoituspäällikkö Eini Marin
Yritysasiantuntija Jukka Hilden
Maksuliikepäällikkö Pertti Karppinen
Maksuliikepäällikkö Saara Keskiaho
Sijoituspäällikkö Heikki Ketola
Sijoitusasiantuntija Hannu Kokkonen
Yritysneuvoja Sinikka Sauvola
Yritysneuvoja Kirsi Juntunen
Yritysneuvoja Maarit Juntunen
Yritysneuvoja Toni Vapalahti
010 2535 300
010 2535 301
010 2535 303
010 2535 317
010 2535 306
010 2535 315
010 2535 319
010 2535 318
010 2535 316
010 2535 311
010 2535 504
010 2535 304
010 2535 305
010 2535 647
010 2535 289
010 2535 313
010 2535 314
010 2535 422
010 2535 259
Rahamarkkinakauppa ja sijoituspalvelut
Saldotodistukset, tiliotteet, selvittely
Ulkomaan maksuliike
Vaihtorahan tilaukset [email protected] tai faksi
Faksi
010 2535 281
010 2535 243
010 2535 309
010 2535 357
010 2535 308
Rahoituspäällikkö Petteri Hietala
Rahoitusneuvottelija Miia Heikkinen
Rahoitusassistentti Päivi Saari
(alueen asiakaspalvelunumero)
010 2535 328
010 2535 326
010 2535 323
Pohjois- ja Keskipohjanmaan henkilöasiakkaat ja autoliikkeet
Myyntijohtaja Juha Kylmänen
Asiakkuuspäällikkö Raimo Hämeenniemi
Asiakkuuspäällikkö Pasi Koppström
Lapin, Koillismaan ja Kainuun henkilöasiakkaat
Myyntijohtaja Esko Tiikkaja
Pohjola Vakuutus Oy, Raimo Pennanen
Pohjola Pankki Oyj, Anne Sarjanoja
Pohjola Pankki Oyj Markets, Jukka Rajavaara
Isokatu 14, 90100 OULU
Sähköposti: [email protected]
www.pohjola.fi
Valtakunnallinen palvelunumero
03 03 03 03
Aluejohtaja Heikki Palosaari
Myyntijohtaja Jukka Kitinoja
Assistentti Outi Räisänen
010 2530 641
010 2532 590
010 2530 774
Yhteyspäälliköt (keskisuuret yritykset)
Johannes Mäkikallio
Erkki Mömmö
Pekka Wendelin
Henkilöasiakkaiden palvelut
010 2535 014
010 2535 017
010 2535 030
03 03 03 03
010 2530 775
010 2531 218
010 2531 377
Yhteyspäälliköt (ammattiliikenne)
Reino Jolla
Jouni Koutuaniemi
Juha Maijala
OP-Private - varallisuudenhoitopalvelut sopimusasiakkaille
Sijoitusjohtaja Pasi Vartiainen
010 2532 448
010 2535 302
010 2528 177
Pohjola Vakuutus Oy
0100 05151
0100 05111
Puhelinpalvelu
Vakuutuspalvelut
Lakipalvelut
Pohjolan korvauspalvelu
010 2531 211
Asiakkuusjohtajat (alueen suuret yritysasiakkaat)
Yritysten maksuliikeasiat
Yritysten maksuliikeneuvonta (klo 8-16.30)
Maksuliikeselvittely (klo 9-16.30)
010 2531 402
010 2528 201
010 2535 324
010 2531 766
010 2530 778
010 2530 776
Yhteyspäällikkö (julkisyhteisöt)
010 2535 435
Olavi Kammonen
Osuuspankin puhelinpalvelu
Henkilökohtainen ma-pe 8-18 (pvm)
Automaattinen 24 h
klo 6-18 (0,30 €/min+pvm), klo 18-6 (0,08 €/min+pvm)
Verkkopalveluneuvonta ma-pe 8-18 (pvm)
Pankkikorttien katoamisilmoitukset 24 h
Luottokorttien katoamisilmoitukset 24 h
Pankkikorttiostojen varmennukset 24 h
Verkkopalvelutunnusten sulku
Myyntipäälliköt (pienet yritykset)
0100 0500
0100 0500
Anne Haapalainen
Mikko Hurskainen
Markku Jauhiainen (Raahe)
Pasi Kähkölä
Heikki Ollikainen
Leila Palokangas
Timo Riutta
Petri Sorvoja
0100 0500
020 333
0800 12400
0100 3100
(09) 6964 6800
Oulun OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Isokatu 14, 90100 Oulu
www.opkk.fi/oulu
Asunto- ja kiinteistönvälitys sekä arviointipalvelut
Faksi
010 2531 390
010 2532 807
010 2531 279
010 2530 638
010 2531 403
010 2531 744
010 2531 362
010 2531 409
Yritysmyyntineuvojat (yritysten asiakaspalvelu)
Irene Jokikokko
Eija Palsola
010 2535 400
010 2535 419
010 2530 766
010 2531 371
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
www.ilmarinen.fi
Asiakaspäällikkö Ari Määttä
OP-Henkivakuutus Oy
Asiakaspäällikkö Heikki Partanen
sähköposti: [email protected]
010 2531 398
010 2527 403
010 2843 580
Puhelut 010-numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta lankapuhelimesta soitettaessa 0,0828 euroa/puhelu + 0,0595 euroa/minuutti ja
matkapuhelimesta soitettaessa 0,0828 euroa/puhelu+ 0,1704 euroa/minuutti.
Kysy päivän korkotarjous!
Yrityslehti
Oulun OP:n
8 Oulun OP:n Yrityslehti 2/2011
Julkaisija
Soita sijoituspäällikkö Heikki Ketola, puh. 010 2535 281
Oulun Osuuspankki, Yrityskonttori
Toimitus ja taitto
Oulun Viestintätaito Oy
Isokatu 14, 90100 Oulu, puh. 010 2535 320
Valokuvaus
Kai Tirkkonen
faksi 010 2535 307, www.op.fi/oulu
Kannen kuva
iStockphoto
Paino
Joutsen Median Painotalo
Päätoimittaja Juha Karjalainen
Osoitelähde: Itella YritysKohderyhmät
PL 7, 00011 ITELLA (p. 0204 528014)
Lehden tiedot 2.12.2011 tilanteen mukaisia. Muutokset mahdollisia.