Rahastoesite - BNP Paribas Investment Partners

Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy
Rahastoesite
Suomeen rekisteröidyt rahastot
Päivitetty 19.3.2015
Yhteystiedot
Vastuunrajoitus
Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy
Pohjoisesplanadi 37 A, 3. kerros
00100 HELSINKI
Tässä julkaisussa Alfred Bergillä tarkoitetaan Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy:tä ja Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy:tä,
ellei toisin mainita. Rahastosijoittamiseen liittyy aina riskejä.
Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta arvonkehityksestä.
Rahastoon sijoitettujen varojen arvo voi nousta tai laskea.
Arvon laskiessa sijoittaja voi menettää sijoitetut varat osaksi
tai kokonaan. Tätä julkaisua luettaessa tulee erityisesti ottaa
huomioon, että esitetyt tiedot koskevat julkaisun kirjoittamisaikaan vallinnutta tilannetta ja, että tiedot voivat tai ovat voineet
muuttua. Näkemykset ja arviot perustuvat Alfred Bergin luotettavina pitämiin lähteisiin. Alfred Berg ei voi kuitenkaan taata
kolmannelta osapuolelta saadun tiedon oikeellisuutta. Alfred
Berg ei vastaa mistään välittömästä tai välillisestä tappiosta
tai vahingosta, joka aiheutuu siitä, että asiakas on käyttänyt
julkaisua sijoituspäätöstensä perusteena. Alfred Berg ei vastaa niistä julkaisussa mahdollisesti olevista virheistä, jotka
johtuvat kolmannen osapuolen antamien tietojen virheellisyydestä tai puutteellisuudesta.
Puhelinvaihde (09) 2283 21
Asiakaspalvelu ja sijoitusneuvonta (09) 2283 2600
Faksi (09) 2283 2682
Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy
Pohjoisesplanadi 37 A, 3. kerros
00100 HELSINKI
Instituutiovarainhoito (09) 2283 2600
Faksi (09) 2283 2682
[email protected]
www.alfredberg.fi
Sisältö
Tämä rahastoesite on laadittu valtionvarainministeriön 23.3.2012 antaman rahastoesiteasetuksen mukaisesti ja koostuu rahastokohtaisista
avaintietoesitteistä sekä rahastojen säännöistä.
Viimeisin sääntömuutos vahvistettu Suomessa 31.10.2014.
Yhteystiedot ja vastuunrajoitus
Alfred Berg esittely & rahastojen yhteiset tiedot
Sijoitusrahastojen avaintietoesitteet
Alfred Berg Europe Alfred Berg Finland Alfred Berg Korko Alfred Berg Korkovarainhoito
Alfred Berg Obligaatio Alfred Berg Optimal Alfred Berg Osakevarainhoito
Alfred Berg Small Cap Finland Hinnasto & Merkintätilit
Yhteiset säännöt
Sijoitusrahastokohtaiset säännöt
Alfred Berg Europe
Alfred Berg Finland
Alfred Berg Korko
Alfred Berg Korkovarainhoito
Alfred Berg Obligaatio
Alfred Berg Optimal
Alfred Berg Osakevarainhoito
Alfred Berg Small Cap Finland
Alfred Bergin esittely & rahastojen yhteiset tiedot
Alfred Berg tarjoaa sijoittajille laajan valikoiman rahastoja ulkomaiset rahastot mukaan lukien. Rahastojen joukosta asiakas voi valita haluamiaan omaisuuslajeja ja sijoittaa myös eri
maantieteellisille alueille. Alfred Bergin sijoituspolitiikka on
aktiivinen. Sijoitustoiminnassa pyritään markkinoiden keskimääräistä tuottoa korkeampaan tuottoon kontrolloidulla
riskitasolla.
Alfred Berg Rahastoyhtiön toimitusjohtaja ja hallitus
Toimitusjohtaja:
Petra Sommardahl
Varsinaiset jäsenet:
• Thomas Scherp
• Jean Frédéric Cousté
• Andreas Doepel*
Varalla:
• Matti Sallamaa*
*) Osuudenomistajien valitsema
Alfred Berg Rahastoyhtiön tilintarkastajat
Rahastoyhtiön ja rahastojen PricewaterhouseCoopers Oy,
KHT Martin Grandell, varalla KHT Petter Lindeman. Rahastoosuudenomistajien valitsema varsinainen tilintarkastaja KHT
Jukka Paunonen, varalla KHT Jonas Blomqvist.
Säilytysyhteisö
J.P. Morgan Europe Limited, Helsingin sivuliike, toimialana muualla luokittelemattomat rahoituspalvelut (pl. vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta)
Kansainvälinen näkemys
Alfred Berg on osa kansainvälistä BNP Paribas Investment Partners
-organisaatiota (BNPP IP). BNPP IP on edustettuna noin 40 maassa
Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa.
BNPP IP hallinnoi n. 497 miljardin euron varoja (30.6.2014 )1 rahastoissa ja yksilöllisissä salkuissa sekä tarjoaa monipuolisen valikoiman eri omaisuusluokkien tuotteita.
Vahva finanssitalo
BNPP IP kuuluu BNP Paribas -konserniin, jonka luottoluokitus on
S&P:n mukaan (A+)2 BNPP IP on Euroopan seitsemänneksi suurin
omaisuudenhoitaja3 .
Suomessa omaisuudenhoitoa harjoittaa BNPP IP -organisaatioon kuuluva Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy. Alfred
Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy:n tytäryhtiö, Alfred Berg
Rahastoyhtiö Oy ja Alfred Berg Asset Management AB:n Helsingin sivuliike vastaa Alfred Bergin suomalaisten rahastojen
hallinnoinnista. Alfred Bergissä toimii Helsingissä noin 30
hengen tiimi, joka vastaa sijoituksista suomalaisiin osakkeisiin, euroalueen rahamarkkinoille ja valtionobligaatioihin sekä
asiakaspalvelusta että -raportoinnista kotimaisille asiakkaille.
Paikallisten sijoitusten hoidossa lähtökohtana on Alfred Bergin
pohjoismainen sijoitusstrategia.
Hyötyä asiantuntemuksesta ja laajoista resursseista
sekä tiimityö menestyksen avaimena
Laajan sisäisen sijoitustutkimuksensa avulla BNPP IP ja Alfred
Berg pyrkivät luomaan riippumattoman ja mahdollisimman oikean kuvan markkinoista. Analyytikot tekevät läheistä yhteistyötä salkunhoitajien kanssa, joten oman analyysin ja omien
yrityskäyntien rooli sijoitustoiminnassa on merkittävä. BNPP
Lähde: :
1
2
3
BNP Paribas Investment Partner
Standard & Poors, kesäkuu 2014
BNP Paribas Investment Partner, kesäkuu 2014
IP:n toiminta perustuu sekä omaisuudenhoitajien väliseen
että analyytikoiden, salkunhoitajien ja asiakasvastuullisten
henkilöiden keskinäiseen tiiviiseen yhteistyöhön.
Laaja rahastovalikoima
Elämme informaatioyhteiskunnassa, jossa tiedon ja uutisten
määrä on usein hallitsemattoman suuri. Nykypäivän sijoittajalle tarjotaan valtavia määriä sijoitusvaihtoehtoja. Sen vuoksi optimaalisen sijoitussalkun rakentaminen ja ylläpitäminen
vaatii paljon yksittäisten sijoituskohteiden, osakkeiden ja
obligaatioiden analysointia ja useita vaikeita päätöksiä. Sijoittamalla Alfred Bergin tarjoamiin rahastoihin sijoittajan itsensä tekemien sijoituspäätösten määrä vähenee ja samalla
sijoitussalkun optimoiminen helpottuu. Alfred Bergin myymät
rahastot antavat sijoittajalle mahdollisuuden helposti ja vaivattomasti muodostaa sijoitussalkun, joka vastaa jokaisen
henkilökohtaisia sijoitustavoitteita ja riskiprofiilia.
Sijoitusrahasto
Rahastotoiminta on Suomessa luvanvaraista ja sitä valvoo
Finanssivalvonta. Rahastot noudattavat voimassa olevaa
sijoitusrahastolakia ja rekisteröityjä sääntöjään. Tavallinen
sijoitusrahasto voi normaalisti sijoittaa korkeintaan 10 % varoistaan yhden liikkeeseenlaskijan (yrityksen tai yhteisön) arvopapereihin. Rahasto-osuuksia merkinneet osuudenomistajat omistavat sijoitusrahaston varat suhteessa omistamiensa
osuuksien lukumäärään. Rahasto ei itse ole juridinen henkilö,
vaan rahastoa koskevissa asioissa sitä edustaa rahastoyhtiö.
Rahastoyhtiö päättää rahastoon kuuluvasta omaisuudesta ja
käyttää rahastosta johtuvia oikeuksia. Rahasto on kuitenkin
itsenäinen verotuskohde.
Sijoitusrahaston arvo, ja niin ikään rahasto-osuuden arvo, riippuu rahaston omistamien arvopapereiden arvosta ja voi siten
joko nousta tai laskea. Historiallinen arvonkehitys ei ole tae
tulevaisuuden arvonkehityksestä.
Alfred Bergin suomalaisia sijoitusrahastoja hallinnoi ja edustaa Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy. Rahastoyhtiö on perustettu
28.10.1992. Rahastoyhtiön osakepääoma on 1.681.879,26 euroa.
Rahastoyhtiön kotipaikka on Helsinki. Alfred Bergin suomalaisten
sijoitusrahastojen säilytysyhteisönä toimii J.P. Morgan Europe Limited, Helsingin sivuliike. Rahastoyhtiön toimialana on harjoittaa
sijoitusrahastolaissa tarkoitettua sijoitusrahastotoimintaa sekä
valtiovarainministeriön tai muun toimivaltaisen viranomaisen
myöntämällä luvalla sijoitusrahastotoimintaan olennaisesti liittyvää toimintaa.
Rahastoyhtiöllä on oikeus käyttää sijoitusrahastotoiminnan
hoitamisessa ulkopuolisia hallinnointi- ja neuvontapalveluja
kuten esimerkiksi salkunhoito-, kirjanpito-, tietotekniikka-,
hallinto-, merkintä- ja lunastustoimeksiantojen vastaanottamispalveluja. Merkintä- ja lunastustoimeksiantojen vastaanottamispalveluista vastaa Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi
Oy. Rahastoyhtiön osuusrekisteri on osittain ulkoistettu Eufex
Oy:lle ja Henki-Fennia Varainhoito Oy:lle, joita valvoo Finanssivalvonta, sekä Nordnet Bank AB:lle, joka on Ruotsin paikallisen finanssivalvojan, Finansinspektionenin valvonnan alainen
luottolaitos. Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy vastaa
myös salkunhoitopalveluista ja voi käyttää apunaan vastaavia
tehtäviä ammattimaisesti harjoittavia yhteisöjä: Alfred Berg
Kapitalförvaltning AB ja BNP Paribas Investment Partners,
jotka ovat Finanssivalvonnan tai Finanssivalvontaa vastaavan
ulkomaisen viranomaisen valvonnassa. Alfred Berg -rahastojen
arvonlaskenta ja kirjanpito on ulkoistettu J.P.Morgan Chase
Bank NA (London branch):lle.
Alfred Bergin Suomeen rekisteröidyt sijoitusrahastot
Osakemarkkinoille sijoitettaessa on tärkeää, että riskin hajauttamiseksi pääomaa jaetaan useampaan sijoitukseen. Omaisuudenhoito korkomarkkinoilla on tehokkainta, kun pääomaa
on riittävästi käsiteltäväksi kauppaerissä, jotka suuruudeltaan
vastaavat eriä, joilla tukkumarkkinoilla käydään kauppaa.
Alfred Berg voi rahastovalikoimansa puitteissa, ulkomaiset rahastot mukaan lukien, tarjota sijoitusmahdollisuuksia kaikilla
maailman tärkeimmillä markkinoilla. Alfred Bergillä on kahdeksan Suomeen rekisteröityä sijoitusrahastoa: osakerahastot Alfred
Berg Finland, Alfred Berg Small Cap Finland ja Alfred Berg Europe,
korkorahastot Alfred Berg Obligaatio ja Alfred Berg Korko, yhdistelmärahasto Alfred Berg Optimal sekä rahastojen rahastot Alfred
Berg Korkovarainhoito ja Alfred Berg Osakevarainhoito.
Osuussarjat, kasvu- ja tuotto-osuudet ja tuotonjako
Rahastossa voi olla hallinnointipalkkioiltaan poikkeavia rahastoosuussarjoja. Rahasto-osuussarjan sisällä voi olla kasvu- tai tuotto-osuuksia. Tuotto-osuuksien eli A-osuuksien omistajat saavat
rahasto-osuuksista tulevan tuoton osittain vuosittaisena tuotonjakona ja osittain mahdollisen arvonnousun muodossa lunastaessaan (myydessään) rahasto -osuutensa. Jaettavan tuoton määrä
vahvistetaan vuosittain rahastoyhtiön yhtiökokouksessa. Tuotto
maksetaan yhtiökokouspäivän rekisteritietojen mukaan osuudenomistajan ilmoittamalle pankkitilille viimeistään kuukauden
kuluessa yhtiökokouksesta. Kasvuosuuksille (B-osuudet) ei jaeta
vuotuista tuottoa, vaan se pääomitetaan kokonaisuudessaan ja
ilmenee kasvuosuuksien nopeampana arvonnousuna tuottoosuuksiin verrattuna. Kasvuosuuksien omistaja saa tuoton mahdollisen arvonnousun muodossa lunastaessaan (myydessään)
rahasto-osuutensa. Tarkempia tietoja kasvu- ja tuotto-osuuksista
sekä tuotonjaosta annetaan rahaston sääntöjen 5§:ssä. Yksityishenkilöille suosittelemme kasvuosuuksien (B) valitsemista.
Rahasto-osuuksien arvo
Rahastoyhtiö laskee sijoitusrahaston ja rahasto-osuuden
arvon päivittäin sijoitusrahastolain ja rahaston sääntöjen
7§:n mukaisesti. Kunkin tuotto-osuuden (ja vastaavasti kasvuosuuden) tulee olla samansuuruinen ja tuottaa kyseisen
osuussarjan ja osuuslajin puitteissa yhtäläiset oikeudet sijoitusrahastossa olevaan omaisuuteen. Rahaston arvo on
rahaston varojen yhteenlaskettu markkina-arvo vähennettynä
mahdollisilla veloilla. Rahasto-osuuden arvo on sijoitusrahaston arvo jaettuna liikkeellä olevien tuotto- ja kasvuosuuksien
suhteutetulla lukumäärällä. Rahasto-osuuden merkintähinta
on rahasto-osuuden arvo merkintäpäivänä. Rahasto-osuuden
lunastushinta on rahasto-osuuden arvo lunastuspäivänä. Tietoja Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimien rahastojen
arvonlaskennassa mahdollisesti tapahtuneista virheistä on
nähtävillä Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy:ssä sen aukioloaikoina. Rahasto-osuuksien hinnat julkistetaan päivittäin Alfred
Bergin internet-palvelussa osoitteessa www.alfredberg.fi.
Lisäksi monet maamme suurimmista sanomalehdistä julkaisevat useimpien sijoitusrahastojen arvot päivittäin. Tarkempia ohjeita merkinnästä ja lunastuksesta annetaan rahaston
sääntöjen 8§ ja 9§:ssä ja voimassa olevassa hinnastossa.
Rahasto-osuuksien liikkeeseenlasku, lunastusaika, -paikka ja tapa
Rahasto-osuuksia merkitään maksamalla merkintämaksu sijoitusrahaston tilille. Merkitsijän tulee merkinnän yhteydessä ilmoittaa
osuussarja sekä haluaako hän merkitä tuotto- vai kasvuosuuksia.
Rahasto-osuuksien merkintä toteutetaan sille pankkipäivälle
laskettavaan rahasto-osuuden arvoon, kun rahat ovat sijoitusrahaston tilillä. Mikäli merkintämaksu Alfred Berg Korkovainhoito
tai Alfred Berg Osakevarainhoito -rahaston osalta kirjautuu sijoitusrahaston tilille klo 10.00 jälkeen, Alfred Berg Korko -rahaston
osalta klo 12.00 jälkeen tai Alfred Berg Europen, Alfred Berg Finlandin, Alfred Berg Obligaation, Alfred Berg Optimalin tai Alfred
Berg Small Capin osalta klo 16.00 jälkeen, toteutetaan merkintä
seuraavalle pankkipäivälle laskettavaan rahasto-osuuden arvoon.
Lunastustoimeksiannon voi antaa puhelimitse, telefaxilla tai tietyin edellytyksin sähköpostitse. Lunastushinta on toimeksiantopäivänä laskettava osuuden arvo, mikäli lunastustoimeksianto
Alfred Berg Korkovainhoidon tai Alfred Berg Osakevarainhoidon
osalta on jätetty rahastoyhtiölle ennen klo 10.00, Alfred Berg
Koron osalta ennen klo 12.00, Alfred Berg Europen, Alfred Berg
Finlandin, Alfred Berg Obligaation, Alfred Berg Optimalin tai Alfred Berg Small Capin osalta ennen klo 16.00. Edellä mainittujen
määräaikojen jälkeen jätetyt toimeksiannot toteutetaan seuraavan pankkipäivän osuuden arvolla. Yhtiö voi jättää merkinnän tai
lunastuksen toteuttamatta, mikäli asiakasta ei ole pystytty tunnistamaan sijoitusrahastolain vaatimalla tavalla. Rahasto-osuus
on lunastettavissa jokaisena pankkipäivänä.
Merkintöjen ja lunastusten keskeyttäminen
Rahastoyhtiö voi osuudenomistajien edun sitä vaatiessa tai
muusta erityisen painavasta syystä Finanssivalvonnan luvalla
keskeyttää rahasto-osuuksien merkinnät rahaston sääntöjen
17§:n mukaisesti. Rahastoyhtiö voi väliaikaisesti keskeyttää
osuuksien lunastukset normaaliin tiedonvälitykseen liittyvien
häiriöiden vuoksi tai jos markkinapaikka, jota voidaan rahaston
sijoituspolitiikka huomioon ottaen pitää päämarkkinapaikkana, on muusta kuin ennalta arvattavasta syystä suljettu tai
kaupankäyntiä on sanotulla markkinalla rajoitettu.
Korvaukset rahastoyhtiölle ja säilytysyhteisölle
Rahaston varoista maksetaan rahastoyhtiölle korvaus hallinnoinnista, analyysistä, kirjanpidosta ja hallintokuluista.
Hallinnointipalkkion enimmäismäärä määritellään rahaston
sääntöjen 10§:ssä ja hallinnointipalkkio on nähtävissä kulloinkin voimassa olevasta hinnastosta. Hallinnointipalkkio
vähennetään joka päivä sijoitusrahaston päivittäisestä arvosta, eli palkkio on huomioitu rahasto-osuuden kurssissa ja
tuottoprosentissa. Hallinnointipalkkio sisältää säilytyspalkkion säilytysyhteisölle. Tarkempia tietoja hallinnointipalkkiosta
annetaan ko. rahaston säännöissä 10 §:ssä.
Tilikausi ja tilinpäätösajankohta
Sijoitusrahaston ja rahastoyhtiön tilikausi on kalenterivuosi. Sijoitusrahaston rahastoesite, puolivuotiskatsaukset ja
vuosikertomus julkistetaan sijoitusrahastolaissa mainituin
tavoin. Vuosikertomus on saatavilla rahastoyhtiöstä kolmen
kuukauden ja puolivuotiskatsaus kahden kuukauden kuluessa laskentakauden päättymisestä rahaston sääntöjen 15 §:n
mukaisesti. Tilinpäätösajankohta on 31.12.
Sijoitusrahaston sääntöjen muuttaminen
Sijoitusrahaston sääntöjen muuttamisesta päättää rahastoyhtiön hallitus. Sijoitusrahaston sääntöjen muutos tulee voimaan
kuukauden kuluttua siitä, kun Finanssivalvonnan hyväksymä
sääntömuutos on saatettu osuudenomistajien tietoon. Sääntömuutoksesta on ilmoitettava osuudenomistajille rahaston
sääntöjen 16§:n osoittamalla tavalla.
Rahasto-osuudenomistajien kokous
Rahasto-osuuden omistajien kokouksen kutsuu koolle rahastoyhtiön hallitus rahaston sääntöjen 14 §:n mukaisesti. Rahastoosuudenomistajilla ei ole oikeutta käyttää rahasto-osuudenomistajalle kokouksessa kuuluvia oikeuksia ennen kuin hänen
rahasto-osuutensa on rekisteröity tai hän on rahastoyhtiölle
ilmoittanut saantonsa ja esittänyt siitä selvityksen. Osallistumisoikeus rahasto-osuudenomistajien kokoukseen määräytyy
kokouskutsussa määriteltynä viimeisenä ilmoittautumispäivänä
osuusrekisteriin merkityn tilanteen perusteella. Osuudenomistaja edustaa osuudenomistajien kokouksessa äänimäärää, joka
kokouskutsussa määriteltynä viimeisenä ilmoittautumispäivänä
on merkitty rahasto-osuurekisteriin.
rahastoista.
Omistajaohjauksen tavoitteet
Osakemarkkinoihin liittyvä riski: Osakesijoituksiin liittyviä
riskejä ovat muun muassa merkittävät kurssivaihtelut, liikkeeseenlaskijaan tai yleiseen markkinatilanteeseen liittyvä kielteinen
tieto. Arvonmuutokset voivat olla voimakkaita, etenkin lyhyellä
aikavälillä. Riskiä kasvattaa osakkeiden keskinäinen korrelaatio,
jolloin kurssimuutokset ovat yhtä aikaa samansuuntaisia.
Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy:n hallitus on 18.9.2013 hyväksynyt sijoitusrahastojen omistajapolitiikkaa ja omistajaohjausta
koskevat tavoitteet. Sijoitusrahastolain mukaan rahastoyhtiön tulee harjoittaa toimintaansa huolellisesti, itsenäisesti ja
asiantuntevasti osuudenomistajien yhteiseksi eduksi. Alfred
Berg edustaa osuudenomistajia kaikissa asioissa, jotka koskevat Alfred Bergin hallinnoimia sijoitusrahastoja. Koska rahastoihin sijoitetun varallisuuden kasvaessa sijoittajien asema
sijoituskohteina olevissa yhtiöissä korostuu, kuuluu rahastoyhtiön tehtäviin yhä enemmän myös osuudenomistajien etujen
valvominen omistajakysymyksissä. Alfred Bergin hyväksymät
sijoitusrahastojen omistajapolitiikkaa ja omistajaohjausta
koskevat tavoitteet perustuvat Finanssialan Keskusliiton suositukseen rahastoyhtiön omistajaohjauksen käytöstä. Alfred
Berg kiinnittää sijoitustoiminnassaan huomiota siihen, että
kohdeyhtiöt toimivat Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin
mukaisesti ja ottavat huomioon ympäristöön ja yhteiskunnalliseen vastuuseen liittyvät näkökohdat. Alfred Berg kiinnittää
huomiota ainakin perusteisiin äänioikeuden käytölle yhtiökokouksissa, palkitsemiseen, yhtiön hallituksen kokoonpanoon,
hallitusten jäsenten nimitykseen. Alfred Berg osallistuu omistajaohjauksen periaatteiden mukaisesti niiden suomalaisten
yhtiöiden yhtiökokouksiin, joissa Alfred Bergin hallinnoimien
rahastojen omistusosuus on olennainen huomioiden pitkän
aikavälin tavoitteet ja tämä on osuudenomistajien edun kannalta perusteltua.
Rahastoyhtiön ulkoistaessa salkunhoitoaan ulkopuoliselle
omaisuudenhoitajalle vähenee rahastoyhtiön kontrollimahdollisuus omaisuudenhoitajan valitsemien sijoituskohteiden osalta
vaikuttaen samalla rahastoyhtiön omistajaohjausta koskevien
periaatteiden toteutumista. Ulkopuolisilta omaisuudenhoitajilta kuitenkin edellytetään soveltuvin osin vastaavantyyppisten
periaatteiden noudattamista.
Omistajapolitiikka ja omistajaohjausta koskevat tavoitteet on
saatavilla kokonaisuudessaan Alfred Bergiltä.
Sijoitusrahastojen sulautumishistoria
Sijoitusrahasto Alfred Berg Portfolio on sulautunut Sijoitusrahasto Alfred Berg Finlandiin 27.8.2004.
Sijoitusrahasto Alfred Berg Small Cap Europe on sulautunut
Sijoitusrahasto Alfred Berg Small Cap Finlandiin 23.11.2009.
Sijoitusrahasto Alfred Berg Euro Obligaatio Pro on sulautunut Sijoitusrahasto Alfred Berg Euro Obligaatioon 25.8.2004
(nimenmuutos 1.10.2004 Sijoitusrahasto Alfred Berg Obligaatioksi).
Sijoitusrahasto Alfred Berg Euro Korko ja Sijoitusrahasto Euro
Yhdistelmäkorko on sulautunut Sijoitusrahasto Alfred Berg
Korko Prohon 31.8.2004 (nimenmuutos 1.10.2004 Sijoitusrahasto Alfred Berg Koroksi).
Sijoitusrahasto Alfred Berg Optimal Europe on sulautunut Sijoitusrahasto Alfred Berg Optimaaliin 23.3.2009.
Rahasto voi sijoittaa, sääntöjen puitteissa, varansa yhtiöihin,
jotka ovat pörssilistautumisen (Initial Public Offering) kohteena. Sijoitusten kohdalla on mahdollista, että pörssilistautumisen yhteydessä määritelty osakekurssi vaihtelee suuresti johtuen esimerkiksi julkisen kaupankäynnin puutteesta,
osakkeiden saatavuuden rajallisuudesta tai puutteellisesta
liikkeeseenlaskijaan liittyvästä tiedosta.
Kasvuosakkeisiin sijoittavat rahastot saattavat olla markkinoita volatiileimpia ja voivat reagoida eri tavalla muutoksiin
taloudessa, politiikassa, markkinoissa ja liikkeeseenlaskijan
ominaisuuksissa. Kasvuosakkeet omaavat perinteisesti muita
arvopapereita korkeamman volatiliteetin, erityisesti lyhyellä
aikavälillä.
Rahaston salkunhoitaja voi markkinatilanteen mukaan lisätä
rahaston markkinariskiä, mikä nostaa volatiliteetin keskimääräistä korkeammalle. Salkunhoitaja voi myös ottaa defensiivisen position, mikäli hän arvioi pörssin tai maan, johon rahasto on sijoittanut, volatiliteetin nousevan liian korkeaksi,
yleisen laskusuhdanteen jatkuvan tai jos hän huomaa muita
epäedullisia muutoksia.
Tällaisissa tilanteissa sijoitustavoitteen saavuttamisesta,
etenkin lyhyellä aikavälillä, ei ole mitään takeita.
Kehittyvien markkinoiden riski: Kehittyville markkinoille sijoittavat rahastot omaavat helposti keskimääräistä korkeamman
volatiliteetin siksi, että niiden toiminta on hyvin keskitettyä, saatavilla olevan tiedon vähäisyyden vuoksi epävarmuustekijät lisääntyvät, rahavarat ovat pienemmät tai ne ovat alttiimpia markkinoiden muutoksille (sosiaalinen, poliittinen ja taloudellinen tilanne).
Pienyrityksiin liittyvä riski: Pienemmät yritykset eivät välttämättä kykene hankkimaan uusia varoja kasvunsa ja kehityksensä
takaamiseksi, eivätkä välttämättä kykene kehittämään tuotteita
uusille ja epävarmoille markkinoille. Myöskin pienyritysten osakkeiden likviditeetti on yleisesti heikompi.
Luottoriski: Riski joka liittyy liikkeeseenlaskijan kykyyn maksaa
velkansa, tai yleiseen arvioon velanmaksukyvystä (luottoluokitus). Luottoluokituksen laskiessa sijoitusten arvo laskee. Korkean
tuoton High Yield -obligaatioihin liittyvä luottoriski on keskimääräistä suurempi.
Korkoriski: Korkotasojen muutokset saattavat vaikuttaa sijoitusten arvoon. Korkoihin vaikuttavat monet tekijät ja tapahtumat,
kuten muun muassa rahapolitiikka, diskonttokorko ja inflaatio.
Korkojen noustessa laskee obligaatioinstrumentteihin ja velkakirjoihin sidottujen sijoitusten arvo.
Sijoitusrahasto Alfred Berg Global on sulautunut Sijoitusrahasto
Alfred Berg Europeen 12.3.2013.
Inflaatioriski: On mahdollista, että lyhyen aikavälin sijoituksien tuotto ei kehity samaan tahtiin inflaation kanssa, mikä alentaa
sijoittajan ostovoimaa.
Sijoituskohteisiin ja markkinoihin liittyvät riskit
Valuuttariski: Rahastolla voi olla sijoituksia eri valuutassa kuin
sen perusvaluutta. Sijoitusvaluutan ja perusvaluutan vaihtokurssin vaihtelut voivat vaikuttaa negatiivisesti rahaston tuottoon.
Mikäli valuuttasuojausta käytetään, suojauksen täydellistä onnistumista ei voida taata.
Rahastoon sijoitettujen varojen arvo voi nousta tai laskea.
Arvon laskiessa sijoittaja voi menettää sijoitetut varat osaksi tai kokonaan. Sijoitustavoitteen saavuttamisesta, etenkin
lyhyellä aikavälillä, ei ole mitään takeita, rahaston arvonkehitys voi poiketa vertailuindeksistään ja muista vastaavista
Warrantteihin liittyvä riski: Warrantit ovat monimutkaisia ja
riskialttiita rahoitusinstrumentteja: sijoitetun pääoman täydellisen menettämisen todennäköisyys on suuri. Lisäksi warranteille
ominaiset vipuvaikutus sekä mahdollinen epälikviditeetti voivat
vaikuttaa sijoitusten arvoon.
Raaka-ainemarkkinoihin liittyvä riski: Raaka-ainemarkkinoiden kurssit voivat heilahdella merkittävästi ja äkillisesti. Muutokset
voivat vaikuttaa rahaston sijoitusten (esim osakkeiden, obligaatioiden tai indeksien) arvoon. Muutos voi olla selvästi erilainen kuin
perinteisillä arvopaperimarkkinoilla (osakkeet, obligaatiot jne.).
Veroriski: Sijoitusten arvoon saattavat vaikuttaa eri maiden erilainen verolainsäädäntö, mukaan lukien lähdeverot tai kyseisten
maiden talous- ja rahapolitiikka.
Likviditeettiriski: On olemassa riski, että rahaston sijoitukset
muuttuvat epälikvideiksi esim. markkinatilanteen vuoksi, jolloin
sijoituksia ei välttämättä saada myytyä tai ostettua tarpeeksi nopeasti tai toivottuun hintaan.
Vastapuoliriski: Riski liittyy rahaston käyttämiin vastapuoliin
(esim. talletuksissa ja johdannaiskaupassa), ja heidän kykyyn noudattaa sitoumuksiaan (esim. maksu, toimitus, hyvitys).
Johdannaisriski: Johdannaisinstrumentteja voidaan käyttää
riskien kattamiseen (hedging) tai optimoimaan sijoitusten tuottoa
(trading), rahaston sääntöjen mukaisesti. Johdannaisinstrumentteihin liittyy usein vipuvaikutus, joka saattaa kasvattaa rahaston
volatiliteettia.
