Kylätiedote 1/2012 - Koveron

KOVERON-HAUKAN KYLÄTIEDOTE
KYLÄYHDISTYS TIEDOTTAA
Tässä voidaan ilmoitella kuulumisia kylältä, esim.
uusista asukkaista tai syntyneistä vauvoista
1/2012
16.6.2012
Koveron, Haukan ja Mudaisten kylät
Yhteistä toimintaa asukkaiden hyväksi
Koveron, Haukan, Viikaisten ja Mudaisten kylät sijaitsevat Laitilan keskustasta etelään, Kasitieltä Kalannin
Tammistoon johtavan Haukantien varrella. Koverosta matkaa Laitilan keskustaan on 5 km, Mudaisilta 12 km.
Kylissä on n. 130 taloutta, joissa asukkaita yhteensä n. 350 henkeä.
Kylätoiminta alkoi Koveron ja Haukan kylissä 30 vuotta sitten, kun kylätoimikunta perustettiin. Yhdistykseksi
rekisteröidyimme vuonna 2008, jolloin toiminta-alueeseen otettiin mukaan myös koulunkäyntialueen kylistä
Viikainen (osittain) ja Mudainen.
Toimintaan ovat alusta saakka kuuluneet kevät- ja syyskokoukset, teatteriym. retket, talvirieha, joululauluillat.
Kyläyhdistys on rahoittanut Koveron
koululle pianon ja kopiokoneen hankintaa, talkoilla kunnostanut koulua ja
kenttää. Kyläyhdistyksen tärkein
omaisuus on 150 hengen astiasto, jota
vuokrataan niin asukkaille kuin ulkopuolisillekin.
Koveron kylässä toimii kaksiopettajainen alakoulu, jonka oppilasmäärä
on n 30. Koulun tulevaisuuden turvaaminen ja uusien asukkaiden hankinta
on aina ollut kylätoiminnan tärkein
ydin. Uudet asukkaat ja vauvat toivotetaan tervetulleiksi kyläyhdistyksen
lahjalla. Ensimmäinen kyläkaava tehtiin jo 1980-luvulla, nyt toimintaa jatketaan ”tonttitonkijaisilla”. Kylillä on
kartoitettu mm. jätevesihuollon ja nopeiden laajakaistayhteyksien vaihtoehtoja.
Kylämme ovat maaseudun idylliä
lähellä Laitilan kattavia palveluja.
Tule viihtymään!
Kyläyhdistyksen hallitus
puheenjohtaja
Sauli Rauhala
Haukantie 147
044-5822188
[email protected]
Sihteeri
Susanne Vossi
Kiilintie 105
040-416 7775
[email protected]
taloudenhoitaja,
astiaston hoitaja
Kati Airola,
Koverontie 54
040-7043717
[email protected]
tonttivastaava
Santeri Sulo
Haukantie 317
0400-793876
[email protected]
Juha Kylämäki,
Haukantie 129
045-6701920
Timo Ovaskainen,
Tulejärventie 7
0400-916248
Anna Setälä,
Haukantie 228
050-5273918
[email protected]
Noora Niemelä
Vallijärventie 61
041-539 2079
[email protected]
Vuokrattavana
150 hengen ruoka– ja kahviastiasto tarjoiluastioineen. Myös
esim. kuohuviinilaseja!
Kysy astiastonhoitajalta (Kati)
Tapahtumia vuoden aikana
HelmiKoko perheen talvirieha koulun pihalla! Leikkimielisiä
maaliskuu kilpailuja, alle kouluikäisten hiihtokilpailu, poniajelua.
Grillimakkaraa, puffetti, arvontaa. Mahtava prasu ja totta kai mäenlaskua!
Keväällä
Kylän kevätkokous ja sen yhteydessä yhteinen ilta
mielenkiintoisen teeman parissa
Toukokuu Kyläyhdistyksen Seniorit järjestävät äitienpäivälounasretken
Kesäkuu
Siivoustalkoot Vallijärvellä kunnan uimarannalla
Kesällä
Kesäteatteri tms. retki
Syksyllä
Kylän syyskokous ja sen yhteydessä yhteinen ilta mielenkiintoisen teeman parissa
Marraskuu
Kyläyhdistyksen Seniorit järjestävät isänpäivälounasretken
Joulukuu
Joululauluilta yhdessä Koveron koulun kanssa. Myyjäiset Koveron koulun retkirahaston hyväksi!
Ympäri
vuoden
MUKULTREFFIT: Lapsiperheiden tapaamiset Koveron
koululla yhteisten kahvittelujen merkeissä
Tapahtumia järjestetään asukkaiden ideoiden ja toiveiden mukaan! Tapahtumien pitopaikkoina voidaan käyttää ovat mm. Koveron koulua, koulun kenttää ja 8-tien varrella olevaa Hevosyhdistyksen tanssipaviljonkia
Vuosien varrella järjestetty mm.

askarteluiltoja

lavatansseja, tanssikursseja

jumppaa tm. liikuntaa koululla

kylähistorian muistelua

tienvarsien siivoustalkoita, romunkeräys

kylien välinen haastekilpailu verenluovutukseen