Todistus osallistumisesta seminaarisarjaan

Suomen ryhmäpsykoterapia ry
Gruppsykoterapi i Finland rf
Suomen ryhmäpsykoterapia ry järjestää 8.3.2014 koulutuspäivän
MENTALISAATION SOVELTAMINEN PSYKOTERAPEUTTISESSA
TYÖSKENTELYSSÄ
Koulutus on suunnattu ryhmien ja yksilöiden kanssa työskenteleville ammattihenkilöille
Mentalisoinnilla tarkoitetaan kykyä olla tietoinen omista ja toisen mielentiloista (tunteista,
tarpeista, haluista, toiveista, uskomuksista jne.) ja kykyä erottaa ne toisistaan.
Mentalisaation tavoitteena on kehittää kykyä tunnistaa ja arvioida oman sekä toisen mielen,
sisältöä ja niiden keskinäistä suhdetta. Mentalisaatiossa keskitytään systemaattisesti
havainnoimaan ja edistämään tunneperäistä vuorovaikutusta terapeutin ja asiakkaan sekä
ryhmäterapiassa ryhmänjäsenten, ryhmän ja terapeutin välillä.
Koulutuspäivän tavoite:
-
Tutustua mentalisaatioon perustuvan hoidon teoreettisiin peruslähtökohtiin
Opettaa mentalisaation perustekniikat ja interventiot
Motivoida koulutettavia kehittymään mentalisaatioon perustuvassa terapeuttisessa
työskentelyssä
Harjoitella kliinisten esimerkkien ja harjoitusten avulla terapeuttisia interventioita
Kouluttajana toimii: TM, VTT Irmeli Laitinen, joka on sekä psykoanalyyttinen
psykoterapeutti (VET) että ryhmäanalyytikko (ET)
OHJELMA
9.00
Ilmoittautuminen ja tulokahvi
9.20
Koulutuspäivän avaus Suomen ryhmäpsykoterapia ry:n puheenjohtaja
Helena Roivainen
9.30
Mentalisaatioon perustuvan hoidon historia ja kliiniset sovellutukset
Mentalisaatioon perustuvan hoidon peruskäsitteet
12.00
Lounas (omakustanteinen)
13.00
Mentalisaation perustekniikka
Tekniikat: supportiivinen ja empaattinen ote, selventävät ja haastavat väliintulot
14.00
Päiväkahvi
14.30
Edellinen aihekokonaisuus jatkuu : Tunnetyöskentely, tulkitseva mentalisaatio ja
transferenssissa tapahtuva mentalisaatio
Mentalisaatioon perustuvan hoidon harjoituksia
15.45-16.00 Koulutuspäivän arviointi ja päätös
Suomen ryhmäpsykoterapia ry
Gruppsykoterapi i Finland rf
Koulutustilaisuus pidetään Mielenterveyden keskusliiton tiloissa: Ratakatu 9 Helsinki
Ilmoittautuminen 21.2.2014 mennessä sähköisesti osoitteeseen:
[email protected]
tai yhdistyksen kotisivuilla olevan ilmoittautumislomakkeen välityksellä
(www.suomenryhmapsykoterapia.ry)
tai postitse osoitteeseen: Suomen ryhmäpsykoterapia ry/ Maija Leinonen Annankatu
29 A 26, 00100 Helsinki
Osanottajamäärä on rajoitettu.
Osanottajat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
Koulutuspäivän hinta yhdistyksen jäseniltä ja opiskelijoilta 180 euroa (sis. alv 24%)
ja muilta 200 euroa (sis. alv 24 %)
Ilmoittautuminen on sitova 28.2.2014 lähtien
Ilmoittautuneille lähetetään lasku
Voit myös ilmoittautua yhdistyksen sivuilla olevan sähköisen
ilmoittautumislomakkeen välityksellä.
---------------------------------------------------------------------ILMOITTAUTUMISLOMAKE
Mentalisaatioon perustuvan psykoterapian koulutus 8.3.2014
Mielenterveydenkeskusliiton tilat Ratakatu 9 Helsinki
Osallistujan tiedot
Nimi
Ammatti
Postiosoite
Sähköposti
Puhelinnumero
Laskutustiedot (jos eri kuin edellä)