Säilyttäjään liittyvä riski: Rahaston varojen säilytykseen ja
arvon säilymiseen, etenkin ulkomailla, liittyy riskejä jotka voivat
johtua säilyttäjän selvitystilasta tai huolimattomasta tai vilpillisestä toiminnasta.
Operatiivinen riski: Rahastoyhtiön, tai sen käyttämien yhteistyökumppanien, toiminnan johdosta voi kohdistua negatiivisia
vaikutuksia rahaston arvonkehitykseen tai sijoitustavoitteen
saavuttamiseen.
Arvonlaskennan virheet
Rahastoyhtiön hallitus on päättänyt, että rahaston arvonlaskennassa tapahtuneiden virheiden olennaisuutta määriteltäessä käytetään seuraavia rajoja:
Luokka 1 Rahaston vuotuinen volatiliteetti on ≥10 %
Olennaisuuden raja ≥0,5 %
Alfred Berg Europe, Alfred Berg Finland, Alfred Berg Osakevarainhoito, Alfred Berg Small Cap Finland
Luokka 2 Rahaston vuotuinen volatiliteetti on ≥5 % ja
<10 %
Olennaisuuden raja ≥0,3 %
Alfred Berg Optimal
Luokka 3 Rahaston vuotuinen volatiliteetti on >2 % ja <5 %
Olennaisuuden raja ≥0,2 %
Alfred Berg korkovarainhoito, Alfred Berg Obligaatio
Luokka 4 Rahaston vuotuinen volatiliteetti on ≤2 %
Olennaisuuden raja ≥0,1 %
Alfred Berg Korko
Alfred Berg Korkovarainhoito ja Alfred Berg Osakevarainhoito -rahastojen toiminta on aloitettu 29.9.2014, jonka vuoksi Alfred Berg
Korkovarainhoito ja Alfred Berg Osakevarainhoito -rahastojen
osalta rahastojen riskiluokan määrittelyssä on käytetty simuloitua
volatiliteettia perustuen niiden rahastojen volatiliteettilukuihin,
joihin rahastot sijoittavat.
Rahaston luokka perustuu vuotuiseen volatiliteettiin, joka on
julkistettu viimeisimmässä vuosi- tai puolivuotiskatsauksessa.
Luettelo rahastojen arvonlaskennassa tapahtuneista virheistä on
nähtävillä rahastoyhtiössä.
Yleistä tietoa
Rahasto-osuuksien verotuksen pääpiirteitä
Alfred Berg ilmoittaa veroviranomaisille vuosittain Suomeen
rekisteröityjen sijoitusrahastojen osuudenomistajien omistuksen määrän vuoden lopussa, rahasto-osuuksien lunastukset
sekä maksetut tuotto-osuudet. Osuudenomistajan ei tarvitse erikseen ilmoittaa verottajalle omistuksiaan Suomeen rekisteröidyissä rahastoissa eikä niistä maksettuja vuotuisia
tuotto-osuuksia. Osuudenomistajan tulee itse ilmoittaa kaikki
saamansa luovutusvoitot rahastoista, ja verottaja perii veron
veroilmoituksen perusteella.
Myyntivoiton verotus
Yksityishenkilön rahasto-osuuksiensa myynnistä saamaa luovutusvoittoa verotetaan pääomatulona. Vuonna 2015 verotettavista
pääomatuloista maksetaan veroa 30 % verotettavan pääomatulon
määrän ollessa enintään 30 000 euroa. Yli 30 000 euron pääomatuloista vero on 33 %.
Luovutusvoitto lasketaan vähentämällä luovutushinnasta todellinen hankintameno sekä voiton hankkimisesta aiheutuneet menot
kuten merkintä- ja lunastuspalkkiot. Vaihtoehtoisesti yksityishenkilö voi vähentää luovutushinnasta ns. hankintameno-olettaman.
Vähintään 10 vuotta omistetun rahasto-osuuden hankintamenoolettama on 40 % myyntihinnasta, alle 10 vuotta omistetun 20 %
myyntihinnasta. Mahdollisia myyntitappioita voi vähentää vastaavista myyntivoitoista sinä verovuonna, jona tappio on syntynyt.
Jos koko tappiota ei ole mahdollista vähentää samana vuonna,
vähennyksen voi tehdä viiden seuraavan vuoden aikana.
Tuotonjaon verotus
Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen tuotonjaon yhteydessä Suomessa verovelvollisilta yksityishenkilöiltä peritään 30
% ennakonpidätystä 30 000 euron tuotonjakosummaan saakka.
Vastaavasti 30 000 euroa ylittävän osuuden vero on 33 % verovuonna 2015. Yrityksiltä ja muilta yhteisöiltä, joiden kotipaikka on
Suomessa, ei peritä ennakonpidätystä.
Yksittäisten osuudenomistajien saamien tulojen tai myyntivoittojen verotus riippuu yksittäisen osuudenomistajan aseman ja/
tai pääoman sijoituspaikan mukaan sovellettavasta verolaista. Mikäli osuudenomistaja on epävarma verotuksellisesta asemastaan,
hänen tulisi mahdollisuuksien mukaan olla yhteydessä paikallisiin
veroviranomaisiin tai muihin veroasiantuntijoihin.
Lisätietoja etämyynnistä
1.4.2005 alkaen rahoituspalvelut ja rahoitusvälineet, joihin
sovelletaan arvopaperimarkkinalakia kuuluvat kuluttajasuojalain etämyyntisäännösten piiriin. Suomen kuluttajalainsäädäntö edellyttää, että rahastojen etämyynnissä on annettava seuraavat tiedot: Kun kuluttaja tekee rahoituspalveluja
koskevan sopimuksen etämyynnissä, esimerkiksi internetin
tai puhelimen välityksellä, hänellä on tietyissä tapauksissa
oikeus peruuttaa tekemänsä sopimus. Tätä peruuttamisoikeutta ei kuitenkaan lain mukaan ole rahastoihin liittyvissä
sopimuksissa. Tällaisia rahastoihin liittyviä sopimuksia ovat
mm. rahastomerkinnät, -vaihdot ja -lunastukset. Asiakas voi
luonnollisestikin rahaston sääntöjen mukaista menettelyä
noudattaen lunastaa omistamansa rahasto-osuudet. Etämyyntiä koskevat ennakkotiedot, sopimusehdot ja asiakaspalvelu
annetaan suomeksi tai ruotsiksi ja ennakkotiedot on annettu
Suomen lainsäädännön mukaisina.
Erimielisyydet ja tuomioistuimen ulkopuoliset
oikeussuojamenettelyt
Rahastosijoituksiin liittyvissä kysymyksissä, asiakkaan tulee
aina ottaa yhteyttä ensisijaisesti Alfred Bergin asiakaspalveluun, puhelin (09) 2283 2600. Jos Alfred Bergin ja asiakkaan
välillä syntyy rahastosijoituksiin liittyvää erimielisyyttä, josta
ei päästä keskenään neuvotellen ratkaisuun, asiakas voi (tuomioistuinkäsittelyn sijaan) halutessaan viedä erimielisyyden
käsiteltäväksi Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan yhteydessä toimivaan Arvopaperilautakuntaan. Vakuutus- ja rahoitusneuvonta antaa selvittely- ja neuvotteluapua. Arvopaperilautakunnan
tehtävänä on edistää hyvää arvopaperikauppatapaa ja parantaa asiakkaille annettavaa informaatiota sijoituspalvelu- sekä
sijoitusrahastotoiminnasta antamalla ratkaisusuosituksia asiakkaiden ja Arvopaperiasioiden johtokunnassa edustettuina
oleviin yhdistyksiin kuuluvien palveluntarjoajien lautakunnalle
esittämistä asioista. Palvelu on maksutonta ja se on käytössä
kaikille rahastoyhtiön asiakkaina oleville ei-ammattimaisille
sijoittajille. Asiakas voi olla Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan
yhteydessä puhelimitse tai kirjeitse. Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan yhteystiedot ovat: Porkkalankatu 1, 00180 Helsinki,
puhelin (09) 6850120, faksi (09) 68501220. Tarkempia tietoja
Vakuutus- ja rahoitusneuvonnasta sekä Arvopaperilautakunnasta löytyy internetsivuilta osoitteesta: www.fine.fi.
Avaintietoesite
Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta
sijoittaja ymmärtäisi rahaston luonteen ja siihen liittyvät sijoitusriskit. Asiakirjaan tutustumista suositellaan, jotta sijoittaja voisi tehdä
sijoituspäätöksensä tietoon perustuen.
Sijoitusrahasto Alfred Berg Europe A (Tuotto)
ISIN: FI0008803614
Rahastoa hallinnoi Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy, joka kuuluu BNP Paribas konserniin.
Tavoitteet ja sijoituspolitiikka
Alfred Berg Europe on aktiivinen osakerahasto, jonka tavoitteena on
rahastoon sijoitetun pääoman arvonnousu pitkällä aikavälillä. Rahasto
hajauttaa sijoituksensa pääosin eurooppalaisiin osakkeisiin. Rahaston
tavoitteena on ylittää eurooppalaisten osakemarkkinoiden
keskimääräinen tuotto pitkällä aikavälillä.
Rahaston varat sijoitetaan Euroopan osakemarkkinoille. Rahaston
vertailuindeksinä on eurooppalaisten osakemarkkinoiden
keskimääräistä kehitystä kuvaava MSCI Europe Net Return -indeksi.
Indeksiin kuuluu 437 Euroopan kehittyneiden alueiden suurta ja
keskisuurta yhtiötä ja se kattaa n. 85 % Euroopan kehittyneiden
alueiden yhtiöiden markkina-arvosta. Rahaston säännöt sallivat
johdannaisten käytön, myös osana sijoitusrahaston tavoitteiden
mukaista sijoitustoimintaa. Rahasto ei tällä hetkellä käytä
johdannaisia. Rahaston sijoitusaste pyritään pitämään lähellä 100 %.
Keskeisiä kriteereitä sijoituskohteiden valinnassa ovat yrityksen
kannattavuus, tulosnäkymät, kilpailukyky, rahoitusaseman vahvuus
sekä yritysjohdon pätevyys. Rahaston sijoituspolitiikka on aktiivinen ja
se perustuu laajaan sijoitustutkimukseen. Rahasto sijoittaa yrityksiin
jotka toimivat konsolidoivilla toimialoilla, tai toimialoilla jotka kokevat
voimakkaita rakennemuutoksia. Näillä aloilla toimivilla yrityksillä on
paremmat edellytykset kasvuun. Toimialojen analyysissä käytetään
Herfindahl-Hirschman indeksiä. Rahaston sijoitukset tehdään pääosin
suuriin yrityksiin ja ne jakautuvat maantieteellisesti eri alueille.
Salkunhoitotyyli on kurinalainen ja pyrkii kohtuullisen matalalla
riskitasolla tasaiseen indeksin ylittämiseen pitkällä aikavälillä.
Rahastoon sijoitettujen varojen arvo voi nousta tai laskea.
Sijoitusrahastojen rahasto-osuudet voidaan jakaa kasvu- ja tuottoosuuksiin. Rahasto-osuuksia voi merkitä ja lunastaa jokaisena
pankkipäivänä jolloin rahasto-osuuden arvo lasketaan. Tuottoosuuksien omistajat saavat rahasto-osuuksista tulevan tuoton osittain
vuosittaisena tuotonjakona ja osittain mahdollisen arvonnousun
muodossa myydessään rahasto-osuutensa. Jaettavan tuoton määrä
vahvistetaan vuosittain rahastoyhtiön yhtiökokouksessa. Tuotto
maksetaan viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa
yhtiökokouksesta. Kasvuosuuksille ei jaeta vuotuista tuottoa, vaan se
pääomitetaan kokonaisuudessaan. Tarkempia tietoja kasvu- ja tuottoosuuksista sekä voitonjaosta annetaan rahaston sääntöjen 5§:ssä.
Yksityishenkilöille suosittelemme kasvuosuuksien (B) valitsemista.
Rahasto-osuuden arvo voi vaihdella lyhyellä tähtäimellä eikä
säännöllistä tuottoa tai pääoman arvon säilymistä voida taata.
Sijoitukset on hyvin hajautettu eri toimialoille ja alueille, jonka avulla
pyritään mm. minimoimaan rahaston riskiä. Rahaston riskitaso on
lähellä osakemarkkinoiden keskimääräistä riskitasoa. Suositus: tämä
rahasto ei ehkä sovellu sijoittajille, jotka aikovat luopua osuuksistaan
rahastossa 5-7 vuoden kuluessa.
Riski-tuottoprofiili
1
2
3
Pienempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
4
5
6
7
Suurempi riski
Tyypillisesti suuremmat tuotot
Rahaston riskimittarina käytetään volatiliteettia, joka kertoo kuinka
paljon rahaston tuotto on vaihdellut valitulla ajanjaksolla. Mitä
enemmän tuotot heiluvat, sitä korkeampi on rahaston riski. Jokaisen
rahaston riskiluokka on määritetty sen historiallisen volatiliteetin
perusteella sekä arvioimalla, miten rahaston tuottojen uskotaan
heiluvan pitkällä tähtäimellä. Luokitus on seitsemänportainen siten, että
alhaisimman riskin rahastot kuuluvat luokkaan yksi riskin kasvaessa
asteittain luokkaan seitsemän asti. Alinkaan riskiluokitus (1) ei tarkoita,
että sijoitus olisi täysin riskitön. Historiallisten tietojen
perusteella voi ennustaa rahaston riski-tuottoprofiilin ja riskiluokan
kehitystä tulevaisuudessa.
Sijoittajaa pyydetään tutustumaan, tässä esitettyjen rahastokohtaisten
riskien lisäksi, rahastoesitteessä kuvattuihin rahastosijoittamiseen
liittyviin yleisiin riskeihin.
Sijoitustavoitteen saavuttamisesta, etenkin lyhyellä aikavälillä, ei ole
mitään takeita, rahaston arvonkehitys voi poiketa vertailuindeksistään ja
muista vastaavista rahastoista.
Osakemarkkinoihin liittyvä riski: Osakesijoituksiin liittyviä riskejä ovat
muun muassa merkittävät kurssivaihtelut, liikkeeseenlaskijaan tai
yleiseen markkinatilanteeseen liittyvä kielteinen tieto. Arvonmuutokset
voivat olla voimakkaita, etenkin lyhyellä aikavälillä. Riskiä kasvattaa
osakkeiden keskinäinen korrelaatio, jolloin kurssimuutokset ovat yhtä
aikaa samansuuntaisia.
Valuuttariski: Rahastolla voi olla sijoituksia eri valuutassa kuin sen
perusvaluutta. Sijoitusvaluutan ja perusvaluutan vaihtokurssin vaihtelut
voivat vaikuttaa negatiivisesti rahaston tuottoon.
Veroriski: Sijoitusten arvoon saattavat vaikuttaa eri maiden erilainen
verolainsäädäntö, mukaan lukien lähdeverot tai kyseisten maiden
talous- ja rahapolitiikka.
Likviditeettiriski: Riski siitä, että rahoitusvälinettä ei voi myydä tai ostaa
suunnitellussa ajassa tai toivottuun hintaan.
Rahastoon kohdistuu lisäksi operatiivisia sekä varojen säilyttämiseen
liittyviä riskejä.
1 (2)
Sijoitusrahasto Alfred Berg Europe A
(Tuotto)
Avaintietoesite
Rahaston kulut
Sijoittajan maksamia kuluja käytetään rahaston toimintakustannusten,
kuten salkunhoidon, markkinointi- ja jakelukustannusten maksamiseen.
Nämä kulut vähentävät sijoitusten mahdollista tuottoa.
Rahasto-osuuksien ostamiseen ja myymiseen liittyvät kertamaksut
Merkintäpalkkio (%)
0%
Lunastuspalkkio (%)
0%
Merkintä- ja lunastuspalkkio on ilmoitettu enimmäismäärinä. Tarkempia
tietoja saatavilla kulloinkin voimassa olevasta hinnastosta.
Nämä ovat enimmäismäärät, jotka sijoituksesta voidaan veloittaa
kuluina merkinnän ja lunastuksen yhteydessä.
Rahastosta vuoden aikana veloitettavat maksut
Juoksevat kulut (%)
Juoksevat kulut perustuvat vuonna 2013 perittyihin kuluihin. Niiden määrä
voi vaihdella vuodesta toiseen. Ne eivät sisällä:
1,80%
- Tuottosidonnaisia palkkioita
- Rahaston maksamia kaupankäyntikuluja paitsi toisen rahaston
osuuksien ostamisesta tai myymisestä maksetut merkintä- ja
lunastuspalkkiot.
Rahastosta erityisissä tilanteissa veloitettavat maksut
Tuottosidonnainen palkkio (%)
Ei tuottosidonnaista palkkiota
Lisätietoja kuluista on esitetty rahastojen hinnastossa, joka on
saatavilla osoitteesta www.alfredberg.fi.
Aiempi tuotto- tai arvonkehitys
Alfred Berg Europe
MSCI Europe Net Return
45%
30%
24,2 26,1
30,8 31,6
22,6
18,1 19,6
15%
15,5
17,3 18,5 19,8
11,1
6,8
2,4 2,7
0%
-3,3
-6,3 -8,1
-15%
-30%
-45%
-40,2
Historiallinen tuotto ei ole tae
tulevasta arvonkehityksestä.
Rahastosijoittamiseen liittyy aina
riski, ja sijoitettujen varojen arvo voi
nousta tai laskea jolloin sijoittaja voi
menettää sijoitetut varat osaksi tai
kokonaan.
Tuoton kehityksessä on huomioitu
hallinnointi- ja säilytyspalkkio, sekä
mahdolliset osuudenomistajille
maksetut tuotto-osuudet.
Rahaston aloituspäivä on 1.7.1999.
Perusvaluutta on euro.
-43,6
-60%
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Käytännön tiedot
Lisätietoa rahastosta löytyy rahastoesitteestä, rahaston säännöistä
sekä rahaston viimeisimmästä vuosi- tai puolivuosikatsauksesta
osoitteesta www.alfredberg.fi tai rahastoyhtiöstä Pohjoisesplanadi 37
A, 00100 Helsinki. Rahasto-osuuksien viimeisimmät arvot on
saatavilla osoitteesta www.alfredberg.fi.
osuudenomistajien valitsema varsinainen tilintarkastaja KHT Jukka
Paunonen, varalla KHT Jonas Blomqvist.
Yksittäisten osuudenomistajien saamien tulojen tai myyntivoittojen
verotus riippuu yksittäisen osuudenomistajan aseman ja/tai pääoman
sijoituspaikan mukaan sovellettavasta verolaista.
Säilytysyhteisö: J.P. Morgan Europe Limited, Helsingin sivuliiike
Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy voidaan saattaa vastuuseen vain sillä
perusteella, että tämä asiakirja sisältää harhaanjohtavia tai
epätarkkoja tietoja, jotka ovat ristiriidassa rahastoesitteen kanssa.
Tilintarkastaja: Rahastoyhtiön ja rahastojen PricewaterhouseCoopers
Oy, KHT Martin Grandell, varalla KHT Petter Lindeman. Rahasto-
Alfred Berg Rahastoyhtiölle on myönnetty toimilupa Suomessa, ja sitä sekä Rahastoa valvoo Finanssivalvonta.
Rahaston säännöt on vahvistettu 14.8.2014 ja ovat voimassa 29.9.2014 alkaen.
Tämä avaintietoesite on voimassa 26.2.2015 alkaen.
2 (2)
Avaintietoesite
Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta
sijoittaja ymmärtäisi rahaston luonteen ja siihen liittyvät sijoitusriskit. Asiakirjaan tutustumista suositellaan, jotta sijoittaja voisi tehdä
sijoituspäätöksensä tietoon perustuen.
Sijoitusrahasto Alfred Berg Europe B (Kasvu)
ISIN: FI0008803622

Sijoitusrahasto Alfred Berg Europe B
(Kasvu)
Avaintietoesite
Rahaston kulut
Sijoittajan maksamia kuluja käytetään rahaston toimintakustannusten,
kuten salkunhoidon, markkinointi- ja jakelukustannusten maksamiseen.
Nämä kulut vähentävät sijoitusten mahdollista tuottoa.
Rahasto-osuuksien ostamiseen ja myymiseen liittyvät kertamaksut
Merkintäpalkkio (%)
0%
Lunastuspalkkio (%)
0%
Merkintä- ja lunastuspalkkio on ilmoitettu enimmäismäärinä. Tarkempia
tietoja saatavilla kulloinkin voimassa olevasta hinnastosta.
Nämä ovat enimmäismäärät, jotka sijoituksesta voidaan veloittaa
kuluina merkinnän ja lunastuksen yhteydessä.
Rahastosta vuoden aikana veloitettavat maksut
Juoksevat kulut (%)
Juoksevat kulut perustuvat vuonna 2013 perittyihin kuluihin. Niiden määrä
voi vaihdella vuodesta toiseen. Ne eivät sisällä:
1,80%
- Tuottosidonnaisia palkkioita
- Rahaston maksamia kaupankäyntikuluja paitsi toisen rahaston
osuuksien ostamisesta tai myymisestä maksetut merkintä- ja
lunastuspalkkiot.
Rahastosta erityisissä tilanteissa veloitettavat maksut
Tuottosidonnainen palkkio (%)
Ei tuottosidonnaista palkkiota
Lisätietoja kuluista on esitetty rahastojen hinnastossa, joka on
saatavilla osoitteesta www.alfredberg.fi.
Aiempi tuotto- tai arvonkehitys
Alfred Berg Europe
MSCI Europe Net Return
45%
30%
24,3 26,1
30,8 31,6
22,5
18,1 19,6
15%
15,5
17,3 18,4 19,8
11,1
6,8
2,4 2,7
0%
-0,6
-6,3 -8,1
-15%
-30%
-45%
-40,2
Historiallinen tuotto ei ole tae
tulevasta arvonkehityksestä.
Rahastosijoittamiseen liittyy aina
riski, ja sijoitettujen varojen arvo voi
nousta tai laskea jolloin sijoittaja voi
menettää sijoitetut varat osaksi tai
kokonaan.
Tuoton kehityksessä on huomioitu
hallinnointi- ja säilytyspalkkio, sekä
mahdolliset osuudenomistajille
maksetut tuotto-osuudet.
Rahaston aloituspäivä on 1.7.1999.
Perusvaluutta on euro.
-43,6
-60%
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Käytännön tiedot
Lisätietoa rahastosta löytyy rahastoesitteestä, rahaston säännöistä
sekä rahaston viimeisimmästä vuosi- tai puolivuosikatsauksesta
osoitteesta www.alfredberg.fi tai rahastoyhtiöstä Pohjoisesplanadi 37
A, 00100 Helsinki. Rahasto-osuuksien viimeisimmät arvot on
saatavilla osoitteesta www.alfredberg.fi.
osuudenomistajien valitsema varsinainen tilintarkastaja KHT Jukka
Paunonen, varalla KHT Jonas Blomqvist.
Yksittäisten osuudenomistajien saamien tulojen tai myyntivoittojen
verotus riippuu yksittäisen osuudenomistajan aseman ja/tai pääoman
sijoituspaikan mukaan sovellettavasta verolaista.
Säilytysyhteisö: J.P. Morgan Europe Limited, Helsingin sivuliiike
Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy voidaan saattaa vastuuseen vain sillä
perusteella, että tämä asiakirja sisältää harhaanjohtavia tai
epätarkkoja tietoja, jotka ovat ristiriidassa rahastoesitteen kanssa.
Tilintarkastaja: Rahastoyhtiön ja rahastojen PricewaterhouseCoopers
Oy, KHT Martin Grandell, varalla KHT Petter Lindeman. Rahasto-
Alfred Berg Rahastoyhtiölle on myönnetty toimilupa Suomessa, ja sitä sekä Rahastoa valvoo Finanssivalvonta.
Rahaston säännöt on vahvistettu 14.8.2014 ja ovat voimassa 29.9.2014 alkaen.
Tämä avaintietoesite on voimassa 26.2.2015 alkaen.
2 (2)
Avaintietoesite
Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta
sijoittaja ymmärtäisi rahaston luonteen ja siihen liittyvät sijoitusriskit. Asiakirjaan tutustumista suositellaan, jotta sijoittaja voisi tehdä
sijoituspäätöksensä tietoon perustuen.
Sijoitusrahasto Alfred Berg Finland A (Tuotto)
ISIN: FI0008803556
Rahastoa hallinnoi Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy, joka kuuluu BNP Paribas konserniin.
Tavoitteet ja sijoituspolitiikka
Alfred Berg Finland on aktiivinen osakerahasto, jonka tavoitteena on
rahastoon sijoitetun pääoman arvonnousu pitkällä aikavälillä. Rahasto
hajauttaa sijoituksensa pääosin Suomessa noteerattuihin osakkeisiin.
Rahaston tavoitteena on ylittää Suomen osakemarkkinan
keskimääräinen tuotto pitkällä aikavälillä.
Rahaston varat sijoitetaan pääosin Suomessa noteerattuihin
osakkeisiin. Rahaston vertailuindeksinä on Suomen
osakemarkkinoiden keskimääräistä kehitystä kuvaava OMX Helsinki
Cap GI-indeksi. Indeksissä yksittäisen yhtiön paino on rajoitettu 10
%:in. Rahaston säännöt sallivat johdannaisten käytön, myös osana
sijoitusrahaston tavoitteiden mukaista sijoitustoimintaa. Rahasto ei
tällä hetkellä käytä johdannaisia. Rahaston sijoitusaste pyritään
pitämään lähellä 100 %.
Samoin kuin vertailuindeksissä myös rahastossa on yhden yhtiön
enimmäispaino rajoitettu 10 prosenttiin. Salkunhoitaja pyrkii hyvällä
osakevalinnalla ja aktiivisella salkunhoidolla hyvään tuottoon
kulloisenkin talous- ja markkinatilanteen mukaan. Salkunhoitotyyli on
kurinalainen ja pyrkii kohtuullisen matalalla riskitasolla tasaiseen
indeksin ylittämiseen pitkällä aikavälillä. Käytännössä tämä tarkoittaa,
että salkunhoitajan markkinaan nähden ottamat riskit ovat maltillisia
ja jatkuvasti seurattuja. Rahastoon sijoitettujen varojen arvo voi nousta
tai laskea.
Sijoitusrahastojen rahasto-osuudet voidaan jakaa kasvu- ja tuottoosuuksiin. Rahasto-osuuksia voi merkitä ja lunastaa jokaisena
pankkipäivänä jolloin rahasto-osuuden arvo lasketaan. Tuottoosuuksien omistajat saavat rahasto-osuuksista tulevan tuoton osittain
vuosittaisena tuotonjakona ja osittain mahdollisen arvonnousun
muodossa myydessään rahasto-osuutensa. Jaettavan tuoton määrä
vahvistetaan vuosittain rahastoyhtiön yhtiökokouksessa. Tuotto
maksetaan viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa
yhtiökokouksesta. Kasvuosuuksille ei jaeta vuotuista tuottoa, vaan se
pääomitetaan kokonaisuudessaan. Tarkempia tietoja kasvu- ja tuottoosuuksista sekä voitonjaosta annetaan rahaston sääntöjen 5§:ssä.
Yksityishenkilöille suosittelemme kasvuosuuksien (B) valitsemista.
Rahasto-osuuden arvo voi vaihdella lyhyellä tähtäimellä eikä
säännöllistä tuottoa tai pääoman arvon säilymistä voida taata.
Sijoitettaessa kasvuyhtiöitä ja syklistä teollisuutta sisältävälle
markkinalle on tuotto-odotus jonkin verran korkeampi kuin
markkinoilla, jossa toimialahajautus on laajempi. Suositus: tämä
rahasto ei ehkä sovellu sijoittajille, jotka aikovat luopua osuuksistaan
rahastossa 5-10 vuoden kuluessa.
Riski-tuottoprofiili
1
2
3
Pienempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
4
5
6
7
Suurempi riski
Tyypillisesti suuremmat tuotot
Rahaston riskimittarina käytetään volatiliteettia, joka kertoo kuinka
paljon rahaston tuotto on vaihdellut valitulla ajanjaksolla. Mitä
enemmän tuotot heiluvat, sitä korkeampi on rahaston riski. Jokaisen
rahaston riskiluokka on määritetty sen historiallisen volatiliteetin
perusteella sekä arvioimalla, miten rahaston tuottojen uskotaan
heiluvan pitkällä tähtäimellä. Luokitus on seitsemänportainen siten, että
alhaisimman riskin rahastot kuuluvat luokkaan yksi riskin kasvaessa
asteittain luokkaan seitsemän asti. Alinkaan riskiluokitus (1) ei tarkoita,
että sijoitus olisi täysin riskitön. Historiallisten tietojen
perusteella voi ennustaa rahaston riski-tuottoprofiilin ja riskiluokan
kehitystä tulevaisuudessa.
Sijoittajaa pyydetään tutustumaan, tässä esitettyjen rahastokohtaisten
riskien lisäksi, rahastoesitteessä kuvattuihin rahastosijoittamiseen
liittyviin yleisiin riskeihin.
Sijoitustavoitteen saavuttamisesta, etenkin lyhyellä aikavälillä, ei ole
mitään takeita, rahaston arvonkehitys voi poiketa vertailuindeksistään ja
muista vastaavista rahastoista.
Osakemarkkinoihin liittyvä riski: Osakesijoituksiin liittyviä riskejä ovat
muun muassa merkittävät kurssivaihtelut, liikkeeseenlaskijaan tai
yleiseen markkinatilanteeseen liittyvä kielteinen tieto. Arvonmuutokset
voivat olla voimakkaita, etenkin lyhyellä aikavälillä. Riskiä kasvattaa
osakkeiden keskinäinen korrelaatio, jolloin kurssimuutokset ovat yhtä
aikaa samansuuntaisia.
Valuuttariski: Rahastolla voi olla sijoituksia eri valuutassa kuin sen
perusvaluutta. Sijoitusvaluutan ja perusvaluutan vaihtokurssin vaihtelut
voivat vaikuttaa negatiivisesti rahaston tuottoon.
Likviditeettiriski: Riski siitä, että rahoitusvälinettä ei voi myydä tai ostaa
suunnitellussa ajassa tai toivottuun hintaan.
Rahastoon kohdistuu lisäksi operatiivisia sekä varojen säilyttämiseen
liittyviä riskejä.
1 (2)
Sijoitusrahasto Alfred Berg Finland A
(Tuotto)
Avaintietoesite
Rahaston kulut
Sijoittajan maksamia kuluja käytetään rahaston toimintakustannusten,
kuten salkunhoidon, markkinointi- ja jakelukustannusten maksamiseen.
Nämä kulut vähentävät sijoitusten mahdollista tuottoa.
Rahasto-osuuksien ostamiseen ja myymiseen liittyvät kertamaksut
Merkintäpalkkio (%)
0%
Lunastuspalkkio (%)
0%
Merkintä- ja lunastuspalkkio on ilmoitettu enimmäismäärinä. Tarkempia
tietoja saatavilla kulloinkin voimassa olevasta hinnastosta.
Nämä ovat enimmäismäärät, jotka sijoituksesta voidaan veloittaa
kuluina merkinnän ja lunastuksen yhteydessä.
