James Thomas II-vaiheen työskentely & Häpeän kanssa työskentely

Tunnekeskeinen pariterapia ja vaiheen 2 työskentely
Lauantai 26.9 2015
”Tuntuu, että kehä on rauhoittunut, parit ottavat vastuuta omasta osuudestaan, mutta mitä sitten, miten
jatkaa eteenpäin?”
Syvennymme koulutuspäivän aikana tarkastelemaan syvemmin toisen asteen muutosta. James
Thomas johdattaa meidät siihen, mitä tunnekeskeisen pariterapian toisen asteen muutoksessa
tapahtuu, miltä toisen asteen muutoksen tulisi näyttää sekä siihen miten me terapeuttina kuljetamme
muutosta eteenpäin.
Häpeä ja tunnekeskeinen pariterapia
Sunnuntai 27.9 2015
Häpeä on eräänlainen sisäänpäin tapahtuva romahdus, joka lamauttaa ja pysäyttää. Se on siksikin
usein kätkettyä. Jotta sitä voidaan käsitellä, on sen olemassaolo ensin osoitettava. Työstämättömänä
häpeä tulee esteeksi pariterapian etenemiselle. Tämän koulutuspäivän aikana perehdymme siihen,
miten työstämme asiakkaiden kanssa heissä olevaa häpeää.
Molemmat koulutukset on tarkoitettu vähintään tunnekeskeisen pariterapian peruskurssin käynneille.
Kouluttaja: James Thomas USAsta on tunnekeskeisen pariterapian kouluttaja sekä perhe- ja
pariterapeutti.
Paikka: Väestöliiton koulutustilat, Kalevankatu 16 A 5. krs, Helsinki
Osallistumismaksu: Yhden päivän hinta on Suomen Pariterapiayhdistys
ry:n ja Suomen Perheterapiayhdistys ry:n jäsenille 130€ ja muille 160€.
Ilmoita, jos olet jommankumman yhdistyksen jäsen.
Ilmoittautuminen: Lähetä oheiset tiedot [email protected]
Osallistujan nimi / Peruskoulutus / Työnantaja / Laskutusosoite / Jäsenyys
Pari – tai Perheterapiayhdistyksessä
Peruutusehdot: Mikäli osallistuminen perutaan kaksi viikkoa ennen koulutusta, veloitamme 50 %
osallistumismaksusta. Perimme koko osallistumismaksun, jos peruutus tapahtuu koulutuspäivänä tai
ilmoittautunut ei saavu koulutukseen.
Lisätiedot koulutuksesta: Hanna Pinomaa 050-3835570, [email protected] ja Solveig
Karlsson