Rahastosta vuoden aikana veloitettavat maksut
Juoksevat kulut (%)
Juoksevat kulut perustuvat vuonna 2013 perittyihin kuluihin. Niiden määrä
voi vaihdella vuodesta toiseen. Ne eivät sisällä:
1,80%
- Tuottosidonnaisia palkkioita
- Rahaston maksamia käupankäyntikuluja paitsi toisen rahaston osuuksien
ostamisesta tai myymisestä maksetut merkintä- ja lunastuspalkkiot.
Rahastosta erityisissä tilanteissa veloitettavat maksut
Tuottosidonnainen palkkio (%)
Ei tuottosidonnaista palkkiota
Lisätietoja kuluista on esitetty rahastojen hinnastossa, joka on saatavilla
osoitteesta www.alfredberg.fi.
Aiempi tuotto- tai arvonkehitys
Alfred Berg Finland
OMX Helsinki Cap GI
58,6
60%
40%
44,5
30,4 34,5 30,3 29,9
25,3
30,7 31,6
29,8
15,5
11,2 8,1
20%
10,6
5,6
0,8
0%
-20%
-40%
-30,1
-24,9
-43,0 -47,3
-60%
Rahastosijoittamiseen liittyy aina
riski. Historiallinen tuotto ei ole tae
tulevasta arvonkehityksestä.
Rahastoon sijoitettujen varojen arvo
voi nousta tai laskea. Arvon
laskiessa sijoittaja voi menettää
sijoitetut varat osaksi tai kokonaan.
Tuoton kehityksessä on huomioitu
hallinnointi- ja säilytyspalkkio.
Tuotossa on myös huomioitu
mahdolliset osuudenomistajille
maksetut tuotto-osuudet.
Rahaston aloituspäivä on
4.12.1992. Perusvaluutta on euro.
-80%
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Käytännön tiedot
Lisätietoa rahastosta löytyy rahastoesitteestä, rahaston säännöistä
sekä rahaston viimeisimmästä vuosi- tai
puolivuosikatsauksesta osoitteesta www.alfredberg.fi
tai rahastoyhtiöstä Pohjoisesplanadi 37 A, 00100 Helsinki. Rahastoosuuksien viimeisimmät arvot on saatavilla osoitteesta
www.alfredberg.fi.
Oy, KHT Martin Grandell, varalla KHT Petter Lindeman. Rahastoosuudenomistajien valitsema varsinainen tilintarkastaja KHT Jukka
Paunonen, varalla KHT Jonas Blomqvist.
Yksittäisten osuudenomistajien saamien tulojen tai myyntivoittojen
verotus riippuu yksittäisen osuudenomistajan aseman ja/tai pääoman
sijoituspaikan mukaan sovellettavasta verolaista.
Säilytysyhteisö: J.P. Morgan Europe Limited, Helsingin sivuliiike
Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy voidaan saattaa vastuuseen vain sillä
perusteella, että tämä asiakirja sisältää harhaanjohtavia tai
epätarkkoja tietoja, jotka ovat ristiriidassa rahastoesitteen kanssa.
Tilintarkastaja: Rahastoyhtiön ja rahastojen PricewaterhouseCoopers
Alfred Berg Rahastoyhtiölle on myönnetty toimilupa Suomessa, ja sitä sekä Rahastoa valvoo Finanssivalvonta.
Rahaston säännöt on vahvistettu 14.8.2014 ja ovat voimassa 29.9.2014 alkaen.
Tämä avaintietoesite on voimassa 26.2.2015 alkaen.
2 (2)
Avaintietoesite
Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta
sijoittaja ymmärtäisi rahaston luonteen ja siihen liittyvät sijoitusriskit. Asiakirjaan tutustumista suositellaan, jotta sijoittaja voisi tehdä
sijoituspäätöksensä tietoon perustuen.
Sijoitusrahasto Alfred Berg Finland B (Kasvu)
ISIN: FI0008803564

Sijoitusrahasto Alfred Berg Finland B
(Kasvu)
Avaintietoesite
Rahaston kulut
Sijoittajan maksamia kuluja käytetään rahaston toimintakustannusten,
kuten salkunhoidon, markkinointi- ja jakelukustannusten maksamiseen.
Nämä kulut vähentävät sijoitusten mahdollista tuottoa.
Rahasto-osuuksien ostamiseen ja myymiseen liittyvät kertamaksut
Merkintäpalkkio (%)
0%
Lunastuspalkkio (%)
0%
Merkintä- ja lunastuspalkkio on ilmoitettu enimmäismäärinä. Tarkempia
tietoja saatavilla kulloinkin voimassa olevasta hinnastosta.
Nämä ovat enimmäismäärät, jotka sijoituksesta voidaan veloittaa
kuluina merkinnän ja lunastuksen yhteydessä.
Rahastosta vuoden aikana veloitettavat maksut
Juoksevat kulut (%)
Juoksevat kulut perustuvat vuonna 2013 perittyihin kuluihin. Niiden määrä
voi vaihdella vuodesta toiseen. Ne eivät sisällä:
1,80%
- Tuottosidonnaisia palkkioita
- Rahaston maksamia käupankäyntikuluja paitsi toisen rahaston osuuksien
ostamisesta tai myymisestä maksetut merkintä- ja lunastuspalkkiot.
Rahastosta erityisissä tilanteissa veloitettavat maksut
Tuottosidonnainen palkkio (%)
Ei tuottosidonnaista palkkiota
Lisätietoja kuluista on esitetty rahastojen hinnastossa, joka on saatavilla
osoitteesta www.alfredberg.fi.
Aiempi tuotto- tai arvonkehitys
Alfred Berg Finland
OMX Helsinki Cap GI
58,7
60%
40%
44,5
30,5 34,5 30,3 29,9
25,2
30,7 31,6
29,8
15,5
11,2 8,1
20%
5,7
4,4
10,6
0%
-20%
-40%
-30,1
-24,9
-43,0 -47,3
-60%
Rahastosijoittamiseen liittyy aina
riski. Historiallinen tuotto ei ole tae
tulevasta arvonkehityksestä.
Rahastoon sijoitettujen varojen arvo
voi nousta tai laskea. Arvon
laskiessa sijoittaja voi menettää
sijoitetut varat osaksi tai kokonaan.
Tuoton kehityksessä on huomioitu
hallinnointi- ja säilytyspalkkio.
Tuotossa on myös huomioitu
mahdolliset osuudenomistajille
maksetut tuotto-osuudet.
Rahaston aloituspäivä on
4.12.1992. Perusvaluutta on euro.
-80%
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Käytännön tiedot
Lisätietoa rahastosta löytyy rahastoesitteestä, rahaston säännöistä
sekä rahaston viimeisimmästä vuosi- tai
puolivuosikatsauksesta osoitteesta www.alfredberg.fi
tai rahastoyhtiöstä Pohjoisesplanadi 37 A, 00100 Helsinki. Rahastoosuuksien viimeisimmät arvot on saatavilla osoitteesta
www.alfredberg.fi.
Oy, KHT Martin Grandell, varalla KHT Petter Lindeman. Rahastoosuudenomistajien valitsema varsinainen tilintarkastaja KHT Jukka
Paunonen, varalla KHT Jonas Blomqvist.
Yksittäisten osuudenomistajien saamien tulojen tai myyntivoittojen
verotus riippuu yksittäisen osuudenomistajan aseman ja/tai pääoman
sijoituspaikan mukaan sovellettavasta verolaista.
Säilytysyhteisö: J.P. Morgan Europe Limited, Helsingin sivuliiike
Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy voidaan saattaa vastuuseen vain sillä
perusteella, että tämä asiakirja sisältää harhaanjohtavia tai
epätarkkoja tietoja, jotka ovat ristiriidassa rahastoesitteen kanssa.
Tilintarkastaja: Rahastoyhtiön ja rahastojen PricewaterhouseCoopers
Alfred Berg Rahastoyhtiölle on myönnetty toimilupa Suomessa, ja sitä sekä Rahastoa valvoo Finanssivalvonta.
Rahaston säännöt on vahvistettu 14.8.2014 ja ovat voimassa 29.9.2014 alkaen.
Tämä avaintietoesite on voimassa 26.2.2015 alkaen.
2 (2)
Avaintietoesite
Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta
sijoittaja ymmärtäisi rahaston luonteen ja siihen liittyvät sijoitusriskit. Asiakirjaan tutustumista suositellaan, jotta sijoittaja voisi tehdä
sijoituspäätöksensä tietoon perustuen.
Sijoitusrahasto Alfred Berg Korko A (Tuotto)
ISIN: FI0008803796
Rahastoa hallinnoi Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy, joka kuuluu BNP Paribas konserniin.
Tavoitteet ja sijoituspolitiikka
Alfred Berg Korko on aktiivinen rahamarkkinarahasto joka sijoittaa
euroalueen euromääräisiin ja kansallisten valuuttojen määräisiin
korkoinstrumentteihin. Rahaston ensisijainen tavoite turvata varojen
säilyminen ja toissijaisesti saada rahamarkkinasijoitusta vastaava
tasainen ja turvallinen tuotto.
Rahaston varat sijoitetaan euromääräisiin korkoa tuottaviin
arvopapereihin. Rahaston vertailuindeksinä on kolmen kuukauden
Euribor- korko, joka on euromaiden yhteinen päivittäin julkaistava
viitekorko. Rahaston säännöt sallivat johdannaisten käytön, myös
osana sijoitusrahaston tavoitteiden mukaista sijoitustoimintaa.
Rahasto ei tällä hetkellä käytä johdannaisia. Rahaston sijoitusaste
pyritään pitämään lähellä 100 %.
Keskeisimmät sijoituskohteet ovat pankkien ja yritysten
liikkeellelaskemat sijoitus- ja yritystodistukset sekä vaihtuvakorkoiset
obligaatiot, joiden tuotto on sidottu lyhyeen viitekorkoon. Rahaston
sijoitusten painotettu, keskimääräinen jäljellä oleva juoksuaika
mitattuna WAL-tunnusluvulla (Weighted Average Life) on enintään 12
kuukautta ja Rahaston korkoriski mitattuna WAM-tunnusluvulla
(Weighted Average Maturity) on enintään 6
kuukautta. Sijoituskohteena olevan korkoinstrumentin
luottoluokituksen on oltava jokaiselta instrumentin luokittaneelta
yhtiöltä vähintään korkein tai toiseksi korkein lyhyen tai pitkän
aikaväliin luottoluokitus. Rahastoa voidaan käyttää mm. yhdistettynä
määräaikaistalletukseen tai pankkitiliin. Rahastossa olevat varat ovat
tarvittaessa pääsääntöisesti heti likvidejä.
Sijoitusrahastojen rahasto-osuudet voidaan jakaa kasvu- ja tuottoosuuksiin. Rahasto-osuuksia voi merkitä ja lunastaa jokaisena
pankkipäivänä jolloin rahasto-osuuden arvo lasketaan. Tuottoosuuksien omistajat saavat rahasto-osuuksista tulevan tuoton osittain
vuosittaisena tuotonjakona ja osittain mahdollisen arvonnousun
muodossa myydessään rahasto-osuutensa. Jaettavan tuoton määrä
vahvistetaan vuosittain rahastoyhtiön yhtiökokouksessa. Tuotto
maksetaan viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa
yhtiökokouksesta. Kasvuosuuksille ei jaeta vuotuista tuottoa, vaan se
pääomitetaan kokonaisuudessaan. Tarkempia tietoja kasvu- ja tuottoosuuksista sekä voitonjaosta annetaan rahaston sääntöjen 5§:ssä.
Yksityishenkilöille suosittelemme kasvuosuuksien (B) valitsemista.
Rahaston sijoitusten keskimääräinen jäljellä oleva juoksuaika
(duraatio) on lyhyt, jonka vuoksi tuoton voidaan olettaa olevan hyvin
vakaa. Suositus: tämä rahastoa ei ehkä sovellu sijoittajille, jotka
aikovat luopua osuuksistaan rahastossa kuukauden kuluessa. Yleisesti
nousevat riskipreemiot voivat laajemmin vaikuttaa sijoitusten arvoon,
joiden emme kuitenkaan odota pitkäaikaisesti vaikuttavan
arvonkehitykseen negatiivisesti.
Riski-tuottoprofiili
1
2
3
Pienempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
4
5
6
7
Suurempi riski
Tyypillisesti suuremmat tuotot
Rahaston riskimittarina käytetään volatiliteettia, joka kertoo kuinka
paljon rahaston tuotto on vaihdellut valitulla ajanjaksolla. Mitä
enemmän tuotot heiluvat, sitä korkeampi on rahaston riski. Jokaisen
rahaston riskiluokka on määritetty sen historiallisen volatiliteetin
perusteella sekä arvioimalla, miten rahaston tuottojen uskotaan
heiluvan pitkällä tähtäimellä. Luokitus on seitsemänportainen siten, että
alhaisimman riskin rahastot kuuluvat luokkaan yksi riskin kasvaessa
asteittain luokkaan seitsemän asti. Alinkaan riskiluokitus (1) ei tarkoita,
että sijoitus olisi täysin riskitön. Historiallisten tietojen
perusteella voi ennustaa rahaston riski-tuottoprofiilin ja riskiluokan
kehitystä tulevaisuudessa.
Sijoittajaa pyydetään tutustumaan, tässä esitettyjen rahastokohtaisten
riskien lisäksi, rahastoesitteessä kuvattuihin rahastosijoittamiseen
liittyviin yleisiin riskeihin.
Sijoitustavoitteen saavuttamisesta, etenkin lyhyellä aikavälillä, ei ole
mitään takeita, rahaston arvonkehitys voi poiketa vertailuindeksistään ja
muista vastaavista rahastoista.
Korkoriski: Korkotasojen muutokset saattavat vaikuttaa sijoitusten
arvoon. Korkoihin vaikuttavat monet tekijät ja tapahtumat, kuten muun
muassa rahapolitiikka, diskonttokorko ja inflaatio. Korkojen noustessa
laskee obligaatioinstrumentteihin ja velkakirjoihin sidottujen sijoitusten
arvo.
Luottoriski: Riski joka liittyy liikkeeseenlaskijan kykyyn maksaa
velkansa, tai yleiseen arvioon velanmaksukyvystä (luottoluokitus).
Luottoluokituksen laskiessa sijoitusten arvo laskee.
Inflaatioriski: On mahdollista, että lyhyen aikavälin sijoituksien tuotto ei
kehity samaan tahtiin inflaation kanssa, mikä alentaa sijoittajan
ostovoimaa.
Vastapuoliriski: Riski liittyy rahaston käyttämiin vastapuoliin (esim.
talletuksissa ja johdannaiskaupassa), ja heidän kykyynsä noudattaa
sitoumuksiaan (esim. maksu, toimitus, hyvitys).
Rahastoon kohdistuu lisäksi operatiivisia sekä varojen säilyttämiseen
liittyviä riskejä.
1 (2)
Sijoitusrahasto Alfred Berg Korko A
(Tuotto)
Avaintietoesite
Rahaston kulut
Sijoittajan maksamia kuluja käytetään rahaston toimintakustannusten,
kuten salkunhoidon, markkinointi- ja jakelukustannusten maksamiseen.
Nämä kulut vähentävät sijoitusten mahdollista tuottoa.
Rahasto-osuuksien ostamiseen ja myymiseen liittyvät kertamaksut
Merkintäpalkkio (%)
0%
Lunastuspalkkio (%)
0%
Merkintä- ja lunastuspalkkio on ilmoitettu enimmäismäärinä. Tarkempia
tietoja saatavilla kulloinkin voimassa olevasta hinnastosta.
Nämä ovat enimmäismäärät, jotka sijoituksesta voidaan veloittaa
kuluina merkinnän ja lunastuksen yhteydessä.
Rahastosta vuoden aikana veloitettavat maksut
Juoksevat kulut (%)
Juoksevat kulut perustuvat vuonna 2013 perittyihin kuluihin. Niiden määrä
voi vaihdella vuodesta toiseen. Ne eivät sisällä:
0,40%
- Tuottosidonnaisia palkkioita
- Rahaston maksamia kaupankäyntikuluja paitsi toisen rahaston osuuksien
ostamisesta tai myymisestä maksetut merkintä- ja lunastuspalkkiot.
Rahastosta erityisissä tilanteissa veloitettavat maksut
Tuottosidonnainen palkkio (%)
Ei tuottosidonnaista palkkiota
Lisätietoja kuluista on esitetty rahastojen hinnastossa, joka on saatavilla
osoitteesta www.alfredberg.fi.
Aiempi tuotto- tai arvonkehitys
Alfred Berg Korko
3 kk Euribor
12%
10%
8%
5,6
6%
4,0 4,4
4%
2,0 2,2
4,6
2,7 3,0
2,0 2,2
0,8 1,1
2%
0,9
1,4
0,2
0,6
0,2
0,2 0,2
0%
Rahastosijoittamiseen liittyy aina
riski. Historiallinen tuotto ei ole tae
tulevasta arvonkehityksestä.
Rahastoon sijoitettujen varojen arvo
voi nousta tai laskea. Arvon
laskiessa sijoittaja voi menettää
sijoitetut varat osaksi tai kokonaan.
Tuoton kehityksessä on huomioitu
hallinnointi- ja säilytyspalkkio.
Tuotossa on myös huomioitu
mahdolliset osuudenomistajille
maksetut tuotto-osuudet.
Rahaston aloituspäivä on 1.3.2001.
Perusvaluutta on euro.
-0,1
-2%
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Käytännön tiedot
Lisätietoa rahastosta löytyy rahastoesitteestä, rahaston säännöistä
sekä rahaston viimeisimmästä vuosi- tai puolivuosikatsauksesta
osoitteesta www.alfredberg.fi tai rahastoyhtiöstä Pohjoisesplanadi 37
A, 00100 Helsinki. Rahasto-osuuksien viimeisimmät arvot on
saatavilla osoitteesta www.alfredberg.fi.
Oy, KHT Martin Grandell, varalla KHT Petter Lindeman. Rahastoosuudenomistajien valitsema varsinainen tilintarkastaja KHT Jukka
Paunonen, varalla KHT Jonas Blomqvist.
Yksittäisten osuudenomistajien saamien tulojen tai myyntivoittojen
verotus riippuu yksittäisen osuudenomistajan aseman ja/tai pääoman
sijoituspaikan mukaan sovellettavasta verolaista.
Säilytysyhteisö: J.P. Morgan Europe Limited, Helsingin sivuliiike
Tilintarkastaja: Rahastoyhtiön ja rahastojen PricewaterhouseCoopers
Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy voidaan saattaa vastuuseen vain sillä
perusteella, että tämä asiakirja sisältää harhaanjohtavia tai
epätarkkoja tietoja, jotka ovat ristiriidassa rahastoesitteen kanssa.
Alfred Berg Rahastoyhtiölle on myönnetty toimilupa Suomessa, ja sitä sekä Rahastoa valvoo Finanssivalvonta.
Rahaston säännöt on vahvistettu 14.8.2014 ja ovat voimassa 29.9.2014 alkaen.
Tämä avaintietoesite on voimassa 26.2.2015 alkaen.
2 (2)
Avaintietoesite
Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta
sijoittaja ymmärtäisi rahaston luonteen ja siihen liittyvät sijoitusriskit. Asiakirjaan tutustumista suositellaan, jotta sijoittaja voisi tehdä
sijoituspäätöksensä tietoon perustuen.
Sijoitusrahasto Alfred Berg Korko B (Kasvu)
ISIN: FI0008803804
Rahastoa hallinnoi Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy, joka kuuluu BNP Paribas konserniin.
Tavoitteet ja sijoituspolitiikka
Alfred Berg Korko on aktiivinen rahamarkkinarahasto joka sijoittaa
euroalueen euromääräisiin ja kansallisten valuuttojen määräisiin
korkoinstrumentteihin. Rahaston ensisijainen tavoite turvata varojen
säilyminen ja toissijaisesti saada rahamarkkinasijoitusta vastaava
tasainen ja turvallinen tuotto.
Rahaston varat sijoitetaan euromääräisiin korkoa tuottaviin
arvopapereihin. Rahaston vertailuindeksinä on kolmen kuukauden
Euribor- korko, joka on euromaiden yhteinen päivittäin julkaistava
viitekorko. Rahaston säännöt sallivat johdannaisten käytön, myös
osana sijoitusrahaston tavoitteiden mukaista sijoitustoimintaa.
Rahasto ei tällä hetkellä käytä johdannaisia. Rahaston sijoitusaste
pyritään pitämään lähellä 100 %.
Keskeisimmät sijoituskohteet ovat pankkien ja yritysten
liikkeellelaskemat sijoitus- ja yritystodistukset sekä vaihtuvakorkoiset
obligaatiot, joiden tuotto on sidottu lyhyeen viitekorkoon. Rahaston
sijoitusten painotettu, keskimääräinen jäljellä oleva juoksuaika
mitattuna WAL-tunnusluvulla (Weighted Average Life) on enintään 12
kuukautta ja Rahaston korkoriski mitattuna WAM-tunnusluvulla
(Weighted Average Maturity) on enintään 6
kuukautta. Sijoituskohteena olevan korkoinstrumentin
luottoluokituksen on oltava jokaiselta instrumentin luokittaneelta
yhtiöltä vähintään korkein tai toiseksi korkein lyhyen tai pitkän
aikaväliin luottoluokitus. Rahastoa voidaan käyttää mm. yhdistettynä
määräaikaistalletukseen tai pankkitiliin. Rahastossa olevat varat ovat
tarvittaessa pääsääntöisesti heti likvidejä.
Sijoitusrahastojen rahasto-osuudet voidaan jakaa kasvu- ja tuottoosuuksiin. Rahasto-osuuksia voi merkitä ja lunastaa jokaisena
pankkipäivänä jolloin rahasto-osuuden arvo lasketaan. Tuottoosuuksien omistajat saavat rahasto-osuuksista tulevan tuoton osittain
vuosittaisena tuotonjakona ja osittain mahdollisen arvonnousun
muodossa myydessään rahasto-osuutensa. Jaettavan tuoton määrä
vahvistetaan vuosittain rahastoyhtiön yhtiökokouksessa. Tuotto
maksetaan viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa
yhtiökokouksesta. Kasvuosuuksille ei jaeta vuotuista tuottoa, vaan se
pääomitetaan kokonaisuudessaan. Tarkempia tietoja kasvu- ja tuottoosuuksista sekä voitonjaosta annetaan rahaston sääntöjen 5§:ssä.
Yksityishenkilöille suosittelemme kasvuosuuksien (B) valitsemista.
Rahaston sijoitusten keskimääräinen jäljellä oleva juoksuaika
(duraatio) on lyhyt, jonka vuoksi rahaston tuoton voidaan olettaa
olevan hyvin vakaa. Suositus: tämä rahastoa ei ehkä sovellu
sijoittajille, jotka aikovat luopua osuuksistaan rahastossa kuukauden
kuluessa. Yleisesti nousevat riskipreemiot voivat laajemmin vaikuttaa
sijoitusten arvoon, joiden emme kuitenkaan odota pitkäaikaisesti
vaikuttavan arvonkehitykseen negatiivisesti.
Riski-tuottoprofiili
1
2
3
Pienempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
4
5
6
7
Suurempi riski
Tyypillisesti suuremmat tuotot
Rahaston riskimittarina käytetään volatiliteettia, joka kertoo kuinka
paljon rahaston tuotto on vaihdellut valitulla ajanjaksolla. Mitä
enemmän tuotot heiluvat, sitä korkeampi on rahaston riski. Jokaisen
rahaston riskiluokka on määritetty sen historiallisen volatiliteetin
perusteella sekä arvioimalla, miten rahaston tuottojen uskotaan
heiluvan pitkällä tähtäimellä. Luokitus on seitsemänportainen siten, että
alhaisimman riskin rahastot kuuluvat luokkaan yksi riskin kasvaessa
asteittain luokkaan seitsemän asti. Alinkaan riskiluokitus (1) ei tarkoita,
että sijoitus olisi täysin riskitön. Historiallisten tietojen
perusteella voi ennustaa rahaston riski-tuottoprofiilin ja riskiluokan
kehitystä tulevaisuudessa.
Sijoittajaa pyydetään tutustumaan, tässä esitettyjen rahastokohtaisten
riskien lisäksi, rahastoesitteessä kuvattuihin rahastosijoittamiseen
liittyviin yleisiin riskeihin.
Sijoitustavoitteen saavuttamisesta, etenkin lyhyellä aikavälillä, ei ole
mitään takeita, rahaston arvonkehitys voi poiketa vertailuindeksistään ja
muista vastaavista rahastoista.
Korkoriski: Korkotasojen muutokset saattavat vaikuttaa sijoitusten
arvoon. Korkoihin vaikuttavat monet tekijät ja tapahtumat, kuten muun
muassa rahapolitiikka, diskonttokorko ja inflaatio. Korkojen noustessa
laskee obligaatioinstrumentteihin ja velkakirjoihin sidottujen sijoitusten
arvo.
Luottoriski: Riski joka liittyy liikkeeseenlaskijan kykyyn maksaa
velkansa, tai yleiseen arvioon velanmaksukyvystä (luottoluokitus).
Luottoluokituksen laskiessa sijoitusten arvo laskee.
Inflaatioriski: On mahdollista, että lyhyen aikavälin sijoituksien tuotto ei
kehity samaan tahtiin inflaation kanssa, mikä alentaa sijoittajan
ostovoimaa.
Vastapuoliriski: Riski liittyy rahaston käyttämiin vastapuoliin (esim.
talletuksissa ja johdannaiskaupassa), ja heidän kykyynsä noudattaa
sitoumuksiaan (esim. maksu, toimitus, hyvitys).
Rahastoon kohdistuu lisäksi operatiivisia sekä varojen säilyttämiseen
liittyviä riskejä.
1 (2)
Sijoitusrahasto Alfred Berg Korko B
(Kasvu)
Avaintietoesite
Rahaston kulut
Sijoittajan maksamia kuluja käytetään rahaston toimintakustannusten,
kuten salkunhoidon, markkinointi- ja jakelukustannusten maksamiseen.
Nämä kulut vähentävät sijoitusten mahdollista tuottoa.
Rahasto-osuuksien ostamiseen ja myymiseen liittyvät kertamaksut
Merkintäpalkkio (%)
0%
Lunastuspalkkio (%)
0%
Merkintä- ja lunastuspalkkio on ilmoitettu enimmäismäärinä. Tarkempia
tietoja saatavilla kulloinkin voimassa olevasta hinnastosta.
Nämä ovat enimmäismäärät, jotka sijoituksesta voidaan veloittaa
kuluina merkinnän ja lunastuksen yhteydessä.
Rahastosta vuoden aikana veloitettavat maksut
Juoksevat kulut (%)
Juoksevat kulut perustuvat vuonna 2013 perittyihin kuluihin. Niiden määrä
voi vaihdella vuodesta toiseen. Ne eivät sisällä:
0,40%
- Tuottosidonnaisia palkkioita
- Rahaston maksamia kaupankäyntikuluja paitsi toisen rahaston osuuksien
ostamisesta tai myymisestä maksetut merkintä- ja lunastuspalkkiot.
Rahastosta erityisissä tilanteissa veloitettavat maksut
Tuottosidonnainen palkkio (%)
Ei tuottosidonnaista palkkiota
Lisätietoja kuluista on esitetty rahastojen hinnastossa, joka on saatavilla
osoitteesta www.alfredberg.fi.
Aiempi tuotto- tai arvonkehitys
Alfred Berg Korko
3 kk Euribor
12%
10%
8%
5,6
6%
4,0 4,4
4%
2,0 2,2
4,6
2,7 3,0
2,0 2,2
0,8 1,1
2%
0,9
1,4
0,2
0,6
0,2
0,2 0,2
0%
Rahastosijoittamiseen liittyy aina
riski. Historiallinen tuotto ei ole tae
tulevasta arvonkehityksestä.
Rahastoon sijoitettujen varojen arvo
voi nousta tai laskea. Arvon
laskiessa sijoittaja voi menettää
sijoitetut varat osaksi tai kokonaan.
Tuoton kehityksessä on huomioitu
hallinnointi- ja säilytyspalkkio.
Tuotossa on myös huomioitu
mahdolliset osuudenomistajille
maksetut tuotto-osuudet.
Rahaston aloituspäivä on 1.3.2001.
Perusvaluutta on euro.
-0,1
-2%
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Käytännön tiedot
Lisätietoa rahastosta löytyy rahastoesitteestä, rahaston säännöistä
sekä rahaston viimeisimmästä vuosi- tai puolivuosikatsauksesta
osoitteesta www.alfredberg.fi tai rahastoyhtiöstä Pohjoisesplanadi 37
A, 00100 Helsinki. Rahasto-osuuksien viimeisimmät arvot on
saatavilla osoitteesta www.alfredberg.fi.
Oy, KHT Martin Grandell, varalla KHT Petter Lindeman. Rahastoosuudenomistajien valitsema varsinainen tilintarkastaja KHT Jukka
Paunonen, varalla KHT Jonas Blomqvist.
Yksittäisten osuudenomistajien saamien tulojen tai myyntivoittojen
verotus riippuu yksittäisen osuudenomistajan aseman ja/tai pääoman
sijoituspaikan mukaan sovellettavasta verolaista.
Säilytysyhteisö: J.P. Morgan Europe Limited, Helsingin sivuliiike
Tilintarkastaja: Rahastoyhtiön ja rahastojen PricewaterhouseCoopers
Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy voidaan saattaa vastuuseen vain sillä
perusteella, että tämä asiakirja sisältää harhaanjohtavia tai
epätarkkoja tietoja, jotka ovat ristiriidassa rahastoesitteen kanssa.
Alfred Berg Rahastoyhtiölle on myönnetty toimilupa Suomessa, ja sitä sekä Rahastoa valvoo Finanssivalvonta.
Rahaston säännöt on vahvistettu 14.8.2014 ja ovat voimassa 29.9.2014 alkaen.
Tämä avaintietoesite on voimassa 26.2.2015 alkaen.
2 (2)
Avaintietoesite
Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta
sijoittaja ymmärtäisi rahaston luonteen ja siihen liittyvät sijoitusriskit. Asiakirjaan tutustumista suositellaan, jotta sijoittaja voisi tehdä
sijoituspäätöksensä tietoon perustuen.
Sijoitusrahasto Alfred Berg Korkovarainhoito B (kasvu), A (tuotto)
ISIN: FI4000106323, FI4000106315
Rahastoa hallinnoi Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy, joka kuuluu BNP Paribas konserniin.
Tavoitteet ja sijoituspolitiikka
Alfred Berg Korkovarainhoito on korkomarkkinoilla toimiva
aktiivinen rahastojen rahasto, jonka tavoitteena on rahastoon
sijoitetun pääoman arvonnousu pitkällä aikavälillä. Rahastolla ei ole
virallista vertailuindeksiä.
Rahasto hajauttaa sijoituksensa pääosin erilaisiin korkorahastoihin
maailmanlaajuisesti, hyödyntäen markkinatilanteen mukaan eri
maantieteellisiä alueita, erilaisia korkoa tuottavia instrumentteja ja
niihin sijoittavia rahastoja sekä juoksuajaltaan eripituisia
korkosijoituksia. Rahasto voi myös tehdä suoria
korkosijoituksia. Rahaston säännöt sallivat johdannaisten käytön
suojaustarkoituksessa. Rahasto ei tällä hetkellä käytä johdannaisia.
Rahaston sijoitusaste pyritään pitämään lähellä 100 %.
Salkunhoitaja pyrkii hyvällä rahastovalinnalla ja aktiivisella
salkunhoidolla hyvään tuottoon kulloisenkin talous- ja
markkinatilanteen mukaan. Salkunhoitotyyli on kurinalainen ja pyrkii
kohtuullisen matalalla riskitasolla saavuttamaan sijoitustavoitteensa
pitkällä aikavälillä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että salkunhoitajan
markkinaan nähden ottamat riskit ovat maltillisia ja riskejä seurataan
jatkuvasti. Rahastoon sijoitettujen varojen arvo voi nousta tai laskea.
Sijoitusrahastojen rahasto-osuudet voidaan jakaa kasvu- ja tuottoosuuksiin. Rahasto-osuuksia voi merkitä ja lunastaa jokaisena
pankkipäivänä, jolloin rahasto-osuuden arvo lasketaan. Tuottoosuuksien omistajat saavat rahasto-osuuksista tulevan tuoton osittain
vuosittaisena tuotonjakona ja osittain mahdollisen arvonnousun
muodossa myydessään rahasto-osuutensa. Jaettavan tuoton määrä
vahvistetaan vuosittain rahastoyhtiön yhtiökokouksessa. Tuotto
maksetaan viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa
yhtiökokouksesta. Kasvuosuuksille ei jaeta vuotuista tuottoa, vaan se
pääomitetaan kokonaisuudessaan. Tarkempia tietoja kasvu- ja tuottoosuuksista sekä voitonjaosta annetaan rahaston sääntöjen 5§:ssä.
Yksityishenkilöille suosittelemme kasvuosuuksien (B) valitsemista.
Rahasto-osuuden arvo voi vaihdella lyhyellä tähtäimellä eikä
säännöllistä tuottoa tai pääoman arvon säilymistä voida taata.
Sijoitettaessa aktiivisesti eri korkoa tuottaviin instrumentteihin on
tuotto-odotus jonkin verran korkeampi kuin rahastoissa, joissa
ainoastaan sijoitetaan vähäriskisiin korkoinstrumentteihin. Suositus:
tämä rahasto ei ehkä sovellu sijoittajille, jotka aikovat luopua
osuuksistaan rahastossa 3-5 vuoden kuluessa.
Riski-tuottoprofiili
1
2
3
Pienempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
4
5
6
7
Suurempi riski
Tyypillisesti suuremmat tuotot
Rahaston riskimittarina käytetään volatiliteettia, joka kertoo kuinka
paljon rahaston tuotto on vaihdellut viime viiden vuoden aikana. Koska
kyseessä on uusi rahasto, riskiluokan laskemisessa on käytetty rahaston
simuloitua riskiluokkaa rahaston aloitushetkeen perustuen. Mitä
enemmän tuotot heiluvat, sitä korkeampi on rahaston riski. Jokaisen
rahaston riskiluokka on määritetty sen historiallisen volatiliteetin
perusteella, sekä arvioimalla, miten rahaston tuottojen uskotaan
heiluvan pitkällä tähtäimellä. Luokitus on seitsemänportainen siten, että
alhaisimman riskin rahastot kuuluvat luokkaan yksi riskin kasvaessa
asteittain luokkaan seitsemän asti. Alinkaan riskiluokitus (1) ei tarkoita,
että sijoitus olisi täysin riskitön. Historiallisten tietojen
perusteella voi ennustaa rahaston riski-tuottoprofiilin ja riskiluokan
kehitystä tulevaisuudessa. Sijoittajaa pyydetään tutustumaan, tässä
esitettyjen rahastokohtaisten riskien lisäksi, rahastoesitteessä
kuvattuihin rahastosijoittamiseen liittyviin yleisiin riskeihin.
Sijoitustavoitteen saavuttamisesta, etenkään lyhyellä aikavälillä, ei ole
takeita, rahaston arvonkehitys voi poiketa muista vastaavista
rahastoista.
Luottoriski: Riski joka liittyy liikkeeseenlaskijan kykyyn maksaa
velkansa, tai yleiseen arvioon velanmaksukyvystä (luottoluokitus).
Luottoluokituksen laskiessa sijoitusten arvo laskee. Korkean tuoton High
Yield -obligaatioihin liittyvä luottoriski on keskimääräistä suurempi.
Korkoriski: Korkotasojen muutokset saattavat vaikuttaa sijoitusten
arvoon. Korkoihin vaikuttavat monet tekijät ja tapahtumat, kuten muun
muassa rahapolitiikka, diskonttokorko ja inflaatio. Korkojen noustessa
laskee obligaatioinstrumentteihin ja velkakirjoihin sidottujen sijoitusten
arvo.
Inflaatioriski: On mahdollista, että lyhyen aikavälin sijoituksien tuotto ei
kehity samaan tahtiin inflaation kanssa, mikä alentaa sijoittajan
ostovoimaa.
Vastapuoliriski: Riski liittyy rahaston käyttämiin vastapuoliin (esim.
talletuksissa ja johdannaiskaupassa), ja heidän kykyynsä noudattaa
sitoumuksiaan (esim. maksu, toimitus, hyvitys).
Rahastoon kohdistuu lisäksi operatiivisia sekä varojen säilyttämiseen
liittyviä riskejä.
1 (2)
Sijoitusrahasto Alfred Berg
Korkovarainhoito B (kasvu), A (tuotto)
Avaintietoesite
Rahaston kulut
Rahasto-osuuksien ostamiseen ja myymiseen liittyvät kertamaksut
Merkintäpalkkio (%)
0%
Lunastuspalkkio (%)
0%
Nämä ovat enimmäismäärät, jotka sijoituksesta voidaan veloittaa
kuluina merkinnän ja lunastuksen yhteydessä sekä ennen
sijoituksen tuoton maksua.
Rahastosta vuoden aikana veloitettavat maksut
Juoksevat kulut (%)
0,75% (arvio)
Rahastosta erityisissä tilanteissa veloitettavat maksut
Tuottosidonnainen palkkio (%)
Sijoittajan maksamia kuluja käytetään rahaston toimintakustannusten,
kuten salkunhoidon sekä markkinointi- ja jakelukustannusten
maksamiseen. Nämä kulut vähentävät sijoitusten mahdollista tuottoa.
Merkintä- ja lunastuspalkkio: Rahasto ei peri merkintä- ja
lunastuspalkkioita.
Juoksevat kulut: Ongoing charges (OCR) mittaa rahaston pääomasta
veloitettavien kulujen suhdetta pääomaan. OCR ei sisällä
kaupankäyntikuluja. Koska kyseessä on uusi rahasto, tämä on arvio
rahaston juoksevista kuluista.
Lisätietoja kuluista on esitetty Rahastoesitteessä osassa palkkiot.
Ei tuottosidonnaista palkkiota
Aiempi tuotto- tai arvonkehitys
Alfred Berg Korkovarainhoito
10,0%
7,5%
5,0%
2,5%
0,0%
-2,5%
-5,0%
-7,5%
-10,0%
2010
2011
2012
2013
2014
Rahastosijoittamiseen liittyy aina
riski. Historiallinen tuotto ei ole tae
tulevasta arvonkehityksestä.
Rahastoon sijoitettujen varojen arvo
voi nousta tai laskea. Arvon
laskiessa sijoittaja voi menettää
sijoitetut varat osaksi tai kokonaan.
Tuoton kehityksessä on huomioitu
hallinnointi- ja säilytyspalkkio.
Tuotossa on myös huomioitu
mahdolliset osuudenomistajille
maksetut tuotto-osuudet.
Rahaston aloituspäivä on
29.9.2014. Koska kyseessä on uusi
rahasto, rahaston tuottoa kuvaavia
historiallisia tietoja ei ole
saatavilla. Perusvaluutta on euro.
Käytännön tiedot
Lisätietoa rahastosta löytyy rahastoesitteestä, rahaston säännöistä
sekä rahaston viimeisimmästä vuosi- tai puolivuosikatsauksesta. Ne
sekä muuta käytännön tietoa kuten rahasto-osuuden arvo ovat
saatavilla rahastoyhtiössä, Pohjoisesplanadi 37 A, 00100
Helsinki, sekä osoitteesta www.alfredberg.fi.
osuudenomistajien valitsema varsinainen tilintarkastaja KHT Jukka
Paunonen, varalla KHT Jonas Blomqvist.
Yksittäisten osuudenomistajien saamien tulojen tai myyntivoittojen
verotus riippuu yksittäisen osuudenomistajan aseman ja/tai pääoman
sijoituspaikan mukaan sovellettavasta verolaista.
Säilytysyhteisö: J.P. Morgan Europe Limited, Helsingin sivuliike.
Tilintarkastaja: Rahastoyhtiön ja rahastojen PricewaterhouseCoopers
Oy, KHT Martin Grandell, varalla KHT Petter Lindeman. Rahasto-
Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy voidaan saattaa vastuuseen vain sillä
perusteella, että tämä asiakirja sisältää harhaanjohtavia tai
epätarkkoja tietoja, jotka ovat ristiriidassa rahastoesitteen kanssa.
Alfred Berg Rahastoyhtiölle on myönnetty toimilupa Suomessa, ja sitä sekä Rahastoa valvoo Finanssivalvonta.
Rahaston säännöt on vahvistettu 14.8.2014 ja ovat voimassa 14.8.2014 alkaen.
Tämä avaintietoesite on voimassa 26.02.2015 alkaen.
2 (2)
Avaintietoesite
Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta
sijoittaja ymmärtäisi rahaston luonteen ja siihen liittyvät sijoitusriskit. Asiakirjaan tutustumista suositellaan, jotta sijoittaja voisi tehdä
sijoituspäätöksensä tietoon perustuen.
Sijoitusrahasto Alfred Berg Obligaatio A (Tuotto)
ISIN: FI0008803713
Rahastoa hallinnoi Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy, joka kuuluu BNP Paribas konserniin.
Tavoitteet ja sijoituspolitiikka
Alfred Berg Obligaatio on aktiivinen korkorahasto, jonka tavoitteena on
rahastoon sijoitetun pääoman arvonnousu pitkällä aikavälillä. Rahasto
hajauttaa sijoituksensa euroalueen euromääräisiin tai kansallisten
valuuttojen määräisiin korkoinstrumentteihin. Rahaston tavoitteena on
ylittää pitkällä aikavälillä euroalueen valtionobligaatiosijoitusten
tuotto.
Rahaston varat sijoitetaan pääasiassa EMU-valtioiden obligaatioihin.
Rahaston vertailuindeksinä on JP Morgan EMU Government Bond.
Indeksi koostuu noin 200 joukkovelkakirjasta, joiden
liikkeellelaskijoina ovat maat,joiden virallisena valuuttana on euro.
Rahaston säännöt sallivat johdannaisten käytön, myös osana
sijoitusrahaston tavoitteiden mukaista sijoitustoimintaa. Rahasto ei
tällä hetkellä käytä johdannaisia. Rahaston sijoitusaste pyritään
pitämään lähellä 100 %.
Rahaston salkunhoitaja ottaa aktiivisesti kantaa erimittaisten
obligaatioiden kehitykseen painottamalla sijoituksia kulloinkin
vallitsevan markkinatilanteen mukaan. Näin ollen rahasto pyrkii
tuottamaan vertailuindeksiään paremmin aktiivisen
omaisuudenhoidon keinoin. Salkunhoitaja hyödyntää myös eri EMUvaltioiden obligaatioiden välillä tapahtuvia liikkeitä. Rahaston
sijoitukset on hajautettu yleensä 5-10 liikkeeseenlaskijan
velkapapereihin. Rahaston varoille pyritään saamaan tasainen tuotto
ja pääoma pyritään turvaamaan.
Sijoitusrahastojen rahasto-osuudet voidaan jakaa kasvu- ja tuottoosuuksiin. Rahasto-osuuksia voi merkitä ja lunastaa jokaisena
pankkipäivänä jolloin rahasto-osuuden arvo lasketaan. Tuottoosuuksien omistajat saavat rahasto-osuuksista tulevan tuoton osittain
vuosittaisena tuotonjakona ja osittain mahdollisen arvonnousun
muodossa myydessään rahasto-osuutensa. Jaettavan tuoton määrä
vahvistetaan vuosittain rahastoyhtiön yhtiökokouksessa. Tuotto
maksetaan viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa
yhtiökokouksesta. Kasvuosuuksille ei jaeta vuotuista tuottoa, vaan se
pääomitetaan kokonaisuudessaan. Tarkempia tietoja kasvu- ja tuottoosuuksista sekä voitonjaosta annetaan rahaston sääntöjen 5§:ssä.
Yksityishenkilöille suosittelemme kasvuosuuksien (B) valitsemista.
Rahasto-osuuden arvo voi lyhyellä tähtäimellä vaihdella eikä
säännöllistä tuottoa voida taata. Obligaatiorahastoissa korkoriski on
suurempi kuin rahamarkkinarahastoissa, koska sijoitusten
keskimääräinen jäljellä oleva juoksuaika eli duraatio on pidempi.
Koska rahaston varat sijoitetaan pääasiassa eurooppalaisten
valtioiden liikkeeseenlaskemiin tai takaamiin velkasitoumuksiin
arvioidaan rahaston liikkeeseenlaskijariskin olevan kohtalaisen
matala. Suositus: tämä rahasto ei ehkä sovellu sijoittajille, jotka
aikovat luopua osuuksistaan rahastossa 2 vuoden kuluessa.
Riski-tuottoprofiili
1
2
3
Pienempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
4
5
6
7
Suurempi riski
Tyypillisesti suuremmat tuotot
Rahaston riskimittarina käytetään volatiliteettia, joka kertoo kuinka
paljon rahaston tuotto on vaihdellut valitulla ajanjaksolla. Mitä
enemmän tuotot heiluvat, sitä korkeampi on rahaston riski. Jokaisen
rahaston riskiluokka on määritetty sen historiallisen volatiliteetin
perusteella sekä arvioimalla, miten rahaston tuottojen uskotaan
heiluvan pitkällä tähtäimellä. Luokitus on seitsemänportainen siten, että
alhaisimman riskin rahastot kuuluvat luokkaan yksi riskin kasvaessa
asteittain luokkaan seitsemän asti. Alinkaan riskiluokitus (1) ei tarkoita,
että sijoitus olisi täysin riskitön. Historiallisten tietojen
perusteella voi ennustaa rahaston riski-tuottoprofiilin ja riskiluokan
kehitystä tulevaisuudessa.
Sijoittajaa pyydetään tutustumaan, tässä esitettyjen rahastokohtaisten
riskien lisäksi, rahastoesitteessä kuvattuihin rahastosijoittamiseen
liittyviin yleisiin riskeihin.
Sijoitustavoitteen saavuttamisesta, etenkin lyhyellä aikavälillä, ei ole
mitään takeita, rahaston arvonkehitys voi poiketa vertailuindeksistään ja
muista vastaavista rahastoista.
Luottoriski: Riski joka liittyy liikkeeseenlaskijan kykyyn maksaa
velkansa, tai yleiseen arvioon velanmaksukyvystä (luottoluokitus).
Luottoluokituksen laskiessa sijoitusten arvo laskee. Korkean tuoton High
Yield -obligaatioihin liittyvä luottoriski on keskimääräistä suurempi.
Korkoriski: Korkotasojen muutokset saattavat vaikuttaa sijoitusten
arvoon. Korkoihin vaikuttavat monet tekijät ja tapahtumat, kuten muun
muassa rahapolitiikka, diskonttokorko ja inflaatio. Korkojen noustessa
laskee obligaatioinstrumentteihin ja velkakirjoihin sidottujen sijoitusten
arvo.
Inflaatioriski: On mahdollista, että lyhyen aikavälin sijoituksien tuotto ei
kehity samaan tahtiin inflaation kanssa, mikä alentaa sijoittajan
ostovoimaa.
Rahastoon kohdistuu lisäksi operatiivisia sekä varojen säilyttämiseen
liittyviä riskejä.
1 (2)
Sijoitusrahasto Alfred Berg Obligaatio A
(Tuotto)
Avaintietoesite
Rahaston kulut
Sijoittajan maksamia kuluja käytetään rahaston toimintakustannusten,
kuten salkunhoidon, markkinointi- ja jakelukustannusten maksamiseen.
Nämä kulut vähentävät sijoitusten mahdollista tuottoa.
Rahasto-osuuksien ostamiseen ja myymiseen liittyvät kertamaksut
Merkintäpalkkio (%)
0%
Lunastuspalkkio (%)
0%
Merkintä- ja lunastuspalkkio on ilmoitettu enimmäismäärinä. Tarkempia
tietoja saatavilla kulloinkin voimassa olevasta hinnastosta.
Nämä ovat enimmäismäärät, jotka sijoituksesta voidaan veloittaa
kuluina merkinnän ja lunastuksen yhteydessä.
Rahastosta vuoden aikana veloitettavat maksut
Juoksevat kulut (%)
Juoksevat kulut perustuvat vuonna 2013 perittyihin kuluihin. Niiden määrä
voi vaihdella vuodesta toiseen. Ne eivät sisällä:
0,70%
- Tuottosidonnaisia palkkioita
- Rahastom maksamia kaupankäyntikuluja paitsi toisen rahaston
osuuksien ostamisesta tai myymisestä maksetut merkintä- ja
lunastuspalkkiot.
Rahastosta erityisissä tilanteissa veloitettavat maksut
Tuottosidonnainen palkkio (%)
Ei tuottosidonnaista palkkiota
Lisätietoja kuluista on esitetty rahastojen hinnastossa, joka on saatavilla
osoitteesta www.alfredberg.fi.
Aiempi tuotto- tai arvonkehitys
Alfred Berg Obligaatio
JP Morgan EMU Gvmt Bond
13,5
15%
12%
10,3
9,1 9,4
11,7
11,4
9%
6%
4,9 5,3
3,7 4,3
3%
1,0
3,9
2,4
1,8
1,2
2,1 2,4
1,8
0%
-0,9 -0,3
-3%
Rahastosijoittamiseen liittyy aina
riski. Historiallinen tuotto ei ole tae
tulevasta arvonkehityksestä.
Rahastoon sijoitettujen varojen arvo
voi nousta tai laskea. Arvon
laskiessa sijoittaja voi menettää
sijoitetut varat osaksi tai kokonaan.
Tuoton kehityksessä on huomioitu
hallinnointi- ja säilytyspalkkio.
Tuotossa on myös huomioitu
mahdolliset osuudenomistajille
maksetut tuotto-osuudet.
Rahaston aloituspäivä on
31.8.1993. Perusvaluutta on euro.
-6%
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Käytännön tiedot
Lisätietoa rahastosta löytyy rahastoesitteestä, rahaston säännöistä
sekä rahaston viimeisimmästä vuosi- tai puolivuosikatsauksesta
osoitteesta www.alfredberg.fi tai rahastoyhtiöstä Pohjoisesplanadi 37
A, 00100 Helsinki. Rahasto-osuuksien viimeisimmät arvot on
saatavilla osoitteesta www.alfredberg.fi.
osuudenomistajien valitsema varsinainen tilintarkastaja KHT Jukka
Paunonen, varalla KHT Jonas Blomqvist.
Yksittäisten osuudenomistajien saamien tulojen tai myyntivoittojen
verotus riippuu yksittäisen osuudenomistajan aseman ja/tai pääoman
sijoituspaikan mukaan sovellettavasta verolaista.
Säilytysyhteisö: J.P. Morgan Europe Limited, Helsingin sivuliiike
Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy voidaan saattaa vastuuseen vain sillä
perusteella, että tämä asiakirja sisältää harhaanjohtavia tai
epätarkkoja tietoja, jotka ovat ristiriidassa rahastoesitteen kanssa.
Tilintarkastaja: Rahastoyhtiön ja rahastojen PricewaterhouseCoopers
Oy, KHT Martin Grandell, varalla KHT Petter Lindeman. Rahasto-
Alfred Berg Rahastoyhtiölle on myönnetty toimilupa Suomessa, ja sitä sekä Rahastoa valvoo Finanssivalvonta.
Rahaston säännöt on vahvistettu 14.8.2014 ja ovat voimassa 29.9.2014 alkaen.
Tämä avaintietoesite on voimassa 26.2.2015 alkaen.
2 (2)
Avaintietoesite
Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta
sijoittaja ymmärtäisi rahaston luonteen ja siihen liittyvät sijoitusriskit. Asiakirjaan tutustumista suositellaan, jotta sijoittaja voisi tehdä
sijoituspäätöksensä tietoon perustuen.
Sijoitusrahasto Alfred Berg Obligaatio B (Kasvu)
ISIN: FI0008803721

Sijoitusrahasto Alfred Berg Obligaatio B

13,0 13,5
15%
12%
10,3
9,1 9,4
11,4
9%
6%
4,9 5,3
3,7 4,3
3%
1,0
3,8

Sijoitusrahasto Alfred Berg Optimal A (Tuotto)
ISIN: FI0008803671
Rahastoa hallinnoi Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy, joka kuuluu BNP Paribas konserniin.
Tavoitteet ja sijoituspolitiikka
Alfred Berg Optimal on aktiivinen yhdistelmärahasto, jonka tavoitteena
on rahastoon sijoitetun pääoman arvonnousu pitkällä aikavälillä.
Rahasto hajauttaa sijoituksensa markkinatilanteen mukaan pääosin
Suomessa noteerattuihin osakkeisiin ja euroalueen
korkoinstrumentteihin. Rahaston tavoitteena on tarjota
korkosijoituksia parempi tuotto osakesijoituksia pienemmällä riskillä.
Rahasto on yhdistelmärahasto, joka sijoittaa varansa pääasiassa
Suomessa noteerattuihin osakkeisiin, euroalueen valtioiden
liikkeeseenlaskemiin obligaatioihin ja euroalueen
rahamarkkinainstrumentteihin. Rahaston vertailuindeksi koostuu
kolmesta indeksistä: 10 % paino euromaiden yhteisellä 3 kuukauden
Euribor -viitekorolla, 40 % JP Morgan EMU Government Bond indeksillä, joka kuvaa euroalueen valtioiden joukkovelkakirjojen
keskimääräistä kehitystä ja 50 % kotimaisten osakkeiden
hintakehitystä kuvaavalla OMX Helsinki Cap GI -indeksillä. Rahaston
säännöt sallivat johdannaisten käytön, myös osana sijoitusrahaston
tavoitteiden mukaista sijoitustoimintaa. Rahasto ei tällä hetkellä käytä
johdannaisia. Rahaston sijoitusaste pyritään pitämään lähellä 100 %.
Salkunhoitaja painottaa korkoinstrumenttien ja osakkeiden osuutta
salkusta riippuen tuottonäkymistä eri instrumenttiluokissa. Rahaston
neutraalipaino on 50% osakkeissa ja 50% korkoinstrumenteissa.
Osakkeiden osuus voi vaihdella 30 % ja 70 % välillä. Rahaston
sijoitusaste pyritään pitämään lähellä 100 %. Rahastoon sijoitettujen
varojen arvo voi nousta tai laskea. Salkunhoitotyyli on kurinalainen ja
pyrkii kohtuullisen matalalla riskitasolla tasaiseen indeksin
ylittämiseen pitkällä aikavälillä.
Sijoitusrahastojen rahasto-osuudet voidaan jakaa kasvu- ja tuottoosuuksiin. Rahasto-osuuksia voi merkitä ja lunastaa jokaisena
pankkipäivänä jolloin rahasto-osuuden arvo lasketaan. Tuottoosuuksien omistajat saavat rahasto-osuuksista tulevan tuoton osittain
vuosittaisena tuotonjakona ja osittain mahdollisen arvonnousun
muodossa myydessään rahasto-osuutensa. Jaettavan tuoton määrä
vahvistetaan vuosittain rahastoyhtiön yhtiökokouksessa. Tuotto
maksetaan viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa
yhtiökokouksesta. Kasvuosuuksille ei jaeta vuotuista tuottoa, vaan se
pääomitetaan kokonaisuudessaan. Tarkempia tietoja kasvu- ja tuottoosuuksista sekä voitonjaosta annetaan rahaston sääntöjen 5§:ssä.
Yksityishenkilöille suosittelemme kasvuosuuksien (B) valitsemista.
Rahasto-osuuden arvo voi vaihdella lyhyellä tähtäimellä eikä
säännöllistä tuottoa tai pääoman arvon säilymistä voida taata. Kun
sijoitukset on hajautettu sekä osakkeisiin että korkoinstrumentteihin,
on rahaston arvonheilunta vähäisempää kuin pelkästään osakkeisiin
sijoittavassa rahastossa. Suositus: tämä rahasto ei ehkä sovellu
sijoittajille, jotka aikovat luopua osuuksistaan rahastossa 4–6 vuoden
kuluessa.
Riski-tuottoprofiili
1
2
3
Pienempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
4
5
6
7
Suurempi riski
Tyypillisesti suuremmat tuotot
Rahaston riskimittarina käytetään volatiliteettia, joka kertoo kuinka
paljon rahaston tuotto on vaihdellut valitulla ajanjaksolla. Mitä
enemmän tuotot heiluvat, sitä korkeampi on rahaston riski. Jokaisen
rahaston riskiluokka on määritetty sen historiallisen volatiliteetin
perusteella sekä arvioimalla, miten rahaston tuottojen uskotaan
heiluvan pitkällä tähtäimellä. Luokitus on seitsemänportainen siten, että
alhaisimman riskin rahastot kuuluvat luokkaan yksi riskin kasvaessa
asteittain luokkaan seitsemän asti. Alinkaan riskiluokitus (1) ei tarkoita,
että sijoitus olisi täysin riskitön. Historiallisten tietojen
perusteella voi ennustaa rahaston riski-tuottoprofiilin ja riskiluokan
kehitystä tulevaisuudessa.
Sijoittajaa pyydetään tutustumaan, tässä esitettyjen rahastokohtaisten
riskien lisäksi, rahastoesitteessä kuvattuihin rahastosijoittamiseen
liittyviin yleisiin riskeihin.
Sijoitustavoitteen saavuttamisesta, etenkin lyhyellä aikavälillä, ei ole
mitään takeita, rahaston arvonkehitys voi poiketa vertailuindeksistään ja
muista vastaavista rahastoista.
Osakemarkkinoihin liittyvä riski: Osakesijoituksiin liittyviä riskejä ovat
muun muassa merkittävät kurssivaihtelut, liikkeeseenlaskijaan tai
yleiseen markkinatilanteeseen liittyvä kielteinen tieto. Arvonmuutokset
voivat olla voimakkaita, etenkin lyhyellä aikavälillä. Riskiä kasvattaa
osakkeiden keskinäinen korrelaatio, jolloin kurssimuutokset ovat yhtä
aikaa samansuuntaisia.
Luottoriski: Riski joka liittyy liikkeeseenlaskijan kykyyn maksaa
velkansa, tai yleiseen arvioon velanmaksukyvystä (luottoluokitus).
Luottoluokituksen laskiessa sijoitusten arvo laskee. Korkean tuoton High
Yield -obligaatioihin liittyvä luottoriski on keskimääräistä suurempi.
Korkoriski: Korkotasojen muutokset saattavat vaikuttaa sijoitusten
arvoon. Korkoihin vaikuttavat monet tekijät ja tapahtumat, kuten muun
muassa rahapolitiikka, diskonttokorko ja inflaatio. Korkojen noustessa
laskee obligaatioinstrumentteihin ja velkakirjoihin sidottujen sijoitusten
arvo.
Rahastoon kohdistuu lisäksi operatiivisia sekä varojen säilyttämiseen
liittyviä riskejä.
1 (2)
Sijoitusrahasto Alfred Berg Optimal A
(Tuotto)
Avaintietoesite
Rahaston kulut
Sijoittajan maksamia kuluja käytetään rahaston toimintakustannusten,
kuten salkunhoidon, markkinointi- ja jakelukustannusten maksamiseen.
Nämä kulut vähentävät sijoitusten mahdollista tuottoa.
Rahasto-osuuksien ostamiseen ja myymiseen liittyvät kertamaksut
Merkintäpalkkio (%)
0%
Lunastuspalkkio (%)
0%
Merkintä- ja lunastuspalkkio on ilmoitettu enimmäismäärinä. Tarkempia
tietoja saatavilla kulloinkin voimassa olevasta hinnastosta.
Nämä ovat enimmäismäärät, jotka sijoituksesta voidaan veloittaa
kuluina merkinnän ja lunastuksen yhteydessä.
Rahastosta vuoden aikana veloitettavat maksut
Juoksevat kulut (%)
Juoksevat kulut perustuvat vuonna 2013 perittyihin kuluihin. Niiden määrä
voi vaihdella vuodesta toiseen. Ne eivät sisällä:
1,90%
- Tuottosidonnaisia palkkioita
- Rahaston maksamia kaupankäyntikuluja paitsi toisen rahaston osuuksien
ostamisesta tai myymisestä maksetut merkintä- ja lunastuspalkkiot.
Rahastosta erityisissä tilanteissa veloitettavat maksut
Tuottosidonnainen palkkio (%)
Ei tuottosidonnaista palkkiota
Lisätietoja kuluista on esitetty rahastojen hinnastossa, joka on saatavilla
osoitteesta www.alfredberg.fi.
Aiempi tuotto- tai arvonkehitys
Alfred Berg Optimal
10% 3kk euribor, 40% JP Morgan EMU Gvmt Bond, 50% …
29,4
30%
20%
23,8
17,9 18,8
13,9 15,1
14,9 14,6
12,8 13,6
6,4
5,8 5,6
10%
16,1
10,9
4,8
0%
-10%
-11,7
-20%
-17,2
-21,5 -23,1
-30%
Rahastosijoittamiseen liittyy aina
riski. Historiallinen tuotto ei ole tae
tulevasta arvonkehityksestä.
Rahastoon sijoitettujen varojen arvo
voi nousta tai laskea. Arvon
laskiessa sijoittaja voi menettää
sijoitetut varat osaksi tai kokonaan.
Tuoton kehityksessä on huomioitu
hallinnointi- ja säilytyspalkkio.
Tuotossa on myös huomioitu
mahdolliset osuudenomistajille
maksetut tuotto-osuudet.
Rahaston aloituspäivä on
31.12.1993. Perusvaluutta on euro.
-40%
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Käytännön tiedot
Lisätietoa rahastosta löytyy rahastoesitteestä, rahaston säännöistä
sekä rahaston viimeisimmästä vuosi- tai
puolivuosikatsauksesta osoitteesta www.alfredberg.fi
tai rahastoyhtiöstä Pohjoisesplanadi 37 A, 00100 Helsinki. Rahastoosuuksien viimeisimmät arvot on saatavilla osoitteesta
www.alfredberg.fi.
Oy, KHT Martin Grandell, varalla KHT Petter Lindeman. Rahastoosuudenomistajien valitsema varsinainen tilintarkastaja KHT Jukka
Paunonen, varalla KHT Jonas Blomqvist.
Yksittäisten osuudenomistajien saamien tulojen tai myyntivoittojen
verotus riippuu yksittäisen osuudenomistajan aseman ja/tai pääoman
sijoituspaikan mukaan sovellettavasta verolaista.
Säilytysyhteisö: J.P. Morgan Europe Limited, Helsingin sivuliiike
Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy voidaan saattaa vastuuseen vain sillä
perusteella, että tämä asiakirja sisältää harhaanjohtavia tai
epätarkkoja tietoja, jotka ovat ristiriidassa rahastoesitteen kanssa.
Tilintarkastaja: Rahastoyhtiön ja rahastojen PricewaterhouseCoopers
Alfred Berg Rahastoyhtiölle on myönnetty toimilupa Suomessa, ja sitä sekä Rahastoa valvoo Finanssivalvonta.
Rahaston säännöt on vahvistettu 14.8.2014 ja ovat voimassa 29.9.2014 alkaen.
Tämä avaintietoesite on voimassa 26.2.2015 alkaen.
2 (2)
Avaintietoesite
Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta
sijoittaja ymmärtäisi rahaston luonteen ja siihen liittyvät sijoitusriskit. Asiakirjaan tutustumista suositellaan, jotta sijoittaja voisi tehdä
sijoituspäätöksensä tietoon perustuen.
Sijoitusrahasto Alfred Berg Optimal B (Kasvu)
ISIN: FI0008803689

Sijoitusrahasto Alfred Berg Optimal B

29,5
30%
20%
23,8
17,9 18,8
13,9 15,1
14,9 14,6
12,8 13,7
10,9
6,7

Sijoitusrahasto Alfred Berg Osakevarainhoito B (Kasvu), A (Tuotto)
ISIN: FI4000106349, FI4000106331
Rahastoa hallinnoi Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy, joka kuuluu BNP Paribas konserniin.
Tavoitteet ja sijoituspolitiikka
Alfred Berg Osakevarainhoito on osakemarkkinoilla toimiva aktiivinen
rahastojen rahasto, jonka tavoitteena on rahastoon sijoitetun
pääoman arvonnousu pitkällä aikavälillä. Rahastolla ei ole virallista
vertailuindeksiä.
Rahasto hajauttaa sijoituksensa pääosin maailmanlaajuisesti,
hyödyntäen markkinatilanteen mukaan eri maantieteellisiä alueita
sekä eri sijoitustyylejä (esimerkiksi pienyhtiöt, kasvuosakkeet, arvoosakkeet) edustavia osakesijoituksia. Rahasto voi tehdä myös suoria
osakesijoituksia. Rahaston säännöt sallivat johdannaisten käytön
suojaustarkoituksessa. Rahasto ei tällä hetkellä käytä johdannaisia.
Rahaston sijoitusaste pyritään pitämään lähellä 100 %.
Sijoitusrahastojen rahasto-osuudet voidaan jakaa kasvu- ja tuottoosuuksiin. Rahasto-osuuksia voi merkitä ja lunastaa jokaisena
pankkipäivänä, jolloin rahasto-osuuden arvo lasketaan. Tuottoosuuksien omistajat saavat rahasto-osuuksista tulevan tuoton osittain
vuosittaisena tuotonjakona ja osittain mahdollisen arvonnousun
muodossa myydessään rahasto-osuutensa. Jaettavan tuoton määrä
vahvistetaan vuosittain rahastoyhtiön yhtiökokouksessa. Tuotto
maksetaan viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa
yhtiökokouksesta. Kasvuosuuksille ei jaeta vuotuista tuottoa, vaan se
pääomitetaan kokonaisuudessaan. Tarkempia tietoja kasvu- ja tuottoosuuksista sekä voitonjaosta annetaan rahaston sääntöjen 5§:ssä.
Yksityishenkilöille suosittelemme kasvuosuuksien (B) valitsemista.
Salkunhoitaja pyrkii hyvällä rahastovalinnalla ja aktiivisella
salkunhoidolla hyvään tuottoon kulloisenkin talous- ja
markkinatilanteen mukaan. Salkunhoitotyyli on kurinalainen ja pyrkii
kohtuullisen matalalla riskitasolla saavuttamaan sijoitustavoitteensa
pitkällä aikavälillä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että salkunhoitajan
markkinaan nähden ottamat riskit ovat maltillisia ja riskejä seurataan
jatkuvasti. Rahastoon sijoitettujen varojen arvo voi nousta tai laskea.
Rahasto-osuuden arvo voi vaihdella lyhyellä tähtäimellä eikä
säännöllistä tuottoa tai pääoman arvon säilymistä voida taata.
Sijoitettaessa aktiivisesti erilaisiin osakesijoituksiin on tuottoodotus saman verran kuin rahastoissa, joissa hajautetaan
osakesijoitukset maailmanlaajuisesti. Suositus: tämä rahasto ei ehkä
sovellu sijoittajille, jotka aikovat luopua osuuksistaan rahastossa 5-10
vuoden kuluessa.
Riski-tuottoprofiili
1
2
3
Pienempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
4
5
6
7
Suurempi riski
Tyypillisesti suuremmat tuotot
Rahaston riskimittarina käytetään volatiliteettia, joka kertoo kuinka
paljon rahaston tuotto on vaihdellut viime viiden vuoden aikana. Koska
kyseessä on uusi rahasto, riskiluokan laskemisessa on käytetty rahaston
simuloitua riskiluokkaa rahaston aloitushetkeen perustuen. Mitä
enemmän tuotot heiluvat, sitä korkeampi on rahaston riski. Jokaisen
rahaston riskiluokka on määritetty sen historiallisen volatiliteetin
perusteella, sekä arvioimalla, miten rahaston tuottojen uskotaan
heiluvan pitkällä tähtäimellä. Luokitus on seitsemänportainen siten, että
alhaisimman riskin rahastot kuuluvat luokkaan yksi riskin kasvaessa
asteittain luokkaan seitsemän asti. Alinkaan riskiluokitus (1) ei tarkoita,
että sijoitus olisi täysin riskitön. Historiallisten tietojen perusteella voi
ennustaa rahaston riski-tuottoprofiilin ja riskiluokan kehitystä
tulevaisuudessa. Sijoittajaa pyydetään tutustumaan, tässä esitettyjen
rahastokohtaisten riskien lisäksi, rahastoesitteessä kuvattuihin
rahastosijoittamiseen liittyviin yleisiin riskeihin.
Sijoitustavoitteen saavuttamisesta, etenkään lyhyellä aikavälillä, ei ole
takeita, rahaston arvonkehitys voi poiketa muista vastaavista
rahastoista.
Osakemarkkinoihin liittyvä riski: Osakesijoituksiin liittyviä riskejä ovat
muun muassa merkittävät kurssivaihtelut, liikkeeseenlaskijaan tai
yleiseen markkinatilanteeseen liittyvä kielteinen tieto. Arvonmuutokset
voivat olla voimakkaita, etenkin lyhyellä aikavälillä. Riskiä kasvattaa
osakkeiden keskinäinen korrelaatio, jolloin kurssimuutokset ovat yhtä
aikaa samansuuntaisia.
Valuuttariski: Rahastolla voi olla sijoituksia eri valuutassa kuin sen
perusvaluutta. Sijoitusvaluutan ja perusvaluutan vaihtokurssin vaihtelut
voivat vaikuttaa negatiivisesti rahaston tuottoon.
Likviditeettiriski: Riski siitä, että rahoitusvälinettä ei voi myydä tai ostaa
suunnitellussa ajassa tai toivottuun hintaan.
Vastapuoliriski: Riski liittyy rahaston käyttämiin vastapuoliin (esim.
talletuksissa ja johdannaiskaupassa), ja heidän kykyynsä noudattaa
sitoumuksiaan (esim. maksu, toimitus, hyvitys).
Rahastoon kohdistuu lisäksi operatiivisia sekä varojen säilyttämiseen
liittyviä riskejä.
1 (2)
Sijoitusrahasto Alfred Berg
Osakevarainhoito B (Kasvu), A (Tuotto)
Avaintietoesite
Rahaston kulut
Rahasto-osuuksien ostamiseen ja myymiseen liittyvät kertamaksut
Merkintäpalkkio (%)
0%
Lunastuspalkkio (%)
0%
Nämä ovat enimmäismäärät, jotka sijoituksesta voidaan veloittaa
kuluina merkinnän ja lunastuksen yhteydessä sekä ennen
sijoituksen tuoton maksua.
Rahastosta vuoden aikana veloitettavat maksut
Juoksevat kulut (%)
1,40% (arvio)
Rahastosta erityisissä tilanteissa veloitettavat maksut
Tuottosidonnainen palkkio (%)
Sijoittajan maksamia kuluja käytetään rahaston toimintakustannusten,
kuten salkunhoidon sekä markkinointi- ja jakelukustannusten
maksamiseen. Nämä kulut vähentävät sijoitusten mahdollista tuottoa.
Merkintä- ja lunastuspalkkio: Rahasto ei peri merkintä- ja
lunastuspalkkioita.
Juoksevat kulut: Ongoing charges (OCR) mittaa rahaston pääomasta
veloitettavien kulujen suhdetta pääomaan. OCR ei sisällä
kaupankäyntikuluja. Koska kyseessä on uusi rahasto, tämä on arvio
rahaston juoksevista kuluista.
Lisätietoja kuluista on esitetty Rahastoesitteessä osassa palkkiot.
Ei tuottosidonnaista palkkiota
Aiempi tuotto- tai arvonkehitys
Rahaston aloituspäivä on
29.9.2014. Koska kyseessä on uusi
rahasto, rahaston tuottoa kuvaavia
historiallisia tietoja ei ole saatavilla.
Rahastosijoittamiseen liittyy aina
riski. Historiallinen tuotto ei ole tae
tulevasta arvonkehityksestä.
Rahastoon sijoitettujen varojen arvo
voi nousta tai laskea. Arvon
laskiessa sijoittaja voi menettää
sijoitetut varat osaksi tai kokonaan.
Perusvaluutta on euro.
Alfred Berg Osakevarainhoito
10,0%
7,5%
5,0%
2,5%
0,0%
-2,5%
-5,0%
-7,5%
-10,0%
2010
2011
2012
2013
2014
Käytännön tiedot
Lisätietoa rahastosta löytyy rahastoesitteestä, rahaston säännöistä
sekä rahaston viimeisimmästä vuosi- tai puolivuosikatsauksesta. Ne
sekä muuta käytännön tietoa kuten rahasto-osuuden arvo ovat
saatavilla rahastoyhtiössä, Pohjoisesplanadi 37 A, 00100
Helsinki, sekä osoitteesta www.alfredberg.fi.
osuudenomistajien valitsema varsinainen tilintarkastaja KHT Jukka
Paunonen, varalla KHT Jonas Blomqvist.
Yksittäisten osuudenomistajien saamien tulojen tai myyntivoittojen
verotus riippuu yksittäisen osuudenomistajan aseman ja/tai pääoman
sijoituspaikan mukaan sovellettavasta verolaista.
Säilytysyhteisö: J.P. Morgan Europe Limited, Helsingin sivuliike.
Tilintarkastaja: Rahastoyhtiön ja rahastojen PricewaterhouseCoopers
Oy, KHT Martin Grandell, varalla KHT Petter Lindeman. Rahasto-
Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy voidaan saattaa vastuuseen vain sillä
perusteella, että tämä asiakirja sisältää harhaanjohtavia tai
epätarkkoja tietoja, jotka ovat ristiriidassa rahastoesitteen kanssa.
Alfred Berg Rahastoyhtiölle on myönnetty toimilupa Suomessa, ja sitä sekä Rahastoa valvoo Finanssivalvonta.
Rahaston säännöt on vahvistettu 14.8.2014 ja ovat voimassa 14.8.2014 alkaen.
Tämä avaintietoesite on voimassa 26.02.2015 alkaen.
2 (2)
Avaintietoesite
Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta
sijoittaja ymmärtäisi rahaston luonteen ja siihen liittyvät sijoitusriskit. Asiakirjaan tutustumista suositellaan, jotta sijoittaja voisi tehdä
sijoituspäätöksensä tietoon perustuen.
Sijoitusrahasto Alfred Berg Small Cap Finland A (Tuotto)
ISIN: FI0008803572
Rahastoa hallinnoi Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy, joka kuuluu BNP Paribas konserniin.
Tavoitteet ja sijoituspolitiikka
Alfred Berg Small Cap Finland on aktiivinen osakerahasto, jonka
tavoitteena on rahastoon sijoitetun pääoman arvonnousu pitkällä
aikavälillä. Rahasto hajauttaa sijoituksensa pääosin pienten ja
keskisuurten yhtiöiden Suomessa noteerattuihin osakkeisiin. Rahaston
tavoitteena on ylittää Suomen osakemarkkinan keskimääräinen tuotto
pitkällä aikavälillä.
Rahaston varat sijoitetaan pääasiassa Suomessa noteerattuihin
pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Rahaston vertailuindeksinä on
kotimaisiin pieniin ja keskisuuriin yhtiöihin sijoittava Carnegie Small
Cap Finland. Rahaston säännöt sallivat johdannaisten käytön, myös
osana sijoitusrahaston tavoitteiden mukaista sijoitustoimintaa.
Rahasto ei tällä hetkellä käytä johdannaisia. Rahaston sijoitusaste
pyritään pitämään lähellä 100 %.
Yhtiövalikoima sisältää kasvuyhtiöitä sekä teknologiasektorilta että
perinteisimmiltä toimialoilta. Pääosa sijoituskohteista on markkinaarvoltaan alle 3 mrd. euron arvoisia. Mahdollisten sijoituskohteiden
ulkopuolelle jäävät kokonsa vuoksi mm. metsäyhtiöt sekä suurimmat
pankit ja suurimmat teknologiayhtiöt. Rahaston sijoitukset
hajautetaan eri yhtiöihin ja toimialoihin. Yhtiöitä valittaessa
painotetaan sekä kannattavuutta että kasvua. Pieniä yhtiöitä
koskevien, kattavien analyysien puuttuessa ovat salkunhoitajien
tapaamiset yritysjohdon kanssa erityisen tärkeässä asemassa
sijoituspäätöksiä tehtäessä.
Sijoitusrahastojen rahasto-osuudet voidaan jakaa kasvu- ja tuottoosuuksiin. Rahasto-osuuksia voi merkitä ja lunastaa jokaisena
pankkipäivänä jolloin rahasto-osuuden arvo lasketaan. Tuottoosuuksien omistajat saavat rahasto-osuuksista tulevan tuoton osittain
vuosittaisena tuotonjakona ja osittain mahdollisen arvonnousun
muodossa myydessään rahasto-osuutensa. Jaettavan tuoton määrä
vahvistetaan vuosittain rahastoyhtiön yhtiökokouksessa. Tuotto
maksetaan viimeistään yhden (1) kuukauden kuluessa
yhtiökokouksesta. Kasvuosuuksille ei jaeta vuotuista tuottoa, vaan se
pääomitetaan kokonaisuudessaan. Tarkempia tietoja kasvu- ja tuottoosuuksista sekä voitonjaosta annetaan rahaston sääntöjen 5§:ssä.
Yksityishenkilöille suosittelemme kasvuosuuksien (B) valitsemista.
Rahasto-osuuden arvo voi vaihdella lyhyellä tähtäimellä eikä
säännöllistä tuottoa tai pääoman arvon säilymistä voida taata.
Pienten- ja keskisuurien yhtiöiden tuotto-odotukset ovat suurempia
yhtiöitä korkeammat. Suositus: tämä rahasto ei ehkä sovellu
sijoittajille, jotka aikovat luopua osuuksistaan rahastossa 5-10 vuoden
kuluessa.
Riski-tuottoprofiili
1
2
3
Pienempi riski
Tyypillisesti pienemmät tuotot
4
5
6
7
Suurempi riski
Tyypillisesti suuremmat tuotot
Rahaston riskimittarina käytetään volatiliteettia, joka kertoo kuinka
paljon rahaston tuotto on vaihdellut valitulla ajanjaksolla. Mitä
enemmän tuotot heiluvat, sitä korkeampi on rahaston riski. Jokaisen
rahaston riskiluokka on määritetty sen historiallisen volatiliteetin
perusteella sekä arvioimalla, miten rahaston tuottojen uskotaan
heiluvan pitkällä tähtäimellä. Luokitus on seitsemänportainen siten, että
alhaisimman riskin rahastot kuuluvat luokkaan yksi riskin kasvaessa
asteittain luokkaan seitsemän asti. Alinkaan riskiluokitus (1) ei tarkoita,
että sijoitus olisi täysin riskitön. Historiallisten tietojen
perusteella voi ennustaa rahaston riski-tuottoprofiilin ja riskiluokan
kehitystä tulevaisuudessa.
Sijoittajaa pyydetään tutustumaan, tässä esitettyjen rahastokohtaisten
riskien lisäksi, rahastoesitteessä kuvattuihin rahastosijoittamiseen
liittyviin yleisiin riskeihin.
Sijoitustavoitteen saavuttamisesta, etenkin lyhyellä aikavälillä, ei ole
mitään takeita, rahaston arvonkehitys voi poiketa vertailuindeksistään ja
muista vastaavista rahastoista.
Osakemarkkinoihin liittyvä riski: Osakesijoituksiin liittyviä riskejä ovat
muun muassa merkittävät kurssivaihtelut, liikkeeseenlaskijaan tai
yleiseen markkinatilanteeseen liittyvä kielteinen tieto. Arvonmuutokset
voivat olla voimakkaita, etenkin lyhyellä aikavälillä. Riskiä kasvattaa
osakkeiden keskinäinen korrelaatio, jolloin kurssimuutokset ovat yhtä
aikaa samansuuntaisia.
Pienyrityksiin liittyvä riski: Pienemmät yritykset eivät välttämättä kykene
hankkimaan uusia varoja kasvunsa ja kehityksensä takaamiseksi,
eivätkä välttämättä kykene kehittämään tuotteita uusille ja epävarmoille
markkinoille.
Valuuttariski: Rahastolla voi olla sijoituksia eri valuutassa kuin sen
perusvaluutta. Sijoitusvaluutan ja perusvaluutan vaihtokurssin vaihtelut
voivat vaikuttaa negatiivisesti rahaston tuottoon.
Likviditeettiriski: Riski siitä, että rahoitusvälinettä ei voi myydä tai ostaa
suunnitellussa ajassa tai toivottuun hintaan.
Rahastoon kohdistuu lisäksi operatiivisia sekä varojen säilyttämiseen
liittyviä riskejä.
1 (2)
Sijoitusrahasto Alfred Berg Small Cap
Finland A (Tuotto)
Avaintietoesite
Rahaston kulut
Sijoittajan maksamia kuluja käytetään rahaston toimintakustannusten,
kuten salkunhoidon, markkinointi- ja jakelukustannusten maksamiseen.
Nämä kulut vähentävät sijoitusten mahdollista tuottoa.
Rahasto-osuuksien ostamiseen ja myymiseen liittyvät kertamaksut
Merkintäpalkkio (%)
0%
Lunastuspalkkio (%)
0%
Merkintä- ja lunastuspalkkio on ilmoitettu enimmäismäärinä. Tarkempia
tietoja saatavilla kulloinkin voimassa olevasta hinnastosta.
Nämä ovat enimmäismäärät, jotka sijoituksesta voidaan veloittaa
kuluina merkinnän ja lunastuksen yhteydessä.
Rahastosta vuoden aikana veloitettavat maksut
Juoksevat kulut (%)
Juoksevat kulut perustuvat vuonna 2013 perittyihin kuluihin. Niiden määrä
voi vaihdella vuodesta toiseen. Ne eivät sisällä:
2,10%
- Tuottosidonnaisia palkkioita
- Rahaston maksamia kaupankäyntikuluja paitsi toisen rahaston osuuksien
ostamisesta tai myymisestä maksetut merkintä- ja lunastuspalkkiot.
Rahastosta erityisissä tilanteissa veloitettavat maksut
Tuottosidonnainen palkkio (%)
Ei tuottosidonnaista palkkiota
Lisätietoja kuluista on esitetty rahastojen hinnastossa, joka on saatavilla
osoitteesta www.alfredberg.fi.
Aiempi tuotto- tai arvonkehitys
Alfred Berg Small Cap Finland
Carnegie Small Cap Finland
120%
87,2
90%
69,4
60%
30%
40,9
26,6
24,5 28,8
26,0 23,1
18,1
2,3 6,8
15,9 12,3
1,4
0%
-6,3
-7,1
-30%
-33,7 -34,2
-60%
-46,5
Rahastosijoittamiseen liittyy aina
riski. Historiallinen tuotto ei ole tae
tulevasta arvonkehityksestä.
Rahastoon sijoitettujen varojen arvo
voi nousta tai laskea. Arvon
laskiessa sijoittaja voi menettää
sijoitetut varat osaksi tai kokonaan.
Tuoton kehityksessä on huomioitu
hallinnointi- ja säilytyspalkkio.
Tuotossa on myös huomioitu
mahdolliset osuudenomistajille
maksetut tuotto-osuudet.
Rahaston aloituspäivä on
2.11.1998. Perusvaluutta on euro.
-54,4
-90%
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Käytännön tiedot
Lisätietoa rahastosta löytyy rahastoesitteestä, rahaston säännöistä
sekä rahaston viimeisimmästä vuosi- tai
puolivuosikatsauksesta osoitteesta www.alfredberg.fi
tai rahastoyhtiöstä Pohjoisesplanadi 37 A, 00100 Helsinki. Rahastoosuuksien viimeisimmät arvot on saatavilla osoitteesta
www.alfredberg.fi.
Oy, KHT Martin Grandell, varalla KHT Petter Lindeman. Rahastoosuudenomistajien valitsema varsinainen tilintarkastaja KHT Jukka
Paunonen, varalla KHT Jonas Blomqvist.
Yksittäisten osuudenomistajien saamien tulojen tai myyntivoittojen
verotus riippuu yksittäisen osuudenomistajan aseman ja/tai pääoman
sijoituspaikan mukaan sovellettavasta verolaista.
Säilytysyhteisö: J.P. Morgan Europe Limited, Helsingin sivuliiike
Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy voidaan saattaa vastuuseen vain sillä
perusteella, että tämä asiakirja sisältää harhaanjohtavia tai
epätarkkoja tietoja, jotka ovat ristiriidassa rahastoesitteen kanssa.
Tilintarkastaja: Rahastoyhtiön ja rahastojen PricewaterhouseCoopers
Alfred Berg Rahastoyhtiölle on myönnetty toimilupa Suomessa, ja sitä sekä Rahastoa valvoo Finanssivalvonta.
Rahaston säännöt on vahvistettu 14.8.2014 ja ovat voimassa 29.9.2014 alkaen.
Tämä avaintietoesite on voimassa 26.2.2015 alkaen.
2 (2)
Avaintietoesite
Tämä asiakirja sisältää sijoittajalle annettavat avaintiedot rahastosta. Se ei ole markkinointiaineistoa. Avaintiedot on annettava lakisääteisesti, jotta
sijoittaja ymmärtäisi rahaston luonteen ja siihen liittyvät sijoitusriskit. Asiakirjaan tutustumista suositellaan, jotta sijoittaja voisi tehdä
sijoituspäätöksensä tietoon perustuen.
Sijoitusrahasto Alfred Berg Small Cap Finland B (Kasvu)
ISIN: FI0008803580

Finland B (Kasvu)
Avaintietoesite
Rahaston kulut
Sijoittajan maksamia kuluja käytetään rahaston toimintakustannusten,
kuten salkunhoidon, markkinointi- ja jakelukustannusten maksamiseen.
Nämä kulut vähentävät sijoitusten mahdollista tuottoa.
Rahasto-osuuksien ostamiseen ja myymiseen liittyvät kertamaksut
Merkintäpalkkio (%)
0%
Lunastuspalkkio (%)
0%
Merkintä- ja lunastuspalkkio on ilmoitettu enimmäismäärinä. Tarkempia
tietoja saatavilla kulloinkin voimassa olevasta hinnastosta.
Nämä ovat enimmäismäärät, jotka sijoituksesta voidaan veloittaa
kuluina merkinnän ja lunastuksen yhteydessä.
Rahastosta vuoden aikana veloitettavat maksut
Juoksevat kulut (%)
Juoksevat kulut perustuvat vuonna 2013 perittyihin kuluihin. Niiden määrä
voi vaihdella vuodesta toiseen. Ne eivät sisällä:
2,10%
- Tuottosidonnaisia palkkioita
- Rahaston maksamia kaupankäyntikuluja paitsi toisen rahaston osuuksien
ostamisesta tai myymisestä maksetut merkintä- ja lunastuspalkkiot.
Rahastosta erityisissä tilanteissa veloitettavat maksut
Tuottosidonnainen palkkio (%)
Ei tuottosidonnaista palkkiota
Lisätietoja kuluista on esitetty rahastojen hinnastossa, joka on saatavilla
osoitteesta www.alfredberg.fi.
Aiempi tuotto- tai arvonkehitys
Alfred Berg Small Cap Finland
Carnegie Small Cap Finland
120%
87,3
90%
69,4
60%
30%
40,9
26,6
24,6 28,8
25,9 23,1
18,1
2,3 6,8
15,9 12,3
1,4
0%
-3,5
-7,1
-30%
-33,7 -34,2
-60%
-46,5
Rahastosijoittamiseen liittyy aina
riski. Historiallinen tuotto ei ole tae
tulevasta arvonkehityksestä.
Rahastoon sijoitettujen varojen arvo
voi nousta tai laskea. Arvon
laskiessa sijoittaja voi menettää
sijoitetut varat osaksi tai kokonaan.
Tuoton kehityksessä on huomioitu
hallinnointi- ja säilytyspalkkio.
Tuotossa on myös huomioitu
mahdolliset osuudenomistajille
maksetut tuotto-osuudet.
Rahaston aloituspäivä on
2.11.1998. Perusvaluutta on euro.
-54,4
-90%
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Käytännön tiedot
Lisätietoa rahastosta löytyy rahastoesitteestä, rahaston säännöistä
sekä rahaston viimeisimmästä vuosi- tai
puolivuosikatsauksesta osoitteesta www.alfredberg.fi
tai rahastoyhtiöstä Pohjoisesplanadi 37 A, 00100 Helsinki. Rahastoosuuksien viimeisimmät arvot on saatavilla osoitteesta
www.alfredberg.fi.
Oy, KHT Martin Grandell, varalla KHT Petter Lindeman. Rahastoosuudenomistajien valitsema varsinainen tilintarkastaja KHT Jukka
Paunonen, varalla KHT Jonas Blomqvist.
Yksittäisten osuudenomistajien saamien tulojen tai myyntivoittojen
verotus riippuu yksittäisen osuudenomistajan aseman ja/tai pääoman
sijoituspaikan mukaan sovellettavasta verolaista.
Säilytysyhteisö: J.P. Morgan Europe Limited, Helsingin sivuliiike
Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy voidaan saattaa vastuuseen vain sillä
perusteella, että tämä asiakirja sisältää harhaanjohtavia tai
epätarkkoja tietoja, jotka ovat ristiriidassa rahastoesitteen kanssa.
Tilintarkastaja: Rahastoyhtiön ja rahastojen PricewaterhouseCoopers
Alfred Berg Rahastoyhtiölle on myönnetty toimilupa Suomessa, ja sitä sekä Rahastoa valvoo Finanssivalvonta.
Rahaston säännöt on vahvistettu 14.8.2014 ja ovat voimassa 29.9.2014 alkaen.
Tämä avaintietoesite on voimassa 26.2.2015 alkaen.
2 (2)
Hinnasto
Osakerahastot
Hallinnointi *
Kiertonopeus **
Alfred Berg Europe
1,8 % p.a.
0,55
Alfred Berg Finland
1,8 % p.a.
1,52
Alfred Berg Small Cap Finland
2,1 % p.a.
1,70
Yhdistelmärahastot
Hallinnointi *
Kiertonopeus **
Alfred Berg Optimal
1,9 % p.a.
2,17
Korkorahastot
Hallinnointi *
Kiertonopeus **
Alfred Berg Obligaatio
0,7 % p.a.
1,62
Alfred Berg Korko
0,4 % p.a.
4,79
Rahastojen rahastot
Hallinnointi *
Kiertonopeus **
Alfred Berg Korkovarainhoito
0,0 % p.a.
Tietoa ei vielä saatavilla
Alfred Berg Osakevarainhoito
0,0 % p.a.
Tietoa ei vielä saatavilla
Merkintä-, lunastus- ja siirtopalkkio 0%
•
•
•
•
Osuuksien uudelleen rekisteröinti 25 € / laji / siirto
Kirjallinen osuustodistus 20 €
Kuittaamattomuustodistus 20 €
Pidätämme oikeuden rahastojen sääntöjen puitteissa tapahtuviin muutoksiin
* ) Hallinnointipalkkio on kokonaispalkkio, joka sisältää myös mm. rahaston arvopaperei­den säilytyksen.
**) Salkun kiertonopeus kuvaa rahaston arvopapereiden vaihtuvuutta tietyllä ajanjaksolla (12 kk). Rahaston ostamien ja myymien arvo
papereiden yhteenlasketusta arvosta (X+Y) vähennetään rahasto-osuuksien merkintöjen ja lunastusten yhteenlaskettu arvo (S+T). Näiden erotus jaetaan rahaston saman ajanjakson keskimääräisellä markkina-arvolla (12 kk).
KIERTONOPEUS = ((X+Y)-(S+T)) / M x 100
X= arvopapereiden ostot
Y= arvopapereiden myynnit
S= rahaston rahasto-osuuksien liikkeeseenlaskut/merkinnät
T= rahaston rahasto-osuuksien lunastukset/ mitätöinnit
M= nettovarojen keskimääräinen kokonaisarvo
Merkintätilit
Sijoitusrahasto
Tilinumero / BIC: NDEAFIHH
Tuotto-osuudet (A)
Kasvuosuudet (B)
Alfred Berg Korko
FI68 1200 3000 0279 61
FI67 1200 3000 0279 79
Alfred Berg Obligaatio
FI97 2400 1800 0447 86
FI20 1200 3000 0011 80
Alfred Berg Optimal
FI42 1200 3000 0011 72
FI27 2400 1800 1235 49
Alfred Berg Europe
FI25 1200 3000 0137 97
FI47 1200 3000 0137 89
Alfred Berg Finland
FI64 1200 3000 0011 64
FI20 2400 1800 0297 79
Alfred Berg Small Cap Finland
FI75 1200 3000 0093 08
FI76 1200 3000 0092 90
Alfred Berg Osakevarainhoito
FI63 1805 3000 0126 65
FI41 1805 3000 0126 73
Alfred Berg Korkovarainhoito
FI59 1805 3000 0126 40
FI85 1805 3000 0126 57
Sijoitusrahastojen yhteiset säännöt
2 § Rahastoyhtiö
Sijoitusrahaston hallinnosta vastaa Alfred Berg Rahastoyhtiö Oy, jota jäljempänä
kutsutaan Rahastoyhtiöksi.
Rahastoyhtiö ei kuitenkaan laske rahasto-osuuksille arvoa sellaisina suomalaisina
pankkipäivinä, jolloin yli 50 % rahaston päämarkkinapaikoista on suljettuina eikä
markkinahintoja ole saatavilla.
Rahastoyhtiö edustaa omissa nimissään sijoitusrahastoa ja toimii sen puolesta sijoitusrahastoa koskevissa asioissa sekä käyttää sijoitusrahastossa olevaan omaisuuteen
liittyviä oikeuksia sijoitusrahastolain mukaisin rajoituksin.
Sijoitusrahaston osuuden arvo lasketaan euroina.
3 § Asiamiehen käyttö
1. Osakkeiden, vaihtovelkakirjojen ja osakejohdannaissopimusten arvo on julkisessa
hinnanseurantajärjestelmässä vallitseva virallinen päätöskurssi. 2. Kiinteää korkoa
tuottavien instrumenttien sekä korkojohdannaissopimusten arvo on julkisessa
hinnanseurantajärjestelmässä tai vastaavassa hinnanseurantajärjestelmässä vallitseva päätöskurssi. Mikäli päätöskurssia ei ole saatavilla, arvostetaan instrumentti
arvopaperin juoksuaikaa vastaavaan viitelainaan tai –korkoon ja arvopaperikohtaiseen riskilisään.
Rahastoyhtiö voi ulkoistaa toimintaansa asiamiesten tehtäväksi. Rahastoesitteessä
on ilmoitettu, miltä osin Rahastoyhtiö kulloinkin käyttää asiamiestä.
5 § Rahasto-osuussarjat; Tuotto- ja kasvuosuudet; Osuuksien jakaminen murto-osiin
Rahasto-osuudet jaetaan murto-osiin siten, että kukin osuus jaetaan kymmeneentuhanteen (10 000) yhtä suureen osaan.
Rahastossa voi olla sekä kasvu- että tuotto-osuuksia. Osuudenomistaja voi vaihtaa
tuotto-osuuden kasvuosuudeksi tai päinvastoin. Vaihtosuhde määräytyy rahastoosuuksien arvon mukaan siten, että vaihdon kohteena olevien osuuksien yhteenlaskettu arvo vastaa sijaan tulevien osuuksien yhteenlaskettua arvoa. Rahastoyhtiö
on oikeutettu perimään osuuslajivaihdosta voimassa olevan hinnaston mukaisen
palvelumaksun.
Rahastoyhtiön hallitus voi päättää, että Rahastossa on hallinnointipalkkioltaan
toisistaan poikkeavia rahasto-osuussarjoja. Kussakin rahasto-osuussarjassa voi olla
sekä tuotto- että kasvuosuuksia. Rahastoyhtiön hallitus päättää kunkin rahastoosuussarjan merkintäedellytyksenä olevat minimimerkintämäärät ja ne ilmoitetaan
kulloinkin voimassa olevassa rahastoesitteissä.
Rahasto-osuus oikeuttaa rahasto-osuuksien määrän suhteessa jakautuvaan osuuteen Rahaston varoista ottaen huomioon rahasto-osuussarjojen ja osuuslajien
suhteelliset arvot.
Jos osuudenomistajan omistus omistusaikana uuden merkinnän tai rahastovaihtojen johdosta nousee yksittäisessä rahasto-osuussarjassa yli toisen rahasto-osuussarjan minimimerkintämäärän, rahastoyhtiö muuntaa osuudenomistajan pyynnöstä
omistuksen koskemaan sitä rahasto-osuussarjaa, jonka minimimerkinnän suuruutta
uusi omistus muuntohetkellä vastaa. Jos osuudenomistajan omistus omistusaikana
lunastusten tai rahastovaihtojen johdosta laskee yksittäisessä rahasto-osuussarjassa
alle kyseisen sarjan merkintähetken mukaisen minimimerkintämäärän, on Rahastoyhtiöllä oikeus muuntaa omistus osuudenomistajien yhdenvertainen kohtelu
huomioon ottaen koskemaan sitä rahasto-osuussarjaa, jonka minimimerkinnän
suuruutta omistus vastaa.
Tuotonjako ja pääomitus tapahtuvat jäljempänä mainituin tavoin.
Kunkin tuotto-osuuden (ja vastaavasti kasvuosuuden) tulee olla saman suuruinen
ja tuottaa osuussarjan kyseisen osuuslajin puitteissa yhtäläiset oikeudet sijoitusrahastossa olevaan omaisuuteen. Osuuden murto-osa tuottaa murto-osaa vastaavan
oikeuden sijoitusrahastossa olevaan omaisuuteen ja tuotonjakoon.
Tuotto-osuuksien omistajille pyritään jakamaan (maksamaan) tilikauden tuottoa
vähintään rahaston tekemien sijoitusten korko- ja/tai osinkotuottoa vastaava määrä.
Rahasto pyrkii vakaaseen tuotonjakoon. Tuotto-osuuksien omistajille maksetaan
rahaston varoista tuottona se määrä, jonka Rahastoyhtiön varsinainen yhtiökokous
vuosittain päättää rahaston tilinpäätöksen vahvistamisen yhteydessä.
Tuotto maksetaan sijoitusrahaston rekisteriin merkityille tuotto-osuuden omistajille
varsinaisen yhtiökokouspäivän rekisteritietojen mukaisesti, kuitenkin viimeistään
yhden (1) kuukauden kuluttua Rahastoyhtiön yhtiökokouksesta. Tuotto maksetaan
tuotto-osuuden omistajan ilmoittamalle pankkitilille, ellei muuta sovita.
Tuotto-osuuksille jaettavaa tuottoa vastaava pääomitus kasvuosuuksille tapahtuu
siten, että kasvuosuuksien suhteellinen osuus rahaston koko pääomasta kasvaa eikä
kasvuosuuksien arvo muutu tuotto-osuuksille tulevan tuotonjaon seurauksena.
6 § Rahasto-osuus ja rekisteröinti
Rahastoyhtiö pitää rekisteriä kaikista rahasto-osuuksista ja rekisteröi rahastoosuuksien siirrot.
Rahastoyhtiön on osuudenomistajan pyynnöstä annettava osuustodistus.
Rahastoyhtiö veloittaa asiakkaalta voimassaolevan hinnaston mukaisen käsittelykulun osuustodistuksen antamisesta ja toimittamisesta. Hinnasto on nähtävissä
Rahastoyhtiössä.
Osuustodistus voi koskea useita osuuksia ja voidaan asettaa vain nimetylle osuudenomistajalle.
7 § Rahasto-osuuden arvon laskeminen
Sijoitusrahaston arvo lasketaan sijoitusrahastolain sekä jäljempänä mainittujen ohjeiden mukaisesti. Rahastoyhtiö laskee rahasto-osuuksien arvon jokaiselle pankkipäivälle (arvonmäärityspäivä). Rahasto-osuuden arvo lasketaan viimeistään kahden
pankkipäivän kuluessa arvonmäärityspäivästä.
Osuuden arvoa laskettaessa sijoitusrahastoon kuuluvien arvopapereiden ja johdannaissopimusten arvo määräytyy kunakin pankkipäivänä seuraavasti:
Vaihtuvakorkoisten joukkovelkakirjojen, rahamarkkinavälineiden ja muiden alle
vuoden mittaisten korkoa tuottavien arvopapereiden arvo perustuu virallisiin
euribor-noteerauksiin ja arvopaperikohtaiseen riskilisään.
Riskilisä määritetään kaupankäynnin yhteydessä tai markkinatilanteen sitä edellyttäessä ulkopuolisilta palveluntarjoajilta.
3. Lainaussopimusten arvo on niiden kohde-etuutena olevien arvopaperien kohdassa 1. ja 2. esitetyin tavoin määräytyvä arvo. Lisäksi huomioidaan lainaussopimukselle kertynyt korko.
4. Talletusten arvo määräytyy siten, että talletuksen arvonmäärityspäivään mennessä kertynyt korko otetaan huomioon osuuden arvossa.
5. Sijoitukset rahasto-osuuksiin ja yhteissijoitusyrityksien osuuksiin arvostetaan
kunkin rahaston tai yhteissijoitusyrityksen viimeiseen saatavilla olevaan osuuden
arvoon. Rahasto-osuudet, jotka ovat julkisen kaupankäynnin kohteena, arvostetaan
samojen periaatteiden mukaisesti kuin osakkeet.
Arvostettaessa valuuttamääräisiä sijoituksia euroissa käytetään valuuttakursseina WM/Reuters Closing Spot Rates Mid –kursseja tai niiden sijaan määritettäviä
kursseja.
Ne instrumentit, joille ei ole saatavilla käypää markkina-arvoa, arvostetaan objektiivisin perustein Rahastoyhtiön hallituksen määrittelemien periaatteiden mukaisesti.
Mikäli osuussarjaan kuuluu sekä tuotto- että kasvuosuuslaji, lasketaan rahastoosuuden arvo näille osuuslajeille. Muussa tapauksessa rahasto-osuuden arvo lasketaan osuussarjalle. Kunkin osuussarjan tai osuuslajin rahasto-osuuden arvo on
osuussarjan tai osuuslajin osuus Rahaston arvosta jaettuna osuussarjan tai osuuslajin liikkeessä olevien rahasto-osuuksien määrällä. Osuussarjan tai osuuslajin suhteellinen osuus Rahaston arvosta määräytyy osuussarjan tai osuuslajin pääoman
ja sille kohdistettavien merkintöjen, lunastuksien, tuotonmaksujen ja hallinnointipalkkioiden perusteella.
8 § Rahasto-osuuksien merkintä, lunastus ja vaihto
Rahasto-osuuksia tarjotaan merkittäväksi ja lunastetaan Rahastoyhtiössä pankkipäivinä. Merkintä- ja lunastustoimeksiannot toteutetaan sellaisena pankkipäivänä,
jolloin rahasto-osuuden arvo lasketaan. Tiedot rahasto-osuuksien arvosta ovat
yleisön saatavilla Rahastoyhtiössä jokaisena pankkipäivänä. Tiedot julkistetaan
viimeistään kaksi pankkipäivää arvonmäärityspäivän jälkeen.
Merkitsijän tulee merkinnän yhteydessä ilmoittaa osuussarja sekä haluaako hän merkitä tuotto- vai kasvu-osuuksia. Osuudenomistajaa sitova ilmoitus tapahtuu maksamalla merkintämaksu kyseistä rahastoa, osuussarjaa ja -lajia koskevalle pankkitilille.
Jos merkintäsumma on Rahaston pankkitilillä ennen klo 16.00 (Alfred Berg Korkovarainhoito ja Alfred Berg Osakevarainhoito – rahastojen osalta ennen klo 10.00 ja
Alfred Berg Korko – rahaston osalta ennen klo 12.00), rahasto-osuuksien merkintä
toteutetaan samalle arvonmäärityspäivälle vahvistettavaan rahasto-osuuden arvoon. Mikäli merkintäsumma on Rahaston pankkitilillä vasta klo 16.00 tai sen jälkeen
(Alfred Berg Korkovarainhoito ja Alfred Berg Osakevarainhoito – rahastojen osalta
klo 10.00 tai sen jälkeen ja Alfred Berg Korko – rahaston osalta klo 12.00 tai sen jälkeen), toteutetaan merkintä seuraavalle pankkipäivälle vahvistettavaan rahastoosuuden arvoon. Merkinnän edellytyksenä on, että Rahastoyhtiölle on toimitettu
asianmukaiset ja riittävät tiedot merkinnän suorittajasta ja tämän henkilöllisyydestä.
Rahastoyhtiöllä on oikeus hyväksyä tai hylätä suoritettu merkintä tai merkintätoimeksianto. Rahastoyhtiö voi hylätä merkinnän tai merkintätoimeksiannon vain
siinä tapauksessa, että merkitsijä ei ole toimittanut Rahastoyhtiölle asianmukaisia ja
riittäviä tietoja merkinnän suorittajasta ja tämän henkilöllisyydestä. Rahastoyhtiön
hallitus voi päättää, minkä määrän osuuksia tai millä summalla osuuksia kerralla on
vähintään merkittävä tai lunastettava.
Merkittyjen osuuksien lukumäärä lasketaan Rahastoyhtiössä jakamalla merkintämaksu osuuden arvolla (johon on lisätty jäljempänä rahastokohtaisissa säännöis-
sä mainittu merkintäkorvaus). Merkittyjen osuuksien määrä lasketaan osuuden
sadasosan tarkkuudella ja jakojäännös lisätään rahastopääomaan. Vahvistuksena
merkinnästä osuudenomistaja saa postitse ostolaskelman ja edellä 6 §:ssä mainituin edellytyksin osuustodistuksen, joka toimitetaan osuudenomistajalle tai tämän
valitsemaan säilytykseen.
omistajille kirjallisesti tai ilmoituksella, joka julkaistaan vähintään yhdessä Helsingin
kaupungissa ilmestyvässä valtakunnallisessa sanomalehdessä.
Rahasto-osuuden omistajalla on oikeus vaatia Rahastoyhtiöltä rahasto-osuuden
lunastamista ja Rahastoyhtiöllä on vastaavasti velvollisuus lunastaa kyseinen rahasto-osuus. Lunastuksen toimeksiannon summan jakojäännös lisätään rahastopääomaan. Mikäli rahasto-osuudesta on annettu osuustodistus, on osuustodistus
luovutettava lunastuspyynnön yhteydessä Rahastoyhtiölle. Osuudenomistajan
on varmistettava, että mahdollinen kirjallinen lunastuspyyntö on saapunut Rahastoyhtiölle.
Rahasto-osuudenomistajilla ei ole oikeutta käyttää rahasto-osuudenomistajalle kokouksessa kuuluvia oikeuksia ennen kuin hänen rahasto-osuutensa on rekisteröity
tai hän on Rahastoyhtiölle ilmoittanut saantonsa ja esittänyt siitä selvityksen. Osallistumisoikeus rahasto-osuudenomistajien kokoukseen määräytyy kokouskutsussa
määriteltynä viimeisenä ilmoittautumispäivänä osuusrekisteriin merkityn tilanteen
perusteella. Osuudenomistaja edustaa osuudenomistajien kokouksessa sitä äänimäärää, joka kokouskutsussa määriteltynä viimeisenä ilmoittautumispäivänä on
merkitty rahasto-osuusrekisteriin.
Lunastushinta on toimeksiantopäivän osuuden arvo (josta on vähennetty jäljempänä rahastokohtaisissa säännöissä mainittu lunastuskorvaus), jos lunastustoimeksianto on saapunut Rahastoyhtiöön ennen klo 16.00 (Alfred Berg Korkovarainhoito
ja Alfred Berg Osakevarainhoito – rahastojen osalta ennen klo 10.00 ja Alfred Berg
Korko – rahaston osalta ennen klo 12.00). Maksu tapahtuu tällöin pääsääntöisesti
arvonlaskentapäivää seuraavana pankkipäivänä. Tämän jälkeen saapuneet lunastustoimeksiannot toteutetaan vastaavasti seuraavan pankkipäivän osuuden arvolla
(vähennettynä lunastuskorvauksella). Lunastamisen tulee tapahtua välittömästi
sijoitusrahaston varoista.
Mikäli varat lunastamiseen on hankittava myymällä arvopapereita, myynnin on
tapahduttava ilman aiheetonta viivytystä. Maksu tapahtuu kun varat arvopapereiden myynnistä on saatu, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluessa siitä, kun
lunastusta vaadittiin Rahastoyhtiöltä.
Finanssivalvonta voi erityisestä syystä myöntää luvan ylittää edellä mainittu määräaika arvopaperien myymiselle.
Rahastoyhtiö ja rahasto-osuudenomistaja voivat erityistapauksissa sopia, että rahasto-osuudet voidaan vaihtoehtoisesti lunastaa antamalla rahasto-osuudenomistajalle lunastushintaa vastaava määrä Rahaston arvopapereita taikka arvopapereita ja
käteistä. Menettelyyn liittyvistä arvopaperitransaktioista syntyvistä kuluista vastaa
osuudenomistaja. Rahastoyhtiön on lunastussopimusta tehdessään huolehdittava siitä, että toimenpide ei vaaranna Rahaston muiden osuudenomistajien etua.
11 § Sijoitusrahaston arvopapereiden säilytys
Sijoitusrahaston säilytysyhteisö on J.P. Morgan Europe Limited, Helsingin sivuliike.12
§ Sijoitusrahaston ja Rahastoyhtiön tilikausi
Sijoitusrahaston ja Rahastoyhtiön tilikausi on kalenterivuosi.
13 § Rahasto-osuuden omistajien kokous
Varsinainen rahasto-osuuden omistajien kokous on pidettävä vuosittain Rahastoyhtiön hallituksen määräämänä päivänä ennen huhtikuun loppua.
Ylimääräinen rahasto-osuuden omistajien kokous on pidettävä, kun Rahastoyhtiön
hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai jos tilintarkastaja taikka rahasto-osuuden
omistajat, joilla on yhteensä vähintään kahdeskymmenesosa (1/20) kaikista liikkeellä olevista rahasto-osuuksista, sitä kirjallisesti vaativat ilmoittamansa asian
käsittelyä varten.
Varsinaisessa rahasto-osuuden omistajien kokouksessa on käsiteltävä ainakin
seuraavat asiat:
Rahasto-osuuden omistajan on, saadakseen osallistua rahasto-osuuden omistajien
kokoukseen ilmoittauduttava Rahastoyhtiölle kokouskutsussa mainitulla tavalla
viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta.
15 § Rahastoesite, avaintietoesite, puolivuotiskatsaus ja vuosikertomus
Sijoitusrahaston rahastoesite, avaintietoesite, puolivuotiskatsaus sekä sijoitusrahaston ja Rahastoyhtiön vuosikertomukset julkistetaan sijoitusrahastolaissa
mainituin tavoin.
Puolivuotiskatsaus on julkistettava kahden kuukauden kuluessa katsauskauden
päättymisestä lukien sekä sijoitusrahaston ja Rahastoyhtiön vuosikertomukset
kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä lukien.
Edellä mainitut asiakirjat ovat veloituksetta saatavissa Rahastoyhtiöltä.
16 § Rahaston sääntöjen muuttaminen
Rahaston sääntöjen muuttamisesta päättää Rahastoyhtiön hallitus. Sääntöjen
muutoksille on haettava Finanssivalvonnan vahvistus. Rahaston sääntöjen muutos tulee voimaan kuukauden kuluttua siitä, kun Finanssivalvonta on vahvistanut
muutoksen ja muutos on saatettu osuudenomistajien tietoon, ellei Finanssivalvonta
toisin määrää. Muutosten katsotaan tulevan osuudenomistajien tietoon viidentenä
päivänä siitä, kun ilmoitus on annettu postin kuljetettavaksi tai sinä päivänä, kun
ilmoitus on julkaistu valtakunnallisessa sanomalehdessä Suomessa tai lähetetty
osuudenomistajan suostumuksella sähköpostitse tai muuta sähköistä viestintä
käyttäen. Sääntömuutoksen tultua voimaan se koskee kaikkia osuudenomistajia.
17 § Merkintöjen ja lunastusten keskeyttäminen
Rahastoyhtiö voi osuudenomistajien edun sitä vaatiessa tai muusta erityisen painavasta syystä keskeyttää rahasto-osuuksien merkinnät ja lunastukset.
Rahastoyhtiö voi väliaikaisesti keskeyttää osuuksien merkinnät ja lunastukset, mikäli
rahasto-osuuden arvoa ei voida poikkeuksellisen epävakaan ja ennalta arvaamattoman markkinatilanteen tai muutoin poikkeuksellisten olosuhteiden taikka muun
painavan syyn vuoksi luotettavasti määrittää. Tässä tilanteessa toimeksiannot toteutetaan osuuden seuraavan arvonmäärityspäivän arvolla.
Rahastoyhtiön on ilmoitettava tästä päätöksestä välittömästi Finanssivalvonnalle.
Tällaisesta poikkeuksellisesta tilanteesta tiedotetaan osuudenomistajille ilman aiheetonta viivytystä esimerkiksi Rahastoyhtiön internetsivuilla.
18 § Tietojen luovuttaminen
Rahastoyhtiöllä on oikeus luovuttaa osuudenomistajia koskevia tietoja kulloinkin
voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.
19 § Sovellettava laki
1. Valittava kokoukselle puheenjohtaja.
Rahastoyhtiön ja Rahaston toimintaan sovelletaan Suomen lakia.
2. Laadittava hyväksyttävä ääniluettelo.
Finanssivalvonta on vahvistanut säännöt 31.10.2014. Säännöt ovat voimassa
17.11.2014 alkaen.
3. Valittava kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa sekä kaksi (2) ääntenlaskijaa.
4. Todettava kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
5. Esitettävä Rahastoyhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellyt Rahastoyhtiön
ja sijoitusrahaston tilinpäätökset ja toimintakertomukset.
6. Valittava Rahastoyhtiön yhtiöjärjestyksen mukaisesti rahasto-osuudenomistajien edustaja Rahastoyhtiön hallitukseen sekä Rahastoyhtiölle tilintarkastaja ja
tälle varamies.
7. Käsiteltävä muut mahdolliset asiat.
Jokainen rahasto-osuus sijoitusrahastossa tuottaa rahasto-osuuden omistajien
kokouksessa yhden äänen. Osuuden murto-osa tuottaa aina vastaavan osuuden
yhdestä äänestä. Kokousasiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä
lukuun ottamatta vaalia, jossa tulevat valituiksi eniten ääniä saaneet siten kuin yhdistyslaissa on vaalien toimittamisesta säädetty. Äänten mennessä tasan ratkaisee
puheenjohtajan mielipide, vaaleissa arpa.
14 § Kutsut ja ilmoittautuminen rahasto-osuuden omistajien kokoukseen
Rahasto-osuuden omistajien kokouksen kutsuu koolle Rahastoyhtiön hallitus. Kutsu
rahasto-osuuden omistajien kokoukseen julkaistaan vähintään yhdessä Helsingin
kaupungissa ilmestyvässä valtakunnallisessa sanomalehdessä. Kutsu on julkaistava
viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta.
Muut ilmoitukset toimitetaan rahaston rekisteriin merkityille rahasto-osuuden
Alfred Berg Europe
1 § Nimi
Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Alfred Berg Europe, ruotsiksi Placeringsfond Alfred Berg Europe ja englanniksi Alfred Berg Europe Fund jota jäljempänä
kutsutaan Rahastoksi.
4 § Rahaston varojen sijoittaminen
Rahaston toiminnan perustavoitteena on Rahastoon sijoitetun pääoman arvonnousu pitkällä aikavälillä. Rahasto hajauttaa sijoituksensa pääosin eurooppalaisiin
osakkeisiin. Rahaston tavoitteena on ylittää eurooppalaisten osakemarkkinoiden
keskimääräinen tuotto pitkällä aikavälillä. Rahaston varat on sijoitettava ilman aiheetonta viivytystä seuraavien rajoitusten puitteissa.
Sijoituskohde:
1) Osakkeisiin ja osakesidonnaisiin instrumentteihin, kuten vaihtovelkakirjalainoihin, optiotodistuksiin, henkilöstöoptioihin, merkintäoikeuksiin, osaketalletustodistuksiin ja warrantteihin.
2) Vakioituihin johdannaisinstrumentteihin, kuten osakeindeksi- ja osakeoptioihin
sekä osakeindeksi- ja osaketermiineihin. Kohdassa 1-2 tarkoitetut arvopaperit sekä
vakioidut johdannaissopimukset ovat julkisen kaupankäynnin kohteena arvopaperipörssissä tai niillä käydään kauppaa muulla säännellyllä, säännöllisesti toimivalla,
tunnustetulla ja yleisölle avoimella markkinapaikalla Euroopassa tai Yhdysvalloissa.
Markkinapaikkaluettelo on saatavissa Rahastoyhtiöstä.
3) Talletuksiin luottolaitoksissa, edellyttäen että talletus on vaadittaessa takaisinmaksettava tai on nostettavissa ja erääntyy maksettavaksi viimeistään 12
kuukauden kuluessa ja luottolaitoksen kotipaikka on Euroopan talousalueeseen
kuuluvassa valtiossa tai Sveitsissä, Yhdysvalloissa tai Japanissa. Rahaston varoista
voidaan sijoittaa enintään 20 % saman luottolaitoksen vastaanottamiin talletuksiin.
4) Arvopapereihin, joihin liikkeeseenlaskuehdoissa on sitouduttu saattamaan arvopaperit kaupankäynnin kohteeksi yllä mainitulla markkinapaikalla yhden vuoden
kuluessa niiden liikkeeseenlaskusta edellyttäen, että kaupankäynti voi kaikella todennäköisyydellä alkaa viimeistään sanotun ajan kuluttua umpeen.
5) Muihin kuin edellä kohdissa 1 ja 4 tarkoitettuihin arvopapereihin enintään 10
% Rahaston varoista.
Sijoitusrajoitukset:
Rahaston varoja voidaan sijoittaa enintään 10 % saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin, mutta kuitenkin yhteensä enintään 20 % saman liikkeeseenlaskijan
arvopapereihin ja kyseisen yhteisön vastaanottamiin talletuksiin.
Sellaisia sijoituksia saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin, jotka ylittävät 5 %
Rahaston varoista, saa olla enintään 40 % Rahaston varoista. Tätä rajoitusta ei sovelleta talletuksiin.
Rahastoyhtiö ei lisää johdannaisilla Rahaston kokonaisriskiä verrattuna tilanteeseen,
jossa Rahaston kaikki varat on sijoitettu osakemarkkinoille. Rahaston arvopapereiden ja johdannaissopimusten riskiasemaa seurataan päivittäin vakuusvaateen
ja position deltaluvun avulla. Johdannaissopimusten vakuudeksi voidaan asettaa
enintään 25 % Rahaston arvosta.
Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston varoihin kuuluvista arvopapereista voidaan tehdä lainaus- ja takaisinostosopimuksia, jos ne selvitetään laissa
tarkoitetussa selvitysyhteisössä tai vastaavassa ulkomaisessa yhteisössä. Mikäli
selvitys tapahtuu muualla, sopimuksen vastapuolena tulee olla laissa tarkoitettu
arvopaperinvälittäjä ja sopimusehtojen tulee olla markkinoille tavanomaiset ja
yleisesti tunnetut.
Lainaksi annettujen arvopaperien tai takaisinostosopimusten markkina-arvo ei saa
ylittää 25 % Rahaston arvopaperien arvosta. Rajoitus ei koske lainaussopimuksia,
jotka voidaan irtisanoa ja joiden tarkoittamat arvopaperit voidaan saada välittömästi vaadittaessa takaisin.
Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Enintään 15 % rahaston
varoista voi olla toiminnan edellyttäminä käteisvaroina.
Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen
tarkoitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka vastaa enintään
10 % Rahaston varoista. Takaisinostosopimusten ja luottojen yhteenlaskettu määrä
ei saa ylittää 10 % Rahaston arvosta.
9 § Rahasto-osuuksien kaupasta osuudenomistajille aiheutuvat kustannukset
Rahasto-osuuden (ja sen murto-osan) merkintähintaa tai lunastushintaa määritettäessä Rahastoyhtiö ei peri korvausta. Rekisteröitäessä rahasto-osuuden (ja
sen murto-osan) siirto omistajalta toiselle peritään rekisteröinnistä Rahastoyhtiön
voimassa olevan palveluhinnaston mukainen rekisteröintimaksu.
Tarkemmat tiedot palkkioista ovat kulloinkin voimassa olevassa rahastoesitteessä.
10 § Rahaston varoista maksettavat korvaukset
Rahastoyhtiö saa kuukausittain kunkin kuukauden päätyttyä korvauksena toiminnastaan hallinnointi- ja säilytyspalkkion, joka vaihtelee rahasto-osuussarjoittain ja
on enintään 2,3 prosenttia vuodessa Rahaston arvosta. Palkkion määrä lasketaan
päivittäin (palkkioprosentti / 365) edellisen laskentapäivän mukaisesta Rahaston
arvosta. Edellä mainitun palkkion lisäksi Rahaston varoista maksetaan kaupankäyntipalkkiot sekä säilytysyhteisön veloittamat transaktiokohtaiset maksut.
Hallinnointi- ja säilytyspalkkio on vähennetty rahasto-osuuden päivän arvossa.
Rahastoyhtiön hallitus vahvistaa hallinnointi- ja säilytyspalkkion tarkan määrän.
Finanssivalvonta on vahvistanut säännöt 14.8.2014. Säännöt ovat voimassa
30.9.2014 lukien.
Alfred Berg Finland
1 § Nimi
Tarkemmat tiedot palkkioista ovat kulloinkin voimassa olevassa rahastoesitteessä.
Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Alfred Berg Finland, ruotsiksi Placeringsfond Alfred Berg Finland ja englanniksi Alfred Berg Finland Fund, jota jäljempänä
kutsutaan Rahastoksi.
10 § Rahaston varoista maksettavat korvaukset
4 § Rahaston varojen sijoittaminen
Rahaston toiminnan perustavoitteena on Rahastoon sijoitetun pääoman arvonnousu pitkällä aikavälillä. Rahasto hajauttaa sijoituksensa pääosin Suomessa noteerattuihin osakkeisiin. Rahaston tavoitteena on ylittää Suomen osakemarkkinan
keskimääräinen tuotto pitkällä aikavälillä. Rahaston varat on sijoitettava ilman aiheetonta viivytystä seuraavien rajoitusten puitteissa.
Sijoituskohde:
1) Osakkeisiin ja osakesidonnaisiin instrumentteihin, kuten vaihtovelkakirjalainoihin, optiotodistuksiin, henkilöstöoptioihin, merkintäoikeuksiin, osaketalletustodistuksiin ja warrantteihin.
2) Vakioituihin johdannaisinstrumentteihin, kuten osakeindeksi- ja osakeoptioihin
sekä osakeindeksi- ja osaketermiineihin. Kohdassa 1-2 tarkoitetut arvopaperit sekä
vakioidut johdannaissopimukset ovat julkisen kaupankäynnin kohteena arvopaperipörssissä tai niillä käydään kauppaa muulla säännellyllä, säännöllisesti toimivalla,
tunnustetulla ja yleisölle avoimella markkinapaikalla Euroopassa. Markkinapaikkaluettelo on saatavilla Rahastoyhtiöstä.
3) Talletuksiin luottolaitoksissa, edellyttäen että talletus on vaadittaessa takaisinmaksettava tai on nostettavissa ja erääntyy maksettavaksi viimeistään 12
kuukauden kuluessa ja luottolaitoksen kotipaikka on Euroopan talousalueeseen
kuuluvassa valtiossa tai Sveitsissä, Yhdysvalloissa tai Japanissa. Rahaston varoista
voidaan sijoittaa enintään 20 % saman luottolaitoksen vastaanottamiin talletuksiin.
4) Arvopapereihin, joihin liikkeeseenlaskuehdoissa on sitouduttu saattamaan arvopaperit kaupankäynnin kohteeksi yllä mainitulla markkinapaikalla, yhden vuoden
kuluessa niiden liikkeeseenlaskusta edellyttäen, että kaupankäynti voi kaikella todennäköisyydellä alkaa viimeistään sanotun ajan kuluttua umpeen.
5) Muihin kuin edellä kohdissa 1 ja 4 tarkoitettuihin arvopapereihin enintään 10
% Rahaston varoista.
Sijoitusrajoitukset:
Rahaston varoja voidaan sijoittaa enintään 10 % saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin, mutta kuitenkin yhteensä enintään 20 % saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin ja kyseisen yhteisön vastaanottamiin talletuksiin. Sellaisia sijoituksia
saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin, jotka ylittävät 5 % Rahaston varoista,
saa olla enintään 40 % Rahaston varoista. Tätä rajoitusta ei sovelleta talletuksiin.
Rahastoyhtiö ei lisää johdannaisilla Rahaston kokonaisriskiä verrattuna tilanteeseen,
jossa Rahaston kaikki varat on sijoitettu osakemarkkinoille. Rahaston arvopapereiden ja johdannaissopimusten riskiasemaa seurataan päivittäin vakuusvaateen
ja position deltaluvun avulla. Johdannaissopimusten vakuudeksi voidaan asettaa
enintään 25 % Rahaston arvosta.
Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston varoihin kuuluvista arvopapereista voidaan tehdä lainaus- ja takaisinostosopimuksia, jos ne selvitetään laissa
tarkoitetussa selvitysyhteisössä tai vastaavassa ulkomaisessa yhteisössä. Mikäli
selvitys tapahtuu muualla, sopimuksen vastapuolena tulee olla laissa tarkoitettu
arvopaperinvälittäjä ja sopimusehtojen tulee olla markkinoille tavanomaiset ja
yleisesti tunnetut. Lainaksi annettujen arvopaperien tai takaisinostosopimusten
markkina-arvo ei saa ylittää 25 % Rahaston arvopaperien arvosta. Rajoitus ei koske
lainaussopimuksia, jotka voidaan irtisanoa ja joiden tarkoittamat arvopaperit voidaan saada välittömästi vaadittaessa takaisin.
Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Enintään 15 % rahaston
varoista voi olla toiminnan edellyttäminä käteisvaroina.
Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen
tarkoitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka vastaa enintään
10 % Rahaston varoista. Takaisinostosopimusten ja luottojen yhteenlaskettu määrä
ei saa ylittää 10 % Rahaston arvosta.
9 § Rahasto-osuuksien kaupasta osuudenomistajille aiheutuvat kustannukset
Rahasto-osuuden (ja sen murto-osan) merkintähintaa tai lunastushintaa määritettäessä Rahastoyhtiö ei peri korvausta.
Rekisteröitäessä rahasto-osuuden (ja sen murto-osan) siirto omistajalta toiselle
peritään rekisteröinnistä Rahastoyhtiön voimassa olevan palveluhinnaston mukainen rekisteröintimaksu.
Rahastoyhtiö saa kuukausittain kunkin kuukauden päätyttyä korvauksena toiminnastaan hallinnointi- ja säilytyspalkkion, joka vaihtelee rahasto-osuussarjoittain ja
on enintään 2,3 prosenttia vuodessa Rahaston arvosta. Palkkion määrä lasketaan
päivittäin (palkkioprosentti / 365) edellisen laskentapäivän mukaisesta Rahaston
arvosta. Edellä mainitun palkkion lisäksi Rahaston varoista maksetaan kaupankäyntipalkkiot sekä säilytysyhteisön veloittamat transaktiokohtaiset maksut. Hallinnointija säilytyspalkkio on vähennetty rahasto-osuuden päivän arvossa. Rahastoyhtiön
hallitus vahvistaa hallinnointi- ja säilytyspalkkion tarkan määrän.
Finanssivalvonta on vahvistanut säännöt 14.8.2014. Säännöt ovat voimassa
30.9.2014 lukien.
Alfred Berg Korko
1 § Nimi
Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Alfred Berg Korko, ruotsiksi Placeringsfond Alfred Berg Ränta ja englanniksi Alfred Berg Short Rate Fund, jota jäljempänä
kutsutaan Rahastoksi.
4 § Rahaston varojen sijoittaminen
Rahasto hajauttaa sijoituksensa euroalueen euromääräisiin ja kansallisten valuuttojen määräisiin korkoinstrumentteihin. Rahaston tavoitteena on pääoman arvon
säilyminen ja rahamarkkinatuottoa vastaavan tuottotason saavuttaminen.
Rahasto on rahamarkkinarahasto, joka sijoittaa varansa pääosin pankkien ja yritysten liikkeeseen laskemiin kiinteäkorkoisiin, vaihtuvakorkoisiin ja muihin korkoriskiltään mataliin joukkolainoihin, rahamarkkinainstrumentteihin sekä talletuksiin.
Sijoitusten liikkeeseenlaskijoita tai takaajia voivat olla myös valtiot, kunnat ja muut
julkisyhteisöt. Rahaston sijoituskohteiden tulee olla salkunhoidon arvion mukaan
korkealaatuisia, niin luottoriskillä kuin vastapuoliriskillä mitattuna ja sijoituksen
omaisuusluokan luonne sekä likviditeetti huomioon ottaen. Rahaston varoja ei
voida sijoittaa osakkeisiin, osakesidonnaisiin instrumentteihin, hyödykkeisiin eikä
hyödykesidonnaisiin instrumentteihin.
Yksittäisten sijoitusten jäljellä oleva juoksuaika voi olla enintään 2 vuotta, edellyttäen kuitenkin, että seuraava mahdollinen koronmääräytymispäivä on enintään
397 päivän kuluttua
Rahaston sijoitusten painotettu, keskimääräinen jäljellä oleva juoksuaika mitattuna WAL-tunnusluvulla (Weighted Average Life) on enintään 12 kuukautta ja Rahaston korkoriski mitattuna WAM-tunnusluvulla (Weighted Average Maturity) on
enintään 6 kuukautta.
Sijoituskohteena olevan korkoinstrumentin luottoluokituksen on oltava jokaiselta
instrumentin luokittaneelta yhtiöltä vähintään korkein tai toiseksi korkein lyhyen
aikavälin luottoluokitus eli P-2/A-2/F2 (Moody’s/S&P/Fitch) tai pitkän aikavälin luottoluokitus Baa1/BBB+/BBB+. Mikäli korkoinstrumentti on valtion, kunnan tai muun
julkisyhteisön liikkeeseen laskema tai takaama, on sillä oltava vähintään Investment
Grade –tasoinen lyhyen aikavälin luottoluokitus eli P-3/A-3/F3 (Moody’s/ S&P/Fitch)
tai pitkän aikavälin luottoluokitus Baa3/BBB-/BBB-.
Mikäli korkoinstrumentilla ei ole kansainvälisesti hyväksyttyä luottoluokitusta,
siihen voidaan kuitenkin sijoittaa, mikäli salkunhoito katsoo, että sillä on edellä
mainittuja luokituksia vastaava luottokelpoisuus.
Mikäli Rahasto sijoittaa toiseen sijoitusrahastoon tai yhteissijoitusyritykseen sijoituskohteen on täytettävä vaatimukset, jotka vaaditaan lyhyeltä rahamarkkinarahastolta tai rahamarkkinarahastolta.
Rahaston varat on sijoitettava ilman aiheetonta viivytystä seuraavien rajoitusten
puitteissa.
Sijoituskohteet:
1) Korkoa tuottaviin arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin, joiden liikkeeseenlaskijana tai takaajana on Suomen valtio, suomalainen kunta, kuntayhtymä tai euroalueeseen kuuluva valtio tai tällaisen valtion osavaltio tai muu julkisyhteisö tai
joiden liikkeeseenlaskijana on yritys.
2) Vakioituihin johdannaisinstrumentteihin, joiden kohde-etuutena on arvopaperi,
rahamarkkinaväline tai rahoitusindeksi.
Kohdissa 1-2 tarkoitetut arvopaperit, rahamarkkinavälineet sekä vakioidut johdannaissopimukset ovat julkisen kaupankäynnin kohteena arvopaperipörssissä tai
niillä käydään kauppaa muulla säännellyllä, säännöllisesti toimivalla, tunnustetulla
ja yleisölle avoimella markkinapaikalla Euroopassa tai rahamarkkinavälineiden liikkeeseenlaskija on yhteisö, jonka liikkeeseenlaskema arvopaperi on kaupankäynnin
kohteena arvopaperipörssin pörssilistalla tai sillä käydään kauppaa muulla säännellyllä, säännöllisesti toimivalla, tunnustetulla ja yleisölle avoimella markkinapaikalla Euroopassa, edellyttäen että liikkeeseenlaskua tai liikkeeseenlaskijaa koskee
sijoittajien ja säästöjen suojaamiseksi annettu sääntely. Markkinapaikkaluettelo
on saatavilla Rahastoyhtiöstä.
3) Talletuksiin luottolaitoksissa, edellyttäen että talletus on vaadittaessa takaisinmaksettava tai on nostettavissa ja erääntyy maksettavaksi viimeistään 12
kuukauden kuluessa ja luottolaitoksen kotipaikka on Euroopan talousalueeseen
kuuluvassa valtiossa tai Yhdysvalloissa, Sveitsissä tai Japanissa. Rahaston varoista
voidaan sijoittaa enintään 20 % saman luottolaitoksen vastaanottamiin talletuksiin.
4) Arvopapereihin, joihin liikkeeseenlaskuehdoissa on sitouduttu saattamaan arvopaperit kaupankäynnin kohteeksi yllä mainitulla markkinapaikalla, yhden vuoden
kuluessa niiden liikkeeseenlaskusta edellyttäen, että kaupankäynti voi kaikella todennäköisyydellä alkaa viimeistään sanotun ajan kuluttua umpeen.
Sijoitusrajoitukset:
Rahaston varoja voidaan sijoittaa enintään 10 % saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin, mutta kuitenkin yhteensä enintään 20 % saman
liikkeeseenlaskijan arvopapereihin, rahamarkkinavälineisiin ja kyseisen yhteisön
vastaanottamiin talletuksiin.
Sellaisia sijoituksia saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin, jotka ylittävät 5 % Rahaston varoista, saa olla enintään 40 % Rahaston
varoista. Tätä rajoitusta ei sovelleta talletuksiin.
Kun sijoituksia koskevia rajoituksia lasketaan ylläolevien kohtien mukaisesti, samaan
konserniin kuuluvia yhteisöjä tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena kirjanpitolain 1
luvun 6 §:n mukaisesti. Tämä ei kuitenkaan estä sijoittamasta 20 % Rahaston varoista samaan konserniin kuuluvien yhteisöjen liikkeeseen laskemiin arvopapereihin
ja rahamarkkinavälineisiin.
Yllä olevien rajoitusten estämättä Rahaston varoja saadaan sijoittaa kuitenkin enintään 25 % saman liikkeeseenlaskijan joukkovelkakirjaan, jos
1) liikkeeseenlaskija on luottolaitos, joka lain mukaan on velkakirjan haltijoiden suojaamiseen tarkoitetun julkisen valvonnan alaisia ja jonka kotipaikka on Euroopan
talousalueeseen kuuluvassa valtiossa, ja jos
2) joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskusta saatavat varat on lain mukaan sijoitettava omaisuuteen, joka voidaan ensisijaisesti käyttää pääoman ja kertyneen koron
takaisinmaksuun siinä tapauksessa, että liikkeeseenlaskija on kyvytön vastaavaan
taloudellisista sitoumuksistaan.
Edellä 1 ja 2 kohdassa mukaisesti saman liikkeeseenlaskijan joukkovelkakirjoihin
tehtyjä sijoituksia, jotka ylittävät 5 % Rahaston varoista, saa olla enintään 80 %
Rahaston varoista.
Rahasto voi yllä mainitusta poiketen sijoittaa Suomen valtion, suomalaisen kunnan,
kuntayhtymän tai Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion tai tällaisen valtion
osavaltion tai muun julkisyhteisön liikkeeseenlaskemiin saman liikkeeseenlaskijan
arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin sijoitusrahastolain sallimat 35 % Rahaston
varoista. Rahasto voi, riskin hajauttamisen periaatetta noudattaen, sijoittaa kaikki
Rahaston varat yllä mainittuihin arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin. Mikäli
Rahasto ylittää edellä mainitun 35 %:n rajan, on arvopaperien ja rahamarkkinavälineiden oltava peräisin vähintään kuudesta eri liikkeeseenlaskusta, eikä samaan
liikkeeseenlaskuun sijoiteta määrää, joka ylittää 30% Rahaston varoista.
Rahasto voi sijoittaa enintään 10 % varoistaan toisiin sijoitusrahastoihin tai yhteissijoitusyrityksiin. Rahasto voi omistaa enintään 25% saman sijoitusrahaston tai
yhteissijoitusyrityksen osuuksista.
Rahaston korkosijoitukset voidaan suojata täysimääräisesti vakioiduilla korkojohdannaisilla. Rahaston korkoriski (duraatio) voi olla enintään sama kuin kuuden (6)
kuukauden pituisella nollakuponkilainalla. Rahaston arvopapereiden, rahamarkkinavälineiden ja johdannaissopimusten riskiasema määritellään korkoriskin ja
vakuusvaatimuksen avulla päivittäin. Johdannaissopimusten vakuudeksi voidaan
asettaa enintään 25 % Rahaston arvosta.
Rahasto voi käyttää valuuttajohdannaisia vain suojaustarkoituksessa. Mikäli Rahaston sijoitukset ovat muussa valuutassa kuin Rahaston perusvaluutassa tulee
sijoitusten valuuttariski suojata täysmääräisesti.
Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston varoihin kuuluvista arvopapereista ja rahamarkkinavälineistä voidaan tehdä lainaus- ja takaisinostosopimuksia, jos ne selvitetään laissa tarkoitetussa selvitysyhteisössä tai vastaavassa
ulkomaisessa yhteisössä. Mikäli selvitys tapahtuu muualla, sopimuksen vastapuolena tulee olla laissa tarkoitettu arvopaperinvälittäjä ja sopimusehtojen tulee olla
markkinoille tavanomaiset ja yleisesti tunnetut. Lainaksi annettujen arvopaperien
tai takaisinostosopimusten markkina-arvo ei saa ylittää 25 % Rahaston arvopaperien ja rahamarkkinavälineiden arvosta. Rajoitus ei koske lainaussopimuksia, jotka
voidaan irtisanoa ja joiden tarkoittamat arvopaperit voidaan saada välittömästi
vaadittaessa takaisin.
Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Enintään 15 % rahaston
varoista voi olla toiminnan edellyttäminä käteisvaroina.
Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen
tarkoitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka vastaa enintään
10 % Rahaston varoista. Takaisinostosopimusten ja luottojen yhteenlaskettu määrä
ei saa ylittää 10 % Rahaston arvosta.
9 § Rahasto-osuuksien kaupasta osuudenomistajille aiheutuvat kustannukset
Rahasto-osuuden (ja sen murto-osan) merkintähintaa määritettäessä Rahastoyhtiö ei peri korvausta.
Rekisteröitäessä rahasto-osuuden (ja sen murto-osan) siirto omistajalta toiselle
peritään rekisteröinnistä Rahastoyhtiön voimassa olevan palveluhinnaston mukainen rekisteröintimaksu.
Tarkemmat tiedot palkkioista ovat kulloinkin voimassa olevissa rahastoesitteissä.
10 § Rahaston varoista maksettavat korvaukset
Rahastoyhtiö saa kuukausittain kunkin kuukauden päätyttyä korvauksena toiminnastaan hallinnointi- ja säilytyspalkkion, joka vaihtelee rahasto-osuussarjoittain ja
on enintään 1,0 prosenttia vuodessa Rahaston arvosta. Palkkion määrä lasketaan
päivittäin (palkkioprosentti / 365) edellisen laskentapäivän mukaisesta Rahaston
arvosta. Edellä mainitun palkkion lisäksi Rahaston varoista maksetaan kaupankäyntipalkkiot sekä säilytysyhteisön veloittamat transaktiokohtaiset maksut.
Hallinnointi- ja säilytyspalkkio on vähennetty rahasto-osuuden päivän arvossa.
Rahastoyhtiön hallitus vahvistaa hallinnointi- ja säilytyspalkkion tarkan määrän.
Finanssivalvonta on vahvistanut säännöt 14.8.2014. Säännöt ovat voimassa
30.9.2014 lukien.
Alfred Berg Korkovarainhoito
1 § Nimi
Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Alfred Berg Korkovarainhoito, ruotsiksi
Placeringsfond Alfred Berg Ränteförvaltning, englanniksi Alfred Berg Fixed Income
Allocation Fund, jota jäljempänä kutsutaan Rahastoksi.
4 § Rahaston varojen sijoittaminen
Rahaston sijoitustoiminnan tavoitteena on saavuttaa pitkällä aikavälillä arvonnousua hajauttamalla varat sijoitusrahastolain ja Rahaston sääntöjen mukaisella tavalla.
Rahastolla ei ole virallista vertailuindeksiä.
Rahasto sijoittaa varansa korkomarkkinoille pääasiassa sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten ja vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitettujen
ETA-valtioon tai kolmanteen maahan sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen
osuuksien kautta. Rahasto sijoittaa varansa maailmanlaajuisesti korkomarkkinoille,
hyödyntäen markkinatilanteen mukaan eri maantieteellisiä alueita, erilaisia korkoa
tuottavia instrumentteja ja niihin sijoittavia rahastoja sekä juoksuajaltaan eripituisia korkosijoituksia. Rahasto voi tehdä myös suoria korkosijoituksia sekä sijoittaa
johdannaissopimuksiin.
Rahaston varat on sijoitettava ilman aiheetonta viivytystä seuraavien rajoitusten
puitteissa.
Rahaston sijoituskohteet:
1 a) Suomessa tai muussa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saaneiden ja kotivaltionsa lainsäädännön perusteella sijoitusrahastodirektiivin edellytykset täyttävien sijoitusrahastojen tai yhteissijoitusyritysten osuudet.
1 b) muiden kuin kohdassa 1 a) tarkoitettujen Euroopan talousalueeseen kuuluvassa
valtiossa toimiluvan saaneiden yhteissijoitusyrityksen osuudet sekä vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitettujen ETA-valtioon tai kolmanteen
maahan sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen osuudet.
Rahaston varoja voidaan sijoittaa kohdassa 1 b) mainittuihin rahastoihin ja yhteissijoitusyritysten osuuksiin edellyttäen, että ne ovat niiden kotivaltion lainsäädännön
mukaan sellaisen valvonnan alaisia, joka vastaa Euroopan yhteisön lainsäädäntöä, ja
sitä valvovan viranomaisen sekä Finanssivalvonnan välinen yhteistyö on riittävässä
määrin varmistettu ja osuudenomistajien suoja vastaa sijoitusrahastodirektiivin
mukaista sijoitusrahaston ja yhteissijoitusyrityksen osuudenomistajien suojaa, ja
erityisesti varojen erillään pidon, lainaksioton, lainaksiannon ja arvopapereiden
sekä rahamarkkinavälineiden ilman katetta tapahtuvan luovutuksen sääntely vastaa sijoitusrahastodirektiivin vaatimuksia ja, että sen toiminnasta julkistetaan puolivuotiskatsaus ja vuosikertomus, joiden nojalla sen varoista ja veloista sekä tuloista
ja sijoitustoiminnasta voidaan tehdä arvio kertomuskaudelta.
Edellä kohdissa 1 a) ja 1 b) mainittujen sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten ja
vaihtoehtorahastojen tarkoituksena tulee olla yleisöltä hankittujen varojen yhteinen sijoittaminen sijoitusrahastolain 69, 71 tai 71 a §:ssä tai 72 §:ssä tarkoitettuihin
rahoitusvälineisiin tai muuhun helposti rahaksi muutettavaan rahoitusomaisuuteen
ja niiden tulee toimia riskin hajauttamisen perusteella sekä niiden osuudet tulee
olla lunastettavissa haltijan vaatimuksesta takaisin suoraan tai välillisesti niiden
yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavien yritysten varoilla.
Rahaston varoja voidaan sijoittaa ainoastaan sellaisten sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten tai vaihtoehtorahastojen osuuksiin, joiden vuotuinen kiinteä
hallinnointipalkkio on enintään 5 % sijoitusrahaston, yhteissijoitusyrityksen tai
vaihtoehtorahaston arvosta.
Rahasto voi sijoittaa varojaan myös Rahastoyhtiön tai muun yhtiön, johon Rahastoyhtiö on sidoksissa yhteisen liikkeenjohdon tai määräysvallan taikka merkittävän
suoran tai välillisen omistuksen kautta, hallinnoimiin sijoitusrahastoihin ja vaihtoehtorahastoihin. Näiden kohderahastojen osalta ei peritä Rahastoyhtiölle maksettavia
merkintä- eikä lunastuspalkkioita.
Rahaston sijoituskohteena olevista sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten ja
vaihtoehtorahastojen osuuksista voidaan periä Rahastolta hallinnointipalkkion
tuottosidonnaista osaa ja sijoitusrahaston, yhteissijoitusyrityksen tai vaihtoehtorahaston taikka sen alarahaston säännöissä tai rahastoesitteessä mainittuja muita
palkkioita sekä kaupankäyntipalkkioita, jotka sijoituskohteena oleva sijoitusrahasto, yhteissijoitusyritys tai vaihtoehtorahasto perii kattamaan sijoitusten ostoista ja
myynneistä aiheutuvia kaupankäyntikuluja.
2) Korkoa tuottaviin arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin, joiden liikkeeseenlaskijana tai takaajana on Suomen valtio, suomalainen kunta, kuntayhtymä
tai Euroopan talousalueeseen kuuluva valtio tai tällaisen valtion osavaltio tai muu
julkisyhteisö tai joiden liikkeeseenlaskijana on yritys.
3) Vakioituihin johdannaisinstrumentteihin, joiden kohde-etuutena on arvopaperi,
rahamarkkinaväline tai rahoitusindeksi.
Kohdissa 2-3 tarkoitetut arvopaperit, rahamarkkinavälineet sekä vakioidut johdannaissopimukset ovat julkisen kaupankäynnin kohteena arvopaperipörssissä tai niillä
käydään kauppaa muulla säännellyllä, säännöllisesti toimivalla, tunnustetulla ja
yleisölle avoimella markkinapaikalla Euroopassa tai rahamarkkinavälineiden liikkeeseenlaskija on yhteisö, jonka liikkeeseenlaskema arvopaperi on kaupankäynnin
kohteena arvopaperipörssin pörssilistalla tai sillä käydään kauppaa muulla säännellyllä, säännöllisesti toimivalla, tunnustetulla ja yleisölle avoimella markkinapaikalla Euroopassa, edellyttäen että liikkeeseenlaskua tai liikkeeseenlaskijaa koskee
sijoittajien ja säästöjen suojaamiseksi annettu sääntely. Markkinapaikkaluettelo
on saatavilla Rahastoyhtiöstä.
4) Talletuksiin luottolaitoksissa, edellyttäen, että talletus on vaadittaessa takaisinmaksettava tai on nostettavissa ja erääntyy maksettavaksi viimeistään 12 kuukauden kuluessa, ja luottolaitoksen kotipaikka on Euroopan talousalueeseen kuuluvassa
valtiossa tai Yhdysvalloissa, Sveitsissä tai Japanissa.
5) Arvopapereihin, joihin liikkeeseenlaskuehdoissa on sitouduttu saattamaan arvopaperit kaupankäynnin kohteeksi yllä mainitulla markkinapaikalla, yhden vuoden
kuluessa niiden liikkeeseenlaskusta edellyttäen, että kaupankäynti voi kaikella todennäköisyydellä alkaa viimeistään sanotun ajan kuluttua umpeen.
Sijoitusrajoitukset
Rahaston varoista voidaan sijoittaa enintään 20 % saman sijoitusrahaston, yhteissijoitusyrityksen tai vaihtoehtorahaston osuuksiin.
Rahaston varoista voidaan sijoittaa yhteensä enintään 30 % kohdassa 1 b) tarkoitettuihin vaihtoehtorahastoihin.
Rahaston varoja ei voida sijoittaa osuuksiin sellaisissa edellä kohdissa 1 a) ja 1 b)
mainituissa sijoitusrahastoissa, yhteissijoitusyrityksissä tai vaihtoehtorahastoissa,
jotka sääntöjensä tai yhtiöjärjestyksensä mukaisesti voivat sijoittaa enemmän kuin
10 % varoistaan toisten sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten tai vaihtoehtorahastojen osuuksiin.
Rahastoyhtiö saa hankkia Rahaston omistukseen enintään 25 % saman sijoitusrahaston, yhteissijoitusyrityksen tai vaihtoehtorahaston osuuksista.
Rahaston varoja voidaan sijoittaa enintään 10 % saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin, mutta kuitenkin yhteensä enintään 20 % saman
liikkeeseenlaskijan arvopapereihin, rahamarkkinavälineisiin ja kyseisen yhteisön
vastaanottamiin talletuksiin.
Sellaisia sijoituksia saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin, jotka ylittävät 5 % Rahaston varoista, saa olla enintään 40 % Rahaston
varoista. Tätä rajoitusta ei sovelleta talletuksiin.
Kun sijoituksia koskevia rajoituksia lasketaan yllä olevien kohtien mukaisesti, samaan
konserniin kuuluvia yhteisöjä tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena kirjanpitolain 1
luvun 6 §:n mukaisesti. Tämä ei kuitenkaan estä sijoittamasta 20 % Rahaston varoista samaan konserniin kuuluvien yhteisöjen liikkeeseen laskemiin arvopapereihin
ja rahamarkkinavälineisiin.
Rahaston korkosijoitukset voidaan suojata täysimääräisesti vakioiduilla korkojohdannaisilla. Rahaston korkoriski (duraatio) voi olla enintään sama kuin kymmenen
vuoden pituisella nollakuponkilainalla. Rahaston arvopapereiden, rahamarkkinavälineiden ja johdannaissopimusten riskiasema määritellään korkoriskin ja vakuusvaatimuksen avulla päivittäin. Johdannaissopimusten vakuudeksi voidaan asettaa
enintään 25 % Rahaston arvosta.
Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Enintään 15 % rahaston
varoista voi olla toiminnan edellyttäminä käteisvaroina.
Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen
tarkoitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka vastaa enintään 10 % Rahaston varoista. Takaisinostosopimusten ja luottojen yhteenlaskettu
määrä ei saa ylittää 10 % Rahaston arvosta.
9 § Rahasto-osuuksien kaupasta osuudenomistajille aiheutuvat kustannukset
Rahasto-osuuden (ja sen murto-osan) merkintähintaa tai lunastushintaa määritettäessä Rahastoyhtiö ei peri korvausta.
Rekisteröitäessä rahasto-osuuden (ja sen murto-osan) siirto omistajalta toiselle
peritään rekisteröinnistä Rahastoyhtiön voimassa olevan palveluhinnaston mukainen rekisteröintimaksu.
Tarkemmat tiedot palkkioista ovat kulloinkin voimassa olevassa rahastoesitteessä.
10 § Rahaston varoista maksettavat korvaukset
Rahastoyhtiö saa kuukausittain kunkin kuukauden päätyttyä korvauksena toiminnastaan hallinnointi- ja säilytyspalkkion, joka vaihtelee rahasto-osuussarjoittain ja
on enintään 1,0 prosenttia vuodessa Rahaston arvosta. Palkkion määrä lasketaan
päivittäin (palkkioprosentti / 365) edellisen laskentapäivän mukaisesta Rahaston
arvosta. Edellä mainitun palkkion lisäksi Rahaston varoista maksetaan kaupankäyntipalkkiot sekä säilytysyhteisön veloittamat transaktiokohtaiset maksut. Hallinnointi-
ja säilytyspalkkio on vähennetty rahasto-osuuden päivän arvossa. Rahastoyhtiön
hallitus vahvistaa hallinnointi- ja säilytyspalkkion tarkan määrän.
Finanssivalvonta on vahvistanut säännöt 14.8.2014. Säännöt ovat voimassa
14.8.2014 alkaen.
Alfred Berg Obligaatio
1 § Nimi
Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Alfred Berg Obligaatio, ruotsiksi Placeringsfond Alfred Berg Obligation ja englanniksi Alfred Berg Government Bond Fund, jota
jäljempänä kutsutaan Rahastoksi.
4 § Rahaston varojen sijoittaminen
Rahaston toiminnan perustavoitteena on Rahastoon sijoitetun pääoman arvonnousu pitkällä aikavälillä. Rahasto hajauttaa sijoituksensa euroalueen euromääräisiin
tai kansallisten valuuttojen määräisiin korkoinstrumentteihin. Rahaston tavoitteena on ylittää pitkällä aikavälillä euroalueen valtionobligaatiosijoitusten tuotto.
Rahaston varat on sijoitettava ilman aiheetonta viivytystä seuraavien rajoitusten
puitteissa.
Sijoituskohteet:
1) Korkoa tuottaviin arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin, joiden liikkeeseenlaskijana tai takaajana on Suomen valtio, suomalainen kunta, kuntayhtymä tai euroalueeseen kuuluva valtio tai tällaisen valtion osavaltio tai muu julkisyhteisö tai
joiden liikkeeseenlaskijana on yritys.
lena tulee olla laissa tarkoitettu arvopaperinvälittäjä ja sopimusehtojen tulee olla
markkinoille tavanomaiset ja yleisesti tunnetut. Lainaksi annettujen arvopaperien
tai takaisinostosopimusten markkina-arvo ei saa ylittää 25 % Rahaston arvopaperien ja rahamarkkinavälineiden arvosta. Rajoitus ei koske lainaussopimuksia, jotka
voidaan irtisanoa ja joiden tarkoittamat arvopaperit voidaan saada välittömästi
vaadittaessa takaisin.
Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Enintään 15 % rahaston
varoista voi olla toiminnan edellyttäminä käteisvaroina.
Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen
tarkoitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka vastaa enintään
10 % Rahaston varoista. Takaisinostosopimusten ja luottojen yhteenlaskettu määrä
ei saa ylittää 10 % Rahaston arvosta.
9 § Rahasto-osuuksien kaupasta osuudenomistajille aiheutuvat kustannukset
Rahasto-osuuden (ja sen murto-osan) merkintähintaa tai lunastushintaa määritettäessä Rahastoyhtiö ei peri korvausta. Rekisteröitäessä rahasto-osuuden (ja
sen murto-osan) siirto omistajalta toiselle peritään rekisteröinnistä Rahastoyhtiön
voimassa olevan palveluhinnaston mukainen rekisteröintimaksu.
2) Vakioituihin johdannaisinstrumentteihin, joiden kohde-etuutena on arvopaperi,
rahamarkkinaväline tai rahoitusindeksi.
Tarkemmat tiedot palkkioista ovat kulloinkin voimassa olevissa rahastoesitteissä.
Kohdissa 1-2 tarkoitetut arvopaperit, rahamarkkinavälineet sekä vakioidut johdannaissopimukset ovat julkisen kaupankäynnin kohteena arvopaperipörssissä tai
niillä käydään kauppaa muulla säännellyllä, säännöllisesti toimivalla, tunnustetulla
ja yleisölle avoimella markkinapaikalla Euroopassa tai rahamarkkinavälineiden liikkeeseenlaskija on yhteisö, jonka liikkeeseenlaskema arvopaperi on kaupankäynnin
kohteena arvopaperipörssin pörssilistalla tai sillä käydään kauppaa muulla säännellyllä, säännöllisesti toimivalla, tunnustetulla ja yleisölle avoimella markkinapaikalla Euroopassa, edellyttäen että liikkeeseenlaskua tai liikkeeseenlaskijaa koskee
sijoittajien ja säästöjen suojaamiseksi annettu sääntely. Markkinapaikkaluettelo
on saatavilla Rahastoyhtiöstä.
Rahastoyhtiö saa kuukausittain kunkin kuukauden päätyttyä korvauksena toiminnastaan hallinnointi- ja säilytyspalkkion, joka vaihtelee rahasto-osuussarjoittain ja
on enintään 1,2 prosenttia vuodessa Rahaston arvosta. Palkkion määrä lasketaan
päivittäin (palkkioprosentti / 365) edellisen laskentapäivän mukaisesta Rahaston
arvosta. Edellä mainitun palkkion lisäksi Rahaston varoista maksetaan kaupankäyntipalkkiot sekä säilytysyhteisön veloittamat transaktiokohtaiset maksut. Hallinnointija säilytyspalkkio on vähennetty rahasto-osuuden päivän arvossa. Rahastoyhtiön
hallitus vahvistaa hallinnointi- ja säilytyspalkkion tarkan määrän.
3) Talletuksiin luottolaitoksissa, edellyttäen että talletus on vaadittaessa takaisinmaksettava tai on nostettavissa ja erääntyy maksettavaksi viimeistään 12
kuukauden kuluessa ja luottolaitoksen kotipaikka on Euroopan talousalueeseen
kuuluvassa valtiossa tai Sveitsissä, Yhdysvalloissa tai Japanissa. Rahaston varoista
voidaan sijoittaa enintään 20 % saman luottolaitoksen vastaanottamiin talletuksiin.
4) Arvopapereihin, joihin liikkeeseenlaskuehdoissa on sitouduttu saattamaan arvopaperit kaupankäynnin kohteeksi yllä mainitulla markkinapaikalla, yhden vuoden
kuluessa niiden liikkeeseenlaskusta edellyttäen, että kaupankäynti voi kaikella todennäköisyydellä alkaa viimeistään sanotun ajan kuluttua umpeen.
5) Muihin kuin edellä kohdissa 1 ja 4 tarkoitettuihin arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin enintään 10 % Rahaston varoista.
Sijoitusrajoitukset:
Rahaston varoja voidaan sijoittaa enintään 10 % saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin, mutta kuitenkin yhteensä enintään 20 % saman
liikkeeseenlaskijan arvopapereihin, rahamarkkinavälineisiin ja kyseisen yhteisön
vastaanottamiin talletuksiin.
Sellaisia sijoituksia saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin, jotka ylittävät 5 % Rahaston varoista, saa olla enintään 40 % Rahaston
varoista. Tätä rajoitusta ei sovelleta talletuksiin.
Rahasto voi yllä mainitusta poiketen sijoittaa Suomen valtion, suomalaisen kunnan,
kuntayhtymän tai Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion tai tällaisen valtion
osavaltion tai muun julkisyhteisön liikkeeseenlaskemiin saman liikkeeseenlaskijan
arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin sijoitusrahastolain sallimat 35 % Rahaston varoista. Rahasto voi, riskin hajauttamisen periaatetta noudattaen, sijoittaa
kaikki Rahaston varat yllä mainittuihin arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin.
Mikäli Rahasto ylittää edellä mainitun 35 %:n rajan, on arvopaperien ja rahamarkkinavälineiden oltava peräisin vähintään kuudesta eri liikkeeseenlaskusta, eikä
samaan liikkeeseenlaskuun sijoiteta määrää, joka ylittää kolme kymmenesosaa
Rahaston varoista.
Rahaston korkosijoitukset voidaan suojata täysimääräisesti vakioiduilla korkojohdannaisilla. Rahaston korkoriski (duraatio) voi olla enintään sama kuin kymmenen
vuoden pituisella nollakuponkilainalla. Rahaston arvopapereiden, rahamarkkinavälineiden ja johdannaissopimusten riskiasema määritellään korkoriskin ja vakuusvaatimuksen avulla päivittäin. Johdannaissopimusten vakuudeksi voidaan asettaa
enintään 25 % Rahaston arvosta.
Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston varoihin kuuluvista arvopapereista ja rahamarkkinavälineistä voidaan tehdä lainaus- ja takaisinostosopimuksia, jos ne selvitetään laissa tarkoitetussa selvitysyhteisössä tai vastaavassa
ulkomaisessa yhteisössä. Mikäli selvitys tapahtuu muualla, sopimuksen vastapuo-
10 § Rahaston varoista maksettavat korvaukset
Finanssivalvonta on vahvistanut säännöt 14.8.2014. Säännöt ovat voimassa
30.9.2014 alkaen.
Alfred Berg Optimal
1 § Nimi
Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Alfred Berg Optimal, ruotsiksi Placeringsfond Alfred Berg Optimal ja englanniksi Alfred Berg Optimal Fund, jota jäljempänä
kutsutaan Rahastoksi.
4 § Rahaston varojen sijoittaminen
Rahaston toiminnan perustavoitteena on Rahastoon sijoitetun pääoman arvonnousu pitkällä aikavälillä. Rahasto hajauttaa sijoituksensa markkinatilanteen mukaan
pääosin Suomessa noteerattuihin osakkeisiin ja euroalueen korkoinstrumentteihin.
Rahaston tavoitteena on tarjota korkosijoituksia parempi tuotto osakesijoituksia
pienemmällä riskillä.
Rahaston varat on sijoitettava ilman aiheetonta viivytystä seuraavien rajoitusten
puitteissa.
Sijoituskohde:
va omaisuuteen, joka voidaan ensisijaisesti käyttää pääoman ja kertyneen koron
takaisinmaksuun siinä tapauksessa, että liikkeeseenlaskija on kyvytön vastaavaan
taloudellisista sitoumuksistaan.
Edellä 1 ja 2 kohdassa mukaisesti saman liikkeeseenlaskijan joukkovelkakirjoihin
tehtyjä sijoituksia, jotka ylittävät 5 % Rahaston varoista, saa olla enintään 80 %
Rahaston varoista.
Rahasto voi yllä mainitusta poiketen sijoittaa Suomen valtion, suomalaisen kunnan,
kuntayhtymän tai Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion tai tällaisen valtion
osavaltion tai muun julkisyhteisön liikkeeseenlaskemiin saman liikkeeseenlaskijan
arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin sijoitusrahastolain sallimat 35 % Rahaston varoista. Rahasto voi, riskin hajauttamisen periaatetta noudattaen, sijoittaa
kaikki Rahaston varat yllä mainittuihin arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin.
Mikäli Rahasto ylittää edellä mainitun 35 %:n rajan, on arvopaperien ja rahamarkkinavälineiden oltava peräisin vähintään kuudesta eri liikkeeseenlaskusta, eikä
samaan liikkeeseenlaskuun sijoiteta määrää, joka ylittää 30% Rahaston varoista.
1) Korkoa tuottaviin arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin, joiden liikkeeseenlaskijana tai takaajana on Suomen valtio, suomalainen kunta, kuntayhtymä tai euroalueeseen kuuluva valtio tai tällaisen valtion osavaltio tai muu julkisyhteisö tai
joiden liikkeeseenlaskijana on yritys.
Osakepohjaisten sijoitusten osuus Rahaston sijoituksista voi vaihdella välillä 30-70
% ja korkopohjaisten sijoitusten osuus Rahaston sijoituksista voi vaihdella välillä
30-70 %.
2) Osakkeisiin ja osakesidonnaisiin instrumentteihin, kuten vaihtovelkakirjalainoihin, optiotodistuksiin, henkilöstöoptioihin, merkintäoikeuksiin, osaketalletustodistuksiin ja warrantteihin.
Sijoitusrahaston korkosijoitukset voidaan suojata täysimääräisesti vakioiduilla
korkojohdannaisilla. Rahaston korkoriski (duraatio) voi olla enintään sama kuin
kymmenen vuoden pituisella nollakuponkilainalla. Rahaston korkopohjaisten arvopapereiden, rahamarkkinavälineiden ja korkojohdannaisten riskiasemaa seurataan
päivittäin korkoriskin ja vakuusvaatimuksen avulla.
3) Vakioituihin johdannaisinstrumentteihin, joiden kohde-etuutena on arvopaperi,
rahamarkkinaväline tai rahoitusindeksi.
Kohdissa 1-3 tarkoitetut arvopaperit, rahamarkkinavälineet sekä vakioidut johdannaissopimukset ovat julkisen kaupankäynnin kohteena arvopaperipörssissä tai
niillä käydään kauppaa muulla säännellyllä, säännöllisesti toimivalla, tunnustetulla
ja yleisölle avoimella markkinapaikalla Euroopassa tai rahamarkkinavälineiden liikkeeseenlaskija on yhteisö, jonka liikkeeseenlaskema arvopaperi on kaupankäynnin
kohteena arvopaperipörssin pörssilistalla tai sillä käydään kauppaa muulla säännellyllä, säännöllisesti toimivalla, tunnustetulla ja yleisölle avoimella markkinapaikalla
Euroopassa tai Yhdysvalloissa, edellyttäen että liikkeeseenlaskua tai liikkeeseenlaskijaa koskee sijoittajien ja säästöjen suojaamiseksi annettu sääntely. Markkinapaikkaluettelo on saatavilla Rahastoyhtiöstä.
4) Talletuksiin luottolaitoksissa, edellyttäen että talletus on vaadit¬taessa takaisinmaksettava tai on nostettavissa ja erääntyy maksettavaksi viimeistään 12
kuukauden kuluessa ja luottolaitoksen kotipaikka on Euroopan talousalueeseen
kuuluvassa valtiossa tai Yhdysvalloissa, Sveitsissä tai Japanissa. Rahaston varoista
voidaan sijoittaa enintään 20 % saman luottolaitoksen vastaanottamiin talletuksiin.
5) Arvopapereihin, joihin liikkeeseenlaskuehdoissa on sitouduttu saattamaan arvopaperit kaupankäynnin kohteeksi sijoitusrahastolain yllä mainitulla markkinapaikalla, yhden vuoden kuluessa niiden liikkeeseenlaskusta edellyttäen, että kaupankäynti
voi kaikella todennäköisyydellä alkaa viimeistään sanotun ajan kuluttua umpeen.
6) Muihin kuin edellä kohdissa 1–2 ja 5 tarkoitettuihin arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin enintään 10 % Rahaston varoista.
Sijoitusrajoitukset:
Rahaston varoja voidaan sijoittaa enintään 10 % saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin, mutta kuitenkin yhteensä enintään 20 % saman
liikkeeseenlaskijan arvopapereihin, rahamarkkinavälineisiin ja kyseisen yhteisön
vastaanottamiin talletuksiin.
Sellaisia sijoituksia saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin, jotka ylittävät 5 % Rahaston varoista, saa olla enintään 40 % Rahaston
varoista. Tätä rajoitusta ei sovelleta talletuksiin.
Kun sijoituksia koskevia rajoituksia lasketaan ylläolevien kohtien mukaisesti, samaan
konserniin kuuluvia yhteisöjä tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena kirjanpitolain 1
luvun 6 §:n mukaisesti. Tämä ei kuitenkaan estä sijoittamasta 20 % Rahaston varoista samaan konserniin kuuluvien yhteisöjen liikkeeseen laskemiin arvopapereihin
ja rahamarkkinavälineisiin.
Yllä olevien rajoitusten estämättä Rahaston varoja saadaan sijoittaa kuitenkin enintään 25 % saman liikkeeseenlaskijan joukkovelkakirjaan, jos
1) liikkeeseenlaskija on luottolaitos, joka lain mukaan on velkakirjan haltijoiden suojaamiseen tarkoitetun julkisen valvonnan alaisia ja jonka kotipaikka on Euroopan
talousalueeseen kuuluvassa valtiossa, ja jos
2) joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskusta saatavat varat on lain mukaan sijoitetta-
Rahastoyhtiö ei lisää tai vähennä osakejohdannaisilla Rahaston kokonaisosakeriskiä edellä mainittua osakepohjaisten sijoitusten osuutta Rahastosta suuremmaksi tai pienemmäksi. Rahaston osakepohjaisten arvopapereiden ja osakejohdannaissopimusten riskiasemaa seurataan päivittäin vakuusvaateen ja position
deltaluvun avulla.
Johdannaissopimusten vakuudeksi voidaan asettaa enintään 25 % Rahaston arvosta.
Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston varoihin kuuluvista arvopapereista ja rahamarkkinavälineistä voidaan tehdä lainaus- ja takaisinostosopimuksia, jos ne selvitetään laissa tarkoitetussa selvitysyhteisössä tai vastaavassa
ulkomaisessa yhteisössä. Mikäli selvitys tapahtuu muualla, sopimuksen vastapuolena tulee olla laissa tarkoitettu arvopaperinvälittäjä ja sopimusehtojen tulee olla
markkinoille tavanomaiset ja yleisesti tunnetut. Lainaksi annettujen arvopaperien
tai takaisinostosopimusten markkina-arvo ei saa ylittää 25 % Rahaston arvopaperien ja rahamarkkinavälineiden arvosta. Rajoitus ei koske lainaussopimuksia, jotka
voidaan irtisanoa ja joiden tarkoittamat arvopaperit voidaan saada välittömästi
vaadittaessa takaisin.
Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Enintään 15 % rahaston
varoista voi olla toiminnan edellyttäminä käteisvaroina.
Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen
tarkoitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka vastaa enintään 10 % Rahaston varoista. Takaisinostosopimusten ja luottojen yhteenlaskettu
määrä ei saa ylittää 10 % Rahaston arvosta.
9 § Rahasto-osuuksien kaupasta osuudenomistajille aiheutuvat kustannukset
Rahasto-osuuden (ja sen murto-osan) merkintähintaa tai lunastushintaa määritettäessä Rahastoyhtiö ei peri korvausta..
Rekisteröitäessä rahasto-osuuden (ja sen murto-osan) siirto omistajalta toiselle
peritään rekisteröinnistä Rahastoyhtiön voimassa olevan palveluhinnaston mukainen rekisteröintimaksu.
Tarkemmat tiedot palkkioista ovat kulloinkin voimassa olevissa rahastoesitteissä.
10 § Rahaston varoista maksettavat korvaukset
Rahastoyhtiö saa kuukausittain kunkin kuukauden päätyttyä korvauksena toiminnastaan hallinnointi- ja säilytyspalkkion, joka vaihtelee rahasto-osuussarjoittain ja
on enintään 2,9 prosenttia vuodessa Rahaston arvosta. Palkkion määrä lasketaan
päivittäin (palkkioprosentti / 365) edellisen laskentapäivän mukaisesta Rahaston
arvosta. Edellä mainitun palkkion lisäksi Rahaston varoista maksetaan kaupankäyntipalkkiot sekä säilytysyhteisön veloittamat transaktiokohtaiset maksut.
Hallinnointi- ja säilytyspalkkio on vähennetty rahasto-osuuden päivän arvossa.
Rahastoyhtiön hallitus vahvistaa hallinnointi- ja säilytyspalkkion tarkan määrän.
Finanssivalvonta on vahvistanut säännöt 14.8.2014. Säännöt ovat voimassa
30.9.2014 lukien.
Alfred Berg Osakevarainhoito
1 § Nimi
rahamarkkinaväline tai rahoitusindeksi.
Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Alfred Berg Osakevarainhoito, ruotsiksi
Placeringsfond Alfred Berg Aktieförvaltning, englanniksi Alfred Berg Equity Allocation Fund, jota jäljempänä kutsutaan Rahastoksi.
Kohdissa 2-3 tarkoitetut arvopaperit, rahamarkkinavälineet sekä vakioidut johdannaissopimukset ovat julkisen kaupankäynnin kohteena arvopaperipörssissä tai
niillä käydään kauppaa muulla säännellyllä, säännöllisesti toimivalla, tunnustetulla
ja yleisölle avoimella markkinapaikalla Euroopassa tai rahamarkkinavälineiden liikkeeseenlaskija on yhteisö, jonka liikkeeseenlaskema arvopaperi on kaupankäynnin
kohteena arvopaperipörssin pörssilistalla tai sillä käydään kauppaa muulla säännellyllä, säännöllisesti toimivalla, tunnustetulla ja yleisölle avoimella markkinapaikalla Euroopassa, edellyttäen että liikkeeseenlaskua tai liikkeeseenlaskijaa koskee
sijoittajien ja säästöjen suojaamiseksi annettu sääntely. Markkinapaikkaluettelo
on saatavilla Rahastoyhtiöstä.
4 § Rahaston varojen sijoittaminen
Rahaston sijoitustoiminnan tavoitteena on saavuttaa pitkällä aikavälillä arvonnousua hajauttamalla varat sijoitusrahastolain ja Rahaston sääntöjen mukaisella tavalla.
Rahastolla ei ole virallista vertailuindeksiä.
Rahasto sijoittaa varansa osakemarkkinoille pääasiassa sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten sekä vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitettujen ETA-valtioon tai kolmanteen maahan sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen
osuuksien kautta. Rahasto sijoittaa varansa maailmanlaajuisesti osakemarkkinoille, hyödyntäen markkinatilanteen mukaan eri maantieteellisiä alueita sekä eri
sijoitustyylejä (esimerkiksi pienyhtiöt, kasvuosakkeet, arvo-osakkeet) edustavia
osakesijoituksia. Rahasto voi tehdä myös suoria osakesijoituksia sekä sijoittaa johdannaissopimuksiin.
4) Talletuksiin luottolaitoksissa, edellyttäen että talletus on vaadittaessa takaisinmaksettava tai on nostettavissa ja erääntyy maksettavaksi viimeistään 12 kuukauden kuluessa ja luottolaitoksen kotipaikka on Euroopan talousalueeseen kuuluvassa
valtiossa tai Yhdysvalloissa, Sveitsissä tai Japanissa.
Rahaston varat on sijoitettava ilman aiheetonta viivytystä seuraavien rajoitusten
puitteissa.
5) Arvopapereihin, joihin liikkeeseenlaskuehdoissa on sitouduttu saattamaan arvopaperit kaupankäynnin kohteeksi yllä mainitulla markkinapaikalla, yhden vuoden
kuluessa niiden liikkeeseenlaskusta edellyttäen, että kaupankäynti voi kaikella
todennäköisyydellä alkaa viimeistään sanotun ajan kuluttua umpeen.
Rahaston sijoituskohteet:
Sijoitusrajoitukset
1 a) Suomessa tai muussa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saaneiden ja kotivaltionsa lainsäädännön perusteella sijoitusrahastodirektiivin edellytykset täyttävien sijoitusrahastojen tai yhteissijoitusyritysten osuudet.
Rahaston varoista voidaan sijoittaa enintään 20 % saman sijoitusrahaston, yhteissijoitusyrityksen tai vaihtoehtorahaston osuuksiin.
1 b) muiden kuin kohdassa 1 a) tarkoitettujen Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saaneiden yhteissijoitusyritysten osuudet sekä vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitettujen ETA-valtioon tai kolmanteen
maahan sijoittautuneiden vaihtoehtorahastojen osuudet.
Rahaston varoja voidaan sijoittaa kohdassa 1 b) mainittuihin rahastoihin ja yhteissijoitusyritysten osuuksiin edellyttäen, että, ne ovat niiden kotivaltion lainsäädännön
mukaan sellaisen valvonnan alaisia, joka vastaa Euroopan yhteisön lainsäädäntöä, ja
sitä valvovan viranomaisen sekä Finanssivalvonnan välinen yhteistyö on riittävässä
määrin varmistettu ja osuudenomistajien suoja vastaa sijoitusrahastodirektiivin
mukaista sijoitusrahaston ja yhteissijoitusyrityksen osuudenomistajien suojaa, ja
erityisesti varojen erillään pidon, lainaksioton, lainaksiannon ja arvopapereiden
sekä rahamarkkinavälineiden ilman katetta tapahtuvan luovutuksen sääntely vastaa sijoitusrahastodirektiivin vaatimuksia ja että toiminnasta julkistetaan puolivuotiskatsaus ja vuosikertomus, joiden nojalla sen varoista ja veloista sekä tuloista ja
sijoitustoiminnasta voidaan tehdä arvio kertomuskaudelta.
Kohdissa 1 a) ja 1 b) tarkoitettujen sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten ja vaihtoehtorahastojen tarkoituksena tulee olla yleisöltä hankittujen varojen yhteinen
sijoittaminen sijoitusrahastolain 69, 71 tai 71 a §:ssä tai 72 §:ssä tarkoitettuihin rahoitusvälineisiin tai muuhun helposti rahaksi muutettavaan rahoitusomaisuuteen
ja niiden tulee toimia riskin hajauttamisen perusteella sekä niiden osuudet tulee
olla lunastettavissa haltijan vaatimuksesta takaisin suoraan tai välillisesti niiden
yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavien yritysten varoilla.
Rahaston varoja voidaan sijoittaa ainoastaan sellaisten sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten tai vaihtoehtorahastojen osuuksiin, joiden vuotuinen kiinteä
hallinnointipalkkio on enintään 5 % sijoitusrahaston, yhteissijoitusyrityksen tai
vaihtoehtorahaston arvosta.
Rahasto voi sijoittaa varojaan myös Rahastoyhtiön tai muun yhtiön, johon Rahastoyhtiö on sidoksissa yhteisen liikkeenjohdon tai määräysvallan taikka merkittävän
suoran tai välillisen omistuksen kautta, hallinnoimiin sijoitusrahastoihin ja vaihtoehtorahastoihin. Näiden kohderahastojen osalta ei peritä Rahastoyhtiölle maksettavia
merkintä- eikä lunastuspalkkioita.
Rahaston sijoituskohteena olevista sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten ja
vaihtoehtorahastojen osuuksista voidaan periä Rahastolta hallinnointipalkkion
tuottosidonnaista osaa ja sijoitusrahaston, yhteissijoitusyrityksen tai vaihtoehtorahaston taikka sen alarahaston säännöissä tai rahastoesitteessä mainittuja muita
palkkioita sekä kaupankäyntipalkkioita, jotka sijoituskohteena oleva sijoitusrahasto, yhteissijoitusyritys tai vaihtoehtorahasto perii kattamaan sijoitusten ostoista ja
myynneistä aiheutuvia kaupankäyntikuluja.
2) Osakkeisiin ja osakesidonnaisiin instrumentteihin, kuten vaihtovelkakirjalainoihin, optiotodistuksiin, henkilöstöoptioihin, merkintäoikeuksiin, osaketalletustodistuksiin ja warrantteihin.
3) Vakioituihin johdannaisinstrumentteihin, joiden kohde-etuutena on arvopaperi,
Rahaston varoista voidaan sijoittaa yhteensä enintään 30 % kohdassa 1 b) tarkoitettuihin vaihtoehtorahastoihin.
Rahaston varoja ei voida sijoittaa osuuksiin sellaisissa edellä kohdissa 1 a) ja 1 b)
mainituissa sijoitusrahastoissa, yhteissijoitusyrityksissä tai vaihtoehtorahastoissa,
jotka sääntöjensä tai yhtiöjärjestyksensä mukaisesti voivat sijoittaa enemmän kuin
10 % varoistaan toisten sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten tai vaihtoehtorahastojen osuuksiin.
Rahastoyhtiö saa hankkia Rahaston omistukseen enintään 25 % saman sijoitusrahaston tai yhteissijoitusyrityksen osuuksista.
Rahaston varoja voidaan sijoittaa enintään 10 % saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin, mutta kuitenkin yhteensä enintään 20 % saman
liikkeeseenlaskijan arvopapereihin, rahamarkkinavälineisiin ja kyseisen yhteisön
vastaanottamiin talletuksiin.
Sellaisia sijoituksia saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin, jotka ylittävät 5 % Rahaston varoista, saa olla enintään 40 % Rahaston
varoista. Tätä rajoitusta ei sovelleta talletuksiin.
Kun sijoituksia koskevia rajoituksia lasketaan yllä olevien kohtien mukaisesti,
samaan konserniin kuuluvia yhteisöjä tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena kirjanpitolain 1 luvun 6 §:n mukaisesti. Tämä ei kuitenkaan estä sijoittamasta 20 %
Rahaston varoista samaan konserniin kuuluvien yhteisöjen liikkeeseen laskemiin
arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin.
Rahastoyhtiö ei lisää johdannaisilla Rahaston kokonaisriskiä verrattuna tilanteeseen,
jossa Rahaston kaikki varat on sijoitettu osakemarkkinoille. Rahaston arvopapereiden ja johdannaissopimusten riskiasemaa seurataan päivittäin vakuusvaateen
ja position deltaluvun avulla. Johdannaissopimusten vakuudeksi voidaan asettaa
enintään 25 % Rahaston arvosta.
Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Enintään 15 % rahaston
varoista voi olla toiminnan edellyttäminä käteisvaroina.
Finanssivalvonnan luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen
tarkoitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka vastaa enintään 10 % Rahaston varoista. Takaisinostosopimusten ja luottojen yhteenlaskettu
määrä ei saa ylittää 10 % Rahaston arvosta.
9 § Rahasto-osuuksien kaupasta osuudenomistajille aiheutuvat kustannukset
Rahasto-osuuden (ja sen murto-osan) merkintähintaa tai lunastushintaa määritettäessä Rahastoyhtiö ei peri korvausta.
Rekisteröitäessä rahasto-osuuden (ja sen murto-osan) siirto omistajalta toiselle
peritään rekisteröinnistä Rahastoyhtiön voimassa olevan palveluhinnaston mukainen rekisteröintimaksu.
Tarkemmat tiedot palkkioista ovat kulloinkin voimassa olevissa rahastoesitteissä.
10 § Rahaston varoista maksettavat korvaukset
Rahastoyhtiö saa kuukausittain kunkin kuukauden päätyttyä korvauksena toiminnastaan hallinnointi- ja säilytyspalkkion, joka vaihtelee rahasto-osuussarjoittain ja
on enintään 1,0 prosenttia vuodessa Rahaston arvosta. Palkkion määrä lasketaan
päivittäin (palkkioprosentti / 365) edellisen laskentapäivän mukaisesta Rahaston
arvosta. Edellä mainitun palkkion lisäksi Rahaston varoista maksetaan kaupankäyntipalkkiot sekä säilytysyhteisön veloittamat transaktiokohtaiset maksut.
Hallinnointi- ja säilytyspalkkio on vähennetty rahasto-osuuden päivän arvossa.
Rahastoyhtiön hallitus vahvistaa hallinnointi- ja säilytyspalkkion tarkan määrän.
Finanssivalvonta on vahvistanut säännöt 14.8.2014. Säännöt ovat voimassa
14.8.2014 alkaen.
Alfred Berg Small Cap Finland
1 § Nimi
Sijoitusrahaston nimi on sijoitusrahasto Alfred Berg Small Cap Finland, ruotsiksi
Placeringsfond Alfred Berg Small Cap Finland ja englanniksi Alfred Berg Small Cap
Finland Fund, jota jäljempänä kutsutaan Rahastoksi.
4 § Rahaston varojen sijoittaminen
Rahaston toiminnan perustavoitteena on Rahastoon sijoitetun pääoman arvonnousu pitkällä aikavälillä. Rahasto hajauttaa sijoituksensa pääosin pienten ja keskisuurten yhtiöiden Suomessa noteerattuihin osakkeisiin. Rahaston tavoitteena on ylittää
Suomen osakemarkkinan keskimääräinen tuotto pitkällä aikavälillä.
Rahaston varat on sijoitettava ilman aiheetonta viivytystä seuraavien rajoitusten
puitteissa.
Sijoituskohde:
Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat. Enintään 15 % rahaston
varoista voi olla toiminnan edellyttäminä käteisvaroina.
Rahoitustarkastuksen luvalla Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen
tarkoitukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka vastaa enintään
10 % Rahaston varoista. Takaisinostosopimusten ja luottojen yhteenlaskettu määrä
ei saa ylittää 10 % Rahaston arvosta.
9 § Rahasto-osuuksien kaupasta osuudenomistajille aiheutuvat kustannukset
Rahasto-osuuden (ja sen murto-osan) merkintähintaa tai lunastushintaa määritettäessä Rahastoyhtiö ei peri korvausta.
Rekisteröitäessä rahasto-osuuden (ja sen murto-osan) siirto omistajalta toiselle
peritään rekisteröinnistä Rahastoyhtiön voimassa olevan palveluhinnaston mukainen rekisteröintimaksu.
1) Osakkeisiin ja osakesidonnaisiin instrumentteihin, kuten vaihtovelkakirjalainoihin, optiotodistuksiin, henkilöstöoptioihin, merkintäoikeuksiin, osaketalletustodistuksiin ja warrantteihin.
Tarkemmat tiedot palkkioista ovat kulloinkin voimassa olevissa rahastoesitteissä.
2) Vakioituihin johdannaisinstrumentteihin, kuten osakeindeksi- ja osakeoptioihin
sekä osakeindeksi- ja osaketermiineihin.
Rahastoyhtiö saa kuukausittain kunkin kuukauden päätyttyä korvauksena toiminnastaan hallinnointi- ja säilytyspalkkion, joka vaihtelee rahasto-osuussarjoittain ja
on enintään 2,6 prosenttia vuodessa Rahaston arvosta. Palkkion määrä lasketaan
päivittäin (palkkioprosentti / 365) edellisen laskentapäivän mukaisesta Rahaston
arvosta. Edellä mainitun palkkion lisäksi Rahaston varoista maksetaan kaupankäyntipalkkiot sekä säilytysyhteisön veloittamat transaktiokohtaiset maksut. Hallinnointija säilytyspalkkio on vähennetty rahasto-osuuden päivän arvossa. Rahastoyhtiön
hallitus vahvistaa hallinnointi- ja säilytyspalkkion tarkan määrän.
Kohdassa 1-2 tarkoitetut arvopaperit sekä vakioidut johdannaissopimukset ovat
julkisen kaupankäynnin kohteena arvopaperipörssissä tai niillä käydään kauppaa
muulla säännellyllä, säännöllisesti toimivalla, tunnustetulla ja yleisölle avoimella
markkinapaikalla Euroopassa. Markkinapaikkaluettelo on saatavissa Rahastoyhtiöstä.
3) Talletuksiin luottolaitoksissa, edellyttäen että talletus on vaadittaessa takaisinmaksettava tai on nostettavissa ja erääntyy maksettavaksi viimeistään 12
kuukauden kuluessa ja luottolaitoksen kotipaikka on Euroopan talousalueeseen
kuuluvassa valtiossa tai Sveitsissä, Yhdysvalloissa tai Japanissa. Rahaston varoista
voidaan sijoittaa enintään 20 % saman luottolaitoksen vastaanottamiin talletuksiin.
4) Arvopapereihin, joihin liikkeeseenlaskuehdoissa on sitouduttu saattamaan arvopaperit kaupankäynnin kohteeksi yllä mainitulla markkinapaikalla, yhden vuoden
kuluessa niiden liikkeeseenlaskusta edellyttäen, että kaupankäynti voi kaikella todennäköisyydellä alkaa viimeistään sanotun ajan kuluttua umpeen.
5) Muihin kuin edellä kohdissa 1 ja 4 tarkoitettuihin arvopapereihin enintään 10
% Rahaston varoista.
Sijoitusrajoitukset:
Rahaston varoja voidaan sijoittaa enintään 10 % saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin, mutta kuitenkin yhteensä enintään 20 % saman liikkeeseenlaskijan
arvopapereihin ja kyseisen yhteisön vastaanottamiin talletuksiin.
Sellaisia sijoituksia saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin, jotka ylittävät 5 %
Rahaston varoista, saa olla enintään 40 % Rahaston varoista. Tätä rajoitusta ei sovelleta talletuksiin.
Rahastoyhtiö ei lisää johdannaisilla Rahaston kokonaisriskiä verrattuna tilanteeseen,
jossa Rahaston kaikki varat on sijoitettu osakemarkkinoille. Rahaston arvopapereiden ja johdannaissopimusten riskiasemaa seurataan päivittäin vakuusvaateen ja
position deltaluvun avulla.